Vastustaako Patmos uskonnonvapautta?

Usko.vainen-Räyhiksen äskeisen kommentin mukaan kyllä (pahoittelen hänen jatkuvia kirjoitusvirheitään):

"Minä en salli moskeijaoita Euroopassa enkä Suomessa.
Ne eivät kuulu tänne eikä kuulu muslimitkaan."

Koska tiedämme että Usko.vainen-Räyhis ei koskaan ole toista mieltä kuin johtajansa ja idolinsa Meller, Ahvio sekä "muslimityöntekijä" Keskitalo, jotka taas määrittävät mitä mieltä Patmos on, voinemme huoleti todeta että Patmoksen ja sen fanien suunnalta saadut uskonnonvapautta muka kannattavat viestit ovat olleet silkkaa teatteria ja koskevat todellisuudessa ainoastaan heidän omia vapauksiaan.

Toki jokainen ajatteleva yksilö on tiennytkin, että kaikenlainen ääriuskonnollisuus vastustaa aina ihmisten yhtäläisiä oikeuksia ja vapauksia. Kirjallisen vahvistuksen saaminen tälle on silti hieno juttu.
2
Ilmianna
Jaa

86 Vastausta

Hyvä kysymys on myös se minne "usko.vainen" haluaa että Suomessa jo pitkään asuneet Islaminuskoiset Tataarit ajetaan täältä.

"usko.vainen" ei ole vielä vastannut mikä hänen mielestään on Tataareille sopiva sijoituspaikka.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Tataareillahan on omat moskeijansa, joita Patmos nähtävästi ei Suomeen hyväksy.
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
Ja jos tarkemmin luet, niin sisään kirjoitettuna on tavoite yhden uskonnon valta, joka menee yli jopa valtion vallan. Vaikka itse olen krisitty, ymmärrän täydellisesti sen, ettemme me koskaan täällä maanpäällisessä elämässä saavuta täydellista yksimielisyyttä. Niin hienoa kuin se oliskin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kyllä saa sanoa, jos Islam saa liikaa jalansijaa Euroopassa ja Suomessa, silloin kyllä vaarantuu monen muunkin uskonnon- ja sananvapaus kuin Patmoslaisten.
Kun Sharia- laki tulee silloin ei enää tälläkään palstalla turhia huudella uskovia vastaan.
Eikö tämä ole jo Tanskassa nähtävissä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
11 VASTAUSTA:
Oletko siis sitä mieltä että muslimit eivät kuulu Suomeen kuten nimimerkki "usko.vainen"?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
"Eikö tämä ole jo Tanskassa nähtävissä. "

Millä tavalla Tanskassa on siis rajoitettu uskonnonvapautta? Tai sananvapautta?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Missä päin Tanskaa muka on sharia-laki voimassa?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
"Eikö tämä ole jo Tanskassa nähtävissä. "

Millä tavalla Tanskassa on siis rajoitettu uskonnonvapautta? Tai sananvapautta?
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/02/02/ulkolinja-sarialakia-tanskassa
"Tanskan koraanikouluissa opetetaan ankaraa šarialakia. Dokumentin salaa kuvattu materiaali näyttää, miten moskeijoissa eletään islamilaisen lain mukaan, Tanskan laeista tai integraatiotavoitteista piittaamatta.
Dokumentti valottaa myös sitä, miksi maahanmuuttajien sopeutuminen tanskalaiseen yhteiskuntaan on kangerrellut vuosikymmenien ajan."

Suomessa on vielä suht. vähän muslimeja, ja maltillisia muslimeja, mutta laajentuessaan mukaan tulee myös ääri-islamisuutta, ja silloin pakotetaan noudattamaan vain heidän lakejaan. https://fi.wikipedia.org/wiki/Šaria
Kun kristinuskon vaikutus vähenee maassamme, mukaan tulee paljon voimakkaampia ja tuhoisampia uskontoja. Vapaat ajattelijat eivät tule edes ajatelleeksi, minkä uhkan se tuo myös heidän vapaudelleen.
Eikö se ole selvää kun katselee mistä maista he tulevat. Eiväthän he voi elää edes sovussa omassa maassaan, vaan tappelevat keskenään.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Näin.on kirjoitti:

Mutta tuo ei vastaa tähän mitä kysyin:

Millä tavalla Tanskassa on siis rajoitettu uskonnonvapautta? Tai sananvapautta?

Eli miten Tanskassa on nähtävissä että uskonnovapautta tai sananvapautta on rajoitettu?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Mutta tuo ei vastaa tähän mitä kysyin:

Millä tavalla Tanskassa on siis rajoitettu uskonnonvapautta? Tai sananvapautta?

Eli miten Tanskassa on nähtävissä että uskonnovapautta tai sananvapautta on rajoitettu?
Niin, ei todellakaan vastaa. Puurot ja vellit sekaisin.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Mutta tuo ei vastaa tähän mitä kysyin:

Millä tavalla Tanskassa on siis rajoitettu uskonnonvapautta? Tai sananvapautta?

Eli miten Tanskassa on nähtävissä että uskonnovapautta tai sananvapautta on rajoitettu?
Niin, minun tietäkseni Tanskassa on yhä uskonnon vapaus.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
mummomuori kirjoitti:

Onhan Tanskassa vielä uskonnonvapaus, mutta kuinka kauan kun nämä Sharia lakia ajavat pääsevät oikein valtautumaan.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Näin.on kirjoitti:
Onhan Tanskassa vielä uskonnonvapaus, mutta kuinka kauan kun nämä Sharia lakia ajavat pääsevät oikein valtautumaan.
:D Aivan yhtä huonosti kuin eräät kristityt saavat sen teokratiansa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Näin.on kirjoitti:
Onhan Tanskassa vielä uskonnonvapaus, mutta kuinka kauan kun nämä Sharia lakia ajavat pääsevät oikein valtautumaan.
Montakos edustajaa niillä taas Kansankäräjillä olikaan? Ai ei yhtään? No kyllä sitten varmasti tulee ihan pian Sharia Tanskaan ja uskonnonvapaus poistuu. 😉
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
RepeRuutikallo kirjoitti:

Eikähän Tanska puutu näihin uskonnollisiin "tuomioistuimiin" paljon tanakemmin kuin esim. Suomen hallitus. Viitaan vain vastaaviin joita on mm. Jehovan todistajilla sekä lestadiolaisilla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tähän ketjuun on hyvä laittaa tämä Aitoavioliiton silloisen puheenjohtajan Facebook kirjoitus:

”Kaikki moskeijat Suomessa sileäksi heti, jos täällä vielä jollain on järkeä päässä. Julkisilla paikoilla muslimiryysyissä kulkemisesta sakot. Kaikki islamiin viittaava symboliikka pitää kieltää. Koraani, Sirat, Haditit ja muu islamilainen kirjallisuus hävitettävä. Tällaista konkretiaa ehdottaisin aluksi.”

Tällaista uskonnonvapautta siis Rahkonen kannattaa.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
25 VASTAUSTA:
>Tällaista uskonnonvapautta siis Rahkonen kannattaa.

Ja ehkä hieman yllättäen näköjään myös Aa:n taustajärjestö Patmos "muslimityöntekijöineen".
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Kyllä te vielä ne muslimit saatte tuntea nahoissanne. Kristiusko sentän on maltillinen uskonto, joka hyväksyy ateistitkin ja muut uskonnot, mutta Isla ei hyväksy muuta kuin Islamin. Kaikki vääräuskonnot on tuhottava. Ettekö halua nähdä totuutta. Se on myöhäistä sitten kun se on jo housuissa.

Tietysti saat alkaa uhomaan noilla kommenteillasi mutta kertoisitko nyt kuitenkin vastauksen siihen mitä väitit:

" silloin kyllä vaarantuu monen muunkin uskonnon- ja sananvapaus ...... Eikö tämä ole jo Tanskassa nähtävissä. "

Millä tavalla Tanskassa on siis rajoitettu uskonnonvapautta? Tai sananvapautta?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Näin.on kirjoitti:
Kyllä te vielä ne muslimit saatte tuntea nahoissanne. Kristiusko sentän on maltillinen uskonto, joka hyväksyy ateistitkin ja muut uskonnot, mutta Isla ei hyväksy muuta kuin Islamin. Kaikki vääräuskonnot on tuhottava. Ettekö halua nähdä totuutta. Se on myöhäistä sitten kun se on jo housuissa.
>Kristiusko sentän on maltillinen uskonto, joka hyväksyy ateistitkin ja muut uskonnot

Niin hyväksyy nykyään, kun on pakko. Tosin ethän sinäkään islamia hyväksy.

>Isla ei hyväksy muuta kuin Islamin. Kaikki vääräuskonnot on tuhottava.

Egyptissä on ollut 10 prosentin kristitty vähemmistö kohta pari tuhatta vuotta, ja suuri enemmistö maan muslimeista hyväksyy täysin sen olemassaolon. Äskeisten kirkkoiskujen jälkeen paikalta raportoitiin jopa niin, että muslimit surivat uhreja yhdessä kristittyjen kanssa.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Näin.on kirjoitti:
Kyllä te vielä ne muslimit saatte tuntea nahoissanne. Kristiusko sentän on maltillinen uskonto, joka hyväksyy ateistitkin ja muut uskonnot, mutta Isla ei hyväksy muuta kuin Islamin. Kaikki vääräuskonnot on tuhottava. Ettekö halua nähdä totuutta. Se on myöhäistä sitten kun se on jo housuissa.
"Kaikki vääräuskonnot on tuhottava."

Miten esimerkiksi Suomessa jo pitkään asuneet Islaminuskoiset Tataarit ovat siis tuhonneet "vääräuskontoja" Suomessa viime vuosikymmeninä?

Annatko tästä vaikkapa 10 tai vakkapa 5 todistettua esimerkkiä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
"Kaikki vääräuskonnot on tuhottava."

Miten esimerkiksi Suomessa jo pitkään asuneet Islaminuskoiset Tataarit ovat siis tuhonneet "vääräuskontoja" Suomessa viime vuosikymmeninä?

Annatko tästä vaikkapa 10 tai vakkapa 5 todistettua esimerkkiä.
Kyllä ne vaan ääri-islamit ajaa vääräuskoisten tuhoamista.
Sanoinkin, että Suomessa olevat ovat vielä maltillisia, mutta kun tänne ollaan haalaamassa jotain suurmuskeijaa, jonka rahoittajina on jotain ääri-islamisia tahoja, niin oletko ihan varma, ettei tänne pesiydy ennen pitkää myös ääri-islamilaista ainesta.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Näin.on kirjoitti:
Kyllä te vielä ne muslimit saatte tuntea nahoissanne. Kristiusko sentän on maltillinen uskonto, joka hyväksyy ateistitkin ja muut uskonnot, mutta Isla ei hyväksy muuta kuin Islamin. Kaikki vääräuskonnot on tuhottava. Ettekö halua nähdä totuutta. Se on myöhäistä sitten kun se on jo housuissa.
>> Kristiusko sentän on maltillinen uskonto, joka hyväksyy ateistitkin <<

Höpö höpö se mitään hyväksyy. Vankilaan heittäisi jos voisi tai elävältä polttaisi.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
qwertyilija kirjoitti:

Höpöt vain itsellesi. Aivan rauhassahan sinäkin olt täällä saanut uskontoa ja uskovia mollata.

Ai, lasketaanko kirkon liberaalitkin nyt kristityiksi. Yleensä ei lueta.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Näin.on kirjoitti:
Höpöt vain itsellesi. Aivan rauhassahan sinäkin olt täällä saanut uskontoa ja uskovia mollata.
Kuten tuossa sanottiin "jos voisi", mutta kun eivät voi.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Näin.on kirjoitti:
Kyllä ne vaan ääri-islamit ajaa vääräuskoisten tuhoamista.
Sanoinkin, että Suomessa olevat ovat vielä maltillisia, mutta kun tänne ollaan haalaamassa jotain suurmuskeijaa, jonka rahoittajina on jotain ääri-islamisia tahoja, niin oletko ihan varma, ettei tänne pesiydy ennen pitkää myös ääri-islamilaista ainesta.
Sanoit näin "mutta Isla ei hyväksy muuta kuin Islamin. Kaikki vääräuskonnot on tuhottava. "

Kohdistit siis sanomisesi koko Islamiin.

Jos et sitä tarkoita niin kerro se toki selkeästi äläkä yleistä asioista.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Sanoit näin "mutta Isla ei hyväksy muuta kuin Islamin. Kaikki vääräuskonnot on tuhottava. "

Kohdistit siis sanomisesi koko Islamiin.

Jos et sitä tarkoita niin kerro se toki selkeästi äläkä yleistä asioista.
Sanoin kyllä että Suomessa on vielä vähän muslimeja, jotka ovat maltillisia, mutta laajentuessaan mukaan tulee myös ääri-islamisti ainesta. Se on sitä tuhoavaa Islamia, joka ei suvaitse vääräuskoisia.
Tälaista on jo nähtävissä Tanskassa ja muuallakin Euroopassa.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
qwertyilija kirjoitti:
>> Kristiusko sentän on maltillinen uskonto, joka hyväksyy ateistitkin <<

Höpö höpö se mitään hyväksyy. Vankilaan heittäisi jos voisi tai elävältä polttaisi.
Kyllähän sadan viime vuoden aikana kehittynyt liberaali kristinusko hyväksyy ateistit yhdenvertaisiksi ihmisiksi. "Näin.on" ei nähtävästi hyväksy edes liberaalia kristinuskoa ateismista saati homoseksuaalisuudesta puhumattakaan.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
RepeRuutikallo kirjoitti:
Kyllähän sadan viime vuoden aikana kehittynyt liberaali kristinusko hyväksyy ateistit yhdenvertaisiksi ihmisiksi. "Näin.on" ei nähtävästi hyväksy edes liberaalia kristinuskoa ateismista saati homoseksuaalisuudesta puhumattakaan.
Liberaalit toki hyväksyy, mutta konservatiivit ei laske liberaaleja edes uskoviksi.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Näin.on kirjoitti:
Sanoin kyllä että Suomessa on vielä vähän muslimeja, jotka ovat maltillisia, mutta laajentuessaan mukaan tulee myös ääri-islamisti ainesta. Se on sitä tuhoavaa Islamia, joka ei suvaitse vääräuskoisia.
Tälaista on jo nähtävissä Tanskassa ja muuallakin Euroopassa.
Sanoit siis näin:

" Kyllä te vielä ne muslimit saatte tuntea nahoissanne. Kristiusko sentän on maltillinen uskonto, joka hyväksyy ateistitkin ja muut uskonnot, mutta Isla ei hyväksy muuta kuin Islamin. Kaikki vääräuskonnot on tuhottava. Ettekö halua nähdä totuutta. Se on myöhäistä sitten kun se on jo housuissa.
"

Tuossa ei mainita mitään muuta kun kaikki Islaminuskoiset yleistettyinä.

"Tälaista on jo nähtävissä Tanskassa ja muuallakin Euroopassa. "

Väitit muuten ylempänä että sananvapauden ja uskonnonvapauden piennemisestä olisi jo esimerkkejä Tanskassa, annatko nyt niitä esimerkkejä tässä.

Kyllähän minä sanoin paljon muutakin, mutta ne sinä olet autuaasti ohittanut.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Näin.on kirjoitti:
Kyllähän minä sanoin paljon muutakin, mutta ne sinä olet autuaasti ohittanut.
Kerro jo niistä Tanskassa tapahtuneista sanan- ja uskonnonvapautta rajoittaneista esimerkeistä? Vai höpäjätkö höpöhöpöä vain lämpimiksesi?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Näin.on kirjoitti:
Kyllähän minä sanoin paljon muutakin, mutta ne sinä olet autuaasti ohittanut.
Et siinä kommentissasi mitä minä kommentoin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Näin.on kirjoitti:
Sanoin kyllä että Suomessa on vielä vähän muslimeja, jotka ovat maltillisia, mutta laajentuessaan mukaan tulee myös ääri-islamisti ainesta. Se on sitä tuhoavaa Islamia, joka ei suvaitse vääräuskoisia.
Tälaista on jo nähtävissä Tanskassa ja muuallakin Euroopassa.
Vähemmistönä ollessaan muslimit puhuu vain arabiankielellä omia asioitaan. Sitten kun saavat elintilaa lisää, niin alkavat puhua myös englannin- tai maankielellä omia asioitaan ja tavoitteitaan.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Näinsemeneepi kirjoitti:

>Vähemmistönä ollessaan muslimit puhuu vain arabiankielellä omia asioitaan.

Olet jankannut tätä roskaa ennenkin, vaikka valtava enemmistö muslimeista ei edes osaa arabiaa kuin muutaman koraaninlauseen verran.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Näinsemeneepi kirjoitti:
Vähemmistönä ollessaan muslimit puhuu vain arabiankielellä omia asioitaan. Sitten kun saavat elintilaa lisää, niin alkavat puhua myös englannin- tai maankielellä omia asioitaan ja tavoitteitaan.
"Indonesian väkiluku on yli 234 miljoonaa. Se on asukasluvultaan maailman neljänneksi suurin valtio ja suurin muslimienemmistöinen maa."

Osaatko sanoa kuinka moni näistä puhuu arabiaa?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
"Indonesian väkiluku on yli 234 miljoonaa. Se on asukasluvultaan maailman neljänneksi suurin valtio ja suurin muslimienemmistöinen maa."

Osaatko sanoa kuinka moni näistä puhuu arabiaa?
Muslimit kun niputtaa kaikki samanlaisiksi, vääjäämättä tulee eteen se, että mielikuva ei ole yhtä todellisuuden kanssa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Näin.on kirjoitti:
Kyllä te vielä ne muslimit saatte tuntea nahoissanne. Kristiusko sentän on maltillinen uskonto, joka hyväksyy ateistitkin ja muut uskonnot, mutta Isla ei hyväksy muuta kuin Islamin. Kaikki vääräuskonnot on tuhottava. Ettekö halua nähdä totuutta. Se on myöhäistä sitten kun se on jo housuissa.
"Ettekö halua nähdä totuutta"
Siitähän se lie kyse, tietyt ihmiset kieltäytymällä kieltäytyvät näkemästä totuutta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
kieltäytymistä kirjoitti:

Kunhan ensin tuodaan esiin faktoja, eikä vain näitä mutuja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
kieltäytymistä kirjoitti:
"Ettekö halua nähdä totuutta"
Siitähän se lie kyse, tietyt ihmiset kieltäytymällä kieltäytyvät näkemästä totuutta.
>Siitähän se lie kyse, tietyt ihmiset kieltäytymällä kieltäytyvät näkemästä totuutta.

Etenkin monet uskovaiset kieltäytymällä kieltäytyvät näkemästä ainuttakaan tosiasiaa, joka on ristiriidassa heidän alkukantaisen raamatuntulkintansa kanssa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
"...kaikenlainen ääriuskonnollisuus vastustaa aina ihmisten yhtäläisiä oikeuksia ja vapauksia."

Kyllä. Tuohon listaan voi laittaa myös tämän uuden äärioikeiston, jolla on aivan sama tavoite. Ilmankos ne yhdessä niin hyvin viihtyvät.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
8 VASTAUSTA:
Pussauskoppiin! Eikun nehän ovat siellä jo... ☠️
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
RepeRuutikallo kirjoitti:
Pussauskoppiin! Eikun nehän ovat siellä jo... ☠️
Kyllä sinun homoseksuaalisuutesi hyväksytään, Räyhis :D
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
RepeRuutikallo kirjoitti:
Pussauskoppiin! Eikun nehän ovat siellä jo... ☠️
Oletan että yhteistyö vain vahvistuu.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Mikä ihmeen äärioikeisto? Eihän Suomessa mitään äärioikeistoa ole.
Kaikki äärikansallismieliset liikkeethän alkaa olla katoava luononvara, ja kiellettyjä.
Ei se silti mikään äärioikeisto ole vaikkei kultturimarksismia kannatakkaan.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Aikoinaan siis Jerusalemin Suuri Neuvosto edusti tuota ääriajattelua ja uskonnonvapautta, kun kielsivät ankarasti opetuslapsia puhumasta Jeesuksen nimeen apt 4:17
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Tosi.asiassa kirjoitti:
Mikä ihmeen äärioikeisto? Eihän Suomessa mitään äärioikeistoa ole.
Kaikki äärikansallismieliset liikkeethän alkaa olla katoava luononvara, ja kiellettyjä.
Ei se silti mikään äärioikeisto ole vaikkei kultturimarksismia kannatakkaan.
Oikeiston oikeanpuolisimpaan laitaan sijoittuvat ryhmät ovat varsin todennäköisesti äärioikeistoa. Mikään ryhmä ei tietenkään voi määritellä itse paikkaansa kartalla, vaan sen määrittävät kansalaiset sekä viime kädessä politiikan tutkijat ryhmien tavoitteiden ja toiminnan perusteella.

Väitteesi kannalta paradoksaalisesti juuri "kulttuurimarksismi" sattuu olemaan käsite, jota käyttävät vain äärioikeisto ja siitä diggaavat piirit. 😎

No, eipä näitä puolueita juuri istuvassa eduskunnassa näy.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luokka:Äärioikeistolaiset_puolueet

Suomen oikeistolaiset ovat aikalailla lähellä keskustaa. Eivät he vähimmässäkään määrin on mitään äärioikeistolaisia, ellevät entiset Taistolaiset sitä ole.
Hämmästyksekseni useat "äärioikeistolaiset" ovat työväen luokkaan kuuluvia kansallis-sosialisteja, jos tuo luettelo pitää paikkaansa.

Äärioikeisto jakaantuu esimerkiksi suhteessa juutalaisiin, mutta toki muitakin eroja voi olla.

Jos vertaa amerikkalaiseen puoluekenttään, niin kyllä, suomessa perinteinen oikeisto on siellä ”keskustaa”. Ja sikäläinen ”vasemmisto” vastaa suomen keskustaa tai korkeintaan demokraatteja. Todellista vasemmisto ei Yhdysvalloissa oikeastaan olekaan. Siellä puolestaan on vahva äärioikeisto tätä nykyä.

Suomessa lähinnä PS:ssa on oma äärioikeisto siipensä ja samanlainen taitaa hiljalleen muodostu KD puolueessakin?

Ja mitä kansallissosialisteihin tulee, vaikka moni heistä on köyhälistöä, siellä johtajina toimii kyllä varsin varakkaita. Uusnatseja löytyy monesta ”rajat kiinni” tai ”suomi suomalaisille” liikkeistä. SVL on järjestäytynyt pohjoismaissa ja ne takkisotilaat ovat yksi heidän organisoimansa liike.

Suomessa on n. vastajihadistinen äärioikeisto näkyvin. Siihen kuuluu mm. Suomen Vastarintaliike. Hommaforum- Finnish Defence League , Suomen Sisu, Suomalaisuuden liitto, Suomen kansan sinivalkoiset, Vapaan Suomen liitto jne. vastaavia järjestöjä. Aika monta näiden jäsentä löytyy PS:ten puolueesta.

Tässä äärioikeistossa on kulttuurikonservatiiveja, joille myös uskontoon liittyvät asiat ovat tärkeitä. Voisi sanoa että mm. Patmoksen Ahvion monet kirjoitukset tuova tätä aatetta esiin. Eli hyvin lähellä noita äärioikeiston liikkeitä, joka tulee esiin noissa MV, ”oikea media” ja ”magneettimedian” artikkeleissa.

Yhteistä näille on esimerkiksi heidän kommenteissaan vilisevät ilmaukset:

Väitteet miten islamilainen ja eurooppalainen kulttuuri eivät voi elää sovussa. Eivätkä islamin uskoiset halua millään tavalla sopeuta muihin yhteiskuntiin.
Sitten teoriat Eurabista, eli miten aivan kaikilla muslimeilla on salaliitto vallata Eurooppa.
Kulttuurimarxilaisuus salaliittoteorian viljeleminen joka paikassa.
Maahanmuuton vastustaminen vain islamin uskoisten osalta.
Jne.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Patmos on täysin rinnastettavissa palkeilla toimivaan kansansoittimeen.
1
Ilmianna
Jaa
Patmos ei tietenkään kykene rajoittamaan uskonnonvapautta vaikka vahva tahtotila vallitseekin.

Uskonnonvapauden käsitettä fanaatikot ovat kyllä sitäkin auliisti laajentamaan siihen suuntaan, että uskonnonvapaus antaisi oikeuden loukata muiden ihmisten loukkaamattomia oikeuksia. Mutta sen kuin vain. Ketä se oikeasti edes haittaa?

Tästä on (onneksi) sekä KHO:n, että KKO:n päätös ettei tämä peli käy, uskonnonvapauslaki on alisteinen mm. tasa-arvoa ja syrjintää koskeville laeille.

Antaa heidän temmeltää.
Ilmianna
Jaa
Mitäs tästä tulee Déjà-vu? Patmoksen haarakonttori, Aa-yhdistys ja suuillisen kuuluisa puljun sen aikainen Johtaja Rahkonen? Ei muutu ääni vellikellossa :D
1
Ilmianna
Jaa
Räyhis vastustaa kaikkea. Välillä hän näyttäisi vastustavan itseäänkin!
Kommentoi
2
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Niinpä näytätkin, Räyhis.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Kun hän sotkeutuu verbaalisiin pelihousuihinsa kuten taas äsken, siinä voi niinkin käydä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Eikö se ole tärkeitä että laittaa periaattessa hanttiin? :D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
>> Patmoksen ja sen fanien suunnalta saadut uskonnonvapautta muka kannattavat viestit ovat olleet silkkaa teatteria ja koskevat todellisuudessa ainoastaan heidän omia vapauksiaan. <<

Totta. Patmoksen bossien ajatuksista ja motiiveista en tiedä, mutta Patmoksen rivilapaat tuntuu näkevän ihan oikeasti asian niin, että uskonnonvapautta on se, että jokainen saa elää, ajatella ja uskoa kuten he. Mutta kaikki sen ulkopuolella on jotain anarkiaa, syntiä tai itsestään selvästi kiellettyä.

>> Toki jokainen ajatteleva yksilö on tiennytkin, että kaikenlainen ääriuskonnollisuus vastustaa aina ihmisten yhtäläisiä oikeuksia ja vapauksia. <<

Totta. Jos joku fundamentalisti ei jotain ehdottomasti hyväksy, niin sitten hän ei sitä hyväksy.
Koska fundamentalisti ei halua kokea olevansa yleisten ja yhtäläisten oikeuksien ja tasa-arvon vastustaja so. jonkin sortin naristinen mulkvisti, niin hän on ratkaissut ongelman omalla tavallaan.

Eli fundamentalistin sanavarastossa sanat tasa-arvo, ihmisoikeus tai uskonnonvapaus tarkoittaa jotain sellaista, joka ei ole fundamentalistin päänsisäisen todellisuuden kanssa ristiriidassa.
Sitten ne kertoo, että jokaisella on tasa-arvoinen oikeus mennä avioliittoon vastakkaisen sukupuolen kanssa jne. hauskaa tarinaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
"....fundamentalistin sanavarastossa sanat tasa-arvo, ihmisoikeus tai uskonnonvapaus tarkoittaa jotain sellaista, joka ei ole fundamentalistin päänsisäisen todellisuuden kanssa ristiriidassa. "

Asia ratkaistaan sillä, että termilla annetaan uusi sisältö. Orwell maiseen tyyliiin.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mutta työmme kantaa hyvää hedelmää!

Muslimeita tulee uskoon täällä länsimaissa, varsinkin Suomessa, kun huomaavat, että me uskovaiset kristityt emme olekaan ihmishirviöitä kuten heille on opetettu. Uskovaiset olemme olleet pääosassa vapaaehtoistyössä ja siksi muslimit nyt hakeutuvat vapaiden suuntien tilaisuuksiin sankoin joukoin, joissa saavat osakseen ystävällistä hyväksyntää ja varusteita elämiseensä.

Samoin nyt jatkuvasti tulee tietoa siitä, että yhä lisääntyvässä määrin muslimeita tulee uskoon Jeesukseen, kun ovat pahasti pettyneet väkivaltaiseen islamiin. Samoin länteen tulleet muslimit ovat kirjoittavat paljon sukulaisilleen, että lännen kristityt uskovaiset eivät ole ollenkaan pahoja ihmisiä, vaan ystävällisiä ja auttavaisia. Ristiriita sen välillä mitä islamin papisto on heille kertonut kristityistä ja sen todellisuuden välillä panee monet muslimit "laskemaan että yksi ynnä yksi onkin kaksi" ja näin monet heistä kääntyvät kristityiksi, vaikka tappotuomio suvun taholta on varma, jos saavat tietää. Jeesukseen uskoontulleiden muslimien määrä lisääntyy nyt koko ajan islam-maissa ja varoja tähän radio-, netti- ja tvtyöhön tarvitaan nyt paljon.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
26 VASTAUSTA:
Mihin jäi se jargoni siitä, että muslimi valehtelee ketterästi muille kuin toiselle muslimille? Voitko siis luottaa näihin uskoontuloihin? ;D

Kanssakäyminen ja vuoropuhelu erilaisten kulttuurien välillä on aina hyväksi, Kuten kirjoituksessasi kirjoitit se auttaa myös hälventämään sterotypisiä ennakkoluuloja, molemmin puolin, jos vain olemme avoimia sille.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Tämänhän pitäisi olla hyvä uutinen nimimerkille Näin.on.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
>Uskovaiset olemme olleet pääosassa vapaaehtoistyössä ja siksi muslimit nyt hakeutuvat vapaiden suuntien tilaisuuksiin sankoin joukoin, joissa saavat osakseen ystävällistä hyväksyntää ja varusteita elämiseensä.

Ystävällistä hyväksyntää? Te ette hyväksy ainuttakaan muslimia, joka ei käänny oppiinne, vaan julistatte heidät Saatanan omiksi.

Montako muslimia Suomessa onkaan kääntynyt edustamaasi helluntailaisuuteen? Onko tämäkin salainen tieto ja jos on, niin miten ihmeessä lukumäärä ilman nimiä voi sellainen olla?

Kieroilua luvassa taas tuutin täydeltä...

Sinua emme tottele tässä asiassa. Kun muslimi saa uskovilta paljon apua ja luonnikasta suhtautumista, niin se panee heidät ajattelemaan ja epäilemään omaa papistoaan, että ovatkohan he nyt ihan totta heille puhuneet uskovaisista kristityistä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Tule.Mukaan kirjoitti:

Mitä mä sanoin. Korkkiruuvi on korkkiruuvi. :D

Todellisuudessa vapaisiin suuntiin rynnistäneet muslimien sankat joukot ovat lähes samanlaista satua kuin eheytyneet homot. Eivät aivan, sillä joitakin muslimeja on todella kääntynyt tai esittänyt kääntyneensä kristityiksi täkäläisissä uskonlahkoissa.

Islamissa ei ole mitään "papistoa" vaan uskonoppineita.

Islamin "papistoa" ovat mm. opettajat, mullahit ja imaamit. Olet oikeassa siinä, että islamissa ei ole varsinaista papistoa, mutta käytännön syistä käytämme tätä termiä, koska ihmiset tuntee vain "papiston" hengellisiksi johtajiksi.

Olet myös oikeassa, että vapaissa suunnissa muslimeita on tullut uskoon Jeesukseen Suomen alueella. Sekä muslimaissa että länsimaissa, varsinkin Suomessa, muslimeita nyt tulee sankoin joukoin, palautteen perusteella ainakin 1000 joka päivä, uskoon Jeesukseen. Ja tähän nyt tarvitaan lisää varoja, että saadaan tehdä muslimimaihin sekä radio-, netti- että tvtyötä monellakin eri kielellä. Olemme nyt ottaneet evankeliontien kohteiksi myös kurdit ja jesidit. Se väkivalta mikä on noissa maissa määräävä tekijä kauhistuttaa myös muslimeita ja kansoja lähi-idässä.

En minäkään mistään rynnistämisestä puhuisi. Kyllä moni kääntyy uuteen uskoon, koska aiemmin se ei ole ollut heille mahdollista. Siitä en tiedä, miten näissä vapaissa suunnissa toimitaan eli saavatko nuo tilaa hengelliseen kasvuun vai toimitaanko peirnteisesti, että kunhan vaan "tunnustaa, niin sen jälkeen ei muuta tarvita?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Repetietää kirjoitti:
Islamin "papistoa" ovat mm. opettajat, mullahit ja imaamit. Olet oikeassa siinä, että islamissa ei ole varsinaista papistoa, mutta käytännön syistä käytämme tätä termiä, koska ihmiset tuntee vain "papiston" hengellisiksi johtajiksi.

Olet myös oikeassa, että vapaissa suunnissa muslimeita on tullut uskoon Jeesukseen Suomen alueella. Sekä muslimaissa että länsimaissa, varsinkin Suomessa, muslimeita nyt tulee sankoin joukoin, palautteen perusteella ainakin 1000 joka päivä, uskoon Jeesukseen. Ja tähän nyt tarvitaan lisää varoja, että saadaan tehdä muslimimaihin sekä radio-, netti- että tvtyötä monellakin eri kielellä. Olemme nyt ottaneet evankeliontien kohteiksi myös kurdit ja jesidit. Se väkivalta mikä on noissa maissa määräävä tekijä kauhistuttaa myös muslimeita ja kansoja lähi-idässä.
"Ja tähän nyt tarvitaan lisää varoja, että saadaan tehdä muslimimaihin sekä radio-, netti- että tvtyötä monellakin eri kielellä."

Maailmassa on ziljoona järkevämpää avustuskohdetta kuin äärikristillisen propagandan tukeminen, tavoitteenaan yhden humpuukin vaihtaminen toiseen humpuukiin. 0 euroa saatte. Ihmisten tietoa pitää lisätä eikä luuloja!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
pubivisakoivuhalkopino kirjoitti:

En minäkään kovin innoissani ole tuosta käännytys työstä. Evankeliumin julistaminen ei ole käännyttämistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Repetietää kirjoitti:
Islamin "papistoa" ovat mm. opettajat, mullahit ja imaamit. Olet oikeassa siinä, että islamissa ei ole varsinaista papistoa, mutta käytännön syistä käytämme tätä termiä, koska ihmiset tuntee vain "papiston" hengellisiksi johtajiksi.

Olet myös oikeassa, että vapaissa suunnissa muslimeita on tullut uskoon Jeesukseen Suomen alueella. Sekä muslimaissa että länsimaissa, varsinkin Suomessa, muslimeita nyt tulee sankoin joukoin, palautteen perusteella ainakin 1000 joka päivä, uskoon Jeesukseen. Ja tähän nyt tarvitaan lisää varoja, että saadaan tehdä muslimimaihin sekä radio-, netti- että tvtyötä monellakin eri kielellä. Olemme nyt ottaneet evankeliontien kohteiksi myös kurdit ja jesidit. Se väkivalta mikä on noissa maissa määräävä tekijä kauhistuttaa myös muslimeita ja kansoja lähi-idässä.
Ketkä "me"? patmos?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mummomuori kirjoitti:
En minäkään kovin innoissani ole tuosta käännytys työstä. Evankeliumin julistaminen ei ole käännyttämistä.
Jeesus käski nimenomaan KÄÄNTYÄ.

Missä sinä julistat evankeliumia??????
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
usko.vainen kirjoitti:
Jeesus käski nimenomaan KÄÄNTYÄ.
Keiden? Eihän Jeesusta muut tottele kuin hänen jumaluuteensa uskovat. Heidänkö siis tulisi kääntyä ja mihin?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
RepeRuutikallo kirjoitti:
Keiden? Eihän Jeesusta muut tottele kuin hänen jumaluuteensa uskovat. Heidänkö siis tulisi kääntyä ja mihin?
Kaikkien jotka eivät vielä olleet kääntyneet.
Kaikkien tuli kääntyä pois entisetä elämästään - kääntää siis sille selkänsä ja aloittaa uusi elämä Jeesukessa. Ja sama pätee tänäkin päivänä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
usko.vainen kirjoitti:
Kaikkien jotka eivät vielä olleet kääntyneet.
Kaikkien tuli kääntyä pois entisetä elämästään - kääntää siis sille selkänsä ja aloittaa uusi elämä Jeesukessa. Ja sama pätee tänäkin päivänä.
Mutta eihän tuo porukka tottele Jeesusta. Ei ainakaan ellei hän loikkaa henkilökohtaisesti käskemään. Sitä odotellessa.

Varo vain, ettei käy kylmät, kun vehtaat ahkerasti vuoroin rekisteröitynä ja rekisteröitymättömänä. Tai mitäs mä semmosia varottelen... 😀
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
RepeRuutikallo kirjoitti:
Mutta eihän tuo porukka tottele Jeesusta. Ei ainakaan ellei hän loikkaa henkilökohtaisesti käskemään. Sitä odotellessa.

Varo vain, ettei käy kylmät, kun vehtaat ahkerasti vuoroin rekisteröitynä ja rekisteröitymättömänä. Tai mitäs mä semmosia varottelen... 😀
Annat varmaan joitakin esimerkkejä miten eivät tottele Jeesusta?

Oletko saanut jo munaa tällä viikolla, Räyhis? Sinähän olet homoseksuaali, Räyhis.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
usko.vainen kirjoitti:
Annat varmaan joitakin esimerkkejä miten eivät tottele Jeesusta?
Oletko vähän vajaa? Miksi Jeesuksen jumaluuteen uskomaton välittäisi pätkääkään hänen väitetyistä vaatimuksistaan?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
RepeRuutikallo kirjoitti:
Oletko vähän vajaa? Miksi Jeesuksen jumaluuteen uskomaton välittäisi pätkääkään hänen väitetyistä vaatimuksistaan?
Vajaa en ole mutta sinusta en tiedä 😋
Taidat sittenkin olla koska sanoit "Mutta eihän tuo porukka tottele Jeesusta." mutta sinulla ei kuitenkaan ole asiasta mitään esimerkkiä.

Osaatko ylipäätään muuta kuin kiukutella?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
usko.vainen kirjoitti:
Vajaa en ole mutta sinusta en tiedä 😋
Taidat sittenkin olla koska sanoit "Mutta eihän tuo porukka tottele Jeesusta." mutta sinulla ei kuitenkaan ole asiasta mitään esimerkkiä.

Osaatko ylipäätään muuta kuin kiukutella?
Minkälaisen esimerkin haluaisit aiheesta "jos ei usko Jeesuksen jumaluuteen ei häntä tottele"? En oikein ymmärrä mitä ihmettä olet vailla. Paitsi käytöstapoja tietenkin, kun samaan aikaan räyhäät koko ajan Räyhiksenä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
RepeRuutikallo kirjoitti:
Minkälaisen esimerkin haluaisit aiheesta "jos ei usko Jeesuksen jumaluuteen ei häntä tottele"? En oikein ymmärrä mitä ihmettä olet vailla. Paitsi käytöstapoja tietenkin, kun samaan aikaan räyhäät koko ajan Räyhiksenä.
Jos et pysty vastaamaan puheistasi ongelma on sinulla Et sinä turhaan ole OR 😊
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
usko.vainen kirjoitti:
Jos et pysty vastaamaan puheistasi ongelma on sinulla Et sinä turhaan ole OR 😊
Ymmärtääköhän sun sekoiluasi juuri nyt edes Korkkiruuvi? Pääset nurkasta kyllä pois kunhan maali on kuivunut. 😁
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
RepeRuutikallo kirjoitti:
Ymmärtääköhän sun sekoiluasi juuri nyt edes Korkkiruuvi? Pääset nurkasta kyllä pois kunhan maali on kuivunut. 😁
Sinä ainakin menet jokaisella kommentillasi yhä syvemmälle ja syvemmälle typeryydessäsi, OR mussukainen 😚
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Sinulla taitaa olla norsupyssy 😉
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
usko.vainen kirjoitti:
Sinulla taitaa olla norsupyssy 😉
Tuollainen itselleen puhuminen johtaa valkotakkisten hoiviin, eikä syyttä, Räyhis. 😉
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
oveltaovelleko kirjoitti:
Missä sinä julistat evankeliumia??????
Aika mnosessa kohtaa. Sinä olet fiksoitunut vain siihen uskonnolliseen jargoniin, että olet unohtanut mitä asiaa evankeliumeissa on.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Vastustaako Patmos uskonnonvapautta?

Usko.vainen-Räyhiksen äskeisen kommentin mukaan kyllä (pahoittelen hänen jatkuvia kirjoitusvirheitään):

"Minä en salli moskeijaoita Euroopassa enkä Suomessa.
Ne eivät kuulu tänne eikä kuulu muslimitkaan."

Koska tiedämme että Usko.vainen-Räyhis ei koskaan ole toista mieltä kuin johtajansa ja idolinsa Meller, Ahvio sekä "muslimityöntekijä" Keskitalo, jotka taas määrittävät mitä mieltä Patmos on, voinemme huoleti todeta että Patmoksen ja sen fanien suunnalta saadut uskonnonvapautta muka kannattavat viestit ovat olleet silkkaa teatteria ja koskevat todellisuudessa ainoastaan heidän omia vapauksiaan.

Toki jokainen ajatteleva yksilö on tiennytkin, että kaikenlainen ääriuskonnollisuus vastustaa aina ihmisten yhtäläisiä oikeuksia ja vapauksia. Kirjallisen vahvistuksen saaminen tälle on silti hieno juttu.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta