Oliko Jeesus ns. ruma?

othjoss

Ortodoksijuutalainen rabbi sanoi yhdessä haastattelussa, että hän ei usko Jeesuksen olleen se profetoitu messias, koska messiaan profetoitiin olevan ruma ihmisten silmissä. Eikä pelkästään ristillä ja ruoskimisen jälkeen, vaan Jesajan profetian mukaan messias on oli alusta lähtien kerta kaikkiaan epämiellyttävän näköinen.

Jos Jeesus oli tuonllainen ulkonäöltään, miksei UT:ssa mainita sitä?

59

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JesseKeskivertoMies

      Oliko Jeesus ruma? Se riippuu siitä miten määritetään ruma ja mikä on kauneusihanne. On arvioitu että Jeesus oli keskiluokkaisen keskiverto juutalaisen näköinen. Tämä yhteiskuntaluokka ei ollut varakas, mutta ei myöskään hirveän köyhäkään. Mutta lähetään siitä että tuolloin lastentaudit kalvoi ihon arville ja riisitauti väänsi sääret längille. Jeesuksen ihon väri oli välimerellinen eli oliivin kuten sitä ihonsävyä kutsutan. Jeesuksen tukka oli musta ja kihara, korkeintaa polkkatukka mutta ei sitä pidempi. Tukka toki saattoi olla myös lyhyempikin. Sen lisäksi parta oli musta ja kihara, ja ensimmäisen vuosisadan tapaan huoliteltu sekä keskeltä kahtia jaettu. Torinon käärinliinan perusteella Jeesuksen kasvot olivat kapeat, kulmakarvat yhtenevät ja sellainen stereotyyppinen juulainen klyyväri eli koukkunenä keskellä naamavärkkiä. Silmät olivat syvät ja tummat kuten muillakin, mutta katse luultavasti on ollut polttava ja kunnioitusta herättävä.

      Koska Jeesus käveli paljon ja maasto oli vuoristoista, tämän pohkeet olivat paksut monista jalka maileista Juudeaa kiertäessä. Koska Jeesus myös teki ruumiillisesti raskasta työtä (toimi puuseppänä ja rakennusmiehenä) keho oli vankka, mutta yksipuolisen ruokavalion takia tuskin kuitenkaan atleettinen. Myöskään Jeesuksen purukalustossa ei ole mitään kehumista sillä kunnollista suuhygieniaa ei oltu vielä keksitty eikä hammasharjaa tunnettu. Voitkin arvata miltä yksipuolista ruokavaliota syövän ja ruumiillisesti raskasta työtätekevän miehen purukalusto näyttää jos niitä ei ole pesty yli 30 vuoteen. Jeesus kuitenkin herätti huomiota, kasvatti mainettaan ja kunniaansa sekä oli fanien jahtaama joten miestä voidaan pitää kuitenkin karismaattisena ja varsinkin luonteeltaan. Evankeliumien kerronnan peerusteella Jeesus oli oppinut, ankara, huumorintajuinen ja hyvin empatia kykyinen. Kristinuskon perinteen mukaan Jeesuksesta tuli rujo vasta ruoskiessa ja hän itse luuli vahvasti olevansa jonkin lainen ylipapillinen profeetta ja että profeetan tuli kuolla väkivaltaisesti marttyyrina jotta se osoittaisi hänet totiseksi Jumalan voidelluksi profeetaksi eli messiaaksi. Juutalaisilla kuitenkin on oikeus olla pitämättä Jeesusta messiaana, sillä tämä ristiinnaulittiin ja tuli näin ollen puuhun ripustettuna aemaan Jumalansa kiroamaksi.

      (Lopuksi oma teoriani: Tämä ristiinnaulitseminen järkytti niin paljon erästä nuorta Saul Tarsolaista että se piirtyi hänen verkkokalvoihinsa ja jäi vaivaamaan tämän nuoren fariseuksen mieltä mikä taas puolestaan eskaloitui Jeesuksen seuraajien vainoksi ja lopulta loppuunpalamiseen. Burnoutin kokenut Saul liittyi sitten Jeesuksen seuraajiin ja alkoi käyttämään sukunsa roomalaista nimeä Paulus jonka joku Saulin esi-isä oli saanut entiseltä isännältään vapauduttuaan otjan pestistä. Näin ollen Jeesus tuskin oli oman aikansa ja kulttuurinsa kauneusihanteiden vastainen, mutta tuskin ihannetta täysin vastaavakaan. Jeesus jäi kuitenkin kummittelemaan nuoren Saulin mieleen koko tämän loppu iäksi, joten persoonallinen ja vaikuttava henkilö hän itsessään oli. Mutta mitenkä muutoin olisi Paavali olisi mennyt kysymään seurakunniltaan: 'Teidänkö silmienne eteen Jeesus Kristus oli ristiinnaulittu?')

      Jos siis ollut muutoin keskivertoa juutalaista kummempi, niin mieleen painuva hän oli.

    • Raamatun juutalaiset olivat arabeja, joten jos Jeesus oli olemassa, niin arabien näköinen on ollut.
      Aramean kielikin kuuluu arabien kieliin vielä nykyisinkin.

      • SkeptinenVäitteellesi

        Juutalaisten esi-isät olivat noin 2 000 - 1 800 eaa alueelle saapuneita nomandeja, niin sanottuja uudisraivaajia joille oli luvattu maata lännestä mikäli nämä perustaisivat siitokuntia. Sittemmin nämä uudisasukkast sekottuivat paikalliseen kanaanilaiseen väestöön. Noin 1 500 - 1 300 eaa alueelle saapui jälleen uutta väestöä, ns midianilaisia, jotka hekin sekottuivat paikallisväestöön. Vuosien 1130-160 välillä juutalaiset (juudan heimo) nousi Bar Kokphan johdolla kapinasn roomalaisia miehittäjiä vastaan ja sen seurauksrna heidät karkoitettiin maanpakoon Juudeasta. Roomalaiset nimesivät Jerusalemin Aelia Kapitolinaksi ja paikalle muutti nopeasti uuttaväestöä Syyriasta ja Nebateasta, tyhjiöillä kun on tapa täyttyä. Viimeisten 2 000 - vuoden aikana alueella on ollut useita muuttoliikkeitä ja käyty sotia milloin minkäkin takia. Juutalaiset puolestaan alkoivat palata Paklestiinaan vasta 1 800 - luvulta alkaen, enkä sanoisi heitä srabeiksi ilman verikoetta ja geenitestiä.

    • No jos puoliksikaan ollut kuin kerrotaan ehkä jollakin tavalla poikkeava valtavirrasta. Ehkä silmät, sopusuhtainen kasvojenmalli.
      Siis jotakin onhan esim. parhaissa näyttelijöissä sitä, karismaata.

      Muuten ei varmasti silmiinpistävä. Hoikka ja atleettinen kuten siihen aikaan miehet olivat, osa syyhän tuohon oli varmasti heikko ravinto.

      Se tosin kaiken historian melskeessä hiukan vaivaa ettei yhtään fyyysistä todistetta ole ?

      Ja toki erään lahkon jäsenet mongertavat hänen sanomaansa, mutta miksi ihmeessa vaivautua kaiken jälkeen ja jos kaikkivoipa olisi loogista niin lmoittaa itsestään vetämällä ihan siansaksaa jonkun vanhan delirium jätkän suullatai vastaavasti joku "entinen"markkinarako ???

    • Eihän se Jeesus olekaan juutalaisille messias?

      • kaikkienMessias

        Ei se sitä tosiasiaa muuta, että Jeesus on kaikkien Messias. Myös juutalaiset tulevat tuntemaan Hänet Messiaanaan ennen kuin palaa maanpäällinen kuten Raamattu kertoo. Juutalaisten kutsusta Jeesus palaa.

      • kaikkienMessias kirjoitti:

        Ehkä näin. Katsoin asiaa juutalaisten näkökulmasta.

      • kaikkienMessias kirjoitti:

        Ei se sitä tosiasiaa muuta, että Jeesus on kaikkien Messias. Myös juutalaiset tulevat tuntemaan Hänet Messiaanaan ennen kuin palaa maanpäällinen kuten Raamattu kertoo. Juutalaisten kutsusta Jeesus palaa.

        >Juutalaisten kutsusta Jeesus palaa.

        Sitten saamme odottaa häntä kaaaaaaauuuuaaaaannn....

      • kaikkienMessias kirjoitti:

        Ei se sitä tosiasiaa muuta, että Jeesus on kaikkien Messias. Myös juutalaiset tulevat tuntemaan Hänet Messiaanaan ennen kuin palaa maanpäällinen kuten Raamattu kertoo. Juutalaisten kutsusta Jeesus palaa.

        Aamen!

    • dikduk

      Jes. 53 ei ole juutalaisuudessa messiasennustus, joten ei kukaan ortodoksirabbi tuota tulkitse Jeesukseksi voi kyllä sanoa ettei se sovi Jeesukseen:
      "Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. " ei voi koskea Jeesusta koska henkilö tuossa saa lopuksi palkinnoksi omia jälkeläisiä ja elää kauan: " Mutta kun hän antoi itsensä uhriksi, hän saa nähdä siemensä*( *zera tarkoittaa siitettyjä jälkeläisiä) jatkuvan, hän elää kauan".

      • othjoss

        "ei voi koskea Jeesusta koska henkilö tuossa saa lopuksi palkinnoksi omia jälkeläisiä ja elää kauan: " Mutta kun hän antoi itsensä uhriksi, hän saa nähdä siemensä*( *zera tarkoittaa siitettyjä jälkeläisiä) jatkuvan, hän elää kauan". "

        Hmm. Olen aina ajatellut, että Jes. 53:ssa mainitut jälkeläiset tarkoittavat hengellisiä lapsia. Jos sana tarkoittaa biologisia jälkeläisiä, niin mitenhän asiaa on käsitelty yleensä kristinuskoisten keskuudessa... Kristittyjen keskuudessahan uskotaan, että Jes 53 on profetia Jeesuksesta.

      • " Mutta kun hän antoi itsensä uhriksi, hän saa nähdä siemensä*( *zera tarkoittaa siitettyjä jälkeläisiä) jatkuvan, hän elää kauan".

        Niin, siinäpä vähän taas mietittivää.

    • FallosFacta

      Jeesus oli homo tai bisse. Hetero se ei ollut.
      Pitkätukkainen hippi.

      • HoiÄlyHoi-ÄläJätä

        "Jeesus oli homo tai bisse."
        Mistä sen tiedät? Samaan aikaan liikkui monia muitkin opettajia oppilaslaumoineen,tämä oli tavallista juutalaista lainopettamisen kulttuuria josta sittemmin kehittyi rabbiininen juutalaisuus rabbi järjestelmineen. Lain opettajat avioituivat vanhemmalla iällä kuin muu väestö, sillä opettajat eivät saaneet rahastaa opetuksellaan vaan elanto oli ansaittava ohessa maalisilla töilläkuten puuseppänä, savenvalajana, kalastajana tai halonhakkaajana. Jeesus ehti kuolla liian nuorena, noin 30-40 ikävuoden välissä.

        "Hetero se ei ollut."
        Mistä voit sen noin varmasti tietää? Tarkimmat lähteet jeesuksesta kuvaavat hänen opetustaan ja tekemisiään, eivät arkielämää, seksuaalisuutta tai parisuhdetta. Ainoastaan Paavalin viittauksesta tiedämme että Jeesus oli mahdollisesti avioton. Evankeliumeista tiedämme myös että Jeesuksella oli paljon naisseuraajia jotka tukivat kiertävää profeetta opettajaa omista varoistaan. Se on paljon kulttuurissa jossa miehen tärkein tehtävä oli huolehtia naisen taloudellisesta toimeentulosta eikä toisinpäin. Lisäksi kerrotaan kuinka Betannian Maria rikkoo sosiaalisia normeja asettuessaan Jeesuksen oppilaaksi.

        "Pitkätukkainen hippi."
        Jeesus esitetään kyllä kirkkotaiteessa pitkätukkaisena, mutta ennen renesanssia lyhyt tukkaisena. Moderni käsitys pitkätukkaisesta Jeesuksesta perustuu juurikin kirkkotaiteeseen, ei kuitenkaan todellisuuteen. Mikään hippi, Jeesus ei kuitenkaan ollut, sillä hippiliike syntyi 1900-luvulla vastaprotestina markkinataloudelle ja jatkuvalle talouskasvulle.

      • benpandora
        HoiÄlyHoi-ÄläJätä kirjoitti:

        Siis paavali mainitsi Jeesuksen olleen avioton lapsi, ei kuitenkaan Jumalan lapsi?
        Sehän selittää sen ,että huhuttiin tai tiedettiin hänen olleen roomalaisen sotilaan ja marian lapsi ja näinollen vaalea.
        Pandoran hautakin on löydetty muistaakseni Saksan alueelta. huikea löytö.

    • gfhfgftgh2

      Vanha Testamentti tosiaan puhuu että Messias tulee olemaan sairauden mies jne. Itse uskon että näin tosiaan oli ja Jeesus oli kärsinyt koko ikänsä taudeista.
      Niiden takia häntä pidettiin erityisen syntisenä muutenkin. Juutalaisille nähtävästi nuo ihosairaudet ovat olleet merkityksellisiä, kun kerran Mooseksen laissakin kielletään ihosairaitten Leeviläisten menemästä kaikkein pyhimpään jne..

      Jos saisin lyödä vetoa niin väittäisin Jeesuksen olleen kaljuuntuva arpinaama nykyisen kiiltokuva-Jeesuksen sijaan.

      • Mutta juutalaisille eli VT:n porukalle Jeesus ei ollut Messias.

        "Sairauden mies" on joku toinen.

    • obh123

      Raamattu harvoin puhuu henkilöidensä ulkonäöstä ja vielä vähemmän ottaa kantaa siihen onko Jumalan tai ihmisten silmissä kaunis tai ruma.

      Onko taivaassa rumia ihmisiä? Mikä on tämän maailman korruption, synnin seurauksena tulleen rappion ja sairauden tai geenivirheiden(kauneuden kannalta) osuus rumuuteen? Milestäni ihmiset taivaassa ovat kaikki kauniita omalla persoonallisella tavallaan. On puhuttu että taivaassa ruumis olisi noin 30 vuotias eli samanikäinen kuin Jeesus oli toimintansa aikana.

      • YlösnousemuksenEsikoinen

        Kysyt - millainen ruumis meillä on ylösnousemuuksessa? Kysymys on täysin järjetön! Eihän mikään kylvetty tule jälleen eläväksi ellei se kuole ensin. Lue Paavalin opetus ylösnousemuksesta ja henkiruumiista 1. Kor. 15:12-58!!!

      • Röhö

        Nouseeko se haudassa mädäntynyt ja lahonnut ruumis siis myös taivaaseen? Vai nouseeko pelkkä sielu? Vai nouseeko haudasta vain paha haju...
        Onhan se kyllä aika jännä kuvio, että vaikkapa 1- vuotiaana kuollut onkin taivaassa 30- vuotiaan ruumiissa. Samoin 105- vuotiaana kuollut kurttuinen kroppa onkin yhtäkkiä 2/3 nuorempi...
        Metka paikka se taivas.

      • obh123
        YlösnousemuksenEsikoinen kirjoitti:

        Kysyt - millainen ruumis meillä on ylösnousemuuksessa? Kysymys on täysin järjetön! Eihän mikään kylvetty tule jälleen eläväksi ellei se kuole ensin. Lue Paavalin opetus ylösnousemuksesta ja henkiruumiista 1. Kor. 15:12-58!!!

        Kyllä meidän on hyvä tunnistaa lähimmäiset taivaassa. Uskon siis että ihmiset eivät saa kovinkaan muunlaisia piirteitä mistä ei heitä tunnistaisi. Tämä saattaa vaihdella esim. kalju saa hiukset, stallonen suoran nenän jne.

        Henkiruumis on tosiasia ja yhdyn raamatun opetukseen ja huomioosi. Tämä ruumis maatuu, mutta persoonalliset piirteet siirtyy uudeksi luotuun ruumiiseen.

      • obh123
        Röhö kirjoitti:

        Nouseeko se haudassa mädäntynyt ja lahonnut ruumis siis myös taivaaseen? Vai nouseeko pelkkä sielu? Vai nouseeko haudasta vain paha haju...
        Onhan se kyllä aika jännä kuvio, että vaikkapa 1- vuotiaana kuollut onkin taivaassa 30- vuotiaan ruumiissa. Samoin 105- vuotiaana kuollut kurttuinen kroppa onkin yhtäkkiä 2/3 nuorempi...
        Metka paikka se taivas.

        On ollut näkemyksiä/näkyjä ihmisillä että esim. taivaassa on kuolleita sikiöitä kasvatettu jossain tilassa lapsiksi ja heitä on kasvatettu aikuisuuteen. Tämä tapahtuu jossain tasossa ja Jeesuksen sovintoveren turvin tämäkin on varmasti mahdollista kun syntiperimään syntynyt sikiö ihminen on siirretty taivaallisiin. Tämä ei siis lue raamatussa vaan on ihmisten pohdintaa. Kuten kaikki mikä ei lue raamatussa.

        Ehkä lapset jotka eivät ole tarvinneet nähdä ja kokea maailman pahuutta silti oppivat tavoille katselemalla mitä Jeesus tekee ja he oppivat jo lapsesta asti tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisesti.

    • Jeesus oli:

      - 168 cm pitkä
      - 66 kg
      - lyhytraajainen
      - musta tukka ja parta
      - leposyke 60
      - verenpaine 117 / 75
      - hemoglobiini 132 (miehelle matalan puoleinen)
      - lievä ärrävika
      - kasvoiltaan hieman Dustin Hoffmanin näköinen (eli melkein susiruma)

      • ItIsFacta

        -Yläpaine lienee ollut yli 200. Varsinkin silloin, kun hän hääti kaupustelijat kirkosta.
        - Aamustondiksia (yöllisiä siemensyöksyjä) Jeesuksella ei ollut. Olihan hän himoista vapaa.
        -Jeesus ei todistettavasti käynyt kusella eikä pas..kalla. Jos olisi käynyt, olisi se tuotos Torinon kääriliinan vierellä näytillä..
        -Jeesus ei kuorsannut (olihan hän täydellinen mies)
        -Jeesus ei myöskään kaivanut napaansa, sillä sellaista ei hänellä ollut.
        -Jeesus ei leikkauttanut hiuksiaan. Sillä hänen hiustensa pituus oli Jumalan käsissä.
        -Jeesus sekstaili niin miesten kuin naisten kanssa. Mutta hän ei saattanut yhtään naista tai miestä raskaaksi. Jeesuksella ei myöskään ollut sp. tauteja.

        Tässä varmoja faktoja pelastajastamme.

      • oli.kookkaampi

        Mummollani oli aikanaan joku uskonnollinen lääkärikirja, jossa mm. Jeesuksesta sanottiin, että hän oli kookas aikalaistensa joukossa n. 180 cm. Liekö jollakin parempaa tietoa?

      • oli.kookkaampi kirjoitti:

        Mummollani oli aikanaan joku uskonnollinen lääkärikirja, jossa mm. Jeesuksesta sanottiin, että hän oli kookas aikalaistensa joukossa n. 180 cm. Liekö jollakin parempaa tietoa?

        Useiden maalausten perusteella hän todellakin näytti enemmän ruotsalaiselta surffaajalta kuin antiikin juutalaiselta rakennusmieheltä.

      • ProffeetanAinesta
        Naturalisti kirjoitti:

        Useiden maalausten perusteella hän todellakin näytti enemmän ruotsalaiselta surffaajalta kuin antiikin juutalaiselta rakennusmieheltä.

        Ja kuinkahan monen maalauksen mallina Jeesus itse on ollut? Naturalistin väite että Jeesus näytti ruotsalaiselta surffarilta, amerikkalaiselta liikemieheltä tai internationalisti hipiltä eivät liene tietoihin ja faktoihin perustuvaa, vaan taiteilijoiden epähistoriallisiin tulkintoihin perustuvaa.

      • ProffeetanAinesta kirjoitti:

        Hyvä ja tarkka oletus: Jeesusta ei olla koskaan edes nähty.

      • et.ole.nähnyt
        torre12 kirjoitti:

        Hyvä ja tarkka oletus: Jeesusta ei olla koskaan edes nähty.

        Et ainakaan sinä ole nähnyt.

      • et.ole.nähnyt kirjoitti:

        Et ainakaan sinä ole nähnyt.

        Kysy vaikka keneltä: "Ei olla nähty".

      • HimoitsetPertsaa
        torre12 kirjoitti:

        Kysy vaikka keneltä: "Ei olla nähty".

        Hyvä että sinä sentään olet nähnyt Pertsan kauneuden.

      • HimoitsetPertsaa kirjoitti:

        Hyvä että sinä sentään olet nähnyt Pertsan kauneuden.

        Harvoin arvostelen kenenkään ulkonäköä, mutta pidän pertsaa rumimpana mitä olen nähnyt.

        Saat silti haaveilla, että pidän pertsaa kauniina. Haaveesi ei toteudu.

      • HimoitsetPertsaa
        torre12 kirjoitti:

        Harvoin arvostelen kenenkään ulkonäköä, mutta pidän pertsaa rumimpana mitä olen nähnyt.

        Saat silti haaveilla, että pidän pertsaa kauniina. Haaveesi ei toteudu.

        Pertsa on ulkonäöllisesti samaa tasoa sinun kanssa.

        Olette siis unelmapari. Match made in Hell :D

      • ProffeetanAinesta kirjoitti:

        Ja kuinkahan monen maalauksen mallina Jeesus itse on ollut? Naturalistin väite että Jeesus näytti ruotsalaiselta surffarilta, amerikkalaiselta liikemieheltä tai internationalisti hipiltä eivät liene tietoihin ja faktoihin perustuvaa, vaan taiteilijoiden epähistoriallisiin tulkintoihin perustuvaa.

        "Naturalistin väite että Jeesus näytti ruotsalaiselta surffarilta, amerikkalaiselta liikemieheltä tai internationalisti hipiltä eivät liene tietoihin ja faktoihin perustuvaa, vaan taiteilijoiden epähistoriallisiin tulkintoihin perustuvaa. "

        Faktoihin perustuu ja Jeesus oli itse mallina! Hänen kanssaan kulkivat sekä kirjuri että muotokuvamaalari! Faktaa kaikki tyynni!

      • HimoitsetPertsaa kirjoitti:

        Pertsa on ulkonäöllisesti samaa tasoa sinun kanssa.

        Olette siis unelmapari. Match made in Hell :D

        No olen kuitenkin mieheni kanssa unelmapari.

      • HyväTietäää
        torre12 kirjoitti:

        No olen kuitenkin mieheni kanssa unelmapari.

        Yhtä ruma siis hänkin :D

      • HyväTietäää kirjoitti:

        Yhtä ruma siis hänkin :D

        Kerro minulle minkälaista on olla pelle, kuten sinä olet.

        Miestäni ei voi rumana pitää vaikka mikä kriteeri olisi.

      • OletMielipuoli
        torre12 kirjoitti:

        Kerro minulle minkälaista on olla pelle, kuten sinä olet.

        Miestäni ei voi rumana pitää vaikka mikä kriteeri olisi.

        Sinulla on kokemusta pellenä olosta, joten kerro itse :D

      • OletMielipuoli kirjoitti:

        Sinulla on kokemusta pellenä olosta, joten kerro itse :D

        Anteeksi vaan, mutta sinä tässä pelle olet. Asiallisuus ei ole hyveesi.

    • Rabbin.mielipide

      Miksi vetoat ortodoksijuutalaisen rabbin mielipiteeseen? Hän tunnustaa eri uskontoa kuin kristityt.
      Juutalaiset odottavat messiaan tuloa yhä.

      • Jesajan.profetia

        Aloittajahan vetoaa Raamattuun, Vanhaan Testamenttiin. Jesaja 53 sijaitsee VT:ssä.

        Vanha Testamentti on ortodoksijuutalaisten pyhä kirja, se on yhteinen meille kristityille ja juutalaisille!

        Samat kysymykset säilyy: onko Jesaja 53 profetia Jeesuksesta? Ovatko Raamatun viittaukset biologisiin jälkeläisiin tulkittava siten, että ne voivat tarkoittaa myös ainoastaan hengellisiä jälkeläisiä? Oliko Jeesus ruma ihmisten silmissä?

        Jos vastaa kaikkiin kysymyksiin myöntävästi, on kristitty.

      • Jesajan.profetia kirjoitti:

        Jesaja samoin kuin mikään muukaan VT:n kirjoista ei kerro Jeesuksesta yhtään mitään.

      • dikduk
        Naturalisti kirjoitti:

        Jesaja samoin kuin mikään muukaan VT:n kirjoista ei kerro Jeesuksesta yhtään mitään.

        Ei kerrokaan, mutta kristityt tulkitsevat jotkut kohdat niin, että ne kertoisivat, jolloin he joutuvat kuten Jes. 53 kohdalla, selittämään pois sen mitä teksti itse asiassa sanoo.

    • Biblepost

      Raamattu kertoo Jeesuksesta, että Hänellä oli musta kihara tukka ja Hän oli päivän paahtama eli ruskettunut.

      • Hänhän oli sitten vähän niinkuin villin lännen sankarit ennen. Cary Cooperit, Richard Widmarkit ja John Waynet.

      • 7.n.lukija.tv7.tukija
        sage8 kirjoitti:

        Hänhän oli sitten vähän niinkuin villin lännen sankarit ennen. Cary Cooperit, Richard Widmarkit ja John Waynet.

        Ehkä vähän tapio puolimatkan ja susanna rizzon näköinen Jiessus kyllä oli. Oisko he peräti jälkeläisiä?

    • hammaskeiju3

      Ihmisillä oli ennen vanhaan hyvät hampaat, koska silloin ei syöty sokeria.

    • Sisäinen_kauheus

      Lähinnä naurattaa sellainen "järkeily", että joku ei voi siksi olla messias, että on ruma. Että ikään kuin jokin eeppinen jumalallinen skenaario vain tyssäisi siihen, että kaikki vain myötähäpeässä ja epäuskoissaan pudistelisivat päitään, että ei tästä tulee nyt yhtään mitään, koska tuo on niin ruma.

      Nyt en siis ota kantaa siihen ollenkaan, että onko/tuleeko mitään messiasta tms. tai, että oliko Jeesus ruma vai ei. Kuulostaa vaan siltä, että kyseiseltä rabbilta loppuivat argumentit kesken. Varmaan puhui noin vain siksi, että stoorin mukaan Jeesus tietyin tavoin astui silloisten juutalaisten varpaille. Surkuhupainen rabbi tuolta osin.

      • dikduk

        Ei mene perille ettei tuo kohta juutalaisuudessa messiaan "keksijäuskonnossa" edes puhu messiaasta.
        Jeesus oli itsekin "silloinen juutalainen " ja messiaana itse itseään tai muiden pitämiä oli Jeesuksen aikaan useampia . Jeesus oli siitä poikkeuksellinen kandidaattia että hänestä tuli kuoltuaan uuden uskonnon jumala.

      • ProffeetanAinesta

        Pietari (tai joku tämän nimissä) kirjoitti, että Jeesus on ylinpappi, se oikea ylinpappi. Liekö ylipappi Hannasta että tämän dynastiaa kismittänyt ja keittänyt se, kun miestä joka uhkasi temppelin tuholla ja pilkkasi julkisesti Jumalaa, kutsuttiin nyt ylimmäiseksi papiksi ja nimitettiin messiaaksi, eli voidelluksi/valituksi.

      • ProffeetanAinesta
        dikduk kirjoitti:

        Ei mene perille ettei tuo kohta juutalaisuudessa messiaan "keksijäuskonnossa" edes puhu messiaasta.
        Jeesus oli itsekin "silloinen juutalainen " ja messiaana itse itseään tai muiden pitämiä oli Jeesuksen aikaan useampia . Jeesus oli siitä poikkeuksellinen kandidaattia että hänestä tuli kuoltuaan uuden uskonnon jumala.

        Jessestä ei heti kuoltuaan tullut jumala, eikä syntynyt uutta uskontoa. Jeesuksen kuoleman (ja haudasta katoamisen) jälkeen, Jeesuksen rabbiininen koulukunta jatkoi toimintaansa ja opettajansa seuraamista, Jeesus-liikkeessä oli enemmänkin kyse henkilökultista eli jonkun tietyn henkilön korottamisesta ja palvonnasta. Jeesuksen "jumaluus" alkoi korostua vasta toisella vuosisadalla, kun juutalaisten temppeli oli tuhottu ja huomattiin että vanhatestamentti kieltää henkilönpalvonnan mikä oli ongelma. Alunperin Jeesus oli jumalan voitelema ja lähettämä valittu, siis PROFEETTA. Että mitäs sen kummempia, profeetat ja eksorkistit oli ihan tavallisia karismaatikoita noihinaikoihin.

      • Sisäinen_kauheus
        dikduk kirjoitti:

        Ei mene perille ettei tuo kohta juutalaisuudessa messiaan "keksijäuskonnossa" edes puhu messiaasta.
        Jeesus oli itsekin "silloinen juutalainen " ja messiaana itse itseään tai muiden pitämiä oli Jeesuksen aikaan useampia . Jeesus oli siitä poikkeuksellinen kandidaattia että hänestä tuli kuoltuaan uuden uskonnon jumala.

        Hei blimblom, minä pidän koko tuota touhua yhtenä naurettavana farssina, mikä lienee historian vääristelystä kasaan kurottua hevonpaskaa, jolla huijataan ihmisiä - oli kyse juutalaisuudesta tai kristinuskosta tai islamista tai mistä hyvänsä noista kamelinkekkurajutuista! Kunhan yritin näitä näkemyksiä, kaikenmaailman hihhulien arvomaailmoja kunnioittaen, mainitsematta ottaa vain kantaa siihen, että joku rumaksi haukkuminen on aika paska argumentti messiuutta vastaan.

    • Vaikea sanoa kun jeesusta ei ole koskaan ollut edes olemassa.

      • Kumma_Kyy_Saikkuiluun

        Olet varnaan aikamoinen ikämies, jos kerran 2000 vuotta olit sitä jo todistamassa. Ainakin vaikutat niin itsevarmalta. Oletko koskaan ajatellut kyseenalaistaa mielipidettäsinäin analyyttiseltä ja tieteelliseltä kannalta? Muistaakseeni Jeesus oli olemassa 97% todennäköisyydellä, mutta jumala vain 35% todennäköisyydellä. En muista mistä tuon aikoinaan luin, pitäisi kaivaa jostain se tiede artikkeli.

      • Kumma_Kyy_Saikkuiluun kirjoitti:

        Oletko itse ajatellut kyseenalaistaa omaa mielipidettäsi?

      • Kyllä se on jo historiallinen tosiasia.

      • Jeesus oli olemassa 97% todennäköisyydellä. Dinosaurukset oli olemassa 100% todennäköisyydellä. Kumpaan uskot? Vai jäikö jeesuksestakin luita?

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Jeesus oli olemassa 97% todennäköisyydellä. Dinosaurukset oli olemassa 100% todennäköisyydellä. Kumpaan uskot? Vai jäikö jeesuksestakin luita?

        Kyllä historiaa voidaan todentaa muidenkin kuin "luiden" kautta.

      • mummomuori kirjoitti:

        Kyllä historiaa voidaan todentaa muidenkin kuin "luiden" kautta.

        Raamattua ei lasketa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe