Piikkikorko sattuu varmasti

piikkarifani

Netti on tulvillaan kaiken maailman crushing-tarinoita, joisssa sormi työnnetään piikkikoron alle. Viikonloppuna päädyin tuon itsekin laivalla tekemään ja vaikka olen tuon aiemminkin tehnyt, yllätyin taas, kuinka pirusti se sattuu... Olimme lähdössä iltarientoihin ja vaimo seisoi hytin peilin edessä jaloissaan avokkaat, joissa noin lyijykynän vahvuiset metallikantaiset korot. Silloin tällöin korko nousi lattiasta ja pääsin sujauttamaan oikean käden keskisormen koron alle. Vaimo (80 kg) astahti koron lattiaan, jolloin metallikanta pusersi ensin sormen lattiaan ja luiskahti sitten pois sen päältä. Sattui valtavasti, mutta toisaalta myös kiihotti. Kivusta huolimatta työnsin kohta saman nimettömän uudelleen kuritettavaksi samalla tuloksella. Sattui pirusti, vaikka hytissä kokolattiamatto. Seurasin sormi kipeänä, mutta ihan fiiliksissä loppuillan noita ihania korkoja niiden nakuttaessa laivan parketteja ja kivilattioita. Onneksi pääsin vielä illan päätteeksi nuolemaan noiden kenkien pohjat. Kolmen päivän päästä sormessa tuntuu vieläkin kipua. Olen varma, että jos daami astuu tällaisella korolla vauhdissa sormen päälle kovalla lattialla, sormi murskautuu täysin. Sitä en aio kokeilla... Jos muilla kokemuksia piikkikorkojen alta, kertokaa ihmeessä.

6

1249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kova-pintapaine

      no mietis pikkasen. Sellaisen koron pinta-ala on siinä neliösentti. Eli paine on noin 60 kg neliösentille. Paljon kovempi paine kuin mitä norsun jalka eiheuttaa (se töppöjalja kun vie alaa).

      jo olet hiukkaakaan tutustunut lujuusoppiin, tiedät, että tuo on tosi kova paine (at = tekninen ilmakehäeli kilopondi 0 suunnilleen baari). Eli koron paine on noin 60 kertaa ilmanpaine maan pinnalla! Vastaa veden painetta yli puolen kilometrin syvyydessä!

    • tallottu

      vatsan päällä talloessa piikkikorot tuntuvat mukavilta :)

    • Highheels666

      Melkosta menoa alottajalla, ite tykkään korkokengistä myös, tulipa katottua puolivahingossa semmoinen video kun nainen työntää metallisen about 10-12cm koron miehen virtsaputkeen, siis kokonaan, huh huh, siinä kohtaa meinas mullaki mennä jo kattominenkin överiks :)

      • ihanatpiikkikorot

        Yhden neliösentin korot viel' aika paksut ..meillä sellaiset joiden halkaisija 7 mm,pyöreät ja mamma ainakin sen 80 kg joten tuho on taattu parketeilla ja puulattioilla ritinän keran...Jossain baareissa on korot tuhonneet lattiaa puolivahingossa;).

        Saman videon katsonut,kivasti sperma ryöppyää kun vetäisee koron pois...


    • Piikkikorot

      Kyllä olen saanut tuntea korkojen uppoavan ihoon lukuisia kertoja. Käyn eräällä thai-hierojalla, joka talloo mun selän, sormet mahan ja rinnan täyteen piikkikoron jälkiä. Tyttöhän on pienikokoinen mutta kyllä tuntuu kun hän tekee sen täydellä painolla ja ilman sääliä. Huomenna olisi taas varattuna aika!

    • Korkosaappailla

      Missä kaupungissa olet. On todella vaikeaa löytää thai-hierojaa joka suostuu tallomaan korkkareilla. Olen monesta paikkaa kysynyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe