Piilokorruptiotako liikkeellä?

HyvinkäänMafia

Eilen YLE.n mukaan Vaasan yliopisto on tutkinut korruptiota Suomessa. Korruptio piiloutuu rakenteisiin ja mm. sukulaisten suosimiseen. Kansalaiset epäilevät esim. valta-aseman väärinkäyttöä. Tänään EK.n Apunen kertoi aamu-tv.ssä että rakennusluvat ovat yhtenä esimerkkikohteina. Rahaa ei avonaisesti käytetä, mutta esim. "seminaarimatkat" ym. kiertäminen on yleistä. Tapahtuuko tätä Hyvinkäällä? Ovatko sukulaiset, puoluetoverit, kauppakamarikaverit ym. hyvä veli/sisko järjestely käytössä?

5

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KyykyssäKokoajan

      Ketjun aloittaja esitti asian kysymysmuotoisena, vaikka näyttää tietävän asoiden oikeat nimet. Näkyvää korruptiota sanotaan politiikaksi ja virkamiestoiminnaksi. Tyypillinen esimerkki on virkamiesnimitykset puoluejaon perusteella. Puolueissa työskentelevät öljynliukkaat juristit keksivät koko ajan monimutkaisia, kapulakielisiä ilmauksia yksinkertaisille asioille, jotta "kansa" ei ymmärtäisi eikä osaisi kysellä olennaista. Lienee selvää, että juristien palkoissa on "ilmaa"?
      Tuttavapiirissäni on muutamia tapauksia, joissa suhteellisen vaatimattomilla ominaisuuksilla varustettu nuori, ja ilman työkokemusta oleva henkilö on työllistynyt nopeasti, ohittaen samaa työpaikkaa hakeneet selvästi pätevämmät henkilöt. Ei tarvinne kertoa, että valintaa tehneet henkilöt ovat kyseisten nuorten sukulaisia. Oman perheen ja suvun suosiminen on inhimillistä.
      Hyvinkään legendaarinen, 80-luvun rakennustarkastaja (R.I.P) sanoi aikoinaan minulle suoraan, että jos käytän hänen suosittelemaansa rakennussuunnittelijaa, saan omakotitaloni rakennusluvan nopeasti, ja pääsen rakentamaan heti.

      • Helpottaa

        Kesäkuun alussa on kuntapäättäjien jätettävä julkinen selvitys omistuksistaan ja sitoumuksistaan. Sieltäpä sitten kaikki näkevät todellisen tilanteen. Alkaa jääväämisen aika monessa asiassa.


      • Kähmintä.loppuu
        Helpottaa kirjoitti:

        Kesäkuun alussa on kuntapäättäjien jätettävä julkinen selvitys omistuksistaan ja sitoumuksistaan. Sieltäpä sitten kaikki näkevät todellisen tilanteen. Alkaa jääväämisen aika monessa asiassa.

        Tarkkaan ottaen se koskee myös sidonnaisuuksia. Jos on esim. jonkun urheiluseuran johtotehtävissä ja samaan aikaan kaupungilla päättäjänä, niin tiedot tulee julkistaa. Melkoinen rypäs tulee esiin kun kaikki pengotaan.


    • Kutsutaan.mot

      Tuosta tutkimuksesta on kerrottu useassakin ohjelmassa viime päivinä. Myös MOT on aihetta selvittänyt ja Tuusula oli voimakkaasti esillä. Siellä suvun päähenkilö on kuitenkin ilman mitään virallista luottamustehtävää nykyisin, eikä asialle mitään voida, vaikka kaavoitus tehdään heidän maillensa, mutta naapurille ei. Ilmakuvassa tuli selvästi esille kaavoituksen rajat. Vain 2 kuntaa oli esillä ohjelmassa, mutta useasta kunnasta on ilmoitettu ohjelman tekijöille.. Hyvinkään listalla olo ei tullut vielä esille ?

    • TyyntöVielä

      Aiheesta oli tänäänkin puhetta ja osui sopivasti aamuhetkeen. Tehdyn tutkimuksen johtajaa haastateltiin ja hänen mukaansa aiheesta oli tullut vinkkejä hyvin runsaasti. Varsinkin kuntapuolella asia on ongelma kun päättäjän lähipiirille halutaan antaa hyötyä. Suomen maine rehellisenä maana onkin näköjään vitsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3087
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      545
      2942
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2135
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1962
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1771
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1522
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1257
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1162
    Aihe