Miksei oma kirkko?

syysepissä

Miksei perustettu omaa kirkkoa (Vanha apostolisluterilainen kirkko), jolla ei olisi enää mitään tekemistä evl-kirkon kanssa? Omassa kirkossa olisi omat sakramentit eikä kenelläkään olisi nokan koputtamista.

Nyt ollaan jääty temppuilemaan ja notkumaan kirkkoon. Rikotaan kirkkolakia, juonitaan rukoushuoneista, ei hyväksytä kirkon ehtoollisia, mutta sopivassa tilaisuudessa käydäänkin kirkossa ehtoollisella. Pidetään omia rippikouluja, joita ei kirkko hyväksy, ja näin nuoret jäävät kirkon ulkopuolelle vaikka vanhemmat ovat kirkonjäseniä.

Tehtiinkö tämä siksi, että

a) pelättiin jäsenkatoa, jos perustetaan oma kirkko sakramentteineen.
b) ei haluttu luopua maallisesta mammonasta, joka olisi mennyt hyväntekeväisyyteen, jos olisi lopetettu yhdistyts tai jäänyt esikoislestadiolaiselle kirkon sisäiselle herätysliikkeelle.

Olipa syy kirkkovenkoilulle kumpi tahansa tai molemmat, syy on raadollinen ja maallinen eikä sillä ole mitään hengellistä pohjaa jaolle eläviin uskovaisiin ja eriseuraisiin.

Ainut onnistuminen on kristillisyyden häpäisy. Siksi tästä ei selvitä pelkillä selittelyillä, että virheitä on tehty, mutta niihin on ollut syynsä.

23

1225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PetturiPortoKirkko

      Kattoos ku me pysytään siinä vanhassa kirkko vain ei pysy siksijoudumme muutamia juttuja tekemään itse kun kirkko ei enäännpysty eikä siihen voi luottaa.

      • Sattuma16

        Milloinka me viimeksi olemme voineet luottaa kirkkoon? Ehtoollisilla siellä olemme voineet käydä juuri luterilaisen ehtoollisopetuksen vuoksi. Myös kasteet, vihkimiset vainajien siunaamiset ja jopa rippikoulut ovat onnistuneet. Viimeisenä Katekismusrippikoulu, jossa omat saarnaajamme olivat opettajina.

        Ne ovat olleet jäsenetuja. Kirkontosiasiallinen opetus saattaa ulottua enintään siihen asti, mihin papit ovat uskonasiaa käsittäneet. Jotkut papit ovatkin neuvoneet parhaimmillaan joitakin ahdistuneita sieluja ottamaan yhteyttä esikoislestadiolaisiin. Se lienee parasta yhteistyötä...

    • Kirkossaollaan

      Kuka on eronnut kirkosta?????

      • KaikkiTyyni

        Kirkkisten horinoita vain

      • KaikkiTyyni kirjoitti:

        Kirkkisten horinoita vain

        Pelkään että Jumala katsoo asioita toiselta kantilta.
        Jos olisi olleet kirkkiksen horinoita ... kuinka Luther sanoi
        jokaisen Käskyn selityksessä, meidän tulee peljätä Jumalaa niin
        että me rakastamme ja kunnioitamme Herraa Jumalaamme. Nyt
        ja Aina , ettemme joudu katumaan. . .
        -

      • varmistuitämä
        teuta01 kirjoitti:

        Pelkään että Jumala katsoo asioita toiselta kantilta.
        Jos olisi olleet kirkkiksen horinoita ... kuinka Luther sanoi
        jokaisen Käskyn selityksessä, meidän tulee peljätä Jumalaa niin
        että me rakastamme ja kunnioitamme Herraa Jumalaamme. Nyt
        ja Aina , ettemme joudu katumaan. . .
        -

        Ookkei, olet kotosalla.

    • totuus_ei_pala

      Avaaja kertoi kaksi pääsyytä, miksi kirkkoa ei perustettu vaikka erottiin sakraaliyhteydestä Suomen ev.lut. kirkkoon. Mutta varsinainen syy hajaannukseen on Jellivaaran paavin valtaistuimen siunauksen varmistaminen keinoja kaihtamatta. Vuden 2014 vuosikokouksessa Raimo Haimilahti sanoi suoraan, että ellemme tottele lapinvanhinten neuvoa me menetämme lapinluottamuksen.

      No tosiasiassa tämän hankkeen käynnistäjä oli Seppo Parviainen Suomesta 1990 luvun alkupuolella, ilmeisesti yhdesä Haimilahden kanssa. Silminnäkijä kertoi että Parviaiselle vastaattiin omien sakramanttien toiveisiin tuolloin Jellivaarassa, "se tietää sitten hajaannusta".

      Kuten sitten tapahtuikin vuonna 2016 kun sakramantit raahattiin väkisin ja salaa ruokoushuoneille vain muutaman lappiaktiivin miehen toimesta.

      • HeinistäJaOljista

        Älkäähän horisko ei sakramenteillä ole mitään vaikutusta eriseuran syntyyn.
        Syy on kokonaan eriseuraan joutuneiden maailman rakkaus. Suuri joukko eriseuraisista ei ole edes tiennyt sakramenteistä yhtään mitään, eikä niiden ottamisesta rukoushuoneisiin.
        Toisekseen ehtoollinen ei ole kirkon monopoli, eihän kirkko edes ole elävän jumalan seurakunta edes, vaan täysin maallistunut valtion laitoskirkko, niin kuin juutalaisten jumalanpalvelus fariseuksineen..

      • ystäv
        HeinistäJaOljista kirjoitti:

        Ihankohan varmasti? Tuleekohan tässä nyt annettua oikea kuva? Oletko itse ollut heidän kokouksissaan? Kyllä heidän saarnoissaan ainakin muistutetaan synneistä? Tarkoitatko itse yhdistyksen perustajia? Kyllä heidän vaimoillaan ainakin on huivit päässään. Käytös on ystävällistä ja kohteliasta ja tervehtivät ystävällisesti. Myös heidän kokouksissaan kuuluu kiitosääniä.

        Luultavasti tarkoitat juuri Esikoislestadiolaiset ry:n yhdistyksen kokousta Helsingissä. Siellähän varmaan oli henkilöitä, joita ei kaikkia ollut näkynyt seuroissa aikoihin. He eivät varmaan kuitenkaan perustaneet Esikoiset ry:tä. Mielestäsi mukana oli ehkä ns. näennäisjäseniä. Kuitenkin voimme lohduttautua sillä, että äänestystulos olisi ollut lähempänä 50% / 50%:a, jos kokous olisi pidetty Lahdessa, joka on yhdistyksen kotipaikkakunta.

        Ehtoollinen ei ole juuri evankelis-luterilaisen kirkon monopoli. Sehän on käytössä kaikissa kristillisissä kirkoissa.

        Elävän Jumalan seurakunta ei ole mikään laitos, mutta se ei ole myöskään mikään yhdistys. Kirkoilla on sakramentit käytössään omille jäsenilleen. Siksi olisi myös esikoislestadiolaiset ry:n pitänyt järjestäytyä kirkoksi. Itse sakramenttien toimittaminen ei ole mitenkään sopimatonta muuten, kun silloin, jos sitä pyritään toimittamaan evankelisluterilaisen kirkon jäsenille niin, että se ei kuitenkaan ole evankelisluterilaisen kirkon ehtoollinen.

        Toiminta ei ole kirkkojärjestyksen mukaista Ruotsissakaan. Siellä kirkko ei kuitenkaan ole reagoinut rajoittamalla tilojen käyttöä.

        Norjan kirkon kirkkojärjestys sallii myös tällaiset maallikkoehtoollisetkin ehtoollisetkin.

      • Käkkärätukat

        Me emme tee tiliä kirkon kanssa, joten pitäkää kirkkonne sääntöinenne ja lakeinenne ihan niin hyvänä kuin haluatte. Kirkko on kuitenkin hyljännyt raamatun totuuden ja tuonut sinne epäjumaliaan Esikoiset ry:n ihailtaviksi.

      • Sattuma11
        Käkkärätukat kirjoitti:

        Me emme tee tiliä kirkon kanssa, joten pitäkää kirkkonne sääntöinenne ja lakeinenne ihan niin hyvänä kuin haluatte. Kirkko on kuitenkin hyljännyt raamatun totuuden ja tuonut sinne epäjumaliaan Esikoiset ry:n ihailtaviksi.

        1. Tehän teette tiliä kirkon kanssa. Viette kastamanne lapset liitettäviksi kirkkoon. Maksatte kirkolle oikein muhkean tilin kirkollisverojen muodossa.

        2. Eivät Esikoisetkaan ota mallia kirkosta, vaan haluavat olla luterilaisia. Erosiko muuten Jeesus kirkosta, kun näki rahanvaihtajien huijaukset ja muun rappion? Virkoja ostettiin rahalla yms.

        3. Mistä kumpuaa tuo ilkely ja viha Esikoiset ry:n jäseniä kohtaan? vuosi sitten istuitte samoissa seuroissa ja kuuntelitte samoja saarnoja.

      • VainiinkäviIhmettelen
        Sattuma11 kirjoitti:

        Ahaa miksi ette enään istu samoissa seuroissa ja lähditte perustamaan itselle sopivan eriseuran omine oppeinenne ja näin erottaduitte heistä.
        Kävikö näin, ensin tuli ylpeys, sitten viha sen jälkeen ahneus, näin juuri toimi Juudas joka hirttäytyi omanvanhurskauden hirttosilmukkaan jolloin suoletkin tuli näkyviin. Luther selittää että suolet raamatun kielessä tarkoittaa, että heidän sisällinen tila, sydämmen ajatukset tulivat näkösälle.

      • Sattuma11
        VainiinkäviIhmettelen kirjoitti:

        Kiitos kun toivotat Esikoiset ry:n jäsenet näin ystävällisesti kuuntelemaan! On liikuttavaa se nöyryys, rakkaus ja vieraanvaraisuus sekä aito uskonvanhurskaus, mitkä tekstistä huokuvat. Aivan niin kuin E. Koponen opetti, että se mikä on voitettu, niin se on rakkaudella voitettu. Kiitos tästä lämpimästä ja totuudenmukaisesta arvoistasi! Sellaisiahan me ressukat olemme.

      • 24541561

        Ole tarkkana siinä kysyttiin kävikö näin, siis ei syytetty.

    • totuus_ei_pala

      Homma meni siten kun Jumala on sen suunnitellut. Armon virrat juoksevat taas vapaina esikoisten seurakunnassa. Ilman paavia satoine Kristuksen evankeliumia sekoittavine lakeineen ja määräyksineen. Sen puolesta asia on siis kunnossa. Rukoushuonekiinteistöistä neuvotellaan parhaillaan. Pori ja Hämeenlinna lähinnä. Pori kaikkein keskeisin.

      • Hahahaheheheeh

        Höpö höpö. Ei neuvotella. Porilaisten jutustelu on ihan turhaa, sillä rukoushuone on keskusyhdistyksen omaisuutta ja sen omistajuusmuutoksista joutuu äänestämään valtakunnallisella tasolla.

        Eriseuralla ei siis toivoakaan..

      • noniinnoniin
        Hahahaheheheeh kirjoitti:

        Höpö höpö. Ei neuvotella. Porilaisten jutustelu on ihan turhaa, sillä rukoushuone on keskusyhdistyksen omaisuutta ja sen omistajuusmuutoksista joutuu äänestämään valtakunnallisella tasolla.

        Eriseuralla ei siis toivoakaan..

        Ajattelepa vähän! Kuka pitää kiinteistöä yllä ja kuka maksaa kiinteistöverot. Eikö tarpeettomista rukoushuoneista kannata luopua ennen kuin ne alkavat rapistua.

      • Hehehehajjaajj
        noniinnoniin kirjoitti:

        Ajattelepa vähän! Kuka pitää kiinteistöä yllä ja kuka maksaa kiinteistöverot. Eikö tarpeettomista rukoushuoneista kannata luopua ennen kuin ne alkavat rapistua.

        Joo. Jos tarvetta ilmenee niin laitetaan yleiseen myyntiin ja myydään eniten tarjoavalle.

        Toisaalta, ei meillä oo pikkurahasta pulaa.

    • Joku-on-jopa-pakosta

      Eriseura ei voi johtua tästä sakramenttiasiasta,ei mitenkään,syy on aivan jossain muualla!

      • Kallisasia

        "Eriseura ei voi johtua tästä sakramenttiasiasta,ei mitenkään,syy on aivan jossain muualla! "

        Eikä missään tapauksessa ylempänä mainituista lähetysmiehistä.

        He ovat olleet pitkämielisiä, sovittelevia ja kärsivällisiä.

        Erikoisesti he ovat pyrkineet pitämään niiden puolia, jotka evankeelisten saarnojensa ja lähetystyöyhteyksiensä vuoksi ovat joutuneet kokemaan vieroksuntaa. Heitä on kehotettu saarnaamaan provokaatioista huolimatta.

        He ovat pyrkineet ymmärtämään kaikkia osapuolia ja Inkerin lähetystyön mahdollistamiseksikin on tehty kaikki voitava. Kaikkia paikallisosastoja on kuultu ja he ovat saaneet tehdä omat ratkaisunsa itsenäisesti omien saarnaajiensa johdolla. Paikallisosastoille on annettu riittävästi aikaa perustaa tilit ja tehdä hankinnat yhdistyslain ja hyvän kirjanpitotavan mukaan.

        On myös joustettu siinä, jos jokin paikallisosasto on halunnut osallistua kotikirkkonsa sakramentteihin. On pyritty kannustamaan, että noissakin tilaisuuksissa on ollut käytettävissä omat rukoushuoneet kahvi- ruokailutilanteisiin.

        Tämä sakramenttien rukoushuoneille otto on tapahtunut hyvin onnistuneesti ja tuottanut suuren siunauksen myös perheissä. Kristityt suvut ovat aivan yksimielisesti kokoontuneet näihin tunnelmallisiin ja herkkiin juhlatilaisuuksiin.

        Tämä sakramenttiasia ei ole aiheuttanut vähäisintäkään hajaannusta kristillisyydessä.

        Päin vastoin se on lisännyt yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja useimmilla paikkakunnilla seuraväki on vain lisääntynyt.

    • montaihmeellista

      No mitä ne avioerokeskustelut sitten ovat? Saarnaajat ovat valitelleet rukoushuoneilla, että pajon menee aikaa avioerojen ratkomiseen. Mitä tarkoittaa, että Suomeen on perustettu vanhemmisto (kuten vanhoillisilla), hoitokokouksiinko vai?????? Monta ihmeellistä turhan takia, jos niin yhtenäistä

      • hyväthyssykät

        Monta niin ihmeellistä!

        Ei ennen tarvittu avioliittoneuvontaa... Onko kristillisyys muuttunut? Ennen olisi naurettu ajatukselle perustaa uusia instansseja. Tuotahan voisi sanoa maailman muodon mukaan toimimiseksi. Ainoa asia, josta viime vuosisadalla oli keskustelua, että pitääkö yhdistyksen hallituksessa olla myös maallikkojäseniä saarnaajien ja lähetysmiesten lisäksi.

        Siitäkään ei paljoa keskustelua tarvittu. Nyt tuppaa tulemaan uudistuksia lähes joka viikko.

        Kun Henki loppuu, niin konstit alkavat.

        Kunhan ei vain olisi ns. ketunhäntä kainalossa.

        Vanhimmisto voisi vaikkapa käydä jäsenluettelon läpi siinä mielessä, kenelle lähetetään jäsenmaksusta lasku. Paikallisosastothan ovat tehneet päätöksiä, että vain jäsenmaksun maksaneet ovat paikallisosaston jäseniä. Kun ei lähetetä jäsenmaksulaskua, niin paikallisosaston jäsenyyskin katkeaa. Jäseneksihän pääsee vain hakemuksesta. Ei enää niin, että maksaa kaavakkeella jäsenmaksun.

    • Äläole-itsekäs

      Aloittaja,mikä tässä asiassa vaikeuttaa sinun elämääsi,miten sinun oma elämä nyt on niin vaikeeta,jos joku tekee toisin kuin sinä.
      Hermostutko,jos joku ostaa kaupasta erilaista leipää kuin sinä,
      tai jos joku tykkää vihreästä väristä ja sinä sinisestä,
      Tai jos sinä haluat syödä lihaa ja toinen kalaa,jne.
      Uskon,että Jumala tällaistakin sallii meille...Jeesus sanoi..."antakaa heidän olla"...
      Tutkitaan nyt vaan omaa sydäntä,mitä kaikkea siellä on,itsekullakin!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4974
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3267
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1405
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1245
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      74
      943
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe