Kiitos Juhana Vartiainen!

Juhana Vartianen on kirjoittanut MaaseutuMedia -nimiseen läystäkkeeseen ansiokkaasti
hyvin asiallisen ja maltillisesti liioittelemattoman kolumnin aiheesta maataloustuet.

Tyypillinen asiaton ja jopa järkeä vailla oleva heitto oli kyseisen median päätoimittajan yritys
kumota Vartiaisen väite Suomen maailman korkeimmista maataloustuista vastaväitteellä: ”Japanissa esimerkiksi maataloustuotteiden hinnat ovat kuusinkertaiset ja maataloustuet kolminkertaiset. ”

Tuohan on täysin absurdia. Ei tuollainen järkeä vailla olla lausahdus mitenkään tee
Suomessa maksettavia megalomaaniisa tukia oikeutetuiksi. Eikä todellakaan edes todista,
etteikö Suomessa todella olisi maailman korkeimmat maataloustuet.

Kyseistä päätoimittajaa merkittävämmätkin toimijat, kuten
Anne Kalmari ja Mikko Kärnä, puhumattakaan Jari Lepästä, puolustavat kuitenkin kaikki
maataloutukia yhtä kehnoin argumentein. Anne Kalmari on eduskunnan edessä väittänyt,
että jos tuet lakkautettaisiin, maataloustuotanto loppuisi ja elintarvikeketju kuihtuisi ja
syntyisi 300.000 uutta työtöntä. Höpö höpö. Kyllä ihmisten pitää syödä, ja siihen tarvitaan
suurin osa elintervikeketjusta vaikka alkutuotanto olisikin maasta loppu, mikä sekään ei
tietysti pidä paikkaansa.

Tragikoomisen hauska oli myös Mikko Välttilän töräytys: ”Jos maatilojen annettaisiin nyt valua vapaasti kohti Vartiaislaista unelmaa, se tarkoittaisi hyvin monen paikallispankin kaatumista. Ja tämä taasen tarkoittaisi kovin monen muunkin kuin maatilojen lisääntyviä vaikeuksia. Koko maaseutu kuolisi kerralla: pankit, kaupat, pienteollisuus, omakotivelalliselta virkamieheltä lähtisi pankki alta ja niin edelleen.”

Välttilä vieä ilkesi lisätä, että hän tiedostaa kyllä, että hänen kirjoitustaan voidaan luonnehtia
pelotteluksi ja mustamaalaamiseksi. Mutta mitäpä muutakaan se oli kuin juurikin pelottelua.

Souppa what, jos muutama paikallispankki vaikka kaatuisikin ja niin edelleen. Antaa mennä vaan. Maataloustukien lakkauttamisesta koituva yli kolmeen miljardiin nouseva kansantalouden kulujen vähentyminen vuosittain jopa vain hyvinkin kestää muutaman paikallispankinkin kaatumisenkin.

Tarkoittaako Välttilä muuten, että Suomen maatiloille on annettu velkaa liian löysin perustein
ja omaisuus ei realisointitilanteessa riitäkään velan kuittaamiseen?

Kiitoksia Juhana Vartiainen!

9

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sekasinmolemmat

      Sammakko ukko

    • törsäpummi

      Taas ihan höpöhöpö päätelmät ja höpöhöpö kirjoitelma!

      Aloittaja: häpeä!

    • Aijjjaaaa

      Työttymyytuista.

       Suomi tarvitsee lisää työvoimaa. ”Mutta meillähän on jo työttömiä!” Tila tarvitsee lisää peltoalaa. Mutta nykypellossakin on rikkaruohoja, siis työttömiä.

    • rubinn

      Ukko saanut varmaan postia lantamafialta muodossa tai toisessa.

    • Sullejahälle

      Vartiainen ei ole mikään maatalousasiantuntija. Vartiainen menköön takaisin Ruotsiin. Hyvä täällä on hyvällä palkalla suoltaa mitä tahansa ajattelematta sen pidemmälle. Joka ruokaa syö hän olkoon hiljaa tai kasvattakoon itse oman ruokansa että viisastuu.

      • kenenlapsi

        Pulska porsas, ollut ruokapöydässä. Tulee vähän mieleen keharit.


    • Voetokkiinsa

      Tuista pitäisi poistaa myös kotihoidon tuki, ulkomaisen rekrytoinnin tarveharkinta ja työttömyysturvan lisäpäivät eli ns. työttömyyseläkeputki sekä myös työehtosopimusten yleissitovuus,

      Jos hallitus antaisi nämä esitykset helmikuussa, voisimme jo huhtikuussa alkaa muuttua Ruotsiksi eli meillä menisi yhtä hyvin kuin ruotsilla.

    • tälläisiänääon

      Kandee lukea myös mtk:n puheenjohtajan juha Marttilan vaikerteleva vastaus Vartiaisen kirjoitukseen.
      Pelkkää jokeltelua täysin rationaalisia vastakkaisia argumentteja.

    • tälläisihännääon

      "MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ei ylläty maataloustukea kannattavien suomalaisten korkeasta osuudesta MT:n teettämässä kyselytutkimuksessa.

      "Se kyllä yllätti, että niin pieni määrä eli 11 prosenttia pitää tukia tarpeettomana. Selkeä enemmistö suomalaisista haluaa, että Suomessa tuotetaan suomalaisille ruokaa."

      Kysely tehtiin vilkastuneen maataloustukikeskustelun jälkeen. Marttilan mielestä se osoittaa, että maataloustukien lopettamista vaativien ryhmä on pieni, vaikkakin äänekäs.

      "Tästä käy selkeästi selville, että tukiin kohdistunut voimakas kritiikki on pienen joukon melskaamista.
      Menetelmäkritiikistä huolimatta Vartiainen pitää uskottavana tuloksena, että maataloustuilla on vankka kannatus."

      http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/mtk-n-marttila-maataloustukien-voimakas-kritiikki-on-pienen-joukon-melskaamista-1.190816


      Kandee lukea myös Juhana Vartiaisen vaikerteleva vastaus MT:n teettämään kyselytutkimukseen.

      "Menetelmäkritiikistä huolimatta Vartiainen pitää uskottavana tuloksena, että maataloustuilla on vankka kannatus."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe