Uber kuljettajani oli kalpea

Kysyjäasiantuntijalta

Uberi kuljettajani oli todella väsyneen näköinen, kysyin että oliko tehnyt paljon töitä. Kertoi että oli ajanut kolme päivää putkeen, Onko heillä mitään työaikaseurantaa? Kuitissakaan ei mainittu mitään arvonlisäveroa, kysyin siitä seuraavalta kuskilta, hän kertoi ettei hänen tarvitse maksaa veroja suomeen kun hän on eu:n ulkopuolinen ja tili on ulkomailla. Pitääkö sekin paikkansa?

4

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eiuberiasuomeen

      Uberin toiminta on laitonta ja Amerikkalainen kyydinvälitys pimeille takseille ei tee toiminnasta sallittua. Kuljettajat ovat jo menettäneet saamiaan rikoshyötyjä valtiolle.

      Pimeässä liiketoiminnassa kukaan ei myöskään valvo kuljettajien työaikoja. Tavallisessa taksiyrityksessä ei moista kolmen päivän ajorupeamaa hyväksyttäisi.

      Autossa tuskin on myöskään ammattiliikenteeseen vaadittavaa vakuutusta, koska sitä ei ole rekisteröity taksiksi. Teoriassa vakuutusyhtiö voisi evätä korvaukset kolaritilanteessa perustuen vakuutusehtojen vastaiseen käyttöön. Näin ei ole vielä käynyt mutta kerta se on ensimmäinenkin.

    • UberParas

      Valetta. Uber on paras.

      • ParasUber

        Uber rulettaa!


    • ViidenTähdenUber_

      Varmasti oli jos oli kantasuomalainen. Suurin osa uber kuskeista ei ole. Kyllä se kalpeaksi vetää kenet tahansa kun pimeää taksia ajellaan ilman vakuutuksia ja lupia. Pelottaa että jäädään kiinni ja menetetään samassa rytäkässä myös sosiaalituet. Ei tuo ajotaitokaan meillä uber kuskeilla hyvä ole ja autotkin on mitä sattuu. Osa katsastamattomia mutta mitä väliä? Yhteiskuntaa pitää käyttää hyväksi. Harmaatalous on parasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      373
      3305
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      151
      1320
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1198
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      142
      1045
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      764
    7. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      737
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      727
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      709
    Aihe