YK ottaa kantaa Suomen ihmisoikeuksiin

taaltapesee

YK ottaa parhaillaan (3.5.2017) kantaa Suomen ihmisoikeuksiin. Edellinen YK:n kannanotto oli vajaa viisi vuotta sitten eikä Suomi silloin saanut alkuunkaan puhtaita papereita. Meillä on hyvin paljon parannettavaa esimerkiksi lasten ja naisten pahoinpitelyjen ehkäisemisessä.

Suomi on hyvin väkivaltainen maa, kun puhutaan lähisuhdeväkivallasta. Alkoholi on suomalaisten hirvittävin huume, jonka takia monet alkoholistin läheiset kärsivät omissa kodeissaan uhkailuista, lyönneistä ja vieläkin raakemmista julmuuksista suuren osan elämästään. Sellainen ei ole ihmisarvoista elämää.

Vanhusten asiat ovat Suomessa täysin retuperällä, koska vanhainkodit on pääosin lakkautettu eikä kotiapu toimi alkuunkaan tyydyttävästi. Reppufirmat kuorivat kunnilta ne vanhusten hoitorahat, joita vanhuksilta itseltään ei pysty perimään. Vanhukset maksavat itsensä kipeiksi niin sanotusta tehostetusta palveluasumisesta, jossa vanhukset palvelevat itse itseään.

16

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 167-176
    • ei-mandaattie

      Yk ei voi mitään maata käskeä vaan ainoastaan opastaa. Ei sillä ole mandaattia mihinkään toimiin jos joku maa ei toimi kuten se haluaa. On samanarvoinen seura, kuin esim Greenpeace.

      • gbhnjmk

        YK ja EU voivat asettaa tarvittaessa taloudellisia ja muita pakotteita valtiolle, joka rikkoo esim. kansainvälisiä sopimuksia joiden noudattamiseen on sitoutunut.

      • arvojenkauppaa
        gbhnjmk kirjoitti:

        YK ja EU voivat asettaa tarvittaessa taloudellisia ja muita pakotteita valtiolle, joka rikkoo esim. kansainvälisiä sopimuksia joiden noudattamiseen on sitoutunut.

        Kaikki yritykset taloudellisten pakotteiden kanssa ovat todellisuudessa johtaneet aina tilanteen huononemiseen, eli kärsijöinä ovat olleet maiden lapset, vanhukset, vammaiset jne. Yykoo ja eeuu ovat toimillaan jatkuvasti syyllistyneet "ihmisoikeuksien" massiiiviseen loukkaamiseen, oikeastaan jopa viattomien puolustuskyvyttömien tietoiseen murhaamiseen.

        Ja sitten ihmetellään mihin katosi yykoon ja eeuun arvovalta? Arvovalta on nimensä mukaisesti näet sellaista valtaa, joka ehdottomasti, eli ilman mitään ehtojen asettelua perustuu hyvien arvojen ylläpitämiseen ja edistämiseen, eikä osallistumisessa ihmisten elämän kurjistamiseen ja murhaamiseen ole mitään arvokasta.

      • grlwicht
        arvojenkauppaa kirjoitti:

        Kommentissa arvojenkauppaa/9.5.2017 10:37 esitetty väite YK:n ja EU:n syyllistymisestä ihmisoikeuksien loukkaamiseen sekä väkivaltaan, edellyttää kommentoijalta vahvaa näyttöä.
        Linkkejä Kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen virallisiin raportteihin sekä tuomioistuimien päätöksiin kaipaan näytöksi.

        Valtioiden sisällä olemassaolevia ihmisoikeuksien loukkauksia on käsittääkseni saatu esiin pakoitteiden myötä laajemmin, mikä saattaa yhtäkkiä vaikuttaa siltä kuin ongelmat olisivat lisääntyneet vaikka niiden käsittelyyn ollaan vasta oltu pääsemässä kiinni.

        Se, että YK:n sekä EU:n toimijat eivät ole kyenneet estämään ajoissa jonkun muun tahon suorittamia ihmisoikeusloukkauksia ja/tai veritekoja, ei nähdäkseni tarkoita syyllistymistä itse tekoihin.

      • arvojenkauppaa
        grlwicht kirjoitti:

        Kuinka monta irakilaista, nimenomaan heikointa, mahtoikaan kuolla pakotevuosien aikana niiden seurauksena??

        On hyvin ristiriitainen tapa hoitaa ihmisoikeusasioita, näännyttämällä ihmisiä nälkään ja tauteihin. Sillä sitä nuo "talouspakotteet" tekivät ja tekevät. "Taloudelliset pakotteet" ovat oikealta nimeltään puhdasta väkivaltaa, kun niiltä riistetään peitenimi.

        Onko sinulla näyttöä, esim. Ihmisoikeusjärjestöt reagoivat noihin asioihin nopeasti ja näkyvästi.
        Mikäli olet oikeassa niin kv -valvonta on epäonnistunutta. Oletko ollut faktojesi kanssa yhteydessä esim. Amnestyn edustajiin Suomessa?

      • grlwicht
        arvojenkauppaa kirjoitti:

        Kuinka monta irakilaista, nimenomaan heikointa, mahtoikaan kuolla pakotevuosien aikana niiden seurauksena??

        On hyvin ristiriitainen tapa hoitaa ihmisoikeusasioita, näännyttämällä ihmisiä nälkään ja tauteihin. Sillä sitä nuo "talouspakotteet" tekivät ja tekevät. "Taloudelliset pakotteet" ovat oikealta nimeltään puhdasta väkivaltaa, kun niiltä riistetään peitenimi.

        Kansainvälisten pakotteiden perusteisiin on kirjattu mm. miten niiden tarkoituksena on minimoida pakotteiden haitalliset vaikutukset niihin, jotka eivät ole vastuussa pakotteisiin johtaneista politiikoista tai toimista. Erityisen tärkeää on minimoida vaikutukset paikalliseen siviiliväestöön asianomaisessa maassa tai sen kanssa tapahtuvaan lailliseen toimintaan.
        Esim. Kaikki EU:n hyväksymät rajoittavat toimenpiteet ovat täysin kansainvälisen oikeuden sekä ihmisoikeuksia ja perusvapauksia koskevien velvoitteiden mukaisia.
        Nyt tarwitaan tietojasi YK:n ja EU:n epäonnistumisesta, laitatko linkkejä virallisiin tietolähteisiin joista olet mainitsemaasi tietoa kerännyt.

      • Lawetorder
        gbhnjmk kirjoitti:

        YK ja EU voivat asettaa tarvittaessa taloudellisia ja muita pakotteita valtiolle, joka rikkoo esim. kansainvälisiä sopimuksia joiden noudattamiseen on sitoutunut.

        Aiiivan ja tiedäthän mitä nuo kansainväliset sopimukset ovat?

        Niitähän on esim. Lissabonin sopimus, yk:on ihmisoikeus-sopimus, euroopan ihmisoikeus-sopimus ja monia monia muita.

        Esim. suomella on sopimuksia myös ruotsin, tanskan, islannin, norjan ja monen muun maan, esim afrikan unioinin kanssa.

        Niin näitä sopimuksia yk valvoo, ei esim. sitä onko maan kansalaisten asiat ihmisoikeustolalla koska ykn sopimus ei ulotu maan kansalaisiin, lukekaapa tarkkaan nuo sopimukset, oikeastaan ne ovat maan kansalaiselle, yksittäiselle että myös suuremmalle joukolle aika huonoja, jopa saa tappaa mellakoinnin estämiseksi (eur, ihmisoikeus-sop.)

    • sklfjskdjflsklfsd

      Suomen räikein ihmisoikeusongelma on taloudellinen eriarvoisuus. Naisten ja lasten aseman huonoudesta jauhaminen Suomessa jossa heidän asemansa on maailman paras, osoittaa miten hukassa koko YK on. Saman vanhan fraasin toistelu on tietysti helppoa niin ei tarvitse paneutua oikeisiin ongelmiin ja rasittaa sillä tyhjää pääkoppaansa...

      • grlwichs

        Laitatko linkin yleistä hyväksyntää Suomessa nauttivaan tutkimustulokseen, jossa todetaan tuo wäitteesi Ihmisoikeksien toteutumisesta Suomessa. Samoin kaipaan kommentin esittäjältä älyllistä osoitusta Suomessa ihmisoikeuksiin kohdistuvista "oikeista ongelmista", joihin YK ei ole kyennyt paneutumaan kommentissa esitetystä syystä.

      • enkä.laita
        grlwichs kirjoitti:

        Kaikki ne ns. yleisesti hyväksytyt tutkimuslaitokset ovat samaa korruptoitunutta hyväveli-sisäpiiriä jotka asettavat jonkin haluamansa väitteen ja hakevat niille mukamas tutkimuksin todennetut perusteet.
        Valhe, emävalhe, tilasto, tutkimus.

        Johan sekin, että Suomen metsät ovat yhden tahon mukaan hiilidioksidipäästön lähde ja toiset väittävät sitä hiilinieluksi, osoittaa että tutkimus ei välttämättä ole yhtä kuin totuus!

        Nykyään ei voi uskoa mihinkään tutkimukseen sokeasti, jokainen taho vedättää tutkimusten tuloksia omien etujensa mukaisiksi, kenties motiivit eivät kestä edes päivänvaloa...

      • grlwichm
        enkä.laita kirjoitti:

        Tarkoitatko siis esittämiesi ajatusten olevan pelkkää omaa oletustasi? Harmi.

      • enkä.laita
        grlwichm kirjoitti:

        Tarkoitatko siis esittämiesi ajatusten olevan pelkkää omaa oletustasi? Harmi.

        Taidat olla medialukutaidoton, sulla ei ole mitään kritiikkiä lukemaasi kohtaan jos mainitaan taikasanat "tutkimustulos" vaan uskot sinisilmäisesti kaiken propagandan mitä sulle "tutkimuksen" varjolla syötetään.
        Tuo Suomen metsien hiilidioksidifarssi on kiistaton todiste siitä että tutkimus ei ole sama asia kuin totuus.
        Valhe, emävalhe, tilasto, tutkimus.

      • grlwichm
        enkä.laita kirjoitti:

        Taidat olla medialukutaidoton, sulla ei ole mitään kritiikkiä lukemaasi kohtaan jos mainitaan taikasanat "tutkimustulos" vaan uskot sinisilmäisesti kaiken propagandan mitä sulle "tutkimuksen" varjolla syötetään.
        Tuo Suomen metsien hiilidioksidifarssi on kiistaton todiste siitä että tutkimus ei ole sama asia kuin totuus.
        Valhe, emävalhe, tilasto, tutkimus.

        Medialukutaito ilman kriittisen tarkastelun ja eri tutkimustulosten arviointia useinkin on wailla sitä pohjaa jota tarvitsemme totuuden muodostamiseen luulemisen sijaan. Tosin, tiedän analyytikkoja jotka pystyvät tekemään hyvinkin pitkälle meneviä ja oikeellisia johtopäätöksiä aika vähilläkin perustiedoilla.

    • Kysynp

      Miten meni?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1937
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1609
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1549
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1497
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1445
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1347
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1246
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1177
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1128
    Aihe