Kahvipirtti 128 /2017

Huomenta, aika taas aloittaa uusi pirtti, sodasta keskusteluun päättyi vanhassa pirtissä keskustelu.
Tämän ikäluokan ihmiset varmasti kaikki yhtyy toiveiseen, ei sotaa koskaan, mutta eipä taida ääni kauas kantaa.
Puhtaalta pöydältä jatkamme näitä viestejämme arjesta ja sen kulumisesta.
Kaunis viileä aamu, hyvä taas pirtti tuulettaa ja pestä perusteellisesti, vaihdan pitsiverhot ikkunoihin ja hennon lilan väriset liinat pöytiin.
Lumikellonkukkia maljakoihin, orvokkien herkän kauniin kukan kanssa, ne henkii kevään tuloa, tumman lilan väriset paksut kynttilät sävyjä täydentämään.
Vielähän illat myöhään valvoen voi kynttilöitäkin polttaa, tunnelma siitä tiivistyy.
Herkulliset viinerit tuoksuvina, vasta uunista otetut, odottaa kahvittelijoita, siinäpä sitten voi istahtaa ja kahvia hörpäten ajatella elämää suurempia asioita.

Taitaa vaan pienentyä tämä piiri missä nyt elämän loppupuolella astelemme, viisaampinako?
Ehkäpä mukaan mahtuu hyvinkin viisaita, osaavia, mutta nyt eletään tätä aikaa ja neuvoja kokemuksista ei kovinkaan mielellään vastaan oteta.
Jokaisen nuoren, elämän aamussa on oma tiensä löydettävä, onnistuen, näin toivomme, mutta myös pettymyksen tiellä astuttava.
Muistelen omaa nuoruuttani, aivan upeana maailma odotti, kaikki jännittävä edessä, mitä elämä antaakaan.
No on antanut iloja ja suruja ja selvinnyt olen tähän pisteeseen, paljosta kiitollisena ja nyt muistoihin tulee ne vanhempien ohjeistukset, joille silloin vaan kättä huiskautin.
Näin huiskuttelee nykyisetkin nuoret, jokaisen on itse koettava mitä eteen tulee, hyvät ja huonot asiat, näin se vaan menee kautta sukupolvien.
Monesti tekee mieli sormi pystyyn nostaa ja neuvoja jakaa, kuuroille korville menee, päätä vaan pyöritän ja ajattelen, historia toistaa itseään.

Miten nyt näin vakavaksi menikään, aurinko paistaa, uusi viikko alussa ja sen loppuun sitten Vappu.
Iloisena sitä odottamaan, toivottelen kirjoittajia pirttiin, päiväkirja tyhjyyttään huutaa, siihen terveisiä laittamaan.
Lumisateita luvattu, mutta ei se mitään , kevään tuntu ilmassa leijuu ja kesän odotukset lisääntyy.
Lieneekö Ramoona siellä reissuillaan, kohta varmaan pirttiin kukkasten tervehdyksen tuo ja muuta mukavaa matkasta kertoo.
Olkaa hyvät ja astukaa pirttiin kaikki joille tärkeää on yhdessä olo näin virtuaallisesti.

212

2668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • reppuriika

      Kun luin alkurivejä niin mieleen tuli idylli mummonmökistä, pitsiverhoineen ja - pöytäliinoineen ja tuvassa suuret ikkunat vaaleanpunaiset ruusut täydessä loistossaan. Ja kyllä sitä pullan tuoksuakin ilmassa väreili kun astui lauantai-iltapäivänä tupaan.

      En tiedä miellätkö itsesi mummoon, kun ei nykyään ihmiset sillä tavalla vanhene, mutta juuri kuvaamaasi elämää vietti anoppi 80-luvulla yli 70-kymppisenä miehensä kuoleman jälkeen. Hänelle kaunis koti, tuore pulla ja leivokset olivat itsestään selvyys ja ilolla odotti poikaa käymään viikonloppuisin.
      Minä olen täysin toista maata. Ei ole enää anoppia, mieskin elelee jossain kaukana ja minulle se verhojen laittaminen ole kovin tärkeää. Saattaa hurahtaa kesäkin samoilla tekstiileillä. Minulla onkin verhot ja liinat sellaisia että ne käy jokaisena vuodenaikana.

      Me ihmiset olemme erilaisia ja niin pitääkin olla. Joskus siitä saattaa tulla harmia suvussa ja parisuhteessa, kun anopin ja miniän elämäntavat eivät sovi yhteen. Ehkä se mies olisi odottanut minulta enemmän äitinsä tapaista romanttisuutta, mutta en osannut olla sillä tavalla kodin sydän. Sai siitä kuulla joskus anopinkin suusta, kun ei meillä ollut kukkivia ruusuja, oli vain muutama kituva viherkasvi, ym. Kun astuu joskus kauniiseen, tyylikkääseen kotiin, niin mielessä käy, että onpas nättiä ja mukava tällaisessa on asua, mutta eipä se itsestään tule kodikkuus pysyvä kaunis koti.

    • muori77

      Päivää että pätkähtää ;)

      Kiva tulla kodikkaaseen pirttiin;)
      Kiitos Skillan.

      Minä vain kiehun kiukusta.;(
      Menin tuonne "arvauskeskukseen"syömättä ja juomatta,luulin pääseväni verikokeisiin,kissan viikset,ääähhrrrr.
      Eihän sinne niin vain pääse.
      15pv ensikuuta ensin terveyssisarelle ja saa sitten nähdä jatkosta.

      Onko nyt käytävä yksityisellä????

      Menee turhan mutkikkaaksi;((

      Noh sainhan nyt purnattua;))

      näkyillään...

    • Himmelsauge

      Huomenta päivää. Mietin juuri aamulla pitäisikö alkaa verhojenvaihtoon, ainahan kesäverhot tekee terää. Aloin muistella että missävaiheessa olen niitä alkanut vaihtelemaan, se ei ollut ennen tapana. Se tapahtui kun muutin tähän asuntoon jossa aurinko paahtaa aamuisin noin kello yhteen asti, säälin hyviä verhoja paahteessa enkä tykkää kaihtimista, enkä rullaverhoista. Pitäisi poiketa kaihdinliikkeeseen katsomaan mitä uutuuksia olisi tullut tähän ongelmaan.
      Sodasta vielä senverran ettei ihminen sittenkään ole muuttunut fiksummaksi.
      On se kuitenkin hyvä ettei naiset ryhdy sotimaan, jäisi lapset hoitamatta. Antaa miesten hoitaa sotimiset, heiltä se käy luonnostaan. Kaari Utrio on sanonut joskus että mies on ikuinen soturi, mielestäni hyvin sanottu. 😕

      • Sankarit-

        Suomen miehet eivät paenneet Somaliaan vaan taistelivat, haavoittuivat, kärsivät ja jopa kuolivat taaten itsenäisyyden kotimaalleen.

        "Arto Nybergillä oli vieraanaan venäläisen työtoverinsa hyisestä vedestä pelastanut Anton Tasanen. Hän oli lapsesta asti harrastanut meripelastusta ja se oli koko kapteenin tutkintoon tähtäävien opintojen ajan ollut vahvasti mukana ja varsin asiantuntevasti, omaa rooliaan korostamatta hän hetki hetkeltä selosti tapahtumat. Hän totesi, että 7 kylkiluuta ja pari murtumaa on pieni hinta ihmishengestä, jonka näin onnistui työtovereidensa kanssa pelastamaan. Tiimityötä, mutta hän hyppäsi tuon 7 metriä mereen! Jäin vain miettimään, että onko esim. UM viestittänyt asiasta venäläiselle medialle!? Tämän päivän valtapoliittisten uutisten rinnalla olisi mukava viestittää myös uutisia, joissa eri kansallisuutta edustavat työtoverit ovat valmiit pelastamaan toinen toisiaan! Haastattelu herätti kunnioitusta, mutta myös lämmitti mieltä!" (Eva-Riitta Siitonen)

        Ehdottomasti pitäisi kertoa myös venäläisille tämä tarina, työkaveria ei jätetä.

        Jos veli-venäläinen muistaa, mitä tuli tehtyä suomalaisille nuorille miehille 1939 -45,
        niin toivottavasti häpeävät.


      • Katsoin tuon Arto Nyberg'in haastattelun myös, täynnä ihailua rohkeudesta ja taidosta!
        Sitävastoin en sota-ajan miesmenetyksiin sotaorponakaan halua jämähtää, elämä on jatkunut vapaassa maassa,kiitos kaatuneen isäni ja Suomen armeijan.

        Kevätsisustus verhoineen ja parvekkeen somistaminen on ajankohtainen minullakin, siinä suhteessa olen samoilla linjoilla Skillanin kanssa, viihdyn kodin puuhastelussa. Kesäiset vaaleat verhot on jo vaihdettu, sivuverhona Vallilan Mandariini saa olla, kun niin hiljattain muutin kerrostaloon.

        Parveke on pesty ja sisustettu hyllyillä, pienoiskasvihuoneella ja merihenkiset istuintyynyt tuoleilla.
        Ikivihreä fiikus ja saniaiset korostavat toistaiseksi, kunnes ilmat lämpenee. Hong Kong mainostaa jo komeaa perunaistutusta, ostan kyllä muutaman lattialle kunhan lämpiää.

        Just katselin auringonvarjolähetystä odotellessa, partsin katossa olevia koukkuja, joihin saisi vaikka minkälaisen köynnöskasvuston kiipeämään. Päivänsini voisikin olla soma näkösuojana!
        Pitänee ihan hillitä itseään, kun ympäristön kaunistaminen on niin hauskaa 😁, moikka!


      • Sankarit- kirjoitti:

        Suomen miehet eivät paenneet Somaliaan vaan taistelivat, haavoittuivat, kärsivät ja jopa kuolivat taaten itsenäisyyden kotimaalleen.

        "Arto Nybergillä oli vieraanaan venäläisen työtoverinsa hyisestä vedestä pelastanut Anton Tasanen. Hän oli lapsesta asti harrastanut meripelastusta ja se oli koko kapteenin tutkintoon tähtäävien opintojen ajan ollut vahvasti mukana ja varsin asiantuntevasti, omaa rooliaan korostamatta hän hetki hetkeltä selosti tapahtumat. Hän totesi, että 7 kylkiluuta ja pari murtumaa on pieni hinta ihmishengestä, jonka näin onnistui työtovereidensa kanssa pelastamaan. Tiimityötä, mutta hän hyppäsi tuon 7 metriä mereen! Jäin vain miettimään, että onko esim. UM viestittänyt asiasta venäläiselle medialle!? Tämän päivän valtapoliittisten uutisten rinnalla olisi mukava viestittää myös uutisia, joissa eri kansallisuutta edustavat työtoverit ovat valmiit pelastamaan toinen toisiaan! Haastattelu herätti kunnioitusta, mutta myös lämmitti mieltä!" (Eva-Riitta Siitonen)

        Ehdottomasti pitäisi kertoa myös venäläisille tämä tarina, työkaveria ei jätetä.

        Jos veli-venäläinen muistaa, mitä tuli tehtyä suomalaisille nuorille miehille 1939 -45,
        niin toivottavasti häpeävät.

        Hyvin jaksoi kaveri, vaikka oli kummaltakin kyljeltä kylkiluita poikki. Sanoi, että ei paranisi aivastaa, silloin hän ei selviäisi! Tsemppiä pojalle.
        En vain ymmärrä, mitä Somalian taistelijoilla on tässä asiassa tekemistä. Kirjoittajalle ei taida välähtää mieleen, että Somaliassa on taisteltu, kärsitty ja kuoltu vuosikymmenet, eikä taida loppua näkyä. "Ei sota yhtä miestä kaipaa".

        Pihan haravointi pitää aloittaa. Haasteellinen askare. Syksyllä kyllä yritin haravoida parhaani mukaan, mutta ympäristössä on tammia, joiden lehdet karisevat omilla ajoillaan. Lehtiä riittää nyt, sillä nehän vain käpristyvät ja rapisevat tuulessa. Kun olet yhdet haravoinut, pelmahtaa saman verran taas jostakin.


      • Suomen-historia-on
        Sankarit- kirjoitti:

        Suomen miehet eivät paenneet Somaliaan vaan taistelivat, haavoittuivat, kärsivät ja jopa kuolivat taaten itsenäisyyden kotimaalleen.

        "Arto Nybergillä oli vieraanaan venäläisen työtoverinsa hyisestä vedestä pelastanut Anton Tasanen. Hän oli lapsesta asti harrastanut meripelastusta ja se oli koko kapteenin tutkintoon tähtäävien opintojen ajan ollut vahvasti mukana ja varsin asiantuntevasti, omaa rooliaan korostamatta hän hetki hetkeltä selosti tapahtumat. Hän totesi, että 7 kylkiluuta ja pari murtumaa on pieni hinta ihmishengestä, jonka näin onnistui työtovereidensa kanssa pelastamaan. Tiimityötä, mutta hän hyppäsi tuon 7 metriä mereen! Jäin vain miettimään, että onko esim. UM viestittänyt asiasta venäläiselle medialle!? Tämän päivän valtapoliittisten uutisten rinnalla olisi mukava viestittää myös uutisia, joissa eri kansallisuutta edustavat työtoverit ovat valmiit pelastamaan toinen toisiaan! Haastattelu herätti kunnioitusta, mutta myös lämmitti mieltä!" (Eva-Riitta Siitonen)

        Ehdottomasti pitäisi kertoa myös venäläisille tämä tarina, työkaveria ei jätetä.

        Jos veli-venäläinen muistaa, mitä tuli tehtyä suomalaisille nuorille miehille 1939 -45,
        niin toivottavasti häpeävät.

        jäänyt meille tuntemattomaksi, siltä osin kuin sitä tunnemme se on valtaajan vain itseään puolustaen kirjoittama.
        Se on harmi, sillä kansa, joka ei tunne historiaana joutuu toistamaan sitä.

        Joku puhui vain somalein kärsimistä sisällissodista, jotka ovat kestäneet vuosikymmeniä.

        Ja suomalaisetko ovat saaneet asua rauhassa?
        Mitä yrität sanoa?
        Tiedätkö mitään Isosta Vihasta, tiedätkö mitään vuosien 1808-09 sodasta?
        Tiedätkö, että koko viimeinen tuhat vuotta ovat suomalaiset joutuneet kestämään sotia omassa maassaan?

        Kun Iso Jätti idästä hyökkäsi 1939, Suomen nuoret miehet menivät estämään Venäjän hyökkäystä, he menivät puolustamaan lapsiaan ja vanhuksiaan ja naisia, jotka lapsia ja vanhuksia hoitivat.

        He eivät kivittäneet oman kansansa naisia, eivätkä silponeet heidän haarovälejään. SEN ainakin tiedät.


      • jankkaajalle

        Juu juu, uskotaan jo vähemmälläkin!


      • Elin-taso-pakolaisia

        Ei sota YHTÄ miestä kaipaa,
        mutt entäs satoja tuhansia käpälämäkeen lähteneitä nuoria somalimiehiä?

        Sinne jäivät vanhukset ja lapset ja naiset, jotka heitä hoitavat,

        nuoret somalimiehet vain pakenivat.,
        Elintasopakolaisia ja jännittävien raiskausten etsijöitä heissä paljon.


      • Rikos-ihmisyyttä-vastaan
        Sankarit- kirjoitti:

        Suomen miehet eivät paenneet Somaliaan vaan taistelivat, haavoittuivat, kärsivät ja jopa kuolivat taaten itsenäisyyden kotimaalleen.

        "Arto Nybergillä oli vieraanaan venäläisen työtoverinsa hyisestä vedestä pelastanut Anton Tasanen. Hän oli lapsesta asti harrastanut meripelastusta ja se oli koko kapteenin tutkintoon tähtäävien opintojen ajan ollut vahvasti mukana ja varsin asiantuntevasti, omaa rooliaan korostamatta hän hetki hetkeltä selosti tapahtumat. Hän totesi, että 7 kylkiluuta ja pari murtumaa on pieni hinta ihmishengestä, jonka näin onnistui työtovereidensa kanssa pelastamaan. Tiimityötä, mutta hän hyppäsi tuon 7 metriä mereen! Jäin vain miettimään, että onko esim. UM viestittänyt asiasta venäläiselle medialle!? Tämän päivän valtapoliittisten uutisten rinnalla olisi mukava viestittää myös uutisia, joissa eri kansallisuutta edustavat työtoverit ovat valmiit pelastamaan toinen toisiaan! Haastattelu herätti kunnioitusta, mutta myös lämmitti mieltä!" (Eva-Riitta Siitonen)

        Ehdottomasti pitäisi kertoa myös venäläisille tämä tarina, työkaveria ei jätetä.

        Jos veli-venäläinen muistaa, mitä tuli tehtyä suomalaisille nuorille miehille 1939 -45,
        niin toivottavasti häpeävät.

        Haagin sotarikos-tuomioistuimeen Venäjä pitää siitä kansanmurhasta viedä.


    • pään_nollausta

      Wappu on tulossa. Harkitsen käymistä kapakassa pitkästä aikaa. Vieläköhän niitä on 60-luvun kaltaisia kapakoita. Silloin sodankäyneet miehet hoitivat yhteisiä asioita eli tekivät puheillaan politiikkaa. Silloin nuorena miehenä valitsinkin aina kapakan, josta kuului suurin meteli ja möykkä. Siellä vauhtiin päässeet miehet puhuivat kovaan ääneen ja enimmäkseen yht'aikaa. No, pakostahan siinä ääntä oli korotettava, jotta tuli kuulluksi. Toisinaan piti oikein hihkaista. Ja se möykkä kuului ulos saakka. Seuraavana päivänä, kun tapasivat totesivat toisilleen, että olipa kiva jutella, vaikka eivät muistaneetkaan mistä tuli puhuttua.
      Kahvipirtissä juodaan sivistyneesti kahvia ja haistellaan tuoreen pullan tuoksua.

    • Ramoona_

      Tein sukulointireissun Kuopion puoleen, sieltä ei kukkaterveisiä ole tuotavaksi, on kevään tulo jämähtänyt paikoilleen. Mutta ehdinpä avajaisviinereitä pirttiin maistelemaan ja ihailemaan sisustajan kevyen keväisiä sävyjä. Tumma lila on hyvä vastaväri hempeille, ihailin juuri kotiin tultua keltaisten krookusten heleyttä tummanvioletteja vasten. Minulla on kautta vuoden kotona vaaleat kevyet verhot, sälekaihtimilla säätelen valoa, jos sitä liialti tulvii. Vasta vapun jälkeisellä viikolla seilaamme ensin laivalla matkailuauton kanssa Itämeren yli , ja Travemündestä suunnataan Reinin vartta pitkin Ranskan puolelle. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, alkumatkasta kukkii jo sipulikukat aikaisimmat pensaat ja
      jotkut hedelmäpuutkin, sitten hevoskastanjat . Mukavia yllätyksiä on taas paluumatkalla , eri kautta sitten palailemme .

      Nuorison kuuluu oma polkunsa löytää, ei siinä ainakaan isovanhempien pidä mennä mestaroimaan, tulee kyllä neuvotuksi ja saattaa jokin neuvo perille mennäkin. Maailma on muuttunut, mutta onko ihminen sisimmältään - turvaa, ymmärtämystä ja ohjausta nuoriso aina tarvitsee, rajoja ja rakkautta. Monessa asiassa on nuorten hyvinvoinnin tietä siloteltu, mutta toisaalta on uusia vaaroja ilmaantunut , valinnat ovat aina haasteellisia . Tuntuu ihan julmalta, miten koululaisten pitäisi olla jo varhaisessa vaiheessa uratietoisia, valita vaativia erikoisluokkia ja erikoislukioita päästäkseen unelma-alalleen.

      Saisi jo lämmetä , muuttolinnut hytisevät , laulu kyllä kirkkaana kaikaa.

    • hurskainen

      Taitaa enää tämä viikko sujua päiväsaikaisten räntäsateiden kanssa? Viikon päästä on luvattu yli 10 asteen lämpötiloja Suomen etelässä.
      Olisi sitä puuhaa ollut kotonakin mutta asioitakin pitää välillä hoitaa. Mm veroimoitus vielä tekemässä.
      Tämä kotitalousvähennyksien kirjaamista varten verottajan tietoon.
      Portaille tai puuhun en uskalla nousta kun niin huimoo.

    • MummeliMia

      Tänään olen aamulla ollut jumpparyhmässä, ja vetäjä oli erityisen vaativan ohjelman valinnut,
      kotiin päin pyöräillessäni olin aika väsynyt ja nälkäinen, vaikka olin ennen lähtöäni syönyt
      hyvän aamiaisen ja juonut aamukahvit.

      Kotiin tultuani vaihdoin heti oloasun, laitoin ruuan lautaselle saakka, niin silloin puhelin soi.
      Siellä eräs ystäväni halusi meidän lähtevän kentälle, koska nyt siellä voi olla hyvä sää.
      - Mutta siellähän sataa jotain räntää ja välillä vettä!
      - Se on aivan paikallista, mennään nyt vain!
      Aloin innostua, aika sovittiin, söin kuitenkin ensin, sitten pukeuduin lämpimästi ja oltiin vielä pari tuntia kentällä.
      Pyykkipäiväni siirtyi huomiseen, muuten on hyvä olo. uskon unen maistuvan, kun sen aika on.

      Hei taas!

    • Tiinavenla

      Olipa pitkästä aikaa ihan ensi yrittämällä Kahvipirtin tie auki taivasta myöten.

      Taivasasiaa täällä minun nupissani onkin pyörinyt heräämisestä asti, sillä tuo yläkerta on tänään oikutellut kuin paha kakara.
      Eilisen kevään täyteisyyden jälkeen herättiin tänään siihen, että niin maa kuin autotkin olivat paksun lumen peitossa, ja taivas kaatoi kaiken aikaa lisää rännänsekaisia lumihiutaleita.
      Eksyin töllöttämään ajankululuksi, mutta ei tullut tuutista muuta kuin hölönpölöå, ja niinpä nukahdin ja pitkään nukahdinkin. Kun sitten äsken heräsin, oli ensi näkymä roihuava ja savuava tulipalo toisella puolella tietä sijaitsevan kolmikerroksisen talon kulman takana.
      Hetken kuluttua tuli palon syy näkyville: SUUREN SUURI AURINKO liekehti kuin jättikokoinen juhannuskokko, eivätkä ne savupilvetkään olleet savua vaan ihan pelkkiä pilviä. Aurinko oli niin häikäisevä, että oli pakko sulkea sälekaihdin ja sytyttää kattolamppu nähdäkseni kirjoittaa.

      On noita ilta-ja aamuaurinkoja tullut ihailtua vähän siellä sun täällä, mutta tämänkertainen kokemus on ainutlaatuinen ja takuulla unohtumaton. Sille vetävät vertoja vain Mujejärvellä näkemämme revontulet. Ne olivat elämys meille suomalaisille, mutta menin kekellä yötä herättämään sisareni ja saksalaisen lankoni, ja tuntitolkulla hekin seisoivat täkkeihin kietoutuineina koleassa syysyössä ja olivat mykkinä ihastuksesta.

      Minulla noita unohtumattomia luonnonilmiöitä on nyt tasan kolme.
      Ihanaa, että luonto on olemassa!

      Kaikkea hyvää ja ihanaa niin Kahvipirttiin kuin ahkerille pirtissä kävijöillekin, eikä Kaulinta eikä kisuleja passaa unohtaa!

    • Huomenta ja olipa kiva kun väkeä on pirtissä käynyt näin paljon;)
      Sodasta puhuminen on lisääntynyt, ajattelenkin, että onko tämän päivän ihminen unohtanut ne sodan kauhut ja niitä kaivataan, onko joka sukupolven välttämättä sodittava?
      Luulisi olevan muistoissa ne kauheudet ja tuskat siinä mielessä, että vastalauseita sodalle leviäisi.
      Syyttömät sodasta kärsii ja pakonkin edessä on henkensä annettava, tuhoa tai tuhoudu hengessä sotaa käydään,
      Sodasta päättäjät istuvat pöytien ääressä, tehden päätöksiä sotimisista, neuvottelu mahdollisuudet unohtaen.
      Olen kai niitä ihmisiä joka mieluummin päänsä pensaaseen piilottaa, ettei sodasta tarvitse kuulla.
      Enpä nyt päivää pilaa enemmillä viisauksilla.

      Repuriikka, kyllä minä hyvin mummoksi itseni luokittelen ja perinteisesti mummona elän.
      Tuo verhojen vaihto on kyllä kotoa lähtöisin, kai sitä siihenkin aikaan vaihtelua äiti kaipasi ja se vaihtelu halu on periytynyt.
      Eihän verhot yksistään kodikkuutta luo, kai ne ihmiset siellä kodissa sen hengen luo.
      Erilaisuuskin on rikkautta.

      Minäkään en tykkää sälekaihtimista, mutta nykyään ne jo kauppaan kuuluu, mutta voi ne nostaa ylös näkymättömiin.
      Minulla melkoinen verhovarasto ja sieltä aina kaivan jo unohdukseen painuneet verhot ja taas kuin uudet ovat.

      Katsoin myös uusintona tuon sankari teon tehneen haastattelun, tuollaisia ihmisiä toivoisi enemmän olevan, nähnyt toisen hädän, ainoa ajatus mennä apuun.
      Muutenkin itse rauhallisuus tämä nuori mies, ei nostatellut itseään.

      Onhan se pirtin elämä niin terveellistä , pullan tuoksun voi jokainen aistia ja nurkkakaapin sisällöstä nauttia, sen kummemmin pääkipua saamatta.
      Historia on hyvä tuntea, joku on sanonut, jos ei historiaa tunne, ei ole tulevaisuutta, kuitenkin suuntana tulevaisuus.
      Tuo haravointi oli aikoinaan minun mieli hommia, tosin kyllä siitä myös vaivaiseksi osin itsensä sai.
      Palkkana kaunis nurmikko ja kukkapenkit.

      Ajattelin Ramoonan jo nauttivan matkalla näkemästään, mutta lähellä tuo jo kuitenkin on, se nautinto, hyvää ja turvallista matkaa.
      Todella lapsuuden aika on lyhentynyt, nyt jo pieniä aikuisia hyvin nuoresta alkaen.
      Turvallisinta on maan kamaralla pysyä Hurskainen, sitä ei tiedä milloin se huimaus tulee ja seuraamukset voivat olla vakavia.

      Onhan niitä auringon nousuja tullut useita katsottua, mutta aina ne yhtä ihanalta vaan näyttää.
      Ihana kun luonto on olemassa toteat Venlastiina, niin on ja sen hyvinvoinnista kannattaa huolta pitää.

      Nyt meinaa taas virua tämä rupattelu, mutta nyt pistän pisteen ja lähden laulu hommiin, heippa!

    • muori77

      Päevee tuas.

      Voe kamala mikä ilima,jalakarättejä sato äskön;)

      Eilen oli erittäin hieno sää,nii nyt sitten taas takapakkia;(

      Kerhohuoneelle lähden kohta,ei tartte mennä ulos,hissillä vain alakertaan ja sillä siisti;)

      Se tuo kevväinen sää ajaa seihtemällä hevosella.
      Näkkyy paikasa pitävän.

      Eipä kummempia nyt kuulu.
      näkyillään...

      • hurskainen

        Miekii näitä rauhanmiehiä, tarkoitan miespuolisia. Suoritin varusmiespalvelukseni siinä kuin neljä veljeänikin aikanaan.
        Kuopiossa palvelin. Helmikuussa kun menin niin syksyllä siviiliin.

        Tuo oli ensimmäinen pitempiaika kotonta pois. Tai se tädin kotona 1 kesä.

        Tätini luona asuin 1952, sen olympialaiskesän. Helsingissä. Olin 14 v. Yhtään radiolähetystä en muista kuulleeni noista kisoista.

        Päiväni oli tänään erikoinen. En jaksanut herätä päiväunilta. Lepäilin vielä tunnin verran. Pakotin itteni välipalalle ja mehua hörppäämään.

        Tein pihallla olevan romukuorman ja vein sen jätekeskukseen. Metallia muovia kuitulevyjätettä ym. roinaa. Hyvältä tuntuu aina poistua sieltä.

        Tämä erikoinen kevät. Luvassa vielä jopa huonoja ajokelejä lumisateiden vuoksi. Mutta ensi viikolla jo kevätilmoja. Jaksellaan!


    • Skillanin mielipiteeseen ei ole mitään lisättävää. Kannattaisi niittenkin, jotka eivät ole sota-aikaa kokeneet, joskus kysellä miten sota-ajan lapset kokivat sodan.

      Joskus vuosia sitten pidin tapanani kuunnella radiopakinoita.
      Toimittajan nimeä en muista, mutta mielestäni hän oli ihan omaa luokkaansa. Joskus suorastaan harmitti, jos joku poikkesi kyläilemään tai itselläni oli muuta menoa, kun oli suosikkitoimittajani aika.
      Unohtumattomaksi jäi pakina Sillanpään marssilaulusta. Hän kuulemma kirjoitti sen laivalla matkalla sotaa pakoon Ruotsiin. "Kotikontujen tienoita tervehtien tämä laulumme raikukoon yli peltojen, vetten ja tunturien aina Hangosta Petsamoon...
      ... Sinä tiedäthän veikko mun vierelläin mikä retkemme tänne toi: ilomielin me riensimme sinne päin, mistä yhteinen kutsu soi..."

      Toivottavasti ei meidän lapsillemme eikä lapsenlapsillemme soisi minkäänlaista "yhteistä kutsua".

    • Daavid-kontra-Goljat

      Suoessa asukkaita yli 2 miljoonaa, Neuvostoliitossa 200 miljoonaa, joten

      Suomen ja Neuvostoliiton voimasuhteet Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen

      olivat täysin epäsuhtaiset.

      Goljat hyökkäsi Daavidin päälle.
      Melkein 100 000 nuorta Suomesta murhasi Neuvostoliitto.

      Haagin sotarikos-tuomioistuimeen Venäjä pitää siitä kansanmurhasta viedä.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotarikos


      30.11. 1939.

      Sodan lähtöasetelmat olivat karut: Suomalaisen sotilaan piti vastata vähintään kymmentä ryssää, minkä he kyllä tekivätkin.

      Numeroiden valossa Neuvostoliitto oli Suomeen hyökätessään täysin ylivoimainen. Pienen Suomen väkiluku oli alle 10%:a suuren ja mahtavan väkiluvusta. Tämä väkimäärien ero näkyi myös rintamille ja niiden reserveiksi sijoitettujen joukkojen määrässä.

      Sodan alkaessa Neuvostoliitto keskitti Suomea vastaan runsaat 450.000 miestä, mutta reservissä näiden lisäksi oli pari miljoonaa. Valtava reservi salli elävän voiman menettäneiden divisioonien nopean vaihdon rintamavastuusta.. Ja tämä vaihtoruletti alkoi toimia heti sodan alkupäivinä. Elävää voimaa Neuvostoliitto kulutti menetyksiä kaihtamatta. Olihan heillä mistä ottaa.

      Saksan hyökättyä Puolaan ja sittemmin Neuvostoliiton yhtyessä leikkiin, piti Neuvostoliittoa varpaillaan Saksan uhan varalle. Tämä osaltaan hieman helpotti suomalaisten asemaa, vaikka korpiseuduille sijoittuva rajamme Neuvostoliittoon ei kovin montaa divisioonaa olisi lisää mahduttanutkaan.

      Sodan alkaessa suomalaisia oli rintamajoukoissa noin 250.000 miestä.
      Näistäkin osa pahasti alivarustettuina. Pelkällä kokardilla kun ei sodita.


      Kirjoittanut Lautamies 2. joulukuu 2013, 10:30

      ____


      Venäjän väkitilastoja:

      1938 lopussa oli 172 mlj.

      " June 1941: 196,716,000*

      January 1946: 170,548,000*
      January 1951: 182,321,000* "

      1953 mentiin yli sotaa edeltäneen.

      " January 1959: 209,035,000*

      • Suomalaisia-sitten

        sodan jälkeen syytettiin "sotasyyllisiksi".
        Ei venäläisiä.
        ___
        Olisi koomista ellei olisi niin traagista!

        Wp:
        "Rikosoikeudellinen sotarikollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
        Sotarikosten tutkiminen aloitettiin Suomessa jo 1944. Sotarikosten vuoksi Suomen omien lakien mukaan oli tuomittu vuoden 1948 loppuun mennessä kaikki oikeusasteet huomioiden yli 700 henkilöä. Suurin osa heistä tuomittiin sotavankeja koskevista henkirikoksista.[5][9]

        Poliittinen sotasyyllisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
        Pääartikkeli: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti
        Suomessa ei aluksi katsottu välirauhansopimuksen 13. artiklan koskevan poliittista johtoa. Tilanne kuitenkin muuttui taannehtivasti liittoutuneiden määriteltyä yllä mainitussa Lontoon kokouksessa 1945 muun muassa käsitteen ”rikos rauhaa vastaan”. Vielä vuonna 1945 säädettiin Neuvostoliiton painostuksesta Suomessa laki sotasyyllisten rankaisemisesta, jonka pohjalta poliittisen johdon sotasyyllisyysoikeudenkäynti aloitettiin marraskuussa 1945.[5]"


      • Vääryyttä

        2 miljoonaa vastaan 200 miljoonaa.


      • pinta-ala.on.iso
        Vääryyttä kirjoitti:

        2 miljoonaa vastaan 200 miljoonaa.

        Venäjän väkiluku on nykyään paljon pienempi kuin NL:n aikoina.

        https://www.google.fi/search?q=venäjä&ie=utf-8&oe=utf-8&client=firefox-b&gfe_rd=cr&ei=qaX_WMYGoavzB-X_gLAL

        Mikä lie NL:sta eronneiden valtioiden määrä?


      • Minunkin.mielestäni
        Vääryyttä kirjoitti:

        2 miljoonaa vastaan 200 miljoonaa.

        Se joka hyökkää toiseen maahan, pienen kansan kimppuun, on syyllinen.


    • Siinähän sotajuttua tuli kopioituna. Kirjoittajaa "Lautamies" en tunnista. Hyvä arvaus voisi olla tämän ajan Sinimustat järjestön taputus uskovainen. Siinä puljassa puuhasi muun ohella johtajana pappi Elias Simojoki kiihkomielisenä innoittajana facistien leirissä.

      Eipä oikein kiinnostaisi jauhaa vanhaa asiaa. Aikoinaan väliaikainen opettaja, toimittaja, sanoi että hyvähän on muistaa historiasta vuosilukujakin, mutta vielä tärkeämpää on ymmärtää ne ennakoivat asiayhdeydet ja tapahtumat, jotka edeltävät jotain suurta tapahtumaa. Sen olen ymmärtänyt.

      Olen huomannut muualtakin (Takaisin Karjala) Venäjän vaatimisen Haagan sotarikostuomioistuimeen. Eiköhän ne tuomiot ole jaettu ja lusittukin. Liittoutuneet määrittelivät kantansa 1945. Tältä pohjalta tutkinnat Suomessa tehtiin. Sodassa tulee, valitettavasti, tappioitakin. Suomi luettiin Akselivaltoihin Saksalaisten kanssa.

      Sotaa edeltävä aika oli hyvinkin avoimesti Neuvostoliitto vastaista. IKL ja sen nuorisojärjestö Sinimustat sekä AKS pitivät ääntä ja saivat melko paljon sitä kuuluville. Pappi Elias Simojoki oli monessa johtotähtenä. operoi mm. rajan taakse Aunuksen vapautusretken ja Karjan vapaustaistelun. Eihän ne onnistuneet, mutta eivät varmaan naapurissakaan luottamusta lisänneet, vastentahtoisiin suomalaisneuvottelijoihin. 30- luvulla saksalaisten sotilaiden määrä Suomessa kasvoi. Saksalaisten hyökkäyksestä Suomen kautta alkoi jatkosotarytinä. Parin päivän kuluttua suomalaiset liittyivät kisaan. Kylläpä siinä menossa siinteli Suur-Suomi.

      Enpä jaksa kiinnostua tästä aiheesta enempää. Tunnen "vedätyksen" makua koko tämän sortin puuhassa. Vanha konstihan se on, uhkakuvilla pelottelun ja valikoiden vanhoja kerraten ja tuplaten yritetään saada kymmenien miljardien sotakaluston hankinnat nurkumatta lävitse. Harkintaa vaativat nimetään pettureiksi. Jollain ei näytä olevan rajaa: sotakalusto ensin, siihen varat pienistäkin kukkaroista ja sitten muuta jos jää... Tuskin palaan sota-aiheeseen.

      Ylen sateinen oli tämä päivä, aamulla tuli lunta ja räntää. Nyt vettä posottaa. Hyvä kun on edes ilmoja! Hyvää jatkoa!






      .

    • Vanhoilla

      ihmisillä on usein epäluuloisuutta.

      ' Poliittinen eläin' en ole, enkä ole ikinä ollut, en ole kuulunut mihinkään puolueeseen, vaan tarkkailen vapaana kaikkea mikä on tapahtunut, mikä tapahtuu ja mitä ennakoimme tapahtuvaksi.

      Jos olisin fiksoitunut johonkin puolueeseen, silloin (ehkä) katselisin vain sen ikkunaverhojen raosta kaikkea.

      • Niinkuin-esim

        Sipilä ja Berner, he ovat niin fiksoituneet omaan miljonääri-statukseensa,
        etteivät enää edes näe mitään muuta,
        kokonaisuus näyttäytyy heille kuin kieropeilin vääristämänä.


    • Huomenta, nyt talven keskeltä, lunta on satanut nurmikot valkeiksi, tiet sitten sohjossa.
      Yksi aste näkyy lämmön puolella olla, että eipä kauan lumipeite kestä.
      Tänään olin suunnitellut tuonne parvekkeelle lastojen ja luuttujen kanssa mennä, mutta taitaa jäädä, ellei sitten kirkastu.
      Monella reellä se kevätkin ajaa.

      Nuo sotaiset jutut jätän väliin, olin niin pieni, kun sota alkoi ja päätyikin kouluun menoni aikoihin, joten aika vähäiset muistot niiltä ajoilta, puutetta kaikesta, sen muistan.
      Mennyt on mennyttä, kallis oli hinta, mutta nyt suuntana, toivottavasti aika, ettei enää sodita.
      Menneet ei takaisin tule, katse vaan tulevaisuuteen.

      Noihin politiikan kuvioihin en myöskään puutu, ei ole taitoa, ei tietoa, paras hiljaa ohittaa.
      Vaikeaa tuntuu olevan päättäjilläkin.
      "Täällä pojan tähden alla" elokuvassa pappi myös rouvineen hyvin isämaallinen oli, ei siinä pienen asialla monastikaan oltu, isänmaallinen Jussikin kuokkineen, vähän eri tavalla kylläkin.
      Elokuva alkaa taas telkkarista, tuleeko sarjana vai kokonaan, siitä en tiedä.
      Hyvä kuvaus sen ajan elämästä, monelta kantilta.


      Nuo radio ohjelmat ennen niin mukavia, kun ei ollut paremmasta tietoa , minäkin istuin ja kuuntelin, jo silloin nuorena ollessa käsityöt kiehtoi ja illat niitä tehden, radiota kuunnellen sujuivat.
      Kotona oli tarkat ajat minkä jälkeen ei ulos ollut menoa, taisi olla muistini mukaan kello kahdeksan, kun piti kotiin tulla iltaisin.
      Eipä niitä menojakaan silloin ollut, talvella kelkkamäessä ja kesällä uimassa ja pesäpallon peluussa,
      Pihapiirissä nämä kaikki tehtiin, ei silloin kylää kierrelty.
      Kouluaikaa silloin eleltiin, tulihan sitten rippikoulun jälkeen jo muut kujeet mieleen, tanssiminenkin innosti, jalkaisin pitkiä matkoja tanssi paikoille mentiin.
      Luistinrata oli se tanssiin opettelu paikka, luistelu jäi vähemmälle, soittivat levyjä ja siellä kentän laidalla sai tanssia.
      Oli se aikaa, niin viatonta, verraten tämän ajan menoihin. tänä päivänä nuorten elämä vaarallista, uhkia monenmoisia.

      Eiköhän ala Hurskaisen piha jo kunnossa olla, niin ahkerasti ole puuhastellut, pitäisi välillä vain olla ja nauttia.
      Taitaa olla minunkin paras suunnitelmia muuttaa, ei kai kovin kummastelematta katsella, jos vesisateella alan ikkunoiden pesuun.
      Toisaalta, enpä lupaa tarvitse keltään kysyä, näitä omaperäisiä puuhiani on muitakin.
      Kaikessa pyrin olemaan erilainen, kodin sisustus ja kaikki hommani poikkeavat tavan omaisesta, niin haluan.
      Hölmönä voi joku pitää ja siihen on täysi oikeus;)

      Menen nyt tuonne lankakorille ja katson mitä sieltä saisi aikaan, kuluu se sadepäivä tälläkin tapaa.
      Jossakin päin saattaa aurinko paistaa täällä ei, ulos en lähde, kun ei ole pakko, hyvää päivää teille kaikille.

      • hurskainen

        Eikäkö siinä kävi niin että pihalla oli keinu. Kesän 2011 ehdittyä heinäkuun viimeiseen iltaan, vaimo sanoi voivansa huonosti ja pyysi tilaamaan ambulanssin.
        Tietysti tilasin. Katsoin rappusilta kun roteva savonkieltä puhuva ambulanssimies kärräsi hänet tarkkailuun sairaalaan.

        Runsas viikko siitä sairaalasta soitettiin iltamyöhällä, vaimonne tila viittasi aivohalvaukseen, hänet kuljetettiin ambulanssilla Töölön sairaalaan.
        Tuli tuntuma että tuon täytyy olla vakavaa. Niin se oli. Vaimo ei enää voinut kävellä.
        Se pihakeinu. Laitoin sille myöhäsyksyllä puuraamit ja levykaton. Peitin pressulla. Pahkeinen sentään, sinne pieneen "telttaan"tuli tungettua erilaista kamaa.
        Säät rääpivät pressun resuiseksi. Pihan suojassa sitä ulkopuoliset nähneet; velimioes käynnillään hiukan kuittaili, voisikohan tuo pihakoriste olla kinkeripiirisi rumimpia.

        Purin sitä kamaa puoli sunnuntaipäivää. Erilaista rojua pienperäkärryllinen. Tolkun tyyppinä vein kuorman sitten jäteasemalle.
        Tänään kun itapäivällä olisin mennyt ulos, sattui isompi kuuri. Kun sain sadevaatteet päälle kauppareissua varten - tietenkin aurinko paistoi.

        Niitä enää pois vaihtamaan, kauppaan lampsin perunoita, Knorrin kastikepulverta ja amerikan fläskiä ostamaan. Ilman edes puolikkaan keskiketterän lisäystä.


      • M.M-

        Hauskasti kirkoitat, Hurskainen, kiva lukea!


      • korjaus-edelliseen

        kirjoitat


      • Tarkoitin

        vaikka aiheesi oli surullinen, oli loppu kuitenkin hauskasti sanottu.


    • MummeliMia

      Hyvää huomenya minultakin,
      nopeasti sanan tai pari kirjoitan ennen jumpparyhmään lähtöäni. Ihmeesti ainakin minun kohdallani liikunnalla on merkitystä hyvinvoinnille nimenomaan unen laatua ja pituutta parantaen,
      siksikin sitä kannattaa jatkaa. Vaikka lähtö jokus laiskottaakin, takaisn tullessa on kuitenkin hyvä mieli.

      Hyvää jatkoa Kahvipirttiin ystäville!

    • Ohimenijä

      Päivää. Muuta ei sitten olekkaan.

    • Kirkastuu, kirkastuu. Ei tässä uskalla ruveta kehuskelemaan, että päivästä on tulossa tosi kaunis.
      Taivaanranta on mustanharmaa, mutta onhan sitten jotakin jännitettävää. Ja ah sitä mielihyvää, jos aurinko ihan oikesti alkaa hymyillä taivaankannella.

      Valo valaisee apeankin mielen.
      Sitä mieltä taitavat olla variksetkin. Ne oikein parvelevat ja lepäävät välillä sähkötolppien päällä.
      Siinä sitä onkin meikämuijalle katseltavaa...

      Terkkuja kaikille!

    • sattaa,paistaa, sattaa,paistaa.....sellainen viikko taas menossa. Nyt paistaa taas aurinko mitä kauneimmin. Muutaman kerran olen pirtin oven takana käynyt- käymiseksi on jäänyt. Nyt tulin ihan sisälle saakka.
      Ensin luulin että olenko jollekin "sota-tantereelle" joutunut. Riittää kun nuo suurvaltiot virittelevät ydinpommejaan ja syyttelevät toisiaan. Ei jaksa olla meikäläinen kiinnostunut sotimisesta .Ja onhan tuota suomenkin 39 - 45 sota-aikaa setvitty tiuhaan tahtiin. Ja toiset jopa eläneetkin sen sodan jaloissa. Minäkin.

      Joku päivä tein uroteon, kun pesin kaikki ikkunat ja parvekkeen lasit. Ovat kamalan suuri töisiä, nämä uudet lasit. Lukkoja on lisätty puolella ja nuo ilmanotto jutut pitää poistaa kokonaan että saa ikkunan auki. Onneksi oli "meisselimies" apulaisena muuten meuhkaisin niiden kanssa varmaan vieläkin. Tuuletus ikkunat pitää purkaa ruuveistaan saadakseen ne kokonaan auki ja pesukuntoon.
      Onkohan tämä laiskuutta, ai niin, sanontakin kuuluu:laiska töitään lukee !!! Niinhän se onkin !

      Utran kesäteatterissa harjoitellaan Markku Pölösen muokkaamaa ja ohjaamaa Nummiduunarit.
      Kesä saapuu aikanaan ja kesäteattereissa pitää taas käydä. Se kuuluu kesään.
      Nyt kuitenkin jatkuu, no mikä lie, kevät vai takatalviko lie, miten kukakin tahtoo. Lumituiskuja luvassa kuitenkin vielä ensiviikollakin.
      Nyt moi- nähdään taas !

    • Aamulla oli naapuritalon peltikatto valkoisena lumipeitteestä. Aika pian lumi kuitenkin sulahti, pieniä sateen yrityksiä on ollut, mutta kyllä aurinkokin näyttäytyi.

      Ikkunoiden pesu-urakkahan se on esissä. Olen vältellyt laiskuuttani sitä hyvillä tekosyillä. Ei vielä, antaa hiekan rippeetkin huuhtoutua pois, muutoin homma menee hukkaan. Turhan viileät kelitkin on vielä. Tulee siitä pikapuoliin kunnon kesäinen kelikin. Silleen sitä työtä on tullut säästettyä, samalla kerralla ne pyyhkiytyy enemmän likaisetkin ikkunat.

      M-K kertoi työläästä ikkunan lukituksesta. Onhan niissä erilaisia virityksiä. Tuuletusikkunan pokat meilläkin on niputettu yhteen. Kun ekakerran yrittelin avata ja ratkaista, tuli siinä muutama perh... Olenhan näitä virityksiä nähnyt ja aukonut. En kuitenkaan sellaisia kuin nyt näissä uusituissa. Kyllähän ne aukeni ja kun homma on hallinnassa, ei se monta sekuntia aikaa vie.

      Variksia täälläkin liitelee laumoina. Niillä on hyvä muisti, tulevat säännöllisesti ruokailemaan. Täällä kiertää yksi mummo ja työntelee uusiokäyttöön ottamiaan kulahtaneita lasten rattaita leipäkärryinä. Siitä hän heittelee tiettyyn paikkoihinsa leivänmuruja. Varikset taitavat tuntea mummon niin hyvin, että ovat laumana paikalla heti kun eka kourallinen murenta lentää pusikkoon. Voihan olla, että varikset seuraavat edellisestä paikasta kunnioitettavan matkan päässä perästä ruuan jakelijaa.

      Siinä se päivä on mennyt vanhetessa. Unilääkkeeksi sopivaa kirjaa olen joutoaikana yrittänyt lueskella. Hyvin se hoito on onnistunut. Katsellaanpa millainen päivä huomiseksi avautuu. Erilainen tietysti, vaikka samalta vaikuttaisi.

    • Neeasa

      Iltateet tulen vielä Pirttiin nauttimaan, täytyy jotain lämmintä saada, kun iltalenkilläni melkein vilustuin.
      Koko päivän on tullut reippaita lumikuuroja, auton edessä tuskin 10 m. oli näkyväisyyttä,
      mutta onneksi oli vielä talvirenkaat!
      Hyvähän tämä, että nyt on kylmä, eikö sitten kesä ole kuuma, näin ennustetaan.
      Ikkunain pesemisestä on moni jutellut, minä odotan vielä lämpimiä ilmoja. Usein olen helluntaiksi sen tehnyt ja kesäverhot vaihtanut, ja siihen taitaa mennä nytkin.

      Hyvää oli tee ja viinerinkin vielä sen kanssa pistelin, SkillaN varmaan oli niitä Pirttiin tuonut,
      kiitos!
      Muutaman päivän kuluttua on se yksi kesän alun merkki, vappu, iloitaan siitä.
      Hyvää vappua kaikille!

    • Huomenta, tuulessa ja yhden asteen lämmössä täällä Savossa mennään.
      Hidasta on kesän tulo, mutta eipä toivoa menetetä, sitähän onneksi torstai on täynnä;)
      Monella tyylillä sää liikkuu, tulee lunta, tulee vettä, tällä hetkellä naapurin nurmi ohuen lumikerroksen peitossa.

      Minä hätähousu olen jo ikkunat selvittänyt, mutta parveke vielä odottaa korkeiden lasien siirtelyä.
      Siihen varaan koko päivän, niin hidasta on se touhu. on muuten keksintöjen kukkanen.
      Minun päiväni on lyhyt, tarkoitta yleensä puolen päivä työ rupeamaa.
      Voisi pestä jo ulkoa päin ikkunat uudelleen, mutta ihan niin siivous intoinen en kuitenkaan ole.
      Kaksi kertaa vuodessa saa riittää.

      Minulta jää kolmannen lasin väli pesemättä, on niin tiivis, että en yrittämälläkään auki saanut.
      Kovasti hankala on meri-kukankin homma, minulla tuo tuuletus on yläpokassa ja tuuletus ikkuna aukeaa, kun lukituksen poistaa.
      Niin se olisi, että suunnittelussa tarvittaisiin naisia mukaan, jotka osaisivat sanoa käytännön kokemuksella miten asiat pitäisi hoitaa.
      Olisihan se lintujen ruokinta paikallaan, mutta meilläkin tuossa puistossa sitä tapahtui, mutta nyt ei enää kukaan syötä, lintuja kertyi laumoittain, naakkoja etupäässä ja se alkoi olla jo riesa.

      Hyväksi koin tuon huuhteluaineella pesun, sopii kylpyhuoneen kaakeleihin, huonekalujen pyyhkimiseen, hiusten pesun jälkeen sähköisyyden poistoon ja vielä mainostivat auton istuin puhdistukseen.
      Hiuksiin pesunjälkeen suihke laimealla veteen sekoitetulla huuhteluaineella, en ole kokeillut, mutta uskon tehoon.
      Mustiin pitkiin housuihin kokeilin myös ja tepsi sähköisyyden poistoon, otin muutaman pisaran käsiin ja pyyhkäisin, hyvin toimi.

      Näyttää ihan siltä että kirkastuu taivas ja sehän mielialan nostaa, samaa mieltä Venlastiinan ja variksien kanssa olen.
      Ohimenijä, jospa keksisit jotain sanottavaakin, päivän lisäksi;)
      Tuo on totta, ei millään viitsisi tehdä lähtöä mihinkään, kuitenkin hyvän mielen saa, kun tulee mentyä, minulla nykyään vahvana tuo haluttomuus.
      Ehtikö vaimosi keinua, vai tuli keinun hankinta liian myöhään,?
      Hyvä että nyt pääset keinumaan ja katselemaan siistiä pihaasi, surullista, että vaimo ei kanssasi saanut elää.
      Ei kysellä mitä me itsekukin haluttaisiin, tätä se elämä on.

      Voi että, taas alkaa sataa ja minun olisi kampaajalle mentävä, no ei kovin pitkä matka, mutta tuuli olisi riittänyt, en sadetta kaivannut.
      No aina ei käy miten haluaa, toivoton teille kaikille kuitenkin toivomaanne olotilaa;)

      • hurskainen

        Ehdittiin me monessakin pihakeinussa istua ja kesää ihailla. Tämä viimeisin oli ja on vieläkin upein niistä. Siks sen talveksi peitin.
        Lamaannuin niin etten sitä sen jälkeen kesäksi aukaissut. Samaa on sanottav sisätilojen siivoamisesta. Kun saan rahaa, tilaan ammattisiivoojan pariksi viikoksi.
        Hiukan mollivoittoisena tämäkin päivä kului. Omia aikojaan se siintä aikanaan selkenee. Mielikin.
        Olisi minulla vaatteitakin, mutta haalarit tai työhousut kuuluvat isoimpaan osaan vuoden päiviä.
        Tänään oli tyynessä paikassa jo vähennettävä vaatetustakin.


    • tervehdys täältä hankien keskeltä-- no ei oikeesti- mutta vitivalkoinen on maa kylläkin. Ja lisää tupruttaa, just niinkuin on luvattukin.
      Ihan uusi juttu oli tuo moninainen huuhteluaineen käyttö. Pyykissä kyllä käytän varsinkin pakkasten aikaan ja saatan jotain turhan sähköistä vaatetta erikseen huuhteluaine vedessä käyttää. En taitaisi uskaltaa hiuksiin laittaa,, tuskin. ikkunoiden pesuveteen laitan aina lorauksen astianpesuainetta, ja kirkasta tulee. Eikä se pesu sinänsä raskasta ole. Paitsi ne hankalat asennot esim. keittiön työpöydältä kökötellessä ,milloin milläkin mutkalla. Joutusaakin oli kun avustaja toimi ikkunoiden "avaajana ja sulkijana".
      Tytär ehdotteli että palkkaa joku pesemään...en vielä kuitenkaan. Sanoin että odotan vielä huonompia päiviä. Jos vielä menisi jonkinlaisen epämääräisen jumpan piikkiin nämä kiemurtelut

      Hyvät on ikkunat muuten- tiiviit ja vedottomat. Huonelämpötilakin nousi pari astetta. Mutta ne moninaiset lukot. Ei niin ole kysytty nais näkökulmaa siihenkään asiaan.............
      (Mitähän siihenkin olisi osannut sanoa ??? Asiaan tutustumatta tuskin mitään ))))

      Kyllä varmaan on lämmin kesä tulossa- halutaan uskoa niin.Ja hyvä tosiaan kun nyt pelleilee nuo säät eikä kesällä. Toisaalta ei kesästäkään tiedä- vasta sitten aikanaan ja jälkikäteen.
      On juhanuksenakin ollut pakkasyötä ja perunan varret paleltuneet.

      Ahaa, vieläkin on ainakin yksi viineri lautasella..... käytän ihan vähän mikrossa ja nam, nam, hyvältä ja tuoreelta maistuu. Kun ei pidä yhtään liika sekunttia mikrossa. Siellä muuten saa aika äkkiä sitkistymään ihan pilalle pullat. joskus jossain kylässä olen yrittänyt söydä sellaista kahvileipää..... teräaseet ja terävät nekin, olisi sen pullan murtamiseen tarvinnut.

      torstaipäivä jatkuu räntäsateen merkeissä. pidetään mieli kevät ja vapputunnelmissa, sieltä se kesä tulee kun ehtii.
      Varmuuden vuoksi sanon jo nyt: Kaikille kaunista ja kivaa Vappua niin kahvipirttiin kuin sen ulkopuolelle !!

      • Neeasa

        Oi kun sain hyvät naurut tuon meri-kukan vieraspullan syönnistä!
        "teräaseet ja terävät nekin, olisi sen pullan murtamiseen tarvittu"!


    • Neeasa

      Katsoin juuri niin kauniin veteraanipäiväjuhlan TV:stä, oli hienosti suunniteltu ja toteutettu!
      Presidentti Sauli Niinistö osaa puhua ja esiintyä, sitten soittokunta, komeaa soitantoa!
      Narvanmarssi ja kaikki, myös näytemä, jossa vaimo kolmen lapsen kanssa kirjoitti miehelleen kirjettä ja odotti kotiin palaavaksi.
      Hyviä esiityjiä olivat kaikki pienimmästä isoimpaan!
      Eräs veteraani kertoi 17v.ikäisenä lähteneensä sotaväkeen ja sieltä sotaan.
      Tuli mieleen veljeni, samoin hekin molemmat, halusivat täyttää velvollisuutensa.
      On hyvä, että nyt tunnustetaan heidän työnsä ja arvonsa, minkä antoivat isänmaalleen.

    • reppuriika

      Räntää on sataa rätyyttänyt meilläkin tänään. Kansallisena Veteraanipäivänä kuutelin vaikuttavan marssin Iltasoitto. Jotenkin kaihoisa mieli tulee kun tuo taistelijajoukko on pian poissa tämän elämän vaivoista. Olen sen verran nuori, että sodasta ei ole henkilökohtaisia muistoja muuten kuin vaarin ja sukulaismiesten kertomana, jotka ovat jo poissa.
      Itselleni kevääseen kuuluu niin ihania kuin raskaitakin muistoja ja kevät on ollut elämässä aikaa jolloin on aina tapahtunut. Kun muistelee menneisyyttä niin mielen täyttää kaunis kaiho ja ikävä. Kyllä siinä kaikessa päävireenä on kaunis muisto ja kiitollisuus vaikka vaikeitakin aikoja on ollut.
      Lapsena juuri lumen sulaessa kohisten, muuttolintujen saapuessa menin usein jonnekin luonnonhelmaan istuin kivellä tai mättäällä ja saatoin istua tuntimäärin aistien luonnon tuoksuja, ääniä, tuulten hivelyä iholla. Lempipaikka oli mäen nyppylä aron laidalla oli ja kuuntelin taivaanvuohen määkimistä iltapäivän auringossa. Taisin jo silloin olla jonkinlainen yksikseen viihtyvä erakkosielu. Siinä sitä loikoi auringossa miettimässä koulunpäästöä, kevätjuhlan esityksiä, kesää ja edessä olevaa elämääkin.

      Vanhempani eivät olleet mitään ylihuolehtivia höösääjiä ja eivät turhaan hätäilleet jos me kymmenissä olevat häivyimme teillemme pitkiksikin aikoihin. Kun elettiin maalla ja metsän keskellä, niin se oli elämäntapa että ei olut aina näkyvillä.
      Kun olin ehdokkaana kuntavaaleissa, niin tuli toinen varasijapaikka ja toi kaavakkeita, joita pitää täytellä ja lähettää kaupungille. Saattaa sinne joskus päästä istumaankin jos varsinaiset ovat estyneitä. Joten poliittinen "urakin" on avautumassa.

    • Mun täytyi ihan almanakasta katsoa mikä liputuspäivä tänään on, no selvisihän se. Vielä on muutama veteraani jäljellä, minä aloitin koulunkäynnin 1941 joten muistoissa on sotaaika hyvinkin, siihen sai välillä tietoakin kun omia veljiäni oli mukana 6 kpl ei ne keromukset keneltäkään mitään iloisia olleet. Vielä surullisemmaksi meni kun vanhin kaatui ihan jatkosodan alussa. meitä kun oli yksi toista tusinaa, nyt minä ainoana miespuolisena jäljellä, enkä ihaile mitään sotamuistoja. on ollut hienoa elää tätä sodanjälkeistä aikaa, eihän se aina helppoa ole ollut, mutta ei ainakaan vielä uutta sotaa tiedossa, vaikka aina näyttää innokkaita olevan uusinta otteluun.

      Arkisiin asioihin; Tänään ostin aika ison lohen yli 2,5 kiloa uunissa isomman osan paistoin kraavasin kolmanneksen, hyvää siitä tuli, kyllä kelpasi syödä muusin ja muiden lisukkeiden kanssa. Kraavilohta sitten huomenna, no jäihän sitä paistettuakin, eli hyvää piisaa huomennakin.
      Ikkunapesut tekemäti, ihan tarkoituksella, saisi olla vähän kesäisempää.
      Onhan nuo ikkunat nykyään niputettu aivan erilailla kuin ennen, sai siinä vähänaikaa ihmetellä miten ne avataan, kyllä ne ainakin juhannukseksi pitää pestä.
      Katselin jonkinaikaa jääkiekkoa ja taidan viimeisen erän lopunkin katsoa. MM kilpailut alkaneet.

      • kalakukkoa.lohtuna

        Kai muita kiekkoturnauksia Late? Juuh. Tarkistin välillä. Alkavat 5.5. Pelataan Saksassa ja Ranskassa.
        Kotikiekkopystin uskoin menevän Tapparan kaappiin. Välillä näytti että kuopioon menee, mutta Manse oli väkevämpi tänään.


      • kalakukkoa.lohtuna kirjoitti:

        Kai muita kiekkoturnauksia Late? Juuh. Tarkistin välillä. Alkavat 5.5. Pelataan Saksassa ja Ranskassa.
        Kotikiekkopystin uskoin menevän Tapparan kaappiin. Välillä näytti että kuopioon menee, mutta Manse oli väkevämpi tänään.

        Tappara on terästä,muut tulee perästä


    • Huomenet, nyt niin aurinkoisesta Savosta ja se tietää parvekkeelle hommiin menoa, kunhan vähän lämpenee.
      Pitää heti kotiin päin vetää ja veikata voittoa Kalpalle, nuorin lapsenlapsen lapsi pelaa junioreissa.
      Ei kyllä kiinnostusta riitä koko jääkiekkoon, kiukuttaa kun aina sitä vaan telkkaristakin tulee.

      Lohta katsoin minä myös tiskissä, mutta oli vaan niin isoja, että jäi ostamatta, saa syödä niin kauan jos ison ostaa.
      Sodan ihannointia kai hyvin vähän tämän ikäisillä, sodan kokeneilla.

      Maalla ne mahdollisuudet vaikka metsään mennä, näin kaupungissa kasvaneena oli järvi mieleinen kohde lapsena, toki elämä niin rauhallista siihen aikaan, että kotipihassakin hyvin viihtyi.
      Lapsia kertyi isot määrät ja pihamme oli suuri, että siinä voitiin vaikka nelimaalia pelata.
      Kesällä leikit liiterin vintillä, siellä sitä tarjoiltiin kahvia toisille leikkiville ja kivaa oli.
      En muista kiusaamista olleen, kai samaa kastia oltiin, ei kukaan toistaan parempi.
      Lautakunta paikkoja varmaan heruu, kun ehdokkaana olet ollut, onnea vaan matkaan repuriikka.

      Tulihan se veteraanijuhla katsottua ja kyyneliin asti herkistyin, ajatukset näiden miesten elämään sai sen aikaan.
      Tulipa siinä mieleen myös se aika, kun sotakorvauksia kerättiin, työtä riitti ja hyvinhän siitä selvittiin.
      Miehenikin kahtatoista tuntia teki melko usein siihen aikaan, oli saatava valmista aikanaan.


      Minulta jää pyykissä vähäiselle käytölle nuo huuhtelu aineet, hyvä että nyt on ilmaantunut neuvoja sopivuudesta muuhunkin.
      Aion taas parveke puhdistukseen sitä käyttää, minusta lasit tuli kirkkaaksi ilman huuhtelua, lieneekö sitten aineessa teho, vai onnistuiko muuten vaan kirkkaaksi tulemaan.
      Fairilla minäkin olen ennen pessyt, mutta tulos ei niin hyvä mitä nyt, lastakin liukkaammin liikkui, voi olla sattumaa;)
      Tytär aina minulle myös sanoo, että pyydä apuun, mutta aina vaan mukavaa, kun itse pärjää.
      Avun pyytäminen tuntuu kuin kerjäämiseltä, sitä vaan uskoo, että pärjään, kai sitä on nöyrryttävä , voimat vähenee.
      Kyllä sitä taas saa onnitella itseään, jos hyvin sujuu nuo lasien nostot parvekkeella, aika urakka on, mutta rauhassa vaan etenen;)

      Samaa ajattelen noista vaate asioista kanssasi Hurskainen, on niin mukava olla sellaisissa vaatteissa, että ei tarvitse koko ajan varoa, vaikka märän kätensä hipaisee, ei haittaa.
      Nyt muistot keinumisesta lämmittää ja kunhan aikaa kuluu, ei mielikään maahan mene muisteloissa.
      Kyllä se pari vuotta vie, ennen kuin alkaa elämä sujumaan, näin ainakin minulla, nyt kohta seitsemäntoista vuotta siitä ikävästä tapahtumasta on, nyt hymyillen jo muistelee.
      Yllättävän usein ne muistot mieleen kyllä tulee.

      Nyt on syytä lopettaa ja alkaa raivaus parvekkeella, sitten on helpompi pestä ja puunata, pitäkää peukkua, että voimat riittää;)
      Nautiskellaan auringosta, vaikka viileää vielä onkin.

    • Aurinkoista päivää vaan, täytyy korjata eilistä juttuani siitä jääkiekko ottelusta.
      Eihän se mikkään MM: turnaus ollut, se oli sellainen neljän maan turnaus, Suomi, Ruotsi, Tshekki ja Venäjä. Pelaavat neljä kertaa talvessa yhden kussakin maassa. Lähellähän ne MM: kisat on tottakai nyt miehistöjä kokeillaan tulikin mieleen ettei se Suomen joukkue mielestäni vielä paras ollutkaan. Niin Tappara on taas terästä ja voitti Suomen mestaruuden, varmaan siitäkin kuten Kalpastakin saattaa joku joukkueeseen tulla.
      Terveisiä vain rituliinille, poikkea useimmin kahvipirtissä.

      • Nyt pitää kysyä Latelta tuosta kiekkoturnauksesta, jota eilen sanoit katsoneesi. Eilenhän Tappara voitti Suomen mestaruuden, sitäkö et katsonut vaan jotain neljän maan turnausta. Eikö se ole joku nuorten kiekkoilijoiden turnaus Suomen, Ruotsin, Venäjän ja Tsekin kesken.


    • Ai, jokos se voitti Tappara, tässä oikea fani sitten onkin.
      Päivät menee, ei aina tiedä missä mennään, mutta nyt voin sanoa, että hyvä minä!
      Kevät siivoukset ohitettu, syksyyn asti jätän ikkunoista puhumisen.
      Kolmisen tuntia kuurasin ja kaikki lasit onnistui ehjänä pysymään ja parveke on valmis kesän vastaan ottamaan.
      On melkosen uupahtanut tämä mummo, mutta hyvä mieli ja siitä iloitsen;)

      • hurskainen

        Jääkiekon MM-kisat peataan aikana jolloin voikukat kukkivat jo eteläisessä. Suomessa. Turhan myöhään.
        Pesis ei jaksa kiinnosta, mutta yleisurheilua mielelään seuraan. Tänään tuli radiosta kai puhelinlangat laulavat. Minulle lällärikamaa.
        Vanhempa veikka samanlainen pösilö. Ei senkään hermo kestä sen kuuntelua.

        Keinu on enemmän helteenpakoilupaikalla, selkä aurinkoon päin. Sen kattokin estää auringon lämmön. Mut aurinkotuolissa talon seinustalla on hyvä huilata.
        Matkaradio siinä vieressä.
        Päivittäinen lievä heikottava olo priskaantuu vain kevytsuolatulla Islannin sillillä. Niitä saa ostettua yksittäin. Janottaa sellanen tietenkin.
        Tippaleivät jätän, mutta marketin simapullon haen Vapun kunniaksi.
        Ne rullaadirullaat tulevat kyllä radion puolesta.


    • Olihan mukava päivä! Minna kätilöllä ja Saijalla oli vapaapäivä, ja tulivat käymään Minnan autolla. Oli saanut ajokortin eilen ja treenata halusi 😁

      No minähän ilostuin vallan ja päätettiin lähteä Isoon Omenaan syömään sushiateriaa. Mennessä Minna kysyi josko peloittaa hänen kyydissä? Minä siihen ettei, kun onhan vastasyntyneetkin turvassa käsissäsi.

      Sain parvekkeen lattiaritilänkin paikoilleen, ja valkoisen kesämaton olohuoneen lattialle.
      Sänkyvaatteetkin vaihdoin ihan romanttiset, illalla vaan suihkuun ensin. On tätä häärimistä riittänyt tänään, tytöt kun lähti kävelin vielä ympäri kilometri kaupalla etsien kangasmyymälää Ompusta, mutta en löytänyt.

      Olkoon, Tapiolassa on toinen, ehdin kyllä ommella vapun jälkeenkin. Aurinko hellii niin ihanasti, vaihdoin mullan yrttiviljelmilleni, mutta ei ne vielä siedä aurinkoa. Uusia valkosipulin kynsiä laitan multaan vielä riviin, salaattiversoja varten, sitten uus auringonkukkakylvös. Vesikrassin siemenet oli kaikki loppu, mutta näillä pärjään kyllä.

      Rentoa illanviettoa toivottelen 🤡

      • Täällä Hämeessä 23 mittarissa ilta-auringossa ja se tekee kesämökkiläisille ehkä hieman takapakkia, jos innostuvat jo nyt kesästä, koska yöpakkasia tulee, se on varma.

        Anti`olla viimeinen kevät, kun alan kasvatella kurpitsoita, tai mitään yrttejä sisällä, sillä ei se onnistu pienessä kämpässä ja mihin minä ihan oikeasti niitä tarvitsenkaan?

        Lapseni perhe (4-henkinen) on minulle oikea "ruokavarasto", koska aina heillä on ylimääräistä ruokaa, koska "eilistä ei syödä" tyyliin, joten kyllä mummi syö ja niin syökin, ...paitsi,...he käyttävät aivan omituisia mausteita.

        Maltailla maustettua leipää, joka on kuminalla lisätty? Voi "zeezusmaaria", että voin inhota noita silloin, kun menen heille aamuisin ja haluan kahvini kanssa jonkun voileivän. Onneksi heillä on aina tuota kasvis`puolta, siis salaattia, kurkkua, tomattia, paprikaa, varsiselleriä, valkosipulista puhumattakaan, joten ainahan niillä maltaan ja kuminan saa "peitetyksi"!D

        Ihanaa Skillan, että olet niin "ulalla", kuin minä noista otteluista, mutta nyt peittosin sinut, koska menin nukkumaan niin laitoin Yöradion- päälle ja eikös sieltä tullut Tapparan kultajuhla? Arva, tuliko uni?

        Tuli se sitten, kun juhlat oli ohi, mutta toivottavasti en elä niin kauan, että tuo lapsenlapsi, joka pelaa jääkiekkoa ja "jalista" pääsee telkkariin, koska riittää, kun luen hänen tuloksiaan lehdestä. Hienolta tuntui myös tytön nimi lehdessä luisteluista voittajana, kun katselin, että moni poikakin olisi jäänythänen jälkeensä.

        Kuka tuo Vappusiman ja kuka shampanjan ja nakit tietenkin mansikoiden kera, sinappia unohtamatta?


    • muori77

      Ehtoopäivää.

      Ilma on ollut tosi aurinkoinen;)

      Olin tuolla Kumialla ja sain pitää kissoja hyvänä,ihania otuksia.

      Eipä kummempia kuulu.
      näkyillään...

    • Iltapäivää!

      Kun kuuden maissa aamulla vilkaisin ikkunasta ulos, oli harvinaisen tiivis sumu. Eipä oikein näkynyt kadun toisella puolella olevasta kerrostalosta kuin hämärä hahmo. Kyllähän se siitä selkeni ja nyt aurinko paistaa täysillä.

      Marketissa kävin ja ostin pakatun lohifileen, jossa oli "viimeinen hyvä päivä" huomiseksi.
      Yleensä myytävän kalan "käyttöiästä" olen tarkkana, mutta nyt liukenin koska hinta oli 4,95/kg. Nyt siitä on jo puolet syöty, enkä huomannut kalassa mitään erikoisia vanhenemisen merkkiä.

      Vappukrääsää oli jo katukaupassa tarjolla. Ja huomenna alkaa kahden päivän markkinat. Markkinahommat on täällä ihan villitys. Sääennusteet eivät lupaa markkinakansalle hyvää.
      Jos on sateessa hyvä poutainen aukko, voihan sitä tällaisessakin kansanjuhlassa käydä katselemassa. Tuskinpa satun löytöjä löytämään.

      Päivä on painunut iltaan hupaisesti entisillä kujeilla samaan malliin. Jatkoja teille!

    • Huomenta kauniista säästä, mummolaan meno keli ihan, ei pilven hattaraa taivaalla.
      Nyt huomattavasti kirkkaammin aurinko sisäänkin pääsee paistamaan, kun on puhtaat lasit.
      Silmälasit vaan ei puhtaana koskaan, aina saa olla pesemässä, silmät vettä vuotaa, luulisi kosteutta olevan silti kuivat silmät on ja tippoja saa laittaa.
      No joku harmihan on aina löydettävä.

      Olipa edullista lohesi ynnämuu, eikä se vielä ehdi huonontua päivässä parissa, vaikka kalan ja kanan kanssa on oltava tarkkoja.
      Punalappuset etsin aina minäkin ja aivan kelvollisia syötäviä ovatkin.
      Näin olen huomannut myös, ainakin yleisen tietämyksen mukaan tekevän varakkaidenkin, tarkka on oltava isojen rahojenkin kanssa, eihän omaisuus muuten kerry;)
      Minun vappuni menee rauhallisissa merkeissä, työväen lauluja huomenna laulavat, tulisiko sinnekään lähdettyä.

      Onni se on, jos saa olla lastenlasten touhuista ylpeä, menestystä sitä varsinkin jonkun harrastuksen alkaneelle toivoo.
      En mitään suurta ole toivonut, kunhan saisivat olla terveinä ja löytäisivät jokainen paikkansa ja elämä sujuisi.
      Sinulla elämä halvaksi tulee Kristiina23, kun ruokaa aina vaan tuodaan, hyvä että ei haaskiin jää heitettäväksi, ihan hyvää se eilinen ruoka on.
      Nuo mausteiset ruuat ei paljolti minunkaan suussani maistu, kohtuudella maustetut kylläkin.

      Mitäpä sini-sirkku aiot ommella?
      Onhan niillä nuorilla opit muistissa, kun juuri kortti saatu, jos ei sitten hurjastelu ajamaan kiehdo.
      Minä muistan naapurin rouvan kanssa eka ajelulle lähdettiin ja jälkeen päin kertoi pelänneensä, olin todennut," voi tätä vauhdin hurmaa", ei se vauhti kaiketikkaan ollut kuin sallittua nopeutta, mutta tie oli mutkainen.

      On se kumma miten tämä kevät saa luontoon kaipauksen aikaan, linnun laulua ja vihreyden ilmaantumisen seuraan.
      Ole onnellinen, että voit nauttia näistä kaikista Hurskainen, siinä kotipihalla touhutessa.
      Muistakin sitten keinussa istahtaa, kunhan lämpöä kertyy tarpeeksi, siinä hiljalleen keinuessa ajatukset lempeitä ja olo hyvä;)

      Nyt pitäisi kai alkaa päivälle, mitä sitä puuhastelisi, siinäpä kysymys.
      Kristiina23 simasta puhuit, shampanjaa ei ole, mutta kuohuviini sen puutteen kyllä korvaa, sen tuon pirttiin ja nakkeja myös, en tiedä eestynkö munkkeja paistamaan.
      Ulkolaisia mansikoita en osta, jos kuka niitä haluaa voi itse hankkia.
      Eiköhän vappu suju ilman sen suurempia, ainahan sitä aiemmin jossain on iltaa istuttu, mutta nyt ajatus tuntuu vieraalta.
      Onko tämä nyt tätä vanhuutta toden peräisesti?
      Hauskaa päivää näin viikonlopun alulle toivotan ja sitä tehden sitten juhlimaan vappua.

    • Ramoona_

      Koleaa vapunaattoa täälläkin odotellaan, mutta vappupäiväksi on luvassa jo aurinkoa ja lämpimämpää. Huomenna vien tyttären isolle perheelle seitsemän litran pulloa simaa, meille riittää kuohuviinipullollinen. Minulta puuttui osa sitruunoista, joten laitoin appelsiinista puristettua ja puhtaaksi pestyn appelsiinin päällimmäistä kuorta. Lähes viikon on sima jääkaapissa valmistunut ja pirteän maukasta on, hiukan pehmeämmän makuista kuin pelkkä sitruunasima. Munkkirinkilät lupasin tänäkin vuonna sinne leipoa, viedään huomenna ne lämpiminä , kyllä sinne kasvavien lasten ja nuorten suihin niitä uppoaa, eikä näy missään, ovat hoikkia ja pitkiä . Makeita säännöstellään lastenlapsille, mutta mummi saa silloin tällöin hemmotella leivotuilla herkuilla, äitinsä eivät usein ehdi leipomaan työkiireiltään ja kodin muulta pyöritykseltä. Nuorilla perheillä on omat vappukuvionsa, meitä ei vappu paljon enää hetkauta.

      Minullakin on ompelukone surissut, sillä esikoisen perheen nuori kasvava koira tarvitsee vaatteita. Se on hyvin lyhytkarvainen Rhodesian koira ja tarvitsee kovemmalla pakkasella takin ja pahimmilla kurakeleillä kurahaalarit. Kyllähän nelilahkeinen kurahaalari onnistuu, heijastinnauhaa siihen lisäksi ja tarranauhakiinnitykset. :)

      Vapunpäivänä meillä on tapana käydä veneellä saaressa , laitetaan aattoiltapäivällä yksi silakkaverkko pyytämään, jospa saataisiin pyyntituoreet savusilakat vappulounaaksi. Pikkuhiljaa matkavarusteita haalitaan kasaan, kesävaatteita silittelen, eiköhän niitä reissulla tarvita.

      Iloista vappua ja miellyttävää toukokuuta !

      • Skillan tuolla kysyi mitä ompelen. Juuri tulin kotiin ostoskierrokselta ja sain tarvitsemani. Ompelen sisustus tyynyihini uusia päällisiä ja hain juuri oikeaa vaalean harmaata sävyä kuvioissa.
        Käväisin myös Fida kirpputorilla, etsin lasipalloja ja erikoisia lasitavaroita istutuksiin, ja löysinkin.
        Ramoonalla on menossa reikämunkkien paisto, johon ryhdyn minäkin kunhan ehdin, mutta sormet kaipaa mullan kanssa häärimistä. Kivan pienen lasikuvun löysin kirpparilta, se menee hentojen kodinonni taimien suojaksi. Onneahan tämä kodinhoito on, saada kokea kevät ja kesäkin taas kerran ❤️

        Hauskaa ja lämpenevää Vappua kaikille!


    • Vappu lähestyy, tänään ainakin on pilvessä, joten voipi sataakkin, en tiedä mitä, mutta kolmea sorttia eilen lupailivat.
      Täytyy vielä tänään käydä kaupassa jotakin puuttuu, se selviää kun katsoo jääkaappiin. Lisäksi täytyy ostaa perunoita, teen taas saksalaista perunasalaattia. Siinä tarvitaan tuoretta kurkkua, maustekurkkua ja perunoita, etikkaa, ruokaöljyä, suolaa ja viherpippuria. Siinä muistaakseni raakaaineet, perunat keitetään ja paloitellaan samoin kurkut, ruokaöljyyn laitetaan suola etikka ja pippurimauste eikä muuta kun kaikki sekoitetaan samaan kulhoon. Ainakin pari tuntia ennen syömistä, hyvää vaikka nakkien kanssaa.
      Eilen Kat.leija kyseli siitä jääkiekosta, Kyllä se oli se miesten neljän joukkueen turnaus. Nuoret alle 18 vuotiaat pelasivat vähän aiemmin MM: kisoissa ja pärjäsivä oikein hyvin saivat hopiaa. Tässä katsastetaan MM: joukkuetta, vielä ei lopullista valintaa ole tehty, ei kuitenkaan NHL:stä näytä apua tulevan, kaikki parhaat ovat rampoja, ainakin omien sanojensa mukaan. Mutta joitakin muutoksia varmaan tulee kun omat kisat ratkesivat Tapparan voittoon.
      Niin se Vappu lähestyy joten kauppaan on lähdettävä ja hankittava puuttuvat eväät.
      Huomenna taidan mennä vapputilaisuuteen olen melkein, aina käynyt.
      Oikein hauskaa Vappua kaikille, Late ja Venlastiina.

    • Täytyy vielä lisätä siihen salaattiin ainakin kaksi sipulia, onneksi katselin mitä tänään kaupasta tuotaisiin.

    • konjakki_
      • Rituliini_sanoi

        Sanoit että Moonica on tullut takasi?

        "Kuka noista puskajusseista tietää?Hän oli uskomaton kirjoittelija,veti murreketjua ja jollei mielistelly häntä,niin heti haukkui.
        Kerran puutuin,kun hän yhtä palstakirjoittelijaa pöllyytti ja sain runon,lähes pornahtavan runon,että ei ollut hänen mielestään hyvä maata miehen vieressä ja olis räpsykkä hyvä pittää kiinii?Se siitä selibaatista.
        Noi olettamukset,minkätähden meidän täytyy olettaa ja elää toisten elämän tapahtumia,voiko se olla sitä,että seinät ovat todella liian lähellä?
        On se minulla vieläkin tallella,moonican runo ja se kohdistui lähinnä minuun,hän tosin tulkitsi mielipiteen kuuluvan minulle,jonka joku muu oli esittäny t ja minä jouduin roviolle
        .Minä en koskaan huutele puskista,jollei minulla ole sanottavaa,tai olen asiasta eri mieltä,jätän kommentoimatta
        No moonica ei tiennyt,että nukuimme jopa eri huoneissa,joten näin nämä olettamukset poikkeavat todellisuudesta?
        Kuin sekin,että tappelen naapureideni kanssa,eihän minulla ole edes lähinaapureita.
        Kun tehdään kärpäsestä härkänen,niin olisko syytä lisää lääkitystä,näkee ama "


      • VictorG
        Rituliini_sanoi kirjoitti:

        Sanoit että Moonica on tullut takasi?

        "Kuka noista puskajusseista tietää?Hän oli uskomaton kirjoittelija,veti murreketjua ja jollei mielistelly häntä,niin heti haukkui.
        Kerran puutuin,kun hän yhtä palstakirjoittelijaa pöllyytti ja sain runon,lähes pornahtavan runon,että ei ollut hänen mielestään hyvä maata miehen vieressä ja olis räpsykkä hyvä pittää kiinii?Se siitä selibaatista.
        Noi olettamukset,minkätähden meidän täytyy olettaa ja elää toisten elämän tapahtumia,voiko se olla sitä,että seinät ovat todella liian lähellä?
        On se minulla vieläkin tallella,moonican runo ja se kohdistui lähinnä minuun,hän tosin tulkitsi mielipiteen kuuluvan minulle,jonka joku muu oli esittäny t ja minä jouduin roviolle
        .Minä en koskaan huutele puskista,jollei minulla ole sanottavaa,tai olen asiasta eri mieltä,jätän kommentoimatta
        No moonica ei tiennyt,että nukuimme jopa eri huoneissa,joten näin nämä olettamukset poikkeavat todellisuudesta?
        Kuin sekin,että tappelen naapureideni kanssa,eihän minulla ole edes lähinaapureita.
        Kun tehdään kärpäsestä härkänen,niin olisko syytä lisää lääkitystä,näkee ama "

        Meillähän oli työkaverina nainen, paljon alle 60-vuotias, joka aina syytteli muita tavaroittensa katoamisesta.
        Hän oli sellainen jännittäjätyyppi, ja usein oli noloa, kun hän löysi kyseisen tavaran omasta lukitusta kaapistaan, jollainen jokaisella siellä kokoontumishuoneessa oli. Muut katsoivat silloin toisiinsa.
        Silloin hän otti vain sen löytyneen jutun, mutta ei pyytänyt anteeksi vääriä syytöksiään.
        Me sanoimme häntä muistelen neiti marpleksi.


      • Niin...ja

        Hän oli itse varas.


    • Juuri nyt on aikamoinen myräkkä, tuuli taivuttelee tuulimerkkinä pitämääni retvakkaa kuusta naapuritalon takana, räntää tulee sakeana ja pysähtyy valkoisena naapuritalojen katolle ja nurmikkojen pohjille. Katseltavaa se on tämäkin!

      Nimim. konjakki - visertelee näköjään jo vapputuulella, josko lie merkkijuomaa napsinut. ))Ei millään pahalla!

      Olin kyllä aikeissa lähteä Hesaan vappujuhliin. Onhan se vanha asuinpaikkani. Nyt kun katselen tuota myräkkää ja ennusteitakin olen seurannut, taidan unohtaa sen suunnitelmani. Onhan täällä jotain lähempänäkin. Ei kannata hankkia tahallaan vaikeuksia, yskä on jo ennestään. Ei tosin kovin vielä häijynä.

      Markkinapaikat kävelin aamupuolella hyvän sään aikana. Tuulista oli kyllä jo silloinkin. Eipä ollut yleisö kovinkaan paljoa ja samat tavarat kuin ennenkin, kuinkas muuten. Ne markkinathan jatkuu huomenna. No tuskinpa käyn edes katsomassa, voihan olla että ei ole katseltavaakaan. Sää ei suosi tällä kertaa näitä markkinoita.

      Hyvää vappua teille kaikille, vaikka räntää roiskisikin!

    • hurskainen

      Ihan unohtui miten aurinkoinen päivä oli vielä ennen kahdeksaa. Nyt 12 tuntia myöhemmin taitaa olla jo huono ajokeli.
      En tarvinnut kuin maitopurkin hakee kaupasta. Lehestä katsoin että kaupat olisivat joka päivä auki eli vapun jälkeiseen tiistaihin.
      Niin ettei mitään tarvitte hamstrata. Huomenna vapunaatto.

      Vappumarssitkin jo lyhentyneet. Ryystertään simaa kuitenkin niin että sihti vinkuu. Vapullista viikonloppua.

    • Kunnon takatalvihan se tulla tupsahti tänään Vapun aatonaattona taivaalta. Maisema on kuin jouluisessa postikortissa. Näin tämä meidän ilmastomme palauttaa vaihtelevaiseen todellisuuteen myös niitä kovin intomielisiä ilmastonmuutoksen apostoleita, jotka muistavat tavan takaa heitellä kommenttejaan mm. television ohjelmissa ikään kuin laidasta laitaan läpäisyperiaatteella. Vähempikin ilmastonmuutoksen kampanjointi sopisi meikä-äijän elämisen filosofiaan. Viileä on ollut koko huhtikuu. Muutamina aikaisempina huhtikuina on istuskeltu mukavassa kevään lämmössä pihamaalla kevennetyissä tekstiileissä ja pidetty grillauskauden aloittajaisia. Joka tapauksessa toivottelen myönteisen iloista Vappua kaikille palstalaisille.

    • Ande2

      Hei vaan kahvipirttiin!
      Sitä ilmastonmuutostahan tässä on pohdittu. Pitää kuitenkin muistaa kurjaltakin tuntuva paikallissää ja kokonaisuus eri asioina. Jos ikijäät sulavat, on se vakavampi huoli kuin tämä vappusää. Ja ollaan nyt saamassa hyvitystä niistä mustista jouluista joita viime vuosina on ollut. Vapunviettohan on sitten eri juttu. Sitä eri sukukunnissa on totuttu viettämään hyvinkin eri tavoin. Kaikille teille hyvää, iloista kevään ja työn juhlaa toivoen Ande2

    • Huomenta vappu aaton alkuun ja tosi ikävään ilmaan, ei juhlijoita innosta.
      On yksi asia mille ei ihminen mahda paljonkaan, tämä luonto ja sää.
      Huolestuttavan näköistä oli, kun satuin katsomaan ikijää vuorien sulamista, ei kauan mennyt, kun meren syleilyyn upposivat.
      Paljon ilmaston muutoksista puhutaan, mutta hyvin vähän ihminen omissa ympyröissään pystyy siihen vaikuttamaan, maailma on vaan niin teollistunut ja oppinut kaiken luonnosta ottamaan, siinä sitten luonnon omat arvot kärsivät.
      Mikään ei ole kuin ennen, kesät lämpimiä ja talvella pakkanen paukkui, nyt vettä sataa talvella ja lunta kesällä.

      Myönteistä ajattelua toivoitte niin Ande2, kuin Leiriniekka, näin se pitää olla turhat ennusteet ja harmit nyt vapun aikaan pois pyyhkäistään ja mennään sillä säällä, mikä annetaan.
      Voi olla, että kato käy vappumarssin osallistujissa, jos räntää sataa.
      Meillä täällä pitkästä aikaa vappumarssi toteutetaan, perinteet kunniaan pukeutumista myöten on toiveena.

      Sima jäi tekemättä, juon mehua omasta pakkasesta ja kippistän Hurskaisen, kuin toistenkin halukkaiden kanssa;)

      Voihan olla että sää ei estä juhlimasta rajustikin, jos siihen taipumuksia löytyy ja aloitus on voinut jo alkaa eilisen puolella.
      Onhan se mukava jos kerran vuodessa ihmiset osaavat iloisesti elämän nähdä, ankeaakin on ja onhan juhlimiseen aihetta, kesän tulo, se kaikille ilon aihe.
      Löytyy niitäkin, jotka joka viikon loppuun ilon aihetta löytää.
      Radiosta kuuluu valkovuokoista ja keijuista lammen rannalla, ei taida valkovuokko kukkia?
      Muuten hyvä asia tuo jos pienten kippistelyjen jälkeen tuntuu, että elämä on kuin silkkiä vaan, kyllä sen tunteen ainakin kerran vuodessa haluaa.
      Kippistä vaan konjakki_ ja ynnämuu myös, väin virtuaalisesti huominenkaan ei ankeaksi muutu:)

      Minä tyhmä en osaa noista puskasta puhujista arvailla kuka kukin on, voi olla että vaikka Monica, nuo ikävät viestit ei mieltä ylennä ja kun on kokenut turhia syytöksiä, ei niitä helposti unohda.
      Onhan sitä saanut lunta tupaan pirttikin, mutta jos ihmisille hyvä mieli tulee, mehän kestämme.
      Rituliini, sinun elämään sopii kaikenlaista ja olet monet asiat voittanut, unohduksen taito on hyvä, iloa eteenpäin jatkamiseen.

      Noita löytyy joka puolella, siis epäilijöitä, jopa omien sotkujen syytelijöitä, kai se on luonteeseen periytynyt jostakin, vai peräti geeneissä olevaa.
      VictorG tälläisiä ihmisiä sitä on tullut vastaan, mistä kerroit.

      Kaikenlaista oppia sitä saa teiltä kanssa kirjoittelijoilta, kuten Laten peruna salaatin ohjeet ja sini-sirkun lasi astioiden käytöstä, mahtavaa.
      Pitää katsella jotakin lasista minunkin, erikoisuuksia pyrin aina sisustukseen löytyvän, jopa onnistun joskus.

      Nyt ei Ramoonalla houkutteleva sää saareen menoon ole, vaikka jos kalaa toivoo, ei auta säätä tuijotella.
      Olet varmaan hyvä mummi, kun kaikkea huolehdit ja kyllä koirat kuravaatteet tällä säällä tarvitsee.
      Olen kai jo monta kertaa hyvää matkaa toivotellut, mutta eihän lisä pahaksi ole, tulkaa terveinä takaisin;)

      Onkohan toive ajattelua, mutta aivan kuin taivaan pilviverho ohentuisi, tiedä vaikka hyvä päivä tästä selkiintyy, kaikesta huolimatta vapun aaton hyvät ja iloiset toivotukset.

    • Venlata

      Herran pieksut rouvan jalassa! Tännehän on taas tulossa kesä: lämpöasteita heti aamuvarhaisella
      2,9 ja kaikki plussaa!
      Taivaskaan ei ole mustanharmaa, vaan se ikään kuin kuultaa valoa valkoisuuden takaa.
      Kaupan seinustalla on mahdottoman korkea kirahvi ja sen alapuolella pomppulinna. Pitkäkaula huojuu ja heiluu kaiken aikaan, mutta vilusta se ei tärise. Jos se olisi oikea elävä, saattaisi se vähitellen väsähtää, kun innokkaat lapset, mukulat, vekarat ja kakarat kilpaa hyppivät sen alustalla. Äidit ja isät saavat rauhassa jonottaa suuria, vessapaperirullien ja käsipyyhepakkausten
      täyttämiä paperikasseja, jotka ovat päältä katsoen kauniita ja sisältö hinnalta edullista. (Luultavasti)
      Kaupan piha on täynnä autoja ja lisää tulee kaiken aikaa. Aika ajoin syntyy jonoja. kun vapaasta paikoitutilasta on puute. Ihme, ettei minkäänlaisia kolarointeja ole sattunut. Ehkä vielä ihmeellisempää on se, ettei yksikään lapsi ole autorysässä loukkaantunut, vaikka monta kertaa ovat mukelot jo syöksyneet autoista ennen kuin äiti tai isä ole ehtinyt autoa paikottaa.
      Muuan isä ansaitsisi ainakin papukaijamerkin, sillä hän paikoitti kaaransa tien varteen Kirahvin kohdalle ja päästi vasta sitten autosta kolme lasta, jotka riemukkaasti hypellen juoksivat nurmikon poikki suoraan pomppulinnaan.

      On tässä ollut erilaista vapunaaton ohjelmaa kuin aiempina vuosina.
      Ennen askarreltiin pikkusiskon kanssa monivärisistä silkkipapereista vappuviuhkoja. Joskus käytiin Helsingissä torilla ihailemassa ja ostamassakin vappupallot.
      Sellaiset tuottivat riemun vuorostaan omille muksuillemme. Joskus olimme koko perhe ilmapallo-ostoksilla. Silloin niitä kaupiteltiin jo kotikylässä.
      Vappukulkueet olivat milloin missäkin päin kuntaa, eikä tullut mieleenkään niitä väliin jättää.
      Perinteisen vappujuhlan ohella se merkitsi minulle yhteyttä äidinpuoleiseen isoisääni, jota en koskaan päässyt tuntemaan.
      Vappuperinteeni ja yhteys vaariin katkeaa tänä vuonna. Tosiasiassa ainoa, mikä kohdallani on muuttunut, on se, että en pysty enää kävelemään ilman rollaattoria. Niitä teitä, joilla marssitaan, ei ole asfaltoitu.

      HYvää Vappua Teille kaikile!

    • Hyvää vappuaattoa pirttiin! Ei ole oikein vappukelit tänä vuonna,
      mutta eihän ne ole olleet aina ennenkään. Muistan, että oli tärkeätä
      pukea kesämekko ja popliinitakki päälleen tansseihin lähtiessä,
      korkokenkiä unohtamatta, olipa sää mikä tahansa. Olihan kevät!
      Ne ajat ovat olleet ja menneet ja aivan muuksi muuttuneet.

      Olen jo kertonut muuttaneeni takaisin tänne kotimaahan.
      Olen ehtinyt miettiä tulevia vuosia, jotka johtavat todelliseen
      vanhuuteen ja suurempaan avuntarpeeseen ja päätin tehdä vielä
      viimeisen, radikaalin muutoksen, ennenkuin voimat hiipuvat ja voin
      asioistani päättää itse, eikä tarvitse antaa toisten määrätä mitä minulle
      tehdään kun en itse osaa päättää.

      Niinpä muutin vuoden alussa keski-suomalaiseen palvelutaloon, joka
      on vanhustentalon yhteydessä ja josta saan apua sitä mukaa kuin sitä
      tarvitsen. Voin myös käydä syömässä hyvää kotiruokaa vanhustentalolla,
      jos en itse jaksa (tai viitsi) laittaa ruokaa.
      Autosta luovuin myös ja niillä rahoilla, mitä auton pito maksaa, voin
      käyttää taksia kauppareissuilla. Palvelu pelaa ja olen erittäin tyytyväinen.
      Olen tyytyväinen myös asuntooni, rivitalon pätkä ja suomalainen järvimaisema
      joka on kuin taulu valkokylkisine koivuineen ja kimmeltävine vesineen.
      Olen nyt oman järkeni mukaan järjestänyt oloni niin turvalliseksi kuin mahdollista,
      että poikani tuolla kaukana ei enää tarvitse olla yhtä huolestunut minusta kun tietää
      että mutsilla on hyvä olla.

      Luin aikaisempia kommentteja ja voin yhtyä mm. hurskaisen romun paljouteen:
      kyllä romua riittää! Ihmeekseen huomaa myös että ihminen ei paljoa tarvitse,
      jotta arkipäivä sujuu. (Olette ehkä sattuneet katsomaan ohjelman Riisutut tv:stä?)
      Huomaan itsestäni, että käytän samoja astioita, enkä koko astiastoa, pari
      kylpypyyhettä on käytössä, loput kaapissa jne.

      Viikolla oli Kansallinen veteraanipäivä ja siitä myös kirjoiteltiin täällä.
      Satuin itse sellaiseen tilaisuuteen tuolla ruokasalissa. Henkilökunta oli kattanut pöydät valkoisin liinoin ja sinisin kynttilöin.
      Veteraaneja oli vielä aika monta. Puheen pitänyt puolustusvoimien edustaja kertoi,
      että kolmasosa veteraaneista viime vuoteen verrattuna on poistunut tästä ajasta.
      Kohta ei näitä alkuperäisiä veteraaneja enää ole.
      Satuin istumaan samassa pöydässä seurakunnan papin ja kunnanjohtajan kanssa ja
      kyselin heiltä, kuinka paljon tämän päivän nuoret tietävät, ja mitä he tietävät sodasta,
      missä heidän vaarinsa on ollut. He myönsivät, että niistä asioista ei ole kodeissa varmaankaan paljoa puhuttu, niin kipeitä asioita ne ovat olleet. Tänä päivänä on kuitenkin ilmestynyt kirjoja sota-ajan kokemuksista ja on ollut dokumentteja tv:ssä, jos ne nyt nuorisoa kiinnostavat.
      Itse olen huolestuneena katsellut kiinnostusta sotaisiin leikkeihin ja kauhufilmeihin. Miltähän tuntuisi joutua tosissaan asetta käyttämään? Luultavasti tulisi kovakasvoisinkin nuori ikävöimään ”äidin luo”.

      Hyvää vappua kaikille pirttiläisille!
      Nim. ”Hengissä ollaan” :)

      • hurskainen

        Vapun aaton ihme oli että pimeän aikana satanut lumi suli vaan tunti tunnilta melkein olemattomiin, vaikka eilen myöhäillalla pahalta näyttikin.
        Silmiä säästääkseni en mene näyttipäätteelle tai töllän ääreen ennen 18. Lääkäri ehdotti kaihileikkaustakin. Tuntuu kyllä erikoisen hurjalta.

        Polttomoottoriexpertti ihmetteli olohuoneen paikalla olevaa romukasaa. Pöytiä, tuoleja kiikulla ja ilman.
        Ohjeisti että avolava pihaan ja raivaamaan sisätiloja. Niillä mitään hätää ol, hyvä peltikatto roinalla suojanaan.

        On siinä mukana protestihenkeekin sano. Joudun kaiken maksamaan kahteen kertaan, mokomalla pätöeläkkeellä.

        Toivon hyvää vappusäätä. Ilman kipeää päätä. Ilolientä olisi, mutta mutta...säästäen savea, neuvoi sammakko poikiaan. pitkä on elontie.
        Kuin myös teille!


      • "Ohjeisti että avolava pihaan ja raivaamaan sisätiloja."

        Sitä minullekin ehdotettiin, kun taloa aloin tyhjentää. Avolavan vuokra ei olisi ollut kallis, mutta sitten sen haku ja lajittelu... Laitoin FB-ryhmään ilmoituksen kamoista, joista halusin päästä eroon. Sain hieman rahaa ja tavarat haettiin kotoa. Toki osan joutavasta romusta hakivat ystävät, loput vein kierrätyskeskukseen.


    • konjakki_

      Kevyillä lumitöillä on selvitty.
      Holjakkaa Wappua kaikille!

    • yöllinenkulkija

      Auringonlaskun puolella taivasta näkyi vielä 23.30 laskevan päivän kajoa kun siellä ei ollut yöpilviä. Liikennettä ei juuri ollut.
      Kuukin jo melko näyttävänä sirppinä. Tutut tähtikuviot toisaalla. Jupiter planeetta oli jo melkein etelän suunnalla. Se himmeä tähti siinä meistä katsoen vasemmalla on Spica, 1700 kertaa aurinkoa suurempi. Etäisyys Jupiteriin nähden 260 valovuotta.
      Kylmä siellä alkoi sisään hätistämään.

    • Oikein kaunista vappupäivää toivon teille kaikille, meillä aurinko hellii vapun juhlijoita, marssijoita.
      Minulta jää marssit, kuin juhlinta tähän kotipiiriin, aika erikoista, aina olen vappua ollut juhlimassa.
      Nyt tuntuu vaan niin hyvältä katsella ikkunasta, mitä sieltä nyt sitten näkyykään, ei vilkasta ainakaan vielä.
      Ajattelin mennä teatteri baarin vappu lounaalle, mutta sekin aikomukseksi jää, edullisimmin ruuan kotona laitan, vaikka ei hinnan kiroissa ole sielläkään.
      Laiskuutta, laiskuutta, mihin johtaneekaan?

      Rollaattori aika kaiketi minullakin lähestyy, ei pitkiä matkoja jaksa kävellä ellei välillä lepää.
      Ehkä yksi syy haluttomuuteeni lähteä mihinkään, siitä toruvat ystävät, et saa jäädä sisälle, pakota itsesi lähtemään, hyvää kaiketi tarkoittavat, mutta itse vielä kaiken päätän, olkoon vaikka tyhmiä päätökseni.
      Hätäilin jo liputuksen viipymistä, mutta nyt näköpiirissä olevat lipputangot on lipun saaneet.
      Onhan vappu työväen, ylioppilaiden ja kevään juhlinnan päivä, kannattaa lippu salkoon nostaa.

      Ihanasti olet elämäsi järjestänyt Mdk-Mdk, kelpaa siinä valmiille mennä jos ei itseä huvita ruokaa laittaa, seuraakin samalla ja muuta oheistoimintaa.
      Miten on silmiesi laita?
      Ylellisyyttä auto on näiden meikäikäisten tarpeita ajatellen, kyytiä saa tarpeen tullen.
      Muutoissa se tavaroiden paljous parhaiten esiin tulee ja ehkä helpommin myös niistä eroon päästä.
      Minä ajattelin katsella nyt ylimääräistä käyttökelpoista vaatetta keräykseen, mikä lähtee tuonne rajan taakse, joka kevät tulee keräys auto torille ja sinne voi tavaraa viedä.
      Tuo tarve on juuri noin mitä sanoit Mdk-Mdk, pyykkikone joka viikko hyrrää ja näin ollen samat vaatteet kiertää, loput hyllyssä pölyyntyy.
      Vuodevaatteitakin joutaa auton kyytiin laittaa, jos saan kyydin sinne torille.
      Onnea vaan mukavaan asumiseesi ja terveyttä siitä nauttimaan.

      Hurskainen, se kaihileikkaus ihmeesti näköä parantaa, minulla molemmat silmät leikattu ja kaikki näkeminen kirkastui, näen lukeakin ilman laseja, lasit silmien eriparisuutta tasaa.
      Kyllä minä myös innostan sen lavan ottoa pihalle ja kerralla kaikki tarpeeton lavalle, kerran se kirpaisee ja silmä näkymässä lepää;)
      Tuo kierrätykseen vieminenkin hyvä vaihtoehto, eikös ne kotoa haekin jos pyytää.

      Lumia ei näy, ei nämä uudet lumentulotkaan haittaa aikaan saaneet, nyt nurmikon vihannointia voi alkaa odottaa.
      Aurinko onneksi juhlijoita lämmittää jonkun verran, muuta "holjakkaa" taitaa kyllä olla;)

      Yöllinenkulkija tähtiä ihastelit, minä en tunne kuin Otavan ja pohjantähden, kuu eri muotoisena on tuttu;)
      Muutenkin yöt menee nukkumalla, eikähän kaupungin valoissa tähtiä juurikaan näe.
      Olen joskus kertonut mikä elämys oli mökilläni, kun yöllä ulos menin, oli kuin tähdet syliin olisi tullut ja niitä oli määrättömästi, en koskaan sitä näkyä unohda.

      Vielä ennen lopetusta tuohon nuorison uhoiluun puutun sotimisen suhteen, varmasti ei historia niin uskottava ole heille, vaikka siitä kerrotaankin, sotaa ihannoidaan ja siitä puhutaan, toivottavasti herääminen tapahtuu.
      Alkoholin käyttö on vähentynyt nuorten keskuudessa, toivoisi käänteen myös sodan ajattelussa muuttuvan niillä joilla se tuntuu olevan ihannoinnin kohteena.
      Voi olla pienikin joukko tätä nuorisoa, joka sotaa näin ajattelee.

      Nyt toivotan rauhallista, mutta iloista vappua teille kaikille, siitä se lämpenee sääkin ja kesä tulee, ainahan näin on käynyt.

      • hurskainen

        Menin optikkoliikkeeseen saadakseni uudet lasit rikkoutuneiden tilalle. Ehkä vakuutuskin olisi osan korvannut. Kun menin liikkeeseen siellä oli vaan se tilaus toisen silmän kaihileikkaukseen. Sentään 90 euron näkötutkimus.

        Saadaanpa nyt ainakin mielessämme hyräillä; oi aika toukokuun. Pian ne on lehdet puissa. Toiset tekevät koivun oksista saunavihtoja.

        Toissakesänä jouduin lämmittämään vanhaa pihasaunaa kun siipirakennukseen tehdyssä saunaosastossa oli täysremontti.
        Sauna ei ole minun lempparipaikkojani, kuuma suihku riittää mainiosti. Tämäkin vielä.
        Mukavaa alkanutta, vuoden parhainta kuukautta kaikille!


    • Hyvää Vappua! Lähden nyt kotikyläni vappujuhliin.

    • muori77

      Hyvvee Vappua vuan kaikille.

      Meillä on makkarakestit kerhohuoneella tännään.

      Kyllä se tuo rollaattori on nykyisin minunkin paras kaveri;)
      Hyvä että joku on sen keksinyt.
      Meillä saa sen ilmaiseksi tuolta sairaalan apuväline varastolta lainaan.

      Kyllä nyt aurinko helottaa,eilen satoi niitä jalakarättiä.

      On kyllä ollut niin kinkkinen kevät;(

      näkyillään...

    • Aurinkoinen on vappu keski-Suomessakin! Eilen oli niin kauhea myrsky,
      että tuntui kuin katto lähtisi tuulen mukana, eikä samanlaista lumimyräkkää
      ole ollut koko talvena, tosin ei sitä paljon maahan jäänyt kun tuuli vei enimmät
      ja sade korjasi loput.

      Nyt on lähdettävä lenkille, jotka tosin lyhenevät ja lyhenevät ja apuneuvona
      varmaankin kohtapuoliin on sellainen potkurollaattori. Olen nähnyt tuolla
      kylällä että eläkeläiset menevät tukka putkella. Oikeita vauhtihirmuja ovat!
      Olen jaksanut kävellä kaupoille ja otan taksin takaisin tuomaan ostoskassit.
      Ostokset teen joka toinen viikko. Eipä tule tehtyä heräteostoksia, kun
      kauppareissut harvenevat!

      Skillan kyseli silmistäni. Ollaan huomattu että verkkokalvot molemmissa
      silmissä ovat alkaneet irtautua. Kai se johtuu tuosta silmänpohjan
      rappeumasta ja nesteturvotuksesta, joka johtaa toiseen vaurioon.
      Viime käynnillä todettiin myös että kaihi on alkanut kasvaa molemmissa
      silmissä, mutta ei leikata vielä. Kaipa heidän on yritettävä tehdä ensin
      "pohjatöitä" silmänpohjien ja verkkokalvojen kanssa, ennenkuin vaihtavat
      linssit. Tämä tietää eräitä käyntejä TAYSin silmäosastolla, ehkä vuosia.
      Pääasia että eivät ole vielä sanoneet, että mitään ei voida tehdä. Taitavia ovat!

      Vaikka kroppa alkaa rähjääntyä vuosien mittaan, niin kaikki OK niin kauan
      kuin pääkoppa toimii. Odottelen innokkaasti kevään tuloa ja kaikkea kaunista,
      mikä silmien edessä tulee pikkuhiljaa tapahtumaan.

      Hyvää kevään odotusta pirttiläisille!

    • Aurinkoinen on vappu keski-Suomessakin! Eilen oli niin kauhea myrsky,
      että tuntui kuin katto lähtisi tuulen mukana, eikä samanlaista lumimyräkkää
      ole ollut koko talvena, tosin ei sitä paljon maahan jäänyt kun tuuli vei enimmät
      ja sade korjasi loput.

      Nyt on lähdettävä lenkille, jotka tosin lyhenevät ja lyhenevät ja apuneuvona
      varmaankin kohtapuoliin on sellainen potkurollaattori. Olen nähnyt tuolla
      kylällä että eläkeläiset menevät tukka putkella. Oikeita vauhtihirmuja ovat!
      Olen jaksanut kävellä kaupoille ja otan taksin takaisin tuomaan ostoskassit.
      Ostokset teen joka toinen viikko. Eipä tule tehtyä heräteostoksia, kun
      kauppareissut harvenevat!

      Skillan kyseli silmistäni. Ollaan huomattu että verkkokalvot molemmissa
      silmissä ovat alkaneet irtautua. Kai se johtuu tuosta silmänpohjan
      rappeumasta ja nesteturvotuksesta, joka johtaa toiseen vaurioon.
      Viime käynnillä todettiin myös että kaihi on alkanut kasvaa molemmissa
      silmissä, mutta ei leikata vielä. Kaipa heidän on yritettävä tehdä ensin
      "pohjatöitä" silmänpohjien ja verkkokalvojen kanssa, ennenkuin vaihtavat
      linssit. Tämä tietää eräitä käyntejä TAYSin silmäosastolla, ehkä vuosia.
      Pääasia että eivät ole vielä sanoneet, että mitään ei voida tehdä. Taitavia ovat!

      Vaikka kroppa alkaa rähjääntyä vuosien mittaan, niin kaikki OK niin kauan
      kuin pääkoppa toimii. Odottelen innokkaasti kevään tuloa ja kaikkea kaunista,
      mikä silmien edessä tulee pikkuhiljaa tapahtumaan.

      Hyvää kevään odotusta pirttiläisille!

      • Minäkin asun ns. vanhustentalossa, siis rivitalon pätkässä yksiö, johon on saatavilla kaikenlaista apua yötä-päivää ja porukka on tyytyväinen, mutta itse en ole vielä tarvinnut apua, koska asun täällä lapseni ja heidän perheensä vuoksi auttamassa heitä tarvittaessa, ..paitsi taas lipesin silityksistä, kun haluan lukea rauhassa ja menen sitten, kun he ovat pois.

        Terveydenhuoltoon on aina saanut aikoja pian ja palvelu on ollut ylitsevuotavan kohteliasta, mutta nyt huomasin muutoksen.

        Hampulääkäriin oli pitkät jonot, kuten lääkärille, joten varasin terveydenhoitajan, joka mukamas ottaa pitkäaikais-sokerin? Sain ajan klo 11,15 ja varppina olen syönyt ja juonut, niin kuinkahan sekin tapahtuu?

        Sanoin siinä, että haluaisin muitakin verikokeita, siis "kartoittaa tilannetta" vuoden välein, niin eikös tämä hoitsu/keskus tokaisi heti, että kokeita ei oteta, koska et syö kolesteoroli lääkitystä???

        Nyt voin sanoa, että "kyllä minä niin mieleni pahoitin" ja minulla ei ole mitään asiaa tuolle varaamalleni ajalle, mutta silti menen.

        Eikö minunkin lainen itsepäinen pönkkö voisi muuttaa mielipidettään, jos labratulokset osoittavat toista?


    • Neeasa

      Vappupäivä jo puolessa ja lennkkeily on suoritettu, no hyvä!
      Nyt katan kahvipöytää, ja odottelen eräitä ystäviä käymään, saadaan jutella ja nauraa, se tekee hyvää!
      Simapullo on Sokoksen tuotetta, mutta toivottavasti hyvää!
      Munkkirikelit valmistin jo eilen, ihanalta tuoksuvat, tietenkin kahvia, sen valmistan nylyään kahdesta erikahvista yhdistettynä.
      Muista, että äitini sanoi, että parasta kahvia saa, kun yhdistää kaksi hyvää laatua!
      Iloa ja hyvää mieltä kaikille pirttiläisill!

    • Minulta jäi paistamatta reikämunkit, kun huomasin ettei vehnäjauhot riitäkään. Lunta ryöppysi taivaan täydeltä, joten luovuin koko paistosta.
      Mitäs siitä, mutta kun aloinkin kaivata munkkia, ja niinpä löysin itseni rantakahvilasta rasvainen ja sokerinen ihana munkkipossu hyppysissä. Se kuuluu Vappuun ilman muuta, mutta, ystäväni ei possua halunnut vaan kalkkunakäärön pisteli poskeensa tyytyväisenä.

      Onneksi oli minulla mukana käteistä sattumalta, kun viime yönä oli maksukoneensa siellä menneet lakkoon. Enpä sitten kuohuvaa tilannutkaan, kun ei master card kelvannut. Autoja tuli ja meni yhtä päätä, kun ihmiset joutuivat hakemaan ottomattia.

      No, me löydettiin ihanan suojainen paikka ihan veden rajassa, mutta lasiaita suojasi tuulelta. Kumma kun yhtään ei puhelimen kamerassa näe auringossa mitä kuvaa, ihan sokaistunut olin. Nyt pitää jo miettiä mitä iltapalaksi meinaa,..tervehdys.

    • Niin sitä tuli mentyä, Vappujuhliin siellä kotikylässä josta olen kotoisin, tuli käytyä taas niissä punaisten haudoillakin, sekä kaatuneiden että teloitettujen. Siinä missä kotimme oli, niin lähellä sellainen osuuliikkeen sauna jossa niitä vankeja säilytettiin ja kolmena päivänä vietiin kymmenkunta vankia kerrallaan reilun kilometrin päähän kaivettuun hiekkamonttuun ja ammuttiin sinne noin kolmekymmentä punaista vankia. Siellä nyt seurakunnan pystyttämä muistomerkki vuodelta 1955. Se on nyt sellainen perinne johon molemmat työväenpuolueet osallistuu.
      Onneksi päivä on ollut aurinkoinen ja melko lämminkin, joten tuntuukin keväiseltä.
      Simat ja munkkirinkilät on laitettu parempiin suihin, jo aattona joimme oikeata ranskalaista Champagne merkkistä juomaa. Kyllä se Saksalainen perunasalaatti jonka itse tein maistui hyvien nakkien kanssa silloin aattona.
      Ei tässä muuta, hyvää jatkoa vain pirtin porukalle.

    • Kotikylän Vappujuhlissa tuli käytyä. Pätevä ilma olisi ollut mennä Hakaniemeen, Hesaan, mutta eipä tullut lähdettyä. Kuusijärvellä reippailin aamulenkin ja sitten Vappujuhliin. , Musiikkia, työväenlauluja ja puheitakin, siinäpä lyhyesti sisältö. Yleisöäkin oli hyvän ilman kyydittämänä ihan runsaasti.

      Tänään täällä oli todella aurinkoinen ilma. Lämmintä on varjopuolen mittarissa vieläkin 15. Ennusteet lupailevat jatkossakin näitä aurinkoisia päiviä. Tästä se kesän tulo lähtee!

      Pienillä juhlimisilla Vappuni meni. Eilen tempaisin pari pulloa väkiviinaa. Tosin pullojen koko oli 50 mg, siis pari grogia. Hyvin pohjusti päiväunia, enempää ei hotsittanutkaan.

      Onhan tässä tullutkin uurastettua tälle päivälle riittämiin. Niinpä toivon teille hyvää tämän Vapun jälkeistä aikaa. Heippa vaan!

    • Huomenta, juhlat on juhlittu ja seuraavaan juhlapyhään kolmisen viikkoa, helatorstai seuraava juhlittava kohde, no onhan se äitienpäivä siinä välissä.
      Äitienpäivä onkin kovasti tärkeäksi muodostunut ainakin kauppiaille.
      Toivoisi tuota turhan ostamista vältettävän, jotakin tarpeeseen tulevaa kylläkin, minä olenkin sanonut tiukasti, että ei mitään ostamisia, kukkia korkeintaan.
      Yhdessä ruokailukin lahjana on hyvä, sitä kun aina harvemmin tapahtuu, jokaisella on menonsa.

      Late ja ynnämuu perinteitä toteuttaneet, minä surkimus en mihinkään eestynyt, eka kerta elämässäni.
      En paistanut minäkään munkkeja en muutakaan, kyllä kaikki kuitenkin sujui, järkevästi ajatellen turhaa on turhaa, vähempikin riittää.
      Olihan se hieman erikoisen tuntuista, kun ei simaakaan, aina sen olen ennen tehnyt, tiesin että ei vieraita tule, itseäni varten en nyt tällä kertaa vaivaa nähnyt.
      Aurinkoa sain minä kyllä, istuin parvekkeella pitkän tovin, se minun vappuni;)

      Eihän nyt todella oteta pyynnöstäkään mitään näytteitä ja kovin pitkiä on välit niihin pakollisiin, minäkin vuoden välein pääsen.
      Minulta jää avun antaminen lapsille pelkiksi neuvoiksi, jos niitäkään enemmälti kysyvät, hyvä kuitenkin etten apuakaan vielä ole tarvinnut pyytää.
      Tomaatin taimet tyttären kasvilavaan kasvatin, miten sitten satoa tuottavat on aika paljon kesästä kiinni.
      Mielensä saa varmaan pahoittaa monen muunkin asian suhteen, kunhan nyt joskus jotakin valmista saavat aikaan sen soten kanssa.

      On se tuo silmien hoitaminen edistynyt valtavasti, pystyvät vaikka minkälaisiin korjauksiin, siinä ainakin parannusta minun nuorena saamaani silmä vaurioihin, hyvin olen minä vielä nähnyt, joskin silmät rasittuvat helposti.
      Kevään ja kesän tuloa sitä odotellaan, voimat vaihtelevat, mutta intoa elämiseen riittää jokainen aamu on uusi mahdollisuus, jännitystäkin nähdä mitä tänään tapahtuu;)
      Noita kaupassa käyntejä minä myös harvoin teen, eihän yhden ihmisen talous mahdottomia osteluja tarvitse, perustarvikkeet on aina hyllyssä ja muuta täydennystä harvakseltaan.
      Sinulla Mdk-Mdk, kuin Kristiina23 on mahdollista istutuksia laittaa, onhan varmaan pieni pihakin rivitalon asunnossa?
      Minulla vain nuo parveke mahdollisuudet kasvia laittaa, iso on kyllä parveke, sinne yhtä ja toista mahtuu.
      Kyllästyin jo ruukkujen siirtelyyn sisälle ja ulos, nyt peittelen jos kovia yö kylmiä vielä tulee.

      Vakuutus varmaan kustantaa lasit, jos vahingossa ovat särkyneet, oma vastuu jää kontollesi Hurskainen.
      Minä sain joskus aikoineen, kun putosin tikkailta ja lasit särkyi.
      Aika pienillä vaivoilla se kaihileikkaus menee, jos kaikki hyvin onnistuu, nostelua vain määrä aika vältettävä, näin muistelen.
      Syksyllä tulee minunkin silmien tarkastus, kaksi vuotta tulee täyteen, edellisellä kerralla ei ollut muutoksia, saa nähdä onnistaako yhtä hyvin tulevan tarkastuksen kohdalla.

      On se muoriakin nukuttanut makkarakestien jälkeen, vai mitä?
      Nyt loppui taas turinat, pitkäksi aina vaan venyy, laulamaan ja sitten asioita hoitamaan, heippa!

    • Laseja en ole rikkonut, mutta helteellä löpäytin vettä tietokoneen näppäimistölle ja se pahus sammui. Sen korvasi vakuutusyhtiöni, olin ihan ihmeissäni, kun vain liikkeen nimen mistä oli ostettu alle 2 v sitten riitti.
      Kallis Mac Book Air vielä, joten olenhan jotakin saanut minäkin.

      Skillan on vähentänyt menojaan, minä taas olen innolla liikkeellä joka päivä. Tänään tulin vasta 3 aikaan kotiin ja kiire oli laittaa ruoka uuniin.
      Tarjouksessa oli porsaan file, joten tein siihen sinappi&korppujauho kuorrutuksen, ja uuniin perunain sipulein ja porkkanoiden kanssa. Äsken vasta ruokailin, ja oli hyvää kuin joulukinkku.

      Tänään olikin jo lämpimämpää, pärjäsi jo bleiserillä ja pitkiksillä, ihan ei leninkiaika vielä ole. Ruune tuolla suree, jos villapaidassa pitää kesällä tanssia, mikä ettei, saaristossa ainakin on alkukesä aika kylmää. Kyllä ne tytöt kietovat käsivartensa tanssittajan kaulaan villapuserossakin😊

      Nyt tv-tuoliin ateriaa sulattelemaan, moikka!

    • hurskainen

      Työaikanani innokas työkaveri teki aina veroilmoitukset puolestani. Sitten eläkeläisen ei enää tarvinnut ellei ole erityisiä vähennyksiä.
      Nyt enää muutama kotitalousvähennykseen oikeuttava kuitti oli. En käsittäny sitä esitäytetyn tekoo.
      Siitä kilauttamaan vanhustenasioita hoitavalle kaupungin virkaihmiselle. Kuin ratsuväki kannukset kilisten riensi onnettoman tumpelun luo apua tuomaan.
      Ratki helpottuneena vein kuoret postin keltaseen, sano.

      Ettei raappahousuja ja toppatakkeja völjättäis liian aikasii komeroon, säätieto lupasi viilenevää säätä ens viikon loputteks.

      Mukavia taloudennousu-uutisiakin taas kuultiin. Ikäänkuin usealla sektorilla parempaa huomista odotettavissa.

    • Aika vaatimattomasti Vappua vietin. En ollut edes loppuun saakka ohjelmallista tilaisuutta.
      Kävin kuitenkin vanhasta muistista. Onhan Vapulla sekin merkitys, että silloin ollaan siirtymässä kesäkeleihin - tosin vuosittain vaihtelevasti.

      Eilen ja tänään olikin mainio ilma, sai auringonpaistettakin. Riehaannuin tänään töihinkin. Ryhdyin kirkastamaan ikkunoita. Hyvinhän tuo sujui kun otin rauhallisesti ja harkiten. Jäi sitä työherkkua huomiseksikin ... tai joksikin tulevaksi päiväksi. Ei tällä hommalla mitään kiirettä ole.

      Parvekehan se on minulle usein käyttämäni työhuone, oleskelutila ja tuumailupaikka silloin kun ilmat sallii ilman vilun hytinää. Tietysti olisi mahdollista lämmityksellä avustaa, mutta en ole lämpölaitetta hankkinut. Hukkaan haihtuisi suuri osa lämmöstä, yksinkertaiset lasit ovat lähinnä tuulensuoja.
      Johan tämä vaatimattomasta ilmoittautumisestani käy. Hyvä jatkoa teille!

    • Huomenta taas uusi aamu ja päiväksi se kohta muuttuu, kaunista on, mutta viileää.
      Kerhopäivä, toiseksi viimeinen tänä keväänä, loma aika lähestyy.
      Ilolla sen vastaan ottaa, enpä muista, että olisin näin valmis ollut lomaa pitämään, kuin nyt olen.
      Kai sitä iän tuomaa paikallaan olon toivetta, tai sitten uusien asioiden kaipuu, liian tavalliseksi käynyt nämä jo tutuiksi tulleet menemiset.

      Ikkunan olen silmälasien lisäksi särkenyt ja hyvin vakuutus tuli korvauksineen mukaan, Toivottavasti ei vahinkoja tule, aina sitä kuitenkin osa maksun joutuu suorittamaan ja ne sivuhaitat mitä näistä vahinkoista tulee, turhaa juoksemista.
      Kiva että jaksat rientää sini-sirkku, sinulla kuitenkin noita vastoin käymisiäkin ollut, iloinen ja reipas kaikesta huolimatta olet;)

      Tuo veroilmoitusten tekeminen ei harmia aiheuta, ei ole ylimääräisiä vähennyksiä mistään, se valmiina tullut vero laskelma vaan arkistoon, hyvä näin.
      Kovasti nuo talouden parannukset innostavat, mutta saa nähdä mitä ja miten kohdellaan eläkeläisiä.
      Hyvin vähän puhetta mistään parannuksista ainakaan, asuntotukeen huononnuksia, harmi heille jotka tätä helpotusta on nauttineet.
      Kovasti nousussa on omistusasuntojen elämä yhtiö vastikkeen kohdalla, pitääkö ruveta miettimään vuokralle menoa, kohta samoissa hinnoissa kulut.
      Aina ilmaantuu jotakin uusimista ja korjaamista näissä vanhemmissa taloissa, lopulta monin kertaistuu asunnon osto arvo, mutta myydessä tuskin huomaa.
      Mitäpäs mahdat maksa tai poistu.

      Noin se vaan tuntuu tässä ympärilläkin ikkunoiden pesua harjoitettavan, tikkaiden kanssa kulki hallituksen puheenjohtaja, totesi, että verhojen vaihdin vaimo keksi;)
      Vähän kateeksi käy, kun toisilla apurit siihenkin hommaan, tässä mummo yksin taistelee ja kiipeilee, no voitto kuitenkin minulle, asiat hoidettu.
      Täällä oli tori pullottanut väkeä vappuna, vähän harmittelin, etten saanut itseäni lähtemään, mutta selvisivät hyvin ilman minuakin;)
      Jospa tuo lämmin lopulta tulee, pääsemme niistä ylimääräisistä vaatteista ja muutenkin touhuilemaan harrastusten kanssa, kuka mitäkin, parveke hyvä lisätila harraste toimintaan.

      Taivas aivan pilvetön, ehkä ei ehdi sateiseksi muuttua, vaikka räntäsadetta tänne idempään on luvattu, monen laisella säällä tätä kesän tuloa odotetaan, ehkä juhannukseen selviää onko kesä tullut, nyt moikka!

    • muori77

      EHTOOPÄIVÄÄ:

      MARKKINATERVEISET:

      OLIHAN KOMIA PÄIVÄ

      MIKÄ PEIJOONI TÄHÄN KONEESEEN ON TAAS TULLUT

      PISTÄKÄÄ RINKELIÄ POSKEEN:
      NÄKYILLÄÄN:::

    • Komia oli päivä ja on vielä tämä loppukin. Ainakin täällä.

      Kauppareissullani istua pällistelin auringossa. Kaupungin työmiehet olivat tuoneet talvivarastoista penkit hyötykäyttöön. Nappasin mainoslehtisen hyötykäyttöön, takapuoleni alle lämpöeristeeksi. Ei se maalattu puupenkki yön jäljiltä ole turhan lämmin.
      Tuli sinne puolituttuja turisemaan. Aina ulkona istuskelu sisätilat ohittaa kun vain kelit sen sallii. Juttukin sujuu luonnikkaammin.

      Ikkunoiden pesua jatkoin - tietysti työtä säästellen. Parvekkeet lasit on jäljellä. Kunhan kolmannen päivän kuhnin, niin taidan saada pesuhomman tehtyä. On se minun työni turhan kuppaamista, jos vertailee vaikka Hurskaisen raatamista. Minulle kyllä näyttää hyvin luontuvan laiskansutjakka elämänmeno. Onhan ne päivät melko lailla saman toistoa. Mitäpä siitä, kun muuta ei erikoisemmin kaipaa. Varmaan se ikä rauhoittaa turhuuksia tavoittelemasta. Emme ole saaneet päätöstä edes kylpyläreissusta, vaikka sellainen oli tarkoitus ennen kesää tehdä. Tulee mieleen, että tuskinpa vahinkoa tulee, vaikka se jäisi.

      Taidanpa jättää muo77 rinkelitarjouksen käyttämättä. Juuri tuli täällä kotitarvikkeista kahvit juotua ja jotain "nisuakin" siinä mukana syötyä. Se vastasi olevinaan illallista.

    • hurskainen

      Tälläinen aurinkoinen päivä korvaa monta räntäsateista päivää. Eräät jo korventavat auringossa nahkaansa.
      Varovainen meikäläinen saa olla auringon oton kanssa.
      Totean apeanoloisesti, että raskaammat työrojektit saan jättää. Ne väsyttävät vaan pitemmäksi aikaa.

      Työtä ansiomieessä tekeville toukokuu on isommissa yrityksissä lomakuukausi. Mikäs nyt on lomaa viettäessä.
      Fysikaalisen hoidon sanottiin olevan vaikeata ilman mangneettikuvausta. Ne taitavat olla vain yksityissektorin palveuita.

      Mutta isossa sakissa ollaan. Kaikilla ei ole erikoisaitteisiin mahdollisuutta.
      Katsellaan.

    • Huomenta, vielä kauniiseen, mutta taivaan pilvillä täyttävään torstai aamuun.
      Sateita ei liiemmin ole luvattu ja lämmintäkin mukavasti, kunnes taas viikonlopuksi viilenevää.
      Vaihtelevaan säähän on totuttu, mutta saisi se jo kesäiseksi muuttua.

      No hankalaksi Hurskaisen hoitaminen tulee, ehkä ne etsii paikkaa mihin hoitoa avun saamiseksi olisi tehokkaasti annettava..
      Voimat hiipuu, ei enää nuoruuden innolla töitä pusketa, me tämän ikäiset.

      Se on tuo kerrostalossa eläminen niin vähäiseksi nuo työt laittanut, toista omakotitalon ympärillä, työtä aina riittää.
      Valintoja ne on asumisetkin, työtä vähemmän, mutta ei juuri mitään omakoti talon etujakaan.
      Hurskainen keräilee satoa syksyn tullen, me kerrostalo asukkaat torille riennämme;)
      Hyvät ilmat on ikkunoita pestä, minulla jo voisi ulkoa uudelleen aloittaa.
      Päivän reissuja minullakin kesäksi muutama suunniteltu, mutta en pidemmäksi mihinkään.
      Lähteminen ja sen suunnittelu on jo muuttunut hankalammaksi.
      Kotona on paras olla.

      Muori kovaan ääneen tarjoilee rinkeliä, kyllä se näin aamu tuimaan maistuu, kiitos vaan.
      Nyt menen pyykkitupaan ja pesen pari maton pätkää, mukava sitten syksyllä puhtaana lattialle laittaa.
      Päivän jatkoja, käykää pirtissä, jos aika myöten antaa, moi,moi !

    • Kaunista ja aurinkoista aamua, aamukahvit juotu, nyt pitäisi toteuttaa yksi työ joka on ainakin parikertaa vuodessa tehtävä. Meillä se jää aina vähän myöhäsempään tässä lähellä vilkasliikenteistä katua asuneena, pöly lentää pitkään talven jäljiltä, mutta eilen pesivät tuota lähikatua oikein kunnolla, joten ainakin aloitan ikkunanpesun tänään.
      Lupaavat tänne ennätys lämpöä päiväksi. kyllähän siinä tarkenee vaikkei siinä hiki tulekkaan.
      Kauppaankin tänään mentävä, viimeksi kävin ennen Vappua. Ei tässä kannata kaikkia hommia luetella, ei sitä edes tiedä mitä päivä tuo tullessaan.
      Kesäsuunitemia ei kannata tehdä jos jotain tapahtuu niin siitä päätetään kun jokin tuntuu hyvältä ilman etukäteis suunnitelmaa. ainakin se on varmaa ettemme sinne Mujejärvelle enään mene.
      Tässäkuussa pitäisi se vaimoni sisaren tytär tulla meille sieltä Berliinistä porukoineen saa nyt nähdä tuleeko.
      Olisihan se kiva nähdä, on kulunut muutama vuosi kun viimeksi nähtiin. Eikä meillä ole suunnitelmaa, että itse menisimme Berliiniin.

      • hurskainen

        Meikäläisen maaimasta katsottuna Laten kuten myös Ynnämuun elämä on virtaa vakaasti omissa uomissaan.
        Sanon joka päivä: on ihme että olen vielä elossa. Niin paljon on ollut kaikenlaista häikänderii alkuparkaisustani asti.
        Senkin täytyi olla heikko kun synnyin sinisenä lapsena. Nykyään he ovat happikaappilapsia. Salolla ei sellaisista edes tiedetty.

        Joka jäi henkiin niin hyvä. Suurilapsisessa perheessä se ei olisi ollut maailmanloppu. Vielä jälkeenikin syntyi kome sisarusta.

        Näin 100 vuotta jälkeen päinkään en osaa tietenkään selittää aivojen laajaa kehityshäiriötä. Ei autismiksi asti, asperg-tapaukseksi kuitenkin.

        Olen asunut kerrostaloasunnoissakin. Näin kaikkeen sopeutumaton tyyppi kyllä elää niissä. Sain jopa rytmihäiriön.
        Vaatimattomassa pientalossa on vapaampaa. Näissä on enemmän vapaata tekemistä. Siksi kesämökit ovat suomalisile niin tärkeitä.

        Tänäänkin kevyttä ulkopuuhailua. Kymmenvuotias poika olisi niistä hyvin selviytynyt.
        Tänne kahvipirttiin on tullut tavaksi pistäytyä. En käsitä miten SkillaN saa pidettyä tätä pirttiä kasassa.
        Nautitaan vielä huomisesta keväisestä päivästä. Perinteisesti kesäkuun alkupäivän öinä on ollut vielä yökylmiä. Jos ne menis nyt ohitte.


    • Nythän nämä kevätilmat hellii. Jo mones päivä peräkkäin kuten tänäänkin. Ei ollut hellekeli, mutta kyllä auringossa hyvin ulkopenkilläkin pärjäsi. Kokeilin. En sentään paitaa riisunut. Varovasti teen sen helteelläkin. Olen herkkähipiäistä sorttia, nahkani kärähtää helposti. Alkuun muutama minuutti kerrallaan auringossa, eikä totuttelun jälkeenkään puolta tuntia enempää. Kyllä ne tavat oppii, kun muutaman kerran nahkansa polttaa.

      Siinä muuten "unohtui" ikkunan perun jatkaminenkin. Tässä tapauksessa se nyt ei kovin vaarallista ollut koska kyse oli omista töistäni, omaan käyttöön.

      Meillä on vielä ratkomatta se, mennäänkö korpimökille. Kyllä se meno mielessäni vilahtelee, mutta se ratkeaa, kun ajankohta on käsillä.
      Tässä se päivä on melkein mennyt: ulkona istuskellessa, kaupassa, käsillä olleet kirjat sain luettua ja hyvät ettoneet otettua. Mitäpäs muuta se meikäläinen kaipailisi. Jatkoja teillekin!

    • Jossakin takaraivossa on muisto rinkelistä! Äkkiä tutkimaan onko sitä jäljellä,...on on, nytpä lämmitän mikrossa mukiin maitoa sen kanssa.
      Ah, kun onkin hyvää maidon kanssa. Pitää tunnustaa etten ollut vielä ostanut vehnäjauhoja, joten lättytaiknan tein grahamjauhoista. Pyh, ne mitään hyviä olleet, joten paistoin vain 3 lättyä. Onneksi ei iso taikinakaan ollut, mutta jäi pieni nälkä.
      Kiitos muori rinkelistä, aina yhtä hyvää! Kahvia otan mukiini vielä, ettei ala nukuttamaan liian aikaisin, ulkona jahtasin kaikkea kukkivaa tänään, ja unohduin istumaan auringossa pitkään.
      Nyt tein oikein listan huomiseksi kun puuttuu yhtä ja toista. moikka 🦋

    • Huomenta ja kaunista aamua, tänä päivänä lämmintä luvassa, sitä odottamaan, näyttää kyllä pilviä myös taivaalla, miksi sitten päivä kääntyy.
      Matot pesty ja melkein kuiviakin on, vintille tässä lähdettävä, se onkin jo saavutus kerrassaan.
      Niin ne vaan kaikki työt pikkuhiljaa tehtyä tulee.
      Pitääkin katselle vintiltä vieläkö löytyisikö tavaraa sinne rajan taakse lähtemään, pojan tytär tulee kaveriksi niitä torille viemään.
      Kivasti tilaa tuli hyllyihin.

      Minulla tapana myös täydentää kuiva varasto sitä myöten kun huomaan lopun lähestyvän, usein kuitenkin hiiva on se, mikä jää hankkimatta.
      Otin pakkasesta rahkapiirakkaa ja tuli sitä pari palaa syötyä, on se niin hyvää.
      Mikähän onkin, että tuo Viipurin rinkeli ei minulle oikein maistu.

      Onhan se niin mukava se, jos jotakin kivaa tielle tulee, ei ole pakko tehdä jo sovittua, päivä on huomennakin;)
      Minä melkein vetoa voisin lyödä sen korpimatkan puolesta, kyllä se ikävä halua kasvattaa, jos vielä lämmin kesä tulossa, niin mikä estäisi menoa.
      Se rauha ja hiljaisuus mieltä kirvoittaa ja kun aika taulua liian kireäksi suunnittele, onnistuuhan se.

      Älä ollenkaan vähättele tekemisiäsi Hurskainen, kyllä aina tunnut touhussa olevan, on se sellainen itsensä voittaminen, kun jotakin saa vietyä päätökseen.
      Ihmettelet miten saan pirtin pysymään kasassa, no teidän mukavien kirjoittajien kanssa, tästä on tullut joka aamuinen tapa vilkaista pirtin kävijöitä.
      Ei sitä niin kummaa tarvitse olla, aina on kiva kuulla päivän sujumisesta muuallakin kuin näissä omissa ympyröissä.
      Sanovat vielä, että aivot jotenkin kirkkaampana pysyy, kun jotakin rasitetta niille keksii.
      Tulipa tässä mieleen lasten oivallus," aivot on sitä varten, että hiukset kestää päässä", nyt taitaa olla niin, että aivoni surkastuvat, kun hiukseni ohenee;)

      Kiva on vieraita saada, siinä itsekin virkistyy ja avartaa se toisten kanssa seurustelu ja kun vielä erilaisista ympyröistä tulevat erilaiset tavat ja kulttuurit, siinä sitä aihetta keskusteluun löytyy.
      Varmaan mieliteko olisi Laten porukoilla päästä sinne Mujejärvelle, mutta kaikkea ei voi toteuttaa, tuo ikä senkin rasitteen mukanaan tuo.
      Muistelua ei kuitenkaan kaikilta osin pois viedä, niiden parissa sitten eletään.

      Eipä tässä suuria suunnitelmia päivän varalle ole, kaupassa menen käymään, apteekissakin, kiva kun ovat saman katon alla, kerralla kaikki asiat.
      Nautitaan nyt lämmöstä tänään, huomenissa jo viilenee, näin on ennusteet, päivän iloihin!

    • Kesä jatkuu, kesä. Ainakin tänään.

      Suloista suvea!!

    • Puoili arkillista katosi,
      Kirjautuminen ei kelvannut, kunnes nimimerkejä alkoi olla pareittain.
      Voikaa hyvin ja nauttikaa kevästä!

    • Olen samaa mieltä, Hurskainen, kyllä se pientalossa, omakotimallisessa asumuksessa on vapaampaa elellä ja harrastella. Olen sen ymmärtänyt, mutta ne käänteet elämäni varrella
      ovat pyörahtäneet toisin. Niinpä saloseudun korpimökissä kasvaneenakin olen joutunut valitsemaan kerrostaloasumisen. Näin on mennyt 55 vuotta. Onhan siinä ollut aikaa sopeutua. Eikä se nyt aivan alkua lukuun ottamatta ole ollut edes kovin kivuliastakaan.

      Olen vuosikymmenien aikana "maakuntamatkojeni" aikana seuraillut piennen kaupungin ja maalaiskunnan elämänmenoa. Tietysti syrjäkulmien autioituminen on selvä merkki. Nuorempi polvi on ottanut "pitkät" kuten minäkin. Heistä sinnikkäimmät paikalleen jääneet kanssani samaa ikäluokkaa olevat, ovat myös muuttaneet kylämaihin. Monet palvelutaloihin, jotkut varakkaammat ovat ostaneet kerros- tai rivitaloasunnon. Näin se on tapahtunut jo kuudenkympin jälkeen. Heissäkin on jo ehtinyt tapahtua lopullinen iso harvennus.

      Muistan kyllä, kuinka pohdiskelin asuntojärjestelyjäni alle viisikymppisenä. Näistä lukuisista esimerkeistä päädyin siihen, että on turha enää muuta miettiä kun kerrostaloasumista. Onhan se elämäni jatkunut yllättävän pitkälle - paljon yli ikäluokkani keskimääräisen taivalluksen yli. Silti pidän oikeana asumisratkaisuani. Ainahan sitä jotain virikettä löytää, vaikka ei ruhnammia olekaan. Jos tuntuu, ettei jaksa, voi hyvin löysäillä, kun pakolliset työt eivät paina.

      On siinä lausumassasi, Hurskainen, jotain perää, että "elämä on virtaa vakaasti omissa uomissaan." Niinhän se on tavallaan, en nyt osaa suuremmin valittaa ja kaduhan en, koska se on turhaa. Ja hyvin se sinullakin menettelee, saat ponnistella vapaasti ja ehkä se ympäristö antaa arvoa ja aihetta elämästä nautiskeluunkin.,
      Hitto, olen kirjoittelun yliajalla, pitää vilkaista tv;stä Pressiklubi. Heippa nyt!

      • hurskainen

        Meille pohjoisessa osassa maapalloa eläville äkilliset lämpöaallot ovat tärkeitä. Sen verran kun iikkeissä kävin, ihmiset olivat ihan täpinöissään kevätilmasta.
        Itsellä oli hanslankarin homma kun ammatti mies korjasi päärakennuksen yhden nurkan lahonneet vuorilaudat ja hiukan vaakavuoriautojakin pieneltä matkalta.
        Koko päivän huimasi niin ettei ollut rappusille nousijaa tänään. Nopeasti hän homman hoiti.
        Päiväunet jäivät vähän torsoksi kun piti olla hiukan mukana. Se jo pilasi päivää paljon. Huomenna voin elää omaan tahtiini.

        Kyllä se uusi lämpökausi sieltä taas aikanaan tulee, jos välilä viileneekin.


    • Huomenta lauantai aamuun ja melko hyvältä vielä sää näyttää, yöllä satoi, mutta nyt kirkastui ja lämpöä yli kahdeksan astetta.
      Yöllä ehdin ajatella, että nyt jää viikko siivous, mutta eipä näin käynyt, hyvällä alulla on, parveke täynnä tavaraa tuulettumassa ja hyvä tuuli onkin.
      Tässä nautiskelen kahvia ja viestiäni yritän kasaan saada.

      Hiljaista on pirtin oven käynti, älkää nyt vaan yksin minua jättäkö, silloin käy niin, että pirtin elo loppuu.
      Ikävää nuo viestien katoamiset tuttua on, tosin nyt aika hyvin on kone pelannut.

      Noin se on kuten ynnämuu kerroit, maaseudulta nuoret ja palvelut katoaa.
      Olen ajatellut tässä lähikylässä asujia, linja-auto vuorot lähinnä koulukkaiden mukaan laadittu ja heitä auton täydeltä, kyytiin pääsee jos mahtuu.
      Pali käy kerran viikossa joka tuo pariksi tunniksi kaupunkiin ja sitten takaisin.
      Kyllä siinä saa kiireesti asiat hoitaa, ostokset tehdä, eikä passaa unohtaa, viikon päästä uusiksi.
      Ei aina tule ajatelleeksi miten hyvin onkaan omalla kohdalla, kaupat ja muutkin palvelut lähellä.
      Kerrostalossa on minun elämä myös asumisen suhteen mennyt, kesämökillä pääsin maalaiselämän tuntuun, tai siis sain kokea sitä kasvun iloa, kun pihaani hoivailin.
      Luopuminen oli vaikeaa, mutta hyvä että sen pois annoin, en nyt jaksaisi sitä työmäärä minkä sinne kehittelin, enää hoitaa.

      Hyvä Hurskainen että apua hankit, kun olo noin kehnoksi on mennyt, olisiko syytä huimauksen aiheuttamaa etsiä, onko verenpainetta.
      Eilen minäkin ihmettelin, kun huippasi, uskon itselläni niskoista johtuvan, olin pitkälläni ja siitä selveni.
      Verenpainetta ei sanottavasti ole, mittailen silloin tällöin.
      Kyllä eilen jo tarkenikin, yritin istua parvekkeella, mutta kuumuus pois ajoi, siitä vähän kenkku tuo päivän paisteinen parveke, että liian kuumaksi tahtoo olo siellä muuttua.
      Näin aamulla vielä viileämpi, kunnes puolen päivän aikana kuumuus voimissaan.

      Näyttää ihan siltä, että tänäänkin vielä lämmintä, aurinko siihen malliin paistaa, nyt vastakkaiselta puolen taloa, mitä parveke on, eli tähän koneelle juuri, kuuma tässäkin tulee;)
      Jospa nyt jatkaisi tätä elämää ja kohta tulee kyyti torille, minne ei kylläkään matka pitkä, mutta tuo tavaran vienti onnistuu autolla paremmin.
      Vietetään mukava päivä, jaksetaan tuuli ja pakkaset, jos niitä nyt sitten tuleekaan;)

    • Tervehdys!
      Lueskelin täältä kirjoitelmia ja yllättäen huomasin puumerkkini jo valmiiksi ikään kuin odottamassa.
      Se on juuri sitä, mistä olen jo pitkään marissut ja rähissyt: ensin ei kirjautuminen onnistu millään ja sitten nimimerkkejäni saattaa olla kolmekin tyhjien laatikoitten alla,

      Sää ei kovin helteiseltä näytä; Etelästä taivas on likaisen harmaa, mutta luoteen ja pohjoisen rajoilla näkymä muuttuu, Pilviä on, mutta ne kohoavat kohoamistaan ja yletessään muuttuvat valkoisiksi pumpulipilviksi. Samaa tahtia pilvien etääntymisen kanssa levenee tyhjiksi jääneille/jääville alueille upea sini!
      Idässä taivas on jo täysin sininen; vain ihan ta vaanrannan alareunassa on hauraita valkoisia hattaroita.
      Tätä kirjoitellesani olen päässyt seuraamaan taivaan tapahtumia. Yllättävän nopeasti ovat ankeat pilvet kaikonneet luoteestakin kokonaan, ja näyttää siltä kuin ankeat pilvet tekisivät meikoista vauhtia taivaansinen tieltä. Saattaa tästä suvinen päivä sikeytyä jopa ihan Helsinkiin saakka.

      Ihanaa kevättä kaikille!

      • hurskainen

        Koillisen suunnalta kovin puhals tänään. Pesin pari koneellista pyykkiä. Se vehje tietää mitä tekee. Paljon kuivumaan laitettavaa.
        Ilmalämpöpumppu saa virtausta aikaan. Pyykkikin kuivuu helposti.

        Sain nukuttua kuin karhu talvipesässään kun kukaan ei ollut tulemassa. Viikolla joku rinkutti kännykkään. Se tuli kattomaan kun sii kylässä asuu.
        Mikset vastaa puhelimeen, kysyy.
        Siit vast huomaan että kalikkahan on yömajassaan, vanhassa lapasessa Armonlaakson oven pielessä. Usein se vaan unohtuu.

        Kartanon kinkkukiusausta söin päivälliseksi. Sekin pienessä nälässä käyp.
        Käydään odottamaan pian sunnuntakia, mitä sillä on annettavanaan.


    • Siinä se taas on, nimimerkkini valmiina odottamassa sitä, minkä olin jo aiemmin aikonut julkistaa:
      Minulla on uusi kirosana. Se on YAHOO! Sen kun kiukuissani karjaisen, vapisevat kolmen ärrän sielunvihollisetkin.

    • Revittyjä pumpulitupppuja seilaa harvakseltaan sinisellä taivaalla. Tietysti aurinko valottaa täysillä ja varjopuolen mittarissa on 15.

      Mikäpäs olikaan ulkokujalla penkillä istuskellessa. Nälkä ei ollut, paremminkin ähky. Valohoidon merkeissä juoksutin aamulla pölyimuria ympäri huushollia ja kävin marketissa. Johan siinä tuli mieleen tällaisten rasitusten päätteeksi tukevampi tankkaus. Taisipa mennä yli hyvän. Sitä ulkopenkillä haudoin ja haukottelin.

      Voi elämän Kevät tätä menoa!

      Tuleeko? Odottaa kär- kevät
      jotain merkkiä nä-kevät
      itsensä ulos käs -kevät
      ja pihatöitä te -kevät
      kukkapenkkejään kit- kevät
      harvat ilmoja it- kevät

      Tämä on olevinaan runoni, vaikka se ei siltä näyttäisi - puhumattakaan uskottavuudesta.
      Niin... tänään on saunapäiväni. On toki aikaa lähtöön kolme tuntia. Eiköhän siihen ehtine.
      Pärjäillään vaikka joutuisi vielä tukevammin pukeutumaan.!

    • Sunnuntai aamua, viileä oli yö, nyt neljä astetta lämmintä.
      Hitaasti tuo kesä nyt meinaa edetä, mutta ehkä sitten rysähtämällä tulee yllättäen kaikki.
      Asia mille emme mahda mitään, mutta puhetta siitä riittää.
      Tuli sitten tavarat vietyä rekan lavalle ja täysi oli lava, ihana että ihmisillä riittää empatiaa toisten auttamisiin.
      Lasti puretaan Joensuussa ja kohdistetaan sitten tarvitseviin paikkoihin, laitoksiin ja päiväkoteihin.
      Pehmoleluni kaikki laitoin, on varmaan jo aika irtaantua niistä, jospa olisi iloa jollekin vähän nuoremmalle;)

      Kirjoittele Venlastiina kaikkiin tarjolla oleviin laatikoihin, kun nyt valmiiksi tulevat;)
      Voimaton olen minäkin, jos tuon tapaisia harmeja tulee.
      Älypuhelimen kanssa myös taas kerran apua tarvitsin, pojan tytär sen sai asennettua ja toihan se lisä mahdollisuuksia Facebookiin ja Messengeriin, pieniä viestejä helppo laittaa,,,, jos muistan ?
      Ei oikein tämä istuminen näiden laitteiden edessä jaksa paljolti kiinnostaa, mutta asioiden hoidossa kai hyviäkin.
      Pari tuntinen joka aamu tänne kirjoittelussa ja lueskelussa menee, voisi kaiketi aikaa muuhunkin kuluttaa, mutta ehkä jotakin puuttuisi, jos en pirttiin viestiä saa.

      Mukavaa kuulla, että uni sinullekin Hurskainen hyvin uni maistui, kyllä se jostakin ajasta pakosti näin käy.
      Pyykit nyt hyvin ulkonakin kuivaa, minullakin parvekkeella, vaikka ei kovin tuulesta siellä apua, tuoksukin ihan ulkoinen.
      Kyllä se kännykän mukana kulkeminen on tärkeää, aivan kuin avainten ja
      rahapussin, niitä on usein tarkistetta ovatko mukana.
      Minulla on yöpöydällä kännykkä, apua tarvittaissa mahdollista sitä hälyyttää, jos kykenee.

      Hyvä tuo runosi, hieno oivallus kerrassaan, lisää tämän laatuista;)
      Minulla arvatenkin tuntia myöhemmin saunavuoro, kyllä se tuntuu hyvältä lämmössä istuskella , viskoa vettä kiukaalle ja miettiä suuria asioita;)
      Imuria tuli juoksutettua ja vielä vahaakin lattialle laitettua, nyt taas hyvin kiiltää.
      Näistä arkisista asioista se aika kuluu, ei mitään yllättävää tiedossa, no eihän se yllätys olisikaan jos tietäisi;)

      Nyt sitten jotakin käppäsyä tällekin päivälle, ei varmaan mitään mainittavaa olekaan, kunhan tässä pyöriskelen, ilta se vastaan tulee.
      Laittakaa vaatetta päälle ulos mennessä, siellä ei kovin lämmitä ole.

      • Herra jestas kun ei tule Kahvipirttiinkään kirjoitettua, kun on olevinaan niin paljon kevätpuuhaa!
        Totta se tosin onkin, mutta sain ompelutyöni valmiiksi, ja kaupatkin koluttua tänään.
        Jahtasin uutta olkalaukkua, kun edellinen oli niin kulunut, että heitän sillä vesilintua!

        Kengätkin tarvitsin ja löysin kivat ja jaloille hyvät kävelykengät. Ruokaostokset tein samalla, pelkkää kalaa tällä kertaa, kampelaa ja siikaa. Oli tosi hyvää voissa paistetut kampelafileet, perunamuussin kanssa.

        Napa tässä ihan natisee, kaffetta pitänee ottaa jälkkäriksi.
        - Nyt on kyllä tämä mummeli seonnut vehnäjauhojensa kanssa, kun kaapissani löytyi VIHREÄ 1 kg pussi luomuvehnäjauhoja!
        Minähän hain sitä tuttua keltaista isoa pakkausta, ei ihmekään, kun olin ottanut vain 1 kg kun niin pieniä pusseja ei erikoisjauhoissa ollut.

        Tänään hölmö sitten uskoin sen sisältävän ruisjauhoja, ja hämmästyin löytöäni 🙂 Tavaraa tuppaa ostoksilla kertymään, ja minä kun en mielelläni kanna kovin painavia nykyään.
        Kiitos kahvista ja illaniloa!


      • hurskainen

        Runoratsuni on harmaantunut ja rispaantunut käyttämättömänä jo vuosia. Siitä mukava heppa ettei sen hoidon laiminlyönnistä saa fyysisten eläinten hoitajia yllätyskäynneille, ja ehkä pitokieltoonkin.

        Ihan mukava päivänlotrake tämäkin. Sopivasti heräsin puolipäivänuutislle ja Kansanradion kuunteluun. Oli jäänyt helppoja kryptoja ratkaisematta.
        Mukava niitä on ratkoa.

        Ihan ulkoilmapalvelustakin kolmisen tuntia. Vasta toimen loputtua näin että aitakuusessa on rastaan pesä.
        Mustarastas siinä pyörI. lähettyvillä. Toivottavasti ei ole vielä muninut kun niitä ei saisi päästää jäähtymään. Pesä voi myös olla vanha.

        Aamulla sanoin paljaita lehtipuita katsellessa, että voi niissä Äitienpäivänä jo jotain vihreyttä näkyä.
        Kaukana näkyvässä pitkässä poppelipuussa ikään kuin pientä värimuutosta jo näkyisi.


    • Tänään täällä oli vielä kelpo keli. Aurinko paistoi lähes koko päivän, varjolämpökin kohosi päälle kymmen plussan. Kuusijärvihän se on usein retkeilypaikkani. Niinpä kierrettiin järven ympäri tänäänkin. Siellä ei ainakaan autojen pakokaasut ja hiekan pöllyäminen haittaa. Aika paljon oli porukkaakin, opastettu patikkaretkinkin oli lähdössä. Siihen ei oltu varauduttu.

      Näissä pienissä käpsehtimissä ne päivät kuluu, eikä ehdi edes kituuttamiselta tuntua. Kun luin edellisisestä , s-s viestistä kenkien ostamisesta, niin palautui minunkin kenkätarpeeni mieleen. Jalkani on kai jalostunut sukupolvien mukana käyttötarpeen mukaiseksi. Ne ovat leveät varvaspäästäkin, varmaan kehittyneet vetelien soiden kävelyyn sopivaksi ja samalla tukevan rintavaksi, joten pitää olla nauhalla säädettävät kengät. Monet kengät olen hätäisesti hankkinut ja kipuillen yrittänyt käyttääkin. Nyt vältän viimeiseen asti sopimattomien kenkien ostoa. Huonolla onnella kenkien hakuni saattaa kestää. Olenhan niitä jo katsellutkin, mutta ei ole vielä tulenpalava kiirekään.

      SkillaN mainitsi kännykän, avainten ja rahapussin mukana olon tärkeydestä. Kyllä muuten, mutta olen pysynyt sen verran jästipäänä, että kännykkää harvoin ulos kantelen.
      Silloin kun on odotettavissa tärkeänä pitämäni puhelu, pistän kännyn taskuuni. Muutoin saavat soitella vaikka uudestaan, tarkistan kuitenkin melko usein mahdollisesti tulleet soitot ja tekstiviestit. Vastaan vain jos katson sen tarpeelliseksi ja tunnistan soittajan.

      Kyllä se ilmojen viileneminen lienee tosiasia. JärKEVÄT kai sopeutuvat, koska valitukset tuskin kantavat. Hyvää pärjäilyä teille tulevaan!

    • Huomenet uuden viikon alkuun ja kauniina se alkaakin, ei lumesta tietoakaan, vaikka sitä luvassa oli.
      Nollan tietämissä mittari ja taivas pilvetön, luulisi ihan kivan ilman tekevän, vaikka eipä se kauaa vie, kun taivas pilvistyy jos näin on mennäkseen.
      Eilen istuskelin parvekkeella ja ihan lämmintä oli, kun aurinko lämmitti.
      Pulla taikina on kohoamassa, kerhoon tuoreet pullat aikomuksena, tuonpa pirttiinkin heti kohta tuoreet omena hillolla täytetyt kierrepullat.
      Siistin näköistä on tuo maisema, ovat noita katuja jynssänneet tavan takaa, eilenkin kadun vieressä olevien puiden välejä siivosivat, kyllä se koneilla helpolta näyttää.

      Minulla on kärri mukana, kun suuremman tavara määrän tuon kaupasta, ei niitä jaksa riiputtaa.
      Olen joskus rahoissa ollessani (muka) hankkinut Tubbeware purkiston jauhoille ja muille kuiville tavaroille, nyt näkee hyvin milloin purkki tyhjenee ja puhtaana pito on helppoa hyllyissä.
      Kivaltakin näyttävät iloisin keltaisin kansin kaapin oven avatessa, pienestä sitä iloa on löydettävä, hyvä ostos mielestäni.
      Pullataikinakin kohoaa Tubberissa, vuodesta toiseen.
      Tuo vaatteiden ja kenkien osto himo on taakse jäänyttä elämää, nyt vaan yritän hävittää entisiä, mitä ei tule käytettyä.
      Pojan tyttärelle kerroin vintillä olevan kolmet piippakanta kengät, innostui kovasti, niitä käymme lähiaikana katsomassa sopiiko hänelle.
      Kirjekuori laukkujakin olen säästänyt, nyt taitaa jo nekin tekevän uutta tuloa.
      Lieneekö jalkojen huonoon vointiin osa syyllisiä juuri nuo kengät.

      Ynnämuun tapaan yritän nykyään etsiä kenkiä, joilla on hyvä tartunta maahan, ei tulisi mieleenkään kanta kengillä kävely, no aika aikaa kukin.
      Tuo kännykkä jää minullakin kotiin, jos olen menossa tilaisuuteen, että soitto häiritsee, hiljaiselle voisi laittaa, mutta sitten se tahtoo näin jäädäkin ja sitten niitä hätäilyjä syntyy.
      Eipähän minulle niin paljon soittoja tule, aivan hyvin voisi matkasta pois jättää, mutta tottumuksesta sen laukun taskuun laitan.
      JärKevät ihmiset todella sopeutuvat säätilaan, turha kapinoida ja kyllä se sieltä kevät/kesä tulee, minkälainen sen tiedämme syssymmällä;)

      Hurskainen runoratsua haikaili, se on sellainen heppa, että käskien ei kulje, mutta toisaalta ei myös mitään ihmettä kaipaakaan.
      Joskus tuntuu että riimit ihan itsestään lentoon lähtee, sitten toiste ei sitten kirveelläkään.
      No eipä noitakaan lahjoja liiemmin ole minulle asti riittänyt, mutta eihän kaikkea tarvitse osata, jos edes sinne päin joskus.
      Samoja huomioita olin minäkin näkevinäni, kun kauppaan mennessä kadun vieri puita katselin, silmut jo vihertymässä, nyt vaan lämmin sade ja mittari sopiviin lukuihin, vihreys meitä ympäröi.
      Ristikoita on kiva täyttää ja aika kuluu, nyt jäänyt vähemmälle, kun aina on olevinaan muuta tärkeämpää.
      Touhua riittää noilla pesän rakentajilla ja laulua voi kuulla tuossa puistossa, jos kuuntelemaan hiljentyy.

      Nyt pullia pyörittämään, taikina taitaa paisua yli astian.
      Kerhoon vielä yhden kerran ennen myyjäisiä ja sitten yksi kerta jälkeen ja loma alkaa.
      On kyllä aikomuksena mennä kesäkuun alussa yhden kerholaisen mökille, jos nyt saadaan päivämäärä kaikille sopivaksi, on perinteiset talven lopettajaiset kysymyksessä.
      Tulisi niin lämmin, että talviturkin pystyisi sillä reissulla heittämään.
      Mukavaa maanantai päivää, eiköhän se aurinko muuallakin paista, säätiedot vähän heittää.

    • muori77

      Aamupäivää.

      <nyt menee hermot tämän koneen kanssa.
      Elen kirjoitin oikein asiaakin ,niin eikös tämä pahuksen kone syönyt sen;(((

      Mites se menikää se laulu"nyt meni hermot"????

      Ja taas se nielaisi osan sepustuksestani.

      voikaahan hyvin.
      näkyillään...

    • Ei se kevät vielä saapunut vaikka siltä näyttää, kun ikkunasta katselee. Kävin aamupäivällä kaupassa., oli tosikylmä tuuli ja lunta ripotteli. Vilu olisi tullut jos kävellen olisin mennyt, onneksi silakkafileet olivat kilometrin päässä niin autolla menin. Mielestäni olivat aika halpoja, maksoivat vain 4,95 kilo, joten tänään syödään silakkapihvejä.
      Noista kännyköistä ja rahapusseista rahapussi se on oltava aina mukana vaikkei siellä rahaa olekkaan kovin usein, niin maksukortti kuitenkin. Parikertaa lomsa jäänyt niin hukkareissu, ainoa tuo lähikauppa sieltä sain ilman maksua, tuntevat liian hyvin. Puhelimen yritän aina ottaa mukaan, harvoin minulle soitetaan, mutta joskus voi olla tarpeenkin.
      Katuja on tussa lähitienoilla jynssätty oikein urakalla, viimeksi tänään. Ikkunat sain pestyä parissa päivässä, selvästi läpinäkyväisyys parani.
      Tietokoneeni on aika vanha, mutta pelaa pienen remontin jälkeen aika hyvin. sensijaan kaverini uudempi on aika oikukas.
      Niin meille pitäisi 19 pv tulla Saksasta vaimoni sisarentytär perheineen käymään, no asia varmistuu nyt alkuviikosta.
      Ikävempi asia sattuu samaan aikaan, vanhimman veljeni poika kuoli, oli lähes samanikäinen kuin minä, hautajaiset 20 pv Helsingissä, sinne kuitenkin täytyy mennä.
      Kyllä tuo ynnämuu on aika monipuolinen puheissaan, tekemisissään ja vielä runoileekin. Taulukokokelmakin hänellä aikamoinen. Minäkin nuorempana muutaman öljyväreillä tein, mutta sisareni ja anoppi ne varasivat, olisi minulla värejä ja pensseleitä vaikka kuinka paljon, mutta se vaatii inspiraattion.
      Eipä tässä kummempia, odotellaan edelleen sitä kevättä ja kesää.

    • LähesLate

      Laten armollisella luvalla saan naputella hänen laatikkoonsa, jossa nyt on sama nimi-ilmiö kuin minullakin. Siis omia aikojaan tullut ylimääräinen rekisteröity nikki tyhjän täytteeksi. Minullahan niitä oli viimeksi ainakin kaksi.
      Late yrittää melkein otsa hiessä keksiä keinoja päästäkseen minun läppärini KAHVIPIRTTIIN.
      Urhoollisuusmitalin hän kai kohta saa tuloksettomasta (todennäköisesti) yritteliäisyydestään. Oikeastaan hän olisi ansainnut mitalin toimimisesta eukkonsa liiankin jämptinä omaishoitajana. Ainakin lääketieteen ja kirurgian korpraali olisi ansainnut ylennyksen alikersantiksi.

      Voikaa hyvin ja nauttikaa suven odotuksesta, toivottaa Venlastiina

      • captcöpenick

        Puollan ehtottomasti Laten virkaylennystä lääk.tiet vääpeliksi. Tolkun mies ja sentään ennen sotia syntynyt.

        Kunnioittavasti
        capt,cöpenick


    • Viilenihän se ilma, mutta ei sadellut. Tosin en koko päivää vahtinut, täytyihän päivänokoset ihan kunnolla nautiskella. Jos sillä aika olisi sadetta ryöpsäyttänyt, olisi jäljet näkyneet.

      LateVaan veisteli tekemisistäni ja aikaan saannoksistani ... myönteiseen sävyyn. No kiitän kuitenkin! Osittain on perääkin ja myös liioitteluakin. Itsehän olen vuosien aikana vouhkanut, kertoillut turhaankin tekemisistäni. Ei niillä kuitenkaan ole yleisempää merkitystä. Voisin hyvin perustellusti kääntää toisinpäin hyvät maininnat, mutta olkoon tässä tällä kertaa.

      Minulle voi tulla kirjoitteluuni ongelmia. Läppäristäni alkaa olla akku sökö. Kone näyttää, että akku latautuu vain 8 % täydestä tehosta. Tästä olen tiennyt 20% enimmäistehosta lähtien. Hitaasti se hiipuu. Kävin kysymässä näiden vempeleiden korjausliikkeestä. Akun saanti kestää 1-2 viikkoa ja läppäri pitää viedä nähtäväksi, jotta tulee varmasti sopiva akku tilaukseen. Näin lienee tehtävä, katson vielä. Onhan vanha läppärini tallessa. Kyllä se vielä toimi kun kytkin tämän käyttöön. Saapa sitten nähdä. Pieniähän nämä harmit ovat suurien rinnalla.

      Tuleehan uutisia seurattua, myös Ranskan presidenttikisaa. Yllättävän iso oli hylättyjen, tyhjien äänestyslippujen määrä 11,5 % ja äänestämättä jättäneitäkin 25%. Ehdokasasetelma oli sellainen, että näinkin monet tunsivat itsensä "kodittomiksi." Kävin ajatusleikkiä, kuin olisin vastaavassa tilanteessa tehnyt. Se nyt oli Ranskalainen tilanne, suoraan ei voi muualle soveltaa. En tiedä, kuinka olisin menetellyt.

      Hyvää jatkoa teille viilenevistä ilmoista huolimatta. Kyllä se siitä ...!

    • Kannatan esitettyä ylennystä lääketieteen ja kirurgian korpraali Latelle.

      ynnämuu. sotavoimien sattumakorpraali ( ei enää palveluskelpoinen)

    • Neeasa

      Lunta tuli pikkukuuroina tänään, mutta ei paljoakaan maahan jäänyt, mutta tuuli oli niin kylmää suoraan Siperian suunnalta, että ei ihan turhaan tehnyt mieli ulos mennä.

      Orvokit istutin pihan kukkapurkkeihin jo viimeperjantaina, silloin olikin kesäisiä päiviä!
      Näin nokkosperhosen jo silloin lentelevän, lintujen konserttikin oli oikein riemullista, nyt
      vain tämä kylmyys on vaikuttanut luonnonkin hiljaisemmaksi.
      No, pian kesän uusi rynnistys ja silloin se tuleekin vauhdilla!
      Iloisia päiviä kaikille!

    • Huomenta, edelleen aurinkoon ja sateettomaan tiistai päivään.
      Pakkasta oli herätessä pari astetta, mutta aurinko jo lämmittää, kirkas taivas, mummolaan meno päivä;)
      Lumisadetta radiossa lupaillaan, mutta ei vielä ole näkynyt.

      Ei voi sanoa takatalven tulleen, kun ei ole oikein kevättäkään näyttäytynyt, ei tuolla juurikaan lintuja kuule satamäärin, muutama yksilö yrittää ilmoitella, että kevät nyt pitäisi olla.
      Kyllä noiden kukkien kanssa aika hankalaa on, orvokit ei kaikkein herkempiä palentumaan ole, vaikka joku aste pakkastakin olisi.
      Tällä hetkellä meillä ei tuulta ole, voi tulla lämmintä vähän enemmän kuin eilen.

      Harmi näiden koneiden kanssa, kun rupeavat uupumaan ja takkuilu joka päiväistä.
      Ei mikään voi ( joku muu saattaa ) suututa enemmän kuin tälläinen eloton kone temppuilee ja ei osaa mitään sen suhteen tehdä.
      Ynnämuu taidat hyvinkin hallita myös näitä hommia, näin olen ymmärtänyt.
      Pieniä harmeja sanot ynnämuu, niin voisi kuvitella, mutta aikamoinen puute se on jos koneelle ei pääse, miten sitä ilman on toimeen tullutkin?
      Kyllä tuohon ylennys asiaan on minunkin yhdyttävä, onhan jo kahden miehen puolto ja kaksi tätä ylennystä naisistakin tällä hetkellä nyt tukee.
      Toinen naisista saanut tuntuvaa hyötyä tästä omaishoitaja muodossa ja hyvänä kumppanina muutenkin.
      Natsoja vaan lisää, oikeastaan voisi kaikille tämän ikäisille miehille jo ainakin jonkun kunnian osoituksen antaa. ( naisillekin)

      Suru uutisia niitä tulee tuttava ja sukulaispiireistä, minullakin muutama minun ikäinen sukulainen, taidan kyllä ylttää sinne vanhimpaan päähän suvussani.
      Pieni suku, vanhempi osa jo nurmen alla.
      Maailma mellastetaan, ja valitaan päättäjiä, ei meinaa jaksaa edes kuulla saati katsoa, on niin masentavaa melkein kaikki kuuluminen, no kai tämä Ranskan valinta on hyväksi todettu.
      Luin lehdestä, että nyt talkoo työtä tekevien ihmisten ruoka verolle laitettaisiin, joku kevyt soppa ruokailu kahvitus ei verotettavien luokkaan kuuluisi.
      Vaikeaksi menee, kun nykyään ei tekijöitä meinaa mihinkään saada, nyt sitten tämä pieni etu karsii loputkin, katsotaan miten tämäkin nyt menee.

      Nyt kuitenkin vielä laulamista harrastamaan, kohta se on ohi sekin ja lomailu näiltä osin alkaa.
      Ensi viikko ne touhut lopettaa.
      Aurinkoa ja kaikkea muuta mukavaa toivotan pirttiin kurkkaaville.

      • MummeliMia

        Hei, pirttiläiset,
        tulin labrakokeista, joissa istuin jonottamassa syömättä ja juomatta tuntitolkulla.
        Onneksi oli kivaa jutteluseuraa melkein alusta asti.

        Pyysin itse päästä kokeisiin , jotta saisin hiukan tietää, missä mennään.

        Pyörällä ajelin matkat, ja siksiköhän kottiintultuani ruuat ja kahvi tuntuivat aivan taivaallisilta,
        vaikka ruuat olivatkin eilen tehtyjä.

        Sää oli kylmä, näin jo eilen illalla, tai oikeastaan poikani huomasi lumisateen alkaneen täällä
        meidänkin leveysasteella, ja nyt aamulla ajaessani viima tuntui todella kolealta.

        Mutta eletään toivossa, kyllä se kesä sieltä voimalla puskee! - Nurmikot ovat jo vihertyneet, koivuissa on silmut paisuneet ja linnut ilakoivat metsässä, tein eilen aamulla sinne retken.

        Kaikkea hyvää Kahvipirttiin!


      • MummeliMia

        Hyvää Eurooppa-päivää!

        "Eurooppa-päivää vietetään Euroopassa 9. toukokuuta. 9. toukokuuta 1950 Robert Schuman esitti ehdotuksensa yhtenäisen Euroopan luomisesta välttämättömänä rauhanomaisten suhteiden ylläpitämiseksi."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Eurooppa-päivä


      • hurskainen

        Mummeli Mia kertoo tuossa labrakäynnistään. Olen sitä mieltä että jos terveys tuntuu osapuilleenkaan olevan kohdillaan, kokeisiin ei ole tarvetta.
        Nyt sitten 5 vuoteen menin.
        Lääkäri totesi puhelinlausunnossaan kaikkien otettujen arvojen olevan hyviä.

        Valitin asentohuimauksestani puhelimessa lääkärille. Kehotti varaamaan tämän hoitoon uuden ajan.
        Harva se kevät näitä on tullut ja parantunut omia aikojaan. Sen varaan lasken nytkin.
        Kuluneiden lannenikamien oireilu eli jokapäiväiset pienet kipuilut uskon johtuvan lantionseutuun kerääntyneestä "rasvapaidasta".
        Edes selkätreenini ei sitä enää pysty korjaamaan.

        Ostin jopa apteekista hyvin kalliita rasvan ja sokerin syöjäkapseleita. Huono ostos. Tulin niistä toistuvasti pahoinvoivaksi.
        Oli kokeiltava kasvisten lisäämistä ruokavalioon. Se onkin pysäyttänyt minulle vahingollisen painonnousun.
        Olen pienikokoinen mies. En saisi painaa yhtään yli 64 kilon. Ihannepainoni mieluummin alle 63 kg.

        Raitapuissa on jo vihreyttä näkyvissä. Aurinkoisten paikkojen nurmikot jo ovat kauttaaltaan vihreitä. Etenkin naakat etsivät niistä syötävää.

        Hyvää vointia ja iloista mieltä palstan lukijat.


      • MummeliMia

        Allergiat minua vaivaavat tähän vuodenaikaan,
        ja epäilen noiden tuulisesta säästä johtuvien korvakipujen alkuperän olevan sitä.
        Varsinkin pyöräily koleassa viimassa aiheuttaa sitä.
        En haluaisi ottaa allergialääkkeitä, joiden on sanottu huonontavan muistia.
        En tiedä, onko huhussa perää. Terveysasioissahan näitä huhuja riittää.

        Sirkka-Liisa Kivelän luennolla medikalisaatiosta varoiteltiin.


    • Uusia-yrityksiä
    • Turhan-sinnikäs-

      taisin olla, linkissä on jotain vikaa.

      Kokeillaas tätä: Eurooppa-päivä. Toukokuun yhdeksäntenä vietetään kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa Eurooppa-päivää. Siitä onkin tullut Euroopan unionin kokonaisuutta kuvaava symboli yhdessä euron, lipun ja hymnin kanssa.

      Liputuspäivä se ei ole.

      http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/05/17/eurooppa-paiva-95

    • Taitaa juuret juontaa toisen mailmanaodn päättymiseen, tasan 72 vuotta sodan päättymisestä. Natsisaksa antautui silloin.

    • lehteäluin

      Veikko Huuska Uudessa Suomessa on toista mieltä ja sanoo etteivät Eurooppa-päivä ja Voiton päivä (Venäjällä juhlittava) sovi yhteen samasta päivämäärästä huolimatta.
      http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236765-eurooppa-paiva-ja-toisen-maailmansodan-voitonpaiva-sopii-kehnosti-yhteen

    • Talvisen oloista kylmää ilmaa jatketaan, luntakin viskoi, mutta ei maahan jäänyt, nyt jo lämmön puolella muutama aste.
      Huomenet jäi, joten peruutan ja toivotan hyvää huomenta.
      Puutarha ja luonto ihmiset lohduttelee, että hyvä ettei lämmintä ehtinyt pitää ennen tätä kylmää jaksoa, kukinnalla vielä onnistumisen mahdollisuudet.
      Metsämarjat vielä kukkimatta, näin ehkä sato toiveet elää, niin metsässä kuin puutarhoissakin.
      Ei nuo kasvua ole lisänneet parvekkeellakaan minun viljelmät;)

      Eurooppa päivästä olette puhelleet ja linkittäneet, asiasta vähän ymmärtävänä en kommentoi, mutta ei minustakaan voi yhteen liittää tätä naapurimaan voiton päivää ja Eurooppa päivää,
      Eurooppa päivä koskettaa kaikkia euroopalaisia, voiton päivää juhlivat vain naapurissa.
      En puutu asiaan, koska tietoa näistä joudun hakemaan ja kiitän linkeistä teitä jotka olette linkit laittaneet, sieltä voi asiaa itselle selvittää, jos kiinnostusta on.

      Nuo allergiat nykyään kovin yleisiä, mistä johtuneenkaan?
      Kai sitä jotain on minullakin, astmaa ainakin isän puolelta suvussa ja herkkää on ollut ihoni kanssa.
      Kokeissa en ole käynyt, kai pitäisi, nuo vitamiinien oleminen tai puutos on minulla testaamatta.
      Olen vahvasti ihan itse itselleni todistanut, että kaikki lääkkeiden syönti saattaa omalle keholle olla haitaksi ja kovin vähän lääkkeitä syön, pienen särynkin yritän sivuuttaa ilman lääke apua.

      Samoja ajatuksia Hurskaisen kanssa, tauti paranee sillä millä on tullutkin, no ei taida kaikkien vaivojen kohdalla parantua ja erittäin hyvä että apua voi saada.
      Noihin kokeisiinkaan ei aina halutessa niin vaan pääse, olen yrittänyt kiirehtiä tätä vajaa toiminta koetta, mutta kuulemma vuosi väliä edellisestä, no uskotaan.
      Jospa tuon 80:sen tiimoilta saisin yleistarkastuksen, näin olen kuullut.
      Suurimpia toiveitani on, että en tarvitsisi lääkkeitä, elämä kulkisi tätä rataa, tämähän meillä kaikilla toivomus varmaan on, toisilla vaan ei toteudu.
      Surullisia tarinoita jo nuorempien ihmisten kohdalla kuulee.
      Hurskaiselle vielä, aloittappas säännöllinen voimistelu, viruta ja venytä, tämän luulen itseni niin selkään kuin niskaan ja jänteisiin auttaneen.
      Voihan se olla luulottelua, mutta joka päivä olen päivän alkajaiseksi näin toiminut.

      MummeliMia, eiliset ruuat ihan hyviä joskus parantuvat lämmittäissä;)
      Labraankin voi meillä tilata ajan, en ole näin tehnyt, eläkeläisellä on aikaa odottaa;)
      Jokos ynnämuun kone topin teki, kun ei eilen pirtissä käynyt, näin tarkkaan seuraan teidän kaikkien liikettä;)
      Nyt katselemaan mitä päivä tuo tullessaan, toivottavasti kaikille jotain mukavaa.

      • Mukavaahan sitä on keksittävä, kun kylmä ilma ei ulkoilemaan houkuta kuin välttämättömät. Toki yritän venyttää kävelykierrostani jonkun korttelinvälin, mutta tuulella se ei vedä.

        Saatuani ompelukseni päätökseen, vertailin jäljellä olevia tyynyliinojani uusiin, ja totesin niiden olevan valkaisun tarpeessa. Niinpä käväisen tutkimassa tarjontaa Vanish White luultavasti se luontoystävällisin, kloorivalkaisusta ei puhettakaan!

        Onhan se hauskaa kunnostaa kodin tekstiileitä, jälki kun näkyy silmänilona. Vanish'silla on myös maton puhdistussuihketta, jota kokeilen keittiön valkopohjaiseen nukkamattoon.

        Luulisi ilmankin jo lämpenevän, yrttini rehoittavat ikkunalaudalla latvomisesta huolimatta, ulos jo kaipaavat. Lämpimästi joutuu vielä pukeutumaan, lähdettävä onkin nyt liikkeelle. heippa ja pirteyttä päiviin 🍋


    • Eiköhän ilmat sentään ennen juhannusta lämpene, vaikka olen yhden juhannusaaton nähnyt, silloinkin satoi lumikuuroja. Tänäänkin useaan otteeseen ripotellut.
      Ei tuonne ulos oikein mieli tee, jonkinverran tuulee, joten vilu tulee ilman talvivarusteita.
      Vasta huomenna aioinkin mennä kauppaan, joten tänään syödään eilistä.
      Salaatin tein jo maustumaan, on mielestäni parempaa kun muutaman tunnin jääkaapissa maustuu.
      Huomiseksi onkin taas lohitarjous Supermarketissa, Kahviakin, sekä kotimaiset tomaatit 179 kg, ei ole hukkareissu.
      Eilisestä liputuspäivästä senverran kyllähän toinen mailmansota päättyi 9, 5 eli 72 vuotta sitten, se että samalla on joku eurooppapäivä ei sillä tietenkään ole mitään tekemistä, Venäjällä vietettävästä voitonpäivästä. Kyllä minä ainakin annan arvoa Voitonpäivälle, silloin eurooppa vapautui natsivallasta.

      Olen käynyt Auscvhwitzin keskitysleirillä. ja nähnyt miten miljoonia ihmisiä siellä tuhottiin.
      Olen myös käynyt entisessä Lenigraadissa ja siellä Piskarevin hautuumaalla johon on haudattu 500000 kaupinkin asukasta sodan uhrena.
      Olen myös saanut kunnian laskea Suomalaisvaltuuskunnan mukana seppeleen tuntemattoman sotilaan haudalle Moskovassa.

    • E.Koskinen

      Olemme tainneet matkustella samoissa ryhmissä...
      Sanooko nimi Koskinen mitään?

    • Ei tuo nimi sano mitään, on kulunut vuosia, 1955 kävin Auschwitzissa ja 70 luvulla tuolla tuntemattoman sotilaan haudalla, samoin Piskarevin hautuumaalla myös 70 luvulla. Tällaiset ovat aikataulut. Mahtavatko sopia? Terveisin Late.

    • Monta sadetta ja poutaakin on tänään ehtinyt nähdä. Tutustuin ilmoihin asiakävelyjeni yhteydessä. Kolme kertaa ulos tökkäydyin, kun tarkaan vahdin pilvien välistä aukkoa, jutakuinkin kuivin nahkoin selvisin.

      Oikeasti SkillaN arvaili, "tohtorillahan" läppärini oli. Tänään muutama tunti sitten kävin koneen pois. Olinhan tietysti yllytyshupsu, kun huoltotarkastelun suosittelu meni minulle täydestä. Kyllä vehje korjaantuikin, kunhan nyt vielä uuteen asennukseen tutustun. W 10 sai muutoksia lähemmäs W7 muotoa, jota toivoinkin. Menihän siihen muutama kymppi eurojakin. Tämä olikin eka kerta, kun läppäriäni pajalla käytin.

      Latehan jo selvitti Venäjällä vietettävän Voitonpäivän. Se oli sille sodalle ainoa paras ratkaisu - natsivallan kukistuminen. Niin vähän olen matkaillut, että en ole käynyt Saksassa, en niin muodoin keskitysleireilläkään. Leningraadissa kyllä olen käynyt, myös piirityksen aikaisten uhrien muistomerkillä.

      Tässäpä ilmoittautumiseni paluustani. Jatkan läppärin uuteen tyyliin tutustumistani. Ainakin suosittujen ohjelmien lista täytyy värkätä, se on kadonnut. Sen kyllä saan värkätyksi. Hyvää jatkoa kun ei tarvitse helteestäkään huolestua!

    • hurskainen

      Ostin sekundaruotoni kunnossapitämiseksi oikein hoitopöydänkin. Oli ehkä vielä markka-aikaa. Huomasin oireita vasemmanpuoliskon halvautumiseen.
      Joka päivä nivelet painuu kasaan. Reporankana venytellen ne vähäksi aikaa muka-oikenevat. Ainakin kipu hellittää.

      Annoin päivän norua vähillä toimilla. Mustarastas pesii kuusiaidassamme, minun ja OP:n. Yritän välttää nämä viikot liikkumista sillä alueella.

      Ja onhan sitä reissattukin. Kinkereillä, isän mukana kalassa ja myllärilläkin. Eikä vähän kun Skitsbottenilla ja Nordkapissa etäisimpänä, melkein pa-tilassa.
      Reissut ovat lyhentyneet. Pitäisi jaksaa ajaa vielä Raaseporiin vanhempaa veljeä kerran vielä tapaamaan.

      Toivotaan ilmojen lämpenemistä!

    • TÄÄLLÄ SITÄ TAAS OLLAAN!
      Olen lueskellut pitkin päivää Kahvipirtin påiväkirjoja ja yrittänyt välillä päästä osoitteeseen 128.
      Tarkoitus oli kiittää ystävällisestä myötämieliydestä esittämääni sotilasarvon korotusta kohtaan.
      Siispä kiitokset Teille ymmärtäväiset ihmiset.
      Oikeastaan nimitys vähän korjasi perheen sisäistäkin arvoasemaa. Olihan hieman noloa, että esikoisemme oli alikersantti ja korpraali-isäänsä ylempiarvoinen.
      Onneksi poikamme ei ollut alkuunkaan kiinnostunut sotilasurasta, joskin hänestä alikessuna olemisesta oli etua esim. telttaleirillä. Alokkaat pitivät hauskaa ja meteliäkin, ja kaksi alikessua ilmoitti, että pojat voivat nauttia suvisesta luonnosta ihan oman halunsa mukaan, kunhan eivät häiritse esimiestensä päivänokosia.
      Unoset keskeytyivät hurjaan karjuntaan. Siihen syyllistyi upseerikokelas, joka uhkasi vaikka millä ja erityisesti sotilasarvojen menetyksellä, koska aliupseerit vain makailivat teltassa eivätkä saaneet alokkaita kuriin, Melkoinen alokasjoukkio kuunteli vieressä, kun alikersantit kehottivat ylempiarvoisempaansa tekemään välittömästi kantelun. Se tosin saattaisi olla miinusta uraputkeen. .Upseerinhan pitäisi saada niin alokkaat kuin aliupseeritkin kuriin.
      Siinä vaiheessa herran upseeri oli poistunut ja kiroilut mennessään.

      Koska tämä rollaattoriin sidottu elämä ei paljon virikkeitä anna, ovat sää ja k-kaupan pihalle päivän mittaan tulevat punaiset autot ainoat tarjoamani piristeet, joten ei varmasti olisi mielenkiintoista lukea samaa eilen, tänään ja huomenna.

      Kirjoitelkaa, kirjoitelkaa, kirjoitelkaa.
      Tykkään lukemisesta!

    • PuskAASULIMA

      zzzzzz zzzzzz
      Arvatkaa, kuka kuorsaa

    • Huomenta tuttuun pirttiin, voihan pirttejä olla useitakin, tämä yksi minulle riittää ja toivon että kirjoittajat myös löytävät tänne.
      Tietenkin olisi ollut hyvän tavan mukaista luoda ihan oma otsikko uudelle pirtille, mutta pienikin kiusa mielletään hyväksi.
      Siitähän ei pääse mihinkään, etteikö halu kiusan teko mielessä aloituksen tekijiällä, siitä vaan nauttikoon

      Arvaan, että tämä ylennyksen saanut siellä kuorssaa;)
      Eikös ihan oikein mennyt tuo isän ja pojan titteleiden suhteen, sanotaanhan pojasta polvi paranee;)

      Aika mukavasti tuo matkustaminen nykyään sujuu, kun tilaa liput tietokoneelta ja istuu linja-autoon, halvalla vievät perille, maisemia siinä ehtii katselemaan.
      Tietenkin edellytys on, että vuoroja sinne haluttuun kohteeseen kulkee.
      Norjan puolella minä myös olen käynyt ja pelkäsin istua kyydissä, kun niitä vuorten teitä ajeltiin, siitä on jo aikaa, tyttäreni oli nelivuotias.
      Kirkniemessä käytiin viime syksynä, jo oli upeat maisemat.
      Etelässä vähän eri paikoissa muutama matka, siinä ne minunkin "mualiman" katselut ovat.
      Kotimaassa olisi paljon nähtävyyksiä, tiedä vaikka voimat riittäisi täällä kierrellä ja jos tilaisuuksia tulee.

      Nopsaan koneesi remontin kuntoon saitkin ynnämuu, ainahan ne eurot hupenee, kun toisten apuun joutuu turvautumaan.
      Minä viimeksi korjasin puhelimessa, 37,00 euroa se vei ja nyt on pelannut, kuinka kauan?
      Minulla on tuo Venäjän matkailu jäänyt vähälle, Sortavalassa olen kerran käynyt ja siksi nyt yritän joka vuosi tavaraa sinne lähettää, puute oli silloin suuri, voi nyt olla jo muuttunutkin.
      Viipuriin mielin, mutta ei vaan ole onnistunut tähän päivään mennessä ja olisihan siinä maassa kohteita muitakin.

      Olen samaa mieltä, Voitonpäivä on paikallaan oli se niin kauheaa aikaa se natsien valta aika, aina kuitenkin vaan sotaa lietsotaan.
      Voihan olla, että kasvokkain voisi tunnistaminen onnistua, nimethän ne meiltä tahtoo unohtua., ajattelen noita Laten matkakavereita.

      Minä nostin tomaatit ja kukat sisälle, ei mitään kasvun merkkiä parvekkeella tapahtunut, eihän ne kylmässä kasvit viihdy, nyt odotan niin kauan, että yö pakkaset loppuu.
      Tuo vaatteiden seisottaminen kaapissa saa värin muuttumaan valkoisissa, yritänkin aina alimmaista ottaa, että kierrätys toimisi.
      Nykyään tuo pyykin pesu heti vaihdon jälkeen tulee tehtyä.

      Nyt pitää sanoa, jos pirttiin aiotte, niin katsokaa tarkasti numerointia, tai kurkatkaa aloitusta, siellä ainakin selviää onko haluamanne pirtti kyseessä.
      Onhan se hyväkin, että nyt kelpaa kirjoittaa tähän uuteen heidän, joille kynnys tai muu vastahakoisuus on tätä minun aloitusta kohtaan ollut.
      Päivän iloja hakemaan;)


      .

    • Näinpä pitää katsoa, että Pirttiin tulo osuu kohdalleen. Hepostihan pieni kiusanteko sekoittaa. Vähän ällikällä ehdin olla, mutta selkenihän se.

      Ilmoista ei ole paljon kertomista. Sitä samaa, koleahkoa, räntää ja aurinkoa vuorotellen. Siis on vaihtelua, pilvenrakoset riittivät ulkoilu- ja asiatarpeisiini. Mukavampihan on räntäsadetta ikkunasta tiirailla.

      Hurskaisen kertoi venyttelystä. Sitähän on syytä harrastaa, ettei taitu käppyrään turhan aikaisin. Minulla on ollut parikymmentä vuotta renkaat roikkumassa vessan katosta. Sinäpähän roikun silloin kun muistan, yleensä vähintäin kerran, usein puolenkymmentä kertaa päivässä. Kyllä se selkäruotoa oikoo. Aiemmin vedin muutaman kerran päivässä leukaakin renkaiden tasolle. Nyt puhti on käsistäni kadonnut. Voisi se yhden kerran leuka kohota, mutta en ole enää muutamaan vuoteen riskillä yrittänytkään. Hyvää se jo roikkuminenenkin tekee.

      Tämä läppärini huolto kyllä merkittävästi korjasi käyttämuvakuutta. Nyt olisi kone kunnossa, mutta ei ne samassa "pajassa" korjaa päätäni juohevammin toimimaan. Se lienee monimutkaisempi huolto, joten entisillä hupenevilla tehoilla sitä täytyy pärjäillä.
      Nyt muuten aurinko paistaa kirkkaasti, hyvä on ikkunasta käsin ulkoilla. Jatkoja teille!

    • muori77

      Ehtoota.

      Onhan ollut ilima tännään;(
      Aurinkoa,räntää rakeita ja taas aurinkoa.

      Ei käy ykstoikkoseks iliman puolesta.

      Meillä oli kerholla uusi vetäjä ja ihan muk nytava tyttö olikin,saimme oikein hyvää aivojumppaa.

      Pitihän sitä käydä tuolla isossa marketiss kahvia hamstraamassa,aina siellä löytyy vaikka mitä mukaan.

      Pekka Pouta on päässyt nyt oikein otsikoihin;))

      Eipä kummempia kuulu.
      näkyillään...

    • Kyllä tuo aurinko täälläkin paistaa ja kun ikkunasta katsoo niin mukavan näköinen ilma nyt. Kävinhän minä siellä Supermarketissa mennessä satoi lunta, ei se kinoksia tehnyt, sulasi jo maahan tullessaan. Lohifileet oli tuoreita ja sopivan suuruisia ja aivan ruodottomia, ostin kaksi kilon painoivat yhteensä. Uunissa paistoin molemmat yhtäaikaa. tein valkokasiketta ja salaattia, hyvältä maistui perunoiden kera. Toinen puolikas jäi toiseen kertaan.
      Omasta kunnostani senverran, minulla kääsissä kyllä voimaa riittää varmaan ainakin yhden leuanvedon verran, mutta jalat tuppaa väsymään liikaa kävellessä, joten ne lenkit jää hyvin lyhyiksi.
      Näyttää nuo pilvet taas tummuvan ja lisääntyvän eiköhän pian taas lunta ripsauta.
      Tuo myötäjäispoikamme soitti lupasi tulla huomenna käymään lähtee pyhänä Kreikkaan kahdeksi viikoksi, opiskelee yliopistossa Kreikan mytolgiaa, menevät paikanpäälle siihen tutustumaan, 8 hengen voimalla. Lisäksi yksi rofessori mukana.
      Yksi urakka vielä tehtävä, se koskee noita syömävälineitä ne on olleet jo osin likomassa.
      Joten työ kutsuu.

    • Huomenet, viikonlopun alkuun taas on tultu, viikot vierivät, mutta kesän tulo hidastelee.
      Vielä oli pari astetta pakkasta, mutta ensi viikolle jo lupailivat lämpimämpää, ehkä yö pakkasetkin hellittää, pääsee kesä aluilleen.
      Lunta satoi eilen ihan talviseen malliin, mutta ei kauan maassa kestänyt, suli heti kohta.
      Naapuritalon pihan nurmikko näyttää vihreältä, vai kuvittelenko vaan;)

      Olisihan se ollut korrektia hieman nimeä vaihtaa, jos nyt halusi pirttiä matkia, sekoilua tuo aiheuttaa, mutta kiusa se in pienikin kiusa, näin sanotaan.
      Eipä anneta tuon haitata, totean vaan, että pirtti kuin pirtti.
      Miksikäs sitä ei voisi itse otsikkoa muuttaa, mutta kun on niin tutuksi tullut, olkoon. perinteitä aina kaipaillaan;)
      Pieni viruttelu hyvää tekee, luin juuri lehdestä, että puolen tunnin välein pitäisi istuma työläisen nousta liikkeelle, no eipä taida työt sillä tapaa edetä.
      Tuo selän vaivojen saaminen vanhemmalla puolen ikää on aika yleistä, liikkeelle vaan kehottavat.
      Issias vaiva menee yleensä ohi kolmessa kuukaudessa ilman hoitoakin, näin lehdessä kerrottiin.

      Tiskaaminen on kiva homma, minä aika usein tiskaan, vaikka konekin on, sillä aikaa kun koneen täyttää, pesee jo pienen tiskin.
      Kädetkin siitä tykkäävät, pehmenevät kummasti.
      Lohi filee on minulla pakkasessa, pitääkin laittaa se seuraavaksi, kovin kauan ei kuiviltaan auta pakkasessa säilyttää.
      Kertovat, että jos kalan laittaa pussiin ja vettä mukaan, kala pakkasessa saa olla kauankin ja tuoreen makunsa säilyttää, en ole kokeillut.

      Kahvia on minun myös käytävä tarjouksesta, viimeinen paketti kaapissa, eihän se kovin paljon edullisempaa ole, kuin normaalisti, mutta kympillä kolme kuulostaa mukavalta;)
      Siinä sitä sitten jotain muutakin mukaan tarttuu, ja tarjous on tehnyt kauppiaalle sen tarkoituksen minkä pitikin.
      Heräte ostoja pakosta syntyy, kun kauppaa kiertelee ja voihan joskus vähän etuakin kertyä itsellekin.

      Tänään sitten palvelutalon keikka, myyjäiset ja pieni ohjelma tuokio asukkaille.
      Leivonnaisia etupäässä ostavat, mutta aina joku käden taidolla valmistettu mukaan lähtee.
      Se taito ei nyt kovin iso ole, mutta persoonallisuus kuitenkin, jokainen omalla käsialallaan, sukat miehille sellainen vakio tuote mitä menee, kai ovat tyytyväisiä olleet.
      Veikkaan että muutamat tänäkin päivänä kaupataan, vaikka kesä onkin tulossa, kumisaappaisiin villasukka kesälläkin oiva tuote.
      Viettäkää mukava päivä, jotakin kivaa ja mielekästä tehden, ulkoilukin tänään onnistuu, niin kirkas päivä tulossa, tänne meille ainakin.

      • hurskainen

        Kyllä kauppias tietää. Pääsiäiseksi ihmiset eivät ostaneet liikaa mämmiä. Sitä jäi kylmäaltaaseen paljon. Tänään oli jo paljon huventunut.
        Sillä on vakiostajansa. Ihan maukas tuote, hyvin kohtuullisesti nautittuna.

        Kinkut myydään alehintaan. Pian nekin ovat löytäneet ostajan. Suomen tammikuu vaatii tuhtia ravintoa.
        Melko vähillä töillä päiväni meni. Ihan yllättäen illansuussa alkoi ilmetä vahvaa asentohuimaista. Kuin parin promillen tuiterissa.

        Erään vinkin mukaan muutaman merisuolarakeen imeskely vähentäisi huimauksen siedettäväksi. Ihan muista syistä lie tänään vähentynyt.
        Jos tuollainen kohtaus tulisi auton ratissa ajon aikana, matkanteko olisi keskeytettävä.

        On kuulemma viimeinen kylmä jakso tämä vallitseva, tänä keväänä. Jos noin on, ei moitittavaa.


    • Tavallisen hyvää, jo lähes mennyttä päivää!

      Poutapäivä, aurinkoa tuli ja nollakelistä kymmeneen lämpökin päivän mittaan kipusi. SkillaNilla puuhaa pukkaa, hyvähän se kun tehdyksi tulee. Kirjoituksesta poimin kaksi asiaa: kalan pakastamisen ja villasukat. Minulle ovat viisaammat, kokemuksiensa kautta tietonsa hankkineet kertoneet, että lohi säilyy pakastettuna hyvänä 3 kk. Ei enempää. Niille main olen joskus säilytellyt ja en ole huomannut pilaantumisen merkkejä. Voi hyvinkin olla, että veden kanssa pakastaminen ei ainakaan pilaa. Sitten villasukat: olen aika usein kesälämpimilläkin pitänyt villasukkia. Ei lämpimän takia, mutta villasukka ei hiosta. Vaikka en osaa neuloa, tiedän millainen on hyvä villasukka. Siinä täytyy olla kantapää tehtynä hyvin istuvaksi, vahvennettuna jalan muotoon. Suoraan putkeen neulottu sukka ei asetu jalkaan. Sellainen tulee usein harrastuksen aloittelijalta.

      Marketissa oli jostain syystä aika vilkasta. Kassajonot olivat pitkiä ja ihmisillä suuret kuormat tavaraa. Ei siinä jonossa varttitunti riittänyt. Eihän minulla mitään tiukkoja aikatauluja ollut. Saatoin rauhallissti jonossa hiipiä kohti tavarahihnaa ja kassaa. Joillakin kyllä näkyi tuskastumisen merkkejä. Niihän se on nykyään. Tuli mieleen vanhat ajat, kun kylille kauppaan mentiin osittain veneellä ja loput kävellen yht.12 km. ja sama matka reppukuorman kanssa takaisin. Kaupassa oli penkeillä istuskelemassa ukkoja tarinoimassa. Kauppias mittaili läskipaketteja ja jauhoja pussitti kilottain toivomusten mukaan. Pännällä kauppias tekaisi laskun käärepaperille ja muistan ihmetelleeni kuinka nopeasti hän tuloksen ynnäsi. Eikä ollut kauppareissulla missään kiirettä.

      Hyvää jatkoa teille tälle loppu päivälle ja tuleville päiville!

    • Valoisa ja hyvä on päivä ollut. Sunnuntaina olenkin kutsuttu ravintolaan brunssille ja tapaan nuorimmaiseni lapsineen siellä. Kun en tiedä tuleeko pojan perhe huomenna, piti lähteä ostamaan voileipäkakkuun ainekset.

      Pojan perhe viettää miniän vanhempien kanssa brunssilla myös toisella paikkakunnalla, enkä pidä niin tärkeänä tapaamista, mutta varustautua täytyy huomenna.
      Buuh,...ja minäkun iloitsin ettei tarvitse tällätä pöytää koreaksi, en kyllä hosu lohikakkua, jos eivät soita, saavat syödä leivän päällisinä mädit ja katkaravut lohineen!

      MUkava on mennä sunnuntaina katettuun pöytään, ja tulla selkeään kotiin ilman tiskivuoria ❤️ Voikaa ystävät hyvin ja viihtykää!

    • Ei tässä kummemepaa asiaa ole, toivottelen kuitenkin kaikille äideille
      Hyvää Äitien päivää!

    • Huomenta kauniisti alkavaan lauantai päivään.
      Taivas pilvetön, lämpöä nyt vaan kaivataan ja siinä se sitten kesä hyvin lähellä jo onkin.
      Kolmisen viikkoa ja on helluntai, siitä samat kolmisen viikkoa on juhannus ja sittenhän sitä voikin jo laskea päiviä jouluun;)
      No ei sentään, monen moninaista ehtii väliin, lähinnä tuo äitienpäivä.
      Kukkakauppiaiden kulta aikaa, minä vein roposet myös eilen sen alan yrittäjille, haudalle kävimme ruusut ostamassa.
      Miniruusuja ruukussa viemme, koska seurakunta kuitenkin laittaa haudalle kesän kukat ei isommin sitä pois heitettävää sitten ole.
      Joskus on ruusu alkanut kasvun ja on jätetty sitten kesäkukkien rinnalle, nyt voi pakkanen viedä.

      En ole laittanut mitään tarjottavaa, tyttäreni odottaa lapsia kotiinsa ja miniä kutsui lounaalle, näin olen tuskin lapsenlapset löytävätkään minua kotoa.
      Pojan tyttären, toisen tapaan pojan luona, toinen onkin matkojen päässä.
      Samoin tyttären poika Ruotsissa, kortti sieltä tulikin, tyttären tytär ainut joka saattaisi tulla piipahtamaan, jos nyt aikataulut sopii.
      Vähän hankalaa, kun meitä mummeja ja iso-äitejä jokaisella käytävänä, eihän yksi päivä kaikkeen riitä.
      Tyttären kanssa haudalla käymme se riittäköön, en oikein tykkää koko äitienpäivästä, menee aina vähän "hösseliksi" mukavampi olisi muuna aikana tavata.
      Tapaaminen olisi suotavaa muunakin aikana kuin yhden päivän tiimoilta, aika rajoittaa meitä kaikkia, jokaisella omat kuviot.

      Niin se oli, miten ynnämuu tuon kaupan käynnin ennen aikaan kuvaili.
      Maitohinkki kädessä kauppaan mentiin, siihen tonkasta maitoa litran mitalla kauppias mittasi,
      ei kyselty hygienia passeja, oliko ihmiset sen sairaampia, ei tunnettu allergioitakaan näin runsaasti
      Onko liika siisteys vienyt ojasta allikkoon?
      Ei voi kieltää etteikö hyvä ole, että tarkempaa on tuon puhtauden ja siisteyden suhteen, mutta liika on liikaa, kuka sitten sanonee missä raja kulkee.
      Katselin eilen, kun emännät piirakoita pussitti, ei riitä käsien pesu, käsineet on vedettävä käteen.
      Piirakat teki kauppansa, mutta kakkuja ja muuta makeaa jäi pöytään, no viimeisessä kerhossa niillä herkutellaan.
      Muutamat sukat ja vähän muutakin saimme kaupaksi, mutta arvasimme jo, että ei vanhusten tarve kovin suuri ole ja muuta väkeä useinkin vähän.
      Tuosta sukan tekemisestä olen ynnämuun kanssa samoilla linjoilla, kantapää pitää istua, olen ennenkin kehaissut, että näin minun sukissa toteutuu.
      Hymyilytti eräs pariskunta, he ovat ihastuneet isoäidin neliöistä koottuihin tossuihin, edellisellä kerralla niitä ei ollut, lupasin eiliselle tehdä ja niin saivat haluamansa.
      Mukava se on tekijöille, kun tuotteet hyviksi todetaan ja meillähän ei hinnan kiroissa kaupattava ole.
      Pitkävartiset miesten sukat 15 euroa, naisille 12 eurolla kaupat syntyy.
      Vielä tuosta entisaikojen kaupasta, siellä todella kyläläisiä tavattiin ja kuulumiset kuultiin, kaupan teon ohella.
      Muistikuvani on enemmän sota ajan jälkeen tapahtuvia, mutta kyllä se paljon poikkesi tämän ajan kaupoista silloinkin, tavaraa hyvin niukalti tarjolla, kaikki kelpasi.
      Avioon mentyäni ruokaa jo sai paremmin, mutta rahat aina vaan tiukalla, muistan vastakirjalla mekin alkuun ostettiin, tilipäivänä maksun aika.
      Kaikesta selvitty, pankkilainoista ja muista velvotteista, koskaan ei karhuamisia ole tapahtunut, hyvä onni on mukana ollut.

      No nyt taitaa taas tätä historiaa syntyä ylen palttisesti, pois on koneen äärestä lähdettävä ja johonkin hommaan tartuttava, mitä sitten keksinkään, hyvää äitienpäivän odotusta ja Latelle kiitos toivotuksista, heippa!

    • kattleija

      Olit ilmeisesti tietämätön aloitusta kirjoittaessasi presidentti Mauno Koiviston kuolemasta eilen illalla?
      Yleisradio on kunnioittavan hienosti käsitellyt tätä suru-uutista aamusta alkaen haastatteluilla ja esittänyt arkistoista keräämiään filminpätkistä Koiviston elämästä.
      Tulossa valtiolliset hautajaiset pitkästä aikaa.

      • kattl.eija

        po. filminpätkiä


    • Niin olin, heti kohta selvisi, Facebookissa montakin suruviestin kerrontaa.
      Hieno mies, hyvä presidentti, ikä tuli vastaan ja hänen vuoronsa oli siirtyä rajan taa.
      Olen kuunnellut mukavia muisteloita radiosta, kuva muodostuu, tykätty kansan presidentti, näin minä myös ajattelen.
      Jaksamista omaisille, sillä vaikka kuinka odotettu lähtö onkin tiedossa, suru siitä seuraa.

      • hurskainen

        Laitoin lipun puolitankoon suomalaisen valtiomiehen poismenoa näin osaltani kunnioittaen.
        Myös lähes presidentti Koiviston ikätoveri Yhdysvaltojen George H.W Bush on joutunut sairaalahoitoon.
        Presidentit pitivät tiettävästi yhteyttä toisiinsa. Molemmat sotaveteraaneja.

        Päivä oli tänäänkin lähes sateeton. Pieniä tihkusadepilviä ajelehti maiseman yllä. Lämpötilakin yli 10 asteen.
        Isompia tapauksia ei päivään mahtunut. Koneiden ja moottorien kanssa ikänsä töitä tehnyt mies vihjasi että Grillin puhdistukseen tarkoitettu suihke irrottaa lian myös auton renkaista. En ehtinyt kokeilla tehoa.

        Huomenna sitten lippu salkoon äitienpäivän kunniaksi.


    • Aika pitkälle päivään ehti kierähtää, kunnes tavoitin uutisen presit. Mauno Koiviston kuolemasta. Vaikka uutisista on tullut tietoja Koiviston terveystilanteesta, yllättihän tämä viimeinen tieto ainakin jonkin verran. Olihan Koivistolla vankka kannatus aikanaan.
      Olen muutamia asiaan liityviä ohjelman pätkiä Yleltä katsellut ja kuunnellut. Hyvin asiallisia puheenvuoroja sieltä on tullut.

      Niin... tapahtui tänä aamuna niin, kuin olisin vältellyt uutisia. Unet vierähtivät pitkäksi, äkkiä kahvi valmistumaan, sitten kellarikomeroon kuntovälineitä kiusaamaan, kahvittelu, takkia niskaan ja markkinoille. Markkinat ovat täällä oikein viilitys, niitä tulee yhtenään. Hyvä ilmahan oli katsella ja kierrellä. Tosin melkein samoja kamojahan siellä kaupattiin.
      Marketistahan ostokset tuli tehtyä. Tällaista hötäkkää se eläkeläisen elämänmeno tuppaa olemaan - joskus. Jää tässä sentään lepoaikaakin ihan päivänokosillekin. Ja uutisillekin.

      Vai on Hurskaisen käyttämässä kaupassa vielä mämmiä. Olen katsellut täältä, en ainakaan ole löytänyt. Kyllähän mammi on ihan syötävää. Vaikka EU pitikin luvan myöntämistä harkinnassa. Ilmeisesti komissaarit yhdistivät mielikuvissaan mämminäytteen muuhun "tuotteeseen". Tulihan se lupa kuitenkin ja nyt taitaa kelvata jo vähän väärät kurkutkin.

      Poutaisena kesti tämän päivän ja auringon paiste jatkuu. Ihan hyvä kun ei täydellistä vaadi!

    • Hyvää Äitienpäivää, kauniina alkaa päivä, vaikka sateita luvattiin.
      Hyvä näin, juhlatunnelma nousee kera auringon.
      Eilinen päivä oli niin radiossa kuin televisiossa Mauno Koiviston muisteloa, pitkä elämä hänelle siinä jo ehti monen moista tapahtua.
      Harvapa tuon polun kulkijaksi pystyisi, kaikki kunnioitus kuuluu hänelle.

      On markkinat muuttaneet muotoa vuosien kulun myötä, ennen vanhaan kevät ja syys markkinat kohokohta, sinne tuli maalta kaikki kykenevät, kauppaa käytiin, muistan täälläkin olleen hevosiakin myynnissä.
      Nykyään ei taida enää helppo Heikitkään huutaa, ennen heidän ympärille väki kerääntyi.
      En ole aikoihin markkinoilla käynyt, en nykyistä menoa tiedä.

      Hurskaisella puuhaa pihapiirissä, näin se on työtä tekevälle riittää, laiskat vaan makoilee;)
      Päivät iltaan kuitenkin kuluu, ei liioin mitään näkyvää aikaan saa, sen verran minäkin sain hommattua, että kakun pohja ja mustikkapiirakka aikaan saannoksia.
      Haudoilla käytiin eilen, kun räntäsateen uhkaa oli ilmassa täksi päiväksi, ei kuitenkaan edes viitteitä moiseen.
      Minä siirtelen ruukkuja parvekkeelle ja sisään, joku voisi arvella ei tuo viisaan työtä ole, palkaksi muutama tomaatti, mutta meitä on moneen lähtöön ja aika se kuluu näinkin.
      Onko siinäkään mitään järkeä toivoa ajan kuluvan, loppuun se sillä lailla menee;)

      Huolimattomuuttani jäi kerma ja sitruunat ostamatta ja nyt niitä tarvitsen, katsoin lähikauppani auki oloa, kiinni on, vähän kauempana on kauppa kolme tuntia auki, pitää sinne rientää.
      Näin sitä joskus joutuu harmittelemaan, vaikka periaatteessa olen sitä mieltä, että kaupat voisi olla sunnuntait kokonaan kiinni.
      Pojan tytär tulee puolen päivän aikoihin hakemaan, mennään pojalle ruokailemaan, sitten kotiin ja tytär tyttärensä perheen kanssa tulee käymään.
      Harmittaa, kun kaikki niin nopsaan tapahtuu, mutta näin se menee. kun joka paikassa haluavat käydä .
      No niin vietetään äitienpäivää jokainen omien tappojen ja mallien mukaan, äidit on juhlansa ansainneet.

    • Hyvää Äitienpäivää, sen äidit ansaitsevat! Hiukan myöhästyin, eilen se päivän toivotus lipsahti tekemättä.

      • hurskainen

        Lipsahti minultakin tosjaan. Kävin juuril askemassa lipun tangosta. Nukahdin, vaikka vapaapäivää vietinkin.
        Siinä oli vieras häsläämässä päivällä. Pieniä valonpilkkuja näkyvissä. Kahden viikon päästä pääsen röngteniin tuon onnettoman jalkaterän kanssa.
        Ilman leikkausta jalkaan ei mahdu kuin hyvin isot kengät, viulukotelon kokoiset.

        Ihan vahingossa löysin telkasta tuon jännittävän Sveitsi-Suomi ottelun. Siinä on nyt panosta, vaikka ei pitäisi olla. Kai pudottaisiin pois "toiselta kierrokselta"


    • muori77

      Hyvää ja aurinkoista Äitienpäivää täälä Hollolan Lahlesta.;)

      Eilen oli pyykkipäivä.Ulos en pyykkejäni vie.

      Meillä hyvä kuivaushuone.
      On siellä se rumpukuivaajakin,vaan en käytä sitä.

      Ei taas nukuttanut aamuyöllä kävin pyykit hakemassa noin 4-aikoihin.Kuivia oli kaikki.

      Minulle ei ole tulossa lapset käymään ovat sillai työ elämässä etteivät pääse.
      Soittoja kyllä on tullut ja kortteja.
      Kivahan se on kun äänenkin kuuleee;)

      Eipä nyt sitten kummempia.
      näkyillään...

    • Tulin vielä vilkaisemaan Pirttiä. Markkinoilla ehdittiin käydä, vaikka ei ollut sieltä mitään tavoiteltavaa ja ei tullut heräteostoksiakaan.
      Olihan niitä käyjiä päivän mittaan tavallista enemmän, johtuen liputuspäivän merkityksestä. Hyvä niin. Nyt ryhdyn kaivautumaan pikapuoliin pehkuihin. Heippa!

      • Kiitos hyvistä toivotuksista kaikille, hyvinhän se sujui äitienpäivä brunssi. Syötyä tuli koko kattauksesta, alku ja pääruokineen, kakkukahvit perään 😊

        Kattaus oli viimeinen ja kaikki kolme oli loppuunmyytyjä, 7 jälkeen vasta olin kotona. Nyt vielä katsottava Täällä Pohjantähden alla, sitä en jätä niin hyvä ote se on historiastamme. Kirjan luin aikoinaan, mutta elävämpää on tuo hyvä kuvaus.
        Tilkka kahvia, etten nukahda vielä,...niin halattu ja hyvänä pidetty kun nyt olen.
        Hurraa kesä on jo lähellä!


    • Olipa ihana äitienpäivä, vaikka jo pitkään olen ollut sitä mieltä, etteivät nykyiset äitienpäivät ole muuta kuin kauppiaitten markkinajuhlat. "Osta äidille sitä, osta äidille tätä jne."
      Täällä oli tänään kaksi aikamiespoikaa, yksi miniä ja kolme lastenlasta, joista tyttäret ovat jo aikuisia ja ainoa poika vielä koululainen. Toinen tytöistä valmistui sairaanhoitajaksi, oli vuoden töissä ja lähti sitten opiskelamaan kauppatieteitä. Toinen tyttö päätyi hotelli- ja ravintolaopistoon, valmistui kokiksi ja sai onnekseen heti työpaikan ravintolasta, jossa hän opiskeluaikana oli ollut harjoittelijana.
      Eilen kävi kokkitytön veli hyvästelemässä, sillä äitienpäivän aamuna hänellä oli edessä lento Ateenaan kahdeksi viikoksi. Erinomainen asia hänen kannaltaan, mutta meille tulee varmasti vähän ikävä...

      Nuorempi aikamiespoika restauroi tätä läppäriäni ja antoi vähän satikutia ynnä neuvoja. Hän myös esitelmöi aiheesta, jota en uskalla mainita muuta kuin kirosanana, Sekin näyttää olevan kaupallinen itsensätyrkyttäjä. Toivottavasti se nyt pysyy poissa...

      Telkkarista tulee jääkiekkoa. En ole yhtään edes penkkiurheilullinen. Miksi jääkiekkoa sanotaan joukkueurheiluksi. Minusta se on lähinnä joukkotappelu, kun sille päälle tulee...

      Eikä sitten muuta kuin hyvät yöt ja voinnit!

      • En-katso

        Samaa mieltä jääkiekosta:
        se kasvattaa lapsia väärään suuntaan.
        En katso.


      • Hahhah-

        En ole silti lapseksi vielä ehtinyt tulla.


    • Huomenet taas uuden viikon alkuun.
      Äitienpäivä ohitettu ja nyt mennään loppukuulle, kun seuraava juhlapyhä edessä, Helatorstai, toivottavasti silloin jo on kesä tullut.
      Tänään on taivas pilvessä, sadetta odotetaan, lämpöä on nelisen astetta.

      Tuo jääkiekko, kuin muukin urheilu suurilta osin jää väliin, ei jaksa kiinnostaa.
      On se onni tuokin, kun voi seurata jälkeläisten onnistumisia elämässä.
      Kokiksi on minunkin tyttären tyttö lukemassa, siinä rinnalla lukee myös lukiota ja hyvin on mennyt, ensi vuosi ennusteissa vaikeampaa,
      Perheen vanhempi poika myös hakee samaan kouluun siskonsa kanssa, nuorin vielä pitemmän matkan päässä näistä valinnoista.
      Tyttären pojan poika pänttää yliopiston pääsykokeisiin, paljon on luettavaa.
      Tiukkaa on opiskelemaan pääsykin.

      Minusta se ensimmäinen versio parempi tuosta Täällä pojan tähden alla, katson kyllä tämänkin, oiva katsaus historiaan, soisi nuortenkin sen katsovan.
      Hyvät oli tarjoukset minullekin pojan luona, aivan ihana miniä minullakin on.

      Eipähän siellä markkinoilla taida houkutuksia liioin olla, jos joskus jotakin paikallista ruokapuolta, mitä ei itse tule tehtyä.
      Palvilihaa joskus olen nähnyt ja muikun paistoa harrastavat, kumpaakin lajia sitten voi vaikka ostaa kotiin vietäväksi.
      Eilen olikin aurinkoinen ilma, mutta tuuli viileä, muisteltiin edellistä äitienpäivää, silloin syötiin terassilla ja oli jopa kuuma.

      Minä kuivatan pyykkini parvekkeella, telineen viritän ja koneellinen siihen mahtuu, ehkä kerran viikossa näin teen.
      Pyykkituvassa pesen vain isommat tekstiilit ja matot, oma kone kylppärissä.
      Hyvä kone myös talossa on.

      Mukava että toivoa on näköpiirissä Hurskaisella, voi toipuminen aikaa viedä, jos leikkaukseen joudut.
      Hyvä kuitenkin jos helpotus asiaan tulee,
      Miten kävikään tuon pelin suhteen, kysynpä nyt uteliaisuuttani;)
      Tänään viimeinen käsityökerho ja sitten alkaa siltä osin loma.
      Täytekakun laitan yllätyksenä, sitten jää hyvä maku suuhun;)
      Iloista päivää kaikille, jos ei aurinkoa, niin toivoa kuitenkin.

      • hurskainen

        Kiekkokisassa kävi hyvin. Täpärästi, kuin onnenkantamoisella Suomi voitti 3-2. Kaikkia ei kevätkiekko jaksa innostaa, mutta tuo oli niitä kerrastapoikki matseja. Suomi olisi pudonnut jatkopeleistä.

        Ihan mahjdottomia unia näin mitä ikänä. Joku Al Caponen tyyppi niitti ihmisiä kadulla kuin viikate heinää.
        Vanhat jermut heittivät siinä lähellä läppää korvaa kallistamatta konetuliaseen tulituksesta huolimatta.
        Korvasienistä ne puhuivat; näin kuivana kesänä mitään tule, julisti karvalakkihattuinen kaveri. Pelkäsin ihan sutena.

        Kuitenkin päivästä tuli hyvä kun päiväuni oi häiriötön. Sain monia asioita kuntoon. Hyvä miei kuin hyttysellä.


    • Hei Venla!
      Tietäiskö sun poika millä minä saisin pois Elisan Ideat sivun koneeltani, joka aukeaa kotisivuni tilalle kun koneeni avaan ja yhdistän nettiin.
      Asiakaspalvelu ei neuvonut, olis pitän ysoittaa maksulliselle Elisan omagurulle, jota en periaatteesta tee, koska ovat tuon kiusan itse minulle aiheuttaneet.
      Minulla on Saunalahden mobiililaajakaista ja puh.liittymä.

    • Kaupunki järjesti konsertin uudella torilla. Iso orkesteri, useampi laulaja ja kerrostalon kokoinen esiintymislava. Siinä puitteet. Joukkoa oli runsaasti, tori ja lähitienoo täynnä. Hyvä ilmakin sattui olemaan, toistakymmentä lämmintä ja aurinko paistoi.

      Enpä kovin kauan ollut, puolitusinaa kappaletta kuuntelin. Joukossa seisominen on raskaampaa kuin rauhallinen kävely. Jalathan siinä puutuu. Siinäpähän tuo mukavasti meni jaloittelun yhteydessä. Sellaisen panin merkille, että kun kuuluutettiin musikki- ja laulukappaleita sovitetun uudelleen, sen huomasin. Olen sentään sujuvasti kuunnellut alkuperäisiä ja minusta ne olivat sellaisena parempia. En tietenkään ole mikään asiantuntija, sellaisena vain kappaleet tuntui. Ei sentään kokonaan "pilatulta."

      Muuten päivä mennä lutkahti tavalliseen tapaan. Kauppareissulle otin vedettäväksi ostoskärryn. Muutama kuukausi sitten hankin, kun perunapussi ja muut ostokset tuntuivat rasittavilta retuuttaa. Ise mielessäin viisi kiloa on raja, jonka ylittäessä on paras varautua kärryn kanssa. Harvoinpa se ylittyy.

      Kat.leijan ongelmaan en sano mitään. Minulla on sellainen käsitys, että tietoni ja taitoni ovat vähäisemmät neuvojen jakeluun. Omissa ongelmissa voin kyllä koheltaa, vaikka ei takuuta ja varmuutta olisikaan. Hyvää illan jatketta teille!

    • Penkkejä on aseteltu täällä meillä tuonne puistomaiseen pihaan. On grillauspaikat, puutarhakeinuja pöytiä ja penkkejä huvimajoja myöten. Mukava taloyhtiö ja ne harvat ihmisetkin joiden kanssa tervehditään.

      Niin pirteä ja toimeikas olo on, etten muista milloin olen ollut näin intoa täynnä. Tosin olen syönyt babypinaattia ja vihreitä versoja päivittäin, mansikoitakin kun valutan hunajaa päälle. Muuten ovat happamia kotimaisiin verraten.
      Kaipa vitamiinit silti niissä on 😊

      Ihastuttavat vaahterat loistaa vehreyttään ilta-auringossa, kyllä nyt maailma kaunistuu päivä päivältä!
      Elämälle kiitos.

    • Ilmasta tuli aika keväinen, aamupäivällä oli ihan pilvessä, mutta nyt ollut aivan aurinkoista.
      Ainoa varjopuoli siinä, ei kestä montaminuuttia kun laskeutuu paikallisen K marketin katon alapuolelle. Kyllä kevättä on jo näkyvissä, kaikki lehtipuut kasvattavat silmujaan ihan silmissä.
      Lupailevat jo tänne etelään kesäisiä ilmoja, ehkä yli 20 astetta.
      Ei tässä oikein mitään ole tapahtunut ihmeempää Kaupassa kävin yleensä maanantaisin mentävä, ei paljon mitään tarvinnut, pienet puutteet korjasin, en huomenna taas asioi kaupassa.
      Kyllä minä olen huomannut tuonlaisen vedettävän kärryn tarpeellisuuden jo ainakin parivuotta on ollut, siinä kulkee kuin tyhjää vaan useampi kilo kerrallaan.
      Tuosta Saunalahden mobilikaistasta en minäkään tiedä muuta kuin, Elisan omistama sekin on, ehkä siitä johtuu Elisan sotkut sivuillasi.
      Kyllähän tässä koneen kanssa on joskus ihmettelemista, onneksi meillä on nuorin poika varsinainen asiantuntija oikea "omakuru" Ei tule ylimääräisiä hoitokuluja.
      Senverran itsekkin pärjään, saan laskut kotoa hoidettua ja olen mukana Facebookissa.
      Onhan tästä ajankulua, jäänyt tuo ulkoilu aika vähälle ja noita kotihommia senverran ettei kokopäivää tule istuttua, mutta joka päivä kuitenkin.

    • Huomenta, pilvetön taivas ja aurinko helottaa tuulikin tyyntynyt, eilen puhalteli voimallisesti.
      Hellettä etelään lupailevat, ehkä riittää hiukkasen tännekin.
      Tiukassa on lämmön saanti.

      Jopas outoa porukkaa Hurskainen uniinsa ottaa, no helpotus oli herätä ja todeta, untahan tuo oli.
      Hyvä mieli siitä tulee, kun huomaa onnistuneensa, hyttysistä puhuttaissa saan kanalihalle ihoni, jospa minut tulevana kesänä kiertäisivät.
      Korvasienien aikaa kai eletään.

      Minulla puhelimen kanssa ongelmia, soitin Telialle, samoin neuvoivat maksulliseen soittamaan, tänään menen liikkeeseen kyselemään apua, saa nähdä lähdenkö uuden laitteen kanssa ulos.
      Pankki tunnusten päällä joku data kielto, voi että nämä koneet ovat kenkkuja, kun aina jotakin harmia keksivät.

      Harvoin ne uudet sovitukset korvaan tarttuu, alkuperäisinä saisivat esittää.
      Olen kuunnellut konserteissa käyneiltä, että juuri nuo uudet sovituksen ohjelman pilaa, nautinto tipotiessään.
      Kärrin olen hyväksi todennut myös minä ja aina täydennystä hakiessa sen perässäni vedän.

      Noita penkkejä kaipaan kaduille myöskin, mukava olisi huilata ja katsella ohi kulkevaa liikettä vaikka kauppa reissulla.
      Meillä hyvin vähän katoksia pysäkeillä ja juuri tänä aamuna oli lehdessä yleisön osastolla näistä puutteista.
      Katselen ikkunasta, kun matkaajat liikenne asemalta tulevat ikkunani edessä olevalle pysäkille ja siinä joutuvat seisomaan kauankin autoa odotellessa, satoi tai paistoi.
      Huonoa tervetuloa toivottaa kaupunki näin tänne matkaaville, jospa nyt alkaisi tapahtumaan jotakin.

      Tuota apua saan minä myös, jos ilkeän pyytää, kun ei mitään korvausta meinaa huolia, aina jotakin yritän jossakin tavaran muodossa antaa.
      Telialla on tuo Helps apu, mutta siellä taas maksetaan minuutti taksalla ja aikaa menee minun taidoillani ymmärtää ohjeet.
      Sitä vaan kovin toivoisi laitteiden pelaavan.

      Nyt yritän sinne puhelin kauppaan eestyä ja jospa laite saadaan kaikilta osin toimivaksi.
      Mukavaa aurinkoista päivää, kyllä se tuota lämpöä aina lisää.

      • MummeliMia

        Hei, Skillan, en tiedä millainen puhelin sinulla on, mutta omani kanssa kyllä on ongelmia riittänyt, aivan ihmettelen poikani täydellistä rauhalisuutta kanssani, niin moneen kertaan on sieltä apua tullut pyydettyä tän uusimman kanssa.
        Joskus hän pyysi vain vetämään sieltä ylhäältä, niin siihen tulee haettu kohta, ja sitä sitten klikkasin, pam, asia selkisi.
        Ja toisaalta se huumorintajunsa on myöskin näköjään aivan rajaton ainakin minun tyhmyyteni kanssa.

        Tähän puhelimeen siirryin varpaani leikkauspäivänä, sehän oli päiväkirurginen toimenpide, ja jo osastolla olin silloin illalla, kun poikani yllättäen tuli illalla käymään siellä.
        Sanoin hoitajille että nythän pääsen tässä kyydissä kotiin, niin ei tarvi huomenna sitten uutta kyytiä.
        Mutta ei, se ei käynyt, leikkauspäivän jälkeisenä yönä ei saa olla yksin, vaan sairaalassa on se yö oltava.

        Siitä tuli ajatus, että onko tässä nyt lähtö noin lähellä, pitäisiköhän hankkia puhelin, jossa olisi suora hätänumero ja helppo soittaa siihen? Vaikka ex-puhelimessani oli kaksi ICE-henkilöä, joille puhelu on aivan helppo, niin hankin uuden, ja siitähän se ongelmatiikka sitten alkoi.

        Vasta nyt alan olla siinä 'kuin kotona'.

        Taisin kirjoittaa niistä labra-kokeistani, mutta ei niissä ollut uutta.
        Verenpaine oli viimeksi kohonnut, ekalla mittaamalla se oli 145/ 89, pulssi 67, mutta sitten neljännellä se päätyi siihen 129 /75, pulssi 66, nuo on minulla ollut vakiojuttuja usein. - Joten turhaa oli koko reissu, mutta tulipahan tehtyä.

        Hei taas kaikki, onnea vihdoinkin lämminneeseen kevääseen!

        MummeliMia


        .


      • hurskainen

        Tilattiin netistä minulle sellainen senioripuhelin. Liekö siinä joku häiriö kun taulu on aina mustana. Maksoi yli 300€.
        Vien liikkeeseen, josko se jotain salasanaa pyytää. Sen takia ostin että sillä saa hälyyttää tämän oikean Nokia 108 olinpaikan.

        Mummeli Mia kertoo silmäleikkauksesta. Sain lähetteen laserleikkaukseen. En uskalla sitä vastaanottaa kun kuulin että eräältä tietämältäni naiselta oli mennyt leikkauksessa näkö kokonaan.
        Korvaushakemus on kuulemma tehty, mutta epäilen ettei näitä' vahinkoja korvattaisi.

        Päiväni meni vähän piloille kun en löytänytkään mistään auton avainta. Ehdin jo soittaa etten pääse nyt tulemaan.
        Lattialta rojujen alta Armonlaakso, pohjoinen sitten löytyikin. Kurja tilanteeni valkeni kun korjattavaksi viemäni laite olkini kunnossa.
        Sulakkeen palamiseen on kuulemma joku virran kuormitusongelma.

        Unohteluhäiriöitä tänäänkin liian kanssa. Pakko ottaa nuo iän tuomana riesana. Josko van huuten tee auttaisi?


    • Kohtalaisen hyvä päivä ilmojen suhteen. Ei sadetta, 10 tienoilla lämmintä ja aurinkokin ilmoittautui näkyviin ihan ajan kanssa.

      Apteekissakaan ei ollut ruuhkaa presettilääkeitä hakiessani. Paria sortia "doopinkia" on osoitettu tarpeelliseksi. Silmätipat lisäksi paineisiin (glaukooma) pitää muistaa kerran päivässä tiputella. Lääkärin mukaan se on tärkeätä, koska hoitamattomana saatta johtaa pimeään. Ehkä siksi se lääke tulee täysin Kela- korvattuna.

      Kylläpä sitä hiljaa hiipien tulee kaiken aikaa pientä hiipumista lisää. Siinä nyt ei ole mitään ihmettelemistä, luonnollinen ilmiö. Kun aiemmin kävelin melko ahkeraan, on parilta päivittäiseltä lenkiltä muistissa täsmätietoa. Kymmenen vuotta sitten ottamiani aikoja ei kannata enää haaveillakaan. Nyt on hyvä, jos yleensä saa ne lenkit harvoin tehtyä. Tupla-aika ei riitä. Kuitenkin hyvä näinkin. Ehkäpä kesä hiukan jelppaa reipastumaan.

      Aurinko pastaa vielä kirkkaana nytkin. Päivä alkaa olla putkessa. Jatkoja teille!

    • Tervehdys, Kat.leija!
      Lupaan kysyä pojaltamme heti, kun pääsen näkö- tai puhelinyhteyteen hänen kanssaan.
      Mitään muuta en voikaan luvata - en edes sitä, milloin vastaus tulee. Tämä kuopuksemme on varsinainen menevä mies, eikä meillä ole aavistustakaan siitä, missä hän milloinkin on. Hänellä on monenlaisia harrastuksia ympäri kotimaata, ja välillä hän lentelee sinne sun tänne.

      Viimeksi, kun ankileikkisesti olisimme tarvinneet häneltä informaatiota, tavoitimme hänet Unkarista. Hän oli serkkunsa kanssa lentänyt sinne. Tosin sillä kertaa Finnairilla. Vaikka hän on kyllä lentänhyt eri puolilla Eurooppaa, etupäässä hän lentelee kotimaassa. Isäkin on päässyt muutaman kerran poikansa lennätettäväksi ja saanut ihailla Suomea yläilmoista. Varsinkin kotikyläänsä Late on kuvannutkin...
      Olen pohtinut, pelkääkö poika, että minä pelkään, vai olenko ylipainonen vai onko hän sovinisti.
      Mukaan en ole ruinannut. Autonkuljettajana hän on muutaman kerran toiminut, kerran Eestin-matkallakin., mutta silloinkin hän oli lupautunut ajamaan, kun isä tarvitsi kuskia, eikä minulla ollut ajokorttia.
      Hullu minä olin, kun en uusinut sitä! Mutta niinhän se on, että kun on pöllö pää, kärsii koko kroppa.
      Terveiseit myös Latelta!

    • Huomenta, taas keskelle viikkoa, loppu kuullekin jo siirrytty, näin se aika hujahtaa, kesää odotellessa.
      Hyvältä näyttää sää ikkunasta katsellen ja niin on luvattu, että lämmintä saadaan.
      Nyt ei kaipaa kuin lämpimän sateen, niin hokkuspokkus, luonto viherjöi
      Meillä on putsattu joka päivä noita katuja, kyllä kelpaa tallustella, ei tunnu sora jalkojen alla.

      Älykäs puhelin mulla on, kunpa omistaja olisi edes himpun verran samanlainen;)
      Liikkeessä käytin ja päivitykset oli tekemättä, viisi päivitystä ja 30 euroa, ehdin jo ajatella uuden puhelimen ostoa.
      Sanoivat, että kyllä tämä pelaa ja nyt pitäisi päivitysten tapahtua automaattisesti, en ymmärtänyt koko päivityksen tekoa, luulin että kone hoitaa itsensä huollot. luulo ei ole tietoa.
      Kysyin saako tähän puhelimeen myös sen maksun puhelimella, mitä nyt mainostetaan, kyllä saa, mutta myyjä katsoi minua ja sanoi odotetaan, kai ajatteli että siinä se mummo vasta sotkuja aikaan saa.
      Hyvät arvot sinulla MummeliMia, kyllä noilla kelpaa.

      Uskaltaudu vaan leikkaukseen, ei aina huono tuuri voi olla Hurskainen, näkösi saattaa parantua paljonkin.
      Olen pitkälti sitä mieltä, että onni ja epäonni kulkee kyselemättä, luottamus siihen että se onni useimmin mukana on.
      Kalliin puhelimen ostit toiseksi puhelimeksi, puolta halvempaa minulle eilen tarjosivat.
      Kukahan niitä sinun tavaroita oikein hävittelee, onhan tämä muisti huonontunut varmaan meillä kaikilla, mutta varmistaminen varmistamisen päälle on auttanut.
      Usein sitä lähtee jotakin hakemaan ja ei muista mitä piti löytyä, takaisin lähtökohtaan ja jopa muisti palautuu;)
      Huono muistisuuskin on otettava vaan vastaan, ei pulinat auta.

      Ynnämuun silmäsairaus on todella hoidettava vaiva, ei auta tippoja unohtaa, kälylläni sama vaiva ja toinen silmä on jo hämärtynyt, en pelottele, voihan syy olla joku muu, muistelen rappeutumista kertoneen, liittyykö sitten tuohon tautiin, sitä en tiedä.
      Kyllähän se silmä kulta viimeiseksi, sanotaan, mutta onhan onneksi nykyään nuo hoidot kehittyneet.
      Verkkokalvoakin nykyään jo korjataan.
      Näin hidastuu kaikki tekeminen, kävelyn ohella, ennen jaksoi siivota, pestä pyykit ja laittaa ruuat, käydä ostokset samana päivänä, nyt on jaettava töitä eri päiville.
      Onneksi ei kiire ole lisääntymään päin, aikaa riittää vielä istuskeluunkin;)
      Aamupäivän puuhastelen ja iltapäivän lepäilen, näin sitä päivät iltaan saa;)

      Auton möin ja kortin annoin minäkin mennä vanhaksi, ei minulla noita menoja paljon ole, missä autoa tarvitsisi, mutta olisihan se mukava ajella huviakin, no ei kuitenkaan, auton pito on kallista lystiä.
      On se ilo seurata lasten kiireitä, vaikka joskus kaipaisi heitä useammin luonaan pistäytyvän, elämän rytmi on kiivas, joka paikkaan ei ehdi, mutta hiljenee vauhti heilläkin, näin veikkaan.
      Nyt on heillä aika elää kiireistä ja antoisaa aikaa, kai näin oli ennen meilläkin.

      Olen saanut sellaisen kutinan sormiini, on kuin tulessa ja raavittava on, kai se joku allerginen juttu on, pitää katsoa onko tohtoriin aika tilattava.
      Kutinaa on lisääntynyt muuallakin, rasvaa iho huutaa, mutta nämä sormien kutina jotakin muuta, pitäähän kaiketi jotakin harmia aina olla, vähällä olen päässyt.
      Tänään viimeinen kerho, alkaa ihan oma aika,, voihan olla että stressaan itseäni näillä menoillakin ja sitten noita oireita ilmaantuu.
      Vähentänyt olen menoja paljon ja hissukseen ajatus kulkee siihen malliin, että jätän kaikki, ehkä tulevat toimeen ilman minun panosta;DD
      Yritetään selvitä tämäkin päivä iltaan hyvillä mielin, aurinko siihen lupaa lisä mahdollisuuksia, heippa!

    • Neeasa

      Aamulla, kun TV:n laiton auki, niin hämmästyin, kun kolmonen ja nelonen olivat pimeinä molemmat.

      Ja, nytkös se oli, muistin lukeneeni joskus, että Anvian kaapelitv-singnaali muutetaan yhtiön ostaneen Elisan singnaaliksi.
      Tämä tarkoittaa, että TV-lähetysten taajuudet muuttuvat.

      Etsin TV_oppaan käsiini ja sieltähän löytyi hyvät neuvot. Nyt sitten pelaa taas kaikki kanavat!

      Mietin, että minkälaista se olisikaan, jos telkkua ei olisi, varmaan minun tulisi ainakin käsitöitä tehtyä enemmän. Usein kyllä nytkin laitan radion päälle ja kudon sukkia ym. varsinkin, silloin,
      kun mieheni menee harjoituksiin.

      Huomenna luvattiin hellettä, odotellaan sitä!

      • hurskainen

        Minullakin 3 ja 4-kanavat pimeinä. Mitään Tv-opasta en muista nähneenikään. Kun 1-ja 2 kanavat näkyvät, niin kysyn huomenna naapurilta neuvoa.

        Aivo ei anna mitää ohjetta tai vinkkiä tuosta virityshommasta. Tämä muutos koskee vaan näitä antennitoosia.
        Nyt kyllä päsähti päähän että siitä "kalikasta" löytyvät kanavanhautkin.

        Radio on rasittuneille silmille parasta. Voi kuunnella höpinöitä vaikka silmät kii. Alan toimittaja kehui päivää lämpimäksi.
        Pitkät flanellikalsarit ja nahkakäsineet fillarilla körötellessä tuntuivat sopivilta tähän pilviseen päivään.
        Se on sanottava, että aika kulkee kuin nuolijuna. Aamulla herätään jo loppuviikkoon.
        Luonto ikäänkuin odottaa sadetta. Niin on rutikuivaa, ettei tulta huoli varomattomasti nyt käytellä.
        Kyllä kai lehdet puihin ja pensaisiin puhkeevat kun juuristossa on kai kosteutta.
        Hanhet saivat sivutuulestakin vauhtia. Niiden auroja lentää yötäpäivää pientä supliikkiparmakkaa mennessään siinä hoidellen.


    • Julkisivuton

      Eipä tässä mitään.
      Päivä painui iltaan.
      Mikä toi ropotti on? Onko tää lasten sivu?

    • Hurskaisen autonavaimien katoaminen ja sitten löytyminen huvitti: "Lattialta rojujen alta Armonlaakso, pohjoinen sitten löytyikin". Aika isohan Armonlaakso onkin, kun ilmansuunnalla suurpiirteisesti ilmaistuna piilottuneet avaimet löytyivät. Eihän sitä pitäisi toisen ogelmilla riekkua, mutta minkäs voin. Onhan sinulla, Hurskainen kertomasi mukaan aika usein avaimet kateissa. Niin ne tuppaa menemään piiloon minultakin, mutta olen valinnut tietyn paikan, johon heitän avaimeni tai silmälasini. Siinä kilpailee heikentynyt muisti ja järjestelmällisyyden yllä pitäminen oman kurin keinoin. On ne kohtuu hyvin kamat pysyneet valituissa paikoissa..., mutta ei sääntöä ilman poikkeusta.

      Silmävaivoistani sen verran, että on ne hyvin tutkittu. Silmänpaineet (glaukooma) ei ole ehtinyt rappeuttaa silmänpohjiani. Silmätipat ovat aika ärhäköitä, mutta eikös silloin lääke ole hyvä, kun se tuntuu ja näkyy. Punottamaan se pistää silmien ympärykset, mutta se kuulemma kuuluu asiaan. Saattaahan joku tarkkäköinen päätellä, että minulla on jatkuva krapula. Haitanneeko tuo mitään.

      Aika hyvä keli oli tänääänkin, kuten eilen. Aika nopeasti vihertäminen lisääntyy. Nurmikotkin ovat terhakasti vihreänä ja joissakin puissa kevät näkyy. Koivu ja varsinkin haapa miettii pitempään. Tästäpä jatkellaa toivottavasti parempaan suuntaan. Heippa!

      • hurskainen.taaskin

        Nyt laitoinkin autonavaimen sen viimeisen, kylppärin naulaan. Luultavasti löydän uuden jemman siitä pikkupyyhenaulakon kaakonpuoleiselta reunalta.
        Omapaikka niille olla pitää.

        Mut aivan erikoisella tavalla komressorin ongelma ratkesi. Kun se, valovirtavehje poltti heti sulakkeen.
        Siinä ulkorakennuslinjassa on ennen sotia viritettyjä valaisukaapeleita ihan väännettävillä katkaisimilla.
        Päärakennuksen seinällä olevasta piostorasiasta poika pörähti heti iloisena lataamaan painetta pönttöön.
        Ei mennyt päivä hukkaan. Apteekista hain jotain muistia parantavia kapseleita. Pillerin-pyörittäjä ainakin ostoksestani hiukan ilostuu.


    • Kolmaskerta toden sanoo, tämä vain testi pääsenkö sisälle en viitsi enemmän kirjoittaa, kaksi jo hukkasin.

    • Kasvit olen laittanut ulos, koska välillä on ollut lämmintä . Palmut tuskin selviävät saa nähdä ehkä pari kolme. Tomaatteja laitan nyt koska on paljon tilaa. ( kasvihuone)

      Hyvää vointia kaikille.

      • yksi.vain

        Ennen oli parempi tuo tunnitamis-systeemi, laskettiin lukuja yhteen.
        Nyt tuo ropotti ei tahdo uskoa ollenkaan, vaan aina uudelleen pitäisi kuvia klikata. Typerää!
        Varmaan kirjoittajat vähenee tuon takia!


      • yksi.vain kirjoitti:

        Ennen oli parempi tuo tunnitamis-systeemi, laskettiin lukuja yhteen.
        Nyt tuo ropotti ei tahdo uskoa ollenkaan, vaan aina uudelleen pitäisi kuvia klikata. Typerää!
        Varmaan kirjoittajat vähenee tuon takia!

        Niin.


    • Aihe on suomalainen apinatila, missä apinat asuvat.

    • Huomenet kokeilen tuleeko tämä viesti, aiemmat ei ole lähteneet.

    • Jospa nyt uusiksi huomenta, katsotaan loppuiko tuuri tuohon kokeiluun.
      Pilvinen päivä, mutta lämpöä jo viisitoista astetta, oudolta ihan tuntuu, kylmyyden jälkeen.
      En ymmärrä tuota apina juttua, tietääkseni ei suomessa apinoita villinä ole, ihmisiä kylläkin.
      Kyllähän nyt jo kasveja voi ulos siirtää, mahdollisten pakkasten tullen harsot päälle.

      Yksi.vain, olet oikeassa, kyllä suuremmat innot kirjoitteluun menee, jos käy niin kuin minulle aamulla. palvelin virhe ja viesti olla jökötti paikallaan.

      Hurskaiselle onnittelut, jospa avaimet nyt löytyy, kun paikan määräsit, jos vaan nyt muistat sen paikan;)
      Noiden pillereiden tehoon en usko, mutta niinhän sanotaan, usko siirtää vuoriakin, jospa näin tässäkin asiassa.
      Harmillisia nuo uudistukset joissa joutuu uusimaan ohjelmia ja joskus nekin harmia saavat aikaan, hyvä että kanavat saitte näkymään, niin Neeassa kuin Hurskainenkin.
      Minulla joskus on töitä teettänyt.

      Enpä usko että ynnämuu saa ihmettelyä silmien vuoksi, olethan todistanut olemuksesi lenkeillä ja kauppa/jutustelu reissuilla kunnon kansalaiseksi.
      Silmät on hoidettava olkoon muuten mikä vaan.
      Nyt reilu ja lämmin sade, niin jopa vihreys meidät ympäröi.

      Julkisivuton, ei ole lasten palsta varsinaisesti, lastenmielisten toivottavasti;)

      Lopetan tähän ja yritän lähetystä, älä Latekaan masennu, ehkä koettelee, mut ei hylkää;)
      Voikaa hyvin ja kirjoitelkaa.

    • muori77

      Huomenta tiältä Hämmeestäkkii ;)

      Kyllä nämä konneet on koko vempeleitä,eilen tämä kone söi minun viestini saa nähdä kuinka nyt käy.

      Pilviseltä näyttää vaan ei sada kuitenkaan

      vanhin tyttöni pitäisi tännään tulla käymään Hänen nuorimman tyttärentytön kanssa.

      Meillä ei noita kanava ongelmia ole ainakaan vielä,ollaan kaapelissa.

      Jännä lähteekö viestini nyt oikeaaan suuntaan.
      näkyillään...

    • Niin se vei minunkin kirjoituksen juur äsken.
      Kysyisin Ylläpidolta mitä tarkoittaa Palvelinvirhe. Olen ollut kirjautunut kuten nytkin, mutta eilen ja tänään kitjoitukset menneet eteenpäin.
      Luki vain Palvelinvirhe.

      • kiusanteosta.viboja

        Nuo "palvelinvirheet" ovat yksityisten luotsien kiusantekomielessä tehtyjä, ei ylläpidon tai robotin.
        Tai voihan sitä sinisilmäisesti meinata että ihmeellisiä ovat koneen aivoitukset.


      • kiusanteosta.viboja
        kiusanteosta.viboja kirjoitti:

        Nuo "palvelinvirheet" ovat yksityisten luotsien kiusantekomielessä tehtyjä, ei ylläpidon tai robotin.
        Tai voihan sitä sinisilmäisesti meinata että ihmeellisiä ovat koneen aivoitukset.

        Tuon viestin kirjoittamisen jälkeen teksti tuli, p e r u t a. Kun poistuin koneelta, viesti näkyy kirjautuneen palstalle.


    • Mikähän kiikastaa kun kirjoitukset eivät lähde eteenpäin. En ole huomannut muuta erikoista kuin eilen S24 ilmoitti, että yhteystietoni täytyy tarkistaa. Yritin katsoa käyttäjätiliäni, se ei onnistunut. Annoin pyydetyn puhelinnumeroni. vastauksena tuli sähköpostiini koodi, joka kehotettiiin lähettämään S24 . Tarkistus tuli tehdyksi, käyttäjätilini avautui ja kirjaukset tarkistuksista olivat siellä. Sitä en tiedä, miksi tämä homma täytyi tehdä.

      Tänään oli sumuinen päivä. Hyödynsin sen käymällä marketista kalasssa. Autoahan piti käyttää, oli sen verran kauempana. Ei ollut huipputarjous, lohi melkein kympin kilo kokonaisena. Kala on hinnoissaan.

      Siitä kalasta tehty soppa on syöty. Se antoi niin paljon potkua, että ajoin kulkupelini katsastuskonttoriin näytille. Siinäpä pihamaalla sain kotvan lenkkeillä ja katsastusmiehet tekivät töitään. Puhtailla papereilla autoni selvisi, vuoden saa taas körötellä.

      Eipä hassumpi päiväni tänään. Sain sentään jotakin aikaisiksi. Hyvää jatkoa ja toivotaan että kirjoitusten lähettämiset alkavat onistua. Heippa!

    • Huomenta kirkastuvaan perjantai päivään, yöllä tuli vettä, mutta aika vähäisesti, hyvä niinkin.
      Luonto saa janoonsa kostuketta ja alkaa kasvunsa kunnolla, lämmintä oli aamulla kolmetoista astetta.

      Hyvä että tulee todistettua, että ei yksin minun koneeni vika, ettei viestit lähde.
      Tänä aamuna en saanut sähköpostia auki, ei sinne mitään tärkeää tule, täyttyy vaan roskapostista.
      Kiva lopputulos ynnämuulle tuo auton kanssa, nyt sitten korpimaisemiin vaan suunnittelut viriämään, auto ainakin matkaan vie.
      Ehkä näitä vaarallisia koneen sottaajia liikkeellä enemmänkin, haluavat todistaa että on oikea ihminen viestin lähetyksen takana.

      Meitä "sinisilmäisiä" on ehkä muitakin kuin minä, mutta en usko että luotsit estämään viestejä rupeavat, en tiedä kuka on 70 luotsi?

      Noin luki minullakin Late, mutta en uskaltanut painaa peruuta, epäilin että sitten ainakin häviää.

      Muori on saanut perillisensä kestittyä ja kaikki onnellisesti;)
      Kiva se on nähdä jälkeläisiään, harvoin minunkaan luona käyvät, puhelin on oiva kohtaus paikka;)

      Nyt aion lähteä torille katsomaan löytyisikö miljoona kelloin taimia, istuttaisin itse roikkuamppeliin.
      Kertaalleen sen olen jo tehnytkin, mutta eivät suostuneet yhteistoimintaan, kituvat vaan henkihieverissä.
      On se niin arvoituksellista tuo kukkien kasvatuskin.

      Kerrankin lyhyt viesti minulta, tehkää pidempiä te toiset;)
      Päivän jatkoja vaan kaikille, kaikkea mukavaa tapahtumaa mistä mieli ilahtuu toivottelen;)

    • Hei-SkillaN-

      Tänä vuonna kesä sattui perjantai-päivälle, - aiVAN ihana sää !

      Voikaa hyvin!

      t.Mummeli-Mia

      • hurskainen

        Lämmintä oli mutta pitkät kalsarit ja villapaidan pidin päällä tänään. Ei niillä töillä liikaa ollut. Sisälämpötila 26 kun rullaverho jäi ylös.
        Kuitenkin vain yläkerran yläkerran SW-huoneessa. SW= lounaspääty.
        Ensimmäinen kesäpäivä silti kertakaikkiaan.

        Siitä merkiinen päivä että vain kolikkokukkaro jäi häveyksiin. Ei sii kymppiä enempää mammonaa ole. Kyllä se joskus tulee vastaan.


    • Oli riistäydyttävä rantakahvilasta, vaikka päivä paistoi lämpimästi ja kahvi maistui! Suolaisen nälkä yllätti, ja kotona oli paistettua kalaa valmiina. Meinasin nukahtaa pehmustetulle sohvalle auringossa, tuo meri-ilma kun ramasee ja huumaa!

      Kyllä alkoi jo tulla perjantain viettäjiä suoraan töistä, jonoa syntyi 2 myyntipisteessä ja laituripaikoille näkyivät nuoret suuntaavan tarjottimineen.

      Perunan kypsymistä odottelen, lohi saakin olla kylmänä nyt, ruohosipuli kermaviili on kastikkeena. Johan onkin jo nälkä! heippa

    • Tänään oli vuoden ensimmäinen kesäpäivä. Hyvän aikaa istuskelin puiston penkillä ja väliin laiskasti kävellä roikuttelin. Kun silmiäni on tarpeen suojata aurinkolaseilla, huomasin kotiin tultuani, että auringon punerrus oli tarttunut, mutta silmieni ympärys lääkepunotuksen jälkeen erottui hyvin vaaleana Eipä se haittaa, kaipa pitää vähän aurinkohoitoa antaa koko naamaani. Eiköhän niitä sopivia kelejä tulle lisääkin.

      Eilen selostin viestissäni S24 tietojeni tarkistamista. Tuli pieni virhe, puhelimen tarkistuskoodi tuli tekstiviestiin - ei sähköpostiin.

      Tänään lähimarketti myi tekolohta fileenä euroa halvemmalla kilohinnalla kun eilen hakemani kokonaisena. Otin ahnuttani siivun tätä halvempaakin varastooni. Eihän tässä iso harmi tullut, vaikka eilinen kiirehtimiseni meni mönkään.

      Ei taida olla 70 palstalla "virassa olevaa" luotsia. Olisi kai siitä ilmoitus tai merkki. Saattapi hyvinkin olla vaikeudet ylläpidon palveluvirheitä. Eikä ihan eka kertaa.

      Nyt kun kesän odottelijoina olemme päässeet hyvään alkuun, jatko jo menee itsestään. Hyvää jatkoa! Nyt ilmoitti "Palvelinvirhe." Saapa nähdä, miten selviän.

    • Se oli työvoitto! Kopioin heti kun "palveluvirhe" tuli. Neljäs yritys onnistui, kävin muualla väliilä kokeilemassa.. Jos näin jatkuu, hankalaksi menee!

    • melkeinlate

      Täytyy kokeilla kirjautumati, nimimerkkini ei kelvannut usean kerran yritin aina sama vika. Ei tässä kannata oikeastaan mitään asioita yrittääkkään. Laitan tällaisen kokeilun jotta tiedätte Laten olevan hengissä. Kaunista kesäpäivää kaikille.

      • Kumma juttu teillä tuo palvelinvirhe? Sellaista ei minulla täällä kirjoittavana ole ollut koskaan. Tuo sähköpostin ja puhelinnumeron tarkistus oli eilen minullakin ja sain vahvistuskoodin älypuhelimeen.
        En tiedä mitä S24 koodaa ja miksi, mutta varmistettu on. Silti en ole päässyt kuukausiin S24 sähköpostiini sini-sirkkuna, vaikka en sitä ole tarvinnutkaan. Ei vaan aukea ja pyörii hyrränä.

        Hyvää ja kesäistä viikonloppua toivottaen.

        PS. Huonosti sutii kynät tuolla leppoisallakin puolella, pieni kourallinen vain on aktiivikirjoittajia.


      • MummeliM

        Sinulla on varmaan sama kone kuin minullakin, muistan silloin kun ostit sen.
        Ei ole minullakaan ongelmia viestien lähdön kanssa, jos vain sellaisen tulen kirjoittaneeksi.

        Luin vain ekan lauseesi.

        Ai, otan nuo kahden ekan rivin sanani takaisin, sillä luin viestisi loppuun.


      • Outoja..sääntöjä

        Säännöt ovat hassut,
        kun otskossa ja nikissä on vain hiukan tilaa kirjaimille
        ja vain jotkut välimerkit ovat sallittuja.


      • Uudistaja-pojat

        keksivät sellaiset säännöt.


      • Kävin-profiilissasiSinis

        Onko sinihameinen tyttö oma kuvasi?


      • Kaikki maalaukseni kuvastaa tietysti minua. Toki en vertaa itseäni "lumikungattareen", mutta jotakin sisäistä luonnon kokemusmaailmaa ne kuvaa.
        Nyt hyvää yötä 😔


    • Ammuuuuu

      Yritin
      Mistä löytyisi "robotin" rusikoija?

    • Uuteen pirttiin, jospa viestit siellä paremmin kulkisi, kokeilkaa pirttiä 129 :sää
      Harmeja on tuntunut olleen melkein kaikilla, onneksi uusi pirtti avautui vanhaan tapaan, tervemenoa sinne viestittelemään;)

    • kaikki_menee_sekasi

      Kai sitä harmeja on, kun ovat räplänneet noita tv-kanaviakin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe