Mummulle aloitettu saattohoito

Saattohoito on kuolevan ihmisen hoitoa hänen viimeisinä viikkoinaan tai kuukausinaan ennen kuolemaa. Saattohoitoa annetaan vakavasti sairaille potilaille, joiden sairaus on siinä vaiheessa, ettei lääketieteen keinoin kyetä sitä parantamaan. Saattohoidon tavoitteena on antaa potilaalle mahdollisimman tuskaton ja rauhallinen kuolema sekä tukea potilaan läheisiä.

"Sävel soikoon
Musiikin ja laulun positiivisista vaikutuksista on laajasti tutkimuksellista näyttöä. Ikäihmisille ne tarjoavat mahdollisuuden tunteiden ilmaisuun, yhdessä olemiseen sekä yksinäisyyden ja masentuneisuuden vähenemiseen. Musiikilla ja musiikkiliikunnalla voidaan tuoda iloa myös toimintakyvyltään heikentyneiden, syrjäytymisvaarassa olevien tai muistihäiriöisten ikäihmisten arkeen"

Omaisesta luopuminen on yleensä aina vaikeaa. Oli sairaus mikä tahansa, keho alkaa jossain vaiheessa luovuttaa ja pian ollaan siinä tilanteessa, että saattohoitoon siirrytään. Varsinkin hitaasti tapahtuva luopuminen on raskasta. Omalla kohdallani mummo teki luopumista 1,5 v joista 2 viimeistä kuukautta täysin tajuton. -70-luvulla ei juuri puhuttu saattohoidosta, siinä se isossa huoneessa makaisi tajuttoman tietämättä maailman menosta yhtään mitään. Kun Herra viimein armahti, vedettiin vain vihreä verho vuoteiden väliin. Silloin ei myöskään ollut näin tehokkaita kipulääkkeitä kuin nykyisin. Vaikka mummo oli pitkään sairastanut ja kaikki tiesivät, että loppu lähenee, se silti oli raskasta kaikille. Ei kuolemaan ole koskaan valmis. Onneksi nykyisin on kehitetty saattohoitoja ja tehokkaita lääkkeitä kipua lievittämään. Saattovaihe tarkoittaa, sitä, että henkilöä valmistellaan "lähtöön", se voi tapahtua lyhyellä tai pitemmällä ajanjaksolla, yleensä parista päivästä pariin kuukauteen. Saattohoidossa annetaan hyvä kipulääkitys sekä hyvä normaali perushoito. Saattohoitovaiheessa omaiset voivat olla potilaan luona mahdollisimman paljon, usein jopa yötäkin. Yleensä omaisilla on mahdollisuus keskustella hoitajien ym kanssa halutessaan.

Ymmärrän, että luopuminen kohdallasi on vaikeaa, taustalla on monia selvittämättömiä asioita ja ikäviä tilanteita. Jokainen varmaan toivoo, että asiat saataisiin selvitettyä ennen kenenkään "lähtöä". Valitettavasti tapahtumien kulkua ei voi enää muuttaa. Voit kuitenkin lohduttautua sillä, että mummi pääsee rauhaan ja voit olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon. Voit pitää häntä kädestä kiinni vaikka hän ei reagoisikaan enää siihen. Ja jutella hänelle vaikka hän ei vastaisikaan. Tai vaikka soittaa (radio, CD, DVD ym) mielimusiikkia, kammata hiuksia ja ihan kaikkea normaalia. Saattohoidosta huolimatta, mummisi kuitenkin jollain tavalla tiedostaa läsnäolosi. Voit myös pyytää vanhainkodin henkilökuntaa pyytämään paikallisen pastorin vierailemaan mummin luona ja voitte yhdessä myös yrittää ottaa ehtoollisen jos mahdollista.

On hyvä myös valmistautua henkisesti tuleviin hautajaisiin. Voit miettiä valmiiksi kukkalaitteen ja muistovärssyn, ehkä suunnitella muistotilaisuuteen kauniin puheen. Muistotilaisuuteen voit valita jonkun sopivan mummin mielivirren. Hautajaisten jälkeenkin mummin haudalla on varmasti hyvä käydä viemässä kynttilöitä ja kukkia ja muistella häntä.

Kiitos hoitsukundi vastauksesta. Niinpä, ei kuolemaan ole varmasti ikinä valmis. Muistan, kun jo pienenä tyttönä mietin joskus että en tiedä miten kestää sitten aikuisena se, kun isovanhempi tulee tosi vanhaksi kuolee. Mietin joskus sitäkin että kauheata kun vanhemmat, kummit, kaikki minua vanhemmat omaiset kuitenkin kuolevat joskus. Olin jo tuolloin jotenkin silleen, et en kestänyt koko ajatusta ja asian miettiminenkin tuntui tosi hirveältä.

"70-luvulla ei juuri puhuttu saattohoidosta, siinä se isossa huoneessa makaisi tajuttoman tietämättä maailman menosta yhtään mitään. Kun Herra viimein armahti, vedettiin vain vihreä verho vuoteiden väliin. Silloin ei myöskään ollut näin tehokkaita kipulääkkeitä kuin nykyisin."

Tosi raadollista kyllä. Monessa mielessä ennen ei varmasti ollut paremmin. Ikävää että mummo joutui noin pitkään olemaan ikäänkuin välitilassa elämän ja tilanne pitkittyi, ja että kuten kerroit, tuolloin ei ollut nykyisenlaista saattohoitoa. Mutta onneksi ehdit toisaalta olla tietoinen mitä tulee tapahtumaan ja viettää aikaa hänen seurassa. Jos kuolema olisi tullut yhtäkkiä, olisit saattanut olla hirveän surullinen siitä ettet olis ehtinyt häntä hyvästellä. Toivon ja rukoilen sydämestäni että mummusi on nyt kauniissa paikassa ja hänen on hyvä olla. <3

Soitin sinne vanhainkotiin missä mummu on ja mulle kerrottiin, että hän on "syönyt" viimeksi sunnuntaina kiisseliä ruiskusta ja että nielemisrefleksiä ei enää ole ja ruuansulatus ei toimi vaan neste menee keuhkoihin. Elintoiminnot eivät enää kuulemma toimi. Kysyin että onko kyse tunneista vai päivistä, sano et päivistä. Toivon vaan todella että hän olis huomenna vielä hengissä. Haluaisin olla pidemmän aikaa, vaikka koko päivän tai olla jopa yötä hänen luona.

Olet varmasti oikeassa et kyllä hän jollain tavalla aistii läsnäoloni. Rukoilin myös mummun puolesta ja siunasin hänet. Täytyy tosiaan kysyä sitä pastoria. Olisi kyllä tosi ihana jos se järjestyis. Tuosta musiikista tuli mieleen, laitoin eilen mummulle korvakuulokkeet ja soitin hänelle youtubesta rauhoittavaa klassista musiikkia. Taidan tehdä huomenna saman ja myös luonnon ääniä yms. rentouttavaa voisi soittaa.

Toivon että jos joku lukee tätä ketjua ja hänellä on isovanhempi/isovanhemmat elossa, mene katsomaan heitä. Vaikka olisit millaisen välirikon kokenut taikka vieraantunut heistä tai jos olet vaikkapa vaan jättänyt vierailut vähälle. Tai suvussasi on myrkyllisiä ihmissuhteita ja juoruilua toisten asioista. Vaikka olisit syntipukki, jota narsistinen vanhempi on käynyt mustamaalaamassa suvulle peittääkseen oman toimintansa. Ei kannata ikinä tehdä samaa kuin minä tein. Älä missään tapauksessa ole pitkään vihainen tai katkera, anna anteeksi ja päästä irti niistä asioista. Älä välitä mitä muut ajattelevat, vaikka he olisivat mitä mieltä sinusta niin syvällä sisimmässä siellä on todennäköisesti kaipuu ja rakkaus. Ei ikinä kannata olla pitkiä aikoja pitämättä yhteyttä. Ikävä, suru ja katumus, sekä syyllisyydentunne on raskas taakka kantaa kun eteen tulee tällainen tilanne. Itselle tää oli shokki, joka sai havahtumaan takaisin todellisuuteen, jota olin paennut, ja nyt on liian myöhäistä :'(

Pakko kirjoitella vielä edes tänne
kun en oo sosiaalisessa mediassa ja tahdon pysytellä muutenkin anonyyminä. On niin monet itkut itketty tässä viime päivien aikana että olo on tyhjä, epätodellinen ja uupunut. Olen toisaalta kiitollinen että pääsin edes näkemään mummun eilen. En jaksa odottaa että on huominen ja pääsen takas mummun kotikaupunkiin katsomaan häntä. Toivon vaan tosissaan et mummu olisi vielä elossa huomenna.

Nää on tosi surullisia asioita, että kaikki jäi tälleen selvittämättä mummun kanssa. Myös muut sukulaiset olivat vanhentuneet kovin. Näin se elämä vaan menee, niin moni asia jää sanomatta ja tekemättä. Sitä on kuin unessa, havahtuakseen vasta kun on liian myöhäistä. Olisin niin toivonut että mulla olis ollut vielä toinen mahdollisuus. Toisaalta en tiedä miten niitä olisi edes voinut selvittää. Olen kyllä kärsinyt itse paljon tästä kaikesta mutta toisaalta luulenpa että varsinainen uhri tässä on mummu siinä mielessä että hän on vanhalla iällä tullut vedetyksi mukaan toisten riitoihin ymmärtämättä mistä on kyse. Olen menettänyt tämän mummun käytännössä jo silloin yli kymmenen vuotta sitten kun se konflikti tapahtui enkä traumatisoituneena nuorena naisena osannut reagoida tilanteeseen oikein jättämällä vaan omaan arvoonsa. Kunpa olisin pitänyt yhteyttä mummuun sen jälkeenkin ja ollut lempeä häntä kohtaan. Tuntuu että olen ollut ulospäin kova ja kylmä, mutta sisältä herkkä ja haavoittuvainen.

Pitää mennä nyt päivä kerrallaan, tunti kerrallaan, minuutti kerrallaan. Voi olla että joutuu hakemaan jopa ammattiapua, llo on kyllä niin murtunut.

Tulee mieleen ajatus, miten itse toivoisin sinun tilanteessa. Kun ihminen on tajuton ja ei reagoi läheisen olemassaoloon, niin hän saattaa ihan hyvinkin ymmärtää ja kuulla.
Mikäli mummo on vielä elossa ja pääset käymään hänen luonaan, niin mene vanhusta lähelle, kosketa ja sano korvaan että tässä on (nimesi lapsenlapsi) ja sano anteeksi rakas mummo, että en ole pitänyt sinuun yhteyttä, koen että olet minulle äärettömän rakas. Mummo voi ihan oikeasti kuulla kun on vielä tässä ajassa.

Kun saavuin vanhainkodille, niin näin mummun huoneen ovelta että mummu oli yhä huoneessa. Näin kuinka hän makasi sängyssä. Ehdin jo ajatella että ihanaa, ehdin sittenkin vielä olla hänen kanssa. Mutta sitten minulle tuli voimakkaasti sellanen olo että jokin on vialla..no, kun pääsin hänen luo, niin hän olikin peitelty kokonaan ja peiton päällä oli vaaleita kukkia. Menin aivan shokkiin. Poikaystävä sattui vielä juuri soittamaan ja sain soperrettua että mummu on täällä mutta hän on kuollut. Menin ulos siitä huoneesta ja lyyhistyin lattialle sikiöasentoon. Hoitaja tuli luokseni ja hän sanoi nähneensä minut mutta luulleensa että olin tiennyt mummun jo kuolleen. Pääsin heidän toimistoon istumaan ja hän toi minulle vettä. Olin hysteerinen ja itkin lohduttomasti mutta lopulta sain kerättyä itseni ja menin yhdessä hoitajan kanssa mummon luo. Pyysin saada viettää vielä hetken mummun kanssa kahden. Poltin ketjussa pari tai kolme savuketta mummun parvekkeella ja sitten menin hänen viereen hetkeksi. Vaikka hän oli jo kuollut, sanoin hänelle nuo sanat, pyysin anteeksi etten ole pitänyt yhteyttä ja kerroin että hän oli minulle äärettömän rakas. Rukoilin ja siunasin mummun ja juttelin hänelle vielä vähäsen. Kerroin että miten tekisin kaiken toisin jos pääsisin ajassa taaksepäin. Harmittelin että elämä on mennyt näin. Sitten lähdin, kiitin hoitajaa vielä. Lähtiessä toinen hoitaja esitti myös suruvalittelut. Se paikka oli kyllä ihana, olen kiitollinen että mummu sai elää viimeiset vuotensa hyvässä vanhainkodissa eikä jossain kauhujen osastolla.

Olen nyt vanhempien kanssa mummun vanhalla asunnolla. On jotenkin epätodellinen, surkea olo. Toivon vain että mummu on nyt paremmassa paikassa. Enää hän ei ainakaan kärsi. Jäi silti hirveä hätä ja ikävä. En kestä että hän on poissa....!Tämä on ollut tähän astisen elämäni surullisin päivä. Toivon että mummu eli mahdollisimman hyvän elämän ja että hänellä on nyt kaikki hyvin.

On se niin väärin...elämä on välillä kyllä tosi rankkaa. Jos on tunteva ja ajatteleva niin se on vaikeaa.