Pakko kai se on pikkuhiljaa hyväksyä. ..pitkä liitto takana. Nyt on tultu (pari vuotta) tilanteeseen, että mies ei vaan innostu tekemään mitään yhdessä. Asian jos otan puheeksi, niin aina sama vastaus. Eipä tässä ehdi....varmasti ehtii jos haluaa. Ehdimmehän harrastamaankin tahoillamme kiireisen lapsiperheen arjen keskellä. Yhteisen taipaleen alussa tuntui siltä, että meillä on paljonkin yhteistä. Mies (varmasti minäkin) on muuttunut täysin eri ihmiseksi kenet tapasin. Itsen tykkäisin Matkustella ja liikunta on lähellä sydäntäni. Matkalle on lähtenyt perheen kesken muutaman kerran...viimeisin vaikutti pakkopullalta. Ehdotin seuraavaa reissua kahden kesken...ei vastausta. Haaveilen ulkomaan matkasta ensi talvens...sitä en tiedä kenen kanssa sen teen. Toivottavasti iloisemmissa merkeissä kuin tämän hetken fiilikset. Ja siten että se ei oo kenellekään pakko pullaa.
Parisuhdeterapiasta on puhuttu, mut eihän siinä oo mitään järkeä jos meillä ei oo enää muuta yhteistä, kun lapset ja arjen pyöritys. Ei ne terapeutit niitä tunteita tuo takas, jos ei itsellä mitään morivaatiota. Tänään sanoin, että nyt en enää kysele yhteistä aikaa. Riidaksi menee aina, kun otan asian puheeksi. Kai se on uskottava et tää on tässä...
V-käyrä on sen verran korkealla välillä...mut miten ihmeessä sen viimeisen ratkaisun tekeminen on niin vaikeeta??
Kasvettu erilleen??
104
4157
Vastaukset
- khjkgh
Ehkä olette kasvaneet erilleen, sillehän tuo vähän kuulostaa. Olette puhuneet pariterapiasta, mitä muuta siitä kuin tuo "ei ole järkeä"? Ja oletteko puhuneet avioerosta? Miten pieniä lapset ovat? Mitä ajattelet millaista arki olisi eronne jälkeen? Mitä miehesi tekee työkseen, ja missä menee, miksi hänellä ei ole yhteistä aikaa?
- n44
Pariterapiasta puhuttiin jo vuosia sitten. Silloin oli tilanne vielä paljon paremmin, mieheni ei suostunut. Nyt lähtisi, mut jotenkin tuntuu ettei hällä oo mitään motivaatiota. Mies, joka ei turhia tunteile saatikka anna merkkiäkään, että välittäisi. Arki sujuu, kotityöt jaetaan, molemmat harrastetaan ym. Millon hän on ylitöissä, harrastuksissa...ainahan sitä jotain keksii ettei tarttee olla nenätysten. Toinen lapsista 11 v. ja toinen 6v. Tuntuu et aika on menny kuin siivillä. Lapset kasvaa ja ajatuksissa jo huoli siitä kun jäädään kahden. Ihan ahistaa...helpompi hengittää kun toinen ei oo läsnä.
Erosta puhuttu monta kertaa...en usko että mies päätöstä tekee. Itse se olisi tehtävä... Ennen touhuttiin kaikkea yhdessä..nyt ei häntä mikään kiinnosta. Harrastamaan kyl on aikaa lähteä millon vaan... Kaipaisin yhteisiä harrastuksia...itse rakastan liikuntaa, joten oishan se aika kiva mennä yhdessä kuntosalille, lenkille tms. Minkäpä voit kun toista ei pätkän vertaa kiinnosta, vaik pitäs kyllä kiinnostaa kun ikää tulee ja vaivat sen mukana. En tiiä...mikä tässä enää auttas??- hölmöurpo
No teillä menee puolet paremmin kuin meillä, kun täällä kumpikaan ei enää yritä. Arki hoituu, ehkä pelkästään lasten vuoksi. Itse aikani yritin, nyt olen lopettanut yrittämisenkin. Ei puhuta, ei kosketella, ei mitään. Vaimo suhtautuu lapsiin lämpimästi, mutta minä olen hänelle ilmaa. Ilman lapsia olisin laittanut eron vireille jo vuosi sitten...
- vaimokoyksinsyyllinen
Miten yritit korjata välejänne? Mikä mielestäsi on johtanut tämänhetkiseen tilanteeseen?
- n44
hölmöurpo kirjoitti:
No teillä menee puolet paremmin kuin meillä, kun täällä kumpikaan ei enää yritä. Arki hoituu, ehkä pelkästään lasten vuoksi. Itse aikani yritin, nyt olen lopettanut yrittämisenkin. Ei puhuta, ei kosketella, ei mitään. Vaimo suhtautuu lapsiin lämpimästi, mutta minä olen hänelle ilmaa. Ilman lapsia olisin laittanut eron vireille jo vuosi sitten...
Ihan samanlaista meilläkin koskettelun, puhumisen ym. suhteen. En minäkään jaksa enää yrittää...kyllähän sen toisen käytöksestä aistii, jos tunteet ei oo aitoja. Ei ne oo mullakaan. Lasten takia sinnitelly vuosikaudet. Ei sekään oo oikein. Ois vaan kiva olla vielä joskus onnellinen ja kenties elää normaalissa parisuhteessa. Kai tässä on otettava itseään niskasta kiinni ja tehtävä ratkaisu. Lapset ei todellakaan hyvää parisuhdemallia nyt saa. Satuttaa se ero koko perhettä...mut josko ois vielä joku päivä helpompi hengittää. Pitää varmaan olla pankkiin huomenna yhteydessä ja selvitellä oisko mahkuja säilyttää tää koti itsellä. Velkaa ei onneks enää paljon oo, mut muuten monta asia mitä pitää selvittää erotilanteessa. En varmaan ees tiedä mitä.
Tsemppiä sulle sinne samanlaiseen elämään....rankkaa on, mut uskotaan että suunta on parempi tavalla tai toisella. Sehän tässä pointtina on, että toivoisi löytävän jonkun ystävän joka rämpii samassa suossa. Ainakin ajatusten vaihtoon...edes anonyyminä jos ei ei muuten. Vähän keventäisi tätä taakkaa...
Onneks on kesä tulossa...luonto, järvi, valo ym. saa mielen onneks ees välillä synkkyyden keskellä rauhoittumaan. Yks mikä on ärsyttävää, niin ei tällaisessa tilanteessa pysty enää mitään yhteistä miettimään, kun toista ei vaan kiinnosta. Kai ne haaveet on luotava itse... - Kasvunpaikka
Älä luule miehesi puolesta, äläkä oleta hänen ajatuksiaan tai asennettaan. Ehkä tässä on yksi kompastuskivi; miksi mies mitään sanoisi koska kuitenkin tiedät vastauksen jo etukäteen tai sitten et huomioi, jos vastaus on väärä eli ei miellytä sinua.
Et voi muuttaa miestäsi mutta omaa asennettasi voit. Lähtökohtasi on siis väärä, mieti mitä voisit tehdä, että olosi olis parempi, se muuten heijastuu parisuhteeseen ja perhe-elämään, sen sijaan että syyttäisit miestäsi omasta turhautumisestasi.
Parisuhteessa on sekä ylä- että alamäkiä ja myös aikoja, jolloin omat menot ja esim ystävät ja heidän seuransa korostuu, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö puoliso tai lapset olisi tärkeitä.
Jos suhteenne jatkuu jankuttamisena ja juupa-eipäs keskusteluna, se menee vain huonompaan suuntaa ja vaikuttaa ilmapiiriin. Uhittelet nyt kovasti eroamisella, miksi? - Totuudenlähettiläs
n44 kirjoitti:
Ihan samanlaista meilläkin koskettelun, puhumisen ym. suhteen. En minäkään jaksa enää yrittää...kyllähän sen toisen käytöksestä aistii, jos tunteet ei oo aitoja. Ei ne oo mullakaan. Lasten takia sinnitelly vuosikaudet. Ei sekään oo oikein. Ois vaan kiva olla vielä joskus onnellinen ja kenties elää normaalissa parisuhteessa. Kai tässä on otettava itseään niskasta kiinni ja tehtävä ratkaisu. Lapset ei todellakaan hyvää parisuhdemallia nyt saa. Satuttaa se ero koko perhettä...mut josko ois vielä joku päivä helpompi hengittää. Pitää varmaan olla pankkiin huomenna yhteydessä ja selvitellä oisko mahkuja säilyttää tää koti itsellä. Velkaa ei onneks enää paljon oo, mut muuten monta asia mitä pitää selvittää erotilanteessa. En varmaan ees tiedä mitä.
Tsemppiä sulle sinne samanlaiseen elämään....rankkaa on, mut uskotaan että suunta on parempi tavalla tai toisella. Sehän tässä pointtina on, että toivoisi löytävän jonkun ystävän joka rämpii samassa suossa. Ainakin ajatusten vaihtoon...edes anonyyminä jos ei ei muuten. Vähän keventäisi tätä taakkaa...
Onneks on kesä tulossa...luonto, järvi, valo ym. saa mielen onneks ees välillä synkkyyden keskellä rauhoittumaan. Yks mikä on ärsyttävää, niin ei tällaisessa tilanteessa pysty enää mitään yhteistä miettimään, kun toista ei vaan kiinnosta. Kai ne haaveet on luotava itse...Ja vielä vähemmin sinua kiinnostaa yrittää, kun tapaat sen " vaikka anonyymin" ajatusten vaihtoon. Pikkuhiljaa ajattelet sen uuden tuovan elämääsi muutoksen, mutta totuus on se, että huomaat hetken päästä tehneesi suuren virheen. Et saa entistä perhe-elämääsi enää koskaan ehjäksi.
Olet siinä iässä, jossa nainen kaipaa elämäänsä vain rakkautta ja intohimoa sekä suuria elämyksiä, mutta mies tasapainoista perhe-elämää. Siinä on teidän suhteen suurin ongelma.
Suren lasten puolesta jotka ovat vielä pieniä ja syyttömiä tilanteeseen. Aika myöhään he ovat hankitut ja pitäisi jaksaa vielä pitkään saadakseen heidät täysi-ikäiseksi. Turhaa on nyt miettiä aikaa jolloin jää kaksin sillä se on suorastaan naurettavaa tässä tilanteessa!! - nbvxcv
Kasvunpaikka kirjoitti:
Älä luule miehesi puolesta, äläkä oleta hänen ajatuksiaan tai asennettaan. Ehkä tässä on yksi kompastuskivi; miksi mies mitään sanoisi koska kuitenkin tiedät vastauksen jo etukäteen tai sitten et huomioi, jos vastaus on väärä eli ei miellytä sinua.
Et voi muuttaa miestäsi mutta omaa asennettasi voit. Lähtökohtasi on siis väärä, mieti mitä voisit tehdä, että olosi olis parempi, se muuten heijastuu parisuhteeseen ja perhe-elämään, sen sijaan että syyttäisit miestäsi omasta turhautumisestasi.
Parisuhteessa on sekä ylä- että alamäkiä ja myös aikoja, jolloin omat menot ja esim ystävät ja heidän seuransa korostuu, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö puoliso tai lapset olisi tärkeitä.
Jos suhteenne jatkuu jankuttamisena ja juupa-eipäs keskusteluna, se menee vain huonompaan suuntaa ja vaikuttaa ilmapiiriin. Uhittelet nyt kovasti eroamisella, miksi?Toivottavasti, ap ei uhittele puolisolle eroamista. Se mädättää suhteen, tiedän kokemuksesta, kun miehen suusta kuulin, että pitäisikö vaihtaa nuorempaan? Se, jos mikä puolihuolimattomasti heitetty lausahdus alkoi pikku hiljaa vaikuttamaan, vaikka siten, että halukkuus kaikkeen yhteiseen väheni, kun takaraivossa ajatus, että päivitys tulossa. Kun siihen sitten kasaantui kaikenlaista päälle, niin ratkaisu oli nuorempaan vaihtajalta pettäminen tosin vanhemman kanssa. Voi siis olla tosi vaikeitakin aikoja, mutta kuitenkaan ei ole erottu, vaan yhdessä koettu vaikeudet ja niistä selvitty. Syöksykierteessä alaspäin eroajatus on ensimmäinen ratkaisu, mutta kun sen jälkeen on pidempään ollut ylämäessä huomaa, ettei se hyvä ratkaisu olisi ollutkaan, vaan vain ongelmien siirtoa.
- Eronnut44v
Vaikeaahan se on siksi, että hyppy tuntemattomaan hirvittää. Työlästäkin, arki menee itsellään ja tahto ja usko siihen että voisi muuttaa elämäänsä jotenkin meinaa upota siihen arkimönjään.
Jos ei enää ole eväitä kehittää parisuhdetta, kiinnostukset eri suuntaisia ja tunteet kuolleet, niin peli poikki vaan. Minä jatkoin liian kauan, olisi pitänyt erota jo aiemmin. 18 vuotta aviossa. Jännä juttu, että monet vihdoin eronneet sanovat samaa, että viivyttivät liikaa. Mies löysin heti uuden, ei osannut olla yksin kuukauttakaan. Silti hän itse vastusti eroa, itse piti päättää ja järjestää. Onneksi lähdin - ei ollut syytä jäädä, ei rakkauden murentakaan enää. Vain tottumus ja arki.
Ero toi mulle mielenrauhan. Ei ahdistanut enää kun ei tarvinnut enää odottaa että suhde muuttuisi. Se toi myös surua ja yksinäisyyttä, mut ajan kanssa nekin tästä hälvenemässä. Lapset ovat sopeutuneet. Aikaa on erosta kohta vuosi.
Mulla ollut yksi intohimoinen tapailusuhdekin hiljan jo olen onnellinen että sain sellaista kokea, vaikka tulikin sitten pakit ja sydänsuruakin.
Tulevaisuus kiinnostaa minua ja odotan että se tuo mulle hyviä asioita, ihmissuhteita ja kokemuksia. Avioliitossani olin kuin kuolleeksi jämähtänyt ilman toiveita onnellisemmasta tulevaisuudesta. - realitylily
Kannattaa vain kohdata todellisuus, ja hakea eroa. "Lasten vuoksi yhdessä" on pelkkää valehtelua itselleen. Siitä kärsii eniten lapset. Kun ei ole enää mitään yhteistä puolison kanssa, eikä molemmat halua edes sitä tavoitella, niin liitto on siinä. Kuollut mikä kuollut. Lasten kannalta on kaikkein haitallisinta olla vaan, ja riidellä aina tavatessa kumppanin kanssa ja/tai kun ottaa asioita puheeksi. Mikään ei johda mihinkään. Paitsi seuraavaan samanlaiseen riitaan. Ja/tai siihen, ettei enää puhuta ollenkaan.
PS. Suuri todennäköisyys, että miehelläsi on toinen nainen. Sillä normaalitilanne motivoisi yrittämään parisuhteen jatkoa tosissaan.- SilleenKäy
Jos ei ole vielä toista niin jossain vaiheessa on, jommalla kummalla. On niin luonnollista kaivata henkistä yhteyttä, läheisyyttä ja intohimoa.
Ei se tarkoita vielä että on suhde jos ei halua enää yrittää. Sen vain tietää että tätä ei voi enää kehittää, tunteet kuolleet. Mitä pidempään huono tilanne on jatkunut, sen selvempää se on molemmille, eikä edes jaksa tempoa asian kanssa enää esim. just lasten vuoksi.
Siksikin kannattaa erota ajoissa, on paljon vaikeampaa käsitellä erokriisiä jos siihen liittyy jo ylimääräisiä osapuolia. - elämäonsellasta
Kun pitkään jatkaa toimimattomassa suhteessa on selvää, että ihminen kaipaa läheisyyt, rakkautta ja intohimoa aivan niinkuin toki ihan toimivassa suhteessakin voi olla ulkopuolelle. Ja ne tunteet voi olla voimakkaat ilman mitään kolmansia osapuolia. Tietysti sitten kaksinkertainen suru, jos kaksia tunteita pitää samaan aikaan tappaa.
- puhumaan_opetellut
Kun näitä viestejä lukee, tulee mieleen, että te jätätte laiskuuttanne tai tahallanne asiat ilmaan roikkumaan, ette viitsi tai halua keskustella niitä loppuun.
Sanot että riidaksi menee aina, varmaan meneekin jos syyttelee toista tai syyllistää, että kun sinä olet tuollainen tai et ole kiinnostunut.
Pitäisi kuunnella mitä se toinen vastaa ja esittää lisäkysymys siihen. Jos toinen sanoo, että töissä on kiirettä, aina voi kertoa, että minulle olisi todella tärkeää jos sinä pääsisit minun kanssani lähtemään.
Jos/kun minun mieheni sanoo minulle ettei hän ehdi tehdä jotain asiaa yhdessä minun kanssani tai puhua minulle tärkeästä jutusta, minä en jätä asiaa siihen.
Kiinnitin huomiota sun miehen ympäripyöreisiin vastauksiin enpä tiedä ja noihin sinusta pakkopullalta tuntuneisiin yhteisiin reissuihin. Minä olisin jutellut miehen kanssa jo siellä paikan päällä, onko mies liian väsynyt, hieronko jalkoja, voisinko auttaa häntä jollakin tapaa rentoutumaan, innostumaan matkasta ja yhteisestä vapaa-ajasta lasten ja sinun kanssa.
Enhän minä jätä asioita ilmaan roikkumaan töissäkään, sielläkin ongelmat selvitetään ja jutut päätetään loppuun. Sama se on parisuhteessa ja lasten kanssa, puhutaan asioista, ollaan myötätuntoisia, yritetään selvittää mikä hiertää,löydetään syy, korjataan asia ja jatketaan eteenpäin hyvillä mielin.
Ei minua haittaa olla meidän parisuhteessa se osapuoli joka tarttuu ongelmiin ja vaatii niiden selvittelyä, koska ainakin minä tykkään siitä kun asiat ovat hyvällä tolalla. Minua ainakin tressaa suunnattomasti kaikenlainen epävarmuudessa roikkuminen ja sitähän se on jos ei ole kunnollista puheyhteyttä omaan aviomieheen.- Eronnut44v
Yksin on vähän huono puhua. Vastakaiku oli nollissa tai ympäripyöreää, jahkailevaa. Jotain sovittiinkin, mutta mies ei pitänyt siitä kiinni. Kirjotin kirjeenkin, keskustelin. Seksikin oli nollissa, samoin läheisyys, yritin vaikka mitä senkin suhteeen.
Monesti ajattelinkin, että kyse on huonoista kommunikaatiotaidoistani. En syytellyt, koetin ehdottaa ja kannustaa, kerroin mitä tunnen ja kaipaan. Vuosia.
Sen sijaan mies kyllä syytti minua usein keskusteluissa, itsekkääksi ja vaativaksi. Oma elämäni kutistui kotona oloon lasten kanssa ja tunsin elämäni tyhjäksi. Menin lasten kanssa yksin huvipuistoon ja kylpylään ja olin surullinen katsoessani muita onnellisia perheitä. Oma mieheni reissasi kyllä ulkomaillakin, paikoissa jonne lasten kanssa ei voinut mennä.
Lopulta hyväksyin, ettei yksin voi parisuhderekeä vetää. Jossain vaiheessa voimat loppuvat.
Voit olla iloinen, että kumppanisi on vastaanottavainen ja asioista keskustelu etenee. Se ei kuitenkaan tarkoita, että me luovuttaneet emme olisi todella yrittäneet tai olisimme puutteellisia ihmissuhdetaidoissamme.
Kaikkea hyvää sinulle :) - n53
puhumaan_opetellut
Olet kyllä aika hakoteillä, kun kuvittelet puhumisen olevan kaiken alku ja juuri. Näin ei ole. Puhuminen on vain pelkkää puhetta, siitä on usein vuorovaikutus hyvin kaukana. Vuorovaikutukseen, kommunikaatioon kuuluu paljon muuta kuin pelkkää puhetta. Esim. ilmeet, eleet, äänenpaino, koko ihmisen persoona viestii asioita, joista teemme tulkintoja. Tapa, tyyli miten asia sanotaan on merkityksellisempää kuin se mitä sanotaan.
Puhumisella saadaan useissa tapauksissa vain enemmän aikaa hämminkiä ja asiat vieläkin enemmän solmuun mitä ne ovat olleet. Ketään ei voi pakottaa puhumaan, ottamaan osaa, ilmaisemaan toisten puheeseen kantaansa. Vielä vähemmän voi pakottaa ongelmien selvittelyyn.
"Ei minua haittaa olla meidän parisuhteessa se osapuoli joka tarttuu ongelmiin ja vaatii niiden selvittelyä".
On nimittäin kovin yksipuolista ja suoraviivaista, eikä edes todennäköisesti johda asioiden, ongelmien selviämiseen. Kuten tuossa toisaalla sanoin, kannattaisi kuunnella itseään, sisintään. Jos toista, kuten ap:n puolisoa täsäs, ei kiinnosta yhteiset harrastukset, ei yhteinen aika, niin sille ei voi mitään. Ap on suhteessa yksin. Vaatiminen ja toisen "tökkiminen hereille suhteeseen" ei auta yhtään.
"Minä olisin jutellut miehen kanssa jo siellä paikan päällä, onko mies liian väsynyt, hieronko jalkoja, voisinko auttaa häntä jollakin tapaa rentoutumaan, innostumaan matkasta ja yhteisestä vapaa-ajasta lasten ja sinun kanssa."
Hehheh. Eli jos oikein itseä harmittaa arkioloissa passiivinen puoliso, joka ei osallistu mihinkään, eikä halua tehdä yhdessä mitään. Sitten kun saa hänet viimein edes yhdelle yhteiselle matkalle mukaan, hänet pitäisi koettaa viekotella innostumaan, ja auttaa rentoutumaan vaikkapa jalkoja hieromalla. Kiesus sentään. Piiskaahan mies tarvitsee pyllylle eikä mitään hemmottelua! Ja mahdollisesti suorat sanat siitä miten asiat on. Esim. en enää ota sinua mukaan matkalle, kun et nauti matkasta ja yhdessäolosta. - Nainen44v
Meillä tilanne se, että löysin mieheni viestittelemässä "harrastuskaverinsa" kanssa lässynlässyä, mitä hän ei koskaan meidän suhteellisen pitkän avioliiton aikana minun kanssani tehnyt. Tietty loukkaannuin ja aloin yrittää pelastaa liittoamme, mutta yksin se tuskin mahdollista.
Meillä lapsia monta, mutta luulin elämän olevan ihan mallillaan, mieheni mielestä ei sinnepäinkään. Tuntuu niin masentavalta, varsinkin, kun en halua tähän taloon lasteni kanssa jäädä ja tältä paikkakunnalta ei meille mitään väliaikaistakaan tarpeeksi isoa vuokra-asuntoakaan löydy, muksujen koulut jne en jaksais. Vanhimmat lapseni jo aikoinaan riistin pois syntymäkaupungistaan tänne, tosin muuttivat jo sinne takaisinkin, mutta ei taas tätä.
Miten tässä nyt toimisi järkevästi, kun toisen mielestä kaikki on kuollut ja toinen janoaa hellyyttä ja kosketusta...
- kuuntelutaitoamyös
Parisuhteessa pitäisi myös kuunnella paljon enemmän sitä mitä se toinen sanoo. Ja kysyä jos jäi epäselväksi joku asia.
Pitää jaksaa ja haluta ylläpitää avointa kommunikaatioyhteyttä puolisoon.
Sitkeästi vaan aloitteen tekoon, kysyvä ei tieltä eksy vai miten se sananlasku menee.- n53
"Pitää jaksaa ja haluta ylläpitää avointa kommunikaatioyhteyttä puolisoon."
Pitää jaksaa ja haluta? Kuka niin sanoo? Juuri silloin, jos kommunikaatio pelaa puoleen ja toiseen, molempiin suuntiin, tuo voisikin pitää paikkaansa ilman "pitää" -sanaa. Eli kun ylläpidetään molemminpuolisesti kommunikaatiota puolisoon suhde säilyy avoimena. Mutta silloin, kun toinen lyö ns. luukut kiinni, kuten usein tapahtuu, niin miten toisen pitäisi vain jaksaa ja haluta pitää yksipuolista yhteyttä puolisoon? Toista ei voi kuitenkaan pakottaa puhumaan. Eikä siinä olisi edes mitään järkeä.
Kannattaisikin kuunnella omaa sisintään ja tehdä omat johtopäätökset ja tulkinnat asioista. Etenkin pattitilanteissa. - lissukkaj
Voi että, sinun olisi pitänyt tulla sanomaan tuo puolisolleni. Kun yritin keskustella, ei vastannut mitään, siis yhtään mitään! Tai lähti ovesta ulos ja jonnekin. En nalkuttanut tai huutanut vaan sanoin että jutellaas hetki meistä, mitä mieltä olet yms. Ei vastausta, joten ymmärsin, ettei ollut mitään halua selvittää ajatuksiamme tai asioitamme. Monta vuotta katsoin, mutta ei muutosta. Ero tuli.
- 54512
lissukkaj kirjoitti:
Voi että, sinun olisi pitänyt tulla sanomaan tuo puolisolleni. Kun yritin keskustella, ei vastannut mitään, siis yhtään mitään! Tai lähti ovesta ulos ja jonnekin. En nalkuttanut tai huutanut vaan sanoin että jutellaas hetki meistä, mitä mieltä olet yms. Ei vastausta, joten ymmärsin, ettei ollut mitään halua selvittää ajatuksiamme tai asioitamme. Monta vuotta katsoin, mutta ei muutosta. Ero tuli.
"olisi pitänyt tulla sanomaan tuo puolisolleni"
Ai miten niin puolisollesi? Kirjoituksesi perusteella vedit omat johtopäätöksesi varsin myöhäisessä vaiheessa. Jos toinen ei halua puhua, niin ei siinä ole mitään selvittämistä. Vaan voi itse tehdä johtopäätöksen ja tulkinnan, ettei puolisoa suhde enää kiinnosta. - lissukkaj
54512 kirjoitti:
"olisi pitänyt tulla sanomaan tuo puolisolleni"
Ai miten niin puolisollesi? Kirjoituksesi perusteella vedit omat johtopäätöksesi varsin myöhäisessä vaiheessa. Jos toinen ei halua puhua, niin ei siinä ole mitään selvittämistä. Vaan voi itse tehdä johtopäätöksen ja tulkinnan, ettei puolisoa suhde enää kiinnosta.Olisi pitänyt tulla sanomaan tuo puolisolleni, kuuntelutaitoamyös nikin sanoin, että "pitää jaksaa ja haluta ylläpitää avointa kommunikaatioyhteyttä puolisoon".
Noin minäkin sen tulkitsin ettei kiinnosta, siksipä hankin oman asunnon. Hän olisi halunnut jatkaa liittoa. En jaksanut enää yrittää. - gjtj
lissukkaj kirjoitti:
Olisi pitänyt tulla sanomaan tuo puolisolleni, kuuntelutaitoamyös nikin sanoin, että "pitää jaksaa ja haluta ylläpitää avointa kommunikaatioyhteyttä puolisoon".
Noin minäkin sen tulkitsin ettei kiinnosta, siksipä hankin oman asunnon. Hän olisi halunnut jatkaa liittoa. En jaksanut enää yrittää.Hmm. kuuntelutaitoamyös kirjoitti:
"Pitää jaksaa ja haluta? Kuka niin sanoo? Juuri silloin, jos kommunikaatio pelaa puoleen ja toiseen, molempiin suuntiin, tuo voisikin pitää paikkaansa ilman "pitää" -sanaa."
Nimenomaan "ilman "pitää -sanaa". EI PIDÄ jaksaa ja haluta, vaan sen täytyy olla "automaattista" ilman pitää -sanaa, ilman pakkoa, täysin vapaaehtoista. Hetkittäin jokaisessa liitossa on aikoja, jolloin toinen tai molemmat haluavat olla rauhassa, omissa oloissaan, keskustelu ei kiinnosta pätkääkään. Se on täysin normaalia. Parisuhteessa vaikeinta onkin erillisyyden ja läheisyyden sopiva vaihtelu.
Tästä pääsinkin sopivasti lempiaiheeseeni, eli sanattomaan viestintään, vuorovaikutukseen. Täällä kovasti korostetaan puhetta, joka tietty on tärkeä asia, mutta vielä tärkeämpi vuorovaikutuksessa on sanaton viestintä - sitä on kuitenkin vähintään 55 % kaikesta viestinnästä, puheelle jää 45% (jos siis sitäkään). Ongelmat vuorovaikutuksessa ovat suurelta osin sanattoman viestinnän tulkinnoissa. Lähinnä siinä, ettei toisen käyttäytymistä, ilmeitä ja eleitä, liikkeitä jne osata lukea ollenkaan, tai sitten niitä ymmärretään hyvin huonosti, tai peräti täysin virheellisesti. Monessa liitossa myös vuorovaikutus menee täysin pieleen, koska toinen tai jompikumpi ei kykene sulattamaan yhtään puolison erilaisia ajatuksia, mielipiteitä, toiveita ym. Jokainen voi tarkkailla ympäristöään; sieltä löytyy ihmisiä, jotka kyllä kysyvät "mitä kuuluu, rakas kumppani?" Toisen alkaessa selittää mitä kuuluu, sitä ei oteta vakavasti, se mitätöidään, ohitetaan. Joidenkin mielestä "puhuminen" tarkoittaa sitä, että ollaan asioista aina samaa mieltä, tai ainakin "minä olen oikeassa". Ei ymmärretä, että kumppani on erillinen ihminen omine mielipiteiteen, tuntemuksineen, ajatuksineen. Eikä ainakaan sitä, että molempien ajatukset ja muut ovat tasaveroisia.
- n53
"Eipä tässä ehdi....varmasti ehtii jos haluaa"
Juuri tuostahan on kyse. Kun toinen ei halua ehtiä, ja yhteinen aika on pakkopullaa, niin eihän siinä muu auta kuin ero. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi. - kuuntelutaitoamyös
joo joo, mutta oletteko kysyneet toiselta suoraan miksi hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy.
Kai ne nyt jotain syyksi sanoo, miksi eivät halua viettää kunnolla aikaa vaimonsa ja perheensä kanssa!
Miksi eivät halua seksiä, miksi eivät viihdy kotona!
Kai sieltä jotain perusteluita tulee näihin kysymyksiin.- phoih
Ex miehellä oli miljoona erittäin uskottavasti selitettyä syytä miksi on niin kiire, mitä pitää tehdä ennen kuin jää aikaa parisuhteelle ja lapsille. Vielä 10 vuoden päästä, kun lapset alkoivat aikuisia yritti vielä vanhaa kulunutta syytä "ei juuri NYT" ole aikaa. Oikeasti melko säälittävää. Sen vuoksi en eronnut aiemmin. Säälin vuoksi. Ihmiset kehottavat eroamaan, ellei ole enää tunteita. Jos tuo tunne on sääli, niin se ei innosta varsinaisesti eroon. Haluaa vain ajatella "josko sittenkin". Ihminen yrittää uskoa parempaan vielä kauan "deadlinen" jälkeenkin, sen kun tietää, ettei liitto voi mitenkään enää jatkua. Sekin on niin säälittävää. Vai onkohan edes? Ja mitä väliä oikeastaan sillä on?
- n44
Ilmeisesti en ole asian kanssa yksin, kokemusta näköjään aika monella. Kiitos kannanotoista ja vinkeistä. Arvatkaa vaan olenko vuosien varrella kaikki keinot kokeillu. Sekä hyvää että pahaa. Itse puhun tunteistani, myös vaikeistakin asioista. Mieskin on sosiaalista sorttia, mut arvatkaa vaan jos pitää selvitellä esim. lasten ikäviä asioita saatikka keskustella ongelmista/parisuhteesta. Välittömästi hiljaisuus laskeutuu meille. Ihan saan keskustella itsekseni seinien kanssa...hän ei vaan pysty siihen. Ja kysymyksiin vaan ei saa vastauksia. Se on helppo sellaisen sanoa, joka ei itse ole samaa kokenut. Siinä on runonlausunnat ja rakkauslaulut kaukana...
Tää pisti kyllä hymyilyttämään: "Minä olisin jutellut miehen kanssa jo siellä paikan päällä, onko mies liian väsynyt, hieronko jalkoja, voisinko auttaa häntä jollakin tapaa rentoutumaan, innostumaan matkasta ja yhteisestä vapaa-ajasta lasten ja sinun kanssa." Sanonpa ihan suoraan, että ekanakin mieheni nauraisi varmaan paskaisen naurun, jos ehdottaisin jalkahierontaa :D Mies saa olla väsynyt, stressantunut mut sekään ei saa aina olla selitys yhteisen tekemisen puutteeseen. Onhan hällä aikaa harrastuksille ym:lle.
Ihmisten kanssa työtä tekevänä, uskoisin osaavani kuunnella, keskustella, pohtia ongelman ratkaisua...se ei vaan oo niin helppoa, kun toiselta ei saa sanaa suusta. Kaikesta muusta kyllä höpöttää, mut erehdynkin ottamaan puheeksi rakkauden puutteen, niin sepä onkin sitten siinä. Anteeksi ei osaa oma-aloitteisesti mitään pyytää, vaikka vika olisi hänessä. No, enpä kyllä osaa enää odottaakaan... Aika hiljainen ilta tänäänkin...pakolliset asiat lasten tiimoilta juteltiin.
Ja tää on kyllä niin asiaa: Parisuhteessa pitäisi myös kuunnella paljon enemmän sitä mitä se toinen sanoo. Ja kysyä jos jäi epäselväksi joku asia.
Pitää jaksaa ja haluta ylläpitää avointa kommunikaatioyhteyttä puolisoon.
Sitkeästi vaan aloitteen tekoon, kysyvä ei tieltä eksy vai miten se sananlasku menee.
Oon yrittäny kuunnella, puhua, toimia jne. saamatta vastakaikua...nyt vaan tuntuu siltä, että voitavani olen tehnyt. On varmaan aika luovuttaa... Ikävä elää tällaisessa suhteessa, kun lainkaan ei pysty suunnittelemaan tulevaa. Tosi kuluttavaa...ehkä se aurinko paistaa risukasaankin joku päivä. Toivossa on hyvä elää :)- minäenymmärrä
Miten näistä ihmissuhteista onkin tullut näin vaikeita.
- phoih
Noinhan se on. Kun tarpeeksi kauan "hakkaa päätä seinään" tuommoisessa suhteessa, niin tulee aika luovuttaa. Kaikki on tehty mitä voi tehdä.
- helpposanoajooo
Mitä jos vaan lakkaisit märehtimästä ukkosi huonoutta, ja keskittyisit omiin tekemisiin, olemaan itse parempi puoliso, odottamatta minkäänlaista vastakaikua. Säästyisit jatkuvalta pettymiseltä, ja ehkä alkaisit pikkuhiljaa näkemään ukkosi hyvätkin puolet.
Vaikeinta näet on OIKEASTI hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat, vaikka tätä neuvoa on itsekunkin niin helppo elämänohjeeksi muille tyrkyttää. - Nyt.meni.mettään
Vai olisi susta vuosikausia hyvä olla odottamatta mitään vastakaikua. Ohhoh.
Et ilmeisesti ymmärtänyt lainkaan mistä tässä ketjussa on kyse. Noh, hyvä niin, että et ilmeisesti ole joutunut rakkaudettomassa liitossa koskaan elämään.
Ero ei myöskään millään muotoa tarkoita, ettei toista hyväksyisi ihmisenä. Kumppanit eivät vain pysty antamaan toisilleen enää mitään puolisoina. Et tainnut tätäkään pointtia ketjusta oivaltaa.
Hei ap ja muut.
Tässä ketjussa on pohdittu muun muassa sitä, onko pariterapiasta enää apua jos mielessä väikkyy jo ero.
Jokaisen parin tarina on toki omanlaisensa, joten tämä kommenttini on varsin yleisellä tasolla. Lähtökohtaisesti jokaisen on itse sitouduttava liittoonsa, jos toinen (tai kumpikaan) ei halua sitoutua, ei sitä kukaan voi pakottaa. Toisaalta voidaan kysyä, millaiset asiat ovat sitoutumisen esteenä tai murentaneet sitoutumista? Itse olen taipuvainen uskomaan, että suurin osa siitä liittyy jonkinlaiseen pettymykseen parisuhteessa. Pettymykset taas linkittyvät kommunikaatioon, vuorovaikutukseen. Kun ihminen kokee, ettei tule esim. ymmärretyksi, hän helposti saattaa sitten ajatella että olkoon koko juttu, luovutaan ja erotaan. Hyvä asia on, että jos kuitenkin sitoudutaan hoitamaan suhdetta, vuorovaikutus saatetaan saada kuntoon, pettymyksistä voidaan päästä yhteenkuuluvuuden tunteisiin ja tunneyhteys saadaankin pelaamaan. Kannattanee kokeilla. Se voi vaatia paljon työtä, mutta usein se myös koetaan vahvistavana ja lujittavana.
Merja, diakoni- yli35v.yhdessä
Jaksamisesta puhutaan. Joskus se jaksamattomuus johtuu esim. diabeteksesta t. kilpirauhasongelmista. Tuleeko kenellekään mieleen, että pitää joskus tarkistaa näitä juttuja? Miehet eivät itse helposti mene lääkäriin ja etenkin diabetesta sairastaa moni, vaikkei sitä tiedä. Mieheni oli ylipainoinen, diabetes löytyi, hän laidutti 15kg. Nyt jaksaa paremmin, mutta 2 muuta tavallista sairauttakin on ja yksi epätavallisempi.
Pettymyksiin pitää tottua elämässä. On hyvä jos voi nojata toiseen.
Jaksamista kaikille!- pelkkääalamäkeä
Tämä jaksaminen on hyvä pointti ja pettymyksien sietäminen. Voi morjens, itse luin aloituksesta enemmän viitseliäisyyden ja kiinnostuksen puutetta toiselta. Osaamattomuutta, mitä lie. Kaikilla vanhemmilla ihmisillä on jos minkäkinlaisia vaivoja. Pettymysten sietokyky niin. Ensin on se raskas pikkulapsivaihe ja on luonnollista, että vanhemmilla menee huonosti, sitten tulee se känkkäränkkävaihe ja menee huonosti, sitten murrosikä. Siis aikuisten oikeesti aina löytyy joku syy miksi menee huonosti ja syy miksi ei asioille vaan voi mitään, ne vaan tapahtuu. Ja hupsluiru toinen ihmettelee, että miksikäs tässä nyt ero tuli.
- yli35v.yhdessä
pelkkääalamäkeä kirjoitti:
Tämä jaksaminen on hyvä pointti ja pettymyksien sietäminen. Voi morjens, itse luin aloituksesta enemmän viitseliäisyyden ja kiinnostuksen puutetta toiselta. Osaamattomuutta, mitä lie. Kaikilla vanhemmilla ihmisillä on jos minkäkinlaisia vaivoja. Pettymysten sietokyky niin. Ensin on se raskas pikkulapsivaihe ja on luonnollista, että vanhemmilla menee huonosti, sitten tulee se känkkäränkkävaihe ja menee huonosti, sitten murrosikä. Siis aikuisten oikeesti aina löytyy joku syy miksi menee huonosti ja syy miksi ei asioille vaan voi mitään, ne vaan tapahtuu. Ja hupsluiru toinen ihmettelee, että miksikäs tässä nyt ero tuli.
Jaa vanhemmiten niitä vaivoja?! Kuules kun teini-ikäiset sairastuvat kakkostyypin diabetekseen ja lapsetkin!
Kiinnostuksen puutetta apn miehellä? Muistetaan, että ollaan apn näkemyksen varassa, emme tiedä mitään miehen näkemuksestä t. tosiasioista. Muistettaiskos tämä sairausmahdollisuus kaikenikäisillä? - hkgkdg
pelkkääalamäkeä kirjoitti:
Tämä jaksaminen on hyvä pointti ja pettymyksien sietäminen. Voi morjens, itse luin aloituksesta enemmän viitseliäisyyden ja kiinnostuksen puutetta toiselta. Osaamattomuutta, mitä lie. Kaikilla vanhemmilla ihmisillä on jos minkäkinlaisia vaivoja. Pettymysten sietokyky niin. Ensin on se raskas pikkulapsivaihe ja on luonnollista, että vanhemmilla menee huonosti, sitten tulee se känkkäränkkävaihe ja menee huonosti, sitten murrosikä. Siis aikuisten oikeesti aina löytyy joku syy miksi menee huonosti ja syy miksi ei asioille vaan voi mitään, ne vaan tapahtuu. Ja hupsluiru toinen ihmettelee, että miksikäs tässä nyt ero tuli.
"Voi morjens, itse luin aloituksesta enemmän viitseliäisyyden ja kiinnostuksen puutetta toiselta. "
Voihan morjens joo. Jos toista ei kiinnosta parisuhde yhtään eikä hän viitsi tehdä sen eteen mitään, niin ero on ainoa vaihtoehto. Miksi pitäisi väkisin sietää toisen kiinnostuksen puutetta? Tai yleensä yhtään mitään? Parisuhde on kahden kauppa. Jos toinen jätetään suhteessa yksin, niin suhdetta ei ole. Tietysti moni voi kämppiksinä sellaisessakin "parisuhteessa" elellä maailman tappiin asti. Itse en kokisi sellaista elämää mielekkääksi. - hkgkdg
yli35v.yhdessä kirjoitti:
Jaa vanhemmiten niitä vaivoja?! Kuules kun teini-ikäiset sairastuvat kakkostyypin diabetekseen ja lapsetkin!
Kiinnostuksen puutetta apn miehellä? Muistetaan, että ollaan apn näkemyksen varassa, emme tiedä mitään miehen näkemuksestä t. tosiasioista. Muistettaiskos tämä sairausmahdollisuus kaikenikäisillä?"Kuules kun teini-ikäiset sairastuvat kakkostyypin diabetekseen ja lapsetkin!"
Niin, ja lapset sairastuvat myös ykköstyypin diabetekseen, joskus pian jo syntymänsä jälkeen. Tietysti kaikki mahdolliset asiat vaikuttavat
parisuhteeseen jollain tapaa. Eniten huonoa vaikutusta parisuhteeseen on asioilla, joihin toinen ei halua muutosta, mutta joka häiritsee huomattavasti puolisoa tai perhettä ylipäänsä.Tällaisia asioita esim. eri riippuvuudet ja mielenterveyshäiriöt.
Ap:n miehen näkemykset ovat asia ihan erikseen. Ei niitä tässä tarvita. Ap:llä on omat tunteensa ja ajatuksensa heidän liitostaan. Jos tai kun ap:n mielestä ollaan kasvettu erilleen, niin sitten ollaan. Hän tekee päätöksensä siltä pohjalta.
- sivusta_seuraaja
Olen monesti miettinyt ja myös nähnyt omin silmin muita ihmisiä tarkkailelssa, että jo seurustelusuhteen alkussa näkee sen millaiseksi kunkin parisuhde muodostuu.
Tuolla joku puhui siitä miten hän ihmisten kanssa toimivana osaa kyllä puhua, kysyä ja yrittää ratkoa ongelmia. Varmasti osaa mutta ehkä hän ei osaa kuunnella eikä tulkita puolison ilmeitä ja eleitä, ei tajua toisen lähettämää sanatonta viestintää. Ei ymmärrä mistä kenkä puristaa kun toinen ei pysty sitä ääneenkään sanomaan.
Hän puhuu myös anteeksipyytämisestä. Ei anteeksipyytämisen tarvitse aina tulla sanallisena, voi osoittaa myös teoilla ja ilmeillä että on pahoillaan. Minusta sanatonkin anteeksipyyntö on yhtä vahva kuin sanallisesti esitetty, mutta jos ei osaa tulkita näitä sanattomia viestejä niin totta kai ne jäävät näkemättä.
Itse olen huomannut, että monet miehet ulkoistetaan perheestään ja parisuhteestaan lasten synnyttyä. Mies ei ole enää naiselle tarpeellinen kumppani. Hänen kykyjään väheksytään, miestä ei hyväksytä tasavertaiseksi huoltajaksi lapsilleen. Mieheltä ei vaadita isäksi kasvamista. Monesti hänelle ei anneta mahdollisuutta olla läsnä ja hyvä isä, taloudelliset seikatkin sotivat miestä vastaan kun hän on yleensä se paremmin tienaava.
Moni mies tyytyy lastensa suhteessa äidiltä jääviin jämiin, jostain syystä mies ei osaa puolustaa omaa paikkaansa ja olemassa oloaan perheen tasavertaisena jäsenenä. Äiti sitouttaa lapset itseensä kotona ollessaan, huolehtii arjen pyörittämisen ja junailee asiat oman parhaansa mukaan. Näin isä jää toissijaiseksi kasvattajaksi. Monesti mummi ja päiväkotikin ovat tärkeämpiä hoitajia lapselle kuin oma isä.
Kun tätä jatkuu riittävän pitkään, niinhän siinä käy, mies kulkee ulkopuolisena perhelomillakin, ei enää osaa ottaa kontaktia omiin lapsiinsa eikä omaa paikkaansa perheessä.- sisälläkuohuvaa
Sivusta on aina helppo seurata ja kommentoida. Parempi olisi olla kärpäsenä katossa. Yksi asia minkä olette unohtaneet on se, että viimeistään lasten syntymä tuo toisessa esiin ne mahdolliset traumat ja epäkohdat mitä lapsuusperheessä on ollut. Huomatkaa, että esimerkiksi väkivallasta 90%periytyy. Nuo traumat voi olla niin syvällä ettei terapia niihin pure.
- yhdessävai
Hänen kykyjään väheksytään, miestä ei hyväksytä tasavertaiseksi huoltajaksi lapsilleen
Tuohon haiseva vastalause. Totuus on nimittäin yhä se, että miehet EIVÄT HALUA lastensa huoltoa. Se on tylsää ja tavallista, pehmoilua. Ja sitten on kasapäin miehiä, jotka loistavat poissaolollaan, kuka töissä, kuka harrastuksissa, kuka missäkin. Ei VOI olla tasavertainen lasten huoltaja, ellei ole koskaan läsnä.
Puhumattakaan siitä, että silloin kun on läsnä lapsilleen, keskenään, harjoittaa mielivaltaa sekä henkistä ruumiillista väkivaltaa. Valitettavasti erossa lasten väkivaltainenkin isä tulee tasaveroiseksi huoltajaksi. Tämän vuoksi monet naiset pysyvät liitoissaan siihen asti, kunnes nuorin lapsista täyttää 12v.
- marjaliisa76
Mitä on erilleen kasvaminen? Ei srllaista ole. Se on vain tekosyy. Meillä eroon johti lukuisat syyt. Mm. Se että pikkulapsi arki vei mennessään. 10 vuoteen ei pidetty huolta parisuhteesta. Terapiaan ois pitänyt mennä heti, kun ongelmia tuli. Enää loppuvaiheessa toinen osapuoli ei halunnut sellaiseen mennä. Vaikka toisaalta tilanne on helpottava, mutta kauhea ikävä jäljellä. Jos 17 vuotta toinen on kanssasi, niin se tuska ei helpolla poistu. Yritä saada teidät vielä terapiaan. Jutelkaa laittakaa ylös asioita, että onko järkeä jatkaa. Lasten takia ei pelkästäänkannata olla yhdessä, mutta jos teillä onkin vielä rväät yhteiseen elämään. Se olisi lapsillekin parasta.
- KapeaKatsantokanta
Kyllä vaan on sellaista kuin erilleen kasvaminen. Yksiin mentiin vain vähä yli parikymppisinä ja liki kahdessa vuosikymmenessä ihmiset todellakin muuttuvat. Arvomaailma kehittyy ja voi suuntautua erilailla, kiinnostuksen kohteet ja harrastukset muuttuvat joskus täysin eri suuntiin, myös parisuhteeseenkin liittyvät tarpeet olivat lopulta meillä täysin erilaiset. Meillä ei ollut oikeastaan mitään yhteistä enää.
Sulla on todella kapea käsitys eron syistä mielestäni. Että ihan "tekosyy" jopa. Terapiallako se erilaisuus olisi pitänyt parantaa? - yhdessävai
"Terapiaan ois pitänyt mennä heti, kun ongelmia tuli"
No hahhah. Terapiaan ei lähde juuri se puolisko, jolla on ihan itse järjestettyjä ongelmia. kumman usein ihmiset kuvittelevat, että itse parisuhteessa on kaikki maailman ongelmat. Ei se niin mene. Vaan niin, että jos toinen saa "järjestettyä" itselleen ongelmia, eikä usein edes myönnä niitä, niin puoliso ja lapsethan niistä eniten kärsii.
Omalla kohdallani vastustin jokaista väärää valintaa mitä mies teki. Eihän siitä mitään hyötyä ollut. HÄNEN valinnat. Enkä kokenut edes oikeassa olemisen iloa, kun minun piti vastata kaikesta kaikille, ja vielä myöntää salaa, että miehen rahahommat meni pieleen. . - kahdessavai
yhdessävai, tiedätkö, että jokainen sössii oman elämänsä ihan itse. Myös sinä.
- yhdessävai
kahdessavai kirjoitti:
yhdessävai, tiedätkö, että jokainen sössii oman elämänsä ihan itse. Myös sinä.
No höpöhöpö. Läheskään jokainen ei sössi elämäänsä, en minäkään. Jokainen tekee toki omat virheensä, mutta toisten virheet eivät ole omia. Omasta puolestani en ole pahempia virheitäkään tehnyt. Mitään en myöskään kadu.
- kahdessavai
Ei ole höpöhöpöä. Niin kauan kuin syytät miestäsi kaikesta, niin on vaikea päästä katkeruudesta yli. Kanna vastuu omasta elämästäsi ja anna ukon kantaa omansa.
- yhdessävai
kahdessavai kirjoitti:
Ei ole höpöhöpöä. Niin kauan kuin syytät miestäsi kaikesta, niin on vaikea päästä katkeruudesta yli. Kanna vastuu omasta elämästäsi ja anna ukon kantaa omansa.
Siis?
Eli rautalangasta:
En SYYTÄ miestä, olen ainoastaan todennut tosiasiat, jotka johtivat avioeroon.
Mies teki valintoja, joiden seurauksena meni rahahommat pieleen, hänellä itsellään ja juuri sen vuoksi myös koko perheellä. Niinikään hänen valinnoistaan/rahaongelmista koitui hänelle itselleen terveysongelmia ja sosiaalisia ongelmia, jotka muuttivat häntä omaksi vastakohdakseen. Tietysti se vaikutti myös minuun ja lapsiin. Otin vastuun elämästäni, ja erosin. Ei siinä mitään muuta ole tehtävissä.
Katkera en ole missään tapauksessa. Mies teki valintansa, minä omani (= ero), se siitä. Ei sellaisesta voi katkeroitua mitenkään. Eikä tyylini kuulu muutenkaan jäädä paikoilleen murehtimaan menneitä. Ex sen sijaan murehtii yhä, eikä ole saanut elämäänsä järjestykseen, vaan entistä huonompaa kuosiin. Siitä olen erittäin pahoillani. Lapsetkin (nyt jo täysi-ikäisiä) ovat yrittäneet vuosia (kuten minäkin ennen eroa) houkutella häntä hoitoon, samoin hänen molemmat veljensä ja isänsä; toistaiseksi tuloksetta. - kahdessavai
Joka käänteessä palaat miehesi valintoihin ja kuinka kaikki meni pieleen hänen valintojen takia. Ja sinä et kadu mitään, koska mielestäsi ilmeisesti ei ole kaduttavaa. Jne.
Sinä olit oikessa ja mies oli väärässä. Mutta jos se on sinun todellisuus, niin sehän sinulle suodaan. - yhdessävai
kahdessavai kirjoitti:
Joka käänteessä palaat miehesi valintoihin ja kuinka kaikki meni pieleen hänen valintojen takia. Ja sinä et kadu mitään, koska mielestäsi ilmeisesti ei ole kaduttavaa. Jne.
Sinä olit oikessa ja mies oli väärässä. Mutta jos se on sinun todellisuus, niin sehän sinulle suodaan.Aivan oikein. Miehen valintojen vuoksi parisuhde ja perhe-elämä meni pieleen. Mutta mies ei ollut yhtään sen enempää väärässä tai oikeassa kuin minäkään. Jokaisella on täysin samanlainen oikeus omiin valintoihinsa.
- hetkinen_
yhdessävai kirjoitti:
Aivan oikein. Miehen valintojen vuoksi parisuhde ja perhe-elämä meni pieleen. Mutta mies ei ollut yhtään sen enempää väärässä tai oikeassa kuin minäkään. Jokaisella on täysin samanlainen oikeus omiin valintoihinsa.
"Jokaisella on täysin samanlainen oikeus omiin valintoihinsa. "
Se on juuri noin. Ja sen vuoksi monet elävätkin liitoissaan vuositolkulla jonkinmoisessa tyhjässä tai tuskaisessakin "välitilassa" odottaen, että puoliso tekee sen ratkaisun, jota he itse haluavat, mutta eivät rohkene tehdä.
- marjaliisa_76
Onko miehelläsi masennus? Mun ex mies ei koskenutkaan minuun kahteen vuoteen. Sellaisesta kohtelusta on vaikea toipua. Tajusin vasta liian myöhään, että mies olisi tarvinnut ammattiapua.
- hetkinen_
"Tajusin vasta liian myöhään, että mies olisi tarvinnut ammattiapua. "
No hö. Miehesihän olisi ITSE pitänyt tajuta hakea ammattiapua. Joten vaikka sinä olisit sanonut hänelle "hae apua", niin hän ei sitä olisi välttämättä hakenut ollenkaan, tai sitten jos olisi hakenut, apu ei välttämättä auta yhtään.
- eivilosohvi
Parisuhde on aina kahden kauppa.
Kun kaksi ihmistä tapaa, he alkavat elää yhteistä elämää jostain syystä.
Jotkut ovat pariutuneet vain sen takia kun joku pitää olla eikä parempaakaan kohdalle osunut.
Jotkut tulevat raskaaksi, siitä on seurannut pakkoavioliitto kun aborttiakaan ei haluta tehdä ja kun yhteen täytyy tuossa tilanteessa mennä.
Jotkut kuvittelevat ihastuneensa, mutta tietävät sisimmässään jo hyvinkin lyhyen kuluttua että ei se kumppani pysty oikeasti olemaan mieleinen, mutta siitä huolimatta ollaan yhdessä, tehdään lapsia ja katkeroidutaan kumppanille joka asiasta.
Jotkut, mutta keskustelupalstoja lukiessa tulee mieleen että ilmeisesti hyvin harvat rakastuvat ja vielä harvemmin tunne on molemmin puolinen. Nämä parit yleensä haluavat olla yhdessä elämänsä loppuun saakka. Heidän välillään on kunnioitus toista kohtaan. Välillä tulee arki ja ongelmia eteen, mutta nämä ihmiset haluavat vuosienkin jälkeen samaa = toisensa, ja sen vuoksi he pääsevät ongelmistaan yli.
Teinä miettisin jo lähtötilannetta, syytä miksi juuri te kaksi olette pari.
Sitten mietitte, oliko hän koskaan sellainen kuin te kuvittelitte tai halusitte hänen olevan. Siitä se kerä lähtee purkautumaan.- läpätilää
Tuohan on itsestään selvää. Ajattelepa nyt vaikka auton vaihtoa. Olet hankkinut upean auton, joka ajan myötä kulahtaa ja todennäköisesti vaihdat sen jossain vaiheessa uuteen silti jollekin se vanha autosi saattaa olla oiva menopeli vielä. Oikeesti hei, nämä lässyn lässyn lää kukkahattutäti kirjoitukset rupee pännimään. Ihmiset on voinut rakastaa toisiaan ja tottatosiaan se jannu ei välttämättä ole enää se sama kuin parikymmentä vuotta sitten tai oikeammin ehkä se tosiaan on se sama jannu muut vaan on ehkä kasvanyt.
Itse en kuitenkaan ole niin katkeroitunut etten uskoisi uuteen rakkauteen, silmäniskuihin, kemiaan ja yhteisiin kompromisseihin jonkun kanssa. - yhdessävai
eivilosohvi
Hieman erisuuntaisia ajatuksia ja kokemuksia. Kaikki läheiset sukulaiset ja ystävät ovat menneet yhteen, naimisiinkin juuri rakkaudesta. Niin tein itsekin, pitkän harkitun kaavan mukaan. Ensin seurustelua ja avoliittoa yhteensä seitsemän vuotta, sitten naimisiin, lapset. Kaikki meni perusteellisen loistavasti, siihen asti kunnes nuorin lapsi oli kolmivuotias. Tai olisi ehkä mennyt jo siinä vaiheessa myttyyn, ellen olisi halunnut hoitaa lapsia ja ottaa heistä 100% vastuuta. Miehellä ei ollut aikaa. Hän teki vääriä valintoja, joista seurasi monia ongelmia. Ainoa tapa "auttaa" oli ottaa vastuu kodista ja lapsista haltuun. Mutta arvaapas vaikuttiko se haitallisesti parisuhteeseemme? Jo vain. Ja miehen ongelmat senkun vain lisääntyivät. Ne johtivat myös perheen talouden täysin kuralle. Koska talouskin meni kuralle, ja minulle alkoi käydä rankaksi vastuu lapsista 24/7 7 päivää viikossa, aloin kaivata apua. Sehän on selvää, ettei mieheltä sitä saanut. Viimein suostui antamaan minulle vapaan lauantaiaamupäivän, jolloin voin lähteä minne vaan. Tuona aikana hän kiusasi, uhkaili ja kuritti lapsia kotona, hoito on täysin väärä sana. Jos olisin tiennyt, en olisi epäröinyt erota juuri silloin.
Miehellä ei ollut helppoa, ei ollut minulla, eikä ainakaan lapsilla. Sitten mies alkoi oirehtia, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ei olekaan niin yksinkertaista hyväksyä tehneensä vääriä valintoja, joilla on kauaskantoiset seuraukset ja jotka romahduttaa omat unelmat, koko normaalin arjen. Joten mies ei koskaan myöntänyt tehneensä mitään, valinnoistaan syytti toisia ja purki aggressioitaan lapsiin. Vuosien päästä miehellä oli pahoja mielenterveysongelmia, mutta eipä hän niistäkään piitannut. Juu, ei hän apua tarvitse kroppaan eikä mieleen lääkettä ja terapiaa.
Itse heräsin miettimään avioeroa jo melko varhain, sillä olimme todellakin kasvaneet erilleen miehen omien bisnesten myötä. Mutta vasta silloin laitoin eroon vauhtia, kun ex alkoi läsnä ollessani puhumaan jo teini-ikäisille lapsille hyvin ilkeästi. Samoin sain lapsilta eroon kannustusta, ja silloin he vasta uskalsivat sanoa ääneen, että pelkäävät isäänsä, hänen oikkujaan ja täysin arvaamatonta käytöstä. - kysymysmerkkejätäynnä
yhdessävai kirjoitti:
eivilosohvi
Hieman erisuuntaisia ajatuksia ja kokemuksia. Kaikki läheiset sukulaiset ja ystävät ovat menneet yhteen, naimisiinkin juuri rakkaudesta. Niin tein itsekin, pitkän harkitun kaavan mukaan. Ensin seurustelua ja avoliittoa yhteensä seitsemän vuotta, sitten naimisiin, lapset. Kaikki meni perusteellisen loistavasti, siihen asti kunnes nuorin lapsi oli kolmivuotias. Tai olisi ehkä mennyt jo siinä vaiheessa myttyyn, ellen olisi halunnut hoitaa lapsia ja ottaa heistä 100% vastuuta. Miehellä ei ollut aikaa. Hän teki vääriä valintoja, joista seurasi monia ongelmia. Ainoa tapa "auttaa" oli ottaa vastuu kodista ja lapsista haltuun. Mutta arvaapas vaikuttiko se haitallisesti parisuhteeseemme? Jo vain. Ja miehen ongelmat senkun vain lisääntyivät. Ne johtivat myös perheen talouden täysin kuralle. Koska talouskin meni kuralle, ja minulle alkoi käydä rankaksi vastuu lapsista 24/7 7 päivää viikossa, aloin kaivata apua. Sehän on selvää, ettei mieheltä sitä saanut. Viimein suostui antamaan minulle vapaan lauantaiaamupäivän, jolloin voin lähteä minne vaan. Tuona aikana hän kiusasi, uhkaili ja kuritti lapsia kotona, hoito on täysin väärä sana. Jos olisin tiennyt, en olisi epäröinyt erota juuri silloin.
Miehellä ei ollut helppoa, ei ollut minulla, eikä ainakaan lapsilla. Sitten mies alkoi oirehtia, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ei olekaan niin yksinkertaista hyväksyä tehneensä vääriä valintoja, joilla on kauaskantoiset seuraukset ja jotka romahduttaa omat unelmat, koko normaalin arjen. Joten mies ei koskaan myöntänyt tehneensä mitään, valinnoistaan syytti toisia ja purki aggressioitaan lapsiin. Vuosien päästä miehellä oli pahoja mielenterveysongelmia, mutta eipä hän niistäkään piitannut. Juu, ei hän apua tarvitse kroppaan eikä mieleen lääkettä ja terapiaa.
Itse heräsin miettimään avioeroa jo melko varhain, sillä olimme todellakin kasvaneet erilleen miehen omien bisnesten myötä. Mutta vasta silloin laitoin eroon vauhtia, kun ex alkoi läsnä ollessani puhumaan jo teini-ikäisille lapsille hyvin ilkeästi. Samoin sain lapsilta eroon kannustusta, ja silloin he vasta uskalsivat sanoa ääneen, että pelkäävät isäänsä, hänen oikkujaan ja täysin arvaamatonta käytöstä.Auttoiko mies ennen lapsien syntymää sinua kotitöissä, oliko läsnä elämässänne vai oliko hän silloinkin töissään, harratuksissaan ja bisneksissään kiinni?
Miehesikö kaikki väärät valinnat teidän perheessänne teki?
Oliko kokonaan miehesi vika että hän aloitti oman yrityksen vai annoitko asialle siunauksesi?
Jos mies käveli koko ajan sinun ylitsesi ja teki mitä itsen halusi, miksi hyväksyit vuosikaudet sen?
Eikö sinulla ollut sananvaltaa miehesi menemisiin, tekemisiin tai teidän yhteisiin raha-asioihinne?
Jos ei, miksi ei? Olisiko tullut turpaan, vai ero, olisiko se tappanut, mitä mies olisi tehnyt jos olisit viheltänyt pelin poikki aiemmin ja vaatinut muutosta hänen käytökseensä?
Miten se mies yhdessä yössä noin paskaksi muuttui?
Vai oliko se alun alkaen niin, että kyseinen mies teki aina mitä itse halusi mutta sinä et siitä välittänyt eikä se sinua haitannut?
Oli alun alkaenkin yhtä arvaamaton käytökseltään ja välinpitämätön sinua kohtaan, koska jos ei olisi ollut, mies olisi kyllä puhetta ymmärtänyt.
Kun miehesi rahaongelmat tulivat ilmi, mikset sinä mennyt töihin ja mies jäänyt hoitamaan lapsia?
Ai niin, ethän sinä voinu,t kun sinun piti suojella lapsia ja estää miehen pääsy heidän lähelleen sen 15-20 vuotta mitä lapsenne kasvoivat. Sekin ihmetyttää, jos kerran mies oli lapsillenne ilkeä, mikset sitä huomannut heti, vaikka olit lastesi kanssa 24/7 ympäri vuoden vuosikausia?
Eikö miehelläsi ollut muka yhtään kaveria jolle sinä olisit voinut miehen ongelmista jutella ja sitä kautta yrittää korjata tilannetta jo silloin kun lapset olivat pieniä?
Eikö teillä ollut yhtään sukulaista, siskoa, veljeä, serkkua, setää, tätiä joka olisi voinut auttaa sinua ja miestäsi jos olisitte apua pyytäneet?
Velkaneuvonta?
Vai oliko niin, että statusta, näytelmää onnellisesta perheestä, piti ylläpitää viimeiseen saakka? - yhdessävai
kysymysmerkkejätäynnä kirjoitti:
Auttoiko mies ennen lapsien syntymää sinua kotitöissä, oliko läsnä elämässänne vai oliko hän silloinkin töissään, harratuksissaan ja bisneksissään kiinni?
Miehesikö kaikki väärät valinnat teidän perheessänne teki?
Oliko kokonaan miehesi vika että hän aloitti oman yrityksen vai annoitko asialle siunauksesi?
Jos mies käveli koko ajan sinun ylitsesi ja teki mitä itsen halusi, miksi hyväksyit vuosikaudet sen?
Eikö sinulla ollut sananvaltaa miehesi menemisiin, tekemisiin tai teidän yhteisiin raha-asioihinne?
Jos ei, miksi ei? Olisiko tullut turpaan, vai ero, olisiko se tappanut, mitä mies olisi tehnyt jos olisit viheltänyt pelin poikki aiemmin ja vaatinut muutosta hänen käytökseensä?
Miten se mies yhdessä yössä noin paskaksi muuttui?
Vai oliko se alun alkaen niin, että kyseinen mies teki aina mitä itse halusi mutta sinä et siitä välittänyt eikä se sinua haitannut?
Oli alun alkaenkin yhtä arvaamaton käytökseltään ja välinpitämätön sinua kohtaan, koska jos ei olisi ollut, mies olisi kyllä puhetta ymmärtänyt.
Kun miehesi rahaongelmat tulivat ilmi, mikset sinä mennyt töihin ja mies jäänyt hoitamaan lapsia?
Ai niin, ethän sinä voinu,t kun sinun piti suojella lapsia ja estää miehen pääsy heidän lähelleen sen 15-20 vuotta mitä lapsenne kasvoivat. Sekin ihmetyttää, jos kerran mies oli lapsillenne ilkeä, mikset sitä huomannut heti, vaikka olit lastesi kanssa 24/7 ympäri vuoden vuosikausia?
Eikö miehelläsi ollut muka yhtään kaveria jolle sinä olisit voinut miehen ongelmista jutella ja sitä kautta yrittää korjata tilannetta jo silloin kun lapset olivat pieniä?
Eikö teillä ollut yhtään sukulaista, siskoa, veljeä, serkkua, setää, tätiä joka olisi voinut auttaa sinua ja miestäsi jos olisitte apua pyytäneet?
Velkaneuvonta?
Vai oliko niin, että statusta, näytelmää onnellisesta perheestä, piti ylläpitää viimeiseen saakka?"Auttoiko mies ennen lapsien syntymää sinua kotitöissä, oliko läsnä elämässänne vai oliko hän silloinkin töissään, harratuksissaan ja bisneksissään kiinni?"
"Auttoi" eli teki oman osuutensa. Siivosi, tiskasi, imuroi, pesi lattiat ym. Käytiin elokuvissa, konserteissa, ystävillä/sukuloimassa, matkusteltiin yms.
"Miehesikö kaikki väärät valinnat teidän perheessänne teki?"
Kyllä, ikävä sanoa, mutta näin oli.
"Oliko kokonaan miehesi vika että hän aloitti oman yrityksen vai annoitko asialle siunauksesi? "
En antanut siunausta yrityksen perustamisen ajankohdalle, enkä lainalle. Miehen opinnot olivat loppusuoralla ja järkevästi ajattelin, että ne loppuun.
"Jos mies käveli koko ajan sinun ylitsesi ja teki mitä itsen halusi, miksi hyväksyit vuosikaudet sen?"
En hyväksynyt, mutta hänen ratkaisunsa/valintansa kanssa piti vain elää. Tietysti olisin voinut myös erota.
"Eikö sinulla ollut sananvaltaa miehesi menemisiin, tekemisiin tai teidän yhteisiin raha-asioihinne?"
Ei tietenkään ollut sanavaltaa miehen menemisiin. Hän oli ihan oikeasti töissä enemmän kuin tarpeeksi, työnarkomaani. Tavallaan tappoi itsensä henkisesti työllä. Ja jos minä sitä olisin estänyt, niin firmahan olisi mennyt päin helvettiä jo paljon aiemmin ja siitä jäänyt vielä paljon enemmän velkaa miehelle maksettavaksi. Eli kun mies maksoi työnsä tekemisestä, niin perheen elatus (mies siinä ohessa) jäi vastuulleni. Ja sehän on tunnettua, ettei pk seudulla elä yhden ihmisen normipalkalla. Vanhempani ja sukulaiseni elättivät meitä.
"Jos ei, miksi ei? Olisiko tullut turpaan, vai ero, olisiko se tappanut, mitä mies olisi tehnyt jos olisit viheltänyt pelin poikki aiemmin ja vaatinut muutosta hänen käytökseensä?"
Turpaan ei olisi tullut, mutta kuten sanoin, erota olisin voinut. Jos olisin eronnut siinä vaiheessa, kun mies oli päässyt sopimukseen pankin kanssa velkojen takaisinmaksusta (sopimus koski myös liikekumppania), niin koko sopimus olisi lauennut, eli mennyt uusiksi tiukemmin ehdoin, ja haitannut myös kovin paljon liikekumppanin elämää. Sillä mieshän ei olisi voinut maksaa lainaa takaisin juuri yhtään, ellen olisi (sukulaisten avulla) elättänyt häntä ja perhettä.
"Miten se mies yhdessä yössä noin paskaksi muuttui?"
Ei muuttunut paskaksi. Eikä huonoksikaan yhdessä yössä. Öitä tarvittiin useita ja vielä lisää. Muutos onkin siitä vänkä juttu, että se tapahtuu niin pienissä erissä hitaasti hiipien, ettei sitä aluksi edes huomaa.
"Vai oliko se alun alkaen niin, että kyseinen mies teki aina mitä itse halusi mutta sinä et siitä välittänyt eikä se sinua haitannut?"
Ei ollut. Mies ei alusta alkaen tehnyt mitä haluaa- ainakaan sen enempää kuin minä. Eihän sellainen suhde ainakaan ole hyvä, jossa ei ikinä voi tehdä mitä haluaa.
"Oli alun alkaenkin yhtä arvaamaton käytökseltään ja välinpitämätön sinua kohtaan, koska jos ei olisi ollut, mies olisi kyllä puhetta ymmärtänyt."
Ei todellakaan ollut käytökseltään arvaamaton ja välinpitämätön! Vasta kun firmalla meni huonosti alkoi käytöshäiriöt, luonne muuttui. Se ei ole mikään ihme. Ihminen ei yleensä ongelmissaan tanssi ilosta. Ja silloin myös toisen puheen ymmärtäminen alkaa takkuilla, kun on ylitsepääsemätön stressi. Sekin on selvää. Kun on vuosia stressissä ja hälytystilassa syntyy krooninen stressi, joka tekee tuhojaan niin aivoissa kuin kropassa.
"Kun miehesi rahaongelmat tulivat ilmi, mikset sinä mennyt töihin ja mies jäänyt hoitamaan lapsia?"
Miten mies olisi maksellut lapsiaan ja kotiaan hoidellen velkaansa? Ei mitenkään. Sanoin jo myös, että mies oli tai siis ajan kanssa "ryhtyi" työnarkomaaniksi. Ei häntä olisi saanut jäämään ilman noita velkojakaan kotiin lasten kanssa.
"Sekin ihmetyttää, jos kerran mies oli lapsillenne ilkeä, mikset sitä huomannut heti, vaikka olit lastesi kanssa 24/7 ympäri vuoden vuosikausia?"
Niin miksiköhän en havaitse asioita, jotka tapahtuvat minulta salassa? Vai onko sittenkään mitenkään kummallista... kuitenkaan. Kotona katsos alkoi tapahtua SEN JÄLKEEN, kun menin töihin (nuorin 3v) miehen suostuessa hakemaan lapset päiväkodista, olemaan heidän kanssaan pari tuntia siihen asti kunnes tulin töistä. Mies lähti sen jälkeen taas töihinsä.
"Eikö miehelläsi ollut muka yhtään kaveria jolle sinä olisit voinut miehen ongelmista jutella ja sitä kautta yrittää korjata tilannetta jo silloin kun lapset olivat pieniä?"
Mies kielsi puhumasta tilanteesta yhteisille ystäville ja sukulaisilleen.
Kuten sanoin, sukulaisilleni puhuin, koska oli pakko ja he auttoivat taloudellisesti.
Velkaneuvonta?
Ei apua, koska oli pankin kanssa sopimus. Laina oli maksettava.
"Vai oliko niin, että statusta, näytelmää onnellisesta perheestä, piti ylläpitää viimeiseen saakka? "
Emme ikinä näytelleet onnellista perhettä, koska kaikki olimme onnettomia. Ja kenelle olisimme näytelleet? Loppuvuosina vierailin miehenkin sukulaisilla lasten kanssa, ilman miestä. Hänellä oli kiireitä... - lliui
yhdessävai kirjoitti:
"Auttoiko mies ennen lapsien syntymää sinua kotitöissä, oliko läsnä elämässänne vai oliko hän silloinkin töissään, harratuksissaan ja bisneksissään kiinni?"
"Auttoi" eli teki oman osuutensa. Siivosi, tiskasi, imuroi, pesi lattiat ym. Käytiin elokuvissa, konserteissa, ystävillä/sukuloimassa, matkusteltiin yms.
"Miehesikö kaikki väärät valinnat teidän perheessänne teki?"
Kyllä, ikävä sanoa, mutta näin oli.
"Oliko kokonaan miehesi vika että hän aloitti oman yrityksen vai annoitko asialle siunauksesi? "
En antanut siunausta yrityksen perustamisen ajankohdalle, enkä lainalle. Miehen opinnot olivat loppusuoralla ja järkevästi ajattelin, että ne loppuun.
"Jos mies käveli koko ajan sinun ylitsesi ja teki mitä itsen halusi, miksi hyväksyit vuosikaudet sen?"
En hyväksynyt, mutta hänen ratkaisunsa/valintansa kanssa piti vain elää. Tietysti olisin voinut myös erota.
"Eikö sinulla ollut sananvaltaa miehesi menemisiin, tekemisiin tai teidän yhteisiin raha-asioihinne?"
Ei tietenkään ollut sanavaltaa miehen menemisiin. Hän oli ihan oikeasti töissä enemmän kuin tarpeeksi, työnarkomaani. Tavallaan tappoi itsensä henkisesti työllä. Ja jos minä sitä olisin estänyt, niin firmahan olisi mennyt päin helvettiä jo paljon aiemmin ja siitä jäänyt vielä paljon enemmän velkaa miehelle maksettavaksi. Eli kun mies maksoi työnsä tekemisestä, niin perheen elatus (mies siinä ohessa) jäi vastuulleni. Ja sehän on tunnettua, ettei pk seudulla elä yhden ihmisen normipalkalla. Vanhempani ja sukulaiseni elättivät meitä.
"Jos ei, miksi ei? Olisiko tullut turpaan, vai ero, olisiko se tappanut, mitä mies olisi tehnyt jos olisit viheltänyt pelin poikki aiemmin ja vaatinut muutosta hänen käytökseensä?"
Turpaan ei olisi tullut, mutta kuten sanoin, erota olisin voinut. Jos olisin eronnut siinä vaiheessa, kun mies oli päässyt sopimukseen pankin kanssa velkojen takaisinmaksusta (sopimus koski myös liikekumppania), niin koko sopimus olisi lauennut, eli mennyt uusiksi tiukemmin ehdoin, ja haitannut myös kovin paljon liikekumppanin elämää. Sillä mieshän ei olisi voinut maksaa lainaa takaisin juuri yhtään, ellen olisi (sukulaisten avulla) elättänyt häntä ja perhettä.
"Miten se mies yhdessä yössä noin paskaksi muuttui?"
Ei muuttunut paskaksi. Eikä huonoksikaan yhdessä yössä. Öitä tarvittiin useita ja vielä lisää. Muutos onkin siitä vänkä juttu, että se tapahtuu niin pienissä erissä hitaasti hiipien, ettei sitä aluksi edes huomaa.
"Vai oliko se alun alkaen niin, että kyseinen mies teki aina mitä itse halusi mutta sinä et siitä välittänyt eikä se sinua haitannut?"
Ei ollut. Mies ei alusta alkaen tehnyt mitä haluaa- ainakaan sen enempää kuin minä. Eihän sellainen suhde ainakaan ole hyvä, jossa ei ikinä voi tehdä mitä haluaa.
"Oli alun alkaenkin yhtä arvaamaton käytökseltään ja välinpitämätön sinua kohtaan, koska jos ei olisi ollut, mies olisi kyllä puhetta ymmärtänyt."
Ei todellakaan ollut käytökseltään arvaamaton ja välinpitämätön! Vasta kun firmalla meni huonosti alkoi käytöshäiriöt, luonne muuttui. Se ei ole mikään ihme. Ihminen ei yleensä ongelmissaan tanssi ilosta. Ja silloin myös toisen puheen ymmärtäminen alkaa takkuilla, kun on ylitsepääsemätön stressi. Sekin on selvää. Kun on vuosia stressissä ja hälytystilassa syntyy krooninen stressi, joka tekee tuhojaan niin aivoissa kuin kropassa.
"Kun miehesi rahaongelmat tulivat ilmi, mikset sinä mennyt töihin ja mies jäänyt hoitamaan lapsia?"
Miten mies olisi maksellut lapsiaan ja kotiaan hoidellen velkaansa? Ei mitenkään. Sanoin jo myös, että mies oli tai siis ajan kanssa "ryhtyi" työnarkomaaniksi. Ei häntä olisi saanut jäämään ilman noita velkojakaan kotiin lasten kanssa.
"Sekin ihmetyttää, jos kerran mies oli lapsillenne ilkeä, mikset sitä huomannut heti, vaikka olit lastesi kanssa 24/7 ympäri vuoden vuosikausia?"
Niin miksiköhän en havaitse asioita, jotka tapahtuvat minulta salassa? Vai onko sittenkään mitenkään kummallista... kuitenkaan. Kotona katsos alkoi tapahtua SEN JÄLKEEN, kun menin töihin (nuorin 3v) miehen suostuessa hakemaan lapset päiväkodista, olemaan heidän kanssaan pari tuntia siihen asti kunnes tulin töistä. Mies lähti sen jälkeen taas töihinsä.
"Eikö miehelläsi ollut muka yhtään kaveria jolle sinä olisit voinut miehen ongelmista jutella ja sitä kautta yrittää korjata tilannetta jo silloin kun lapset olivat pieniä?"
Mies kielsi puhumasta tilanteesta yhteisille ystäville ja sukulaisilleen.
Kuten sanoin, sukulaisilleni puhuin, koska oli pakko ja he auttoivat taloudellisesti.
Velkaneuvonta?
Ei apua, koska oli pankin kanssa sopimus. Laina oli maksettava.
"Vai oliko niin, että statusta, näytelmää onnellisesta perheestä, piti ylläpitää viimeiseen saakka? "
Emme ikinä näytelleet onnellista perhettä, koska kaikki olimme onnettomia. Ja kenelle olisimme näytelleet? Loppuvuosina vierailin miehenkin sukulaisilla lasten kanssa, ilman miestä. Hänellä oli kiireitä..." mies oli tai siis ajan kanssa "ryhtyi" työnarkomaaniksi. Ei häntä olisi saanut jäämään ilman noita velkojakaan kotiin lasten kanssa."
Tuohon on sanottava, ettei mikään ole lapsen kannalta niin haitallista kuin väkisin häntä kotona hoitava vanhempi. Vanhempi joka on paikalla, muttei ollenkaan läsnä. Tällaisia kotonaan "lapsia hoitavia", mutta käytännössä vain omaa työtä tekeviä vanhempia on paljon. Lapsille viestitään alusta asti, etteivät he ole tärkeitä, heille ei tarvitse antaa aikaa. Vanhemman työ on tärkeä.
Muuten kommentoin, että monesti ajatellaan parisuhteen tai perheiden ongelmien olevan ratkaistavissa. Tietysti monet ongelmat ovatkin ratkaistavissa, jos molemmat niin haluavat ja toimivat. Mutta kuten sinulla, ongelmien ratkaisulla on usein vielä huonompi kääntöpuolensa. Siksi jäädään miettimään esim. eroa pidempään. Itseasiassa ihmettelen miten vähän ihmiset ovat tietoisia erilaisista mielenterveydenongelmista. Niiden vuoksi varmasti erotaan suurelta osin, ja vasta sitten kun on aivan pakko ja voimat huvenneet. - lliui
kysymysmerkkejätäynnä kirjoitti:
Auttoiko mies ennen lapsien syntymää sinua kotitöissä, oliko läsnä elämässänne vai oliko hän silloinkin töissään, harratuksissaan ja bisneksissään kiinni?
Miehesikö kaikki väärät valinnat teidän perheessänne teki?
Oliko kokonaan miehesi vika että hän aloitti oman yrityksen vai annoitko asialle siunauksesi?
Jos mies käveli koko ajan sinun ylitsesi ja teki mitä itsen halusi, miksi hyväksyit vuosikaudet sen?
Eikö sinulla ollut sananvaltaa miehesi menemisiin, tekemisiin tai teidän yhteisiin raha-asioihinne?
Jos ei, miksi ei? Olisiko tullut turpaan, vai ero, olisiko se tappanut, mitä mies olisi tehnyt jos olisit viheltänyt pelin poikki aiemmin ja vaatinut muutosta hänen käytökseensä?
Miten se mies yhdessä yössä noin paskaksi muuttui?
Vai oliko se alun alkaen niin, että kyseinen mies teki aina mitä itse halusi mutta sinä et siitä välittänyt eikä se sinua haitannut?
Oli alun alkaenkin yhtä arvaamaton käytökseltään ja välinpitämätön sinua kohtaan, koska jos ei olisi ollut, mies olisi kyllä puhetta ymmärtänyt.
Kun miehesi rahaongelmat tulivat ilmi, mikset sinä mennyt töihin ja mies jäänyt hoitamaan lapsia?
Ai niin, ethän sinä voinu,t kun sinun piti suojella lapsia ja estää miehen pääsy heidän lähelleen sen 15-20 vuotta mitä lapsenne kasvoivat. Sekin ihmetyttää, jos kerran mies oli lapsillenne ilkeä, mikset sitä huomannut heti, vaikka olit lastesi kanssa 24/7 ympäri vuoden vuosikausia?
Eikö miehelläsi ollut muka yhtään kaveria jolle sinä olisit voinut miehen ongelmista jutella ja sitä kautta yrittää korjata tilannetta jo silloin kun lapset olivat pieniä?
Eikö teillä ollut yhtään sukulaista, siskoa, veljeä, serkkua, setää, tätiä joka olisi voinut auttaa sinua ja miestäsi jos olisitte apua pyytäneet?
Velkaneuvonta?
Vai oliko niin, että statusta, näytelmää onnellisesta perheestä, piti ylläpitää viimeiseen saakka?"kysymysmerkkejätäynnä"
Hyvin saitkin tuossa vastauksia. Itse ihmettelen sitä miten vähän tiedetään ihmisten muuttumisesta, jopa omaksi vastakohdakseen ja siitä mitkä seikat siihen vaikuttavat.
Myös itselleni tuli yllätyksenä, kun ensimmäisten eromietteiden aikana heräsin pohtimaan miksi sellaiseen olen päätynyt. Mihin rakkaus katosi? Kuka tyyppi puolisoni nykyisin oikein on? Miksei häntä kiinnosta mikään mikä ennen? Jne. Kun miettii, saa miettiä vuosia taaksepäin. Millainen puoliso oli, mikä muuttui, missä vaiheessa. Suurin muutos lienee aina niissä kuukausissa/vuosissa kun katoaa ilo. Puoliso ei ole enää koskaan iloinen. Sitten huomaa hänen masentuneen. Ja kun lapsikin (tai lapset) alkaa masentua, niin silloin on pakko pohtia eroa, ellei puolisolla ole aikomustakaan hakeutua hoitoon. Mutta eroa miettiessä puoliso usein punnitsee senkin, kykeneekö puoliso vastaamaan lastensa hoidosta, ellei hän sitä ole tehnyt. Tai jos on tehnyt vähän jotain, niin miten masennus vaikuttaa lapseen. Useinhan se menee niin, että masentuneen lapset eron jälkeen vastaavat vanhempansa "hoidosta" jokatoinen viikonloppu. He pitävät vanhempaansa hengissä. Ei todellakaan pitäisi olla niin! - hyvääkeskustelua
Minä ymmärrän täydellusesti tätä ketjua ja voin sanoa, että ratkaisut näissä asioissa on todella vaikeita. Ja kuten sanottua muutokset tulee hiipimällä ja sitä voi jopa miettiä, että kuvittelenko minä kaiken, ylireagoinko asioihin. Ilmapiiri synkistyy ja tulee vaikea olla, kuten joku sanoi positiivisuus katoaa ympäriltä. Mutta joudut miettimään lapsia ja ymmärretävästi pieniä lapsia ei halu jättää toisen hoiteisiin, vanhempana ne päättävät enemmän itse.
Joku kyselikin miksei lähde sitten heti varmaan sen vuoksi, että silloin vielä rakastaa ja moni haluaa uskoa rakkastaan hyvää ja ajattelee alkuun, että tämä tosiaan on vain huono jakso, vaihe ja kyllä tämä täs. Sitten siihen turtuu ja lähteminen vaikeutuu uupumuksen myötä. - gkghk
hyvääkeskustelua kirjoitti:
Minä ymmärrän täydellusesti tätä ketjua ja voin sanoa, että ratkaisut näissä asioissa on todella vaikeita. Ja kuten sanottua muutokset tulee hiipimällä ja sitä voi jopa miettiä, että kuvittelenko minä kaiken, ylireagoinko asioihin. Ilmapiiri synkistyy ja tulee vaikea olla, kuten joku sanoi positiivisuus katoaa ympäriltä. Mutta joudut miettimään lapsia ja ymmärretävästi pieniä lapsia ei halu jättää toisen hoiteisiin, vanhempana ne päättävät enemmän itse.
Joku kyselikin miksei lähde sitten heti varmaan sen vuoksi, että silloin vielä rakastaa ja moni haluaa uskoa rakkastaan hyvää ja ajattelee alkuun, että tämä tosiaan on vain huono jakso, vaihe ja kyllä tämä täs. Sitten siihen turtuu ja lähteminen vaikeutuu uupumuksen myötä."moni haluaa uskoa rakkastaan hyvää ja ajattelee alkuun, että tämä tosiaan on vain huono jakso, vaihe ja kyllä tämä täs. Sitten siihen turtuu ja lähteminen vaikeutuu uupumuksen myötä.
Juuri näin! Ihminen tuppaa uskomaan hyvään, ja odottamaan parempaa aika pitkään, ihan viimeiseen asti. - arbeitmachfrei
yhdessävai kirjoitti:
"Auttoiko mies ennen lapsien syntymää sinua kotitöissä, oliko läsnä elämässänne vai oliko hän silloinkin töissään, harratuksissaan ja bisneksissään kiinni?"
"Auttoi" eli teki oman osuutensa. Siivosi, tiskasi, imuroi, pesi lattiat ym. Käytiin elokuvissa, konserteissa, ystävillä/sukuloimassa, matkusteltiin yms.
"Miehesikö kaikki väärät valinnat teidän perheessänne teki?"
Kyllä, ikävä sanoa, mutta näin oli.
"Oliko kokonaan miehesi vika että hän aloitti oman yrityksen vai annoitko asialle siunauksesi? "
En antanut siunausta yrityksen perustamisen ajankohdalle, enkä lainalle. Miehen opinnot olivat loppusuoralla ja järkevästi ajattelin, että ne loppuun.
"Jos mies käveli koko ajan sinun ylitsesi ja teki mitä itsen halusi, miksi hyväksyit vuosikaudet sen?"
En hyväksynyt, mutta hänen ratkaisunsa/valintansa kanssa piti vain elää. Tietysti olisin voinut myös erota.
"Eikö sinulla ollut sananvaltaa miehesi menemisiin, tekemisiin tai teidän yhteisiin raha-asioihinne?"
Ei tietenkään ollut sanavaltaa miehen menemisiin. Hän oli ihan oikeasti töissä enemmän kuin tarpeeksi, työnarkomaani. Tavallaan tappoi itsensä henkisesti työllä. Ja jos minä sitä olisin estänyt, niin firmahan olisi mennyt päin helvettiä jo paljon aiemmin ja siitä jäänyt vielä paljon enemmän velkaa miehelle maksettavaksi. Eli kun mies maksoi työnsä tekemisestä, niin perheen elatus (mies siinä ohessa) jäi vastuulleni. Ja sehän on tunnettua, ettei pk seudulla elä yhden ihmisen normipalkalla. Vanhempani ja sukulaiseni elättivät meitä.
"Jos ei, miksi ei? Olisiko tullut turpaan, vai ero, olisiko se tappanut, mitä mies olisi tehnyt jos olisit viheltänyt pelin poikki aiemmin ja vaatinut muutosta hänen käytökseensä?"
Turpaan ei olisi tullut, mutta kuten sanoin, erota olisin voinut. Jos olisin eronnut siinä vaiheessa, kun mies oli päässyt sopimukseen pankin kanssa velkojen takaisinmaksusta (sopimus koski myös liikekumppania), niin koko sopimus olisi lauennut, eli mennyt uusiksi tiukemmin ehdoin, ja haitannut myös kovin paljon liikekumppanin elämää. Sillä mieshän ei olisi voinut maksaa lainaa takaisin juuri yhtään, ellen olisi (sukulaisten avulla) elättänyt häntä ja perhettä.
"Miten se mies yhdessä yössä noin paskaksi muuttui?"
Ei muuttunut paskaksi. Eikä huonoksikaan yhdessä yössä. Öitä tarvittiin useita ja vielä lisää. Muutos onkin siitä vänkä juttu, että se tapahtuu niin pienissä erissä hitaasti hiipien, ettei sitä aluksi edes huomaa.
"Vai oliko se alun alkaen niin, että kyseinen mies teki aina mitä itse halusi mutta sinä et siitä välittänyt eikä se sinua haitannut?"
Ei ollut. Mies ei alusta alkaen tehnyt mitä haluaa- ainakaan sen enempää kuin minä. Eihän sellainen suhde ainakaan ole hyvä, jossa ei ikinä voi tehdä mitä haluaa.
"Oli alun alkaenkin yhtä arvaamaton käytökseltään ja välinpitämätön sinua kohtaan, koska jos ei olisi ollut, mies olisi kyllä puhetta ymmärtänyt."
Ei todellakaan ollut käytökseltään arvaamaton ja välinpitämätön! Vasta kun firmalla meni huonosti alkoi käytöshäiriöt, luonne muuttui. Se ei ole mikään ihme. Ihminen ei yleensä ongelmissaan tanssi ilosta. Ja silloin myös toisen puheen ymmärtäminen alkaa takkuilla, kun on ylitsepääsemätön stressi. Sekin on selvää. Kun on vuosia stressissä ja hälytystilassa syntyy krooninen stressi, joka tekee tuhojaan niin aivoissa kuin kropassa.
"Kun miehesi rahaongelmat tulivat ilmi, mikset sinä mennyt töihin ja mies jäänyt hoitamaan lapsia?"
Miten mies olisi maksellut lapsiaan ja kotiaan hoidellen velkaansa? Ei mitenkään. Sanoin jo myös, että mies oli tai siis ajan kanssa "ryhtyi" työnarkomaaniksi. Ei häntä olisi saanut jäämään ilman noita velkojakaan kotiin lasten kanssa.
"Sekin ihmetyttää, jos kerran mies oli lapsillenne ilkeä, mikset sitä huomannut heti, vaikka olit lastesi kanssa 24/7 ympäri vuoden vuosikausia?"
Niin miksiköhän en havaitse asioita, jotka tapahtuvat minulta salassa? Vai onko sittenkään mitenkään kummallista... kuitenkaan. Kotona katsos alkoi tapahtua SEN JÄLKEEN, kun menin töihin (nuorin 3v) miehen suostuessa hakemaan lapset päiväkodista, olemaan heidän kanssaan pari tuntia siihen asti kunnes tulin töistä. Mies lähti sen jälkeen taas töihinsä.
"Eikö miehelläsi ollut muka yhtään kaveria jolle sinä olisit voinut miehen ongelmista jutella ja sitä kautta yrittää korjata tilannetta jo silloin kun lapset olivat pieniä?"
Mies kielsi puhumasta tilanteesta yhteisille ystäville ja sukulaisilleen.
Kuten sanoin, sukulaisilleni puhuin, koska oli pakko ja he auttoivat taloudellisesti.
Velkaneuvonta?
Ei apua, koska oli pankin kanssa sopimus. Laina oli maksettava.
"Vai oliko niin, että statusta, näytelmää onnellisesta perheestä, piti ylläpitää viimeiseen saakka? "
Emme ikinä näytelleet onnellista perhettä, koska kaikki olimme onnettomia. Ja kenelle olisimme näytelleet? Loppuvuosina vierailin miehenkin sukulaisilla lasten kanssa, ilman miestä. Hänellä oli kiireitä...Kuulostaa niin perisuomalaiselta, että ihmisen on tapettava itsensä työllä. Hampaat irvessä, oli hinta mikä hyvänsä. Työ kelpaa selitykseksi mihin tahansa. Ihmisen arvoa mitataan sillä, mitä tekee, kuinka paljon, onko ahkera, pärjääkö? Ihme ettei vielä useampi tapa itseään. Miespuolisen henkilön pätevyys ja mitta on työssä pärjääminen, entä sitten kun sen menettää?
- autovs.mies
läpätilää kirjoitti:
Tuohan on itsestään selvää. Ajattelepa nyt vaikka auton vaihtoa. Olet hankkinut upean auton, joka ajan myötä kulahtaa ja todennäköisesti vaihdat sen jossain vaiheessa uuteen silti jollekin se vanha autosi saattaa olla oiva menopeli vielä. Oikeesti hei, nämä lässyn lässyn lää kukkahattutäti kirjoitukset rupee pännimään. Ihmiset on voinut rakastaa toisiaan ja tottatosiaan se jannu ei välttämättä ole enää se sama kuin parikymmentä vuotta sitten tai oikeammin ehkä se tosiaan on se sama jannu muut vaan on ehkä kasvanyt.
Itse en kuitenkaan ole niin katkeroitunut etten uskoisi uuteen rakkauteen, silmäniskuihin, kemiaan ja yhteisiin kompromisseihin jonkun kanssa.Miten helvetissä parisuhdetta voi rinnastaa autonvaihtoon?????? Mut mun exää voisi verrata autoon. Ei puhu, ei ole seurana, ei osallistu kotitöihin, ei ota vastuuta perheestä, kiiltää päältä muttei sisältä, ei kotona (siis sisällä) koskaan. Ja nestettä vuotaa ja pakoputkikin törisee. :(
- yhdessävai
Ilman muuta viimeisen päätöksen, eropäätöksen tekeminen on vaikeaa, etenkin jos sen "saa" tehdä yksin. Vaikka hyvä niin, sillä suuresta päätöksestä on kyse, eikö vain? Hutilointi ei kannata ainakaan. Koska v-käyräsi on jyrkässä nousussa, kannattaa päätöstä kuitenkin alkaa pikkuhiljaa junailla, ettei erosta tule aivan mahdottoman riitaisaa.
Tuo erilleen kasvaminen teidän(kin) kohdalla on ehdottomasti jo tapahtunut.
"Ehdotin seuraavaa reissua kahden kesken...ei vastausta."
Hyvä esimerkki esimerkkivastauksesta kysymykseen "Milloin on kasvettu erilleen?". Silloin, kun ei saa vastausta, ja kaikesta voi päätellä, ettei toista kiinnosta mikään yhteinen toiminta. Silloin ei auta muu kuin sanoa "se on moro" ja jättää se erohakemus. - n44
Täällä on monta kannanottoa, kannustamista, syyllistämistä jne. Kiitos niistä kuitenkin teille kaikille! Kuki näkee asiat omalla tavallaan. Tosiaan näkemykset ovat minun näkemyksiä ja tuntemuksia parisuhteestamme. Jos toinen ei asiaa haluaa millään tavalla muuttaa tai edes puhua vaikeuksista, niin vaihtoehdot on vähissä. Mulle vaan ei riitä enää pelkkä kämppis, sen oon hänelle sanonutkin...saamatta vastausta.
Sairauksista ym. mahdollisuuksista joku kirjoittikin. Elämäämme on varjostanut "vahvempi voima", jota vastaan puolisoni on yrittänyt taistella. Varsin hienosti onnistunut taistelussa lääkityksen myötä. Tämä kaikki on jättänyt jälkensä jo kauan sitten ja ikävä kyllä luottamusta on vaikea enää saada takaisin.
Aikakello tosiaan tikittää...rankkaa tää on. Luopumistyötä mielessäni jo teen...- sekavahomma
Minua mietityttää eräs asia tuossa tekstissäsi, joissakin vastauksissa muallakin ja ihan noin yleisestikin. Sinä olet sanonut toiselle, että et halua olla pelkkä kämppis ja toinen ei tee asialle mitään. Itsekin jo aikaisemmin mietin, että jos toinen ihan avoimesti ja aikuisten oikeasti tietää miten suhteessa menee ja että toinen voi huonosti niin ei tee mitään. Itse nimittäin koen niin, että jos aiheutan toiselle pelkkää pahaa oloa niin minulla on vastuukin lähteä. Mutta miksi joku ei tee näin? Tai jos on tiennyt, että jos asiat ei muutu niin ero tulee, niin miksi ei tee asioille mitään tai vaihtoehtoisesti itsekin halua eroa. Anteeksi, mutta en ymmärrä.
- selväjuttu
sekavahomma kirjoitti:
Minua mietityttää eräs asia tuossa tekstissäsi, joissakin vastauksissa muallakin ja ihan noin yleisestikin. Sinä olet sanonut toiselle, että et halua olla pelkkä kämppis ja toinen ei tee asialle mitään. Itsekin jo aikaisemmin mietin, että jos toinen ihan avoimesti ja aikuisten oikeasti tietää miten suhteessa menee ja että toinen voi huonosti niin ei tee mitään. Itse nimittäin koen niin, että jos aiheutan toiselle pelkkää pahaa oloa niin minulla on vastuukin lähteä. Mutta miksi joku ei tee näin? Tai jos on tiennyt, että jos asiat ei muutu niin ero tulee, niin miksi ei tee asioille mitään tai vaihtoehtoisesti itsekin halua eroa. Anteeksi, mutta en ymmärrä.
".. koen niin, että jos aiheutan toiselle pelkkää pahaa oloa niin minulla on vastuukin lähteä. Mutta miksi joku ei tee näin?"
Vaikkapa siksi, ettei toinen ymmärrä miten pahalta hänen aiheuttama pahaolo tuntuu puolisossa, ei ehkä lähellekään, jos tai kun empatia toista kohtaan on kadoksissa. Kun omat tunteet on täysin lukossa, ei kovin helposti tajua miltä muiden tunteet tuntuu.
Tai kenties siksi, että tuntee itse niin pahaa oloa ja syyllisyyttä siitä, ettei mitenkään kykene vastaamaan toisen tarpeisiin, ero silti pelottaa.
Tai yksinkertaisesti siksi, ettei rakasta ja välitä. Tai välittää vain tuosta kämppissuhteesta. - Aika.valuu.hukkaan
Juuri näin. Se on vaikeaa ymmärtää senkin joka on siinä liitossa. Hukkaan kuluu useita vuosia kun koettaa selvittää itselleen järjellä miksi tilanne on tämä, miksi ihmeessä toinen ei edes halua erota, ajattelee että se on merkki että tässä sittenkin vielä olisi toivoa ja toisella halua yrittää.
Näissä tilanteissa usein lopulta eroa haluava on nainen ja mies haluaa jatkaa kämppis/pitopalvelusuhteessa. Joskus lähtijä on mies, mutta valitettavan usein siinä onkin sitten jo alkukipinänä toinen nainen, eli ei erottu ajoissa. - hetkinen_
Aika.valuu.hukkaan kirjoitti:
Juuri näin. Se on vaikeaa ymmärtää senkin joka on siinä liitossa. Hukkaan kuluu useita vuosia kun koettaa selvittää itselleen järjellä miksi tilanne on tämä, miksi ihmeessä toinen ei edes halua erota, ajattelee että se on merkki että tässä sittenkin vielä olisi toivoa ja toisella halua yrittää.
Näissä tilanteissa usein lopulta eroa haluava on nainen ja mies haluaa jatkaa kämppis/pitopalvelusuhteessa. Joskus lähtijä on mies, mutta valitettavan usein siinä onkin sitten jo alkukipinänä toinen nainen, eli ei erottu ajoissa."Hukkaan kuluu useita vuosia kun koettaa selvittää itselleen järjellä miksi tilanne on tämä, miksi ihmeessä toinen ei edes halua erota,"
Meneehän se elämä hukkaan miettiessä miksi toinen ei halua erota. Jos itse haluaa erota, niin silloin vain pitää erota, eikä miettiä miksei toinen sitä halua.
- jkuio
Kaikesta huolimatta uskoisin olevan aihetta miettiä sitäkin, että miten sitä parempaa löytyy toisenkaan kanssa.
Ihan selväähän on, että vuosien saatossa muututaankin ja enää ei puolison kanssa ole sitä kivaa yhtä usein kuin alussa. Monihan tätä kaipaa ja uskoo, että se löytyy muualta, ikävä vain että tuskin se löytyy. Täytyy hyväksyä että iän myötä tulee muutoksia.
Sitä vastoin voisi itse yrittää löytää sellaista puuhaa ja ainakin matkan kerran vuodessa, jota kumpikin odottaisi, silloin löytyy uutta virettä elämään.
Edessä on vieläkin enemmän muutosta, kun jää eläkkeelle, sitä kuvittelee maailman aukeavan ja vapauden, mutta kyllä se aika monelta on suljettu sekin. Ja sen aiheuttaa tämä yhteiskuntamme, se eläke kun ei ole kenelläkään tavan ihmisellä niin suri, että sillä vietetään moninaista elämä. Joutuu niin monen asian kohdalla toteamaan, että ei ole varaa ja samahan se on lapsiperheen kohdallakin, ei todellakaan ole varaa. Joskus vain on niin, että puolisoista toinen ymmärtää asian ja joutuu laittamaan kapuloita rattaisiin ja toinen kokee tämän parisuhteen ongelmana, halu siihen nuoruuden villimpään menoon on unelmissa. Pitäisi kuitenkin nähdä, että entistä aikaa ei saa takaisin ja elää se silloin, niin että pystyy astumaan seuraavaan mielenkiintoiseen elämän vaiheeseen. Tätähän se eroaminen on, kuvitellaan kaiken pysyvän kuten nuorena, niin vain ei ole .- hetkinen_
Tottakai muututaan vuosien saatossa, kuka mihinkin suuntaan. Ratkaisevaa yhteiselon jatkon kannalta onkin miten muututaan, millaiseen suuntaan, muuttuvatko puolisoiden arvot ja arvostukset, jos niin miten. Mikäli puolisolle on muodostunut esim. jokin riippuvuus, tai mielenterveysongelma yms. niin on sanomattakin selvää, että parempaa löytyy yksin tai jonkun toisen kanssa.
"se eläke kun ei ole kenelläkään tavan ihmisellä niin suri, että sillä vietetään moninaista elämä"
Tuohon sanoisin, että turvattu toimeentulo on tärkeä normiasia. Mutta hyvä elämä ei ole kiinni rahasta, vaan rikkaista ihmissuhteista, iloa antavista harrastuksista, jolloin elämä tuntuu mielekkäältä. Pienellä rahalla (tai ilman sitäkään) pystyy tekemään lähes kaikkea mitä haluaa. Vain mielikuvitus on rajana.
Kovasti "jankutat", että ihmiset muka eläisivät nuoruudessaan ja haluaisivat samoja asioita kuin silloin. Miksi näin? Itse olen 50 , eli vanhempi kuin nuoruudessani :). Mutta mitä siitä? Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Elämässä tärkeintä on olla läsnä, juuri tässä hetkessä. Sillä siinähän se elämäkin on. Se ei ole menneisyydessä eikä tulevaisuudessa, vaan hetkissä. - Aihetta.miettiä.tosiaan
Jkuio, puhut kuin keskenkasvuisille luullen, että ihmiset eroavat romantiikasta ja jopa nuoruudesta haihatellen.
Tiesitkö, että vain osa eronneista löytää uuden parisuhteen ja tuo tieto ei vaikuta mitenkään eropäätökseen? Et ilmeisesti ymmärrä lainkaan, miten vakavien parisuhdevaikeuksien takia eroon yleensäkään päädytään.
Ehkä tuo olikin vain kirjoitelma itsellesi. Että itse hyväksyisit oman parisuhteesi, vanhemisen ja pienituloisuuden haasteet.
Avioeron harkitsemiseen liittyviä vaikeita syitä tekstisi ei nimittäin käsitellyt. - tuntuutommonepahalle
Samaa mieltä kuin edellinen, mutta olisihan se hieno uskoa, että vielä parisuhteen eron jälkeen löytää, na jotka haluaa sen. Muutamakin tuttava on todennut, että mitä sitä eroa murehtia kyllä seksiä aina halutessaan saa. Siis ihan tosissaan onko nykyihmisille pelkästään seksi tärkeää. En yhtään ihmettele, että ihmiset jää herkästi tunnekylmiin suhteisiinkin, jos ilmapiiri ja ajatukset on tällaisia. Pitäisikö eronneen sitten hylätä toiveet ja haaveet löytää rinnalle kumppani, jonka kanssa köpötellä yhdessä vielä vanhoilla päivillä, kokea rakkautta ja tukea toisiaan. On ko jäjellä pelkästään eron katkeroittamia ihmisiä tai ikisinkkuja
- Aihetta.miettiä.tosiaan
Ehkä toi seksiä saa-kommentti on tarkoitettu lähinnä kuivaksi huumoriksi. Huonossa liitossa kun ei edes ole seksiä enää.
Sinkkuryhmät ja deittipalstat ovat muuten täynnä eronneita, rakkautta siis todellakin etsitään ja siihen uskotaan, usein löydetäänkin. Toivoa ei haluta menettää.
Mutta tämä tapahtuu usein vasta sitten kun on oltu jo tovi yksin ja entisen suhteen taakat ja pettymykset on käsitelty. Eronneet eivät ole siis katkeria tai ikisinkkuja, lähimainkaan, joku tietty on, mutta suurin osa ei.
Vaikkei ketään vierelle löytyisikään, sinkkuna on parempi kuin elämänilon vievässä rakkaudettomassa avioliitossa, ja siksi parisuhdetoive ei ole se kantava voima yleensä eroa harkitessa.
Mulla on erosta reilu vuosi, yksi kiva tapailusuhde ollut. Toivon minäkin muiden lailla että se rakkaus vielä löytyisi, mutta vaikka niin ei kävisi, olen helpottunut että entiseen ei tarvitse koskaan palata :) - kaikkea_hyvää_
tuntuutommonepahalle kirjoitti:
Samaa mieltä kuin edellinen, mutta olisihan se hieno uskoa, että vielä parisuhteen eron jälkeen löytää, na jotka haluaa sen. Muutamakin tuttava on todennut, että mitä sitä eroa murehtia kyllä seksiä aina halutessaan saa. Siis ihan tosissaan onko nykyihmisille pelkästään seksi tärkeää. En yhtään ihmettele, että ihmiset jää herkästi tunnekylmiin suhteisiinkin, jos ilmapiiri ja ajatukset on tällaisia. Pitäisikö eronneen sitten hylätä toiveet ja haaveet löytää rinnalle kumppani, jonka kanssa köpötellä yhdessä vielä vanhoilla päivillä, kokea rakkautta ja tukea toisiaan. On ko jäjellä pelkästään eron katkeroittamia ihmisiä tai ikisinkkuja
Kummallisen tympeä kommenttisi. Itse tunnen koko joukon eronneita, itseni mukaan luettuna. Siis enemmän on eronneita kuin sellaisia, jotka eivät ikinä ole eronneet. Ja miksi on erottu, siihen on yhtä monta syytä kuin eroajia - mutta yksi yhteinen syykin eroon on. Toinen tai jompikumpi on tyytymätön tai suorastaan tuskainen elämäänsä toisen kanssa. Luonnollista tällöin on erota. Eronneet eivät ole ainakaan yhtään sen tunnekylmempiä kuin muutkaan. Vaan jopa päinvastoin. He eivät voineet jäädä tunnekylmään liittoon. Parempi yksin kuin tunnekylmässä liitossa. Suurin osa eronneista on myös löytänyt uuden kumppanin, myös minä. Niistä siis, jotka sellaisen haluavat.
Lisäksi tuo katkeruus. Miksi tässäkin ketjussa niin monet haluavat ehdottomasti nähdä sitä joka puolella? Millaisessa elinpiirissä ja ympäristössä oikein elätte? Jos erotaan tai on mikä tahansa suuri muutos elämässä, niin sen jälkeen jatketaan elämää uudella tavalla tai/ja uudessa muodossa, tietysti! Ei siihen mitään katkeruutta tarvita. Ei tulisi edes mieleen. Katkeruushan tarkoittaa menneeseen jämähtämistä ja sen märehtimistä ja murehtimista. Elämän tuhlaamista sellainen!
Sitten vielä toisen "tukemisesta". Ettekö vielä vanhempanakaan osaa seisoa omilla jaloillanne? Itse odotan kumppaniltani eniten sitä, että hän osaa huolehtia itsestään. Ei tarvitse turvaa, tukea, jatkuvaa "palvelua" tai seuraa minulta. Yhteinen ilo, huumori, syvälliset keskustelut, yhteiset puuhat , seksi riittää vallan mainiosti "tukemiseksi". Kaikkia noita, paitsi seksiä voi harrastaa myös muiden ihmisten kuin kumppanin kanssa, kuten esimerkiksi ystävien ja sukulaisten. Vaikkakin jonkun toisen mielestä myös ystävän kanssa voi harrastaa seksiä. - tuntuutommonenpahalle
Taisit nyt väännellä ja vääristellä sanojani tuossa viimeisessä kappaleessasi kirjoituksessasi kaikkea_hyvää. Omilla jaloilla seisominen on pikkasen eri asia kuin tarpeen tullessa kumppaniin tukeutuminen, yleisesti toiseen sitoutuminen ja luottaminen. Tämän tiedän ihan sitä kautta, että monet meistä minä mukaan lukien on saatu sellainen liiallinenkin itsepärjäämisen malli sekä monien luottamus on suhteissa petetty. Kun puhut riippumattomuudesta niin olitko edellisessä liitossasi/suhteessasi tosiaan sellainen vai oletko nyt itseäsi suojellaksesi erilainen. Mainitsemasi seikat suhteessa ovat tosin myös tärkeitä, mutta turha tätä on enempää jankuttaa.
- ratkaisee
tuntuutommonenpahalle kirjoitti:
Taisit nyt väännellä ja vääristellä sanojani tuossa viimeisessä kappaleessasi kirjoituksessasi kaikkea_hyvää. Omilla jaloilla seisominen on pikkasen eri asia kuin tarpeen tullessa kumppaniin tukeutuminen, yleisesti toiseen sitoutuminen ja luottaminen. Tämän tiedän ihan sitä kautta, että monet meistä minä mukaan lukien on saatu sellainen liiallinenkin itsepärjäämisen malli sekä monien luottamus on suhteissa petetty. Kun puhut riippumattomuudesta niin olitko edellisessä liitossasi/suhteessasi tosiaan sellainen vai oletko nyt itseäsi suojellaksesi erilainen. Mainitsemasi seikat suhteessa ovat tosin myös tärkeitä, mutta turha tätä on enempää jankuttaa.
Jaa, niin mitäköhän kukakin tarkoittaa puolisoon "tukeutumisella"?
Minusta se ei suinkaan tarkoita sitoutumista ja luottamista puolisoon. Vaan lähinnä kumppanin auttamista. Jolla puolestaan tarkoitetaan, että tehdään asioita toisen puolesta, jeesataan. Esim. tuetaan puolisoa hänen työurallaan - joten lapset ja koti jäävät enemmän toisen puolison haltuun. Tai kun toisella on vaikeaa, hän on stressissä ja tarvitsee omaa aikaa, niin järjestetään sitä hänelle. Vaikka vuosiksi. Siitä puolestaan seuraa, että toinenkin puoliso joutuu stressiin toisen stressistä. Jos stressi jatkuu ja jatkuu, molemmille puolisoille tulee krooninen stressi. Eli jos vain TOINEN puoliso jatkuvasti tarvitsee kaikenlaista tukea ja apua itselleen, niin sehän rasittaa suunnattomasti toista puolisoa. Auta armias, joka tukijapuoliso sairastuu. Silloin on piru irti. Hänestä tulee hyödytön tukemisessa, ja näin hän aiheuttaa vain harmia kumppanilleen. Suhde joutuu kriisiin.
Olen havainnut, että moni, etenkin mies, etsii juuri sellaista kumppania, joka auttaa häntä arjessa. Kumppani on lähes piian roolissa, hän siivoaa, tekee ruokaa, pyykkää, hoitaa mahdollisesti omat ja miehen lapset, pihatyöt, istutukset, kasvihuoneen, seksin jne. Arvatenkin kaikkea_hyvää meinasi tällä "Ei tarvitse turvaa, tukea, jatkuvaa "palvelua" tai seuraa minulta." juuri edellistä. Hän on ollut "kotiorjana", kuten minäkin. Ex-liitossani käytin sketsisarjasta "Kummeli" mukailtua sanontaa "Kyllä *mikä tahansa* kotiolot voittaa". Siksipä myös ajan kanssa päätin erota. Wau, mikä ihana tunne ja olotila, tasapaino!
Nyt minulla on uusi mies. Sellainen, joka ei tarvitse eikä kaipaa apua kokoajan.
Liitto ei toimi, ellei molemmat osapuolet ole tarpeeksi itsenäisiä ja terveesti itsekkäitä. Kumpaisenkin pitää erottaa se mitä kumppani haluaa siitä mitä itse haluaa. Ongelmista, etenkin parisuhteen kriiseistä pitää osata ja voida keskustella tarvittaessa myös muiden kuin kumppanin kanssa. - tuntuutommonenpahalle
No, voi hyvää päivää. Onko teillä vähän luetun ymmärtämisessä ongelmia. Minä en puhunut lainkaan tuollaisesta. Itse otin esiin kommentit kyllähän sitä seksiä aina saa ja että sen pitäisi riittää. Lisäksi kommenteistanne näkee, että ette olle käsitelleet eroanne ja oopineet itsestänne. Sitäpaitsi tuo mitä sinä toit entisestä miehestäsi ratkaisee nimimerkki esiin niin miehesi teillä toimi väärin ja toivottavasti oppi siitä ja toki sinäkin mahdollistit, mutta vaikka olisit vastustanutkin ei se välttämättä mistäsi olisi muuttanut. Mutta nyt näytät torjuvan sitoutumisen ja tuenkin koko ilmiönä tuollaisen tapahtumasarjasi vuoksi, vaikka harva ihminen on noin ääripäätä. Ehkä ymmärrät pointtini.
- kgjgkg
tuntuutommonenpahalle kirjoitti:
No, voi hyvää päivää. Onko teillä vähän luetun ymmärtämisessä ongelmia. Minä en puhunut lainkaan tuollaisesta. Itse otin esiin kommentit kyllähän sitä seksiä aina saa ja että sen pitäisi riittää. Lisäksi kommenteistanne näkee, että ette olle käsitelleet eroanne ja oopineet itsestänne. Sitäpaitsi tuo mitä sinä toit entisestä miehestäsi ratkaisee nimimerkki esiin niin miehesi teillä toimi väärin ja toivottavasti oppi siitä ja toki sinäkin mahdollistit, mutta vaikka olisit vastustanutkin ei se välttämättä mistäsi olisi muuttanut. Mutta nyt näytät torjuvan sitoutumisen ja tuenkin koko ilmiönä tuollaisen tapahtumasarjasi vuoksi, vaikka harva ihminen on noin ääripäätä. Ehkä ymmärrät pointtini.
"näytät torjuvan sitoutumisen ja tuenkin koko ilmiönä tuollaisen tapahtumasarjasi vuoksi, vaikka harva ihminen on noin ääripäätä"
Jokainen tuntee ja kokee asiat omalla tavallaan, eikö niin? Se mitä on joskus ollut entisessä elämässä vaikuttaa nykyisessä suuntaan tai toiseen jollaintavalla. Joka tapauksessa kokemukset tekevät meistä rikkaampia. Ihmiset myös odottavat parisuhteelta eri asioita. Jokainen on sitoutunut ja tukeutuukin kumppaniinsa eri tavoin. On selvää, että jos parisuhteessa on ns. tilanne päällä, erimielisyyttä ja ristiriitaa, puolisoon on mahdotonta tukeutua, mikäli hän edustaa tismalleen vastakkaista laitaa asiassa. - tuntuutommonenpahalle
Ei pitänyt enää jatkaa tätä, mutta en minä tukemisessa puhunut mistään parisuhteen ristiriitatilanteesta vaan elämän eri tapahtumista ylipäätään. Parisuhdetta muodostaessa on hyvä keskustella näistä asioista ja rajoista ym. jotta saadaan turvallinen ja hyvä ilmapiiri kummallekin kumppanille sekä olisi hyvä yrittää pitää kommunikaatioyhteys avoimena. Ero opettaa joskus.
- tuntuutommonenpahalle
Täytyy pikkasen liennyttää tuota kommenttiani aikaisemmin, että eron jälkeen vain parisuhdeseksi olisi hyvä ratkaisu. Nyt on ihan seksuaaliterapeutitkin kirjoittanut kuinka pelkkä seksi eli yhden yön jutut voi korjata ihmistä ja parantaa seksuaalista itsetuntoakin. Itsestäni se tuntuu hieman oudolta ja jotenkin sellaiselta tahraavaltakin ajatukselta, mutta ilmeisemmin tekninen seksi ilman tunteita miehen kanssa joka on huomioiva ja hyvä sängyssä voisi olla hyvä ratkaisu. Monilla on voinut olla huonoa seksiä liittonsa aikana tai ei lainkaan ja seksuaalinen itsetunto voi olla aika alhaalla ja toisaalta vaikka seksi olisi hyvääkin ollut niin jos pitkään on saman kumppanin kanssa ollut niin kyllähän se saattaa pelottaa, että millaista se muiden kanssa olisi. Jotenkin vaan luulisi, että esimerkiksi baaripokan kanssa seksi voisi olla täysi floppi, jos onkin vain omat tarpeet huomioiva mies tai taitamaton ja pienimunainen, seisomisongelmia tms ja tämä voisi olla jopa tuhoisaa naisen seksuaalisuudelle. Eikö varmempaa naiselle olisi joku ostettu mies, joka täyttäisi naisen tarpeet ja varmasti nostaisi naisen seksuaalisuudenkin kukkaan. Mutta tämä on tätä nykyaikaa, että yhdenyön juttujakin pidetään jo ihmistä seksuaalisesti korjaavina.
- sex_-66
tuntuutommonenpahalle kirjoitti:
Täytyy pikkasen liennyttää tuota kommenttiani aikaisemmin, että eron jälkeen vain parisuhdeseksi olisi hyvä ratkaisu. Nyt on ihan seksuaaliterapeutitkin kirjoittanut kuinka pelkkä seksi eli yhden yön jutut voi korjata ihmistä ja parantaa seksuaalista itsetuntoakin. Itsestäni se tuntuu hieman oudolta ja jotenkin sellaiselta tahraavaltakin ajatukselta, mutta ilmeisemmin tekninen seksi ilman tunteita miehen kanssa joka on huomioiva ja hyvä sängyssä voisi olla hyvä ratkaisu. Monilla on voinut olla huonoa seksiä liittonsa aikana tai ei lainkaan ja seksuaalinen itsetunto voi olla aika alhaalla ja toisaalta vaikka seksi olisi hyvääkin ollut niin jos pitkään on saman kumppanin kanssa ollut niin kyllähän se saattaa pelottaa, että millaista se muiden kanssa olisi. Jotenkin vaan luulisi, että esimerkiksi baaripokan kanssa seksi voisi olla täysi floppi, jos onkin vain omat tarpeet huomioiva mies tai taitamaton ja pienimunainen, seisomisongelmia tms ja tämä voisi olla jopa tuhoisaa naisen seksuaalisuudelle. Eikö varmempaa naiselle olisi joku ostettu mies, joka täyttäisi naisen tarpeet ja varmasti nostaisi naisen seksuaalisuudenkin kukkaan. Mutta tämä on tätä nykyaikaa, että yhdenyön juttujakin pidetään jo ihmistä seksuaalisesti korjaavina.
Ihan sama millaista seksiä eron jälkeen harrastaa, kunhan se TUNTUU asianomaisesta hyvälle. Luonnollisesti ihmisen, jonka kanssa sekstailee täytyy tuntua hyvälle muutenkin - siis henkisellä ja sosiaalisella tasolla, ei pelkästään fyysisesti. Näin ainakin minä naisena ajattelen. Irtoseksi pelkästään seksinä ei välttämättä ole kovin tyydyttävää. Siksi jokaisen pitäisikin tietää mitä itse haluaa, mikä viehättää, mitä arvostaa ja ennen kaikkea mistä itse saa tyydytystä. Jos äksöniä kaipaa, täytyy myös tietää miten sellaista voi parhaiten järjestää.
Itse en ole ollenkaan innostunut maksullisista miehistä. Heidänkin suhteen puuttuu täysin henkinen ja sosiaalinen taso. Samoin baaripokien. En kuuna päivänä innostuisi lähtemään baarista kenenkään mukaan, saati viemään pokaa kotiini. Enemmänkin olisi vain riskibisnes tulla raiskatuksi tai hakatuksi - tai ainakin suuri pettymys seksin suhteen.
Ihmiset myös eroavat parisuhteistaan mitä erilaisimmista syistä. Aika usein erotaan etenkin henkisen yhteen kuulumattomuuden vuoksi. Tästä on seurannut myös paljon henkistä tuskaa, joka ymmärrettävästi on vaikuttanut parisuhteen seksielämään - joko sitä ei ole ollenkaan tai se on epätyydyttävää. Siksi seksi eron jälkeen (tai ennenkin eroa...) jonkun toisen kanssa saattaa olla hyvin ihanaa ja tyydyttävää, koska se tapahtuu ilman parisuhteen haitallista henkistä vaikutusta. Näin se ikään kuin automaattisesti kohottaa itsetuntoakin.
Itsetuntoa kohottaa muutenkin kaikki hyvät ihmissuhteet. Niin liiton aikana kuin eron jälkeen. Keskustelu, ajatusten vaihto, huumori, ilo jne on elämässä kaiken a ja o. Jos nuo toimii edes jollain osa-alueilla, seksikin toimii. Tietysti ei aina ja joka tilanteessa kannata edes ryhtyä seksiin. Siksi, niin mielenkiintoista kuin se onkin, niin seksistä kieltäytyminen oikealla hetkellä saattaa lisätä itsetuntoa suuremmoisesti. Usein itsetunnon kohotukseen riittää myös hyvän ihmissuhteen kanssa viihtyminen ja nukkuminen sylikkäin. Hali, ja hively, rapsutus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Positiiviset vaikutukset jatkuvat läpi elämän. - sex_-66
tuntuutommonenpahalle kirjoitti:
Ei pitänyt enää jatkaa tätä, mutta en minä tukemisessa puhunut mistään parisuhteen ristiriitatilanteesta vaan elämän eri tapahtumista ylipäätään. Parisuhdetta muodostaessa on hyvä keskustella näistä asioista ja rajoista ym. jotta saadaan turvallinen ja hyvä ilmapiiri kummallekin kumppanille sekä olisi hyvä yrittää pitää kommunikaatioyhteys avoimena. Ero opettaa joskus.
Vaikka parisuhteen alussa puhuttaisi kaikesta asioista, arvoista, rajoista sun muista, ihan oikeat vaikeudet alkavatkin siitä, kun ilmapiiri heikkenee suhteessa niin hitaasti, ettei sitä kumpikaan huomaa. Sitten kun toinen huomaa, ja hän yrittää korjauksia, toiselta ei saa vastakaikua. Eli vaikka olisi kuinka hyvä kommunikaatioyhteys, niin se ei välttämättä säily, koska yksin sitä ei ainakaan voi säilyttää.
- jkuio
Itse uskon siihen, että asioista puhutaan.
Siinä voi käydä hyvin tai huonosti, mutta ainakin on puhuttu ja toisen pitää silloin kuunnella tarkkaan, kun toinen puhuu ja päinvastoin.
Meilläkin on ongelmia ollut suuntaan ja toiseen, mieheni on ollut myös juttelua karttavaa sorttia, hänellä on ollut varsin kovasti aikaa vievä harrastus ja todella pakenee kun vähänkin on vaikeampaa.
No tuli sitten eteen varmasti vaikein asia, kosketti lapsemme elämää.
Kävelin sinne mieheni pakopaikkaan ja pyysin mukaani kotiin pöydän ääreen ja silloin vaadin häntä kuuntelemaan sanottavani loppuun saakka. Sinä päivänä hän taisi ensi kertaa vakavoitua kuuntelemaan kunnolla. Aina aikaisemmin hän on aina vaatinut vain aikaa itselleen ja harrastuksilleen.
Vihdoin hän ymmärsi, että on olemassa asioita, jotka ylittävät hänen aikansa ja seksin tarpeensa ja kaiken entisenlaisen, nyt tarvittiin meitä molempia ja tarvitaan yhä.
Samalla päätin, että en jätä kertomatta mitään ja teen sen aina kaunistelematta, jotta toinenkin ymmärtää, että elämässä on monenlaisia asioita, en ole sen napa eikä ole mieheni, vaan on elettävä sen mukaan, mitä vastaan tulee.
Liian usein niitä vaikeita asioita pyöritellään siellä omassa päässä ja saadaan näin välit viilenemään, kun ei kerrota asiallisesti, syyttämättä, huutamatta, nalkuttamatta asiat, kuten ne ovat.
Sama koskee keskusteluja erilaisista toiveista, sillä on ymmärrettävä onko ne mahdollisia vai ei, sillä raha ei kasva puussa, eikä velalla voi ostaa unelmiaan.
Moni haluaa paljon, mutta ei ymmärrä, mikä on mahdollista.- Aihetta.miettiä.tosiaan
Yleensä suhteen solmut aukeavat kuuntelemalla, ymmärtämällä ja joustamalla. Siihen tarvitaan kaksi. Ei se ole uskon asia, se on fakta joka me muutkin olemme oivaltaneet.
Tarkoitukseni ei ole jkuio hyökätä sinua vastaan, kommenttisi ovat hyvää tarkoittavia.
On kuitenkin perin kyllästyttävää lukea ketjusta itsestäänselvyyksiä tai jopa virheellisiä oletuksia ihmisiltä, joilla ei tunnu olevan käsitystä siitä, mitä sitten tapahtuu ja miltä tuntuu, kun kaikki keinot on käytetty ja jäljellä on uupumisen ja pettymyksen puhkikuluttava tyhjyys.
Ehkä ymmärrät paremmin jos ajattelet, mitä olisi tapahtunut jos miehesi ei olisi ymmärtänyt. Olisit ottanut ongelmia yhä uudelleen esille, miettinyt tarkoin mitä sanot, kannustanut, uskonut ja rakastanut, koettanut puhaltaa yhteiseen rakkauden hiileen haaveilematta muista miehistä. Koettanut ratkoa eri tavoin välillänne olevaa ymmärryksen kuilua. Vuosia.
Sitten joku tulisi sinulle sanomaan että sinun pitää nyt vain tajuta, että aina ei ole kivaa, kenenkään toisen kanssa ei ole parempi ja rakentava avoin keskustelu on nyt se ratkaisu. Mitä ajattelisit? - ratkaisee
Aihetta.miettiä.tosiaan kirjoitti:
Yleensä suhteen solmut aukeavat kuuntelemalla, ymmärtämällä ja joustamalla. Siihen tarvitaan kaksi. Ei se ole uskon asia, se on fakta joka me muutkin olemme oivaltaneet.
Tarkoitukseni ei ole jkuio hyökätä sinua vastaan, kommenttisi ovat hyvää tarkoittavia.
On kuitenkin perin kyllästyttävää lukea ketjusta itsestäänselvyyksiä tai jopa virheellisiä oletuksia ihmisiltä, joilla ei tunnu olevan käsitystä siitä, mitä sitten tapahtuu ja miltä tuntuu, kun kaikki keinot on käytetty ja jäljellä on uupumisen ja pettymyksen puhkikuluttava tyhjyys.
Ehkä ymmärrät paremmin jos ajattelet, mitä olisi tapahtunut jos miehesi ei olisi ymmärtänyt. Olisit ottanut ongelmia yhä uudelleen esille, miettinyt tarkoin mitä sanot, kannustanut, uskonut ja rakastanut, koettanut puhaltaa yhteiseen rakkauden hiileen haaveilematta muista miehistä. Koettanut ratkoa eri tavoin välillänne olevaa ymmärryksen kuilua. Vuosia.
Sitten joku tulisi sinulle sanomaan että sinun pitää nyt vain tajuta, että aina ei ole kivaa, kenenkään toisen kanssa ei ole parempi ja rakentava avoin keskustelu on nyt se ratkaisu. Mitä ajattelisit?Veit sanat suustani. Itsekin oli liiton viime vuodet yhtä kamppailua. Puhuin ongelmista puolisolle, kaikin mahdollisin tavoin. Yritin muuttaa itseäni ja sen avulla saada miestä ymmärtämään, tai edes tulemaan puolitiehen vastaan. Ei mitään vaikutusta. Lopulta ero. On todella turhauttavaa kuulla kaiken tämän jälkeen jonkun sanovan puhumisen ja keskustelun olevan se juttu, eikä kenenkään toisen kanssa ei ole parempi.
Todelliset ongelmat parisuhteessa alkavatkin siitä, mihin ei puheella, toimilla, kuuntelulla, tai yleensä millään voi kumppaniin vaikuttaa, ei saada häntä ymmärtämään. Normaaleja ongelmia on parisuhteessa enemmän ja vähemmän ja ne ratkotaan (= VOI ratkoa) puhumalla. - sanojajatekoja
ratkaisee kirjoitti:
Veit sanat suustani. Itsekin oli liiton viime vuodet yhtä kamppailua. Puhuin ongelmista puolisolle, kaikin mahdollisin tavoin. Yritin muuttaa itseäni ja sen avulla saada miestä ymmärtämään, tai edes tulemaan puolitiehen vastaan. Ei mitään vaikutusta. Lopulta ero. On todella turhauttavaa kuulla kaiken tämän jälkeen jonkun sanovan puhumisen ja keskustelun olevan se juttu, eikä kenenkään toisen kanssa ei ole parempi.
Todelliset ongelmat parisuhteessa alkavatkin siitä, mihin ei puheella, toimilla, kuuntelulla, tai yleensä millään voi kumppaniin vaikuttaa, ei saada häntä ymmärtämään. Normaaleja ongelmia on parisuhteessa enemmän ja vähemmän ja ne ratkotaan (= VOI ratkoa) puhumalla.On totta, että mykkäilyä harrastavan puolison kanssa on varsin uuvuttavaa ja työlästä puhua. Ja vaikka puhuisit millä ja minkätasoisella kielellä tahansa, jos toisella ei ole kykyä kuunnella omien pään sisäisten ongelmien vuoksi, niin se puhe vaan kaikuu kuuroille korville. Joskus voi kuitenkin tulla elämässä eteen jokin pysäyttävä tapahtuma, joka saa sen kuuronkin havahtumaan ja hän voikin osoittaa sitä kuulemista ja ymmärtämistä teoilla. Ja minkälaisilla teoilla, ihan arkisilla teoilla ja osallistumisella, sekä olemalla myös kiinnostunut lähimmäisistään.
Vuorovaikutukseen ja parisuhteeseen tarvitaan kaksi ihmistä, joilla vastaanottimet toimii edes jonkin tasoisesti. Jos siis on yrittänyt kaikkensa saamatta vastakaikua, on asia aika selvä. "Yleensä suhteen solmut aukeavat kuuntelemalla, ymmärtämällä ja joustamalla. Siihen tarvitaan kaksi. Ei se ole uskon asia, se on fakta joka me muutkin olemme oivaltaneet." todella kauniisti kiteytetty ja tuo joustaminen tarkoittaa molempien joustamista, ei vain toisen. Itse olen huomannut, että joskus juuri joustaminen on tärkeintä. - kgjgkg
jkuio
"Samalla päätin, että en jätä kertomatta mitään ja teen sen aina kaunistelematta, jotta toinenkin ymmärtää..."
"Liian usein niitä vaikeita asioita pyöritellään siellä omassa päässä ja saadaan näin välit viilenemään, kun ei kerrota asiallisesti, syyttämättä, huutamatta, nalkuttamatta asiat, kuten ne ovat. "
Niin. Tuohon en voi muuta kommentoida kuin että pitää tuntea kumppaninsa. Sillä pahimmassa tapauksessa jos sanoo kaunistelematta asioita miten ne on omassa päässä, voi pahastikin loukata kumppaniaan, niin syvästi, ettei suhde ikinä enää ole entisensä. Pahinta on että kumppani usein ymmärtää ainoastaan loukkauksen, mutta ei itse asiaa. Vaikka yrittäisi miten asiallisesti, syyttämättä, kauniisti sanoa mahdollisimman suoraan asioita, toinen ei kykene ottamaan niitä vastaan. Vaan vastaa huutamalla, syyttämällä jne.
Elämä kuitenkin opettaa. Minulle se on opettanut sen, että jos vuodesta toiseen riidellään samasta asiasta, suhde kärsii ja päättyy lopulta eroon. Ero on tässä tapauksessa siunaus, ei mikään paha juttu. - kgjgkg
ratkaisee kirjoitti:
Veit sanat suustani. Itsekin oli liiton viime vuodet yhtä kamppailua. Puhuin ongelmista puolisolle, kaikin mahdollisin tavoin. Yritin muuttaa itseäni ja sen avulla saada miestä ymmärtämään, tai edes tulemaan puolitiehen vastaan. Ei mitään vaikutusta. Lopulta ero. On todella turhauttavaa kuulla kaiken tämän jälkeen jonkun sanovan puhumisen ja keskustelun olevan se juttu, eikä kenenkään toisen kanssa ei ole parempi.
Todelliset ongelmat parisuhteessa alkavatkin siitä, mihin ei puheella, toimilla, kuuntelulla, tai yleensä millään voi kumppaniin vaikuttaa, ei saada häntä ymmärtämään. Normaaleja ongelmia on parisuhteessa enemmän ja vähemmän ja ne ratkotaan (= VOI ratkoa) puhumalla.Niinpä. Jokainen elää omaa elämäänsä. Jokaisen on tiukan paikan tullen hakattava omaa päätään seinään -tai siltä se tuntuu, vaikka parhaansa tekisi. Hiukkasen puuttuu täältä ymmärrystä siitä, että ihmiset ovat erilaisia. Jos jokin asia on itsellä hyvä ja on toiminut, se ei välttämättä toimi ollenkaan muilla. Pelkästään ihmisen persoonallisuus rajaa paljon asioita. Ellei parisuhteessa tunne kumppaniaan, siis puolin ja toisin, millainen hän on, mitä arvostaa, mitä inhoaa jne suhteella on aika huonot edellytykset olla toimiva.
- sex_-66
"Moni haluaa paljon, mutta ei ymmärrä, mikä on mahdollista. "
Juuri näin kun puhutaan kaikesta muusta kuin yksittäisen ihmisen tunne- ja sosiaalisesta elämästä.
- josammaloitunut
Suomessa kasvaa paikoin harvinaisia luutamäntyjä. Vinkeitä runkoja.
https://youtu.be/QUxMqB_9NVE?list=PLGzJ_g28g1FVcf08P9ILHUBpIvSzVudqI- luutatyttö
Heh heh. Veistele sinä luutasi omasta päästäsi. :D
- n44
Nyt on viimeinen ratkaisu tehty...monet itkut itkeny ja monta kyyneltä varmasti vielä valutan. Mutta uskon, että tein oikean päätöksen. Melkoista tunteiden vuoristorataahan tämä on, mutta uskon että pystyn tähän. Ens viikolla järjestelemään asioita mies toivottavasti muuttaa kuun vaihteeseen mennessä.
- yuulyiy
Varmasti on oikea ratkaisu! Itke vaan niin paljon kuin on tarvis. Se on luonnollinen tie luopumisen tuskan lievittämiseksi.
- n44
Kiitos :) Rankkaa on sen myönnän. Ihan hirveetä laittaa perhe riekaleiksi, vaikka tiedän että oikea ratkaisu on. Itku todella hepottaa. Ihan pelottaa se hetki, kun vien eka kerran lapset isälleen ja tulen tyhjään kotiin. Onneks saan jäädä lasten kans tuttuun kotiin... Kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu, uskon niin.
- nipa74
n44,
Niin kuin olisin itseni kirjoittamaa tekstiä lukenut, erittäin hyvää vertaistukea ja ajatuksia herättäviä kommentteja.
Ratkaisun tekeminen ei ole helppoa ja jossittelun lopettaminen vielä vaikeampaa, entä jos kuitenkin asiat paranee...
Ero hävettää, tai lähinnä epäonnistuminen parisuhteessa. Itsensä syyttely, miksi en osannut olla parempi, miksi en osannut muuttua tai toimia toisella tavalla.
Vaikka tietää kuitenkin tehneensä parhaansa 21vuotta ajan...
Toivon löytäväni rohkeuden sisältäni niin kuin sinä.
Iloa ja voimaa sinulle tulevaisuuteen!- n44
Kiitos nipa74 :) Pitkästä aikaa täällä kurkkimassa. Pari kuukautta erosta vierähtänyt ja kertaakaan en ole päätöstäni katunut. Olen oppinut jopa nauttimaan yksinolosta. Toki aika ajoin ahdistus saa vallan, mutta kun miettii niitä vaikeita aikoja, niin äkkiä menee ohi. Kaikkein vaikeinta on ollut ikävä, kun lapset ovat isällään. Mutta eiköhän siihenkin ajan kanssa totu. Meillä kaikki käytännön asiat saatiin hoidettua pikaiseen tahtiin ja yhteishuoltajuus on toiminut moitteettomasti. Tästä on suunta vain ylöspäin...uskon, että onni odottaa minuakin vielä jossain :) En ole esteenä, jos joku ihana löytää tiensä vielä sydämeeni <3 Lapset ovat sopeutuneet paremmin kuin hyvin. Pikemminkin ovat iloisia, että kenenkään riitoja eivät tarvitse kuunnella.
- olinyksinnaimisissa
Hienoa kuulla että olette saaneet asiat kuntoon. Olen saman kokenut, ja hyvin menee mullakin. Samoin ajatuksin katselen eteenpäin. Ei pieniä lapsia tosin. Lapset sopeutuu nopsaan muutoksiin. Eikö heidänkin ole parempi nähdä vanhemmat onnellisina kuin elää ja viettää lapsuus riitaisassa kodissa?
Mekin kasvettiin erilleen. Ero ja muutot hoidettiin yhdessä ja yhteisymmärryksessä. Kai joidenkin meistä on tarkoitus kulkea yhtä matkaa vain tietty aika.
Hyvää kesää ja onnea elämäänne! - Mar40
n44 kirjoitti:
Kiitos nipa74 :) Pitkästä aikaa täällä kurkkimassa. Pari kuukautta erosta vierähtänyt ja kertaakaan en ole päätöstäni katunut. Olen oppinut jopa nauttimaan yksinolosta. Toki aika ajoin ahdistus saa vallan, mutta kun miettii niitä vaikeita aikoja, niin äkkiä menee ohi. Kaikkein vaikeinta on ollut ikävä, kun lapset ovat isällään. Mutta eiköhän siihenkin ajan kanssa totu. Meillä kaikki käytännön asiat saatiin hoidettua pikaiseen tahtiin ja yhteishuoltajuus on toiminut moitteettomasti. Tästä on suunta vain ylöspäin...uskon, että onni odottaa minuakin vielä jossain :) En ole esteenä, jos joku ihana löytää tiensä vielä sydämeeni <3 Lapset ovat sopeutuneet paremmin kuin hyvin. Pikemminkin ovat iloisia, että kenenkään riitoja eivät tarvitse kuunnella.
n44! Kun luen kirjoituksiasi, on ne kuin kirjoittaisit minun elämästäni! Minulla myös takana pitkä parisuhde, joka muuttunut platoniseksi suhteeksi. Kovasti olen yrittänyt mieheni kanssa puhua asioista ja parisuhteen tilasta, mutta vasta kaikua en ole juuri koskaan saanut, yksinpuhelua on tullut harrastettua. Pakko myöntää että olemme yhdessä vain lasten takia, mikä on kyllä todella huono tekosyy. Arki sujuu, muttei sitten mikään muu. Viime aikoina olen eroa alkanut miettimään ihan tosissaan, koska en vain enää jaksa olla se vahva jonka täytyy vaan jaksaa kaikesta huolimatta. Mutta kiva kuulla, että koet ratkaisusi olleen kaikesta huolimatta hyvä. Samaa toivon itsellenikin.
- eimitäänkunnioitusta
kaikista kauheinta kun usein mies hakee nopeasti naisen tai jo on ollut salasuhteena, miten törkeää kun uus nainen emännöi ex vaimon kodissa jopa ex vaimon aamutossut jalassa...ihan sekaisin on tälläinen uusi emäntä..huh, olen nähnyt tämän ja tuli mieleen et kyllä luonnevikasia riittää..
- Sitäsaamitätilaakin
Kyllä se ottaa päähän kun puoliso onkin hankkinut kakkosen itselleen jonka kanssa käyvät ongelmia läpi puolestani kun ei kykene puhumaan mulle. Ainut asia ettei se puhu mulle niinkuin antaa kakkosnaisen ymmärtää. Eli kertoilee kakkoselleen on tunteetonta ja eroamassa on muttei ole uskaltanut kertoa minulle. Toinen pdygoloogina "ohjailee meidän suhdetta. Kotona taas asiat päinvastoin. Aina kun kysyn tai ihmettelen jotain tulee aina hyväilemään ja johtaa seksiin. Kaikki on hyvin" kun olen kysynyt tuosta naisesta kertoo sen olevan vanha lapsuudesta tuntenut kaverien kautta ei sen ihmeellisempää. Kasvettu on erilleen selkeästi. Kun tuo nainen tuli kuvioihin alkoi valehtelu. Ja ole syyllistynyt jopa väärin puolisoani kohtaan tekemään. Nyt tilanne on se että kuuntelen nyt vannomista ja siitä että kaikki hyvin meillä. Ja tuo kakkonen saanut taas puolestaan kertomuksen miehen kertoneen kaiken myös noista kahdesta. Ei taida noista kumpikaan ymmärtää että sen ex otti yhteyttä minuun. Kun kaikki ilmi tulee en aijo olla typerä vaimo joka ei tiennyt" onneksi tuo ex järjesti kuvia joita voin sitten yhteisille tutuille näyttää kun monta vuotta kulki psygolgiaa kuuntelemassa mitä meidän parisuhde on ja miten ero otetaan. Kuinka toimi meidän avioliiton " auttajana" maksakoon eron kalleimman" mukaan. Puhumattomuus on parasta kun apuja saa muualta. Varmistan että ero tulee olemaan ikävin mitä mies voi kohdata. Kiitos toisen katkeran ihmisen jotta olen selustani" suojellut. Erotaan me kun asiat saadaan hoidettua. Hyväksy en miten mies muuttui kun kakkosen hankki. Mutta tiedän tämän johtavan eroon meillä. Pikkuhiljaa se niin tapahtuu. Ja pidän huolen ettei tule olemaan helppoa noilla kahdella pitkään aikaan.
- Samallamitallaannan
Olipa hyvä kirjoitus en siis ole yksin tässä asiassa. Samoin täällä se tuleva "katala vaimo joka tahallaan rattaisiin nakkaa kapuloita. Ukolla kakkonen josta kiinni jäi. En nyt kerro miten mutta "järjestelen eroa pitkän kaavan mukaan. Tiedän sen kulkevan toisen naisen tykönä kertoilemassa kuinka huonossa suhteessa on ollut jne. Toinen niin ymmärtää sitä . Tulen todella antamaan potut lanttuina tuolle lortolle. Sehän se eromme syy on ja tietysti pettäminen. En nyt kerro mitä olen tekemässä mutta tulee tuo kakkonen saamaan saman mitä mun selän takana puuhaavat pitkään. Osaan se minäkin näytellä. Ukko parka ei näe eikä kuule kun on niin sokeana toisesta. Kun minäkin saan asiat kohdilleen tuntee ukkokin miltä tuntuu olla vuosia vedätettynä. Voin vain kuvitella kun menee sen tykö kertomaan kun se tahtiin. Siinäpä tukevat toisiaan. Avautuu ne silmät niiltäkin.
- sivukommentointia
Pikkusen kommentoisin tuolle sitä saa mitä-tilaa ihmiselle, että oletko varma että kumppanillasi on joku suhde johonkin. Kirjoituksessasi kerrot, että hänellä on joku vanha koulukaveri jolle keskustelee teidän asioista. Itse naisena voin sanoa, että kyllä minullekin tuttavamiehet keskustelee henkilökohtaisista asioista ja itsekin heille, tosin itse ole nykyisin liiankin varautunut enkä luota herkästi, On aivan eri asia myöskin saada mielipiteitä asioihin vastakkaisen sukupuolen edustajilta. Keskusteluhan nimenomaan on mielipiteiden vaihtoa eti ihmisyen välillä. Täällä palstoilla olevat eivät tunnu ajaytelevan kuin seksiä, itsestäni olisi kiva ajatella että keskustellessani esimerkiksi jonkun työkaverin kanssa he eivät vain ajattelisi seksiä.
Ensimmäisin pyrkimyshän olisi keskustella suhteen ristiriidoista sen puolison kanssa, mutta jos parilla on kommunikaatio-ongelmia niin se ei välttämättä onnistu, terapia voi saada sen toimimaan. Mutta esimerkiksi minulla pitkään jo terapiassa käyneenä, terapeutti totesi ettei usko kumppanini koskaan pystyvän tunnepuolen tarpeitani täyttämään ja tästä täytyy silloin tehdä omat johtopäätökset. - 768h
Eipä ole sinulla sen vertaa enempää älliä kuin miehelläsikään. Joutavaa tuollainen kostonhimo. No, kukin taaplaa tyylillään, vaikka se psykologisesti olisi kuinka huono.
- 768h
sivukommentointia kirjoitti:
Pikkusen kommentoisin tuolle sitä saa mitä-tilaa ihmiselle, että oletko varma että kumppanillasi on joku suhde johonkin. Kirjoituksessasi kerrot, että hänellä on joku vanha koulukaveri jolle keskustelee teidän asioista. Itse naisena voin sanoa, että kyllä minullekin tuttavamiehet keskustelee henkilökohtaisista asioista ja itsekin heille, tosin itse ole nykyisin liiankin varautunut enkä luota herkästi, On aivan eri asia myöskin saada mielipiteitä asioihin vastakkaisen sukupuolen edustajilta. Keskusteluhan nimenomaan on mielipiteiden vaihtoa eti ihmisyen välillä. Täällä palstoilla olevat eivät tunnu ajaytelevan kuin seksiä, itsestäni olisi kiva ajatella että keskustellessani esimerkiksi jonkun työkaverin kanssa he eivät vain ajattelisi seksiä.
Ensimmäisin pyrkimyshän olisi keskustella suhteen ristiriidoista sen puolison kanssa, mutta jos parilla on kommunikaatio-ongelmia niin se ei välttämättä onnistu, terapia voi saada sen toimimaan. Mutta esimerkiksi minulla pitkään jo terapiassa käyneenä, terapeutti totesi ettei usko kumppanini koskaan pystyvän tunnepuolen tarpeitani täyttämään ja tästä täytyy silloin tehdä omat johtopäätökset.Jep. Miksi ihmisillä on aina seksi mielessä? Ihan kuin ei voisi vastakkaisen sukupuolen kanssa puhua mitään ilman seksiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
eerikäinen novassa sanoi ei kukaan enää aja manuaalivaihteilla
meillä on 3 autoa talissa ja kaikissa manuaalilaatikot, on meillä vielä tämmöiset vaikka toisin puhutaan.1952109Ilo, joka nousee silmiisi saakka
kun katseemme kohtaavat. Olet energinen, aito, ihana. Välillä tuijotat suoraan silmiini - enkä hämmenny, katson takaisin681712Jokaisella on omat syntinsä
Minä olisin niin mielelläni sinun. Ehkä joskus viittasitkin siihen. Olet nainen ajatuksissani jatkuvasti ja taidat tietä821528En oikeasti
Tiennyt että sinulla on ollut vaikeuksia ja huonoja aikoja. Olen oikeasti pahoillani, ja olisin myös toiminut eritavoin1461416- 481384
90-luvulla maa syöksyi lamaan, ja silloinkin oli syypäinä samat tahot kuin nyt
Laman aiheuttajat olivat demarivetoinen virheellinen finanssipolitiikka, sekä ay-liikkeen taipumattomuus tilanteessa mik1231111- 173997
Vakava varoitus perussuomalaisista!
Keskustan Annika Saarikolta veret seisauttavaa tekstiä, lukekaa uutinen kokonaisuudessaan, tässä siitä maistiainen: ”Ke216981Olisitko ihminen minulle. Ihan ihminen vain.
Tiedätkö, että saan kyyneleet silmiini, niin syvästi sinua kaipaan. Meidän välillä on jotain todella syvää, kaunista ja45796Mä olisin niin iloinen
Jos vielä joskus nähtäis.. Ollaanko tulkittu mies toisiamme väärin?. Kumpikin luuli ettei toinen tykkää, vaikka molemmat60784