Madeira on maailman kaunein paikka!

sälekaihtimet

Olen matkustellut ja käynyt yli 60:ssä maassa.
Sellaisia henkeäsalpaavan kauniita maisemia kuin Madeiralla en ole koskaan nähnyt missään. Ne ovat iäksi jääneet mieleeni.
Suosittelen auton vuokrausta ja kiertoa saaren ympäri. Päivämatkaksi se on liian pitkä ja yöpyä kannattaa Porto Monizissa.
Muuttaisin sinne mutta eläkkeeni on pieni koska olen vain reissaillut enkä huolehtinut eläketurvastani.

Mutta yhtä kaikki. Madeira on kaunein paikka, toista ja kolmatta sijaa en osaa edes nimetä, hajurako on niin suuri.

20

1457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pupupöksy

      Olet varmasti osaltasi oikeassa.

      Mulla tulisi pupu housuun ajella autolla, kun bussikyytikin kuin kauhuelokuvasta.

      Kaunista on.

    • EiTarvitse

      Kierrellä kannattaa se on tosi.
      Mutta Porto Monizissa ei tarvitse olla yötä, ei vaikka pitäisi ajaa sinne uudelleen seuraavana päivänä, koska sinne ajaa alle tunnin Lidosta.
      Saari kierroksen voi jakaa vaikka pariin kolmeen osaan ja Sao Vicente - Ribeira Brava -Funchal reittiä pääsee suhteellisen nopeasti hotellille tai takaisin puolesta välistä.

    • VinkuIntijaani

      Vuokrasimme auton vaimoni kanssa Funchalista. Auto oli jo vanha ja herätti epäilyksiä. Suunnitelmamme oli ajaa saaren ympäri tuosta vain. Se sammui jo 10 km:n päässä eikä suostunut enää käynnistymään. Olen automies ja osasin kyllä tarkastaa bensat, virrat ja pikkujutut mutta ei nyt käynnistynyt.
      Soitin vuokraamoon ja toivat meille vaihtoauton joka oli uudempi. Aikaa oli kuitenkin jo kulunut sen verran että päätimme siirtää kiertomatkan huomiseksi.
      Vuokraamon herrasmies sanoi että hyvittää vuokrastamme päivän. Ei hätiä; lomamme oli n. 10 pv.

      Aamu koitti. Olimme illalla unohtaneet juustolautasemme parvekkeelle ja pulut olivat sen söpösti nokkineet ja paskoneet.
      Aamutoimien jälkeen autoon ja suuntana oli saaren kierto myötäpäivään. Sää oli mainio ja meno reipas. Pienoinen krapula vaivasi. Vaimolla oli mukana banaanilikööriä jota hieman siemailin. Olen nyt kuulevinani paheksuvia ääniä ja korvat luimussa kritiikin otan vastaan. Rikos on kuitenkin jo toteennäyttämätön ja vanhentunut.

      Jokaisen rannan pikkukylän kohdalla ajoimme päätieltä alas rantaan katselemaan menoa joka oli ihanan rauhaisaa. Kalastajat olivat juuri tulleet mereltä saaliidensa kanssa jota meidän olisi syytä verrata Suomenlahden kaloihin....
      Aikaahan näissä poikkeamissa kului mutta meillähän sitä oli.
      Aurinko oli jo laskemassa kun saavuimme Porto Moniziin. Pieni ihana paikka ja sen ainoassa(?) hotellissa oli hyvin tilaa. N. 200 paikkaisessa ravintolassa oli meidän lisäksemme 3 muuta asiakasta. Tämä joulukuussa.

      Seuraavana päivänä pohjoisrannalla Ponta Delgadan kohdilla oli tiemme sulkeva maanvyöry. Isoja kiviä tukki tiemme ja jo jouduimme odottelemaan pari tuntia että ne pukattiin alamäkeen. Tienraivaajaukkelit pitelivät ruokatuntia, söivät, joivat viiniä eivätkä kiirettä pitäneet. Kävin höpöttelemässä ja kertoivat että töitä riittää kyllä. Tarjosivat lasillisen enkä kieltäytynyt.

      Loppumatka sujui kommelluksitta mutta seuraavina päivinä teimme pieniä pistohyökkäyksiä vuoristoon ja totesimme että helevetin juoppoa porukkaa oli tuo vuoristokansa. Siinä jäävät suomalaiset kirkkaasti hopealle.

      • Levadallelähtijät

        Kiitos päivän piristyksestä :D


      • PR2121

        Hyvå kertomus! Kiitos.


    • Lahpi

      Madeira on vienyt minunkin sydämeni. Joka vuosi olen viime vuosina käynyt siellä, joskus jopa parikin kertaa.
      Olen ihastunut Madeiran vuoristoon. Sinne ajankin autolla melkein päivittäin siellä ollessani. Uskomattoman kaunista. Maisemat vaihtuu, kun pilvet kaikkoaa. Aina jotain uutta.
      Ja näin alkukesästä mikä taivaallinen kukkaloisto rinteillä. Kohta taas olen siellä.

      Funchalissa on kiva istua kuppilan terassilla ja katsella elämän menoa. Välillä käydä tuhlailemassa ostoskeskuksissa.
      Loistava lomapaikka! Mielenrauhaa.

    • Tapettimiäs

      Mekin tuolla vuoristossa kiertelimme ja sanat eivät riitä kertomaan sitä kauneutta!
      Erityisen hauskoja olivat pienet torpat jotka oli ulkopuolelta tapetoitu (!) kukkatapetein.
      En ole missään muualla maailmassa nähnyt moista.

    • Kosmu

      Täälläpä taas kierrellään saarta ja ihmetellään ties monennenko kerran saaren uskomattoman kauniita maisemia.
      Eipä ole vielä sattunut reissuilla yhtä kauniita eteen. Näin se on.

    • Pingviininpesä

      Minusta esim. Ugandassa on kauniimpaa. Ja hieman erilaisessa sarjassa kauneinta on Etelänapamantereella, siellä kun myös hiljaisuus on täältä hälinän keskeltä menevälle vaikuttava. Tuon alueen yli ei esim. kulje ainoakaan säännöllinen lentoreitti, se on kansainvälisillä sopimuksilla siten junailtu! Venäjältä löytyy myös hyvin kaunista luontoa, vaikkapa Altain alueelta.

      • calhetaanko

        En ehkä kuitenkaan lähtisi lomalle Ugandaan Etelänapamantereesta puhumattakaan, Madeiralle kyllä = kun kauneuteen yhdistää monia muita Madeiran ihanuuksia, on vaikea löytää parempaa.


      • Pingviinikesä

        Niin kuin et miksi lähtisi Ugandaan, eikö lompakko pullota sopivasti, Etelänapamantereen matkoista puhumattakaan? Miksi kutenkin kuvittelet nähneesi maailman kauneimpia paikkoja näkemättä sitä samaista maailmaa kuin pintapuolisesti? Se Madeiran ihanuus häviää aivoistasi sillä sekunnilla kun tajuat että jotain muutakin on olemassa!


      • Eiköolerahaa
        calhetaanko kirjoitti:

        En ehkä kuitenkaan lähtisi lomalle Ugandaan Etelänapamantereesta puhumattakaan, Madeiralle kyllä = kun kauneuteen yhdistää monia muita Madeiran ihanuuksia, on vaikea löytää parempaa.

        Mutta entä jos ihan oikeasti katsoisit kauneutta, varsinkin jos sinulla ihan oikeasti olisi taloudellisesti varaa halujasi toteuttaa...


    • upeatkasvit

      Kreikan saarilla, Norjan tuntureilla ja Alpeilla on myös upeita paikkoja.
      Madeiran kasvillisuus on omaa luokkaansa ja sitä näkee parhaiten kävelemällä pitkin levadoja.

    • Kosmu

      Ugandaan? Etelänapamantereelle? Lomalle. No ei sentään.
      Ei ole ajatuksenakaan minun mieleeni.

      • Simpunkuori

        Niin ei tietenkään, laumaihmiset kulkevat laumaihmisten paikoissa, eivät he uskalla muuta ajatellakaan!


      • zorroperro
        Simpunkuori kirjoitti:

        Niin ei tietenkään, laumaihmiset kulkevat laumaihmisten paikoissa, eivät he uskalla muuta ajatellakaan!

        No minä en ainakaan pidä itseäni ns. laumaihmisenä vaikka Madeirasta tykkäänkin. Eikökös ne ole paremminkin laumaihmisiä (tai "poroja"), jotka käy Kanariansaarten suomi-kuppiloissa ja tanssipaikoissa tai kännissä jalkapallokatsomoissa.

        Mutta tervemenoa vaan sinne Ugandaan ja Etelänapamantereelle katsomaan ja sitten kertomaan kokemuksia missä tuli käytyä kun ne kerran kiinnostaa. -- Kuka mistäkin tykkää.


    • Kosmu

      Pingviinikesä, kerrotko kokemuksiasi Ugandasta ja Etelänapamantereelta.
      Kauneushan on katsojan silmässä.

    • entykännytsiitä

      Noh, riippuu mistä tykkää. Hirveitä kävelymatkoja. Vuoria ja vaarallisia teitä. Tiet romahtelee yhtenään. 2 eri tielle jouduimme jäämään, kun osa tiestä valui vuorta alas.
      Jos haluaa lomaltaan lomaa ja lepoa, se ei välttämättä ole madeira. Kroatia on parempi esimerkiksi.
      Madeiralla on pakko kiivetä ylös ja alas, kun muuta ei ole. Jos lähdet ravintolaan, menet aina ylös tai alas. Kävely helteessä yläs-alas on kamalaa.
      Kuka siitä tykkää? Vuorten päällä oli mukavampaa, etenkin kun pilvi tuli kohdalle. Mitään ei näe minnekään.

      • Turhaavalitusta

        Tekemällä taaskin kotiläksyt voit valita hotellin sijainnin siten että ravintoloita on vieressä, eikä tarvitse kävellä ylös ja alas, Bussit ja taksit kulkee myös. Nämä on näin netin aikoina kohtuudella selvitettävissä.
        Kroatiassa on liian kylmä talvikaudella, jolloin meistä suurin osa matkailee.

        Teiden vaarallisuuden voi jokainen päättää itse, arkajalat pitäköön niitä vaikeina. Minä pidän niitä sopivan vaihtelevina, kun niillä on tullut jo ajeltua melkein parin tuhannen kilometrin verran yhteensä.


      • Simas

        Kyllä kolmenhuipunvaellus vajaa 10 vuotta sitten on jäänyt unohtumattomasti mieleen.Aamulla alhaalla Funcalissa satoi ja ajattelimme että reissu peruuntuu, mutta Pico Ruivolle päästyämme pilvien yläpuolella paistoi aurinko ja keli oli mitä parhain koko vaelluksen ajan.Pico Areirolla kiipesimme aivan ylös näköala terassille,mutta siellä usva peitti näkyvyyden.Sieltä jatkoimme Santanan kylän suuntaan jonne vaellus päättyi.Meillä oli vaimon kanssa kisa Norjalaista pariskuntaa vastaan ja Suomi saapui maaliin 2-0 voittajana.Onneksi siitä on video muistona.Nykyään tuota vaellusta ei kai tehdä maanvyörymien vuoksi?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe