Vaihtari elättää isäntäperhettä

Järjestöt vakuuttavat kilpaa, kuinka isäntäperheet valitaan erityisen tarkasti. Esitteiden kuvissa näemme iloisen malliperheen poseraavan yhdessä vaihtarin kanssa...
Valitettavasti näitä kuvatunlaisia malliperheitä ei riitä läheskään kaikille. Kyse on tuurista kalliissa arpapelissä.

Isäntäperheistä valtava osa edustaa alempaa keskiluokkaa ja joukossa on yhä enemmän ja enemmän todella vähävaraisia ja heikosti toimeentulevia, joilla ei riitä leipää edes omaan pöytään.

Suomalaisnuoren sijoittaminen vieraassa maassa surkeisiin olosuhteisiin, jossa ei saa edes riittävästi syödäkseen, on varsin yleistä. Nuori joutuu usein isäntäperheessään maksamaan ruuat sekä itselleen että perheelle. Perheiden ruuan puutteesta saadaan jatkuvasti esimerkkejä. Samoin tapauksista, joissa perheellä ei ole koskaan mahdollisuutta viedä eikä hakea nuorta mistään, koska ei ole rahaa bensaan. Asuinmörskään vaihtarit ovat joutuneet kustantamaan lämmityslaitteita, peitteitä, koulupöytiä ym.

Tähän on tultu, kun isäntäperheille ei ole asetettu minkäänlaisia selkeitä minimikriteereitä! Opetushallituksen suositukset toki edellyttää järjestöltä tiettyjä asioita isäntäperheiden valinnassa. Suosituksissa todetaan mm. "Organisaation tulee huolehtia siitä, että perhe on henkisesti ja taloudellisesti kykenevä ottamaan vaihto-oppilaan" (OPH:n suositukset 3.3.2 Isäntäperheelle asetettavat vaatimukset)

Voisivatko palstalla aktiivisesti vierailevat järjestöjen edustajat kertoa, miten OPH:n edellyttämä perheiden kyvykkyys isäntäperheeksi on varmistettu, ja miten sitä valvotaan vaihtovuoden aikana?
Ilmianna
Jaa

15 Vastausta

"Voisivatko palstalla aktiivisesti vierailevat järjestöjen edustajat kertoa, miten OPH:n edellyttämä perheiden kyvykkyys isäntäperheeksi on varmistettu, ja miten sitä valvotaan vaihtovuoden aikana?"

Heh heh! Tuskin yksikään järjestö tai järjestön edustaja täällä aktiivisesti vierailee, joten vastauksiakaan on turha tänne odottaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Tällaista vastausta osasimmekin odottaa teiltä. Ette yllättäneet tälläkään kertaa.

Nämäkin kysymykset pitäisi ehdottomasti saada lisättyä kiellettyihin kysymyksiin jatkoksi CSFES:n sivuille ja jakoon mahdollisimman laajalle! Samoin
kysymykset käännettyinä eri kielille!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Järjestöteihaluavastata kirjoitti:
Tällaista vastausta osasimmekin odottaa teiltä. Ette yllättäneet tälläkään kertaa.

Nämäkin kysymykset pitäisi ehdottomasti saada lisättyä kiellettyihin kysymyksiin jatkoksi CSFES:n sivuille ja jakoon mahdollisimman laajalle! Samoin
kysymykset käännettyinä eri kielille!
"Tällaista vastausta osasimmekin odottaa teiltä."

Teiltä? Keneltä teiltä? Ei minua tarvitse teititellä.

Ja ketkä ME vastausta osasivat odottaa? Jollakulla on tosi iso ego. Venäjän keisari oli 'me', mutta hän puhuikin koko valtakunnan puolesta. Sinä sen sijaan edustat korkeintaan itseäsi.

Sinä et yllättänyt tälläkään kertaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Järjestön valmennustilaisuudessa eräs äiti kysyikin tästä liian vähästä ruuasta monissa hostperheissä ja kuinka teini-ikäiset näkevät nälkää vaihdossa. Sukkelaan ohittivat järjestöläiset kysymyksen ja menivät seuraavaan aiheeseen.
Törkeyden huippu on se, että vaihtareille lätkäistään vielä varoituksia, jos nälkäänsä ostavat itselleen ruokaa!
Järjestöiltä voisi kysyä, mitä väärää ja sääntöjen vastaista siinä on, vaikka vaihtari ostaisi omilla rahoillaan ja söisi kymmenen pizzaa isäntäperheen riittämättömän aterian jälkeen? Miten se ylipäänsä kuuluu järjestölle?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
8 VASTAUSTA:
MOTin dokumentissa "Vaihto-oppilas heitteillä", joka on YLE Areenalla on just tästä nälkää näkemisestä ja siitä että vaihtarille annettiin varotuksia kun osti itse ruokaa. Ihan järjetöntä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Eihän järjestöt vastaa kuin haluamiinsa kysymyksiin!
Hankalat kysymykset ohitetaan näppärästi, mikä on enemmän kuin törkeää maksavia asiakkaita kohtaan.
Järjestöiltä ei saa vastauksia oleellisiin kysymyksiin esitteistä eikä järjestöt vastaa, vaikka suoraan kysytään. Maajohtajat saattavat sanoa, etteivät tiedä, vaikka olisi ihan perusasioista kyse. Lupaavat ottaa selvää, mutta asiaan ei koskaan palata.
Juuri tätä varten olemme keränneet avuksi kiellettyjä kysymyksiä oleellisista asioista nuoren vaihtoon liittyen. Kyselkää järjestöjen infotilaisuuksissa! Saamienne tai saamattomien vastausten pohjalta saatatte nähdä kyseisen järjestön ihan uusin silmin, eikä välttämättä positiivisemmassa valossa!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Järjestöiltä voisi kysyä, mitä väärää ja sääntöjen vastaista siinä on, vaikka vaihtari ostaisi omilla rahoillaan ja söisi kymmenen pizzaa isäntäperheen riittämättömän aterian jälkeen? Miten se ylipäänsä kuuluu järjestölle?"

Niih! Mitä se järjestöille kuuluu? Ei mitään. Mutta onhan se silti vähän niin kuin epäkohteliasta isäntäperhettä kohtaan. Jotenkin ristiriitaista on, että järjestöltä vaaditaan vastauksia ruokakysymyksiin, mutta silti asia ei saa kuulua järjestölle.

Miten muuten ne isäntäperheen ateriat riittää sille isäntäperheelle muttei vaihtarille? Mitäs ahmatteja nää vaihtarit on?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Pitääkö taas vääntää rautalangasta?
Ellei olisi näin perustavaa laatua oleva tarve puolustaa järjestöjä ja jankuttaa vastaan, niin ehkä sinäkin kykenisit näkemään mistä oikeasti on kysymys. Nyt annat vaikutelman, että on pakonomainen tarve kiistää ja jankata selviä faktojakin vastaan, ihan vain halusta häiritä keskustelua ja yrittää puolustella vaihtojärjestöjen törkeyksiä.
Osaatko päätellä, kenen eduksi menettelysi kääntyy?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
niippanen kirjoitti:
"Järjestöiltä voisi kysyä, mitä väärää ja sääntöjen vastaista siinä on, vaikka vaihtari ostaisi omilla rahoillaan ja söisi kymmenen pizzaa isäntäperheen riittämättömän aterian jälkeen? Miten se ylipäänsä kuuluu järjestölle?"

Niih! Mitä se järjestöille kuuluu? Ei mitään. Mutta onhan se silti vähän niin kuin epäkohteliasta isäntäperhettä kohtaan. Jotenkin ristiriitaista on, että järjestöltä vaaditaan vastauksia ruokakysymyksiin, mutta silti asia ei saa kuulua järjestölle.

Miten muuten ne isäntäperheen ateriat riittää sille isäntäperheelle muttei vaihtarille? Mitäs ahmatteja nää vaihtarit on?
Palstaa lukeneena, olet varmasti tietoinen järjestöjen mielivaltaisesta varoituskäytännöstä.

Yhtenä toistuvana varoituksen aiheena järjestöillä on vaihtarin itselleen ostama "hamstraama" ruoka.
Isäntäperheessä ei saa riittävästi ruokaa tai riittävän ravintopitoista. Tarjolla saattaa olla esimerkiksi pelkkää makaronia (esimerkiksi MOT dokumentissa Merikukan tapaus) Jatkuvasti kuulee myös tapauksista, joissa vaihtari on ostanut ruuat hostperheeseen ja tapauksista, joissa nuoret ovat ostaneet itselleen ruokaa, mutta nälissään oleva köyhä perhe pistellyt ne suihinsa (esim. Valentinin kielikurssikokemus/STS Orlando)

Kysymys ei ole siitä, etteikö nuori kunnioittaisi perhettä ja arvostaisi perheen tarjoamaa ruokaa. Ruokaa vaan ei yksinkertaisesti ole tarjolla, kuten sopimus edellyttäisi!

Järjestöjen vakiintunut toimintatapa näissä tilanteissa on juuri tuo vaihtarin leimaaminen ahmatiksi ja suursyömäriksi sekä lätkäistä vielä varoitus siitä, ettei kunnioita isäntäperhettä.
Siinä mielessä kysymys heitettiinkin ilmoille, että miten asia kuuluu järjestöille, jos nuori nälkäänsä ostaa itselleen ruokaa? Miten h*lvetissä se voi olla joku varoituksen peruste?

Tämä vaan taas kertoo järjestöjen kieroutuneista ja sairaista toimintatavoista.
On menty hyväksymään isäntäperheeksi perhe, jolla ei ole edellytyksiä ottaa vaihto-oppilasta. Otettaessa esiin ongelma esimerkiksi ruuan puute, tulee järjestölle kiire suojata selustansa ja varmistaa rahat. Yksinkertaisemmin se hoituu järjestämällä vaihtarille varoitus. Ellei ole perusteita, ne keksitään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Rautalankaa kirjoitti:

"Siinä mielessä kysymys heitettiinkin ilmoille, että miten asia kuuluu järjestöille, jos nuori nälkäänsä ostaa itselleen ruokaa? Miten h*lvetissä se voi olla joku varoituksen peruste?"

Mistä järjestö saa tietoonsa, kuka ostaa ruokaa, milloin ja kuinka paljon?

Jos sopimuksen mukaan isäntäperhe pitää vaihtarin ruoassa, ongelma syntyy, kun vaihtari alkaa ostaa ruokaa. Eikö tämä ole aika loogista. Mutta miten järjestö saa tietää asiasta? Valittaako vaihtari itse järjestölle vai perhe? Vai naapurit?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
SemmoinJuttu kirjoitti:

Sinun kannattaisi ihan aluksi palauttaa mieleesi, mitä sopimuksissa sanotaan isäntäperheen velvollisuuksista... Montako ja mitkä ateriat isäntäperheen kuuluu tarjota päivässä?
Mikäli järjestö saa miltä tahansa taholta palautetta, ettei nuori saa riittävästi ruokaa perheessä, tai hän joutuu ostamaan itse itselleen ja mahdollisesti vieläpä isäntäperheellekin ruokaa, miten järjestö toimii tilanteessa?

Selvittääkö järjestö, mistä on kysymys? Onko järjestö valmentanut isäntäperheen tehtävään, kuten sopimukset edellyttää? Valvooko aluevalvoja isäntäperheen toimintaa ja suoriutumista tehtävässään? Vieraileeko aluevalvoja riittävän usein vaihto-oppilaan luona varmistaakseen, että perusasiat ovat kunnossa?

Tosiasiat pystytään kyllä todentamaan, jos on halua selvittää asiat. Valitettavasti järjestöt eivät lähde selvittämään yhtään mitään, missä joutuisi korjaamaan tai korvaamaan omaa toimintaa. Vakiintuneeksi toimintatavaksi onkin tullut kyseenalaistaa vaihtarin kertoma ja syyllistää nuori tavalla tai toisella. Saman kaavan mukaisestihan järjestöt toimivat myös saadessaan tiedon esimerkiksi ahdistelusta, hyväksikäytöstä, pahoinpitelystä tai huumeiden käytöstä isäntäperheessä!

Näin järjestöt laiminlyövät täysin vastuunsa ja velvollisuutensa pitää huolta alaikäisestä nuoresta vaihto-ohjelman aikana! Kyse on sen verran vakavista terveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista, että ne vaatisivat järjestöltä ehdotonta selvittämistä ja mahdollisia jatkotoimia kyseenalaistamisen, syyllistämisen, tekaistujen varoitusten, uhkailujen ja saivartelun sijaan!

Kiva, että tuot saivarteluinesi esiin juuri näitä järjestön näkemyksiä, niin välittyy aidompi kuva lukijoillemme siitä, mitä touhu oikeasti ja esitteiden ulkopuolella on.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
SemmoinJuttu kirjoitti:
"Siinä mielessä kysymys heitettiinkin ilmoille, että miten asia kuuluu järjestöille, jos nuori nälkäänsä ostaa itselleen ruokaa? Miten h*lvetissä se voi olla joku varoituksen peruste?"

Mistä järjestö saa tietoonsa, kuka ostaa ruokaa, milloin ja kuinka paljon?

Jos sopimuksen mukaan isäntäperhe pitää vaihtarin ruoassa, ongelma syntyy, kun vaihtari alkaa ostaa ruokaa. Eikö tämä ole aika loogista. Mutta miten järjestö saa tietää asiasta? Valittaako vaihtari itse järjestölle vai perhe? Vai naapurit?
Entäs kun isäntäperhe ei pidä vaihtaria ruoassa eikä vaihtari syystä tai toisesta pääse itse ostamaan itselleen ruokaa? Kenellä on vastuu? Ketä järjestö uskoo? Tässä mallia järjestön "vastuunkannosta":
http://www.neatorama.com/2008/02/28/exchange-student-came-back-with-extreme-weight-loss/
Vaihtarihan on se, jota järjestöt viimeiseksi kuuntelee ja uskoo! Niin tässäkin tapauksessa. Hostmama kertoi "totuuden", jonka mukaan vaihtari söi kuin hevonen, kuuden ihmisen edestä. Ei vaan oikein täsmännyt siihen, että poika laihtui 26kg alle puolen vuoden aikana tässä perheessä ja jouduttiin toimittamaan suoraan sairaalaan kun pääsi kotimaahansa.
Poika oli hengenvaarassa, mutta eipä soineet hällytyskellot järjestöllä!!! Näin sulkee järjestöt silmänsä vaihtarin ongelmilta.
Tapauksesta oli vastuussa AFS. Löytyy useita uutisia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Jos perheellä ei ole varaa ottaa vaihtaria, niin miksi ottavat?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Koska niille maksetaan pari satkuu, että ottaisivat vaihtarin edes hetkeksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Vilkaisin näiden kolmen huonomaineisen ruotsalaisyrityksen esitteitä (Explorius, STS, EF) Huomasin, että menneistä ajoista poiketen, ei enää korosteta näitä "tarkkaan ja huolella valittuja isäntäperheitä", joista "vain parhaimmista parhaat valitaan" (STS). Perheitä kuvaillaan jokaisen kohdemaan kohdalla hyvin samanlaisin sanankääntein.
Kelvollisia, sopimusten edellyttämiä isäntäperheitähän ei ole lähimainkaan sellaista määrää mitä järjestöt myyvät vaihto-ohjelmia. Tämä on tiedostettu tosiasia. Täysin ala-arvoinen toiminta on järjestöjen ahneuden seurausta ja nimenomaan epäkelvot isäntäperheet ovat monen ongelman lähtökohta.
Esitteissä on selvästi siirrytty korostamaan ja mainostamaan enemmän kaikenmaailman räätälöintimahdollisuuksia ja oheistuotteita, mahdollisuuksia vaikuttaa omilla valinnoillaan vaihtovuoteensa. Tämä on yksi keino järjestöille rahastaa ja jopa reilusti tuplata vaihtovuoden hinta! Ahneus sen kun kasvaa...
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Vaihtari elättää isäntäperhettä

Järjestöt vakuuttavat kilpaa, kuinka isäntäperheet valitaan erityisen tarkasti. Esitteiden kuvissa näemme iloisen malliperheen poseraavan yhdessä vaihtarin kanssa...
Valitettavasti näitä kuvatunlaisia malliperheitä ei riitä läheskään kaikille. Kyse on tuurista kalliissa arpapelissä.

Isäntäperheistä valtava osa edustaa alempaa keskiluokkaa ja joukossa on yhä enemmän ja enemmän todella vähävaraisia ja heikosti toimeentulevia, joilla ei riitä leipää edes omaan pöytään.

Suomalaisnuoren sijoittaminen vieraassa maassa surkeisiin olosuhteisiin, jossa ei saa edes riittävästi syödäkseen, on varsin yleistä. Nuori joutuu usein isäntäperheessään maksamaan ruuat sekä itselleen että perheelle. Perheiden ruuan puutteesta saadaan jatkuvasti esimerkkejä. Samoin tapauksista, joissa perheellä ei ole koskaan mahdollisuutta viedä eikä hakea nuorta mistään, koska ei ole rahaa bensaan. Asuinmörskään vaihtarit ovat joutuneet kustantamaan lämmityslaitteita, peitteitä, koulupöytiä ym.

Tähän on tultu, kun isäntäperheille ei ole asetettu minkäänlaisia selkeitä minimikriteereitä! Opetushallituksen suositukset toki edellyttää järjestöltä tiettyjä asioita isäntäperheiden valinnassa. Suosituksissa todetaan mm. "Organisaation tulee huolehtia siitä, että perhe on henkisesti ja taloudellisesti kykenevä ottamaan vaihto-oppilaan" (OPH:n suositukset 3.3.2 Isäntäperheelle asetettavat vaatimukset)

Voisivatko palstalla aktiivisesti vierailevat järjestöjen edustajat kertoa, miten OPH:n edellyttämä perheiden kyvykkyys isäntäperheeksi on varmistettu, ja miten sitä valvotaan vaihtovuoden aikana?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta