Käteisen vieminen Thaimaahan

Pahoittelen jos kuulostan urpolta, mutta säästeliäänä miehenä haluaisin viedä useamman satatonnia rahaa Thaimaahan mahdollisimman pienillä kuluilla. Ihan siis laillista rahaa.
Talletan ne siellä sitten pariin eri pankkiin.

Käteisen viemisen yläraja on 10000 euroa. Sen ylittävästä osasta pitäisi ilmoittaa tullille poistumispisteessä maasta poistuttaessa.

Ymmärrän kyllä että tällä pyritään vähentämään rahanpesua ja estää esimerkiksi terrorismin rahoittamista, mutta esimerkiksi jos olet hankkimassa taloa ja teet sen tilisiirtona Suomesta, niin sen tilisiirron kustannukset ja palkkiot ovat pankista riippuen melkoiset.
Puhutaan tuhansista euroista. Lisäksi bahtin kurssi perillä on aina parempi kuin Suomessa. Yhden bahtin kurssiero tekee 300 tuhannessa eurossa 300 tuhatta bahtia ja jotkut pankit ottaa 2,5% koko summasta siirrettäessä ja sekin on jo 7500 euroa pois pinkasta.

Jos kurssi on huono ja palkkio 2% niin se tekee -15000 euroa yhteensä, mikä ei ole pikku summa.

Western Union ei ota kuin 200-800 bahtia kertapalkkiona ulkomailta tulevasta tilisiirrosta ja antaa sen kurssin mikä valotaulussa sillä hetkellä lukee. Tosin en tiedä mikä on yläraja siirrolle niissä nakkareissa? Western Unionin konttoreita näyttää olevan 4700kpl Thaimaassa, joten ei niistä raha lopu.

Nooh, 500 euron uusina seteleinä esim 300 tuhatta euroa ei ole kuin 6 senttiä paksu nippu, jos tullissa sen sitten ilmoittaisi ja todistaisi alkuperän, mutta sellaista rahaa en kuitenkaan laittaisi rahtiin menevään laukkuun ja käsimatkatavaroissakin se hieman arveluttaa...

Kertokaapas nyt sitten te, jotka olette Euroja vieneet tai asunnon Euroilla ostaneet, että mikä on halvin tapa, vai oletteko mukisematta maksaneet pankin rosvokulut? Kiitos!
Ilmianna
Jaa

43 Vastausta

Tarvitset rahan vientiluvan suomen pankista ja rahat siirretään sen kautta ja tuontiluvan thaimaan ulkoministeriöstä, käteisellä ei voi asuntoa maksaa, luvat täytyy anoa erikseen, kummassakin päässä selvitetään alkuperä... toimii myös toisinpäin, eli ja myyt ostamasi asunnon thaimaasta, joudut ensin kaivamaan esille rahanvientitodistuksen, thaimaahan... lisäksi joudut maksamaan thaimaan kohteesta myyntivoitosta veron jos sitä on syntynyt
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
15 VASTAUSTA:
Jatkan edellistä enkä ole numeromies.

Mainitsit rahan pesun, joka tarkoittaa että et voi suomen tavoin myöskään thaimaassa tallettaa rahaa pankkiin selvittämättä sen laillista alkuperää.

Pelata voi yrittää, mutta asianmukainen rahansiirto niinnä kustannuksilla, kuin siitä syntyy on siirtää varat omalta tililtä suomesta omalle tilille thaimaahan, sekä toimia kuten numerohenkilö jo mainitsi.

Muu on temppuilua ja voinee aiheuttaa ongelmaa, joka toki on sinun asiasi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Eikös se ilmoitus käteisestä tehdä tullille eikä Suomen Pankille? Käsittääkseni ei myöskään ole mitään ylärajaa Suomesta vietävälle käteiselle, silloin kun se on ilmoitettu ja on alkuperästä todistus. Mitä se Suomen Pankki siinä välissä tekisi? Taitaa olla vanhaa tietoa.
Kyllä Thaimaan pankit ottaa suuriakin summia käteistä vastaan talletuksina, varsinkin kun todistukset on kunnossa.

Joo 20000 taalaa näyttää olevan käteisen tuontirajoitus Thaimaahan, mutta kukapas se siellä päässä tuomisia koskaan kollaa? Tosin helppoahan se on se ilmoituksen tekeminenkin, joten turha jättää sitä tekemättä.

Joskus olen vienyt parikin kertaa 15000 euroa, kun muistin väärin sen ilmoittamatta viemisen ylärajan. Sellainen raha mahtuu lompakkoon.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ei ole suomen pankki hoitaa kivuttomasti rahan siirron Thaipankkitilille, mutta rahan saapuessa tilille olla lupa thaimaan ulkoministeristä, muuten rahaa ei saa nostettua, en muista kuluja, ei olennaista eikä tarvitse rahaa kuljetella mukanaan...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
MIssään tapauksessa ei saa viedä taskussa isoja summia, voi olla että suomesta thaimaahan toimii vielä mutta thaimaasta saa viedä ilman lupaa 50.000 b, jos viet ja jäät kiinni rajalla en halua olla housuissasi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
656546456456 kirjoitti:
Ei ole suomen pankki hoitaa kivuttomasti rahan siirron Thaipankkitilille, mutta rahan saapuessa tilille olla lupa thaimaan ulkoministeristä, muuten rahaa ei saa nostettua, en muista kuluja, ei olennaista eikä tarvitse rahaa kuljetella mukanaan...
Ai ei ole olennaista? Jos tilisiirrosta viedään 15 tuhatta euroa niin kyllä se on aika olennaista ja kun aloittaja nimenomaan kysyy sitä halvinta keinoa.

Sillä 15 tuhannella saa Thaimaassa aika monta riisipussia, kuten hyvin tiedät.

Ja siihen kelpaa aivan varmasti kaikki muutki pankit tekemään sen siirron, kuin Suomen Pankki.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ei se kauheasti maksa muutamia satasia, kurssi on mitä on... suomenpankki ostaa hieman isompia määriä valuuttoja, kun yksittäinen pankki... luvan suosittelen hakemaan... tiedän tapauksia missä näin ei ole toimittu, ja ongelmia... tulee varmasti varsinkin kun yrität vaihtaa ensin b euroiksi, ja yrität viedä ne maasta.

Ok no se ei kuulosta pahalta. Kiitoksia tiedoista!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Eräästä asiasta haluan varoittaa, lainsäädäntö pankkitilin avaamisesta ulkomaalaiselle on muutunut tai muuttumassa, ilman vuoden viisumia pankit eivät avaa tiliä, eivätkä jotkut pankit avaan vasta kun on oltu vuosi maassa, kasikorn pankki avaa jos passissa vuoden leima, mutta ei kolmen kuukauden leimalla, bangkok bank ei avaa kuin vasta toisella vuoden leimalla, lisäksi pankit voivat pyytää eng. kielisen todistuksen että sinulla on säännöllisiä tuloja, vähintään 65000b kuukaudessa, jos ei ole voivat olla avaamatta, tärkeää on myös pitää tilillä rahaa, kolme kk alle 500b pankki sulkee tilin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
654767567657 kirjoitti:

Alla oikeaa tietoa pankkitilin avaamisesta.

http://thaimaansuomalainen.com/pankkitilin-avaamisehdoissa-suuria-eroja-pankkien-valilla/
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Voi olla voi olla, tuo info mitä kirjoitin tuli kuun alussa immigrationin virkailijoilta...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
656546456456 kirjoitti:
Voi olla voi olla, tuo info mitä kirjoitin tuli kuun alussa immigrationin virkailijoilta...
Miksi kyselet ja vielä väärästä virastosta eli imigrationin virkailijalta pankkitilien avauksista, niistä kysellään pankeista. Olet myös aiemmin kertonut että jo vuosia on ollut pankkitili täällä Thaimaassa miksi ihmeessä siis kyselet niistä ja vielä väärästä paikasta?

Mene nyt hyvä mies siellä Hua Hinissä vaikka varikolta kysymään pankkiasioista kyllä Sinua joku neuvoo vai nimitteletkö sielläkin kaikkia resuperse reppanoiksi ja Sinua vältellään?

Niin minä ja miehenikin asuimme ennen Hua Hinissä nyt muulla täällä ihanassa maassa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
656546456456 kirjoitti:
Ei se kauheasti maksa muutamia satasia, kurssi on mitä on... suomenpankki ostaa hieman isompia määriä valuuttoja, kun yksittäinen pankki... luvan suosittelen hakemaan... tiedän tapauksia missä näin ei ole toimittu, ja ongelmia... tulee varmasti varsinkin kun yrität vaihtaa ensin b euroiksi, ja yrität viedä ne maasta.
Taas valehtelet et varmasti yhtään tapausta.
Taidat olla patologinen valehtelia.
Kerro nyt millainen resuperse olen ja miten lääkitys on pielessä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ChanRakTH kirjoitti:
Miksi kyselet ja vielä väärästä virastosta eli imigrationin virkailijalta pankkitilien avauksista, niistä kysellään pankeista. Olet myös aiemmin kertonut että jo vuosia on ollut pankkitili täällä Thaimaassa miksi ihmeessä siis kyselet niistä ja vielä väärästä paikasta?

Mene nyt hyvä mies siellä Hua Hinissä vaikka varikolta kysymään pankkiasioista kyllä Sinua joku neuvoo vai nimitteletkö sielläkin kaikkia resuperse reppanoiksi ja Sinua vältellään?

Niin minä ja miehenikin asuimme ennen Hua Hinissä nyt muulla täällä ihanassa maassa.
Onko sinulla reppana noin paha olla, kun on noin vaikeaa, blu portissa oli immigrationin toimipisteen avajaiset ja heidän infotilaisuus, jossa kerrottiin lain muutoksista jotka vaikuttavat ulkomaalaisten elämään täällä thaimaassa, ja sinä että miehesi ei ole koskaan asunut täällä, lääkkeet tiedä itse mitä tarvitset.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
656546456456 kirjoitti:
Onko sinulla reppana noin paha olla, kun on noin vaikeaa, blu portissa oli immigrationin toimipisteen avajaiset ja heidän infotilaisuus, jossa kerrottiin lain muutoksista jotka vaikuttavat ulkomaalaisten elämään täällä thaimaassa, ja sinä että miehesi ei ole koskaan asunut täällä, lääkkeet tiedä itse mitä tarvitset.
Emmeköhän me tiedetä paremmin missä olemme asuneet ja missä asumme nyt täällä Thaimaassa. Lopetan keskustelun riidanhaastajan kanssa tähän.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
656546456456 kirjoitti:
Onko sinulla reppana noin paha olla, kun on noin vaikeaa, blu portissa oli immigrationin toimipisteen avajaiset ja heidän infotilaisuus, jossa kerrottiin lain muutoksista jotka vaikuttavat ulkomaalaisten elämään täällä thaimaassa, ja sinä että miehesi ei ole koskaan asunut täällä, lääkkeet tiedä itse mitä tarvitset.
Ja samaan aikaan kun Blue Portin Immergiationissa oli info tilaisuus Lerppa provoili palstoilla!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tim "Sharky" Wardilta poliisit varasti kassakaapista kultaharkon ja miljoona bahtia tekaistun ratsian yhteydessä. Timppa ei tykännyt ja poliisi ei uskaltanut pidättää riehuvaa karpaasia.
https://www.youtube.com/watch?v=TTDO3FgnX7k

Kotona ei kannata paljoa rahaa säilyttää. Ei edes kassakaapissa. Joku ne keikkaa aina. Kassakaappi asunnossa näkyvillä on kuin kutsukortti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kaikkein järkevintä ja turvallisinta on antaa rahat minulle säilytykseen. Käsittelen ja säilytän niitä kuin omiani.

Toimi seuraavasti. -Laita rahat muovipussiin, mene puoliltapäivin siihen Mc Donaldsin vierestä lähtevälle Soille ja kysy HD-moottoripyörän vieressä aurinkolasit päässä istuvalta lierihattuiselta mopotaksimieheltä Suomeksi "Onk Vekoo näkynny" ja jos se vastaa että "Asia kunnossa" niin ojennat sen kassin ja painut siitä sitten omille teillesi. Rahojasi voit sitten kysellä takaisin vaikka Jomtienin rannalla ananaskauppiaalta, tai ihan keneltä haluat, mutta aikaisintaan kuukauden päästä talletuksesta. Ne on varmaankin kasvamassa jossakin korkoa, jos niitä ei näkyä.

T: Veikko "Luihu" Pöllinen, Luihun Pantti, Pattaya
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Missäs palsta miljardöörit taas on luulisi tietävän useampikin kuin numeromies asiasta jotain, taitaa olla puheita vain.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
11 VASTAUSTA:
Rahamiesten ei tarvitse miettiä talletustapojen kustannuksia. Pistää vaan luottokortin vinkumaan niin asia on kunnossa. Rahamiehet eivät itse tee asuntokauppojakaan fyysisesti vaan välittäjät ja lakimiehet hoitaa homman niin ei tule sanomista eikä hiki. Pattayalta tunnen neljä suomalaista multimiljonääriä. Kaksi asuu condojen kattohuoneistoissa, yksi huvilalla ja yksi normaalissa isossa condoasunnossa. Miljonäärit on useimmiten varsin tarkkoja rahoistaan. Se on nousukkaiden hommaa enemmänkin levitellä niitä rahoja kuin rikkaiden.
Kivaahan se on kun on rahaa mitä levitellä! Jokainen tekee rahoillaan kuin parhaaksi näkee. Kunhan ei käyttäydy siten kuin erään E:llä alkavan kumikauppiaan poika Suomessa...

Numeromiehen tiedot olivat suurimmaksi osaksi vanhentuneita, kuten Lerpan itsensäkin parasta ennen päiväys on mennyt umpeen jo kasarilla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Sinun maailmassasi jokainen on miljardööri, jolla on työpaikka tai varaa lentolippuihin.
Se johtuu siitä että olet alisuorittaja sosiaalipummi joka ei keskity omiin vaan toisten asioihin. Mutta et ole yksin.
Suomeen on muodostumassa oikea kansanluokka kaltaisiasi ja ette enää osaa edes hävetä, vaan leikitte kalja ja kannabispäissänne jotakin suurta humanistia, vaikka olette kateellisia luuseripaskiaisia. Luulette että sosiaalituki on jokin kansalaispalkka jostakin ansioistanne kansanvallan teillä. Ei se ole. Se on viimeinen hätäkeino ja sen avulla teidän pitäisi hakeutua takaisin yhteiskunnan jäseniksi tekemällä töitä. Jokaiselle löytyy Suomessa töitä.
Se ei riitä että me veronmaksajat joudumme teidät elättämään, kun lisäksi saadaan kuunnelle vittuilua kaupanpäällisiksi ja katsella kyräilyänne.
Laitahan se itsetuntosi kuntoon. Vaihda kalja ja kannabis lenkkeilyyn ja alat miettiä mikä sinusta tulee isona.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
normi-iskä kirjoitti:

Niinkö on, ikävästi asiani... pitää varmaan tehdä jotain asioilleni.

huomioni kiinnittyi vain siihen että täällä kukaan ei ole vastannut itse kysymykseen tai avaukseen et myöskään sinä, numeromiestä lukuun ottamatta vaikka täällä on kertomansa mukaan useita kymmeniä condon omistajia,

numeromiehen vastaus ei ole täydellinen, vaikka sinne päin onkin, on myös mahdollista lähettää rahat oman pankin kautta thaimaahan, jolloin pankkisi tekee ilmoituksen suomenpankille, rahanviennistä. ja voit vielä vaikka käteisellä rahat thaimaahan, thaimaan päässä joudut hakemaan luvan niiden tallentamiseen pankkitilille, jonka ulkoministeriö myöntää anomuksesta sinulla pitää olla tämä englannin kielinen suomenpankilta saatu blanketti plakkarissa kun haet todistusta, tiedän tämän varmasti kun siirsin rahaa vuoden 2014 alussa pattayalta condon ostoa varten, mutta en itse vienyt vaan pankki lähetti ne suoraan pankkitililleni thaimaahan, minulle oli kertynyt bonuksia jolla maksoin siirtokulut.

Purkauksesi ihmetyttää, muutenkin asenneilmapiiri täällä on hyvin omituinen, lieneekö syynä mainitsemasi seikat, eli onko täällä lähes kaikki pudonneet johonkin sosiaaliturva kuoppaan.

Olen asunut pattaylla vuodesta 2012, ja ostin asunnon vuonna 2014 kun olin ensin asunut pari vuotta vuokralla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Niinhän se menee Donald.
En viitsinyt vastata aloitukseen ja kysymyksiin, kun ei prosentit ja keinottelu siirtokuluista kiinnosta summien ollessa tuota luokkaa.
Me olemme siirtäneet rahaa jolla olemme mm. ostaneet talon.
Ne on siirretty Nordeasta Thaimaalaiseen pankkiin perheen yhteiseltä tililtä Vaimon tilille ja myös sitten tuolta tililtä minun nimissäni olevalle tilille osa.
Ei myöskään kiinnosta nämä multimiljonäärijutut, eikä PatHua-oireilut, eli mainitsemasi omituinen asenneilmapiiri.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
RahanSiirtoOk kirjoitti:

Kyse noissa miljonäärijutuissa on samasta asiasta kuin Pattayan ja Pattayan turistien haukkumisen yhteydessä, eli joku jaksaa kadehtia ihan tavallisia ihmisiä. Täällähän on kadehdittu pienviljelijöitä, työttömiä, liitonrahamiehiä ja naureskeltu vanhoille pojille, lihaville sun muuta ala-arvoista paskaa heitetty jatkuvalla syötöllä. Kaikki ei tykkää sellaisesta ja kiusaa takaisin, kun netissä ei pysty turpaankaan vetämään.

Opetelkaa käyttäytymään kuin aikuiset, niin ei tule ongelmia eikä pahaa mieltä kenellekään. Ei matkailupalsta pitäisi olla mikään yli-ikäisten koulukiusaajien kokoontumispaikka.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Täällä ei ole kadehdittu yhtään mitään, se on näiden resuperseeen luoma mielikuva kaikista jotka on Pattaya kriittisiä, jokaisella suomalaisella on varmasti varaa matkustaa tänne jos niin haluaa, on sitten työtön tai ei, täällä pysyvästi asuminen on sitten toinen juttu, oleskelulupa vaatii kiinteät tulot, Suomesta tulojen saaminen on hankalaa ilman työtä, ja Thaimaassa et voi työtä tehdä ilman työlupaa, joka vaatii minimissään 2 milj.b panostuksen, ja kyvyn kantaa yrittämisen riskit vieraassa yritys kulttuurissa, näitä edellytyksiä harvalla suomessa on.

Jaa harvalla? Suomessa on keskituloisia ja varakkaita toista miljoonaa ihmistä. Jokaisella joka on työelämässä ollut plus kymmenen vuotta on vähintään sadantonnin omaisuus. Se että väität sen olevan iso raha, kertoo kaiken sinusta. Olet persaukinen ressukka ja sinut löydetään vielä. Sekopäänä olet esiintynyt nyt peloissasi jo "thaityttönä" ja "NumeroFanina" ja yrittänyt puolustella mielisairaita herjojasi. Tulet vastaamaan niistä vielä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Resuperse sinä vaan et selkeästi kuulu tuohon joukkoon, ja se on pilannut elämäsi, reppana... joudut huutelemaan lopunelämäsi puskista reppana, varasi riittävät juuri ja juuri lidl halvimpaan keppanaan, ja sätkiin,onneksi lääkkeesi maksaa kela, reppana... muitakin ilmeisesti rupeaa vituttamaan sairas herjailusi, reppana.

Pää kiinni transu. Lupasin ylläpidolle 1000 euroa IP-osoitteestasi. Katsellaan sitten kuka on reppana. Pattayalta ei kauaa hurauta Huaan, jos IP-osoite sinne vie. Suomessa moottoripyöräilijäkaverit tulee moikkaamaan, jos taas sinne osoite näyttää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ihan vapaasti vaan, mutta mistä sinä sellaisia rahoja, se vaatii pullonkeräystä kuukausia, sinun tuloilla ei makseta edes kissalle ruokapurkkia, säälittävää... siis oikeasti säälittävää...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
nähdäänpian kirjoitti:
Pää kiinni transu. Lupasin ylläpidolle 1000 euroa IP-osoitteestasi. Katsellaan sitten kuka on reppana. Pattayalta ei kauaa hurauta Huaan, jos IP-osoite sinne vie. Suomessa moottoripyöräilijäkaverit tulee moikkaamaan, jos taas sinne osoite näyttää.
Jätäppä poika oireilustas pois moottoripyöräilijäkaverit, sillä me tiedetään missä sun äiti asuu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mikä Teitä vaivaa ?
Jos on tuollaisia rahoja, niin tietenkin viet niitä pikkuhiljaa sinne Thaimaan
pankkitilille... voitat aina ilmaisen lennon, kun viet rahat itse.
Voittaa pirun paljon jo siinä, kun ei vaihda niitä suomessa miksikään.
Kysy Thaimaalaisesta pankista miten kannattaa toimia.
Ilmianna
Jaa
Perhanan säikyttelijät.. Minä kun luin nopeasti ensin että "Kataisen vieminen Thaimaahan" ja aloin jo katsella lentolippuja Bangkokista Timbuktuun..
Ilmianna
Jaa
Tullille ilmoitus riittää, siinä kysytään mihin tarkoitukseen raha aiotaan käyttää.
Thaimaan päässä punaista linjaa ja sama ilmoitus Thaimaan tullille.
Molemmista tulleista kopio rahan tuonnista niin silloin sinulla on näyttää virallinen todistus
rahan viennistä/tuonnista.
Esitä ko. dokomentit thaimaan viranomasille ja pankille talokauppaa tehdessä.
Saattavat lisäksi kysyä nostokuittia Suomalaisesta pankista!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Hyvä hanski vaikka ei tänne sais mitään oikeaa asiaa laittaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tulli tarvitsee yli 10.000 euron viennistä ilmoituksen joka on nimeltään tullinkäteisvientiilmoitus, jos olet ostamassa asuntoa thaimaasta tarvitset suomenpankin vientiluvan kuten aiemmin olen kertonut, kateisrahanvienti ja suomen pankin vientilupa on kaksi eri asiaa, missään tapauksessa käteisellä ei kannata kuljettaa moisia summia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Olisi mukava nähdä sellainen "suomen pankin" vientilupa. Ei Google ainakaan tiedä siitä mitään.
Pistähän linkkiä että mistä sellainen vientilupa löytyy? Netti puhuu vain tullille tehtävästä ilmoituksesta ja Thaimaalle tehtävästä tuontiluvasta. Missään ei puhuta "suomen pankin vientiluvasta" Linkkiä kehiin, kiitos!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tulli puhuu ainoastaan käteisen rahan kuljettamisesta, se kuuluu tullille...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Voit itse pyytää Suomen pankilta rahanvienti luvan, oma pankkisi pyytää sen ennen kuin siirto toteutetaan jos käytät omaa pankkia, mutta veloittaa siitä, siis tilisiirtona thai pankkiin.
Ilmianna
Jaa
Voihan sitä lupaa pyytää vaikka k-kauppiaalta, mutta tulli ilmoitus riittää!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kyllä jo on kyse käteisestä harvat vaan kuljettaa sellaisia summia käteisellä...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Minä lähetän 1500 euroa joka kuukausi Thaimaan pankkitilille netin kautta. Pankki ottaa siirrosta alle 10 euroa kerralta. Tilini on Bangkok Bankissa.
Ilmianna
Jaa
joo, mullakin on käteistä
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Toki on sinulla resuperse taas ei ole, siis käteistä ja järkeä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Käteisen vieminen Thaimaahan

Pahoittelen jos kuulostan urpolta, mutta säästeliäänä miehenä haluaisin viedä useamman satatonnia rahaa Thaimaahan mahdollisimman pienillä kuluilla. Ihan siis laillista rahaa.
Talletan ne siellä sitten pariin eri pankkiin.

Käteisen viemisen yläraja on 10000 euroa. Sen ylittävästä osasta pitäisi ilmoittaa tullille poistumispisteessä maasta poistuttaessa.

Ymmärrän kyllä että tällä pyritään vähentämään rahanpesua ja estää esimerkiksi terrorismin rahoittamista, mutta esimerkiksi jos olet hankkimassa taloa ja teet sen tilisiirtona Suomesta, niin sen tilisiirron kustannukset ja palkkiot ovat pankista riippuen melkoiset.
Puhutaan tuhansista euroista. Lisäksi bahtin kurssi perillä on aina parempi kuin Suomessa. Yhden bahtin kurssiero tekee 300 tuhannessa eurossa 300 tuhatta bahtia ja jotkut pankit ottaa 2,5% koko summasta siirrettäessä ja sekin on jo 7500 euroa pois pinkasta.

Jos kurssi on huono ja palkkio 2% niin se tekee -15000 euroa yhteensä, mikä ei ole pikku summa.

Western Union ei ota kuin 200-800 bahtia kertapalkkiona ulkomailta tulevasta tilisiirrosta ja antaa sen kurssin mikä valotaulussa sillä hetkellä lukee. Tosin en tiedä mikä on yläraja siirrolle niissä nakkareissa? Western Unionin konttoreita näyttää olevan 4700kpl Thaimaassa, joten ei niistä raha lopu.

Nooh, 500 euron uusina seteleinä esim 300 tuhatta euroa ei ole kuin 6 senttiä paksu nippu, jos tullissa sen sitten ilmoittaisi ja todistaisi alkuperän, mutta sellaista rahaa en kuitenkaan laittaisi rahtiin menevään laukkuun ja käsimatkatavaroissakin se hieman arveluttaa...

Kertokaapas nyt sitten te, jotka olette Euroja vieneet tai asunnon Euroilla ostaneet, että mikä on halvin tapa, vai oletteko mukisematta maksaneet pankin rosvokulut? Kiitos!

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta