Huussista puhaltavat raikkaat kesäiset tuulet nyt

Woldemort

Sehän kaatuikin heti kun läksin norsseja etsimään, mutta palasin ilman.
Ei muuta kuin uusia huulia tähän vielä puhtaaseen ketjuun mihin kuten aina toivomme ihmisten kirjoittavan.

Eka yritys lipsahti ajanvieteosioon, joten korjaan sen tänne ja unohdamme sen ajanvieteeseen livahtaneen aloituksen

495

6584

    Vastaukset

    • Dr.Whoo

      Joo, hullu robo innostui taas edellisen ketjun lopussa ja poistamaan muutamia pahimpia herjauksia, kuten (suunnilleen) tää:

      -Edsolilla olis tietty valmiina pöheä tehotraktorikin millä vois kisata tractor bullingissa, jossa ideana on vetää (laahata) muskelitraktorilla mahdollisimman suurta painoa ja katsoa kuka vetää pisimmälle. Ja kauhee musta savu nousee traktorin piipuista...

      Tää oli siis vastaus poistettuun Wolden ajatukseen diesel homella kisailusta. Joka taas oli kommentti poistettuun vormula viestiin.

    • Woldemort

      Joo parempi aloittaa puhtaalta pohjalta ja toivoa että pääsemme edes Räikköstä fanittamaan huomenna. Nythän näitä aloituksia tuli tuplittain kun se eka harhaili ensin ja nopeana ehdin tehdä uuden ennenkuin se ensimmäinen löysi aloittelevien kirjailijoiden osioon.

      Mikähän sitä roboa riivaa kun se poistelee ihan sattumanvaraisesti ihan kuin olisi joinain päivinä ihan eri henkilö ja skitso.

    • edson

      Kesäinen sade, jeeeeee, paitti, että lämpö 7° ja viime yönä oli pakkasta.

      Vai oli poistettu 47 hv traktorin johdosta tai muka vielä sen tekemän savun. Ei muuten savuta kuin kylmänä käynnistettäessä ja on sellanen vehe, ettei paremmasta välii. Jos ois etuvetonen, en pääsis kuorminen kotia, ku etufillarit huilaavat ilmassa raskaiden kuormien takia. Ja kaikki lähti vormulasta jaa-a. Fillarikommarit varmaan asialla?

      Taitaa kääntyä koneen sammuttamiseen ilta ny, sillä lentopallooki tulossa. Ja miljonääritki.

    • serlaus

      Mikä, huussiko kaatui? Hutero on paskis sulla . :))

    • edson

      Huussitko kaatuu, ei ei, ne täyttyy ja taas tyhjään ... Huussi on helpompi täyttää kuin tyhjä elämä :)

      Toista se on nelipyöräkodin wc, jos se kaatuu, kaatuu koko kotikin.

      Sunnuntaita kunnioittamati vakoja vetelemään osalle, osa taas suoraan kynnökselle. Kynnöksen harjalle vain kepillä kuoppa ja sinne kasvamaan.

    • Dr.Whoo

      Hellettä pukkaa.

      Sunnuntai se on parasta työaikaa. Ei puhelimet pirise eikä muutakaan häiriötä ole. Minäkin jo seittämästä saakka olen huiskinut hommia. Nyt välillä täällä höyrystymässä, sitten taas ankaraa työntekoa.

      Valtaosa töistäni on "henkistä" laatua, olen siis hengenmies.

    • edson

      Sunnuntai on jautaa

      Jahas, tänään sitten joutuu yleverolainen sulkemaan silmänsä uutisilta, jotta formulajännitys säilyy siihen lyhennettyyn jälkilähetykseen.

      No sitä ennen urheilunälän tyydyttää suunnistus ja lentopallo. Joskus sitä tuli seurattua tennistäkin, mutta jostain syystä jäänyt. McEnroy-Borg oli vähän sama asia kuin radiosta Patterson-Ingo Johansson. Oli "pakko" seurata.

      Jumalavita, kun ei tarvinnut arraa käyttää ja sitä paitsi, maa on paljon pehmeämpää, kun ei kynnöksen jälkeen äestä. Jää perunoille ainakin enemmän pehmää multaa kasvaa, jos ovat kasvaakseen.

      • Dr.Whoo

        No meilläkin olis tossa vähän "peltoa", entistä mansikkamaata lähinnä. Nyt monta vuotta ollut nurmikolla. Joskus yritettiin saada mansikkaa, mutta kyllä ne parempiin nokkiin lähes kaikki aina meni.

        Pari potaattia vois tietty maahan laittaa, mut sitten tarttis tehdä aika paljon hommia sen eteen.

        Niin, ja on meillä pieni kasvihuonekin, täysin käyttämättömänä sekin monta vuotta.


    • Woldemort

      Edsonilla on noita juche toimintaan tarvittavia kykyjä ihan perunanviljelyyn asti. Kaikilla noilla käden kyvyillä kannattaisi jo lähteä huonommin teollistuneisiin maihin konsultiksi ja tuottamismentoriksi.

      Itseviljelyssä pieneltäkin palstalta saa helposti? pienen perheen vuoden juurestarpeet, jos on maakellari missä ne säilyvät. Lisäksi saa sesonkisalaatit ja tomaatit.

      Yrittäjä Huu on jo niin kaupunkilaistunut että maanviljely näkyy enintäin kirjanpidossa ja vanhan sukutilan pihapellot ja kasvihuoneet ovat villiintyneet. Ei muuta kuin Edsol vuokralle muutamaksi viikoksi ja kas, vanha piha on toimiva maatila

      Nyt kohta vahtimaan F1 menoa listalähetyksenä BBC kanavalta, kun kuvaa ei nyt saa kun ei ole juuri sitä maksukanavaa mikä F1 näyttäisi

      • edson

        ...ovat todenneet, että juche-aate on ”itse asiassa uskonnollinen liike”, vaikka sen kannattajat eivät sitä sellaiseksi tunnusta"

        Rukoilen joka päivä sadetta, poutaa ja että kekkonen tulisi ja pelastaisi.


    • edson

      Älkää nu sentään konsulenteiks. Laiskuuteen pyrkivää toimintaa tuo kynnökseen kylväminen. Ja omakotipihalle on kait muuta käyttöä kuin viljely, jollei siitä kauhiasti iloitse. Onhan marjapensaita ja sopivassa paikassa luumu- ja kirsikkapuita, omenaa ja vaikka tyrniä, jalostettua mesimarjaa

      Tuppaan vain alkukesästä innostumaan jopa kirjoittaen, mutta lämmön noustessa, paarmojen saapuessa ja rikkakasvien kukoistaessa, ääni muuttuu. Tai hiljenee.

      Pari aaria riittää vallan mainiosti omatarveviljelyyn. Mansikkakin jää viljelijän suihin, kun hieman verkottaa. Ja mikä ettei kokeilisi pihamaalla yrttejä, sipulikasveja ... tekee sellaisia puulaitoja ja alimmaiseksi laittaa kankaan estämään rikkakasvien nousua ja päälle maaksi ruohonsilpun, turpeen ja hiekan sekoitusta. Turpeenkin voi unohtaa.

      Jne jne

      • Dr.Whoo

        Verkkoja mansikoiden päälle mekin joskus aateltiin, mutta sitten luultavasti saisi irrotella lintuja niistä?

        "Onhan marjapensaita ja sopivassa paikassa luumu- ja kirsikkapuita, omenaa ja vaikka tyrniä, jalostettua mesimarjaa"

        Niin on, perskeles. Minä, joka nurmikon joudun leikkaamaan olen monasti ajatellut että jos antaisi ainakin noille herukkapuskille vähän juurihoitoa moottorisahalla. Nimittäin aikamoista pujottelua on ruohon leikkuu kun puskia on aika monta. Ja jos nurmikko olis enempi puskavapaata aluetta, voisin ostaa semmoisen päältäajettavan ökyleikkurin, jolla sitten olis kiva huristella. Vähän trimmattuna sillä voisi vaikka hurauttaa kaljoille tonne rantakuppilaan..

        Meillä oli kyllä erinomaisia omenapuitakin, mutta vesimyyrät pirulaiset söivät niiden juuret. Luumupuu ja päärynäpuukin löytyy.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Verkkoja mansikoiden päälle mekin joskus aateltiin, mutta sitten luultavasti saisi irrotella lintuja niistä?

        "Onhan marjapensaita ja sopivassa paikassa luumu- ja kirsikkapuita, omenaa ja vaikka tyrniä, jalostettua mesimarjaa"

        Niin on, perskeles. Minä, joka nurmikon joudun leikkaamaan olen monasti ajatellut että jos antaisi ainakin noille herukkapuskille vähän juurihoitoa moottorisahalla. Nimittäin aikamoista pujottelua on ruohon leikkuu kun puskia on aika monta. Ja jos nurmikko olis enempi puskavapaata aluetta, voisin ostaa semmoisen päältäajettavan ökyleikkurin, jolla sitten olis kiva huristella. Vähän trimmattuna sillä voisi vaikka hurauttaa kaljoille tonne rantakuppilaan..

        Meillä oli kyllä erinomaisia omenapuitakin, mutta vesimyyrät pirulaiset söivät niiden juuret. Luumupuu ja päärynäpuukin löytyy.

        Joo niiden lintujen irroittelusta ...

        Ei tartte, kun suunnittelee niiden verkkojen tuet ja estää pääsyt päistä ja sivuista. Mutta aina näin sanon ja se pirun räksä sinne pääsee ja räksät lisääntyvät kuin punkit.

        Nurmikko sammaloituu aikoinaan, niin ei tartte puikkelehtia marjapensaiden väleissä :)

        Vesimyyrä on itse piru myös. Kumma elukka, olis vedessä ... tai no. Pelastin yhden nuoren omenapuun, jonka juuret myyrä oli järsinyt jotenkin tarkkaan. Nostin sen paakkuna ämpäriin ja hiekkaa olemattomille juurille ja se alkoi puskea uutta juurta. Istutin uudelleen ja verkot tiiviisti ensin kuopan pohjalle. Sitten jänikset sen rungon kaiversivat, vahaa päälle ja tekee aina muutaman omenankin. Laiskuus tuossakin, kun en suojellut runkoa. Äsken nyppäsin ensimmäisen punkin kumppanista. Loisis sekin vaikka vesimyyrässä, helekutti.


    • edson

      Taas rikon taas ... HS:

      ELOKUVAOHJAAJA AKI KAURISMÄKI sanoo olevansa huolissaan Britannian EU-erosta ja äärioikeiston noususta Euroopassa.

      ”Euroopan hajoaminen ei ole hyvä idea”, hän kommentoi Euroopan politiikkaa vasta ilmestyneessä The Guardian -brittilehden haastattelussa, joka on tehty toukokuussa.

      ”Brexit-propaganda toimi hienosti, mutta äänestyksen jälkeen siitä huolehtineet kaverit katosivat kuin pieru Saharaan”, Kaurismäki huomauttaa ja lisää: ”Se on vanha suomalainen sanonta.”

      Kaurismäkeä, 60, Helsingissä haastatellut Ryan Gilbey keskusteli hänen kanssaan myös maahanmuutosta, autoilusta ja elokuvista.

      ANKARAA PAKOLAISPOLITIIKKAA ohjaaja pitää tällä hetkellä Euroopan ”suurimpana häpeänä”, ja siksi oli tarpeen ohjata aihetta käsittelevä Toivon tuolla puolen -elokuva.

      ”Halusin kaikkien huomaavan, että pakolaisetkin ovat ihmisiä. Kyllä elokuvillakin voi hiukkasen vaikuttaa”, Kaurismäki sanoo The Guardianissa.

      Toivon tuolla puolen kertoo syyrialaisesta turvapaikanhakijasta, joka pääsee töihin helsinkiläiseen ravintolaan.

      ”Toisaalta, jos jäisin eläkkeelle, olisi enemmän aikaa kalastaa, hakata halkoja ja pelata korttia. Olisi mukavaa elääkin vähän, ennen kuin kuolee.”

      EERIKINKADUN Kafe Moskovassa tehdyn haastattelun aikana Kaurismäki saa kahdeksankymmenen euron parkkisakon. Hänestä pysäköinti on Helsingissä kuitenkin niin kallista, että sakkoja maksamalla voi päästä halvemmalla.

      Autoilusta hän pitää niin paljon, että haluaa ajaa matkat Portugalin-taloonsa kahdesti vuodessa.

      ”Nuorena, kun minulla oli Cadillac ja tiet olivat huonoja, siihen meni kolme päivää. Nyt tiet ovat paremmat, mutta päiviä menee matkaan viisi.”

      Mikä autossa silloin soi, toimittaja kysyy.
      *******
      Tämä soi : http://bot.fi/1yxf

    • Woldemort

      Ompas kaupunkilainen ja aavikon eläjä saanut uutisia ihmeellisistä asioista kuten punkeista, vesimyyristä ja kaurismäistä. Ryan Gilbeyn m,usiuuikik oli kyllä kuin heavy rock painajaisista joita kerran itsekin postasin kun robo vielä soi eli salli.
      On Kaurismäki melko kyytiä paahtanut Cadillacilla jos kolmessa päivässä Portugalliaan on ajellut. Kyllä se onnistuu, mutta töitä saaa tehdä yötä myöten. Parhaimmillaan itse ajoin Hampurista 15 tunnissa Marseilleen yhtä vetoa. Siinäkin piti jo nopeusrajoituksia soveltaa.. No silloin ajeltiinkin yhtiön polttoaineilla joten hana auki vaan.

      Kun kuuntelee tuota Dr. Whoon pihaselostusta niin kyllä sekin ilmeisesti jonkun vanhan linnanvoudin tila on ollut hedelmä-ja marjapuska valikoimista päätellen eikä laingas turkulaisen puusepän. Melkein kuulostaa kuin velkualainen rantatila.

      Jos jollakin on sellaisia vanhakantaisia karviaispensaita niin niitä kannattaisi monistaa tai pitää hengissä. Ne ovat parempia kuin nykyiset puutarhajasteet. Karviainen on mielimarjojani. Naantalista olen välillä saanut sitä vanhaa lajiketta purkissa. On ollut tosi njamskis

      Räikköstä ilmeisesti lievästi manipuloitiin tai ainakin tiimin toimilla annettiin Vetelille mahdollisuus mennä kärkeen. Hyvin ajettu Räikköseltä kuitenkin. Kuskit näemmä muutkin vaan paranevat vanhetessaan ?

    • edson

      Edelleen pysyttelen "viljely"aiheessa ja tässä yksi kuva epäsiististä pellosta, mutta tässä tapauksessa siisteys ei ole puoli ruokaa, vaan saattaapi tykätä peruna tästä istutustavasta. Syksyllä nähdään tulos.

      http://bot.fi/1yy3

      Uskoakseni voimakin riittää kynnöksellä, sillä siinä on kasvanut vain luonnonheinää ja rikkakasveja, joten lannoitus nolla tässä kokeilussa. Jos homma pelittää, niin ensi vuonna taas kynnökset uuteen paikkaan (ja arra saa ruostua) eikä enää hankmollakaan tarvitse ajella kuin kynnösvälejä, jotta rikkakasvit eivät niitä valloita.

    • edson

      Nyt pysyttelen luonnon aiheessa ja totean, että mustikat eivät vielä ole tällä leveyspiirillä juurikaan kärsineet. Joskus kannataa olla myöhässä eikä heti alkaa kukkia, kun aurinko näyttäytyy. Viime yönä -1°

      Muistan äitini kehuneen karviaisista "vuoristolaisia" ja hitto, en saa muistiini vanhaa mansikkalajiketta. Mutta nämä ovat vähän niinku makuasioita. Meillä on vihreää karviaismarjaa puskeva pieni pensas ja makeat ovat marjat. Ankatkin sen aikoinaan totesivat ja aika perusteellisesti tyhjensivät pensaan alimmaiset oksat.

      No Jääskeläinen sitten sai lähteä. Yksi juttu hänen tapauksessaan on minulle jäänyt mieleen. Lisääntyykö nyt Ylellä mielikuvilla höystetty ajankohtaisohjelmistoa? Tai siis lähinnä lisätäänkö mielikuvia uutisointiin ja ajankohtaisohjelmiin. Ei hyvä, jos näin.

      Se on taas silviisiin, että metsään on lähdettävä ja kuorma haettava.

    • Woldemort

      Näkemiin Jääskeläinen, Good bye!
      Nimenomaan vanhat äidit ovat selvillä niistä vanhoista marjalajikkeista-

      Mutt luin tuossa juuri laatulehti ilta sanomisista, että lomaltapaluurahat vähenevät 30%.
      Miten meidän taas käy kun eihän yrittäjillä ja eläkeläisillä ole lomaltapaluurahoja jota vähentää.

      Hitto vie että on vieläkin hutera olo kun kokeilin erästä Macrogolia (Pegorin) hitaan suolistoni tyhjentämiseen. Siinähän tulikin melko uneton vuorokausi kun vatsa alkoi puhista kin Tennessen metsien viinapannu sesongissa ja yöllä jo piti käydä poistamassa kolme kertaa kuivahko papanaryhmä ja iltapäivällä vielä pari kertaa täysluiru miksi se ajan kanssa muodostui.
      Mitään muuta en ole sen aloituksen jälkeen ottanut kuin kasvismehua. Naiset suosii ns. dotoxifiointeja. Tässä tapa totaaliseen pikapuhdistukseen.

      Ja nyt hakemaan lisää Gazpacho keittoa jos vielä löytää.

    • Moldewort

      Edsoli taitaa Zetorilla peltoa kääntää
      Zetori miehekkäästi ääntää
      Syksyllä sen äänin voidaan pellosta perunat esiin vääntää

      No eipä ollut kaksinen riimitys mutta jotain millä edes yritti sanakikkailua.

      • edson

        Pengottu "risu"kasoja, kaksi isohkoa peräkuupallista koivua pihalla valmiina pölleinä.
        Nyt muutama päivä pois metsästä, polvi tekee tenää ja selkä. Tänään hiki kuivui ennen ulos pukkaamistaan.

        http://bot.fi/1yzu


    • edson

      Duoda duoda ...

      lutherilaista kidutusta, jos eläkeläinenkin palaa lomalta. Siis työn ääreenkö? Eläkeläisen elämä on pelkkää elämää.

      Voi istua ku huvittaa, siivota ku huvittaa, nukkua ku huvittaa ja lähteä ku huvittaa. Ja huvien välillä vähän välipalaa ja taas joko menox tai tulox.

    • Huussinever

      Täytyy muistuttaa alkuperäisiä "tuuba" ketjun täällä olevia osallistujia, että jos oikein muistatte niin huussilla ei ollut itse asiassa mitään tekemistä aidon huussin kanssa vaan se muodostui erinäisenkin nimimerkksisäädön jälkeen DR Who kautta huuksi jne ja lopulta päätyi huussineveriksi. Se taas johtui siitä että kirjoittaja ei juurikaan hussissa aikaa viettänyt eli siitä never.
      Tuuba taas oli eräänlainen siirtymävaiheen aloitus siltä varalta, että ketjut jakaantuisivat ja jos jakaantuisivat niin eivät kuitenkaan kaatuisi. Kuka tuubaamisen alunperin markkinolille toi ei ole lähimuistissa, mutta aika pitkäänhän tuubaketjuakin on markkinoilla ollut.

      • Dr.Whoo

        Muuan Whonever (kukahan lienee) taisi olla jossain vaiheessa kuvioissa mukana. Oisko jotain nimimerkki assosisaatioita juontunut siitäkin.

        Tais olla herra huussi itse joka ekan tuuban töräytti ilmoille. Sitten tää herra Whonever oli suostuvainen mukaan sillä edellytyksellä, että ketään ei tässä ketjussa tuubita..


    • Moldewort

      Kiitettävä on muisti vielä herra Whoneverillä. Ketään ei myöskään tietenkään ole koskaan ollut tarkoitus tuubbia, mutta jonkin luokan itsepuolustus on kohdallaan jokaiselle.
      Mutta eipä arvannut herra Whoneverkään että jo silloin näin ilmassa ketjujen jakautumisen potentiaalin.
      Minä sitten jakauduin inhimillisen rehellisyyden puolelle. Ja mukavaa niin.

    • Dr.Whoo

      Vanhoja ansiokkaita ketjuja muistellakseni, herra Moldewolde ei tainnut taannoin olla osallisena muutamiin runoketjuihin, nimeltään runoraati. Niissähän kirjoitettiin lähes kaikki viestit riimitellen. Siis useita ketjuja täyteen. (löytyy kyllä "runoraati" haulla)
      Elämäläisistäkin mukana oli melkein kaikki naiset, kuka tutulla, kuka jollain toisella nimmarilla. Yksi mieskin.

    • edson

      Jahas, ketjuhistorioitsijat muistelevat

      Mä en muista mittään, mä en muista mittään ... paitti, että jotain tekemistä taisi olla kielenkäytölläni ja käytökselläni tuubien syntyyn. Jeee, siis historian kirjoihin on nimeni kaiverrettu ja jos ei, niin sitten kaiverran ite.

      Haukkuivat minut elämässä lipittäjäks, ku hyväksyn kaiken kirjoituksen täällä. Erehtyivät, sillä vihaan runoja ja runoilijat joutavat ... runoilemaan. Yks luuli aloittamaani lipi lipi keskustelua juuri lipityksekseni, vaikka pyrin olemaan sarkastinen.

      Mutta kaikki kirjallisuuden keinot ovat kuitenkin mainioita ja niitä pitäis harrastaa enemmänkin, jopa loppusoinnutella. Tai sitten kiikaroidan runon synnyn syviin vesiin. No siis mielenkiintoista on koettaa luoda mielikuvia ja jos sitten ei aina, niin sitten pelkkiä kuvia tai reportaaseja

      Ja tulipa seurattava sarja eilen ykkösen iltauutisten jälkeen

      • Moldewort

        Ohjeistaisin, että yhden tai sen yhden kommenteista ei juurikaan kannata välittää ellei se jatkuvasti ole silmille hyppimässä. Jos enemmän kirjoittajia alkaa olla samalla linjalla niin sitten on kysyttävä itseltään, että onkohan tullut kirjoitettua liikaa "sarkasmia", mikä on pirun vaikea laji netissä ymmärrettäväksi. Juuri se laji missä sarkasmin esittäjä olisi oikeastaan nähtävä jotta sarkasmin täysin voisi tunnistaa.
        Esimerkiksi minäkään en elämästä olisi kenenkään yhden kommenteista ja esityksistä mihinkään lähtenyt mutta läksin kun kaksi selkeästi liittoutuivat osoittamaan kirjoitukseni ilkeiksi, narsistisiksi monologeiksi vailla sosiaalista osoitetta


    • edson

      Raporttia elävästä elämästä, pelkkää lutherilaista kidutusta. Tosin olen koettanut rekvisiitalla luoda uutta kuvaa, uutta tapaa eli

      tein kävelykepin aikoinaan joulupukkina oloani varten ja nyt sitten kävelen sama keppi olallani ja sen kärjessä roikkuu pussi täyttä ituperunoita. Jos joku näkis, niin ... näkis miehen työnsä ääressä.

      Mitähän jos tekis kainalosauvat harvennushakkuun kuusen rangoista. Sais kaksi koloa kerralla ja minä edellä, kumppani perässä tiputtaa siemenet kuoppiin. Tehoviljelyä. Ja jotta työn sukupuolinen tasapaino pysyis, niin kyntöuran vaihto ja istuttajan vaihto jne.

      Ja paskat perunoista, mutta pääsis ansioille, huhu liikkuis ja kainalosauvojen kysyntä kasvais.

    • Woldemort

      Enpä todellakaan muista olleeni runoraatiketjulla. Se johtunee siitä, että olen ns ketjupysyvä eli jos johonkin alan kirjoitella niin lopetan vain poikkeuksellisen vahvoin perustein ja en käy selailemassa muita ketjua ennenkuin on tarve löytää jokin mihin katsoo haluavansa jotain ilmaista.
      Toistaiseksi olenkin lakannut kirjoittamasta vain elämä ketjuun.
      Tosin mielellään ja paljon kirjoittavalle olisi paikallaan vilkaista ketjuja muuallakin. Minun pääkirjoituspaikkani ovat edelleenkin 3 päivälehteä ja kaikki ajankohtaiskommentointia ja "politiikkaa"

    • Woldemort

      Piipahdus kolleegoiuden elämässä.
      Kävin taas Örjanin kanssa Eikkaa tervehtimässä. Eikka (78v) oli suunnittelemassa lähtöä apteekkiin laskua maksamaan pyörätuolillaan kelaillen. Välillä menee kirjanpito jo sekaisin ja jotkut laskut unohtuvat pinoon ja sitten eräät kyselevät käteismaksuja. Rahasta ei pulaa ole vaan tavallaan tietotekniikan ulkopuolelle jäämisestä eli ei ole tietokonetta eikä älykännykkää.
      Muuten äijä sinnittelee lääketieteen ihmeenä edelleenkin ja vielä suhteellisen järjissään.
      Örjanin kolmas sytostaattihoito kuuri on loppuosiltaan eli siltä hirmumyrkkyosaltaan käynnistymässä. Sen jälkeen tulee kesäkuussaisotooppikuvaus ja lääkärinluvut missä joko todetaan homman toiminen tai sitten ei. Örjan itse epäilee huonoa tulosta.
      Minun enneusteeni hänen elinaikaodotteeksi on kuitenkin aina ollut 130 vuotta.
      No se on jokaisen otettava vastaan mikä pihalle kaadetaan.
      Muuten aika kohtalainen kesäpäivä. Juuri sopivan viileää, mutta aarinkoista kuitennii.

      • edson

        Onko Eikka "jääräpäisyyttään" ilman älylaitteita?

        Toisaalta onhan virkistävääkin lähteä hoitamaan asioitaan ihan kädestä käteen.


      • Moldewort

        Olipas lipsahtanut tuo kysymys vastaamatta mutta hyvä, että edes näin iltavuorossa tulee tarkistettua.
        Eikalle kävi niin, että hän alaraajahalvautui laivalla pudotessaan silloin noin 30 vuotta sitten ja siihen aikaan ei vielä ollut yleisesti älykännyjä tai tietokoneita ja nettikin oli vielä joidenkin päässä. Ilmeisesti sen uuden elämän opettelemiseen kului sitten niin paljon energiaa ettei joukkoon saanut mahtumaan muuta uutta teknologiaa kuin kapulan eli tavallisen matkapuhelimen, eikä häntä enää kiinnosta. Olisin kyllä valmis opettamaan jos hää vehkeen hommais ihelleen. Olisin hyvä opettamaan vanhoja käyttämään tietokonetta. Hermo ei menisi ja osaisin antaaa vain ne perustoiminnot yksinkertaisimmassa muodossa vähän kerrallaan jaettuna. Mutt oma halu oppia pitäisi kuitenkin olla. Eikankin elämä olisi tietokoneen avulla laajentunut mittaamattomasti.
        Jos tulee lämmintä niin taidan ajella kesän ekä lohivoileipäkahville Ahvenkoskelle. Minun kärry liikahtaa mieluummin itään kuin länteen. Mistähän sekin johtuu. Turgu on kuin ulkomaille menis! ;)
        Onneksi sain torstaina tehtyä kesän tärkeimmän työn. Siinä verenpaine nousi korkealle mutta onneksi alkoi nopeasti laskemaan kun sai homman alta pois


    • edson

      Wolde on ahkera ajankohtaiskirjoittaja. Kolmeen lehteenkin.

      Veikkaan : Uusi Suomi, sit se et.karjalais-savolainen ... Saimaa joku ja Hesari

      Hyvin harvaoin jaksaa enää kirjoittaa mihinkään muuanne kuin faceen ja tänne. Facessa on mun lapsuudenkaverit ja muutama muu kaveri. Myös juniorin kanssa "kirjeenvaihtoa" siellä, samoin vanhimman poikani kanssa. Keskimmäinen saa töissään tarpeeksi sekä puhelimesta että muista vempeleistä. Elämään tietysti joskus, niin saavat kaikki kirjoitusryntäyksen ja pääsevät kehumaan, että onpa vilkasta.

    • Moldewort

      Edsonpa ne lehdet luetteli. Hösari, Etelä-Saimaa ja Uusi Suomi. Jokaisessa eri nimimerkeillä.
      Yhdessä jopa omalla nimelläni, mutta sen joudutte "epäilemään" jos sillä mitään väliä on. Itselleni nimellä ei ole mitään merkitystä kun kirjoitan asioista ja silloin nimi on täysin sivuseikka. Siksi nimimerkki on erittäin hyvä.
      Facessa en edelleenkään ole ja juuri siksi että siinä yksilö korostuu asiaa enemmän eli yksilöstä muodostetaan asia, eller hyr? Minulle ajatuskin siitä on vielä liian narsistinen, mutta en takaa ettenkö jossain vaiheessa voisi facebookiin jotenkin anomuumisti kirjaantua. Sitä on jo nyt monen työkaverin Linkedin referenssinä ja listoilla pitkin maailmaa, mutta miksi olla edes Linkedinissä kun ei ole mitään ura ambitioita enää olemassa vaan on huikea tulevaisuus takana.

      • edson

        "Facessa en edelleenkään ole ja juuri siksi että siinä yksilö korostuu asiaa enemmän eli yksilöstä muodostetaan asia, eller hyr?"

        No vähän riippuu, se on niin laaja se face. Luen mielelläni Rauli Virtasen ja Uuninpankopojan tekstit ja muutamat muutkin.

        Olikohan juuri tuo Linked, mistä juniori mainitsi. Eräänlainen työnvälityssivusto, ansioluettelosivusto jne.?


      • Huussinever

        Juu Linkedin on ns. ammattilaisten profiili ja itsemainostussivusto millä yritetään saada näyttämään itsensä katselijan (mahdollisen työnantajan) silmissä paljon suuremmalta ja tärkeämmältä. Jokainen voi siinä kujtsua kolleegitaan samalle sivulle listatuiksi, eräänlaisiksi referensseiksi. Mutta ei me eläkeläiset sitä enää tarvita. Minä olen siellä monen ilmoittamana referenssinä ihan siksi, että sillä Persianlahden alueella nyt satun olemaan sen hyvin kapean alan tunnettu "Guru" mutta täällä ihan tavallinen eläkevaari, jolla nyt sattuu olemaan näkemyksiä kun niillä pitää yrittää kompensoida puuttuvat oikeiden töiden tekokyvyt joita taas Edson ja Ilmeisesti Hujukin ovat pullollaan

        Varmasti uskon että Facessa on myös ihan järkevääkin juttua.


    • edson

      Jahas jahas, aikainen mato se linnun löytää. Vaan eipä linnun laulu kuulu, kuka sitä nyt lähellä nollaa lauleslelisi. Ilokseen juu varmaan

      Lähtö taas Jämsään ja asunnon vetoakselin suojakumia vaihdattamaan. Matkat lyhenee sitä mukaa, mitä useammin istuu korjaamolla. Mutta liikkuvasta sängystä en luovu

    • Moldewort

      Huh, hbuh, ompas ollut jo rankka työpäivä vaikka vasta aamussa on!
      Jämsän K kauppaa piteli aikoinaan siskon miehen siskon mies!

    • edson

      Mitähän Wolde oikein yökaudet tekee? Kukkuuko muuten käki yöllä? Vitsi vitsi.

      Katselin taas eilen sitä Meidän maamme, vårt land ykköseltä. Helevetin rassaavaa musiikkia ja lennetään ristiin rastiin ja vain muutamasta paikasta ilmestyy kartalle piste ja kordinaatit. Sitä edellisen kerran alueena oli Pohjois-Suomi ja Itä-Lappi ja vain parista hassusta paikasta kuvaa. Varmaan tekijät ovat lumoutuneina, suorastaan taiteilijoina itseään tituleeraavat. Siksi kait se helevetin musiikkikin taustalla, pärkkele.

      Tänään levätään, jotta huomenna ... äsh. Pitää levätä päivä kerrallaan. Vai K-kauppias Jämsästä tuttu, siis joskus. Taisi olla se K- kauppa, joka on Koskentiellä?

      Taisin löytää miellyttävän korjaamon, ei halvin mutta varmaan ei kalleinkaan. Toista kertaa vasta siellä, mutta pääsin jo asentajan kanssa juttuväleihin.

    • Woldemort

      Juu, maailma se niin pieni on. En muista missä päin Jämsää se K kauppa oli, mutta porukan tapasin parikin kertaa. Itse asiassa Siskon miehen siskon vielä muutama vuosi sitten yhden siskon pojan tyttären ylioppilasjuhlissa. Itse Kauppias oli jo siirtynyt korkeammille niityille. Samoin siskon mies jo noin 10 vuotta sitten.
      Ihmeellisistä paikoista sitä löytyy melkein sukulaisia. Joillain voi löytyä jopa Länsi-Suomesta :)

    • Woldemort

      Olewn tässä analysoinut maailman uutisia. Erityisesti poliittisia uutisia Strumflandiasta.

      Ne kuulostavat ihan samalta kuin virtuaalinen selostus Ylivieskan V-5 suomenhevosten kuningatar raveista

      ........ johtoon on laukannut lupaava tamma, Tatun Vimma Vetelistä... ja niin vaan otti Tatun Vimma yllätysmestaruuden ja jätti taaksen Amerikan tuontitamman , Kurvaisen Kikan

      • Moldewort

        Niin, ja unohdin raviraportistani, että kolmanneksi sijoittui ruotsalaisten ravikuningatar toivo: Karmaiseva Kikka


    • edson

      Huomasin yökyöpelin kirjanneen Eikasta tuonne ylemmäs ja niinhän se on, että hieman omaa tahtoa ja homma pelittää näillä nykylaitteilla.

      Vai Wolde itään. Lueskelin eilen korjaamolla Puolaan matkanneiden kokemuksia. Tuli sellainen fiilis, että tarkkana liikenteessä, sloteja taskussa, parkkiin vain niihin tarkoitetuoille paikoille jne. Kuinkahan hyvin pärjää visa elektronilla ja euroilla ja visa elektronilla tankkaus?

      On muuten 1000 nestekaasun tankkausasemaa . Sivutiet mielenkiintoisen kapeita ja paljon hiekkateitä. Puola sallinut Google maps kuvaajat, toisin kuin Saksa, Itävalta. Rannikon kautta olisi mukavaa ajaa, mutta matka pitenisi aika lailla.

    • edson

      Miks minua hieman naurattaa nämä ilmastotalkoot.

      Kilpajuoksua, kuka on se veturi. EU ... jassoo. Ja mitä tulee Kiinaan, niin eiköhän se maa enemmän saa kaikenlaista taloudellista ekstraa ja tukea, kun on mukana. Samoin Intia ja varmaan myös Brasilia. Ei kiinalaiset tyhmii ole, nehän ovat sijoittaneet pitkin maailmaa valtavia summia ja omistavat ties mitä.

      Ilmastonmuutos on bisnes mieluummin kuin mitään muuta. Mitä tulee Jenkkilään, niin siellä ei pysähdy uuden tekniikan sisäänajo. Jos Trumppi nyt on mitä on, niin punaniskoja tyydyttääkseen ja parempia sopimuksia saadakseen se siellä häslää. Kyl minuu nauratti, kun Soini sanoi kertovansa amerikkalaisille, että ilmastomuutos on hyvää bisnestä. Muka eivät tiedä bisneksistä mitään.

      Ja Suomessa. Metsän nielut ne vain kasvavat juu. Ja arktisten alueiden puheenjohtaja juu. Tässä kait suuri osa showta. Ja lisäksi fillareita mainostaen hurrataan Lapin kasvavasta turismista juu. Ja kaivannaisteollisuuden virkistymisestä ja sen vaikutuksesta vienti/tuonti tasapainoon ja hieman suurta energiaa tarvitsevan raskaan teollisuudenkin hehkutusta. Kyl helvetti on vakaalla pohjalla ilmaston suojelu.

    • edson

      Pakko laittaa tännekin vielä yksi kuva.

      http://bot.fi/1z3p

      No ne, jotka kuvittelevat pelastavansa maailman, voivat kaataa yhden miehen niskaan omat harhaiset pelastusyrityksensä. Sanoisin, että kierrättäjät kiertävät vain omaatuntoaan, noin niiku lyhykäisyydessään.

      Täyttä pelleilyä ihmisten pelastusyritykset. Jotenkin oksettaa suuri tekopyhyys.

    • Dr.Whoo

      Minnuu ei kaaheesti naarata, ilmastonmuutos nimittäin.

      "Ilmastonmuutos on bisnes mieluummin kuin mitään muuta. "

      Että mitenkä, tarkoitatko että ilmastonmuutos on humpuukia?

      • edson

        Ilmastonmuutos ei ole humpuukia, mutta torjunta on aika suurelta osalta.


      • edson
        edson kirjoitti:

        Ilmastonmuutos ei ole humpuukia, mutta torjunta on aika suurelta osalta.

        hieman lisää

        Minusta vaan on alkanut näyttää siltä, että ilmaston puolesta puhutaan hyvin paljon eli paljon puhetta, vähän villoja.

        Katsotaan miten käy valtamerten puheiden kanssa. Entä puhtaan veden? Puhetta tulee riittämään.

        Tarkoitin lähinnä bisneksen pyörittämistä kaikella sellaisella tapaa, missä yhteinen nimittäjä lanseerataan "kestävä kehitys" otsikon alle.

        Nyt puhuvat jotkut amerikkalaisten tuotteiden hiilitulleista. Mitenhän on EU:n kaverin Kiinan tuotteiden hiilitullit? Ookoo, kannatan tulleja ja mutta miksei myös hiilitulleja lentoasemille, valtavan suuriin globaaleihin yleisötapahtumiiin, laskettelurinteille, kesämökeille jne. Nimittäin tuota noin, sanoi mustapartainen ja tarkensi, että eihän ne rinteet, kentät, mökit, rockbailut stadioneilla, vaan niiden käyttäjät.


      • Dr.Whoo

        No joo, ymmärsin kyllä mitä ajoit takaa, vähän vain provoseerasin. Tiedän kyllä, että mielestäsi vain paljon radikaalimmat toimenpiteet voisivat meidät pelastaa.

        Minun mielestäni kyllä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet ovat hyviä, ottaen huomioon että tarkoitus on niitä asteettain muutaman vuoden välein kiristää.

        Mutta pelasta sitten maailma, kun vastapuolella on Trumpun kaltaiset hörhöt, jotka ilman ensimmäistäkään tieteellistä faktaa "tietävät" että ilmastonmuutos on huijausta.


    • Dr.Whoo

      Ja asiasta kolmanteen, tässä hauska laulu, jossa opettavaiset sanat. Onneksi asia ei tuubaa koske lainkaan..

      http://bot.fi/1z46

      Niin, ja onkos robo rokulissa kun ei ole mitään vähään aikaan poistellut?

      • Dr.Whoo

        Tarkoitin siis "tuuballa", eli näillä huussista puhaltavilla raikkailla kesäisillä tuulilla.


    • Moldewort

      Teenpä teille illan viihteeksi suomen kielöen kielioppi-ja tulkintaharjoituksen:

      "Ajelin tänään taas Hyrylän liepeillä. Edessäni ajoi Citroen Grand picasso. Tuli siitä heti a-mummu mieleen. Se oli niin kaunis, että sellaista olen aina halunnut itsellenikin."

      Siis, mikä olikaan objekti ja mikä subjekti? :)

      ps. Good Lord, Friday is soon behind!

      • Dr.Whoo

        Mikäs vika perjantaissa...

        Kysymys on hankala, mutta sen verran voin sanoa, että tässä tapauksessa ainakin objektiivin kauneus on hyvin subjektiivista. Subjektin kauneudesta en uskalla mennä sanomaan mitään.


      • Woldemort

        Perjantain vika on siinä, että sekin loppuu, Sanaviritelmä perjantaista tietenkin juontui klassisesta lausahduksesta: Thank God, it's Friday!

        Hyvin on sinullakin vielä subjektien ja objektien tasapaino hallinnassa.
        Minun tulkintani mukaan Citroen Picasso korreloi siihen kauneusosaan mutta jättää tulkinnanmahdollisuuden sille toisellekin vaihtoehdolle kun mahdollisesti asian esitysjärjestys ei täysin noudatellut 100% kieliopin ohjeita.

        Mitähän tähän sanoisi tunnettu sanojen viskelijä, Korpirunoilija Edsol.

        ps. Hywä, että Länsirannikollakin on kaikki hjyvin ja varhaisperunat pelastuneet halloilta


      • Dr.Whoo

        Liki liippaa ettei ole ollut täälläkin paria halla yötä,
        ja liki liippaa ettei kohta tee Halla pj:n työtä.

        Tää runo oli poliittinen ja tärkeä,
        vaan oliko siinä mitään järkeä?

        Vähän outoa kyllä, mielestäni, että esim. Orpo jo etukäteen on sanonut, että Halla ei sitten samalla hiekkalaatikolla meidän kanssa leiki. Voikos sitä paljon läpinäkyvämmin yrittää manipuloida toisen puolueen pj. skabaa?

        Mahtaa muuten Sale olla pettynyt kun kannatus kallupissa on vain 62 rosenttia..


      • Dr.Whoo

        Ja kyllä olen tänään tehnyt muutakin kuin funteerannut politiikan erikoisuuksia. Olen myös kiillottanut huushollin. Ja juonut kahvia yhden kannullisen.


      • Woldemort
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Liki liippaa ettei ole ollut täälläkin paria halla yötä,
        ja liki liippaa ettei kohta tee Halla pj:n työtä.

        Tää runo oli poliittinen ja tärkeä,
        vaan oliko siinä mitään järkeä?

        Vähän outoa kyllä, mielestäni, että esim. Orpo jo etukäteen on sanonut, että Halla ei sitten samalla hiekkalaatikolla meidän kanssa leiki. Voikos sitä paljon läpinäkyvämmin yrittää manipuloida toisen puolueen pj. skabaa?

        Mahtaa muuten Sale olla pettynyt kun kannatus kallupissa on vain 62 rosenttia..

        Lähren tästä kohta kohti Abboforsin hiekkarantoja. Sitä ennen ehdin kuitenkin arvella, että Sale ei ole tyytyväinen 62 prosenttiin vaan hakee Puitinmaisia prosentteja jo eka kierroksella. On sen verran sen kanssa jo ehtinyt "veljeillä"


    • edson

      Jahas, kiva kipale Tuomarilta, oikeen humppaa. Ja jorinoita ja järjen sanoja. Keskityn ehkä kuraläpän heittoon foorumeilla puskan takaa.. ei ei sentään, vaikka pää onkin umpiluuta.

      Ja suomen kieltä , mihin pitäisi ottaa(ko?) objektisäännöt esiin. Ei ja ei., vaikka subjekti vähän kärsiskin. Niinku. No "se" kyllä viittaa eläimeenkin, ei pelkkään esineeseen. Voisiko yhteinen tekijä olla metaani? Ja taas toisaalta ... jos jatkan, keskustelu kyllä vilkastuu, mutta

      Ruohonleikkuri tartti käyttövoimaaenergiaa. Toisella oli hinku sarviin. Minä epäilen yhä enemmän tarttua, sillä pelkään käyttövoimaveroja.

      • Dr.Whoo

        Semmonen työnnettävä moottoriton leikkuri lienee veroton ratkaisu..vai onkohan siinäkin jotain työntövoimaveroa?


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Semmonen työnnettävä moottoriton leikkuri lienee veroton ratkaisu..vai onkohan siinäkin jotain työntövoimaveroa?

        Jeps, se klip klap leikkurikin on, mutta mutta ... ojasta alllikoon on sen käyttö. Työnnät tunnin ja energiaa kulunut, huh huh. Vaikka ovat halpuutetut elintarvikkeet, niin niiden kasvava kulutus vie armotta kuitenkin tappion puolelle, vaikka laskettaisi ruoan alviakin.


      • edson
        edson kirjoitti:

        Jeps, se klip klap leikkurikin on, mutta mutta ... ojasta alllikoon on sen käyttö. Työnnät tunnin ja energiaa kulunut, huh huh. Vaikka ovat halpuutetut elintarvikkeet, niin niiden kasvava kulutus vie armotta kuitenkin tappion puolelle, vaikka laskettaisi ruoan alviakin.

        Jatkan luontoaiheella

        http://bot.fi/1z4y

        Vähän epäselvä kuva ja olen siinä pyrkinyt saamaan esiin pari kirsikkapuun valkeaa kukkaa. Otin kuvan liian kaukaa ja kun sitä sitten haluaa jälkikäteen muokata vaatimattomilla ohjelmilla, niin tässä tulos, mutta asiaan. Eihän tässä mitään ihmeellistä, mutta tämä "puu" on vesonut varsinaisen puun juuresta eli on juurivesa ja siitä huolimatta siis ainakin kukkii. Jos vielä kukka hedelmöittyy marjaksi asti, niin eipä tarvitse uusia taimia ostaa. Meinaan niitä juurivesoja puskee mielettömästi.

        Ja tässä istutetut valko- ja keltavuokot. Ne taas leviävät vaatimattomasti.

        http://bot.fi/1z4y

        Ja sitten siihen töllön tarjontaan. Suunnistuksen lisäksi olen otettu lentopallosta. Nauhalla Tsekki-Suomi, joten kohta ... ja tänään voitin hedelmäpelissä. Näinköhän lotosta ei sitten tule mitään? No ei varmaan tule.

        Eräs suuri ristiriitani. Kun katselin viimeksi MM- karsintaa lentopallossa, niin tuli hurja halu mennä fanien mukaan katsomoon seuraavaksi kerraksi. Taitaa olla Puolassa isot kisat?. Minä, joka kuulemma haluan suojella luontoa??? Ratkaisisiko ongelman katsomalla Suomen vahvimman naisen kisan, sillä sinne katsomoon en todella halua. APUVA ! ! !


      • edson
        edson kirjoitti:

        Jatkan luontoaiheella

        http://bot.fi/1z4y

        Vähän epäselvä kuva ja olen siinä pyrkinyt saamaan esiin pari kirsikkapuun valkeaa kukkaa. Otin kuvan liian kaukaa ja kun sitä sitten haluaa jälkikäteen muokata vaatimattomilla ohjelmilla, niin tässä tulos, mutta asiaan. Eihän tässä mitään ihmeellistä, mutta tämä "puu" on vesonut varsinaisen puun juuresta eli on juurivesa ja siitä huolimatta siis ainakin kukkii. Jos vielä kukka hedelmöittyy marjaksi asti, niin eipä tarvitse uusia taimia ostaa. Meinaan niitä juurivesoja puskee mielettömästi.

        Ja tässä istutetut valko- ja keltavuokot. Ne taas leviävät vaatimattomasti.

        http://bot.fi/1z4y

        Ja sitten siihen töllön tarjontaan. Suunnistuksen lisäksi olen otettu lentopallosta. Nauhalla Tsekki-Suomi, joten kohta ... ja tänään voitin hedelmäpelissä. Näinköhän lotosta ei sitten tule mitään? No ei varmaan tule.

        Eräs suuri ristiriitani. Kun katselin viimeksi MM- karsintaa lentopallossa, niin tuli hurja halu mennä fanien mukaan katsomoon seuraavaksi kerraksi. Taitaa olla Puolassa isot kisat?. Minä, joka kuulemma haluan suojella luontoa??? Ratkaisisiko ongelman katsomalla Suomen vahvimman naisen kisan, sillä sinne katsomoon en todella halua. APUVA ! ! !

        Ja tässä istutetut valko- ja keltavuokot. Ne taas leviävät vaatimattomasti.
        http://bot.fi/1z4z


    • edson

      "Tuli siitä heti a-mummu mieleen. Se oli niin kaunis, että sellaista olen aina halunnut itsellenikin"

      Hitto vieköön, eikö minulla nyt ollut muuta tekemistä? No oli oli, mutta suomen kieli on niin metkaa, niinku. Kuule Wolde, sehän siis oli ollut kaunis. No jos haluaa itselleen, niin ... on niitä myynnissä. Varmaankin. En ole tarkistanut kylläkään nettiautosta.

      Älä tukehdu affenkosken affenen ruotoihin

      • Woldemort

        Terveisiä kesän suuntaisista Abboforsin maisemista. Savulohivoileipä oli kuivahkoa kun asiakkaaat ovat näemmä näillä talvilämmöillä vähissä. Itse kyllä jolin kaffeeni ulkopöydässä ja katselin Ahvenkosken lahtea. Jotenkin näytti tavallista tyhjemmältä. Ei sorsia, ei lokkeja. Mutta värit olivat jo aidon tuoreen vihreät ja keväiset. Vesikin kauniin näköistä. Kaksia moottoripyörä"ankkaakin" vahdissa vanhan Kuninkaantien puolella Ahvenkosken voimalan suojassa, ties mitä vahtimassa.
        Ehkä se tästä vielä klesäksi muuttuu, vaikka ei kahden viikon ennustekaan kaksisen lämmin ole.
        Ostin matkaan kala kahvilasta savustettua kotimaista siikaa, islantilaista turskan maksa säilykettä ja "latvialaisia" atlantin sardellleja öljyssä.
        Aika teollista, mutta kuitenkin!


    • Dr.Whoo
      • Woldemor

        Jos tuollaisen saisin niin tulisin sillä ihan omalla nimellä ajelemaan. Kyllä mummut pinkois perässä!


    • Woldemort

      Veikkaan muuten, että sen robon keinoäly muistutti liikaa tekijöidensä älyä ja on siksi kytketty päältä pois ettei homma karkais ihan älyttömäksi! ;)

      • Dr.Whoo

        Jep, ja voi olla että sensurointi on vähän ketjukohtaistakin. Vaikka emmehän me kolme herrasmiestä ole ikuna älyttömiä kirjoitelleet, aina on älyä roppakaupalla mukana.


    • Dr.Whoo

      Mieluummin mie ostaisin jo sähköauton kuin tommosen Grand Picasson. Jos siis asuisin Norjassa.

      Esimerkiksi Nissan Leaf maksaa Suomessa 40 060 ja Norjassa 26 100 euroa. Norjan valtio antaa verohelpotuksia tuon erotuksen verran sähköautoille. Lisäksi siellä on toistaiseksi lataus yleisistä latauspisteistä ilmaista, saa ajaa bussikaistoilla, eikä tarvitse maksaa tiemaksuja, eikä mitään käyttömaksuja.

      Suomessa ei siis mitään verohelpotuksia, myös dieselveron suuruinen käyttövoimavero on maksettava.

    • Woldemort

      Runollista ilmaisua:
      Moten Gurken
      Veikkaampa, että johtaja Edsol on juuri istuttamassa varhaisperunaa (varhain aamulla siis)
      Mie en vielä oikein usko suureen sähvöauto kantaan sillä tiedän maailman litiumvarat ja vaikka ne kaikki käytettäisiin auton akkuihin niin ei niillä saataisi aikaan kovinkaan suurta osaa maailman henkilöautotarpeesta ilman akkuteknologian merkittävää muuttumista. Norjaa ei voi käyttää vertailuna kun se on vähäväkinen maa missä rahaa pursuaa joka lävestä ja vaikka koko Norja sähköautoistettaisiin niin ei se paljoa globaalia tilannetta paranna påååäästöjenkään suhteen.

      Sen sijaan jos siirrymme käyttämään maa-ja biokaasuja liikenteen, myös raskaan liikenteen polttoaineina niin se jo vaikuttaa ja metaania riittää. Jopa itse sitä "tuulahtelemme"
      Jos auto toimisi metaanikaasulla tai jopa LPG kaasulla kuten paljon Euroopassa paitsi meillä, niin silloin siirtyminenkin olisi joustavaa kun toisena polttoaineena voisi edelleen käyttää bensaa tai dieseliä.

      Oli muuten yllättävän hintavaa tuo islantilainen turskanmaksa. 4 egee 100 gr purkki, mutta ilmeisen puhdasta ja terveellistä.

      • Dr.Whoo

        Litiumia ei riitä kaikille, mutta eiköhän korvaava ratkaisu siihenkin löytyne ennenpitkää.

        Akkujen hinnat ovat pudonneet kymmeniä prosentteja vuodessa. Ennusteen mukaan jo kuuden vuoden päästä sähköautot maksavat enää saman kuin pm autot nyt. Lisäksi latausasemat ovat suhteellisen halpoja rakentaa.

        Jotenkin siis vain tuntuu, että sähköauto on pohjimmiltaan aika yksinkertainen ratkaisu. Niitähän on valmistettu jo 1830 -luvulta lähtien.

        Varmemmaksi vakuudeksi tässä Baker Electric -sähköauto vuodelta 1909, joka kuulemma toimii edelleen alkuperäisillä akuillaan:

        http://bot.fi/1z5f


      • Dr.Whoo

        Nyt vasta huomasin, että tuohan on Mummo Ankan auto. Varsin mummomainen menopeli siis.


    • edson

      Myöhäinen aamu madot piilottaa ja aikaisen aamun madot rastaat syövät eli ihan sama, koska nousee, niin eipä onkimatoja ehdi ... muttei ongella vielä mitään saakaan.

      "Norjaa ei voi käyttää vertailuna kun se on vähäväkinen maa missä rahaa pursuaa joka lävestä"

      Ensin luin "vähäjärkinen". Kuulemma ahneita ovat myös. No juuri siksi ovat ruotsalaiset ehdottaneet, että yhteistyöllä Suomen kanssa saataisiin ainakin Vikingloton voittorahat pois norjalaisilta. Ne ahnehtii niitäkin, kuulemma.

      Mun on haikeaa ottaa kantaa autojen käyttövoimaan, mutta otanpa työntövoimaan hieman kantaa. Suomi oikein halukkaasti näyttää toimillaan nuorille, että kannattaa lähteä muualle hommiin, jos vähänkin on kanttia. Työntövoima pätee kyllä tähän käyttövoimaankin yhtä lailla kuin persujen sikiämiseen ja ahtaaseen mieleen. Siksi että eipä hallituksilla ole tässä polttoaine asiassa tässä maassa mitään johdonmukaista linjaa. Paitti että risusavottamiesten johdolla nyt kaadetaan bio bio voimaa, kun vuosikymmeniä olisi ollut aikaa keskittyä myös kaasuun käyttövoimana.

      Ja sitten summasummaarum. Ihan sama, millä ajat, miten ehkä jopa olet ilmastoystävällinen, niin sinut taotaan ruotuun, se on selvä. Verotuksella siis. Helpoin tapa hoitaa budjettia.

      On taas sellaista elämänrytmiä, että koisimaan noin 01:00 ja ylös 10:00. Toisaalta, jos nyt jotain yleensä viitsii pyhänä tehdä, niin herrasmies ei ainakaan ennen 12:00 edes korvaansa lotkauta.

      • Dr.Whoo

        Tsot, tsot, kyllä aikainen mato rastaan nappaa. Tämä herrasmies täällä on ollut töissä jo aamuvarhaisesta (ei siis aamuharhaisesta) ja korviakin on tullut lotkauteltua. Ja uitua. Nyt kohta höyrystä kirkastunein ajatuksin palajan työpöytäni ääreen.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Tsot, tsot, kyllä aikainen mato rastaan nappaa. Tämä herrasmies täällä on ollut töissä jo aamuvarhaisesta (ei siis aamuharhaisesta) ja korviakin on tullut lotkauteltua. Ja uitua. Nyt kohta höyrystä kirkastunein ajatuksin palajan työpöytäni ääreen.

        "Tsot, tsot, kyllä aikainen mato rastaan nappaa"

        Tuo olisi juuri se todiste kunnon evoluutiosta ja sen tulevasta toiminnasta. Hitto, ovat rastaat haitaksi maan parantajille. Miten tämän selittää jumala, joka loi. Millä perusteella loi? Oliko jumalan mielestä mato ruma?

        Yöllä oli -2,2°, mutta onneksi kesä onkin ohi vajaan kolmen viikon kuluttua ja päästään polttelemaan kynttilöitä

        3. kynnös tänään käsittelyyn. Homma kestää vajaat puoli tuntia. Anteeksi Luther, että rikon jopa työaikalainsäädäntöä. No naimiset olenkin jo rikkonut. Mitä tulee kuulemma Saksaan, niin siellä on käytäntönä järkiavioliitot. Siksi, että siellä aviossa olevien tuloveroprosentti kuulemma on edullista pakanoihin verrattuna. Tämmöst oon kuullu.


    • edson

      Ja sitten tärkeää ...

      sillä voin pieneltä osaltani vaikuttaa tulevan puheenjohtajan valintaan. Nyt siis vielä kerran. Kyseessähän ei ole mikään juoppojen, kaljupäiden, kusipäiden kokous hommafoorumilaisten rajat-kiinni kokous. Ihme, kun pidetään Jyväskylässä muuten. Eli paska haisee seuraavana viikonloppuna.

      No nyt sitten siihen ... vaikea valinta. Miksi? Siksi, ettei kukaan ehdokas ole sanoutunut jyrkästi irti perussuomalaisten kanssa toimimisesta. Yhteispeli lahopäiden kanssa ei voi olla mitenkään maamme etu, ei mitenkään. Mutta suomalaiset poliitikot rakastavat tapaa, että otetaan mukaan hallitukseen, niin kyllä routa possut karsinaan sitten johdattaa. Nää siat eivät karsinassa pysy, ellei sitä rakenneta kunnolla.

      Kauhiaa oli kuulemma se, että ruotsidemarit ovat toiseksi suurin puolue lahden takana, koska heitä ei ole otettu mukaan vastuuta kantamaan. Mitä helkutin kauhiaa siinä? Eivät he tule koskaan saamaan 50% äänistä, joten voidaan pitää rauhassa paitsiossa. Joku puhuu jostain vaa'ankieliasemista, mutta sehän aina riippuu valtaapitävistä ja heidän yhteistyökyvystään.

      Ymmärrän, ettei minusta koskaan olisi ehdokkaaksi, sillä vaa'ankielten sijasta puhuisin vaa'an painoista eli sementtiä jalkaan ja plumps.

      • Dr.Whoo

        "sillä voin pieneltä osaltani vaikuttaa tulevan puheenjohtajan valintaan. "

        Tä, Jyskälässä...luulin että pikemminkin Tampereella vaikuttaisit.


      • Dr.Whoo

        Tuosta Jyskälän kokouksesta sen verran, että minun strateginen teoriani perssujen vaalista on hyvä. Hallan voittaessa porukka parhaassa tapauksessa jakaantuisi kahtia ja menettäisi kaiken merkityksensä. Myös Soinni saisi kenkää, kuten omien sanojensa mukaan puolueeseen pesiytyneet "antikristilliset" voimat haluavat. Voihan kiesus.


    • Moldewort

      Täällähän on kirjoitettu kuin Waltarit Sinuhea. Hywä jos enää kaikkien kommenttien peräässä pysyy. Persujen puheenjohtajakisaan en lähde spekuloimaan, hoitakoon itse hommansa ja kantakoon siitä vastuunsa.
      Aikaisista rastaista en pahemmin häiriinny kun minun lähisfäärissäni on vain lokkeja, variksia, harakoita, citykaneja ja niin pieniä tipuja ettei niitä ehdi nähdä.

      Siksipä joudunkin piipahtelemaan maaseutua välillä tsiikaamassa. Tänäänkin olin alkuperäisellä kauniiden ja rohkeiden mailla ihastelemassa miten siellä asuu ylen rikkaita ihmisiä jotka Citgroen Grand Picassoilla ynnä muilla Ferrareilla ajelee, suurissa linnoissaan puutarhoineen Tuusulanjärven rannollla asustelevat ja rikastuvat myymällä soraza yhteisestä maaperästämme, jonka ovat Ruotsin kuninkaalta lahjaksi saaneet omistajilta kysymättä.
      Juuri se paikka missä asuvat Ruutit Ja Ilmarit, ne "Svenskblomit"
      Mutta kyllä on kaunista ja rikasta. Ei ihme, että Sibeliukset ja Järnefeltit siellä ryypiskelivät ja runoilivat ja soittelivat.

      Siellä oikeastaan pitäisi ajella juuri täyssähköautoilla tai Baker mobiileilla eikä rahvaan bensavehkeillä tai dieseleillä. Rikkaita ovat kuin norjalaiset. Olisi varaa maksaa sähköautostakin, eller hyr?

      Mutta kukaan niistä ei konkreettisesti ymmärrä suurten volyymien kemiallisia reaktioita eikä koko energiankierron yhtälöä.- Siinä on lähes kaikilla parantamisen varaaa.

    • Woldemort-Isohollo

      Huomasin muuten matkalla, että paljon oli ihmisiä liikkeellä ja liput lilluivat tangoissaan. Sitten otin selvää miksi, ja sehän olikin joku Helluntai taas! Nääs!

    • Woldemort

      Siitäpä tulikin mieleeni, että olikohan siellä Lestadiuksen synnyinsijoilla, "Mouhijärvellä", vái mikä se paikka taas olikaan siinä Joutsaa vastapäätä Päijänteen länsirannalla, kovat Helluntaihipat. Mahtoiko pakurijuoma virrata

    • Woldemort

      Siellä Tuusulanjärven rantatiloilla näytti olevan yhtä äveriästä kuin kuvittelisin olevan länsisuomalaisen yrittäjän kotipihoilla. :)

      Ainoastaaan puutrhatontut eli garden gnomet näyttivät puuttuvan, Se keski-eurooppalainen kulttuuripiirre ei ole vielä Länsisuomesta Tuusulan rannoille ehtinyt

    • Moldewort

      Kun olen taas tässä yövuorossani, niin aina alkaa tehdä mieli liikahtaa jonnekin täältä Kiveltä.
      Virtuaalinen matkailu on kivaa, mutta kun on oikeasti maailman ympäri ämpäri matkaillut niin on se hiukan kuivakkaa. Ainoastaan ikä näyttää pidättelevän ajomatkan päässä omasta hyvästä organisaatiossa missä on kaikki valmiina ja oikein säädettynä mukaanlukien Tullis on the Rocks täällä Kalliossa.
      Kun saisi itsensä liikkeelle edes Itämeren ympäriajeluun ja kunnon laivamatkalle jossain RoPakissa eli ns. ro ro pasaseerissa missä yleensä kuljettavat noin 100 matkustajaa joista suurin osa rekkakuskeja ja motorhomeläisiä. Eri maiden Edsoneita. Ne on aina kivoja reissuja.

      Ehkä alkavalla viikolla saan irti itsestäni ainakin Baltian matkaa.

      Missäspäin ja miten, muuten meidän länsirannikon pamppumme lomamatkailee, jos sellaiseen ylipäätänsä yrittäjällä on mahdollisuutta?

      • Dr.Whoo

        Oonhan mie maailmaa nähny, ihan helssinkiä myöten...Mutta mikään intohimoinen maailmanmatkaaja en ole koskaan ollut. Tyypilliset etelän "rantalomat" on kokonaan käymäti. Siellä täällä on tullut turistina käytyä, kun rouva on puoliväkisin raahannut perässään.

        Minä olen enemmän tämmöinen kotomaan matkamies. Varsinkin nuorempana mieluusti tuli ajeltua ympäri ämpäri kotomaata. Ja mitä nyt myös naapurimaissa. Virokin on hiano maa.


    • edson

      "Mouhijärveltä" heh heh juu. Ja pakuripäissään sitä ensimmäisiä kotomaan rajojen ylityksiä tehdään vasta. Kyl Suomi on jotenkin tuttu ja Lappi osittain ja Norja, mutta siihen se on jäänyt. Kansallispuistot olisivat kulkemisen arvoisia täällä ja miksei muuallakin.

      Roro lähdöistä en tiijä mitään. Onko hyviä sivustoja?

      Puola, minua hieman arveluttaa, kuten aika-ajoin Liettua ja Latviakin. Johtuu Wallander- leffoista.

      Koht sataa, siis vettä.

      • edson

        Näkee, kuinka en ole tietoinen roro aluksista, kun kyselen turhia. Finnlinesilläkin on näitä aluksia. Menin katsastamaan taas ferries sivuja ja siellä niitä lähtöjä on kauhia määrä. Tässä yksi esimerkki

        http://bot.fi/1z6x


      • Woldemort

        No hyvä, että löysit. Jos yksittäisiä RoRO-RoPak varustamoja ja reittejä hakee niin Itämeren alueelta kannattaa avata: Stenalines, DFDS, Polferries Finnlines. com lisäksi.

        Sieltä löytyy vanhoja mielenkiintoisia lauttoja kuten Nils Holgersson ja Peter Pan jotka liikennöivät Travemundestä Trelleborgiin jo 90 luvulta asti. Niitä näin Travemundessä vielä Finnjetin aikoihin


      • edson
        Woldemort kirjoitti:

        No hyvä, että löysit. Jos yksittäisiä RoRO-RoPak varustamoja ja reittejä hakee niin Itämeren alueelta kannattaa avata: Stenalines, DFDS, Polferries Finnlines. com lisäksi.

        Sieltä löytyy vanhoja mielenkiintoisia lauttoja kuten Nils Holgersson ja Peter Pan jotka liikennöivät Travemundestä Trelleborgiin jo 90 luvulta asti. Niitä näin Travemundessä vielä Finnjetin aikoihin

        Tanks

        Suotana ku ei osaa edes englantia kunnolla. Etsin Suomesta Lenovo läppäriin autolaturia, soitin ihan Lenovollekin ja käskivät tsekata netistä. Helevetti, maahantuoja ei vaivaudu. No pistin faceen viestin ja poika tilasi heti oikean laitteen saksankielisiltä sivuilta.

        Täytyy kerätä uskallusta vaan ja ryhtyä ainakin pikkuostoksissa kokeilemaan netin kautta tilaamista. Kyl sen verran saa varmaan niistä ulkolaisista sivuista selvää. No ei saksalaisista, mutta englantilaisista kylläkin


      • edson
        edson kirjoitti:

        Tanks

        Suotana ku ei osaa edes englantia kunnolla. Etsin Suomesta Lenovo läppäriin autolaturia, soitin ihan Lenovollekin ja käskivät tsekata netistä. Helevetti, maahantuoja ei vaivaudu. No pistin faceen viestin ja poika tilasi heti oikean laitteen saksankielisiltä sivuilta.

        Täytyy kerätä uskallusta vaan ja ryhtyä ainakin pikkuostoksissa kokeilemaan netin kautta tilaamista. Kyl sen verran saa varmaan niistä ulkolaisista sivuista selvää. No ei saksalaisista, mutta englantilaisista kylläkin

        Kunhan pääsen saksalaisiin liikkeisiin, niin etsin sieltä aggregaatin/invertterin, Honda 2 kWh. Hiljainen ja sitten sähköä itse matkalla tuottamaan.


    • Woldemort

      Se on kaikki helppoa kuin heinänteko, jahka ensin harjoittelee tiiviisti muutaman kymmenen vuatta ::))))

      Googgelissa on kyllä semmoinen käännösohjelma joka avustavasti kääntää suoraan sivun pyydettäessä. Se pitää vaan osata kytkeä päälle jostain sieltä kuukkelista.

      Monet saksalaiset ja ranskalaisetkin nettikauppiaat kyllä omaavat englanninkieliset sivut ja se kääntyy sieltä yläkulman valintalipusta se kieli valinnat

    • Woldemort
    • Woldemort
    • edson

      Stenalinea kokeilinkin ja sielläpä paljon eri reittejä. Toisaalta löytyy LL Lineltäkin. Pitääpä etsiä jostain Ranska-Irlanti. Näillä lautoilla tuntuu kuitenkin homebiili maksavan vähän enemmän. Kiusallinen tuo 6 metrin pituus, kun oma ylittyy 16 sentillä. Väljemmät mitat Finnlinesilla

    • edson

      Illan iloksi tsekkasin Ranska-Irlanti laivamatkaa. Mitä myöhempään syksyä, sitä halvempaa. 130 € suunta toistaiseksi halvin, siis 2 aik. motorhome

      Illan suruksi katsoin MOT:n ja totesin, että voi pärkkele.

    • Woldemort

      Ilta-aktiivina ja yön huhuilijan innostuin Edsolin jälkiä seuraamaan ja en estänyt itseäni tilaamasta aluksi menolippua Baltiaan. Lähtö jo maksetulla lipulla 0800 Keskiviikkoaamuna uudella Viking FSTR paatilla mikä on se nopee ja käyttää maakaasua. Tulee samalla tutustuttua viimeiseen alusteknologiaan.
      Millä, miten ja milloin tulen takaisin on nyt avoin, mutta kun läpänder on matkassa niin lippuja voi tilata matkallakin tai sitten vielä huomenna koittaa päätellä mitä haluaa ja mixi!
      Matkailua autolla ja autolautoilla ei voi vastustaa loputtomiin. Ihan kuin jos asuis Naantalissa niin ei vois vastustaa Merimaskuun rantakaffelle menoa, eller hyr Dr. Who joka niitä maisemia ja niiden eräiden osien kauneutta tuntee.
      Pakkasin valmiiksi nipun dollareita plombuukiin jotta olis matkalla tukeva olo.
      En paljon, mutta sen verran että tarvittaessa voi yhden käytetyn Diesel homen ostaa tien päällä! ;)

      • edson

        Istun aivan hiljaa ja mietin .... jospa olisin vain itse päättämässä, koska lähden ja minne. No mitäs turhia miettiä, mutta olisin jo tsekkaamassa ja varaamassa ja maksamassa lippuja. Mutta kohti Tukholmaa.

        Käytettyjä dieselhomeja käyn katsastamassa sitten syssymmällä minäkin, vain uteliaisuuttani, sillä ei pa:lla ole nyt mahdollisuuksia.

        Jaa-a ...58 € kyllä löytyisi. Toisaalta samalle päivälle Naatalista 33,5 € Amorellalla yksin motorhome Kapelskärdiin. No kumppanin kanssa olisi 46,5 €, joten säästöäkin... äsh. Ei taida muuten kannattaa kovin aikaisin etukäteen matkaa tilata, sillä yllätti tuo hinta

        Ei ei, ei sittenkään, sillä Euroopassa on ollut helleaalto ja kun ei ole ilmastointiakaan. Siinä hyvä syy mennä kohta metsään hikoilemaan


    • Woldemort

      Jälkijättöisenä tutustuin nettitietoihin siitä Viking FSTR puatista ja eihän se ole uusi eikä edes metaanivetoinen vaan se on Uusi Viking linelle ja uusi linjalle.
      Kuitenkin jo vanha nopea Katamaraani vuodelta 1998. Eikä edes Viking linjan vaan vuokrattu ja maalattu Vikingin väreihin. No nopia kuitenkin.
      Nyt pitää odotella uutisia tutuilta ovatko matkan varrella paikalla jotta osaisi oikeissa paikoissa pysähtyä kuten Laagrissa Tallinnan lähellä tervehtimässä Estoniaan aikoinaan muuttanutta yhtä merikapteenikolleegoistani. Sitä jonka kanssa jatko-opiskelin Lontoossa v.72-73 kansainvälistä kauppaa, laivausta, kansantaloutta ja kauppaoikeutta. Oi niitä aikoja. Toivottavasti sellaiset ei koskaan enää palaa. Kenenkään maksa ei sitä kestäisi, eikä plompuuki!

    • edson

      Ennen hikoilusession alkua vielä raavin päätäni. Mikä olisi tehokkain laite matkassa, missä se 10 Gt Euroopassa riittäisi kuukauden kepeesti. Veikkaan, että kunnon luuri tai tabletti. Läppärissä sivut raskaammat, vaikka kait silloinkin, kun poistaa mainokset. En ole kylläkään kokeillut.

      Ostin liian nopeasti uuden läppärin, mutta kiirehän sitä juu, jos vanha alkaa kenkkuilla. Akun kestoa olen testannut - 3 h korkeintaan ja lataus kestää aivan varmaan autolaturin kautta ties kuinka kauan. Toisaalta vara-akku olisi paikallaan, ehkä.

      "Kuitenkin jo vanha nopea Katamaraani vuodelta 1998"

      Eihän siellä ehdi kissaakaan sanoa, kun jo karahtaa kivil ... laiturille.

    • Dr.Whoo
      • edson

        Kyllä, ruutupaita, suorat housut ja hampaat lasissa (kumppanilla)


    • Woldemort

      Voihan pieru! Minäkin olin täysi kalkkis. En ollut kuitenkaan yhtään yllättynyt. En toki saanut täysiä pisteitä vaan 21/22 eli hauska meni väärin. Kaikki muut välitöntä tietoa ilman arvaustarvetta. Huomisaamuna nousee ankkuri hihii hahaa hohoo, I am going to go away hihii, hahaa, hohoo......

      • edson

        "I am going to go away hihii, hahaa, hohoo......"

        Odotellen matkaraporttia, kuvia jne.


      • Dr.Whoo

        Kyl määkin olen tänään jo matkustellut. Kaivoin polkupyörän talviteloilta ja kävin kaupassa.

        Se onkin hiano fillari, alumiinihybridi. Vaihteiden lukumäärää en ole vielä saanut lasketuksi. Kaamea määrä niitä kuitenkin on.


    • edson

      Jos britti haluaa muuttaa tänne Suomeen, niin 5 vuotta ensin omalla yksityisellä sairasvakuutuksella. Koulutuksesta koko hinta. Tervetuloa vaan.

    • Woldemort

      Pärnussa on täysi kesä. Läppäri toimii Wifissä, joskin hitaahkosti. Saapas nähdä mihin Polle vie?
      Tapasin jo ylivanhan kelmin Laagrissa!

      • edson

        Hellelukemia näyttää siellä olevan

        Nin täälläkin, jos arvio punaisesta naamasta ja hien määrästä ulkolämmön. Muuten vain 20 ° ja tuulta hieman.

        Kylä täytyy naattia, meinaan oli sen verran kinkkinen talvi, että meinas suututtaan alkaa. Ja kaikkihan tietää, että säästä suuttuminen (tai vuodeajasta) on voimia koetteleva laji.


    • edson

      Sähköavusteinen aluminihybridi, keskeltä taitettava. Siinä olisi vasta tosi pyörä matkalle, pikku siirtymiin.

      Fillarilla en ole ajanut muistaakseni sitten talvisodan, mutta kuulemma taito tai taidottomuus eivät katoa.

      No tällä viikolla sentään yhdet vaalit, mitä viitsii seurata, ensi viikolla toiset.

      • Dr.Whoo

        Jaa, talvisodassa ei miullakaan tainnut olla vielä alumiinihybridiä.

        Mutta rouva W aikoo hankkia sähköpyörän, mie vähän oudoksun mokomaa. Mullehan fillari on lähinnä liikuntaväline. Pitkin metsäpolkuja laskettelen Nishikillä hirmuista vauhtia. Extreme urheilua siis. Pitää vanhan nuorena.

        Vaikka kuulemma kyllä erinomaisia ovat sähköfillarit nykyään. Niillähän kevyesti taittaa vaikka kuinka pitkiä matkoja. Tämmöinen varmaan olis näppärä reissussa mukana:

        http://bot.fi/1zba

        Ps. ihme juttu, että nyt ovat saaneet robocobilta olla rauhassa meidän kirjoituksemme liitteineen.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Jaa, talvisodassa ei miullakaan tainnut olla vielä alumiinihybridiä.

        Mutta rouva W aikoo hankkia sähköpyörän, mie vähän oudoksun mokomaa. Mullehan fillari on lähinnä liikuntaväline. Pitkin metsäpolkuja laskettelen Nishikillä hirmuista vauhtia. Extreme urheilua siis. Pitää vanhan nuorena.

        Vaikka kuulemma kyllä erinomaisia ovat sähköfillarit nykyään. Niillähän kevyesti taittaa vaikka kuinka pitkiä matkoja. Tämmöinen varmaan olis näppärä reissussa mukana:

        http://bot.fi/1zba

        Ps. ihme juttu, että nyt ovat saaneet robocobilta olla rauhassa meidän kirjoituksemme liitteineen.

        Joo, mä lueskelin parin kirjoittajan kommentit tuolta elämästä ja siellä ihan suoraan syytellään vihreitä tuostakin eli robon poistoista. En ole viitsinyt vastailla enää älyttömiin juttuihin.

        Se taitettava fillari saisi olla sellainen, mitä on myös kevyt polkea ilman sähkön apua. Ottaa sitten vasta sähkön käyttöön, kun haluaa hieman huilailla. No fillari on kyllä hyvä väline, käytin aikoinani paljonkin Helsingin liikenteessä.

        Hieno lentopallopeli päättyi juuri ja huomenna jatkoja.

        Noista jenkkikuulemisista olen vähän pihalla, ei ole tullut seurattua. Onkohan uusi watergate?


    • edson

      Siis ne tämän viikon vaalit ovat tänään joo.

      Lueskelin HS:sta Niinistön huolta ilmastonmuutoksesta ja hän painottaa arktisen alueen tärkeyttä. Luin myös ne ns. kommentit.

      Kyllä vaan joo. Minulle palaa yhä uudestaan mieleen hyvä dokkari tv1:ltä. Itse asiassa kuultuna : Timo Honkola. Aivosyöpää sairastavan suurtyön alku ja monet muutkin pohdinnat. Miksi poliittiset päättäjät kertovat, mikä on tärkeintä tehdä missäkin? Ja kansat kuuntelevat ja äänestävät. Kun pitäisi mennä niin päin, että asiantuntijoiden kuulemisten jälkeen koko globaali maailma päättää asioista suuren tietokoneistetun seulonnan jälkeen, missä pyritään vain yhteen seikkaan eli totuuteen. Pitäisi katsoa uudestaan se ohjelma, sillä tuo edellinen virke ei kertonut varmaan sitä koko bointtia Honkolan ajatuksista. Ei passais antaa liikaa vastuuta vain valtioiden päämiehille ja hallituksille. Heillä olkoot vaikka yhteenvetojen paikka, edustuksellinen paikka, ei talous ja kilpajuoksu vain mielessä tai oman egon pönkittäminen.

    • Dr.Whoo

      Saapas muuten nähdä mitä Comeyn kuulemisessa kuullaan, saattaa Trumpun trumput tutista.

    • edson

      No ni, taas aamu alkoi erilaisin "metkuin" eli katselua ja lueskelua sähköisistä polkupyöristä. Yli tonnin menee sellaiset, joissa myös lienevät komponentit edes jotenkin laadukkaita.

      Jumanplivite. Nyt säästämään. Ei tartte olla edes taittuva. No joo, kyllä halut ylittävät jatkuvasti realiteetit, mutta pitävät yllä haaveita sentään. Toimintamatkat 30-50 km ja lataus vain muutama tunti. Vara-akut kohtuuhintaisia jne.

      Mutta ekaks uusi puhelin ja aggregaatti ja taas hommiin. Jos ois aggregaatti, niin voisin ostaa ilmaa jäähdyttävän laitteen ja ottaisin mukaan metsään :)

    • edson

      Se on sit silviisiin, että viimeisen kuorman hain juuri. Syksyllä sitten lisää.
      http://bot.fi/1zcv

      Aamulla ehdin toki otsikoita uutisista silmäilemään ja totesin, että saipa rautarouva nenilleen. Nyt sitten kirjoitetaan, ettei vaalien tulos ollut hyvä EU:llekaan. Mikä tuossa nyt sitten yleensäkään on hyvää, tiedä häntä. Tai pahaa. No löysässä hirressä ne, jotka muuttaneet Britteihin ja eivät tiedä kohtalostaan. Samoin kait osa yrityksistä pohtii tulevaisuuttaan.

      No mutta härre good !!! Auringon avulla ilmasta tehdään öljyä ja tuotantokustannukset tällä hetkellä noin 140 dollaria/tynnyri. Kohta se ikiliikkujakin kyllä ...

    • Woldemort

      Hän on palannut-han är tillbaka-hasta la vista....

      Kyllä nuo sinun koivuklapisi aina voittaa sen LUT aurinkosähkö-raakaöljylaitoksen. Tosin noista kuvista puuttui se höyläysviimeistely eli eivät olleet Kulosaaren vientiklapeja!

      Sen varmaan huomasitte, että se Lappeenrannan teknisen yliopiston ihmelaitos on suunniteltu hirmuisen kalliilla pilottilaitteella tuottam,aan peräti 200 litraa koetuotetta!

      Minä kun työkseni olen näitä seuraullut niin US laivasto muutama vuosi sitten kirjoitti lyhyesti tehneensä dieseliä merivedestä vähän samalla systeemillä ja vaikeni sen jälkeen iohan kokonaan kun ei muutamalla litralla saa edes suuren dieselkoneen kaikkien mäntien sytytystä aikaan.,

      Hiilidioksidin muunto vastaavilla katalyyttien avulla on ollut tutkinnassa jo jonkin aikaa ja toistaiseksi sillä on kyetty pilottiskaalassa tuottamaan metanolia. Seuraava vaihe on tuottaa etanolia. Siihenkin tarvitaan sähköä jotta vety saataisiin aikaan. LUT mainostaa asiaa puhumalla aurinkosähköstä mikä saa ihmisiä ehkä enemmän kiinnostumaan. Onhan se mahdollista, että jos prosessi saadaan toimivaksi taloudellisesti niin silloin aurinkoisissa maissa voitaisiin aurinkosähköäkin vedyn tekoon käyttää. Täällä leveysasteilla se on täysi mahdottomuus jotai yliopiston 200 litran koe-erää lukuunottamatta. Sähkö olisi tehtävä isoissa jatkuvan tuotannon laitoksissa kuten ydinmyllyissä.

      Maailman tapahtumista lyhyesti sen verran, että Trump kyllä osoittautuu täysveriseksi valehtelijaksi Comeyhin verrattuna.

      Britannian "akka" taas joutui toteamaan että ylpeys käy lankeemuksen edellä ja kansa ei aina toimi kuin lammaslauma jos sille annetaan mahdollisuus iänestöö! Tai suomeksi, että ahaneella on paskanen loppu (naantalilainen sananlasku)

    • edson

      Jahas, maailman matkaaja palannut.

      Nuo "uutiset" juu : "ihmelaitos on suunniteltu hirmuisen kalliilla pilottilaitteella" On se vaan niin, että se minuakin herätti lukemaan se aurinkösähkön osuus. Tai no, ehkä kuitenkin se, että ilmasta sitä vaan puristellaan öljyjä.

      Joskus saa lukea,että hiilidioksidia pyritään työntämään onkaloihin, sitten taas siitä tehdään kaikenlaista, mitä nyt hiilellä ja vedyllä voidaan pläträtä.

      • Ali-Wolde

        Kun lukee sityä Etelä-Saimaan kirjoitusta tuosta koelaitoksesta niin kyllä siinä melko selvästi sanotaan että se aikoo tuottaa (aluksi) 200 litraa "raakaöljyä" koetarkoituksiin.
        Tuota 200 litraa eli hiukan runsaasta barrelia (159 litraa) kohden laitoksen hinta on yli miljoona euroa ja tutkijoiden palkat päälle!
        Jotenkin minusta tuntuu, että tällaisen sateen ja pakkasen maan tulisi käyttää rahansa johonkin muuhun kuin vedyn tekemiseen aurinkosähköllä.
        Voisivat kehittää vaikka maan lämpötiloihin sopivia halpoja tila biokaasulaitoksia.


    • Dr.Whoo

      "kpansa ei aina toimi kuin lammaslauma jos sille annetaan mahdollisuus iänestöö! "

      Mielenkiintoinen ajatus. Omasta mielestäni suurin osa kansasta toimii juurikin kuin lammaslauma..tai pikemminkin kuin pässit narussa, jos narujen vetelijä on tarpeeksi taitava. Harva kansalainen osaa lainkaan ajatella itse.

      Mutta asiaan. Päivän hyvä työ, eli huushollin kiillotus on tehty, linnut karjuvat puissa, kohta karjuu ruohonleikkuri kun haen siihen pensaa, lämpöä pukkaa jo 15 astetta, kannullinen aamukahvia on juotu.
      Täten se viikonloppu taas etenee.

      • Woldemort

        Kun me täällä ketjussa edustamme "ajatustoiminnan huippua" niin siinä tulee joskus kuviteltua suurempien kansanjoukkojenkin kykenevän samaan :)
        Mikä ihan äänimaailma siellä "Naantalissa" onkaan: Sirkkojen sirinä, lintujen karjunta sekoittuen ruohonleikkurin ruosteiseen räminään ja yhden sylinterin epäsymmetriseen paukahteluun.


      • Dr.Whoo
        Woldemort kirjoitti:

        Kun me täällä ketjussa edustamme "ajatustoiminnan huippua" niin siinä tulee joskus kuviteltua suurempien kansanjoukkojenkin kykenevän samaan :)
        Mikä ihan äänimaailma siellä "Naantalissa" onkaan: Sirkkojen sirinä, lintujen karjunta sekoittuen ruohonleikkurin ruosteiseen räminään ja yhden sylinterin epäsymmetriseen paukahteluun.

        Joo, mites onkin niin, että me kolme ajattelun experttiä olemme joutuneet samaan ketjuun.

        Mutta minulla on kyllä aika hieno Honda ruohonleikkuri, semmoinen perässä juostava malli. Käynnistyy aina kertanykäisyllä ja käy hienostuneesti.


    • edson

      Kyllähän se on vaikeaa saada otetta tuollaisiin pilottihankkeisiin kansakoulupohjalta. Totta, miljoona on suuri määrä rahaa. Mutta tuleeko hankkeen kylkiäisenä kuitenkin jotain muutakin ekstraa kuin se barreli öljyä? Jotenkin kuitenkin tuntuu myös siltä, että olemme tottuneet näillä kehittyneillä alueilla tiettyyn elintasoon ja kynsin hampain tullaan myös niistä herkuista pitämään kiinni. Ja lisää herkkuja etsitään. Toisaalta paluu johonkin luolamiehen elämään ei ole tavoittelemisen arvoista. Valtavan nopeasti vaan kaikki on muuttunut. Ja kait tulee muuttumaan, sillä tekoäly korvaa osin kaiken "älyttömyyden(kö?)"

      Joku siellä Et.-Saimaassa kommentoi, että pelkkää viherpesua. Kyllä kuitenkin oudoksuttaa tuollainenkin kommentti. Tosin tuttu kommentti, vedetty komenttivarastosta, kun ei ole mitään muuta sanottavaa. Olisi jatkoksi sopinut puna-vihreä kupla tai muuta sellaista.

      Tuota tuota, tuohon lammaslaumaan. Oliko ennen paremmin? Oli Kekkonen ja hän sanoi. Nuo brittien vaalit osoittivat, että jotkut äänestäjät valitsevat itse ne asiat, mitä haluavat puolustaa. Vaikeaa on ennakoida, mikä sitten kullekin kynnyskysymys äänestää jotakin.

      • Olmidor

        Ei ollut muuten minun kommenttini se viherpesu. Tuota ketjua en kommentoinut lainkaan.
        Tässä Edsonille sen prosessin suomenkielinen kuvaus ja hikstoria. Ovat Lappeenrannassa ilmeisesti kokeilemassa erilaisia katalyyttejä saadakseen raaakaöljyä muistuttavaa litkua. Kaikki muuten tuttua ja vahaa myöten suuressa teollisessa mittakaavassa toimivaa paitsi raaka-aineen ja energialähteen osalta. Maailmalla kukaaan ei aurinkoa kokeile edes aurinkoisissa maaissa vaan energia otetaan muusta lähteestä ja raaka-aineena useimmiten juuri metaani eli maakaasu eikä vesi. Raakaöljy ei edes ole kirkasta koskaan vaan melkoisen mustanruskeaa.
        Minä edelleenkin käyttäisin rahan sellaiseen mistä Härmä saisi nopeammin suoraa vientiä ja tuottoa ja jättäisin nuo protohommat isompien maiden kehiteltäviksi.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Fischer–Tropsch-menetelmä


    • edson

      Kyllä se on Soinin puhe tänään kuunneltava. Joo ja katsottava se kaksituntinen muutenkin, vaikka ylempänä taisin tokaista, ettei kiinnosta.

      Tässä on rystyset turvonneena tehty polttopuita, joten on aika levätäkin.

      • Moldewort

        Kun tarkemmalla silmällä katselin niitä Edsolin pöllipinoja ja toimivalla aivon murto-osalla ajattelin Fischer-Tropsch synteesiä ilman aurinkokennoja niin kas kummaa mieleen ilmaantuui näky pientuottajan tislaamista koivutervoista kauniisiin hillopurkkeihin pakattuna hyvinsuunnitellulla etiketillä varustettuna:
        Edsolvent koivutervaa kaikkeen pikkuvaivojen holitoon.
        Taatusti 100% luonnontuote aurinkoenergian kasvutuotteista pyrolysoituna.
        Poistaa ihovaivat kynsisienestä alkaen
        Ihan tuoksi saavusaunaan
        Voi käyttää jopa suksien ja puupintojen luonnonmukaiseen täyssuojaukseen.
        Lutikat ja toreakat saavat kyytiä Edsolventilla käsitellyiltä pinnoilta.
        Puhdasta koivun tervaa-kreosoottivapaata

        Tuottaja: Edsol & Apuri, "Mouhijärvi"
        Joutsen ja siniristilippumerkitty

        ps. Ethän unohda samaan tuottajan sisäistä puhdistajaa: Pakurijuomatiivistettä


      • Olmidor

        Voihan nenä: " Ihana tuoksu savusaunaan"


    • Woldemort

      Sivusilmällä tietenkin seuraan 20 vuoden tapahtumaa eli PerSujen uuden puoluejohtajan valintaa

    • Olmidor

      No, miten asiaa kommentoidaan Kuhmoisten osastolla? Tuliko mieleinen puheenjohtaja!

      • Dr.Whoo

        Häh häh hää. Ainakin minun suunnitelmani on toteutumassa. Halla saanee sen verran hajaannusta aikaan puolueessa, että sen jatko hallituspuolueena muuttunee vaikeaksi, ellei mahdottomaksi.
        Pääpölhö Sipilä lienee kauhusta kankea.


      • Dr.Whoo

        Häh häh hää 2. Soini sai juuri kenkää.


      • Woldemort
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Häh häh hää 2. Soini sai juuri kenkää.

        Hähää, Lännen mestarilla on ollut hauskaa ilman könnissä vierailua. Huvin tarjonnut Persut.
        Mainio leukaisu tuo Pääpölhö Sipilä on kauhusta kankeana.

        Edsolkin lähti heti rääkkäämään leikkuupuimuria vai mikä se kiviä nakkeleva kone taas olikaan.


    • edson

      Wolde

      "Ei ollut muuten minun kommenttini se viherpesu"

      Joo, mä kirjoitan varmaan epäselvästi. Siis ihme ja kumma, en ollut nyt syyttämässä ketään noin niiku tarkasti, vaan vetäsin sen ainoan kommentoija kommentin.

      Koivuterva? Pystyykös sitä tekemään tynnyrissä, kuten mäntytervaa? Ei sen puoleen, minulla on jo pakuri. Kuinka terveeksi, siis ulkoisesti, pitää vielä tulla?

      Mä katon vasta tallenteena sen PerSujen kokouksen. Kiinnitin terän kunnolla nurmenleikkuriin, ettei tule jaloille. Poika ajoi sen vuosi sitten niin pahasti kiville, että juu. Silläkin tapaa tietysti oppii kivien paikat. Kuten merimies, joka ajaa karille ja ...

    • Dr.Whoo

      No huh, oon mie aika kova syrjä, laitoin tosta vaan nurmikonkin matalaksi.

      Mutta se on kumma, että hyttysiä ei oo ensimmäistäkään. Ei sikäli, että varsinaisesti niitä kaipaisinkaan.

      Tänään sitten Kimi ajaa paalupaikalle Kanadassa.

      • Woldemort

        Hjywä, että sentään Lännen Formulapäällikkö tointui Hallan valinnasta. Pelkäsin jo, että kaikille on käynyt Orpot ja Sipilät ja ovat jossain liiterissä tainnoksissa pelkäämässä maanantaita!
        Toivottawasti ei ole Pakurinpainaja jäänyt oman ruohosirkkelinsä alle!


    • edson

      Whoon ennuste piti, tai siis toivomus. Hyvän ratkaisun tekivät persut, ja nyt sitten koko joukko heikkokuntoisilla kumiveneillä Trumplandiaan valtiovierailulle. Tervemenoa.

      Jos tästä persujen kannatus nousee, niin kaikkien vähänkin kynnelle kykenevien kannattaa tähyillä muuanne. No monet jo muutenkin tähyilevät. Sisäsiittoiset saivat mahtisonninsa. Häh häh hää.

      Kyllä ruottalaiset ehtivät, kait ensimmäisinä ehdottamassa itseään hallitusvastuuseen.

      Vormulat joo. Ja sitä ennen maksuttomia katsovalle ne lentisjuhlat.

      • Dr.Whoo

        Mikäpä muu puolue kuin ruåtsalaiset olisi ekana itseään hallitukseen tyrkyttämässä. Mutta sanoihan tää Hendriksonin eukko myös, että hallitusohjelmaa pitäisi siinä tapauksessa muokata. Todellisuudessa he kyllä menevät kiljuen mukaan jos pääpölhön kutsu käy.

        Mutta uutisia amerikoista, siellä toimittajat saa potkut tosiasioiden puhumisesta. Kuten suosittu tv toimittaja Reza Aslan, joka vain twiittasi päivänselvän faktan: Trumppu on paska ja presidenttiyden häpeätahra.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Mikäpä muu puolue kuin ruåtsalaiset olisi ekana itseään hallitukseen tyrkyttämässä. Mutta sanoihan tää Hendriksonin eukko myös, että hallitusohjelmaa pitäisi siinä tapauksessa muokata. Todellisuudessa he kyllä menevät kiljuen mukaan jos pääpölhön kutsu käy.

        Mutta uutisia amerikoista, siellä toimittajat saa potkut tosiasioiden puhumisesta. Kuten suosittu tv toimittaja Reza Aslan, joka vain twiittasi päivänselvän faktan: Trumppu on paska ja presidenttiyden häpeätahra.

        Jahas, taas olen pysäkillä Jenkkilän tapahtumista.

        Facessa on liikkunut juttua siitä, kuinka Sipilä on jo kauan osannut vedättää itselleenkin
        http://bot.fi/1ze4


    • Olmidor

      Huh hah hey, ompas ollut todella mielenkiintoinen päivä. Enpä kuuna kullan valkeana olisi kuvitellut näkeväni Halla-aholaisten ihan vapaassa ja demokraattisessa puoluekokouksessa rustaavan itselleen koko puoluejohdon ehkä Slungaa lukuunottamatta.
      Ja että Edsolin ja median paras kaveri Teuvo vielä toiseksi varapuheenjohtajaksi.
      Kyllä on jokainen päivä kannattanut elää nähdäkseen ja kokeakseen vielä uskomattomia

      Ja olipa hirmuinen juttu tuo Seuran juttu huijari Sipilästäkin. Hyvin on Edsol ollut ajankohtaisen poliittisen tiedon äärellä. Tuo pitkälle selvitti miehen herkkyyttä yhtiöitään koskevissa asioissa. Kyllä oli Dr. Whoonkin määritelmä "Pölhösipilä" täysin pitelemätön ja tiivistetty analyysi herrasta.

      Henrikssonin ämmän reaktiot taas olivat ihan ennustettavia. Puoluehan on puhtaasti nimenomaan takiaispuolue joka on vain eliitin ja yhden hallitsija ja voittaja kansan kielen asialla. Ihan kuten neukut olisivat täällä, jos olisivat onnistuneet maan valtaamaan

      Ja sitten soita ja metsiä suojelemaan sekä vapauttamaan Laitilan täysvahva kalja ruokakauppaan.

      • Dr.Whoo

        Ja jo ensiviikolla meillä aletaan kyhätä hallituskokoonpanoa: Kepu, Kok, Rkp, Kd. Tämähän on sitten 101 kansanedustajan enemmistöhallitus. (Lyödäänkö vetoa)

        Mutta joudutaanko tällä kokoonpanolla ojasta allikkoon, vai molempiin..


      • Olmidor

        Nyt on viikonloppukin pitkä aika. Ensin on Sipilän ja Orpon sovittava Persujen erottamisesta hallituksesta. En nimittäin usko että Persut olisivat ensimmäisenä eroa tarjoamassa.
        Mitä sitten koalitiossa tapahtuu voi olla juuri tuo RKP-KD yhdistelmä, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei vallan varmistamisessa voida pois sulkea.
        Vaikeaa on kuitenkin jatkaa hallituksen nyt olemassa olevaa ohjelmaa. RKP vaatii ruotsinkielisen Vaasan sairaalaläänin, KD vaatii alkoholilain uusinnan perumista. Muut vaihtoehdot sitä sun tätä.

        Ehkä viikon päästä olemme viisaampia ja näemme kykenevätkö Orpo ja Sipisipi nielemään Halla-aholaiset. Mitään en itse uskaltaisi nyt veikata

        Mitä sanoo "Sipilän kaveri", Mouhijärven profeetta?


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Ja jo ensiviikolla meillä aletaan kyhätä hallituskokoonpanoa: Kepu, Kok, Rkp, Kd. Tämähän on sitten 101 kansanedustajan enemmistöhallitus. (Lyödäänkö vetoa)

        Mutta joudutaanko tällä kokoonpanolla ojasta allikkoon, vai molempiin..

        Noin voi käydä.

        Kiva katsoa, kuinka sitten sote etenee. No ruattalaislle riittää, että Vaasa saa säilyttää sairaalansa laajennettuna. Kristillisille riittää se, että pakolaiset ovat kristittyjä. Hauskaahan sitä on sitten opposition kantoja seurata. Mitä esimerkiksi takapajulan toopet = persut mesoavat

        Olen aistivinani kok. tekevän galluppien ja siis suosion nousua, kun jo tässä vaiheessa kyseenalaistavat jhallitusyhteistyön ja sitten maanantain jälkeen tullaan selvittämään, että kok sai hyvän tuloksen ja hallitus voi jatkaa. Lyön vetoa sitten, jos lotossa ... tai no. Veikkaan, että hallitus jatkaa.

        Teuvo ministeriksi, hih. Jatkaa smp:n linjaa, sillä erotuksella, että poika Vennamo heitti vain tikkaa pubissa, Teuvo bailaa moottoripyöräjengin kanssa. APUVA. Missä on Kiemunki?


      • Dr.Whoo

        Juu, Teuvo ehdottomasti ulkoministeriksi.

        Vaikka toisaalta voittaa kyllä pätevyydessä esimerkiksi Bernerin ämmän, surkeimman ministerinkuvatuksen kautta aikain. Tällaiset ministerinimitykset jo osoittavat mikä umpitollo Sipilä on.

        Luulenpa kyllä, että sekä ristilliset että ruåtsalaiset menisivät hallitukseen ilman minkäänlaisia ehtoja.


    • edson

      "Halla-aho vaikuttaa todella älykkäältä mieheltä"

      Tää oli pakko vaan lainata. Joo ja olla vielä jopa kommentoimatta. Mutta naurut pääsi.

      • Dr.Whoo

        Miksi ei olisi älykäs? Filosofian tohtori, kielitieteilijä..


    • Woldemort

      Minusta Teuvo sopisi hyvin maa-ja metsätalouden ministeriksi.
      Ollaan Halla-ahon poliittisesta suuntauksesta mitä mieltä tahansa niin kyllä hän on selvästi keskimääräistä poliitikkoa merkittävästi älykkäämpi.
      Oli miten oli niin tästä päivästä piristyi koko poliittinen kesä. Ihan kuin olisi herätetty kusiaispesä henkiin menemällä paljaalla peffalla sen päälle istumaan.

    • woldemort

      Sitä olen tässä oikeasti pohdiskellut, että jos Halla laittaa Soinin kierrätykseen, niin kuka voisi olla ulkoministeriehdokas siinä tapauksessa. Ketään pätevää ei tule heti mieleen muista persuista siihen hommaan.

    • Dr.Whoo

      Kylläpä kai Halla itse ottaisi ulkoministerin salkun, jos todellista tahtoa olisi hallituksessa jatkaa. Ja oisko toi Sampokaan siihen sen kyvyttömämpi kuin Soini.

      Mutta mielenkiintoisia ja outoja aikoja elämme.

      Kuten Saku Koivun ja Supercell miesten hanke, jossa Turun keskustaan ratapihan alueelle tulisi noin puolen miljardin euron arvoinen elämyskeskus ja jäähalli. Tavoite olisi vuodessa 5 miljoonaa kävijää...se tekee vajaa 14 000 ihmistä joka ainoa päivä vuoden ympäri. Melkoista vilinää ratapihankadulla.. Toki sitten kaikki liikennejärjestelyt menisi radikaalisti uusiksi, jatkuva ihmisvirta sinne ja sieltä pois olisi niin massiivista. Vai onkohan siinä laskettu että väki sinne kulkisi pääasiassa junilla.

    • edson

      Älykkyys, siinä vasta mietittävää.

      No väikkärin lisäksi varmaan mensan paperit, niin älykkäästi puhuu, että. Ja Suomen kuusibaareissa on meininki ylimmillään. Itärajalla naapuri ihmettelee, että mitä helevetin juhlaa Suomessa vietetään. No Bäckman kääntää ja neuvoo kyllä ja hieroo jo käsiään, kun Huhtasaari haluaa hänet avustajakseen.

      Ja Turkuseen elämyskeskus. Eikös se oo jo melkoinen "elämys" se Turku itestäänki? :) että vielä puistoksikin ja aita ympärille.

      • Dr.Whoo

        No mie lähen just kokeileen millainen elämys on Samppalinnan remontoitu uimastadion. Kaks vuatta meni remonttiin, joten lienee komia.

        Ja juu, älykkyys on ainakin meikälle aina mieluisa puheenaihe. Nimittäin, päinvastoin kuin monilla muilla pätee "siitä puhe mistä puute", minulla se menee tässä asiassa just päinvastoin. Hehee.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        No mie lähen just kokeileen millainen elämys on Samppalinnan remontoitu uimastadion. Kaks vuatta meni remonttiin, joten lienee komia.

        Ja juu, älykkyys on ainakin meikälle aina mieluisa puheenaihe. Nimittäin, päinvastoin kuin monilla muilla pätee "siitä puhe mistä puute", minulla se menee tässä asiassa just päinvastoin. Hehee.

        Tehkäämme puutteista hyve :)

        ei ei ei, tuohan on ihan edesvastuutonta... jo Halla kaipasi puheessaan rinnalleen joitain, joilla olisi laajempi järki ja näin sitten pääsisivät laajentamaan näkökulmia vaikka hiiliteollisuuden nousuun ... Johan Bäckman, valtiotieteiden tohtori, vertaansa vaille mainio avustaja ja tuomion jälkeen, mitä tekee Janitskin. Laura Huhtasaari, äkkiä tohtorin tutkinto, vaikka pietarilaiselta torilta. Pelkkä maisteri ei riitä opetusministeriksi... tai no, riittihän oikeusministeriksikin paperimies suurine intohimoineen loihtia palkaton työväestö. Ja jos ulkoministeriksi sopii ravimies tutkintonaan "populismin voitto" Vennamo-opistosta, niin miksei sitten koivulankun sahaaja ja kunnon ryyppymies voi hoitaa idänsuhteita ulkoministerinä. Ja Bäckman tukee myös Huhtasaaren lisäksi häntä, on meinaan sen verran tukeva "mies". Ja jos voimaa tarvitaan, niin Janitskin auttaa. Voi voi, miksi jätit elämän Toni Halme niin aikaisin, nyt olisi ollut tuhannen taalan tilaisuus.


      • edson
        edson kirjoitti:

        Tehkäämme puutteista hyve :)

        ei ei ei, tuohan on ihan edesvastuutonta... jo Halla kaipasi puheessaan rinnalleen joitain, joilla olisi laajempi järki ja näin sitten pääsisivät laajentamaan näkökulmia vaikka hiiliteollisuuden nousuun ... Johan Bäckman, valtiotieteiden tohtori, vertaansa vaille mainio avustaja ja tuomion jälkeen, mitä tekee Janitskin. Laura Huhtasaari, äkkiä tohtorin tutkinto, vaikka pietarilaiselta torilta. Pelkkä maisteri ei riitä opetusministeriksi... tai no, riittihän oikeusministeriksikin paperimies suurine intohimoineen loihtia palkaton työväestö. Ja jos ulkoministeriksi sopii ravimies tutkintonaan "populismin voitto" Vennamo-opistosta, niin miksei sitten koivulankun sahaaja ja kunnon ryyppymies voi hoitaa idänsuhteita ulkoministerinä. Ja Bäckman tukee myös Huhtasaaren lisäksi häntä, on meinaan sen verran tukeva "mies". Ja jos voimaa tarvitaan, niin Janitskin auttaa. Voi voi, miksi jätit elämän Toni Halme niin aikaisin, nyt olisi ollut tuhannen taalan tilaisuus.

        Hitto, pikkulinnut laulavat. Frederik tekemässä uutta kansallislaulua ja Tahko Pihkalan pää on jo näkyvissä haudassaan.


    • edson

      Mendelekin oli älykäs mies, lääketieteen tohtori. Hitler taas ei oikein olisi sopinut kulttuuriministeriksikään, ei tainnut koulutus riittää. Toisin on Sampo Terhon laita.

      • Dr.Whoo

        Muistakaamme, että äly ja viisaus ei aina kulje käsi kädessä.

        Mutta on tää Turun uimastadikka melkoinen pettymys. Vaatekaapit 40x30 cm ovellisia laatikoita.Yksi ainoa pieni sauna, jotain 5x4 metriä. Ei paljon tavallista ok- talo saunaa suurempi. Mahtaa olla tungosta aurinkoisena päivänä.


      • Moldewort

        Olen samaa mieltä Dr. Whoo analyysin kanssa.
        Äly ja viisaus ovat kaksi erillistä ominaisuutta ja toden totta. moni virallisesti älykäs voi olla uskomattoman tyhmä! (Tiedän tämän itsestäni ::)))) )


      • edson
        Moldewort kirjoitti:

        Olen samaa mieltä Dr. Whoo analyysin kanssa.
        Äly ja viisaus ovat kaksi erillistä ominaisuutta ja toden totta. moni virallisesti älykäs voi olla uskomattoman tyhmä! (Tiedän tämän itsestäni ::)))) )

        Ovatko nämä ominaisuudet, älykkyys ja viisaus, eri aivolohkoissa? Mulla nimittäin särkee takaraivoo.

        Vai onko koppani vain yksinkertaisesti liian pieni?


    • Moldewort

      Tuostapa tuli heti sekunnin kuluttua mieleeni, että kaihan sen tiedätte, että pahin mahdollinen ihmisen ominaisuus yhdistelmä on tyhmä ja ahkera!

      • edson

        Jos noista sais ite valita ... ei ei ... valintahan on jo tehty, luonnonvalinta meinaan. Nostan kuitenkin hattuani noille, jotka tyhmyyksissäänkin saavat aikaan jotain pientä ja merkityksellistäkin. Kokemuksistani vain puhun, siis viisauksissani en löydä edes eilispäivänä tehtyjä suunnitelmiakaan.


    • edson

      "Muistakaamme, että äly ja viisaus ei aina kulje käsi kädessä."

      Jumal'auta meitä, nyt jo siirrymme viisauden piiriin, vaikka älykkyys on vasta käsittelyn alkutaipaleella. APUVA. Viisaudellekin nopeasti mensavastaavat testit

      Herätänkin kysymyksen siis. Jos mies puhui älykkäästi, niin olisiko ollut kuitenkin viisasta olla hiljaa?

    • Dr.Whoo

      "Herätänkin kysymyksen siis. Jos mies puhui älykkäästi, niin olisiko ollut kuitenkin viisasta olla hiljaa?"

      Tästäkin on minulla runsaasti kokemuksia, eritoten naisten kanssa.

      • LaoTse

        Kun tyhmä äänensä vaientaa, hän hiljaista viisasta muistuttaa.

        Vuorelle johtaa monta polkua, mutta näköala on aina sama.


      • edson

        Jumal'auta meitä

        kaikkine kokemusaarteinemme olemme ehottomasti esimerkillisiä esimerkkejä.

        Ny ulos, hiostavaan ilmanalaan. Tosin pistän auton ikkunan raolleen ja uhmaan reumaa.


      • edson
        LaoTse kirjoitti:

        Kun tyhmä äänensä vaientaa, hän hiljaista viisasta muistuttaa.

        Vuorelle johtaa monta polkua, mutta näköala on aina sama.

        "Kun tyhmä äänensä vaientaa, hän hiljaista viisasta muistuttaa. "

        Pärkele, ota ny si selvää ku kaikki on hiljaa, että kuka on viisain. Kuka tyhmin. Voihan vee, kuka ny vuorelle, ku pääsee hissillä näköalatorneihinki ja ku ne pyörii, ni maisema vaihtuu.

        Laoko muka joku älypää? Kyl vaan meijän jumala on se joka tiesi. Poikansaki jakoi sentään leipää eikä mitään arvotuksii.


    • jvsnellmann1806-81

      Älykkyys ei ole viisautta. Sanotaan, viisas on se, joka tuntee Jumalan aikomukset ihmisen suhteen ja suunnittelee elämänsä tämän tietonsa mukaan, mutta älykäs on se, joka osaa pysyä onnen pallon päällä, pyörii se miten tahansa.

      • edson

        Mä niin älykkyydestä, mut kyl se viisauski on kiven takana. Oon kokeillu ja kyselly jumalalta aikomuksistaan, mut sil on niin paljo hommii, ku tukee ja auttaa tiekartan laatimiseks israelin koko kansaa, ettei se ehi ny yksittäistapauksiin puuttuu. Suunnittele siin sit elämääs. Kyl mä mieluummin matkaa suunnittelen.


    • Dr.Whoo

      Viimeisten tutkimuksien mukaan älykkyys korreloi kengännumeron kanssa. Eli täten laskien oma äo:ni on enemmän kuin 3 x kengännumeroni. Kaiken lisäksi olen melko isokenkäinen.

      Woldekin taannoin kehuskeli omilla älliluvuillaan, eikä olleet vaatimattomia lukuja nekään. Tosin kengännumerokerroin ei voi olla hänellä kovin hyvä kanootinkokoisista jaloista johtuen.

      Mitä tämä kaikki sitten osoittaa? Ainakin sen, että olemme todennäköisesti suuria miehiä, vaikka emme silti suurmiehiä.

      • Woldemort

        On se kummaa miten tuo kengän koko x 3 antaa kohtalaisen ÄÖ luvun. Otin juuri laskimen käteen ja suoritin mitatun ÄÖ'ni jaon kengannumerollani ja piruliste vastaukseksi tuli 3.02.

        Syntymäkunnassani Ruokolahdella kuljeskelee toinen kansanviisaus tuosta suuruudesta siten että Isäntä sattui rantaan missä pojat olivat ongella ja kysyi pojilta onkos tullut affenia ja kokoisiakin?
        Pojat siihen että paljon on tullut ja tuollaisia isännän mulukun mittaisia.
        Isäntä siihen, että no jopa ovat pojat isoja vonkaleita saaneet ongittua!

        M;utta kuitenkin kaikista älykkäin ihmisominaisuusyhdistelmä on laiska ja viisas!


      • edson
        Woldemort kirjoitti:

        On se kummaa miten tuo kengän koko x 3 antaa kohtalaisen ÄÖ luvun. Otin juuri laskimen käteen ja suoritin mitatun ÄÖ'ni jaon kengannumerollani ja piruliste vastaukseksi tuli 3.02.

        Syntymäkunnassani Ruokolahdella kuljeskelee toinen kansanviisaus tuosta suuruudesta siten että Isäntä sattui rantaan missä pojat olivat ongella ja kysyi pojilta onkos tullut affenia ja kokoisiakin?
        Pojat siihen että paljon on tullut ja tuollaisia isännän mulukun mittaisia.
        Isäntä siihen, että no jopa ovat pojat isoja vonkaleita saaneet ongittua!

        M;utta kuitenkin kaikista älykkäin ihmisominaisuusyhdistelmä on laiska ja viisas!

        No ni, ny tuli vihdoin älykkyyden kaksi merkittävintä ominaisuutta.

        Ehdotan. Tarkistin juuri sen, missä metrin prototyyppiä säilytetään. Ny vaan värkkäämään ensin prototyypit laiskuudesta ja viisaudesta ja sit näytille se lopullinen tulos eli älykkyyden prototyyppi. Se sit vois olla se älykkyyden mittakeppi vaikka tulevien kaikkien näytetöiden perusarvona. Menettäs ainakin se pietarilainen tori merkityksensä.


    • edson

      Se on harva eläessään suurmies eli ...

      siis äo:ni lasken ehdottoman totuudenmukaisesti 2 x vatsanympärys. Kengännumero on taas antaa iliman muuta myös hyvät lukemat nekin, sillä ostin juuri tuota silmällä pitäen XXXXL:ät. Kelpaavat toki sitten vaikka kasvihuoneessa mustajuuren kasvatukseen.

      • Dr.Whoo

        Tjaahas, en tiennytkään että olet niin laiha...eimaar, mutta tosiasia on se, että tunnen Rauman laihimman miehen. Tai luulin tuntevani kunnes näin hänen isänsä. Äijähän oli laiha kuin vetokelkan vetonaru


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Tjaahas, en tiennytkään että olet niin laiha...eimaar, mutta tosiasia on se, että tunnen Rauman laihimman miehen. Tai luulin tuntevani kunnes näin hänen isänsä. Äijähän oli laiha kuin vetokelkan vetonaru

        Toi on jo laihuuden maalimanennätys. No vatsasta huolimatta olen kaukana maailmanennätyslukemista. Joskus normipainoisena olisin kyllä ollut liki sitä, mitä todellisuuskin on. Mutta ei vatsan ympärysmitan mukaan laskettuna, vaan paino x 2. Pohjanmaalla kyl on kaikki yhtä suurta ja nopeaa, että miksei sitten tämä maailman laihoinkin sinne sovi.

        Siksi tänäänkin tyydyn ensin Suomen vahvin mies kisaan ja sitten maailman huonoimman jalkapallon seuraamiseen. Nää ei ny liittyny oikeastaan kait yhtikäs mihinkään, mutta taitaa kyllä kuulua meidän tämän päivän antiimme kuin nenä poskelle.


    • Olmidor

      ps. Jos tuo kengännumero on se pariisin mitta älykkyydelle niin päinvastoin laskettuna Bill Clintonin kengännumeron on täytynyt olla 54.

      On se raumalainen isoisä ollut kyllä melkein yhtä laiha kuin nykyinen Örjan, joka sentään oli aina aikaisemminkin erittäin läskitön. En oikein uskalla ajatella miten kapinen hänen isänsä on ollut. Ehkä karhunlangan paksuinen

    • edson

      Vielä ehdin paneutumaan älykkyyden kaavaan. 42 x X : 100 = Y mistä sitten pitäisi ratkaista se Y ekaks. Ja kun saisi tuon % tiedoksi, niin kyllä sitä sitten se X:kin ratkaisu löytyisi. No pitkän matikan kesken jättäneenä en muista, kuinka yhdestä yhtälöstä, missä kaksi tuntematonta, saadaan ratkaistua edes yksi tuntematon. Se meinaan helpottas.

      Yhden asian olen kyllä huomannut. Moottorivalvoja testaa ja pistää aina enemmän kuvatehtäviä, mitä älykkäämmäksi ... eiku viisaammaksi jutut menevät.

      • Woldemort

        Joo, Robo on fixattu ja taas hommissa. Roboon ei kyllä mikään inhimillisen älyn laskentakaava päde kun siihen pitäisi perustekijäksi ottaa moden äly, minkä taas tiedämme olevan nolla ja kun nolla sijoitetaan yhtälöön niin MTK´tahan siitä tulee


      • Dr.Whoo

        Chrome selainta käyttäessä ei tuu kuva-arvoituksia lainkaan. Ilmeisesti tieto käyttäjän ip:stä tallentuu robocopin muistiin, ja se oppii ilman uutta arvoitustakin että lähettäjä on  oikealla asialla. En tiiä päteekö tää myös tietsikalla, luulisin.

        Muuten kyllä toi Chrome on niin kökkö ja hidas selain etten viitti sitä käyttää.

        Voi tietysti olla niinkin, että vain minulle ylettömän luotettavana kirjoittajana on myönnetty erivapaus mokomista kuva-arvoituksista.


      • Woldemort

        Minulla on tässä isolla tietsikalla sekä chrome, että jonkin verran luontokuvissa IE 11 käytössä. Molemmat aloittivat eilen tai toissapäivänä kuvien kyselyn oltuaan tauolla pari viikkoa.
        Kyllä ne vielä iskevät oopperaankin!


    • Woldemort

      Tämä chrome ei näytä kunnolla nolita luonto videoita. Siksi katson ne IE'llä. Chrome on kokonaan ohjelmoitu lukemaan videoita mobiilisovellutuksissa. Ne kyllä saa esiin tällä oikealla koneellakin mutta on erikseen pyydettävä joco android tai mac näkyvyuyttä. Sitten android näkyy windowsilla, mutta ei täysruutuna kuten IE 11 näyttää ilman eri kyselyjä.

      Robo ainakin iskee jos vaihtaa peräkkäin nimimerkkejä kuten tein Moldeworttina, Olmidorina ja Woldemorttina. Se ei varmuudella rekisteröi niitä tunnetuiksi tai usein käytetyiksi nimimerkeiksi vaan joutuu tunnistamaan ne uudestaan jos tulee vähänkin väliä.

      On mahdollista että jos sinnikkäästi pysyy yhdessä nimimerkissä niin se rekisteröinti pysyy päällä.

      Mutta minusta ainakin on mukava vähän tyylitellä nimimerkeillä kunhan ne ovat kuitenkin yhdistettävissä "tunnettuun" nimimerkkiin

      Huonosti kävi Kimille tällä kertaa. Jäi pikkupiksteille. Ens kerralla uudestaan vaikka kyllä se jo selvää on, että Vettel ohjataan joka kisassa edelle ellei keskeytä..

    • edson

      Suora lähetys. Mitä juuri tällä hetkellä ... Yle seuraa minuutti sekunnilta. Jari Korkki kyttää kulman takana

      No todellisuus iskee päin pläsiä. Sekuntti sekunnilta, minuutti minuutilta suorassa lähetyksessä näemme sateen jatkuvan. Mikseivät kerro millimetrimäärää, kysyn vaan? Pelit ja vehkeet ovat, mutta tietoa pimitetään. Veikkaan että 20 milliä rikkoutuu.

      Tämä ei voi jatkua näin. Vaikka näemme kyllä sään, mutta tämä pimittäminen ei kuulu tähän päivään ja veikkaan myös tiukkoja neuvotteluja Ylen hallituksen ja nykyisen säätoimituksen ja sen päätoimittajan välillä. Ja neuvottelut tuskin riittävät, sillä säätoimitus on lähtöä vaille valmis. Voidaan vaan kysyä noin niinku kuvainnollisesti, mitä on elämä MTV kolmosellakaan Pekka Poudan jälkeen.

    • Moldewort

      Maamme kohtalo on vaakalaudalla. Kelpaako yhden pärstä muille. Siinäpä kesä Suomen suuri poliittinen ongelma. Sade siinä vuan virkistää ja tuntuu raikkaalta.
      Kohta näemme kykenikö Kepu ja Kokoomus puolustamaan meitä vihamieliseltä ulkolaisel,ta ideologiallta avaamalla rajat apposen auki ja lähettämällä lentokoneittain kutsukirjeitä pudoteltavaksi Turkkiin ja Libyaan kertoen tulkaa heti tänne, täällä on teille vapaa ylläpito ja kivat punaisen ristin tädit vastaanottamassa

      • edson

        Ei edes pärstä voi kelvata, saati kaikki se, mitä mahtisonni suustaan mylvii.

        Nyt kyllä wolde sulla olisi selventämisen paikka. Esimerkiksi millaisia toimenpiteitä tulevaisuudessa pitäisi kohdistaa niille, jotka lähtevät mailtaan kuivuuksien ja nälän seurauksena. Ei kait sulla nyt ole vaan unohtunut esimerkiksi Laura Huhtasaaren kehitysoppi, tämän mahtisonnin lausunnot "Afrikansarven ihmissaastasta" jne.


      • Woldemort

        Ei ole mitään uutta kerrottavaa. Lähdenkin tästä mustan mersun takapenkille juomaan Starbucksin mokkaa!
        Pysyn edelleen yleisellä tasolla. Huhtasaarta en ole ennen edes huomannut ja Hallan blogejakaan en ole koskaan lukenut joten paha on kommentoida, Oikeuden päätöksen mistä hän sai sakot 100% totuuden kertomisesta Muhammedin vaimoista sen sijaan totesin polittiseksi tuomioksi ja oikeuden pilkaksi.
        Kenties osaan suhtautua Hallan juttuihin suhteellisesti, siksi, että olen niin pitkään elänyt "hänen kohderyhmänsä" maissa eikä minun tarvitse suhtautua poliittisesti tai tunteenomaisesti vaan faktat tietäen hänenkin juttuihinsa siinä missä Vapon Ahti Martikaisenkin! Eller hyr?

        Minähän nimittäin henkilönä kannatan laajennettua, mutta laillista ja työlupiin perustuvaa maahanmuuttoa mistä vaan ja yksilöpohjalla, sekä oikeiden pakolaisten ottamista kiintiöpakolaisina kun laillisesti meille ei voi YK sääntöjen mukaisesti edes tulla pakolaista kun sellaisen on ilmoittauduttava ensimmäisessä turvallisessa maassa mikä eteen tulee, eikä suinkaan viimeisessä ja parhaat edut tarjoavassaa.


      • edson
        Woldemort kirjoitti:

        Ei ole mitään uutta kerrottavaa. Lähdenkin tästä mustan mersun takapenkille juomaan Starbucksin mokkaa!
        Pysyn edelleen yleisellä tasolla. Huhtasaarta en ole ennen edes huomannut ja Hallan blogejakaan en ole koskaan lukenut joten paha on kommentoida, Oikeuden päätöksen mistä hän sai sakot 100% totuuden kertomisesta Muhammedin vaimoista sen sijaan totesin polittiseksi tuomioksi ja oikeuden pilkaksi.
        Kenties osaan suhtautua Hallan juttuihin suhteellisesti, siksi, että olen niin pitkään elänyt "hänen kohderyhmänsä" maissa eikä minun tarvitse suhtautua poliittisesti tai tunteenomaisesti vaan faktat tietäen hänenkin juttuihinsa siinä missä Vapon Ahti Martikaisenkin! Eller hyr?

        Minähän nimittäin henkilönä kannatan laajennettua, mutta laillista ja työlupiin perustuvaa maahanmuuttoa mistä vaan ja yksilöpohjalla, sekä oikeiden pakolaisten ottamista kiintiöpakolaisina kun laillisesti meille ei voi YK sääntöjen mukaisesti edes tulla pakolaista kun sellaisen on ilmoittauduttava ensimmäisessä turvallisessa maassa mikä eteen tulee, eikä suinkaan viimeisessä ja parhaat edut tarjoavassaa.

        "laillista ja työlupiin perustuvaa maahanmuuttoa "

        No laillisuus ja työlupa eivät ratkaisisi kuin pikkuriikkisen liikehdinnän. Ja Eurooppaan ei mitään työlupia ainakaan eurooppalaisille. Persut kannattavat myös kiintiöpakolaisia, vapaa-ehtoista kehitysapua ja Dublin sopimusta. Totta kai, kuten myös eri versioilla muutkin hallituspuolueet. Risikko heillä äänitorvena ja peukuttelemassa Rautatien torilla kaljupäiden kanssa. Täällä Suomessa puhutaan tänne vyöryvästä kansainvaelluksesta, vaikka olemme olleet jo kauan pelkkää poistyöntövoimaa. Johan sekin on ollut melkein "rikos", jos joku on käynyt maailmalta hakemassa laajempaa kokemusta, oppia ja tietämystä. Ainakin mieluummin este saada Suomesta töitä.

        Persuilla ei ole mitään hädän tajua, ei sitä, että Italia ja Kreikka kantavat melko taakkaa. Kannattajakunnassa suuri määrä pelkkiä ääliöitä ja turhakkeita. Sehän on jo tullut selväksi aikaa sitten. Nyt näytti olevan twiitattua tietoa liikkeellä, että persut pois hallituksesta. Päivän paras uutinen, mikä kyllä vähän yllättikin, sillä hallitushan on vähät välittänyt muusta kuin leikkauksista. Tähän sapluunaanhan sopii varsin hyvin persut, kunhan vaan saavat omaa sormenjälkeään toteutetuksi.

        Persut ovat jumalan kehittämä ,vitsi. Eiku evoluution. Tervemenoa ikuiseen oppositioon.

        "laillisesti meille ei voi YK sääntöjen mukaisesti "

        Tietääkseni EU:n sopimusten mukaisesti. YK taas on kirjannut yleismaailmalliset ihmisoikeudet.


    • edson

      Ennuste. Le Pen saamassa 1-13 paikkaa Ranskan 577 henkilön parlamentissa. Macron ylivoimainen. Sama suunta kun jatkuu Saksassa, niin Suomessa voidaan nauraa Persut suohon. Sinne ne kuuluvatkin, turvenuijat turpeeseen ja ... jäte Riihimäelle.

    • edson

      Soitin Ylelle ja lupasivat näyttää uusintana areenassa pyörivän "Hallitus koolla Kesärannassa".

      Soitin myös RKP:lle ja kysyin, että jos ovat kohta hallituksessa, niin pelkäävätkö, että Ylevero tulee koskemaan myös Affenanmaata. Ei näin laadukasta ohjelmaa ja uusintoja sentään ilmasex. No sihteeri sano, että Vaasa ekaks, sitten kieli

      Kristilliset antoivat vastauksen. He eivät välitä Ylestä, sillä heillä on langaton yhteys kaikkitietävään. Jos hallituksessa, niin ajavat valokuituyhteyksiä. Taivaaseen siis

    • edson

      Syväkurkkuni kertoo

      Puolasssa ja Unkarissa maansuru. Le Pen tulee tukemaan eli pitämään pystyssä ryyppäämiseen sortunutta ja ulkoministerin paikan menettänyttä Hakkaraista. Ruotsidemokraatit tiedustelleet Jussi Niinistöltä maamiinoja.

      • Woldemort

        Miksi olet siitä Le Penistä niin kiinnostunut. Oletko ihastunut sen tyyppiin. Minua ei vois vähempää kiinnostaa koko akka liikkeineen. Mites ne nuoret sen lyhensikään? Evvk


    • Woldemort

      Terveisiä sateesta. Johan tässä olikin yksi kesäinen päivä.
      Olen minäkin saanut tietotoimistoni kautta selville, että "Mouhijärven profeetta" oli telexillä vaatinut Sipilää ja Orpoa antamaan tsengaa persuille ja ottamaan tilalle Ruotsalaiset ja kristityt, jotta loppuis liika hauska ja hykertely tai että sitä saisi harrastaa vain ruotsiksi.
      Minä en ala niistä maahanmuuttoasenteista väittelemään kun olen tavallaan sen keskustelun ulkopuolinen nähdessäni ne asiat ja niiden seuraukset täysin ympyrän ylä-ja ulkopuolelta reaalitiedon pohjalta. Sehän on silloin täysin erilainen kuin Halla-aholaisilla, Vihreillä tai Bunaisilla.

      Minun todelliset toiveeni kohdistuvat muutamaan harvaan kynnys kysymykseen joita ovat:

      Sote missä olen täysin eri mieltä nykyisen ja seuraavan hallituksen kanssa koko alalla
      .
      Sitten Maakuntapolitiikka missä olen täysin eri mieltä nykyisen ja seuraavien hallitusten kanssa. Eli keskittäminen pitäisi tapahtua kaupunkeihin mihin tuotettaisiin korkeita vuokra asunto torneja kunnan omistukseen. (Siis koko asumispolitiikka täysin uusiksi)

      Seuraava on energiapolitiikka missä olen täysin eri mieltä nykyisen ja sitä seuraavien hallitusten kanssa kun pistäisin kaikki energiatuet pois, rakentaisin uutta ja uudenlaista ydinvoimaa ja muuttaisin liikenteen kaasulle

      Sitten koko maatalous ja metsänhoitopolitiikka mistä olen täysin eri mieltä nykyisen ja seuraavien hallitusten kanssa

      Sitten kieli ja opetuspolitiikka mistä ollen kielipolitiikan kanssa täysin erimieltä eli vaadin vain äidinkieliä pakollisiksi äidinkielisissä kunnissa ja kaikki muut kielivalinnat vapaaehtoisiksi kuitenkin niin että yksi vieras kieli on aina valittava. Muun opetuksen käytännön valmistamisen laatua on merkittävästi nostettava

      Sitten ehkä vielä muutaman muun erikseen määriteltävän asian jälkeen tulee vuoroon maahanmuuttopolitiikka minkä ehdoton edellytys on ainakin olla täysin hallittua ja hallinnon kontrollissa. EU tasolla unioniin pitäisi toimia samoin eli lopettaa laittomien maahanpyrkijöiden joukkotulo ja ottaa työhön tulo täyteen hallintaan jo EU ulkorajoilla.

      Ei noilla eväillä päästä minkään puolueen jäseneksi, Ei edes persujen. Parempi vaan ajella pollella ihan itekseen ja pohtia tulikohan nähtyä ihan liikaa maailmaa!

      Näin paljon kirjoitin vain kun oli näinkin merkittävä poliittisten sattumien päivä tässä asuinmaassani!

      • edson

        Ei hitto vieköön, eri mieltä kaikkien hallitusten, tulevien ja menevien, kanssa tietyissä kyymyksissä. Tuossahan on jo jytyä. Ainoastaan tuo sinun sotesi terveysosa minua arveluttaa.

        Totta on se, että henk.kohtaisia bilettämisiä vietän, mutta en kristillisten ja ruattalaisten takii. Kloboa tai kenkää tai tsengaa olen toivonut jo SMP:n ajoista asti. Kolmessa kuukaudessa meinasivat aikoinaan ratkaista työttömyydenkin. No sdp pani paremmaksi, kolminkertaistaa silloisen lapsilisän.

        Okei, mä jätän noi maahanpyrkijät rauhaan, sillä luotan hallitusten inhimillisyyteen. Varsinkin nyt, kun persut seilaavat menolipun kanssa mihin seilaavat. Mut jos Räsäskä alkaa uhota, että ristityt ovat oikean jumalan lapsia, ni noottii lähtee.


      • Ali-Baba

        Hellou Edsol Veikkonen,
        Olen monikykyinen mies. Tässä k,irjoitan ja samalla kuuntelen YLE ajankohtaista vasemmalla korvallani. Katselentelkkaa oikealla silmälläni , kirjoitan sinulle kahdella sormellanoii ja katselen kiipparia vasemmalla silmälläni ja teen analyysiä ville viinistön puheesta. Panes paremmaks, monitoimimies.

        Siitä Sotesta sen verran, että minä kannatan brittien NHS systeemiä missä julkinen hoitaa 80% kaikesta terveydenhuollosta ja yksityiselle vakuutuspohjaiselle eli ns. paremmille ihmisille on jätetty 20% koko terveysmarkkinasta. Siinä systeemissä ammatinharjoittajalääkärit toteuttavat suurimman osan perusterveydenhuollosta niin että veloittavat julkisen hinnan tai ei julkisen asiakkailta ja saman hinnan jos sisään tulee yksityinen asiakas ilman vakuutusta.


      • Woldemort

        ps. Jos kokeilet näitä monitoimioperaatioita niin älä hitossa lue moottorisahaoperaatiota siihen mukaan sillä siinä voi käydä niin että huomaa olevansa muutamaa sormea vähäisempi. Tämän riskin tunnistan tuosta monitoimikirjoitustuloksesta :)


    • Woldemort

      Nyt kun on ollut tällainen poliittisesti "mieltä räjäyttävä" päivä niin veikkano, että Lännen
      makeismestarikin on mennyt vanhojen viinimarjapuskien taakse kaivamaan säteilynkestävää ja vuoden muonilla varustettua räjähdyssuojaa! eller hyr?

      Mouhijärven imaami on varmaan laittanut pakurijuomat pöytään persujen katoamisen kunniaksi. Tai tanssahtelee vimmatusti Diesel tiipiin ympärillä, eller hyr

    • Woldemort

      "veikkano"

      Miten persussa kone voi tuottaa tuollaisen sanan, kun ihan takuulla kirjoitin veikkaisinko?
      Voihan Persuskel.e!

    • Dr.Whoo

      Tääl näköjähän vaan politiikkaa spekulooratahan ja palopuheita piretähän, persuskeles.

      Mutta tais olla Hallan ulkoministeriehdokas, kreationisti Huhtasaari viimeistään liikaa Sipille ja Orpolle.

      Miälenkiintoinen oli myös uutinen Väyrysen Puavon vaa'ankieli asemasta mitä tulee todennäköisen uuden hallituksen 101 kansanedustajan enemmistöön.


      http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005251676.html

    • edson

      Ai hitsi vieköön, Väyrysen Paavolla taas paikkansa. No palopuheet sikseen minulta, oon niin onnellinen.

      Ali monitoimimies, jotain siellä Briteissä voi kuitenkin olla sairaanhoidon systeemissä hankalaa, koska Mayn haastaja Labour- puolueesta on uudistuksien puolella. No tiedä häntä. Ja sitä paitsi vaikeaa arvioida, jos ei itsellä mitään kokemuksia.

      Kuplista. Jonkun uuden kuplan kuulin eilen, mutta ei tuu mieleen. No jos se kupla on elääkseen, niin kyllä sitä tullaan kuulemaan.

      Tuo luikertelija Huhtasaari hymyineen ja ulostuloineen on juuri oikean puolueen nykyisen eturivin jäsen. Siihen kuuluisi Terhokin, samaa paskaa eri paketiin käärittynä. He ovat kientämisen ja vientämisen mestareita.

    • edson

      No ni, näytelmä jatkuu.

      Soinilaisten lähdön kiteytti Elo : "Tänään emme ole politiikkoja vaan isänmaan asialla."

      Helevetin hillotolpat, ette ainakaan minun isänmaani asialla. Ja eikös vaan, se saatana ylensyönyt ravimies ja helppoheikki tietysti jatkaa ulkoministerinä.

    • Woldemort

      Nyt tapahtuu politiikassa niin lujaa ettei enää tiedä minkä värinen on itsekään. Parempi kai kuulostella miltä maa huomenna näyttää. Ties mitä joutuu kommentoimaan tai ketä.

      Ainoa mistä olen iloa eli vahingoniloa repinyt tässä näytelmässä oli Henrikssonin ja sen Kristityn kävelijän jonka nimeä en saa pidettyä mielessäni ilmeet ennen näitä viimeisiä käänteitä. Molemmilla kiiluivat omat edut ja toisille kiellot silmissä ja oli vaikea istua paikallaaan kun joutui iostumaan jo paklsun virtuaalisen ministerisalkun päällä.

      Niin katosivat ministerisalkut, etu ja kieltounelmat kuin pieru saharaaan.

      Se vanha partaradikaali ja aseistakieltäytyjä Corbyn vaatii uudistuksi brittien lähtökohdista ja suhteellisuudesta. Jos hän tietäisi miten meidän systeemimme toimii heidän nykyiseen verrattuna niin hän kiipeäisi towerin korppien kanssa korkeimpaan torniin ja pudottautuisi köyden varassa (kaulassa) maahan kun ei voisi ymmärtää niin välinpitämätöntä ja yksityisten pörssiyritysten varaan rakennettua eriarvoista terveydenhuoltojärjestelmää.!

      Minusta hallitus olisi kyllä voinut kaatua juuri siksi että se maakuntahimmeli ja sote pörssirahastajille veromarkkojen siirto on kynnyskysymys mitä ei saisi minun äänelläni toteuttaa. Ammatinharjoittaja lääkärit kunnallisen lisäksi sopu veloituksella kuten Brittienkin systeemissä Tai Saksan hiukan toisenlaisessa mutta paljon meitä paremmassa sairaskassasysteemissä.

      Katsomme missä maailmassaa elämme iltauutistyenm jälkeen, eller hyr!

    • Woldemort

      Sekin minua surettaa, että miten nyt käy sille vastavalitulle "Edsolin suosikkiserkulle" varapuheenjohtaja Teuvo Hakkaraiselle Keski Suomesta.

      Just sai viran ja heti menee firma alta pois. Sehän on kuin saha palaisia sahurilta.

      Nyt on kuitenkin entistäkin vaikeampaa valita puoluetta kun taas tuli yksi lissee. Pakko kai on pysyä edelleenkin poliittisesti "Orpojen" puolueessa

      ps. John Waynelläkin (Lännen mies) on ollut niin kiire uusia puolueita seuratessa että on varmaan mennyt kirjanpito-ohjelmakin uusiksi. Ei enää Passeli riitä!

      • Dr.Whoo

        Emmie politiikast haasta mittää, mut täs tämän päivän "uutiset" kirjoitettuna viikkoa ennen Hallan valintaa...

        http://bot.fi/1zip


      • Dr.Whoo

        Ja vielä tää:

        ”Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä. Kolmellakymmenellä hopearahalla, jotka kavaltaja sai, ostettiin savenvalajan pelto muukalaisten hautausmaaksi

        Pidän loikkareita luusereina. Siksi ajoin hallitusneuvotteluissa läpi niin sanotun seteliselkärankaisten rappiopykälän kumoamisen”

        Kuka peijakas se olikaan, kun en muista, joka näin kirjoitti reilu viikko sitten..


      • Woldemort
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Emmie politiikast haasta mittää, mut täs tämän päivän "uutiset" kirjoitettuna viikkoa ennen Hallan valintaa...

        http://bot.fi/1zip

        Siehä se vasta varsinainen politiikan tutklija ootkin. EWtte vaan olisikin ite "Jokisipilä" vai mikä se Railo nyt olikaan;)). Siehä oot joka yksityiskohasta kautta maan selvillä. Mie vaan yleisellä tasolla.

        Voi meitä köyhiä eläkeläisiä, Ei nyt edes oikein maistu tämä ranskalainen Calvadoksella maustettu sianmaksaterrinekään Ciabattan päällä kun niin on köyhä ja Orpo olo tuosta politiikasta.

        Edsolkin varmaan murjottaa pölliliiterissään ihmeellistä maailmanmenoa, ellei sitten ole fasaania grillaamassa leirintäalueellaaan Päijänteen rannassa. Vai olisiko ukkojen kanssa kokoustamassa Kuhmoisten Nesteellä?

        Taiteilija Hakkaraisen lausuntoa kuitenkin odotan suurella mielenkiinnolla


    • Olmidor

      Tässä "John Waynelle" suomen tulevaisuuden kuva. Kaikki ihgu "länsisuomesta", kiäh, kiäh, kiäh
      http://bot.fi/1ziu

      • edson

        Kyllä on kuin Halla-yön ja kauniin kesäpäivän ero. Siis lännen ja idän välillä.

        Tässä koko kuva itä-Suomesta : http://bot.fi/1zjp


    • Woldemort

      Arvatkaapas Who is here in the middle of the night vahtien ja cuunnellen CNN, BBC world service ja France 24. Nytkin suoraa lähetystä Jeff Sessionsin kuulustelusta senaatin tiedustelukomiteassa.

      Ei ihme että on välillä hiukan ulalla mitä kotimaan politiikassa kieroillaan. Onneksi on tarkkasilmäiset Whoohkajat seuraamassa jokaista kotimaassa ilmestyvää lehteä ja tapahtumaketjujen ketjun lenkkejäkin, eller hyr?

      • Dr.Whoo

        Häh häh hää, tässä Wolden ja Edsonin suosikki tavoitteensa saavuttaneena.

        http://bot.fi/1ziz


    • edson

      Aarinko paistaa. Vielä yöllä oli kylmä.

      No näin sää ennustaa tulevaisuutta. UV (uuvatit) kuihtuvat, ja PS jatkaa syrjäkylissä serkkujensa naintia. No ruotsidemokraatit tuovat uutta verta sikalaan. Anteeksi siat.

      Siellä Kalevassa toimi aikoinaan terävä nainen muistaakseni päätoimittajana.

    • Woldemort

      Voi meitä! Mistä me jatkossa keksitään kirjoittamisen aiheita kun eihän näin vilkasta tapahtuma elämää voi edes joka kuukausi tapahtua.
      Voi kun ois viulu
      Voi kun osais soittaa

      • edson

        http://bot.fi/1zjw

        Jees ja ku osais laulaa.

        Nyt kaikki perunat maassa ja ei maan tavalla vaan omalla tavalla. Pärkkuletto.

        Mä oon niin yksoikoinen, että aihe kerrallaan, mutta kunnolla. Joka kevät on aikeissa kunnolla oppia luonnon kasveja, mutta niin siinä käy, että talvi jäädyttää muistot.

        Tallentimella on monta jaksoa Aistit avoinna Italiaan. Hienoja maisemia, kauniita pikkukyliä ja perinneruoan tekoa . Ja Perseiden kiusaks uusintana tuleva Suomi on ruotsalainen. Hä hä häh

        Ja nyt nelipöyräkodilla lenkki. Huomenna koeponnistamaan kaasuvehkeet


    • Woldemort

      Ei nyt viulu vaiennutkaan.
      Tulin juuri ulostamasta eli ulkoreissulta.
      Kun kerran oli toinen aurinkoinen päivä tänä kesänä niin menin ja ajelin Sipoonkorven laitoja pitki Sipoon Hinttikylässä (Hindhara ja Hindsby)) katselemassa oikeita puita eikä aina vain niitä moderneja oksaisia tikkupuupeltoja joita metsäteollisuus ja MTK metsiksi kutsuu.
      Kyllä olivat oikeat puut hienoja. Melkein oli jo unohtunut miltä ne luonnossa näyttää. Kuvissahan niitä vielä näkee Kanadan Tyynen meren rannikolilla.
      Näin oikeita löintujakin eikä ainaisia citylokkeja ja harakoita. Eräät lauloivat ihan räkätirää...!

      Syön muuten itse valmistamaani munakoisolevitettä. Tulikohan kaadettua hiukan tuhdisti mustapippuria keitokseen. No ei ainakaaan tullut viherkeitosta

      Nyt pitäisi alkaa suunnittelemaan täällä kolossakin kesäpersuja eli heittämään vanhoja pois. Pojallekin (muusiokolle) tarjosin että kelpaisiko v aikka 10 öljyväritaulua. Ei kelvannut.

      Suomi24 tarjoilee siellä olevaa postinimimerkkiäni viestin allekirjoittajaksi. Jos se joskus sattuu vahingossa lähtemään Woldemortin sijasta niin se on vanha tuttu "immohevoinen". Sillä tosin aukeaa HS ketjuilla ihan toinen nimimerkki. Suomi väittää sitä e-mail osoitetta rekisteröidyksi käyttäjätunnukseksi

      • edson

        Hindsby

        !990 luvulla kierros jos toinenkin mutkaisia ja ylämäkialamäki teitä. Katseltiin, josko sinne päät kallistettaisiin. Kalliit tyynyt.

        Mutta ne maisemat ihan jees.

        Tost viimoisest Alin kappaleesta en kyllä selvää saanut.


      • Ei siitä selvää tarvitsekaan saada muuta kuin sen, että jos kirjoittajaksi sattuu merkkiytymään immohevoinen, niin sehän oon mie.


      • edson
        immohevoinen kirjoitti:

        Ei siitä selvää tarvitsekaan saada muuta kuin sen, että jos kirjoittajaksi sattuu merkkiytymään immohevoinen, niin sehän oon mie.

        Jumal'auta, rekisteröitynyt. Minullakin taitaa olla vielä rekisteröinti voimassa, mutta totesin, kun kokeilin, ettei esimerkiksi kuvien lähettely oikein onnaa enää kuin aikaisemmin.

        No ei varmaan tarvitse kuva-arvoituksia ratkoa, kun on rekisteröinyt itsensä? Tällaista suomalaista sivistystä löysin ja tuli mieleen erään elämäläisen ongelmat asuntoni arvonalennuksista, siis nelipyöräasuntoni. Hih hih hiii

        http://bot.fi/1zk7


      • Dr.Whoo

        Immo tulee Immanuelista, joka tarkoittaa hepreaksi "jumala kanssamme".

        Perskeles, yläkerran ukon kanssako tässä on keskusteltu...


      • Dr.Whoo
        edson kirjoitti:

        Jumal'auta, rekisteröitynyt. Minullakin taitaa olla vielä rekisteröinti voimassa, mutta totesin, kun kokeilin, ettei esimerkiksi kuvien lähettely oikein onnaa enää kuin aikaisemmin.

        No ei varmaan tarvitse kuva-arvoituksia ratkoa, kun on rekisteröinyt itsensä? Tällaista suomalaista sivistystä löysin ja tuli mieleen erään elämäläisen ongelmat asuntoni arvonalennuksista, siis nelipyöräasuntoni. Hih hih hiii

        http://bot.fi/1zk7

        Kummatkohan noista on enemmän vammaisia, tukiasuntolan tulevat asukkaat vai valittajanaapurit...

        Ihmisten (joidenkin) suvaitsemattomuus näyttää olevan uskomattomalla tasolla.


    • Woldemort

      Ei siis ollut mikään tarkoitus rekisteröityä sillä tuo e-mail osoite on jo aika vanha ja sen on aina ollut tarkoitus olla vain nimimerkki e-mail osoite. Nyt yllättäen tämä chrome alkoi tyrkyttämään sitä ykkösvaihtoehdokzi nimimerkkinä tälläkin foorumilla. Tosin niin, että sen voi ohittaa.

      Immo muuten ei tällä kertaa johdu Immanuelista eikä Taivaasta vaan veljestäni, jonka ensimmäinen etunimi on Immo ja kunnon hevosesta eli immosta, siis immohevoisesta

      Aika raivokas juttu tuo asunnon arvonaleneminen tuossa Länsiväylässä. Se kertoo paljon meistä ihmisistä ja miksi on joskus parempi olla hevoinen kuin "kirkkonummelalainen"

    • Moldewort

      Länsisuomen Michelinkokille on nyt ihan pakko kertoa että tänään, juuri nyt, oli pakko nostaa höyryävät varhaisperunat kattilasta ja siivuta viereen hippu voita ja juuri leikattu matjes sillifilee

      • Dr.Whoo

        Tässä yrittää vähän rajoittaa syömisiään, niin eikös vain aleta matjeksilla kehuskelemaan..
        Meillä oli aurajuustosavulohta tänään. Lups.


    • Woldemort

      Tämän yön havainto:

      Hitto vie, Johannis är snart här. Kanske också där!
      Hyllyt notkuu juomattomasta viinasta mitä monenlaisemmasta.
      Ei siis pääse edes viinakauppaan.
      Ei ole mitään hauskaa tapahtumassa
      On siis pakko suunitella taas luovansa jonkun uuden kasvismuhennoksen kun loppujen lopuksi se munakoisilevite onnistui liiasta pippurista huolimatta varsin hyvin

      Johtaja Edsolilta kysyisin mitä suunnitelmia on Juhannukseksi.
      Lännen sokerileipurilta en kysy kun ennustan zen yrittäjänä olevan töissä Juhannuksena kun saa tuiplatienestit. Eller hyr?

      • edson

        Tänään jo juhannusta varten puvun ostoon. XXXXL. Millään konstilla ei saa vanhemmista puvuista vyötärön kohtaa venymään. Sama tilanne takin hartioiden kanssa.

        No juniori menee järkiavioliittoon, kun ei tavallinen avoliitto tuo Saksassa muuta kuin kuluja.


    • Olmidor

      kuuleha sie Edsol! Nyt wiikonlopus on vuarossa wihreiden puoluekokous. Mitä jos vanhat viherstallarit kaappaa sen samalla tavalla kuin siusulit kaappasivat persuliinojen kokouksen.
      Mitä jos ens sunnuntaina herätään vihreään puolueeseen jonka puheenjohtaja on kalastaja saaren ja varapuheenjohtajat kaikki Moskovassa opiskelleita viheriäisiä kuten Sinnevuo. Soininpuro ja Bekmies. Kenties Janus Putkoinen. Tai jopa Hen Jollevig

      • edson

        Tuota tuota, yökyöpeli

        No tulee valvottua, kun kotini kattoluukku syystä tai toisesta lähti lentoon tänään ja olen etsinyt netistä sopivaa kupuosaa ja piru, en löydä. Laittavat näihin niitä muovisia aukaisinmekanismeja ja kyllä pakkasen ja lämmön vaihtelussa heppoiset muovit ajan myötä katkeilevat. Paskamainen tilanne, sillä sateella ei voi kyllä metriäkään ajaa ja onneksi tänään ei matkalla satanut, sillä huomasin vasta kotona tapahtuneen.

        Se, kuka tuleekaan valittua vihreiden puh.johtoon, ei oikeastaan hätkäytä. Ovat kaikki aivan liian lepsuja muutenkin. Touko Aalto kirjoittaa sellaista tekstiä, että en allekirjoita, en. Kosiskelee UV:n jäseniä eli soinilaisia pärkele. Ja peukuttaa kyllä omilla sivuillaan niille, jotka kirjoittavat aina, sanoo Aalto mitä hyvänsä : "olet ihana" ja sydänkuva päätteeksi. Oon tehnyt muutamia kysymyksiä ja huom. asiallisia, mutta saan pelkkää liirumlaarumia vastaukseski. Tiukempiin kysymyksiin en saa mitään vastausta.


    • edson

      Kyllä kannatti nukkua yön yli, sillä unessa näin kattoluukulle ratkaisun. Varmaan pysyy, kun valan aukon täyt ... hetkinen.

    • Huh hah Hey
      Polle ensimmäisen lastin roinaa pois vei
      Huomenna toisen kuorman taas vie
      Pollelle se aina maistuu maantie
      Kaappeihin taas tilaa tuli kun on Pollen tasoinen kuli

    • Woldemort

      Sain tässä juuri syötyä brunssiksi kolme Lidlin Välimäen suunnittelemaa raakamakkaraa, pöarit paistetut kananmunat ja peri paistettua varhaisperunan viipaletta.

      On ihan pakko kertoa kokemusmielipioteenä, että ei ollut välimäen raakamakkaralla mitään jakoa esimerkiksi engelsmannin raakamakkaroiden kanssa.

      Oli pelkää jauhelihaa mihin oli kaadettu ihan liikaa ja sopimattomia mausteita kuten itse vahingossa kaadoin aimo annoksen mustapippuria munakoisólevitteeseeni.

      Ei ollut välimäen makkarassa sitä samaa hienostunutta ja tunnistettavaaa makkaralihan makua kuin ihan tavallisissakin engelsmannin raakamakkaroissa. No ei ollu kananmunakaan kaksine vaan vetelä haalea keltuainen hajosi heti.

      Onhan meillä hyviäkin raaka aineita mutta niihin eivät ainakaan kuulu raakamakkaran raaka aineet eikä kananmunat jotka ovat kyllä huonompia kuin missään muualla maailmassa syömäni
      Kananmunat ovat kyllä niin tyollisia, niin teollisia ja ties mitä ne munineille kanoille syötetään. Kiäk.

    • Moldewort

      ps. Juuri tulin kateena ajatelleeksai, että kyllä niiden kelpaa, joilla on omat elintarvikkeet suoraan pellosta, metsästä, tai naapurin lampolasta (lampaanryöstäjät ja rosvopaisti) otettavissa ja jopa omassa savusaunassa palvattavaksi vaikka puoli härkää kerrallaan tai niin kuin puolalainen kielbasa tehdään. Siitähän oli näytös eilen teeveessä matkailuohjelmassa ennen iltauutisia.
      Tai niitä joilla on pihat täynnä karviais ja viinimarjapuskia joista voi ottaa riistaa varten hyytelöainekset.
      Täytynee seuraavaksi poiketa taas vaihteeksi Hakanmiemen hallissa hakemassa kunnon safkaa.

      • Dr.Whoo

        No meil on herukoita, vattuja, luumuja ja päärynöitä omasta takaa. Tomaattejakin on välillä laitettu kasvihuoneeseen. Huippuluokan omenapuitakin oli, mutta vesimyyrän kutaleet söivät ne.

        Pari lammasta vois hankkia takapihalle ruohonleikkureiksi. Sais sitten lampaanjuustoakin, nam.


      • Dr.Whoo

        Unohdin raparperit. Juon juuri tässä raparperimehua.


    • Woldemort

      Tuo keleen kone se vaan kirjoittaa esiin ihan muuta mitä näppäimistölle lataan.
      Luovutan ja jatkan kirjoittamista oikein ja annan koneen painaa esiin mitä sitten ite haluaa.
      Se esimerkiksi välillä vaihtaa a kirjaimen e kirjaimeksi vaikka ne ovat niin kaukana toisistaan, että virhelyönnin mahdollisuutta ei ole. Tana... kele..vetti

      • Dr.Whoo

        Mutta aatteleppa meikäläisen sormikoordinaation tarkkuutta. Minähän kirjoitan kaiken pienellä puhelimen näppäimistöllä, enkä edes viitti kääntää tätä vaaka-asentoon, jolloin näppäimet olisivat tuplasti isommat.


    • Dr.Whoo
    • Woldemort

      Näin sanoi minulle, vaikka en ymmärtänyt mitä vaikeaa tuossa olisi edes pitänyt olla!

      "You are visually intellectual!!"

      • Dr.Whoo

        No semmoisia me miehet tapaamme olla..


    • Dr.Whoo

      Hyvä idea tuo Edsolin kattoluukun korjaus. Betonilla umpeen, niin ei enää prakaa..

      Mutta viheriäisiin mennäkseni, niin sisäpiiritiedot kertovat että Touko olisi nyt vahvoilla. Joka tapauksessa tiukka kisa Emman kanssa.

    • edson

      Visuaalisesti intellekti joo. Oma soppeni taas ei kyllä ... tai kumppani on sitten visuaalivajaa, mitä kyllä ei ole. Oon visuaaliviisas, sillä siivousvuorollani voin kysyä, että mikä täällä nyt on niin epäjärjestyksessä. Niin, ympäristä on joskus yhtä kuin soppeni ja levitän vain käsiäni, että mitäs täällä ny on niin häiritsevää. Käsitinköhän tehtävää mitenkään?

      Jahas, täällä on taas herkuteltu. Minä herkuttelen katsomalla 'Aistit avoinna Italiassa' sarjaa. Litra maitoa, hampparin käyrä ja patonki eväinä.

      Kuulemma Touko Aalto on tiukempi kuin Emma Kari. Sitten Karin on oltava ihan löysis.

    • Woldemort

      Minulle taas ei kelpaa Kari eikä Touko. Naisia molemmat mutta Toukolla punnukset!
      Olen edelleenkin sitä mieltä että Osmo on ollut ainoa lähes järkevä vihreä ja Vartiia on ollut kaksi kertaa oikealla asialla.
      Vihreiden ei olisi koskaan pitänyt ryhtyä puolueeksi vaan pysyä "liikkeenä". Silloin he olisivat voineet toimia puhtaasti tunnepohjalta mikä ei taas puolueelle mitenkään sovi
      Persujakin on nyt 2 linjaa. Kovat persut ja puolikovat persut.
      Vaikea on kuitenkin ennustaa miten kansa suhtautuu seuraavissa vaaleissa. Maassa on nimittäin lopulta aika paljon pahasti impijärveläisiä ja jos he sattuvat vaaliin osallistumaan niin jollakin on yllättäen jopa 25% äänikannasta jaettavissa.
      Rationaali veikkaus onkin, että kova siipi saattaa saada kymmenenkin% äänistä, jopa enemmänkin ja puolikova siipi todennäköisesti nuutuu pois.
      Mutta ennustajan osa on rankka, siinä voi joutua roviolle!
      Pollen kävin jkuuri lataamassa painavammalla poistettavalla ja huomenna lähtee taas yksi pollellinen maisemiin. Kyl on siistiä. Hyvää tavaraa menee hukkaan!

      • Dr.Whoo

        Joo, Osmo on yksi fiksumpia poliitikkoja. Itse asiassa liian fiksu poliitikoksi.


    • Woldemort

      Hampparin käyrää piti kommentoida. Sehän on kuuluisa perinneherkku siinä missä palviryynärikin. Metsänkatkojan perusevästä läskisoosin ohella. Kuka muistaa syöneensä oikeaa läskisoosia milloin. Siis sitä missä ruskeassa kastikkeessa lillui ruskeaksi käristyneitä aitoja sianrasvan kapåpaleita joiden kärjessä oli tulitikun verran oikeaa lihaa!

      Oliko se hampparin käyrä samaa kuin Suomi makkara vai oliko se vielä jotain parempaa. Nyt ei muisti pelaa siltä osin täysin.

    • Woldemort

      "Tutkija" kävi asialla:
      Hampparin käyrän on alkuperäisenä forssalaisen Hakalan lihanjalostamon Suomi makkaraa. Sitä tehdään edelleenken lähinnä Hakaniemen halliin

      Huomaatte taas, että kone kirjoitti edelleenken vaikka i ei ole edes lähellä e ja takuuvarmasti löin I eli edelleenkin. tana x 25

      • Dr.Whoo

        Läskisoosi? Hyi helvata, kuulostaa melkein yhtä kauhealta kuin esimerkiksi tattialatoopi.

        Mää olisin aatellut että hampparinkäyrä olisi samaa kuin hevoshalpa?
        Hyvää kuin mikä...


    • Woldemort

      Muistan kyllä Hevoshalvan. Et kyllä sinäkään enää teini voi olla kun sellaisen nimen esiin saat. Muistaakseni ostin viimeisen kerran hevoshalpaa Kemissä joskus ennen vuoden 56 yleislakkoa kun silloin olin jo Lappeenrannassa ja muistan sen erittäin hyvin kaikkine höyryvetureineen ja niiden tuoksuineen sekä makkaraleipineen mitä saimme lakon aikaan koulusta. Faya ja me muutimme Kemiin Raumalta v. 49 ja Sinne Karjalasta v. 46, jolloin olin kohtalaisen pienikokoinen! Ja takaisin Karjalaan v. 56 kesällä. Evakkoreissu ju nou!
      Ne mainitseman engelsmannin moottorikokit tekivät siellä puolan reissulla muuten tattipiirakkaa eli pierogeita. Oli todella herkullisen näköistä

      Yävuaro!

    • Dr.Whoo

      Makkaroista kun tuli puhe, niin pitipä ostaa kaupasta Hvitfeltin hevosteetä.

      Juustoakin piti saada. Mieleni teki pitkästä aikaa kunnon Emmentalia, mutta piti paremman puutteessa tyytyä Valion mustaleimaiseen. Sitäpaitti eikö se ole jo leimallisesti rasistinen juusto?

      Mutta nyt alkaa olla kesä, mittarissa 26. Jokohan tarkenis luopua talvipalttoosta?

    • edson

      Eipä ehtinyt, siis "ehtinyt" aamulla tänne. Masina oli auki, mutta sitten havahduin. Kylän rautakauppaan horiop.

      No messinkisiin osiin kaikki kesävesiputkiston liitokset. Ei kiitos enää ainakaan niin, että pumpun jälkeen irtoaa muoviliitos kesken kaiken. Ääntä ei kuulu, sillä pumppu yli sadan metrin päässä. Vasta sitten, kun avaa sulun ylhäällä pihalla huomaa veden tulon loppuneen. Yli vuorokauden pumppu sylki vettä rannassa .

      Varmaan se lenkkimakkara oli suomi-makkaran (halpamakkaraa) nimellä silloin aiemmin. Metritavaraa ja vähän punertavanruskehtavan sävyistä, tummempaa kuin nämä nykyiset peruslenkkimakkarat ja maukasta.

    • edson

      Muuten ...

      Pidän areenan lähetystä päällä. No Vihreiden puheita on hyvä kuunnella. Ainakin siis minun. Laajaa sisältöä ja asiaa.

      • Dr.Whoo

        Seittämän markkaa vetoo että Touko voittaa?


      • Dr.Whoo

        "Vihreiden äänestysfarssi jatkuu – 400 ääntä unohtui Helsinkiin: ”Hakumatka kestää kaksi tuntia Helsinkiin ja kaksi tuntia takaisin”

        Heh heh heh..


      • Dr.Whoo kirjoitti:

        Seittämän markkaa vetoo että Touko voittaa?

        Toivoisin Emma Karin voittavan, sillä silloin suuri yleisö heti ymmärtäisi minkälaisia kykyjä vihreissä on tarjolla maan asioita hoitamaan. ;)


      • Dr.Whoo

        On sillä Emmalla kyllä ainakin karvattomampi naama, vaikka toisaalta peilistä katsoen parta kaunistaa. Tää ei ehkä päde naisiin..


    • Woldemort

      Vihreitten puheenjohtajasta ei vielä hajuakaan. Voitti kuka tahansa niin se on "huono" juttu!

      "NERON LEIMAUS"

      Tulin juuri eteläsuomalaisen maalaismaiseman tarkkailukierrokselta hiukan Loviisan, Mäntsälän, Järvenpään kautta kierrellen.

      Silloin totesin että liikunta on terveellistä ja olenkin lisännyt liikuntaani 20% eli ennen ajelin pollella noin 10000 km vuodessa, mutta nyt valaistuttuani noin 12000 km.

      Onneksi huollettu air coolerini toimi joten ei tarvinnut hikoilla liikkuessaan ! :))))

      Huomasin löydetyllä visuaalisella älykkyydelläni myös sen että siellähän oli selvästi
      ihmisiä jotka käyvät töissä ja painivat arkiaskareissa eivätkä ole joutilaita rikkaita eläkeläisiä jotka voivat keskittyä täysin jonninjoutavaan kuten politiikkaan ja funtsimaan tuleeko siitä mitään vaikka varmasti tietää ettei tule!

      • Dr.Whoo

        Mie luin jostain et joku miäs oli jossain motoritiellä nukahtanut rattiin ja kauheella tuurilla kohdalla oli liittymä johon nukkuessaan tarkalleen osui. Heräsi sitten ajoissa eikä käynyt kuinkaan. Luulin jo hetken, ettei moista moukan tuuria (tai visuaalista tien hahmotuskykyä jopa nukkuessa) voi olla kuin Woldemortilla..


      • Se johtuukin siitä, että vihoviimein kyllästyneenä kaikkiin Laitilan munavetelyksiin osto vapaan kanaa kalliita omegamunia ja katson löytyykö niistä jotain värillistä ravintoainetta mikä estää nukahtelemasta motarilla.

        Eiks ollu muuten nerokas juttu tuo 20% liikunnan lisääminen. Nyt tulee niin hyv ä kunto, että lakkaa rattiin nukahtelemasta.


    • Ja arvatkaapa m ikä ilmestyi esiin kun taputteli hakuruutuun "vihreä kalastaja"
      No Arkkivihreä Pentti Linkolahan sieltä nousi. Siinäpä olisi aito vihreiden linjaaja ja puheenjohtaja! (Eller hyr)
      Tiedetään kyllä, että Mouhijärven profeetta puristaa hikeä otsaltaan jännittäessään kuka on uusi "johtaja" (Grün fuhrer)

    • Kyllä muuten kannatti liikkua!
      Nyt järki "taas" juoksee
      Kun tukkivene pitkin Vuoksee

    • Dr.Whoo

      "Vihreitten puheenjohtajasta ei vielä hajuakaan. Voitti kuka tahansa niin se on "huono" juttu!"

      Kuulemma yllätysnimi (salainen ehdokas) olisi vahvoilla viheriäisten pj:ksi.
      T. Hakkarainen erosi persuista ja huonona lukumiehenä liittyi vahingossa väärään V-alkuiseen puolueeseen. Kannatus on sen jälkeen ollut valtavaa.

    • Dr.Whoo

      Mitäs mie sanoin. Toukohan sen vei. Selvästi jopa. Hyvä vai huano, en ossaa sannoo.

      Täytyy muistaa, että vihreät ovat kannatuksen suhteen jo iso puolue ja mahdollinen seuraavien vaalien voittaja.

      • Woldemort

        Siltähän tuo näyttää. Kyllä käyt ennustajasta. Tosin mahdollisuudet osua oikeaan olivat 50%.
        Minusta kuitenkin yleisen edun mukaan olisi ollut parempi että K;ari olisdi voittanut koska silloin vihreät ja heidän todellisuutensa olisi ollut paremmin ja nopeammin tunnistettavissa.
        Nyt on olemassa riski, että vihreät jää yli 10o% puolueeksi for the time being.


      • Dr.Whoo

        Mutta on muistettava, että mahdollisuuteni ennustaa väärin olivat myös 50%. Täten siis osoittauduin oivaksi visionääriksi.


      • Dr.Whoo

        Mouhijärven profeetta lienee nyt äimän käkenä, kun Touko vei pelin. Saattaa myös olla hitsaantunut vyötäröstään kiinni auton kattoluukkuuun, kun yritti sitä hitsaamalla korjata.


      • Woldemort

        Veikkaan, että siltä katosi tulosta odotellessa useampi litra hikeä ja nyt se kaikessa rauhassa kirjoittelee kannanottopuhetta!
        On sen verran valtiomies ettei turhasta ala hötkyilemään.


      • Dr.Whoo

        Ahaa, nythän selkis. Edsolhan on tietysti Vihreitten poliittisten puheiden kirjoittaja, salainen äänitorvi, ja hioo nyt Toukolle uutta linjapuhetta.

        Poliitikkassahan on tavallista käyttää ammattikirjoittajia, kuten esim. Soinin sutkaukset kirjoitti mainosmies (copywriter) Jukka Jusula.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Mouhijärven profeetta lienee nyt äimän käkenä, kun Touko vei pelin. Saattaa myös olla hitsaantunut vyötäröstään kiinni auton kattoluukkuuun, kun yritti sitä hitsaamalla korjata.

        Kattoluukusta sisään pääsee vain bulivialaiset. 40x40 cm ei edes hauikseni. No huominen on sitten korjauspäivä, jotta torstaina pääsee Hesaan. Ja tiistaina Jämsään viemään koekäytössä ollutta 4g reititintä. Hieman nopeampi kuin 3g yhteys. Päästään 10 megatavuun latausnopeudessa ja 5 lähetyksessä.

        Ja mikä parasta. Kohtuuhintainen sopimus Telialta EU käytössäkin, Molempien puhelimiemme yhteinen käyttövara 10 Gt tietsikassa sama 10 Gt, joten varsin sopiva määrä selauksiin, kartan käyttöön, paikallisten paikkojen tietojen etsimiseen, mahdollisten ongelmien ratkaisuihin jne.


    • Woldemort

      Mie en saa unta kun olen nyt sen verran huolissani Edsolin jaksamisesta tuon vihreän tuloksen johdosta. En nimittäin muista oliko Edsol Tuukan vai Emman vai kenties Ohisalon kannattaja. Linkolan tietenkin on niin kuin määki!

    • edson

      Tehän taas olette kirjoitelleet. Eilinen meni ja uusi päivä tuli. Eilinen aika lailla putkiliitospäivä. Rahaa meni, mutta varmuus tuli.

      Paras nyt äkkiä muistamani lausahdus Soinin puheenkirjoittajalta : "Kansa on äänensä antanut, pulinat pois" Tämä helppoheikki on hillotolppaansa aikansa nojannut. Mutta että ihrakasa vielä suurlähettilääksi ??? Paras paikka ravikatsomossa kossuhuurussa.

      Touko Aalto omalla persoonallaan tulee nostamaan kannatusta. Hänessä on jotain monesta vihreästä erottautuvaa, mutta liian myötämielinen persuille. No en toki keltanokkavihreänä nyt oikein osaa vielä ..., mutta niin kuin tuolla ylempänä totesin, että puoluekokouskin ajankohtaisine aihekäsittelyineen oli 10

    • edson

      Marko Junkkari kysyi Hesarissa, oliko Soini Juudas?

      Kuinka helppoheikki voi yleensä olla sen paremmin jeesus kuin juudas? Soinin ansiot, niistä hehkutetaan, mutta en vaan löydä mitään muuta "ansiota" kuin että kokosi muka köyhät ja sorretut yhteen ja korpikuusen kätköissä soi 'Ämpäriin ei huku' ja 'kuudelta putkaan'

      Ja muutenkin Hesari : ' Halme pelasti persut' 'Valtaosa suomalaisista hyväksyy kapinallisten irtioton', siis uuvattien paon. Mistä helevetistä ne nyt valtaosasta suomalaisia mitään tietää?

      Voin vain omasta puolestani toistaa, että jo vennamolaiset olivat vastenmielisiä ja sama fiilis on minulla ollut koko ajan näihin päiviin asti ja tulevaisuudessa myös. Siinä Suomen turhin puolue, hajoisi sitten vaikka kolmeen osaan, niin löyhkä se senkun leijuu kaikkien osien päällä.

      • Dr.Whoo

        Vennamo itse kyllä oli melkoinen persoona ja väriläiskä politiikassa. Harvaa on esim. uloskannettu eduskunnasta, kun piti puheen ilman puhemiehen lupaa.
        Siinä oli jo meininkiä.


    • Dr.Whoo

      "Touko Aalto omalla persoonallaan tulee nostamaan kannatusta".

      Tuohon en suoralta kädeltä usko, edellinen pj oli kuitenkin erittäin suosittu ja kokenut kettu. Karismaattinenkin, joka ei liene haitallinen piirre puolueen puheenjohtajalle. Vrt. esim. Rinne, jota ei todellakaan voi sanoa karismaattiseksi.

      Mutta mutta, nytkö se kesä päättyi. Pilviä kerääntyy taivaalle, lämpöä enää 19.

      • edson

        Annetaans ajan kulua, sillä niin oli Niinistökin alussa hieman virkamiesmäinen.

        Mikä minussa vihreissä sieppaa. Niinistö laittoi someen, että lähtee nyt Turkuun ja sai heti kommentin : sydänkuvan. Ei siinä mitään, Turku on nätti kaupunki, mutta tuskin sitä tässä nyt sydämillä sanottiin.

        Nämä veli ja sisarjäsenet ovat niiiiin joka paikassa sydämiä lähettämässä ja kaikesta samaa mieltä. Pusi pusi ja se kuvaa vain kritiikitöntä henkeä. Tästä varmaan se kuplakin muodostuu. Koetan omalta osaltani kuplaa puhkaista. Ei helppoa, sillä en saa asiallisistakaan kirjoituksista aina vastauksia. Viimeksi paraskin puhuja Hautala kirjoitti pimeistä töistä ja kun heitin, että ihan sitä jokainen, joka kynnelle kykenee tässä rehellisyyden auvossa harrastaa, niin eipä nainen kommentoinut mitään. Muistini ei nimittäin ole ihan lyhyt.


    • Woldemort

      No hyvä, ettei Edsol vajonnut koomaan näistä nopeista tapahtumista sekä anti-, että pro puolueittensa piirissä vaan taas on katot kunnossa ja kohta voidaan lähteä uudessa poliittisessa maailmassa maantielle etsimään minua, jos vaikka vastaaan ajelisin.

      Vennamo oli muuten tosi väriläiskä. Hyvin muistan minäkin Vennamon kannon. Kansa kaipaa puoluejohdolta sutkia meininkiä ja tempauksia. Soini sutkautuksineen ymmärsi sen. Olen visuaalisen älyn tohtorin Whoon kanssa ihan samaaa m ieltä, että virkamiestyppinen kuiva,.. harvoin edes hymyilevä tyyppi kuten Rinne, ei juurikaan ihmisiä innosta vaikka kuinka olisi hyvällä aikomuksella liikkeellä.

      Esimerkiksi nuorisoa varten tarvitaan jonkunlainen partajeesus joka vaahtoaa jossain puistossa ja kahlehtii itseään puihin julistaessaan etuja kaikille joita kukaan ei pysty maksamaan! Vad?

      Arvelen Edsolin lailla Toukosta tulevan juuri tällainen virkamiesjohtaja jolla ei tulta ole tappurasta puhumattakaan. En usko hänestä milloinkaan tulevan Niinistön kaltaista populistista poliittista yleisön p'n nuoleskelijaa

      Minä olen perusluonteeltani kuitenkin sen verran radikaali että olen täpyissäni jos joku poliitikko ideologiasta riippumatta, laittaa kunnolla tanttarallaa ja sanoo mitä ajattelee,

      Erityistä huutia annaa kananmunan "viljelijöille" jotka eivät mitään muuta ole saaneet aikaan kuin väitteen vähemmästä salmonellavaarasta kuin "amerikoissa" mikä sekin perustuu selektiivisen informaation selektiiviseen käyttöön.

      Nyt kun sekä persulinot että viher vinot ovat kokoustaneet ei olekaan mitään tapahtumia näköpiirissä ennen syksyä. Mitä myö nyt koko aika tehhään ? (No ainaskii Dr. Whoon välittämiä testejä)

      • Dr.Whoo

        Jep ja juu, pj: llä on yleensä määräänsä suurempi merkitys. Pj:n ääni kuluu aina puolueessa eniten ja suurimmalla volyymilla.

        Tää Rinne on epäselvä puhuja, julkisissa esiintymisissään kömpelö...siis juurikin epäkarismaattinen. Tällaiset asiat ei kuitenkaan kerro mitään siitä kunka kyvykäs hän muissa asioissa on. Mutta pj:n suoriutumiseen hommassaan julkinen esiintymiskyky on aika oleellinen osa.

        Mitä tulee V. Niinistöön, en olisi yhtä ankara tuomiossani.

        Ja kyllähän politiikankin kentällä kiinnostavuuksia riittää. Esim. Haavisto juuri availi presidenttipeliään paheksumalla Niinistöä siitä mitenkä kritiikittömästi hyväksyi uudet järjestelyt hallituksessa. Ero olisi pitänyt pyytää, ja uudet hallitusneuvottelut aloittaa. Tätä mieltä Niinistökin on nyt jälkeenpäin ollut.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Jep ja juu, pj: llä on yleensä määräänsä suurempi merkitys. Pj:n ääni kuluu aina puolueessa eniten ja suurimmalla volyymilla.

        Tää Rinne on epäselvä puhuja, julkisissa esiintymisissään kömpelö...siis juurikin epäkarismaattinen. Tällaiset asiat ei kuitenkaan kerro mitään siitä kunka kyvykäs hän muissa asioissa on. Mutta pj:n suoriutumiseen hommassaan julkinen esiintymiskyky on aika oleellinen osa.

        Mitä tulee V. Niinistöön, en olisi yhtä ankara tuomiossani.

        Ja kyllähän politiikankin kentällä kiinnostavuuksia riittää. Esim. Haavisto juuri availi presidenttipeliään paheksumalla Niinistöä siitä mitenkä kritiikittömästi hyväksyi uudet järjestelyt hallituksessa. Ero olisi pitänyt pyytää, ja uudet hallitusneuvottelut aloittaa. Tätä mieltä Niinistökin on nyt jälkeenpäin ollut.

        Jep, pres. Niinistö käänsi takkinsa. Sekin sellainen tuuliviiri.

        Mitä tulee karismaan, niin asian pitäisi ylittää karisma. Pitäisi pitäisi juu siis. Voimista riippuen ja ymmärryksestä ei muuta kuin kysymyksiä poliitikoille. Jos ovat hiljaa, niin se se vasta kertoo paljon.

        Juu ja pitäisi lukea paljon tutkijoidenkin selvityksiä, pääkirjoituksia, valtamedian ulkopuolelta tulevia kannanottoja, pistää ylös kannanottoja ja palata sitten niihin takinkääntöjen yhteydessä.

        Vihreät lienevät eroavan osittain siinä, että puheenjohtajan ei oleteta olevan välttämättä se yksi ja ainut. No se tällä hetkellä minua hämääkin, että Niinistön saappaita ollaan asettamassa Aallon jalkoihin ja kerrotaan, että ovat muuten saappaat suuret.


      • edson

        Meinasin lähettää testin suunnistuskarttojen merkeistä, mutta en kehdannut. Olen nimittäin lajin seuraaja, mutta käytännössä taas ojata allikoon kulkija. Suunnilleen ainakin. Mäkä ja se ... Marikin suunnistivat lauantaina Venlojen viestissä

        Tuota tuota. Tuleehan Saksan vaalit sentään. Kiva katsoa, saako Marcon aikaan yhtenevyyttä Eurooppaan. Koska erotetaan ilman maksuvelvoitteita Puola ja Unkari EU:sta? Milloin persut tai uuvakit (=uusi vaihtoehto, hih hih joo uusi joo) lopettavat paskanpuhumisen jne.


      • edson
        edson kirjoitti:

        Meinasin lähettää testin suunnistuskarttojen merkeistä, mutta en kehdannut. Olen nimittäin lajin seuraaja, mutta käytännössä taas ojata allikoon kulkija. Suunnilleen ainakin. Mäkä ja se ... Marikin suunnistivat lauantaina Venlojen viestissä

        Tuota tuota. Tuleehan Saksan vaalit sentään. Kiva katsoa, saako Marcon aikaan yhtenevyyttä Eurooppaan. Koska erotetaan ilman maksuvelvoitteita Puola ja Unkari EU:sta? Milloin persut tai uuvakit (=uusi vaihtoehto, hih hih joo uusi joo) lopettavat paskanpuhumisen jne.

        Macron


    • Toinen NERON LEIMAUS viikon sisällä.

      Kun avaamme uuden ketjun niin se täytyy ristiä heijastamaan sekä huippuluokan poliittista tietoisuuttamme, että visuaalista intelligenssiämme.

      Ehdotan että seuraavan ketjun nimi on Varjohallitus no.1
      Presidentti Who kuten tavallista Länsi-Suomesta (Selittelee kaikki asiat parhain päin ja niin että asian lopulta ymmärtää vain joko Albert Einstein tai B ill Clinton)
      Pääministeri Karjalasta (Eniten valtaa ;) ) ja
      Sote ja maaatalousministeri Keskisuomesta eli "Mouhijärveltä" kun siihen vaaditaan profeetallisia omin aisuuksi jatta kummastakaaan alasta mitään tulisi!

      • Dr.Whoo

        Joo, presidenttinä sitten käytän valtaani hyvin demokraattisesti ja selitän asioiden oikeat tolat juurta jaksain. Mikäli jollain on eriäviä mielipiteitä, saatan presidentillisen hienovaraisesti todeta kuten Kekkonen : "saatanan tunarit"..


    • Olin juuri kuulevinani Al Jazeeran sääkatsauksen missä ennustettiin juhannusaattona kulkevan kapean mutta tiuhan lumisadevyöhykkeen linjalla Rauma-Joensuu. Juhannuspäivänä lumi on muuttunut ukkosmyrskyn seurauksena sentin rakeiksi. Tuon poikkeuksellisen sääilmiön nauhan leveys on melko tarkalleen 30 kilometriä suuntaansa nauhan keskipisteestä.
      Lumen määräksi ennustetaan tuon nauhan alueella 45 cm.

    • edson

      Ilmatieteenlaitos yhtyy Al Jazeeran sääkatsaukseen ja toivoo umpiluille umpihankea itä-Suomeen. Joensuun omat kaljut ovat niin söpöjä pipo päässä ja järki jäässä.

      Hoidan vapaa-ehtoisesti maatalouden asiat. Ylimäärämaito sioille. Iliman tukia. Uuvatit häkkeihin, siis sikojen seuraksi.

    • Dr.Whoo
      • edson

        Ai teillä kasvaa pajuissa mustikat :)


      • Dr.Whoo
        edson kirjoitti:

        Ai teillä kasvaa pajuissa mustikat :)

        Se on Lounais-Suomalainen pajupensas mustikka. Kooltaan tommosia reilun appelsiinin kokoisia.


    • Woldemort

      Kyllä sen meidän seuraavan ketjun nimi: Varjohallitus 1 onkin todella perusteltu:
      http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005259424.html

      Dr. Huu oli varmaan lainaannut tuon kuvan jostain Eckeröstä tai Lumparlandista. Eihän täällä Siberiassa noin paljon mustikkaa voi kasvaa!

    • Moldewort

      Näkeeköhän juuri nimitetty Sote ministeri, Edsolvent, unia siitä miten ratkaistaan suurin Sote ongelma eli kenen tahansa pääsy samana päivänä kohtuuhinnalla lääkäriin tarvitessaan?

      • edson

        Minäpä sinulle, juuri nimitetylle metsäministerille, että

        ei tuo onnaa tuo heti lääkäriin ja kohtuuhinnalla. Nytkin kyllä ehkä pääsee, jos akuutti tilanne. Eli siis puolikuollut ja sittenkin pitää vastata ensin puhelimessa sotunsa ja kertoa, mistä kolottaa.

        Kuka se päivystää pikkuisilla paikkakunnilla ma-su 24/7 ? Jos vielä se kylän ainut onkin sairaana, niin varmaan löytyy toinen ? No löytyy, mutta ajomatka siis 100 km.

        Mutta kuka helekutti ny sitten yleensä asuu jossain korvessa?


    • Dr.Whoo

      Vai Lumbarlandista, kyllä meilläpäin on normaalia, että mittaamattomat mustikkamaat avautuvat suoraan takaovelta...tattejakin pukkaa syyskuussa niin paljon, että polviaan myöten saa niissä kahlata.

      Tuosta sotesta sen verran, että ainakin meikäläinen on jo vuosia päässyt lääkäriin parin tunnin varoitusajalla, ja täydellä valinnanvapaudella. Otan vain patjasta paalua tarvittavan määrän. Ellei sitten mee Pohjolan piikkiin.

      Ei kai mitään "julkista" terveydenhuoltoa enää ole edes olemassa? Ainakaan sellaista mistä oikeasti apua saisi.

    • Dr.Whoo

      Sininen Tulevaisuus?

      Häh häh hää.

      • Dr.Whoo

        Lisäys vielä edelliseen. Oli varmaan hankalaa keksiä (piilo?)nationalistinen nimi jossa on pomon nimikirjaimet. Vai tarkoittaako tuo sinisyys huonoa verenkiertoa?
        Olikohan Jusula taas asialla.


      • edson

        Mistä kyse?

        Jotain tullut areenassa hallitus vastaan oppositio Sipilän selostaessa kriisiä ? Täytyypäs vilkaista lehtiä.

        Oltiin meinaan Jämpsässä vaihtamassa 4g reititin ja ny kyllä peräkylälläkin vauhtii riittää.

        Kattoluukustakaan kodissa ei tippunut enää kuin muutama sementti pisara. Kylä jokapaikan höylä muurataki ... sikaflexillä


    • edson

      Häh häh juu ja häh häh, niinhän siinä on käynyt, että oikein Sininen tulevaisuus.

      Ei ole ruusuinen tulevaisuus resupekoilla. Arvatkaa vaan, mitä pikkupitäjämme 3 sinistä resupekkaa ... kuhan nään. Toisaalta ei nimi miestä pahenna, mutta ku ne ei oo ees miehiä, pelkkiä sisäsiittoisia turvenuijia. Anteeksi pienviljelijät.

    • Minä puolestani leijuin sinisessä taivaassa kun en jaksanut taas herkkuja kokkailla Dr. Whoo kiusaksi. Edsonillehan luomuherkut ovat ihan arkipäiväistä ja normia.
      Eli kävin tuosta takakorttelin Pizzeria Vivistä hakemassa Ihan tavallisen frutti di mare pizzan.

      Sattui enne minua jonoon sellainen arviolta 50 v nainen joka vaihtoi tilaustislillä tilaustaan kolme kertaa ennenkuin jäi sopiva. Minua seuraavaksi tuli nainen joka edi saanut sanottua mitä halusi mutta halusi vahvat mausteet. Tajusin kyllä itse että hän halusi joko chiliä tai jalapenoa mutta arbi pizzeristi luetteli kaikki ruoat mitä oli tarjolla ja päätyi sitten myymään omalla päätöksellään falafelit ranskalaisilla perunoilla kovasti maustettuna. Kaikki kuitenkin saivat jotain lopulta. Tämä jälkimmäinen rouva lienee ollut jotain 60-80 väliltä

      Jotenkin tuntuu rikolliselta syödä simpukoita ja katkarapuja kun tietää Ogadenin autiomaassa olevan nälän hätä suuri eikä ruokaa riitä kuin osalle väestöä juuri ja juuri

      Jukka Kuoppamäki voikin ryhtyä sinisen huomisen säveltäjäksi. Kaapissa jo valmiina: Sininen on taivas, siniset on silmät....

      ps. Kunnolla ei toimi suoli, sillä varmaan on jokin huoli. Ehkä sen pizza korjaa. Ainakin jos jotain ulos tulee se on sorjaa!

    • ps. Kai Edson huomasit sananvalintani: Takakorttelin pizzeriasta!
      Kai sentään vanhana "kulosaarelaisena" muistat korttelin. Niitä on täällä kaupungeissa.
      Maalla niistä pitää lukea kirjoista ja sitten muistella Linnanmäen käyntiä lapsena jotta osaisi hahmottaa korttelin! :)))))

      • ps. Ja lisäksi erittäin vanhat kuten mie, muistavat jopa korttelipommin. Muistat sie?


    • Woldemort

      Jos muistatte kolleegani Örjanin jonka kanssa käyn tapailemassa kolmatta kolleegamme Eikkaa, niin tänään Örjan sai loppulausunnon maksasyövästään ja hoidoista. Hoidot eivät ole toimineet ja muita hoitoja ei ole. Ennustetta ei annettu, mutta oireiden hoidolla jatketaan. Eli maailma ei ole pelkästään hyviä uutisia tai sinistä tulevaisuutta.

      • edson

        Yleensäkin

        kait se niin menee, että varsinaisia iloisia ja hyviä juttuja on suht harvassa. Ne harvat hyvät ystävät, onni olla suht terve ... joo ja ne suunnitelmat, jos vaikka niistä yksikin onnaa. Ja nää hehtaarit kortteleihin verrattuna, ja mun kotopaikassa siel Hesassakaan ei ollu kortteleita, nääs. Oli meri ja kalastuskorttelit, mut kalat ei niitä kunnioittaneet. Eikä mekään.

        Syntymäkortteli oli A.Kiven katu-Harjukatu-Vaasankatu-Kustaankatu


      • Oletpa melkoisen kuuluisissa kortteleissa elämäsi aloittanut. Minulta ei niihin ole pitkäkään matka


    • edson

      Ihka sadepäivä

      ja se korttelipommi kyl ei oo tuttu. Tuskin kuitenkaan mikään savuavaa ja räjähtävää.

      Jippii, navigaattori ilmoittaa parkkipaikat, tilanteen, lähistön tarpeelliset ... esim apteekit, torit jne. Osaan jopa käyttää, Garmin driveä, ja kuinka helposti ja tarkasti viekään just eikä melkein, länttään vaan google mapsin koordinaatit ja menox. Tai tietysti osoitteen, mutta kirjoita nyt sitten niitä puolalaisia nimiä.

      Ja ei muuta kuin kohtuuhintainen, yhteensopiva peruutuskamera asunnon takaikkunaan ja kytkentä peruutusvaloon. Aina kun laitan peruutusvaihteen päälle, niin navi näyttää peruutuskuvan.

      Taas tein jo nojatuolista käsin matkan Tukholmaan, sen eräälle puistoalueelle.

    • edson

      Ihka sadepäivä

      ja se korttelipommi kyl ei oo tuttu. Tuskin kuitenkaan mikään savuavaa ja räjähtävää.

      Jippii, navigaattori ilmoittaa parkkipaikat, tilanteen, lähistön tarpeelliset ... esim apteekit, torit jne. Osaan jopa käyttää, Garmin driveä, ja kuinka helposti ja tarkasti viekään just eikä melkein, länttään vaan google mapsin koordinaatit ja menox. Tai tietysti osoitteen, mutta kirjoita nyt sitten niitä puolalaisia nimiä.

      Ja ei muuta kuin kohtuuhintainen, yhteensopiva peruutuskamera asunnon takaikkunaan ja kytkentä peruutusvaloon. Aina kun laitan peruutusvaihteen päälle, niin navi näyttää peruutuskuvan.

      Taas tein jo nojatuolista käsin matkan Tukholmaan, sen eräälle puistoalueelle.

      • edson

        Huomaan. Tein matkan tuolista käsin, sekä meno että paluu :)


      • edson

        Ja näyttää olevan niin, että tin myös paluumatkan :)


      • edson

        Ja näyttää olevan niin, että tein myös paluumatkan :) Ehkä senkin kaksi kertaa


    • edson

      Ihka sadepäivä

      ja se korttelipommi kyl ei oo tuttu. Tuskin kuitenkaan mikään savuavaa ja räjähtävää.

      Jippii, navigaattori ilmoittaa parkkipaikat, tilanteen, lähistön tarpeelliset ... esim apteekit, torit jne. Osaan jopa käyttää, Garmin driveä, ja kuinka helposti ja tarkasti viekään just eikä melkein, länttään vaan google mapsin koordinaatit ja menox. Tai tietysti osoitteen, mutta kirjoita nyt sitten niitä puolalaisia nimiä.

      Ja ei muuta kuin kohtuuhintainen, yhteensopiva peruutuskamera asunnon takaikkunaan ja kytkentä peruutusvaloon. Aina kun laitan peruutusvaihteen päälle, niin navi näyttää peruutuskuvan.

      Taas tein jo nojatuolista käsin matkan Tukholmaan, sen eräälle puistoalueelle.

    • edson

      Ihka sadepäivä

      ja se korttelipommi kyl ei oo tuttu. Tuskin kuitenkaan mikään savuavaa ja räjähtävää.

      Jippii, navigaattori ilmoittaa parkkipaikat, tilanteen, lähistön tarpeelliset ... esim apteekit, torit jne. Osaan jopa käyttää, Garmin driveä, ja kuinka helposti ja tarkasti viekään just eikä melkein, länttään vaan google mapsin koordinaatit ja menox. Tai tietysti osoitteen, mutta kirjoita nyt sitten niitä puolalaisia nimiä.

      Ja ei muuta kuin kohtuuhintainen, yhteensopiva peruutuskamera asunnon takaikkunaan ja kytkentä peruutusvaloon. Aina kun laitan peruutusvaihteen päälle, niin navi näyttää peruutuskuvan.

      Taas tein jo nojatuolista käsin matkan Tukholmaan, sen eräälle puistoalueelle.

    • edson

      Jännä juttu, tai no mitä helekutin jännää ny tää on. Nimittäin lähetettäessä näitä viestejä, ilmoitti robo, että palvelinvirhe. Toisella kertaa taas, että asiaa on käsitelty jo aiemmin eli tuota paluumatkaa, hih.

      Nyt se varmaan ilmoittaa, että matkaakin on jo käsitelty, kun tuossa kirjoitin, että paluumatka.

    • No johan on kone Suomessa toistellut, mutta se onkin ollut se huoltopäivä jotyen ihmeellisyyksiä oli odotettavissa.
      Palasin juuri puuhamatkoilta. Kävin pitkästä aikaa luovuttamassa verinäytteen kun on hiukan tarkistutettava tuon pakoputkiston toimintakuntoa. Pärisee kyllä kuin vanha IZ, mutta lähes tulkoon siihen jää. Se on colonoskopia jossain vaiheessa vaikka tunnustelemalla ja kuuntelemalla ei mitään tuntunut.

      Kyllä on mukava kesäilma. Hyvä mustikalle ja metsälle. eI lopulta paha meikäläisillekään. Ehdottomasti parempi kuin rutikuuma ja tulikuiva.

    • edson

      Sadepäivän ratoksi kävin nauramassa paria kommenttia US:ssa Markku Huuskon puheenvuorossa. Puheenvuoro käsitteli Touko Aaltoa

      Loppupäässä kommentteja yksi väitti, että Touko olisi "siirtynyt" kakskymppisenä kommunisteihin. Toinen taas aprikoi, että Toukon pitää olla lapsellinen, kun leikki kymmenvuotiaana leikkiautoilla.

      Sadepäivän rutoksi täytynee siistiä oma nurkkansa, ainakin se, sillä juniori ja sen heila eli vaimo tulee jussiksi hetken ajaksi. Onneksi sitten taas saa ... ei ei, vaan piru pukkavaat naperotkin. Taidan "olla matkoilla"?

    • Woldemort

      Iiihanaa, juuri alkoi sade rummuttamaan kolonkin akkunoita!

      Ja sitten arvoisa Pele´ (Edson Arantes do Nascimento): "Taas verokiertosyyte jalkapallossa – ManU-valmentaja José Mourinholta halutaan 3,3 miljoonaa euroa Real-vuosilta"

      Siinä otsikko päivän hösarista. Taas ovat potkupalloilijat olleet Epsanjan verottajaa huijaamaassa!

      • edson

        Duoda duoda, juu

        Ronaldo ekaks ja sitten tämä. En ole lukenut mitään juttuja, mutta pistänpä tähän erään mielenpiteen. Täytyisi nähdä kokonaisuus, kuinka paljon nämä "sankarit" maksavat veroja prosentteina tuloistaan. Sen jälkeen voin vasta arvioida näitä veronkiertoja. Nääs kun aikoinaan oli Ruotsissa maailmankuulu elokuvaohjaaja, joka sanoi, että nyt riitti, kun kokonaisveroprosentti lähenteli 110%. Luulenpa sen ranskalaisen miesnäyttelijän, joka muutti Venäjälle juuri verotussyistä, olisi joutunut ehkä maksamaan vastaavia 100% veroja Ranskassa.

        Ei vaan, luulo ei ole tiedon väärtti, mutta missä on se tieto?


    • Dr.Whoo

      Pahus vieköön, meinasin saada hienon kuvan tuosta takapihalta, mutten ihan kerennyt. Siinä nimittäin möllötti ihka elävä bambi.

      Tuosta Toukosta (sisäpiiri tietoja) sen verran, että taisi monen keskenkasvuisen idealistin tapaan olla hänelläkin nuorna miehenä kommunistisia ajatuksia. Kunnes tuli sitten järkiinsä. Nykyisin vapaita markkinoita kannattava lipilaari. Eikä läheskään niitä tiukkapipoisempia vihreitä.

      • edson

        Toukosta juu liikkuu huhuja. Pyysin Uudessa Suomessa joltakin kotomaan Joseph McCarthyltä factaa pöydälle, sillä huhujen perusteella juu ja ajatusten perusteella sitä juu . Ajatuksen vapautta lienee onneksemme mahdotonta kahlita. Näyttää joillekin olevan Aalto vastenmielinen, tai sitten vaarallinen. Saaattaapi olla jopa fiksu mies, aika näyttää.

        Ne bambit kuulemma levittävät niitä puutiaisia. Sellaisia olin jossain vaiheessa havaitsevani kirjoituksissa. Meillä niitä pikku sorkanjälkiä on taas pellolla, mutta en vielä ole onnistunut riistakameralla osumaa samaan.


      • Dr.Whoo

        No ei nyt pelkkiä huhuja, Touko oli kyllä mukana 19 vuotiaana KomNL:n toiminnassa. Mutta mitäpä tuolla on merkitystä mihinkään..

        Asiasta kolmanteen niin tiedustelisin herroilta mistä tulee tää niin usein käytetty hieman halventavakin(?) nimitys "hösäri"? Omasta mielestäni hesari edustaa kohtalaisen laadukasta journalismia.
        Monet jutut melkein yhtä tasokkaita kuin minun kirjoitelmani täällä..


      • Kyllä sulla on aika pehemee luonne! Jos minun takapihallani olisi bambi koikkelehtinut, niin kuten fasaanitkin se olisi nopeasti muuttunut suuren kattilani kautta "bambi terrineksi metaxalla maustettuna"

        Hösarihan ei ole mitenkään halventava nimitys vaan ketjujen käyttämä slanginimitys lehdestä joka on tavallaan tasokas mutta luulee olevansa maailman tasokkain, kuten YLEtönkin.

        Kaikki me aikuista ikäluokkaa edustavathan olemme enemmän tai vähemmän Hösarin kasvatteja paitsi Touko Aalto ehkä Kansan Uutisten


      • paskahaisee
        Dr.Whoo kirjoitti:

        No ei nyt pelkkiä huhuja, Touko oli kyllä mukana 19 vuotiaana KomNL:n toiminnassa. Mutta mitäpä tuolla on merkitystä mihinkään..

        Asiasta kolmanteen niin tiedustelisin herroilta mistä tulee tää niin usein käytetty hieman halventavakin(?) nimitys "hösäri"? Omasta mielestäni hesari edustaa kohtalaisen laadukasta journalismia.
        Monet jutut melkein yhtä tasokkaita kuin minun kirjoitelmani täällä..

        " Omasta mielestäni...."

        Mitä vitun väliä mielipiteelläsi on . Ei mitään, vitun " bambi."


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        No ei nyt pelkkiä huhuja, Touko oli kyllä mukana 19 vuotiaana KomNL:n toiminnassa. Mutta mitäpä tuolla on merkitystä mihinkään..

        Asiasta kolmanteen niin tiedustelisin herroilta mistä tulee tää niin usein käytetty hieman halventavakin(?) nimitys "hösäri"? Omasta mielestäni hesari edustaa kohtalaisen laadukasta journalismia.
        Monet jutut melkein yhtä tasokkaita kuin minun kirjoitelmani täällä..

        Hösäri on muistaakseni ns. kalastajan sanallisia ilmaisuja. No ei se mikään ihme ole, jos ei lue muuta kuin MV lehteä ja jotain helevetin tolppailmoituksia Joensuun ja Liperin tienoilla. Silloin ehkä Hesari onkin hieman jopa vaikeaselkoinen lehti ja ainoat annit saattavat löytyä vain kuolinilmoituksista.

        Vaikka täällä joku "uusi" paskahousu kirjoitteleekin tuhnujaan, niin MIELESTÄNI myös muita luettavia on juuri Uusi Suomi, joskus jopa Turun Sanomat, Suomen Kuvalehti ... ja tietty Facessa usein kirjoittava Uuninpankopoika ja monet muutkin sillä sivustolla.


      • Tuli tuosta Whoon havaitsemasta Bambista sen verran nälkä, että keitin muutaman varhaisperunan ja avasin OBoyn vähän suolatun sillifilee paketin.
        Siitä sillifileestä on kansainvälisenä kulinaristinä todettava, että jos on elämässään saanut maistaa sesongin hollantilaista haaringia eli silliä tuoreena ja todella vähän suolattuna niin se on kypsää verrattuna tähän OBoy sillifileeseen ja aivan taivaallisen suussasulavaa. Makuelämys jollaisia ei sittemmin koskaan unohda.
        Tämä OBoy oli valitettavasti laatusillistä, mutta jotenkin raakaa ja teollisen tuntuista. No pienessä tinnerissä varmaan taivaallista. Naapurimaa Virosta olen saanut hiukan Hollannin haaringin tapaan kypsytettyä ja suolattua sillifilettä.

        Paskahaisee käy näemmä ajoittain muistuttamassa itsestään ja maailmasta minkä olemme kadottaneet. Antaa käydä vaan!


      • Dr.Whoo
        immohevoinen kirjoitti:

        Tuli tuosta Whoon havaitsemasta Bambista sen verran nälkä, että keitin muutaman varhaisperunan ja avasin OBoyn vähän suolatun sillifilee paketin.
        Siitä sillifileestä on kansainvälisenä kulinaristinä todettava, että jos on elämässään saanut maistaa sesongin hollantilaista haaringia eli silliä tuoreena ja todella vähän suolattuna niin se on kypsää verrattuna tähän OBoy sillifileeseen ja aivan taivaallisen suussasulavaa. Makuelämys jollaisia ei sittemmin koskaan unohda.
        Tämä OBoy oli valitettavasti laatusillistä, mutta jotenkin raakaa ja teollisen tuntuista. No pienessä tinnerissä varmaan taivaallista. Naapurimaa Virosta olen saanut hiukan Hollannin haaringin tapaan kypsytettyä ja suolattua sillifilettä.

        Paskahaisee käy näemmä ajoittain muistuttamassa itsestään ja maailmasta minkä olemme kadottaneet. Antaa käydä vaan!

        Vaan minäpä minä olin saunassa ja nyt pullosta pulppuaa. Ja on minullakin jääkaapissa iltapalaksi odottamassa aimo pala Vilho juustoa, savulohta, eteläpohjalaista leipäjuustoa, erittäin hyviä kirsikoita, raparperipiirasta, saaristolaisleipää jonka päälle lohenmätiä...noin aluksi..

        Ja niin, eipä tartte kaukaa "tuhnujen" lähdettä etsiä. Tavallaan ymmärränkin mistä tuommoinen kumpuaa. Mutta mitäpä noista.


      • paskahaisee
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Vaan minäpä minä olin saunassa ja nyt pullosta pulppuaa. Ja on minullakin jääkaapissa iltapalaksi odottamassa aimo pala Vilho juustoa, savulohta, eteläpohjalaista leipäjuustoa, erittäin hyviä kirsikoita, raparperipiirasta, saaristolaisleipää jonka päälle lohenmätiä...noin aluksi..

        Ja niin, eipä tartte kaukaa "tuhnujen" lähdettä etsiä. Tavallaan ymmärränkin mistä tuommoinen kumpuaa. Mutta mitäpä noista.

        KKK?
        KolmeKyrpääKilpaa itseään kehuu
        ollakseen kovaa jehuu.
        Köyhiä pilkkaa ,väistellen
        omaa nilkkaa .Pellejä olette
        pelleksi jäätte.

        Hurstin jonossa hymy hyytyy
        kun pelleiltä munat ryytyy.
        Käytte sitten arkun laitaa
        mutta ilman paitaa.


    • edson

      Jahas, taas valuu suupielistä. Kyl sitä niin herkutellaan, ja siis vielä "noin aluksi". Vai silleillä tai siis lähinnä niiden valmistuksella ja maualla paljonkin eroja. No tietty näin on. Mätiä en oo koskaan maistanut, mutta mieli on ollut kyllä ottaa talteen ja kokeilla.

      Kananmunaleipien päällä se joskus se silli on maistunut. Ihan vaan Marketin silli ja milloin minkäkin valmistajan. Enemmänkin graavilohi on uinut kitaani.

      Mutta nyt, taas, telkun ääreen ja etsimään jotain unipilleriä taltioinneista. Viisi kertaa olen nukahtanut viimeisen Marplen ääreen, josko nyt saisi konnan kiikkiin.

    • Dr.Whoo
      • edson

        Ylioppilasmerkonomi selvittää, että kaikki on kunnossa.

        Luin jutun, vaikka koskaan en ole sijoittanut mihinkään. En edes määräaikaistalletuksiin. Sitten kun pankit alkavat periä tavallisilta tileiltä miinuskorkoa, sitten sitten ... jos joku selittää, että nollakorko on tappiota, en kuuntele, niin jässikkä typerys olen.

        Tuo toiminimillä toimiminen firmassa on kakspiippuinen juttu. Tietysti edullista firman kannalta , mutta jokainenhan voi itse valita, tekeekö tällaisessa firmassa töitä.

        Onneksi kaikki kapitalistit kertovat totuuden. Se siis on ainoa toimiva sydeemi, kehityksen tae.


    • edson

      Tuota tuota, jäin hetkeksi miettimään

      Nesteen työntekijöiden mielenilmaus peruuntui. No mitäs tässä nyt oli niin miettimistä? No eilen vakuutettiin Nesteeltä, että raskas liikenne = monet tavarat kyllä liikkuvat. Huoli oli lomamatkojen peruuntumisista. Lähinnä kait lentojen peruuntumisista. Ja massaturismin tuomista tuloista. Hyvin ovat ihmisten pullat uunissa näin ilmastonmuutoksen aikoina.

      Herran jestas sentään. Kiva seurata, millaista peliä valtion omistajanohjausyksikössä seuraavaksi pelataan.

    • edson

      http://bot.fi/1zv1

      Hyvä kirjoitus. Ja vielä Maaseudun tulevaisuudessa. Vihreät laajenevat ja ei voi kuin olla iloinen heidän puolestaan ja nauraa näille cityvihreäpuheille. Ja kuplille.

      Soini oli ja on kupla, minkä senkin tyydytyksellä totesin Ervastin kirjoituksesta. "Saavutukset eivät ole yhtä tärkeitä kuin hyvä tarina. Aamen." Ja jos se sika nyt vielä diplomaatiksi ... jo on täällä ei missään saanut ihan tarpeeksi tilaa tyhjänpäiväisyyksilleen.

    • Kuten Dr Whoo tuolla jo totesi niin me upporikkaat olemme samalla älyn huippua. Huomasitte varmaan viime viikolla, että minultakin tuli peräti 2 NERON LEIMAUSTA viikoissa. Esimerkiksi Einsteinilla meni koko ikänsä yhden surkean suhteellisuusteorian leimahduttamiseen.

      Mitä tulee juuri tuohon Alexandriaan niin njo vuosia sitten kiinnitin huomiota heidän silloisen toimitusjohtajansa, joku Kopra tai siihen suuntaan, julkisiin muutamiin esiintymisiin missä hän ajoi täysin säälimätöntä upporikkaiden lisäpalkitsemista ja piti taloudellista epätasa-arvoa tavoiteltavana. Silloin jo ajattelin että varsinainen älyn kääpiö täytyy olla jos rahojaan peräti Alexasandrian sijoituksiin ja ohjeisiin antaa kun jo Nordeankin olivat ihan älyttömiä taloudellisesti sille rahan sijoittajalle.

      Upporikkaana eläkeläisenä ja älykköjen harvalöukuiseen joukkoon vakiojäsenenä kuuluvana (ns. riviälykkö) olenkin leimahtanut niin nerokkaasti että en makuuta rahojani pankissa miinuskorolla vaan pidän niitä paaleittain tyynynä nolla korolla, mutta tietenkin dollareissa jolloin niiden arvo kasvoi esimerkiksi viimeisen kahden vuoden aikana noin 30% verrattuna Euroon. Kohtullista korkoa, eller hyr? Ei tule Alexandriasta eikä Nordeasta. Säästöpankeista en tiedä! ;)

      Jotkta paskalle haisevat köyhät eivät tietysti näin korkealle edes virtuaalisesti ajatuksissaan ja taloudellisissa sijoituksissaan pääse. No eläkkeelle sentään pääsevät. Pienelle kitu eläkkeelle.
      No toisaalta ei ole suuri omakaan eläke, mutta se onkin korvattu tuolla tyynysijoitushyvinvoinnilla, eikä ole köyhyyttä päässyt valittamaaan.

      Sitä Nesteen väen mielenilmausta en ole vielä saanut valmiiksi pohdittua, kun tavallaan olin äimän käkenä, Sen sijaan olen elämäni varrella ollut ihan Nesteen perustamisvaiheiden jälkeen sen yhtiön kanssa ollut tekemisissä ja sittemmin seurannut sen tekemisiä kun sen kehitys ja syntyhistoria ovat täysin hanskassa. Olinhan siellä hommissa jo Uolevi Raaden aikaan. Sillä on muihin öljy yhtiöihin verrattuna poikkeuksellinen asema siinä että se oli alunperin valtiollinen monopoli ja kykeni siten kasvamaan rahoitus turvattuna ilman kilpailua. Tänä päivänäkin sillä on valtiollista tausta ja politiikkaturvaa enemmän kuin maailman yksityisillä jalostamo ja tuotetoimittajillaa. Monet polttoainemääräykset on tehty Nesteen etua silmälläpitäen ja ne ovat laimeenneet hitaasta.

      Esimerkiksi Suomen mainostama puhdas cleantech liikevaihdon noin 90% eli Nesteen "palmuöljydiesel" on asioihin syvällisemmin perehtyneille karmiva ilmasto, luonto ja yhteiskunta vedätys joka näkyy palmuöljyn tuotantoalueilla ja globaalin saasteen lisääntymisenä, mutta tarkalleen ottaen ei näy juuri siellä missä se palmuöljyn mista tahansa osasta, myös ns, hylystä tehty "biodiesel" käyttö poltetaan. Suurin mahdollinen clean tech huijaus mutta hyvä Nersteen taloudelle sillä yksikään toinen vastuullinen öljynjalostaja ei palmuöljyä tai öljypalmuhylkyä käytä dieselin valmistukseen se massiivisten haittojen vuoksi.
      Vain Suomessa tämä on onnistuttu peittelemään valtiollisen villasukan avustuksella. Nytkään eivät enää puhu Palmuöljydieselistä vaikka kaksi jalostamoa on suunniteltu toimimaan pelkästään palmuöljyllä eivätkä mistään löydä sian ja kissanrasvaa raaka aineeksi koskaan. Siksi onkin uusi Neste My jota valmistetaankin tähteistä. Unohtavat vaan että jos on tarpeeksi hyvin aiheesta perillä niin tunnistaa heti oljypalmu tähteet ja sen sidoksen että saadakseen aikaan edes öljy palmutähdettä on jouduttu kaskeamaan uutta palmu viljelmää sademetsistä ja Indonesian sademetsäsoista karmivin ilmasto ja luonto seurauksin. Vihreätkin ovat ihan vedätettävissä näissä asioissa. Todellinen tieto ei toukoa eikä emmaa pahemmin rasita.

      Älkää vaan paljastako kellekään että minä, Immohevoinen alias Woldemort kerroin teille totuuksia suomalaisen clean tech liikevaihdon 90% osuuden todellisesta dirty techistä ja luonnon tuholaisuudesta.

      En muuten olisi kertonut, mutta ministeri (Sote) Edsol kysyi Nesteestä ja Presidentti Who poinnttasi pohdiskelevasti esiin ääri kokoomuslaisen Alexandrian taloudellisen hyväksikäyttö mallin eli neoliberalismin. Tiivistettynä vakuutusyhtiöiden filosofaan:; Tuo rahasi meille, et sen jälkeen koskaan tarvitse niistä murehtia enää.

      • edson

        " Vihreätkin ovat ihan vedätettävissä näissä asioissa."

        Uskon, mutta jos on hiukankaan vilpitön mieli, niin oppi ja ikä kaikki. Hyvä kirjoitus sinulta. No miksei sinne tyynyn alle, mutta en osaa maksaa dollareilla. Varsinkin, jos tulee takaisin euroja, niin hirvee jono syntyy kassalle, kun sämplin ja lasken.

        Ja ehottomastoi kansaneläkeläisenä olen samaa mieltä, että köyhät haisee.


    • Sen verran on vielä täydennettävä, että Nesteen syntymä oli Kekkoslaisen teollisuus-ja talouspoliotiikan tuloksi. Suomeen luotiin silloin varsin toimiva teollinen perusta, mikä on sittemmin eri hallitusten toimesta paloiteltu lihoiksi ja myyty kavereille tai lähes lahjoitettun niinkuin Kemiran lannoitusteollisuus ja käytännön lannoitemonopoli norjalaiselle Yaralle lähes liikuttavalla muutaman killingin hinnalla. Sokli mukaanlukien eli emme voi nykyisellään edes sen suunnattomia luonnonvaroja ottaa hyötykäyttöön vaan se tolimii nyt Yaran raaka aine reservaattina odottaen vuoroaan jois Yaran muut raaka ainelähteet maailmalla ehtyvät.

      Tekniseltä osaamiseltaan siis Neste on erinomainen yhtiö. Eräät sen kauppapoliittiset ja toimintalinjavalinnat sensijaan voidaan eettisesti kyseenalaistaa vaikkakaan ei lopullisen taloudellisen tuloksen osalta jos suljetaan silmät siellä jossain kaukana aiheutetuista karmeista haitoista.

      Minusta Nestewen olis pitänyt varmistaa toinen liikennepolttoainehaara eli LPG kaasun toimittaminen ja jakelu autoliikenteeseen. LNG ja maakaasusta en voi Nestettä kovin vahvasti osoitella sillä silloin kun "hukka"yhtiö Gasum muodostettiin toisena valtiollisena toimijana niin ei kukaan osannut nähdä täysin kaasun kaikkea käyttöpotentiaali LNG liikuteltavuudesta ja ajoneuvokäyttömahdollisuuksista puhumattakaan. (Itse tosin ajelin LPG autolla jo vuonna 90) Edelleenkään ei mielestäni ole myöhäistä että joku oikea toimija tulisi Gasumin kilpailijaksi markkinoille ja herättämään oikeasti kaasuautokannan henkiin

    • Ja kun on keskikesä ja uutispula lähenemässä niin kerrotaan nyt sitten köyhien uutisiona, että vedin aamulla jalkaan eka kertaa uudet sandaalini, jotka yllätyksellisesti Amazon postimyynnistä tilattuna saapuivat suoraan ihan Kiinasta. Nyt eka sisäänajo. Vanhat toistaiseksi sängyn alle jäähtymään ja kivaa tuoksua uniselle levittämään. Ns. kotoista oloa ja fiilinkiä, ju nou!

      • edson

        Tässä minä taas koko komeudessani - tauolla. "Huopikkaat, huopikkaat... "
        http://bot.fi/1zv4

        Nää on nää tiflat sisäänajettu kans. Niillä on ajettu, niillä on kävelty, mutta ostettu ihan kotomaasta jostain alesta


      • Voi pjärse! Nyt se kyllä varmistui tuosta maisemakuvasta, että äijä todella viettää ministerintasoista laatuelämää suurella ranchilla hirmuisen Massey Fergusonin kanssa ja vielä kävelee yksin kappalein valmistetuissa ilmeisesti jo ajat sitten lakanneen Lappeenrannan huopatehtaan tekeleissä.

        Taas tuli muistutettua miten köyhä on vaikka kuinka päätään dollarityynyille kallistelis!


    • Woldemort

      Ovatko nämä paikat Sote ministerille tuttuja lapsuudenpaikkoja:

      "Piritori vai Vaasanpuistikko? Aukiolle ilmestynyt kyltti ottaa kantaa Piritorin puolesta – äänestä, kumpi nimi on parempi

      Harjussa sijaitsevan aukion karu lempinimi jakaa mielipiteitä. Osa asukkaista kapinoi Piritori-nimeä vastaan. Kerro oma mielipiteesi!"

      • Dr.Whoo

        Viittaakos tää Piritori amfetamiiniin? Jos, niin kovin vanha nimi se ei kai ole. Eiks siäl ol viinaksia enempi myyty, eli nimen pitäis olla Pulitori..


      • Dr.Whoo

        Ja juu, komia ökytraktori Edsonilla, liekö semmoinen itseajava luksusmalli. Nurmikkokin niin hyvin hoidetun näköinen, että liekö kyseessä golfkentän reuna. Taitaa miehellä olla oma 18 reikäinen golfkenttäkin siis.


    • edson

      Mikä kolmesta osuu

      Lestinheitto = ?

      1. alle 30 cm pitkän kengänmuotin heitto
      2. Vaasanpuistikko
      3. juoman virtsaamista

    • Lestinheitto=Vaasanpuistikko

    • Woldemort

      Oletko Dr. Who tutustunut ihan tavalliseen mutta paremmaksi väitettyyn Turuus tuotettuun (Norjalaisten Orkla foods) Vesta Tillisilliin .
      Ostin tuossa purkin käydessäni juhannus"herkkuja" hankkimassa ihan köyhien Liideli kaupasta. Se oli kyllä monta numeroa parempaa kuin se O´Boy muoviin pakattu sillifilee mikä maistui tehtaalta. Sanoisin että tämä oli jopa melko kalliin kilohintansa väärti.

      Samalla tarttui kyytiin ranskalaista Morbier juustoa ja Italialaista Gorgonzolaa. Jälkiruoaksi pakasteesta normandialainen omenapiirakka. Piir akka sano turkulais akka taiteilijalle!

      Se m ikä minut lähes täysin yllätti, että haalasin himaan samalta reissulta puolen kilon rasian hollantilaisia mansikoita kun näyttivät hyviltä ja hinta oli vain kymmenesosa (noin) uusista suomalaismansikoista eli varsin halpaa eli noin 7 egee kilogramma.

      Yllätyksekseni ne eivät ainoastaan olleet hyvän näköisiä vaan myös hyvän tuntuisia kädessä ja harvinaisen hyvän makuisia. Tiedän että holskut osaa tuottaa hyvän näköisiä mutta useimmiten niistä on puuttunut maku. Ny ei puuttunt!

      • Dr.Whoo

        Joo, Vesta on erittäin hyvää purkkisilliä, kalliimpaa kuin muut mutta sehän kirpaisee vain köyhiä.

        Täl hetkel kantsii ostaa kirsikoita, saa torilta 3-5 egua litra erittäin hyvälaatuista tummaa ja magiaa marjaa.

        Mansikkaa syön vasta kun ainut oikee lajike, eli Polka on parhaimmillaan. Sitäkään ei kaikkina kesinä ole saanut priimaa. Riippuu auringon määrästä.


    • Woldemort

      Mut kyl me ollaan köyhiä kuin Rymättylän kanttori tuohon Edsoliin verrattuna.
      Sil on sentäs oma golf kenttä ja sen hoitoon hiano traktor!

    • edson

      Mansikkaa syön, kun senga valmistuu (tai polka) ja perunoita sitten, kun timo (tai solid). Tuo Vesta on tuttu ja aiheuttaa mielihyvän tunnetta, muistissa siis. Kirsikat pistetty muistikirjaan. Ja Harmoisten kurkku on hyväääää.

      Kyl te ootte köyhii.

      Traktori ja Honda sarvitraktori ainoat maaoöljyvetoiset, mitkä pitäneet hintansa laitetaloudessani. Molemmista saisi suunnilleen saman hinnan, mitä maksoin 1997-98. Köyhän ei kannata ostaa kakkaa, kun keinolantaakin saa. Tosin auringonkukka ajaa kuulemma saman asian eli parantaa maata.

      Ollaan päätetty loppukesän matkalle sellasii rätinkei, että kala ja vihannes ovat pääasiallisesti ruokaamme. Itämeren luonnon lohen tilanne on paranemaan päin, kun vielä tuo Itämerikin sitä olisi. Asiantuntija telkussa sano, että kunhan turskatilanne paranisi, samalla paranisi kilohailin tilanne ja sen myötä lohen tilanne. Tuollaista luonnonvaraa kuin kala on, sitä pitäisi todella suojella.

    • Woldemort
      • edson

        No voi helevetin kanssa näitä ...

        Pakkoraossa, kun nyt piti jotain vastata. Vain yksi kysymys taisi olla vastattavissa suht koht sellaisenaan tai ainakin jotenkin sulatettavana vaihtoehtona. Ja voi mikä vastaus, mutta lohtuna se, että ihmisiähän tässä vaan ollaan.

        Ja sitten siistiytymään. Kahden tunnin kuluttua koti starttaa, katsomatta karttaa. Löydän helposti paikan ja parkin, Hesan entisen oopperatalon pihalta.

        Maalaiset ajelevat vastaan, Helsinki hiljenee sopivasti hesalaisille.


    • Dr.Whoo

      Olipa hankala testi, ainut mikä natsasi kohdalleen oli intohimoni kevyeen illanviettokeskusteluun Ukrainalaisen teurastamon toiminnasta. Olen siis kuten A.Hitler.

      Tässä muuten erittäin kiintoisa sivusto, en tiedä toimiiko pc:llä:

      http://www.worldometers.info/fi/

      • Olipa hyvä lähde tuo Worldometer. Kiitos välittämisestä.
        Tunnusta vaan Edson mikä olit siinä kulinaristitestissä. Virtuaalista ja täysin hupiahan se on.


      • Dr.Whoo

        Aika hurjia lukemia tuossa pyörii. Uusimman YK:n ennusteen mukaan maapallon väkiluku on lähes 10 miljardia jo 2050. Ja eniten väliluku kasvaa Afrikan alueilla, jotka tulevat pahiten kärsimään ilmastonmuutoksesta. Karmea yhtälö.

        Onneksi Trumppu on kumonnut ilmastonmuutoksen.

        Mitenkäs muuten Wolden kohdalla olikaan, kuulutaankos sitä ilmastonmuutos-skeptikoihin kuten minäkin aikaisemmin, vai myöhäisheränneisiin kuten minäkin nykyjään?

        No, tiedän kyllä kysymättäkin että aika myöhään sitä on tapana herätä...


      • Minun ilmastokäsitykseni on ns. stabiili ja perustuu laajaan henkilökohtaiseen kokemukseen eri ilmastoista ja asutuksista lähes jokaisessa maailmankolkassa.

        Tunnistan ihmisen osuuden selkeästi jass olen halukas vaikuttamaan kohdennetusti juuri ihmisen osuuteen, mikä on meidän vallassamme. Siksi muun mujassa promovoin ydinvoimaa sähkön ja lämmöntuotantoon ja metaanien käyttöä liikenteen polttoaineena.

        Toisaalta tiedän, että läheskään koko ilmastonmuutos ei ole ihmisten aiheuttamaa eikä nimenomaan hiilidioksidin aiheuttamaa vaan eri pituiset auringon säteilysyklit ovat kontrollimme ulkopuolella oleva syy. Siitä huolimatta meidän tulisi hoitaa oma osuutemme mahdollisimman hyvin.

        Monilla on vaikea yhdistää noita kahta ratkaisevaa tekijää kokonaisuudeksi vaan esimerkiksi jotkut "greenpissit" syyttävät perusteettomasti ihmikstä kaikesta ja todellisuudessa estävät oikeiden ja hyvien ratkaisujen tekemistä, kuten ydinvoiman kehittämisen.

        Trumppu taas on samassa luokassa älyllisesti kuin halvaantuneet ja dementit bonobot eikä hänen toimissaan ja ajatuksissaan järkeä löydy.

        Minä olen aivan oikein nykyisin eläkeläisenä selvästi myöhään heräävä. Tosin vastaavasti työaika pidennettynä pitkälle aamuyön tunteihin. Rytminsä kullakin.


    • Woldemort

      Ja kulinaariraporteista puheenollen; olen aina haukuskellut kelvottomia suomalaisia kamnanmunia. Siksi tein vielä yhden yrityksen Edsonin muistuttamana eli hankin niitä kaikkein kalleimpia vapaan kanan omega munia jotka sen omegan vuoksi on ollut pakko syöttää hiukan paremmilla jyvillä

      Keitin pari niitä ja viipaloin leivän päälle ja siihen päälle vielä ahti tillisilliviipaleita eli vanhan ajan kunnon krapulavoileipä ilman krapulaa.

      Kyllä oli taivaallisen hyvää ja nyt se omega muna oli jo ihan laadukasta eli yhtä hyvää kuin tavallinen tusinamuna vaikkapa emiraateissa.

      Lähtiessäni ajelulle eli "liikkumaan" tuossa nolin 1515 tienoilla niin Kalliossa iski kunnon raekuuro. Autokin on sellaisen jäljiltä kuin pesulassa käytetty ja ihan ilimaiseksi.
      Kiertelin hiukan kalliota, karhupuistoa jne ja totesin että kyllä tämä on Suomen hienointa kaupunkimaisemaa. Sopii kertakaikkiaan kaupunkilaisille. Ei ihme, että tänne on tungosta.

      • Dr.Whoo

        Mie oon vissiin jo niin maalaistunut, että Helssinki olis liian levoton paikka miulle. Siis tunnelmaltaan, atmosfääriltään. Toisaalta jos asuis jossain syrjemmässä rauhallisella alueella, niin saattais aika piankin mieli muuttua, onhan siellä yhtä sun toista mitä ei muualla Suomessa ole.


    • Woldemort

      Niiiin, siinä Kalliota kierrellessäni silmään oikein "sattui" lähes joka toisessa rakennuksessa oleva "Massage-Hieronta" palvelu. Kyllä meistä helsinkiläisiä ilmeisen hyvin hierotaan. Selvästi enemmän ja kenties paremmin kuin esimerkiksi Tohmajärvellä! :) Eli onhan täällä toden totta yhtä sun toista mitä muualla Suamessa ei ole.

      Edsolventkin se nyt taitaa päristellä ympäri sitä muuta Suamea dieselillään. Sitä pohdiskelen pohdiskelevana tyyppinä, että onkohan sillä mesessä hinaajat niin kuin venäläisellä laivasto osastolla.

      Noh, hän sitten raportoi kunhan joutaa.

    • Woldemort
    • Seuraavaksi aion selvittää missä on tuo Mouhijärvi ja millainen paikka se on!

    • Moldewort

      Sehän onkin ihan mielenkiintoinen paikka ja paikassa. Liekö meikäläisten eli evakoiden päätyminen sinne on jättänyt siitä muistikuvan jonnekin muistisopukkaan ja kaivanut keskustelun lisäksi! Tuossa tietoiskussa Viipurin Pyhäjärven evakkoja kutsutaan siirtoväeksi! Ties vaikka olis Dr. Who sukukin siirtosukua kun se välillä käyttää mie ilmaisua.

      Mouhijärvestä tuli oma kirkkoherrakuntansa 8. lokakuuta 1639. Mouhijärven seurakunnasta erotettiin Lavia vuonna 1870 ja Suodenniemi vuonna 1908. Mouhijärven ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa Uotsolan kylässä vuonna 1879, ja seuraavaksi saatiin koulut Häijään ja Yliskallon kyliin vuonna 1897.[5]

      Mouhijärven kirkon suunnitteli Turun kaupunginarkkitehti Pehr Johan Gylich ja se valmistui vuonna 1858. Ulkonäöltään kirkko muistuttaa paljon niin ikään Gylichin suunnittelemaa, Vammalassa sijaitsevaa Tyrvään kirkkoa. Mouhijärven aikaisempi kirkko sijaitsi nykyisestä kirkosta noin viisi kilometriä länteen Kirkkojärven luoteisrannalla ja sen paikalla on muistomerkki.[5]

      Mouhijärvellä käytiin ankaria taisteluja kansalaissodan aikana kevättalvella 1918. Maaliskuun lopulla eversti Ernst Linderin johtamat, Satakunnasta päin hyökänneet joukot olivat sulkeneet Tampereen saartorenkaan valtaamalla Siuron aseman. Ensimmäinen hyökkäys punaisten puolustusasemia vastaan ei vielä tuottanut tulosta, mutta huhtikuun alkupäivinä valkoiset saivat Tampereelta saapuneiden apujoukkojen avulla murretuksi punaisten vastarinnan Häijäässä, minkä jälkeen hyökkäys jatkui Karkun ja Vammalan suuntiin.[5]

      Maatalouden tutkimuskeskuksen Sata-Hämeen tutkimusasema (Laidunkoeasema) toimi Selkeen entisessä sotilasvirkatalossa vuosina 1933-1993.

      Mouhijärven, Lavian ja Suodenniemen yhteinen paikallislehti oli vuodesta 1924 ilmestynyt Paikallissanomat[5], joka yhdistettiin Tyrvään Sanomiin vuonna 2010.

      Mouhijärvelle asutettiin viime sotien jälkeen Viipurin läänin Pyhäjärven siirtoväkeä.

      Muiden alkutuotantovaltaisten kuntien tavoin Mouhijärvi kärsi sotien jälkeisinä vuosikymmeninä muuttotappiosta erityisesti nuorten suuntautuessa asutuskeskuksiin, lähinnä Tampereelle ja sen ympäryskuntiin. Maa- ja metsätalouden työllistävän vaikutuksen supistuessa myös työpaikat siirtyivät suureksi osaksi Mouhijärven ulkopuolelle.[5]

      Mouhijärvi siirrettiin vuoden 1993 alussa Turun ja Porin läänistä Hämeen lääniin, mutta lääninvaihdoksen merkitys jäi vähäiseksi vanhojen läänien lakkauttamisen myötä vuonna 1997.

      Yrityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

      Mouhijärvi tuli monelle tutuksi voirasian kyljestä eli Mouhijärven Osuusmeijeristä (MOM), joka toimi Mouhijärvellä noin 90 vuoden ajan. Muita yrityksiä ovat olleet pienehköt sahat ja Häijään Vehnämylly.[5]

      Tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

      Kesäisin Mouhijärvellä järjestetään useita tapahtumia, mm. Suvipäivät, Häijään markkinat[6], Siilinrannan käsityöläismarkkinat ja Otamussillan tanssit. Syksystä kevääseen tansseja järjestetään Häijään Tanssikrouvissa.

      • Dr.Whoo

        Mouhijärvestä sen verran, että siellähän sijaitsee myös tuo paljon mainostamani Herkkujuustola, joka tekee tällä haavaa (Jalasjärveläisen Juustoportin ohella) Suomen parhaat juustot. Vilhot ja muut. Maailmanluokkaa.

        Ja miekö oisin käyttänyt mie sanaa? Emmie muista.


    • edson

      Hyvää huomenta

      Eilen hieno päivä, juniori sitten aviokiikissä. Par'aikaa, just nousseena ja kaks kupposta kaffee juoneena totean, että ei ole nelipyöräkodin voittanutta. Uni maistui- eilen jo 19:30 pehkuihin ja 04:30 ylös.

      Täällähän on keskusteltu väkiluvusta, ilmastosta ja Mouhijärvestä ja Kalliostakin. Ilmasto on niin kompligate, että hiilidioksidi kait vain yksi osa ja tarpeellinen. Väkiluku taas ... jos nykyiset immeiset laitettaisiin Laatokan jäälle, niin jokaiselle olisi neliö tilaa. Joku joskus laski näin.

      Kallio on number one.

      Nyt kokka kohti kotia.

      • Dr.Whoo

        Joo, saattaa olla parikin neliötä tilaa per nuppi Laatokan jäällä, vaikka se tuntuukin äkkiä ajatellen uskomattomalta. Mielenkiintoisia laskelmia.

        Sekin on mielenkiintoista miten erilaisia uhka-arvioita väestönkasvuun liitetään. Linkoloitten mielestä väestön määrä sinänsä on jo niin tuhoon johtava juttu, että populaatiota pitäisi jopa väkivalloin alkaa radikaalisti pienentää. Maltillisempien mielestä maapallolla voisi elää moninkertainenkin määrä ihmisiä.

        Kyse on kai siitä miten pallon resurssit jakaantuvat, WWF:n mukaan tarvittaisiin 4,5 maapallon luonnonvarat, jos koko maailman väestö eläisi kuten keskimääräinen amerikkalainen.

        Se ainakin lienee tilastollinen fakta, että
        Vielä 50 vuotta sitten maapallon väestössä oli 7 lasta jokaista yli 65-vuotiasta kohti, nyt 3 lasta per 65-vuotias. Eli rankkaa tulee olemaan vanhuksista huolehtiminen.

        Että tämmöisiä juhannusfunteerauksia kahvikupin ääreltä. Hyvää Jussia vaan.


    • edson

      Jussiapa Jussia, sitä samaa.

      Minusta surkeinta koko maapallon huushollissa on se, että liian moni laji taistelee viimeisimmillään. Tilaa ei niillä ole, lokerot kutistuvat tai häviävät kokonaan. Ihminen sopeutuu johonkin määrään asti, mutta kasvit ja eläimet ovat varmaan helisemässä.

      Jotenkin me "vanhukset", me saamme olla 1. kiitollisia rauhan ajoista. 2. saimme töitä, joko hantti tai ammattitöitä huomattavasti helpommin aikoinaan kuin nuoriso nykyään. 3. meillä ei pitäisi olla varaa vaatia eläkkeellä olessamme liikoja, voisimme jopa kutistaa ainakin osaa eläkeläisten eläkkeistä. Kun ei se mene niin, että me olemme maksaneet itsellemme eläkkeitä, paitsi yksityiseläkkeitä. Meidän maksamia eläkkeitähän käytettiin silloisten eläkeläisten eläkkeisiin. Me sodan jälkeen ja hieman ennen sotaa syntyneet napisemme joskus liikoja.

      • Dr.Whoo

        Niin, juuri siitä vinoutuvasta ikäjakaumasta, eli huonosta "huoltosuhteesta" on kyse. Eli kuinka monta työikäistä on per eläkeläinen. Tää huoltosuhdehan huononee koko ajan suomessakin.

        Meillä tosin ainakaan tällä hetkellä eläkeläisillä ei pitäisi olla suurta huolta eläkkeiden suhteen, koska eläkerahastot ovat pullollaan.

        Edsonin ja Wolden kroisosmaiset eläkkeetkin saadaan helposti maksuun...


    • Dr.Whoo

      Aah, Siikliä ja Vestaa kohta pöydässä. Mitä muuta sitä muka tarvitaan täydelliseen juhannusateriaan?

    • Wolde

      Ny on taas esitetty niin paljon pohdittavaa, että tässähän menee juhannusyö pelkkään kommentointiin, jos jaksoopi.

      Mulla kävi onneton tuuri, sillä kävin tuossa viimeis ostoksilla isossa Kaaren Prismassa tavoitteen ostaa loppuneen Tilli Vestan tilalle uutta, mutta niinpä kävi että ei ollut enää Tilli Vestaa vaan jouduin turvautumaan köyhien (siis työssä käyvien) lajikkeisiin joita muuten pitäisi itse pakolaisten ruokana eli ostamaan Abban sipulisilliä ja Ahti tillisilliä.

      Ei siis ole odotettavissa mitään normaalin Juhannuksen makuelämyksiä ny!

      Tosin ostin hiukan mäti ja savukalatahnoja murheeseen. Matkalla koloon tarttui taas Vivistä pizza Quattro Stagione kassiin. Se katosikin suihin sassiin.

    • Woldemort

      En ole vielä edes päässyt niin pitkälle että olisin esittämässä omia mielipiteitäni väestöistä ja eläkkeistä etc. mutta meidän kotikulman sanomissa oli tällänen testi. Kattokeepas minkä prosentin saatte. Nyt on pakko myöntää, että pärjäsin maahisjutuissa aika heikosti ja tuli vaan 62% kun normaalisti kaikista älykkyystesteistä saan 107% Venäjän vaalien kannatuskulkujen tapaan.
      http://bot.fi/1zzg

      • edson

        Se on semmonen juttu että Hitlerillä oli omat suojajoukkonsa ja siis tuloksen mukaisesti .... hitto, luulin taas enmmän kuin tiesin. 47 % ja hitto, olen omien sanojeni mukaan ollut muka kansan perinteistä kiinnostunut.


    • Woldemortens

      Älyn lisääntyessä kohden keskiyötä niin voi jo ottaa kantaa globaaliin väestöön.
      Oikealla hoitamisella mahdollisesti selviämme nykyisellä väestömäärällä mutta itsekin epäilen, että se on tilapäisväkiluku ja koko planeetan väkimäärän on palattava 2-3 miljardin tasoon jatkuvaan menestymiseen. Eli meitä taitaa olla luokkaa 5 miljardia liikaa tällä hetkellä. Siinä suhteessa näen asian ikuisuuteen suhteutettuna kuten kalastaja. Väestön tasaamisen keinoista en taida olla ihan samaa mieltä vaan suosisin luonmnollista väestön laskua.
      Tällä hetkellä johtuen siitä miten olemme vanhuudenturvamme teknisesti organisoineet eräissä maapallon osissa on pulaa lapsista ja eräissä toisissa taas ei vaan niitä on enemmän kuin ehditään kasvattaa maissia ja bataattia niiden suihin.

      Tämä huoltosuhdeongelma ei esiinny esimerkiksi Persianlahden maissa sillä niihin tuodaan koko ajan nuorta väestöä töihin rahoittamaan alkuväestön elämä ja vanhuus. Tuo väestö tuodaan kaiken lisäksi niin että sen on lähdettävä työiän päättyessä takaisin omaan maahansa. Kansalaisuuksia ei myönnetä ja työlupa on voimassa 3 vuotta kerrallaan, Siis miljoonat kehitysmaiden ihmiset eivät olekaan pakolaisia vaan tekevät laillisesti töitä pienellä palkalla mutta paljon paremmalla kuin kotimaassaan ja sitten poistuvat hyvin tienanneina eläkkeelle omaan halpaan maahansa. Tällaisten kanssa minäkin tein siellä töitä sen seitsemäntoista vuotta ja kaikki olivat ihan tyytyväisiä.

      Meilläkin voitaisiin toimia samalla tavalla kaikkien tyydytykseksi mutta meillä on väkeä, jotka katsovat että tulijoiden on saatava sama palkka ja samat oikeudet. Persianlahden arabimaat eivät asiaa noin näe eivätkä sinne laillisesti tulevat omasta mielestään onnekkaat sitä edes vaadi. Meillä jopa tällaisen onnellisen järjestelyn ajattelukin on kielletty.

      • edson

        "Tuo väestö tuodaan kaiken lisäksi niin että sen on lähdettävä työiän päättyessä takaisin omaan maahansa."

        Ja kaikki nämä työmuurahaiset tyytyväisiä ja onnellisia ? Epäilen vahvasti, ellen sitten katso asiaa "väärin". Nimittäin tuota noin. Luulisi, että ihminen on onnellisimmillaan, kun saa tehdä työtä lähellä perhettään, viettä elämää niin, että vapaa-aika ja työaika ja perheen läsnäolo sulassa sovussa sopivat saman vuorokauden sisään, ainakin suunnilleen, sillä onhan myös matkatöitä, missä mies/nainen voi olla kotoaan pois vuodessa monet vuorokaudet.


      • Dr.Whoo

        Niin, tässähän pitää taas selvästi erottaa työperäinen maahanmuutto, josta Wolden esimerkissä on enemmän kyse, ja sitten pakolaismaahanmuutto, jossa maahantulon perusteena on turvapaikan etsiminen. Turvapaikan tarkoitus on olla määräaikainen, jos se myönnetään.

        Ruotsissa, pakolaisten kultamaassa pakolaisista työllistyy kahden vuoden oleskelun jälkeen vain n. 10 %. En tähän hätään löytänyt vastaava tilastoa suomesta, mutta käsittääkseni hyvin samanlainen on tilanne.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Niin, tässähän pitää taas selvästi erottaa työperäinen maahanmuutto, josta Wolden esimerkissä on enemmän kyse, ja sitten pakolaismaahanmuutto, jossa maahantulon perusteena on turvapaikan etsiminen. Turvapaikan tarkoitus on olla määräaikainen, jos se myönnetään.

        Ruotsissa, pakolaisten kultamaassa pakolaisista työllistyy kahden vuoden oleskelun jälkeen vain n. 10 %. En tähän hätään löytänyt vastaava tilastoa suomesta, mutta käsittääkseni hyvin samanlainen on tilanne.

        "Niin, tässähän pitää taas selvästi erottaa työperäinen maahanmuutto"

        Kyl kyl, mutta eikös tuo wolden juttu siis mennyt niin, että duuniin tänne vaan ja sitten hus hus, kun vanhenet. Eli työpräinen maahanmuutto sallitaan ihmisen sille ajanjaksolle, kun jaksaa raataa orjan lailla ja sitten menolippu eli koipi eli saappaanjälki perseeseen.


    • Woldemort

      Nyt kun olemme tällä puolella yökelloa niin olen jo päässyt miettimään meitä eläkeläisiä. (Ei siis aktiivijohtajaa, Lännen miestä joka joutuu vielä otsa hiessä puurtamaan jotta saisi siiklin ja vestan nenänsä eteen ja edes vähän eläkettä)

      Minähän tunnetusti maailmaa oikeasti nähneenä ja kokeneena, eri systeemeissä meloneena olen kriittinen monta hallintoa ja hallinnanalaamme kohtaan. En siksi että asiat olisivat huonosti vaan ainoastaan siksi että ne voisivat olla niin helposti niin paljon paremmin ja samalla eläminen nuoremmillekin hauskempaa.

      Eläkkeitämme ainakaan omastani en ole koskaan valittanut vaikka senkään bruttomäärä ei suureksi muodostunut kun pöllyttelin ne maksuvuodet tuolla ulkomailla ja paikoissa missä ei eläkkeitä maksettu tai kertynyt. Tiesin kuitenkin koko ajan, että ennen varsinaista ulkomaille sijoittumistani olin jo tienannut niin hyvin ja maksanut eläkkeitä niin paljon, että vaikka en viimeiseen 20 vuoteen olisi eläkemaksuja kerryttänyt niin elämiseen kohtuullinen eläke oli jo varma. Eläkkeellä, sen jälkeen kuin siihen sopeutuu ja on hoitanut muun taloutensa velattomaksi ja vähän niihin "tyynytäytteisiin" ei mitään hirmuisen suurta kuukausituloa tarvi ja erinomaisesti pärjää. Siihen sopii erinomaisesti se kansanviisaus että ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot.

      On toki selvää, että jos joutuu kansaneläkkeellä tai hyvin pienellä työeläkkeellä tulemaan toimeen mitä varsin moni joutuu niin kyllä raha on tiukassa eikä kyllä asuta Kalliossa silloin ainakaan vuokralla. Tosin Helsingin alueella ei kansaneläkeläinen pärjää vuokralla ilman sosiaaltoimistoa mitenkään. Niin ovat muusta maasta poikkeavan korkeat Hesan vuokrat ja ihan omistusasumisen kulutkin. Silloin on valittava mahdollisuuksien mukaan asua paikassa missä tulee noissa peruskuluissa paljon halvemmalla toimeen eli jossain provinssissa mitä maassamme riittää moneen suuntaan ja maisemaan,

      Minäkin voisin pudottaa asumiskulujani muutaman sataa euroa kuussa jos haluaisin muuttaa vaikka Lappeenrantaan, vielä halvemmasta kaupungista puhumattakaan. Jos olisi pakko säästää niin Pollestakin voisi luopua vaan nyt ei halua kun on varaa pitää sitä ja ruokkiakin. Sekin pudottaisi kuukausikuluja parisen sataa euroa ja siten olisi helposti 500 euroa lisää käytössä mutta mihin? Ei sitä jaksa syödäkään vaikka kuinka vestaa ja stiltonia haukkaisi Fazerin kaurasämpylöiden päällä.

      Kun katselee meidän keskieläkettä niin sillä jo tulee Hesassa toimeen hyvin jos ei ole uhkapelaaja. Muualla maassa keskieläkkeellämme pärjää takuulla enemmän kuin eläkeläisenä mihinkään enempään pystyisi.

      Se miten käy nuorisomme tulevaisuuden eläkkeiden ellei systeemille löydy uusia maksajia tarpeeksi on kyllä perusteltu huoli. Siksi olisi aiheellista kyetä ratkaisemaan tuo aktiivityötä tekevin ja siinä iässä olevien maan asukkaiden määrä ja vaihtuvuus. Meillä kun ei ole Norjaan verrattavia öljystä kerättyjä rahastoja joilla voi elättää kansaa vaikka minkä ikäisinä tai jopa työhaluttomina. Mutta tämä on politiikan ydintä ja siinä mielestäni kansakuntamme on kohtalaisen putkinäköistä ja huonoja suunnistajia eli eivät löydä edes putkesta ulos. Mutta jahka saamme seuraavan Varjohallitus 1 ketjun käyntiin niin voimme ryhtyä urakalla pohtimaan miten maa saadaan paremmalle, siis vieläkin paremmalle jalalle

      • edson

        Hyvää pohdintaa, mutta ...

        Keskieläke noin 1630 € vuonna 2017. Mistä helekutista tuo keskieläke noin suureksi nousee? Pakko olla joitain todella suuria eläkkeitä, sillä paljon on myös sellaisia, jotka tehneet koko elämänsä töitä. Paitsi silloin, kun hoitivat lapsia kotona monet vuodet, paitsi silloin, kun eivät vielä kuuluneet työeläkelainsäädännön piiriin, koska sitä ei ollut, paitsi silloin, kun nauttivat ehkä työstään yrittäjinä, mutta eivät kerta kaikkiaan vaan pystyneet maksamaan omaa eläkettään kunnolla.

        Mä en valita, sillä itse olen eläkkeeni suuruuden omalla toimillani "pilannut". Mutta esimerkiksi kumppani, joka koko elämänsä tehnyt duunii, niin ei juurikaan paljon enempää saa ja heti muuten verottajakin on "kimpussa" että so so, jotain kohtuutta seään ja rapsasee prosenttinsa peliin.

        Minä tiesin jo 1988, kuinka minun käy ja 1997 sitten vasta muutimme maalle juuri tuon takia, tuon tulevaisuuden hallitsemiseksi paremmin. Kumma juttu, olen onnellinen ja jos voitan lotossa, niin varmaan en muuta mihinkään täältä, mutta Epsaniassa tai Portugalissa on linna mitä putsplankkaa ja hoitaa ne "paska"hommat ja minä saan sitten vähentää niitä kuluja kotitalousvähennyksen avulla. Tosin veroprosenttini on 0-1%, mutta samat rikesakot maksan ylpeänä kuin muutkin.

        Ainoa ero on siinä, että niitä "paska"hommia tekevä saa tuoda linnaani sen perheensä ja sukulaisiakin asumaan, jos vaan Epsanian hallitus suvaitsee ja suvaoitseehan se, sillä kovan duunin tekijöillähän, "paperittomilla", se pelaa nykyisinkin.

        Ny kaffee nassuun ja ...tänään kierros turistien luo, sillä tiemme varrella joka mökissä soi bluus


    • Dr.Whoo

      Hiisi vieköön, näin aamutuimaan sain maahistestissä tulokseksi vain 75 prosenttia, eli 6/8. Pesin siis kuitenkin Wolden suvereenisti.

      Tänään olen jo viritellyt ulkogrillia valmiiksi, tosin ennusteen mukaan sataa koko päivän. Foregan ja Ilmatieteenlaitoksen ennusteet menevät kylläkin nykyjänsä useammin kepulleen kuin kohilleen. Amerikkalainen sääennustaja AccuWeather tietää paljon täsmällisemmin meidän takapihan sään.

      • edson

        Kun katson sään, niin menen Ylen uutissivuille ja sieltä säähän. Miten olen sitten tyytyväinen lähituntien ennusteisiin? Koska ne aika hyvin tuntuvat pitävän paikkansa. Tänään vasta, eiku vihta, klo 19:00 20 prosentin varmuudella pari vesitippaa.

        Olen saanut tehtäväkseni savustaa lohen ja sitten hakea kellarista pieniä perunoita, pestä ne ja halkaista ja laittaa ne siihen aluslevylle, mihin tippuu lohen rasvaa. Toki hieman lisään siihen voita. Kumppani hakee salaatit. En tiedä, ehdinkö tehdä kaiken tämän. Jumal'auta, järvessäkin olis ainakin haukee, mutta tässä sitä vaan ...

        Saimme 22.6 maistaa isäntäväen järjestämillä hiljaisilla hääjuhlilla isännän vokkaamaa seka- sitä ja tätä. Hyvää. Joukossa jotain raakamakkaraa, lihoja ja vokissa kypsynyttä riisiä ja ja ja hitto jotain vihreetäkin. Mä söin kaks annosta.

        Muurikan kaasupoltin lämmitti isoa, korkealaitaista vokki ...sellasta, mutta se olikin alumiininen ja paloi helposti "pohjaan". Systeemi näytti kuitenkin hyvältä ja jos polttimen päällä olisi ollut iso valurautainen sellainen, niin olisi saattanut pelittää paremmin.

        Olemme miettineen matkalle jotain vastaavaa, sillä on se kiva tehä ulkona jotain rasvaista ja räiskyvää paitti että olisi se kiva mennä valmiiseen pöytäänkin


      • Dr.Whoo

      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Ootkos kokeillut tehdä nuotiossa tai grillissä loimulohta? Onnistuu kyllä ihan hyvin. Vielä kun valelee lohen konjamiinilla ennen loimotusta niin a vot.

        http://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000000946652.html

        Tuosta loimulohesta minulla ei ole edes makukokemuksia ja se johtuu ennakkoluuloistani eli en näe siinä kypsentämistavassa mitään ekstraa. Työmäärä vain lisääntyy kaikkine puisine alustoineen ja tappineen ja reikineen.

        Olen tyyppi suomalainen. Tai no, mistä minä tyypit tiedän, mutta viimeistään tässä vaiheessa, kun makuaisti on mitä on, samoin kuin hajuaisti, niin katson parhaakseni kuunnella vatsani kertomusta täyttymyksestään. Juu ja sen verran vaan kirjoista "maustetietoa", että tietää noin suunnilleen ravintoarvot ja muut hivenet ja vitamiinit.


    • edson

      AccuWeather tuntui mielenkiintoiselta. Kunhan etsin vielä ne celsiukset.

      Asiasta toiseen. Ajattelin ryhtyä puhelimella pysäköijäksi, paitti että en kyllä maksa kuukaudessa perusmaksua jotain 5-6 ekua. Jos oikein lueskelin niitä mainoksia.

      Kuulemma pystyy pitkittämään maksullisella kahden tunnin parkkipaikallakin oloaan ilman auton siirtoa vain veivaamalla kännykästä lisäaikaa eli lisämaksua tietty samalla. Lappuliisakaan ei sakota, kolikot eivät kuluta mittatilauspuvun housun taskuja. No seteleitähän vain minulla muutenkin :).

      • Dr.Whoo

        Tä, mitä perusmaksua, mulla on ollut ParkMann jo vaikka kuinka kauan. Toimii todella hienosti ja maksamaan joutuu vain sekunnilleen pysäköimästään ajasta 10 % pysäköintimaksun hinnasta 0.35 € /per pysäköinti. Käytännössä yleensä halvempi parkkeeraus kuin laittamalla rahaa mittariin, koska silloin maksetaan etukäteen ja yleensä "varmuuden vuoksi" yli tarpeen.

        Eli siis ParkManilla voi pysäköidä maksimiajan mitä paikalla saa olla, veloitus on sitten vain siihen asti kunnes katkaisee parkkerauksen sovelluksesta. Jos ei muista katkaista, sitten menee maksu paikan maksimiajalta.


      • Dr.Whoo

        Ja lisään vielä, että ParkMann käyttää puhelimen paikkannusta, joten se tietää missä ollaan ja osaa myös kertoa onko sovellus käytössä kyseisellä alueella. Osaapa sovellus antaa jopa tietoja lähiympäristön vapaista parkkipaikoista.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Ja lisään vielä, että ParkMann käyttää puhelimen paikkannusta, joten se tietää missä ollaan ja osaa myös kertoa onko sovellus käytössä kyseisellä alueella. Osaapa sovellus antaa jopa tietoja lähiympäristön vapaista parkkipaikoista.

        Joo, luin tuosta ParkMannista ja ... mutta pitääkös se olla luotollinen se kortti. No totta kait juu. Ei muuta kuin pankkiin ja tehdä omasta elektron visasta luotollinen kortti. Sit mä paan elämän risaseks. Ja luottolaitos minut rautoihin.

        Luulis, että tavallinenkin visa elektron riittäis ja kerran kuussa vaikkapa puhelimeen hälytys ja tunnusluvuilla sitten maksut.


      • Dr.Whoo

        Juu, luattokortilla maksu, tulee sitten kerran kuussa kuten muutkin Visa laskut. Tost Visa elektroonist en tiiä mittää, eiks se oo jokin nuarten kortti?

        Kylhän meidän tapaisilla porhoilla ny kaikki kortit pittää muutenkin olla..


    • Dr.Whoo
    • Moldewort

      Mulla ei kyllä oo kaikkia kortteja. Mut Visa Electron ja Mastercard on sekä Ajokortti, Sote kortti, matkavakuutuskortti, ja muutamia muitakin turhakortteja kuten Tallink-Siljan Club One kortti yhden mainitakseni.
      ParkManeja aidosti inhoan ja lakkauttaisin yksityisen parkkisakotus ja rahankeräystoiminnan kokonaan jos olisin se diktaattori. ParkManiin maksan tarvittaessa joko kolikoilla jos kolikkomaatti löytyy tai Visa elektronilla jos ei löydy.
      Kännykällä en toimita mitään muuta asiaa kuin tekstiviestejä ja aivan aidossa hätätilanteessa saatan puhuakin sen kautta. Minulla onkin vain tavallinen kapula päivittäiskäytössä ja Älykänny kylläkin toimintavalmis mutta avattuna vain matkakäytössä milloin ei ole mahdollista kaivaa läppäriä esiin. Viime kuussa älykännykän laskutus aktiivista puhelin toiminnasta oli noin 0.35 euroa perusnettimaksun lisäksi

      • Dr.Whoo

        "ParkManeja aidosti inhoan"

        No tota, kuten tossa kerroin, ParkMann on puhelinsovellus jolla voi maksaa parkkimaksun paljon kätevämmin kuin kolikoilla, joita ei useinkaan edes ole mukana kun niitä tarvittis. Lisäksi sovelluksella maksaminen on käytännössä jopa edullisempaa. Sen maksut on mahdollista hoitaa vain luottokortilla.

        Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta olen samaa mieltä.


    • edson

      Minäpäs katon, ventatkaas

      viinakortti
      ostokortti, vielä jäljellä 2 kg vehnäjauhoja ja suolaa
      pelikortti
      ...
      ...
      ja sit koht parkkikortti, vaikka en parkkeeraiskaan. Enhän leivokkaan, vaikka on ostokupongilla jauhoja.

      Ne ärsyttävimmät sanat, artikeli, niihin pitää tutustua rauhassa. Nopeasti jostain sieltä jonkun huomasin sanoneen, että ärsytys on monesti kiinni vain kuulijan korvasta. Sittenhän on näitä maaliman puhtaimman sävelkorvan omaavia, joiden oma narskuva ääni ja märehtiminen on minua kyllä rasittanut aina. Ammuu ammuu

    • Dr.Whoo

      Ja tässä helppo testi juhannuksen ratoksi.
      Parissa kohtaa kyllä piti miettiä luvattoman kauan.

      http://www.is.fi/viihde/art-2000005266065.html

      Ja tässä tulos:

      Tuloksesi: 15 / 15
      Käsittämättömän tarkka suoritus!

      Tähän ei ole moni pystynyt, onnittelut!

      • edson

        Kahteen tuskastuin ja nehän eivät sitten ratkeneet edes säkällä. Siitä huolimatta kehuivat tarkaksi suoritukseksi.

        Muutamissa kuitenkin aika nopeasti näki sen poikkeavan.

        Meillä eilen olikin kivaa, kun ratkaistiin yhtä sanaristikkoa naapurin rouvan kanssa. Keskustelu poukkoili sanojen etsimisen johdosta tai ihan ilmankin sinne sun tänne.


    • Woldemort

      Tuloksesi: 14 / 15

      Käsittämättömän tarkka suoritus!
      Tähän ei ole moni pystynyt, onnittelut!

      On näemmä lähes 73 vuotiaan erottelukyky jo sen verran heikentynyt että ei pärjää työssä käyville vaikka käsittämättömän tarkka olikin.

      On pakko myöntää, että ei tätä olisi saanut millään 3 sekuntia per kuva rajoituksella läpi vaan muutama tapaus vaati ihan oikeasti silmän siristelyä. Ei näemmä tule ikä yksinään.

      Sattui vielä pahaan aikaan testattavaksi kun olin juuri viimeistellyt sillien laatutestit ja saanut ne tähän paremmuusjärjestykseen:

      Ylivoimainen ykkönen Vestan sillit
      sitten tässä järjestyksessä: Ahti, Abba, OBoy, Lidlin sillit, Rainbow sillit. K sillejä "Pirkkana" ei ollut testissä

      Katsoin juhannusajan parhaaksi sillien viimeistelytestiajaksi. Testissä käytettiin varhaisperunaa, Keitettyjä Omega muna siivuja ja Fazerin kaurasämpylöitä alustoina.

      Paras kokonaisyhdistelmä oli Vestan Tillisilli kaurasämpyläsiivu ja omegamunasiivu sen päällä alustalla. Voidaan varmuudella suositella joko rapulaiselle tai ilmaan!

      Tämän jälkeen on yritettävä saada käsiinsä savustettuja nahkiaisia jotta kulinaria laajenisi.
      Niitä kuulemma on siellä Porin maisemien joissa? Eller hyr John Wayne!

    • Dr.Whoo

      Jos en väärin muista, joskus kymmenen vuotta siitten nahkiaisia yritettiin istuttaa Aurajokeenkin, sittemminen en oo kuullu asiasta mittään.

      Tunnustan, etten oo mokomia matoja edes maistannu, vaik kuulemma hyviä ovat.

      Ja täs sitten seuraava testi. Miulle heti täyet pisteet tästäkkii.

      http://bot.fi/200j

    • Dr.Whoo

      Ja tänään sitten vormuloissa maaliin tullaan järjestyksessä: Hamilttoni, Vetteli, Verstappeni, Bottas, Räikköne.

      • Kielipualiali

        Tuohon savonmuan kiäleen en sekunteja tuhlannut ja siksi tulkii vuan 9/10. Itse asiassa savo ei ole kiäli vuan murre. Raum o kiäl!


      • Dr.Whoo

        No Raum o sivistyskiäl niinko Turkuki. Savo on muuten vuan haaska murre.

        Noista silleistä vielä, että oman analyysini mukaan Boy sillin matjes versio on peräti parempaa kuin Vestan matjes. Boykin on ruotsalaisen Orklan sillejä.

        Eilen oli pöydässä myös Arielle merkkisiä perunoita. Erittäin hyvä peruna, Siiklin veroista (melkein).


    • Woldemort

      Silleistä vielä puheenollen niin kaikki nämä sillithän ovat joko norjalasten Orkla tuotetta, purkitettu joko Ruotsissa tai Suomessa kuten Vesta ihan Turkusess´.
      Suurin analyysiero onkin itse asiassa taas kerran matemaattinen , eli Vestan palat ovat selvästi pienempiä kuin muiden jolloin se tarkoittaa sitä, että niissä on palaan painoon nähden eniten maustumis ja marinoitumis pinta alaa. Tämä tietysti vaatii navigaatiotrigonometrian osaamista negatiivisine logaritmeineen kuten versini ja haversini. Tämähän on taas meikäläisen suvereenissa hallinnassa kuten kemiakin eli ne marinaadit.
      Kun sillipalat ovat suuria kuten Liidelin Nauticassa ja yllättäen myös Abban ns. laatusilleissä niin marinoituminen hidastuu, heikkenee ja lopputulos on se pikavalmistetun tai teollisen tuntu
      OBoynkin palat ovat niitä isoja paloja. Ahdin taas jonkin verran keskikokoisia
      Näin analysoi aito makutieteen ”dosentti” eikä mikään tavallinen päivystävä lausuntomaattidosentti tai se naapurimaahan paennut sille tuoksuva dosentti.

      Maalaisasumiseen palaan vielä myöhemmin. Siihen minua innoittaa juuri Lahden tiellä tekemäni havainto, että kaikki ovat näemmä palaamassa tai pyrkimässä tänne "Kallioon"

      • Dr.Whoo

        On vielä otettava huomioon, että jos matjes-silleistä puhutaan, niin ainakin periaatteessa siihen pitäisi käyttää kutematonta silliä. Mitä merkitystä sillä sitten on, on eri asia.

        Mutta on aika sekava vormulakisa, ennusteeni meni päin peetä.


    • edson

      Tässä maalla elävä nahkiainen

      http://bot.fi/2011

      Ihan portaiden jjuurelta poimittavaksi. Vai ootte te vielä sillien kimpussa. Vormulat näin uutisista ja meinaan katsoa sen lyhennelmän kuiteski, sillä äkkiä katsoen toi Bottas teki alussa hieman etenkö sanoisi Räikköselle ja se Hamiltonin jarrutus ja Vettelin peräänajo oli kans vähän juu.

      Mansikat saaneet suojaverkkonsa, junioria on päässy halimaan ja miniää kans. Ja lapsenlapset tulevat huomenna.

    • Woldemort

      Tämä maalaisasuminen tuli todella mieleeni kun ajelin siinä Lahden motarilla kotio päin kolon suuntaan ja kaikki tuntuivat nyt ajavan juuri samaan suuntaan eikä kokkoja polttelemaan jonnekin lammen rannoille.
      Siinä ensimmäisenä tuli mieleen kaikkien teiden johtavan Roomaan eli maailman keskukseen ja Kallion ajavan täällä Rooman paikkaa! Sitten ajatus liikahti tunnetulla ajatuksen nopeudella ihan maalle eli Kuhmoisiin ja alkoi ajattelemaan, että jos vaikka sulan veden ja lehtien kasvun aikaan siellä onkin kiva grillailla, ajella traktorilla, potkia pakureita ja vaan norkoilla vaikka oman golf kenttänsä nurkilla aurinkoa ottamassa, niin miten ihmeessä siellä voi elää talvella? Ketään muita kuin kettuja ja supikoiria, jokin satunnainen karhu ja hirvi ovat vaan seurana. Kaikki on kolme metriä lumen alla. Mahdollisesti ei ole edes töpseliä mistä ottaisi sähvöä mahottoman tarpeellisiin laitteisiin kuten ”äly”kännykkään. Pitää osa kesästä käyttää päreiden keräämiseen hehtokaupalla ja kaataa koivua takkaan ja kamiinaan jotta sais jotenkin pysyttyä lämpimänä siellä korven huminassa. Jotenkin pitäis säilötyistä ruisjauhoista ja kuivahiivasta saada leipääkin leivottua ja riistaa pannuun tiristettyä. Perunat ja nauriithan luonnostaan viihtyy ja säilyy sellaisissa oloissa kunhan on metrin maakerros säilytyspaikan ympärillä!
      Siitä heti ajatus siirtyi pikkuruiseen maalaiskaupunkiin kuten Turku missä kaikki on edelliseen ja oikeaan kaupunkiin verrattuna jotenkin puoliksi. On töpseleitä, Puut ja riista puuttuu. On taloja joissa on juokseva vesikin. Kaikki ei ole lumen peitossa vaan ihmisiä nähdään lapioimassa katuja auki satunnaisille kulkuneuvoille. Ravintoloitakin on minne rikkaimmat yrittäjät iltaisin kokoontuvat jyypiskelemään ja hoilaamaan. Siellä sentään on naapureitakin vaikkakin harvakseltaan Joku yhdel pualel jokke joku toisel!
      Miten sellasis paikois oikke selviää talven yli ja mitäs jos haluais seurustella mutte ihmiste kans?
      Meil Rooman Kallios on pizzerioitakin. Joka talos sähkö. Sinnemäki hoitaa et kadut on auki ja hiekas.
      Se on hyvä ihminen ja kaupunkilainen se Sinnemäki. Se istuu asuntorahoituspankin hallitukses ja tahtoo ettei olis ollenkaan luusereiden vuokra-asuntoja eli pelkkää hyvää kaikille kansalle. Kaupungin etuja sekin, eller hyr?
      Tämän verran nyt nopeita ajatuksia maalaiselä’mästä verrattuna kauipunkielämään eri vuodenaikoina. Jahka saamme Varjohallitus ! ketjun kohta aiki niin sitten vasta lammekin maan aasioita kuntoon laittamaan ja säälittä.

      ps. Sillit saavat nyt jäädä ja siirrymme muihin aiheisiin. Seuraavaan juhannukseen mennessä vanhat sillijutut ovat jo unohtuneet ja voimme toistaa niitä hiukan eri sillejä vertaillen.

      • edson

        Hih hih, Topelius vauhdissa.

        Kylä talvi on parasta aikaa, horrostaa. Kevät taas suunnitella, kesä menee äkkiä ja onneksi syksy tulee ja horroskausi lähestyy. Esimerkiksi ensi talvena matkustan syksyn matkan moneen kertaan, katon filmit ja muistiinpanot ja opettelen kiroamaan saksaksi. Tai no.

        Sähkö tulee töpselistä, vesi kraanasta ja hellalla kiehuu bambin perslihakset tai ohiammuttu jänö. Kavereita näkee harvasepäivä, ku avaa skypen. Paskat, liian vähän kavereita ja niil ei oo skypee niil harvoilkaan, täytyy ryhtyy kirjeenvaihtoon vaik Uuteen Seelantiin ja Afrikkaaan jonkun aboriginellin kaa.

        Sinnemäest en tiijä muuta ku ... mut ootan jo herkeämättä Varjohallituksen syntyä, ja luenkin Terijoen hallituksen hallitusohjelman ulkoo

        http://bot.fi/201g


    • edson

      Näin kastikkeen teko-ohjeen

      Sardilleja pikku tynnyriin ja suolaa. Annetaan olla jotakuinkin kauan. Kansi auki ja liemi pois ja kannelliseen astiaan aurinkoon jotakuinkin kauan happanemaan eli käymään. Tulee italialaisen mukaan mainiota kastiketta moneen tarkoitukseen.

    • Dr.Whoo
      • Woldemort

        Hyvä on että olit rehellinen ja tunnustit nuoruuden harharetket Meilahdessa!


    • edson

      Olen huomaavinani, että sekä merimies että "erimies" ovat siis molemmat ensin harharetkeilleet Helsingissä ja sitten toinen palannut kipinkapin, toinen taas asuu työläiskorttelin sinivalkoisessa kuplassa.

      Olen myös rehellisesti huomannut, että työläiskorttelissa syntyneenä en omasta syystäni joutunut muuttamaan tulevaan kultahammaskukkulaan. Rankahkon elämänkulun lapsuuden kirkassilmäisyydestä karttakepin johdattamana kapatalismin kautta rukkasväen ymmärrykseen ja vihdoin viimein sisäiseen rauhattomaan utopiaan ... voin vain todeta, että löysin mullan, madot, puut sun muut. Ja ihannoiden katselen niitä Italian pieniä kukkalan reunalla olevia kyliä, missä ihmisille riittää se elo siinä kylässä. Tuohon en pysty, vaikka pienellä kukkulalla asunkin.

      Ja helvetia sentään, haluavat jotkut moottoriteiltä pois nopeusrajoitukset. Onneksi 70 % hyväksyvät nykyiset rajoitukset.

      • Dr.Whoo

        No minäkin olen työläisperheen lapsi, köyhän ja moniongelmaisen työläisperheen lapsi.
        En siis todellakaan ole syntynyt kultalusikka suussa, ruostunut peltilusikka korkeintaan.
        Sisaruksistani ainoana olen selvinnyt jotenkuten kohtuullisesti elämässäni.

        Muttapa nuo motoritienopeudet. Kunhan nyt ajettaisiin edes nykyisiä sallittuja nopeuksia, joskus on vähän vaikeaa käsittää noita hitaasti ajavia pitkiä letkoja. Tottakai raskas- ynnä muu rajoitetulla nopeudella ajava liikenne ajaa hitaasti, mutta miksi sitten niin monet henkilöautotkin jäävät noihin letkoihin. No, motoritiellä pääsee tietysti helposti ohi vasenta kaistaa. Joskus vain tuntuu, että osa porukasta on ihan pihalla todellisen nopeutensa suhteen. Kaikki eivät ole ilmeisesti koskaan kuulleetkaan että auton mittari voi näyttää jopa 10% enemmän kuin todellinen nopeus. Ja osa porukasta, kuten minä ajaa navigaattorin täsmälleen oikean nopeusnäyttämän mukaan. Lisäksi monet tietävät, että on olemassa valvontatoleranssi, eli ihan pieniin nopeudenylityksiin ei puututa. Sikäli ei ole mitään tarvetta ajaa "varmuuden vuoksi" reilua alinopeutta.

        Ja, heh heh, tää aihe on semmoinen monien keskustelupalstojen kuuma peruna. Varmaa on, että ylläolevan mielipiteen esittämällä saa melkoisen määrän väitteitä mitenkä ei ole olemassa alinopeuksia, kukin saa ajaa kykyjensä mukaisella nopeudella jne jne.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        No minäkin olen työläisperheen lapsi, köyhän ja moniongelmaisen työläisperheen lapsi.
        En siis todellakaan ole syntynyt kultalusikka suussa, ruostunut peltilusikka korkeintaan.
        Sisaruksistani ainoana olen selvinnyt jotenkuten kohtuullisesti elämässäni.

        Muttapa nuo motoritienopeudet. Kunhan nyt ajettaisiin edes nykyisiä sallittuja nopeuksia, joskus on vähän vaikeaa käsittää noita hitaasti ajavia pitkiä letkoja. Tottakai raskas- ynnä muu rajoitetulla nopeudella ajava liikenne ajaa hitaasti, mutta miksi sitten niin monet henkilöautotkin jäävät noihin letkoihin. No, motoritiellä pääsee tietysti helposti ohi vasenta kaistaa. Joskus vain tuntuu, että osa porukasta on ihan pihalla todellisen nopeutensa suhteen. Kaikki eivät ole ilmeisesti koskaan kuulleetkaan että auton mittari voi näyttää jopa 10% enemmän kuin todellinen nopeus. Ja osa porukasta, kuten minä ajaa navigaattorin täsmälleen oikean nopeusnäyttämän mukaan. Lisäksi monet tietävät, että on olemassa valvontatoleranssi, eli ihan pieniin nopeudenylityksiin ei puututa. Sikäli ei ole mitään tarvetta ajaa "varmuuden vuoksi" reilua alinopeutta.

        Ja, heh heh, tää aihe on semmoinen monien keskustelupalstojen kuuma peruna. Varmaa on, että ylläolevan mielipiteen esittämällä saa melkoisen määrän väitteitä mitenkä ei ole olemassa alinopeuksia, kukin saa ajaa kykyjensä mukaisella nopeudella jne jne.

        "Sikäli ei ole mitään tarvetta ajaa "varmuuden vuoksi" reilua alinopeutta."

        Minäpä päätin viime Helsingin reissun jälkeen, että ajan vain auton mittarin mukaista nopeutta ja sehän on niiku sanoit Whoo, todellista nopeutta yliarvostava.

        Ai miksi teen näin? Siksi, että se helevetian valtion kassakone, hillotolppa, välähti kahdeksankympin alueella. Katsoin navin nopeutta ja siis se näytti 86-87 km/h ja tie oli aivan rauhallinen. En maksa enää ainuttakaan rikesakkoa. No tuleehan niitä, vaikka näin päätänkin, ihan epähuomiossakin.

        Vaikka minulla onkin navi, niin täytyisi olla vielä vakionopeuden säädin. Sen asettaisin iliman muuta kahdeksankympin alueelle tasan 80 km/h, sillä alamäessähän se nopeus saattaa hieman nousta.

        Ymmärrän hektisessä ajassa ajavien, autoa työssä tarvitsevien tarpeen liikkua sulavasti, mutta tätä rahastusta en ole ymmärtänyt koskaan. Tää on v***u pilkunnussijoiden maa.

        Rekka on ainut, mitä väistän eli päästän ohi vaikka pysähtyen. Paitti tukkirekkaa.


    • edson

      Ja sitten kun alkaa todella suututtamaan, niin

      Asennutan autoon virran pääkatkaisijan. Pysäköin ruuhka-aikaan aina jalkakäytävälle, huomioiden toki muun liikenteen, paitti fillareita, nokkapelti ylös ja pääkatkaisijasta virta poikki. Jos poliisi tai lappuliisa tulee, niin sanon juuri soittavani hinaukseen. Hinaus on ilimanen, ku on vakuutukset ja pääsee iliman polttoaineen kulutusta (siis luontoystävällisesti) korjaamon pihaan. Siellä sitten virta päälle pärkkele sentään, tätä pilkunnussijoiden maata.

    • Dr.Whoo

      Jos siul on navi, myös kameratolppien varoitukset kannattais ottaa käyttöön. Mulla kilkattaa aina vähän ennen kameraa (tolppaa), aika monelta sakolta on pelastanut.

      Vakionopeudensäädin on yksi parhaista varusteista, en huolisi autoa ilman sitä. Jyrkässä alamäessä saattaa nopeus siitä huolimatta nousta, vaikka se muuten pitää nopeuden täsmälleen asetetun mukaisena. Lisäksi mullakin on mahdollisuus asettaa siihen maksiminopeus, jota ei kai voisi ylittää..en ole kyllä sitä maksimiasetusta koskaan käyttänyt, en edes ihan ymmärrä mitä hiton järkeä siinä on, täytyyhän autolla joka tapauksessa tarvittaessa päästä lujempaa.

      • edson

        Kyllä navi kilkattaa ja jo pitkältä matkalta tiesin sen kameran olemassaolon, mutta kun ei nyt vaan passannut se kaasujalka nousemasta tarpeeksi. Taisin muistella aikaa, jolloin tuollaista ylitystä ei noteerattu mitenkään.

        Mulla on Garmin Drive 61 Europe LMT-S ja se ilmoittaa hauskasti hirvivaaramerkkiä lähestyttäessä : "eläinten tienylityspaikka"

        No ohitustilanteetkin ovat hauskoja, kun pitää tuijottaa navia. Paskan väliä liikenteestä, vaan silmät nopeuslukemissa. Tätä tämä on ollut aina.


    • edson

      Usein saattaa olla, että pilvi sataa. No tässä visa, missä kahta vastausta jäin miettimään.

      http://bot.fi/202p

      • Dr.Whoo

        Ny män vähän arvailuksi, en ole näköjään pilvituntija. Mutta että 8 cm rakeita satanut Hesassa 2014 Juhannuksena? Hengenvaarallinen kaupunki.


    • Woldemortens

      "Hyvä! Pilvien liikkeet ja toiminta ovat sinulle tuttuja."
      Olisikin ollut sikamaista jos ei vanha (ikivanha) merikapteeni ja monien pilvien näkijä ja jopa opistossa säätiedettä oppiaineena lukenut olisi vähintäin tuota lausuntoa tienannut.
      Pieleen meni vain Suomen aurinkoisin paikkakunta miksi valitsin >Utin mutta sehän olikin vain Suomen kesälämpimin paikka. Ei kannattanut "kotiinpäin veto"

      • Dr.Whoo

        Niin, ja oppii sitä pilvet tuntemaan, kun pitkänä näkee ne lähempää..


    • Moldewort

      Tuota en kyllä tullut ajatelleeksikaan, mutta sehän on aivan totta. Hyvä että jossain sentään pärjäsin työssä käyviä paremmin enkä pelkästään loistavasti!
      Eikös ole ihmeellistä mikä määrä maailmankaikkeuden tietoa on sattunut hikiseen kolmen kirjoittajan koplan omaisuudeksi keskittymään.

      Siinä näkee, että äly, tieto ja reaktiokyky ja näköerottelukyky eivät lähtö perheestä riipu, vaan ne joko ovat tai eivät ole yksilöllä. Kaiken lisäksi jokaisella on alunperinkin vapaa valinta kiinnostavatko asiat vai eivät. Esimerkiksi sijoittajia ja pankkiireja kiinnostaa vain niinkin yksinkertainen asia kuin rahan moninkertaistaminen, ei juuri kopiointia kaksisempaa vaikeusastetta jos siihen vaan keskittyy. Mutta kukapa nyt niin yksinkertaiseen asiaan kuin rahan lisääminen keskittyisi paitsi jos ei muuta opi.

    • Woldemort

      Täällä on näemmä maan parhaat liikennevaliot olleet kertomassa miten voi ajaa katsomatta eteensä muualle kuin Garminiin. Garmin teki alunperin näitä navigaatio satelliittiversioita merenkulkuun ja veneilyyn. Muutakin merielektroniikkaa kokosivat

      Se vakionopeudensäädin on tosi hyvä pitkässä ajossa. Mulla on se lähes aina päällä kun piipahdan Rymättylässä. Motaria suurin osa eikä hirmuisesti nopeusrajoitusmuutoksia vaikka nopeastihan se käy uuden nopeudenkin asettaminen.

      Minulle riittävät ihan hyvin nuo 120 ylimmät nopeudet. Sellaisia ajelin tänäänkin niin että mittari näytteli 130. Se mitä toivoisin olisi juuri niiden pienempien nopeuksien nostamista. Esimerkiksi kaupungin sisäiset nopeudet 30-40 sinne 50 tasoon ja ainoastaan tunnetuissa koulu tai paljon jalkaliikentoon kohdilla se 30. 50 ja 60 rajoitukset nostaisin 80 tasoon ja 80 taas 100 tasoon. Nämä nykyiset kulkuneuvot kyllä pysähtyvät maantiellä noista nopeuksista riittävän nopeasti jos kuski edes vähän viitsii seurata mitä liikenteessä tapahtuu.

      Tosin muistan kyllä ne ajat kun oli nuori ja "nopea" ja siksi jonkin verran liikenee ymmärrystä sille kuuluisalle tilannenopeudelle mitä laki ja poliisit taas eivät lainkaan ymmärrä.

      • Dr.Whoo

        Juu, kyllä tommonen 30 km/h on miten tahansa ajateltuna liian matala nopeus. Sen noudattaminen edellyttäisi jatkuvaa keskittymistä mittarin tarkkailuun liikenteen sijasta, autolla on luonnotonta ajaa niin hitaasti. Tää koskee vielä enemmän meitä "vanhoja" kuskeja joille tietty käsitys oikeasta nopeudesta on juurtunut ikään kuin "selkärankaan", eihän muinaisina aikoina edes tunnettu 50 matalampia nopeuksia.

        Sitten vielä hämmästelen niitä outoja käsityksiä, että edes ohitustilanteessa ei saisi ajaa yhtään ylinopeutta? Sehän on mielipuolinen ajatus. Pitäisikö siis jäädä jurnuttamaan siihen vastaantulijoiden kaistalle ties kuinka pitkäksi aikaa? Tavallistahan on sekin, että ohitettava saattaa jopa alitajuisesti nostaa hieman nopeuttaan huomatessaan ajanvansa hitaammin kuin takaa tuleva juuri ohittamaan lähtevä. Kyllä ainut turvallinen tapa ohittaa on tehdä se ripeästi. Lapikasta lattiaan.


    • Edson

      Nuo 30-40 km/h vauhdit joo. Kirkonkylämme läpi menevän tien nopeusrajoitus on 40. Ja poliisit tutkineen paikalla. No 50 km/h on kyllä liian kovaa täällä, mutta on kait se sitten niinkin, että muu ei auta kuin tutkalla hoidella nopeudet alas. Tai siis sakoilla.

      Olemmeko ajaneet jo tarpeeksi? No eipä sitä tarpeekseen saa, siis ajamisesta. Eilen "ajelin" Senjan saarella ja Tenon parin sivujoen liepeillä. Tsekkasin, että vettä on tarpeeksi lohen nousuun, kun kerran lupiakin myy metsähallitus.

      Ja sitten makuasiaa. Muikku on yliarvostettu kala. Savustin eilen kilon keskikokoisia muikkuja. Iloinen yllätys oli, ettei ritilän päälle tarvinnut laittaa mitään tikkuja, sillä muikut irtosivat hyvin. Toista on lohen kanssa. Puolet jää ritilälle, jollei laita tikkuja väliin.

      Ja avot, sinne, mihin kalojen rasva tippuu, sinne laitoin pieniä perunoita puoliksi halkaistuina. Hieman öljyä ja valkosipulia liemeksi ja niistä tuli syömäkelpoisia.

      Talomme täynnä "vieraita". Lapset kasvaneet ja hitsi, alkaa meiningeissä olla tolkku mukana. Huom. kun kirjoitan, että talomme on täynnä, se tarkoittaa, että talomme on pieni ja makuusijat lattialla.

      • Dr.Whoo

        Joo mut juu, muikut pitääkin paistaa voissa ruisjauhoilla ja suolalla jauhotettuna.
        Nam, nyt tuli kaamea nälkä. Onneksi alkaa olla lounasaika.


    • Woldemort

      Mikä ihmeen lounasaika? Aamiainenhan se nyt on vuorossa. (Meillä yötyöläisillä)

    • Woldemort

      Ja tietysti vielä aamun pöpperössä unohdin mainita, että mie en ole muikkumiehiä miekään, vaan tykkään enemmän silakasta. Muikku on mielestäni melko kovaruotoinen kala syötäväksi ja vaatii hirmuisesti voita valmistamiseen. Esimerkiksi se kuuluisa ristiinalainen muikkupuuro mikä toteutetaan ottamalla kaksi kiloa voitaa ja kilo muikkuja ja muikkuja keitetään siinä voissa niin kauan, että ovat pehmenneet puuroksi.

    • edson

      Jep juu, paistaen kyllä varmaan parempaa tuo muikku(kin)

      Viitasaarella sain maistaa muikkukeittoa, mutta sekään ei oikein iskenyt. Ei pahaa missään nimessä, mutta mauttomampaa kuin made- tai kuhakeitto. No joo.

      Joskus olen yhdistänyt aamupalan, päivällisen, lounaan ja iltapalan ja muut välipalat samalle lautaselle ja sitten klo 21:00 aloittanut - hotkimatta. Riippuu siitä, onko taltioitua hyvää ohjelmaa ja onhan sitä. Aamupalana ollut vain kolme mukillista kaffeeta.

      Nyt, kun katselin kolmosen aamuteeveetä ja siellä vieraillutta Sumaria, niin kuulin kyllä mojovan aamupalan. Kunhan pääsen taas vauhtiin niiden smootieitten kanssa. Ja puuron.

    • Piäministerj

      Minun aamupalani tänään oli kauralesepuuroa jonka päällä oli Ceylonin luomukanelia ilman kumariiniä ja lisänä pakolliset pillerit ja kahvit.
      Mullekin varsinainen nälkä alkaa kehittyä illan myötä. Ilmeisesti on kaikki rytmit yövuoroa tukevia. No pääasia on että jossain välissä saa tarpeelliset unitunnit.
      Tähän tai viime talveen astihan muutin päivävuoroon vain Persianlahden kuuklausdien ajaksi ja siellä luonnollisella menetelmällä eli ilman pimennysverhoja sisään päästetyn tanan kirkkaan aaaringonvalon pakkoherättämänä. Täällä kolossa on sen verran pimentävät verhot että tarvittaessa on yö niin kauan kunnes kroppa sanoo että enää ei maata vaan muutetaan asentoa pystymmäksi.

      Arrgh, nyt olemme jo yli 400 kommentin eli ennen pitkää pääsemme avaamaan varjohallituksen

    • Dr.Whoo
    • Moldewort

      Tuo testi täytyy jättää väliin kuin se aukeaa vain Hesarin tilaajille jollainen en tällä hetkellä ole. Ennuste kuitenkin on että joko 9/9 tai vähintäin 8/9 :)

    • edson

      Kylä mää luin tarkkaan ja äänsin ja luin ja äänsin ja luin ja 8/9 tuli jostain selekäytimest

      Puhun niin sekavia sekakielel, että vaikee on enää yleiskieltä - ehkä. Kirjuuttaminen se se vaan käyp. Kyl myö ollaan taitavvii.

      Ja sille piäministeril, että salkut ei oo viäl jaettu :)

      Tulee kyllä mieleen joskus jotkut elämässä, siellähän oli näitten naisten hirvee halu olla joitain ministerejä. Onneks tääl ei oo naisii :)

      • Woldemort

        Kai olet Sote ministeri Edson havainnut, että Helsingin johdossa on nyt 5 pormestaria joilla kuusi avustajaa. Tuosta 11 hengen Helsingin johto joukosta on sukupuolitasapainoisesti 2 miestä ja 9 naista. Meillä alkaa täällä Kalliossakin kohta mennä kuin Tuusulassa, missä suku pitää valtaa ja muut ovat sen nuoleskelijoita.
        Taidan itsekin ryhtyä katselemaan mökin paikkaa jostain moniarvoisemmasta maisemasta


      • edson
        Woldemort kirjoitti:

        Kai olet Sote ministeri Edson havainnut, että Helsingin johdossa on nyt 5 pormestaria joilla kuusi avustajaa. Tuosta 11 hengen Helsingin johto joukosta on sukupuolitasapainoisesti 2 miestä ja 9 naista. Meillä alkaa täällä Kalliossakin kohta mennä kuin Tuusulassa, missä suku pitää valtaa ja muut ovat sen nuoleskelijoita.
        Taidan itsekin ryhtyä katselemaan mökin paikkaa jostain moniarvoisemmasta maisemasta

        Vaihtoehtosoteministerinä sanoisin, että Tuusulasta en tiijä ku Tuusulanjärven ja sen järven kiertävän tien ja sen rantatien. Sote muuten on josain välivaiheessa. Orpo jotain lausunut.

        Sukupuolijakauma on Hesassa juu sellainen, mutta asiasta tietämättä ne vastuualueet ehkä helpottavat hallintatoimia. En tiijä. Ja liksa näille avustajat liksoineen, meneehän siinä veroeuroja juu. Ehkä myös kaikennäköisiä edustuskuluja muuta tilpehöörää. Ensin pitäisi päästä perhosena tai kärpäsenä olkapäälle seuraamaan hallintoa, että voisi virkata mitään palkan nettovaikutuksista.

        Hitto mitä kapulaa heittelen.

        Oon kyl sitä mieltä, että maja jossain etullisessa paikassa ja helposti jätettävissä vaikka talveksi, ei oo huono ajatus.


    • Olmidor

      Voi meitä kaupunkilaisia

      Tulin juuri ostoksilta ja ei kyennyt köyhänä eläkeläisenä ostamaan kuin kanin rehuja. Matkaan siis tarttui:
      Mangoja
      Tuoreita ja sangen kalliita kirsikoita
      Klementiinejä
      Pensasmustikoita
      Mansikoita
      Kiivejä

      Tietysti mukaan oli pakko ottaa pieniä hiilareita muodossa
      Croissants de France
      Ciabatta di Italia
      Bauernbrot aus Deutschland

      Enkä huomannut laittaa pois ostoskärrystä sitä Vestan sillipurkkiakaan

      Voi meitä raihnaisia köyhiä. Ei oo varaa ostaa kunnon biisonin tai ylämaan sonnin pihviä

      Köyhä Baba From The Rock

    • edson

      Tietääkseni jollain kanavalla lähetettiin juhannusaattona suoraa kuvaa jonkun kassan liukuhihnalla makaavia ihmisten ostoksia.

      Asiaa käsiteltiin kolmosen aamuteeveessä. Pelin eli selvityksen henki keskustelijoilla oli, että eräs ohjelma-idea sekin oli, viihdettä niille, joilla ei just ole muuta tekemistä ja siitä sitten voipi kehittyä muita vastaavia ideoita. Kyl mää mietin, että joo.

    • Woldemort

      Ryhdyppä Edson Topeliukseksi sinäkin ja kuvaile virtuaalisesti elämää maaseututaajamassa. Siis sen sosiaalisilta reaalimahdollisuuksilta. Ei pelkästään hienoja juttuja niistä omista tiluksista ja sen koneista tai isännästä makoilemassa tuolissa iltapäivän aaringossa.

      Äsh! yritän kehittää tarinaa jotta pääsisimme parantamaan maailmaa varjohallituksessa.

      John Waynehän jo kuvailikin oman villansa vanhoja marjapuskia muutama aika sitten. Pystyin visualisoimaan täysin millainen hänen sukutalonsa on ja miten siellä elettiin vielä maakellarien aikaan.

      Baltiassa kun matkailee niin näkee vielä aitoja maakellareita ja hienon hienoja puupinoja (Klapi). Ne ovat kuin taideteoksi Latviassa ainakin. Pyöreitä, kuin linnan tornit. Limbazin maisemissa näkee sellaisia taideteos klapipinoja.

    • Woldemort

      Minulla on ilmiselvä tauko kirjallisessa luomisvauhdissa. Valvon kuitenkin täällä yöllä ettei mitään pahaa pääse maailmalla tapahtumaan.
      Tekisi mieli silpaistaa maaantielle oikein pitkään reissuun, niin, että voisi laittaa nopeudensäädön taas päälle ja antaa pollen laukata. Pollesta puheenolleen niin tässä Lagunassa on niin hyvä surround stereolaitteisto että joka päivä palatessani "liikuntalenkiltä" jään oven eteen parkkiin kuuntelemaan musiikkia kun ei himan vehkeet tälle pärjää eikä istuimetkaan. Tän satulassa on kaikista mukavin istuin ja todentotta se surround muzakka. Eiköhän John Waynen poleessa ole ja kunnon metelimet. Edsonilla ei ole kun ei sellasia normaalisti sellaisessa diesel "kuorma autossa ole vaan pelkät tavalliset radio ja cd vehkeet. Mulla on ainakin 6 aktiivista kaiutinta Lagussa. Yhdet takaovissa ja kahdet kummallakin etupuolella.

      Huomenna eli tänään on taas Eikalla käynti. Örjan on palannut mökiltään kaupunkiin. Ehkä alitajuisesti vaivaa mitä ihmettä hänelle sanoisin nyt kun hänen maksansa on saanut parantumattoman tuomion. Olemmehan sentään koulukavereita ja koko elämän olleet enemmän tai vähemmän yhteyksissä viimeiset 41 vuotta ja kaiken lisäksi syntyneet samana päivänä ja vuonna ja istuneet opistossa peräkkäisissä penkeissä.

      No eiköhän sitä jotain keksi sanottavaksi.

      Muuten on mielessä ajatus lähteä viikonlopuksi Lappeenrantaan serkkupoikaa helssaamaan ja Lappeenrannan torille syömään vety tai atomi, ellei peräti lepuskoja. Tarkoitus on houkutella muusikko mukaan, jotta hänkin pääsisi Lauttasaaresta kolostaan tuulettumaan "suureen maailmaan". Sitten voisi jo alkaa suunnittelemaan uutta reissu Naantaliin vanhaa heilaa helssaamaan ja sieltä kukaties siskoja tapailemaan Kuningaalliseen Svenskaan.

      Onhan tässä ihan liikaa tällaiselle perpetuum mobilelle virtuaalisia matkoja tehty. Haaskoja nekin toki ovat. Eniten vierailen virtuaalisesti Persian lahdella ja Aleuteilla, sitten Tyynellä merellä; joka kulmassa ja saarella.

    • Woldemort

      Tämän yön virtuaalimatkailun suuntasinkin Eteläamerikkaan ja kävin etsimässä viiniä San Antonio de los Cobresista keskellä Argentiinan Andeja. Koittakaapas ite löytää se kartalta (Googlen versioista)

    • Woldemort

      Ja tässä virtuaalimatkailun seurauksena hiukan tarviketarjontaa Persu kaupasta Edsonille:
      http://www.persu.rs/

    • edson

      Sosiaalinen reaalimaailma yhdessä maaseutupisteessä

      No kesäteatteria ja varjoparlamentteja. Pieni yritystoiminta kuitenkin on tae siitä, että hommat pelittävät ja totta maar, kantavat turistit toki kesäisin kassaan roposiaan. Luonnoltaan Kuhmoinen on erämaatuntuinen, mutta omat mielimaisemat ovat merellisiä.

      Oikeastaan ei juurikaan ole kiinnostanut enää meininki, mutta mainiota palvelua tietyissä pisteissä. Minusta ei ole kehittäjäksi, sillä täällä ovat tutut ja tuttavantutut niitä, joilla on ääni vaikka ei päässä monellakaan muuta kuin ??? Ja sitten se takanapuhuminen ja toisten arvioiminen, aika juoruamista selän takana. Lapualla en kuitenkaan viihtyisi, en todella. Ovat turhan äijiä. Kihniössä en oo käynyt, mutta siellähän tuntuu meininki olevan kohillaan ja nämä mielikuvat olen saanut telkun ohjelmista.

      Hitsi, täytyisi olla koko elämä paikallaan, jos mielisi nähdä syvemmälle paikkakunnan sielunmaisemaan. Kaupungeissa ehkä korttelin maisemaan. Tai sitten ei. Ainoa asia mielestäni, mikä muuttaa ja laventaa paikkakuntien elämää on maahanmuutot tai sisäisetkin muutot, siis ihmisvaellukset noin laajasti otettuna. Ihminenhän on perusolemukseltaan samanlainen, suunnilleen samat tarpeet, vain pienet geeni,- ja ympäristömuokkaukset näkyvät ulospäin.

    • edson

      Juuri nyt ... siis kun nykyään uutisissakin toimittaja kysyy, miten siellä juuri nyt on tilanne, tiedotan,

      en uutisena, vaan eräänä toimenpiteenä, mihin valmistaudun. Sim kortin vaihtoon. Kumppanin sim- kortin nimittäin. Mielessä pyörii se, että olisiko pitänyt ottaa puh.numeropt talteen. Itselläni on kaikki numerot myös paperilla. Ei huono, ei huono tänä pilvi- kovalevy, -ja muunlaisena varastoaikana. Iliman muuta varmaan vain sim- kortin vaihdossa puhelimen muisti säilyttää numerot. Toista on sitten puhelimen vaihdon yhteydessä.

      • Dr.Whoo

        "Iliman muuta varmaan vain sim- kortin vaihdossa puhelimen muisti säilyttää numerot."

        Yleensä juu, paitti jos joku ois jostain syystä siirtänyt numerot vain simille, sitten ne pitäis siirtää puhelimen muistiin takaisin ennen kortin vaihtoa.


    • Woldemort

      Minusta olis jotenkin hauskaa, jos voisi olla jossain pikkukylän huoltoaseman kahvion varjoparlamentissä pohtimassa aitojen jäärien kanssa ihan tarpeettomia, mutta jotenkin asiallisia asioita kuitenkin ja jättää kaikki jutut, räteist ja lumpuist sekä parfyymeist tai siitä miten naapurilla on hiano vene ja tarttis saada pual metrii pidempi, marttakerholle!

      Ja nyt Eikalle vierailukeikalle.

    • edson

      Katos Ali, siinähän se onkin, ainakin täällä, pöydissä pohditaankin "asioita", ja se onkin sitten osuttava pöytään, missä edes hieman moniäänisemmin ... okei riippuu asiasta. Jos on yrittäjien pöydässä, niin saa ensikäden käytännön tuntoja. Olen joskus tehnyt kysymyksen, että mitä mieltä verotuksesta ja pimeän työn kohtuullisesta määrästä.

      Syntyy hajaannus, eli kysymys liian hankala. Sama juttu, siis hajaannus, jos sitä kysyy duunaripöydässä. No olen kokeillut eli

      Entäs sää?
      Tai rakentaminen?
      Ilmasto?
      Ruoan valmistus?
      Urheilu?

      Täytyy myöntää, että oppisin varmaan niissä pöydissä joitain asioita, ikään kuin laajentaisin maailmankuvaani ja muuta hyväksyntää, ehkä. ja ehkä pystyisin myös joitain asioita omasta puolestani myös kertoilemaan, mutta ...

      nytkin kuluttaisin tarpeettomasti kallista aikaani, sillä kopsaan c- kasetille matkamusiikkia. Kun tulee asiaa matkavakuutuksesta, niin mene omatalous, - ja vakuutusneuvojalleni ja luen ekaks netistä, jottei kaikkee myydä.

      • edson

        " ...nytkin kuluttaisin tarpeettomasti kallista aikaani, sillä kopsaan c- kasetille matkamusiikkia"

        Ja nyt juuri menossa navigaattorin kuljetut reitit C: document joten ... ja jos tulis lauantain toivotut levyt, niin alkuiltakin menisi. Näin en ehdi siis millään nesteen valtuuston kokoukseen. Pirskatti sentään.


    • Dr.Whoo

      Vieläkös C kasetteja myydään, siis tyhjiä? Äänitettyjä ei varmaan ole enää vuosiin saanut.

      CD levytkin alkavat kohta kadota, kuulemma vinyylit ovat tulleet takaisin alan harrastajien takia. Emmie kyl ihan ymmärrä mikä juttu se on että pitäis nimenomaan hankalalta vinyyliltä musiikkia kuunnella..mut harrastuksensa kullakin.

      • edson

        Jossain vaiheessa Clas Ohlsonilta sai, mutta minulla on julumettu määrä äänitettyjä kielinauhoituksia, kirjallisuusnauhoja, eri aihepiirin nauhoja ja musiikkiakin jne. Niitä voin huoletta tyhjentää ja en kerää "uutta" musaa varmaan älyttömiä määriä. Radio on vieressä,nytkin päällä ja nauhuri valmiina.

        Nuo musiikkifriikit, keräilijät ym. kuuntelevat vinyyliä, ovat kait jotkut kuunnelleet niitä koko ajan. Vanhimman poikani hyllyt ovat täyttyneet vinyylilevyistä ihan sieltä ...15-40 vuotiaan innolla ja into pysyy. Jotkut niistä ehkä jo keräilytuotteita.

        http://bot.fi/205n


    • Dr.Whoo

      On se ihme miten nopeesti musiikkiformaatit ovat tulleet ja menneet. Itsekin olen ensimmäisiä musiikkielämyksiä kuunnellut savikiekoilta. Sitten tulivat vinyylit, kasetit, cd, mp- soittimet ja nyt musiikki on netissä.

      Wolde varmaan kuunteli nuorena Edisonin fonografisylinteriä...

      • Woldemort

        Enhän mää nyt sentään Faaraoiden aikaan elänyt vaan His Masters Voice soittimien joiden irtoneula oli kuin rautanaula. Kiakot olivat jo muuttuneet rummuista murokiekoiksi.
        Sellaisella jammaailin Bertta tädin Edmundo Rosin kiakkoja ja sain lattarirokotuiksen.

        Bertta täti oli meidän suvun eräänlainen matriarkka. N iin arvostettu, että minullakin oli hetken aikaa vapaiden nimimerkkien Hesari aikana yhtenä nimimerkkinäni Bertta-setä. Toivottavasti kukaan ei muista!

        Minä olen myös käynyt läpi kaikki nuo musiikin vaiheet ja soittimet. Nykyisin ei ole edes CD muuta kuin muutama kiakko Lagunaan, missä on viälä CD soitin. Kaikki muzak on elektronisena.

        Olen eräiden asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että vinyylit olivat muzakan parasta ja oikein harmittaa että matkojen aikana kaikki loistavat vinyylit joutui kadottamaan. Ei niitä olisi saanut ympäri maailmaaa matkalaukussa rahdattua.


    • Woldemort

      Eikka kierroksella oli pakko todeta, että aina langanlaiha Örjan oli eli jos entistäkin laihempi mutta siihen vatsan alueelle oli kasvanut tämän vuoden kuluessa melkein koripalloa muistuttuva kumpu. Siis ihan kirjaimellisesti kasvaimesta on kyse. Örjan näyttää suhtautuvan tilanteeseensa hyväksyvästi ja viisasta onkin sillä jos lääkärit eivät enää parannuskeinoa tiedä niin pakkohan se on hyväksyä.
      Eikka taas oli muuten priima vireessä mutta hänelläkin ne vanhat kivut siellä vatsa avanteen tuntumassa lisääntyneet ja vaatisi enemmän makuulla oloa. Nytkin pyysi meitä nostamaan hänet sänkyyn ennenkuin kotihoito olisi tulossa. No sehän kävi sillä nostolaitteella.

      Älkää vaan äijät enää yhtään vanhentuko. Alkaa nimittäin erittäin todennäköisesti ilmaantua mitä kummempia kulumia ja muita kutsumattomia vaivoja joiden hoita sitten taas vaatii aivoja.

      Onneksi olette viälä suhteellisen nuaria meihin faaraoihin verrattuna.

      ps. ei tämärobo kovin älykäs ole. Se ei muunm,uassa todellakaan muista aikaisemmin sallimiaan nimimerkkejä vaan vain hetken aikaa viimeksi käytetyn nimimerkin. Heti jos vaihataa johonkin vanhaan hyväksyttyyn niin se alkaa vonkumaan melko pian kuvavahvistuksia. No mankukoon

    • Woldemort
    • Woldemort

      Tai tässä. Tällaisia poimin suoraan puusta jo nuarena meripoikana seikkaillessani Tyynellä merellä. Cook saaretkin tuli kiikaroitua matkalla Makatealle ja Tahitille Uudesta Seelannista. Hitto miten aika rientää. Siitäkin on jo noin 50 vuotta
      http://www.mauke.com/wp-content/uploads/2014/09/welcome_6.jpg

    • Moldewort

      Tässä lainaus erään yönkukkujan nukkuongelmaselityksestä ja ajoituksesta. Kutsuvat sitä insomniaksi.

      "bigdave5
      11th Oct, 2016
      I have found it very hard to sleep right for over 3 years and just can not sleep my days start at 3pm wake up go back to bed at 11.30 but do not get to sleep under till 6am can any one help or have a good idea"

      Minullakin ajoittain lipsahtaa aamukuuteen ennen kuin uni lähestyy

    • Dr.Whoo

      Helppo tässä on meikäläisen hyvin nukutun yön jälkeen viisastella, että vuorokausirytmissä on pientä häikkää jos nukkuu päivällä ja valvoo yöllä. Jos se ei otaksuttavasti ole oma valinta, niin kuulostaa aika pahalta. Tämmöiset selostukset ongelmasta lienee tuttuja:

      http://bot.fi/206x

      Hyvää aamukahvia tässä hörpin, kuten yleensä aina tähän aikaan.

      • Woldemort

        Piruliste ! Onpa sin ulla "sairaan" hyvä unirytmi.
        Oman rytmini harhautumisen alkupereän kyllä tiedän. Se on sellainen, että heti työelämääm siirryttyäni ryhdyin yövuorohommiin ja sitten lähdettyäni merille olin miehistössä vuosikaudet ns, koiravahdissa eli työvuorossa 00-04 ja 12-16 ja tähän pyrkii rytmini koko ajan palautumaan eli nukkuminen yrittää kovasti siinä 20 tienoissa ja en tahdo saada sitä estettyä kunnolla vaan osittaista nukahtamista tapahtuu ja sitten onkin klo 24 täysvireessä työvuoroon. Vapaaehtoisesti myös herään sitten puoli 12 aikoihin. Täsmälleen kuin koiravahdissa.
        >Nyt eläkkeellä ei kaiken lisäksi ole mitään pakollista syytä olla aamulla kahvia ryystämässä vaan tarpeeksi saa aikaan vaikka puolet päivästä horrostaisi.
        Tuo artikkeli oli kuitenkin valaiseva, sillä kyllähän se juuri noista taustavaikutteista ja nimenomaan nuorena kertoi selvää kiältä.

        Mutta niinkuin huomaat "Partinen, niin paljon ehtii yölläkin kuten minä ihan käydä Cook saarilla asti ja vielä takaisin!


    • edson

      Pariin päivään en ole ehtinyt kurkistaa uutisiakaan, ja ilta on sitten ollut vain energian keräämistä seuraavaa päivää varten.

      http://bot.fi/2071

      Ihan piruuttain lueskelin äsken ja tuttuahan teksti on. Goodby Suomi, sanoi miniänikin ja on ilmiselvästi saanut henkisiä voimia takaisin. Ehkä nyt jälleen tarvitsisimme niitä yksityissektorin kellokalleja, jotka sitten seuraavat vuorokauden ympäri esimerkiksi lähihoitajaa, joka käy vanhusten luona tarkistamassa tilanteita.

      Ja hallitus kuuntelee näiden kellokallejen raportteja : " He eivät joutuneet juoksemaan kertaakaan työvuoronsa aikana."

      Työrytmi joo. Unirytmi joo. Kaksikymmentä vuotta ; yövuoron perään heti päivävuoro ja sitten mahdollisesti toinen päivävuoro. Tai jopa yövuoro. Työvuorojen minimipituus 10 tuntia ja pärskeletto, kansalaiset kadehtivat, että siellä sitä vain ajetaan hienoilla autoilla juu. No joskus nukuttiin hiljaisilla taksitolpilla, joskus kotona ja ... Nämä asiat muistan ikuisesti, varsinkin ihmisten kateellisuuden, ja myös verottajan sikamaisuudet.

    • Dr.Whoo

      Mie oon varmaan poikkeus yrittäjien joukossa, mut ei miul oo koskaan ollut mittään nokkapokkaa verottajan kanssa. Lienenkö niin tunnollinen kuittien ynnä muiden kanssa, että ei ole karhu päässyt murisemaan.

      Toinen vaihtoehto on, että verottajalla on naurussa pitelemistä kun meikän tuloja tiirailee, eikä sitten säälistä viitti enempää kiusata.

      Vaikka kehtas kyllä kerran pyytää ajopäiväkirjan nähtäväksi, kun ajan omalla autolla virman ajoja. Ei ollu nokan koputtamista siinäkään.

      • edson

        Nääs kuule, ei minunkaan ajopäiväkirjoissa, kuiteissa jne. mitään vikaa ollut, olivat jopa todellisia sekä menot että tulot, mutta se ei riittänyt jahtaajille ja kyseessä oli ammattikunnan jahtaaminen. Kun vihdoin viimein pääsin laitteilla ja kuljettajien allekirjoittamilla omilla merkinnöillään omiin päiväkirjoihinsa allekirjoituksineen todistamaan toimintani oikeellisuuden, niin loppui mielivalta.

        En takaa, mitä olisi tapahtunut, jos erään verovirkailijan olisin tavannut siviilissä. Jahtaamaan en kuitenkaan alkanut. Ehkä hyvä niin. Paino sanalla ehkä.


    • edson

      Aivan hienoa, saa rauhassa kuunnella perustuslakivaliokunnan tiedonantoa ja Ville Niinistön puhe oli 10

    • Woldemort

      Verottaja, kääk, en edes viitsi muistella sillä olinhan minäkin sen kanssa tekemisissä joskus 80 luvulla. Nyt on iloista kun on vaan eläkeläisen pikku verot ja veroilmoitus hoituu ittekseen. Mitään ei tarvi tehdä. Jos pitäisi niin välittömästi palaisi koko pärepino.

      Mutta se on varmaa nyt, että Villmanstrandiin matka käy oma säveltäjä mesessä lauantaina, lördag på tvångsvenska

      ps. Silloin kuin melko lapsena asuin Kaukaan tehtaiden vieressä niin Kaukaalla oli vahva ruotsinkielinen vähemmistö ihan siinä naapurina ja myös ruotsinkielinen koulu

    • edson

      "Mutta se on varmaa nyt, että Villmanstrandiin matka käy ..."

      No siellä ehkä on jotain katseltavaakin. Poikamme kysyi alkupäivästä, että mihin voisi mennä katselemaan pitäjäämme ... sanoin, että en tiijä. Lisäsin. Kivuta ny jolleki helevetin pirunvuorelle huhuilemaan maahisia, häh. Älkää ainakaan menkö minkään järven rantaan, ette mahdu, sillä nää helevetin turistit siellä kaiken lisäksi metelöivät, kärpäslätkinensä, lisäsin.

      Ei vaan, hyvää reissua Lappeenrantaan. Lauantaina minäkin tapaan (25 vuotta sitten viimeksi nähtyämme) erään lapsuuden kaverin Padasjoen markkinoilla. Sanoi, että tunnistan kovasta äänestä. Samat sanat sanoin, joten ääntä tulee ainakin hetken riittämään.

    • edson

      No ni, kaksi viikkoa myöhässä. Tämä pieni pensas hyvällä paikalla, mutta varjossa vielä nupullaan.

      http://bot.fi/207p

    • Woldemort

      Olipas tosi hiano ruusu. Padasjoesta tuli heti mieleen, että olen minäkin siellä kerran käynyt erään vanhan Manselaisen heilan kanssa hänen mummonsa mökillä. Itse neitokaiseen tutustuin kylläkin Hampurissa missä hän oli pääosan elämäänsä viettänyt.

    • edson

      Hellou

      Jee jee, taas teknistä näppäryyttään saanut osoittaa, paitti, että poika otti heti uuden puhelimen kädestäni ja väitti, etten näe kunnolla laittaa simiä paikoilleen.

      Nojatuoliperjantai siis minulla, kun katselen androidia silmästä silmään.

    • Woldemort

      Minä olen tässä koko päivän pidellyt tätä rannikko myräkkää ja kattellut ikkunasta kuin iso vahtera tuossa takapihallamme heiluu puuskissaa.
      Huomenna siirtoajo siihen sivistyneeseen Karjalaan eli Eteläkarjalaan mista puhekin on kotoisin.
      Tiedossa siis ainakin Lappeenranna sataman kansainväliset suurmarkkinat ja paluumatkalla Ylämään jalokivimessut. Kansainväliset nekin. Sitten onkin heinäkuu päässyt käyntiin eikä Tiijä mitä tekis.
      Ehkä saa mukaan joitakin karjalaisia perinneherkkuja ja Ylämaalta jalokiviä. Kaikki muut sillitkin on nyt syöty paitsi se viimeksi ostettu Vestan pikkupurkki. Söin tuossa kalanhimooni jo graavattua lohtakin. Kaikkee sitä ihminen suuhunsa laitytaakin.
      No katotaan mitä mukaan lähtee. Raportoin siitä sitten joko sieltä tai palattua. Läppärin toki otan mukaan. Saatan ottaa älykännynkin jota en muuten juuri käyttele

    • edson

      Täällä alamaalla ei niinkään jalokiviä, vaan maan parasta sahtia. Siis Padasjoella. Padasjoki on siinäkin mielessä kiva paikka, että siellä valtuustossa istuu muutamia vihreitä.

      No mukana tapahtumassa jotain voimailuhommia ja triathlonia jossain kummallisessa muodossa. Näin näin sisällysluettelosta eli selitteestä. Musiikkiakin joo.

      Tuo sotesälä jatkuu. Kokkarit ovat nyt jotenkin "tapetillani" omine puheineen. Sipilä mielestäni hiljaa liikutti mattoa jalkojen alta ja toivottomat pärseet taas hiljaa. Kurkkivat isojen selkien takaa, hih ja heh.

    • edson

      Joopa joo 9 / 10
      http://bot.fi/20ad

      Ai että missä meni vikaan? No naisten osuus pakolaismäärästä on huikea, 80%. Ehkä, jos olisi häivyttänyt kuvan niistä, jotka ovat jo vaikkapa Euroopan puolella, olisi voinut tuonkin laittaa kohilleen.

      Mutta kohillaan ovat sentään kasvimaat, hyvä kukinta uusissa mansikoissa ja tietty pieniä raakileitakin. Samoin varhaisimmin istutetuissa perunoissa peukalonkokoisia mukuloita. Ihmismukulat taas poistuivat toiseen mummolaan jo perjantaina.

      Jee, taltiot suunnistuksen MM- kisoista odottavat. Ja voisi sitä hiihtäjien kesäkisaakin katsoa.

      • Dr.Whoo

        "Tuloksesi: 10 / 10
        Loistavaa - olet turvapaikkatietäjä"

        Kröhm, en tiennyt noista suoralta kädeltä välttämättä ainoatakaan, mutta arvaamalla, tiettyä kysymyksiin sisältyvää johdattelevaa asennetta seuraamalla muu arvaustulos ei ollut mahdollinen.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        "Tuloksesi: 10 / 10
        Loistavaa - olet turvapaikkatietäjä"

        Kröhm, en tiennyt noista suoralta kädeltä välttämättä ainoatakaan, mutta arvaamalla, tiettyä kysymyksiin sisältyvää johdattelevaa asennetta seuraamalla muu arvaustulos ei ollut mahdollinen.

        Noinhan se minullakin meni eli arvaamalla ja kysymyksetkin olisivat voineet olla astetta laadukkaammat.

        Loistavan sään vallitessa lueskelin kuitenkin http://bot.fi/20b9 ja törsäämäänkin olen jo ehtinyt ja taas netissä.

        Kumppani sai hetki sitten 4g puhelimen ja minä mukako vanhalla Lumia 630:llä? Varalle se. Ei ei, vaan ensi viikolla laadukkaalla puhelimella otan sitten kuvia virtaavien vesien kaloista. Siis sieltä niiden aidosta elementistä eli vedenalaisesta maailmasta ja ekat taitavat tulla Ruotsin Mörrumjoesta, jos päästävät veteen kuvaamaan :)


      • Dr.Whoo

        Tota Apu blogia lukiessa ei ollut ihan varma lukiko jotain pilajuttua, mutta kansan syvissä (tosi syvissä) riveissä hautuu kaikenlaista.. ja ilmeisesti tää porukka on ihan tosissaan..

        Ja minkäkönhän kameran, eikun puhelimen, siis että veden alle sietää mennä. Sonylla niitä on ollu, nykyään vissiin muillakin, Samulla ainakin.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Tota Apu blogia lukiessa ei ollut ihan varma lukiko jotain pilajuttua, mutta kansan syvissä (tosi syvissä) riveissä hautuu kaikenlaista.. ja ilmeisesti tää porukka on ihan tosissaan..

        Ja minkäkönhän kameran, eikun puhelimen, siis että veden alle sietää mennä. Sonylla niitä on ollu, nykyään vissiin muillakin, Samulla ainakin.

        Sony

        ja kaupanpäälliseksi 130 ekua maksava langaton kuuloke. Velkavankeus lisääntyi kolmeksi vuodeksi, mutta kaksi muuta velkaa kuoleentuu kohtpuoliin. 15 ekua on revittävä joka kuukausi, jotta pääsee soittamaan XP:llä.


    • edson

      Ei oo tullu kuvaa Lappeenrannasta ??? Ei edes selvitystä, mitä syöty, mitä ostettu ja mitä katseltu.

      • Woldemort

        Juuri paölasin ja seuraavaksi otan pörin tunnin tirsat. Paljon tuli nähtyä metsää ja järviä! ;)


      • Dr.Whoo

        Sitä epäilinkin, että metsään on Laguunalla menty, ja näköjään vielä järveenkin..


    • Dr.Whoo

      Ja säätilakin näyttää normalisoituvan, pilvistä ja sadetta, alle 20 lämpötiloja odotettavissa lähipäivinä. Välihousut ja talvipomppa käyttöön, niin tarkenee vaikka grillata ulkona.

    • edson

      Eilennä osti kumppani savustetun puolikkaan lohen ja jäljellä vielä yli puolet.

      Tää on ihan hyvää ilmaa, kun tuuleekin. Kävelylenkillä tuli hiki. Kaksi naapuria kolusin ja kasvimaan tarkistin. Riistakameraan en vain saa niitä kauriita, pelkästään pupuja.

      http://bot.fi/20bh

    • Dr.Whoo

      Mulkiin oli Sony Xperia, kunnes ostin pareen, Honoorin. Sil ei kyl auta paljo sukeltaa.

      Mutta koska tää porukka on tieteellisesti orientoitunut, tässä puhdasta tiedettä:

      https://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/milloin-olet-syntynyt-katso-mita-syntymakuukautesi-paljastaa-persoonastasi/6489264


      "Huhtikuu

      Pidät huomiosta ja nautit keskipisteenä olemissta. Et pidä siitä, että sinua komennellaan, ja oletkin mielelläsi johtajan roolissa.
      Etsit jatkuvasti uusia seikkailuja, ja toimit usein ennen kuin ajattelet. Sinulle ei ole ongelma sanoa, mitä todella ajattelet!"

      Kas kas, joka toinen lause täsmälleen oikein, joka toinen täsmälleen väärin.

      • edson

        Se olikin se puhelin Xperia XZ eikä XP. Meinaan vaan, että tutkin juuri käyttöohjetta heh. Mikä on, että "lelut" ne vaan kiinnostaa?


      • Dr.Whoo

        No sit on tullu vanhaks kun ei lelut enää kiinnosta.

        Mut aika hiano luuri toi XZ. Hyvä kamera ja näyttö, mut huom. vain pöly ja roiskevesitiivis. Vaikka siis jostain mainoksista voi toisen käsityksen saada. Joten uppeluksiin sitä ei kannata laittaa.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        No sit on tullu vanhaks kun ei lelut enää kiinnosta.

        Mut aika hiano luuri toi XZ. Hyvä kamera ja näyttö, mut huom. vain pöly ja roiskevesitiivis. Vaikka siis jostain mainoksista voi toisen käsityksen saada. Joten uppeluksiin sitä ei kannata laittaa.

        Hitto, mua ei saa edes veteen nykyään. Joten syyt just tuon laitteen ostoon olivat ihan siinä, että luin arvosteluja sun muita ja sit päätin siirtyä 4g luuriin, jonka toivon kestävän vaikkapa viisi vuotta.


    • edson

      Kas kas, joulukuu

      "Olet seikkailijaluonne! Olet antelias ihminen, mutta sinulla on lyhyt pinna varsinkin tilanteissa, joissa ylpeyttäsi kolhaistaan. Et pysy kauaa samassa paikassa; et esimerkiksi kykene istumaan kauaa paikallasi."

      Kyllä kyllä, tänäänkin hyppinyt paikasta toiseen. Kävelyltä keittiöön ja sit "toimiston" tuolille, soffalle ja taas tässä. Mutta ylpeesti kannan itseäni ja aina olen antanut, jos oikein pyydetään.

      • Dr.Whoo

        Toihan oli hämmästyttävän oikeaan osunut arvio, luulen.


    • Woldemort

      Marraskuun jutut osuivat minun kohdalleni eli olen hinaaja!
      Muusikon kanssa kiertelimme Etekä Karjalaa. Yövyimme motelli Lohikontiossa SDärkisalmella siinä Savon rajan tuntumassa. Käytiin Punkaraju ajelemassa kahteen suuntaan ja otettiin todisteeksi kuvia täyskasvuisista männyistä. Kyllä on mahtava ero pääosaan puupelloistamme ja oli todella ilo silmälle nähdä rivissä ainakin yli kuusikymmentä vuotiaita mäntyjä. Son hiano ppuu mutta valitettavasti alle 70 vuotiaista noin 99% ei edes muista miltä oikea mänty näyttäisi ellei sitä kaadettaisi 20-30 vuotaiaana ja luotaisi uusi risukko mistä sitten niitä oksaisia riukuja nousee kunnes taas suurteho kaataja pistää kaiken tasaiseksi.
      Juotiin 2 litraa kahvia serkun luona. Tänään palatessa käytiin vielä Ylämaan jalokivimessuilla ja ostin muutaman arvo kiven muistoksi ja yli 70 vuotiaille ystävättärille koristeeksi. (Niitä on jono kaupalla perässä)
      Ja kun Abboforsin lohikahvila ei ollutkaan sunnuntaina auki niin piti viedä muusikko ja itsensäkin kahville Strömfors Brukin pajakahvilaan.
      En ole vieläkään katsonut miten saan tavalliset JPG kuvat muutettua sellaiseen lähetettävään muotoon kute Datsun, anteeksi Edsol lähettää. Oppia ikä kaikki

      Kylläpä t5ulivat tirsat tarpeeseen, sillä jäivät unet siellä täysvaloisassa Lohikontin motellihuoneessa kovin vähiin, valon, maaniemelun ja liian kahvittelun vuaksi. Mutta taakse jäi Vuoksi. Sielläkin poikettiin näyttämässä muusikolle suvun syntysijoja. Poiketytiin myäs ihmettelemässä Lappöeenrannan sataman suurmarkkinoita ja täysin muuttuvaa keskustaa siltä osin kuin sinne pääsi.

      • edson

        Siis tuo puun kasvu juu.

        Kun vuosilustoista lueskelee, niin todella ... jo kahdessakymmenessä vuodessa puut ovat ranganpaksuisesta eli ranteenpaksuisesta saaneet ainakin tyvelleen mittaa. Minäkin olen kaatanut sellaisa pari kappaletta. Ihan sen takia, että vieressä kasvava saisi enemmän elintilaa. Myönnän, etten ole metsämies sanan varsinaisessa mielessä. Ryteikötkin saavat vasta sitten vauhtia, kun silmää koskee, tai no eivät ehkä silloinkaan ku ei ehi.

        Vai sitä Alia kaupassa jonotetaan. Eiks siinä jonossa ole yhtään alle seitsemänkymppist?

        Kyllä sinä osaat ne jpg:t mutta jos oikein tajusin, niin ... Datsun pörähti käyntiin ja poimi tietokoneen sisuksissa olevan jpg kuvan sen Kuvaupppin käsittelyyn. Ja kuis ollakaan, kun on hakenut sen kuvan tiedostosta ja viereen tulleen pikkuruudun painiketta painanut eli "lisää", niin siihen alle on tullut "avaa kuva isona" ja sitä datsunilainen kun painaa, niin hups kuva tulee ruudulle. Kun kopsaa kuvan osoiterivin liturgian ja heittää sen linkinlyhennykseen, saa tällaista metsää näkyviin : http://bot.fi/20bx


    • Woldemort

      Olen kyllä kokeillut kuvauppilla, mutta se toimii juuri niin kuin kuvaat eli tulee se pieni kuva ja lisää ja kun lisää niin se jää pyörimään eikä koskaan valmistu.
      Pitäisiköhän siihen kuvauppiin kirjautua ja rekisteröityä jotta se toimisi loppuun asti?
      Kuvia olisi miljoonittain vaan ei siirry muulla kuin e-maililla ihan hyvin eli sielläkin vaan browse ja liitä, eli omia kluviani en ole suomi 24 jään ensimmäistäkään saanut siirretty

      • edson

        Luulenpa vaan, että sinun suoja-asetuksissasi on se este. Parempi tietysti suojata kone. Epäilen kirjautumisenkaan auttavan tai en tiedä, koska en ole kirjautunut.

        Toisaalta minä en ole suojannut konettani koskaan muuten kuin ilmaisilla suojaohjelmilla. Aika hyvin on mennyt ja nyt koputan päätäni.

        Uskon teeveessä esiintynyttä tietokonemiestä. Ei muistu nimi mieleen, mutta luultavasti tiedättä hänet kumpikin. Hän sanoi mm. että mobiili eli puhelin on turvallisempi kuin vaikkapa kannettava. Ja ilmaisille wifeille ei kannata mennä.


    • Dr.Whoo
      • Woldemort

        Ei viimeistele tuokaan. Se kyllä löytää halutun kuvan mutta se jaa toiminto ei käynnisty.
        Minun täytynee kutsua muusikko ratkaisemaan ongelma. Se voi olla vaikka tureeva asetuksissani, kun koneeni on perusteellisen suojattu ja ajantasavalvottu. Ts. pöpöt eivät påääse kimppuuni, mutta samalla jotkut normaalitoiminnotkin on kastroitu.

        ps. kun alamme lähestyä tämän ketjun täyttymistä niin käyn sitten avaamassa "Varjohallituksen" kun se aika tulee.


    • Dr.Whoo

      Joo, näköjään server erroria huutaa. Noi ilmaispalvelimet toimii vähän miten sattuu, yleensä kyllä toikin toimii hyvin. Kannattaa kokeilla toisten.

    • Woldemort

      Kun en vieläkään saa omia kuviani siirrettyä niin lainasin netistä Punkaharjulaisen oikean männyn kuvan ja samalla tarkistin, että männyn luonnollinen korjuukierto olisi 50-120 vuotta, eli taitaa olla hirmuisesti enemmän kuin puupelloissa sallitaan:
      http://www.villalat.com/2015H/isomanty-41m-13aug15.jpg

      • edson

        Kyl kyl, mutta jotta tuollaisia mäntyjä pääsee kasvamaan, niin niille on ainakin vähän raivattava tilaa. Onhan tietysti sekametsiä, tiheitäkin, missä kasvavat tuollaiset männyt, mutta joku muu siitä aina kärsii. Voit kuvitella isona miehenä, jos istut vaikka bussiin, niin joku kärsii siitä, että istuu vieressäsi :) Tähän nyt ei oteta vastaan selityksiä, että et istu bussissa. Ja jos yrität, niin sitten vertaus sopii vaikka hissiin.


    • Dr.Whoo
    • edson

      En päässyt kuin neljään kysymykseen vastaamaan, sillä videokaan ei auennut. No salakkaa en erottanut silakasta helekutti. Vaikka pikkupoikina laiturilla narrattiin salakkaa. Onneksi luotan kalamyyjään, että on varmaan sitten silakkaa. Sitten taas jos ostaa valmiseineksenä silakkalaatikkoa ... mutta kun ei osta.

    • Woldemort

      Kuvan testilähetys. (yritys). Kalatesti meni todella huonosti: 4/6. Sen se tekee kun ei ole muuta tehnyt 60 vuoteen kuin ostanut kalansa fileenä kaupasta.

      https://ibb.co/jiRKKa
      Jos tuo onnistuu niin sitten se onnistuu jatkossakin. Mikä se on niin se ei ole musta aukko vaan liittyy työmaailmaani

      • edson

        Siis punainen aukko ... hitto, tulee mieleen eräs sketsi, "luomuteurastaja".

        Tämä aiheutti aikoinaan pahennusta - en sano missä. Joten jos on kurkkijoita keskuudessamme, niin ihan piruuttain lähetän sketsin uudestaan.

        Tämä oli poistettu you tubesta, mutta tullut teeveestä ja nyt löysin sen riemurasiasta
        http://bot.fi/20dn


    • Woldemort

      Pretskeles! se onnistui eli nyt pääsee heittämään kuvia kehiin tännekin tilanteen niin vaatiessa. Muusikon ohjeilla hain image upload palvelijaan

    • Woldemort

      Tuossa vielä toinen testikuva ihan siitä ilosta että sai niitä vihdoinkin liikkeelle muuallekin kuin blogeihin tai ii meileihin. Saatan nyt laitella satunnaisia kuvia reissuilta ihan muun höpötyksenkin jatkoksi
      https://ibb.co/iaKs5F

    • edson
    • Moldewort

      Seuraavaksi John Wayne saakin lähettää aidon kuvan kotipihansa karviaispensaista

      • Dr.Whoo

        Jaa, onkos nää nyt karviaisia..

        http://but.fi/6o8

        Näköjään tää buttikin toimii. Huomasin semmoisen seikan, että kuvan resoluutioita pitää ehkä pienentää, varsinkin jos se on otettu huippuvehkeellä kuten meikän Honorilla.


    • Woldemort

      No jo vaan oli mahtikarviaisia Länsirannikon tropiikissa.
      Voi olla, että minun kokemat kuvansiirto-ongelman, nyt jo entiset, johtuivat siitä, että kuvani ovat kaikki otettu oikeilla Sony tai Canon cameroilla ja joissakin on pixeleitä enemmän kuin tavallinen tietokone pystyy käsittelemään.
      Onneksi nyt kaikki pelaa

      Tarkistan kaupoista palattuani josko tuo but toimisi minunkin hienoissa tietovehkosissani.

    • Woldemort
    • edson

      No ni

      nyt alkaa valokuvagalleriamme saamaan täytettä. Ei passaa kuitenkaan lähemmin paljastaa, muuten päärynöistä ei kuin rangat jäljellä, sen verran "reiluja" matkustavaisia ollaan.

      Kuva on hyvä muistinkin virkistäjä. Ja näihin joihinkin voi lisätä sepustuksia. Pitääpä kokeilla ... joskus

    • Woldemort

      Toden totta. Ainakin täältä alkaa nyt pesemään, kun kannuisteksellanne ja tiedoillanne sain muusikon avustaman kaiveltua esiin toimivia uploudauskoneit.
      Itse en olisi kyennyt muuhun kuin vastaaamaan hyvin tuloksin lähes jokaiseen Dr. Huun lähettämään via-tai tarkkanäköhavaintokykytestyii.
      Tähänkin käyn nyt poimimassa yhden kuvan pelkästä poimimisen riemusta.
      Tuo edellinen kuva ei muuten ole Saimaan kan vasta, se vaan sattui olemaan kuvafolderissa minkä nimi oli Saimaan kanava. Tuo kuva oli Ahvenkosken lohikahvilan vastaranta
      https://ibb.co/dsjCpa
      Tuo kuva on Katmandusta Nepalista, missä myös piipahdin tuossa muutama vuosi sitten

    • Dr.Whoo

      Hmm, joskus vuosia sitten kun näitä kuvanjakosysteemejä alkoi tulla, oli monilla kuvapalvelimilla käytäntö se, että ne pidättää oikeuden käyttää kuvia omiin tarkoituksiinsa. Kuten esim. Googlen Picasa kuvapalvelu. (Nykyisin Google Kuvat) En tiedä nykykäytännöistä enkä viitti ruveta etsimään käyttöehtoja, mutta kaikkein korvaamattomampia kuva-aarteita ei ehkä kannata linkitellä...joka tapauksessa kuka tahansa voi ne kopsata.

      Aatelkaapas nyt, meidän huippuluokan kuviamme voisi joku käyttää ties mihin tarkoituksiin, tehdä vaikka niistä kalliita taidepostikortteja ja rikastua niillä.

    • Dr.Whoo
      • Woldemort

        Olipas hyviä karviaisia valmistumassa. Karviainen on miun mielimarjoja.
        Sit sitä en tullutkaaan ajatelleeks et joku vpois kuvanjakopalvelun kautta lähetetyist kuvist tehä taideväärennöksiä, niingo tästä klassikosta:
        https://ibb.co/edT3ea


      • Dr.Whoo

        Miehen ja naisen ohjelmointikeskukset siis siinä..kyllähän se on selvä että monenlaista säätämistä on naisten kanssa aina..

        Mutta minäpä hyppään nyt sarviin.


    • Woldemort

      Varjohallitus on nyt auki, sillä tämä voi sulkeutua koska tahansa.
      Tässä vielä maantiekuvaa Emiraattien takamaisemista
      https://ibb.co/kPh1Xv

    • Woldemort

      Tässä kerran mainostamaani latvialaista klapipinotaidetta loppuketjun täyttämisen osaksi
      https://ibb.co/d8m6za

    • Dr.Whoo

      Ja hups heijaa, uusi ketju alkoi ja loppui.

    • Woldemort

      Minun pitää avata se uudelleen sillä siinä kävi juuri mitä pelkäsin eli robo lopettaa kun siinä oli monta liitettyä kuvaa.
      Täytyy laittaa se aloitus ilman niitä kuvia niin ketju pääsee alkuun ja ei katoaa ainoana puheenvuorona kokonaan. Kuvilla voi mellastaa sitten kun ketju on jäänyt pystyyn. Onneksi kopion sen koko lähetyksen ja saan sen uudelleen ilman kuvia nopeasti sijoitettua

    • edson

      Varjohallituksesta ei edes varjoa näy ? Onko kiinni säästä? Toimii vain aurinkoisina päivinä?

    • Woldemort

      Nyt pitäisi olla robonkin hyväksymä hallituslähtö maisemissa.

    • Woldemort

      Tässä toinen kuva niistä vanhoista arabiasumuksista joiden pihoilla oli niitä kanoja, kalkkunoita, ja vuohia. Ne tulevat sitten yksi kerrallaan kun robo näyttää yhden kuvan hyväksyvän. Voin toki testata parilla kuvallakin ja ulosmitata robon mitan
      https://ibb.co/d7nksv

    • Woldemort
    • Woldemort

      Ja sitten vielä pukit. Pukkeja löytyy melkein kaikilta vanhojen rakennusten maisemista
      https://ibb.co/mXJiCv

    • Woldemort

      Ja tähän ketjuun mahtuvat vielä ne kamelinajajatkin
      https://ibb.co/ghcJVF
      Oho, ”lipsahtikin” väärä kuva eli rakkaus Brasiliaan 

    • Woldemort

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe