Harhaajohtavaa ylistystä

Kustee

Miksi järjestöt ja muut kertoo aina ne omaishoitajien työn prinsessatarinat julkisuudessa?
Miksi ei koskaan kerrota aidosti totuutta kaunistelematta siitä arjesta jota lähes jokaisen omaishoitajan elämä on hoidettavan kanssa?

Harhaanjohtamista, kusetusta, totuuden salaamista, tämäkö on järjestöjen työtä kusettaa uusia uhreja omaishoitajan työhön?

35

588

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • no harva taho uskaltaa tai haluaa kertoa negatiiviset asiat heti kättelyssä. Kyllähän sitä mieluummin haluaisi tuoda niitä hyviä puolia esille. Ja onhan siinä varmaan oma lehmäkin ojassa koska useimmat tahot kuitenkin keräävät esim. jäsenmaksuja tms. ja jos kovin vähän on maksavia jäseniä järjestössä niin se on kaikki tappiollista heille.
      Täytyy myös muistaa, ettei kaikki omaishoitajan työ ole 24/7 raatamista ja huolissaan olemista, vois toki siis olla myös ns. "helppoja" hoidettaviakin. Ainakin alkuvuosina.
      Toki ymmärrän sen, että mielellään sitä jokainen omaishoitajaksi ryhtyvä haluaisi myös tietää asian varjopuolistakin, etteivät ne tule yllätyksenä eteen.
      Kaikki omaishoitajat eivät myöskään valita vaan tekevät pyyteettömästi vaativaa ja usein myös sitä henkisesti ja fyysisesti raskastakin työtään valittamatta siitä.

    • soilikki1

      Jos meidäkin yli 17 vuoden elämä pantas kirjoihin ,rommaani siitä tulis ja tosi paksu.Mutta myös varmaan kiinnostava,mutta kuka sen kirjottas minä en jaksa.Enkä kaikkea uudelleen käydä lävitse,puhua voisin jos joku kuuntelis.Siinä menis kahvia ja pullaa aika iso määrä.Mutta silloin kun olisin oikeesti ollut tarvetta puhua kukaan ei kuunnellut.Oishan tuolle keltaselle lehdistölle voinut soitella niin ku noi julkimot tekee,mutta mies vainaa tuskin olis antanut.Kevään jatkoa sinne ja jaksamista kaikille arjen sankareille,sillä niitä te olette.Itseäni en niihin laske koska työni tein loppuun.

      • Eerika22

        Toivotaan että joku media nostaa tämän varjopuolenkin julkisuuteen, ääneen pääsee myös ne joilla on oikeasti vaikeaa ja raskasta.

        Omaishoidon ympärillä pyörii omissa pilvilinnoissaan kirjaviisaat jotka on arkitodellisuudesta täysin ulkona, tyhjänpäiväistä lässytystä mistä ei ole kenellekään mitään hyötyä.

        Vaietaan ja ollaan hiljaa ettei vaan lintukoto ala natista.


    • soilikki1

      Nämä kirjaviisaat voi mennä sinne omaihoitajan kotiin seuraamaa vaikka vain yhdeksi viikoksi,millaista se ihan aikuisten oikeesti on.Vois vähän asiankanta muuttua kun paska haisis ja banjot sois noin hirtehis huumorilla sanon.Voishan niille sen osan omaishoidon palkkiosta antaa niin näkisvät miten arvokasta työtä teki sen viikon.Vero otettas päältä pois.Vaikeneminen ei enää auta muuten alkaa olla myös se hoitaja hoidettavana ja kukas hänet hoitaa.

      • Eereka22

        Ja kuka hoivaa ja kuuntelee loppuun palanutta omaishoitajaa?

        Kokemuksesta tiedän ettei siihen kykene kukaan muu kuin toinen omaishoitaja.


      • Eiketäänkiinnosta
        Eereka22 kirjoitti:

        Ja kuka hoivaa ja kuuntelee loppuun palanutta omaishoitajaa?

        Kokemuksesta tiedän ettei siihen kykene kukaan muu kuin toinen omaishoitaja.

        Omaishoitajaa ei ainakaan asuinalueen palveluohjaaja kuuntele, sen olen omaistani hoitaessa huomannut. Ei palveluohjauspuolta kiinnosta omaishoitajan jaksaminen vaikka se pitäis olla tärkeää huolehtia omaishoitajan pärjäämisestä raskaassa työssä. Kyllä sitä omaishoitajat on yhtä heitteillä kuin heidän hoidettavansakin tässä yhteiskunnassa. Kyllä sitä paasataan miten arvokasta työtä omaishoitajat tekevät, mutt ei sitä arvostusta näy missään. Hullua hommaa, ett työttömyyskorvauskin on isompi kuin omaishoidontuki vaikka omaishoitajat tekevät työtä melkein 24/7vrk. Omaishoidontuki muka määräytyy työn haasteellisuuden mukaan, mun mielestä omaishoito on jo alusta lähtien haasteellista, kun joutuu esim.muistisairasta vahtimaan ympärivuorokauden ettei mitään vahinkoa satu tai hoidettava lähde omille teilleen yöaikaan.
        Aloittaja on oikeassa siinä, ett annetaan kuva miten helppoa omaishoitajana olo on ja miten yhteiskunta auttaa omaishoitajia pärjäämään työssään. Jopa niissä ohjevihkosissa mitä sai mukaan, kun käytiin omaisen muistisairausdiagnoosia kuulemassa, annettiin kuva siitä miten helppoa on hoitaa muistisairasta. Totuus oli ihan muuta, kukaan ei kertonut miten rankasta sairaudesta on kyse, ekan vuoden aikana ei edes otettu yhteyttä tuolta palveluohjauspuolelta eli oltiin oikeasti ihan heitteillä, oman onnemme varassa. Missään vaiheessa ei ole kummankaan hoidettavani kohdalla saanut kunnollista kohtelua palveluohjauspuolelta. Mä siis olen jo toista kertaa omaishoitajana. Siks kai alkaa olla jo aika väsynyt tähän hommaan, kun tekee seitsemättä vuotta putkeen tätä työtä ihan ilman kotihoidon apua. Toinenkin hoidettava alkaa olla jo huonommassa kunnossa, kohta pitää häntäkin ruveta nostelemaan ylös ja vaihtelemaan vaippoja ja syöttelemään häntä jne... Ensimmäistä hoidettavaa hoidin siihen asti, kun sai vuorohoidon kautta paikan hoivakodista. Hän tarvi kaikessa apua, ei pysynyt omin voimin kävelemään,piti pitää kainaloiden alta pidellä pystyssä,välillä häneltä petti jalat alta,roikkui mun käsien varassa eli oli jo tosi fyysisesti raskaasta työstä kyse,onneks sai sen paikan,en olis enää pitempään pystynyt yksin häntä hoitelemaan. Toisen omaisen muistisairaus todettiin pari kuukautta sen jälkeen, kun ensimmäinen hoidettava oli hoivakotiin päässyt. Ei puhettakaan ett palveluohjauspuolelta olis huomioitu tuota asiaa, ett olen jo toista kertaa omaista hoitamassa. Palveluohjaajat eivät edes itse tiedä asioista yhtään mitään ja heidän tehtävänsä olis auttaa omaishoitajia. Sekin on huono homma, ett palveluohjaajilla ei ole terveydenhoitopuolen koulutusta tai työkokemusta, he ovat opiskelleet sosiaalipuolta ja ovat tulleet ohjaajiksi melkein suoraa koulun penkiltä ja osa ehkä suhteillaan ovat saanneet paikan palveluohjauspuolelta eli ei kovin hyvin ole hommat hallinnassa palveluohjauspuolella. En mä enää mitään apuja odota sieltä saavani vaikka pyytäisi, ei ne siellä välitä minkään vertaa omaishoitajan jaksamisesta, yksin pitää ja on pakko pärjätä ainakin täällä Oulussa on semmoinen meininki.


    • Kaiketi se riippuu kunnasta ja jollet jaksa puoliasi pitää,niin tavallaan menetät oikeutesi?
      Toi nykyinen hallitus on Suomen surkein,tärkeimmät päätökset viipyleevät ja lisätään ministereit jotka vielä sotkevat soppaa ja kansa maksaa

      • viiskytviis

        Ei omaishoitajalla ole oikeuksia. Hänellä on vain velvollisuuksia.
        Yhteiskunnan ilmainen työntekijä, jolla ei ole ihmisoikeutta.


    • Me koemme sen rakkaistamme huolehtimisen velvoitteena ja sosiaalinentaho katsoo,että kun hoito tulee mahdollisemman läheltä ja halvalla,niin kunta säästää.

      Vain lopenuupuneena,minäkin jaksoin hakea apua.Itkin puhelimeeni ja senjälkeen pari sossuntätiä tuli paikalle ja totesivat,että mieheni kävelykykynen,että linjaautopysäkille pystytään kävelemään,jonne matkaa 1,6 km,mutta kun sitä linjaautoa ei edes kulje?
      Näin nämä sossuntädit siellä lukkojentakana asian ratkaisivat

    • Ja kuka huoehtii siitä loppuunpalaneesta omaishoitajasta?
      Eivät ne hyvin palkatut sossuntädit tule katsomaan,kuinka siellä jonkun roposen saavat omaishoitsut pärjäävät. Kunnan uhrilampaat ,he ovat ryhmä joiden jaksamista täytyis jo valtiovallan tukea,mutta heikoimpien puolustus jää tämän hallituksen jalkoihin,koska kaikkien virheiden tekoon täytyy jo ministereitä lisätä

      • Jhyihh

        Niin kuka välittää, ei kukaan muu kuin joku toinen omaishoitaja.
        Edes terveysalan ihmiset ei ymmärrä omaishoitajien arjesta yhtään mitään.
        Ehkäpä eivät haluakkaan tietää, alkaa pilvilinnat murentua.

        No itse en yksin nykyistä hallitusta syyttäisi, mitä ne edelliset hallitukset ovat tehneet, ei sitten yhtään mitään.
        Vaalipuheissa omaishoitaja mainitaan, mitä sitte?
        Oli demaritantta tai kokkarikorkkari samaa pas... kaikki.


      • Väsynyomaishoitaja

        Ei ketään oikeasti kiinnosta tuolla palveluohjauspuolella omaishoitajien jaksaminen, ei sieltä kannata apua pyytää, siitä mulla omakohtaisia kokemuksia. Ei ne kuuntele vaikka sanoisit, ett hoidettavan kanssa ei tahdo enää omin avuin pärjätä. Mun hoidettava on ollut tosi vaikealuontoinen jo heti alusta lähtien, on joutunut jopa yhdessä vaiheessa pistämään hänet sairaalaan, kun rupes käymään voimille. Muutaman kerran olen soittanut palveluohjaajalle etten pärjää hoidettavan kanssa, pitäis ruveta järjestämään hänelle hoitopaikkaa..arvatkaa vaan rupesivatko millekään..no, eivät todellakaan. Tässä yritän jaksaa hoidettavan kanssa, onneks nykyään on suostunut käymään vuorohoidossa, saan edes muutaman päivän huilia. Olen toista kertaa omaishoitajana ja takana on jo seitsemättä vuotta tätä työtä. Olisikin edes kesäloma kuten oikeissa töissä olevilla, ei niillä muutamalla päivällä kuukaudessa kovin pitkään jaksa, varsinkaan kun ne päivät menee kotitöiden teossa ja käyn toista omaista katsomassa hoivakodissa.
        Pitää vaan jaksaa vaikka ei jaksaisikaan. Tunnen itseni tosi vanhaksi ja väsyneeksi, mitään omaa elämää ei ole ollut vuosiin. Ei musta ole enää mihinkään, kun joskus tämä hoitotyö loppuu. Olen loppuunpalanut, raakki, työkyvytön, raihnanen ihmisenkuva. Ikää on sen verran etten eläkkeelle vielä pääsis, mutt ei musta ole enää työmarkkinoille muuta kuin pitkän sairasloman jälkeen. En mä enää usko höpinöihin siitä miten yhteiskunta muka arvostaa omaishoitajien tekemää työtä, se on pelkkää bullshittiä. En mä enää odota apuja mistään, sitä ei anneta vaikka polvillas ryömisit ja kerjäisit.


      • Kuus-

        Surullista lukea miten heitteille ihminen jätetään kun joutuu omaishoitajaksi.

        Se ylistys ja kehuminen mitä omaishoitajan tekemästä orjatyöstä julkisuudessa toistetaan, se on lähempänä ala-arvoista pilkantekoa kuin aitoa sanomaa.

        Tämä on kuin suonsilmässä rypemistä, juuri ja juuri saat pääsi pysymään pinnalla, suo imee kuitenkin koko aja uumeniinsa, heikosta risusta saat senverran kiinni että pää nousee senverran pintaan että saa välillä vedettyä henkeä. Koska se heikko risu katkeaa, risu natisee natisee taipuu ....... jaksaako jo voimattomaksi heikennyt käsi pitää heikosta risusta ???


      • Kuus- kirjoitti:

        Surullista lukea miten heitteille ihminen jätetään kun joutuu omaishoitajaksi.

        Se ylistys ja kehuminen mitä omaishoitajan tekemästä orjatyöstä julkisuudessa toistetaan, se on lähempänä ala-arvoista pilkantekoa kuin aitoa sanomaa.

        Tämä on kuin suonsilmässä rypemistä, juuri ja juuri saat pääsi pysymään pinnalla, suo imee kuitenkin koko aja uumeniinsa, heikosta risusta saat senverran kiinni että pää nousee senverran pintaan että saa välillä vedettyä henkeä. Koska se heikko risu katkeaa, risu natisee natisee taipuu ....... jaksaako jo voimattomaksi heikennyt käsi pitää heikosta risusta ???

        Ei kukaan tiedä,mitä omaishoitajan vuorokautinen elämänrytmi sisältää?
        Olet hoidettavan kanssa 24h vuorokaudessa tilanteissa,joita sossuntädit ovat lukeneet oppivuosillaan,että tälläistä voi sattua ja tälläista voi jonkun potilaan kohdalla olla?
        Omaishoitajat piti ottaa hallitusohjelmaan,mutta vaikka ministereitä lisätiin,otettiinko heitä?
        No ei tietty,eihän heitä oltu edes laadittu budjettiin ja rannalle jäivät,niinkuin ennenkin??

        Jos olisi puolue joka ajaisi omaishoitajien,köyhien,syrjäytyneiden etua,minäkin taksilla lähtisin,vaikka velaksi valitsemaan ja äänestämään etujeni puolesta


    • pyytäkääapua

      Voimia sinulle!

      Tässä mietin että kyllä lääkärin pitäisi huomioida sinun voimavarasi ja tehdä aloite miten taakkaasi voisi keventää!
      Entä jos kertoisit lääkärille että et vain yksinkertaisesti jaksa?
      Ja kysyt aelvää ohjetta mitä tehdä?

      Älä hyväksy kaikenmaailman ympäripyöreitä vastauksia vaan sano suoraan että et jaksa, olet hermoraunio ja että sinä LÄÄKÄRINÄ olet vastuullinen auttamaan sinua myös.
      Nää lääkärit saavat isot liksat työstään. Hoitakoot hommansa.

      Vika on siinä että mukaudutte liikaa ja ette vaadi itsellenne samanlaista palvelua kuin omaishoidettavillenne!

      Olette niin kilttejä ihmisiä, että ette tiedosta omaa taakkaanne.
      Ymmärrettävää.

      Älkää suuttuko nyt minulle, yritän vain takoa lisää puhtia teille, että jaksaisitte pitää puolianne.

      Voimia, ja lisää voimia.

      • Kuus-

        Kiitos myötätunnostasi.

        Ongelma on vaan siinä että kukaan ei kuunte, kukaan ei välitä, ketään ei kiinnosta omaishoitaja jaksaminen.
        Mitä voit tehdä, et mitään.

        Lääkärille kerrottaisiin mutta läärit ei kuuntele, ei kysele, sama koskee kaikkia muitakin.

        Koskaan ei kukaan ole kysynyt minun jaksamistani tai huolistani, kenelle kertoisi kun ketään ei kiinnosta?


      • Eiihmisarvoa
        Kuus- kirjoitti:

        Kiitos myötätunnostasi.

        Ongelma on vaan siinä että kukaan ei kuunte, kukaan ei välitä, ketään ei kiinnosta omaishoitaja jaksaminen.
        Mitä voit tehdä, et mitään.

        Lääkärille kerrottaisiin mutta läärit ei kuuntele, ei kysele, sama koskee kaikkia muitakin.

        Koskaan ei kukaan ole kysynyt minun jaksamistani tai huolistani, kenelle kertoisi kun ketään ei kiinnosta?

        Tuo on totta. Ketään ei kiinnosta miten omaishoitaja jaksaa ja pärjää vaikka just omaishoitajien jaksamiseen pitäis panostaa. Ei lääkäritkään pysty asioihin vaikuttamaan, ei heillä ole sellasta päätäntävaltaa asioissa. Jos palveluohjausyksikössä ei ruveta millekään, ei kuunnella kun pyydät apua, niin olet ihan omillasi. Palveluohjauspuolella ne päätökset tehdään, ett annetaanko apua vai ei, jos sieltä sanotaan ei, niin se on sitt siinä. Ei ole muita tahoja joilla olis valta auttaa. Ainoa huono pointti on se ettei palveluohjaajat mitään experttejä ole vaan joku saattaa olla vasta koulusta valmistunut sosiaaliohjaaja jolla ei asioista ole mitään hajuja edes. Yritäpä sellasen kanssa sitten asioita hoitaa tai pyytää apuja. Eli hyvin on hallussa omaishoitajien asioiden hoito tässä maassa. Rahalla tietenkin voi ostaa kaiken avun yksityisiltä palvelutuottajilta ja antaa piupaut kaupungin palveluohjauspuolelle, mutt kun ei rahaa ole, joudut olemaan kaupungin palveluohjauspuolen varassa.
        Tsemppiä ja kovasti jaksamisia kaikille omaistaan hoitajille, koetetaan pärjätä päivä kerrallaan. Ilman meidän tekemää työtä monta ihmistä olis ihan hoitoa vailla ja heitteillä. Meidän työllä säästetyillä varoilla päättäjämme ovat saanneet luksusta elämäänsä, olemme siis tukeneet päättäjimme pärjäämistä ja voimme pitää itsemme hyväntekijöinä.


    • soilikki1

      Meilläkin oli miehen sisar terveys alan ammattilainen,yhtään kertaa ei tullut ja sanonut minä hoidan nyt hommat mee sinä siitä nukkumaan.Useimmiten kun soitin voi voi kun minun on nyt sinne ja sinne mentävä,mutta meille päin ei koskaan tultu.Viimeisen kerran näki veljensä Helsingin rautatieasemalla kun olimme Espanjasta tulossa.Ei joutanut tulemaa kun sairaalassa kuolemaa odoteltiin,tulen sitten hautajaisiin oli vastaus.Mutta niihin ei sillä ollut asiaa,niissä oli mukana vain ne jotka sen tien olivat kanssamme kulkeneet alusta loppuun.Tämmöistä on omaishoitajan arki ja toistakertaa en siihen löysään hirteen päätäni pistä.Jaksamista teille kaikille kyllä kai se kesä sinne Suomeenkin tulee.

      • Kuus-

        Meillä hoidettava jo saneli säännöt miten hänen hautajaisensa hoidetaan, ja ketä paikalle kutsutaan.
        Pieni kaikkein läheisimpien oikeitten ystävien porukkaa senverran että on tarpeellinen määrä kantajia.
        Kaikkia omia sisaruksiaankaan ei halua paikalle, osa ei ole vuosikausiin yhteyttä pitänyt, kylätä ei halua ketää ei edes lähimpiä naapureita.
        Niin pieni seremonioin kuin vaan mahdollista, ei mitää tekopyhiä ylistyspuheita.


      • soilikki1

        Mutta paskasankon saat päällesi vielä aikojen päästä.Sillon nämä jutut olis satuttanut,mutta nyt oli mennyt aikaa vuosi ja seitsemän kuukautta edellisestä suomessa käynnistäni joten keskaria oisin näyttänyt jos olisin nähnyt.Kunnon hautajaisia en ollut veljelle järjestänyt,kaikki tein niin kuin mieheni oli sanonut tuhkan toimme pojan kanssa tänne Välimereen laskettiin.Ikinä en eläissäni sitä porukkaa halua tavata.Toivotaa että jokainen eestään löytää minkä on taakse viskannut.


    • vain.oma.hoit

      Oletteko tietoisia, että nyt on meidän omaishoitajien valtakunnallinen omaishoitajaviikko. 26.11.2017 -3.12.2017.

      Onko missään valtakunnan lehdessä ollut mainintaa omaishoitajien viikosta? Onko valittu vuoden omaishoitajaa? Onko meitä muistettu mitenkään, kahvilla, kukkasilla tai vaikkapa kortilla? Vastaus näihin kaikkiin kysymyksiin taitaa olla...Ei ole.

      Lehdet on täynnä jos jonkinlaista silikonirintaa ja persuskuvaa, mutta missään ei ole mainintaa omaishoitajan työstä ja sen raskaudesta. Televisiosta tai radiosta ei tule ohjelmaa omaishoidosta.
      Ja mitä tekee nämä omaishoitajien "tukijärjestöt"? Ei yhtään mitään.
      Jos heitä tämä omaishoitajien työ kiinnostaisi, asioita tuotaisiin esille viikon ajan joka päivä.
      Ainut on seurakunta, joka on "julistanut" 26.11. olevan omaishoitajien kirkkopyhän.

      Kuka antaisi meille omaishoitajille kasvot julkisuudessa? Sellaiset kasvot, joka pohjautuisi omaishoidon todellisuuteen. Kuka kertoisi tiedotusvälineissä, mitä omaishoitaja oikeasti tekee ja mitä nimike omaishoitaja pitää sisällään?

      • Unodetut

        Tämä omaishoitajien viikko onkin vain ja ainoastaan järjestöjen henkilökunnan keskinäistä juhlimista.
        Meitä omaishoitajia ei huomioi yksikään media, missä kiitos kun on taas vuosi säästetty kaupunkien ja kuntien terveysmenoissa sievoinen rahasumma?

        Jaksaisi tämänkin päivän taas jotenkin.


    • NäinKävi

      Mulle kävi niin, että lopulta päädyin psykiatriselle osastolle, siis sairaalahoitoon. Siihen loppui puolison hoitaminen. Vaikka puolisoni on helppo ihminen, niin kävi liian raskaaksi ja juurikin se henkinen puoli. Meillä on kaksi varhaisteini-ikäistä lasta ja ei ole liioiteltua sanoa, että puoliso oli kuin kolmas lapsi. Lähivuosina on tapahtunut vielä muitakin ikäviä asioita. Oma elämä on ollut vuosikaudet hyllyllä ja olen vasta 40-vuotias.


      Nyt meillä on sellainen järjestely, että mies käy kotona olemassa viikonlopun joka toinen viikko ja välillä käydään tapaamassa häntä siellä hoitokodissa.

      • Moiisa

        Omaishoitaja on henkisesti lujilla mutta harvoin sitä tiedostaa edes lähimmät ihmiset. Tk;ssa harvoin kysytään henkisestä jaksamisestasi.
        Itse olen aivan turta tähän koko puolisoni hoitamiseen. Mielenterveyspotilas. Koko ajan saan olla varpaillani, mitä seuraavaksi tapahtuu.
        Ymmärrän sinua täysin.
        Ihmetyttää vain se, ettei asioihin oteta ennemmin kiinni kuin vasta silloin kun on liian myöhäistä.


      • Näinkävi
        Moiisa kirjoitti:

        Omaishoitaja on henkisesti lujilla mutta harvoin sitä tiedostaa edes lähimmät ihmiset. Tk;ssa harvoin kysytään henkisestä jaksamisestasi.
        Itse olen aivan turta tähän koko puolisoni hoitamiseen. Mielenterveyspotilas. Koko ajan saan olla varpaillani, mitä seuraavaksi tapahtuu.
        Ymmärrän sinua täysin.
        Ihmetyttää vain se, ettei asioihin oteta ennemmin kiinni kuin vasta silloin kun on liian myöhäistä.

        Osaltaan ehkä omaa syytänikin, että tilanne johti sairaalahoitoon. Sinnittelin jaksamisen äärirajoilla liian pitkään, koska "täytyy" ja on "velvollisuus". En edes uskaltanut antaa itselleni lupaa ajatella muita vaihtoehtoja, kunnes sitten olin niin romuna, etten enää nukkunut tai syönyt, ja kun ei nuku eikä syö, niin kohta ei tee muutakaan järkevää. Hakeuduin itse sosiaalipäivystyksen kautta psykiatriselle. Mies ja lapset joutuivat hoitopaikkoihin, tai pääsivät.

        Siellä sairaalassa jouduin tekemään tähänastisen elämäni raskaimman päätöksen. Totesin, etten pysty miestäni hoitamaan. Sinänsä ehkä helpotuskin, että olin siellä sairaalassa. Ei jäänyt jossiteltavaa. Mulla on kuitenkin lapset hoidettavana. Haluan voimien riittävän siihen. Vaikea asia tämä edelleen on, enkä ole päästänyt itseäni helpolla, mutta nyt on aika olla itsekäs ja armollinen itselleen.


      • Terve.vaanmenoa

        Heh heh. Kuka hullu alkaa omaishoitajaksi? Korkeintaan joku luuseri, joka kiertää työntekoa tällä tavalla. Painukaa v***uun luuserit.


      • yksluusereista
        Terve.vaanmenoa kirjoitti:

        Heh heh. Kuka hullu alkaa omaishoitajaksi? Korkeintaan joku luuseri, joka kiertää työntekoa tällä tavalla. Painukaa v***uun luuserit.

        Muistahan itten tämä kommenttisi kun olet hoitolaitoksessa pa...a vaipat perseessä ja mietit miksi kukaan ei tule niitä vaihtamaan...


      • Luuserimyös
        Terve.vaanmenoa kirjoitti:

        Heh heh. Kuka hullu alkaa omaishoitajaksi? Korkeintaan joku luuseri, joka kiertää työntekoa tällä tavalla. Painukaa v***uun luuserit.

        Omaishoitajana ollessasi teet töitä 24/7 koska hoidettavasi ei ymmärrä ett yöllä pitäisi nukkuakin eikä valvoa. Eikä siinä työssä ole vapaapäiviä kuin silloin jos hoidettavasi pääsee vuorohoitoon. Ei puhettakaan ett sais olla kuukauden lomalla kesäisin niinkuin " oikeissa " töissä. Ett juu työnkiertoahan se omaishoitajuus on..mieluummin olisin oikeissa töissä, työaika olis vain 8 tuntia päivässä ja olis 2 päivää viikossa vapaata töistä, olis kuukauden kesäloma jne... Mutt hoidettavaa ei nykyään saa helposti enää mihinkään hoitopaikkaan vaan yhteiskunta yrittää hoidattaa hoidettavan viimeseen asti kotioloissa.


      • toinen.täällä
        Luuserimyös kirjoitti:

        Omaishoitajana ollessasi teet töitä 24/7 koska hoidettavasi ei ymmärrä ett yöllä pitäisi nukkuakin eikä valvoa. Eikä siinä työssä ole vapaapäiviä kuin silloin jos hoidettavasi pääsee vuorohoitoon. Ei puhettakaan ett sais olla kuukauden lomalla kesäisin niinkuin " oikeissa " töissä. Ett juu työnkiertoahan se omaishoitajuus on..mieluummin olisin oikeissa töissä, työaika olis vain 8 tuntia päivässä ja olis 2 päivää viikossa vapaata töistä, olis kuukauden kesäloma jne... Mutt hoidettavaa ei nykyään saa helposti enää mihinkään hoitopaikkaan vaan yhteiskunta yrittää hoidattaa hoidettavan viimeseen asti kotioloissa.

        Olipa sitten pyhä tai arki, samat rutiinit on hoidettava 24/7. Tätä omaishoitoa voisi verrata maatilan elämään. Navettaan on mentävä oli sitten joulu tai juhannus, pyhä tai arki. Monella hoidettavalla vuorokausirytmi sekaisin. Muistisairaat karkailee ja niitä pitää koko ajan seurattava kuin pikku-lasta mitä touhuavat ja minne menevät. Osalla hoidettavista täytyy olla kellontarkat lääkitykset ja muut päivittäiset hommat.
        Kukaan ei ole vielä älynnyt kysyä, milloin omaishoitaja hoitaa omat asiat ja oman elämänsä?
        Mutta eihän niistä kannata mitään kysyäkään kun omaa aikaa ei ole eikä omaa elämää.


    • varpusenjouluyö

      Hei vaan kaikille täältä yön keskeltä.

      Hoidettavani nukkuu ja kävin suihkussa.Kellokin on näköjään 02:04.Päivätkin ovat pikku hiljaa pidentyneet.Siivoilin paikkoja ja vein roskat roskikseen.

      Kävin antamassa pusun poskelle ja tulin nettiin josko tänne olisi tullut uusia näkemyksiä elämästämme.Niin se kaikki vaan muuttuu, kaikki entinen on takana.Elämän pauhe on hiljentynyt,jäljellä vaan ihanat muistot.

      Keitin kupposen kahvia ja kuuntelen kauniita uskonnollista musiikki kappaleita.

      Väsyttää, kohta nukkumaan

      • omhoit2

        Et taida tällä rytmillä nousta klo 06,00 niin kuin osa meistä hoidettavan lääkityksen ym. vuoksi.
        Minusta aamuhetket, jolloin saan, jos saan, juoda kahvikupillisen rauhassa, ovat parhaita.


    • X-hoit

      Ai nyt on tutkittua tietoa omaishoitajien väsymisestä ja huonosta kohtelusta.
      Huono juttu ettei näistä julkisuudessa puhuta mitään.
      Omaiskahviloissa pienen porukan kesken näinkin tärkeästä asiasta ainoastaan mainitaan.

      ” Tule kuulemaan uutta tutkimustietoa omaishoitajien kuormittumisesta ja heidän kokemastaan kaltoinkohtelusta.”

      • om.hoit2

        Akuutissa tulee jotain omaishoitajan jaksamisesta.

        Ei noissa omaiskahviloista mitään konkreettista apua saa. Lähinnä vain vertaistukea, jos sitäkään. Ne omaishoitajat, jotka sitä tukea ja apua tarvitsevat, eivät noihin omaishoitajien tapaamisiin ja kahviloihin pääse. Hoidettavaa ei voi jäöttää yksikseen, eikä sijaista löydy.
        Pitäisi ottaa huomioon nekin omaishoitajat, joilla ei ole mahdollisuutta edes omaan pieneen vapaahetkeen saati kunnon lepoon tai yöuniin.

        Omaishoitojärjestöt, kuvittelevat, että kaikilla omaishoitajilla on mahdollisuus lomiin, retkiin, kuntoutukseen, erilaisiin virkistysretkiin, kahviloihin ym. Mutta todellisuudessa nämä on vain niiden omaishoitajien mahdollisuuksia, joiden hoidettava pörjää yksin.


      • om.hoit3
        om.hoit2 kirjoitti:

        Akuutissa tulee jotain omaishoitajan jaksamisesta.

        Ei noissa omaiskahviloista mitään konkreettista apua saa. Lähinnä vain vertaistukea, jos sitäkään. Ne omaishoitajat, jotka sitä tukea ja apua tarvitsevat, eivät noihin omaishoitajien tapaamisiin ja kahviloihin pääse. Hoidettavaa ei voi jäöttää yksikseen, eikä sijaista löydy.
        Pitäisi ottaa huomioon nekin omaishoitajat, joilla ei ole mahdollisuutta edes omaan pieneen vapaahetkeen saati kunnon lepoon tai yöuniin.

        Omaishoitojärjestöt, kuvittelevat, että kaikilla omaishoitajilla on mahdollisuus lomiin, retkiin, kuntoutukseen, erilaisiin virkistysretkiin, kahviloihin ym. Mutta todellisuudessa nämä on vain niiden omaishoitajien mahdollisuuksia, joiden hoidettava pörjää yksin.

        Liiton omakehu siinäkin ohjelmassa vaan oli päälimmäisenä.

        Tässä oman kuntayhtymän alueella on noin 350 omaishoitajaa, omaishoitajien järjestön toiminta keskittyy 95% yhteen kaupunkiin, tilaisuuksiin ei ole mitään mahdollisuutta lähteä 50-70 kilometrin päästä ja jättää hoidettava heitteille tuntikausiksi, koska sijaisen saanti on mahdotonta.
        80% omaishoitajista on kaiken toiminnan ulkopuolella.


      • om.hoit4

        Täällä pyörittää vapaaehtoinen taho omaishoitajien tukitoimintaa, eivätkä ole missään tekemisissä tuon liiton kanssa. Osa vapaaehtoisista on entisiä omaishoitajia, osa vielä nykyisiä. Näille vapaaehtoisten järjestämille retkille tai liikuntapäiville, ei pysty osallistumaan muuta kuin ne omaishoitajat, jotka pystyvät ottamaan hoidettavan mukaan ja joiden hoidettava pärjää muutaman tunnin yksikseen. Mutta murhe heillä on koko ajan hoidettavastaan, ettei mitään sattuisi kun ovat poissa.

        Ja entäpä nämä vapaat? Osa ei pysty pitämään, jos ei saa inttervallihoitopaikkaa tai kallista sijaista. Osalle tulee heti taloudellinen ahdinko, kun täytyy maksaa hoidettavan hoitopaikka/omaishoitajan sijainen.
        Hoidettavaa ei saa viedä ilman hänen omaa tahtoaan inttervalliin ja voi olla että hoidettava ei hyväksy sijaista.
        Palveluseteleistä eivät hyödy kuin kaupunkilaiset. Maaseudulla niistäkään ei tiedoteta mitään.
        Osa omaishoitajista, yleensä ne puolisot, eivät edes osaa hakea omaishoidontukea, koska kukaan ei tiedota ja avusta omaishoidontuen hakemisessa.
        Yhteiskunta ja omaiset velvoittavat puolison hoitamaan omaistaan, vaikka itsekin olisi huonossa kunnossa.
        Siinä Akuutissa todettiin, että teemme tätä rakkaudesta, emmekä velvollisuudesta.
        Mutta itse ainakin tunnen enemmän velvollisuutta kuin rakkautta hoidettavaani kohtaan.
        Meillä avioliitto on muuttunut hoitosuhteeksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe