Pelimiehen exä on "uuden" vaimon fb-kaveri

ikisinkku5

Aikoinaan kävi niin, että eräs komea pitkähkö mies esitti sinkkua.... Mies kävi siihen aikaan luonani vuosia. Sitten asia selvisi minulle, että mies oli seurustellut koko ajan ja nuori nainen muuttunut avovaimoksi aikoja sitten. Mies ei välittänyt minusta varmasti lainkaan, haki vain seksikontakteja naisista, käytti hyväksi tilanteen tai ei uskaltanut lopettaa.
Miehen suhdeasia selvisi kun näin facebookissa jotain yllättävää ja soitin naiselle (miestä tavoittelin ensin ja arvasin ettei vastaa tai kestää liian kauan), joka kertoi heidän suhteestaan. Heille tuli ero, nainen halusi erota ja mies syytti minua /oli vihainen /häipyi. Mies otti pian uuden nuoren naisen ja heillä on lapsi nykyään. Miehen exä taas suuttui minulle koska tapasin tilanteen jälkeen miehen, eikä pitänyt enää yhteyttä. Tapasin miehen koska olin paniikissa tilanteesta ja tilanne oli vaikea ja paljon muuta.
En ole kiinnostunut miehestä enää. Tuntui että he ajattelivat ja ajattelevat vaan itseään. Mietin aluksi kaikkien kannalta tunteita, joskus tajusin että sen voi lopettaa. Mies otti sormuksen pois käydessään, sekin selvisi kun nainen kertoi asian laidat.

Nyt kuitenkin näin (joitakin vuosia jälkeenpäin) että ex nainen (jolla on uusi mies lapsi) ja "uusi nuori nainen" joka on jo "vanha nainen" koska on ollut miehen kanssa kauan yhdessä, ovat FB kavereita ! Ja mieleeni tuli ajatus että exä hyväksyy uuden ja pitää kauhean viattomana, vaikka enemmän uusi nainen on miehen kanssa ollut sängyssä ja yhdessä elämässään sekä tulee olemaan, kuin minä taas olin huomaamattoman pieniä hetkiä -jotka haihtuivat ilmaan. En saanut mitään, mies ehkä sai, elin nuorempana luulossa että mies on sinkku. Ex nainen oli pitkän aikaa miehen kanssa. Minusta tehtiin varmaan pahis. Uusi nainen pitää miestä hyvänä miehenä.

Vaihtoehtoja:
A. Exä on kertonut "uudelle naiselle" pelimiehen menneisyydestä. Ero tai anteeksianto.
B. Ex nainen on uuden hyvä kaveri, vaikka nainen pan** ex-miehen kanssa jatkuvasti. Sama paikkakunta lähentää, lapsiasiat ja seurapiirit.
C. Ex naisella on padottuja tunteita ja hän on fb kaveri uudelle, ja joku päivä hän kertoo kaiken koska ei kestä enää? Salaisuudet ovat melkoiset siitä minkälainen miehen todellinen luonne on. En usko muuttuneen kaikilta osin. Kyse ei ole pelkästä pettämisestä - on paljon muutakin.
D. Uusi ei usko ketään, pitää kaikkea kateellisten puheina. Selittää itselleen kaiken parhain päin, koska mies on rahakas ja komea ulkoisesti.
E. Joku muu kertoo kuin ex nainen. Moni tietää asiasta.
F. Kukaan ei kerro. Ex nainen lueskelee uuden facebookia ja ihailee söpöjä lapsikuvia -onhan hänellä itselläänkin vauva. Asiat kehittyvät heidän elämässään omalla painollaan. Uusi jää tietämättömäksi. Mies ehkä jatkaa naisuraansa. Nuoremmat naiset ovat aina uskollisia hänelle.
G. Ex kokee tunteita menneestä sotkusta joskus hieman, fb tuo uudelleen ja uudelleen menneen mieleen, muttei sano sanaakaan tai näppäile viestejä. Ei poista fb:stä kuitenkaan uutta naista. He vain ovat jäykästi fb kamuja, ei muuta. Tosielämässä ei uskalla puuttua muiden asioihin. Pitää uutta kauniina kivana = viaton tietämätön. Ex nainen haluaa olla kaikkien kaveri, se suosittu hyvä ihminen.
H. Joku muu vaihtoehto. Ehkä exällä ei ole tunteita menneestä sotkusta enää, hänen uusi mies on varmasti kiva.

Lisättäköön että pelimies paheksui varmaan minua suuresti, mutta on tuota exäänsä aiemman exän kaveri ja monen muun ihmisen kaveri. :) Ex ja mies myös tapasivat EHKÄ salaa itse, tuon episodin ollessa päällä. Mies halusi aina nuoren ja neitsytnaisen johon muu mies ei ole koskenut. Hän itse oli usean naisen kanssa yhtäaikaa ilman ongelmaa.

13

360

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjsksjnsjk

      Mietit ja analysoit tilannetta liian paljon. Anna olla. Onko sillä edes mitään väliä?

      • aloittaja5

        En analysoi erityisesti enkä itseäni varten, kerroin vain mitä jotkut ihmiset tekevät toisille. On sillä väliä kun naisia on satutettu. Voisin kertoa uudelle totuuksia, jos tarve vaatii, mutta pilatkoon koko elämänsä pettävän, seksistisen ja luonneaggressiivisen miehen kanssa. Voi myös tulla shokkeja kun mies pettää, riitelee, vaatii, katoaa milloin minnekin ja tekee äkkinäisiä temppuja. :) Kaikki on suurta teennäistä näytelmää hellä, nainen uskoo kaiken. Varmaan on myös todella hyvät ja tasaiset puolet suhteessa, koska ovat yhdessä! Minulla on uusi oma elämä muualla, en ajattele juuri heitä, mutta halusin kirjoittaa. On muitakin naisia jotka ovat miesten huijausten kohteeksi joutuneet!


      • aloittaja5

        Ai niin, ja mies on erittäin kontrolloiva, sellainen suhde ei ole kenellekään terveellinen. Mies päättää varmaan sisustuksenkin.


    • Kukasaaketä

      Kuka on siis kenen kaveri? Ei saa selvää sori vaan. Samoin kuka panee milläkin syyllä oli se sitten kaveruutta tai ei. Kuka tuntee kenet? Johan on suhdesoppa. En kyllä moiseen ryhtyisi enkä roolia haluaisi. Näitä naisia löytyy joita voi vedättää miten tahtoo. Se joka tuosta sekamelskasta selviää on voittaja.

      • aloittaja5

        Jos lukee hitaammin saa selvää. Pikalukemisella ei varmasti saa selkoa ja kannattaa etsiä joku LYHYT aloitus, jos ei jaksa lukea.

        Uskon että palstan negatiiviset kommentoijat ovat katkeria vaimoja tms. ilman myötätuntoa muita kohtaan, koska oma teksti on ihan positiivinen. Ja kyllä mulla on oikeus ihmetellä mihin fb ystävyys perustuu, alapuolella on sopivat vaihtoehdot, jos koko tekstiä ei jaksa lukea. -On oikein että epämääräiset touhut voi ottaa esille, tuo fb kaveruus ei kestä päivänvaloa, koska siellä ei olla rehellisiä! Mies ei ole hyvä ihminen ollut, vaikka sellaista esittää, tuskin on nykyäänkään. Jos ex avaa suunsa, avautuu myös uuden silmät uskomasta valheisiin.


    • rwarawerawef

      Ei oikeastaan kiinnostuta tippakaan :D Näitä lukiessa tulee hyvä mieli etten ole kokenut seurapiirisankari

    • voreloola

      Minäpä avaan lyhyesti tuon lumppunaisen logiikalla kyhätyn tekstin. :D

      Aloittajaa ärsyttää ettei ole entisen salapanonmiehen tai miehen nykyisen taikka edes exän kaveri(jonka aikaan pani miestä, yritti käräyttää ja loukattuna hautoo kostoa jopa uudelle naiselle! Vain siksi kun mies on sen kanssa) Facessa.
      Ei voi sietää ettei itse ole salapanona kelvannut kaveriksi (normaalit kyllä tajuavat miksi ei ) mutta muut ovat keskenään.

      Ei muuten kuulu yhtään heidän elämänsä ja välinsä sulle. :) Toiset nyt tulevat paremmin toimeen keskenään ja se ettet sinä heidän elämään kelpaa on vain hyväksyttävä.
      En ainakaa häpäisisi itseäs enempää häiritsemällä sitä uutta naista vaikka tuollaiset naiset tietäen, haudot sitä ajatusta useinkin.. Vain siksi ettei vanhaa hutsua kaveerata.

      • aloittaja5

        En ole kiinnostunut miehestä enää, kuten tekstissä mainitsin. Minua harmitti se että mies käytti seksiin hyväksi, oli todella ilkeä, aggressiivinen myös fyysisesti, vei vuosia aikaa hukkaan, nai kahta ja useaa naista - hyvä etten saanut tauteja ja ex vaimo myös jne lista on pitkä. Hän oli myös kostava ja ex nainen ei välitä kuin itsestään koko tapauksessa. Myös me kirjoittajat olemme ihmisiä, ei kasvottomia haukuttavia tyyppejä. Jätän omaan arvoon pelimiesten ja joidenkin vaimojen alkeelliset haukkumiset -joku päivä koette itse kaiken, en alennu samaan nimittelyyn, enkä lue niitä. :) Ei tuo ole ensimmäinen ilkeä ja väkivaltainen mies, mutta ne jäivät taakse. Mies huijasi kaikkia aika hyvin.


    • AikajananMerkitys

      Miehen exän näkökulmasta sinä olet nainen , jota hänen miehensä pani suhteen aikana. Eli liityt heidän menneisyyteensä.

      Miehen nykyinen kumppani ei liity miehen ja hänen exänsä eroon, joten on sillä tavoin "puhdas" eikä miehen eron jälkeinen seksielämä kiinnosta tai aiheuta tunteita miehen exässä.

      Miehen menneisyyden syrjähypyt ei ole mikään uutinen uudessa suhteessa. Mennyt on mennyttä eikä mies ole tilivelvollinen menneisyydestään. Eikä miehen tarvitse menneisyyden juttua uudelta puolisoltaa pyydellä anteekzi eikä niitä hänelle selitellä. Kussakin suhteessa on hyvä keskittyä oleelliseen eli olemassa olevaan, ei siihen mitä joskus on ollut jossain muussa suhteessa.

      • aloittaja5

        Ok kerron sitten nykyiselle! Osaatte vain puolustella julmia pelimiehiä ja järkyttäviä valheita, voi vain ihmetellä miksi. En koe liittyväni miehen sekoiluun. Kaikilla on oikeus tietää kenen kanssa seurustelee.


    • Sekavakuvio

      Tuota kuvio liian monimutkainen ymmärtää. Siis kuka fb kaveri on ja kenen? Ja varsinkin kellä siellä suhde on nyt? Kun kartta ja selvitys on saatu vastaan mitä olen tehnyt ja kenen kanssa.

    • päästä-irti

      Lopeta hyvä nainen, ei sinun pidä kertoa uudelle naiselle mitään. En ymmärrä sinua ollenkaan. Miksi ihmeessä vatvot mennyttä asiaa, jatka eteenpäin.

    • vatvomista

      Mitä sinulle kuuluu, vaikka nämä uudet perheet olisivat perheinä ihan hyviä ystäviä. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät. Pitäisikö sinut ottaa tuohon porukkaan. Heh.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5700
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      212
      1765
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1722
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      93
      1188
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1145
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      876
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe