Kannabista laajasti käytössä Siilinjärvellä

skfksfhjkfsg

Niin, että huumeita liikkuu Siilinjärvellä. Ei tule yllätyksenä kenellekään. Niitähän on nykyään ihan joka paikassa, ympäri Suomea.

Huumeita liikkui joskus pari, kolme vuotta sitten etenkin Leppäkaarteen ja Simonsalon alueilla.
Samoin jotkut kuriirit laittoivat huumepaketteja milloin mihinkin paikkoihin. Täällä oli ennen aika paljon virolaisia, latvialaisia, venäläisiä, jengiläisiä ja tietenkin omia myymässä ja jakamassa huumeita eteenpäin. Villeinä vuosina huumekauppaa tapahtui baareissakin, jopa varsin avoimestikin. Eikä sitä toimintaa kovin paljon suitsittu, tai estetty sitä tapahtumasta. Niissä ja salaisissa kohtaamispaikoissa jaetut huumeet tosin olivat sitä kovempaa kamaa.
Nykyisinhän huumekauppa on siirtynyt suurimmaksi osaksi nettiin ja sitä kautta harjoitettuun myymiseen.

Yllätyksenä tulee kuitenkin se, että vaikka koulut, terveyden huolto ja muut instanssit ovat yrittäneet vedota lapsiin, nuorisoon, sekä vanhempiin, siitä ei ollut mitään apua. Vapaa kasvatus kenties yhtenä syynä. Vai se, ettei vanhemmilla ole aikaa ja energiaa seurata lastensa tekemisiä.
Tai antaa valistusta ja mitään neuvoja. Tosin kuunteleeko jälkikasvu edes välttämättä ketään, on ehkä enemmänkin se todennäköisin selitys. Nuoret hengailee enemmän toistensa kanssa.

Siilinjärven kunta vetoaa poliisiin, että resursseja lisättäisiin, jotta huumeongelma saataisiin hallintaan.

Kannabis on toki kaikista huumeista vaikutuksiltaan miedoimpia ja vähemmän ongelmia aiheuttavia.
Mutta kannabiskin on samalla tavalla huume siinä missä muutkin. Ja kannabiksen käyttö kuuluu ainakin vielä toistaiseksi rikoslain piiriin ja rangaistuksen alaiseksi.
Mutta ainakin luulisi nuorten ottavan selvää sen vaarallisuudesta ja muista vaikutuksista.
Silti huumeiden käytön aloittaminen nuorella iällä ei ole kaikista viisainta. Vaikutukset aivoihin, kehitykseen ja kynnyksen madaltumisesta ajautua käyttämään kovempia aineita kasvaa ja lisääntyy.

Olisiko teemaillan ja tietoiskujen paikka? On taidettu jo ehkä tehdäkin, vaan aika harvoin niistä mitään todellista apua on. Tosin kertaus on opintojen äiti ja ehkä sittenkin vielä uusinnan paikka.

3

1798

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tunne.vihollisesi

      Globalisaatiosta ei ole kuin vahinkoa, mitään merkittävää positiivista vaikutusta siitä ei ole kaikenlaisten negatiivisten vaikutusten rinnalla. Tämä tosin ei ole mikään vahinko vaan tahallisesti, suunnitellusti tehty yhteiskunnan rappioittaminen poliitikkojen ja taloudellisen eliitin toimesta.

    • nähty_juttu

      Globalisaatio ei tähän ole syyllinen vaan duunarivanhemmilta perityt geenit ja kotoa opittu käyttäytyminen!

    • Prologi_1

      Jutun pointti on siinä, että kannabis sinällään ei ole huumeista ja kaikista päihteistä siitä vaarallisimmasta päästä. Mutta mitä varhaisemmin aloittaa päihteiden kanssa harrastamaan, sitä helpommin päihteiden käytöstä tulee sitten jokapäiväistä ja osa tapoja. Kannabiksen vaikutuksista kehittyvän nuoren terveyteen on ristiriitaisia tietoja. Mitä nuorempi on kyseessä, se voi tehdä persoonallisuuteen, luonteeseen ja käytökseen muutoksia. Vaikutukset kohdistuvat siis lähinnä aivotoimintaan ja persoonallisuudenpiirteisiin. Vaikka kannabis on siis suhteellisen harmiton huume verrattuna sitä muihin kovempiin aineisiin, niin riski sairastua esim. mt-ongelmiin, tai ajautua pysyvästi päihdekäyttäjäksi kasvaa etenkin niissä tapauksissa, mikäli omaa omassa sukutaustassa alttiutta kyseisiin ongelmiin. Siksi kannabiksen, nk. kaikkien muidenkin päihteiden käyttö kannattaisi aloittaa vasta, kun on täysi-ikäinen, tai ei ollenkaan, mikäli omassa suvussa on ollut päihteiden liika, tai väärinkäyttöä.

      On toki totta, että joitakin johdannaisia, kuten esim. kannabinoideja, hamppua, tai metamfetamiinia käytetään myös joidenkin sairauksien, kuten ms-taudin, hermolihastauteja, tai vaikeita kroonisista kivuista sairastavien hoidossa. Itsellänikin on sellaisia sairauksia,. joiden hoitamisessa olisin tarvinnut kyseisiä lääkeaineita. Niitä en lähde tässä sen enempää selostamaan. Niiden kyseisten lääkkeiden saaminen on todella vaikeaa, edellyttää aina lääkärin kirjoittamaa reseptiä. Ja valitettavasti potilaan oma sana omista vaikeistakin ja todellista kärsimystä tuottavista oireista ei vaan riitä siihen, että saisi sairauksiinsa sitä apua, mitä tarvitsisi. Tässä kohtaa tullaankin siihen, että saammeko me sitä apua, minkä ehdottomasti ansaitsisimme, ja että autetaanko meitä todella silloin, kun sitä tarvitsisimme. Omien kokemuksien perusteella näin ei ole, vaikka kyllä pitäisi.

      Moni myös sanoo, että kannabis on huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin esim. alkoholi.
      Tässä asiassa olen samaa mieltä. Mutta kaikkien päihteiden käyttö on parempi aloittaa myöhemmin, jos koskaan. Vaikka monet nuorista etsivät uusia kokemuksia, niin hyvä ja aiheellinen kysymys on kuitenkin se, että eikö niitä elämyksiä ja kokemuksia voi hakea elämäänsä myöhemminkin. Niin, että mikä kiire ihmisillä on nykyään kokea kaikki elämässä olevat asiat niin nopeasti, ja yhä aikaisemmin, kuin miltä nykyisin näyttää. Kerkeää varmasti myöhemminkin.
      Ja lähes kaikessa pätee seuraava sääntö: Tiedä, mitä teet.

      Kun tiedät, et joudu ongelmiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      754
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe