Vanhoja sanontoja

Vihtori Kosola oli hänkin tavallaan punakapinan tuote. Ei, minä en aio puhkua vihaa ja tuomita kapinajohtoa. Sen teki jo Mannerheim muistelmissaan ja jos kohta 60-70-luvuilla ääni oli toinen, niin sitä ennen ja sen jälkeen tuomitsijoita on riittänyt, puhumattakaan niistä tuomareista, jotka tuomitsivat pienempiä punaponssareita teloituskomppanioiden eteen tai telkien taakse.

Minä vain totean.

Kapina oli melkoinen takaisku Suomen kehityksessä. Autonomian alkuaikoina yhteiskunnallisten olojen kehitys Suomessa oli nähdäkseni nopeampaa kuin Ruotsissa. Myöhemmin taantumuksellisten Venäjän hallitsijoiden aikana aloimme jäädä jonkin verran jälkeen. Kansalaissota oli sitten jo pahempi isku. Toisaalta sen jälkeen ei työttömyys niin vaivannut, kuten ei myöhemmin Venäjän kanssa käyteyjen sotienkaan jälkeen, kun osa parhaassa työiässä olleista miehistä oli poistunut muonavahvuudesta ja osa oli vähemmän työkuntoisia. Mutta tuhoa ja eripuraa kansalaissota jätti jälkeensä. Ja poliittisen ilmapiirin, jossa sosiaalidemokraatit eivät nousseet vastaavaan asemaan kuin Ruotsissa ennen kuin 1939-45 sotien jälkeen. Se hidasti maamme yhteiskunnallista ja sosiaalista kehitystä. Se saattoi myös pelastaa itsenäisyytemme. Vallalla ollut oikeistosuuntaus ja voimakas kommunismin pelko piti yllä vahvaa militaristisuutta, jolla ilmeisesti oli osuutensa siihen, että sodista selvittiin. Lähinnä sotilaskoulutuksen ja taisteluhengen kautta. Varustushan oli alimitoitettu ja osin vääränlainen asemamme huomioiden. Sotilaatkin tekivät poliitikkojen ohella ikäviä virhearvioita.

Ymmärrän hyvin, mikseivät maltilliset sosiaalidemokraatit, kuten Tanner, tai vaikkapa juuri kuollut Mauno Koivisto, oikein pitäneet kommunisteista. Ennen kapinaa sosiaalidemokraattinen puolue oli ylivoimainen kaikissa vaaleissa ja eduskunnassa oli pitkään sosialistienemmistö. Monet yhteiskunnalliset uudistukset etenivät poliittisella painollaan ja niitä tukivat myös maltilliset, uudistusmieliset oikeistolaiset, ennen kaikkea liberaalit, mutta myös osa maalaisliittoa. Juuri ennen kapinaa eduskuntaan sitten tuli niukka porvarisenemmistö ja tämä vallan menetys laukaisi vallankumouksellisen siiven toimintaan. Sen toiminnan jälkeen kaikki vasemmiston toiminta olikin sitten melkoisen hankalaa aina Neuvostoliittoa vastaan käytyihin sotiin saakka. Sosiaalidemokraatit saivat osansa vasemmistoon kohdistuneesta epäluulosta ja vihasta ja on selvää, että se vaikeutti ja hidasti sosiaalidemokraatteja saavuttamasta tavoittelemiaan asioita. Samaan aikaan kun Ruotsissa sosiaalidemokraatit nousivat koko valtakunnan johtoon.

Ottaen huomioon sen myötämielisyyden, jota poliittinen keskusta osoitti vieläpä verisen ja paljon katkeruutta ja vihaa herättäneen kansalaissodan jälkeenkin vasemmiston sellaisten hankkeiden suuntaan, joita se itsekin kannatti, sosiaalidemokraattien olisi tuskin ollut kovin vaikeaa ajaa läpi sosiaalisia uudistuksiaan sellaisessa niukassa vähemmistöasemassaankaan, jossa he olivat juuri ennen kapinan puhkeamista. Kaiken lisäksi osalle kommunisteista, kuten Arvo "Poika" Tuominen, väkivaltaisen kommunismin todellinen kyky luoda parempi yhteiskunta paljastui vasta sen ihanuuden itse koettuaan. Monet heistä olivat älykkäitä ja kyvykkäitä ihmisiä, joilla olisi ollut paljon enemmän annettavaa, jos he itse olisivat valinneet toisen tien.

Toisaalta kapina ei syntynyt vain kiihotuksesta. Mikään kapina ei synny vain kiihotuksesta. Kapinassa räjähti esiin kaikki se katkeruus, jota sääty-yhteiskunta oli kasannut sukupolvien saatossa ihmisten mieliin. Mutta kapina toi vain hetken helpotuksen. Valkoisten voitettua sorto palasi ja katkeruutta herättäneiden epäkohtien korjaaminen oli paljon vaikeampaa kuin se olisi ollut ilman kapinaa.

Moni oikeistossakin suri tätä kehityskulkua. Näin teki Mannerheimkin omissa muistelmissaan, eikä hän ollut ainoa. Tiedä sitten, kuinka paljon siinä oli myöhempien aikojen vaikutusta, sillä se kuitenkin on selvää, että ilman kansalaissotaa oikealla oleva oikeisto ei olisi saanut niin vahvaa asemaa maamme sotien välisessä politiikassa ja yhteiskunnassa kuin se sai. Mannerheim itsekään ei välttämättä olisi ollut niin tunnettu hahmo, jos hänen ansionsa olisivat koostuneet vain muutaman venäläisen varuskunnan aseistariisumisesta. Mutta toisaalta, on mielenkiintoista ajatella vaihtoehtoista kehityskulkua.

Joo, paljon tuli tekstiä, vastauksissa, mutta lähinnä vielä kiinnostaisi syyt miksei Suomessa onnistunut oikeiston vallankaapaus ja diktatuuri. Kosola oli keulakuva, mutta oliko liika muiden vietävissä? Puuttuiko todellinen johtohahmo? Demokratian vahvuuteen sen ajan Suomessa en usko, millä selitetään Mäntsälän kapinan epäonnistumista.
Syyt ovat ennemminkin vallankaapausta valmistelleiden tahojen erimielisyys, ja toteuttamisen aikaan niin liikaakin, toitotettu viinanhimo.
Onko viinanhimo aina syynä suomalaisten kapinahankkeiden epäonnistumiseen?
Ryyppäsikö punaisten johto liikaa kansalaissodassa, entäpä nuijasodan päälliköt?
Onnistuneissa sodissahan suomalaisia on on aina ohjeistaneet muut kuin suomalaiset.

..kansallissosialismi, sosialismi, olivat jonkinlaisia saatanallisia kyselyjä, kuka näitä kannattaa...

Heil Hitler, MUIL Mussolini, meil Kosola

Milloin saadaan Kosolalle patsas Helsinkiin Mannerheimin patsaan viereen ? Miehet kuin kaksi marjaa kaikin tavoin, ajatusmaailmaltaankin.