Itä Suomessa oli työttömyyttä 1960-70

MielipiteenPukkaa

lukujen vaihteessa ja sitä on nytkin.
Meitä porukkaa läksi kuulopuheitten perään, kun kuultiin, että siellä on töitä ja järjestävät tilapaäisasunnon.
Ootettiin sitä, että työvoimatoimistosta tuovat lapuan, että " ole hyvä ja tule töihin".
Näin ei käynyt.
Ei tuotu työtä kotiin, piti lähteä sinne missä oli työtä.
Käveltiin työpaikoille ja kysyttiin, että " tarvitaanko miestä työhön" ? Ja kun alkuun päästiin, niin sen jälkeen on tarjottu työtä.
Meillä ikävä kyllä Suomessa on työttömyyskortistossa " jätkiä", joilla on synnynnäinen lorvikatari ja tätä kautta ovat työelämään sopeutumattomia ja hyödytttömiä yhteiskunnalle.
Mutta sama porukka on kova aukomaan turpaansa ja vaatimaan etuja.
Oikeita työttömiä arvostan ihmisenä, mutta näitä yhteiskunnan loisia en.
Lehdessä kirjoitetaan, että työnanatja häpeää olla suomalainen ja niin teen minäkin tässä tapauksessa;
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705142200132413_u0.shtml
Pääkaupunkiseudulla on pulaa ravintolahenkilökunnasta, raksaduunareista, siivojista jne.
Kortistossa on jengiä, mutta heille ei työ kelpaa.
On ehdotettu, että työttömiä laitetaan vaikka " palikkatöihin" ja se on HYVÄ.
Ihmisellä täytyy pitää yllä ns. normaali elämänrytmi ja siitä on hyötyä mielenterveydelle.
Lieksassa on paljon katujenvarsien siivosusta, risusavottaa ja monen monta muuta tekemistä.
Me kun tulemme lomalle näämme huonosti hoidetun ympäristön ja nämme tyhjää käveleviä kavereita, joille jo oman terveyden kannalta olisi hyvä, että on tekemistä.
Lomaa odotellessa, hyvää kevään jatkoa ja tulevaa kesää.

48

414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itärajan-ukko

      se on vuan jotennii vaikee lähtee
      tännehän ei töitä paljoo tule
      ja näillä seuvuilla ei oo tulevaisuutta
      jottai pientä työtä on mutta kukkaan ei isompoo sijotusta tie
      ja jos yritys tännein tulloo
      niin se tapettaan kateuvella
      suapi sitte nähä mietn tuon poijan käyp

    • totuuspaljastui

      60-luvulla Suomen suurimmat ikäluokat olivat vailla töitä ja työhalukkuuttakin siihen aikaan vielä oli joten laudat lyötiin kotimökin ikkunoihin lähtiessä. Suurimmalla osalla suuntana oli Ruotsin työmarkkinat ja siellä usein Volvon autotehtaat. Kotimaahan ensimmäiselle kesälomalle tultiin jo Volvolla ja kyläläiset luulivat,että Ruotsissa palkat ovat suuria. Totuus oli kuitenkin,että lomailtiin vuokra-autolla,mutta piti näyttää kuinka siellä rahaa mukamas vuollaan ja kyläläiset tulivat ihmettelemään komeaa Volvoa.

      • reippaastivaan

        Kyllä se oli lähdettävä ensin muualle opiskelemaan. Opiskelukesät Lieksassa kesätöissä jätskikioskissa. Syksyllä kun tuli 20v täytettyä niin työkkärin kautta työpaikka Helsinkiin ja sinne vaan oli lähdettävä. Kimppa-asunto oli työn puolesta. Siitä se itsensä elätys lähti ja työtä riitti välillä jopa kahta työtä toista päivällä, toista illalla. Nyt pari vuotta nautittu ansaitusta eläkkeestä.

      • MielipideTähän
        reippaastivaan kirjoitti:

        Kyllä se oli lähdettävä ensin muualle opiskelemaan. Opiskelukesät Lieksassa kesätöissä jätskikioskissa. Syksyllä kun tuli 20v täytettyä niin työkkärin kautta työpaikka Helsinkiin ja sinne vaan oli lähdettävä. Kimppa-asunto oli työn puolesta. Siitä se itsensä elätys lähti ja työtä riitti välillä jopa kahta työtä toista päivällä, toista illalla. Nyt pari vuotta nautittu ansaitusta eläkkeestä.

        No minä jäin eläkkeelle muutama vuosi sitten, mutta jatkan vielä työelämässä.
        No en täyspäiväisenä, mutta se tuo työ pitää mielen virkeenä.
        Vajaa kaks vuotta ja työtä yhtäjaksoisesti 50 vuotta ja silloin juon kakkukahfeet.
        Ai niin perustin aikanani tämän firman, loin itselle pysyvän työpaikan.
        Lapset on aina ollut faijan tukena ja syntyivät Helsingissä ja eivät halua lähteä
        Itä-Suomen korpimaisemiin ja myytiin perntötila veks.
        Itä-Suomi on kaunis, mutta se ei ihmistä elätä ja Suomessa on rahanhukkaa pitää koko Suomea ja osaa maaseutua asuttuna.

      • ahneen.paskainen.loppu
        MielipideTähän kirjoitti:

        Se on tuo ahneus ihmisllä verissä? Ei malteta viettää eläkepäiviä vaikka olisi aikakin jo iän puolesta! Joskus käy niin ettei sinne eläkkeelle sitten enää pääsekkään jos ei aikanaan lähde, tulee joku sairaus ja sitten maataan sairaalassa noituen. olisi pitänyt lähteä kun olisin päässyt!
        Ei anneta nuoremmille työpaikkaa, vaan luullaan että ollaan korvaamattomia, sa ollaan vaika ei tarviiskaan! Saattaa jäädä sitten se ylimääräinen eläkekertymä nauttimatta,,sellaisiakin tuttavapiirissä on ollut!

      • mitenootpuhas
        ahneen.paskainen.loppu kirjoitti:

        Minä ainakin itärajan pikkutöllistä lähtenyt köyhän kodin pentu en osaa jäädä ns. eläkkeelle, pyörimään toisten jaloissa.
        Pikkupennusta on töitä tehty ja rikkauksii ei oo saatu, mutta kun tekemättä ei osaa olla.
        Pikkujeesinkiä ilman palkkaakin on joskus tulle tehtyä, että ei jäykisty.
        Mutta jos joku viiihtyy eläkkeellä ja on ansainnut sen, niin se on hyvä.
        Sitten on näitä, jotka ei elämässä ole päivääkään työtä tehneet ja tuntevat sanan työn kiroukseksi ja nämä pitäs susille syöttää.
        Mutta niin kauan kun hokkarit kulukee, niin pientä puuhastelua.

      • JaTämäTosi
        ahneen.paskainen.loppu kirjoitti:

        Se on tuo ahneus ihmisllä verissä? Ei malteta viettää eläkepäiviä vaikka olisi aikakin jo iän puolesta! Joskus käy niin ettei sinne eläkkeelle sitten enää pääsekkään jos ei aikanaan lähde, tulee joku sairaus ja sitten maataan sairaalassa noituen. olisi pitänyt lähteä kun olisin päässyt!
        Ei anneta nuoremmille työpaikkaa, vaan luullaan että ollaan korvaamattomia, sa ollaan vaika ei tarviiskaan! Saattaa jäädä sitten se ylimääräinen eläkekertymä nauttimatta,,sellaisiakin tuttavapiirissä on ollut!

        Nyt oli pakko pysähtyä;
        Kiitos, nimimerkki ahneen.paskainen.loppu.
        Olen elämästä asunut n. 20 vuotta Pohjois Karjalassa ja muutaman kymmenen vuotta mm. Imatralla, Hämeenlinnassa, Helsingissä, Espoossa ja pienen tovin rajojen ulkopuolella.
        Tämän laitan tähän peiliksi, että ymmärrät mitä sanon.
        Edustat tyypillistä Pohois Karjalan ihmistä, joka on perimmältään kateellinen, katkera, kiero ja laiska, sen paljastaa mm. sinun kommenttisi,
        " ahneus".
        Suvullamme on yritys Pohjois Karjallassa ja semmoinen keskisuuri ja olen kiitollinen, että minun ei tarvitse osallistua sen toimintaan.
        Mutta asumiskokemuksella ja silä, että itsellä on ollut työntekijöitä
        " itärajalta", uskallan sanoa, "kateellinen, katkera, kiero ja laiska" ja se ei ole edes loukkaus, vaan kohteliaisuus.

      • itärajanmanu
        JaTämäTosi kirjoitti:

        no se onmpi meillä savolainen rasite
        mutta mukavahan se nuapurin assiita on pohtii
        unohtuu omat murheet
        ja jos mummo kaivoon putovvaa
        suap nauroo
        ja mikä se sen mukavampoo
        jos nuapurepäonnistuu

      • ahneen.paskainen.loppu
        JaTämäTosi kirjoitti:

        Nyt oli pakko pysähtyä;
        Kiitos, nimimerkki ahneen.paskainen.loppu.
        Olen elämästä asunut n. 20 vuotta Pohjois Karjalassa ja muutaman kymmenen vuotta mm. Imatralla, Hämeenlinnassa, Helsingissä, Espoossa ja pienen tovin rajojen ulkopuolella.
        Tämän laitan tähän peiliksi, että ymmärrät mitä sanon.
        Edustat tyypillistä Pohois Karjalan ihmistä, joka on perimmältään kateellinen, katkera, kiero ja laiska, sen paljastaa mm. sinun kommenttisi,
        " ahneus".
        Suvullamme on yritys Pohjois Karjallassa ja semmoinen keskisuuri ja olen kiitollinen, että minun ei tarvitse osallistua sen toimintaan.
        Mutta asumiskokemuksella ja silä, että itsellä on ollut työntekijöitä
        " itärajalta", uskallan sanoa, "kateellinen, katkera, kiero ja laiska" ja se ei ole edes loukkaus, vaan kohteliaisuus.

        Miksi kaikki jotka ovat erimieltä ovat laiskoja, katkeria,juoppoja, kateellisia, kieroja, ja mitä sitä nyt voisi olla? Ei se minulta ole pois vaikka olisit olisit floridassa talvet ja kesällä sukusi firmassa johtajana! Sanoin vain yleisesti, että pidän ihmisä ahneina jos ne sinnittelee yli eläkeikärajan töissä saadakseen suurempaa eläkettä? Itse olen jo vanhuuseläkkeellä ja aikapitkän työuran tehneenä,,siis muutakin kuin viinaa juonut! Aina kitistään ettei nuorille ole työpaikkoja, ja ei ne lisäännykkään jos vanhat horiskot on kynsinhampain työpaikoissa kiinni, eikä anna nuoremmille sijaa! Lakia pitää muuttaa, ettei olle yliaikaa töissä, jos on mahdollista päästä eläkkeelle! Ei ahneus mikään pahe ole, jos ei hyvekkään!

      • Urpo-ps

        no voi, voi.
        Sitäkö sinä ? voi, voi.
        mutta hyvinhä tuo kaver meitä kuvas
        elä välitä vietä eläkepäivii
        voi, voi

      • hehhehhheeee
        Urpo-ps kirjoitti:

        no voi, voi.
        Sitäkö sinä ? voi, voi.
        mutta hyvinhä tuo kaver meitä kuvas
        elä välitä vietä eläkepäivii
        voi, voi

        Mites se näyttää niinkuin ahneet alkaisi kiihtyä?

      • ahneen.paskainen.loppu
        Urpo-ps kirjoitti:

        no voi, voi.
        Sitäkö sinä ? voi, voi.
        mutta hyvinhä tuo kaver meitä kuvas
        elä välitä vietä eläkepäivii
        voi, voi

        Pitäiskö sinunkin antaa nuoremmille se työpaikkasi ja jäädä jo lopultakin eläkkeelle!

      • voityrittää
        ahneen.paskainen.loppu kirjoitti:

        Pitäiskö sinunkin antaa nuoremmille se työpaikkasi ja jäädä jo lopultakin eläkkeelle!

        On vain näin, että on ammatteja joihin ei voi nuoria palkata ?
        Kysyt miksi ?
        Ne on ammatteja joihin on ikänsä olut vaikea löytää luotettavia työntekijöitä.
        On vähän nykynuoria, että heidän asenteensa riittää.
        Ja sitten kun minunkaan ammatissa ei aina voi sanoa, että tuleeko 100 euroa vai 1000 euroa kuukaudessa, mutta se on varma, että rikastumaan ei pääse.

    • ei.jäänyt.Lieksaan

      Suuret ikäluokat tulivat työikäisiksi 60-luvulla eikä Lieksassa todellakaan kaikille töitä riittänyt. Minun isäni oli monien lieksalaisten kanssa ennen opiskelun aloittamistaan rakentamassa Espoon Tapiolaa. Majoitus oli parakkimuotoista ja moni haki lohtua koti-ikävään viinasta. Isäni välttyi moiselta ja sai muutaman kuukauden työkokeilun jälkeen opiskelupaikan ja valmistui aikanaan sähköinsinööriksi Tampereelta. Hän pääsi eläkkeelle suuren sähkölaitoksen palveluksesta kymmenisen vuotta sitten.

    • vesurinomistaja

      Entäs jos jokainen koneinsinööri menisi vuorollaan työkkäriin vesurin kanssa, ja sanoisi virkailijalle,,," Miss sie tarviit oikkein kunnon miest,,,täs siul on sellane"!
      Virkailija sanoisi,,,"Nuo pappilanluhan vesakot on pahimpia,,ota muutama koneinsinööri kaveriks, ja mene varmistamaan etti valkonaamat ole kerinnyt hakata kaikkia vesakoita"! Koneinsinöörit sanoisi paikalle mentyään,,,"Ai perkele mikä juon, hyö kuulliit meijän työkkärikäynnist, ja pisttiit valkonaamaporukan risusavottaan ennenaikojjaan"!
      "Mie jo aattelin jot kaikk eioo niinku pittää"! Sitten inssi sanoo kaverilleen,," Sikäls kun mie annan siul vesurin, niin sie nakkaat sen sokojokkeen, ja myö jätettää tää savotta työkalluin puuttees"! Millo tuon hauenpiä sattuu tuon lumpeenlehen kohal, nii sillo hiä hauk suap vesurin piähäsä"! " Mut piä kiiret, näit vesurloi nakellaa justtiisa"! "Nuoha ne valkonaamat koht kovil on, ku jouttuut itikoihe kans tappelemmaa ja hakkaamaa koko vesakon! "Ai perkele mikä juon"!

    • keinottelua

      Työeläkeyhtiöt nauraa partaansa,kun saivat suomalaisia jymäytettyä,että jatkaisivat työelämässä virallisen eläkeiän jälkeenkin. Kysytään miksi,no heidän toivomushan on,että kun työntekijä kuukahtaa työnsä ääreen,niin heiltä säästyy kertyneet eläkemaksut omiin bisneksiinsä. Tehkää vain töitä hautaan asti,mutta mielestäni työntekijälle eläkepäivät on ansaittu ja eläkeläistyöläinen vie nuorelta tärkeitä työpaikkoja,joten on yhteiskunnalle tuhoisa.

      • Herratnauraa

        Olen Sinun kanssa samaa mieltä.

    • reippaastiva

      Nimenomaan jäädessäni eläkkeelle henk.koht. eläkeiässä 64v.4kk. Vapautin työpaikan nuorelle työntekijälle. Vapaehtoista auttamistyötä ajattelin syksyllä ryhtyä tekemään.

    • Missämättää

      Kun vastikkeetonta rahaa ryhdyttiin jakamaan niin eikös työhalut hävinneet. Työttömät pitävät hirveää älämölöä, jos yritetään patistella työtä hakemaan. On kuulemma kyykytystä ja ihmisarvoa alentavaa. Ei ollut ihmisarvoa alentavaa, kun 60-luvulla noustiin Helsingin junaan äidin laittamat eväspalaset jenkkikassissa ja unelma työpaikasta. Tätä unelmaa on toteutettu yli 50 vuotta eikä yhtään kaduta. Pienellä palkalla aloitettiin ja vähän suuremmalla lopetettiin eikä kyykytyksestä ollut tietoakaan.

      • kumpi.lie.parempi

        Asenteesta.

    • syytä.vanhemmissakin

      Onko kiittäminen meissä pentujemme kasvattajissa? Oletteko koskaan tehneet niin, että ajattelitte ettei meidän pennuilla saa olla yhtä ankeaa kuin meillä oli, jotka menimme -60 luvulla töihin? Hommattiin penskoille kaikkea yliinkyllin ja samalla tehtiin selväksi, ettei tarvitse tehdä mitään, kaikkea saa kun vain pyytää, ettei ole niin vaikeaa kuin isällä ja äidillä oli!
      Samalla tuhottiin pentujemme yrityshalut työntekoon! Siinäpä se sitten onkin, eihän sitä mitään opi jos ei mitään tehdä! Koulussa viisautta opetetaan, mutta muuten sitten kädentaitoja ei ole, hyvä jos osaavat kattilassa vettä keittää, kananmunan keitto on jo liian vaikeaa! Mikäpäs siinä, kun aina on ollut valmista ruokaa pöydässä! Sitten pennut lähtee maailmalle,,jos lähtee! Onneksi meillä on on vain yksi lapsi, ja sillä kävi niin hyvä tuuri, että valmistui ammattiin ja on työhaluja tehdä työtä yrittäjänä!
      Pitäiskö vilkaista peiliin,,en tiedä!

      • TunnistankoOmakehun

        Tuuriko kävi, vai mikä, kun yllätys yllätys, sait itse lapsen, mutta ne muut joutuivat tyytymään "pentuihin"?

      • syytä.vanhemmissakin
        TunnistankoOmakehun kirjoitti:

        Tuuriko kävi, vai mikä, kun yllätys yllätys, sait itse lapsen, mutta ne muut joutuivat tyytymään "pentuihin"?

        No, toisilla on vielä pahemmin kun otetaan" lapset" huostaan, kun vanhemmista ei ole perheensä huoltajiksi! Tietysti sairauskin voi olla syynä, mutta usein holtiton elämäntapa johtaa huostaanottoon!
        En älynnyt tuota "lapsi" ,,"pentu" pointtia, olisin voinut kirjoitaa toisinkin! Sori vaan jos närkästyitte!

      • ArmasMulleAallontie

        Meillä kävi onnettomuus 1960 luvulla, ruvettiin huutamaan vapaata kasvatusta, ihmisen ja sukupuolien tasa-arvoa ja ajettiin perhe roskapönttöön ja nyt meillä on osin huoruudessa syntynyt äpäräsukupolvi, joka ei tiedä mikä velvollisuus ja vastuu on.
        Sitä ei opeteta ja syy on siinä, että lapsen olon helpottamiseksi isä ja äiti tekee kaiken ja hyväksyy kaiken.
        Nyt omia lapsiaan kasvattaa meidän suurten ikäluokkien jälkeläisten lapset, jotka ei kotoa saanut kunnon opastusta elämään
        Kunnioitus vanhempia, lakia ja järjestystä kohtaan on osin tuntematon ja lapsen kasvatus on ulkoistettu.
        Minä omat lapseni opetin tekemään ruokaa, siiivoamaan, tekemään kaikkea kodin työtä ja sanoin heille, että se äiti tekee teidän eteen ihan riittävästi.
        Opetin lapsille, että ilmaista rahaa ei ole, vaan sen eteen on tehtävä työtä.
        Vein pojankollin mukanani töihin kun toiset läksi kylille ja joskus kuulin siitä moitetta.
        Nyt tuo pojankolli on 44 vuotias ja aina siloin tällöin kiittää, että opetin tekemään työtä.
        Itse pidän ruuanlaitosta ja meillä ei syödä puolivalmisteita eikä pizzaa ja se takaa sen, että ruuan saa edullisemmin.
        Ai niin, vastapainoksi tulee tehtyä puukkoja ja Lieksassa on hyviä puukontekijöitä, minä valmista työsiirtolaisena muualla
        Olen ns. miehisessä ammatissa, neljän aikuisen lapsen isä ja kun toiset lähtee kaljille, pitää ne minua erikoisena kun sanon, että lupasin sille ja sille mammalle leipoa kaalipiirakkaa, lohipiirakka tai tehdä vaikka karjalanpiirakoita.
        On muuten hyödyllisempää, kin kaljoittelu.
        Mutta tavallaan säälin näitä nykynuoria, on meinaan liian kapeat eväät elämään ja se johtuu tästä nykymaailmasta.
        Poika tiaa itselle vaimon netista ja pyytää käyttöohjeen mukaan ja osa ei tiedä vielä 30 vuotaana omaa sukupuoltaan. ( sairasta)
        Ja meneppäs moitimaan nykyajan ihmisiä, niin saat korville.

    • RakastetaanToisiamme

      Kovin panee miettimään nuo "työteliäät" työttömien haukkujat! Kun siitä purkaa ja kerii motiiveja ja yllykkeitä, niin eihän voi kuin surullisena todeta, että siinä katkerat työnraatajat eivät elämässään ole kokeneet muuta arvostusta, kuin työn kautta tulevan "arvostuksen", ja siten siinä ainoassa tärkeyden tuomassa asiassa pitää roikkua keinolla millä tahansa. Elämä työuran loppumisen jälkeen jäisi tyhjäksi kuoreksi ja ihmisarvo nollaksi. Surullista!
      Kannattaisi kuitenkin muistaa, ettei se ihmisarvo määräydy tekojen mukaan, vaan on jokaisella vakio, teetpä sitten paljon tai vähän.
      Ja totuushan on, valitettavasti, ettei se oma arvo lisäänny sillä yhtään, vaikka kuinka toisia haukkuisi, tai jopa kuten vanha sananlasku sanoo, "Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin", sen paljastuminenhan se vasta olisikkin jo noloa!

    • Työnsätehnyt

      Ei kukaan hauku työttömiä haukkumisen ilosta ja ei se haukkumista ole, jos asiat sanoo niin kuin ne ovat. Jos on työtön niin on, mutta kyllä töitä on lähdettävä hakemaan kotinurkkia kauempaa, jos on terve ja työkykyinen. Kyllä töitä löytyy, jos ei nirsoile. Ei sitä ensimmäiseksi voi kuvitella pääsevänsä huippuhommiin mitä ne itse kunkin mielestä sitten ovatkaan. Edesmennyt isäni sanoi, että mikään työ ei käteen puutu joten kaikkeen työhön on tartuttava. Onhan tässä elämässä muutakin kuin työ, mutta kyllä sitä työn kautta saadaan leipää pöytään ja perheelle elantoa. Yhteiskunnan tai vanhempien ei tule rahoittaa jälkikasvun joutenoloa ja laiskottelua. Päättäjien ja vanhempien on todellakin syytä katsoa peiliin ja todeta, että ei tällainen kehitys ole kenenkään eduksi.

      • RakastetaanToisiamme

        Et taida ymmärtää, että niitä töitä ei ole missään sen enempää, ei Suomen rajojen sisällä, eikä -rajojen ulkopuolella. Muistatte varmaan sadun hölmöläisistä, jotka jatkoivat mattoa leikkaamalla toisesta päästä ja ompelivat sitten leikatun palan maton toiseen päähän. No selvähän se oli, ettei matto sillä sen pitemmäksi muuttunut. Aivan sama on työpaikkojen suhteen, ei ne siitä mihinkään lisäänny, jos työntekijät liikkuvat paikasta toiseen, aiheuttaa vain turhautumista, juurettomuutta ja turhaa ahdistusta.

        Suomen perustuslaissa on sanottu, että Suomen kansalaisilla on oikeus valita oma asuinpaikkansa, mutta ilmeisesti työttömille ei haluta antaa samoja oikeuksia, jotka muille on itsestään selvyyksiä. Ei ole työttömien vika, ettei yhteiskuntaa ole kyetty rakentamaan tasapuolisesti, vaan on suosittu silmät ummessa Etelä-Suomea, kuin hölmöläiset.
        Tosin työttömyys on maailmanlaajuinen ongelma, joten syyt ovat paljon syvemmällä ihmisluonnossa, kuten haluttomuudesta luopua omasta halustaan tulla aina vaan rikkaammaksi, samalla yrittäen riistää sieltä, mistä sitä riistettävää on riistettävissä, kuten köyhiltä.
        Ajatellanpa esimerkiksi, että työtunteja tasattaisiin kaikille saman verran, mutta samalla se tietenkin leikkaisi saatua työtuloa. No eipä se tietenkään aiheuttaisi riemuhyppelyä, koska rikastumisen kiihtyvyys supistuisi. Näin se vaan on, valitettavasti, joten on aivan turha syytellä työttömiä omista virheistään.

        Ahneus on yksi perisynneistä ja lisäisin siihen vielä haluttomuuden nähdä syitä omassa itsessään. Edesmennyt isäsi eli eri aikakaudella, eikä sillä "totuudella" ole enää sijaa tänä päivänä.

    • kjhihiuiuuigui

      Mikä siinä on teillä syyllistäjillä ettei mene jakeluu,n miten siellä etelän pätkätöillä elää ja maksaa vuokransa, ei teillä ole siihen antaa selvää ohjetta, kunhan vittuilette joutavaa! Ja miten näistäkään lieksan pitkäaikaistyöttömistä monikaan kykenee enää töihin, ja kuka palkkaa vanhoja töihin! Antakaapa vastaus asiaan!

      • UrmasVähäpöljä

        No ensinnäkin etelän pätkätöillä elää paremmin kuin kuukausipalkalla.
        ( on kokemusta ja pitkältä ajalta)
        Pitläaikaistyöttömät,oli ne Lieksassa tai muualla ovat ongelma.
        Moni on ollut ammattimies / nainen, mutta aika on kulkenut ohi ja työssä ei enää pärjää vahalla kokemuksella ja toinen este on ikä ja se on sääli.
        Ja aivan selvyydeksi, kukaan ei vittuile työttömille, mutta moni veronmaksaja huutaa sen perään, että sille rahalle mikä annetaan, saadaan vastine.
        Makaamalla ilmaisen rahan saaminen ei ole tasa-arvoa.
        Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jokainen tekee velvollsuutensa.
        Meillä on esim. paljon yksinäisiä vanhuksia, ihmisiä, jotka on rakentanut tämän maan ja olisi kohtuus, että auttasimme heitä ja tässä yksi työsarka vastineelle.

    • näinkinpäin

      Ei vanhat pääse minnekkään töihin, olipa ammattimies tai ei! Työnantajat ei uskalla ottaa riskiä että ottaa vanhoja työntekijöitä jotka sitteen alkaa sairausloman viettoon, ja taas pitää etsiä uusia tilalle! Ja sehän on normaali periaate ettei ilman pitäisi työttömänkään tehdä työtä, koska sitä ei tee nekään jotka ova hyvissä työsuhteissa, ja saa siitä palkkaa! Työtön on hullu jos lähtee jonnekkin talkootöihin palkatta, koska siitä katsotaan saavan etua sen jollel ilmaista työtä tehdään,,,talkootyökin on verollista! Talkoissa saatu ruokakin pitäisi ilmoittaa verottajalle, joten päässä pitää olla vikaa jos lähtee talkootöihin,, omalla kustannuksella ja omilla eväillä! Työssäkävijät voisi viikonloppuisin vapaa-ajallaan tehdä talkootöitä jos kiinnostaa, teillä on enempi rahaa ostaa bensaa ja ruokaa, ja rahaa muihin kuluihin!

      • eiSelityksiä

        Valitusta, valitusta valitusta.
        Ihmisen oma saamattomuus ajaa ulkopuolelle yhteiskunnan.
        Sipilän hallitus on oikealla linjalla ja ilmaisen rahanjako pitää lopettaa.

    • MieteJaLoitsu

      Ihan vain se, että meillä on kapitalistinen markkinajärjestelmä ja se pelaa omien sääntöjen mukaan.
      Meillä on demokraattisesti valittu eduskunta ja se toimii äänestäjien valtakirjalla
      Me pelaamme niilä " korteilla", jotka meillä on kädessä.
      Meillä on työttömyyttä ja se ei näillä keinoin poistu.
      Meillä on eriarvoinen yhteiskunta, mutta me olemme itse sen valinneet, aina neljän vuoden välein me valitsemme suunnan.
      En usko, että turha valittaminen auttaa.
      Mutta se, että meidän tulee ihmistä kannustaa omaan toimintaan ja siinä on hyvä, että päivärahoihin laitetaan työvelvoite.

      • RakastetaanToisiamme

        Meillä on kapitalistinen yhteiskunta ja sen suurin ongelma on, että yksilöt kilpailevat keskenään saadakseen mahdollisimman paljon henkilökohtaisia hyötyjä, tässä tapauksessa palkkaa. Jostainhan se palkan kasvuun tarvittava raha on sitten revittävä ja selväähän on, ettei rikas mene toisen rikkaan kukkarolle vaan se "kasvu" on haettava sieltä mistä sen helpoiten saa, tässä tapauksessa puolustuskyvytömimmiltä ihmisiltä.

        Kannustaminen on positiivista tukemista, työttömien rankaisutoimet eivät sitä ole, eivätkä kohdistu edes oikeaan osoitteeseen. Rankaisijat löytävät kyllä syyliset, jos haluavat niitä etsiä, vilkaisemalla peiliin!

      • kuhan-kysyn
        RakastetaanToisiamme kirjoitti:

        Mikä on rangaistustoimi?
        Jos veloitetaan ilmaisen rahan eteen tekemään jotain, onko se rangaistus ?
        Minusta rangaistus on se, että veronmaksajt joutuu elättämään näin suuren porukan ilman mitään velvoitetta.
        Häpeä kun puhut rangaistuksesta.

      • itärajan-ukko
        kuhan-kysyn kirjoitti:

        Mikä on rangaistustoimi?
        Jos veloitetaan ilmaisen rahan eteen tekemään jotain, onko se rangaistus ?
        Minusta rangaistus on se, että veronmaksajt joutuu elättämään näin suuren porukan ilman mitään velvoitetta.
        Häpeä kun puhut rangaistuksesta.

        minä niän assiin tälleen jotta se tämä suomen kansa on ikäsä ollu nurkuja, suamaton , kattellinen ja katkera
        työttömyys on paskamaista mutta jottainhan sennii rahan etteen pitäs tehä
        myö etittään syytä aina toisesta
        meijännii kyläpahsasessa on sekä isä jotta poijat työttömänä ja nuapurin poijat käyp etelässä työssä ja on pyytännä näitä toissiihi mukkaa
        mutta pamkolla on lämpimämpöö ja jos vaikk atulis kalloo
        voi mahoton kun ois ratkasu semmonen hyvä
        ja minun mieleen noussoo ensimäisenä stalin
        hiän ratko onkelmi noppeesti

      • RakastetaanToisiamme
        itärajan-ukko kirjoitti:

        Kyllä, nimen omaan puhun rankaisusta, jota se onkin, koska työttömät itse eivät ole syy työttömyyteen. Luit kai kirjoitukseni hölmöläisten maton jatkamisesta hieman ylempää? Jos täältä menee työn perässä ihminen töihin vaikkapa Helsinkiin, se työpaikka on pois jo valmiiksi Helsingissä asuvalta, se jos mikä on sitä hölmöläisten meininkiä, eikä vähennä yhtään työttömyyttä. Mikäli pystyt todistamaan hölmöläisten maton jatkamisen älykkääksi teoksi, niin vasta sitten voit todistaa työttömyyden vähenemisen, kun työttömät sinkoilevat ristiinrastiin pitkin Suomen tannerta. Vaikka se naapuri onkin sinne Etelä-Suomeen singahtanutkin työn perässä, ei se ole vähentänyt yhtään työttömien määrää koko Suomea ajatellen.

        Hölmöläisten menetelmillä ei työttömyyttä ratkaista, eikä työttömiä rankaisemalla. Ainut positiivinen asia onkin se, että työttömien mollaajat voivat tuntea itsensä hetken kuninkaiksi!
        Sääli silti niitä jo valmiiksi lyötyjä työttömyyttä, mutta no, kaikella on hintansa.

      • sorrysiitä

        Piti kirjoitta, että "sääli silti niitä jo valmiiksi lyötyjä työttömiä, ...."

      • Etelässä on enempi vapaita työpaikkoja ja paikallisetkaan eivät saa kai täytettyä kaikkia. Sillä tavalla ei ainakaan kuitenkaan työttömyys vähene että jää syrjäseuduilla odottamaan työpaikkaa jota ei koskaan tule. Työttömyys kokonaisuutena ei ehkä vähene kun yksi ihminen lähtee etelään, mutta omaan elämäänsä ihminen voi saada jonkinlaista muutosta ja parannusta.

    • hyvin.menee

      Minä taas näen asian niin, että ihmiset ovat saamattomia, laiskoja, juoppoja, narkkareita, ja rikollisia! Työnteko ei heitä kiinnosta, enkä ymmärrä miksi? Ettekö ajattele että yrityksen on tuotettava voittoa vähintään noin 20% vuosittain?Onneksi sukumme on varakasta yrityksemme vuoksi, eikä huolta ole rahasta!
      Työntekijöiden irtisanominen pitää tehdä helpommaksi, ja työpaikkakohtainen palkkaus! Ammattiliitot on lakkautettava, koska ne ovat suurimpana esteenä työllistämiselle! Myös ulkomailta on tuotava lisää apinantasolla olevaa työvoimaa, joka ei ymmärrä rahasta mitään! Entiset apinat ei lähde nekään töihin, kun valtio elättää ne kutaleet!

      • Timon-varjo

        mitä sinäkin persaukinen pelleilet
        olet entinen taistolainen, pummi ja saamaton ja käännät asiat nurinpäin
        häpeä ketku

      • hyvin.menee
        Timon-varjo kirjoitti:

        mitä sinäkin persaukinen pelleilet
        olet entinen taistolainen, pummi ja saamaton ja käännät asiat nurinpäin
        häpeä ketku

        Väitätkö ettei tuo ole suuntaus nyky-yhteiskunnassa? Aina on valitus ja syyllistys,,kukaan ei teeilman töitä,,ammattiliitto on jarruna,,,,kukaan ei kiinnostu tekemään erikseen sovitulla palkalla, joka on alle tes sopimuksen,,,,,vain tuontityövoiman palkkaaminen on kannattavaa ja halpaa,,,,,,yrityksen pitää tehdä voittoa aina,,,,,,irtisanominen helpommaksi,,,,,,laiskat ei tee työtä,,,,,,mikä tuossa ei pidä paikkaansa, sanoppa kapitalistin kutale!

    • huomannut-olen

      Ruvetkaa kaikki uuninpankoiksi, siis erittäin viisaaksi työttömäksi toisten neuvojaksi! Ei sen väliä vaikka ette saa kuin lämmintä paskaa aikaiseksi, mutta pääasia että olet aina oikeassa!

    • valitettavasti

      kyllähän nyt ne ovat töissä jo joita yhteiskunta tarvitsee, teistä lopuista, noh voisi käyttää nimitystä "turha joukko".

      (valitettavasti yhteiskunta, edes globaali sellainen ei teitä tarvitse enää.)

    • poiuytrewjuhygtfr

      Mutta matuja lisää, vaikka olisivat naendertaliasteella, nehän on tuottavia, vai mitä!

      • kuhan-kysyn

        Katohan heräshän se runkku-petteri viimennii ja purkaa viisauven meijän näkyvviin
        Sinulla se on sana hallussa ja tietämys ylvertanen
        Mukavempoo väkkee ne maahantulleet on kun sinä
        ei oo niin yksikertassii
        No muistahan kyssyy äiteeltä jotta mitä varten se isällä ol nainen ?

    • kyllänetietää

      kaikki ketkä ei ole töissä ovat juoppoja ja laiskoja, niin sanoo viisaat! Pitää todella paikkansa, koska vain ahkerat käy töissä!

    • patenttihaussa

      Pankkolaiset tekee aivotyötä,kun vain sanotuksi saisi mitä ajattelee.

      • urpo-ite

        Se vain on suuri harmi, että se viisaus jää sinne pankolle, samaan koloon pierun kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe