KIITOS SIPILÄ: TYÖTTÖMYYS KOVASSA KASVUSSA!

ukko.vaihtoon

Tänään tuli taas julki tunnuslukuja miljonääripääministeri Sipilän "menestyksestä:

Huhtikuun työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan 10,2 prosenttia, kun se vuoden 2016 huhtikuussa oli 9,8 prosenttia. Työttömiä oli viime kuussa yhteensä 279 000 eli 15 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Työttömyys vain pahenee ja avoimia työpaikkoja on entistä vähemmän. Juha Sipilä vain seisoo tumput suorina H-Moilasena...

35

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuus.Esiin.Heti

      Sipilä loi 200.000 uutta työpaikkaa ja torjui limuviinat!

      • älkäävalehdelko

        mistä ne 200 000 työpaikkaa tuli?

        Suomessa on oikeasti lähes 1/2 miljoonaa työtöntä.
        Tilastot on tehty - ja niitä voidaan tulkita.

        EI TODELLAKAAN OLE LUONUT KUIN ITSELLEEN HILLOA.

        Limuviinat TULI kauppaan
        eikä se ole yksin sipilän tehtävä torjua/ sallia
        VAAN KOKO HALLINNON YHTEINEN PÄÄTÖS


    • tuhonpuoluekeskusta

      Kumma ukko,johan nyt joka kaupassa tulisi olla saatavilla väkevätkin juomat tuonne 60% asti ja jopa kaikkiin kioskeihin olisi pitänyt saada väkevien luvat,puhumattakaan miedoimmista juomista.

      On tuo hulluin puolue mitä on maan päälleen rantauttanut.Työttömien kurjistaja ja ahdistaja on tuo keskusta jossa sipilä höyryää tuhoten koko suomen,kauhea on ministeri ,on jo tuhonnut yli puolet suomesta,katainen tuhosi aluksi ja sitten tuo viimeisteli täystuhon.

      Minkälaisia kuppaperseitä nuo keskustalaiset tollot on? ei mitään ajatusta mistään muusta kuin tuhosta ja köyhien vainoamisesta.

      Seuraavissa vaaleissa ei näy keskustaa enään kymmeniin vuosiin,on tuo maan petos ja hyvinvoinin tuho sitäluokkaa ollut,todella nolo puolue koko maanpäältä.

      Ja vielä uskovainen johtaa ahneudellaan.

    • äitykkä

      Tämä työllisyysasia on valhetta kaikki.Oikeat lukemat ovat ihan jotain muuta,eli suuremmat kun antavat ymmärtää hallituksen suulla.Miksi Suomen päättäjät yrittävät kusettaa kansaa?

      • unohdanSDPn

        Hallitus antaa median kautta huonoja lukuja sen takia, että talouden ja hyvinvoinnin nousu ei näyttäisi niin nopealta kuin se tosiasiassa on.
        Talouden liian nopea nousu voi aiheuttaa lyhyellä tähtäimellä työvoimapulaa ( ja on jo aiheuttanutkin jonkin verran).


      • capo-vaari

        Opposiittiöpuolueille on hyvä antaa huonoja lukuja, sillä eihän se sovi, että ne alkaisi kehumaan hallituksen hyvää osaamista. :))


    • "Tämä johtuu siitä, että työvoiman ulkopuolella olevien määrä on vähentynyt. Työvoiman ulkopuolella oli tämän vuoden huhtikuussa 1 387 000 ihmistä eli 35 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

      Vaikka työttömien määrä on tilastojen valossa kääntynyt pieneen nousuun, käänne itse asiassa kertoo positiivisesta muutoksesta työmarkkinoilla, sanoo neuvotteleva virkamies Petri Syvänen työ- ja elinkeinoministeriöstä STT:lle.

      – On aktivoiduttu hakemaan töitä. Ajatellaan, että mahdollisuus työnsaamiseen olisi parempi kuin aikaisemmin."

      https://urly.fi/MHO

      Toisin sanoen ne entiset piilotyöttömät, jotka aikoinaan toivottomina luopuivat kokonaan hakemasta töitä ja jättäytyivät pois työttömyyskortistosta, ovat nyt ilmoittautuneet uudelleen työttömiksi työnhakijoiksi te-toimistoihin. Näin siksi, että he ovat saaneet Juha Sipilän ansiosta toivonsa töiden saamisesta uudelleen takaisin.

      • Hyväkeskusta

        Tottakai ihmiset haluavat ansaita itse elantonsa, eikä olla masentavasti yhteiskunnan avun varassa.


      • Hyväkeskusta kirjoitti:

        Tottakai ihmiset haluavat ansaita itse elantonsa, eikä olla masentavasti yhteiskunnan avun varassa.

        Eivät nuo työttömyyskortisto pois jättäytyneet ole asettautuneet niinkään yhteiskunnan avun varaan, vaan jääneet puolisonsa tai vanhempiensa elätettäviksi.


      • Hyväkeskusta
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Eivät nuo työttömyyskortisto pois jättäytyneet ole asettautuneet niinkään yhteiskunnan avun varaan, vaan jääneet puolisonsa tai vanhempiensa elätettäviksi.

        Niinhän minä sanoinkin, että ne ei ole jättäytyneet yhteiskunnan avun varaan.


      • PystyynPaskannettu
        Hyväkeskusta kirjoitti:

        Niinhän minä sanoinkin, että ne ei ole jättäytyneet yhteiskunnan avun varaan.

        Yhteikunnan avun varaan jättäytyminen on sosialististen puolueiden tavoite.


      • Kokoomuksen_sylikoira

        TEM: Suomessa 304 300 työtöntä huhtikuussa - myös pitkäaikaistyöttömyys jatkoi laskuaan

        Työttömien määrä oli huhtikuussa 36700 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. TEM:n mukaan. Työttömien osuus työvoimasta oli 11,6 prosenttia.

        Huhtikuun työttömyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan 10,2 prosenttia, kun se vuoden 2016 huhtikuussa oli 9,8 prosenttia. Työttömiä oli viime kuussa yhteensä 279 000 eli 15 000 enemmän kuin vuosi sitten.

        Työttömiä vähenee kun heitä siirtyy eläkkeelle. Vuosittain n. 75000-80000 henkilöä siirtyy eläkkeelle. Nykyisin voi varhennetulle eläkkeelle päästä jo 61-vuotiaana ja enintään kolme vuotta ennen eläkeikää, oli sitten töissä tai työtön. Eläkkeellä oli 12/2016 1 449 000 henkilöä.
        Vuonna 2016 työeläkkeelle siirtyi kaikkiaan 76 000 henkilöä ( täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 13 600 henkilöä, kuitenkin työkyvyttömyys eläkettä sai
        18 800 henkilöä)

        http://yle.fi/uutiset/3-9461727

        Myös nuorten ikäryhmät pienenee huomattavasti 90-luvun alusta alkaen, joka vuosi ikäryhmässä vähemmän syntyneitä lapsia.

        Kyllähän kaikenmaailman tilastoilla voidaan kikkailla ja kikkaillaankin, jotta asiat saadaan näyttämään paremmilta. Tämä hallitus ei kyllä saa kunniaa avoinna olevista tai uusista työpaikoista, jos näin on, ottakoon sitten kunnian kaikista irtisanotuistakin.


    • AivanOikeasti

      Kiitos Sipilä!

    • Pol-tutkija

      Sipilä on pannut Suomen huonoon kuntoon.

      • Kaup_Kesk---

        Sosialistit Koivisto, Halonen, Lipponen laittoivat aikoinaan suomen huonoon kuntoon.
        Nyky hallitus Sipilän johdolla nostaa sitä sosialistien suosta, kovalla vauhdilla.
        Ja sekös punanuttuja ottaa pattiin, että pitää yhtä jukuriakin juhlia monta viikkoa.


    • faktaa11

      Lesta Sipilä tullaan muistamaan aikakirjoissa Suomen tuhoajana ja työttöminen kyykyttäjänä.
      Kelpaa siinä uskovaisen huomata mitä ihmiset ovat mieltä hänestä ja leima ei lähde koskaan pois kulumallakaan.

    • Sipilä_eats_shit

      Suomi ajaa kohti kuilua Sipilän johdolla...

      • Hoh.hoh.Suomi.kuntoon

        Juu, Sipilä ratissa kaasuttelee typeryksen virne naamallaan ja hokee: laitetaan suomi kuntoon.


      • palkkarenki

        Sipilä onkin pannut Suomen siihen kuntoon, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.


      • Seonfaktaa

        Sanotaanko niin,että rikkaat köyhtyy ja köyhät rikastuu sillä rikkaat maksavat kaiken hyvinvoinnin tässä maassa.


      • palkkarenki
        Seonfaktaa kirjoitti:

        Sanotaanko niin,että rikkaat köyhtyy ja köyhät rikastuu sillä rikkaat maksavat kaiken hyvinvoinnin tässä maassa.

        Näinhän se ei ole, vaikka hallitus sen haluaa noin esittää.

        Tosiasia on se, että Sipilä on tehnyt monia päätöksiä, jotka ovat kohdistuneet raskaasti juuri yhteiskunnan vähävaraisimpiin. Rikkaille sen sijaan on tullut verohelpotuksia ja nyt mm. uusi hallintarekisteri, joka mahdollistaa omaisuuden piilottamisen.


    • I_N_S_I_D_E_R

      Sipilä tuhoaa Suomen.

      • Riku.._Aalto

        Olen samaa mieltä. Jokainen uusi työpaikka on pahasta. Meidän saatva mahdollisimman paljon työttömiä lisää. Sitten kelpaa reuhata VVO:n rahoilla. Ties vaikka päästäisiin Antin kanssa vieraan päälle.


    • unelma.toteutuu

      Paperittomat tekevät jo uudet halpaduunit, ei heitä tilastoida mihinkään.

    • res-evl

      Kepu pettää aina.

    • pol-tutkija

      Sipilän osaamattomuus näkyy kaikessa.

    • ex-keskustalainen

      Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat Sipilän Suomessa. Kohti kuilua ollaan menossa.

    • 2648268

      Suomen kilpailukyky on noussut raketin lailla! Kiitos Sipilä, kiitos hallitus. Pian ei voi roskaväki piilotella laiskuuttaan sen taakse, ettei muka työpaikkoja olisi...

    • 2648268

      Todellinen SIpilän ihme! Työttömyys kasvaa ja kansa kurjistuu.

    • S24uomlaineN

      Työssä olevien määrä kasvaa huimasti. Ay-demarit ovat jo suunnitelleet suuria lakkoja saadakseen Suomen talouden ajettua alas.

    • S24uomlaineN

      Työttömyys on lähtenyt nousuun Juha Sipilän ansiosta.

      Kiitos Roisto-Sipilälle tästäkin vähästä!

    • EskoAho

      Sipilä on kuin veteen ulostava ruuna.

    • Sipilä on osa eliittijoukkoa.
      Eliitti jakelee keskenään hyvät palkat ja hyvät hommat.
      B-kansalaisille jää luu kouraan.
      30 vuotta sekoomus -eliitti on hoidellut hommia ja nyt on suomella 105 miljardia velkaa.
      Niin silloin 30-vuotta takaperin velka oli noin 10 miljardia.

    • Pissilä

      Sipilä tuhoaa kaiken.

      • soosossutt

        Sossu-komukat yrittävät tuhota suomen, mutta niitä vituttaa kamalasti.
        Kun näkevät miten meidän PÄÄMINISTERI Sipilämme, laittaakin Suomen kovaan nousuun.
        Tuo tietää sitä, että suomen syöjiä sossu-komukoita. Ei koskaan enää suomen hallituksiin, eikä presidenteiksi. YÖKÖTTÄÄ jo moinen ajatuskin, YÖK ja YÖK vielä kerran YÖK.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1184
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe