Luonnollinen ikääntyminen.

jjoutava

Tuommoisen otsikon näin jossakin enkä. oikein ymmrrä kun taistelen sitä ikääntymistä vastaan. Tänään useaan kertaan kiipesin portaita jotta jalkavoimat lisääntyisivät. Kävin kirjastossakin ja lainasin Jenni Linturin "Isänmaan tähden" nimisen sotakirjan. Taisteluni jatkuu.)

43

478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jjoutava

      Kuuntelen uudempaa musiikkia ja yritän seurustella nuorten ihmisten kanssa. Lääkäriä kuuntelen ja toimin ohjeiden mukaan mikäli ohjeet ovat säällisissä rajoissa ja niitä näyttäis riittävän.

    • Hyvä aloitus.
      Muljahti vain mieleen vastakohta luonnolliselle ikääntymiselle, se on tietenkin luonnoton ikääntyminen. Varmaan joku osaa määritellä ja selitellä senkin ja näkee joissakin mutt'ei itsessään tuollaista. Voihan siihen liittää vaikka kehnot geenit.

      Tosi on että kovin eri tavoin ikääntymisen seuraukset eri yksilöissä näkyvät. Minä ainakin olen ikääntynyt vanhaksi täytettyäni 80 vuotta. Jos terveydentila on madaltunut tekiskö se ikääntymisen luonnottomaksi. Minun mielestä ei, sillä mitä vanhemmaksi tulemme sitä todennäköisemmin ilmenee sairauksiakin. Ei auta vaikka mitä tekisimme, niihin voi jopa kuolla.

      Vaikka ei tulisi sairauttakaan, silti eri tavalla raihnaudumme kropaltamme.
      Jjoutava sanoi taistelevansa hidastaakseen noita ja huomioi hyvin sekä fyysisen että henkisen puolen treenauksen.
      Minäkin lähdin palveluautolla Citymarkettiin, ihan vaan tuulettumaan eilisen kolmituntisen tv.n edessä istumisen vuoksi. Muutenkin mieli oli vielä surullinen Presidentti Mauno Koiviston hautajaisten vuoksi. Kaunista luontoa katsellen auringonpaiseessa mieli virkistyi.

      Kaupasta palatessa tapahtui sitten vähän ikävä episodi. Palveluautoon noustessani auton keskiovesta kävelysauvani ja kauppakärryni kanssa, lippuani leimatessa olin ilmeisesti liian hidas kun perässäni tullut vanha mies tönäisi minua hartioista aika voimakkaasti. Onneksi en kaatunut. Kyllä kanssamatkustajilta mies sai kuulla kunniansa, kommentoin minäkin tuota.
      Mikä kiire hänellä oli kun auto seisoi kaupan luona vielä monta minuuttia. Olipa miehellä hermot kireällä.

      • jjoutava

        Niinpä takerruin tähän palvelu-auto episodiin, Kun hämmennyin palvelutalon ruokajonossa vanhukseen jolle olin jonontukkona kun hän puhalteli jatkuvasti niskaani seisovan pöydän antimia asettelin ja valikoin kaikessa rauhassa, mutta hermostunut vanhus tosiaan häiritsi niin että sanoin hänelle mikä kiire sinulla on kun kassaneiti oli todellinen este hänen ohi ei niinvain mennä kuten kerran vahingossa läksin vain kävelemään pöytään niin hänpä haki minut pöydästä ja tultiin kiltisti maksamaan. Kyllä nuorekkaallekin voi sattua hajamielinen kassaohitus. ;)


    • captcöpenick

      Laitan luonnollisen ikääntymisen piikkiin tuon ympyrän piirtämisen, en ole robo ruutuun. Ei siitä tullut mitään. Kuin pikku kiusantekoa 24-palvelimelta.
      Luonnollinen ikääntyminen käytännössä näkyy pitempinä päivänokosina ja kahvitaukojen pituudessa.

    • Aikuinen__

      Vauvalla on neuvolakortissa ruudukko, jossa on normaali kehittymisen alue merkitty. Jos menee sen ulkopuolelle, niin neuvolatäti lähettää tarkempiin tutkimuksiin.
      Jospa ne laittaa SOTEssa kortit ja ruudukot, millainen on luonnollinen ja normaali ikääntymiskehitys. Jos siitä poikkeat, niin tarkempaan seurantaan joudut.
      " niin sen täytyy olla", sanoisi Rölli

      Mä en ole vielä 70v täyttänyt mutta saanhan mä täällä olla, kun 8-kymppisetkin viivyttevät täällä vielä.

      • jjoutava

        Kirjoitan mihin itse haluan eikä minua aikuisten tarvitse tulla neuvomaan. Tekisi mieleni noin sanoa, mutta nyt vastaan, että miksi on yli 80v osio kun se on käytännössä aivan turha, olenhan joka tapauksessa 70 Jotenkin hajumaista huolestua toisten kirjoittajien aloituksista jos niihin sattuu tulemaan jokunen vastaus.


      • Aikuinen__
        jjoutava kirjoitti:

        Kirjoitan mihin itse haluan eikä minua aikuisten tarvitse tulla neuvomaan. Tekisi mieleni noin sanoa, mutta nyt vastaan, että miksi on yli 80v osio kun se on käytännössä aivan turha, olenhan joka tapauksessa 70 Jotenkin hajumaista huolestua toisten kirjoittajien aloituksista jos niihin sattuu tulemaan jokunen vastaus.

        "jjoutava"

        Miksi et mene 16 keskusteluun? Olethan joka tapauksessa 16


    • jopa.kolmesti

      Ihminen on silloin vanha kun kahdesti yössä tarkoittaa vessakäyntejä.

      • Revisiitä

        Ihmiset ovat yksilöitä ja kaikilla on oma yksilöllinen aineenvaihduntamekanisminsa eikä se määrittele ikää millään tavalla.


    • Mitämuutajäänytväliin

      Miksi meikästä tuntuu että jonkun asenne on anuksesta jos oman terveytensä, kuntonsa ja toimintkykynsä hoitaminen ja siitä huolehtiminen on "taistelua ikääntymistä vastaan"? Miksi hemmetin ihmeessä pitäisi ikääntyä sairaana, huonokuntoisena ja toimintakyvyttömänä?

      • jjoutava

        Aivan oikein. Lääkäri haluaa hoitaa vanhusta siten, että olo on kaikinpuolin hyvä. Pää hänen mukaansa voi jo hyvin, muisti on hyvä ja sydämen vointi alkaa olla kohdillaan uuden verenpainelääkkeen ansiosta. Ilman taistelua. Jos lääkäri näkee, että asiat ovat noin hyvin niin. Mikä ettei. Kävelen ja pidän kunnostani huolta niin kauan kuin nuorena' pysyn.


      • jjoutavainen

        "Niinpä takerruin tähän palvelu-auto episodiin, Kun hämmennyin palvelutalon ruokajonossa vanhukseen jolle olin jonontukkona kun hän puhalteli jatkuvasti niskaani seisovan pöydän antimia asettelin ja valikoin kaikessa rauhassa, mutta hermostunut vanhus tosiaan häiritsi niin että sanoin j.n.e "

        Hauska juttu, mutta minä kerran hermostuin Sairaalan (Hämeessä) kanttiinin kassajonossa, kun kaksi myyjää odottivat vain, mitä heidän "vakioasiakas", tunnetusti vain siellä aikaansa kuluttava nainen mietti, mitä ostaisi?

        Taisin siinä jotenkin todeta hitaista hämäläisistä, koska ihmettelin, että miten ne myyjät, siis molemmat odottivat vain tämän naisen jahkailuja. Olisihan siinä voinut jono jatkua vilkkaalle karjalaisellikin?


    • flegmaatti

      Onko ikääntyminen luonnotonta jos siihen liittyvää, väistämätöntä rappeutumista yrittää hidasta elintapojaan muuttamalla.
      Jos joku on jo elänyt epätavallisen terveellisesti niin ainakin ikääntymiseen liittyvät muutokset vaativat tarkennusta.
      Hiljalleen jostain on aina luovuttava ja liikunnassa suunnaksi kevyemmin mutta enemmän.

    • Aikuinen__

      Se nyt ainakin on luonnotonta ikääntymistä, jos ei hyväksy omaa ikäänsä.
      Kieltää ikävuosien kertymisen.
      Ei tahdo olla yli 80-vuotias.
      Sinnittelee ainakin 70 palstan keskusteluissa ja sillä lailla yrittää unohtaa, että se 80 on tullut mittariin.

      • jjoutava

        Se olen vain minä ja elän mieluummin virkeänä kuin tekeytyisin ikäisekseni, tai ikäistäni vanhemmaksi, - varmuuden vuoksi. Yhteiskunnalle on halvempaa jos vanhus pysyy kunnossa ja kupsahtaa luonnollisesti aikanaan.


      • jjoutava

        70 toimii aivan hyvin ja olen sanonut etten siirry täältä mihinkään ainakaan haisevan' aikuisen pyynnöstä.


      • Kuules Aikuinen

        Mieti nyt uudestaan, mitä kirjoitat, koska selvästi haluat karsinoida täältä yli 80-v

        Täällä on "hyvä" yhteisö, jotka ovat tottuneet vaihtamaan mielipiteitään keskenään ja kyllä ne aikanaan siirtyvät toivomalesi palstalle, joten ootteleppa vain, kun tuolta 60 palstalta tulee tänne porukka!

        Jaaaaa, just joo?
        "Mä en ole vielä 70v täyttänyt mutta saanhan mä täällä olla, kun 8-kymppisetkin viivyttevät täällä vielä.???"

        Taidat kyllä kuulua tuonne teini osastolle?


      • Aikuinen__
        Kristiina23 kirjoitti:

        Kuules Aikuinen

        Mieti nyt uudestaan, mitä kirjoitat, koska selvästi haluat karsinoida täältä yli 80-v

        Täällä on "hyvä" yhteisö, jotka ovat tottuneet vaihtamaan mielipiteitään keskenään ja kyllä ne aikanaan siirtyvät toivomalesi palstalle, joten ootteleppa vain, kun tuolta 60 palstalta tulee tänne porukka!

        Jaaaaa, just joo?
        "Mä en ole vielä 70v täyttänyt mutta saanhan mä täällä olla, kun 8-kymppisetkin viivyttevät täällä vielä.???"

        Taidat kyllä kuulua tuonne teini osastolle?

        Mää mitään karsinoi. Ihmettelen vaan, kun tuolla ylempänä nimimerkki Kat.leija itse mainitsee täyttäneensä 80.

        Miten niin minä kuuluisin " teini osastolle"? Kun ei teilläkään merkitse ikä kuulumista jonnekin osastolle, niin saa täällä silloin toisetkin alkaa asumaan missä haluavat.
        jjoutavaa matkien
        Kirjoitan mihin itse haluan eikä minua vanhusten tarvitse tulla neuvomaan.


      • Aikuinen__
        Kristiina23 kirjoitti:

        Kuules Aikuinen

        Mieti nyt uudestaan, mitä kirjoitat, koska selvästi haluat karsinoida täältä yli 80-v

        Täällä on "hyvä" yhteisö, jotka ovat tottuneet vaihtamaan mielipiteitään keskenään ja kyllä ne aikanaan siirtyvät toivomalesi palstalle, joten ootteleppa vain, kun tuolta 60 palstalta tulee tänne porukka!

        Jaaaaa, just joo?
        "Mä en ole vielä 70v täyttänyt mutta saanhan mä täällä olla, kun 8-kymppisetkin viivyttevät täällä vielä.???"

        Taidat kyllä kuulua tuonne teini osastolle?

        "Kristiina23" kirjoitat "Täällä on "hyvä" yhteisö"

        Joopa, joo, Nauraa vain voi nyt kyllä, Riitelyä riitelyn perään täällä on.


      • jjoutava

        Aikuinen__ vain täällä haluaa riidellä.


      • Aikuinen__
        jjoutava kirjoitti:

        Aikuinen__ vain täällä haluaa riidellä.

        Etkö tosiaan näe palstan vanhojen patujen riitelyä,
        Olen kuules käynyt täällä keskusteluja katsomassa useinkin, kun kohta olen tänne siirtymässä.
        Kamalaa riitelyä on. Ja kyllä ne ovat nämä iät ja ajat täällä asuneet ketjuissa riitelemässä.


      • Aikuiselle tiedoksi, että ikääntyminen takoittaa myös muuta kuin ikäryhmästä seuraavaan siirtymistä.
        Minun kohdallani suurin harmi on jäsenten kankeus. Kun ei enää pääse kunnolla portaita ylös, ei alas, kun ei uskalla edes pallille nousta, kun ei tiedä, millä konstilla siltä tullaan alas, kun pitää harjanvarrella taiteilla yläkaapin ovi auki, kun lattialle kopsahtanut kaukosäädin lojuu tuolin alla, eikä siihen pääse käsiksi.
        Puutarhahommat ovat suurin harmi. Siellä olisi niin paljon kumartelemista vaativaa hommaa.

        Mutta muutenhan asiat ovat hyvin. Käyn siellä 80 palstalla useinkin, joskus kirjoittelen, mutta olen vain havainnut, että ikätoverini ovat juuttuneet tähän ryhmään. Ullamirjami on asettunut kahdeksankymppisiin ja olen ollut huomaavinani, että Ruunekin siellä jo avaa ääntään.


      • Ahtaushuipussaan

        " Sinnittelee ainakin 70 palstan keskusteluissa ja sillä lailla yrittää unohtaa, että se 80 on tullut mittariin. "

        Tämän sivuston palstoista yhdelläkään ei ole ikärajoitusta ja se tarkoittaa että vaikka joku olisi sata vuotta niin voi käydä kirjoittamassa ja kommentoimassa vaikka 50-palstalla tai vaikka nuorempienkin.


      • tsemppiäjjjamuutrehdit

        "Aikuinen" on ilmiselvä kateustapaus. Häntä nävertää se, ettei ole ilkeänä ihmisenä saanut vastakaikua missään, ei livessä eikä missään keskustelupalstalla. Mainostaa hyvää naisellista tuoksuaan, vaikka mätäpaiseen löyhkä hänestä erittyy kauas. Inhottaa vaikka vähän säälittääkin. Kyllä Jj ja muu palstan kunnon reilu väki tajuaa heti falskit tyypit. AIKUINEN Voi olla naispuolinen haju, joka on etova löyhkä.


    • Täällä taidetaan nimittää mielipiteen esittämistäkin riitelyksi Jo on aikoihin eletty!

    • Saanko esitellä näin niinkuin varmuudeksi ettei tule vaan luultua että olen joku teini ---no se siittä . '
      Mutta ikääntyminen ei ole vuosista kiinni .
      Se on monesta muusta Elämän tavoista , sairauksista ja onhan leinokin kirjoittanut että monet syntty jo "ukkoina" --niin että ollaan vaan niinkun ei oltaskaan .
      Minäkin kai jo 83 ainakin )=: ja ei tunnu missään .

      Sain muuten näköni takasin --laitettiin linssi oikeeseen ja vasemasta puhdistettii Harmaakaihi --nyt en tarvitse ollenkaan silmälasia --kesäaurinko vaan on liian kirkas silmille --pidän nyt Aurinkolasia niinkun Kreta Garpokin -- -
      -
      Kerrompa yhden( hauskan ) tapauksen --Olin Lapsenlapsen Kesäpaikassa ja kuinkas sattuikaan --kaaduin ja onneksi on hyvät pehmusteet niin, että ei mennyt kylkiluita poikki, kun oli Rinnukset ja siksi pehmee laskeutuminen . Jalkaan tuli pari naarmua -
      Menispä sitten kotio tultua Terveyskeskukseen ja olisi tarvinnut varata aika -- sanoin, että en haluakkaan lääkäriä --mutta meinasivat ajaa minut pois ,en muka ole saman ter,kes. asiakaskaan . Ihmettelin koska asun vieressä, mutta kun olen ollut terve ei minua näkynyt "näyttöpäätteellä.
      No sanoin, että juuri olin Silmäleikkauksessa ja minulla on Friikortti --ei oteta maksua . Ihmettelivät , että enkö ole käyttänyt heidän paveluksiaan ,-- Enhän ole tarvinnut kun olen terve- Ihmetys oli tosi suuri .
      Täälä saa ilmasen terveysmaksut , kun on tarpeeksi maksanut ,

      Niin että tällanen tapaus --ja Daatta on minun paras kaveri nykyään laitoin juuri uuden Windows 10 --taas näkyy kaikki Linnunpesät ja muuta mukavaa !
      Tämä oli v 2000 Millenium ensi -koneeni Näyttöjärjestelmiäkin on ollut ainaki 4 tähän mennessä -- Tulkaa nyt nuoret perässä "aikuisellekkin " terveisiä

      • jjoutava

        Moro! Ullamirjami - Hajuseon' tuo aikuinen__" esiintyy aivan itsenään tuhanikkinä kinailee täällä.


      • Aikuinen__
        jjoutava kirjoitti:

        Moro! Ullamirjami - Hajuseon' tuo aikuinen__" esiintyy aivan itsenään tuhanikkinä kinailee täällä.

        Kuules nyt jjoutava! En ole mikään tällä palstalla ennen kirjoittanut. Tuoksunkin oikein naiselliselle ja ihanalle. Olen kanssasi keskustellut chatissa muutama vuosi sitten. Silloin sovittiin, että moikkaan sua, kun näen sinut Jyväskylän Prismassa ja käydään yhdessä kahvilla. No, emme sattuneet tapaamaan ja muistaakseni muutit Tampereelle sitten.

        Sitten ketjun asiaan. Oikein hyvä, että pidätte henkisestä ja fyysisestä kunnostanne huolta. Niin minäkin teen. En tarvitse mitään lääkkeitä. Minulla oli mieto verenpainetta alentava tabletti (1 päivässä) mutta muutaman kilon painoa pudotin ja verenpaine laski sen laihtumisen ansiosta. Joudun jättämään pois tuon ainoan lääkkeeni, koska se laski verenpaineen liian alas ja alkoi huimata.

        Sitten kun mä täytän 70v tulen tänne heti virkeänä ja villinä vakinaisesti asumaan. Sitten kun täytän 80-vuotta siirryn heti 80 palstalle kirmailemaan virkeänä ja villinä edelleen.


    • oliskonäin

      Tarkoittaakohan aikuinen Jyväskylässä asunutta miestä nikillä jonninjoutava1, joka on kuollut muutama vuosi sitten. Hän oli aina chatissa ja ehdotteli kaikille tapaamisia Prismassa. Hän kirjoitti myös Golden agessa nikillä georg.

      • jjoutava

        Jonninjoutavaa en ole ikinä nikkinäni käyttänyt.


      • Aikuinen__
        jjoutava kirjoitti:

        Jonninjoutavaa en ole ikinä nikkinäni käyttänyt.

        Hahhaa! Mistä tulee lyhenne jjoutava?
        Se ei voi tulla mistään muusta kuin jonninjoutava-sanasta.


      • varmaa.tietoa
        Aikuinen__ kirjoitti:

        Hahhaa! Mistä tulee lyhenne jjoutava?
        Se ei voi tulla mistään muusta kuin jonninjoutava-sanasta.

        Usko jo "aikuinen" että chatissa nikillä jonninjoutava1 kirjoittanut mies on kuollut. Tiesin hänen oikean nimensä ja näin kuolinilmoituksen.


      • Aikuinen__
        varmaa.tietoa kirjoitti:

        Usko jo "aikuinen" että chatissa nikillä jonninjoutava1 kirjoittanut mies on kuollut. Tiesin hänen oikean nimensä ja näin kuolinilmoituksen.

        Jaa, suattaapi olla noin asia. En häntä sen kummemmin tuntenut enkä nähnyt chatissakaan kuin kerran pari.


    • jjoutava

      En ole ollut chatissa enkä keskustellut mistään kanssasi. Olet mikä olet mutta mies jolta on ennenkin tuollainen tarina nähty.

      • Aikuinen__

      • jjoutava

        Sinä olet aina sama haju'. jjoutava on nimimerkki joka ei selityksiä tarvitse.
        Haju ainoastaan yrittää nälviä siitä.


      • Aikuinen__
        jjoutava kirjoitti:

        Sinä olet aina sama haju'. jjoutava on nimimerkki joka ei selityksiä tarvitse.
        Haju ainoastaan yrittää nälviä siitä.

        Minä olen naisellisen ihana ja hurmavan tuoksuinen nainen 💃 , joka vuoden kuluttua täytän 70v ja tulen tänne asumaan.
        Minä kyllä uskon, ettet sinä "jjoutava" ole sama henkilö kuin"jonninjoutava1"
        Teissä on valtavan suuri ero.
        "jonninjoutava1" oli aivan hurmaava persoona.
        Sinä et ole 😝


    • asioita.seurannut

      Jos olisit mitä kehut, et vanhusten palstoilla notkuisi. Kauas haisee sinysta ainakin kauna ja kateus. Jjoutavalla on hyvä naismaku ja flaksi myös.

      • jjoutava

        Peukalo


    • ilimoja_riittännä

      Niin ne vuuet männöö. Uusia ihmisiä syntyy. meitä vanhoja ja nuorempiakin kaatuu joka viikko. Tulloo seurattua kuolinilmotuksia.
      Tämmösestä vuuenajasta on sanottava että hyvä kun jakso ikävän talviajan ja koleen keyvään remeltää mukana.

    • Aikuinen__

      Olette te hauskaa porukkaa 😁😅😂😄😃😀

    • meän.talon.vanahin

      Kun menee aikaisin eli iltauutisilta nukkumaan niin sitten herääkin virkeänä. Ikkunasta näkyy että on melko pimeää. On paksu pilvipeite. Sataneeko?
      Minkäs ikääntymiselle voi. Mut rammettunutta kuntoa pitää yrittää pitää toimintakuntosena jotenkin. Muuten menee voimat tykkänään.
      Yöoluen tarpeeseen herään kun siihen vasiten totuttelee. Kippaan olueni ja jatkan uniani. niin olen tehnyt vuosia.

    • ssamamirjami

      Tulin katsoman että mitä olette saaneet aikaiseksi näillä keskustelutantereilla --

      Aika rauhallista on .

      Ja hyvä näin .
      Nuoriten on maailmaa muuttaminen ,se kuuluukin nyt heille minunpuolestani , Vaikka seuraankin kauhulla tämänpäivän politiikkaa ja uhoilua näillä sitilasvarusteluilla ja harjoituksilla .

      Olen pysynyt terveenä -ja elämänhalu vielä kova -- luulette kun ei ole näkynyt "--vietän aikaani maalla--- Tukholma ,on yksinäinen paikka -- Niinkun SE entinen PUUMAKIN sanoi kovia ovat ihmiset täälä .

      Pojalla ,Tyttärelläni ja tyttäreni aikuisella, perheellisellä Pojalla ,heillä kaikilla on Mokit Tai hyvinvarustetut " Villat" Joissa kaikissa on nykyajan mukavuudet . Siellä seuraan maalais rauhaa se on iso saari jossa on monta huvilaa Ja Föreeninki hoitaa käytännön asioita .

      ELÄKELÄISTEN PORUKOISA EN VIIHDY- - He vaan valittavat sairauksiaan -- Lääkkeillä pilataan (yliannostuksilla) loppukin terveys -- olen sitä mieltä ,

      Nuoruutta luulevat saavansa kaikenlaisilla mainoksilla vakuutetetaan --ota sitä" niin pääset siittäkin vaivasta Minä sanon Haistakoot paskan ja aivasta !

      Me tullaan vanhoiksi eriaikaan --näillä ikä vuosilla on vaan tilastollinen merkitys .

      Nyt on sen aika että nautitaan siittä mistä kukin parhaiten saa iloa elämäänsä -Hyvää jatkoa !

      U.M

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      67
      3222
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      549
      3044
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2355
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2002
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1825
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      307
      1820
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1622
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      104
      1314
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1218
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1205
    Aihe