Työttömiä NÖYRYYTETÄÄN pupuleikeillä

alistetaan_urakalla

199

2255

3Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aikaerikoista

      Stallarien perustaman gulakkiblokin kermat kuorii porvarihallitus lakaisemalla ongelmia maton alle, orjatyön teettäjät ovat aika pitkälle Orpon porukkaa. Pitkäaikaistyöttömyyden takuulaitos?

      • EKkin

        EK:n organisaatio muodostui käytännössä terrorijärjestöksi työläisiä kohtaan, joka on ollut yhteistoiminnassa IKL:n kanssa.


      • Anonyymi

        Vitun hyvää työtä muutes tehny hallituksen typykät ton orjatyön lakkauttamiseksi! 👍🏾 :)


    • vastenmielistä_touhua

      "Ilman perusteita kuntouttavasta työtoiminnasta kieltäytyvä henkilö menettää oikeutensa työmarkkinatukeen tai työttömyyspäivärahaan 60 päiväksi. Myös hänen toimeentulotukeaan voidaan laskea.

      Osa kirjoittaneista kertoo jopa pelkäävänsä, että he joutuvat karenssiin, jos he kieltäytyvät osallistumasta nöyryyttäviksi kokemiinsa leikkeihin.

      - Onhan ne naurettavia kursseja. En ymmärrä mitä tekemistä niillä on työnhakemisen kannalta. Kai ne yrittää nöyryyttää siellä, jotta ihmiset menisivät mieluummin töihin, eräs pohtii."

      • SuomiVallankaapattu

        Näillä työttömien tempputyöllistämisen päivähoitokursseilla leikitään päivät pitkät jotta työttömät saadaan niin pahasti nolatuiksi että ymmärtävät ottaa itse karenssia kun 20 000 humpuukityöpaikasta ei 500 000:lle työttömölle duunia löydy. Mitäänhän nämä päivähoitoleikkipaikat eivät tuota vaan ainoastaan vievät valtion verovaroja eli työllistämisrahaa. No kurssittajathan ovat Kokkeleita itsekin ja muutama tyhjänpäiväinen tempputyöllisyyskurssittaja lihottaa miljoonatulojaan ja se onkin Kokkelien tarkoitus. Keppiä ja nöytyyttämistä siinä Kokkelin työllisyyspolitiikka jota kokkarien äärioikeisto-osasto persut ja kepun yrittäjäoikeisto komppaa. Valvontalakiakin tiukennetaan sen takia että kun ihmiset saavat tarpeekseen niin nämä tunnistetaan ajoissa jotta proletaarin vallankumousta ei pystytä masinoimaan. Rahaeliitin oligarkia tehnyt Suomessa vallankaappauksen, jossa 10% vähemmistö n politiikkaa ajava valtaeliitti estää demokratian toteutumisen propagandakoneistollaan ja manipulaatiolla rahalla sekä lobbauskoneistolla.


    • akkamaistapyörittelyä

      TE-palveluista vain mol-sivujen avoimista työpaikoista on hyötyä työttömälle. Kaikki muu on lapsellista huuhaata.

    • hyväpalkkainen_mies

      Tarkoitus on säästää korvausten maksamisesta työttömille. Moni ei alistu tuollaiseen nöyryyttämiseen ja jää pois. Sitten sossu saa tekosyyn olla maksamatta korvauksia. Siitä tässä on kyse.

      • saunantaaksevaan

        Suomiko muka yhdenvertaisuuden maa, mitä vittua toi pelleily tarkottaa. Perheelinen mies pistetään piiri leikkiin ja kotona lapsi ja vaimo, Vitun porvarit, ihan tosissaan palaa käämit...turpaan vetäisin jos vastaan tulis.


    • poppamiesvoodoo

      Kukaan ei valvo mitä paskaa työttömille tarjoillaan. Kuka tahansa hullu tai huijari näköjään voi pistää kurssin pystyyn ja saada rahoituksen.

      Milloinhan scientologit sun muut hoksaavat tilaisuutensa.

      • KusetaKusettajaa

        Mitä jos työttömät perustaisivat jonkun bulvaanin kautta oman aktivointipelleilypäivähoitopaikan johon osallistuisivat sitten porukalla itse. Kepulifirman tulot jaettaisiin osuuskuntatyyliin osallistujaomistajille. Saisi työttömyysturvan päälle työllisyysmäärärahoja vielä oikein kunnolla eikä karenssi uhkaisi. Päivähoidossa ei tietenkään tehtäisi mitään, korkeintaan opetettaisiin lisätaitoja kusettaa kokomustia riistoporvareita niiden omilla keinoilla. Pian keskusta saa varmaan läpi uudella nimellä porvarien ja varsinkin kokoomuksen sekä Stubbbin pari kertaa jo ajaman omistuksia piilottavan hallintarekisterin. Sitä kautta tämä työttömien osuuskunta voisi piiloutua niin etteivät riistoporvarit hoksaa ideaa. Heillehän on kauhein kauhistus jos työtön ym. proletaari rikastuu porvarien keinoilla.


    • AntiPorvari

      Nyt kaikille työttömille ohje:

      Seuraavan kerran kun on tapaaminen jonkun virkailijan kanssa niin ette ole siellä lippalakki kourassa nöyränä kuuntelemassa määräyksiä vaan sanotte että teillä on tällainen koulutus ja haluatte tällaisia hommia ja pyydätte että ottakaa yhteyttä vasta kun on sellaisia hommia tarjota ja sitä ennen ei saa häiritä teidän asiallista työnhakua ja pupuleikit eivät todellakaan ole sitä mitä haluatte tehdä.

      Niin ja kuntouttava työtoiminta muuttuu pakolliseksi vasta kun työnhakija laittanut nimensä paperiin jossa sitoutuu osallistumaan siihen. Mikään pakko ei ole tällaista paperia allekirjoittaa. Tuntekaa oikeutenne niin pääsette helpommalla. Ja tämä neuvo ei ole siksi että kaikkien pitäisi vain elää tukien varassa vaan siksi että ette päästä itsetuntoanne romahtamaan ja alistu yhteiskunnan pompoteltavaksi. Vain siten voitte saada ihan oikeita töitäkin jatkossa.

      • Minkäs_tekevät

        Täytyykin kieltäytyä allekirjoittamasta tollasia pupu ja orjatyö lappuja.


      • ArvonsaTuntevaMies

        KUUNNELKAAPA TÄTÄ NEUVOA, kirjoittaja näköjään arvonsa tunteva nainen, mitä en pahalla sano.


    • akkamaistapyörittelyä

      TE-haastattelussa ei tietenkään voi puhua kuin ihminen ihmiselle, koska taustalla väijyy karenssin pelko. Mitä pitkään vakituisessa virassa notkunut haastattelija voi tietää työnhausta ja työnhakijan asemasta? Mitä kolmekymppinen haastattelija tietää vanhemman sukupolven elämästä ja elämästä yleensäkään? Mitä kansanedustaja tietää pärjäämisestä perusturvalla? Koko päättäjien kehittelemä asetelma on lievästi ilmaistuna tragikoominen.

    • realismi

      alentavia tarhaleikkejä aikuisille ihmisille verovaroilla ei mikään ihme että valtionvelka kasvaa hurjaa vauhtia nämä turhat työt pitäisi lopettaa ja kohdentaa rahat johonkin yleishyödylliseen toimintaan?

    • akkamaistapyörittelyä

      Median velvollisuus on julkaista luettelo TE-huuhaapalvelujen järjestäjistä. Yritys, omistajat, omistajien suhteet päättäjiin, omistajien ja työntekijöiden tulot. Tiedän, että huuhaalla on tienattu verotettavaa jopa satojatuhansia vuodessa.

    • hyväuskoisiariittää

      Kuka uskoo suomalaisen hyvävelimedian sanaan? "Kaikki yhteydenotot käsitellään luottamuksellisesti, ja artikkelissa voi halutessaan esiintyä nimettömänä."
      Olen oppinut, että työttömänä ei kannata luottaa mihinkään.

      • NeOsoitteet

        Kiusaajamulkkujen kotiosoitteet saa kyllä selvitettyä.


    • ultrapahuus

      tuommonen joku karenssi on laiton nykyään kun voi sähköisesti ilmoittautua

      eihän kellään työttömällä voi muuta suunnitelmaa olla kuin '' hakee hyväpalkkaista työtä ''

      semmoisen jonku ultra vastenmielisen suojatyöpaikassaa olevan nilkin tapaamiseen ei pitäis mennä 5 minuuttia pitempää

      mut ei, niitä aikoja tarjotaan niin paljon että väkisin saadaa karenssiin kuka vain

      sitten työttömyysturvan muutoksenhaku lautakunta helsingissä on nii hidasta että eivät ole edellistä karenssi valitusta edes käsitelleet kun nämä nilkit jo siitä pari kk eteenpäin uuden aiheuttaneet ja joutuvat uuden lausunnon antamaan muutok.hak.ltk varten vaikka edellisen karenssin valitusta ei ole käsitelty vielä ..


      miettikää sitä.. miettikää sitä tarkkaan.. se paljastaa aika hyvin missä mennään.. kykenevät siis tuottamaan uuden karenssin vaikka ei ole edellisen MYÖS LAITTOMAN lopputulosta tiedossa vielä.. :)

    • Oletko_niin_elinkelvoton

      että harjoittelet työntekoa vielä 4-kymppisenä ja vieläpä naapurin rahoilla ???????????

      voi vittu mitä paskaa...

    • aina.hullumpaa

      Uusimmat aktivointivaatimukset ovat kuin Kafkan teoksesta: ollaksesi työtön on sinun oltava työssä.

      "työttömän tulisi tehdä töitä vähintään 18 tuntia kolmen kuukauden tarkastelujaksolla. "

    • Työkkärin_täti

      Pupuleikit ovat erittäin tärkeitä työttömien kuntoutuksessa. 🐰🐇

      • Kxknsmzmzmsoo

        Niin. Eihän sitä tiedä, vaikka ne saisi työllistettyä pääsiäispupuiksi.. tai -noidiksi.


    • SFhirmuhallinto

      Millä oikeudella TE-virkamies rankaisee asiakasta toimeentulon menetyksellä? Oikeusvaltiossa tuomiot antaa oikeuslaitos. Suomessa TE-virkamies antaa vain työvoimapoliittisen lausunnon. Tuen myöntämisestä päättävä taho päättää myös tuen eväämisestä TE-lausunnon perusteella. TE-virkamiehellä ei ole mitään vastuuta vääristä ja kohtuuttomista lausunnoistaan.
      Minkä rikoksen työnhakija tekee kieltäytyessään TE-hallinnon suosittelemasta toimenpiteestä? Ilmeisesti hän ei tee rikosta, koska oikeuslaitoksen sijasta työtöntä rankaisee epämääräinen virkamiesten kenttätuomioistuin, joka tietää työtöntä paremmin, mikä toimenpide on työttömälle sopivin.

    • en_alentuisi

      Noiden sadististen "kouluttajien" onni, että olen työelämässä, en työtön. Jos joutuisin tuollaiselle kurssille, saattaisin käydä kiinni tuollaiseen alistajaan ja selvittää hänen lähipiirinsä tiedot. Sitten vasta alistaminen alkaisikin.

    • Kokomusta

      Keskokoomuspersujen idea on se että sinun tulee tehdä 18 tuntia työtä kolmen kuukauden tarkastelujaksoa tai osallistua 18 tunnin työttömien nöytyytyspäivähoitoon tai saat päivän karenssin. Lisäksi nämä porvaririistäjät haluavat että työttömän pitää hakea 15 työpaikkaan kolmen kuukauden tarkastelujaksolla tai heille laitetaan pidempi karenssi. Kokoomuksen kunnallisvaalivoitto on nostanut riistäjien itsetunnon uusiin fääreihin koska he uskovat että suurin osa suomalaisista kannattaa EKokoomuspolitiikkaa. Työttömien kiusan päälle on tulossa vielä Orpon lupaama 1-2 miljardin euron KiKy2 työelämän kilpailukykyleikkauspaketti pieni- ja keskituloisille työläisille, tarkoitushan on laskea palkakuluja matalapalkka-aloilla sekä keskituloisten palkasta 10-15%, jotta työkustannukset sadaan kymmeniä prosentteja alle oman viitekehyksemme kilpailijamaiden Ruotsin, Tanskan, Saksan, Hollannin ja Ranskan.
      Jätä äänestämättä niin saat mitä tilasit.

      • Minä_lupaan

        Minä lupaan ja vannon, että olen rehellinen jatkossa kaikissa työhaastatteluissa, ja kun kerran näitä kaikenlaisia kiristyksiä pupu kerhoja ja tempputyöllistämisiä nyt ajetaan, samalla loukaten ihmisten perusoikeuksia, kuten ihmisyyttä, sekä kunniaa nöyrryyttävillä toimilla. Edellinen persläpi hallitushan sai aikaan sen, että sairastamisesta tehtiin laitona, ja tätä ajoi myös työnantaja puoli, niin tätä peliä voi sitten pelata kahteen suuntaan.

        Lupaan jokaisessa haastattelussa heti kättelyssä kertoa vaikea-asteisesta pitkäaikaissairaudesta, rajuine työrajoituksineen, mielelläni erittelenkin mitä nämä rajut työrajoitukset tarkoittavat, ja jotka aiheuttavat minulle jopa kuukausien työkyvyn menettämisiä. En suinkaan unohda kertoa sitäkään seikkaa, että edellinen työpaikkani tuhosi selkäni, josta on alaseljässä nikama kääntynyt, joka puolestaan vaikuttaa niin seisoma kuin istumatyön tekemiseen oleellisesti, kumpaakaan en kykene koko päiväisesti tekemään, ja että oikea jalkani jomottaa tai särkee vuorokaudet läpeensä. En myöskään unohda mainita sydämmen sivuääntä, enkä rajuhkoja migreenikohtauksia, josta kärsin toistuvasti, enkä kaiken tämän lisäksi unohda astmaa. Mielellänihän minä haen töitä vaikka 30 paikkaan kuukaudessa ympäri Suomea, olenhan silloin täyttänyt velvollisuuteni työnhaussa saamatta ensinmäistäkään kutsua edes työhaastatteluun. Jo vanhempani aikoinaan sanoivat, että valehteleminen on rumaa, niiin miksi en noudattaisi kyseistä sääntöä.

        Kaikista on olemassa useamman lääkärien lausunnot, osasta jopa ylilääkärin lausunnot, ja sen tiedän, että yksikään te-keskuksessa istuva (koulutukseltaan merkantti) oleva virkailija ei näiden lausuntojen yli kävele, tai toinen vaihtoehto on ne mahdolliset tulevat oikeudenkäynnit korvauksineen ja saattaapa siinä heilua pupu kerhon vetäjän jakkara, aivan kuten te-keskuksessa istuvan virkailijankin jakkara, jos pakolla yritetään teettää sellaista, mitä en saa tehdä lainkaan.


    • retrtyr

      Mielummin minä pupujen kanssa leikkisin, kun tekisin jollekin porvarille ilmaista ruumiillista orjatyötä.

    • iso-kulli
    • suunnitelma.sunni

      Jos työttömiltä viedään ihmisarvo he eivät sitten enää kysele miksi somali menee asuntojonossa edelle?

    • Sepporädynsisko

      Kohta siellä on kaikki työmarkkinatuen saajat, kun joka vuosi määrää lisätään 30 %.

    • tuo_kääpiö

      Orpo varmaan nauttii tästä.

    • Tanzenmachtfrei

      Eikö nyt ole tiputanssien aika

    • kung_fu_hiiaaahh

      Voisiko työttömät purkaa aggressioitaan noihin "kouluttajiin"

      • Lupaanvarmasti

        Sen lupaan tehdä, ja palkattomissa töissä pelkkää sutta ja sekundaa jotta se tulee valtiolle mahdollisimman kalliiksi, ja samaa suosittelen muillekkin.


    • helppoavälttää

      Harva ilmeisesti tietää, mutta nämä nöyryyttämiset voi työttömänä ollessa myös välttää kokonaan. TE-toimistolla on tieto, että teen vapaaehtoistyötä jatkuvasti SPR:lle ja Vapepalle. TE-toimisto tulkitsee vapaaehtoistyön työkykyä ylläpitäväksi toiminnaksi ja osallistumiseksi, joten en joudu minkäänlaisten kuntoutustoimien kohteeksi. TE-toimisto pitää vapaaehtoistyön kelpoisuuden ehtona sitä samaa rajaa joka KELA:lla on, eli vapaaehtoistyön tulee tapahtua yleishyödyllisessä ja/tai hengen pelastavassa järjestössä joka ei maksa palkkaa vapaaehtoisilleen.
      Kaikki se mitä teen TE-toimiston kanssa perustuu yhteisymmärrykseen ja neuvottelemiseen koska minua ei pääse alistamaan millään höpökursseilla.
      Työtuntimäärissä teen 8-50 tuntia viikossa vapaaehtoistyötä kaikki vapaaehtoisen taitoja ylläpitävät ja parantavat kurssit ja vielä hälytyskeikat päälle. Vuodessa tulee ihan järkyttävä määrä työtunteja noin lopulta, kotona kerkeän käydä suunnilleen nukkumassa jos sitäkään, etenkin päivinä joina vapaaehtoistyö venähtää hälytyskeikaksi joka kestää läpi yön.

      • Näin_se_menee

        Sinua kusetetaan. Kuka hullu tekee töitä ilmaiseksi?

        "SPR:n palkkalistoilla on kuitenkin järjestön pääsihteeri Kristiina Kumpula. Hän tienasi viime vuonna mukavat ansiotulot - yli 107 842 euroa."

        Toiset tekevät vapaaehtoisesti ilmaiseksi töitä ja toinen käärii taskuunsa 108 000 euroa.,

        "Kalansaaliskin jaetaan, vaikkei ihan tasan, saa soutajat perkuujätteitä kasan, sillä solidaarisuuttahan Suomessa tarvitaan" - Jussi Raittinen


      • helppoavälttää
        Näin_se_menee kirjoitti:

        Sinua kusetetaan. Kuka hullu tekee töitä ilmaiseksi?

        "SPR:n palkkalistoilla on kuitenkin järjestön pääsihteeri Kristiina Kumpula. Hän tienasi viime vuonna mukavat ansiotulot - yli 107 842 euroa."

        Toiset tekevät vapaaehtoisesti ilmaiseksi töitä ja toinen käärii taskuunsa 108 000 euroa.,

        "Kalansaaliskin jaetaan, vaikkei ihan tasan, saa soutajat perkuujätteitä kasan, sillä solidaarisuuttahan Suomessa tarvitaan" - Jussi Raittinen

        SPR:llä on yli 50 000 vapaaehtoista ja lisää tulee koko ajan. Vapaaehtoisuus on arvovalinta inhimillisten arvojen ja auttamisen puolesta, ei siinä ketään mitenkään kuseteta. Johtajien palkoilla ei ole vapaaehtoisille mitään merkitystä ja johtajat ovat palkkansa täysin ansainneet SPR:n arjen pyörittämisestä. Ei minuakaan kukaan ole kusettanut, itse olen vapaaehtoiseksi ruvennut ja tiesin mitä tuleman pitää. Täysin vapaaehtoinen oma päätökseni johon kukaan muu ulkopuolinen ei vaikuttanut millään tavalla. Eikä kestänyt kauaa kun ryhdyin myös Vapepan vapaaehtoiseksi, sekin oli omaa vapaa valintani.
        Vapaaehtoisuudessa on sekin hyvä puoli, että se on käytännön tapa päätä vaikuttamaan tähän maailmaan inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi ja tasapuolisemman maailman luomiseksi. Paljon parempi tapa kuin isänmaallisten harrastama netissä mylviminen ja MV-lehdellä hehkuttelu.


      • järkevääosallistumista
        Näin_se_menee kirjoitti:

        Sinua kusetetaan. Kuka hullu tekee töitä ilmaiseksi?

        "SPR:n palkkalistoilla on kuitenkin järjestön pääsihteeri Kristiina Kumpula. Hän tienasi viime vuonna mukavat ansiotulot - yli 107 842 euroa."

        Toiset tekevät vapaaehtoisesti ilmaiseksi töitä ja toinen käärii taskuunsa 108 000 euroa.,

        "Kalansaaliskin jaetaan, vaikkei ihan tasan, saa soutajat perkuujätteitä kasan, sillä solidaarisuuttahan Suomessa tarvitaan" - Jussi Raittinen

        On se vapaaehtoistyö nyt kuitenkin huimasti paljon järkevämpää osallistumista kuin pupuleikit ja vieläpä yleishyödyllistä kaikille! Varsin fiksu tapa välttää pupuleikit kun voit osoittaa osallistuvasi ja olevasi työkykyinen, sen vapaaehtoistyö todistaa.


      • tyhmätpupukurssit
        järkevääosallistumista kirjoitti:

        On se vapaaehtoistyö nyt kuitenkin huimasti paljon järkevämpää osallistumista kuin pupuleikit ja vieläpä yleishyödyllistä kaikille! Varsin fiksu tapa välttää pupuleikit kun voit osoittaa osallistuvasi ja olevasi työkykyinen, sen vapaaehtoistyö todistaa.

        Se on järkevämpää,mutta miksi tehdä ilmaiseksi sitä mistä alalla työssä olevat saa palkkaa???Ja vastaus en tarvi rahaa ei kelpaa.Pupukurssit on häpeä.


    • 5379279

      Yhteiskunnalla on oikeus nöyryyttää niitä, jotka ovat siltä rahaa vailla.

      Kaikille on tarjolla myös vaihtoehto: vapaassa maassa oikeus ansaita elantonsa aivan itse.

      • Näinsepitääolla

        Ei aivan noin mene. Vapaassa oikeudenmukaisessa maassa yhteiskunta on velvollinen järjestämään sellaisia töitä joita ihmiset tarvii elääkseen,ei muuta. Ja jos ei kykene,toimeentulo on järjestettävä muulla tavoin,ihmisarvoa loukkaamatta ja ilman orjaksi tulemisen pelkoa.
        Työ ei voi olla automaattinen rangaistus niin kuin se on esim. yhteiskunta palvelua suorittavalle,ei muille.


      • Truthseeker7

        NIMENOMAAN. TÄMÄ LUKEE PERUSTUSLAISSA. KUULUU IHMISOIKEUKSIIN.


    • Kukakorjaapotin

      Ja hävyttömällä tavalla työntää sen porhojen perseeseen. Mee perkele hoitoon ite, kuinkahan päin tuo mahtaa olla.

      "ovat siltä rahaa vailla."

      • 628186

        Porhot vaativat melko harvoin rahaa yhteiskunnalta. Heille riittää, että jokaisella olisi se, minkä on ansainnut.

        Työtön tietää sisimmässään itsekin, että on vielä selvästi saamapuolella, kun tienaa satoja euroja pupuleikeillä.


      • Raha_kelpaa_aina

        Ja tulevista oikeudenkäynneistä kunnialoukkauksineen muutaman tonnin lisää, sekä potkut kyseiselle työkkärin virkailijalle sekä pupu kerhon vetäjälle. Aivan surutta ja varottamatta nostan syytteen.


    • pahastisyrjäytyneitä

      Työttömien joukossa on niin pahasti syrjäytyneitä pitkäaikaistyöttömiä, että pupuleikit ovat ainoa mihin heidät voidaan laittaa kun mikään muu ei enää alikoulutelulta työkyvyttömältä suju. Nämä työttömät syrjäytyneet eivät tee enää mitään muuta kuin makaavat kotonaan ja kävelevät korkeintaan lähimpään nurkkapubiin juomaan päänsä täyteen ja kiroamaan "suvakkeja" jotka eivät ole millään tavalla oikeasti syyllisiä siihen, että tyhmä ja huonosti koulutettu kantasuomalainen junttiapina on työtön.

      • HulluMaailma

        Ja sinä mieluummin maksaisit veroillasi siitä että se työtön käy noita pupuleikkejä jotka maksaa vähintään 5000e/kk per työtön,joissa ei tuoteta mitään ja josta ei hyödy kukaan yhtään mitään, kuin että maksaisit veroillasi sen 520e/kk per työtön työttömyyskorvausta jossa ei velvotteita???


      • työttömätkouluun
        HulluMaailma kirjoitti:

        Ja sinä mieluummin maksaisit veroillasi siitä että se työtön käy noita pupuleikkejä jotka maksaa vähintään 5000e/kk per työtön,joissa ei tuoteta mitään ja josta ei hyödy kukaan yhtään mitään, kuin että maksaisit veroillasi sen 520e/kk per työtön työttömyyskorvausta jossa ei velvotteita???

        Ennemminkin koulunsa kesken jättäneet tai vain amiksen käyneet työttömät syrjäytyneet pitäisi pakottaa lailla kouluttautumaan uudelleen etteivät makaa kotonaan. Kiinnosti tai ei niin koulun penkille takaisin opettelemaan uutta ammattia vaikka tarvittaessa poliisin valvomina. Toinen vaihtoehto on lailla pakotettu työn teko tai lähtee tuet alta. Se on väärin, että kaljaa kittaavat syrjäytyneet itseään isänmaallisiksi kutsuvat dorkat makaavat kotonaan tai imevät keskiolutta nurkkapubissa ja yhteiskunta maksaa siitä heille.
        Tosiasiassa työttömille loisiville isänmaallisille junteille paras ratkaisu olisi pakkotyöleiri jossain pohjoisessa. Opetetaan laiskat pummit tekemään töitä hernesoppapalkalla.


      • hörhöthiiteen
        työttömätkouluun kirjoitti:

        Ennemminkin koulunsa kesken jättäneet tai vain amiksen käyneet työttömät syrjäytyneet pitäisi pakottaa lailla kouluttautumaan uudelleen etteivät makaa kotonaan. Kiinnosti tai ei niin koulun penkille takaisin opettelemaan uutta ammattia vaikka tarvittaessa poliisin valvomina. Toinen vaihtoehto on lailla pakotettu työn teko tai lähtee tuet alta. Se on väärin, että kaljaa kittaavat syrjäytyneet itseään isänmaallisiksi kutsuvat dorkat makaavat kotonaan tai imevät keskiolutta nurkkapubissa ja yhteiskunta maksaa siitä heille.
        Tosiasiassa työttömille loisiville isänmaallisille junteille paras ratkaisu olisi pakkotyöleiri jossain pohjoisessa. Opetetaan laiskat pummit tekemään töitä hernesoppapalkalla.

        Pidä sinä SPR-natsi nyt vaan se turpasi kiinni! Sinut on tunnistettu. Rasistinen kantasuomalaisten vihaaja olet, se on jo nähty.

        Toisille on kunnia-asia se, ettei auta mitään vieraan valtion miehittäjiä näissä vapaaehtoistöissä. Sinä taas myyt vaikka äitisi, kun sen rikoksena on olla vain kantasuomalainen.


      • työtätarjollakaikille
        hörhöthiiteen kirjoitti:

        Pidä sinä SPR-natsi nyt vaan se turpasi kiinni! Sinut on tunnistettu. Rasistinen kantasuomalaisten vihaaja olet, se on jo nähty.

        Toisille on kunnia-asia se, ettei auta mitään vieraan valtion miehittäjiä näissä vapaaehtoistöissä. Sinä taas myyt vaikka äitisi, kun sen rikoksena on olla vain kantasuomalainen.

        Vapaaehtoistöitä on sadoissa erilaisissa järjestöissä kuten SPR, vapaapalokunnat, Vapepa alajärjestöineen, WWF, UNIFEC, Greenpeace, Johanniitat jne. Jokaiselle löytyy kyllä se se oma vapaaehtoistyönsä kun omaa halua lähteä toimintaan löytyy vain. Itsekin teen vapaaehtoistyötä jo kolmessa eri järjestössä ja olen liittämässä Amnestyn ja WWF:n toimintamuotoihini uusina järjestöinä itselleni. Lisäksi laitan aikaani Vasemmistoliiton hyväksi.


    • sfjanetn

      Pitäähän sitä antaa jotakin vastineeksi, jos haluaa jotakin saada. Työtön maksaa tupakkansa, kaljansa ja kämppänsä sillä, että luopuu itsekunnioituksestaan.

    • koulutuskannattaapi

      CV:ssä lukee olen leikkinyt pupuleikkejä kuntouttavassa työtoiminnassa.
      Olen myös rakentanut kaksi linnunpönttöä...
      Kyllä noilla ansioilla kelpaa lähteä työnhakuun. Työnantajat tappelevat sinusta.

      • Puppelifiili

        Lasten tarhaan töihin


      • leikipupuleikkejä

        Ehkä se nimenomaan on idea, ettet ole enää työnantajien riesana kun TE-toimisto on laittanut CV:hesi tiedon, että olet viime aikoina keskittynyt leikkimän pupuleikkejä ja nikkaroinut linnunpönttöjä. Jokainen työnantaja näkee heti ettet ole enää työkykyinen ja on parempi antaa sinun leikkiä pupuleikkejä kaikessa rauhassa =D


    • Liianpaljopalkkaa

      Sosiaalityöntekijöiden palkkaa pitää laskea alle tonniin.

      • rhdhd

        thteshst


    • noiniikuvaningos

      Itse saattaisin pitää puputtajaa nyrkkeilysäkkinä.

    • ikuinen.aikuinen

      Täys-idiootit näitä vetää ja keksii. Kuka h****tti tällaisista pupu- ja pusuleikeistä muka avun saa?

      Kysymys taitaa olla vain ja ainoastaan joidenkin työvoimaviranomaisten työttömien kyykyttämishalusta, ja työttömien nöyryyttämisestä.

      Idea voi olla paperilla ihan "kätsä ja kiva ja ihana", mutta käytännössä tällaiset pupu-ja pusuleikit kuuluvat vain esim. lapsille, lasten päiväkoteihin tms, ei aikuisille, eikä todellakaan aikuisille työttömille.

    • Saastaista

      Sosiaalityöntekijältä voi saada siperialaisen pilkkukuumeen.

    • humpuukiteatteria

      työnhakukurssit on täyttä humpuukkia ja teatteria. niistä saa ilmaista työvoimaa, vaalirahoittajien puljuihin. kun vaaliraha yrityksen kassaan kilahtaa, ilmainen orjatyövoima yrityksen ovesta sisään vilahtaa.

    • terapeutti

      Onhan se varmasti terapeuttista toimintaa kun ihmiset ovat yhdessä ja harrastavat sosiaalista kanssakäymistä. Yhdessäolo ja pikku leikit ehkäisevät syrjäytymistä jolloin aktiivisuus työnhakuunkin on helpompaa. Ihminen joka istua möllöttää sohvallaan kuukaudesta toiseen yksinään erakoituu ja muuttuu sosiaalisesti rajoittuneeksi eikä pysty enää työelämään.
      Siksi pitää olla aktiiviteettia ihan leikkien muodossa.
      Kesällä tulee mukaan rantailtoja jossa voi onkia vaikka ruokakalat ja liikunnallisia naruhyppelyjä halauksia pois jättämättä.
      Mielikuvitus on vain rajana, työvoima täytyy pitää työkuntoisena ja virkeänä kansantalouden vuoksi eikä saa jäädä elätettäviksi!

      • Kolhoosejaneon

        Noilla laitostavilla pakkotoimillahan ne just jäävät elätettäviksi toimintakeskuksiin, ja on keskukset taakkana. Tällaiset budjettilaitokset vain paisuvat, tässäkin taas taseet töissä..


      • pupuleikithyväksi
        Kolhoosejaneon kirjoitti:

        Noilla laitostavilla pakkotoimillahan ne just jäävät elätettäviksi toimintakeskuksiin, ja on keskukset taakkana. Tällaiset budjettilaitokset vain paisuvat, tässäkin taas taseet töissä..

        Kyllä ne lähiöiden vangeiksi syrjäytyneet pitkäaikaistyöttömät laitostuvat jokatapauksessa koska näitä tapauksia ei enää voida mitenkään sijoittaa työelämään kun yksikään työnantaja ei palkkaa kotisohvallaan vuosikaudet loisinutta white trash-turhaketta, jolla ei ole työkykyä eikä minkäänlaista kelvollista ammattitaitoa. Pupuleikit ovat ainoa mihin nämä ikuisuustyöttömät isänmaalliset pummit voidaan pakottaa, edes sen verran aktivointia näille pelleille. Ja onhan ne pupuleikit aina parempi vaihtoehto kuin kotisohvalla keskikaljan kittaaminen.


      • miksipyydätpalkkaaleikis

        Terapeutti miksi pyydät palkkaa siitä mistä muut ei saa leiki ilmaiseksi itsekin vain en rupea mihinkään pellekursseille sen takia,että terapeutille tulee rahaa.


      • Mänttiääliö
        pupuleikithyväksi kirjoitti:

        Kyllä ne lähiöiden vangeiksi syrjäytyneet pitkäaikaistyöttömät laitostuvat jokatapauksessa koska näitä tapauksia ei enää voida mitenkään sijoittaa työelämään kun yksikään työnantaja ei palkkaa kotisohvallaan vuosikaudet loisinutta white trash-turhaketta, jolla ei ole työkykyä eikä minkäänlaista kelvollista ammattitaitoa. Pupuleikit ovat ainoa mihin nämä ikuisuustyöttömät isänmaalliset pummit voidaan pakottaa, edes sen verran aktivointia näille pelleille. Ja onhan ne pupuleikit aina parempi vaihtoehto kuin kotisohvalla keskikaljan kittaaminen.

        Sinä olet itse keskikaljan kittaaja.


      • palkkaaleikistä

        Uskoisin juovani vähemmän kuin sä olen alkon suhteen melkein täysraitis.


      • Oletvainkokeillut

        Oletkin jo juonut aivosi pilalle.


      • Liianväkevää
        palkkaaleikistä kirjoitti:

        Uskoisin juovani vähemmän kuin sä olen alkon suhteen melkein täysraitis.

        Suhtautumisesi olueen on kuin pikkutytöllä.


      • leikkipalkkaavain
        Oletvainkokeillut kirjoitti:

        Oletkin jo juonut aivosi pilalle.

        Miten voi juoda aivot pilalle jos ei ole koskaan ollut alkoholin ongelmia???Selitäpä se.


      • Äläselitä

        Kaikki ne sanoo vain kokeilleensa.


      • higotryrry
        Mänttiääliö kirjoitti:

        Sinä olet itse keskikaljan kittaaja.

        Se on palstan häirikkö: punavihreä matujen palvoja ja suomalaisten vihaaja. Kannattaa käskeä pitämään vain turpansa kiinni. Mitään annettavaa sillä ei noilla oksennuksillaan ole kenellekään.


    • leikkiminen

      työttömyydella on todella törkeaa ja rumaa toimintaa.
      leikit ei auta,kun yksinkertaisesti työpaikkoja ei ole. miten sita leikitaan?

    • 167-176

      Eipä ole ihme ettei Linström reagoi asiaan mitenkään koska nuo nöyryyttämiset ovat saaneet hallituksen hiljaisen hyväksynnän. Tuskin raegosi sittenkään vaikka työttömiä seisotettasi päällään paskassa, tai saattaisi vaan selittää senkin niin että se on työttömille hyödyksi.

      • laiskapupu

        Lähes puoli miljoonaa työtöntä, ja kaikki ovat niin nöyryytettyjä! Ei ihme, että eivät osaa itse tehdä mitään, vaan aina pitää jonkun potkaista jollekin pupukurssille!
        Luulisi että tuollaisesta laumasta löytyisi edes muutama fiksu, normaalia arkielämää hallitseva ihminen, joka osaisi kertoa, mitä pitäisi tehdä ja mitä kannattaisi tehdä.
        Tyhjiä tehtaita, liiketiloja ja teollisuushalleja löytyy. Työttömät porukalla perustamaan oman alansa työpaikkoja. Ette te työnantajia tarvitse, ne on paskamaisia pomoja ja idiootteja kyttääjiä, sen te tiedätte itse!
        Vai onko ne pupujen pussauskurssit sittenkin kivempiä, saahan niiltäkin päiviltä päivärahaa, eikä niillä kurseilla kauheasti rasitu! Oikea työ taas ottaa ah niin voimille!


      • 167-176
        laiskapupu kirjoitti:

        Lähes puoli miljoonaa työtöntä, ja kaikki ovat niin nöyryytettyjä! Ei ihme, että eivät osaa itse tehdä mitään, vaan aina pitää jonkun potkaista jollekin pupukurssille!
        Luulisi että tuollaisesta laumasta löytyisi edes muutama fiksu, normaalia arkielämää hallitseva ihminen, joka osaisi kertoa, mitä pitäisi tehdä ja mitä kannattaisi tehdä.
        Tyhjiä tehtaita, liiketiloja ja teollisuushalleja löytyy. Työttömät porukalla perustamaan oman alansa työpaikkoja. Ette te työnantajia tarvitse, ne on paskamaisia pomoja ja idiootteja kyttääjiä, sen te tiedätte itse!
        Vai onko ne pupujen pussauskurssit sittenkin kivempiä, saahan niiltäkin päiviltä päivärahaa, eikä niillä kurseilla kauheasti rasitu! Oikea työ taas ottaa ah niin voimille!

        Pupuleikit ja yrittäjyys ei saa olla vaihtoehto. Läheskään kaikista ei ole yrittäjiksi eikä ketään voida pakottaa yrittäjiksi, sellaista on TE-virkanilkit jopa tehneet mutta siihen sentään ministeri Lisnström puuttui.

        Tyhmimmät veronmaksajat kiittää ja taputtaa tuolle heidän maksamalleen teatterille vaikka eivät nää koko esitystä xD
        Idioluutio on siis totta eikä komediaa.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Idioluutio


    • kukanytken

      En minä ainakaan hevin vaihda näitä sohvalla löhäämisiä, Työntekoon.
      "hullut töitä tekevät, viisaat pääsevät vähemmällä" -no eihän minua liiemmin arvosteta.

    • suomi.syvältä

      inhottava maa ...

      • kohta-räjähtäää

        ymmärtääkö kukaan kuinka paljon inhoan tätä nyky suomea?
        virkamies-natsivaltaa.


      • etinhoakauaa
        kohta-räjähtäää kirjoitti:

        ymmärtääkö kukaan kuinka paljon inhoan tätä nyky suomea?
        virkamies-natsivaltaa.

        Et inhoa kauaa, pian opit hempeitä tunteita pupuleikkien kautta syventyen pupuilun syvimpään olemukseen ja myös anuksesi rassataan puhtaaksi pupukursseilla.


      • Suomipreikä
        kohta-räjähtäää kirjoitti:

        ymmärtääkö kukaan kuinka paljon inhoan tätä nyky suomea?
        virkamies-natsivaltaa.

        Ymmärrän. Lähen todella kauas täältä pian. Mulle riitti. Ulkomailla missään ei oo näin paskaa ku suomessa. Pelkkää nousua siitä lähtien kun täältä pääsee pois


    • pupuleikki

      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇
      🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰 🐰
      🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇 🐇

      • ihanaa-saatana

        paljon pupuja ja fönärit sisään.


    • 6482929

      Yhteiskunta ei ole työttömälle velkaa. Mitä tahansa diiliä saa tarjota. Jos joku ei halua tienata tonnia kuussa pupuleikkiä leikkimällä, voi esimerkiksi ottaa vastaa työpaikan, kerjätä, työllistää itsensä, kuolla nälkään, opiskella yms.

      • välitä_toisesta

        Paljolti näin kuten sanot. Toisaalta fiksu yhteiskunta (jos tarkoitetaan yhteiskunnalla Suomen valtiota) koettaa tarjota työttömille ( heikompiosaisille) jotain muuta kuin tyhmiä pupuleikkejä. Eikä valtio pupuleikkejä tarjoakaan lakiasetuksissansa vaan koulutuksen järjestäjä sellaisia keksii. Jotain hyödyllistä tilalle mikä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja parantaa yksilöiden mahdollisuuksia kulkea elämässä. Siten turvataan myös parhaiten yhteiskuntarauhaa. Pelkistettynä elämässä vastuu omista tekemisistä on aina jokaisella itsellänsä. Sen ainut jonka kanssa kulkee 100 prosenttisesti läpi koko elämän näkyy peilistä katsomalla. On helpompi antaa ja jakaa toiselle kun tiedostaa, ettei kukaan ole minulle mitään velkaa. Anteeksiantaminenkin on silloin helpompaa.


      • uusajattelijat

        Yhteiskunta on velkaa täysylläpidon sompuille ja terveydenhuollon satunnaisille onnenonkijoille ja terroristeille.


    • hyvä.tulee

      ilmaista lounasta ei ole. Epäsosiaalinen juoppo renttu ei saa rahaa taikaseinästä vaan joutuu leikkimään sosiaalistavaa pupuleikkiä. Kannattaisi kotonakin leikkiä pupuleikkiä eikä vain juoda viinaa ja piereskellä.

      • Lääkityksessä

        Niille on annettu rauhoittavia opiaatteja, ei ne muuten sinne mene kuin lampaat.


      • saakelin.juopot

        ei niille kuulu mitään maksaa,. Kaikkee touhuu pitää olla että hakisivat jotain työtä


      • Joseialkoa

        niin sun pitäs hakee hoitoa mielenterveysongelmiisi


      • Näinpäinollapitäisi

        Mutta yhteiskunnalla pitäisi olla aina tarjota työttömälle töitä joita pystyy tekemään,sehän se on työllistämisen tarkoitus eikä tällaiset lastentarhat.
        Mitä helvetin alistajia päättäjät kuvittelee olevansa,kun tällaista pelleilyä on vara ylläpitää ja harjoittaa valtionvaroilla? Ei voi ymmärtää,ei.
        Valtion kuuluisi maksaa työttömälle koko ajan enemmän jos niitä töitä ei ala löytymään kohtuu ajan kuluessa.


    • realismi

      musut mukaan pupuleikkeihin tai tuet pois?

    • persiistä.koko.touhu

      työnteko kohtuu palkalla pitäisi olla oikeus.
      ei koulutusta/työkokemusta = 1.000€
      vähän koulutusta/työkokemusta = 1.500€
      paljon koulutusta/työkokemusta = 2.000€
      kunnilla ei omia työntekijöitä, vain noita yllämainittuja.
      yksityispuolen korkeista palkoista sitten normaali kilpailu.

      • 548148

        Haluaisitko itse vaikkapa sellaisen 2000 €/kk kirurgin leikattavaksi, joka on saanut työpaikkansa pelkästään siksi, että hänellä on siihen oikeus?

        Ei nykyaikaisesta työstä tule mitään, jos tekijä ei joudu tekemään mitään sen ansaitsemiseksi.


    • Actioncenter

      Saako siellä tanssia, onko se sallittua vain vammaisille.

      • EiSaaTanssia

        Vain Työministeriö saa tanssia.


    • tyylikkäästi

      Ihmiset ahdistuu ahdistavassa työttömyyden tilanteessa lisää, kun heitä nöyryytetään noin. Itse en alistuisi, vaan tekisin jotain, josta lehdet kirjoittaisi pitkään.

      • mitta-täysi

        aamen.


      • 167-176

        Jossain oikeus- ja sivistysvaltiossa tuosta saisi muutama virkanilkki kenkää ja ministeri pyytäisi julkisesti anteeksi kaikilta nöyryytetyiltä.
        Suomessa asia hoidetaan vaikenemalla. Ministeri ja virkanilkit on kun keltainen neste jalkavaatteessa ja ehkä naureskelevat koko asialle koska tuota keltaista nestettä on siellä missä aivojen pitäisi olla ja jos joitain aivojen tapaista noista paskaläjistä löytyy niin ne on siellä jolla kehon osalla istutaan.


      • ouhuhoh

        Näin niitä breivikkejä ynnämuita synnytetään. Typerillä pupuleikeillä.


    • jotenkin_reppana

      Kokoomuksen kääpiö, se Orpo vaikuttaa siltä, että se laukeaa iltaisin uneen ajatellessaan näitä alistavia pupuleikkejä.

    • sikailun_jo_osaavatkin

      Jos noille kursseille osallistuu (mitä epäilen) matuja, voisivat laulaa Putte Possua ja leikkiä muita sikaleikkejä ja pelata heitä sikaa peliä.

    • samalla_kakkoseen

      Keksiiköhän ne hallituksen iltakoulussa noita perveimpiä nöyryytyksiä.

    • Jokelankoulu

      Kettu kanatarhassa leikki

      • NalleNordea

        PerusJarppa saa aikaan kunnon jälkeä työvoiman suhteen. Jarppan salainen tili KARIBIALLA lihoo, kuten PerusJarppakin.


    • syväkyykytystäluvassa
    • Forma-F

      En tajua tätä työ-ja elinkeinotoimistojen toimintaa. Kun kävin n. vuosi sitten esittelin tekemisiäni ja uusia ideoita jotka voisi työllistää jatkossa, niin hyvä kun edes innostuivat näistä. Jäi sellainen maku että koko TE-lafka on täynnä ammattitaidotonta väkeä. Saisivat tehdä TE-keskuksissa ELY-keskuksen ja keksintösäätiöiden ym. kanssa enemmän yhteistyötä. Homma lähtee virkailijoilla tällä hetkellä enemmän kyykyttämisen halusta, eikä asiakkaiden innostamisesta ja ohjaamisesta oikeisiin paikkoihin. Ja sitten nämä "pupuleikit", onko pakko edes sanoa. Siis tosi noloa. Eikö ne parempaa keksi?

    • jokainen_tajuaa

      Kun työtön kiletäytyy leikeistä, ei tarvitse maksaa korvauksia. Siitä tässä nöyryyttämisessä on pohjimmiltaan kyse.

    • Ihmisyys_katoamassa

      Tietoista toimintaahan tuo nöyryyttäminen on että joku sekoaisi tai jäisi pelleilystä pois niin saataisiin taas mätkäistyä karenssia mielivallan avulla.

      Tuleekin mieleen että on Suomi mukamas sivistysmaa, mielestäni ei ole eikä tällä menolla koskaan tule olemaankaan.

      Päinvastoin tätä maata romutetaan pala palalta lähinnä kehitysmaatasolle ja tuloerot senkun kasvavat ja samalla joku miljoonan vuodessa tienaava palkollinen johtaja vinkuu kikyjä lisää.

      Sairas on maa ja vielä sairaammat ovat herrat sen johdossa, "kaikki ne pitäis erottaa" sanoi Irwinkin aikoinaan lauluissaan, pitää niin kutiinsa edelleen.

      • Systeemi.Ei.Työllistä

        "Tietoista toimintaahan tuo nöyryyttäminen on että joku sekoaisi tai jäisi pelleilystä pois niin saataisiin taas mätkäistyä karenssia mielivallan avulla."

        Yksi hullu työllistää 20 viranomaista. Tämähän on siis niiden etu, saavat lisää hoidettavia. Sairaanhoitajat, mielenterveyshoitajat, kuntouttajat, TE-virkailijat, lista jatkuu ...


      • Nytriittää

        Suomi on kaukana sivistyneestä. Suurimmalla osalla puuttuu normaalit käytöstavatkin. Umpihullua sakkia hallituksessa.


    • hnhj

      Itse en tuollaiseen paskaan osallistuisi aseella uhattunakaan. Mieluummin asuisin sillan alla kuin antaisin jonkun sadistisen huoran/narukäsi hinttarin nöyryyttää minua noin.

    • Jarppatanssii

      Ja työtön bilettää actioncenterissä keharien kanssa

    • Kirveellätöitä

      Tätähän ollu jo kauan, kyykyt vasta alkaa.. Nytkin teämmät kilvan syöttää ns. Työpaikkoja, eivät ehdi lukemaan tarjoamaansa paikkaa, saatika sopiiko se..

      Samaan aikaan matuja nöyristellään ja saavat kaikessa rauhassa suunnitella iskuja eikä etuudet poistu vaikkei olisi papereita, mistä riittää raha pelleilyyn...

    • beethooven

      Mähän leikin mun koiran kanssa muutenkin aina oman remontin välillä. Se on hirveän mukavaa vaihtelua oikeastaan tosi kovaan arkeen.

      • Höönijä

        Voit vaikka käyttää sitä rentouttavasti hyväksesi


    • selväjuttutämä

      Tottakai työttömiä ensisijaisesti nöyryytetään. Ja eläkeläisiä. Ja vanhuksia. Seuraavaksi pientuloisia ketkä tekevät orjapalkalla töitä, kohta ilman palkkaa kokonaan työkokeilun varjolla! Tämähän on aivan selvä asia ollut jo kauan aikaa.
      Mutta itsehän kansa on hallituksensa valinnut, mitä hittoa oikein valitatte. Sitä on kansa saanut mitä on tilannut. Pääasia että ei kuitenkaan tarvitse olla vassari ja punikki, sehän olisi katastrofi vaikka asiat olisivatkin paremminkin. Joten turvat kiinni ja tyytykää siihen mitä olette ansainneet!

    • Nnfldmdddld
    • 167-176

      Eivät raukat uskalla kiusata ihan ketä tahansa. Minutkin olisi varmaan pitänyt jo aikoja sitten laittaa noihin pupuleikkeihin mutta ei löydy niin rohkeaa virkanilkkiä joka uskaltaisi edes yrittää, raukkoja ovat kaikki. Nuo virkanilkit käyttäytyvät kun uhamaikäikset kakarat jotka koettelevat rajojaan. Tosi paikan tullen ovat raukkoja ja heittävät pyyhkeen kehään ja luovuttavat kun ei ole rohkeutta istua tuleen omalla perseellä.
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13675633/virkanilkkien-kasittelyohjeet
      Noille virkanilkeille pitää tehdä samoin kun kissalle joka ei suostu käyttämään hiekkalaatikkoa eli syöttää oma paskansa, toki riittää kun tässä tapauksessa sen syöttää kuvaannollisesti eli panna tajuamaan oma typerä käytöksensä.

      Virkanilkin määritelmä

      Virkanilkki (lat. virkusnilkus), tuo ihmistä päällisin puolin muistuttava olio lymyilee usein virastossa virkapöydän takana. Ihmisestä sen erottaa vain siinä että järki puuttuu täysin. Virkanilkin pää ei sovellu muuhun käyttöön kun hattutelineeksi, joidenkin osalta ei siihenkään.
      Kun virkanilkki jää itse teossa kiinni lakien rikkomisesta ja/tai valehtelusta niin sen naama menee norsunvitulle ja muuttuu ensin vihreäksi, sitten keltaiseksi ja lopulta punaiseksi (aivan kuten liikennevalot), vettä tulee silmistä ja vaahtoa suusta. Sen lisäksi kuuluu epämääräisiä kurkkuääniä ja/tai mölinää jotka kelpaisivat kauhuleffan äänitehosteiksi.

      Virkahaitake (lat. virkushaitakus), on muuten samanlainen kun virkanilkki mutta aiheuttaa laittomilla virkatoimillaan enemmän haittaa yksilöille ja yhteiskunnalle murentaen yhteiskunnan selkäränkaa ja moraalia sekä on häpeäksi koko virkakunnalle sekä yleiselle lain kunnioitukselle.

      • Lakibimboille

        Se on helppo mennä lain taakse piiloon


    • korvat.löytyy

      Ostarilla somput saivat taas nauramisen aihetta, on ne alkuasukkaat sitten loosereita.

    • perustulotyöttömille

      Tämä jos jokin on rasistista touhua ihmisiä kohtaan. Työttömiä kohtaan tulisi olla jo jokin suoja miten heitä saa kohdella ja mitä heistä saa kirjoittaa. Keskustelupalstatkin on täynnä haukkumisia ja uhoamisia työttömiä kohtaan. Usein heitä haukutaan toisen luokan kansalaisiksi ja juopoiksi mitä suurin osa ei todellakaan ole!!!!! Tiedän monia täysin raivoraittiita työttömäksi joutuneita aivan fiksuja ihmisiä jotka vain ei ole saaneet töitä ja tiedän useita 50v jotka ovat ikänsä vuoksi jo ulkona markkinoilta. Ainoa ratkaisu tähän pelleilyyn on perustulo, joka koskee työttömiä ei niitä jotka ovat töissä. Perustulo ei ole tienaamista vaan summa jolla ihminen voi yrittää tulla toimeen jos töitä ei ole saanut. Perustulo on taattava nyky-yhteiskunnassa kaikille, sillä jokamiehen oikeudet on viety ihmisiltä pois....et saa kalastaa, metsästää, marjastaa...rakentaa metsään hirsitaloa vapaasti vapaaseen paikkaan, et saa polttaa puita pitääksesi itsesi talvella lämpimänä ilman lupia lupia ja lupia!!! Ilman rahaa ei maailmassa enää voi tulla toimeen, sillä kaikki omatoimisuus on estetty elättää itsensä luonnosta jne. Perustulo on ihmisen perusoikeus tänä päivänä!!!!! Se ei ole sama asia kuin olla hyvässä työssä ja saada palkkaa3000- 5000e kuukaudessa minkä moni saa!!!

    • EKolli

      THL:ssä on typin löylykauhaosaston suunnittelu, THL ehdottaa Theresienstadtin leirin juden ratin mukaista mallia IL:ssä. Asiakasraati saisi ehdottaa vauva.fi:ssä, millainen löylykauhan pää saisi olla.

    • eliitti_nauttii

      Turpa kii kantasuomalaiset työttömät. Teidän työnne mamut tekee halvemmalla.

    • kamalaltunne

      Minut uhataan laittaa työkokeiluun tai kuntouttavaan ja kaikki ehdottamani paikat olivat kuulemma täynnä ja laitetaan minne on vielä tilaa. Miten tällainen voi auttaa minua etsimään töitä, kun ei ole edes mahdollista kertoa ja antaa tietoa omasta osaamisesta ja kiinnotuksen kohteista työpaikkaa ajatellen. Kaikki mitä kertoo on aivan turhaa. Minullekin vain sanottiin, että heille on tullut määräys ylemmältä taholta, että heillä on tässä nyt painostus laittaa työttömiä kuntoutukseen eli siinäki virkailijat siis eivät piitanneet yhtään meistä työttömistä vaan tuijotettiin omaa napaa ja sitä, että saavat sanoa, että ovat tehneet tehtävänsä. Pitkäaikaistyöttömänä tuntuu olevan täysin toisten armoilla ja se tuntuu todella kamalalta!

    • EKolli

      Eikö nyt hallitus voisi työllistää niihin oikeisiin tukitöihin, mitä tarjottiin ennen kuin kokoomuksen pitkä taival oppositiossa päättyi parilymmentä vuotta sitten, niin lehdet voisi kirjoittaa, että pupulit eivät ole ainutta terapiaa. Voitaisiin esitellä työttömiä, jotka tekevät rehellistä työtä pikkupalkalla. Orpo ja EK eivät anna edes opiskella.

    • mökkiperältä

      Äänestäkää vaan Kepua ja Kokoomusta ensi vaaleissakin niin kyllä tätä ihanuutta riittää!

    • SUURLAKKOKERRALLA

      Ajatelkaa ihmiset, Tanskassa pelkkä toimeentulotuki on 1500€/kk - ihan jokaiselle.

      Suomessa eivät palkat, eivätkä eläkkeet, yllä edes tuolle tasolle. Varsinkaan Veroparatiisiporvarihallituksen, perustuslain vastaisten leikkauksien jälkeen.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14821783/ilta-sanomat-on-natotrolli-

      Suomen kansan pitäisi mennä SUURLAKKOON - Kerralla ja kunnolla, kaikki liitot ja ihmiset.

      Rajat oikeusvaltiolle on menetetty, eikä voi puhua enää aidosta demokratiastakaan, kun esim. sananvapaudet puuttuvat. Eikä medioista ole mihinkään, harvoja poikkeuksia ja toimittajia lukuun ottamatta. Ne toimittajat, eivät näytä olevan ainakaan natotrollaukseen keskittyvässä IS:ssa.

      • PMntietämättä

        Samantien kapinaan


      • Olenjärkyttynyt

        asiaa, ammattiliitot on HIIRENPASKAA


    • Olenjärkyttynyt

      Järkyttävää ihmisten kohtelua!!

    • onjknks

      Mitä tekee työtön, kun yhteiskunta tarjoaa elatuksen vuodeksi tai pariksi sen vastineeksi, että käy pari viikkoa pupuleikeissä? Valittaa kohteluaan, kun raha ei tulekaan täysin tyhjästä! Pullamössöväen vaatimukset ovat mahdottomia tyydyttää... siksi niille eivät varmaan työtkään kelpaa.

    • kiukuttaaniin

      Kuntouttava työtoiminta on mainio keksintö.
      Siinä sitä joutuu nostamaan perseen penkistä ja lähtemään liikkeelle.
      Kyllä tämä vihaksi käy, kun näin meitä vedätetään.
      Tässä sitä menee monet entiset hyvät päivän vituralleen.
      Harmittaa ja vihaksi käy, niin, että!
      En näitä "vapaapäiviä" olisi vaihtanut työtoimintaan EN.

    • Anonyymi

      En ole nykyajan pupuleikeissä ollut, mutta silti työkkärin kursseilla: tuntuu, että kouluttajiksi valikoituu kimurantteja tapauksia, joille kurssi on ilmaista terapiaa. Myöskin tykkäisivät olla lasten leikittäjinä, mutta siihen taidetaan tarvia jonkin sortin pätevyys toisin kuin työttömien leikittämiseen. Mutta asenne on vähän sama, ihan kuin työttömät olisivat lapsia. Lisäksi kouluttajat piikittelivät toisiaan. Kiusausmentaliteetin uhka leijui kokoajan ilmassa. Kaikki kurssilaiset jännittyneitä, ettei vaan joku rupea kiusaamaan. Esim. yhtä ulkomaalaista kiusasi sen erikoisesta nimestä, eipähän sitten enää kurssilla näkynyt sitäkään tyyppiä.
      Eräs naiskouluttaja rupesi ahdistelemaan naiskurssilaista. Huumetyypin näköinen mieskouluttaja roikkui nuoressa pojassa kiinni. Joku kurssilainen katsoi koneelta pornoa. Puolet koulutettavista ja kurssinpitäjistä olivat kuin kuin henkisesti epävakaita väkivalta- tai seksuaalirikollisia. Fiilis kurssilla jotenkin yliseksuaalinen. Kouluttaja kehuskeli ryhtyvänsä huumediileriksi. Kaikenlaista.

      • lesta_tyyliin

        Ja Sipilä tumputtaa


      • 2892929
        lesta_tyyliin kirjoitti:

        Ja Sipilä tumputtaa

        Sipilä ei tumputa. Se on syntiä.


    • mun_mielipide

      Hyväksyisin tämän tapaisen alistamisen turvapaikanhakijoita kohtaan, en kantasuomalaisia.

    • järjestysmaahan

      Kyllä noita työttömiä voi vähän simpauttaakin. Suurin osa yrittää elää päivärahoilla ja kaikenmaailman tuilla eikä ole aikomustakaan hakea töitä.
      Vähän pitää motivoida työttömiä lähtemään töihin, kyllä töitä on. Urakoitsijat joutuu Puolasta ja Virosta roudaamaan työväkeä kun suomalaisille ei hommat kelpaa jos joutuu ulkohommiin tai on vaara mennä tukka sekaisin.

      • jåwmfgfgfg

        Kyllä, työkykyähän tunnetusti edistää se, että työtön poljetaan maanrakoon eikä kannusteta oikealla tavalla etsimään ja löytämään töitä. Tästähän mulkulla narsistipomolla on jokapäiväistä kokemusta omassa työpaikassaan, jossa hitlerinä häärii omien vielä töissä olevien orjiensa kanssa.


      • 367929
        jåwmfgfgfg kirjoitti:

        Kyllä, työkykyähän tunnetusti edistää se, että työtön poljetaan maanrakoon eikä kannusteta oikealla tavalla etsimään ja löytämään töitä. Tästähän mulkulla narsistipomolla on jokapäiväistä kokemusta omassa työpaikassaan, jossa hitlerinä häärii omien vielä töissä olevien orjiensa kanssa.

        Ihmisen pitäisi kannustaa työntekoon ihan sen, jos hän haluaa syödä.

        Jos työttömiä kuitenkin on pakko elättää, on ihan hyvä vaihtoehtoinen tapa tehdä työttömyys mahdollisimman nöyryyttäväksi. Jonkun voi kannustaa töihin se, että siten saa säilyttää itsekunnioituksensa.


      • Petosmies

        Nyt sitä itketään lähetetyistä työntekijöistä. koska hekin todennäköisimmin joutuvat maksamaan saman veron kuin suomalaiset. Työeläkevakuutusmaksupetos on työnantajan rikos.


      • typeräväite

        "Suurin osa yrittää elää päivärahoilla ja kaikenmaailman tuilla eikä ole aikomustakaan hakea töitä. "
        Mihin tuollainen "varma tieto" perustuu?


      • Työmaalletanssia

        Tuollaisen mulkun työmaalla kivireen vetäminen tapahtuu aina itkien ja hammasta kiristäen, mutta työtön voi tanssia ja äännestää vasemmistoliittoa.


    • liian_sadistista

      Yli 50-vuotiaita turha nöyryyttää, ne ei töitä kuitenkaan saa.

      • Äija60plus

        Ja jos meitä 6-kymppisiä yrittää nöyryyttää niin voi olla että tuo nöyryyttäjä ainut joka joutuu nöyrtymään.
        Se joka viimeksi kyykyttää se parhaiten kyykyttää!!


    • 68269129

      Jos työttömät perustaisivat valtion, siellä näännyttäisiin nälkään. "Ruoka ei vain riitä kaikille, ei voi mitään." Eihän kukaan nyt voi ihan itse painua kasvattamaan haluamaansa ruokaa, vaan hallituksen pitää jakaa niukkuutta.

      Eivät pupuleikit tietenkään täysjärkisille aikuisille sovi, mutta työttömät ovatkin lähempänä lapsia tai vammaisia.

      • Typeräpäolet

        Natsit olivat pitkälti työttömiä rintamamiehiä, ja valtio syntyi. Leninin porukka rosvosi, ja syntyi mahtivaltio.


      • sometuskansa

        Se valtio toimisi hyvin, sillä siellä saisi kaikki itse toimia omatoimisesti ja viljellä, kalastaa, rakentaa hirsitalon metsään ja elää luonnon antimista ja vaihtokaupoista. Tämä nykymalli ei toimi ja luvat kaikkeen mitä tekee on sairautta. Et ole vapaa ihminen nyky-yhteiskunnassa.
        Ihmisellä ei ole enää jokamiehen oikueksia olet antanut ne pois!!! Ihminen ei ole vapaa vaan markkinatalouden ja median orja! Nykyään ihmiset "työskentelee" laatikkorakennuksissa ja näyttelee toisilleen palkalla ostettuja uusia kännykköjään joita sitten tuijotellaan ja hups se työnteko vähän kärsii kun pitää somettaa.


      • kuvailija

        Kukakohan sen ruokalusikan vie työttömän suuhun? Sinäkö, joka heidän selkänahastaan revit miljoonaomaisuuden ja eräänä kauniina päivänä totesit, ett nyt MULLA on riittävästi veroparatiisissa ja paat luukut kii. Ei kaivele aikanaan saamat valtion miljoonatuet eikä muukaan. Pääasia, ett ITELLÄ on kaikki hyvin. Tällänen ihmiskuvatus voi olla vain KOKKARE.


      • 68269129
        kuvailija kirjoitti:

        Kukakohan sen ruokalusikan vie työttömän suuhun? Sinäkö, joka heidän selkänahastaan revit miljoonaomaisuuden ja eräänä kauniina päivänä totesit, ett nyt MULLA on riittävästi veroparatiisissa ja paat luukut kii. Ei kaivele aikanaan saamat valtion miljoonatuet eikä muukaan. Pääasia, ett ITELLÄ on kaikki hyvin. Tällänen ihmiskuvatus voi olla vain KOKKARE.

        Miten työttömän selkänahasta mitään revitään? Olen luullut työttömiä lähinnä kulueräksi. Teen kyllä mielelläni miljoonaomaisuuden, mutta tarvitsen vähän tarkempia ohjeita.


      • yuguyt

        Onpa ressu omaksunut aivopesun kliseet kuin hyödyllisen idiootin tuleekin. Ja kuvittelee itse olevansa immuuni työttömyydelle ja kyykytykselle.


    • pääasiamielessä

      Kannattaa äänestää edelleenkin porvareita. Kansa haluaa elää vaikka paskahuusin alla - kunhan ei vaan äänestä vassareita! Eläköön porvarikomento!

      • hnkkssj

        Vasemmisto se byrokratian ylin ystävä on. Oikeisto heittäisi varmasti mielellään kuikkaa näillä kursseilla ja mieluummin vaikkapa vähentäisi verotusta.


      • Menoistapiittaamatta

        Sehän tässä erikoista onkin, ett' byrokratia on luotu sosialistien toimesta, mutta sitä pyrkii yli-innokkaasti konservatiivit hyödyntämään.

        " Oikeisto heittäisi varmasti mielellään kuikkaa näillä kursseilla "


    • 5800_KK

      Hei työtön, menetkö huomenna taas nöyryytettäväksi?

      • alaväärä

        Jouduin työttömäksi kun firma meni nurin ja uutta työtä en ole sitten milään saanut. Työhalua on ja kovasti etsin, mutta turhaan. Oli hyvä palkka ja työ ja nyt sinnittelen työmarkkinatuella ilman muita etuja. Ikä 50v ja kuntoutukseen alalle jota en ole koskaan tehnyt.


      • samatäällä

        Sama homma täällä. Kohta 50v ja uutta työtä ei löydä vaikka kuinka yrittäis ja aina kun olisi edes pieni mahdollisuus vie sen parikymppiset nenän edestä!
        Nyt sitten yritetään nöyryyttää ja viedä ihmisarvo vaikka olen veroja maksanut useamman kymmenen vuotta, kun aloitin heti jo peruskoulun jälkeen työskentelyn. Mitään jatko-opintoja minulla ei ole.


      • jätetttä
        alaväärä kirjoitti:

        Jouduin työttömäksi kun firma meni nurin ja uutta työtä en ole sitten milään saanut. Työhalua on ja kovasti etsin, mutta turhaan. Oli hyvä palkka ja työ ja nyt sinnittelen työmarkkinatuella ilman muita etuja. Ikä 50v ja kuntoutukseen alalle jota en ole koskaan tehnyt.

        Sipilä ja Orpo tarjoavat eutanasian, ota se vastaan että kokkareet tekevät hiukan enemmän rahaa.


      • jeesussearmahtaa
        jätetttä kirjoitti:

        Sipilä ja Orpo tarjoavat eutanasian, ota se vastaan että kokkareet tekevät hiukan enemmän rahaa.

        Sipilä on lestadiolainen, se ei päästäisi ketään tuskistaan. Syytä toki olisi, sillä mitä järkeä on maksaa isot rahat siitä, että kärsivää eläintä pidetään hengissä?


      • perseestä.tuulee
        alaväärä kirjoitti:

        Jouduin työttömäksi kun firma meni nurin ja uutta työtä en ole sitten milään saanut. Työhalua on ja kovasti etsin, mutta turhaan. Oli hyvä palkka ja työ ja nyt sinnittelen työmarkkinatuella ilman muita etuja. Ikä 50v ja kuntoutukseen alalle jota en ole koskaan tehnyt.

        Vähän aikaa ku seuraat tätäkin ketjua, sinut todetaan syylliseksi työttömyytees. Et sitte kommari(extyökkäri) muistanu maksaa jäsenmaksuu hälle, jolloin sullakaan ei ois murheen päivää, vaan VOIT VALITA seuraavan työnantajas.

        Kaikesta paskasta huolimati, voimia jatkoon. T: Ystävä


      • jarahantekoa
        jeesussearmahtaa kirjoitti:

        Sipilä on lestadiolainen, se ei päästäisi ketään tuskistaan. Syytä toki olisi, sillä mitä järkeä on maksaa isot rahat siitä, että kärsivää eläintä pidetään hengissä?

        Bisnestä kuoleman rajoillla.


      • Anonyymi
        jeesussearmahtaa kirjoitti:

        Sipilä on lestadiolainen, se ei päästäisi ketään tuskistaan. Syytä toki olisi, sillä mitä järkeä on maksaa isot rahat siitä, että kärsivää eläintä pidetään hengissä?

        Monet ei ymmärrä ennenkun ovat itse tuskissaan.


    • Kuka.Tietää

      Mikä meininki muissa pohjoismaissa?

      • Sertiperseeseen

        Ruotsissa laitetaan opiskelemaan ainakin kaikki valkolaiset


    • wetyreutriy

      Pupujussille pusu, siten työntää sen housuihin ja maustaa sen "majoneesilla" ja ojentaa ohjaajalle ja sanoo, että nyt on sinun vuoro pussata pupua.

    • lähdentöihin

      Minä lähden ajamaan palkalla trukkia, joten jääkää te luuserit vaan pupuleikkejänne leikkimään! Haistakaa työttömät perse!

    • mitäihmettä_

      Eikö tällainen touhu ole täysin RASISTISTA???!!!!

      • SeksinukkeTaiPupu

        Bideekin varmaan kiljuu jotta ihmisoikeudet kuuluu kaikille.


    • laitonta

      Ei kuulu nykyaikaan tuollainen, väliaikariihessä taas ovat työttömien kimpussa, mikä niitä riivaa? Jättäkää pienituloisimmat rauhaan! Ja verottakaa sieltä missä sitä rahaa on! Vapaavuori kääri tuosta noin vaan 340 000 tekemättä mitään, jos laki on tuollainen niin laki on MÄTÄ

    • äänestäkäääänestäkää

      Äänestäkää porvareita ensi vaaleissa! Porvarikomennossa on ihana elää. Ei byrokratiaa, ei sosialisointia, ei kolhooseja. Ei punikkivaltaa joka suunnittelee vallankumousta ja Suomen ryssittämistä! Veroja kerätään reilusti kaikilta etenkin pienituloisilta, että suurpääoma saa siirtyä veroparatiiseihin. Isoille herroille enemmän palkkaa että saavat rössästellä! Kansa saa olla vapaasti tehdä töitä ilman sitovia ja hidastavia työehtosopimuksia tai työaikalakeja! Työnantaja saa määrätä palkan, ei tarvitse lakkoilla - ei tule katkoja ansioihin!
      Olkaamme kaikki porvareita, kokoomusta tai kepua! Muistakaa äänestää!

    • Sanoei

      En suostu

    • mielirikki

      Olin täysin terve ja iloinen ihminen ennen työttömyyttä. Kun jouduin kuntouttavaan oli se niin ahdistavaa, sillä minua kohdeltiin toisen luokan kansalaisena. Alkoi ahdistus ja masennus kun jouduin jo kolmannen kerran pompotettavaksi. Nyt olen sairaseläkkeellä vain ja ainoastaan näitten orjatöiden vuoksi. Ei kestänyt mieli tällaista touhua.

    • korvausputkimies

      Tämän päivän työelämässä se terveys menee. Itse olen moninverroin terveempi kun pääsin työttömäksi ja päivärahoilla eläjäksi. On sitä veroja maksettu niin paljon että nyt otetaan takaisin sen minkä keretään! Pidetään lystiä ja katsotaan kun jotkut raataa orjatyössä melkein ilman palkkaa itsensä siniseksi! Onko se muka joku autuus. Lahtarit riistää oikeasti tuhkatkin pesästä!
      Kasaa mielesi ja ota elämä!

      • tosi_____

        Näinkin voi käydä


      • Jääräpotuntervaaja

        Tämän päivän työelämässä se mielenterveys menee.


    • ykkösestä_kakkoseen

      Minua ei yhtään haittaisi, jos siellä nöyryytettäisiin seksileikeillä.

    • uloslenkille

      Liikuntaa pitäisi työttömien harrastaa, se pitää mielen virkeänä. Osallistuminen ulkoilulenkkiin tai johonkin joukkuepeliin tulisi ottaa työttömien aktivointikriteeriksi. Liikunta edistää myös kansanterveyttä ja siten säästää yhteiskunnan kustannuksia. Ei se sohvalla löhöily ja kaljan kittaaminen voi olla hyväksyttävää kun muut kuntoilevat ja tekevät töitä hiki päässä!

      • 167-176

        Taitaa yhtä harva tehdä töitä hiki päässä kun työttömistä löhöilee sohvalla ja kittaa kaljaa, eli ei juuri kukaan. Sitkeässä on median muokkaamat "totuudet" joidenkin homepersefossiiien päässä.


    • joku_tienaa_tuolla

      Sairasta touhua.

    • Loppuisiruikutusrahasta

      Tämä sosiaaliturbv pitäisikin antaa vain niille jotka sitä äänestää,muut olkoot omillaan,ja pienemmillä veroilla. Ne ketkä maksaa myös saavat.
      Rahastopuskurit vain pitäisi kerätä niin suuriksi että valtion ei tarvitsisi ottaa mitään velkaa ollenkaan.
      Pari vuotta menisi kun sosiaaliturvaa maksavat keräisivät bkt:stään suuren määrän rahaa valtion tileille sekä yritysten tietysti kuuluisi maksaa nykyistä suurempaa veroa koska Suomen alueella toimivat. Mutta kun rahaa on kerätty tarpeeksi,keräys voitaisiin lopettaa js siirtyä vain saamaan korkotuottoa pääomalle.

    • MenePummiTöihin

      Työttömät laiskuripummit kuriin stna!

      • Anonyymi

        No mitä sitä teet? Trollaat kaiken aikaa?


    • hyväideatämä

      Miksi työttömille ei voisi rakentaa bordelleita, joissa voisivat tienata rahaa?

    • Anonyymi

      "Keskustelijat... kysyvät miten esim. takapuolen hierominen toisen työttömän takapuoleen piirileikissä auttaa ketään työllistymään.

      - Leikittiin sitä s...n ponileikkiä. "Tuolta he saapuvat poneillansa.." Kiva oli hangata persettä vastakkain jonkun tuntemattoman kanssa, kirjoittaa eräs keskustelija ja luettelee muina ryhmänsä leikkeinä mm. Muistamisringin, Vessapaperi on loppu ja Pupuleikin.

      - Ekat pari viikkoa tätä, ja ne leikit on oikeasti nöyryyttäviä. Loput 4 kk askarreltiin kortteja, piirrettiin, väritettiin vahaliiduilla, maalattiin vesiväreillä ja liimattiin makaroneja kehyksiin, erittäin tuohtunut kuntoutettu kertoo."

      Sitä se on kun Suomi liittyy paholaisen valtakuntaan...

    • Anonyymi

      Työttömiä nyt nöyryytetään aina ja jokapaikassa muutenkin. Ei mitään uutta. Entisenä nokian huippukodarina ja työttömänä jouduin virkkaan patalappuja ja askartelee avaimenperiä parikymmppisen pimatsun ohjauksessa. Kyllä siinä olis vielä vaikka jönisistuimaassa laulutki menneet. Se on sitä aktivointia.

      Sitäpaitsi duunaria nöyryytetään töissäkin nykyään. Elämä nykysuomes on matka nöyryytyksrstä toiseen.

    • Anonyymi

      Selkeesti Suomessa koulutetaan hevisti liikaa lastentarhanopettajia, jotka sit työllistetään täysin väärään paikkaan eli aikuisten kuntouttavaan? :)

      Eks noi vois työllistää ennemmin estämään keppihevostelullaan raiskauksia? :)
      Jos ei kerta niitä päiväkotipaikkoja riitä kaikille halukkaille.

      • Anonyymi

        Lastentarhan opettaja taas oli siellä ammatillisessa kuntoutuksessa. Ylpeenä kertoi itse koulutuksensa.

        Aha bannia pukkaa kun kertoo totuuksia taas...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lastentarhan opettaja taas oli siellä ammatillisessa kuntoutuksessa. Ylpeenä kertoi itse koulutuksensa.

        Aha bannia pukkaa kun kertoo totuuksia taas...

        Oli muuten siellä virkkuupaikassakin lastentarhan opettaja oikein koko paikan pomona.


    • Anonyymi

      Oon aktiivinen joka päivä täysin. Sopiva kuntouttava silloin on esim. kylpyläloma päivittäisine hierontoineen ja ravintolaillallisineen viinin kera geishan kanssa. Toi olisi omaehtoinen, johon voi hakea tukia ja tarvittaessa harkinnanvaraisia ja elämää parantavia tukia, niinku välttämättömänä, johon puolto Kelalta. Siinä on kuntouttavat ja sosiaaliset aspektit, ja se edistää liikarasittuneen työkykyä.

      Arjen hallinta on sitä, mitä itse valitsee tehtäväksi, ja sen suhteen ei ole ongelmaa, ja kuntouttava sisältyy siihen, että toimintaan, jonka kanssa myöskään ei ole ongelmaa. Eli ei edistä ainakaan mun työllistymistä, ja ei tiettävästi ole saanut ketään palkatuksikaan (itsestäänselvyys). Kohderyhmä ovat esim. sellaiset, jotka toipuvat mielenterveys- ja päihdeongelmista, johon kuuluu arjen ja elämän hallintaa, ja työtoiminnan harjoittamista osana kuntoutusta. Silloin se edistää työllistymistä, kuntoutumisen kautta.

      Mutta jos henkilö jo omaa noi, niin ainoa mikä voi edistää työllistymistä on viime aikainen, työnantajaa kiinnostava työkokemus, ja siihen liittyvä koulutuskin, ja toisalta vuodeksi pariksi palkkaaminen, jossa työnantaja joutuu itse maksamaan vain puolet palkasta - ei hevillä palkkaa pudokasryhmää silloinkaan, että se on sitten esim. kaupungin vuoden alusta auki olevissa paikoissa (näille) tyypeille, ja joissain hyllytyshommissa jossain hyväntekeväisyysfirmassa, tai sivous/keittiöhommissa ja sitä linjaa, kaupungilla, mutta noita on tiedusteltava itse, ja funtsia, paraneeko työllistymismahdollisuutensa siitä, vai hakeeko ehkä johonkin koulutukseen, jonne voisi jossain ehkä päästäkin, jos ei ole työvoimakoulutusta, jonne pudokkaan on vaikeampi päästä ja hakijoita riittää; ellei sitten omaa riittävästi työkokemusta ja ole sopivan ikäinen. Ja näissä saa palkkaakin, ja opiskeluun tukea, kun on omaehtoinen, joka voi olla myös suoraan todistusvalinnallakin, mutta kai pudokkaile usein joku harkinnanvarainen valinta, johon olisi oltava näyttöä, miksi olisi sopiva, jota voi sitten npohjustaa kursseilla joista maksaa, työkokeilulla ja mitä nyt keksii, että kaiken kaikkiaan, on paljon funtsittavaa, että missä se oma reitti voisi olla, jolla voisi päästä takaisin työelämään, ja mitä mieluiten tekisi, jos mahdolista valita

      Voi olla oppisopimusyhdisteistäkin, jonkinlainen hybridi jopa, jos on olemassa tai luo sen; ihan mikä vaan joka ihan oikeasti edistää työllistymistä, jos on pudonnut jo niiltä kärryiltä joilla työtä vielä saa; sit tarvitaan tollaisia toimia, ei kuntoutusta, jolle ei löydy perusteita kuin perustelluista syistä, että ne perustelut on sillä toisella osapuolella, vaikka niitä tässä itse latelen, kun tiedän näistä.

      Sitten on kurssit, joissa tehdään CV:tä, haetaan mahdollisia firmoja jotka työllistäisi,
      ja vähän hömppääkin, pupu-tyyliin, ollut jo yli 20 vuotta, ja sellainen sopii henkilölle, joka on noiden kahden tyypin välissä, ja joka ei ole sellaisella jo käynyt, ja jolla ei jo ole työnhakutaitoja, ja ainakin aikanaan, ne haki näille tyypeille kaupungilta tuettua työtä, esim. viisi tuntia per päivä, tommonen kuusi kuukautta, tai mitä sen sitten nyt onkaan, tai mitä vain, ja sitä on silloin sen työllistymiskurssin kirjoilla joissain tapauksissa kuukausia, jopa vuosia, eikä vain tai ollenkaan työkkärissä, ja mahdollisesti voi saada toisenkin jakson kesän jälkeen, jos oli kaupungilla sitä ennen, kun ei voi olla putkeen, ja sen olisi oltava työllistymistä edistävää siitä eteenpäin, eikä jotain jonne ei pääse töihin, ja ei edes edistä pudokkaiden työnsaantia, vain keskiryhmän.

      Pudokkaatkin kyllä saavat karenssin, jos ei mene tollaiselle, vaikka täyttää kaikki kriteerit sille, ettei siitä ole enää hyötyä; ei ole ollenkaan soveltuva paikka täyspudokkaalle, ja työllistymisreitteja on muitakin, ton ollen lähinnä se CV, suunnitelma, työpaikkojen kartoittaminen, oikealle kohderyhmälle työllistymistä edistävä kurssi, niin, ja noita CV:tä voi laatia erikseenkin ihan opastajan avulla, ja netissäkin on mallikappaleita ja laadintamalleja erilaisen historian omaaville henkilöille sopivimmat. Pudokkaalle vaihtoehtojen ollessa parempia.

      Voi myös piipahtaa jossain, esim. pitkäaikaisten työkkärissä, laatimassa suunnitelmaa perusteiltaan, jossa sitten voi olla työkokeilua, jos pääsee, jonnekin mikä kiinnostaa mahdollisesti, ja edelleen, tarvitaan perustelut, miksi ja miten se edistää henkilön työllistymistä, muutakin kuin "on työelämässä", aivan kuin sitä ei koko ajan tekisi muutenkin töitä. Kaikki mitä meikä tekee koko päivän, on työtä, ja tarviin sen vastakohtaa sen sijaan, ja sille on ihan samat perusteet. Ja saahan loppuunpalaneet, masentuneet jne., erilaisia taukoja, niin ja kuntoutustukia, ja ne on vammaispuolen juttuja.

      Ylivoimaisesti vahvin vaikutin on työnhakija itse, kunhan sillä on kaikki tarvittavat tiet ja mahdollisuutensa selvitettynä. Siihen ei kuitenkaan ole kursseja, vaan tieto ja kokemus valuu hiljalleen eri suunilta, monien vuosien aikana, ja mahdollisuudet heikkenee kuukausissa ja vuosissa.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1605
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      837
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe