Keskustelu rahaliitosta

mikääneiärsytäniinkuin

Mitähän tuokin tarkoittaa - mikä on rahaliitto?! Ranskan ja Saksan neuvotteluista kertovassa Yle-uutisessa, kun he päättävät nyt EU:lle suunnan lukee näin: "Se pitää sisällään perussopimusmuutokset ja esimerkiksi rahaliiton luonteen merkittävän muuttamisen...".

Googlasin, ja tuli vastaan tällainen Suomen valtiovarainministeriöstä, josta sitten yritin löytää johtopäätöstä.

"Tässä viimeisessä jaksossa olen sijoittanut talous- ja rahaliiton osaksi Euroopan pit
kään jatkunutta taloudellista integraatiota. Nykymuodossaan talous- ja rahaliitto on nuori
instituutio. Finanssikriisi on sen ensimmäinen vaikea tilanne. Se osoitti puutteita talous-
ja rahaliiton instituutioissa, mutta myös sen, että kaikki talous- ja rahaliittoon kuuluneet
maat eivät ole pitäneet omia talouksiaan kunnossa ja kilpailukykyisinä globalisoituneessa
maailmassa."

http://vm.fi/documents/10623/1106966/Tietoisuus talous ja rahaliiton riskeist/439109a5-b2ea-4348-85a0-c51a979d158f?version=1.0

Niin siis minäkin tiedän, että tuo integraatiohan on ollut koko jutun idea?! Mutta tutkijalle on syytä kertoa sen verran - että Suomen 90-luvun finanssikriisi, joka kaupattiin kansalle, että laitetaan asuntomarkkinat kuriin, olikin todellisuudessa rahojen ryöstö, joka organisoitiin pankkien kautta mm. Neitsytsaarien hotellihankkeen rahoittamisella sun muilla tarkoitushakuisen järjettömillä lainoituksilla, jotta päästiin pankkitukiin asti.

Samoin, kun tämä operaatio toteutettiin Euroopan laajuisesti, niin siinä rahoitettiin mm. Espanjassa mustilla pankkikorteilla täysin holtittomasti silmäätekeviä ja eliittiä ilman minkäänlaista takaisinmaksuvelvoitetta rahankäyttöön. Myös EU:n Barroso sopi kreikkalaisen laivanvarustajan kanssa jättimäisiä lainoja. Näiden lainojen idea oli viedä pankit pelastuksen partaalle, jolloin valtiot tulivat apuun, ja saatiin valtioiden tilinpäätökset alijäämälle väitteellä, että valtiot ovatkin eläneet ylivarojen. Tätä tarvittiin myös propagandamielessä, että ihmiset olivat kreikkalaisten, portugalilaisten tai vaikka espanjalaisten kimpussa, eivätkä uutta rahaliittoa luomassa olleiden poliitikkojensa. Todennäköisesti anonyymi hallintarekisteri on ihan samaa sarjaa.

Mutta että tuola virallista propagandapaskaa on vielä luettava jostakin tutkimuksest... Vai pitäisikö ihan oikeasti uskoa, että Suomessa on noin idiootteja tutkijoita tai parisataa sivuisten tiedotusten tekijöitä?!

Seppo Tiihonen, Helsingin Yliopisto, kun toteat, että kaikki talous- ja rahaliittoon kuuluneet maat eivät ole pitäneet omia talouksiaan kunnossa, niin havaitsitko, että miksihän Kreikka oli ilman suomalaisten apua selvinnyt ennen tätä jo tuhansia vuosia, mutta nyt EU:n myötä ei enää selvinnytkään?

6

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulikoshokkina

      Tutkimustarkastelun sivu 93 - siinä Korkman toteaa, että ”Toiset kuvittelevat EU:n tai sen jäsenmaiden rientävän yksittäisen valtion avuksi vaikeuksien käydessä ylivoimaiseksi. Tämäkään ei ole uskottavaa (eikä perussopimuksen mukaan sallittuakaan)muiden maiden kansalaisilla ei ole haluja ryhtyä holtittoman politiikan maan maksumiehiksi.”

      EU-maan ajautumista maksukyvyttömyyteen Korkman ei pitänyt vielä pitkään kovinkaan todennäköisenä, mutta sanoo, että ”valtion konkurssi ei historian valossa ole mitenkään kovin eriskummallinen ilmiö.” Hän arvelee, että ”Italian valtion lainoja salkussaan pitäneet talousyksiköt kärsisivät tuntuvia luottotappioita. Luultavaa on, että EKP ja EU:n jäsenmaat joutuisivat tekemään jonkinasteisia interventioita pankkijärjestelmän vakauden turvaamiseksi (ryhtymättä kuitenkaan laajasti lainojen maksumiehiksi). ”

      Seuraavilla sivuilla tulee sitten tuon finanssikriisin analysointia - kannattaa lukea linkistä - mielenkiintoista luettavaa.

      • huijausalkaa

        Tekstissä Ecofin astuu kuvaan mukaan Kataisen johtamana (vuodesta 2006) vuonna 2008, kun ”Lokakuussa 2008, heti Lehman Brothersin konkurssin jälkeen Ecofin-neuvosto päätti
        yhteisistä toimenpiteistä rahoitusmarkkinoiden vakauden palauttamiseksi. Tavoitteena oli
        pankkitallettajien edun ja rahoitusjärjestelmän vakauden turvaaminen. Vakauden kannalta
        merkittäviä rahoituslaitoksia päätettiin pääomittaa. Talletussuojaa korotettiin kautta linjan
        kaikkialla Euroopassa. Merkittävimmät toimenpiteet olivat valtion takaukset pankkien liikkeeseen laskemille uusille velkainstrumenteille, oman pääomanehtoisten sijoitusten tekeminen toimintakykyisiin pankkeihin valtion varoista sekä kriisipankin pelastaminen valtiolta tulevan pääomituksen avulla. Suomessa eduskunta myönsi 50 miljardin euron vakuudet pankkien varainhankinnalle.”

        EKP:n ohella myös Euroopan valtiot päättivät taata pankkitalletuksia. Ja pankkijärjestelmän pystyssä pitämiseksi hallitukset tukivat yksityisen sektorin pankkifuusioita ja pääomittivat pankkeja verovaroin sekä tukivat niiden varainhankintaa valtiontakauksin.

        Tässä kohtaa nyt sitten elävät kreikkalaisetkin ylivarojen - siis se mitä meille mediassa uutisoitiin - ja kerrottiin tavallisen kreikkalaisen ja portugalilaisen eläke-eduista sun muista tuhlaamisista. Ja laiskojakin ne oli - eivätkä antaneet kuittia ostoksista (kuitilla todellisuudessa ei ole siellä mitään tekemistä veronmaksun kanssa).

        Ja tässä kohdassa alkaa sitten jo näkymään kriisin tarkoitushakuisuus - valtioiden alijäämillä ei olekaan enää mitään merkitystä:

        ”Sen ohella, että Euroopan komissio toimi aktiivisesti rahoitusmarkkinoiden vakauden
        turvaamiseksi, se kannusti hallituksia valmistamaan talouden elvytysohjelmia. Komissio
        ei pitänyt julkisen velan ja velkajäämien kasvua finanssikriisin iskiessä kaikella voimal
        laan Eurooppaan ongelmana, vaikka Maastrichtin sopimuksen kriteerit tulivatkin rikotuksia monissa maissa.”

        Siis se oli nigerialainen huijaus, johon EU:n jäsenvaltiot menivät?


      • ristiriidoissa

        Tehdään perusta tarkoituksellisen virheelliseksi, ja synnytetään kriisi, jonka korjaukseksi tarvitaan yhä syvempi integraatio ja lopulta tuo pankkiunioni - näinhän se meni. Tuon mittaluokan virhettä ei alkuun olisi voinut syntyä kuin tarkoitushakuisesti. Tekstin sivu 117:

        ”Selvityksen ensimmäisistä luvuista on käynyt ilmi, että talous- ja rahaliittoa rakennetta
        essa hallitus ja eduskunta tunnistivat useita rahaliiton rakenteellisia ongelmia. Samaan
        aikaan käydyssä tutkijakeskustelussa tunnistettiin myös sellaisia vikoja ja EMU:n raken
        teellisia piirteitä, jotka eivät sopineet talousteoreettisiin malleihin. Se ei nojaudu tutkijoiden esittämiin talouspoliittisiin suosituksiin vaan on poliittinen projekti.

        Kun talous- ja rahaliittoa ei muodostettu talousunionin taloudellisia rakennusperiaat
        teita seuraten, sitä ei myöskään hoidettu niiden mukaisesti vaan rajoitetun rationaalisuuden
        oletusten mukaisesti. Tämän taustan mielessä pitäminen tekee ymmärrettäväksi finanssi
        kriisin ja Euroopan valtioiden velkakriisin synnyn ja kehityksen.

        Eurojärjestelmässä mukana olevien maiden sitoutuminen yhteisen politiikan toteut
        tamiseen ei vastannut järjestelmän teknokraattisten suunnittelijoiden odotuksia. ”

        Tuo yhteinen politiikkaa oli siis Kolmanen tien politikkaa ja sen talousjärjestelmä on Sosiaalinen markkinatalous. Molemmat saksalaisen valtiovarainministerin Konrad Adenauerin käsialaa - kuten myös koko Euroopan yhdentymisen idea. Poliittinen puolue, josta edellä puhutaan, on tietysti EPP toisen maailmansodan ajalta, jonka johtajia on Katainen ja kunniapuheenjohtaja on Sauli Niinistö.

        Kirjoituksessa otetaan esille ongelmana se, että poliittiset päättäjät tuossa järjestelmässä ovat vastuussa teoistaan EU-instituutioille, vaikka todellisuudessa he ovat vastuussa jäsenmaiden kansalaisille.

        Tästä syntyy ratkaisematon ristiriita, joka estää ko. järjestelmän sujuvan toimimisen.

        Tähän minä totean, että sen pystyy korjaamaan vain sillä, että jäsenmaissa ei enää pidetä ollenkaan poliittisia vaaleja - niitähän ei todellisuudessa ole Brysselissäkään, vaan kyseessä on diktatuuri - koska poliitikot eivät uskalla kertoa totuutta kansalaisille, koska heitä ei enää äänestettäisi. Ja se on mihin tämä järjestelmä tähtääkin.

        Askel askeleelta poliitikot uppoavat vain yhä syvemmälle suohon. Kirjoituskesta näkee, että miten viattomasti ja sinisilmäisenä lähdettiin hoitamaan finanssikriisiä.

        Tekstin mukaan on kaksi vaihtoehtoa: EU hajoaa tai jäsenvaltioiden vaalit lopetetaan. Muuten ristiriita ei ratkesa.


      • operaatioohi

        Kuitenkin vähän ennen loppua - kerrotaan, että poliittista unionia ei saatukaan todellisuudessa syntymään, eikä edes pankkiunionia valtioiden päämiehet suhtautuivat nihkeästi vuonna 2012 tilanteen etenemiseen.

        Mutta edelleen kysyn - asia, jota ei löytynyt tuosta tutkielmasta - missä ovat velkakirjat ja kenen hallussa ne ovat koskien velkoja, joita Suomi on takaamassa? Onko siinä kyseessä se rahasumma, jolla Britaniankin pitäisi ostaa itsensä EU:sta vapaaksi

        ”Askeleet talousunionin suuntaan talouspolitiikan keskitettyjen ohjausvälineiden käyttöönottamisen avulla kaatuivat kansallisten etujen puolustajien voittaessa kädenväännön. Siitä huolimatta, että ongelmat tunnistettiin, Euroopan poliittiset johtajat päättivät pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa, joka laadittiin kun EMU perustettiin.”

        Tekstin mukaan vuonna 2012 Van Rompuy yritti edetä tiivistymisen tietä, ja laati suunnitelman hyvin tietäen EMU:n poliittisen taustan. Sen keskeiset osat ovat 1) yhdennetty rahoituskehys, 2) yhdennetty finanssipoliittinen kehys ja 3) yhdennetty talouspoliittinen kehys, mutta Van Rompuyn esitykset saivat samansuuntaisen viileän vastaanoton jäsenmaissa kuin mihin Delorsin suunnitelma oli törmännyt aikanaan, joten oletettavasti tilanne on jäätynyt tuohon vuoden 2012 paitsioon ja edennyt vain Britanian eroilmoituksen verran, niinkö?

        Käsittäisin, että Kolmannen tien politiikaltaan operaatio on tullut finaaliin - ja Saksasta ilmoitettiinkin Adenauerin toimistoon - tai toimiin - tehtävästä miljoonia euroja maksavasta tutkinasta. Ja nyt sitten Merkel ja Ranskan uusi presidentti yrittävät laatia jotakin suunnitelmia, että miten tässä nyt EU:n kanssa selvittäisiin.


      • tietomenisinne

    • demokratiavahvistus

      Ja tämän päivän uutinen - tieto EU-tuomioistuimen päätöksestä - entisestään vahvistaa jäsenvaltioiden omaa demokratiaa.

      ”EU-tuomioistuin: EU:n kauppasopimukset hyväksyttävä jäsenmaiden parlamenteissa

      Politiikka 10:12, 17.5.2017

      EU-tuomioistuin on linjannut, että Euroopan unionin tekemät kauppasopimukset on hyväksyttävä jäsenmaiden kansallisissa parlamenteissa.

      Sen päätös koskee EU:n ja Singaporen vuonna 2013 solmimaa kauppasopimusta, mutta se toimii ennakkotapauksena kaikille vastaisuudessa solmittaville sopimuksille.

      Unionin puolesta kauppasopimusneuvotteluja käyvä EU-komissio olisi alun perin halunnut, että kauppasopimusten hyväksymiseen olisi riittänyt jäsenmaiden hallitusten ja EU-parlamentin hyväksyntä.”

      http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/eu-tuomioistuin-eu-n-kauppasopimukset-hyväksyttävä-jäsenmaiden-parlamenteissa-1.189323

      Te jotka olette seuranneet tätä tilannetta, niin miltä tämä teidän mielestänne kuulostaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe