Sale:Hallitsematon maahanmuutto saatava loppumaan!

hyväSale

Presidentti Niinistö otti kantaa kirkkopäivillä Turussa pakolaistilanteeseen: ”Hallitsematon maahanmuutto on saatava katkeamaan”

Presidentti sanoo ymmärtävänsä kirkon ja järjestöjen halun auttaa hädässä olevia ihmisiä. Suomi ei hänen mukaansa voi kuitenkaan voi profiloitua maaksi, jossa apu on pysyvää ja johon paperittomien on hyvä jäädä.

Meillä on oikeusjärjestys, joka antaa mahdollisuuden valittaa ja saada asiansa lopullisesti ratkaistua. Emme voi lähteä siitä, että ne ratkaisut ovat lähtökohtaisesti vääriä, hän sanoi STT:lle.

Hallittavuutta ja kiintiöpakolaisia

EU:n on Niinistön mukaan pyrittävä edelleen hallitsemaan maanosaan suuntautuvaa muuttoliikettä.

– Hallitsematon maahanmuutto on saatava katkeamaan. Silloin voisimme lisätä pakolaiskiintiötä ja hakea suoraan leireiltä kaikkein pahimmassa asemassa olevia.

Niinistön mukaan Pohjoismaissa asenneilmasto ja keinot ovat yhä pehmeämpiä kuin EU-maissa keskimäärin.

– Erityisesti itäisissä jäsenmaissa asenne on varsin tiukka.

Maassa jo olevien tilanteen helpottamiseksi Niinistö kehittäisi työlupajärjestelmää. Se voisi auttaa tilanteessa, jossa henkilö on jo alkanut kotoutua ja töitä on tiedossa.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005219473.html

70

523

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sierjeg

      Toivottavasti papeilla ja piispoilla on senverran järkiä päässä ei kuuntelavat mitä presidentti heillä sanoo !!?? Mutta en luulee että on ,nimittäin pikkusen järkiä.

      • Niinistö puhui (taas) erittäin viisaasti asiasta.

      • Toivon mukaan teilläkin on, sillä taidettiin jälleen lukea jotain sellaista mitä tuossa ei ollut?

      • lehden.luin
        mummomuori kirjoitti:

        Toivon mukaan teilläkin on, sillä taidettiin jälleen lukea jotain sellaista mitä tuossa ei ollut?

        Niinistö haluaa EU:n vastaanottavan pakolaisia systemaattisemmin siten, että pakolaisia haetaan leireiltä, pakolaiset jaetaan tasaisemmin EU-maihin ja heille järjestetään mahdollisuus kotoutua.
        Tätä linjaa Suomen tulisi ajaa yhteisössä johdonmukaisesti.
        Itäisen Euroopan linja on sivistymätön ja vastuuton. Siihen ei ole syytä siirtyä.

    • taaasttä..sama

      SIIS ETTÄ MITÄ SANOIT, MAAMME PRESIDENTTI?

      Oletko sinä samalla tavalla rasisti kuin minä? Vai olemme samaa mieltä asiasta mutta sinun sanomanasi se ei ole rasismia mutta minun on?

      "– Hallitsematon maahanmuutto" hyvä presidentti on HYI HYI-sana ja sen sanominen on samaa tuomittavaa kuin minun " Tässä on käyty keskustelua pakolaisista, joita kaikki suomalaiset eivät halua yhtä innokkaasti ottaa rajatonta määrää suomeen."

      Hallitsematon =rajaton, saanko kertoa. Jos et usko, niin täältä tulee delegaatio kertomaan miten et osaa suomea.

      Jos, hyvä presidentti, et usko miten törkeää sanasi ja ajattelusi on, tule tänne kuulemaan heitä, kansan syviä rivejä ja saat oppia mikä on totuus!!

      Täällä on jo kerran vilautettu v-tut ja pakkopalautuset jotka olisivat verrattavissa keskitysleiriin siirtämiseen. Lisää voin itkeä olkapäätäsi vastaan jos saan tulla käymään.

      Hyvä presidentti: saanko ehdottaa, että ohi politiikan otat täältä viisaita ihmisiä Lastenkutsuille seuraksesi kuten Kekkonen aikanaan taistolaisia ja kuuntele oikein sydän avoimena mikä on totuus asiasta.

      Sillä välin minä hirttäydyn siivouskomerossasi.

      • vaikutat.sairaalta

        Oletko mielisairas?

      • :D Taisit saada hepulin?

        ”Tässä on käyty keskustelua pakolaisista, joita kaikki suomalaiset eivät halua yhtä innokkaasti ottaa rajatonta määrää suomeen.”

        Ei kukaan suomalainen edelleenkään halua ”rajatonta” määrää turvapaikanhakijoita.

        ”Täällä on jo kerran vilautettu v-tut ja pakkopalautuset jotka olisivat verrattavissa keskitysleiriin siirtämiseen.”

        Niinistö taas puhuu ”Suomi ei hänen mukaansa voi kuitenkaan voi profiloitua maaksi, jossa apu on pysyvää ja johon paperittomien on hyvä jäädä.” Eli pysyvästä avusta paperittomille.

        Suomessa oli 2014 tietojen mukaan
        ”Viime vuosina Suomessa on tavattu vuosittain 1 700-6 900 luvatta maassa oleskelevaa henkilöä. Vuonna 2012 viranomaisten tietoon tuli 3 623 ulkomaalaista, jotka oleskelivat Suomessa ilman vaadittavaa oleskeluoikeutta.”
        Lähde: Paperittomien terveyspalvelut Suomessa Raportti 11/2014

        Nyt niitä tulee olemaan paljon enemmän.

        ”Lakimies Heli Aalin mukaan keskeinen ongelma on, että oleskeluluvan saaminen on käytännössä erittäin hankalaa.” , sillä ”Kun laista poistettiin humanitaarinen suojelu, sen perusteella oleskeluluvan saaneet jäivät täysin tyhjän päälle, Aali sanoo.”
        TS 19.5.2017

        Ja Niinistö olisi helpomman työluvan kannalla :”Maassa jo olevien tilanteen helpottamiseksi Niinistö kehittäisi työlupajärjestelmää. Se voisi auttaa tilanteessa, jossa henkilö on jo alkanut kotoutua ja töitä on tiedossa.”

        Nerg jälleen puhuu asioista, aivan kuin näitä ei tiedettäisi. Jotenkin hän ajaa nyt kaksilla rattailla.

        ”Sellaista viestiä ei voi antaa, että tällaisen ihmisen olisi henkilönä hyvä jäädä Suomeen. Hän ei voi koskaan saada muuta kuin hätäapua, hän ei voi tehdä töitä, ei opiskella, eikä saada henkilökorttia…” sillä mm. SPR:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtajan Pauli Heikkinen kertoo todellisen tilanteen:

        ”… vaikeuksista kerrotaan kyllä jäämistä harkitseville. Omalla kielellä, kaunistelematta, vapaaehtoisen paluun mahdollisuutta tarjoten. Jotkut jäävät silti.”

        Jotkut jäävät silti??? Tämä on se kohta, jossa tulee toimia oikein ja oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti. Kuten Niinistö sanoo:
        ”Jokainen meistä haluaa syvässä hädässä olevan ihmisen nähdessään auttaa siinä hetkessä. Haluan nähdä kirkon toiminnan lähinnä sellaisena, että tästä on kysymys.”

        Ja sitten siihen olennaiseen asiaan:
        ”EU:n on Niinistön mukaan pyrittävä edelleen hallitsemaan maanosaan suuntautuvaa muuttoliikettä.”

        Europpa yllätettiin ”housut kintuissa” vaikka aikaa oli se parisen vuotta valmistautua. Mutta mitään ei tehty! Tilanne ei ole päättynyt, sillä Afrikassa alkaa jo nälkä ajamaan ihmisiä Euroopan suuntaan. On ajan kyse, milloin Aasiasta tulee aivan vastaavat määrät pakolaisia.
        Euroopan on toimittava ja kaikkien muiden maiden on toimittava nyt. Vai voidaanko jättää kaikki pelkän Kreikan tai Italian tehtäviksi???

        Apua on siis annettava paljon enemmän, kuin tähän saakka. Ihan niille valtioille, jotka kamppailevat suunnattomien vaikeuksien edessä. Samoin Suomen on lisättävä pakolaisen määrää kuten Niinistö sanoo ”Silloin voisimme lisätä pakolaiskiintiötä ja hakea suoraan leireiltä kaikkein pahimmassa asemassa olevia.”

        ”Sillä välin minä hirttäydyn siivouskomerossasi.”

        Sinä vain haluat kaivautua poteroosi :D :D

    • jdfkkdfkf

      Huomaa kyllä, että joku alkaa jo petaamaan seuraavia presidentinvaaleja.

      Sale puhuu, mitä äänestäjät haluavat kuulla. Mitään ei silti tule tapahtumaan poliittisella rintamalla tämän asian hyväksi, paitsi idiootit ovat ekstaasissa.

      • Sale puhuu kuten on aina puhunut.
        Eikä Salen tarvitse mitään pedata jos lähtee ehdolle on seuraavakin presidenttimme. Toivottavasti lähtee 🤓

      • taaasttä..sama

        Niin ja vanha sanalasku sanoo:

        Mikä sopii Jupiterille, ei sovi Härälle. Sen olen taas todennut.

      • taaasttä..sama kirjoitti:

        Niin ja vanha sanalasku sanoo:

        Mikä sopii Jupiterille, ei sovi Härälle. Sen olen taas todennut.

        Miten tuo liittyy aiheeseen?

      • taaasttä..sama

        Siten että se on vanha sanonta joka suomeksi tarkoittaa:

        Minkä presidentti Niinistö sanoo, voi sanoa olematta rasisti ja on totta
        mutta kun minä sanon saman asian, sen sanominen ei ole sopivaa tai totta.

      • taaasttä..sama kirjoitti:

        Siten että se on vanha sanonta joka suomeksi tarkoittaa:

        Minkä presidentti Niinistö sanoo, voi sanoa olematta rasisti ja on totta
        mutta kun minä sanon saman asian, sen sanominen ei ole sopivaa tai totta.

        Selvä

      • taaasttä..sama

        Ole hyvä vain. Päivä, jolloin oppii jotain uutta, on hyödyllinen päivä.

      • taaasttä..sama kirjoitti:

        Ole hyvä vain. Päivä, jolloin oppii jotain uutta, on hyödyllinen päivä.

        Taisikin olla Räyhiksellä eka sitä lajia.

      • taaasttä..sama kirjoitti:

        Siten että se on vanha sanonta joka suomeksi tarkoittaa:

        Minkä presidentti Niinistö sanoo, voi sanoa olematta rasisti ja on totta
        mutta kun minä sanon saman asian, sen sanominen ei ole sopivaa tai totta.

        Mutta Niinistäö ei ole käyttänyt rasistisia termejä, eikä sanonut että kaikki muslimit ovat sitä tai tätä, hän kannattaa pakolaiskiintiön nostamista ja vahvaa EU yhteistyötä.

      • mummomuori kirjoitti:

        Mutta Niinistäö ei ole käyttänyt rasistisia termejä, eikä sanonut että kaikki muslimit ovat sitä tai tätä, hän kannattaa pakolaiskiintiön nostamista ja vahvaa EU yhteistyötä.

        Paras muslimi on muslimimaasa oleva muslimi.

        Mitä hyötyä on kiintiöiden nostamisesta kun laitonta jätkää lappaa rajojen yli?

        Räsänen on koko ajan puhunut kiintiöiden nostamisesta ja laittoman maahan tulon torppamisesta. Luuletko, että ne nuoret jannut joita täällä keekoilee ovat jostain pakolaisleireiltä?

    • sierjeg

      Onko teillä tosiaankin niin huono usko presidentin sanomaan ??? Miksi ette hyökkää istuvan hallinnon niskaan, heidän syy että maa täynä luvattomia hyvän elämän turisteja.!! En usko että ovat turvattomuuta paossa, vain parempaa elämää meidän verorahoilla !!Totuus jota monilla on vaikea myöntää .

      • Italiassahan oli tehty tutkimus, että vain 2,6% Eurooppaan tulleista on oikeutettuja turvapaikan hakijoita. Muut ovat ihan muista seikoista lähteneet Eurooppaan.
        Eduskunta päättää laeista. Miksi muuten arvelet vihervasemmiston vastustavan palautuksia?

      • TotuusSattuu
        usko.vainen kirjoitti:

        Italiassahan oli tehty tutkimus, että vain 2,6% Eurooppaan tulleista on oikeutettuja turvapaikan hakijoita. Muut ovat ihan muista seikoista lähteneet Eurooppaan.
        Eduskunta päättää laeista. Miksi muuten arvelet vihervasemmiston vastustavan palautuksia?

        "Italiassahan oli tehty tutkimus, että vain 2,6% Eurooppaan tulleista on oikeutettuja turvapaikan hakijoita."

        Tuo koski nimenomaan Italiaan Pohjois-Afrikasta tulleita afrikkalaisia ihmisiä jotka ihan itsekin tietävät lähteneensä työtä ja parempaa elintasoa etsimään. Eivät he yleensä edes hae turvapaikkaa vaan työpaikkaa. Vasta jos joutuvat viranomaisten kanssa tekemisiin, joutuvat anomaan turvapaikkaa jotta eivät tulisi heti poistetuksi maasta.
        Ihan eri asia on sitten Lähi-Idästä tulevat pakolaiset jotka pakenevat Syyrian, Afganistanin ja Iranin levottomuuksia ja sotia. Esim. Suomesta sai viime vuonna noin 30% hakijoista turvapaikan jo aika lailla entisestään kiristettyjen kriteerien mukaan.

      • TotuusSattuu kirjoitti:

        " Eivät he yleensä edes hae turvapaikkaa vaan työpaikkaa. "
        Miten luulevat saavansa töitä ilman mitään dokumenttejä itsestään? Miksi eivät käytä kansainvälisiä reksytointijärjestöjä vaan luovat pimeät työmarkkinat Eurooppaan?

        "Esim. Suomesta sai viime vuonna noin 30% hakijoista turvapaikan jo aika lailla entisestään kiristettyjen kriteerien mukaan. "
        Onko tästä jotakin factaa?

        "Miten luulevat saavansa töitä ilman mitään dokumenttejä itsestään? Miksi eivät käytä kansainvälisiä reksytointijärjestöjä vaan luovat pimeät työmarkkinat Eurooppaan?"

        Euroopassa on ollut pimeät työmarkkinat jo kauan aikaa. Sille ne halvat tomaati viljellään ja muut vastaavat joista mekin nautimme..

        "Esim. Suomesta sai viime vuonna noin 30% hakijoista turvapaikan jo aika lailla entisestään kiristettyjen kriteerien mukaan. "
        Onko tästä jotakin factaa?"

        On. Esim. täällä:
        http://tilastot.migri.fi/#decisions

        "Euroopassa on ollut pimeät työmarkkinat jo kauan aikaa. Sille ne halvat tomaati viljellään ja muut vastaavat joista mekin nautimme.."
        Halutko laajentaa niitä kun puolustat?

        "entisestään kiristettyjen kriteerien mukaan. "
        Missä tuosta mainittiin?

      • "Miksi ette hyökkää istuvan hallinnon niskaan, heidän syy että maa täynä luvattomia hyvän elämän turisteja.!! "

        Tätähän sitä pelätään että äärioikeisto sekä uusnatsit kohta hyökkäävät ihmisten niskaan.

      • mummomuori kirjoitti:

        "Miksi ette hyökkää istuvan hallinnon niskaan, heidän syy että maa täynä luvattomia hyvän elämän turisteja.!! "

        Tätähän sitä pelätään että äärioikeisto sekä uusnatsit kohta hyökkäävät ihmisten niskaan.

        Onhan sinulla mummo aina sirppi ja vasara joilla voit puolustautua :D

    • Tuliko.selväx

      Meillä on hyvä presidentti ja sillä selvä! Rehti ja suora.

      • Jota ateistit vihaavat koska toivottaa Jumalan siunausta.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Jota ateistit vihaavat koska toivottaa Jumalan siunausta.

        Fundikset nyt heiluu miten sattuu: kun Sauli allekirjoitti tasa-arvoisen avioliittolain, hän oli itse pääperkele ja nyt, kun puhui jo torpatusta hallitsemattomasta maahanmuutosta jälkikäteen, nostetaan Sauli fundisten toimesta pyhimykseksi.

      • sage8 kirjoitti:

        Älähän taas meuhkaa ja puhu valhetta! Kukaan ei ole Niinistöä syyttänyt siitä, että hön teki kitä hänen oli tehtävä. Henkilökohtaisestihan hän ei kannata homoliittoja.
        Eikä puhu jälkeenpäin maahanmuuttoasiasta koska se on edelleenkin hyvin ajankohtainen ja ratkaisematon. Koko ajan tuhansia laittomia tulee Eurooppaan ja seuraava suurempi aalto tulee varmaan vielä tämän vuoden aikana.

        Mitä mieltä sinä olet kun Sale toivottaa Jumalan siunaista koko Suomen kansalle?

        Kylä nyt sinä valehtelet kuten tapasi on.
        - Maahanmuutto ei ole tällä hetkellä hallitsematonta Suomeen.
        - Niinistön allekirjoitusten aikaan palstan fundikset toivotti presidenttimme helvettiin.

        Minä en valehtele.
        Muslimien maahanmuutto koko Eurooppaan on hallitsematonta. Suomessa ei pystytä kotouttamaan, asuttamaa eikä elättämään sellaisia määriä eri kulttuurista tulevia kuin tänne pakkaa.
        Jos väität, että " Niinistön allekirjoitusten aikaan palstan fundikset toivotti presidenttimme helvettiin." niin odotan todellakin sinulta todisteita tästä 🤔

        Sinä nimenomaan valehtelet. Kymmenillä nimimerkeillä ja jatkuvasti.

      • sage8 kirjoitti:

        Sinä nimenomaan valehtelet. Kymmenillä nimimerkeillä ja jatkuvasti.

        Sinä et pysty muuhun kuin solvaamkseen ja syyttelyyn. Odotan todisteitasi 😉

      • usko.vainen kirjoitti:

        Minä en valehtele.
        Muslimien maahanmuutto koko Eurooppaan on hallitsematonta. Suomessa ei pystytä kotouttamaan, asuttamaa eikä elättämään sellaisia määriä eri kulttuurista tulevia kuin tänne pakkaa.
        Jos väität, että " Niinistön allekirjoitusten aikaan palstan fundikset toivotti presidenttimme helvettiin." niin odotan todellakin sinulta todisteita tästä 🤔

        Kuinka paljon on muuten turvapaikanhakijoita tullut tänä vuonna Suomeen?

      • Vienokysymys
        usko.vainen kirjoitti:

        Minä en valehtele.
        Muslimien maahanmuutto koko Eurooppaan on hallitsematonta. Suomessa ei pystytä kotouttamaan, asuttamaa eikä elättämään sellaisia määriä eri kulttuurista tulevia kuin tänne pakkaa.
        Jos väität, että " Niinistön allekirjoitusten aikaan palstan fundikset toivotti presidenttimme helvettiin." niin odotan todellakin sinulta todisteita tästä 🤔

        Ja kuinka paljon liberaalit epäsuoraan hukuttaa Välimereen pakolaisia, kun eivät torppaa näiden salakuljattajien toimintaa?

      • Vienokysymys kirjoitti:

        Ja kuinka paljon liberaalit epäsuoraan hukuttaa Välimereen pakolaisia, kun eivät torppaa näiden salakuljattajien toimintaa?

        Sitä ei varmaan kukaan tiedä tarkkaan. Mähtömaihin pitää laittaa este. Ketään ei tule päästää lähtemään oman maansa rajojen ulkopuolelle ilman asianmukaisia aluksia ja asiakirjoja.

      • TotuusSattuu

        MIten ihmeessä ajattelit laittaa sisällissodassa olevat maat pitämään rajansa hallitusti kiinni kun he eivät pysty hallitsemaan edes oman maansa siällä tapahtuvia asioita ja turvaamaan tavallisten ihmisten elämää?
        Todella kummallista kristillistä armollisuutta täällä kun ketään ei saisi auttaa ja rajat vain pitäsi laittaa kiinni ja jättää ihmiset sinne kuolemaan.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Jota ateistit vihaavat koska toivottaa Jumalan siunausta.

        Ilman runsaita ateistien ääniä Salea ei olisi valittu eikä vastakaan valita.

      • TotuusSattuu kirjoitti:

        MIten ihmeessä ajattelit laittaa sisällissodassa olevat maat pitämään rajansa hallitusti kiinni kun he eivät pysty hallitsemaan edes oman maansa siällä tapahtuvia asioita ja turvaamaan tavallisten ihmisten elämää?
        Todella kummallista kristillistä armollisuutta täällä kun ketään ei saisi auttaa ja rajat vain pitäsi laittaa kiinni ja jättää ihmiset sinne kuolemaan.

        Räyhis ei ole hajullakaan noiden sisällissotivien maiden todellisuudesta, kuten hän ei ollut hajulla siitäkään että hänen suuridolinsa Trump tukee avokätisesti kristittyjen vainojen jatkumista Saudi-Arabiassa.

      • Vienokysymys kirjoitti:

        Ja kuinka paljon liberaalit epäsuoraan hukuttaa Välimereen pakolaisia, kun eivät torppaa näiden salakuljattajien toimintaa?

        Ehdotatko Libyan rannikon pommittamista?

      • oletko.mielipuoli
        usko.vainen kirjoitti:

        Sitä ei varmaan kukaan tiedä tarkkaan. Mähtömaihin pitää laittaa este. Ketään ei tule päästää lähtemään oman maansa rajojen ulkopuolelle ilman asianmukaisia aluksia ja asiakirjoja.

        "Ketään ei tule päästää lähtemään oman maansa rajojen ulkopuolelle ilman asianmukaisia aluksia ja asiakirjoja."

        Edes Suomi ei pystyisi tuohon vaikka haluaisi.

      • TotuusSattuu kirjoitti:

        MIten ihmeessä ajattelit laittaa sisällissodassa olevat maat pitämään rajansa hallitusti kiinni kun he eivät pysty hallitsemaan edes oman maansa siällä tapahtuvia asioita ja turvaamaan tavallisten ihmisten elämää?
        Todella kummallista kristillistä armollisuutta täällä kun ketään ei saisi auttaa ja rajat vain pitäsi laittaa kiinni ja jättää ihmiset sinne kuolemaan.

        >Todella kummallista kristillistä armollisuutta täällä kun ketään ei saisi auttaa ja rajat vain pitäsi laittaa kiinni ja jättää ihmiset sinne kuolemaan.

        Asiahan on niin, että noiden ihmisten pitäisi tehdä parannus ja tunnustaa Jeesus Kristus Jumalan pojaksi, jotta he olisivat patmoslaisten armolle kelvollisia.

      • oletko.mielipuoli kirjoitti:

        "Ketään ei tule päästää lähtemään oman maansa rajojen ulkopuolelle ilman asianmukaisia aluksia ja asiakirjoja."

        Edes Suomi ei pystyisi tuohon vaikka haluaisi.

        Montako vastaavaa tapausta Suomenlahdelta tai Pohjanlahdelta tiedät :D ?

        Noita laittomia valvotaan kansainvälisillä voimilla. Puolustako heitä?

      • grlwichm
        TotuusSattuu kirjoitti:

        MIten ihmeessä ajattelit laittaa sisällissodassa olevat maat pitämään rajansa hallitusti kiinni kun he eivät pysty hallitsemaan edes oman maansa siällä tapahtuvia asioita ja turvaamaan tavallisten ihmisten elämää?
        Todella kummallista kristillistä armollisuutta täällä kun ketään ei saisi auttaa ja rajat vain pitäsi laittaa kiinni ja jättää ihmiset sinne kuolemaan.

        Tuo on niin totta. Ihmiset jotka kriisialueilla kodeistaan pakenevat, tuskin ovat itse valinneet synnyinpaikalleen ja kotimaalleen sellaisia olosuhteita kuin siellä nyt on. Siinä, miten asioihin yritetään vaikuttaa jo lähtömaassa, päättäjien on osattava löytää kestäviä ja hywiä ratkaisuja.

      • vcxncxvmcxm
        grlwichm kirjoitti:

        Tuo on niin totta. Ihmiset jotka kriisialueilla kodeistaan pakenevat, tuskin ovat itse valinneet synnyinpaikalleen ja kotimaalleen sellaisia olosuhteita kuin siellä nyt on. Siinä, miten asioihin yritetään vaikuttaa jo lähtömaassa, päättäjien on osattava löytää kestäviä ja hywiä ratkaisuja.

        Sellainen määrä väkeä, kuin niistä maista on lähtenyt pois saisi aikaan jo rauhan, jos vain tahtoisi.

    • Hellittääköviha

      Sauli Niinistön kannanotto on tarpeen, koska kirkon piispat käyvät taistelua uskovaista Juha Sipilää vastaan. Liberaali kirkkohan vihaa kaikkea mitä liittyy elävään uskoon Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Nyt kun tietävät, että käyvät taistelua myös maan vastuullista virkamiehistöä, oikeuslaitosta, lakeja ja presidenttiä vastaan, niin uskoisin, että liberaalien viha hieman hellittää.

      • Mukava kuulla, että Korkkiruuvi lukee juuri nyt jopa esikoislestadiolaisuuden eläväksi uskoksi. Vai lukeeko, kun tuo viesti on lähtenyt eilen? Stay tuned.

    • KTS--
      • Komppaan! Viisasta puhetta jälleen Salelta! :)

      • Ei suomi yksin pysty tekemään mitään sen hyväksi, että pakolaisvirrat saadaan vähentymään.

      • mummomuori kirjoitti:

        Ei suomi yksin pysty tekemään mitään sen hyväksi, että pakolaisvirrat saadaan vähentymään.

        Onko joku niin väittänyt?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Onko joku niin väittänyt?

        No mm. nämä "Rajat kiinni" ym. äärioikeistolaiset MV:n ideologian kannatajat sekä uusnatsit. suomen pitää vain sulkeutua maailmalta ja kuvitella että kaikki on sitten hyvin.

      • mummomuori kirjoitti:

        No mm. nämä "Rajat kiinni" ym. äärioikeistolaiset MV:n ideologian kannatajat sekä uusnatsit. suomen pitää vain sulkeutua maailmalta ja kuvitella että kaikki on sitten hyvin.

        Mihin tuo nyt liittyy??? 🙄

      • usko.vainen kirjoitti:

        Mihin tuo nyt liittyy??? 🙄

        Siihen että turvapaikanhakijat on eristettävä omiin maihinsa, tai antaa muun euroopan hoitaa heidät. He haluavat rajat kiinni.

      • mummomuori kirjoitti:

        Siihen että turvapaikanhakijat on eristettävä omiin maihinsa, tai antaa muun euroopan hoitaa heidät. He haluavat rajat kiinni.

        Ei ketään omassa maassaan tarvitse eristää jos siellä laillisesti on.
        Muslimit laittakoot omissa maissaan asiansa kuntoon eikä tule Eurooppaan elämään muiden kustannuksella ja islamisoimaan Eurooppaa.
        Seurauksista olemme jo saaneet esimakua.

        Siinähän se tuli. Täydellinen kylmyys ja välinpitämättömyys ymmärtämättömyyden seuralaisena.

      • mummomuori kirjoitti:

        Siinähän se tuli. Täydellinen kylmyys ja välinpitämättömyys ymmärtämättömyyden seuralaisena.

        Jos sinusta lainnoudattaminen ja järjestyksen säilyttäminen on täydellistä kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä niin kaada itsellesi vain.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Jos sinusta lainnoudattaminen ja järjestyksen säilyttäminen on täydellistä kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä niin kaada itsellesi vain.

        Niin, Jeesus moitti fariseuksia juuri samasta asiasta:

        Matt. 23:23
        Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.

        Nimeomaan oikeuden! Oikeus on kunkin maan laki ja sitä tulee noudattaa.
        Jeesushan sanoi, antakaa keisarille mikä keisarin on ja Jumalalle mikä Jumalan on.
        Paavali sanoi:
        Room 13:
        1 Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
        2 Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.

    • silmät.auki

      Tänään TV1 21.30 Dokumenttiprojekti Huuto Syyriasta. Kannattaa katsoa.
      Tästä syystä Niinistö haluaa Euroopan kantavan systemaattisesti vastuuta pakolaisista. Esimerkiksi Suomen.

      • xcnbcxncnncx

        Miten ihmeessä? Montako syyrialaista lasta suomeen on tullut tai edes naista? Nyt ei lasketa niitä tonavaan paperinsa kadottaneita.

      • silmät.auki
        xcnbcxncnncx kirjoitti:

        Miten ihmeessä? Montako syyrialaista lasta suomeen on tullut tai edes naista? Nyt ei lasketa niitä tonavaan paperinsa kadottaneita.

        Saat vastauksen kysymykseesi lukemalla oman kommenttisi.
        Mieti siis, kenestä Suomi Euroopan mukana ei ole kantanut vastuuta.

      • lukutaito

        Presidentti paheksuu Euroopan ja Suomen lyhytnäköistä pakolaispolitiikkaa. EU:n ja Suomen on otettava aktiivisempi ja vastuullisempi rooli pakolaisten tilanteen ihmisarvoisessa ratkaisemisessa. Rajat kiinni, keskitysleirit Euroopan rajoilla ja ihmissalakuljetus eivät ole vastuullista politiikkaa.

      • lukutaito kirjoitti:

        Hyvin oikaistu. Miten nämä voivat olla niin vaiketa ymmärtää, vaikka kehutaan sillä lukutaidolla?

      • suomenpuolesta
        lukutaito kirjoitti:

        Presidentti paheksuu Euroopan ja Suomen lyhytnäköistä pakolaispolitiikkaa. EU:n ja Suomen on otettava aktiivisempi ja vastuullisempi rooli pakolaisten tilanteen ihmisarvoisessa ratkaisemisessa. Rajat kiinni, keskitysleirit Euroopan rajoilla ja ihmissalakuljetus eivät ole vastuullista politiikkaa.

        Ihmisarvoista on pitää matut omissa maissaan. Ihmisarvo se on eurooppalaisilla ja suomalaisillakin.

      • grlwichs
        suomenpuolesta kirjoitti:

        Ihmisarvoista on pitää matut omissa maissaan. Ihmisarvo se on eurooppalaisilla ja suomalaisillakin.

        Voisitko kertoa millaisena ihmisenä a r w o t a t itseäsi, jos turvapaikanhakijat ovat sinulle mainitsemasi mukaisesti "matuja" omissa maissaankin?

    • Evankeliumia
      • kirjoitettu

        Mikä puheessa on järkevää? Tiivistäisitkö tänne.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1432
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      977
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      229
      764
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe