Venäjän uhkaan ei uskota 2017

Virolahden_Viisas

Lätiläti jutut jostakin venäjäuhkasta perustuvat Suomessa pesivän pienen natovähemmistön haluista ujuttaa Suomi keinolla millä hyvänsä Naton alaisuuteen.
Ajatuksen arkkitehdit lainailevat viisaan näköisiä sitaatteja mediasta ja järkeilevät niistä omat natoyhteensopivat johtopäätöksensä.

Vaan turha on toiveesa.

69

595

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Zukuwei

      Otollisin aika venäjäpelotteluun alkaa olla ohi, ihmiset näkee tosiasiat ilman, että niitä pystytään maalaamaan venäjäuhkaksi. Mutta miksi 20% suomalaisista kannattaa edelleen Kokoomusta. Kyllä valistukselle vielä töitä piisaa.

      • MinneKatosiKannatus

        MUTTA yhä 0,3 % kannattaa kommunisteja, joten valistukselle vielä töitä piisaa.

      • Krigori
        MinneKatosiKannatus kirjoitti:

        MUTTA yhä 0,3 % kannattaa kommunisteja, joten valistukselle vielä töitä piisaa.

        Kommunismia kannattaa todella merkittävä osa Eurooppalaisista, Kommunistisen internationaalin nimike on vain vaihtunut EU-federaatioksi ja globaaliksi New World Orderiksi eli Uudeksi Maailman Järjestykseksi. Uudessa kommunistisessa mallissa on kaikki ne elementit komissaareinen, direktiiveineen jne kuin oli Neuvosliitossa ja Itä-blokin maissa. Lisäksi sensuuri, sananvapauden rajoittaminen, median konsensus eliitin kanssa jne ovat käytännön konkretiaa jota oli käytössä sosialistisissa järjestelmissä.

        Huvittavaa että kansalaiset rientävät jälleen suinpäin tämän järjestelmän syöveriin, Preciis samalla innolla kuin proletariaatti sata vuotta sitten.

      • en.vaan.usko
        MinneKatosiKannatus kirjoitti:

        MUTTA yhä 0,3 % kannattaa kommunisteja, joten valistukselle vielä töitä piisaa.

        Täytyyhän voimalla olla vastavoima. Pääasia on liike. :)

        Jos minulta kysyttäis suurinta uhkaa, sanoisin itelle kato peiliin. Minäkin ylikulutan jo nyt koko 2017 Suomen luonnonvaroja.

        Venäjä, Syyria, Irak toivottavasti asettuu jotenkin asiallisiin mittapuihin mm. Ylen uutisoinnissa. Sananvapaus by Jääskeläinen; en vaan USKO.

    • Pilaantunutta

      Niin Venäjää ei kannata kukaan.. Venäjällä menee heikosti. Olisivatko trollit pilanneet jo härskiintynyttä mainetta lisää?

      • KuinKokkariPersut

        Venäjää ei tarvitse kannattaa, mutta omaa maatansa ei kannata myydä minkään ulkoisen vallan alle.

      • en.vaan.usko
        KuinKokkariPersut kirjoitti:

        Venäjää ei tarvitse kannattaa, mutta omaa maatansa ei kannata myydä minkään ulkoisen vallan alle.

        Aivan. Venäjän pitäis olla meijän ajatuksis samalla viivalla kuin vaikkapa Ruotsi. Ite en jaksa kertakaikkiaan ymmärtää meijän länsimediaihannointii.

    • SillläSipuli

      Naapurin kanssa on hyvä pitää hyviä suhteita.

      • Hulluuskohtaus

        Venäjä on innokkaasti hyökännyt juuri naapurimaitaan vastaan.

        Venäjä ei omaa hyviä käytöstapoja pienempiä ja köyhempiä naapureitaan kohtaan, vaan toimii kuten varttihulluilla on aina ollut tapana. Tosin Ukrainassa tuo Venäjän hulluuskohtaus on jatkunut jo kolme vuotta..

      • elä-mää
        Hulluuskohtaus kirjoitti:

        Se että Venäjä ei ojentanut Sevastopolia Natolle, vaan ojensi Ukrainan oranjelaisia tietysti harmittaa, mutta se on vain elämää.

      • NovoNaziRossija

        Venäjä ei omista Ukrainan Sevastopolia eikä mitään muutakaan Ukrainan alueella. Venäjä teki Ukrainasta itselleen kidutusvälineen, joka varmasti vie Venäjän omaan tuhoonsa Kainin merkki otsassa. Dasvidanija NovoNaziRossija, ikävä ei tule!

      • apua.tutkijalle
        Hulluuskohtaus kirjoitti:

        Venäjä on innokkaasti hyökännyt juuri naapurimaitaan vastaan.

        Venäjä ei omaa hyviä käytöstapoja pienempiä ja köyhempiä naapureitaan kohtaan, vaan toimii kuten varttihulluilla on aina ollut tapana. Tosin Ukrainassa tuo Venäjän hulluuskohtaus on jatkunut jo kolme vuotta..

        Kerro lisää, mulla on aukkoja tiedoissa. Varsinkin hyökkäysten taustatiedot(motiivi) kiinnostaa. Kiitos!

    • Kyssäri

      Että kukas tänne muuten muka koskaan hyökkäisi, kuin Venäjä ? Affenamaa, Viro. Ruotsi, Latvia, vai Monaco ?

      • NoBoxx

        Jenkit, ja ollaanhan meidät alistettu EU:n ikeeseen, jonkinmoinen vallankaappaus sekin?
        Isöäntämaasopimuksen varjolla jenkit tulevat milloin lystäävät, ei auta itku eikä poru?

      • Venäjätappaa

        Venäjä on mennyt kahteen itsenäiseen naapurimaahansa sarjamurhaamaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kumpikaan ei ollut Naton jäsenmaa.

      • NoBoxx

        Kun Jim Rogersilta kysyttiin taannoisessa haastattelussaan presidentti Vladimir Putinin aggressiivisuudesta, hän tokaisi toimittajan lukeneen liikaa ”amerikkalaista propagandaa”. Hän jatkoi sanoen, että ”tämä kaikki alkoi Amerikasta, siitä washingtonilaisesta diplomaatista (Nulandista)” ja että ”Me olimme se osapuoli, joka oli hyvin aggressiivinen. Me olimme se, joka sanoi että tulemme vaihtamaan tämä hallituksen, me emme pidä tästä hallituksesta, vaikka se on vaalein valittu.”

        Maidanilla vahvasti esiintyneet uusfasistiset ryhmät eivät ole länsimaisia poliitikkoja häirinneet. Vallanvaihdon jälkeen näiden ryhmien edustajia on noussut moniin Ukrainan hallinnon tehtäviin.

      • KremlinKalkkunat

        Venäjä on fasistis-ortodoksinen natsivaltio, jonka aggressioita Georgiassa ja Ukrainassa ovat kavahtaneet kaikki sivistysvaltiot. Kaikki sivistysvaltioissa kasvaneet eivät sivisty, siitä ovat esimerkkeinä Johan Bäckman, Janus Putkonen ja muut Kremlin kalkkunat.

      • NoBoxJaDemokratia
        NoBoxx kirjoitti:

        Jenkit, ja ollaanhan meidät alistettu EU:n ikeeseen, jonkinmoinen vallankaappaus sekin?
        Isöäntämaasopimuksen varjolla jenkit tulevat milloin lystäävät, ei auta itku eikä poru?

        Ei meitä ole alistettu mihinkään vaan kannatimme EU:n jäsenyyttä neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä vuonna 1995 ja gallupin mukaan valtaosa kannattaa yhä!

        NoBoxille ei kansanvalta kelpaa silloin kun tulos ei oie HÄNELLE mieleinen?

        Isäntämaasopimus ei salli kenenkään tuloa kutsumatta maahan!

    • Meitä-kusetettiin

      Suomessa ei koskaan uskalleta uusia kansanäänestystä!

      "Suomen ensimmäinen vuosi EU-jäsenmaana on ohi.
      Jäsenyyttä edeltävässä keskustelussa suomalaisille luvattiin paljon.
      Presidenttimme Martti Ahtisaari uhkaili, ettei suurtyöttömyys poistu ilman EU:ta. Pääministeri Paavo Lipponen puhui miljardi-investoinneista. Suomalaisille vannottiin ettei sosiaaliturvaa leikata. Puhuttiin elintarvikkeiden jopa 20 %:in hinnanlaskusta."
      Juttuhan on ensimmäisen vuoden kokemusten jälkeen......

      http://www.kaapeli.fi/~veu/1996.html

      • MinneMeneeKustaTulee

        Et sinä ole mikään " me" ja olet ainoa, jota kusetettiin!

      • eurocrack
        MinneMeneeKustaTulee kirjoitti:

        Et sinä ole mikään " me" ja olet ainoa, jota kusetettiin!

        Suomen kansalle luvattiin EUn myötä kuu taivaalta. Todellisuudessa siinä kävi niin, että itsenäinen maamme ei päätä enään omista asioistaan, meidän asioista päättää Brysseli. Sitten vielä maksamme järjettömän hinnan siitä että muut tekevät päätökset meidän puolesta, missä järki?

        EUn myötä Suomi menetti täysin itsenäisyytensä ja oman päätäntävaltansa, nyt olemme vain joku olematon EUn nurkkavaltio, täysin mitätön takapajula vailla omaa sanaa mihinkään. Käytännössä meidät on myyty ja laitettu vielä maksumiehiksi, miten näin voi käydä?

      • eurocrack
        eurocrack kirjoitti:

        Suomi on koko ajan joutunut luovuttamaan päätösvaltaansa ja poliittista itsenäisyyttään EU:lle ja tulee menettämään lisää koko ajan. Kehitys on ollut niin hurjaa, että joidenkin arvioiden mukaan Suomi-nimistä valtiota ei enää todellisuudessa juridisessa mielessä ole. On vain Euroopan Unionin jäsenvaltio, jolla ei ole enää omaa rahaa, omaa lainsäädäntövaltaa (EU lait menevät aina kansallisen lainsäädännön ylitse) , eikä oikeastaan muutakaan valtaa. Lippu vielä on, mutta sitäkin on yritetty vaihtaa.

      • VenäjäHäiriköi

        Suomalaiset kokevat EU:n vakauttavana ja turvallisuutta lisäävänä tekijänä.

        Venäjää ei sellaisena Suomessa nähdä. Venäjä koetaan kansallista turvallisuutta uhkaavana tekijänä.

      • Naton_Vihollinen
        VenäjäHäiriköi kirjoitti:

        Suomalaiset kokevat EU:n vakauttavana ja turvallisuutta lisäävänä tekijänä.

        Venäjää ei sellaisena Suomessa nähdä. Venäjä koetaan kansallista turvallisuutta uhkaavana tekijänä.

        Eihän EU mitään vakauta vaan nyhtää meidät vähitellen kuivaksi. Mitä turvallisuutta EU nyt toisi? Ei EU:lla ole kykyä puolustaa ketään miltään, On todella vaarallista tuudittaudua harhakuviltelmiin.. Jokainen täällä puolustaa vain itseään.

      • SiispäEU

        Suomi on yksi maa, mutta yhdessä enemmän. Ilman EU:ta Suomi olisi Venäjän väkivaltaisten kosioyritysten kohde. Venäjä.kyllä haluaa Suomen irti EU:sta, mutta Suomi ei halua Venäjää eikä sen mafiosotaloutta ja itsekästä öykkäröintiä.

        EU on suomalaisten mieleen, Venäjä ei. Siispä EU!

      • Naton_Vihollinen
        SiispäEU kirjoitti:

        Jokseenkin suppeat käsitykset sinulla tästä elämästä, vaihtoehtoina ovat EU tai Venäjä.

    • Heilputler

      Maailmanpolitiikassa oli lyhyt sopuisa aika, kun ryssä oli kotitekoisen kommunisminsa romahduksen jälkeen polvillaan.

      Sitten tuli Putler, joka yrittää väkivalloin tehdä kurjasta kehitysmaastaan suurvallan.

      Alikehittynyt maa, jolla on ydinase ja diktaattori johdossa, on suuri vaara Suomelle ja koko maailmalle.

    • on_meillä_johtaja

      Trump tyrii keskimäärin kerran viikossa. Ei edes tiennyt missä Pohjois-Koreaa uhittelemaan aikovat sotalaivat ovat hävinneet.

      • Trollitehdas

        Venäjällä alkoi viime viikolla Trumpin mollaaminen samoista asioista eli tyriminen politiikassa ja Pohjois-Korealle uhittelu. Usan iskusta Syyrian lentotukikohtaan on käsketty vaikenemaan. Trollitehtaalta on annettu uudet koordinaatit tiltuille. Seurataan mielenkiinnolla!

    • Veteranfan

      Meinaako NATO peruttaa Venäjän jalkapallon MM-kisat 2018 ???

      • KeppiäVenäjälle

        Trollit ne varmaan tätäkin höperyyksissään ovat valmiita toitottamaan. Diktatuurimaille ei pitäisi koskaan kylläkään antaa mitään muuta kuin keppiä.

      • dawefsg
        KeppiäVenäjälle kirjoitti:

        Trollit ne varmaan tätäkin höperyyksissään ovat valmiita toitottamaan. Diktatuurimaille ei pitäisi koskaan kylläkään antaa mitään muuta kuin keppiä.

        Venäjä ei ole diktatuuria nähnytkään. Käy poju katsomassa Saudeissa mikä on diktatuuri.

      • VenäjäOnNatsiValtio

        Venäjä on natsiroistojen ikioma diktatuuri, taas mukiloitiin ylsi Putiniin kriittisesti suhtautuva hengiltä. Ikääkin murhatulla oli 70 v.

        Siinä siitä venäläisestä sivistyksestä ja oikeusvaltiosta trolleja innostava näyte.

    • Donkey_is_not_turkey

      marginaaliporukan kosuilua.

    • Lycka_till

      Mutta kyllä sitä vainoharhaisuutta koetetaan tuputtaa natotrollien säikeissä.

      • AivoKato

        No Venäjä on tunnettu oudoista psykoottisista tiloistaan. Venäjän olisi jo aika saada asiaankuuluvia hoitotoimenpiteitä Nato harhoihinsa ja suurvalta houreisiinsa. Venäjän sotakiima on tuottanut maalleen akuutin ja aggressiivisen veneerisen taudin, joka syö aivosolukon juurineen.

    • Geopol

      Natotrollit yrittävät valehdella selvässä asiassa. Venäjä elää elämäänsä, samoin Suomi, vain jenkit ja Nato on puskeutumassa toisten alueille.

      • Öövaltiot

        Venäjä on tunkeitunut laittomasti kahteen naapurimaahansa ja varastanut niiden alueita. Venäjä on öö-sarjan valtio Zimbabven, Venezuelan yms. toverimaidensa kanssa.

      • Naton_Vihollinen
        Öövaltiot kirjoitti:

        Venäjä on tunkeitunut laittomasti kahteen naapurimaahansa ja varastanut niiden alueita. Venäjä on öö-sarjan valtio Zimbabven, Venezuelan yms. toverimaidensa kanssa.

        Oikeen kahteen? Siinäkin olet harhateillä, Ukrainassa olisi jo Usa tukikohtia jos Venäjä ei olisi toiminut, Sekö olisi hyväksyttävää? Alanko listaamaan niitä maita minne Usa on laittomasti tunkeutunut, Loppuu palstatila ennen kuin tulee valmista.

        Asioihin kannattaa suhtautua objektiivisesti ja järjellä, eikä tehdä itsestä enempää naurunalaista.

      • PahaTauti

        Venäjä on kunnostautunut sopimustensa rikkojana, ja sen pitäisi olla eurooppalainen maa. Ei toimistaan päätellen ole, joten on loogista, että Suomi hakee Nato-jäsenyyttä. Venäjä kunnioittaa maailman vastaiskukykyisintä sotilasliittoa, joka hillitsee tehokkaasti Venäjän jo sekopäistä sotakiimaa.

      • huonomuistinen.olet
        Naton_Vihollinen kirjoitti:

        Oikeen kahteen? Siinäkin olet harhateillä, Ukrainassa olisi jo Usa tukikohtia jos Venäjä ei olisi toiminut, Sekö olisi hyväksyttävää? Alanko listaamaan niitä maita minne Usa on laittomasti tunkeutunut, Loppuu palstatila ennen kuin tulee valmista.

        Asioihin kannattaa suhtautua objektiivisesti ja järjellä, eikä tehdä itsestä enempää naurunalaista.

        Ukrainassa ei olisi ainuttakaan USA:n tukikohtaa. Ukraina ei olisi päässyt Naton jäseneksi, ei päässyt silloinkaan kun haki. Lisäksi USA oli luopumassa muistakin tukikohdistaan Euroopassa. Etkö enää sitä muista?

      • muistatsie
        huonomuistinen.olet kirjoitti:

        Ukrainassa ei olisi ainuttakaan USA:n tukikohtaa. Ukraina ei olisi päässyt Naton jäseneksi, ei päässyt silloinkaan kun haki. Lisäksi USA oli luopumassa muistakin tukikohdistaan Euroopassa. Etkö enää sitä muista?

        Mikä lie käsityksesi tukikohdasta, parakki, jonka oven päällä lukee tukikohta?
        Jenkit toi justsillään 4000 sotilastaan Euroopan maaperälle.
        Etkö enää sitä muista?

      • huonomuistinen.olet
        muistatsie kirjoitti:

        Mikä lie käsityksesi tukikohdasta, parakki, jonka oven päällä lukee tukikohta?
        Jenkit toi justsillään 4000 sotilastaan Euroopan maaperälle.
        Etkö enää sitä muista?

        Niin toi, Venäjän toiminnan vuoksi. Ilman Ukrainan tapahtumia sitä ei olisi tehty.

    • niinku_se_Romppainen

      Turhaa melua Venäjästä.

    • SavimaanKakrut

      Venäjä on Euroopan sairas mies, joka uhkailee, haastaa ja tappaa niitä naapureitaan, jotka eivät liittyneet naapureiden puolustusliittoon. Venäjän juoppohullun mesoaminen päättyy tietysti samaan savilätäkköön kerta toisensa jälkeen ja siellä ne trollitkin aina köppyröivät samassa kurassa.

      • kerros_lisää

        Mielikuvamaalailua, varmasti psykologisesti kauhean vakuuttavaa.

    • pahaVenäjä

      Venäjäuhkan rakentajat kärsivät materiaalipulasta.
      Ei ole tarpeeksi negatiivisia uutisia.

    • Kuten myöskin toisin päin ..joillakin natovastustajilla on "natofobia", ettei Suomen tule liittyä Natoon koska pelkäävät että silloin Venäjä hyökkäisi Suomeen. Miksi just Venäjä hyökkäisi Suomeen, kun suurin osa Euroopan valtioista on Nato-jäsenvaltioita.

      • kristitty1938

        Eli miksi panisimme miljardeja turhaan likoon, etkö nää maassa muka tarvetta oikeesti tuolle rahalle?

      • kristitty1938 kirjoitti:

        Eli miksi panisimme miljardeja turhaan likoon, etkö nää maassa muka tarvetta oikeesti tuolle rahalle?

        Oletko huomannut että siihen on laitettu jo miljardeja likoon!? Suomella on isäntäsopimus Naton kanssa ja asekalustomme on Naton kanssa yhteensopiva jne, Miksi sitä tulisi nyt enää peruutella? Se vasta kalliiksi tulisi! Miljardeja menee vaan hukkaan.
        Miljardeja turhaan likoon? Kyllä ne haaskuun menee Suomen Puolustusvoimillakin viimeistään sodan syttymishetkellä, mutta rauhan aikana siihen maanpuolustukseen tulisi just eniten satsata. Milloin talvisodan lisäksi Suomi on ollut sodassa omintakeisesti? Talvisodassakin on Suomi saanut apua, vaikkei niin konkreettisesti kuin jatkosodassa. On kummallista, kuinka paljon sitä kiitetään Suomen omia sotaveteraaneja itsenäisyyspäivänä vaikkei sodat liity mitenkään 6.12.1917 ja se ettei kiitetä saksalaisia sotaveteraaneja ollenkaan vaikka ne lopulta sen kaiken työn todellisuudessa jatkosodassa tekivät ja antoivat koulutuksia suomalaisille sotilaille rintamilla esimerkiksi "panssarinyrkkiin" ja muuhun asekalustoon. Saksa toimitti suomalaisille joukoille elintarvikkeita, aseita, ammuksia ja vaatteita, kuten liittolaisen kuuluukin. On kummallista että saksalaisista muistetaan vain Lapin sota, Lapin palot ja vääristellään sitä aina mielensä mukaan kuinka ne raiskasivat suomalaiset naiset, vaikka suomalaiset naiset olivat suurimmaksi osaksi saksalaisten sotilaiden perään.

        Saksasta on turha pyydellä apua, jollei Suomi ole Naton jäsen. EU:n yhteiseen puolustukseen on turha luottaa, koska sitä ei ole kuin korkeintaan paperilla eikä liioin käynnistetty. Pohjoismaiden yhteiseen liittoon ei ole myöskään takeita, jollei Suomi ja Ruotsi ole naton jäsenmaa, koska kaikki muut Pohjoismaat ovat Nato jäseniä paitsi Ruotsi ja Suomi. Suomen omaan maanpuolustus on vain vanha vitsi, johon yksistään ei voi nojautua! Ehkä jonkun sisäisen kriisin Puolustusvoimilla kyetään ehkäisemään yhdessä Poliisivoimilla, mutta ulkoiseen uhan ehkäisyyn siitä ei ikävä kyllä ole! Järkikin sen jo sanoo!

      • pelrkuri
        ateisti1982 kirjoitti:

        Kyllä nyt pelottaa.

      • pelrkuri kirjoitti:

        Kyllä nyt pelottaa.

        Jep, ei venäläiset suomalaisia pelkää eikä silloinkaan vaikka Suomi olisi Nato-jäsen, mutta Nato-jäsenyydestä voisi olla geopoliittisestikin merkittävää hyötyä sodan aikana Suomelle ja suomalaisille, kun Suomea autettaisi. Niinpä siksi suomalaiset halua hyötyä Natosta, koska suomalaiset ajattelevat että Suomea tulee auttaa muut, mutta mehän emme vastaavasti auta ketään muuta. Se asenne tosin saattaa olla tosipaikan tullessa se meidän kohtalomme, joka on siis Suomelle haitta. Suomen Puolustusvoimiin eli omaan armeijaan tuudittautuminen on vain uskon asia. Liekö Puolustusvoimat edes mikään armeija ainakaan Venäjän palkkasotilaita vastaan, heh!

    • suomalai

      Niinhän te ryssätrollit ehkä haluaisitte. Mutta ette onneksi saa tahtoanne läpi.

      • suomalaiskukkarot

        Ai mitä me haluaisimme?

    • muioåäö

      Kyse on alakulttuurista, Soomi24-nato-kulttuurista.

      • Humble_Hujanen

        Täällä venäjäuhka on käsinkosketeltavan konkreettinen, vaikkei sitä tuolla ulkoilmassa huomaa.

    • ccvfrippos223

      Lännellä on kauniita ja sulosointuisia sanoja joista kyynel vierähtää silmään.Esimerkkeinä vaikkapa maltilliset kapinalliset tai Naton rauhanturvatehtävät.

      • kaukana

        Hih, ja juur nää "maltilliset kapinalliset" järkkäs esim. syyskuu 11 näytelmän. Niitä kannattaa ja pitää tukee.

    • Iiiigori

      Putin on ongelma ei venäjä sinänsä. Hän nostaa nationalistista vastakkainasettelua ihan Hitlerin tyyliin. Sinänsä ymmärrettävää jos aikoo pitää päänsä kauemmin kuin edellinen tsaari. Jollain on on yksinkertaista väestöä vedätettävä. Älymystö ei ole uskonut siihen pelleen enää aikoihin.

    • umpikujanjuoksu

      Tällä asialla voi mitata ihmisten järkevyyden. Osa porukasta kirjoittaa kiihtyvään tahtiin Venäjän aiheuttamasta uhkasta.

      • alusmaalainen

        Osa porukasta aivopestään joka tuutista tulevalla. 'Venäjä suomalaisten suurin uhka' infolla. Kyllä se tehoo, ku ihminen kuulee/näkee sitä valtaosan hereilläoloajastaan.

    • eikö_niin

      Kukapa sitä nyt olemattomiin uskoisi.

    • Vastalääke

      Venäjä elää harhaisen houreista suur-venäjän fasistis-ortodoksista sotakiimaa. Siihen on olemassa tehokas ja rauhoittava vastalääke, joka estää Venäjän viimeisiä aivosoluja purkautumasta hallitsemattomasti yltympäriinsä. Lääkkeen nimi on NATO.

    • mikä_ihana_tekosyy

      Nato kaipaisi nyt kipeästi edes muutaman sekunnin ilmatilanloukkauksen Suomenlahdella, jotta se voisi taas laittaa vanhan propagandarukousmyllynsä pyörimään ja natotrollit voisi nostella Pommerin sodan aikaisia keskustelusäikeitä etusivulle.

      • Trollilandia

        Venäjä on niin tyhmä maa, että se uhittelee ilmatilaloukkauksilla muiden maiden suveriniteettia ihan kenenkään toivomatta. Ehkä Venäjä on siksi trollille niin mieluisa maa?

    • körrikassa

      Yhdysvallat lisää aktiivisesti jännitystä maalla merellä ja ilmassa ja syitä siihen haetaan jostakin historian alkuhämärästä.

      • TotuudenHenki

        Trolleiöta tuo Venäjä tahtoo unohtua, kun trollitehtaalla on sitä mutku usa juttua. No rauhassa vaan siellä Pietarin päässä, ottakaapa vodkaa, jos totuus sitten kirkastuisi.

    • k8iud

      Luurankoja löytyy aivan jokaisen kaapista joten turha yrittää nostaa esille vain ne, joiden kanssa on eri mieltä. CIA ja muut amerikan tiedusteluvirastot ovat vuosien ajan yrittäneet manipuloida itsenäisten maiden äänestyksiä sekä jääneet kiinni useasti myös euroopan maiden tiedustelusta.

      Olen tällä hetkellä aivan yhtä huolestunut EU:n korruptiosta kuin Venäjänkin korruptiosta. Tätä venäläisten hakkerointia käytetään aseena oikeistoa vastaan joka aina leimataan äärioikeistoksi. Venäjästä saa hyvän uhkakuvan ja leiman poliittista vastalaitaa varten.

      • VenäjäOnTerroristi

        Venäjä on ainoa Euroopan maa, joka on varastanut kahden itsenäisen naapurimaansa alueita toisen maailmansodan jälkeen.

        Kymmenen vuoden aikana Venäjä on tappamut tuhansittain naapurimaidensa asukkaita eli enemmän kuin mikään muu terroristinen taho mukaanlukien islamistit.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1766
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1377
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1316
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1263
    5. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1250
    6. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1189
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1166
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      611
      1128
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      9
      1034
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      964
    Aihe