Mitä magnetismi on ?

valtio-orja

Magnetismin käsitteeseen kuuluvat paikallan pysyvät magneettikentät ja liikkuvat magneettikentät.

Pysyvät magneettikentät ovat aineeseen sidottu ominaisuus, jossa atomien magneettinen spinni eli ytimen pyörimissuunta on samansuuntainen aineessa.

Tällaisia kappaleita, joissa magneettiset spinnit ovat samansuuntaisia, kutsutaan magneeteiksi.

Sähkömagneettinen kenttä saadaan aikaan liikuttamalla magneettia suljetussa virtapiirissä.

Radio- ja televisiolähetyksissä sähkömagneettinen kenttä saadaan liikkumaan eteenpäin sähkömagneettisena säteilynä, jolloin säteilykenttä voi matkata avaruudessa pitkiäkin matkoja.

Kun magneetin ympärille muodostuu paikallaan pysyvä magneettinen kenttä, niin magneettinen kenttä muodostuu kappaleen atomien ytimien yhdessä magneettista spinniä voimistavan vaikutuksen seurauksena.

Eli mitä tiiviimpään magneettiseen kappaleeseen saadaan samansuuntaisia magneettisia spinnejä ympättyä, sitä voimakkaampi magneetti on, ja sitä voimakkaammin tämän kappaleen magneettinen kenttä vaikuttaa ympärillä oleviin molekyyleihin yhdenmukaistamalla näiden molekyylien magneettiset spinnit samansuuntaisiksi.

Näin magneettinen kappale synnyttää ympärilleen magneettisen kentän, jossa kappaleen ympärillä olevien ulkoisten molekyylien magneettiset spinnit on magneetti ohjelmoinut samansuuntaisiksi.

Sähkömagneettinen säteily on vastaavasti sähkömagneettinen kenttä, joka liikkuu eteenpäin muuttamalla vastaantulevien molekyylien spinnit samansuuntaisiksi, jolloin sähkömagneettinen kenttä etenee ilmatilassa samanmuotoisena pitkiäkin matkoja.

Maapallon ilma koostuu suurelta osin happiatomeista, jolloin sähkömagneettinen kenttä etenee ilmatilassa muuttaen vastaantulevien happiatomien magneettiset spinnit samansuuntaiseksi kuin omansa.

Avaruudessa on taasen vetyä, jolloin sähkömagneettinen kenttä muuttaa vastaantulevien vetyatomien magneettiset spinnit samansuuntaisiksi, jolloin sähkömagneettinen kenttä voi edetä avaruudessa pitkiäkin matkoja.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei kaveri, jos kirjoitat otsikkoon kysymysmerkin ja sitten et kysy mitään, niin opettele ensin äidinkieltä (ja vaikkapa kirjallisuutta) ja vasta sitten fysiikkaa. Muutoin se katsos näyttää niin naurettavalta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      3770
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      592
      3549
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3472
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2199
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2171
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1947
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1927
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      170
      1694
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1381
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe