Suut kiinni!!

sensuuri-kukoistaa

Emme saa edes sanoa että EU sekaantuu valtioiden sisäpolitiikkaan kuten tapahtui Ranskassa ja monissa muissa maissa useaan otteeseen. EU toimii kuin Itä-Saksa jossa Stasi valvoi kansalaisten yksityiselämää ja piti tiukkaa kuria vuosikymmenet. Suomikin oli vapaa maa niinkauan kuin se oli itsenäinen jopa sodan jälkeen. Vain puolueiden elämää valvottiin.
Jos valtio on niin heikoilla ettei se pysy koossa ilman jatkuvaa johdon valvontaa ja asioihin puuttumista niin se on diktatuuri. Kun EU vielä rahoittaa ja perustaa puolueita pysyttääkseen vallan virkamiehillään niin sellaiset johtajat saa lähteä ja heidät pitää tuomita teoistaan oikeudessa- Koko EUta markkinoitiin kansalle demokratiana silloin kun Suomi siihen liittyi samalla tavalla kuin nyt kansoja johdetaan harhaan kaikissa vaaleissa. Hätä on johdolla suuri ja silloin unohdetaan järki tyystin. Ikävää on lisäksi se että Suomen media puhuu käskystä pehmoisia kuten ennenkin.
Nyt kirjoitukseni poistettiin vaikka se oli vain tosiasioden esille tuontia.Näin heikko valta on syrjäytettävä ennenkuin se tuhoaa meiltä kaiken. Sananvapauden estäminen ei kuulu demokratiaan eikä korruptio jolla muunnellaan valtasuhteita valtioissa puuttumalla jopa presidentin vaaleihin kuten Ranskassa. IPUn epäilyt olivat totta ja nyt kaikki sen näkevät.

2

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • todenpuhujatalas

      Kokoomus ja CIA ovat jo hävittäneet sananvapauden, jota ei enää ole perustuslain ihmisoikeuksissa. Nyky-yhteiskunnassa vallitsee vääryys, koska kokoomus on hallituksessa.

      Virsi 272 (1701) (Jätän alkuperäisestä kirjoitusasusta heittomerkit pois)
      1. Maailmass mainittavat menot, Tuimat tavat, ilkiät elot, Edes takaisin kaikki käyneet, Kuin kukin valittaa tainnee. Maailma hyvii pahoin polkee, Pahoin suovat kunniaan kulkee.
      2. Taivaan valtakuntaa ei etsitä, Jumalan sana ylönkatsotaan. Jos joku sen vastaanottaa, Siit omaa parastans odottaa, Ulkoo itsens kaunistellen, Ehk Jumal sydänt tutkistelee.
      3. Kukin käyttää sisuns jälkeen, Jumalaa ei tottel eik pelkää, Eik oikeutt eik ketään häpee, Mieltäns myöten myös kaikki tekee; Kukin katsoo omaa hyvää, Ei yhteist tarvett holhot pyydä.
      4. Prameutt puoletonta pitävät, Korjain tapain vallass käyvät, Hekumaa ajallist etsivät, Rikkautt tyköns repivät. Lain myös lahja lannitsee, Ystävyyn että oikeun taritsee.
      5. Hyvä toimi, asia hyljätään, Taito, kunniatapa syljetään, Totuutt ei voi kärsiä kenkään, Eikä myös oikeutt semminkään; Kuin neuvon hyvän antaa, Pilkkaa, nauroo täytyy sitt kantaa.
      6. Maailman muodoll viisaast laittaa, Kuin purjeens sinn tänn vääntää taitaa, Mielikielevä kunnian kantaa, Toden puhe vainon antaa. Joka paikass nyt pahoin käy, Ett kaikiss häijyt tavat näin nävyit.
      7. Ettei Jumalan tahtoo tehdä Meiltä, kuin sen saam kyll nähdä. Sentähden ei myös tääll taida Jälkeen meidän mielem käydä. Sill nurin kaikk edes takaisin on, Kuin Jumala päällem armahtakoon.

      Tuo virsi kuvaa hyvin nyky-yhteiskuntaa, samoin 440 (1938) Jo vääryys vallan saapi. Totuudenpuhujat vaiennetaan (säkeistöt 5-6).

      • pakana-

        Äläviitsi pilata uskonvuodatuksella sitä mitä toinen on elämänsä aikana saanut kokoon.Annat rosvoille mahdollisuuden tehdä meistä pilkkaa. Sinunkin pitää jo käsittää elämän totuudet jotta rosvojoukko saadaan satimeen lopullisesti. Pitää lähteä siitä ettei ole olemassa yhtäkään jumalaa koska rosvot valehtelevat meille koko ajan tämän sadun nojalla ja pitävät kansat ojennuksessa .Jo riittää tämä tuhatvuotinen petkutus jonka aloitti Ruotsin kuninkaat. Tätä ei kannata jatkaa vaan irtautua noista hirmuhallitsijoista kokonaan. Siksihän me puhumme ja teemme työtä itsenäisyyden eteen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe