Kylmä pilvinen ja sateinen kevät

aikammejossaelämme

Tämä kevät on ihan poikkeuskevät, en muista toista samanlaista olleen. Milloinka muulloin olisi ollut yhtä pilvistä, sateista ja kylmää kevättä kuin nyt, itse en muista sellaisia. Viimeksi toissapäivänä satoi lunta. On tullut lunta ja räntää, vähällä ettei tänäänkin tule. Eilen oli mielestäni ensimmäinen hieman lämpimämpi päivä ja vaihdoin talvitakin kesätakkiin. Tänään mietin, pitäisikö kumpi takki laittaa päälle.
Sitä olen myös miettinyt, mitähän tämä merkitsee. Ihmisten tunteissa? Mikä enne tämä on? Pajulintu kävi jokin päivä sitten ihan lähellä ikkunaamme siinä pensasaidalla hyppelemässä, muttei laulanut. Kuitenkin tänään pajulintu jo lauloi. Ehkä pajulinnulle oli liian kylmää vielä muutama päivä sitten, ettei se viitsinyt laulaa.

Ihmiset muuttuvat. Minun kumppanini oli tehnyt (pienen) virheen pysäköinnissä - tai käsittänyt pysäköintimerkin toisella tavalla kuin tilanteeseen tupsahtanut mies. Siitä tuo tilanteeseen tupsahtanut mies, lähitalon asukki kenties, hermostuneena oli sättinyt kumppaniani ja harjan kanssa lopulta ryhtynyt ajamaan asiaansa opettaakseen, ja kenties tehovälineenä käyttänyt sitä, että auto lähtisi nopeammin väärältä paikalta. Ei sillä tavalla tietenkään asioita ajeta. Helpompi olisi antaa toisen puhua. Hän saisi selittää, miksi auto oli siinä missä oli. Mutta kannattaako riehujalle välttämättä mitään puhua? Jos jotakin sanoo, kierrokset kasvavat ja todellakin saattaa hermostuksissaan pieksää sillä harjalla selän pilalle.

1

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a-----a

      Se, ettet muista jotain, ei kerro siitä jostain, eli tässä tapauksessa säästä, yhtään mitään, vaan se kertoo muististasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe