Muoti/kaatopaikkadiagnoosi.

Oikeasti kakkostyyppi on vaan lääketeollisuuden usuttama diagnoosi, koska lääkittävät loppuivat heiltä jo kesken. Mielialan kausittaiset vaihtelut kuuluvat ihmiselämään tai esim. ihan persoonallisuuden ongelmiinkin. Käy sääliksi ns. ykköstyyppejä, joilla on todella maniaa ja sairaus on sitä alkuperäistä laatuaan. Heidän leimautuminen ja syrjintä on vain entistäkin kovempaa, "kun on niin paljon noita kivasti tähän yhteiskuntaan sopivia kaksisuuntaisiakin".

Ja pakko vielä kommentoida aloittajan juttua kumppaninsa diagnoosista. Olen aika hämmästynyt, että joku on todella saanut kyseisen diagnoosin noilla oireilla, eihän mikään tossa käytöksessä viittaa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Taudinkuvaan kuuluvat toistuvat masennus- ja hypomaniajaksot, joita puolisollasi ilmeisesti ei edes ole? Joten jos kumppanillasi todella on kyseinen diagnoosi, niin taitaa olla todellakin väärä ja lääkäri täysin ammattitaidoton, mikäli oikeasti on antanut diagnoosin noilla perustein, mitä kyllä suuresti epäilen.

Turha kuitenkaan väittää, että kaikki saisivat tämän diagnoosin ihan vain huonon käyttäytymisen perusteella. Kyllä diagnoosin tekemiseen on lääkäreillä tietyt ohjeistukset, joita he noudattavat. Eivätkä kaikki kaksisuuntaiset ole paskamaisesti käyttäytyviä tai tiettyyn muottiin muuten vain tungettuja ihmisiä. Kyseessä on oikea, lääkkeillä kuitenkin täysin hoidettavissa oleva, sairaus, jonka oireisiin ei kuulu ihmisten törkeä hyväksikäyttäminen.

Korjaan, masennus- ja (hypo)maniajaksot*

Siltä vaikuttaa, että entisen muotidiagnoosin masennuksen tilalle, on tullut muotidiagnoosiksi bipolaarisuus.
Tosin kyllä lehdistössä jne. edelleen törmää paljon masennukseen, "tässä 5 oiretta, mitkä kertovat, että saatat kärsiä masennuksesta" tms. Ehkä lehdistön, "kansankulttuurin" ja keittiöpsykologien piirissä masennus on edelleen no.1 "diagnoosi" ja taas psykiatrian puolella muotidiagnoosiksi on alkanut tulla bipolaarisuus.
Vaikuttaako siihen se, että on huomattu, ettei ihmiset muuttuneetkaan onnelliseksi ja sosiaaliseen normistoon sopivaksi ihmiseksi niillä masennuslääkkeillä > syy ei voi olla lääkkeissä > no sillä onkin varmaan bipolaarisuus, vaihdetaan lääkkeet.

Sijaisena ollut erikoistuva lääkäri kertoi tunnin tapaamisen perusteella, että viitteitä on bipolaariseen häiriöön ja määräsi lääkkeen kokeiltavaksi, huolimatta siitä että masennusta ei ole. Viikossa lääkkeestä tuli hyvin pahoja sivuvaikutuksia ( suurinpiirtein psykoosi psykoosilääkkeestä) ja kumppanini soitti lääkärille. Nyt vakituinen oli paikalla ja sanoi että vaihdetaan Litoon. Potilas protestoi ja sanoi,että et kai voi määrätä minulle Litoa kun et ole edes nähnyt minua ja varmaa diagnoosiakaan ei ole. Tämän jälkeen vakituinen lääkäri kertoi että kyllä diagnoosi on, mutta antoi kuitenkin tunnin ajan jonka jälkeen vaihtoi liton johonkin epilepsialääkkeeseen. Voiko joku teistä muuten kuvitella, että erikoislääkärin ego olisi kestänyt lauseen "Mehän ollaan tehty aivan väärä diagnoosi!"
4kk on mennyt, maksa-arvot todellakin paukkuu, toimintakyky on hivenen alentunut - ja siinäpä se sitten onkin.
Ongelmia ja terapiantarvetta todellakin on, minä vain pelkään että tässä on menty todella riman ali. Siinä sitten paukahtaa potilaan maksa ja elämä kun oikeaa apua ei saa.
Minä laittaisin sen klassiseen psykoanalyysiin pohtimaan sitä, että pikkulapsena ei saanut itkeä.

Onko kumppanillesi tehty kattavia testejä diagnoosin vahvistamiseksi? Mulle väläyteltiin ekan kerran II-tyypin bipoa 3 vuotta sitten täytettyäni MDQ-kyselyn entisellä asuinpaikkakunnallani. Nykyisen asuinpaikkani psyk.polilla se sitten lyötiin lukkoon ja koen, että se on jotenkin hätäisesti tehty. Vasta viime kuussa olin ekaa kertaa 5-tuntisella psykologin tapaamisella, jossa kävin läpi monta testiä. SCID I ja II -testit on myös tehty ja BDI-kyselykin uudemman kerran. Vielä tarvis tutkia tuo alkup. MDQ ja millä perusteella on alettu kaksisuuntaista epäilemään...

Minun nk. hypomaniat ovat olleet lähinnä sitä, että olen ollut iloinen, pirteä, valoisa, ahkera ja liikunnallinen eli sehän olisi hyvä asia eikä mikään sairaus? En ole velkaantunut, pettänyt puolisoa enkä ole tuntenut itseäni maailman valtiaaksi. Masennusta on kyllä ollut, sen tunnustan. Olen ollut niin matalalla, että olen ollut lähellä vetää purkillisen pillereitä naamaan viinan kera ja lipua pois tuskallisesta elämästä.

Epävakaa pers.häiriö on todennäköinen, mutta että kaksisuuntainen...pyh. Minulla on myös joitain ADD-piirteitä (mm. asioista/tehtävistä toiseen poukkoilu, mutta ei ole ainakaan vielä varmaa diagnoosia, toivottavasti senkin ottavat tutkittavaksi) ja uniongelmia ollut jo ennen diagnooseja. Lamictal ja Ketipinor on tehnyt elämästä vain tasapaksua ja harmaata, mielenkiinnotonta touhua. Ei ole masennusta, muttei mikään tuota suurta iloakaan, ei edes rakas puoliso ja ihana vauvammekaan... :(

Haluaisin vain terapiaa, jotta pääsisin eroon itsetunto-ongelmista, itseinhosta ja psyykkeelle vahingollisista käyttäytymismalleista, mutta lääkkeitä vaan tuputetaan vuodesta toiseen ja pelkään, että mun aivot, ainakin tunteista vastaava osa tuhoutuu vääristä lääkkeistä. Muistihäiriöitäkin on alkanut tulemaan, ainakin psykologin testeissä lähimuistitesti meni päin peetä... :(

Huumedenkäyttö aih samantyyppistä oireilua

Bipolaarisuus on hyvin vaikea mielisairaus ja periytyvä. Verrattavissa skitsofreniaan,...ei parane milloinkaan, kun kerran ja varsinkin nuoruudessa tuon diagnoosiin saat. Popsikaahan ne lääkkeenne jotta ette häiritse muita.