Älä osta mitään Maskusta!

Kusetettu_asiakas

Erehdyimme ostamaan Maskusta säädettävän sängyn, mikä oli vihoviimeinen virhe. Sängyn merkki oli Svane ja siinä on Intelligel-geelipatja. Laatu osoittautui jo ennen ensimmäistä nukuttua yötä pökerryttävän huonolaatuiseksi:

Toinen sängynpuoliso erittää pihkaa ja on sotkeentunut päältäkin, toinen narisee normaalista kyljenkääntämisestä. Lisäksi toinen kaukosäätimistä on joko rikki tai siitä puuttuu paristo tai paristo on vanha - vaikea sanoa kun kaukosäädintä ei saa auki ilman ohjeita, ja mitään ohjeita ei tietenkään ole. Kaikki muutkin ohjeet ovat täysin ala-arvoisia. Paitsi toteutus myös suunnittelu on päin persettä. Meille markkinoitiin, että sängyssä on led-yövalot, mutta kävi ilmi, että toinen valo on keskellä sängynpohjaa ja osoittaa toisen sängynpuoliskon moottoriin. Vaikka molemmat sängynpuoliskot kytketään verkkovirtaan siltä niihin lisäksi tarvitaan paristot - miksi se ei käy ilmi mistään. Ei liene yllätys, että paristot puuttuivat tästä neljän ja puolen tuhannen euron kokonaisuudesta.

Havaittuamme kauttaaltaan huonon laadun, halausimme palauttaa tuotteen, koska meille oli luvattu että saamme kokeilla sänkyä. Tai näin siis olimme ymmärtäneet. Tosiasiassa myyjän jankuttama kolmenkymmenen päivän kokeiluoikeus tarkoitti vain sitä, minkä kuluttajansuoja takaa kaikille; viallinen tuote on vaihdettava. En tiedä johtuiko tämä siitä, että ulkomaalaistaustainen myyjä puhui huonoa suomea, siitä että hän tahallaan antoi meille virheellisen kuvan vai siitä, että hän suorastaan valehteli.

Nyt on siis luvassa paskanvaihto päivät, Masku toimittaa meille uutta paskaa vanhan paskan tilalle. Saa nähdä montako kierrosta tätä leikkiä leikitään, ennen kuin saamme sellaisen sängyn, jonka molemmat puoliskot on koottu niin onnellisten tähtien alla, että kummassakaan ei ole valmistusvirheitä, tai Masku suostuu purkamaan kaupat.

Onko muilla vastaavia kokemuksia?

8

1531

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huonoaprovoa

      Todella läpinäkyvä provo. Mieti mitä kirjoitat. Uskomatonta hölynpölyä.

      • edelleen

        Vihjaatko, että valehtelen? Jos olisin oikeasti Maskun tyytyväinen asiakas, niin minkähän takia keksisin tällaista. Mahdatkohan itse olla Maskun palkkalistoilla?


    • Maskuonparas

      Masku myy aina ensiluokkaisia tuotteita.

      • aapeli9

        Ostimme swane geelipatjasänggyn tosin ilman höpömoottoreita maskusta noin5v sitten.Huono suoritus maskulta,eivät saa myytyä meille ikinä enää sänkyä,koska se on paras.EI enää selkä kipuja eikä pyörimistä tai univajetta.


    • Ammattivalittaja

      Mikä lie ammattivalittaja mielensäpahoittaja tuo ketjun aloittaja.

    • IKEAAN

      Ketjun aloittaja on oikeassa. Ei tarvitse kummoistakaan medialukutaitoa todentaa se koska noin seikkaperäistä reklamaatiokuvausta ei hatusta heitetä. Sitten tämä "jonkin riippuvuussuhteen" (Maskun hlökuntaa tai a.o sängyn toimittamasta firmasta tjms.) omaava kommentoija yrittää nillittää jotta "turhaa valitusta".

    • Suoli247

      "Masku myy aina ensiluokkaisia tuotteita" REPS kukahan täällä on provo, ei ainakaan aloittaja.

    • Pihalle_nostettu_svane

      Kummastuttaa myös tuo svane"testivoittaja". Pari vuotta sitten ostettiin ja toinen sänky natisee ja on pehmeämpi kuin toinen ja reklamointi ei aikaansaanut mitään toimenpiteitä. Myyjä kyllä kehui tuotteen taivaisiin.

      Erikoista laatuvastuuta! EN SUOSITTELE!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe