Loimolan saksalainen kenttähautausmaa

Käsittääkseni saksalaiset usein itse tuhosivat idässä hautausmaansa vetäytymisvaiheessa. Jos se jäi tekemättä niin venäläiset tekivät sen. Heillä ei ole tapana kunnioittaa kaatuneita... ei aina edes omia!
Ja hautojen ntasoittaminen oli myös aiheellista. Jos joku käy Pietarissa lauantaina Udanlajan kirpputorilla (15 km keskustasta) niin näkee runsaasti nappeja, kunniamerkkejä ja vormus osia, joiden kunto viittaa lapiohommiin!

Loimola ei löydy saksalaisista sotilashautausmaista huolehtivan järjestön listoilta, joten siellä tuskin on mitään näkyvää jäljellä. Suomessa järjestöllä on kaksi hautausmaata, Honkanummella (Vantaa) ja Norvajärvellä (Rovaniemi).

kokosivat kaatuneensa sekä NL:n että Suomen puolelta Norvajärvelle jo vuosikymmeniä sitten.

Luonnollisesti saksalaisten terroristien hautausmaat tasoitettiin maansiirtokoneilla niin että paikkakaan ei voi löytää.

Samalla lailla kai saksalaisten hautausmaat hävitettiin, räjäyttämällä tai jyräämällä.

Saksalainen "Liste von Kriegsgräberstätten" luettelee Suomessa Norvajärven, Honkanummen ja Hietaniemen.

https://de.wikipedia.org/wiki/Liste_von_Kriegsgräberstätten#Finnland

Täällä Loimolan hautausmaa. Eversti Viljo Laakso saksalaisten hautausmaalla Loimolassa elokuussa 1944.
http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/530/country/9/area/70

Kesällä 1941 Näätäojan (Kollaa) - Tolvajärven - Aittojoen -Tsalkin alueella hyökkäsi saksalainen 163. Divisioona. Sen kaatuneet koottiin ja haudattiin Loimolassa sankarihautaan.
Hyökkäysvaiheen päätyttyä divisioona oli ensin puolustuksessa Syvärin suulla, josta se toukokuun lopulla 1942 siirrettiin Pohjois-Suomeen. Sodan loppuvaiheessa divisioona siirrettiin Pommeriin Pohjois-Saksaan, jossa se tuhoutui kokonaan Kolbergin taistelussa 18.3.1945. Kolberg on nykyinen Puolan Kolobrzeg.

Haudat ovat tien vasemmalla puolella, paikka vaatii vielä tarkempaa tutkimusta, koska on mahdollista että hautausmaa onkin 500 metriä itään ko koordinaateista.

TK-mies, luutnantti Paavolainen kuvaili Loimolan saksalaista kenttähautausmaata elokuun 1941 alussa näin: Pitkä kävely lähellä telttojamme saksalaisten hautausmaalla. Se on samaa klassillista mallia, jonka tuntee jo maailmansodan aikaisista kuvista. Jokainen hauta on ympäröity valkotuohisesta koivunrungosta tehdyllä kehyksellä, jokaisella haudalla on valkotuohinen koivuristi. Hautarivien takana kohoaa jättiläiskokoinen koivuristi siunaten nukkuvia valtavilla käsivarsillaan. Etsimättömästi tulevat mieleen vanhat sanat O Crux, ave spes unica.

Uutterat kädet somistavat päivästä päivään yhä monimuotoisemmiksi ja rikkaammiksi muuttuvin arabeskein hautojen tasaiseksi haravoitua hiekkaa. Sinne muodostuu taidokkaita kuvioita harmaasta jäkälästä, punaisesta rahkasta ja vihreästä sammaleesta - kolmioita, nauhoja, rautaristejä ja hakaristejä. Hiekkaneliön nurkkiin on istutettu sananjalkoja ja tuuheita kanervapensaita; parhaan toverin haudalle on kaukaa tuotettu kukkiakin. Hubert Eichertin haudalla on verenpisara, Eitel Fritz Cartusin haudalla myöhäinen primula...

Harvoin olen yhtä selvästi kuin tällä hautausmaalla tajunnut, että sotilaan hauta ei oikeastaan koskaan ole synkkä. Vaikea, kammottava taistelu on ohi. Sotilaan hauta on tosiaankin rauhan tyyssija. Näiden kotimaataan ikävöivien ja pohjoisia metsiä kammoavien poikien, niin nuorien ja niin surullisten, on hyvä nukkua kuivassa hiekassa kiihkottomien suomalaisten kanervien alla. Kouristavaa ajatella, missä kaikkialla heidän tovereitaan nykyisin lepääkään: kimmeltävän Välimeren, myrskyisän Atlantin, hyisen Jäämeren ja Venäjän suurten virtojen rantamilla. Totisesti ei Saksa voi Suomen tapaan hoivata kaatuneitaan kotimaan multiin!