miehen seksi keskustelut exän kanssa -masentaa

onnetonminä

Olemme olleet yhdessä noin kymmenen vuotta. En tiedä miten olemme jaksaneet olla yhdessä n.10 vuotta. Mies ihaili muita naisia ja seuraili exän menoja internetistä suhteemme alussa. Me riitelimme hyvin usein tämän takia. Olemme puhuneet avioerosta tarpeeksi, mutta sitä ei viety loppuun asti. Syy tähän ovat meidän alle 7 ikäiset yhteiset lapset. En halunnut rikkoa lasten "kotia" vaikka olin samalla sitä mieltä, että opetan lapsille huonoja asioita kun annan anteeksi jatkuvasti.

Kuukausi sitten näin käyty keskustelu exänsä kanssa (joku toinen exä). Keskustelussa mies kertoi kuinka halukas tämä exä oli harrastamaan seksiä ja kuinka hän rakasti tätä ominaisuutta. Hän sanoi myös kuinka arvokas tämä muisto on hänelle. Exä vastasi sanomalla "samoin". Mies kertoi myös kuinka kaunis tämä exä oli ja exä vastasi "näytän edelleenkin samalta. En ole muuttunut." Miehen exä on myös suhteessa ja hän vastasi viesteihin melko asiallisesti (kunnioitti suhdettaan). Mies ei kuulostanut suhteessa olevalta ihmiseltä. Kysyi jossain vaiheessa exältä näin: "Haluatko, että autan sinua nukkumaan?" Exä vastasi:" Nukun ihan itse. En tarvitse sellaista apua"

Minä itkin ja itkin kaksi päivää. Kerroin mistä on kyse ja kysyin miksi hän teki minulle noin. Hän vastauksensa oli:" Ei ollut tarkoitus satuttaa sinua. Minun viesteillä ei ole mitään merkitystä. Minun ei kuitenkaan olisi pitänyt kirjoittaa noin. Minä toimin väärin. Pyydän anteeksi. Sitten mies sanoi tyyliin:" Milloin me harrastimme viimeksi seksiä ? Meillä ei ollut mitään. Siksi menin puhumasn exän kanssa" bla bla....(Meillä oli paha riita, mies aloitti. Sen takia ei ollut seksiä kaksi kuukautta ennen keskustelua exän kanssa)

Ensin olin 100% varma, että lähden pois tästä suhteesta, mutta päätin antaa hänelle toisen mahdollisuuden. Lapset rakastavat häntä ja isän menettämimen olisi ollut hyvin rankkaa heille. Olisin 10000000 varmasti lähtenyt jos ei olisi ollut yhteisiä lapsia. Minä en kuitenkaan saa näkemiäni seksi viestit mielestäni. "Luen " niitä mielessäni. Itse olen sitä mieltä, että minä olen äiti ja muutenkin parempi kuin se exä ja miehen tyhmä peli ärsyttää minua enemmän juuri tämän takia. Muuten mies tietää, että moni muu mies katsoo minua sillä tavalla ja sanoo kivoja sanoja kuten " Onpas sinulla nätit silmät" " Sinä olet kaunis nainen" ym. Miehet, jotka sanovat noin minulle ovat ihan ohikulkijoita. Eivät tiedä, että olen suhteessa. Näytän myös väh.10 v nuoremmalta kuin mitä oikeasti olen. Pidän itseäni viehettävänä.

Muuten tyttöystävä on 10 vuoden takaa. Ilmeisesti exä on tärkeämpi miehelle kuin minä, joka on lastensa äiti. Eihän olisi tehnyt niin, jos olisi arvostanut minua tarpeeksi. En tiedä mitä ajatella.

Minä olen todella väsynyt nyt. Toivottavasti joku jaksaa lukea minun sekamelskaa. Sanokaa jotain (miesten ja naisten mielipiteitä kaivataan)

24

1517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oitoukokuu

      Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että suhteenne ei ole ollut kovin hyvä ennen tätä viimeisintäkään jupakkaa. Nämä exän kanssa käydyt keskustelut taitavat olla ihan ns. "luontevaa" jatkoa tähän tilanteeseen. Itse olen viisikymppinen eli runsaasti vanhempi kuin sinä ja myös äiti. Mutta äitiys ei tee naisesta parempaa. Sen taakse ei voi tuudittautua, jos ajattelet mitä mies punnitsee mielessään.

      Suhteenne luultavasti tarvitsisi ammattiapua, jos siitä toimivan haluaisi ja tietysti molempien täyden panostuksen siihen. Nuo miehen keskustelut eivät taida olla ainoa syy tähän tilanteeseen, kyllä syyt on jo jostain kauempaa.
      Oletteko oikeat ihmiset toisillenne? Voihan näinkin kitkuttaa ja varmasti on kohtalotovereita, mutta eihän se mukavaa elämää ole.
      Ja voi olla, että mies menee vieraisiin jossain kohtaa, jos ei ole sitä jo tehnyt. Altistaahan huono suhde kotona hakemaan hyvää oloa muualta. Sama pätee tietysti sinuunkin.

      Ja kannattaa muistaa, ettei teissä kummasaakaan ole mitään "vikaa", juttu ei vaan ehkä toimi keskenänne. Yhteiset lapset eivät vanhempien suhdetta muuta autuaammaksi.

      • toinenäiti

        Olen kyllä täysin eri mieltä kanssasi. Hieman vanhemp olen kuin sinä ja sitä mieltä ettei sinusta ole ihmislapsen äidiksi ainesta.


      • Oitoukokuu
        toinenäiti kirjoitti:

        Olen kyllä täysin eri mieltä kanssasi. Hieman vanhemp olen kuin sinä ja sitä mieltä ettei sinusta ole ihmislapsen äidiksi ainesta.

        Oitoukokuu kommentoi tähän toinenäiti-nimimerkille,
        Tarkoititko kummalle kirjoittajalle tuon että ei ole ihmislapsen äidiksi.
        Joka tapauksessa vastaan tähän.
        Itse olen 13v. pojan ja 20 vuotiaan kehitysvammaisen nuoren äiti, ihmisiksi ne on tunnistettu ihan kumpikin.
        Ketjun aloittaja on myös äiti ja oletettavasti ihmislasten. Aloittajan kirjoitus ei koskenut äitiyttä, vaan hänen parisuhdettaan.

        Tänne voi tietysti kirjoitella ja satuilla ihan mitä lystää.
        Ja sanahan on vapaa.
        Mutta, voisihan sitä jonkinasteista fiksuuttakin käyttää kommenteissaan. Olkoonkin että täällä kirjoitetaan nimimerkin suojissa.
        Mutta niistä aineksista ammennetaan, mitä on luojalta saatu. Ja ympäristö muovaa loput.


      • olejärkevä

        Vastasit asiattomalle asiallisesti ja olen kanssasi samaa mieltä. Kenelläekään ei ole oikeutta sanoa kuka sopii äidiksi ja kuka ei. Kuka sinä luulet olevasi? Itss en kirjoittaisi noin vaikla kyse olisi sellaista asiasta, josta en pidä. Norm-ihminen on sellainen. Sinun ei kannata osallistua keskusteluihin, koska et osaa.


    • 356544667

      Miehesi kärsii perhe-elämässä. Se on ihan normaalia miehille. Valitettavasti sitä ei opeteta pojille koulussa, joten se tulee isille järkytyksenä, ja he etsivät tilanteesta ulospääsyä.

      Miehesi pitäisi nyt saada jotenkin kaaliin että hänen on pantava elämänsä hyllylle kunnes lapset muuttavat kotoa. Eritoten hänen on tiedostettava että seksissä on nyt vuosikymmenten tauko.

    • pahempitoistaan

      Seksin ei pidä koskaan olla vallankäytön ase suhteessa. Sä teet niin. Kieltäydyt seksistä kun tulee riita. Ne pitää selvittää ne riidat eikä ruveta kieltämään toiselta seksiä rangaistukseksi. Miksi sä niin teet? Miksi ette puhu asioista?
      Äitiys et tee naisesta yhtään parempaa kuin lapsettomasta naisesta. Sen varjolla ei voi ratsastaa, että kuvittelet olevasi parempi kuin esim. miehesi ex. Joka on mun mielestä tosi fiksu kun ei lähde mukaan miehesi viestailuun vaan vastailee asiallisesti.
      Puhukaa, puhukaa, puhukaa. Ja sä laskeudu jalustaltasi alemmas. Mieti, oletko oikeasti itse täydellinen vaimo ja äiti. Niinhän se metsä usein vastaa kuin sinne huudetaan. Seksiä pihtaamalla sä muuten ajat miehesi ihan varmasti vieraisiin. Hyvin on jo aloittanut.
      Oitoukuun kirjoitus kannattaa lukea ajatuksella. Kokemuksen syvää rintaääntä on joskus hyvä kuunnella.

      • Näinsevainmenee3

        Mitä apn olisi pitänyt tehdä huomattuaan miehen viestittelyt? Olisiko pitänyt vaan avata jalat vaikka on paha mieli? Purra hammasta ja odottaa että toimitus on ohi?
        Tuollainen on eräs huoraamisen muodoista, ''ole käytettävissä silloin kun mies haluaa käyttää ja sitten kaikki on pintapuolisesti hyvin''.
        Kyllä naisille aina jaellaan tällaisia neuvoja. Ota lusikka kauniiseen käteen ja laskeudu jalustalta ja unohda itsesi sillä se on sinun osasi!!!

        Seksi ei saa olla kauppatavaraa suhteessa periaatteella jos mä annan niin sitten sä oot uskollinen.
        Luuletko ettei sellaiset miehet petä joiden vaimo suostuu seksiin? Pettävät takuulla jos mies on keskenkasvuinen ääliö.
        Ja jos vaimo suostuu seksiin kun haluaa pitää miehen kotona, niin jos se vastentahtoista, silloin vaimo tuntee pakostakin itsensä itseään myyväksi huoraksi.
        Tietenkin seksi joka on vapaa kaupankäynnistä ja jossa vaimokin nauttii, on eri asia.

        Luulevatko miehet että naisen, joka elää lapsiarkea , elämä on yhtä juhlaa! Ei se ole, kuten ei ole miehenkään joka on perustanut perheen. Monet miehet heräävät lapsiarkeen järkyttyneinä: Hitto, näinkö tässä kävi, enpä olis uskonu!
        Yllätys yllätys äijät, noin ajattelevat myös naiset. Haasteet vaan ovat erilaiset.

        Ap, kun mies viestitteli exälle, se oli tavallaan runkkaamista. Hän oli turhautunut samalla tavalla kuin pikkupoika jolta oli lelu otettu pois. Siksi hän ajautui ''runkkaamaan'' käyttäen exää runkkuvälineenä.
        Näyttäis siltä että exä kyllästyi miehen lässytykseen koska vastasi että nukun ihan itse.

        Tuo neuvo että puhukaa, on hyvä. Mutta se täytyy olla kahden aikuisen rauhallista kommunikointia, ilman vinkumista ja syyttelyä. Itsekunnioitus täytyy säilyttää. Vasta sitten seksikin on vapaaehtoista ja terveellä pohjalla, ilman kaupankäyntiä tapahtuvaa.


      • potkupersuksiinsassiin

        Ex-friidu olis ollut vielä fiksumpi jos olisi jättänyt vastaamatta ukon viesteihin, asialliset vastaukset ovat ukon mielestä "maybe" vastauksia. Jos jaksaa vaan piirittää niin eksä jossain vaiheessa suostuu "nukutteluun". Voi pyhä aivottomuus näitä sivusuhteilijoita!!!!!!!!!!!


      • onnetonminä

        Kiitoksia vastauksistanne. Minusta tuntuu siltä, että mies haluaa jotain muuta vaikka sanoo usein, että meidät on luotu toisillemme. Kyllä tuntuu huijaukelta. Miehellä on kova tarve nähdä exien tekemiset.

        Meillä oli samanlainen tilanne suhteemme alussa. Itse menin sänkyyn illalla ja mies valvoi usein. Ihmettelin miksi hän valvoi jatkuvasti vaikka suhde oli tuore ja seksiäkin oli paljon (melkein päivittäin/päivittäin). Minulla oli sellainen aavistus, että mies tekee jotain yöllä kun itse olin nukkumassa. Minun oli pakko nähdä mitä koneen "Historiassa" oli. Siellä oli video, jotta hän katsoi usein , päivällä ja yöllä. Videossa tanssi miehen exä toisen miehen kanssa. Itse olin töissä arkipäivinä ja hän oli työttömänä kotona. Hän ei halunnut nähdä kavereita tai mennä kävelylle kanssani kun minulla ei ollut töitä. Hän oli paljon koneessa. Hänen oli pakko nähdä exää ja usein. Yhteenä päivänä puhuin tästä hänen kanssaan ja hän vähätteli toimintaansa. Olin hyvin surullinen, mutta päätin yrittää. Tästä ollaan puhuttu monta vuotta. Olen ollut surullinen pitkään.

        Tuorein tapahtuma on ollut hyvin rankkaa minulle, koska mies oli kertonut hänen (exän) olevan sukulainen. Hän esitteli minulle ystäviään joku päivä( netissä olevat kuvat). Mies puhui paljon ja hyviä asioita hänestä (esittelyvaihe) Kuka esittelee exänsä vaimolleen sukulaisena? Miksi? Minusta mies teki niin, koska ajatteli, etten minä epäile mitään sen jälkeen. Okie....en epäile....mutta miksi mies päätti tehdä tuollaista?

        Joku sanoi teistä sanoi, ettei äitiys tee minusta täydellisen naisen/vaimon. Minä en ajattelekaan niin. Tarkoitin, että minä olen synnyttänyt hänelle lapsia ja siksi olisin edes vähän etuasemassa kuin exät. En tarkoittanut, että olisin parempi tai paras.

        Joku taas sanoi, ettei seksiä pidä käyttää vallankäytön aseena suhteessa. Itse en ollut sellainen suhteen alkuvuosina. Muutin käytöstäni miehen takia, koska hän torjui kun lähestyin häneen riidan jälkeen. Tämä käytös toistui hyvin usein ja kesti kauan. Minä väsyin siihen.

        Minä en kyllä usko, että olen hänen kanssaan lasten muutettua pois kotoa. Minä olisin eronnut aikoja sitten jos meillä ei olisi ollut yhteisiä lapsia. Voi sanoa, että olen hänen kanssaan lasten ja itseni takia, koska en usko, että pärjään hyvin yksin. Puhun tässä lasten hoidosta, en itsestäni.

        Meidän vanhin lapsi iloitsee ja on todella hyvällä tuulella kun meillä menee hyvin. Hän sanoo:" Isi, äiti minä...." sitten.nauraa ja pitää molempien kädestä kiinni ym. ym. Tuntuu pahalta ajatella avioeroa silloin.

        Osa tuttavista, jotka tietävät ongelmistamme ovat suosittelet avioeroa, koska olen usein onneton hänen kanssaan. Joku sanoi kerran:" Kyllä lapset pärjäävät hyvin ja sinäkin löydät varmasti hyvän miehen joskus" Itse en halua toista miestä niin kauan kuin lapset ovat kotona. En tee sellaista pahaa heille. Olisin yksin ja muuten aktiivinen äiti (työ, sali, loma lasten kanssa ym.ym.)


      • toisenlainenäiti

        Äitiys tekee naisesta 100% tärkeämmän kuin entisestä tyttöystävästä. Minusta sinun pitäisi mennä trollaamaan muualle. Siitä sinut tunnetaan että olet heokoilla olevien ja mielensä pahoittaneiden kimpussa täällä aina. Häpeäisit edes, mutta kun narsistina et osaa!


    • onnetonminä

      Lisäys edelliseen:

      Puhuminen ei auta. Molemmat huudamme ja puhumme alentavasti riidan aikana. Ei haluta kuunnella mitä toisella on sanottavaa. Valitettavasti kommunikaatiomme on aika huono. Olemmme hyviä keskusteljoita silloin kun meillä menee hyvin. Keskustelemme paljon silloin. Yleensä puhumme yhteisestä tulevaisuudesta. Missä oleme ja mitä teemme silloin. Puhumme myös lapsistamme (kasvatus, huolenpito ym.)

      Hänet on jätetty kerran (vai olla enemmänkin-----en tiedä). Miten se vaikuttaa mieheen? Kiinnostuuko mies sellaisestakin exästä, joka lähti toisen kanssa? Itselläni ei ole sellaista kokemusta.

      • MietiOikeitaAsioita

        Menkää parisuhdeterapiaan jos vielä haluatte jatkaa avioliittoa. Suhteessanne on pielessä todennäköisesti useampikin päällekkäinen asia ja saatte selkeyttä siihen voiko liittoa vielä korjata.

        Jos olet jo päättänyt joka tapauksessa jatkaa vain lasten vuoksi kuten kirjoitat, mieti tarkoin oletko oikeasti ns. kulissiliittoon valmis. Pystytkö olemaan onnellinen rakkaudettomassa liitossa vielä toiset 10 vuotta? Sinun on oltava valmis siihenkin, että mies voi lähteä milloin vain ennen kuin lapset ovat aikuisia; hänellä on oikeus rakastua toiseen ja hän etsii jo nyt aktiivisesti kontaktia muihin naisiin. Mieti, onko syytä erota nyt vaiko vain siirtää väistämätöntä.

        Lapset sopeutuvat kyllä avioeroon jos teette sen hyvin ja yhteishuoltajuus sujuu. Ja arvatenkin saatat olla heille parempi äitikin kun et tuntisi itseäsi onnettomaksi ja ahdistuneeksi.

        Voi olla, että tuo pelkosi ettet pärjää lasten kanssa yksin onkin se suurin syy sille ettet eroa. Sun kannattaisi puhua näistä asioista jollekin ja selvitellä asiaa. Ovatko pelot taloudellisia, kasvatuksellisia tms. ja ovatko ne aiheellisia, miten käytännössä järjestäisit elämäsi ja lasten arjen yhdessä isän kanssa.


    • onnetonminä

      Mies ei usko sellaiseen, pariterapiaan. Hän suuttui kerran kun ehdotin. Hän kuulemma tietää mikä on pielessä ja tietää myös miten pitäisi korjata, mutta me emme saa korjattua. Minä olen sitä mieltä, että pariterapiassa saadaan ne syvällisemmät ongelmat esille ja parit joutuvat tekemään paljon töitä sen eteen.

      Minun suurin pelko on se, että minun lapset joutuvat olemaan onnettomia avioeron takia. Se jountaa omaan lapsuuteen. Avioero on pahin asia mitä lapselle voi tehdä. Toki on sellaisia tilanteita joiden takia on pakko erota (väkivalta, alkoholismi ym.). Minä olen valmis tekemään mitä vaan lasteni takia.

      Toinen syy on se, että minä joudun olemaan ainoa lähivanhempi 24/7. Meillä olisi kyllä yhteishuoltajuus, mutta silti. Luilen, että väsyn ja se näkyy lastenhoidossa. Haluan olla hyvä äiti ja väsyneenä ja ärtyneenä on vaikea olla hyvä äiti.

      On kyllä surkea olla onnettomassa suhteessa. En tiedä kuinka kauan jaksan vielä olla tässä pahassa suhteessa. En luota häneen, en ole ylpeä hänestä, en ymmärrä miksi hänellä on kova tarve nähdä esim. Exien video/kuvat ja jutella intiimiä asioita exien kanssa. Hänet on jätetty ennen kuin tavattiin ja on jännä nähdä kuinka paljon hän haluaa nähdän tämän exän videot. Itse olisin suhtautunut asiaan eri lailla.

      • MietiOikeitaAsioita

        Huonossa parisuhteessa eläminen vie uskomattoman paljon energiaa. Kun henkinen taakka ja uupumus on lopulta käsitelty ja poissa harteilta eron jälkeen, saattaisit ihmetellä miten ihmeessä olet jaksanut tuossa tilanteessa arkea missä nyt elät; niin kävi minulle ja niin on käynyt monille muillekin eronneille.

        Voit olla varma, että jos suhteenne on huono, lapsetkaan eivät voi henkisesti täysin hyvin ajan kanssa. Henkinen pahoinvointi avioliitossa ON riittävä syy eroon - ja se on erittäin vakava sellainen.

        Vai on miehesi suuttunut pariterapiaehdotuksesta. Kaiketi sinulle onkin sitten selvää, että hän ei aio muuttua eikä ole valmis panostamaan siihen että voisitte vielä rakastaa ja kunnoittaa toisianne.
        Sinulla ei ole mitään syytä sietää tai koettaa ymmärtää syitä miehesi haikailuun ja yhteydenpitoon exien kanssa. Tuollainen rikkoo minuuttasi ja menetät ilon ja itsetuntosi murentuu vähitellen.

        Toivon sulle onnea ja vahvuutta jatkoon, pidä mieli kirkkaana ja koeta uskoa parempaan tulevaisuuteen.


      • MietiOikeitaAsioita

        Lisään vielä, että minusta miehelläsi ei taida olla ihan kaikki kuulat kotelossa, ihan oikeasti. Normi-aikuinen käsittelee menneet suhteensa säällisessä ajassa ja menee eteenpäin.
        Sun miehesi käytöksen takana on jotain omituista eikä se liity suhun. Exien tarkkailun tarve ja ajatteleminen (videoiden useaankin kertaan katselu), valehtelu ja oman käytöksen vähättely näissä asioissa, seksivihjailut 10 vuoden takaiselle exälle jota ei edelleenkään kiinnosta, exän esittely sukulaisena jne. Tuo on jo ihan kahelia ja noloakin. Joko miehesi on jotenkin pakkomielteinen tai sitten on lisäksi muutakin pahaa tunnepuolen häikkää.


      • onnetonminä

        Minunkin mielestäni miehellä on jotain vialla. Minuahan ärsyttää eniten se, että lähti muistelemaan 10 vuoden takaisen seksi kokemuksen sen exän kanssa. Senhän on täytynyt olla hyvin tärkeä miehelle, jos se on pysynyt hyvin tärkeänä noin pitkään. Se on hyvin loukkaava teko!!

        Taidän lopettaa kokonaan nyt. En suostu yrittämään enää. Hän ei ansaitse sitä.


    • ihmesotkuja

      Mikähän lie, miksi nuo eksät edes vaivautuu miehesi kanssa yhteyttä pitämään, jos niilläkin jo uusi mies ja miehesi ollut se jätetty. Liekö vaan nauttivat huomion saamisesta, mikä eisekään ihan..no tavallaan kukin :D

      Kai sullakin on eksiä, vai onko miehes muka ensimmäinen? Hae sinäkin piristettä jostain ja miehelläs ei siiven enää sanottavaa ole ;)

      Kysy vaik et miten ois kimppaseksi. Miehesi, sen eksä ja sit joku hunksi niin siitä se lähtee.
      Kun kerta eksää haikailee niin suo se.

    • kuuletäää

      Sä et ole selvästikään miehesi paras pano, kun se eksiään aina haikailee. Se johtuu seksistä, ei se niitä rakasta varmaankaan.

      Sitten tää, et miten on, etkö itse ikinä kaipaile seksiä jonkun entisen kanssa. Vai onko miehesi tähän mennessä paras rakastaja?

      Sun pitäs olla numero yksi, kun olet.synnyttänytkin sille lapsia, siihen mun on helppo yhtyä. Vaikka en ole lasteni äitien kanssa yhdessä, niin silti ne on tärkeimpiä naisia. Mä arvotan itse sen jälkeläisten tekemisen ylös, joku eksä hyvällä seksillä, niin ollutta ja mennyttä.
      Sun eksäs on jämähtäny sinne nuoruuteen..?

    • Lopetankyllävaralta

      Ehdottaisin että sinä otat yhteyttä ex ja kysy rohkeasti voisiko tavata sinut. Kerro tuo viestettylyn syyt ja ongelmat. Kerro myös että olet loukattu. Samoin voit vedota onnistuisiko tuon ex olla vastaamatta miehellesi vaikka se jotain läppää ja huumoria olikin. Kerro kuinka kurjalta tuntuu kun olet kertonut miehellesi ja kieltänyt ei kuitenkaan kunnioita sinun toivetta lopettaekseen Viestittelyn. Luulisi että ex ymmärtäisi yskän eikä antaisi miehen viestitellä. Jos nyt sattuisit olemaan tuttuni joka toivoo etten vastaisi varatulle miehelle edes vitsinä kokeilen olla vastaamatta. En osaa kylläkään edes ajatella että varatun puoliso lukee viestini. Ihan läppää ne on ollut eikä sen suurempia ole ollut takana. Ajatellut aina että haluaa vain kaverina pitää jolle kiva läppää ankata. Minä ainakin lopetan tähän osaltani Viestittelyn jos sattuisit olemaan sen puoliso joka lukee sen viestit. Pieni kysymys luetko salaa ne viestit vai luvan kanssa? Kun minustakin tuntuu vähän typerältä kun olen aina vain ajatellut sen olevan harmitonta läppää mitä vietitellään. En pyri mihinkään tällä ihan kaveri olen. En tullut ajatelleeksi että puoliso ne lukisi. Onpas harmi jos olen tietämättäni aiheuttanut riitaa pariskunnalle. Jos minuun ottaa yhteyttä tuo puoliso uskon kyllä heti ja jätän vastaamatta. En tiennyt että läpänheitosta joku puoliso kimpaantuu. Toki tuo mies ei ole ex vaan ihan kaveri. Mutta täytyy myöntää etten ole tullut ajatelleeksi että loukkaan puolisoa. Tämäkin voi siis tuolla ex olla vikana kun tiedä että läpän heitto loukkaa sinua. Ota rohkeasti yhteyttä viestin lähettäjään.

    • onnetonminä

      Kiitokset kaikille viesteistänne. MietiOikeitaAsioita, tiedät mistä puhut. Kirjoitat asiallisesti. Viestissäsi on paljon. Viestisi motivoi ja on aito. Sinä olet kokemusasiantuntija.

      Joku teistä sanoi, etten minä ehkä ole paras sängyssä, koska mies haikailee exiään. En ajattele, että olen paras tai huono siinä asiassa. Sitäpaitsi mies oli sellainen jo heti suhteen vaikka siinä ei ollut ongelmia. Minusta hänellä on jotain, en vain tiedä mitä häntä vaivaa. Muuten hän näyttää päällepäin hyvin uskolliselta. Itsekin ihmettelen miten hän tekee sitä mitä hän tekee ja miksi.

      Ai kimppaseksi vai? Se ei ole minun juttuni ja vielä miehen exän kanssa! Ei todellakaan. Kunnioitan kyllä itseääni sen verran.

      Minulla itselläni ei ole paljon kokemusta enkä kaipaa sellaista kokemusta. Mies näyttää kaipaavan jokaista hänen exää. On myös jännä nähdä kuinka mustasukkainen hänestä tulee kun minä tervehdin esim. naapureita.

      Joku kysyi olenko nähnyt hänen puhelina salaa ja mistä minä tiedän mitä hän on kirjoitellut exälle. Mies jätti puhelimensa auki kerran ja katsoin sitä huvikseni. En ajatellut löytäväni jotain erikoista. Sitten luin hyvin loukkaavat lauseet. Ne oli tyyliin " En muista sellaista päivää, jolloin et ehdottanut seksiä. Minä rakastin sitä. Se on hyvä muisto minulle. En tiedä onko sinulle niin." Sinulla oli hyvä kroppa. Niin kuin urheilijoilla."
      Exä vastasi tyyliin:" Se on minullekin hyvä muisto. Näytän edelleenkin samalta. En ole muttunut".

      Joku teistä ihmetteli miksi uudessa suhteessa olevat exät pitävät yhteyttä entiseen exään. En itsekään ymmärrä miksi he tekevät niin. Minun tekisi mieli lähettää heidän keskustelunsa exien nykyisille kumppaneille, mutta mitä minä hyödyn siitä?

      Joku teistä taas suositteli pitämään yhteyttä miehen exään ja kertomaan kuinka loukattu olen ja jättämään mieheni rauhaan. Itsekin ajattelin tehdä noin kun näin viestit, mutta jäätin tekemättä, koska en ollut ihan varma oliko se hyvä asia vai ei. Haluaisin kyllä kertoa hänelle, että olen nähnyt heidän seksi keskustelujaan. Hänhän luulee, etten minä tiedä.

      Minun suurin pelkoni tällä hetkellä on se, että terveyteni pettää. Minä voin henkisesti huonosti. Ajattelen tätä asiaa hyvin usein ja tuntuu todella pahalta.

      Avioero hakemus on laitettu virelle 2-3 kertaa, mutta olemme aina halunneet yrittää.

      Minun milestäni miehelläni on joku itsetunto ongelma. Ehkä hän kaipaa paljon huomiota vaikka hän esittää toista.

    • ihmesotkuja

      Tee tästä aiheesta julkinen facebookissa. Seinälle vaan. Ukko saa paheksuntaa ja ehkä korjaa käytöstä jossain vaiheessa.

      Lasten takia turha olla yhdessä. Itse lapsena jo ekalla vai tokalla toivoun et vanhemmat eroaisi. Vähän väliä ne siitä ottivatkin puheeksi, itse odotin sitä, siskot piti itkua. Ne erosikin sitten ku oltii jo täysikäsiä. Palsivat vuosien päästä yhteen ja nyt eronneet. Äiti kuulemma heitti pihalle ku kyllästy päivittäiseen kaljotteluun.

      Tota touhua on mieheltäs jatkunu alusta pitäen, se kuuluu teiän suhteesee. Eikä se pidä sitä minään.
      Mitähän sitte kun/jos sä olet sen eksä joskus..katteleeko sitte sun videioita uuden kans :D


      Pettäjät on mustasukkasia. Ei sais edes naapuria moikata. Tyypillistä.

      • onnetonminä

        Olet oikeassa. Lasten takia ei minun kannata jäädä tähän suhteeseen. Minähän opetan sillä, että huono parisuhde on ok.

        Kiitos, että kerroit omasta kokemuksestasi. Se avasi kyllä silmiä paremmin.

        Kyllä. Miehellä oli suhteen ensimmäisistä päivistä lähtien vastaavanlaisia touhuja. Exien lukumäärä on vaan kasvanut. Paljastu koko ajan lisää. Kyllä sekin harmittaa minua, koska hän oli kertonut aivan muuta.

        Muuten itse kysyin häneltä aiemmin katseleeko sitten minunkin videoita kun hänestä tulee minun exä ja hän suuttui minulle. Varmasti osuin pahaan paikkaan. Olen 100 varma, että hän tulee seuramaan minunkin tekemisiä avioeron jälkeen (ellei hän hanki toista naista nopeasti). Hänellä on kyllä iso ongelma.

        Hän kyllä tietää, että hän on toiminut väärin minua kohtaan ja on pyytänyt anteeksi polvistuen. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, ettei hän tule muuttamaan koskaan. Ei ainakaan minun kanssani ollessaan. On parempi luoppua ennen kuin oma terveys mene.


    • Oppeliini1

      avioero hakemuksen jättämisen jälkeen EI ole asiallista palata enää yhteen " yrittämään"!
      Yrittämään mitä? Miehen jatkuvaa avioliiton halventamista. Sinun henkistä raiskaamista ja alentamista. Kaiken kauniin ( jota tuo ääliö ei edes tajua!) lokaan heittämistä.

      Ja sinä haluaisit vain jatkaa lokakaivona ja sylkykuppina olemista!!!!!

      Nainen, jynssääppä oikein kunnolla korviesi väli, sinne on kertynyt aivan liian paljon saastaa sinun enä tajuta oikea väärastä. Ehkä, aivojesi puhdistuttua, tajuat että sinun on kallisarvoisinta päâstä tuosta ääliöstä eroon aivan välittömästi!

      Kuinka sinä edes VOIT elää itsesi kanssa kun oikein huolellisesti ja harkiten teet itsestäsi henkisen raunion?!!!!!
      Kuinka selität itsellesi että se on oikein?!!!

    • onnetonminä

      Olen samaa mieltä kanssasi. Jotenkin uskon parempaan vaikka tiedän, ettei hyviä muutoksia tapahdu. Joo. Teen itsestäni henkisen raunion. Minua stressaa, on ahdistusta silloin tällöin, en voi kutsua vieraita meille usein, koska kodin ilmapiiri ei mielytä minua eikä varmaan muitakaan.

      Taidan kyllä olla nyt valmis hoitamaan loppuun. Menneet vuodet ovat olleet hyvin raskaita ja muutosta ei näy.

      Syyllisyyden tunne on 1000000.....lasten takia vaikka en ole tarjoamassa nyt sitä mitä he tarvitsevat eniten, rakkaus ja hyvä ilmapiiri. Meillähän on ihan onneton koti, vaikka minä yritän tehdä parhaani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5790
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3667
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      227
      1921
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1772
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1222
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1177
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      290
      955
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      50
      948
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe