seksiaddikti pohjois-pohjanmaa

treffeilläkäynyt

Ollut jo useita vuosia suomi24 treffit sivustolla profiilillaan. Vaihtaa välillä nimimerkkiä. Pitkät romanttiset litanjat profiilin tekstissä kuinka haluaa löytää oman kullan, pitää tästä huolta ja istua mukavia turvallisia koti-iltoja yhdessä.
En arvostele tai epäile hänen tavoitteensa aitoutta, mutta tosi asiassa hän on hyvin addiktoitunut ihminen. Raitistunut alkoholisti, joka on vaihtanut riippuvuutensa seksiin ja nettipalstoihin. Kertoo profiilissaan harrastavansa monenlaista, mutta käytännössä on harrastanut näitä asioita joskus monia vuosia sitten kerran tai pari, ja nyt käyttää pääasiassa työttömän aikansa lähinnä nettipornoon ja eri deittisivustoilla roikkumiseen.
Ihan symppis ja hyvä tyyppi, mutta pyörittää useampia naisia. Sen vuoksi hieman epämääräinen, haluaa nähdä erikoisissa paikoissa, tai myöhästelee ja unohtelee asioita, kuten treffiseuransa nimen, vaikka on tavattu useamman kerran.
Kertoo heti ihastuneensa, ja haluaisi heti tulla yöksi ja lähes tulkoon sopia jo hääpäivän. Nämä luonnollisestikin tuntuvat oudoilta ja omituisilta. Ei mitenkään päällekäyvä tai röyhkeä, aika kiltti, mutta lähinnä tällainen hukassa oleva peluri, joka haaveilee haluavansa sitoutua, mutta riippuvaisena ihmisenä on lähinnä vain kiinnostunut uusien tuttavuuksien tarjoamasta jännityksestä.

7

1488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemusta_on_täälläkin

      Kuvaus sopii hyvin myös Etelä-Pohjanmaan kaveriin. Ja varmasti moneen muuhunkin.

      • Anonyymi

        On niitä täällä Kainuussakin. Addikteja.


    • Vilzikka

      Vissiin ukkoja käy kateeksi, mitäs me naiset vaan,,luetaan manuaalisesti lehtiä antakaa reppanan olla

    • Anonyymi

      Hienoa, kiitos että informoit asiasta muitakin. Onko kellään kokemusta E-kontaktista ja siellä esiintyvistä romanssihuijareista tai muista oudoista tyypeistä.

    • Anonyymi

      Joo olen tavannut tämän! Ai hän on vieläkin kuvioissa ja samoin ottein. Kuusi vuotta sitten häneen törmäsin. Asui silloin ainakin Oulussa.
      Ja kuviot hänellä juuri nuo.
      Haluaa tavata heti kun deittisivustolla on viestiä vaihdettu. Viestittelee ihastusta jo ekojen treffien jäljeen runsaiden sydämien yms kera - ehkä luulee että se tekee naiseen vaikutuksen mutta mulle epäilykset heräs just siitä, sanoo kaipaavansa intensiivistä kuherruskuukautta ja sen ihanuutta, jne. Ja olen samaa mieltä, kiltti ja ihan huomaavainenkin, sympaattinen, mutta täysin addikti, joo raitistunut alkoholisti kyllä mutta hyvin addiktoitunut. Ja seksi lähinnä mielessä.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4377
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4315
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4026
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2907
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2561
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2128
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2104
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      198
      2044
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1675
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1452
    Aihe