Rivijehova-armeijat tärkeitä USA:n valtaeliitille

riveistäjaniidenväleistä

Juutalaisen nuoren pääneuvonantaja-kiinteistösijoittajan miljardikaupat Brooklyn Heights Dumbo -korttelista tehtiin perinteisesti kummisetien kesken. Pääneuvonantaja kun on juutalainen. Jehovien häikäilemättömät valtapyrkimykset maailmanvallaksi sekä läheiset suhteet vapaamuurareihin ja juutalaiseen rahamahtiin amerikassa toteutuivat jälleen kerran, kun kaikkien tuntema Watchtowerin Headquarters Brooklynissa päätettiin myydä toiselle kiinteistösijoituskonglomeraatille. Se kantaa pääneuvonantajan K-kirjaimella alkavaa sukunimeä. Suomessa WT kaupittelee salejaan yhtä sujuvasti mm. vapaamuurareille.

Onko isojen kiinteistömassojen sekä valtavien omaisuuksien pyörittely salattu sekä pyhitetty näillä raamatun selittäjillä? Rivijehovat kun eivät saa "järjestönsä" taloustiotoja tilinpäätöksineen ja sijoitustoiminta on kätketty 8.000.000 rivijehovan taakse.

Lyhyen "historiansa" aikana Vartiotorni ei ole hyödyntänyt vain vapaamuurarien ja juutalaisten symboliikkaa, vaan etenkin rahantekotaitoja ja vallanhimojen fantasioita sekä pitänyt riviporukan tietämättömäna kaikista todellisista vaikutteista.

"Juutalaiset itsessään ovat Jehovan todistajia. Oikeaan aikaan, profetian mukaan, Jerusalem tulee olemaan maailman pääkaupunki ja Aabraham, Iisak, Jaakob, Mooses ja muut patriarkat herätetään henkiin ja he muodostavat Jumalan valtakunnan ytimen maan päällä." Tämä oli Pastori Russellin (Siionin raamatuntutkijoiden - nyk. jehovien) ymmärtämys, hänen tutkittuaan profetioita, ja näin hän opetti 1870-luvulla adventeista alkaneen palvelustyönsä aikana."

Sionismi itse asiassa sulkee sisäänsä Russellin vision Universaalin Israelin perustamisesta jossa Jerusalem olisi maailman pääkaupunkina. Esimerkiksi, Yigal Aldon puhuessaan Yhdistyneissä Kansakunnissa 30.9.1975 Israelin puolesta määrittelee sionismin: "Sionismi on lopputulos, tämä jatkuva ja hellittämätön pyrkimys ymmärtää Israelin profeettojen kansallinen ja universaali visio." Kansallinen kotimaa ei riitä, tämä universaali valtakunta josta Talmud puhuu tulee olemaan Israelin milleniaalinen valtakunta ja se on heidän päämääränsä.

Jehovien painoarvo voidaan mitata taloudellisissa ja yhteiskunnallisissa vaikuttamisasemistaan käsin. Ameriikassa on eniten juutalaisia maailmassa ja Uuden Maailman rahavaltiaat pyörittelevät meitä tietämättömiä eri aikoina tuottavimilla mahdollisilla tavoilla.

Kannattamalla jehovia ei yksikään rivijehova tiedä mihin on ryhtynyt. Ei myöskään voi olla varma kultin tempoilevien edesottamusten seurauksista. Venäjällä saadaan pian esimakua, miten riviporukka todella kärsii kiinteistöjätin jaloissa. Suomalaiset rivijehovat ovat kollektiivisessa vastuussa venäläisten rivijehovien asemasta "Jumalan Järjestön" vähäosaisista. Lähtekää rakkaat ystävät ulos näistä ameriikkalaisista huijarikulteista. Emme halua olla pahan palveluksessa.

318

2689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pilkkaajienmielipuuhaa

      En ymmärrä, mistä oikein puhut! Yrität mustamaalata rauhallisia ihmisiä joksikin rahahuijauksiin sekaantujiksi! Todistajat ovat rehellistä väkeä, eikä heillä ole mitään salttavaa! He julistavat Jumalan Valtakuntaa kaikkialle asuttuun maahan, kunnes työ on saatu valmiiksi. Mikään tilinpäätös ei muuta Raamatun ennustuksia! Ne toteutuvat ajallaan niin kuin opetamme. On kai parempi, jos myös maalliset raha-asiat on hoidettu ammattitaitoisesti. Tämä vainoaja-klikki on ottanut oikeudekseen levitellä valheellisia tarinoita Jehovan Todistajista, ja he joutuvat siitä vielä vastuuseen. Onnkesi näitä roskapalstoja ei kukaan järkevä lue! Kääntykää nöyrinä Jumalan järjestön yhteyteen niin Teillä on oleva niin maanpäällinen hengellinen paratiisielämä kuin ikuiset Siunaukset Paratiisissa Maan Päällä!

    • so_sad

      Ikävä tosia asia on se, että yksi jos toinenkin jt tulee kyllä huomaamaan jossain vaiheessa ajan kuluessa ja oppien muuttuessa, että on elänyt valheessa koko ikänsä. Tämä on valitettavaa rivijäsenille joille on syötetty satuja ja sekin raamatun opin mukainen uskonto on oikeasti vain tuon hallintoelimen mukaista näkemystä raamatusta. Tarkoitushan on saada todistajat luulemaan elävänsä ainoata oikeata rauhaisaa uskontoa, mutta rivijäsenet todellakin pidetään pimennossa.

      Illuminatin lonkerot kyllä ulottuvat jopa omiin luomiinsa uskontoihin ja eteviä ovat totta tosiaan ja saavat jäsenet luulemaan kaikkea hyvää uskonnostaanja sehän onkin näiden taitavien huijarien tarkoituskin hyvää uskovien ihmisten kustannuksella pelaaminen. Sitä iän ikuista paratiisikuvia heilutellaan nokan edessä niin jäsenet jaksavat uskoa ja juosta. Aika on silti pahin vihollinen tosin monet jopa 100 vuotiaatkaan jt:t eivät ole välttämättä vielä heränneet eivätkä edes hertää koska haluavatkin ilmeisesti elää valheessa koska tietävät, että mitään muutakaan toivoa ei ole joten paempi pysyä hyvässä valheessa kuin pahassa todellisuudessa.

      • eliittivärvääriviporukan

        Todisteet osoittavat että C.T. Russell ei ollut ainoastaan korlea-arvoinen vapaamuurari vaan myös heidän avain-pelaajansa. Vartiotornit ovat hyvin tärkeitä kaikkein korkea-arvoisimmille vapaamuurareille. Korkein salainen tieto monissa vapaamuurarien riiteissä kuten Skotlantilainen riitti, Memphisin riitti, Mizraimin riitti, jne. keskittyy keskittyy Illuminatin korkean tason ryhmän jäsenten pariin. Illuminaatin perusryhmä on OTO. OTO:n vihkiytyneet voivat antaa useita nimiä tälle ryhmälle, eräs niistä on Ordo Templi Orientis (The Order of Oriental Templars). Sen esoteerinen nimi on Order of To Ov. Sen jäseniin viitataan myös termillä Suuri valkoinen veljeskunta tai Atlantislaiset vihkiytyneet ja he ovat tehneet yhteistyötä B'nai B'rithin kanssa.

        Tämä OTO-Illuminaatti opettaa valitulle vihkiytyneiden ryhmällee hermeettistä tiedettä (okkultistinen tieto), magiaa (nimeltään Valon pyhä magia), mystiikkaa ja joogaa niiden kaikissa muodoissa. Tämä OTO, C.T. Russellin aikoihin, perusti kaikkiin tärkeisiin kaupunkeihin, mukaanlukien New York piilossa olevan salaisen keskuksen (Collegium ad Spiritum Santum) missä jäsenet voivat tehdä heidän "suurenmoista työtään" rauhassa.
        Kuitenkin, kukaan illuminaatti ei ole minkään arvoinen jollei hän kykene harjoittamaan magiaa joka antaa hänelle tiedon Vartiotorneista sekä kyvyn astua sisään neljään Vartiotorniin.

        Miksi C.T. Russell ei mainitse tästä mitään kirjoituksissaan? Tämän kirjailijan täytyy neuvia lukijoitaan että C.T. Russell ei olisi koskaan maininnut mitään hänen korkeammasta esoteerisesta vapaamuurari-tietämyksestään kenellekään. Rangaistukset tällaisten suurten salaisuuksien paljastamisesta ovat ankaria. Tämä kirjailija tietää joitakin tapauksia että tällaisia miehiä on surmattu. Ilmiselvästi, tämä lukija voi yksinkertaisesti vakuuttaa että illuminismin esoteeristen ryhmien ylemmät portaat harvoin menettävät vihittyjään koska heidät on täysin myyty okkultismille. Tämä kirjailija teini-ikäisenä tutki Benjamin Franklinin elämää jotta voisi matkia hänen suurenmoista luonnettaan. Benjamin Franklin ei anna mitään vihjettä elämänkerrassaan hänen voimakaasta sekaantumisestaan vapaamuurareihin. Franklin oli okkultistisenGrand Orient Masonsien suurmestari Ranskassa sekä osallistui moniin omituisiin ei-kristillisiin aktiviteetteihin.

        Ihmemies Benjamin Franklin valittiin John Dickinsonin seuraajaksi Pennsylvanian osavaltion kuudenneksi presidentiksi 18. marraskuuta 1785. Pennsylvanian presidentin virka oli analogisesti moderni versio kuvernöörin virasta. Hänellä oli myös merkittävä rooli Pennsylvanian yliopiston ja Franklin & Marshall Collegen perustamisessa. Franklin oli virassa 5. marraskuuta 1788 asti.

        Vaikka monet kristityt ihailevat Benjamin Franklinia kristittynä, hän ei ollut kristitty. Itse asiassa hän antoi rahaa synagoogalle. Mutta asian ydin on siinä että suuri mies kuten Franklin, jonka elämää seurattiin tarkoin, kykeni silti pitämään vapaamuurarilliset aktiviteettinsa salassa. Vain tarkkasilmäinen historioitsija sekä keskiverto vapaamuurari on tietoinen hänen jäsenyydestään vapaamuurareissa.

        C.T. Russell oli julkisuudessa. Kaikki mitä hän julkaisi hän teki julkisuutta silmälläpitäen. Kenenkään ei pitäisi odottaa löytävänsä mitään lipsahduksia vapaamuurarillisista aktiviteeteista tsi uskomuksista Russellin kirjoituksista.

        C.T. Russell noudatti politiikkaa jossa hän perusteli Raamatulla kaiken mitä hän sanoi. Jos hän ei kyennyt tähän edes vääntämällä Raamattua kieroon haluamallaan tavalla, hän ei julkaissut sitä. Se mitä täytyy sitten etsiä ovat okkultistiset ajatuskuviot jotka on ujutettu hänen Raamatun selityksiinsä. On olemassa suuri määrä lausuntoja Russellilta jotka näyttävät todistavan sidoksista maagisiin vartiotorneihin, mutta tämän kirjailijan täytyy voimakkaasti painottaa että tämä ei ole kirjoitettu todisteena että Russell käytti termiä "vartiotorni" sen maagisessa merkityksessä. Ei, tämä luku ojentaa tämän materiaalin tai todisteet koska tähän päivään mennessä tätä mahdollista selitystä ei ole julkaistu kenenkään toimesta. Ja tämä kirjailija tuntee että se pitäisi asettaa tapetille pohdittavaksi, tutkittavaksi ja mahdollisesti hylättäväksi mikäli muunlaiset todisteet riittävät ratkaisemaan tämän mysteerin.


    • hämärtää

      Mitä vartiotorni seura sitten hakee tällä luomalla uskonnollaan jonka takan on oikeasti illuminati/vapaamuurarit? No raha toki on yksi merkittävä asia, mutta mitä tällä luomallaan uskonnolla sitten loppujen lopuksi saavutetaan? Kun se on kumminki valhetta niin mihin he tarvitsevat kaikkia nykyisiä rivitodistajia? Aikovatko he "uuden maaailman" verukkeella sitten kumminki luoda NWO maailmansa?

      • rivimiehetpeitteenä

        Vapaamuurariudesta muka jotakin tietävillä on usein virheellinen näkemys että kaikilla vapaamuurareilla olisi yhteinen päämäärä, yhteiset uskomukset ja yhteiset menetelmät. Vain ylimmällä vapaamuurareiden johdolla on päämääriä, jotka voivat muuttua. Alemman tason vapaamuurarit ovat PEITE. Useimmilla vapaamuurareilla on rajoitettu tieto vapaamuurariudesta. Vapaamuurarin naapuri voi nähdä oman henkilökohtaisen kokemuksensa perusteella kaikkien vapaamuurareiden universaaliuden. Hän on kenties ainoastaan kokenut tämän looshin filantrooppisen veljeskunnan termein, eikä ole viitsinyt opiskella mitä vapaamuurarit ovat historiallisesti tehneet, tai mitä korkeammat tasot puuhaavat. Kuten alokkaat kentällä, heillä ei ole tietoa ylemmän tason suunnitelmista.
        Vapaamuurarit ovat verhonneet rivimuurareilla aktiviteettinsa. Korkeampia asteita kutsutaan "vierusasteiksi" ja he väittävät että korkeammat asteet eivät ole korkeampia, vaan yksinkertaisesti toistensa sivulla. Totuuden etsijän täytyy raivata tiensä näiden metkujen läpi. Näitä salattuja ja tiukasti peiteltyjä vapaamuurareiden yhteyksiä on liikesuhteissa Vartiotorniseuraan.


      • Friimuurarit

        Lapuan Liikkeen Vihtori Kosola käytti puheissaan sanaa Friimuurari , ja se oli päälimmäisenä näiden propagandassaan ,.


      • Aatumpiolo

        Nuohan ovat vanhaa natsipropaandaa pahoista juutalaisista ja maailmaa hallitsevasta Illumi naatti porukasta ,, Selevää Pässinlihaa ,
        heil Aatu, -meill Kosola ,


    • salienostajatahosta

      Pertti Jotuni 1931 Helsinki – 2007 Espoo oli suomalainen tiedetoimittaja. Koulutukseltaan hän oli diplomi-insinööri ja suuntaukseltaan matemaatikko. Hän oli vapaamuurari 23 vuotta uskoontulonsa jälkeen hän kertoo oheisessa supermielenkiintoisessa radio-ohjelmassa ajastaan vapaamuurariliikkeessä:

      https://www.youtube.com/watch?v=233GpecRlCA

      Pertti Jotuni tuli ruutussuosikiksi ja ihmisenä tutuksi mm. 1969 kuustudiosta (Apollo 11 laskeutuminen kuuhun, suora lähetys, asiantuntijakommentaattori) sekä "ihmemies" lusikantaivuttaja Uri Gellerin asiaparina suorassa tv-lähetyksessä. Legendaariset Ylen telepatiakokeet ym. rajatieto-ohjelmat kutsuivat usein Pertti Jotunin kommentoimaan ilmiöitä tieteen näkökulmasta.

      Tämä vapaamuurariohjelma on näistä henkilökohtaisin. Kiitos myös asiallisesta aloituksesta.

      • ensimmäisenkädentietoa

        S-Ryhmän johtaja sekä 33. asteen vapaamuurari Juhani Julin kertoo elämästään harhassa ja suuresta muutoksesta löydettyään Jeesuksen.

        https://www.youtube.com/watch?v=n7ubPCDrwMI

        Niin Juhani Julin kuin Pertti Jotunikin ovat jo edesmenneitä miehiä, joiden puheessa huokuu kokemuksen ja sivistyksen ääni. Heidän elämänsä on on maallisen vaelluksen osalta jo takana päin, mutta me jäljelle jääneet voimme oppia paljon heidän elämästään! Hyväntahtoisia katseluhetkiä!

        Kiitos Jehovan todistajat -aiheisesta ketjusta!


      • maailmanlopunsiirtäjiä

        Vartiotoni juonitteli vuoden 1914 siirtämistä 1950-luvulle, jolloin muka taivaan vallat järkkyivät, kun Sputnik puhkaisi ilmakehän ja ampaisi avaruuteen. Tällä verukkeella jehovat olisivat saaneet lisää elinaikaa lupaamilleen "milljoonille, jotka eivät koskaan kuole". Äänestys hallintoelimessä tyrmäsi kuitenkin tämän hankkeen. Sukupolvioppia on venytetty myöhemmin muilla tavoilla.

        Apollo 11 oli kotimainen (jehoville) spektaakkeli, jota kesällä 1969 seurasivat Pasilassa Kuustudio-lähetyksessä mm. tiedetoimittaja Pertti Jotuni sikareineen. Savua studiossa oli yhtä paljon kuin kantoraketin laukaisualustassa lähtölaskennan jälkeen:

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/11/09/kuustudio

        Mahtavia tunnelmia avaruudesta ja USA;n maallisen hallinnon huipulta 50 vuoden takaa. Kiitos myös hyvästä keskustelusta!


      • lääkärikertoouskostaan

        Lääkäri Hannu Hurri löysi vapaamuurarina ollessaan Jeesuksen. Hän jertoo elämästään lukeneen miehen näkökulmasta sekä valottaa aikaansa vapaamauurarina:

        https://www.youtube.com/watch?v=dHFTZbcJNKU

        Harhaliikkeisiin voi eksyä sivistybyt ja vilpitön ihminen. Hannu Hurri kertoo myös esimerkin vaikutuksesta lähipiirin elämän ja kuoleman valintoihin.

        Vapaamuurariliike on myös Vartiotorniseuran perustajien sekä symboliikan takana. Tiesitkö, mitä yhteistä on jehovan todistajien ja vapaamuurarien alimman tason ohjeistuksessa Jeesuksen Jumaluudesta?


      • äänettömätrivimiehet

        JW-hallintoelimeen 1980-luvulle asti kuulunut Raymond Franz oli mukana keksimässä jatkomahdollisuuksia maailmanlopun siirrolle, kun 1914 porukat alkoivat kuolla käsiin, ja kiusalliset kysymykset sukupolven hävitessä maailmasta alkoivat polttaa. Kaikkea yritettiin. Ensin vain ne eivät kuolleet ennen jehovien maailmanloppua, jotka olivat 1914 noin 15 vuotiaita. Nämä löysät vedettiin ennustuksesta pois jo Ray Franzin aikana. Hallintoelimen arjesta jumalan äänitorvena Ray Franz kirjoitti potkujensa jälkeen mahtavan kirjan: Omantunnon käännekohta. Se on pahimpia "luopiokirjoja", mitä jehova saattaa lukea ja ehdoton erottamisperuste kultista.

        Suomalainen Johanneksenpoika-sivusto, mitä mm. toiminnanjohtaja, teologian maisteri, toimittaja-kirjailija Pasi Turunenkin on lainannut arvostetussa kirjassaan "Vartiotorni, Valtakunta uudessa valossa" on vetänyt keskeisimmät luvut ammattitaitoisesti suomennettuina yhteen:

        http://johanneksenpoika.fi/CoC_5.pdf (Perinteet ja Pykälät)

        http://johanneksenpoika.fi/CoC_9.pdf (Sopiva ajankohta Jumalan toimia)

        http://johanneksenpoika.fi/CoC10.pdf (1914 ja Tämä sukupolvi)

        Nämä luvut valottavat jehovahallinnon arkea ja avaavat sitä ajattelua, millä riviporukkaa ohjataan. Puheet häiriökentästä ovat vahva ilmaus, mutta pyrkimys massavaikuttamiseen omien tavoitteiden hyväksi on jehovien tapa.


      • verovaroinrahoitettua

    • rahanteonperiaate

      Rivimiehet ovat suojapanssari ja aiheuttavat "häiriökohinaa" sen mukaan, kuin johto näkee tarpeelliseksi aiheuttaa. Riviporukka ottaa vastaan kentältä tulevan "palautteen" ja toimivat sopivasti ohjailtavana julkisivuna valtaeliitin tavoitteille. Niiden voidaan katsoa muodostuvan kolmesta tekijästä:

      - hierarkinen ja salattu organisaatio
      - mediavalta
      - rahan valta

      Hierarkisella organisaatiolla voidaan saavuttaa suuri valta ja levittää pienen huipulla olevan eliitin agendaa tehokkaasti ylhäältä alas päin. On olennaista, että organisaation pitää olla salattu, koska riviporukka ei saa tietää, kuka naruista todella vetää. Näin "kansa" ei koskaan näe eikä ymmärrä valtaapitävien todellisia tarkoitusperiä ja heidän kritiikkinsä kohdistuu vain hierarkian julkisuuteen asetettuihin eri tilanteisiin sopiviin syntipukkeihin.

      Hierarkiassa ylemmällä tasolla olevien todellisten päätöksentekijöiden salaaminen mahdollistaa myös sen, että hierarkian sisällä ei voi syntyä kapinaa agendaa vastaan, koska alemmat eivät tiedä ketä vastaan tulisi kapinoida. Sokean tottelemisen taustalla on oman edun ajaminen. "Jäsenet" ajattelevat, että tehdessään palveluksia veljeskunnalle, saavat he vastapalveluna parempia uramahdollisuuksia tai rahallista hyötyä ja liiketoimintaa korruption kautta.

      Koko toiminnan pohjalla onkin niin sanotuu luciferiaaninen filosofia, jonka mukaan ikävien ja pahojen asioiden tekeminen on sallittua, jos tämän kautta voidaan saavuttaa suurempaa hyötyä ja hyvää. Tämän filosofian avulla on perusteltu valheen sokaisemille jäsenille monet valheet ja jatkuva ristiveto oikeusistuinten kanssa.

      Luciferiaaninen filosofia katsotaan luonnolliseksi, koska se tuhoaa kilpailevat aattet ja ryhmät, jotta oma ryhmä selviytyy ja kehittyy maailmaa hallitsevaksi. Luciferiaanisissa teoksissa puhutaankin super-organisaatioista ja ryhmistä tai superorganismeista, jotka ovat käytännössä valtavia hierarkisia globaaleja sijoitus- ja eliittiklikkejä, esim. vapaamuurariklustereita.

      Vallan välineenä rahan merkitys on selviö. Juutalaiseliitin omistamat kansainväliset pankit ja USA:n keskuspankki FED tarjoavat hierarkialle käytännössä loputtomat rahavarannot, joiden avulla voidaan lahjoa ja lobata poliitikkoja, rahoittaa konflikteja ja tukea mm. vapaamuuraritoimintaa agendan edistämiseksi. Rahalla voidaan myös pitää yllä median propagandaa ja jatkuvaa aivopesua. Median tehtävä on pitää ihmiset harhautettuna, jotta he eivät ymmärtäisi, mikä on maailman todellinen valtarakenne.

      Tämän vuoksi monet tärkeimmät suurten medioiden vaikuttajat ja omistajat ovat joko vapaamuurareita tai juutalaisia ja osallistuvat säännöllisesti Bilderberg ja Trilateraalisen kommission kokouksiin. Median tehtävä on myös siirtää tavallisten ihmisten huomio pois yhteiskunnan epäkohdista roskaviihteen avulla. Tähän on valjastettu niin juutalaisten omistama Hollywood kuin musiikkiteollisuus ja esim. Vartiotorniseura.

    • q1q1q1

      Kysykääpä itse vapaamuurareilta, ovatko he Jehovan todistajia. Vastaus on kieltävä. Sama toisinpäin, kysyppä Jehovan todistajilta, ovatko he vapaamuurareita, vastaus on myös kieltävä. Kysykääpä heiltä molemmilta onko aloittaja ja häntä myötäilevät muuta kuin naurettavia valehtelijoita. Valehtelijoita, vastaavat molemmat. Mihin he oikeasti pystyvätkään juonittelussaan, mihin vain.

      • mihinjehoviatarvitaan

        Kuuntele nyt alkuun rauhoittuaksesi vaikka tuo edellä esiin kaivettu Jotunin nauha.

        Rahaeliitin agendan peittelyyn tarvitaan edelleenkin juurikin teitä pimennossa pidettyjä rivijäseniä. Esim. jehovantodistajilla ei ole itsellään mitään käsitystä siitä mihin heitä oikein tarvitaan. Olette kuitenkin nielleet nämäkin eliittinne teille syöttämät seitsemän keskeistä doktriinia: (tässä aluksi kohdat 47.-53.)

        47. Kristus, joka on Saatanan veli hallitsee näkymättömänä eikä koskaan näyttäydy.
        • Jeesus on Luciferin veli. [WT, 1.3.1932, s. 76] Lucifer (jota WT kutsuu pelkästään Saatanaksi) oli osa "taivaita" Eedenin puutarhan aikana. "Tämä erityinen enkelien organisaatio Luciferin alaisuudessa oli hengellinen, korkeampi kuin ihminen ja näkymätön hänelle, ja tästä johtuen he perustivat tämän alkuperäisen maailman "taivaat". ["The New World", s. 22]
        • "Jumalan ainoa Poika, Sana ja Lucifer olivat prinssejä. Heitä kutsutaan 'aamutähdiksi'. Pitkän aikaa he tekivät töitä yhdessä ja erityisen iloisissa tapahtumissa 'nämä aamutähdet lauloivat yhdessä'..." Kristus tulee olemaan näkymätön Milleniumin aikana ja ainoastaan läsnä kuten Hän on läsnä tänään." ["Aid to Bible Understanding", 1971, s. 551 & 1136]
        • Saatana ei ole sidottu Harmagedonin aikaan vaan Harmagedonin jälkeen. ["Light", 1931, s. 187]

        48. Jumala ei koskaan kommunikoi maailman kanssa.

        49. Mutta Hänen okkulttista voimaansa tullaan käyttämään Milleniumin aikaan.

        50. Ihmiset tulevat kuitenkin olemaan samoja mitä he ovat tänään.
        • Tässä Uudessa järjestyksessä ihmisillä, kuten ylösnousseilla, tulee olemaan juuri sama persoonallisuus. "Heillä tulee olemaan sama persoonallisuus, samat ihmiset. 'Synnin ja kuoleman laki' ei poistu heidän keskeltään." ["Life Everlasting - In Freedom of the Sons of God", s. 396-397]
        • "Raamattu ei opeta että ihmiset kokevat ylösnousemuksen täydellisinä. Jos sinulla on känsä kädessäsi se voi olla siellä jälkeenpäinkin." [11th Convention Souvenir Report, s. 20]

        51. Heille ei tulla opettamaan mitään Kristuksen lunastustyöstä.
        • "Tämä 'suuri joukko' ei läpikäy luonnon muutosta ihmisestä hengelliseksi eivätkä täten tarvitse vanhurskauttamista uskon kautta kuten näiltä 144.000 'valitulta' vaaditaan. Ei uskon vanhurskautta Kristuksen veren kautta, vaan itse asiassa ihmisen täydellistyminen lihan kautta Jumalan messiaanisen valtakunnan avulla -- tämä on se mitä 'suuri joukko' tarvitsee ja minkä he saavat Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa." ["Life Everlasting - In Freedom of the Sons of God", s. 391]

        52. Mutta heidät tehdään täydelliseksi teloituksin ja opettamalla heille lakia.

        53. Mutta se mikä on todella villiä on että Jehovan todistajilla on kaikki nämä visiot tästä Uudesta järjestyksestä leppoisana paratiisina, samalla kun Vartiotorni-seura sanoo että he kuluttavat seitsemän kuukautta kuolleiden hautaamiseen. Tämä varmasti on eräs kuva, sellainen jota ei löydy heidän värikkäiden kuviensa joukosta, mutta tästä he kuitenkin varoittavat muita Jehovan todistajia, siitä millainen Uusi järjestys tulee olemaan.
        • "Ensimmäinen työ on siivota Harmagedonin taistelun hirvittävät jäännökset. Se ei kestä monta vuotta." ["Golden Age", 25.8.1928, s. 277]
        • "Seitsemän profeetallisen kuukauden ajan Harmagedonista selvinneet keräävät luut ja hautaavat niitä." ["From Paradise Lost to Paradise Regained", s. 211]

        Tuleeko tämä Uusi järjestys olemaan paratiisi vai orwellilainen painajainen? Ovatko Jehovan todistajat todella onnellisia vai aivopestyjä robotteja?

        Heille on kuitenkin vuonna 2017 käyttöä USAlaisen rahaeliitin valtapyrkimysten peittelijöinä sekä eri tilanteisiin sopivana helposti ohjattavana häiriökenttänä.


      • Hallåå
        mihinjehoviatarvitaan kirjoitti:

        Kuuntele nyt alkuun rauhoittuaksesi vaikka tuo edellä esiin kaivettu Jotunin nauha.

        Rahaeliitin agendan peittelyyn tarvitaan edelleenkin juurikin teitä pimennossa pidettyjä rivijäseniä. Esim. jehovantodistajilla ei ole itsellään mitään käsitystä siitä mihin heitä oikein tarvitaan. Olette kuitenkin nielleet nämäkin eliittinne teille syöttämät seitsemän keskeistä doktriinia: (tässä aluksi kohdat 47.-53.)

        47. Kristus, joka on Saatanan veli hallitsee näkymättömänä eikä koskaan näyttäydy.
        • Jeesus on Luciferin veli. [WT, 1.3.1932, s. 76] Lucifer (jota WT kutsuu pelkästään Saatanaksi) oli osa "taivaita" Eedenin puutarhan aikana. "Tämä erityinen enkelien organisaatio Luciferin alaisuudessa oli hengellinen, korkeampi kuin ihminen ja näkymätön hänelle, ja tästä johtuen he perustivat tämän alkuperäisen maailman "taivaat". ["The New World", s. 22]
        • "Jumalan ainoa Poika, Sana ja Lucifer olivat prinssejä. Heitä kutsutaan 'aamutähdiksi'. Pitkän aikaa he tekivät töitä yhdessä ja erityisen iloisissa tapahtumissa 'nämä aamutähdet lauloivat yhdessä'..." Kristus tulee olemaan näkymätön Milleniumin aikana ja ainoastaan läsnä kuten Hän on läsnä tänään." ["Aid to Bible Understanding", 1971, s. 551 & 1136]
        • Saatana ei ole sidottu Harmagedonin aikaan vaan Harmagedonin jälkeen. ["Light", 1931, s. 187]

        48. Jumala ei koskaan kommunikoi maailman kanssa.

        49. Mutta Hänen okkulttista voimaansa tullaan käyttämään Milleniumin aikaan.

        50. Ihmiset tulevat kuitenkin olemaan samoja mitä he ovat tänään.
        • Tässä Uudessa järjestyksessä ihmisillä, kuten ylösnousseilla, tulee olemaan juuri sama persoonallisuus. "Heillä tulee olemaan sama persoonallisuus, samat ihmiset. 'Synnin ja kuoleman laki' ei poistu heidän keskeltään." ["Life Everlasting - In Freedom of the Sons of God", s. 396-397]
        • "Raamattu ei opeta että ihmiset kokevat ylösnousemuksen täydellisinä. Jos sinulla on känsä kädessäsi se voi olla siellä jälkeenpäinkin." [11th Convention Souvenir Report, s. 20]

        51. Heille ei tulla opettamaan mitään Kristuksen lunastustyöstä.
        • "Tämä 'suuri joukko' ei läpikäy luonnon muutosta ihmisestä hengelliseksi eivätkä täten tarvitse vanhurskauttamista uskon kautta kuten näiltä 144.000 'valitulta' vaaditaan. Ei uskon vanhurskautta Kristuksen veren kautta, vaan itse asiassa ihmisen täydellistyminen lihan kautta Jumalan messiaanisen valtakunnan avulla -- tämä on se mitä 'suuri joukko' tarvitsee ja minkä he saavat Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa." ["Life Everlasting - In Freedom of the Sons of God", s. 391]

        52. Mutta heidät tehdään täydelliseksi teloituksin ja opettamalla heille lakia.

        53. Mutta se mikä on todella villiä on että Jehovan todistajilla on kaikki nämä visiot tästä Uudesta järjestyksestä leppoisana paratiisina, samalla kun Vartiotorni-seura sanoo että he kuluttavat seitsemän kuukautta kuolleiden hautaamiseen. Tämä varmasti on eräs kuva, sellainen jota ei löydy heidän värikkäiden kuviensa joukosta, mutta tästä he kuitenkin varoittavat muita Jehovan todistajia, siitä millainen Uusi järjestys tulee olemaan.
        • "Ensimmäinen työ on siivota Harmagedonin taistelun hirvittävät jäännökset. Se ei kestä monta vuotta." ["Golden Age", 25.8.1928, s. 277]
        • "Seitsemän profeetallisen kuukauden ajan Harmagedonista selvinneet keräävät luut ja hautaavat niitä." ["From Paradise Lost to Paradise Regained", s. 211]

        Tuleeko tämä Uusi järjestys olemaan paratiisi vai orwellilainen painajainen? Ovatko Jehovan todistajat todella onnellisia vai aivopestyjä robotteja?

        Heille on kuitenkin vuonna 2017 käyttöä USAlaisen rahaeliitin valtapyrkimysten peittelijöinä sekä eri tilanteisiin sopivana helposti ohjattavana häiriökenttänä.

        Olivatko nämä lainauksia Jehovan todistajien kirjallisuudesta?!


      • alkutekstitovattäällä

        Kyllä olivat. Sanasta sanaan. Ja nyt kysymyksessä olivat aluksi poimimani vapaamuurareihin liittyvät kohdat 47.-53. Lisää jehovien kirjallisuudesta ja lehdistä poimittua tähän asiaan liittyvää "totuutta" on jäljempänä tässä ketjussa. Esim. kohdasta 54. eteen päin, erittäin mielenkiintoisia! tai ennen kohtaa 47, joissa käsitellään mm. kultin jeesuskuvaa "esikoisena".

        Vartiotornin vanhempi materiaali on netissä skannattuna näköisversioina sanasta sanaan - kaikki eri painokset mukaan lukien englanninkielisenä. Esim. ex-jt Barbara Anderson on tehnyt siunattua työtä julkaistuaan myös kultin salaamaa materiaalia kaikkien nähtäville.

        Barbara Anderson on iäkäs entinen Jehovan todistaja. Hän työskenteli aiemmin Jehovan todistajien maailmankeskuksessa (päätoimistossa, Bethelissä) New Yorkissa Brooklynissa. Hän teki työtä mm. hallintoelimen kirjoitusosaston avustajana, teki tutkimustöitä lehtiartikkeleja varten ja kirjoitti Herätkää!-lehteen joitakin artikkeleita 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Hän perehtyi asemansa ja työnsä vuoksi myös siihen, miten pedofiilitapauksia hoidettiin päätoimistossa ja seurakunnissa. Hän yritti saada toimintatapoihin sellaisia muutoksia, että pedofiilit eivät olisi voineet jatkaa toimintaansa seurakunnissa. Hänet erotettiin 2002 juuri ennen kuin pedofiliaa käsittelevä TV-ohjelma esitettiin.

        Kattavaan Barbara Andersonin Vartiotorniseuran julkaisuarkistoon pääset tästä:

        http://watchtowerdocuments.org/document-library/

        Suomeksi näistä ei-jw.org-materiaaleista on toimitettu ja painettu Vantaan Betelissä suuri osa, ja monesti jehovien peräkkäiset saman julkaisun eri painokset poikkeavat käsittämättömän paljon toisistaan. Eli mitä paremmin olet vartsikkasi lukenut, sen ristiriitaisimmissa tunnetiloissa "tltuudessasi" elät. Uusi valo satuttaa.


      • cosinifii

        Logiikkasi on yhtä nerokas kuin kysymys alkoholismista epäillylle: oletko alkoholisti? Vaikka olisit raivoraitis, olet syyllinen vaikka vastaisit mitä.

        Vapaamuurarit tai vähemmän vapaat putkarit voivat olla Jehovan todistajia VAIN jos elävät Raamatun moraalitason mukaisesti. Tosin siinä tapauksessa he eivät voi edustaa mitään muuta ihmisen ylläpitämää järjestöä.

        Täällä näkyy kirjoittelevan paljon sellaista porukkaa joille X-files edustaa todellisuutta ja päässä lilluvat teoriat ainoaa oikeaa viisautta. Mitta voisitteko lukea sitä teosta, josta tässä pohjimmiltaan on kysymys:Raamattua. Silloin tämän turhan höpinän sijaan jäisi perusasia eli keskustelu Raamatun sisällöstä.


    • josssa

      Häiriökenttää ovat ainoastaan täällä kirjoittelevat pahantahtoiset kirjoittelijat. Pitävät itseään ylen viisaina. Tarkoitusperät ovat ilmeiset.

      • skskss

        Jaahas mainosvaltuutettu jt tai jt joka ei saisi olla näillä palstoilla heräsi taas kerämään kenttätuntejaan.


      • hengenheimolaiset

        Kuten aloittajakin kirjoitti, Russellin mielestä Juutalaiset itsessään ovat Jehovan todistajia. Russell saarnasi että juutalaiset ovat kristittyihin verrattuna ylivoimaisia moraalisesti ja älyllisesti. "Kuka voisi kiistää etteivätkö nämä kaksitoista miljoonaa juutalaista olisi tavallista kristittyä ylempänä älyllisesti ja moraalisesti?" [C.T. Russell, "Jewish Hopes", s. 12]

        Tämä on erittäin ymmärrettävää mieheltä joka on muuttanut Messiaan kokoelmaksi juutalaisia. Russellin viha Kristinuskoa kohtaan palvelisi minkä hyvänsä ryhmän intressejä jotka haluavat tuhota Kristinuskon. Lukija tulee pian tietämään enemmän siitä kuinka nämä lukuisat antikristilliset ryhmät ovat sukua keskenään.

        On se sitten oikeutettua tai ei, monet juutalaiset näkevät kristityt ongelmiensa lähteenä. Useimpia monista ryhmistä jotka toimivat maailmanhallituksen luomiseksi yhdistää viha Kristinuskoa kohtaan. Tämä tosiasia ei tarkoita automaattisesti sitä että heillä kaikilla olisi salainen sopimus, mutta se on paljon puhuva merkki heidän samanlaisista lähtökohdistaan.

        Vartiotorniseura panettelee kristittyjä samaan tapaan kuin Talmudkin tekee: "Suurella loisteliaisuudella tämä epäpyhä järjestelmä ratsastaa ihmisten selän takana. Ilman tavallisten ihmisten tukea tämä paha järjestelmä nimeltään 'kristikunta' ei jäisi eloon... Tuomio joka kohtaa 'organisoitua Kristinuskoa' tai Babylonia on sinetöity." [WT 15.10.1927, s. 312]

        Voidaan esittää kysymys, että onko epäreilua tuomita judaismin pyrkimykset valloittaa maailma kun kristityt visioivat että maailma tulee olemaan täysin kristillistetty jossain vaiheessa tulevaisuutta? Jos kristityt haluavat valloittaa maailman kuten ristiretkien aikaan, silloin kristityt tekisivät väärin. Talmud ei esitä maailman rauhanomaista valloittamista -- vaan "karjan" (pakanoiden) teurastamista. On olemassa useita erilaisia moderneja juutalaisia dokementteja jotka tietävät suunnitelmista suorittaa tällainen armoton verinen valloitussota.

        Russell oli siis oikeassa Juutalaiset itsessään ovat Jehovan todistajia. Miljardien yhteiset kiinteistökaupatkin sujuivat esim. vuonna 2016 samoin päämäärin yhteisymmärryksen ilmapiirissä, kun kauppaa tekevät juutalainen presidentillinen neuvonantaja valta- ja rahaeliitin huipulta sekä Vartiotorniseurarahahegemonia.


      • rahajavalta

        Kenties kukaan ei ole niin menestyksekkäästi kaupitellut juutalaisia ajatuksia kristillisinä kuin C,T. Russell!

        Russell julisti:

        1. Juutalaiset olisivat pääasiallisia hallitsijoita Tuhatvuotisessa valtakunnassa.

        2. Maailman kansakunnista tulisi juutalaisia Tuhatvuotisessa valtakunnassa.

        3. Jumala siunaisi maailmaa juutalaisten kautta.

        4. Russell kehoitti juutalaisia menemään rabbiensa luokse oppiakseen kuinka suojella itseään kristilliseltä opetukselta.

        5. Russell sanoi kristityille että heidän ei pitäisi yrittää käännyttää juutalaisia sillä oli vastoin Jumalan tahtoa käännyttää heitä.

        6. Oli Jumalan tahto että juutalaiset pysyisivät juutalaisina.

        7. Russell edisti sionismia ja toistuvasti painatti uudelleen artikkeleita joissa kehoitettiin juutalaisia liittymään Vartiotorni-seuraan.

        Mitä Russell ajatteli Kristinuskosta? Eussell hyökkäsi surutta kaikkea sitä vastaan mikä kristityille on erityisen pyhää:

        1. Russell sanoi että Messias on kokoelma juutalaisia, kenties muutaman pakanan kera.

        2. Russell sanoi että protestanttiset ja katoliset Raamatut ovat epätarkkoja, ja että ainoastaan hän kykenee ymmärtämään Raamattua. Vartiotorni-seura teki tästä loogisen johtopäätöksen. He tuottivat oman Raamattunsa nimeltäänNew World Translation joka yrittää poistaa Jeesuksen Kristuksen jumaluuden.

        3. Kristityt ovat kaikkein syyllisimpiä ja hirvittävimpiä ihmisiä.

        4. Jumala ei ole yrittänyt pelastaa ihmiskuntaa.

        Jos Russell olisi nimittänyt itsensä juutalaiseksi, kristityt eivät olisi kuunnelleet häntä. Nimittämällä itsensä kaikkein oikeaoppisimmaksi Tosi Kristityksi monet kristityt ostivat hänen sanomansa joka oli sama sanoma jota kaikkein antikristillisimmät juutalaiset ovat saarnaneet vuosisatoja.

        No mitä sitten on siionismi?

        Suosittu väärinkäsitys on että sionismi on pelkästään juutalaisten halu palata pienelle paikalle jota kutsutaan kodiksi. WT on tietoinen, että sionismi käsittää enemmän. Heidän kymmenennen Souvenir Reportinsa sivulla 296 sanotaan: "Monet hebrealaiset Yhdysvalloissa uskovat että maailman tapahtumien kurssi on nyt suosiollinen sionistiselle liikkeelle, ja että päivä on lähellä jolloin heidän päämääränsä ymmärretään ja juutalaisista yhdistyneinä ihmisinä, tulee kaikkein voimakkaimpia tekijöitä modernissa maailmassa."

        Mutta kun heidän tarvitsi tyynnytellä oppositiota joka vastusti Palestiinan ottamista arabeilta! "Amerikan tai minkään maan juutalaiset eivät palaa Palestiinaan." Siihen aikaan (ennen Israelin valtion perustamista) tämä kuulosti siltä kuin että juutalaiset olisivat lojaaleja valtioille joissa he elävät ja että heillä ei ole mitään halua muuttaa Israeliin.


      • hoitoon

        Miten tämä valheiden pakkosyöttö liittyy Jehovan todistajiin? Todistajilla ei ole mitään tekemistä vapaamuurarien tai juutalaisten kanssa! En tunne yhtään vapaamuuraria tai juutalaista! Todistajia tunnen sitäkin enemmän ja meillä ei ole mitään tietoa asioista, joista vaahtoat. Onko oma kallosi kutistajan tarpeessa?


      • kolmassilmä
        hoitoon kirjoitti:

        Miten tämä valheiden pakkosyöttö liittyy Jehovan todistajiin? Todistajilla ei ole mitään tekemistä vapaamuurarien tai juutalaisten kanssa! En tunne yhtään vapaamuuraria tai juutalaista! Todistajia tunnen sitäkin enemmän ja meillä ei ole mitään tietoa asioista, joista vaahtoat. Onko oma kallosi kutistajan tarpeessa?

        Etkö lukenut kaikkia tekstejä johan se tuli selväksi, että tavalliset rivijäsenet eivät tiedä yhtään mitään mikä heitä johtaa ylimmällä vapaamuurareiden johdolla. Ja yksikään tuolla ylemmällä portaalla ei tule koskaan myöntämään sitä, että ovat vapaamuurareita. Rivitodistajat ovat vain sokeita orjia joita ylempi porras käyttää omiin tarkoitusperiinsä joista taas emme tiedä mitä ne tarkoitusaperät ovat. Heidän tarkoituksensa onkin saada jokainen rivijäsen sanomaan etteivät he ole vapaamuurareita ja juuri niin kuin sinä itsekin sanoit "Todistajilla ei ole mitään tekemistä vapaamuurarien tai juutalaisten kanssa" eli sanoit juuri heidän haluamallaan tavalla.


      • Hallååå
        kolmassilmä kirjoitti:

        Etkö lukenut kaikkia tekstejä johan se tuli selväksi, että tavalliset rivijäsenet eivät tiedä yhtään mitään mikä heitä johtaa ylimmällä vapaamuurareiden johdolla. Ja yksikään tuolla ylemmällä portaalla ei tule koskaan myöntämään sitä, että ovat vapaamuurareita. Rivitodistajat ovat vain sokeita orjia joita ylempi porras käyttää omiin tarkoitusperiinsä joista taas emme tiedä mitä ne tarkoitusaperät ovat. Heidän tarkoituksensa onkin saada jokainen rivijäsen sanomaan etteivät he ole vapaamuurareita ja juuri niin kuin sinä itsekin sanoit "Todistajilla ei ole mitään tekemistä vapaamuurarien tai juutalaisten kanssa" eli sanoit juuri heidän haluamallaan tavalla.

        Hallåå!Eikö Jumala valinnut juutalaisia esikoiskansakseen?
        Lakikirjan tarkoitus oli muovata heistä tottelevaisia ja vanhurskaita.
        Jumla itse lupasi: Jos tottelette minun määräyksiäni, teistä tulee kuninkaita ja pappeja.
        Pietari toistaa kirjeissään lupauklsen kuninkuudesta ja pappeudesta tottelevaisille.
        Jeesus OLI juutalainen, juutalaisen lain alainen ja täyttäjä.
        Jopa moabilainen Ruth sai olla jäsen Messiaan suvussa.
        Vaikka moabilaiset olivat muuten "kirottuja", kielletty osallistumasta seurakuntaan.
        Joten juutalaisten ihannointi on ymmärrettävää.
        Sitä paitsi juutalaiset olivat haluttuja sotasaaliina taitojensa tähden.


    • ihmettelyäkin

      Miksi lukea täysin päättömiä jorinoita, oman mielikuvituksen tuotetta. Yhtähyvin voisimme väittää, että kuulut vaikka epäjumala Baalin palvelijoihin. Väittäisimme vain kivenkovaan, vaikka et hyväksyisi väitettä. Tällaista touhusi on päivästä toiseen. Esität täysin järjettömiä väitteitä totuutena. Käsittämätöntä touhua.
      Eikä kenttätunneista ja mainosvaltuutetuista ole kysymys. Ilmeisesti ajatus on, että tämä on oma sivustosi, jossa voit kirjoitella puuta heinää todistajista. Ei voi kuin ihmetellä, mikä ajaa moiseen touhuun. Kirjoittelusi ei uskoamme horjuta. Haaskaat aikaasi juttujen kirjoitteluun. Ne ovat sitäpaitsi niin outoja, etten luule muiden kuin itsesi uskovan niihin. Niissä ei ole mitään rakentavaa, eikä hyödyllistä tietoa kenellekään.

      • pornoakopelkästään

        Oletko kielitaidoltasi samaa tasoa jehovien raamatunkääntäjien kanssa? Nämä aiheet ovat luettavissa kaikilta sivistyneiltä eri kultteja ja uskontoja käsittelevältä blogisaiteilta ympäri maailmaa. On omaa syytäsi, jos olet pakotettu seuraamaan vain Suomi24-"keskusteluja".

        Tämä vapaamuurari/siionistiketju on kyllä virkistävän poikkeava tasoltaan normaalista suomi24-jehovalänkytyksistä. Nämäkin aiheet ovat kuitenkin puhkiväitelty sekä loppuunkaluttuja kaikkialla muualla maailmassa hieman sivistyneemmissä yhteyksissä.

        Mitä olet katsonut 30 vuoden aikana internetistä, jos vielä nämäkin perusaiheet kuulostavat sinusta oudoilta?


    • joslöytyy

      Lähdeviitteet olisivat kivoja myös.

      • jehovatkouluun

        Jos raapaistaan hieman pintaa ruusuristiläiseen ajatteluun, saadaan selville että saksalainen Illuminati käytti Russellin tavoin siivellistä aurinko-kiekkoa tunnuksenaan. Tämän maagisen symbolin käyttö ajoittuu Kabbalaan. Kabbalistit käyttävät sitä kuvaamaan Jahvea. Kuitenkin, heidän täydellinen selityksensä siitä kuka Jahve on, on että Jahve on Aurinko-Jumala. Hän on kabbalisteille sama kuin gnostilainen auringonjumala Demiurgus tai kreiikalainen ylijumala Zeus, jota nimeä ajoittain käytetään Jahven tilalla. Tämä juutalainen mystinen ajattelu joka tunkeutuu ruusuristiläiseen ajatteluun sitten nähdään havainnollistettuna salaisessa 1500-luvun ruusuristiläisessä kirjassa Die Goldene Zeit (Kultainen aikakausi) mikä esittää tämän siivellisen kiekon maagisen Tetragrammationin kanssa auringon kiekon keskuksessa.

        Lähde: Bodoff, Lippman; "Jewish Mysticism: Medieval Roots, Contemporary Dangers and Prospective Challenges"; The Edah Journal 2003 3.1

        http://www.edah.org/backend/JournalArticle/Bodoff3_1.pdf


      • koulujehoviltakielletty

        Vartiotornilaiset pakotetaan ottamaan sokeasti vastaan kultin oppeja. Muu koulutus tai sivistys on kiellettyä. Vartiotornilaisten koulutusdoktriini on täysin järjetön:

        24. Maailma tullaan uudelleen kouluttamaan.
        • "Laaja koulutus tulee olemaan välttämätöntä, täten, tässä Tuhatvuotisessa valtakunnassa, kun miljardit 'epäoikeudenmukaisesti' kuolleet tarvitsevat koulutusta Jumalan laissa..." ["Let God be True", s. 266]
        • "Kaikkien aikojen suurinta koulutuksellista ohjelmaa ajetaan eteenpäin Valtakunnan organisaation alla." ["Let Your Kingdom Come", s. 181]

        25. Heidän täytyy tunnustaa kuinka paha Kristinusko on.
        • "Kaikki maailman kansakunnat tulevat ja riemuiten myöntävät että pappien opetukset olivat valhetta ja tyhjyyttä." ["The Finished Mystery", s. 89]

        26. Ihmiset opettelevat maailmanlaajuisen kielen.

        27. Koulutus tulee olemaan aivopesua.
        • "Uuden järjestyksen kontrollin vaikutus kansalaisten mieliin tulee olemaan 'mieltä muuttava'." ["A New Heaven And A New Earth", s. 333]

        28. Heille opetetaan lakeja.

        29. Ihmiset joutuvat tekemään kovasti töitä.
        • "Minä tulen tarvitsemaan todellisia työntekijöitä." ["Let Your Kingdon Come", s. 177]

        30. He tulevat olemaan orjia.

        31. Historiankirjat katoavat, Raamattua ei tulla enää käyttämään, monet nykyisistä kirjoista katoavat.
        • Vartiotorni-seura kieltää jo nyt suuren osan sekulaarista ja uskonnollisesta materiaalista. Vielä enemmän kirjallisuutta tulee katoamaan Milleniumin aikana. "Ei ole syytä tehdä johtopäätöstä, että julkaisuja joita Jumalan näkyvä organisaatio julkaisee ja levittää ihmisten keskuuteen tultaisiin käyttämään Tuhatvuotisessa valtakunnassa. Edes Raamattua ei tulla käyttämään tänä aikana. Nämä julkaisut ovat tämän ajan ihmisille heidän informoimisekseen." [WT, 15.2.1937, s. 54]

        32. Teloiotuksia tapahtuu minkä hyvänsä tottelemattomuuden seurauksena.
        33. Isoveli valvoo kaikkea.
        • "Sitten niiden silmät jotka näkevät eivät sulkeudu ja niiden korvat jotka kuulevat tulevat olemaan tarkkaavaisia." ["A New Heaven And A New Earth", s. 335]
        34. Ihmiset lähetetään maaseudulle peltotöihin.
        • "Tuota, koska kaupunkielämä on osa maailmanlaajuista järjestelmää joka ei toimi, ainoa parannuskeino on korvata se..." [Herätkää, s. 10]
        • "Hän opettaa suurelle ihmisjoukolle jotka ovat eläneet Harmagedonin läpi kuinka pitää huolta maapallosta. Nämä ihmiset opettelevat kuinka viljellä paratiisia." ["From Paradise Lost to Paradise Regained", s. 220]
        • "Kysymys: 'Kuinka suuri tuho?' Vastaus: 'Kunnes kaupungit ovat autioina ilman asukkaita, ja talot ilman ihmisiä, ja maasta tulee täysin autio.' Jumalan näkökulmasta, enemmän maatalouteen keskittynyt elämä ilman muuta hallitsee pian esiin tulevassa 'uudessa maassa'." [Herätkää, 1.8.1976, s. 11]

        Halutaanko meidän suomalaiset lapset uhrata vapaaehtoisesti ameriikkalaisten rahaeliitin tarpeisiin?


      • Paipapum
        koulujehoviltakielletty kirjoitti:

        Vartiotornilaiset pakotetaan ottamaan sokeasti vastaan kultin oppeja. Muu koulutus tai sivistys on kiellettyä. Vartiotornilaisten koulutusdoktriini on täysin järjetön:

        24. Maailma tullaan uudelleen kouluttamaan.
        • "Laaja koulutus tulee olemaan välttämätöntä, täten, tässä Tuhatvuotisessa valtakunnassa, kun miljardit 'epäoikeudenmukaisesti' kuolleet tarvitsevat koulutusta Jumalan laissa..." ["Let God be True", s. 266]
        • "Kaikkien aikojen suurinta koulutuksellista ohjelmaa ajetaan eteenpäin Valtakunnan organisaation alla." ["Let Your Kingdom Come", s. 181]

        25. Heidän täytyy tunnustaa kuinka paha Kristinusko on.
        • "Kaikki maailman kansakunnat tulevat ja riemuiten myöntävät että pappien opetukset olivat valhetta ja tyhjyyttä." ["The Finished Mystery", s. 89]

        26. Ihmiset opettelevat maailmanlaajuisen kielen.

        27. Koulutus tulee olemaan aivopesua.
        • "Uuden järjestyksen kontrollin vaikutus kansalaisten mieliin tulee olemaan 'mieltä muuttava'." ["A New Heaven And A New Earth", s. 333]

        28. Heille opetetaan lakeja.

        29. Ihmiset joutuvat tekemään kovasti töitä.
        • "Minä tulen tarvitsemaan todellisia työntekijöitä." ["Let Your Kingdon Come", s. 177]

        30. He tulevat olemaan orjia.

        31. Historiankirjat katoavat, Raamattua ei tulla enää käyttämään, monet nykyisistä kirjoista katoavat.
        • Vartiotorni-seura kieltää jo nyt suuren osan sekulaarista ja uskonnollisesta materiaalista. Vielä enemmän kirjallisuutta tulee katoamaan Milleniumin aikana. "Ei ole syytä tehdä johtopäätöstä, että julkaisuja joita Jumalan näkyvä organisaatio julkaisee ja levittää ihmisten keskuuteen tultaisiin käyttämään Tuhatvuotisessa valtakunnassa. Edes Raamattua ei tulla käyttämään tänä aikana. Nämä julkaisut ovat tämän ajan ihmisille heidän informoimisekseen." [WT, 15.2.1937, s. 54]

        32. Teloiotuksia tapahtuu minkä hyvänsä tottelemattomuuden seurauksena.
        33. Isoveli valvoo kaikkea.
        • "Sitten niiden silmät jotka näkevät eivät sulkeudu ja niiden korvat jotka kuulevat tulevat olemaan tarkkaavaisia." ["A New Heaven And A New Earth", s. 335]
        34. Ihmiset lähetetään maaseudulle peltotöihin.
        • "Tuota, koska kaupunkielämä on osa maailmanlaajuista järjestelmää joka ei toimi, ainoa parannuskeino on korvata se..." [Herätkää, s. 10]
        • "Hän opettaa suurelle ihmisjoukolle jotka ovat eläneet Harmagedonin läpi kuinka pitää huolta maapallosta. Nämä ihmiset opettelevat kuinka viljellä paratiisia." ["From Paradise Lost to Paradise Regained", s. 220]
        • "Kysymys: 'Kuinka suuri tuho?' Vastaus: 'Kunnes kaupungit ovat autioina ilman asukkaita, ja talot ilman ihmisiä, ja maasta tulee täysin autio.' Jumalan näkökulmasta, enemmän maatalouteen keskittynyt elämä ilman muuta hallitsee pian esiin tulevassa 'uudessa maassa'." [Herätkää, 1.8.1976, s. 11]

        Halutaanko meidän suomalaiset lapset uhrata vapaaehtoisesti ameriikkalaisten rahaeliitin tarpeisiin?

        " Maaseudulle peltotöihin ...
        Mutta sehän on tuttu ohjelma ; Yliopistomies Pol Pot vei rakkaudellisesti Khmerien kansan maaseudulle peltotöihin , ja Kompurajalkaiset ja muut raihnaiset turhakkeet ammuttiin rakkaudellisesti pois kuleksimasta ,
        Pol varmaan nimitettäneen heti alussa Gauleiteriksi , kun lopullinen ratkaisu on alkanut , ja ne Rohveetat ovat nousseet Rouvineen ja anoppeineen , Maata täyttämään ,
        Siellä on kartanonherran Iihanaa istua juuri rakennetun Kartanon terassilla kesäiltana , ja kuunnella muutaman jäljelle jätetyn Ukrainan kasakan votkan voimalla laulamaa tunteellista musiikkia,


    • selitysjehoville

      Vapaamuurarien kruunu ja risti komeilivat Vartiotornilehden kannessa ja Vartiotornin perustajan Charles Taze Russellin hautakivi on niin ikään vapaamuurarien pyramidi, jonka huippu on korostettu symboloimaan asemaa hierarkiassa.

      Vartiotorniseuran perustaja Charles Taze Russel oli siis vapaamuurari, ja oletettavasti hyvin korkean asteen sellainen. Russel ei itse paljastanut Vartiotornilehdissä käyttämiensä symbolien merkitystä, mutta vapaamuurarien magiikkaa tutkineet tietävät, että jo käsite "Vartiotorni" tulee ruusuristiläisten Eenokilaisesta magiasta, jossa astutaan vartiotorniin eli valon ruumiiseen hyläten samalla vanhan ruumiinsa.

      Russel sisälsi Vartiotorniseuran julkaisuihin muun muassa vapaamuurariristin ja kruunun, Illuminatin kaikkinäkevän silmän sekä aurinkojumala Ra’n aurinkoympyrän ja siivet. Oman hautakivensä Russel valitsi pyramidin malliseksi, missä on erotettu huippu, kuten Illuminatin tunnuksessa, sekä risti ja kruunu-symboli. Myös Jehovan todistajat odottavat tulevaa yhteiskuntajärjestystä. Vaetiotorniseura julistaa:

      “Maapallon varat voidaan jakaa oikeudenmukaisesti vain maailmanlaajuisen hallinnon alaisuudessa.. Samoin kuin ihmishallitsijan ei tarvitse olla läsnä jokaisessa hallitsemassaan paikassa, Jeesuksenkaan ei tarvitse olla fyysisesti maan päällä voidakseen hallita ihmiskuntaa.. Jeesus käyttää pian valtaansa vapauttaakseen ihmiset turmeltuneista hallitusjärjestelmistä. Hän on valinnut joitakin uskollisia seuraajiaan rinnalleen taivaaseen hallitsemaan kuninkaina maata.”

      Vapaamuurarien rivijäsenistä eliitin huipulle:

      Alin: SININEN LOOSI: (Suomessa virallisesti: v. ja om. loosi)
1. Oppilasmuurari
,
      2. Veljesmuurari
 ja 3. Mestarimuurari

      YORKIN RIITTI:
Kapitteliasteet (chapter):
Merkkimestarimuurari
Past Master (muodollinen aste, ei sellaisenaan käytössä Suomessa)
Most Excellent Master (ei Suomessa)
Royal Arch muurari
Kryptiset eli neuvoskunta- (council) asteet (ei käytössä Suomessa):
Royal Master
Select Master
Super Excellent Master
Ritari- eli Commandery asteet (osittain käytössä Suomessa):
Order of the Red Cross (ei Suomessa)
Maltan ritarit
Temppeliritarit

      SKOTTILAINEN RIITTI: (käytössä Suomessa erillisenä lisäastejärjestönä)
Täydellistämisloosi:
4. Salainen Mestari
5. Täydellinen Mestari
6. Luotettava Sihteeri
7. Esimies ja Tuomari
8. Rakennusten Ylitarkastaja
9. Yhdeksän Valitsema
10. Kahdentoista Valitsema
11. Viidentoista Valitsema
12. Suuri Mestariarkkitehti
13. Kuningas Salomon Pyhä Royal Arch
14. Ylevä Valittu
Rose Croix Chapter:
15. Miekan eli Idän Ritari
16. Jerusalemin Prinssi
17. Idän ja Lännen Ritari
18. Rose Croix Pitari
Kadoshin neuvosto: (Suomessa: Muinaisen ja Oikeutetun Riitin Valittujen Suur-Ritarien 30. asteen Suur-Chapter)
19. Suur-Ylipappi
20. Symbolisen Loosin Mestari
21. Nooan eli Preussilainen Ritari
22. Kuninkaallisen Kirveen Ritari
23. Tabernaakkelin Päällikkö
24. Tabernaakkelin Prinssi
25. Vaskisen Käärmeen Ritari
26. Armon Prinssi
27. Temppelin Komentaja-Ritari
28. Auringon Ritari
29. Pyhän Andreaksen Ritari
30. Valittu Suur-Ritari Kadosh
Konsistori:
31. Tarkastaja-Tutkija (suom. Suur-Tarkastaja Tutkija-Komentaja)
32. Kuninkaallisen Salaisuuden Mestari (suom. Kuninkaallisen Salaisuuden Ylevä Prinssi)
33. Annetaan aktiivisena tai kunnia-asteena (Suomessa 33. asteen Korkein Neuvosto)

      Lähteet:

      - Sven-Olof Jakobsson: Salainen asiakirja no 1.
      - Sverre Dag Mogstad: Frimureri

      • Hallåå

        Olen ollut ikäni Jehovan todistaja. Olen myös työskennellyt vapaamuurarien ravintolassa. Vapaamuurarit kertoivat tekevänsä paljon hyvää työtä köyhien keskellä. He pitivät Raamattua oppaanaan. Uskonto ja moraali tuntui olevan heillä itsestään selvää. Tunsin olevani heidän ravintolassaan kuin kotonani.
        Minuakin pyydettiin liittymään ja osallistumaan naisten puolelle.
        Sama omahyväisyys, itsekeskeisyys, ylpeys, kopeus oli ominaista naisille.


    • selitysjehoville

      Vapaamuurarien kruunu ja risti komeilivat Vartiotornilehden kannessa ja Vartiotornin perustajan Charles Taze Russellin hautakivi on niin ikään vapaamuurarien pyramidi, jonka huippu on korostettu symboloimaan asemaa hierarkiassa.

      Vartiotorniseuran perustaja Charles Taze Russel oli siis vapaamuurari, ja oletettavasti hyvin korkean asteen sellainen. Russel ei itse paljastanut Vartiotornilehdissä käyttämiensä symbolien merkitystä, mutta vapaamuurarien magiikkaa tutkineet tietävät, että jo käsite "Vartiotorni" tulee ruusuristiläisten Eenokilaisesta magiasta, jossa astutaan vartiotorniin eli valon ruumiiseen hyläten samalla vanhan ruumiinsa.

      Russel sisälsi Vartiotorniseuran julkaisuihin muun muassa vapaamuurariristin ja kruunun, Illuminatin kaikkinäkevän silmän sekä aurinkojumala Ra’n aurinkoympyrän ja siivet. Oman hautakivensä Russel valitsi pyramidin malliseksi, missä on erotettu huippu, kuten Illuminatin tunnuksessa, sekä risti ja kruunu-symboli. Myös Jehovan todistajat odottavat tulevaa yhteiskuntajärjestystä. Vaetiotorniseura julistaa:

      “Maapallon varat voidaan jakaa oikeudenmukaisesti vain maailmanlaajuisen hallinnon alaisuudessa.. Samoin kuin ihmishallitsijan ei tarvitse olla läsnä jokaisessa hallitsemassaan paikassa, Jeesuksenkaan ei tarvitse olla fyysisesti maan päällä voidakseen hallita ihmiskuntaa.. Jeesus käyttää pian valtaansa vapauttaakseen ihmiset turmeltuneista hallitusjärjestelmistä. Hän on valinnut joitakin uskollisia seuraajiaan rinnalleen taivaaseen hallitsemaan kuninkaina maata.”

      Vapaamuurarien rivijäsenistä eliitin huipulle:

      Alin: SININEN LOOSI: (Suomessa virallisesti: v. ja om. loosi)
1. Oppilasmuurari
,
      2. Veljesmuurari
 ja 3. Mestarimuurari

      YORKIN RIITTI:
Kapitteliasteet (chapter):
Merkkimestarimuurari
Past Master (muodollinen aste, ei sellaisenaan käytössä Suomessa)
Most Excellent Master (ei Suomessa)
Royal Arch muurari
Kryptiset eli neuvoskunta- (council) asteet (ei käytössä Suomessa):
Royal Master
Select Master
Super Excellent Master
Ritari- eli Commandery asteet (osittain käytössä Suomessa):
Order of the Red Cross (ei Suomessa)
Maltan ritarit
Temppeliritarit

      SKOTTILAINEN RIITTI: (käytössä Suomessa erillisenä lisäastejärjestönä)
Täydellistämisloosi:
4. Salainen Mestari
5. Täydellinen Mestari
6. Luotettava Sihteeri
7. Esimies ja Tuomari
8. Rakennusten Ylitarkastaja
9. Yhdeksän Valitsema
10. Kahdentoista Valitsema
11. Viidentoista Valitsema
12. Suuri Mestariarkkitehti
13. Kuningas Salomon Pyhä Royal Arch
14. Ylevä Valittu
Rose Croix Chapter:
15. Miekan eli Idän Ritari
16. Jerusalemin Prinssi
17. Idän ja Lännen Ritari
18. Rose Croix Pitari
Kadoshin neuvosto: (Suomessa: Muinaisen ja Oikeutetun Riitin Valittujen Suur-Ritarien 30. asteen Suur-Chapter)
19. Suur-Ylipappi
20. Symbolisen Loosin Mestari
21. Nooan eli Preussilainen Ritari
22. Kuninkaallisen Kirveen Ritari
23. Tabernaakkelin Päällikkö
24. Tabernaakkelin Prinssi
25. Vaskisen Käärmeen Ritari
26. Armon Prinssi
27. Temppelin Komentaja-Ritari
28. Auringon Ritari
29. Pyhän Andreaksen Ritari
30. Valittu Suur-Ritari Kadosh
Konsistori:
31. Tarkastaja-Tutkija (suom. Suur-Tarkastaja Tutkija-Komentaja)
32. Kuninkaallisen Salaisuuden Mestari (suom. Kuninkaallisen Salaisuuden Ylevä Prinssi)
33. Annetaan aktiivisena tai kunnia-asteena (Suomessa 33. asteen Korkein Neuvosto)

      Lähteet:

      - Sven-Olof Jakobsson: Salainen asiakirja no 1.
      - Sverre Dag Mogstad: Frimureri

      • Hallåå

        Jean Sibeliuksen musiikki on Aina puhutellut minua kuin - rukous.
        Se on hengellistä!
        Mitä Raamattuun tulee, niin siinä itsessään sanotaan, että Uudessa Maassa avataan uudet kirjat. Siis uutta tietoa "Elämän kirjaan kirjoitetuille";
        se kirja on Taivaassa Jumalan luona.
        Jesaja ilmaisee Jumalan olevan valtaisaa Dynaamista Energiaa.
        Olen aikuisena ymmärtänyt, ettei Jumala voi olla lasisella valtaistuimella istuva valkopartainen mies, kuten seura esittää, vaan se on meille symbolinen ilmaus.
        Ihmisinä tunnemme rakkautta ja kunnioitusta sellaista isä-hahmoa kohtaan.
        Kuten temppeli oli symboli taivaallisista todellisuuksista, niin isä-hahmokin.

        Mutta olen aina inhonnut sitä verenvuodatusta ja niitä raakoja lakeja!
        Kuinka varas, jolta katkaistaan käsi voi elättää kunniallisesti itsensä ja korvata varastamansa seitsen/viisi-kertaisesti! Sellainen herättä kauhua ja heikentää!


    • pääkonttorinuutiset

      Uuden maailman rakentaminen on käynnissä. Mitä rahamaailman huipulla tapahtuu, kun trumplandian pressan juutalainen pääneuvonantaja kertoo Brooklynin parin vuoden takaisista WT-kiinteistösijoituksistaan ja Dumbo-Headquartersin kaupoista Watchtower Inc:in kanssa:

      https://www.youtube.com/watch?v=nsbjCfWrOwM

      Vallan makuista katseltavaa!

      • nöyrätpalvelijat

        Vastaukset kysymyksiin, mistä Jehovan todistajat saavat oudot uskomuksensa, oudot oppinsa ja asenteensa ovat peräisin ensisijaisesti kahdelta mieheltä. Nämä kaksi miestä, Charles Taze Russell ja Joseph F. Rutherford tekivät kaikki Vartiotorni-seuran päätökset ensimmäisen kuudenkymmenen vuoden aikana.

        Ray Franz, joka oli tärkeä hallituksen jäsen kertoi että nämä kaksi ensimäistä Watchtower Bible and Tract Societyn presidenttiä "toimivat yksinvaltaisesti, ilman että hallitus olisi puuttunut asiaan millään tavalla". Näiden kahden WT-johtajan jälkeen, kaksi muutakin presidenttiä on palvellut, Knorr ja Franz. Mutta vaikka Knorr oli muodollinen johtaja, Frederick Franz oli todellinen uskonnollinen johtaja. Hallituksen jäsen Klein viittasi Frederick Franziin heidän "oraakkelinaan".

        Materiaali jonka salaiset organisaatiot kirjoittavat yleisöä varten on usein ladattu fiktiivisellä informaatiolla. Vapaamuurarit ovat valehdelleet osoittaakseen oikeutuksensa. Jehovan todistajat ovat syyllistyneet samanlaisiin asioihin, mutta ovat myös pettäneet selittämällä olemattomiksi opilliset ristiriitaisuudet, nolot skandaalit, kaiken mikä ei sovi heidän imagoonsa Jumalan epäitsekkäästä täydellisestä organisaatiosta. Ajoittain, he ovat kirjoittaneet historiansa uudelleen jotta se sopisi "nykyiseen totuuteen".

        Moderni rivijehovuus tukee ja suojaa kulttinsa mediavaltaa ja juutalaisten taustavoimien sekä vapaamuurarien ison rahan hallitsijoita. Tämä 8.000.000-päinen rivijehova-armeija suorittaa tehtävänsä juuri niin kuin kulttijohto milloinkin "pyytää". Värikuvat Herätkää!-lehdessä ovat niin sykähdyttäviä!


      • Hallåå
        nöyrätpalvelijat kirjoitti:

        Vastaukset kysymyksiin, mistä Jehovan todistajat saavat oudot uskomuksensa, oudot oppinsa ja asenteensa ovat peräisin ensisijaisesti kahdelta mieheltä. Nämä kaksi miestä, Charles Taze Russell ja Joseph F. Rutherford tekivät kaikki Vartiotorni-seuran päätökset ensimmäisen kuudenkymmenen vuoden aikana.

        Ray Franz, joka oli tärkeä hallituksen jäsen kertoi että nämä kaksi ensimäistä Watchtower Bible and Tract Societyn presidenttiä "toimivat yksinvaltaisesti, ilman että hallitus olisi puuttunut asiaan millään tavalla". Näiden kahden WT-johtajan jälkeen, kaksi muutakin presidenttiä on palvellut, Knorr ja Franz. Mutta vaikka Knorr oli muodollinen johtaja, Frederick Franz oli todellinen uskonnollinen johtaja. Hallituksen jäsen Klein viittasi Frederick Franziin heidän "oraakkelinaan".

        Materiaali jonka salaiset organisaatiot kirjoittavat yleisöä varten on usein ladattu fiktiivisellä informaatiolla. Vapaamuurarit ovat valehdelleet osoittaakseen oikeutuksensa. Jehovan todistajat ovat syyllistyneet samanlaisiin asioihin, mutta ovat myös pettäneet selittämällä olemattomiksi opilliset ristiriitaisuudet, nolot skandaalit, kaiken mikä ei sovi heidän imagoonsa Jumalan epäitsekkäästä täydellisestä organisaatiosta. Ajoittain, he ovat kirjoittaneet historiansa uudelleen jotta se sopisi "nykyiseen totuuteen".

        Moderni rivijehovuus tukee ja suojaa kulttinsa mediavaltaa ja juutalaisten taustavoimien sekä vapaamuurarien ison rahan hallitsijoita. Tämä 8.000.000-päinen rivijehova-armeija suorittaa tehtävänsä juuri niin kuin kulttijohto milloinkin "pyytää". Värikuvat Herätkää!-lehdessä ovat niin sykähdyttäviä!

        Jos seurakunnan vanhimmille valehtelee, se on Jehovalle valehtelua ja kuoleman tuomion ansaitsevaa. Mutta vanhimmilla on velvollisuus joko vaieta tai valehdella kysymyksiä esittäessä, milloin eivät voi toisesta hyötyä.

        Kuka tahansa voi saada esille Russelin haudat ja vanhojen Vartiotornien kansikuvat. Täällä on tuotu esille tosiasioita!
        Mutta en ole tutustunut vapaamuurareihin tai illuministeihin. Ihmekö se on?

        Kuka ehtii ja jaksaa verrata vanhaa valoa uuteen, jota syötetään?
        Tämän päivän valo on huomenna valhe, sen olen oppinut!


      • luopiokertooenemmän

        Tämä havainto on niin totta ja kertoo jotakin liikkeen takana olevista voimista. Enkä puhu nyt pelkästään henkimaailman voimista vaan juuri USAn raha- ja valtaeliitistä. Vartiotorni on nuori liike, jonka ensimmäiset vuosikymmenet toimintaa kehiteltiin taloudellisesti kuohuvista oloista käsin. Vain rahaeliitti pärjäsi, saneli säännöt ja piti yhtä. Uskonnolliselta kalskahtava Russellilaisuus kannattajakuntineen oli hyvä massa testata USKOLLISUUTTA raha- ja valtaeliitille.

        Pohjoismaissa vapaamuurarit väittävät toiminnan olevan kristillistä, mutta kuten tutkija Mogstad (mainittu edellä yhtenä vapaamuurari-lähdeviitteenä) kirjoittaa, perustuu vapaamuurarien uskonnolliseen oppiin kabbalaan sekä mystiikkaan ja on täysin ristiriidassa Raamatullisen kristillisyyden kanssa. 

        Riitit ovat ulkoisesti kuin katolilaisesta jumalanpalveluksesta, mutta muutettuna sisällöltään sopivaksi synkreettiselle (tässä tarkoittaen harhauskomuksilla korruptoituneelle) vapaamuurari-uskonnolle. Esimerkiksi kahdeksannella asteella suoritetaan rituaalinen puhdistautuminen uuteen uskontoon (vrt. jehovien UUSI PERSOONALLISUUS), jossa Järjestön korkein sanoo ehdokkaalle:

        ”Herra riisuu vanhan ihmisen sinusta ja pukee sinut uuteen, jonka on Jumala luonut totuudeksi, oikeudenmukaisuudeksi ja pyhäksi”

        Vartiotornissa Järjestö "auttaa" kannattajiaan puutteistaan huolimatta pukemaan yllensä kultin vaatimusten mukaisen ”uuden persoonallisuuden”

        Johtuen vapaamuurariuden synkreettisestä (useiden eri harhakulttien ja uskomusten piirteitä eri aikakausilta) luonteesta, he eivät voi tunnustaa Jeesusta Messiaaksi. Alemmilla asteilla he pitävät kyllä (julkikuvassa) Jeesusta esikuvallisena ihmisenä. (jehovien jeesus esitellään riviporukassa suurimpana IHMISENÄ, joka on elänyt, jehovien jeesus ei ole ikuinen Jumala, vaan luotu enkeli, Luciferin veli.)

        Kuten sininen, alin looshi on verhona, massapeitteenä todelliselle esoterialle eli vain hallintoasteen tiedossa olevalle salatulle agendalle, samoin rivijehovat puhuvat jeesuksesta ohjeen mukaan värvättäville, että uskonto tuntuisi "ihan samalta" kuin kristinusko.

        Vapaamuurareiden eriarvoistava ajatusrakennelma on elitistinen ja röyhkeä; toiminnan taustalla on rangaistuksen pelko, ei persoonallinen tunne siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Vapaamuurareiden opetuksissa sanotaan muun muassa, että Jeesuksen nimi on tuhottava.

        Korkealla 28. asteella katkaistaan yhteydet seitsemään enkeliin ja 29. asteella katkaistaan loputkin kristilliset siteet. 33. asteen vapaamuurari ja jäsenten kesken arvostettu kirjailija Albert Pike paljasti kirjassaan Morals and dogma, että vapaamuurarien todellinen jumala on Lucifer:

        “Lucifer, Valontuoja! Outo ja mystinen kutsumanimi pimeyden hengelle! Lucifer, Aamunkoin poika! Onko se hän, joka tuo Valon… Älä koskaan sitä epäile!”

        Lähde: Albert Pike, Morals and Dogma, 1871, s. 321


      • nettitoisalatjulki

        Timo Vaittinen tarjosi ensikosketuksen illuminati-rahaeliittiin Uuden Suomen blogikirjoituksessaan 7.9.2011 "Vapaamuurariuden vaietut salaisuudet" Hän kirjoittaa:

        "Alun perin otsikon piti olla Vapaamuurariuden saatanalliset säkeet, mutta mennään nyt tällä..Kerron ainoastaan faktaan pohjautuvaa tietoa, minkä paikkansa pitävyyden voin tarvittaessa todistaa. Jos on asioita, mitkä perustuvat olettamuksiin, mutu-tietoon tms. siitä mainitsen kyllä erikseen.

        En käy kirjoituksessani sen enempää läpi vapaamuurariuden historiaa tms., vaan tarkoituksenani on nyt iskeä suoraan järjestön ylimmille tasoille, sen olemassaolon tavoitteisiin ja tarkoitusperiin sekä järjestön Suomen loosiin.

        Myöhemmin tulen laajentamaan aihepiiriä koskemaan illuminatia ja jesuiittoja sivuten Bilderberg-ryhmää, ja sen suomalaisjäseniä sekä suomalaisia poliittisia nykyvaikuttajia, ja tietysti myös EU:a.

        Nyt asiaan. Illuminati, vapaamuurarit ja jesuiitat. Vapaamuurarien ylin johto toimii yhdessä illuminaattien ja jesuiittojen kanssa, veljeskuntien alempien tasojen mitään tietämättä ylimpien tasojen todellisista tarkoitusperistä ja päämäärästä. Illuminatit pitävät itseään ylivertaisina maan asukkaina ja käyttävät vapaamuurarien ylätasoja yleisesti tehtäviinsä rekrytoimiseen.

        Lopullisena tavoitteenaan heillä on yhdistää koko maailma yhdeksi maailman hallinnoksi. Vapaamuurarius-vaikuttaja Manly P. Hall kirjassaan Lectures on Ancient tiivistääkin asian erittäin hyvin: "Olemme lähestymässä jalompaa aikakautta, jolloin kansakuntia ei enää ole, jolloin koko maailma on yhden järjestyksen, yhden hallituksen, yhden hallinnoliisen järjestyksen alaisuudessa".

        EU:n superliittovaltio olisi osa tätä järjestelmää. Maailmaa hallitsee hyvin pieni suur-raharikkaiden ja vaikutusvaltaisten eliitti, illuminati-suvut.

        Vapaamuurarien Suomen loosi, ylimpien tasojen tunnustukset

        Vuonna 2010 edesmennyt, hieno herrasmies, ja entinen mestarimuurari, Juhani Julin, kertoo dokumentoidusti mm. liittyneensä v. 1991 vapaamuurareihin, hyvien ystäviensä kutsusta, koska kuvitteli sen aluksi eettisesti kasvattavana ja vain hyvänä järjestönä. Hän kertoi olleensa jäsenä yli 16-vuotta. Seuraava teksti pohjautuu suureksi osaksi hänen sanomisiinsa:

        "Liittyessä vapaamuurareiden toiminnasta ei saanut mitään irti, vedottiin vapaamuurarien salaisuuteen. Temppelissä on 33.astetta, ja se rakennetaan salaisuuksittain, jokaisella asteella vannotaan uusi vala, opetuksesta seuraavalla tasolla ei edellisessä vaiheessa tiedä mitään. Vala sitouttaa henkivaltaan, eikä siinä huomaa olevansa väärän uskonnon kanssa tekemisissä, valheen verho on erittäin hyvin naamioitu, ja sielun vihollinen on pukeutunut valkeuden enkeliksi."

        Vapaamuurarius on suuri harhautusoppi, jossa 90% on siteerattua (raamattu) ja loput 10% myrkkyä. Tämä 10% tekee koko liemestä myrkkyä. Vapaamuurarius johtaa tietoisesti harhaan niin alemmat tasot kuin ulkopuoliset!! (tässä julkisivun kiillotuksesta yksi hyvä esimerkki: http://www.vapaamuurarit.fi )

        Missä vaiheessa vapaamuurari sitten tietää mikä henkimaailma sitä johtaa? Lopullinen niitti tulee 33. asteessa, jolloin paljastetaan, että vapaamuurareja johtaa, ja heidän jumalansa on Lucifer. Mm. jo edesmennyt 30. asteen vapaamuurari, ja vapaamuurareista eronnut, dipl. ins. tiedetoimittaja Pertti Jotuni on tämän paljastanut. Suomessa on vain hyvin pieni kourallinen jotka tietävät 33. asteen.

        Miten esim. Katolinen kirkko suhtautuu vapaamuurareihin?

        Katolisen kirkon yksiselitteinen kanta on, ettei katolilainen pappi eikä rivikatolilainen voi kuulua vapaamuurareihin, vaan se on vahva synti, hän ei voisi tälloin ottaa vastaan pyhää kommuuniota eli ehtoollista. Katolilaisia on 1,2 miljardia, ovatko he väärässä?"

        Vartiotornisalamyhkäisyys on avautunut viime vuosina internetin globaalisesti välittämän kultille kiusallisen tiedon näin tultua julkiseksi. Sama koskee vapaamuurariliiketttä ja jopa USAn ylintä nykyhallintoa. Tässä suhteessa maailma on täysin erilainen kuin vielä vaikkapa vain 1990-luvulla. Myös kiusallinen historia on netissä jokaisen luettavissa - usein myös kuvin, grafiikoin sekä videoin havainnollistettuna. Uutta, monin tavoin eri puolilla maailmaa kommentoitua ja eri ihmisten tarkkaan lukemaa - materiaalia ilmestyy päivittäin. Näiden "paljastusten" takana ovat myös ihan tavalliset rivipotukat, jotka ovat saaneet siunatun kanavan kertoa elämästään ennen niin salamyhkäisessä kultisssa.


      • Hallåå
        nettitoisalatjulki kirjoitti:

        Timo Vaittinen tarjosi ensikosketuksen illuminati-rahaeliittiin Uuden Suomen blogikirjoituksessaan 7.9.2011 "Vapaamuurariuden vaietut salaisuudet" Hän kirjoittaa:

        "Alun perin otsikon piti olla Vapaamuurariuden saatanalliset säkeet, mutta mennään nyt tällä..Kerron ainoastaan faktaan pohjautuvaa tietoa, minkä paikkansa pitävyyden voin tarvittaessa todistaa. Jos on asioita, mitkä perustuvat olettamuksiin, mutu-tietoon tms. siitä mainitsen kyllä erikseen.

        En käy kirjoituksessani sen enempää läpi vapaamuurariuden historiaa tms., vaan tarkoituksenani on nyt iskeä suoraan järjestön ylimmille tasoille, sen olemassaolon tavoitteisiin ja tarkoitusperiin sekä järjestön Suomen loosiin.

        Myöhemmin tulen laajentamaan aihepiiriä koskemaan illuminatia ja jesuiittoja sivuten Bilderberg-ryhmää, ja sen suomalaisjäseniä sekä suomalaisia poliittisia nykyvaikuttajia, ja tietysti myös EU:a.

        Nyt asiaan. Illuminati, vapaamuurarit ja jesuiitat. Vapaamuurarien ylin johto toimii yhdessä illuminaattien ja jesuiittojen kanssa, veljeskuntien alempien tasojen mitään tietämättä ylimpien tasojen todellisista tarkoitusperistä ja päämäärästä. Illuminatit pitävät itseään ylivertaisina maan asukkaina ja käyttävät vapaamuurarien ylätasoja yleisesti tehtäviinsä rekrytoimiseen.

        Lopullisena tavoitteenaan heillä on yhdistää koko maailma yhdeksi maailman hallinnoksi. Vapaamuurarius-vaikuttaja Manly P. Hall kirjassaan Lectures on Ancient tiivistääkin asian erittäin hyvin: "Olemme lähestymässä jalompaa aikakautta, jolloin kansakuntia ei enää ole, jolloin koko maailma on yhden järjestyksen, yhden hallituksen, yhden hallinnoliisen järjestyksen alaisuudessa".

        EU:n superliittovaltio olisi osa tätä järjestelmää. Maailmaa hallitsee hyvin pieni suur-raharikkaiden ja vaikutusvaltaisten eliitti, illuminati-suvut.

        Vapaamuurarien Suomen loosi, ylimpien tasojen tunnustukset

        Vuonna 2010 edesmennyt, hieno herrasmies, ja entinen mestarimuurari, Juhani Julin, kertoo dokumentoidusti mm. liittyneensä v. 1991 vapaamuurareihin, hyvien ystäviensä kutsusta, koska kuvitteli sen aluksi eettisesti kasvattavana ja vain hyvänä järjestönä. Hän kertoi olleensa jäsenä yli 16-vuotta. Seuraava teksti pohjautuu suureksi osaksi hänen sanomisiinsa:

        "Liittyessä vapaamuurareiden toiminnasta ei saanut mitään irti, vedottiin vapaamuurarien salaisuuteen. Temppelissä on 33.astetta, ja se rakennetaan salaisuuksittain, jokaisella asteella vannotaan uusi vala, opetuksesta seuraavalla tasolla ei edellisessä vaiheessa tiedä mitään. Vala sitouttaa henkivaltaan, eikä siinä huomaa olevansa väärän uskonnon kanssa tekemisissä, valheen verho on erittäin hyvin naamioitu, ja sielun vihollinen on pukeutunut valkeuden enkeliksi."

        Vapaamuurarius on suuri harhautusoppi, jossa 90% on siteerattua (raamattu) ja loput 10% myrkkyä. Tämä 10% tekee koko liemestä myrkkyä. Vapaamuurarius johtaa tietoisesti harhaan niin alemmat tasot kuin ulkopuoliset!! (tässä julkisivun kiillotuksesta yksi hyvä esimerkki: http://www.vapaamuurarit.fi )

        Missä vaiheessa vapaamuurari sitten tietää mikä henkimaailma sitä johtaa? Lopullinen niitti tulee 33. asteessa, jolloin paljastetaan, että vapaamuurareja johtaa, ja heidän jumalansa on Lucifer. Mm. jo edesmennyt 30. asteen vapaamuurari, ja vapaamuurareista eronnut, dipl. ins. tiedetoimittaja Pertti Jotuni on tämän paljastanut. Suomessa on vain hyvin pieni kourallinen jotka tietävät 33. asteen.

        Miten esim. Katolinen kirkko suhtautuu vapaamuurareihin?

        Katolisen kirkon yksiselitteinen kanta on, ettei katolilainen pappi eikä rivikatolilainen voi kuulua vapaamuurareihin, vaan se on vahva synti, hän ei voisi tälloin ottaa vastaan pyhää kommuuniota eli ehtoollista. Katolilaisia on 1,2 miljardia, ovatko he väärässä?"

        Vartiotornisalamyhkäisyys on avautunut viime vuosina internetin globaalisesti välittämän kultille kiusallisen tiedon näin tultua julkiseksi. Sama koskee vapaamuurariliiketttä ja jopa USAn ylintä nykyhallintoa. Tässä suhteessa maailma on täysin erilainen kuin vielä vaikkapa vain 1990-luvulla. Myös kiusallinen historia on netissä jokaisen luettavissa - usein myös kuvin, grafiikoin sekä videoin havainnollistettuna. Uutta, monin tavoin eri puolilla maailmaa kommentoitua ja eri ihmisten tarkkaan lukemaa - materiaalia ilmestyy päivittäin. Näiden "paljastusten" takana ovat myös ihan tavalliset rivipotukat, jotka ovat saaneet siunatun kanavan kertoa elämästään ennen niin salamyhkäisessä kultisssa.

        Luin vain silmäillen ensi kertaa tämän kommentin, sillä päätä huimaa ja voin pahoin. Tuntuu kuin Jumalaa etsiessäni olisin joutunut suoraan Eedenin Käärmeen takana puhuvan "Valon" enkelin vaikutukseen eli Luciferin!

        Joka tapauksessa C.T. Russel oli liikemies nuoruudestaan, kuten D.Trump.
        Tuntuu kuin heillä olisi paljon yhteistä.
        Mutta, kun lapsena sain käsiini C.T.Russelin kirjoituksia, niistä huokui samaa rakkaudellista lämpöä kuin vapaamuurareiden jäsenistä, jotka tulivat joka ilta kiittelemään ja juttelemaan minulle keittiössä työskennellessäni.
        He olivat minua kohtaan kultaisia, kohteliaita, arvostavia!

        Täytyy ottaa tämä asia puitavaksi tosiasioita miettimällä!


      • häirintäviestitntää

        "Täytyy ottaa tämä asia puitavaksi tosiasioita miettimällä".

        Miten niin miettimällä? Eikö kultit kiellä itsenäisen ajattelun 99,99% kannattajistaan eli kaikilta muilta paitsi eliitiltä, joka säännöt laatii ja niiden toteutumista valvoo.

        USA:n valtaeliitillä on yhteiset tavoitteet - he tarvitsevat meitä hyväuskoisia hölmöjä kieltämään toisiltamme itsenäistä ajattelua. Hallintakeinona tehokkaampaa on kuitenkin mainitsemasi pressan tv-kanavien ja juutalaisten omistaman Hollywood-roskatuotannon pakkösyöttö kaikkialla - ilmaisksi tai koukkuun jäätyään pientä maksua vastaan. Kuulostaako ameriikalaiselta liiketoiminnalta? Pää täyteen saippuaoopperaa ja maha hampparia sekä cocacolaa.

        Siksi jehovista on hyvä lähteä vain yksinkertaisesti pois. Ilmoittaa, ettei enää ole kiinnostunut. Selitystä tai syytä ei tarvitse erikseen ilmoityaa. Hävittää lehdet ja kirjat sekä poistaa appsit mobiililaitteiltaan sekä kirjasto-ohjelman kaikilta tietokoneiltaan.

        Me elämme nyt ja aina kristillisessä perinteessä - ameriikkalaisuus on ollut lyhyt episodi Aku Ankkoineen, osamaksukauppoineen ja televisioineen. Meidän ei tarvitse olla osa tätä rahantekokoneistoa. Raamattu on arvoikkaimmillaan koulutuksen saaneiden opettajien kanssa yhdessä pohdittaessa. Silloin voidaan todella miettiä tosiasioita ja puida niitä ilman Vartiotornin häiriökenttää.


      • Hallååå
        häirintäviestitntää kirjoitti:

        "Täytyy ottaa tämä asia puitavaksi tosiasioita miettimällä".

        Miten niin miettimällä? Eikö kultit kiellä itsenäisen ajattelun 99,99% kannattajistaan eli kaikilta muilta paitsi eliitiltä, joka säännöt laatii ja niiden toteutumista valvoo.

        USA:n valtaeliitillä on yhteiset tavoitteet - he tarvitsevat meitä hyväuskoisia hölmöjä kieltämään toisiltamme itsenäistä ajattelua. Hallintakeinona tehokkaampaa on kuitenkin mainitsemasi pressan tv-kanavien ja juutalaisten omistaman Hollywood-roskatuotannon pakkösyöttö kaikkialla - ilmaisksi tai koukkuun jäätyään pientä maksua vastaan. Kuulostaako ameriikalaiselta liiketoiminnalta? Pää täyteen saippuaoopperaa ja maha hampparia sekä cocacolaa.

        Siksi jehovista on hyvä lähteä vain yksinkertaisesti pois. Ilmoittaa, ettei enää ole kiinnostunut. Selitystä tai syytä ei tarvitse erikseen ilmoityaa. Hävittää lehdet ja kirjat sekä poistaa appsit mobiililaitteiltaan sekä kirjasto-ohjelman kaikilta tietokoneiltaan.

        Me elämme nyt ja aina kristillisessä perinteessä - ameriikkalaisuus on ollut lyhyt episodi Aku Ankkoineen, osamaksukauppoineen ja televisioineen. Meidän ei tarvitse olla osa tätä rahantekokoneistoa. Raamattu on arvoikkaimmillaan koulutuksen saaneiden opettajien kanssa yhdessä pohdittaessa. Silloin voidaan todella miettiä tosiasioita ja puida niitä ilman Vartiotornin häiriökenttää.

        Mikähän mahdat olla miehiäsi?
        Härmän häjy?


      • paljonhyväätietoa
        Hallååå kirjoitti:

        Mikähän mahdat olla miehiäsi?
        Härmän häjy?

        Oli kuka hyvänsä, jutuissa on nyt enemmän järkeä takana. Luulisin, että täällä on tällä kertaa joku jehovien asiantuntija?


    • jehovalapsilleopetettua

      13. Jehovan todistajien kuuluisi nähdä Harmagedonin koettelemus suurena ilon aikana.
      • "Suuri teurastus... Tämä suuri verilöyly Harmagedonilla... Se tulee olemaan niitä varten jotka iloitsevat Herrassa... Ilo heidän sydämissään antaa heille voimia mennä eteenpäin työssään ja palveluksessaan joka Jumalalla saattaa olla varattuna heitä varten maan päällä." [Yearbook, 25.12.1931]
      • Salli mielesi levätä Jumalan vanhurskaassa uudessa maailmassa. Viljele suurta halua tätä kohtaan. Säilytä selkeä visio siitä edessäsi. Mietiskele sitä. Kuvittele itsesi kävelemässä keskellä paratiisimaista kauneutta. Tunne sen kauneus ja levollisuus. Kuvittele itsesi katselemassa jonkin vanhan maailman raunioita sekä Uuden maailman seuran onnellisten jäsenten onnellisina raivaavan näitä raunioita." [WT, 1.7.1957] Tämä kuulostaa kirjailijasta aivan New Age -visualisoinnilta.

      14. Kenenkään uhrin vuoksi ei saa vuodattaa kyyneleitä.
      • "Nykyinen ihmisten tuntema murhe puhuu kuuluvasti omaa merkitystään mutta nyt tällainen suru ei enää kauan jatku. Harmagedonin taistelu tuhoaa ja poistaa täysin syyn murehtimiseen, joka on pahojen ihmisten tapa." ["The New World", s. 103]
      • Jehova ei osoita kristikunnalle sääliä lopussa." ["You May Survive Into Paradise", 1955, s. 215]

      15. Vartiotorni-seura jää eloon Harmagedonista johtaakseen Uuden ajan yhteiskuntaa.
      • "Kun Harmagedonin taistelun savu hälvenee, Jehovan näkyvä organisaatio tulee yhä olemaan täällä." ["Let Your Kingdom Come", 1981, s. 176] Vartiotorni-seura viittaa sen läsnäolevaan johtoon "jäännöksenä".
      • "Näyttää luultavalta että joitakin jäännökseen kuuluvia saatetaan käyttää jonkin aikaa Harmagedonin jälkeen opettamaan ihmisiä valtakunnan tavoille... Ihmiset tulevat Jehovan, hänen pyhän organisaationsa temppeliin..." ["Preparation", 1933, s. 329]
      • "Tämä Uuden maailman seura tulee yhä olemaan täällä sen jälkeen kun Harmagedon on puhdistanut maapallon." ["New Heavens And A New Earth", s. 330]

      16. Vartiotorni-seura on Jumalan hallitus nyt ja Tuhatvuotisessa valtakunnassa.
      • Kuka hallitsee Uutta järjestystä? Vartiotorni-seura. "Tämä Uuden maailman seura maan päällä todellakin käynnistyi jäännöksen myötä kun se herätettiin henkiin Babylonista vuonna 1919... Tämän uuden maan voidaan oikeutetusti sanoa että se on perustettu tälle jäännökselle, sillä Uuden maailman seura jatkaa ikuisuuteen asti maan päällä." [Ibid., s. 338]
      • "Tässä tulevassa loputtomassa ajassa ei tule olemaan erilaisia hallituksia maan päällä; toisessa paikassa sinne parhaiten sopiva hallitus ja toisessa paikassa toisenlainen... 'Uusissa taivaissa' ei tule olemaan ihmisten itsemääräämisoikeutta, niin että erilaisilla ihmisryhmillä olisi jokaisella erillinen ja itsenäinen ihmisten hallituksen muoto. Tulee olemaan ainoastaan YKSI HALLITUS, näkymätön, maailmanlaajuinen, vain yksi keskushallitus... Koko ihmiskunta tullaan alistamaan Kuninkaan alaisuuteen jota nämä edustavat..." Mikä on tämä hallitus? Se on Brooklyn, NY, joka tunnetaan Vartiotorni-seuran hallituksena. Hyvin salainen ryhmä, niin salainen että WT kieltäytyi kertomasta tälle kirjailijalle mitään tästä hallituksesta, ei edes sitä kuinka monta jäsentä siinä on. Joka tapauksessa tämä ryhmä on asetettu johtamaan. Äskettäin ilmestyneen julkaisus You Can Live Forever on Planet Earth sivulla 133 on kuva kahdesta Jehovan todistajasta kiertämässä ovelta ovelle. Teksti sanoo: "Jumalan hallituksen alaisten täytyy kertoa siitä muille." Toinen vihje siitä että he suunnittelevat hallitsevansa, on että heidän teologiansa mukaan, taivaat puhdistettiin pahuudesta vuonna 1914; kuitenkin tämä Jumalan hallitus hallitsee "vihollisten keskellä". [Ibid., s. 136-142] Jumalan hallituksen täytyy tänä päivänä olla maan päällä, sillä Kristus on turvassa Taivaassa eikä vihollisten keskellä.

      17. He kouluttavat lojaaleja ihmisiään juuri nyt jotta he voisivat hallita Tuhatvuotisessa valtakunnassa.
      • "Jumala on valinnut, valmistellut ja kouluttanut niiden uutta hallitusta jotka tulevat elämään maan päällä tässä uudessa järjestelmässä." ["The Truth That Leads to Eternal Life", s. 73] Vartiotorni-seuran School of Gilead kouluttaa työntekijöitä Jumalan valtakunnan hallitukseen, "joka on alunperin suunniteltu kouluttamaan lähetyssaarnaajia... Myös saamaan koulutusta siihen kuinka kouluttaa heidän laajennettua työtään varten Milleniumissa." [Yearbook, 1952, s. 51-52]

      18. Loppuuko teurastaminen ensimmäisen kansanmurhan loputtua? Ei. Teloitukset jatkuvat koko Uuden ajan periodin ajan.
      • Sen jälkeen kun kristityt ja kaikki joilla ei ole merkkiä on teurastettu ja Uusi järjestys käynnissä, loppuvatko teloitukset? "Jeesuksen Kristuksen ja hänen "morsiamensa" uudet taivaat ovat sitten saaneet maailman täydellisesti valtaansa. Joten ei ole mitään mikä estäisi tällaisia lapsia saavuttamasta sadan vuoden elinikää.

      • säälittävää

        Miten tämä mustamaalaaminen liittyy Suomen Jehovan todistajiin? En usko riviäkään niistä vaöheista ja väärennetyistä "lainauksista", mitä olet taas satuillut! Sinä olet vastuussa toiminnastasi. Älä kuvittele, että Jumalan Järjestöä pilkataan ilman seurauksia! Nimettömänä ja eri nikkien takaa huutelu on ajanhukkaa. Jehovan Todistajat on rauhanomainen ainoa oikea TOSI USKONTO, jonka kasvavaan jäsenistöön kuuluu yli 8 miljoonaa julistajaa! Se joukko ei horju eikä kuuntele höpinöitä. Tällaisen roskapalstan sulkeminen olisi sen ylläpitäjiä siunaava teko. Lähitulevaisuus on niin lyhyt, että jokaisen pitäisi nyt keksittyä palvomaan ainoaa Tosi Jumalaa! Lisätoja sekä ilmaista Raamatun tutkistelua tarjoaa Jehovan Todistajat.


      • juuri-näin
        säälittävää kirjoitti:

        Miten tämä mustamaalaaminen liittyy Suomen Jehovan todistajiin? En usko riviäkään niistä vaöheista ja väärennetyistä "lainauksista", mitä olet taas satuillut! Sinä olet vastuussa toiminnastasi. Älä kuvittele, että Jumalan Järjestöä pilkataan ilman seurauksia! Nimettömänä ja eri nikkien takaa huutelu on ajanhukkaa. Jehovan Todistajat on rauhanomainen ainoa oikea TOSI USKONTO, jonka kasvavaan jäsenistöön kuuluu yli 8 miljoonaa julistajaa! Se joukko ei horju eikä kuuntele höpinöitä. Tällaisen roskapalstan sulkeminen olisi sen ylläpitäjiä siunaava teko. Lähitulevaisuus on niin lyhyt, että jokaisen pitäisi nyt keksittyä palvomaan ainoaa Tosi Jumalaa! Lisätoja sekä ilmaista Raamatun tutkistelua tarjoaa Jehovan Todistajat.

        Kommentoit juuri niin kuin tuo eliitti haluaakin eli he ovat onnistuneet hämäyksessään täydellisesti.


      • Hallååå
        juuri-näin kirjoitti:

        Kommentoit juuri niin kuin tuo eliitti haluaakin eli he ovat onnistuneet hämäyksessään täydellisesti.

        Mutta jos raamatullinen opetus muuttaa ihmiset rauhaisiksi ja hyvää tekeviksi?
        "Tarkoitus pyhittää keinot", kuten joku munkki valisti. :-D

        Eikö ole hyvä, että väkivallantekijät, rikolliset , alkoholistit ja huumepojat muuttuvat rauhaa rakastaviksi, hymyileviksi rakentajiksi!

        Parempi lukea Raamattua, etteivät vahingoita enää lähimmäisiään!


      • ja_asiaan
        Hallååå kirjoitti:

        Mutta jos raamatullinen opetus muuttaa ihmiset rauhaisiksi ja hyvää tekeviksi?
        "Tarkoitus pyhittää keinot", kuten joku munkki valisti. :-D

        Eikö ole hyvä, että väkivallantekijät, rikolliset , alkoholistit ja huumepojat muuttuvat rauhaa rakastaviksi, hymyileviksi rakentajiksi!

        Parempi lukea Raamattua, etteivät vahingoita enää lähimmäisiään!

        Ai että vain raamattua lukemalla lopettaa viinan juonnin, rikollisen elämäntavan, huumeiden käytön ja tappamisen yms? Mutta entäs ne miljoonat muut jotka eivät noihin paheisiin ole sortuneet, vaikka eivät olisi koskaan raamattua lukeneet? Kyllähän NORMAALIN ihmisen omatunto jo kertoo ilman raamattuakin, että väkivalta/tappaminen/rikollisuus on VÄÄRIN sekä nykyisin virtaa valistuksia ovista ja ikkunoista viinan ja tupakan vaaroista ilman raamattukakin.

        No entäs jt-väen verensiirrosta kieltäytyminen onko se kovinkin hyödyllinen opetus teidän raamattunne mukaan kun lähimmäinen kuolee ilman verensiirtoa? Tai pedofiilien suojelu kun lapseni raiskataan jonku veli vanhimman toimesta ei asiasta saa kertoa muille kuin vanhemmistolle ja lasta ei edes uskota jos ei ole kahden todistajan silminnäkijä lausuntoa. Ei taida raammattunne kaikki opetukset olla ihan hyödyllisä. Eikä myöskään rakkautta riitä uskonnostanne erotetuille vaan se hylätään kylmästi. Taitaa myös seurakunnissanne se rakkaus olla suurilta osin vain pinnallista ja teennäistä ja se loppuu melko lyhyeen pienimmästäkin virheestä.


      • Hallååå
        ja_asiaan kirjoitti:

        Ai että vain raamattua lukemalla lopettaa viinan juonnin, rikollisen elämäntavan, huumeiden käytön ja tappamisen yms? Mutta entäs ne miljoonat muut jotka eivät noihin paheisiin ole sortuneet, vaikka eivät olisi koskaan raamattua lukeneet? Kyllähän NORMAALIN ihmisen omatunto jo kertoo ilman raamattuakin, että väkivalta/tappaminen/rikollisuus on VÄÄRIN sekä nykyisin virtaa valistuksia ovista ja ikkunoista viinan ja tupakan vaaroista ilman raamattukakin.

        No entäs jt-väen verensiirrosta kieltäytyminen onko se kovinkin hyödyllinen opetus teidän raamattunne mukaan kun lähimmäinen kuolee ilman verensiirtoa? Tai pedofiilien suojelu kun lapseni raiskataan jonku veli vanhimman toimesta ei asiasta saa kertoa muille kuin vanhemmistolle ja lasta ei edes uskota jos ei ole kahden todistajan silminnäkijä lausuntoa. Ei taida raammattunne kaikki opetukset olla ihan hyödyllisä. Eikä myöskään rakkautta riitä uskonnostanne erotetuille vaan se hylätään kylmästi. Taitaa myös seurakunnissanne se rakkaus olla suurilta osin vain pinnallista ja teennäistä ja se loppuu melko lyhyeen pienimmästäkin virheestä.

        Tämä kahden todistajan läsnäolo vanhinta syytettäessä huoruudesta ei ole enää minulle vanhan yhteiskunnan unohtunutta lakia, ja minulle teoriaa.
        Se on tullut pedofiilipaljastusten tähden polttavaksi tosiasiaksi!
        Todella jotain, mikä sai minut jättämään kokouksissa käynnit minimiin.

        Mutta tämä verenkielto pitää minut kirjoilla, että riittää sanoa lääkäreille:
        olen J-toddistaja! - eivätkä he kysele enempää seuraavassakaan leikkauksessa.

        Moni vankilakundi, itseään kadulla kaupitteleva on kotioloista, joissa juotiin , hakattiin vaimo ja lapset vuorotellen. Mitä moraalia siinä sieluun iskostuu?
        Minä olen niistä olosuhteista, hakattu jo lapsena invalidiksi ja hermoheikoksi.
        Sain J-todistajilta moraalista ohjausta. Tai psyykkistä pahoinpitelyä.
        Tuttua äidin purkaessa katkeruuttaan ja kiukkuaan.
        Rakkaus oli kotona kortilla ja ansaittiin rikkeettömällä elämällä
        Kuten Raamatun Jumalakin vaatii meitä maan matoja toimimaan...


    • paras_elämäntapa

      Ei Jehovan todistajat ole mitään robortteja, joilla ei ole omaa vapaata tahtoa. He ovat sensijaan löytäneet parhaan elämäntavan, mitä maailmassa voi olla ja ovat onnellisia ja tuntevat olevansa etuoikeutettuja löydettyään sen. Väitteenne on pirullista, oman mielen kehittelemiä väitteitä. Jokin voima ajaa ihmisiä toimimaan niin.
      Jeesushan kehoitti meitä rakastamaan Jehovaa Jumalaamme koko sydämellä, koko sielulla ja koko mielellä.( Matt.22:37) Ihminen on onnellinen tehdessään niin. "Sinun tahtosi, oi Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on sydämessäni." Ps. 40:8. Ehkä on hyvä lukea koko luku 40, niin voi ymmärtää , minkä tunteen Jumalan lakien tunteminen ja tutkiminen herättää ihmisessä. Väittäkää mitä tahdotte, asia on kuitenkin niin. Tottelettehan tekin tiettyjä opetuksia, jotka ovat teille mieluisia, niin mekin ihan vapaaehtoisesti.

      • uhrinikeestävapauteen

        Miksi sitten viime vuonnakin yli 300 jehovaa jätti tämän aika auvoisaksi kuvalemasi yhteisön? Tiedät, että esim. kirkosta eroaa myös väkeä. So What?

        No kirkko ei karta entisiä, ei tulevia eikä nykyisiä JÄSENIÄÄN. Jehovat kiristetään sosiaalisen eristämisen uhalla pysymään "uskollisina" TAI...

        Kirkon ovet ovat auki molempiin suuntiin. Väkeä tulee ja menee. Kaveri ja sisko on kaveri ja sisko pysyy siskona huolimatta siitä kuuluuko kirkkoon tai mihinkään muuhunkaan "Järjestöön" Mites jehovilla tämän asian kanssa on? Pidetäänkö porukka väkisin uhkailemalla ja kiristämällä mukana TAI...

        Tiedät itsekin, että kultin pakkokäytännön mukainen omaisen yksin jättäminen, veljen tai sisaren hylkääminen tai entisen lahkotoverin yhteydenottoyrityksiin vastaamatta jättäminen on pahinta mahdollista VÄKIVALTAA, johon ainakaan Raamattu ei ohjeista!

        Siksi kysynkin Sinulta, rakas ystävä, uskotko sydämessäsi ja omantuntosi mukaisesti yönkin herkkinä hetkinä, että VAIN JEHOVAT ovat löytäneet parhaan elämäntavan, mitä maailmassa voi olla ja ovat onnellisia ja tuntevat olevansa etuoikeutettuja löydettyään sen.

        Tätähän juutalais/vapaamuurarijohtoinen kulttihallintonne teille syöttää!

        Ethän usko valheisiin - jätä jehovat.


    • veljiäkösittenkään

      Kun on pakko uskoa, vaikka oppi muuttuu jatkuvasti

      Jehovan todistajat tietävät kuka heitä hallitsee. Heille kerrotaan että Vartiotorni-seura on Jumalan ääni (WT 15.6.1957, s. 370). Heille kerrotaan että Vartiotorni-seuran hylkääminen merkitsee Jumalan hylkäämistä (WT 15.2.1976, s. 124). Heille kerrotaan että Vartiotorni-seura on heidän äitinsä. Heille kerrotaan että Vartiotorni-seura on Jumalan ainoa näkyvä kanava ja että heidän täytyy alistua sen päätöksiin. Heidän käsketään välttää itsenäistä ajattelua, sekä olla kyseenalaistamatta Vartiotorni-seuran päätöksiä (WT 15.1.1983, s. 26-27).

      Tämä WT ei ole mikä tahansa "halluntoneuvosto", se on hyvin autoritaarinen, mutta he uskottelevat riviporukalle olevansa ainoa oikeutettu hallitus; muut ovat Saatanasta. Vartiotorni-seuran puheet vihjaavat pahaenteiseen tulevaisuuteen paljolti samaan tapaan kuin Hitlerin puheet vihjasivat tiettyjen ei-toivottujen henkilöiden pyyhkimiseen pois maan päältä. Yhtäläisyydet eivät ole sattumaa.

      Myös Hitler perusti natsi-uskontonsa synkreettisesti hindulaisen (New Age) uskomuksen pohjalle. Tämä kirjailija on toistuvasti tutkimustensa aikana nähnyt kuinka uusiaikalaiset viittaavat Hitleriin yhtenä heistä. Vartiotorni-seura mainostaa itseään kristillisenä.

      Vartiotorni-seura tekee "hyvää työtä" kuvatessaan Milleniumia ihmeellisenä paratiisina. Hitler myös lupasi ihmisilleen 1000-vuotisen valtakunnan.
      Vartiotorni-seura odottaa myös erityistä IHMISROTUA tässä Uudessa järjestyksessä. Tämän rodun odotetaan olevan erityisen vanhurskas ja hengellinen.

      Opit elävät aikansa

      On olemassa kuoliaaksi vaiettu häpeällinen moka WT:n historiassa, joka kenties verrattaessa nykypäivän WT:n lausuntoihin saa aikaan epämiellyttävän tunteen. WT-seuralla on myös rasistinen menneisyys. Sen "unohtaminen" osoittaa Vartiotorni-seuran kyvyttömyyttä myöntää virheensä. Kuka voi uskoa Seuran rehellisyyteen tulevassa Uudessa aikakaudessa jos he ovat kyenneet piilottamaan rasisminsa koko 1900-luvun ajan?

      "Negro-rodun oletetaan olevan Haamin jälkeläisiä joiden erityinen rappeutuminen mainitaan Genesiksen luvussa 9:22,25." [WT, 1.8.1898] "Musta mies jonka iho muuttui valkoiseksi raesateen aikana on todiste siitä että Uusi aikakausi on käsillä." [WT, 1.10.1900] "Kaukaasialaiset ovat älykkäämpiä kuin muut." [WT 15.7.1902]

      Russellin kirja "Studies in the Scriptures" neuvoo pitämään rodut erillään tuhatvuotisessa valtakunnassa. Uudistajat, kuten sellaiset jollainen Martin Luther Kingistä oli tulossa, olivat "polttomerkittyjä saatanallisia". [WT, 1.2.1952] "Uskotaan yleisesti että kirous jonka Nooa sai oli mustan rodun alkuperä." ["The Golden Age", 24.7.1929]

      Samalla kun muut taistelivat rotuerottelua vastaan, Jehovan todistajat harjoittivat sitä, ja kuitenkin taistelivat sen puolesta etei heidän tarvitsisi tehdä kunniaa lipulle ja menivät vankilaan sen vuoksi. Heidän propriteettinsa ovat ristiriitaisuudessaan suurta levottomuutta herättäviä.

      Vartiotorni-seura ei ole koskaan myöntänyt rasismiaan tai katunut sitä. Kaiken rehellisyyden nimessä, Jehovan todistajien rivijäsenet hyväksyivät näihin aikoihin suran opin mukaiset rodulliset eroavaisuudet. Seuran hallitus jatkaa kymmenet vuodet päätösten tekemistä, jotka heijastavat rodullisia ennakkoluuloja.

      Raymond Franz antaa esimerkin olla kääntämättä Aid Bible Encyclopediaa espanjaksi koska oletettavasti Espanjaa puhuva Jehovan todistaja ei käyttäisi sitä.

      WT mainostaa ajatusta että Milleniumissa olisi veljeys. Tämä on mielenkiintoinen konsepti, koska se vihjaa suvaitsevaisuuteen, hyväksyntään ja rakkauteen.
      Nyt, hyväksytäänpä Vartiotorni-seuran sana että se uskoo veljeyteen, ja että heidän tulevassa kultaisessa aikakaudessaan tulee olemaan tämä rakkaus, hyväksyntä ja suvaitsevaisuus. Pidä mielessäsi, WT on jatkuvasti sanonut että kaikilla ihmisillä jotka herätetään kuolleista tähän Uuteen järjestykseen tulee olemaan SAMA PERSOONALLISUUS kuin aiemminkin.

      Suurin osa ylösnousseista tulee koostumaan kaikista pahoista ihmisistä läpi historian jotka elivät ennenkuin Jehovan todistajat alkoivat erotella lampaita vuohista. Samoin niillä jotka jäävät eloon vallankumouksesta, Harmagedonin taistelusta tulee myös olemaan sama persoonallisuus mikä heillä on aina ollut.

      Tästä olisi tarkoitus tulla erityinen rotu.

      Vartiotorni-seura on ollut kirjallisuudessaan brutaalisen suoraselkäinen kuvatessaan sitä millaista elämä tulee olemaan heidän Uudessa aikakaudessaan. Kuitenkin, koska artikkeleissa on kuvia paratiisimaisista näkymistä ja hymyileviä ihmisiä, vain harva, jos kukaan on todella pysähtynyt mukauttamaan koko kuvaa ja sulattamaan sitä mitä he todella sanovat!

    • Hallååå

      Jossain vanhassa Vartiotornissa tai Herätkäässä oli sivun mittainen artikkeli Suomesta.
      Suomea tuomittiin, koska se soti vapautuakseen Neuvostoliiton alaisuudesta!
      Mutta Hallåå! Onko Ruotsia tai muita maita tuomittu itsenäistymisestä?
      Mitä sotia on käyty koko ajan ja varsinkinU.S.A. on ensimmäisenä meijaamassa maita soraläjäksi!

      Mutta kristikunta on myös sotinut koko ajan ja tehnyt uskonnosta valtion ruoskan!

      Suo siellä, vetelä täällä!

      • Hallååå

        Siunaavatko kirkon papit sotaan lähettäessään naissotilaat
        kuten miessotilaat sinataan Jumalan voittoa rukoillen?
        Vai ovatko he patriarkaalisen asenteen omaavien
        kirkon johtajien huomioitaviksi liian alhaisia?


    • Käppäiksenvain

      Hallååå 30.5.2017 15:33

      "Siunaavatko kirkon papit sotaan lähettäessään naissotilaat
      kuten miessotilaat sinataan Jumalan voittoa rukoillen?"

      -APT 10 kertoo hurskaasta sotamiehestä Cornelius: 10:2 Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä, niin kuin koko hänen perhekuntansakin, hän antoi runsaasti almuja juutalaisille ja rukoili alati Jumalaa.
      31 ja hän sanoi: 'Cornelius, Jumala on kuullut rukouksesi

      -Itse en löytänyt sinulle vastausta. Nyt tiedän kuitenkin että vartiotornikaan ei tiedä. Papit eivät lähetä.
      Mutta rukouksen neuvo on yleinen jo Jeesuksella. Et todistajana voi tietää Isä meidän rukousta, mutta siinä puhutaan taivaan Isän nimen pyhittämisestäkin. Ja ei käytetä nimeä Jehova. Todistajia on neuvottu sanomaan, että se on mallirukous. Sano sinä, että malliksi siis annettu, että nimeä Jehova ei tarvitse käyttää.

      • Hallååå

        Valitettavasti en kyennyt seuraamaann älykästä perusteluasi.
        Ymmärrykseni ei riitä lennokkaaseen ajatuksenjuoksuusi.


    • mikä_oikeinfiiraa

      Käppäiksenv. Väitteesi on niin uskomattomia, ettei uskoisi aikuisen ihmisen kirjoitukseksi. Mitähän vikaa mallirukouksestakin löydät, ennen rukoustaanhan Jeesus sanoi: "Teidän on siis rukoiltava näin." Eikö hän siis annan siinä mallin, mitkä asiat ovat hänen mielestään tärkeitä. Ja kuten varmaan tiedät, hän puhui omalle Isälleen. Tärkeimpänä asiana hän esitti juuri Isänsä nimen pyhittämisen. Jos poikasi, jos sellainen on, puhuttelee sinua ja pyytää sinulta jotain, eikö hän sano: isä annatko. Sinua on varmaan monta kertaa pyydetty lukemaan näiden asioiden käsittelyssä pyydetty lukemaan Joh. 17:6, jossa hän puhuu Isälleen: "Olen tehnyt sinun NIMESI TUNNETUKSI niille ihmisille, jotka annoit minulle maailmasta." Onko isä mielestäsi nimi? Kaikki, jotka tutkivat Raamattua tietävät, että Jumalalla on nimi.

      • harhaopettajajehovat

        Jumalalla on nimi: se on kaikkein ihanin nimi:

        Vapahtaja, Jeesus Kristus:

        Apostolien teot:
        4:12 "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa;
        sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu,
        jossa meidän pitäisi pelastuman."

        Johanneksen evankeliumi:
        14:6 "Jeesus sanoi hänelle: "MINÄ olen tie ja totuus ja elämä;
        ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin MINUN kauttani."

        Jehova-nimeä ei ole missään muualla kuin jehovien omassa raamatussa.


    • rappi2

      Juutalaiset, jehovatodistajat ja vapaamuurarit ovat samaa kastia Tietysti juutalaiset kaikkein korkeimmalla ja vapaamuurarit poimivat sitten maahan tippuvia murusia.

      Mahtaako isä Donaldista tuntua silloin mukavalta kun myöhemmin tyttärelle mahdollisesti syntyvä poikavauva leikataan 8 päivän ikäisenä uskonnon mukaisesti ja rappi imaisee veret suihin,? niinkuin sielläpäin on tapana. Joutuukohan Donald kannattelemaan vauvaa, se tehtävä kuuluu isoisälle.

      • Paipapum

        "Juutalaiset, jehovantodistajat ja vapaamuurarit ovat samaa kastia ;..."
        katoppas ; onko tullut luettua Erich Ludendorffia ? Ludde- setähän oli kenraaliuransa jälkeen Aatusedän varsinainen Mentori , osallistui jo vuonna -1923 ns, -Hitler- putshiin , Hän oli yksi natsivaltion luoja ,
        Kirjoitti tarkalleen juuri noin , rotuerottelu oli hänen heiniään ,


    • Rapotnatnat

      mikä_oikeinfiiraa 30.5.2017 17:19

      "Mitähän vikaa mallirukouksestakin löydät"
      -Miksi siinä olisi ?

      ," ennen rukoustaanhan Jeesus sanoi: "Teidän on siis rukoiltava näin." Eikö hän siis annan siinä mallin, mitkä asiat ovat hänen mielestään tärkeitä. Ja kuten varmaan tiedät, hän puhui omalle Isälleen"
      -Sanot "teidän on" ja "puhui omalle isälleen" - kummalle hän puhui ?

      ". Tärkeimpänä asiana hän esitti juuri Isänsä nimen pyhittämisen. "
      -Minun Raamatussani ei Jeesus sano sitä tärkeimmäksi (tärkeimmäksi asiaksi muuten Raamattuni sanoo rakkauden).
      -Mitä ymmärrät nimen pyhittämisellä ?

      " Joh. 17:6, jossa hän puhuu Isälleen:"
      -Tässä jakeessa Jeesus puhuu Isälle (ks. 1 jae).

      "Olen tehnyt sinun NIMESI TUNNETUKSI niille ihmisille, jotka annoit minulle maailmasta."
      -Raamatussa: "Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle (Tässäkään jakeessa ei Jeesus käytä nimeä Jehova, kuten ei käytä koskaan).

      "Onko isä mielestäsi nimi?"
      -Todistajat ovat ainoa tietämäni lahko, jotka haluavat riitaa sellaisesta mitä UT:ssa ei ole, nimi Jehova. Jeesus käytti taivaan Isän nimeä.

      "Väitteesi on niin uskomattomia, ettei uskoisi aikuisen ihmisen kirjoitukseksi"
      -Mikä pohjimmiltaan ajaa sinut näin voimakkaihin ilmaisuihin. Käsitän, että ne kuvaavat tunnetilaasi. Mutta miksi ?

      -Montako Jumalan nimeä tiedät Raamatusta ?

      • katsokaavenäläisiä

        Jehova® on Watchtower® inc:in tuotemerkki. Se käsketään nostamaan aina puheenaiheeksi, jos keskustelu alkaa liikaa kuumittaa. Nyt puhutaan kuitenkin rivijehovien asemasta kultin yhteydessä. Isohkoa ihmismassaa käytetään aiheuttamaan häiriökenttää esim. keskusteluissa. Puheenaiheen vaihtamnen ja omien opetusten levittäminen seuran materiaaleilla ovat tätä "kaiken alleen peittävää" häiriökohinaa.

        Aikaisemmin, kun keittiön pöydällä seisoi vielä iso, musta putkiradio, jonka surinan ja vinkunan seasta saattoi korva radiossa kiinni kuunnella saksalaisten toimittamia rintamakatsauksia, lähetysten sabotointi venäläisten häiriölähettimillä oli jokapäiväistä - ja -öistä.

        Venäläiset harrastivat WWII:n aikana tunnetusti myös vastapropagandaa, joka työnsi aalloille omaa ohjelmaa suoraan toisten taajuuden päälle.

        Näin jehovaoppikin pohimmiltaan toimii. Astutaan järjestäytyneen kristillisen perinteen tontille ja tullaan hölisemään "vaihtoehtoisia faktoja". Tämän tarkoituksena on a) tunnustella kuinkä pitkälle kulttijohto voi mennä ohjaillessaan kasimiljoonaisen julistajamasssansa käänteitä kentällä (marionettiensa liikeradat) sekä b) saada maallistuneet ihmiset mahdollisimman sekaisin kristinuskon periaatteista, esim. Vapahtajan kieltämisellä sekä c) lähettää "active sensing"-sanomaa - eräänlaista ylläpitoviestiä, ettei kultti unohtuisi kokonaan. Siksi jutut toistavat itseään vuodesta toiseen ja niihin on sisällytetty paljon ristiriitaisuuksia.

        Ihmismassain hallinnan jatkuva testaaminen muuttuvissa oloissa on entistäkin tärkeämpää raha- ja valtaeliitille. Heidän menetelmänsä "puhutella" alamaisiaan on muuttumassa. Ei enää julistusta ylempää vaan samassa somessa länkyttämistä tosin eri asemasta käsin. Jehovat käyttää tällä hetkellä eniten aikaansa nettisivujensa "myymiseen". Kaikki "tieto" löytyy sieltä. Kulttijohto on heittäytynyt trumplandian pressan tavoin tosi-tv-juontajiksi ja postailevat kultin sivuille videoitaan.

        Yhtä vähän on vapaamuurariuudella, juutalaisuudella tai ameriikkalaisilla rahakulteilla tekemistä Raamatun Jeesuksen kanssa. Heillä ei ole pienintäkään tarkoitusta auttaa jäseniään ottamaan Jeesus Kristus vastaan omana vapahtajanaan. Siksi näistä porukoista pitää lähteä itse ja vapaaehtoisesti pois.

        Niin kuin yli 300 suomalaisjehovaa teki esim. viime vuonna. Vapaamuurarivetoinen salattujen sekä venkoilevien häiriöharhojen pakkosyöttö ei ole Raamatun mukaista julistustoimintaa. Se on riviporukan ankea osa levittää paholaisen myrkyttämää oppirakennelmaa, jonka todellisista tavoitteista (esim. tilinpäätöksistä) ja sen hetkisistä päämääristä tietävät ainoastaan USA:lainen raha- ja valtaeliitti.


    • zxzxzx11

      Voiko sairaampaa kirjoitusta enää olla, (katsokaavenäl.) Mutta tiedämme, kuka tuon kirjoittajan hengen takana on.

      • ennenkoventtiakinehtii

        Voisit edes yrittää hieman oikaista karkeimpia puutteita. Toimiminen osana ameriikkalaista raha- ja valtaeliitin koekenttää ja ihmiskoetta, on sairaimpia hankkeita, mitä on. Kaiken vallan- ja rahanhimon takana on itse eksyttäjä ja sen toimiva voima on raha. Sen varassa pyörii nämä trumplandian vaihtoehtoisten totuuksien kultit.

        Vastenmielinen harrastus väärien profetioiden parissa on Suomessa mahdollista lopettaa. Mitä nopeammin sen tekee, sen enemmän jää tulevaisuuteen omaa elämää, rahaa sekä aikaa - myös omalle perheelle - lapset vapautuvat tästä kulttihallinnosta. Taivaan Isä näkee ja palkitsee kaikkialla kääntyneet lapsensa ottamalla heidät avosylin vastaan.

        Pian nähdään sekin, miten kulttihallinto nyt tosipaikan tullen "antaa ruokaa" kärsiville kannattajilleen Venäjällä. Miten heitä tuetaan, siirretäänkö vastuu heidän "hengellisistä" tarpeistaan suomalaisjehovien niskaan. Raamattu ei tiedä mitään näistä jehovien hallinnon linjauksista, jotka ovat kohta täytäntöönpanovaiheessa. Viime vuonna 300, tänä vuonna toivottavasti tuplaten.


      • viisasjumalanarmosta

      • toinenviisasnuori

      • loppuelämäulkopuolella

        Esimerkillisen avoin tarina nuoren kasvaessa ulos ahdasmielisestä valheiden paratiisikultista:

        https://www.youtube.com/watch?v=FfJvK4na1ts

        Nämä omakohtaiset tositarinat ovat uskottavia ja mielenkiintoisia ja halutessasi löydät niitä vielä lisääkin!


    • kaarlop

      Raponat, hän puhui seuraajilleen opettaessaan mallirukouksen. Lueppa Matt. 6. luku, niin huomaat. Ymmärrystä, ymmärrystä. Paljon puutteita siinä.
      Venäjän todistajista pitää huolen korkeampi voima, kuten on aina. Ei sinun ainakaan tarvitse siitä huolta kantaa. Meuhkaamisesi täällä tuntuu absurdilta.
      Venäjän niinkuin muidenkin mielessä on 2. Kor. 1:3,4: "Siunattu olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä , hellän armon Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, jotta me voisimme lohduttaa, missä ahdistuksessa hyvänsä olevia sillä lohdutuksella, jolla Jumala lohduttaa meitä itseämme." Paavali puhui rohkaisevia asioita myös 2. Kor. 4. luvussa ja osoittaa siinä kuka kaiken vainon ja panettelun takana on.
      Muistamme tämän myös, kun näemme tämänkin sivuston kirjoituksia.

    • touhusi_turhaa

      Viisasjumalanarmosta nimim. Voisimme panna tuhansien jatuhansien uskontosi jättäneiden haastatteluja ympäri maailman. Niitä olisi kuitenkin niin paljon, että tämä palsta menisi tukkoon, emmekä tietenkään harrasta sinun ähkyyn asti menevää touhuasi. Annamme Raamatun totuuden puhua sensijaan.

    • Hallååå

      Miettimistä aikaansaanut aloitus on mennyt hellareiden houruiluksi.
      Tämä aihe muuttui parissa päivässä suolesta haisevaksi tunkioksi.

      Kirkon historiaa tunnen lukemisen ja kokemisen kautta.
      Siihen sikoläävään en enää takaisin mene!
      Se touhu on verisempää ja saastaisempaa kuin Jehovan todistajien.

      Hellarien houruilut ja Pasi Turusen kierrän kaukaa.
      Kun Turuselle esitettiin kysymyksiä, niin ainoa vastaus häneltä oli:
      "Lukekaa kirjastani!" Halusi tienata rahaa. Ei osannut perustella vapaalla kädellä.

      Tässä on ehtinyt tutustumaan elämänsä aikana monenlaiseen seuraan ja yhteisöön.
      Kaikilla on johtajansa ja nöyristelevä jalkaväki, joka pakotetaan palvomaan mahtimiestä.

      Niin ovat papit ja muut johtajat kuin käärmeen takana ollut luopunut enkeli -
      olkoon Lusifer, tai mikä lie - ihmisen palvontaa he kaikki vaativat itselleen!
      Heidän velvollisuutensa oli johdattaa ihminen JHVH:n tuntemukseen,
      mutta itselleen sen palvonnan vaativat paholaisen tapaan.

      Raamatusssa on vain Mikael ja Gabriel mainittu nimeltä. Tai kanoonisissa kirjoissa.
      Niitä kirjoituksia on lukuisia muitakin - siitä vaan lukemaan.

      Mitä vapaamuuradeihin tulee, niin johtavia mahtimiehiä kuului heihin.
      Monet heistä olivat lahjakkaita, kyvykkäitä, tunnustettuja.
      Täydellisiä eivät kyenneet olemaan epätäydellisinä ihmisinä.

      Jopa JHVH:n hyväksymät kuninkaat, papit, profeetat, johtajat syyllistyivät
      Kuolemantuomion ansaitseviin rikoksiin, saivat rangaistuksen ,
      mutta JHVH ei heitä hylännyt - kuritti ainoastaan.

      Mitä Jumalan, luojan nimeen tulee, niin ne kerakkeet,
      JHVH lausutaan eri tavalla joka kielessä tänäkin päivänä.
      Minä en tiedä, mitkä vokaalit kerakkeiden välille aikoinaan sujautettiin.

      Täällä on nyt tullut niin monenmoista herjaajaa, joka haluaa levittää vain vihaansa.
      Otan ja jätän tämän lätin omaan arvoonsa.

      • rukousraitiovaunussa3B

        Jumalan Terve! Romaninainen lausui tämän kauniin lestadiolaisen voimaannuttavan tervehdyksen 3B-raitiovaunussa kesällä 1985 istuneelle itseään 30 vuotta vanhemmalle heimonsa miesedustajalle, joka oli hajuaistinvaraisesti vahvojen väkijuomien vallassa. Terve, terve, vastasi mies, joka kertoi olevansa matkalla Saalemiin. Mitä sie Saalemis? Mie lauan! Ja nauroi räväkästi päälle muiden kääntäessä katsettaan ulos vaunusta. No siehän se oot ollu aina sellainen karuso! Uskokkona Jeesukseenki? Pakkohan sitä on johonkin köyhän uskoa, virkkoi mies siemaistessaan samalla siivun kristallinkirkasta. Saisit kuitennii tuon viinan lopettaa, se ei sovi kaikille. Älä kuule ala, lääkkeeksi minä. on niin vaivannu taas selästä. Mie uson myös Jeesukseen (ääni nousee) ja HEI KAIKKI siellä perällä ja, rukoilkaa kaikki nyt mun kanssa yhdessä isä meidän, joka olet taivaissa!

        Isä Meidän, joka olet taivaissa?

        Pyhitetty olkoon Sinun Nimesi!

        Tulkoon Sinun Valtakuntasi, - lujempaa!

        Tapahtukoon Sinun Tahtosi niin Maan Päällä kuin taivaissa!

        Anna Meille kaikille meidän Jokapaäiväinen Leipämme!

        JA ANNA MEILLE MEIDÄN SYNTIMME ANTEEKSI niin kuin mekin annamma anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet

        - aamen

        - ei vielä!

        JA älä saata meitä kiusaukseen. sillä SINUN ON VALTAKUNTA, VOIMA ja KUNNIA iankaikkisesti AAMEN!


    • Turpsakka

      kaarlop 31.5.2017 13:29

      "hän puhui seuraajilleen opettaessaan mallirukouksen. Lueppa Matt. 6"

      Matt. 6: 6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi
      9 Rukoilkaa te siis näin: -- Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
      10 Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi,

      Tuo 6 jakeen ohje, " Isääsi ", osoittaa että Jeesus ei puhunut omasta Isästään, vaan Jumalasta nimeltä Isä, joka siis on jokaisen rukoilijan käytettävä Jumalanimi.

      Mutta Joh. 1:1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala
      Tuo esiin myös Jumalanimen "Sana". Sana taas oli itse Jeesus.
      5 Moos 6:4. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.

      -Niin, on vain yksi Jumala, Sana on yksi nimensä. Jeesus orjan osan ottaneena, Jumala, neuvoi taivaan Isän käytettäväksi.

      "2. Kor. 1:3,4:"
      Mutta siinä on seuraavana 5 ja 6 jae tähän yhteyteen: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä. 6 Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo", valaisi itse meidän sydämemme.
      -niin jeesus on Herra, Jumala

    • iskäkö

      Ajatteleekohan minunkin isäni, että hän on Jumala, kun sanon hänelle: isä kuule......

    • iskäkö

      Tai, jos menen isääni vastaan lentokentälle ja näen hänet jo kaukaa ja huudan: isääää! ajattelevatkohan ihmiset ympärilläni, että huudan Jumalaa. Maailmahan on täynnä isiä ja kaikilla on myös oma nimi. Entäs ne uskonnolliset johtajat, joita kutsutaan myös isiksi, ovatko hekin myös Jumalia.

    • onkoenäätehoaaikuisiin

      Kevään 2017 tänne ajatuksiaan esiin tuoneet ihmiset olemme kaikki tämän päivän ihmisiä. Esim. 2037 emme tuskin enää halua painaa toista ihmistä maan rakoon! Itse yritän nyt olla kiivastumatta, koska sanat myös satuttavat - vaikkei ihminen niiden takana pahaa tarkoittaisikaan. Kielenkäyttö kärjistyy näillä välineillä ja asia tuppaa unohtumaan. Palataanko vielä varsinaiseen aiheeseen, miten rivijehova-armeijat pidetään uskollisina USA:n raha- ja valtaeliitille.

      Jokainen jehovalapsi on elänyt pelkojen ympäröimänä:

      11. Teurastuksen ja tuskan aika joka on yhtä suuri kuin kaikki aiemmat verilöylyt yhteensä.
      • "Suurin sota ja piina jonka maailma on koskaan tuntenut on aivan edessä." ["Golden Age", 14.5.1930]
      • "Jehovan joukot hyökkäävät kaikkiin viholisen tukikohtiin... Jehovan vastustamattoman sotavoiman edessä vihollinen murskataan niinkuin laho seinä." ["Preparation", 1933, s. 311]
      • Koskeeko tämä hävitys vain hallituksia? Ei. Jokainen joka tukee maailmaa sellaisena kuin se on nyt, ja joka ei alistu Orwellilaiseen Uuden järjestyksen yhteiskuntaan tuhotaan. "Mitä on seurauksena nykyisen maailmanjärjestelmän ja sen kannattajien tuhosta?" ["True Peace And Security", s. 43] Tämän jälkeen kirjassa kerrotaan että syntyy ihmeellisiä asioita kaikkien niiden tuhosta jotka ovat vastuussa nykyisestä järjestelmästä.
      • Ketkä muut "pyyhitään pois" maapallolta? "Jumala pyyhkii maapallolta kaikki jotka raunioittavat sitä." ["You Can Live Forever in Paradise on Earth", s. 15]
      • "Paremminkin, kuten tapahtui maailmanlaajuisen tulvan aikana Nooan päivinä, se merkitsee vain pahojen ihmisten loppua... Ne jotka palvelevat Jumalaa jäävät eloon... maapallolla joka on puhdistettu, he nauttivat vapaudesta että kukaan ei halua ahdistella heitä." Ajatus että jotkin ovat hyviä ja toiset pahoja ei ole Raamatun mukainen. Jumala rakastaa ihmisiä. Ajatus että maapallo voidaan puhdistaa eliminoimalla pahat ihmiset haiskahtaa natsien ja New Agen uhittelulta tuhota kristityt.

      12. Vartiotorni-seura ei anna neuvoja Jehovan todistajille että minne piiloutua tai miten suojella itseään.
      • "Kysymys: 'Olisiko viisasta yrittää piiloutua suuren ahdistuksen ajan aikaan, ja eikö olisi turvallisempaa olla maaseudulla kuin kaupungissa?' Arvoituksellinen vastaus: 'Minä neuvon sinua piiloutumaan ennen piinan aikaa.'" [11th Souvenir Report, s. 20] Vaikka Vartiotorni-seura on sanonut odottavansa monien hirvittävien asioiden tapahtuvan, he eivät ole ryhtyneet mihinkään toimiin välttääkseen tulevaa tuskaa. Sama tapahtui natsi-Saksassa. Jehovan todistajille yksinkertaisesti kerrotaan: "Jehova suojelee sinua". Seuraava lainaus heijastaa tätä asennetta: "Ne jotka säilyttävät suoraselkäisyytensä Jumalaa kohtaan ja jotka pysyvät uskollisena teokraattiselle hallinnolle saavat suojelua ja pelastuksen Harmagedonin katastrofilta." [Yearbook, 1940, s. 215]

      35. Ylellisyystavarat/mukavuudet ovat harvinaisia
      • "Tai, voitko sinä kuvitella että suurin osa liike-elämästä, teollisuudesta häviää ja kaupunkilaiset vapaaehtoisesti kääntyvät vähemmän tuotanto-suuntautuneeseen, ylellisyys-suuntautuneeseen elämäntapaan? Löytyykö tällaista kaukonäköistä johtoa ja valtaa joka ottaisi tehtäväkseen tällaiset kaukonäköiset muutokset? Yliluonnollista ohjausta tarvitaan." [Herätkää, 1.8.1976, s. 10]

      36. Elämä tulee olemaan sopusoinnussa Uuden aikakauden "luonnollisten syklien" kanssa.

      37. Kasvissyöntiä ja Uuden aikakauden terveysruoka-ajatuksia pidetään esillä.

      38. Ruusuristiläiset ja teosofiset näkemykset elämästä ovat vallalla.

      39. Gandhin markkinoimaa ajatusta pienteollisuudesta suositaan.

      40. Ihmiset Tuhatvuotisessa valtakunnassa ovat samanlaisia kuin ennenkin.
      • "Ihmiset eivät ole täydellisiä kun heidät herätetään henkiin." ["From Paradise Lost to Paradise Regained", s. 234] Myös muissa WT:n artikkeleissa kerrotaan kuinka ihmisillä on samat ajatukset päässään kuin mitä heillä oli ennen Harmagedonia.
      • Tuhatvuotisessa valtakunnassa tapahtuu onnettomuuksia. [WT, 1912, s. 169]

      41. Avioliittoja kontrolloidaan.
      • Jo menneisyydessä Jehovan todistajille annettiin mahdollisuus valita että ollako lojaaleja tälle organisaatiolle vai ollako itsekäs ja hankkia lapsia. Heidän odotettiin olevan kuuliaisia ja pysyvän lapsettomina. [Report of the Jehovah's Witness Assembly, St. Louis, 1941, s. 52]
      • "Olisi hyvä odottaa kunnes Harmagedon on ohi ennenkuin hankkii lapsia." ["Children", s. 313]

      42. Hallitus järjestää kaikki avioliitot.
      • "Harmagedonista henkiinjääneet Kuninkaan ja hänen Prinssinsä ohjauksessa solmivat avioliittoja..." ["Let God Be True", s. 265]
      • "Kristus on henkilökohtaisesti jokaisen parin tekijä." [WT, 1956, s. 604]

      43. Aluksi lasten tekeminen sallitaan.

      44. Mutta nämä kuluvat valtiolle.
      • "Lasten todellinen äiti on Jumalan organisaatio." [WT, 1.9.1941]

      45. Sitten väestöstä tehdään sukupuoletonta.
      • "Sitten kun maapallo on täytetty ihmisillä uudestaan, ihmisten kyky suvunjatkamiseen otetaan pois." [WT, 15.6.1901]

      • tämäuskoeiteeautuaaksi

        Voisiko joku kertoa tarkemmin, miten lasten ajatuksia voitaisiin varjella pelottavilta mielikuvilta. Esim. spiritistisiä menoja ei ole kuvattu missään muualla värikuvin, paitsi Vartiotornin julkaisuissa. Ne pelottavat aikuistakin ja lienevät tunnelmapaloja suoraan vapaamuurarien epäkristillisistä muotomenoista.

        Lapset joutuvat jehovissa näkemään tällaista raakuutta. Samoin heille kerrotaan näistä hirveistä teloituksista, joissa jehovien jeesuksen johdolla teloitetaan esim. kaikki päiväkotikaverit sekä luokkatoverit. He eivät tietenkään ansaitse Raamatun mukaan mitään teloitustuomiota. Se on vapaamuurarivetoisen Vartiotorniliikkeen julmaa pötypuhetta. Kuka oikaisisi lapsille tämän hirvittävän valheen?

        Lapset tuntevat syyllisyyttä siitä, että he "tietävät" TOTUUDEN kavereidensa kohtalosta - siksi ei kannata juhlia esim. 4-vuotissyntymäpäiviä, kun salilla kerrottiin. että monia syntymäpäiviä ei ehditä kuitenkaan viettää ennen Harmageddonia. Päivä päivältä jehovalapsi näkee sodan syttymisen todennäköisyyden kasvavan. Lapsi odottaa ja pelkää - ihmetteleekin kun niin kauan jehova antaa pahoille lisäaikaa kääntyä todistajiksi.

        Olisiko nyt hyvä hetki miettiä hetki lastensa tulevaisuutta?


      • nettikertookaiken

        Joo, siinähän venttailevat. Hiukset nousee pystyyn ja demonit ryömivät pikkuisten sänkyihin (tai vuoroöin jehovasedät...) Mummomme tietävät ja muistavat, miten heitä estettiin menemästä kouluun 1960-luvulla, kun ei ehtinyt millään tehdä muuta kuin ovelta ovelle -elämänuraa. 60 vuotta vierähti ja nuorukaisista tuli vanhuksia, jotka lukevat nyt korvat punaisina internetin kertomaa. Ei ole mukava herätä todellisuuteen juuri ennen kuolemaansa ja todeta, että amerikkalainen vapaamuurarivetoinen kultti on tuhonnut hänen ja rakkaittensa KOKO elämän! Onneksi on tämä netti, ainakin nuoriso välttyy kaikenmaailman vartiotornien eksytyksiltä!


    • påminnelse

      Jeesuksen nimen merkitys on : Jehova on pelastus.
      Etkö voisi jo tulla tälle vuosituhannelle ja tutkia Raamattua Turusen kirjan sijaan, tai tutkia oman uskontosi historiaa, tai pyytää Turusen tekemään se. Eikö sen pitäisi kiinnostaa sinuakin. Me tunnemme oman uskontomme historian oikeassa valossa.

      • roopesedänjalanjäljissä

        Miksi haluat poiketa aiheesta? Jehova® on Vartiotorni®-seuran tuotemerkki, jota hoetaan ameriikkalaisen 50-luvun mainosmantran tavoin. Raamatussa ei mitään jehovaa ole mainittu. Tiedät sen itsekin varsin hyvin. Ei sekoiteta amerikkalaisen kultin olemuksesta selvää ottaviin kommentteihin sinun häirintäjuttujasi. Pysyttäisiin mieluummin asiassa. Miksi rivijehova-armeijat ovat toistaiseksi tärkeitä USA:n valtaeliitille? Häiriön aiheuttamien, kentältä tulevan "palautteen" vastaanotto (ilman eteenpäin vientiä), maallistuneiden ihmisten kristillisen perinteen saastuttaminen ameriikkalaisilla vapaamuurarivetoisilla taikauskoisilla opeilla, jotka kieltävät Jumalan, Jeesuksen Kristuksen, meidän kaikkien Vapahtajan olemassaolon.

        Eli agenda on salattu, toimintamalleista on kokoemusta ja roskatekstiä värikuvien kera kultilla riittää.


      • harmaaehtiivieläodotella

    • nnniin

      Olen samaa mieltä kuin nimim. hallåå, tästä on tullut erään uudestisyntyneen Patmoslaisen oma sikolätti. Tavallinen ihminen ei itse pysty hänenlaiseensa ilkeilyyn, joten takana täytyy olla pahan voimat.

      • Samatuote

        Tuo puhe illuminaatista , juutalaisesta rahavallasta , ja vapaamuurareista sun muusta on sitä samaa , jo Aatun väen 20- 30 luvulla syytämää "vaihtoehtotietoa, " jonka lopuksi tarvittiin toinen suursota;
        Ei tuo ole natsismia , koska natsipuolue oli hyvin suljettu , mutta jäljittely on sitä samaa ihteään , - silkkaa Fasismia ,
        sama henki ja samat termit


      • hatkatvaanjanopeasti

        Vapaamuuraritausta on hyvä syy jättää kultti. Vartiotornin kannattajat eivät itsekään tiedä omasta asemastaan. Ihan jokainen on tuntenut kultin ravistelun lihoissaan ja sielussaan. Jatkuvat opinmuutokset ja hengellisten toimintojen alasasjo. Raha- ja valtaeliitille riittää, kun on muutaman miljoonan ihmisen koemassa, jonka sietokykyä pystyy testailemaan. Kun kulttijohto sanoo, että, te elätte hengellisessä paratiisissa, ja raadanta sen eteen näyttää jatkuvan, konventeista karsitaan ruuat, elävä ohjelma sekä kahvit ja korvataan ne itse maksetuilla iPadeilla sekä rahansiirtoautomaateilla.

        Eikä porukka ole muka moksiskaan, kun kerran heille on paljon luvattu, nämä havainnot kertovat ihmisen käyttäytymisestä kultissa vuosina 1878-2017. Raha- ja valtaeliitti saa halvalla tarkkaa numerotietoa indoktrinoidun ryhmän hallittavuuden rajoista maailmanlaajuisesti. Venäjän tilanne on nyt supermielenkiintoinen - kun toimintaympäristö muuttuu vaikeammaksi jo äärikyykytetyille riviporukoille sekä kulttijohdon asema "kaikkivaltiaana" horjuu riviporukan silmissä. Kulttijohto siirtänee riviporukan pettymyksen tunteet vähemmän pettyneiden kannettaviksi, esim. suomalaisten rivijehovien niskaan. Vartiotorniuskonto on tanssinut vapaamuurarivetoisen raha- ja valtaeliitin pillin mukaan jo 139 vuotta, joten arvokasta tietoa johdolla on fundamenttien vääntelyihin suhtautumisesta, toimimisesta eri kulttuureissa ja kyykytyksen eri keinoista.

        Kun lukee 1900-luvun Herätkää-lehtiä, ei voi olla kummastelematta, miten kulttijohto on satsannut kaikkina aikoina samalla tavalla määrätietoisesti - kymmeniä vuosia eteenpäin hyödynnettäbiin kultin tuotantovälineisiin sekä kiinteistöihin. Kuukausi sitten yleisölle avattu Watchtower Headquarters on rakennettu ainakin sadan seuraavan "tutkisteluvuoden" tarpeisiin. Ovatko "nurkan takana olevat" maailmanloput olleet mukana juonessa vain riviporukkaa ja (saatanan) pahoja ihmisiä uhkaanava?. Rivijehovuen talot on peloissaan myyty ja koulut jätetty epätoivoissaan käymättä. Nyt on tullut aika lopettaa tämä pelleily. Vapauttakaa lapsenne ameriikkalaisen juutalais/vapaamuurarivetoisen huijarikultin hankkeista jo tänään.


    • Tutiotsenko

      påminnelse 31.5.2017 16:50

      "Jeesuksen nimen merkitys on : Jehova on pelastus."
      -Nimen merkitys on, että yksilöi henkilön.

      "Etkö voisi jo tulla tälle vuosituhannelle"
      - ? ? ?

      "Me tunnemme oman uskontomme historian oikeassa valossa."
      -Miksei uskontonne kirjoita itseään ilman erikoisvalaistuksen tarvetta ?

      • Veihankuu

        "Me tunnemme oman uskontomme historian oikeassa valossa."
        -Miksei uskontonne kirjoita itseään ilman erikoisvalaistuksen tarvetta ?
        ---------------
        käytännössä on kysymys mielenhallinnasta.
        Ajattelu on kielletty ihan vartiotornissa: Karta itsenäistä ajattelua. Valtakunnansalikirkossa luetaan vartiotornista kysymys, sivulta vastauksen lukee toinen henkilö, sitten "vanhin" sanoo luokan edessä että olipa hieno keskustelu, tästä ollaan meille kateellisia.

        tuossa todistajan "oikeassa valossa" on yksi hänelle opetettu fraasi. Vastaavasti kuin on opetettu että "sydämen tila tulee olla oikea". Vanhin lausuu nämä äänensävyltään ja -painoltaan siten että virman, järjestön on ymmärrettävä olevan oikeassa.

        Ei sen kummmempaa. Ovelle tulleet todistajat lähtevät pois, jos avaaja osaa heiltä kysyä jotakin asiaan liittyvää


      • suomessa300vuonna2016

        Jos tämän ketjun jutuissa on edes siteeksi totta, tavalliset jehovat ovat mukana jossakin markkinatutkimuksessa, jossa kerätään eri puolilla maailmaa tarkkaan strukturoitua numerotietoa ihmisten tottelevaisuudesta raskaan manipuloinnin alaisuudessa.

        Kun tiedetään, mitä heitä milloinkin on opetettu esim. ovilla yrittämään, voidaan nähdä miten "järjettömät" ideat menevät kaupaksi ja missä kohdissa toimintaa kannattavien sietokyvyn rajat ovat. Esim. maailmanloppu 1975 oli eräs koettelemus, jonka takia osa riviporukasta äänesti jaloillaan.

        Kun on menty pitkälle oman porukan vedättämisessä, saadaan samalla arvokasta, vieläpä itse ilmaiseksi kerättyä tietoa mm. siitä, millä keinoilla porukka saadaan pidettyä mukana. "Uskonto" antaa hyvän viitekehyksen mielenhallintakokeille ja vaihtoehtoisten faktojen keksimiselle ilman rajoituksia. Jehovissa purevat hyvin erilaiset marttyyrikampanjat, vainohysteria sekä tietenkin julistajan oman ajattelun hukuttaminen kultin julkaisemaan häiriökohinaan. 140 vuoden aikana samat, sinänsä aikuisia joskus viihdyttävätkin jehovajutut on painettu 958 kielellä 29668 kertaa eri paperille. Tällä tutuksi ja turvaiilseksi tulleella häiriökohinalla rivijulistajat ovat sekoittaneet oman ja läheistensä päät sekä täyttäneet mm. gramofonisoitolla - nykyisin iPadia huudattamalla - naapuruston.

        Raportointi, miten paljon olet myynyt lehtiä ja montako tutkistelua olet pitänyt kertovat sen lisäksi mukana olleiden sitoutumisasteesta eri aikoina, eri koetilanteissa ja eri puolilla maailmaa. Netti on ollut pahin kapula jehovien rattaisiin. Tämän vuoden konventtiaihe: ÄLÄ LUOVUTA on kuvaava. Vaikka olisit pettynyt kultin 140 vuotiseen markkinatutkimukseen USAlaisen raha- ja valtaeliitin hyväksi, et voi hylätä ainoita ystäviäsi. Mihin sinä menisit, jos sinulla ei olisi Järjestöä? Siksi älä luovuta, jäät yksin, vetoaa Vartiotorni.

        Venäjällä valtio vapautti jehovat kulttinsa ikeestä. Suomessa jokainen jehova voi itse tehdä perheensä puolesta saman ratkaisun: Emme jatka enää jehovina. Elisabeth kertoi tänään Aftonbladetissa omasta ratkaisustaan:

        http://www.aftonbladet.se/nyheter/a/OxMgq/allt-var-skuld-och-skam--elisabeth-hoppade-av-jehovas-vittnen

        Hyvä, Elisabeth!


    • aika_röyhkeäähän

      Et voi koskaan olla tai jatkaa Jehovana, koska olet ihminen, etkä Kaikkivaltias Jumala Jehova. Siinä puhut totta, muu on luopioajattelua, jota täällä kovasti viljellään ja pilkataan kaikkein suurinta persoonaa.

      • jääköketäänjäljelle

        Jos tarkoitat Vartiotornin taustavoimia, sieltä löytyy korkeimmalta asteelta vieläkin suurempi nimi. Luepahan hieman taakse päin tätä ketjua, missä kerrotaan luciferista, jehovissa tunnetaan nimellä saatana panettelija.

        En tiedä kenen puolesta nyt puhut, tuskin kuitenkaan edustat itse USA:n valtaeliittiä?

        Ymmärrän nyt, mikä on esim. Pyhän Raamatun tekstien vääristelyn todellinen merkitys. Rivoilla väännöksillä taustavoimat hakevat niitä rajoja, mitä tavalliset sisvistymättömät ihmiset vielä voidaan pakottaa nielemään.

        Samoin on esim. verensiirtojen laita. Halutaan tietää reaktiot. Miten jehovat itse reagoi, eli noudatetaanko hulluja kieltoja, miten uhrit reagoivat ja miten ympäristö reagoi. Koska tapauksia on vähän, responssi on arvokasta juurikin kultin taustavoimille. Miten pitkälle voidaan mennä.

        Netistä saa onneksi nykyään tietoa jehovista ja yhä useamman nuoren lähtö koltista on päivittäin yhä ajankohtaisempaa. Hälytyskellot soivat myös monen aikuisen korvissa: mikä on tämän huijarimeiningin takana?

        Osa porukasta voi ajatella myös, että ompahan mahtava taustavoima vastaamassa edesottamuksistaan. Tässä touhussa hävittävää on vain rivijehovalla. Hänet on eristetty ihmisten yhteisöistä - jos hän ei enää tapaa toista jehovaa - hänellä ei ole ketään. Hänhän on julistanut muut kuin jehovat (saatanan( pahoiksi ihmisiksi - eikä voi enää lähestyä heitäkään. Pirullinen kultti, pakko sanoa!


    • Hallåå

      Jumala puhutteli Abramia ja lähetti hänet pois Urista. Abrahamin koko suku oli kuitenkin saanut vaikutteita Urin pakanallisesta elämäntavasta, vaikka hän valitsi JHVH:n Jumalakseen.

      Israelin kansa oli Egybtissä satoja vuosia ja Mooses oli saanut koulutuksen faaraon hovissa pakanayhteiskunnan mukaisesti, vaikka Mooses pitäytyi ja valitsi leeviläisenä JHVH:n Jumalakseen. Mutta lakikokoelma ja uskonnolliset menot eivät karsineet pois egybtiläistä tietoa ja taitoa, vaan kansa käytti sitä jopa hyväkseen temppeliäkin pystyttäessään.

      Juutalaisena Jeesuskin sai monenlaista kosketusta roomalaisista vaikutteista, vaikka juutalaiset saivat pitää omat uskonnolliset seremoniansa.

      1700-luvun valtiomiehet, tiedemiehet, taiteilijat, filosofit kokoontuivat ja
      "perustivat vapaamuurarit".
      Yhteistä vapaamuuradeille on aina ollut kaikissa maissa YHTEEN JUMALAAN USKOMINEN!

      Oli aika luonnollista, että C.T. Russelkin kuului heihin. Hän sai vaikutteita omasta yhteiskunnastaan. Uskonto ei eristä uskovia yhteiskunnasta, vaan Jumala määrää uskovan kunnioittavan maan lakeja ja noudattavan niitä, millloin ne eivät riko Jumalan lakeja.
      Paavali ja Pietari opettivat lainkuuliaisuutta.

      Alkuaikoina Jehovan todistajat viettivät myös syntymäpäiviä ja joulua.
      Olin jotain 5-vuotias, kun siihen tuli muutos.
      C.T. Russel on sanonut, että hän ei saa mitään erikoista ilmestystä Jumalalta kuten profeetat.
      C.T.Russel sanoi, että hän lukee Raamattua ja yrittää sovittaa sitä elämäänsä.

      Ajan mittaan on tullut monia, hyviä muutoksia todistajien toimintaan, joista hyödyn.
      Osa pakanallisia tapoja on vieläkin jäljellä, mutta kukaan ei estä lopettamasta niitä!
      Toimikoon kukin oman omantuntonsa mukaan, koska on Jumalan edessä tilivelvollinen!

      Ikävä kyllä, kaikki katolisesta kirkosta lahkoontuneet, kuten luterilaiset, helluntailaiset, adventistit, jotka vihaavat samaa Raamattua lukien toisiaan -
      VALITETTAVASTI TE ELÄTTE KAIKKI SIINÄ YHTEISKUNNASSA JA KÄYTÄTTE NIITÄ TIETOJA JA TAITOJA, JOITA VALTIOMIEHET, TIEDEMIEHET, FILOSOFIT, TAITEILIJAT
      VAPAAMUURARIT JOHTAVINA MIEHINÄ TEILLE ON JÄRJESTÄNYT!
      TE ELÄTTE VAPAAMUURARIEN JOHTAMASSA YHTEISKUNNASSA MONESSA MIELESSÄ!
      Niin kauan kuin elämme tässä asiainjärjestyksessä, niin olemme osa vapaamuuradien järjestelmää, kuten Jeesus juutalaisena oli alistettu roomalaiseen yhteiskunnan järjestykseen.

      Googlatkaa vapaamuuradeista ja heidän vaikutuksestaan sen sijaan että panettelette.
      Niin kauan kuin Jumala sen sallii, hekin kuuluvat osana siihen virkavaltaan,
      jota kristityn tulee kunnioittaa Jumalan palvelijana. Roomalaisten 13:1-5




      Menikö kahvi väärään kurkkuun, hellarit, turuset, lestadiolaiset, ellenistit?

      • jumalanlastenvapaudessa

        Rauhoitu, rakas ihminen. Olemme kaikki samassa veneessä, samojen valtaeliittien alaisuudessa. Vartiotorni näyttäisi olevan lisäksi alkeellinen aikansa markkinatutkimusympäristö, joiden kannattajien minuuttiraporteista sekä myyvimpien julkaisujen juonenkäänteistä on voinut USAssa päätellä yhtä ja toista eri maiden ihmisten hallittavuudesta.

        Vartiotorni teki kannattajillaan 1900-luvulla sitä mitä Google tekee jokaiselle netin käyttäjälle tänään. Seuraa ihmisten reagointia ja yrittää vaikuttaa siihen taloudellisen hyödyn maksimoimiseksi. Kun porukkaa on tarpeeksi ja sitä on ympäri maailmaa, tietoa ihmisten reaktioista esim. verikuolemiin ja maailmanloppuihin saadaan. Pohjimmiltaan selvitetään, miten pitkälle voidaan "ohjailussa" mennä ennen kuin liian suuri osa porukasta luovuttaa.

        Netti on paha paha häiriötekijä jehovien suljetulle systeemille. Voisi sanoa, että hallittu testiympäristö hallittuine parametreineen vuotaa pahasti joka suuntaan ja jäsenten reagointiin on nyt vaikutettava myös kultin ulkopuolelta.

        Venäjän tämänhetkinen tilanne antaa tietoa, miten kulttihallinto rivijäseniään tulee auttamaan. Se on jo nähty, että suurin huoli kiinnittyy kultin uhattuna olevaan kiinteistökantaan sekä pankkitilien varojen jäädyttämiseen. Tuleeko kulttihallinto pitämään mitenkään huolta rikollisiksi tuomituista jäsenistään ja mihin se rajoitetaan? Varmasti on korostettu sitä, että vaino on nyt raamatun ennustusten mukaisesti kovaa, Järjestö on laittanut paljon rahaa auttaakseen ja viime kädessä jehovien jumala hoitelee kyllä kaiken parhain päin. Näin hallinto pesee jälleen kätensä puhtaiksi ja nukkuu yönsä rauhallisin mielin.


      • Hallåå
        jumalanlastenvapaudessa kirjoitti:

        Rauhoitu, rakas ihminen. Olemme kaikki samassa veneessä, samojen valtaeliittien alaisuudessa. Vartiotorni näyttäisi olevan lisäksi alkeellinen aikansa markkinatutkimusympäristö, joiden kannattajien minuuttiraporteista sekä myyvimpien julkaisujen juonenkäänteistä on voinut USAssa päätellä yhtä ja toista eri maiden ihmisten hallittavuudesta.

        Vartiotorni teki kannattajillaan 1900-luvulla sitä mitä Google tekee jokaiselle netin käyttäjälle tänään. Seuraa ihmisten reagointia ja yrittää vaikuttaa siihen taloudellisen hyödyn maksimoimiseksi. Kun porukkaa on tarpeeksi ja sitä on ympäri maailmaa, tietoa ihmisten reaktioista esim. verikuolemiin ja maailmanloppuihin saadaan. Pohjimmiltaan selvitetään, miten pitkälle voidaan "ohjailussa" mennä ennen kuin liian suuri osa porukasta luovuttaa.

        Netti on paha paha häiriötekijä jehovien suljetulle systeemille. Voisi sanoa, että hallittu testiympäristö hallittuine parametreineen vuotaa pahasti joka suuntaan ja jäsenten reagointiin on nyt vaikutettava myös kultin ulkopuolelta.

        Venäjän tämänhetkinen tilanne antaa tietoa, miten kulttihallinto rivijäseniään tulee auttamaan. Se on jo nähty, että suurin huoli kiinnittyy kultin uhattuna olevaan kiinteistökantaan sekä pankkitilien varojen jäädyttämiseen. Tuleeko kulttihallinto pitämään mitenkään huolta rikollisiksi tuomituista jäsenistään ja mihin se rajoitetaan? Varmasti on korostettu sitä, että vaino on nyt raamatun ennustusten mukaisesti kovaa, Järjestö on laittanut paljon rahaa auttaakseen ja viime kädessä jehovien jumala hoitelee kyllä kaiken parhain päin. Näin hallinto pesee jälleen kätensä puhtaiksi ja nukkuu yönsä rauhallisin mielin.

        Venäjästä puheen ollen.
        Presidentti Putin ja ortodoksinen kirkko kulkevat nykyisin tiiviissä käsikynkässä. Presidentti haluaa luoda venäläistä identiteetiä
        kannustamalla uskonnollisten oppien uudelleen viljelyyn.
        Kirkkoisät puolestaan kiittelevät presidenttiä sunnuntaisissa palveluksissaan.
        Ei voi kutsua jumalanpalveluksiksi, vaan putininpalveluksiksi.
        Siinä siunataan sotaan lähtevät taistelukoneet tuhotöihin.
        Molempien kummpanusten kädet ja jalat ovat veressä nilkkoja myöten.
        Niin Raamattu ennustaa Ilmestyskirjassa - kiinnostavampi kuin Googel!


      • rauhaamyössinulle
        jumalanlastenvapaudessa kirjoitti:

        Rauhoitu, rakas ihminen. Olemme kaikki samassa veneessä, samojen valtaeliittien alaisuudessa. Vartiotorni näyttäisi olevan lisäksi alkeellinen aikansa markkinatutkimusympäristö, joiden kannattajien minuuttiraporteista sekä myyvimpien julkaisujen juonenkäänteistä on voinut USAssa päätellä yhtä ja toista eri maiden ihmisten hallittavuudesta.

        Vartiotorni teki kannattajillaan 1900-luvulla sitä mitä Google tekee jokaiselle netin käyttäjälle tänään. Seuraa ihmisten reagointia ja yrittää vaikuttaa siihen taloudellisen hyödyn maksimoimiseksi. Kun porukkaa on tarpeeksi ja sitä on ympäri maailmaa, tietoa ihmisten reaktioista esim. verikuolemiin ja maailmanloppuihin saadaan. Pohjimmiltaan selvitetään, miten pitkälle voidaan "ohjailussa" mennä ennen kuin liian suuri osa porukasta luovuttaa.

        Netti on paha paha häiriötekijä jehovien suljetulle systeemille. Voisi sanoa, että hallittu testiympäristö hallittuine parametreineen vuotaa pahasti joka suuntaan ja jäsenten reagointiin on nyt vaikutettava myös kultin ulkopuolelta.

        Venäjän tämänhetkinen tilanne antaa tietoa, miten kulttihallinto rivijäseniään tulee auttamaan. Se on jo nähty, että suurin huoli kiinnittyy kultin uhattuna olevaan kiinteistökantaan sekä pankkitilien varojen jäädyttämiseen. Tuleeko kulttihallinto pitämään mitenkään huolta rikollisiksi tuomituista jäsenistään ja mihin se rajoitetaan? Varmasti on korostettu sitä, että vaino on nyt raamatun ennustusten mukaisesti kovaa, Järjestö on laittanut paljon rahaa auttaakseen ja viime kädessä jehovien jumala hoitelee kyllä kaiken parhain päin. Näin hallinto pesee jälleen kätensä puhtaiksi ja nukkuu yönsä rauhallisin mielin.

        Markkinatutkimusteoriasi on lennokas ja omalla tavallaan kiinnostava, mutta eipä taida Amerikan rahaeliittiä "rivijehovien" toiminta kiinnostaa ollenkaan. Sitäkään ei ole osoitettu, että "jehovien" johtajat jotenkin suuresti hyötyisivät henkilökohtaisesti järjestön toiminnasta, toki nauttivat korkeaa statusta, matkustelevat ja elävät varsin mukavasti. "Jehovien" pettymykset ja niiden parhain päin selittely kannattajat mukana pitäen ovat kultteihin yleisesti kuuluva asia, esim. 1950-luvun ufokultti. Luciferit, Jeesukset ja Jehova-Jumalat ovat tarpeettomia: kyllä ihmiset saavat omat ja toistensa asiat sotkettua ilmankin.


      • americangeorgegalllup

        Kysytäänpäs mr. Gallupilta olisiko aina käytettävissä olevalla muutaman miljoonan ihmisen hallitulla ympäri maailmaa sijoittuvalla säännöllistä ja ilmaiseksi strukturoitua markkinatietoa itsestään keräävästä ja kuukausittain vuodesta toiseen raportoivasta ihmismassasta mitään iloa vallanpitäjien manipuloinnin rajoja kartoitettaessa?

        Jos ei haluta maksaa pitkäaikaisesta ja kattavasta markkinatutkimuksesta, on perustettava uskonto, joka sitoo ison porukan ja on myytävissä maailmanlaajuisesti eteenpäin. Globaali amerikkalaiseen malliin sopiva "erilainen" kaikkivaltias on sopivan abstrakti hahmo ja eduksi vallan rajoja testattaessa.


      • eiolekäyttöä
        americangeorgegalllup kirjoitti:

        Kysytäänpäs mr. Gallupilta olisiko aina käytettävissä olevalla muutaman miljoonan ihmisen hallitulla ympäri maailmaa sijoittuvalla säännöllistä ja ilmaiseksi strukturoitua markkinatietoa itsestään keräävästä ja kuukausittain vuodesta toiseen raportoivasta ihmismassasta mitään iloa vallanpitäjien manipuloinnin rajoja kartoitettaessa?

        Jos ei haluta maksaa pitkäaikaisesta ja kattavasta markkinatutkimuksesta, on perustettava uskonto, joka sitoo ison porukan ja on myytävissä maailmanlaajuisesti eteenpäin. Globaali amerikkalaiseen malliin sopiva "erilainen" kaikkivaltias on sopivan abstrakti hahmo ja eduksi vallan rajoja testattaessa.

        Kuka tuollaista markkinatietoa edes kaipaisi? Demokratiassa on gallupit, lehdistö ja netti, diktatuureissa salainen poliisi ja armeija.

        Jehovantodistajien uskonto on käytännössä vain länsimaissa ja kristinuskon vaikutusalueilla toimiva manipuloinnilla ja henkisellä väkivallalla ylläpidetty koneisto, jossa on merkittäviä eroja niin demokratioihin kuin diktatuureihin (vaikka muistuttaa enemmän jälkimmäisiä) ja tulokset olisivat eroavaisuuksien takia hankalasti sovellettavissa valtiolliseen käyttöön.


      • nettimuuttikaiken

        En tiedä tietenkään, mitä varten eri lehtien myyntilukuja on seurattu yhden tarkkuudella - tuskin kuitenkaan pelkästään kyykytysmielessä. Rahavalta on nyt ymmärrettävä tässä esim. siksi, mitä esim. juutalainen pankki/mediaeliitti USA:ssa käyttää sekä ihan Russellinaikaisiksi vapaamuurarisukujen perintövallaksi. Kun vallankäytön tehoa ja ruuvin kiristämisen murtumarajaa haetaan - heittämällä esim. helposti valheeksi - tarkoitan amerilkkalaiseksi vaihtoehtoiseksi faktaksi - tunnistettavia perusteluja esim. Jerusalemin tuhon vuodesta, elinsiirtojen ja rokotusten siunauksellisuudesta tai vaikkapa rakkaiden ihmisten sulkemisella pois elämästä - ja tietenkin vaaditaan näiden ehdotonta ja varauksetonta hyväksymistä sekä levittämisintoa muillekin - tarvitaan iso porukka, jonka reaktioita ja absurdin tottelun astetta testataan ja analysoidaan.

        Miten mahdollinen pinnan alla kytevä vastarinta tukahdutetaan alkuunsa, missä vaiheessa on hyvä vilauttaa "uutta valoa" milloin taas vain kylmästi todeta, että kultin kannattajat ovat nyt vain liian innokkaina ymmärtäneet tämän asian väärin jne. Tästä saadaan tietoa ja vvuosien varrella kertyvää tietoa hallintakeinojen relevanssista.

        Ameriikkalaiseen vallankäyttöön tuntuu liittyvän kuin luojan armosta joukot tavoittava mediavalta, rahavalta sekä kaupallisuuteen ja nousukkuuteen liittyvät (mainonnan) manipulointikeinot. Vartiotorni on ymmärtänyt pitää tarkkaa lokia kaikista käänteistään kaikkina aikoina ja kaikista jutuista - reaktiot ovat olleet Brooklynin tiedossa maailmanlaajuisesti kuukausittain. Ei tällaista rumbaa pyöritetty edes Neuvostoliiton mutteriteollisuudessa. Google tarjoaa verkkokäyttäytymistietoa jokaisesta ihmisestä nykyään reaaliaikaisesti eikä ole sidottu mihinkään uskonlahkoon.

        Siksi USAn raha- ja valtaeliitti ei ehkä tarvitse enää pitkään Vartiotornin rivikannattaja-armeijoita. Kultin kautta saatu tieto on saatavissa helpommin ja kattavammin suoraan Googlelta. Reaktiot nähdään esim. trumplandian pressan twitter-tiliä seurailemalla ja suoraan esim. kurssien liikkeistä. Niiden analysointi on jo nyt ihmiselle mahdotonta tiedon määrän ja nopeuden (tarkkuuden) vuoksi.

        Mutulle jää yhä enemmän tilaa ja näkijät ovat jälleen edelläkävijöitä. Gallupit mittasivat parempia lukuja ennen netin ja vaihtoehtoisten faktojen aikaa. Kannattaako pian enää kenenkään satsata Vartiotorniin?


      • trumphallintoelimeen
        nettimuuttikaiken kirjoitti:

        En tiedä tietenkään, mitä varten eri lehtien myyntilukuja on seurattu yhden tarkkuudella - tuskin kuitenkaan pelkästään kyykytysmielessä. Rahavalta on nyt ymmärrettävä tässä esim. siksi, mitä esim. juutalainen pankki/mediaeliitti USA:ssa käyttää sekä ihan Russellinaikaisiksi vapaamuurarisukujen perintövallaksi. Kun vallankäytön tehoa ja ruuvin kiristämisen murtumarajaa haetaan - heittämällä esim. helposti valheeksi - tarkoitan amerilkkalaiseksi vaihtoehtoiseksi faktaksi - tunnistettavia perusteluja esim. Jerusalemin tuhon vuodesta, elinsiirtojen ja rokotusten siunauksellisuudesta tai vaikkapa rakkaiden ihmisten sulkemisella pois elämästä - ja tietenkin vaaditaan näiden ehdotonta ja varauksetonta hyväksymistä sekä levittämisintoa muillekin - tarvitaan iso porukka, jonka reaktioita ja absurdin tottelun astetta testataan ja analysoidaan.

        Miten mahdollinen pinnan alla kytevä vastarinta tukahdutetaan alkuunsa, missä vaiheessa on hyvä vilauttaa "uutta valoa" milloin taas vain kylmästi todeta, että kultin kannattajat ovat nyt vain liian innokkaina ymmärtäneet tämän asian väärin jne. Tästä saadaan tietoa ja vvuosien varrella kertyvää tietoa hallintakeinojen relevanssista.

        Ameriikkalaiseen vallankäyttöön tuntuu liittyvän kuin luojan armosta joukot tavoittava mediavalta, rahavalta sekä kaupallisuuteen ja nousukkuuteen liittyvät (mainonnan) manipulointikeinot. Vartiotorni on ymmärtänyt pitää tarkkaa lokia kaikista käänteistään kaikkina aikoina ja kaikista jutuista - reaktiot ovat olleet Brooklynin tiedossa maailmanlaajuisesti kuukausittain. Ei tällaista rumbaa pyöritetty edes Neuvostoliiton mutteriteollisuudessa. Google tarjoaa verkkokäyttäytymistietoa jokaisesta ihmisestä nykyään reaaliaikaisesti eikä ole sidottu mihinkään uskonlahkoon.

        Siksi USAn raha- ja valtaeliitti ei ehkä tarvitse enää pitkään Vartiotornin rivikannattaja-armeijoita. Kultin kautta saatu tieto on saatavissa helpommin ja kattavammin suoraan Googlelta. Reaktiot nähdään esim. trumplandian pressan twitter-tiliä seurailemalla ja suoraan esim. kurssien liikkeistä. Niiden analysointi on jo nyt ihmiselle mahdotonta tiedon määrän ja nopeuden (tarkkuuden) vuoksi.

        Mutulle jää yhä enemmän tilaa ja näkijät ovat jälleen edelläkävijöitä. Gallupit mittasivat parempia lukuja ennen netin ja vaihtoehtoisten faktojen aikaa. Kannattaako pian enää kenenkään satsata Vartiotorniin?

        Valtiovalta tai rahaeliitti ei ole satsannut Vartiotorniin tähänkään asti, vaan kaikki on revitty harhaanjohdettujen rivijäsenten selkänahasta. Amerikkalainen Vartiotorni kyllä on ja on ollut trumpilainen jo paljon ennen Trumpia: henkisesti laiska, historiaton ja valheellinen. Trump sopisi hallintoelimen jäseneksi.

        Netti muutti Vartiotornin kannalta ennen kaikkea sen, että kriittinen materiaali on jatkuvasti ja helposti saatavilla koko ajan, ikään kuin valmiina niihin hetkiin, jolloin rivijäsenellä uskonto ottaa päähän tai uteliaisuus voittaa pelon. Ja kuten jäsenmäärästä, suorituksista ja Vartiotorniseuran nähtävästi kroonisesta rahapulasta näkee, uteliaisuus on voittanut pelon ja voittaa aina vain useammin.


    • Apumme_aivanvahva

      "Etsikää Jehovaa, kun hän on löydettävissä. Huutakaa häntä, kun hän osoittautuu olevan lähellä. Hyljätköön jumalaton tiensä ja vahinkoa aiheuttava mies ajatuksensa.
      Sillä teidän ajatuksenne eivät ole minun ajatuksiani, eikä minun tieni teidän tietänne, lausuu Jehova. Sillä niinkuin taivaat ovat maata korkeammat, niin ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niinkuin rankkasade tulee alas taivaasta ja lumi, eikä sinne palaa, vaan imeytyy maahan ja panee sen tuottamaan ja orastamaan ja antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, sellaiseksi osoittautuu sanani, joka suustani lähtee. Se ei palaa luokseni tyhjin toimin, vaan on tekevä sen, mihin olen mieltynyt, ja menestyvä siinä mitä varten olen lähettänyt sen." Jesaja 55:6-11.
      Tämä paha maailma valheenpuhujineen potkii viimeisiään ja on rohkaisevaa tietää, että voimme luottaa Jumalan tahdon toteutuvan.

      • lässytilässyti

        Sinä se vaan jaksat huudella ympäripyöreää, jonninjoutavaa saarnaasi ohi keskustelun, jota muut käyvät. Tuokaan kommenttisi ei liittynyt aiheeseen tai keskusteluun mitenkään. Kai sentään muistit kenttätunnit merkata?


      • Hallåå

        Ihmetyttää, että hellareilla ja muilla "kristityillä" on kiinnostusta tulla tänne hirvistelemään, vääntämään ja kääntämään asioita.
        Ei taida olla mitään arvokasta heidän omissa "tarhoissaan", vai "läävissään".
        Olen nähnyt hellareitten kokouksia TV:stä, ja siellä hoilataan kädet ylhäällä kuin antautumisen merkkinä kitararimputuksen säestämänä.
        Mitään raamatunopiskelua niissä kokouksissa ei ole.
        Mutta kovasti lukevat "Vartiotornia" aivan vuosikymmenien takaa.


      • vaietköpysty
        Hallåå kirjoitti:

        Ihmetyttää, että hellareilla ja muilla "kristityillä" on kiinnostusta tulla tänne hirvistelemään, vääntämään ja kääntämään asioita.
        Ei taida olla mitään arvokasta heidän omissa "tarhoissaan", vai "läävissään".
        Olen nähnyt hellareitten kokouksia TV:stä, ja siellä hoilataan kädet ylhäällä kuin antautumisen merkkinä kitararimputuksen säestämänä.
        Mitään raamatunopiskelua niissä kokouksissa ei ole.
        Mutta kovasti lukevat "Vartiotornia" aivan vuosikymmenien takaa.

        Entä sitten? Sehän on heidän ongelmansa. Todista sinä Jehovaa niin, että muutkin voivat uskoa.


    • mmmmm4

      Kuulin rohkaisevan tiedon Norjassa kierrostyössä olevalta pariskunnalta, että Venäjän tapahtumat on saaneet joitakin erotettuja palaamaan takaisin turvaan Jehovan kansan luo. Ovat huomanneet tämän maailman turhuuden asioiden hoitamisessa.

    • oikeus_voittaa

      Tiedämme Jehovan omistavan kaikki kalleudet ja aarteet meidän maapallollamme, ei hän tarvitse rahaa eikä omaisuuksia, vain palvontamme. Hän on luvannut pitää huolta palvelijoistaan. Rahaa valitettavasti tarvitsevat todistajatkin tänä aikana ja se on saanut valheelliset kielet taas laulamaan.

      • korttikinkäy

        Näkyy Jehovalla olevan jatkuva rahapula, ainakin jos JW.ORGin jatkuvaa rahanruinausta katsoo.


    • nukkumattius

      Korttikinkäy, näytät käyvän JWorg:lla jatkuvasti kirjoittelusi perusteella. Mikä siellä kiinnostaa? Raamatullista opetustahan se on täynnään ja lahjoittaminen vapaaehtoista, kenellekkään ei lähetetä karhuamiskirjeitä. Jos lahjoituksesta on pari riviä, miksi se saa niin valtavan kohun jatkuvasti.
      Näin toimittiin silloinkin kun temppeliä rakennettiin, Raamattu kertoo, miten ihmiset toivat kalleuksiaan enemmän kuin tarvittiin. Altis sydän sai ihmiset toimimaan silloin Jehovan palvonnan eteenpäinviemiseksi, samoin nykyäänkin. Mikä se saa ihmiset niin kuohuksiin, kun todistajat antavat varojansa palvonnan edistämiseksi. Useinmiten ne ovat suhteellisen pieniä summia, niinkuin lesken ropo. Toista on se kun kaikilta kirkkoon kuuluvilta peritään se veroina ja sen lisäksi kolehtihaavit kiertävät kirkoissa kaikkien nähden useamman kerran. Mikä todistajien raha-asioissa on niin kiinnostavaa, että täälläkin siitä meuhkataan jatkuvalla syötöllä ja keksitään päätähuimaavia tarinoita sen ympärillä.
      Yleensä jos itse ei ole niin rehti touhuissaan, ajattelee etteivät muutkaan ole. Ei voi muuhun lopputulokseen tulla. Kenelle meidän tulisi lahjoituksemme antaa. Teillekkö? Me saamme niin paljon arvokasta opetusta kuukaudesta toiseen ja mielellämme avustamme tuon tiedon painattamisessa joka maailman kolkkaan. Henkilökohtaisesti itseäni ei kiinnosta, millaisia summia kootaan eri uskontojen keräyksissä. Jokainen saa laittaa niin paljon kun haluttaa, enkä ole jatkuvasti tivaamassa, miksi joku lahjoittaa mihinkin. Itse tiedän, mihin lahjoitukseni menee. Asian ympärille yritetään kehitellä jotain hämäräbisnestä joidenkin erityisesti entisten todistajien toimesta. Trumhiakin yritetään sotkea mukaan. Helluntailaisethan pitävät häntä uudestisyntyneenä ja täällähän innokkain herjaaja kuuluu samaan leiriin. Pitäisikö siitä kehitellä jokin tarina ihmeteltäväksi.

      • korttikinkäy

        "Kenelle meidän tulisi lahjoituksemme antaa. Teillekkö?"

        Mikä ettei. Voin luvata Nooan arkkia vastaavan turvapaikan Harmagedonin ajaksi, mutta vain niille, jotka kestävät (= jaksavat lahjoittaa) loppuun asti.

        "Itse tiedän, mihin lahjoitukseni menee. "

        Kerro muillekin.


    • vartiotornijäänetille

      Pointti on siinä, miksi vapaaamuurareista ja juutalaisista - edelleenkin - muodostuva ameriikkalainen raha- ja valtaeliitti katsoi tarpeelliseksi alkaa värvätä Russellin johdolla riviporukkaa ja "antaa" heidän käyttöönsä kalliita (!) gramofoneja sekä painattaa "erilaista" provosoivaa kirjallisuutta. Kuten ketjun alkupuolelle painottunut varsinainen historian dokumentointi vahvisti, rahavallalle on ollut välttämätöntä saada numerotietoa kentän reaktioista erilaisissa ääritilanteissa, kun sinne syötetään mahdollisimman paksua tarinaa.

      Mikään ei provosoi amerkkalaistakaan enempää kuin Jeesuksen kieltäminen, joulunvieton kieltäminen, kolminaisuuden kieltäminen ja opinkappaleiden jatkuva venksaaminen suuntaan jos toiseeenkin. Esim. saa rokottaa, ei saa, saa ottaa munuaisen, ei saa. Kannibalismista opettaminen samalla, kun tiede kehittyy jopa sydänsiirtojen onnistuttua mm. tri Barnardin työryhnässä 1967, rivijehovilta kiellettiin KAIKKI elinsiirrot - tuosta vaan, kulttihallinnon määräyksellä! Provokaatiota ja näkyviä harhaopetuksia esim. koulutuksesta ja pikaisista maailmanlopuista on testattu ja raportoitu pääkonttoriin säännöllisin väliajoin.

      Rahankiristäminen pahanpäiväisesti huijatuilta on testausmetodi, kyykytetään äärirajoille asti - silloin selviää, miten pitkälle voidaan mennä. Pahin takaisku kultin riviporukan moukaroinnissa ennen nettiä oli juuri maailmanloppu 1975, jolloin otettiin rivijehovien keskuudessa velkaa reippaasti toivossa, ettei sitä tarvitsisi maksaa ennen maailmanloppua takaisin. Kun talot ja autot oli seuran pikkutarkan ohjeistuksen mukaisesti myyty ja elämää pitikin alkaa jatkaa (!) hymysuin myöhemmin syksyllä 1975, kun taaskaan mitään maailmanloppua ei tullutkaan, rahan ja omaisuuden menetys rivijehovatasolla harvensi hieman rivejä. Tästä maailmanlopusta 1975 puhutaan taas parhain päin kesäkonventissa 2017.

      Kultti sai tässäkin katastrofissa tarkempaa tietoa kannattajiensa (ihmisten yleisestäkin) sietokyvystä. Vielä, kun hallinto julkesi syyttää rivijäseniä turhan kohun aiheuttamisesta liialla innokkuudellaan, kyykytyksen äärirajoja kutiteltiin oikein toden teolla. Ja tämä jatkuu. Lopetetaan esim. Beeteilit, konventtiohjelma on videoklippien selaamista, lauluja tai näytelmiä ei ole, ruokaa ei anneta, ei kahvia eikä uutena innovaationa kesällä 2017 lepomahdollisuutta. Eli istut jäähallissa omien eväidesi kanssa muovipenkillä koko päivän ja pidät koossa itsesi parhaaaksi katsomallasi tavalla.

      Kun riviporukkaa on muutama miljoona, ja joka puolella maailmaa tehdään samat kiristysvedot, kirjoitetaan samat härskiydet sekä saadaan sama raportointi, kulttijohto saa itselleen tärkeää tietoa ihmismassoihin vaikuttamisesta eri puolilla maailmaa ja eri aikoina. Lähtökohtaisesti uskonto on hyvä koekenttä, koska sinne on ollut mahdollista syytää kuolemanpelkoa sekä kiristää kostoilla, hylkäämisillä ym.

      Kun netti tuli, nämä reaktiotestit kentällä ovat muuttaneet muotoaan. Kultti on pakotettu lunastamaan paikkansa uudelleen juutalais/vapaamuurarivetoisessa USAlaisessa raha- ja valtaeliitin tarpeiden tyydyttämisessä. Se tapahtuu ihan jollakin muulla tavalla kuin kenttäraporteilla tai aiemmin toimineen "erilaisen" jumalan kauppaamisella. Esim. Googlen keinovalikoimaa jehovat eivät pysty edes hyödyntämään ja vastoinkäymiset kultin toimintaympäristössä esim. Venäjällä rapauttavat sen hidasta ja vanhentunutta markkinatietoa entisestään.

      Kiinnostus massojen hallintaa kohtaan ei ole vähentynyt. Manipulaation mestarit ja törkeiden valheiden levittäjät löytyvät nykyisin edelleen Uuden Maailman huipulta. Suunpieksennällä ja rivoilla ihmiskäsitylsillä päästään edelleen valtaan. Nyt on vieläpä nopea ja ilmainen netti käytössä. Vartiotornin media-asearsenaali on puolestaan yhtä tehokas kuin hevosvetoinen tykkilavetti.

    • Ransuhvatta

      Vartiotorniuskonto ennustaa maailmanlopun aikoja, kuten v. 1914, 1925 ja 1975.
      5 Moos 18:20-22 osoittaa Raamatun mukaan vääräksi profeetaksi.

      Vartiotornikirjoittajat ovat täyden karrieerin tehneitä todistajia, jotka ovat vain ensin kirjauttaneet itsensä taivaaseen menevien kortistoon vartiotorniseurassa.
      He ovat täysin kouluakäymättömiä kuten jäsenet neuvotaan vartiotornissa painostamaan lapsensa jättämään opiskeluajatukset.

      Koulunkäymättömyys näkyy kirjoituksissa, karmeaa tuhoa teki rokotusten kieltäminen sen erehdyksen vuoksi, että rokotteet valmistettaisiin verestä.
      murha on kuitenkin kysymyksessä, ohjeen antajan on tiedettävä mihin ohjeensa perustaa. Kuten verensiirtokielto, vaikka esim:
      Kol 2:16 Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte

      Mutta, vartiotorniuskonto väärentää, katso selvitys esim. Turusesta oppnut Barclayn lausunnon osalta.

      Siten on kauheaa, että lahkolaiset aivopestään puhumaan semmoista, että lahko opettaisi Raamatun tuntemusta. Täysin kouluakäymättömät ihmiset väärentelevät !

      • koulustaonpaljoniloa

        Se näyttäisi olevan jehovien todellisuutta. Eihän voida enää ainakaan netin aikana olettaa, että jehovien opit lasten synttäreistä tai kummalliset fantasiat esim. kaikkien ihmisten teloituksista olisivat juuri käsillä - että jehovat ihanalla mielellä siivoaisivat meidän mädäntyviä satakiloisia ruhojamme kämpistä - kultin mukaan vain seitsemän kuukautta - tosin ehkä nykyään jo 14 kk, koska teloitettavia on syntynyt 7.500.000.000 (saatanan) pahaa ihmistä!

        Onneksi on netti, joka antaa perustietoa näistä ameriikkalaisista harhakulteista. Mainitsit edellä teologian maisteri, toiminnanjohtaja, kirjailija-toimittaja-saarnaaja Pasi Turusen, joka on akateemisesti sivistynyt Herraan uskova mies. Hänen opetuksensa johdattaa suoraan Raamatun Jeesuksen luo. Hän on perehtynyt myös harhakulttien teologiaan, Jehovan Todistajista hän on kirjoittanut arvostetun teoksen, "Vartiotorni, Valtakunta Uudessa Valossa, joka kertoo faktoja kultin historiasta ja nykyisyydestä kultin itse julkaisemien tekstien pohjalta. Tietenkin Raamatun Jeesus on meidän kristittyjen Jumala, jonka jehovat vapaamuurarivetoisen oppinsa syövereissä kieltävät.

        Nämä ihmiset kaipaavat tukea ja tietoa. Heitä ei saa nyt jättää yksin kulttinsa mielivallan armoille. Esim. venäläiset jehovat ovat surkeassa tilanteessa, kun valtio on kieltänyt ameriikkalaisen kultin kokonaan ja kulttijohto painostaa ÄLKÄÄ LUOVUTTAKO! Pysykää lujina! Eli ristiriita on inhimillisesti katsoen suuri. Rivitodistajat ovat keinottomia tämän ameriikan mainos/rahaporukan manipuloimina, eivätkä tarvitse ihmisinä lisää murheita. Päin vastoin. Jehovien on mahdollista lähteä pois liikkeen toiminnasta vapaaehtoisesti ja vaikka perustaa oma Raamatututkisteluväki, joka voisi ensiksi käydä läpi ne eroavaisuudet, mitä UM-käännöksen ja kaikkien muiden Raamatun eri käännösten välillä on. UM jää erilaisena yksin. Sellainen sana, mitä Jumala ei ole inspiroinut ei vie Taivaan kotiin. UM:ssä on vaarallisia piirteitä.

        Googlen videohaussa on siunauksellinen ILMAINEN opetuskokoelma teologi Pasi Turuselta. Sen parissa viihtyy jokainen Raamatusta kiinnostunut, mutta erityisen silmät avaava se on esim. UM-käännökseen erehtyneille,

        https://www.google.fi/search?q=pasi trunen jehova&oq=pasi trunen jehova&aqs=chrome..69i57.5163j0j4&sourceid=chrome&ie=UTF-8#q=pasi turunen jehovan&safe=off&tbm=vid

        Toiminnanjohtaja Pasi Turusen ääni on selkeä ja puhetta kuunnellessa tunti menee hetkessä. Onneksi videon voi kuunnella vaikka aamuin illoin! Siunauksellista päivää kaikille!


      • hyväkunpysyykaukana

        Jehovien vanhanaikaisuutta eksytyksen keinoissa käytössä kuvaa hyvin tämä video:

        https://www.youtube.com/watch?v=9ZzUIwj25-4

        Ennen netin avointa aikakautta jehovat kukoistivat "ainoana tietokanavava"! Tämäkään ei tietenkään ollut ennen nettiäkään totta, mutta rivjehovilla ei ole ollut pääsyä yliopistojen kirjastoihin eikä akateemisiin keskusteluihin:

        https://www.youtube.com/watch?v=QkSnHbOQgyk

        Tässä 2000-luvun internet-sukupolven jehovanuori kertoo kokemuksistaan jehovissa - henkistä painostusta - itsemurhayrityksiä - matalaa mielialaa.

        https://www.youtube.com/watch?v=gfyU3drtKTg

        Lapsille pitäisi kertoa, että jehovien takana on ainoastaan ameriikkalainen, samankaltainen miljoonateollisuus kuin Disneyn, Hollywoodin ja musiikkiteollisuudenkin takana on. 1900-luku televisioineen, puhelimineen, gramofoneineen ym. antoi mahdollisuuksia kehitellä Uuden Maailman Uskontoja, joista jehovat ovat yksi. Sitä ei pidä ottaa hengellisesti vakavasti. Jos on kiinnostunut Raamatusta, pitää hakeutua esim. kristillisten koulujen oppilaaksi. Jehovat voivat aiheuttaa monenlaisia mielenterveysongelmia.


      • tarinoitaomastapäästä

        Tässä sitä taas ollaan. Yritetään löytää väärennettyjä todistuksia Jehovan todistajien toiminnasta! Jokainen uskollinen todistaja tietää, miten etuoikeutettu hän perheineen on Jumalan Järjestön yhteydessä! Nämä ilmeisesti helluntailiikkeen kätyrit yrittävät kaikkensa saadakseen himmennettyä Jehovan todistajien kirkasta opetusta! Siitä ei ole ollut koskaan epäilyksiä. Hallintoelin valmistelee meille kaiken valmiiksi Jumalan ohjauksessa. Mitään ei meiltä elämässämme puutu! Kerromme sitten kyllä, jos tämä asiaintila joskus muuttuu - ulkopuolisilla ei ole syytä puuttua todistajien asioihin.


      • Rintti-
        tarinoitaomastapäästä kirjoitti:

        Tässä sitä taas ollaan. Yritetään löytää väärennettyjä todistuksia Jehovan todistajien toiminnasta! Jokainen uskollinen todistaja tietää, miten etuoikeutettu hän perheineen on Jumalan Järjestön yhteydessä! Nämä ilmeisesti helluntailiikkeen kätyrit yrittävät kaikkensa saadakseen himmennettyä Jehovan todistajien kirkasta opetusta! Siitä ei ole ollut koskaan epäilyksiä. Hallintoelin valmistelee meille kaiken valmiiksi Jumalan ohjauksessa. Mitään ei meiltä elämässämme puutu! Kerromme sitten kyllä, jos tämä asiaintila joskus muuttuu - ulkopuolisilla ei ole syytä puuttua todistajien asioihin.

        >> Yritetään löytää väärennettyjä todistuksia Jehovan todistajien toiminnasta!

        Näitä salaliittoteoreetikkoja nyt vaan on aina, et pysty niitä estämään. Älä keskity heihin, sillä ei järjestön oppi tule yhtään oikeammaksi, vakka osoittaisit miten monta väärää syytöstä järjestöä vastaan. Niitä oikeitakin kun on ihan riittämiin.

        Näiden väärien syytösten päivittelyn sijaan voisit ihan oikeasti miettiä niitä järjestön oppeja. Kuten vaikka:
        - Mistä saadaan veren sallitut fraktiot – miten ne voivat olla omantunnonasia, jos veren luovuttaminen rikkoo järjestön keksimiä "Raamatun normeja"? (Matt.12:10-12)
        - Miksi et voi sanoa, mitä Jeesus Raamatun mukaan käski tekemään muistokseen? (1.Kor.11:25)
        - Miksi järjestö kieltää sinulta kaikki Raamatun lupaukset sulkien sinut Jumalan valtakunnan ulkopuolelle? (Joh.3:3, Luuk.13:28)


    • s1924

      Raamattu osoittaa Jehovan päävastustajan, Saatana Panettelijan tekeytyvän valkeuden enkeliksi. Hän saa kaiken, mitä Raamattu Jumalan sana sanoo väärään valoon. Hän saa ihmiset puolelleen uskottelemalla, ettei ole niin vaarallista rikkoa Jumalan antamia ohjeita. Hänhän uskotteli ensimmäiselle ihmisparillekin, että he tietävät paremmin kuin Jumala, mikä on oikein ja väärin. Siksi kristikunnan keskuudessa vähätellään raamatun moraaliperiaatteita ja myöskin täällä käsiteltävänä ollutta veren pyhyyttä koskevaa periaatetta. Samoin vähätellään pakanallisten juhlien viettämistä. Niistä tehdään suorastaan pyhempiä asioita, kuin itse Raamattu. Samoin verenluovuttäminen erikoisen kunnioitettava asia.
      Näin Panettelija juurin toimii. Saa Jumalan antamat ohjeet näyttämään vääriltä ovelalla tavalla. Samoin hän hämärtää kuvan Tosi Jumalasta sekoittamalla siihen pakanuudesta otettuja asioita. Babylon oli aikoinaan väärän palvonnan keskus ja sieltä levinneet opetukset ovat nykyisen Suuren Babylonin perusopetuksia. Ne eivät kestä Raamatun valossa.
      Tuo Panettelija haluaa, että tosi palvonta esitetään väärässä valossa kaikin keinoin. Mm. tällaisilla keskustelusivustoilla on ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa vääristelläkseen todellisen kuvan asioista, suorastaan ihmeteltävillä jutuilla.
      Kysy itse todistajilta tai käy heidän sivustollaan saadaksesi asioista oikean kuvan.

      • mietipätätä

        Tekeekö maailmallinen ihminen vakavan synnin luovuttaessaan verta, josta otetuilla fraktioilla pelastetaan jehovantodistajan henki?


      • jeesusonvapahtaja

        Ei, koska hän on (saatanan) ihminen. Vartiotornislaisille hoitoihin käytettävä veri raamatullistetaan jehovia varten ottamalla siitä "kyytipojat" pois (JT, kemian opettaja Rauli Toivonen). Maailman ihmisten kohtalo on sama verenluovutuksista riippumatta, heidät teloitetaan harmageddonissa pikapuoliin. Vain jehovat puhuvat jostakin "fraktioista", kun eivät aiheesta mitään tiedä. Huhhuijaa tätä porukkaa! Eikö ihan vain uskomalla Jeesukseen vanhanaikaisesti pärjäisi paremmin?


    • rauhantietäkuljethan

      Nimim.vartiotornijäänetille: Haluat jälleen kutkutella ihmisten korvia. Ensin esität valheen, että kiellämme Jeesuksen. Arvostamme suuresti hänen antamiaan lunnaita, hänen tehtäväänsä seurakunnan päänä ja hallitsevana Kuninkaana ja tulevaa tehtäväänsä pahuuden poistajana suurena enkeliruhtinaana. Suuri osa kristikunnasta uskoo myös kolmiyhteiseen jumalaan ja haluat miellyttää heitäkin. Kaikkivaltias Jumala ei kuitenkaan jaa Jumaluutta kenenkään kanssa eikä Jeesus koskaan havitellut Isänsä asemaa. Silti haluatte kuitenkin kyseenalaistaa tuo Raamatun selvän totuuden. Sitähän ihmiset haluavat kuulla. Ainoa, joka kyseenalaisti ja halusi itselleen Jumalan aseman, oli yksi hänen henkipojistaan, jota Raamattu kutsuu Saatana Panettelijaksi. Hän haluaa myöskin, että Jumalasta annetaan valheellinen kuva. Hän on onnistunut siinä aika hyvin, koska lavealla tiellä on paljon kulkijoita.
      Joulun merkitys on tärkeä kristikunnalle ja jälleen haluat miellyttää siinä ihmisiä, siitä huolimatta, että useimmat tietävät sen tavat juontuvan pakanuudesta ja että sitä vietetään vääränä aikansa.
      Huolimatta kristikunnan heikkenevästä Raamatun tuntemuksesta ja sen opetusten hylkäämisen, arvostelet niitä jotka ottavat sen opetukset vakavasti ja haluavat miellyttää mieluummin Jumalaa kuin ihmiseen. Raamatun opetuksia tutkitaan rukoillen Jumalan ohjausta pyytäen sen ymmärtämiseen. Ihmisten miellyttäminen näillä kirjoituksilla näyttää olevan hyvin tärkeää sinulle, eikä täsmällisen tiedon hankkiminen . Turusen kaltaisia ihmisiä on tullut ja mennyt, eikä heidän toimintansa ole voineet pysäyttää toimintaamme.
      Ei ole mitään rivijehova-armeijaa vaan yhtenäinen maailmanlaajuinen veljesseura. Tuon nimenkin ovat vastustajamme ovelasti omineet itselleen.

      • toivotontavalehtelua

        Heikkoa julistusta jehovilta. Jeesus on Herra, Jeesus on Jumala. Jeesusta kastettaessa Isä huusi Taivaasta, Pyhä Henki laskeutui ruumiillisena lintuna, kun Poikaa kastettiin. Jo sata vuotta Kristuksen kasteen jälkeen kolmiyhteisyys - Isä-Poika-Pyhä Henki oli kyseenalaistamaton käsite. 300-luvun jehovien esi-isä harhaopettaja presbyteeri Areios keksi myös, että olisi muka ollut joku ihmeaika ennen Jeesusta - ettei hän olisi Isästä peräisin oleva Ikuinen Jumala, vaan joku luotu enkeli tai apupoika. Tämä harhakäsitys oikaistiin lopullisesti heti alkuunsa eikä siitä ole sen jälkeen kukaan puhunut. Paitsi...

        Niin Vapaamuurariliike kuin sen talutusnuorassa olevat jehovatkin kieltävät täysin sekä Jeesuksen että kolmiyhteyden! Ja vaittävät tietenkin, että he "antavat arvoa" tälle omalle pikkujeesukselleen! Vapaamuurarit ja jehovat luulevat saatanallisesti, että Jeesus on luotu "henkipoika", saatanan (luciferin) veli eli yksi hänen henkipojistaan, jota Raamattu kutsuu Saatana Panettelijaksi. Tämä vapaamuurarien ainoa todellinen jumala haluaa myöskin, että kolmiyhteisestä Raamatun Jumalasta annetaan valheellinen kuva.

        Tätä saatanallista oppia levitetään kieltämällä Jeesuksen jumaluus, Joulun vietto suurimpana Kristikunnan ilojuhlana sekä mm. veriuhrien vaatimisella ja niistä kerskailemalla. Miten jehovalapsi taas teki oikean päätöksen! Ja antoi kultin ojkeiden mukaan tappaa hänet!

        Jehovia tulee ja menee. Onneksi nykyään enemmän menee. Kukaan ei usko netin tulon jälkeen jehovien vapaamuurarivetoisiin henkeä ja mielenterveyttä uhkaaviin demonioppeihin. Viime vuonnakin yli 300 rivijehovaa teki oikean päätöksen ja jätti jehovat. Nykyisin eronneita on jo enemmän Suomessa kuin kultin piirissä vielä kipuilevia.

        Vartiotornia ei kaipaa eikä edes enää oikein siedä kukaan. Ahdistava 1900-luvun sivistymätön, ameriikkalainen kultti saa mieluiten kuolla - se aiheuttaa työtä esim. oikeuslatokislle ja jättää toisaalta myös rikollisiksi tuomitut syyttömät rivijäsenensä puille paljaiille esim. Venäjällä. Heitä kuitenkin pakotetaan jatkamaan kultin toimintaa: ÄLÄ LUOVUTA! - PYSY LUJANA! Kolmannen valtakunnan kuolinkorahdukset kaikuvat epätoivoa nykyjehovissa.


      • viisastaopetusta

        On siunattua kuunnella taitavaa opetusta. Sitä antaa kristitty Raamatun asiantuntija, teologian maisteri, toiminnanjohtaja, kirjailija-toimittaja-saarnaaja Pasi Turusen, joka on akateemisesti sivistynyt Herraan uskova suomalainen mies.

        Hänen opetuksensa vie suoraan Raamatun Jeesuksen luo. Hän on perehtynyt myös harhakulttien teologiaan, Jehovan Todistajista hän on kirjoittanut arvostetun teoksen, "Vartiotorni, Valtakunta Uudessa Valossa, joka kertoo faktoja kultin historiasta ja nykyisyydestä kultin itse julkaisemien tekstien pohjalta. Tietenkin Raamatun Jeesus on meidän kristittyjen Jumala, jonka jehovat vapaamuurarivetoisen oppinsa syövereissä kieltävät.

        Tämä ainutlaatuisen kiehtova opetuskokonaisuus vie jokaista lähemmäs Kolmiyhteistä Jumalaa:

        Kolminaisuus ymmärrettävästi

        http://www.kuvajasana.fi/tuotteet/9/mp3/72/sarjat_turunen/1893/kolminaisuus_ymmarrettavasti

        Erittäin edullinen, saman tien laitteeseesi latautuva mp3.-audio jaettuna kolmeen opettavaiseen luentoon! Parasta antia myös jehoville!


      • jeesuseimuutteleoppeja

        Turusen opetus on mieluista. Olen itse kuunnellut varmaankin 80% kaikista hänen netissä vapaasti kuunneltavista opetuksistaan. Uskoni on vahvistunut. Löysin Jeesuksen jo lapsena ja olen saanut elää armossa ja kaitselmuksessa koko elämäni. Välillä on ollut tarvetta saada hengellistä virvoitusta, Pasi Turunen ja Leif Nummela (Cafe Raamattu) ovat hyviä opettajia!

        Jeesuksen tunteminen omakseen, HENKILÖKOHTAISENA Herranaan ja Vapahtajanaan on tärkeintä. Siksi en ymmärrä lainkaan tällaista massa-armeija "uskovaisuutta", jossa raadetaan lukukärjestyksen mukaan ja tehdään kirjallinen viikkoselvitys uskonnon hallintoleskukselle! Jeesus on jokaisen ihmisen henkilökohtainen Vapahtaja ja Herra, joka tuntee ja näkee kaiken - päivin öin. Hänelle ei tarvitse kirjoitella kenttäpalvelusraportteja!

        "Rivijehova-armeijat tärkeitä USA:n valtaeliitille" on tuotu selvästi esiin mielenkiintoisen keskustelun kautta. Ovatko jehovat todellakin vain joku koekaniiniporukka, johon sovelletaan manipuloinniin ja uskonnollisen väkivallan kaikkia keinoja? USAn rahaeliitti tarvitsee markkinatietoja kaikkialta maailmasta ja extrmistit on sopiva testiporukka. Hehän ovat tärkeitä aina vain massana, rivijehova-armeijana - heidän arvonsa on kommunistien tavalla sidottu kansankomission muutaman johtajan tottelemiseen. Heidän kanssaan ei neuvotella - heidät tuomitaan yksipuolisilla omien jehovatuomioistuinten päätöksellä (joissa on tuomitsemassa pystymetsäläisiä, täysin kouluttamattomia ameriikalaisen kultin kurssin käyneitä vanhoja äijiä.)

        Diktatorinen, kaikkea kristillistä elämänmuotoa halvelksiva jehovahallinto tekee työtä rahan eteen. Vapaamuurarivetoinen kultti on tullut onneksi tiensä päähän. Netissä on esim. viime päivinä eronneiden ihmisten videoita, jotka todella kertovat minuutissa kaiken jehovista. Se pakkosyöttö, mitä kulttihallinto epätoivoisesti vielä tosi-tv:illään ja halvoilla maksetuilla propagandavideoillaan levittää omilla sivuillaan, on epäuskottavaa ja kuvastaa vanhuudenhöperöiden raharikkaiden äijien aneriikkalaista mainosmaailmankuvaa. Autoja myytiin näin 1950-luvulla!

        https://www.youtube.com/watch?v=m7t9YlMxWoE

        Jeesus on aina ollut nykyaikainen. Hän ei ole tarvinnut "Järjestöjä" eikä ameriikkalaisia rahankerjuukultteja. Vapahtaja on aina rinnallamme, tukenamme ja Raamattu toimii joka päiväisen elämän oppaana. Jeesuksen seuraajina veljien ja sisarten historia ei tökkää johonkin sadan vuoden takaiseen nousukaskirjakauppiaan takahuoneeseen, vaan jatkuu johdonmukaisena ja muuttumattomana luomiseen asti. Jeesuksessa luotiin kaikki. myös jokainen jehova. Vartiotorni on ameriikkalaista käsialaa taustavoimiensa rahanteon helpottamiseksi. Kultista pääsee myös eroon - tässä kuvaava kertomus:

        https://www.youtube.com/watch?v=E5K2stgE85A


    • Vätkyläinen

      rauhantietäkuljethan 2.6.2017 20:23

      "Jeesuksen. Arvostamme suuresti ....enkeliruhtinaana"
      -Katsos, Joh. 1:1 "Sana oli Jumala" eli Jeesus oli Jumala. Vartiotorni on väärentänyt tuon "Jumalan" pienelle alkukirjaimelle, tehden itselleen epäjumalan, epäjumalia ei kuitenkaan ole oikeasti olemassa, sanoo Raamattu. Eikä Raamattu puhu Jeesuksesta enkeliruhtinaana, vaan Vartiotorni. Muista Joh. 1:1.

      "kolmiyhteiseen jumalaan ja haluat miellyttää heitäkin. Kaikkivaltias Jumala ei kuitenkaan jaa Jumaluutta kenenkään kanssa eikä Jeesus koskaan havitellut Isänsä asemaa."
      -katsos, vartiotornisi ei osaa sinulle opettaa edes, mitä tarkoitamme Kolmiyhteisyydellä. Kysy, miksi se siitä haluaa puhua, eikä tyydy vartiotorniuskontonsa selostamiseen.

      "Joulun merkitys on tärkeä kristikunnalle ja jälleen haluat miellyttää siinä ihmisiä, siitä huolimatta, että useimmat tietävät sen tavat juontuvan pakanuudesta ja että sitä vietetään vääränä aikansa."
      -Jouluna käymme kirkossa kuulemassa jouluevankeliumin.
      Joulu sijoitettiin kalenteriin siten että pakanallinen päivä unohtuisi, Jehovan siunauksella, pakana-asiaa ei kukaan enää muista, paitsi todistajat, mutta se on eri asia, sillä vartiotorniuskontoon kuuluu, että pitää pystyä puhumaan eri pakanajumalista, niiden palvontamenoista, jopa palvontapäivistä yms, jopa tuntikausia, muutoin ei pääse valtakuntasalilaitoksen kasteelle.

      " Raamatun opetuksia tutkitaan rukoillen Jumalan ohjausta pyytäen sen ymmärtämiseen. "
      -Olen valtakunnansalilaitoksella nähnyt kuinka vartiotornia alleviivataan, sitten myös luetaan vartiotornin alareunasta kysymys, toinen vuorollaan lukee vastaavasti numeroidun lauseen sivulta. Se sanotaan vastaukseksi.

    • rewyed

      Tyypillistä Nikealaisopetusta, jolla ei ole mitään alkukristillisyyden kanssa tekemistä, ehkä suoraan Turusen pyssystä suoraan lainattun.
      Jouluevankeliumikin on aika myöhään otettu käyttöön ja sen vietto kauan kauan apostolien kuoleman jälkeen. Näiden alkuperästä, sekä joulun vieton, että Nikean tapahtumista on paljon tietoa historian kirjoissa. Ja kun historia on ollut paljon sekä itsesi ja Turusen tutkimuksissa, siinäkin olisi todellista työsarkaa tehtävänä. Itse sana joulukin on täysin pakanuudesta otettu, eikä kuten tiedät ole Raamatussa mainittu. Lehdissä kyllä mainostetaan jouluriisiä, joulukinkkua, joulukahvia, joululahjoja, joulupukkia, ja tonttuja ym. No se nyt on jo ollut useasti täälläkin keskustelun aiheena, mutta kun liitit sen kristillisyyteen en malttanut olla mainitsematta.
      Historiaa paljon esillä pitävänä ehkä noissa asioissa tulisikin paljon yllättäviä asioita vastaan. Jos ihmisten miellyttäminen opetuksessa on kuitenkin tärkeintä, niin jatkat edelliseen malliin. Todistajat ovat tukineet historiaa näiden asioiden suhteen ja huomanneet niiden olevan ristiriidassa totuuden kanssa. Monet ovatkin juuri havainneet niiden opetusten valheellisuuden ja jättäneet ne taakseen. Siitä on miljoonia esimerkkejä kerrottavana ympäri maailman.
      Tuntikausia asioita täytyykin tutkia, jotta opetus olisi varmaan puhdasta babylonialaisista opeista ja tavoista.

      • Lopstan

        rewyed 3.6.2017 14:00

        "Tyypillistä Nikealaisopetusta, jolla ei ole mitään alkukristillisyyden kanssa tekemistä, ehkä suoraan Turusen pyssystä suoraan lainattun"
        -Mitä on sydämelläsi ? uusin vartiotorni ?

        "Jouluevankeliumikin on aika myöhään otettu käyttöön"
        -kuinka tarkkaan se tulisi vartitornin mukaan tietää ?

        " apostolien kuoleman jälkeen. Näiden alkuperästä sekä joulun vieton, että Nikean tapahtumista on paljon tietoa historian kirjoissa. Ja kun historia on ollut paljon sekä itsesi ja Turusen tutkimuksissa, siinäkin olisi todellista työsarkaa tehtävänä"
        -Ja siksi tulisi ostaa vartiorni ? En osta koska en pidä esim. murhaamisesta, en verensiirtokiellollakaan (Kol 2:16 Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte). en mököttämisestä (sekin on vasta apostolien kuoleman jälkeen. 1970 -luvulla sai eronneen kanssa puhua muista asioista kuin vartiotornikirjoituksista taikka Raamatusta)

        "Itse sana joulukin on täysin pakanuudesta otettu, eikä kuten tiedät ole Raamatussa mainittu" - Ruots. kielessä se on muuten jul, engl. kielessä christmas, espanjaksi navidad, saksaksi weihnachten

        " Lehdissä kyllä mainostetaan jouluriisiä, joulukinkkua, joulukahvia, joululahjoja, joulupukkia, ja tonttuja" Tarkkaanpa olet lukenut.

        " kun liitit sen kristillisyyteen en malttanut olla mainitsematta" eikös kirjoituksesi ole kokonaan omaasi ? - vaimosi ?

        " Todistajat ovat tukineet historiaa näiden asioiden suhteen ja huomanneet niiden olevan ristiriidassa totuuden kanssa. Monet ovatkin juuri havainneet niiden opetusten valheellisuuden ja jättäneet ne taakseen" -oikaise aina virheet, mistä sitten puhutkin.

        " Siitä on miljoonia esimerkkejä" -montako nollaa on miljoonassa ?

        "Tuntikausia asioita täytyykin tutkia, jotta opetus olisi varmaan puhdasta babylonialaisista opeista ja tavoista"
        -Ei minun. Osaan ottaa Jeesukseni vastaan käyttäen vain Raamattua.


    • vettäsaailmaiseksi

      Miksi rivit rakoilevat? Miksi Betelit suljetaan? Miksi salit myydään? Miksi lehdet ohenevat ja ilmestyminen harvenee? Miksi konventeissa saa enää vain vettä omaan pulloon? Ei lämmintä ruokailua, ei mansikkaleivoskahveja, ei elävää musiikkia eikä näytelmäkappaleita - itse asiassa ei enää edes lepolavitsoja väsyneille.

      Onko lopun aika jo näin lähellä? Diktatuurin sietämättömyys syö riviporukan kärsivällisyyttä. Vartiotornin viimeinen nousukausi osui 1980-luvulle - tosin 1975 maailmanlopun menetysten jälkeisistä luvuista laskien - vuonna 1995 muuttunut sukupolvioppi 1914 eläneistä, jotka eivät koskaan kuole, oli monelle se viimeinen niitti.

      Internet on jehoville halpa ja avoin, kiehtova tietokanava, josta saa jehovien omakohtaista tietoa kokemuksistaan. yleistä tietoa liikkeen historiasta sekä uutisia esim. Venäjältä ja pedofiilioikeudenkäyntien korvaustilanteesta uhreille. Verensiirtouhrit ovat seuraava iso oikeustapausten suma, joka rokottaa kultin taloutta.

      Kun konventti on taas ajankohtainen ja käskee ankarimmalla äänellä: ÄLÄ LUOVUTA! Siitä on helppo päätellä kulttijohdon tunnelmia. Lopun pelottavissa ja vastuun painamissa tunnelmissa mennään. Vartiotornin hyöty taustavoimilleen on kääntynyt jatkuvaksi kulugeneraattoriksi, jolle ei ole enää tarvetta. Parhaat palat on myyty pois ja ennen ihmisillä teetetty toiminta ajettu halpojen kustannusten nettiin. iPadit ovat nykyjehovien maksupäätteitä sekä julistusvälineitä.

      Koska painotoimintaa ei enää juuri ole, suomenkielistä vuoden 2013 UM-käännöstä ei ehkä kannata enää odottaa. Jos on alkanut tuntua motivaation puutetta kultin johdon palvontaa kohtaan, kannattaa lähteä pikaisesti ulos koko porukasta. Taivaan Isä antaa anteeksi jokaiselle lapselleen harharetkensä anteeksi. Samalla voi alkaa toteuttaa omaa ja perheensä elämää. On muistettava, että jehovia ei ole ollut Suomea rakentamassa - he ovat aloittaneet vasta sata vuotta sitten. Heillä on tuskin mitään osaa elämässämme sadan vuoden päästäkään. Siksi kannattaa minimoida haitat - lähteä kultista heti eikä vasta vesijuhlien jälkeen.

    • rewyed

      Ei tarvitse lukea Vartiotornia nähdäkseen joulun alkuperästä ja sanan joulu, voit katsoa itse mainostamaasi Wikipediaa,siitäkin voi nopeasti nähdä vastauksen. Muitakin lähteitä on yllin kyllin ja juuri historian tutkiminen on vain vahvistanut näkemystämme siitä. Se, mitä opetamme siitä on sekä Raamatun että historian kannalta totta. On ihan sama, miksi sitä kutsutaan eri kielillä ja tunnen nuo nimet jo ennestään, sen verran on tullut kieliä luettua. Ja sanomalehdet kyllä mainostavat näitä eri tuotteita joulun aikaan, joten kyllä ne huomaa tutkimatta. Varsinkin monet ihmiset saavat lisätienistiä esiintymällä joulupukkina ja kinkkuakin syödään satoja kiloja, vaikka tosiasiassa Jeesus ja apostolit eivät olisi niitäkään syöneet, mutta onhan sianlihan syöminen luvallista, koska emme ole juutalaisia tai islamin opin kannattajia. Mutta yhdistäminen Jeesukseen siinäkin suhteessa tuntuu oudolta puhumattakaan pukeista ja tontuista
      Ja opetuksista mm. joulun ja Nikeassa otetut kristikunnan perusopit on monet , miljoonat jättäneet pois ympäri maailman. Meitäkun on yli 8. milj.ja suurin osa heistä on jättänyt taakseen kristikunnan opetukset. Ehkä tiedät itsekin, että miljoonaan täytyy panna kuusi nollaa.
      Sen, että et ole asioita tukinut on todella vahinko, koska tietoa on tarjolla muuallakin kuin Vartiotornissa kyseisistä asioista, täysin historiaan perustuvaa tietoa ja puolueetonta uskonnollisessa mielessä.
      Tietenkin oma suhtautumisesi todistajiin vaikuttaa siihen, mistä tietosi omaksut ja siksi juuri samanmielisen opettajan ajatukset miellyttävät.

      • tulikouuttavaloa1927

        On todella ehtinyt sadassa vuodssa jehovien opit muuttua! Isovanhempieni aikaan jehovat viettivät Joulua Jeesuksen syntymäjuhlana, aivan Raamatun mukaisesti. Eli jehovat OVAT VIETTÄNEET JOULUA 50 kertaa lyhyen "historiansa" aikana! Kun Rutherford hylkäsi Joulun 1927 ja pakotti riviarmeijoidensa tekemään samoin, rivijehovan tuli siitedes julistaa joulusta seuraavaa:

        "opetuksista mm. joulun ja Nikeassa otetut kristikunnan perusopit on monet, miljoonat jättäneet pois ympäri maailman." Joulu julistettiin jehovissa 1927 alkaen pakanalliseksi. Vapaamuurarivetoisiin jehoviin ei kirkolliskokousten päåtökset tietenkään vaikuta millään tavalla, koska heidän ylimmän asteen jumalansa ei ole kristikunnan Pyhä kolmiyhteinen Jumala - päin vastoin. Vapaamuurarien täyttymys on saatanassa, kuten ketjussa on edellä jo vähän käsiteltykin.

        Siitä ei puhuttu mitäån, että Jouluperinne oli ennen "pois jättämistä" myös jehovalasten ilona aina 50-vuotiaaksi asti - yhtäkkiä ja täysin mielivaltaisesti se vain kiellettiin jehovilta mitään kysymättä! Samalla kiellettiin kaikki muutkin syntymäpäivät!

        Tällaiset jehovien riviporukoiden kyykytykset ja niiden perumiset muistuttavat koesarjaa, joilla on kerätty käyttäytymistietoa isohkon massan uskollisuuden pitämisestä eri puolilla maailmaa. Rivitodistajat eivät koskaan myönnä, että jehovapelliä on pelattu vasta n. sata vuotta ja sinäkin aikana "pelisäännöt" ovat heittäneet häränpyllyä moneen kertaan. Rivijehova sanoo tähän kulttinsa lyhyeen olemassaoloon vastaväitteeksi, että itse Aataminpoika Abel oli jo ensimmäinen jehova tai sitten vain harhauttaa puhumalla 300-luvun kirkolliskokouksista, jotka eivät siis liity satavuotiaaseen ameriikkalaiseen kulttiin millään tavalla.

        Minkä jakeiden osalta jehovien raamattu muuttui yhtäkkiä kielloksi jättää vuoden Suurin Juhla ja lasten suurin riemu viettämättä?


    • rewyed

      Tieto kasvaa ja ymmärrys lisääntyy ja totuus tulee kirkkaammaksi aina täyteen päivään saakka, niinhän Raamattu osoittaa. Päinvastoin, kuin kristikunnassa, jossa Raamatun arvostus vähenee ja ihmisten miellyttäminen tärkeämpää. Huomaat sen varmaan itsekin. Huomaa sen kirjoituksistasikin. Ei se ole enää niin tärkeää, että opetus ja tavat ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa, kunhan ihmiset ovat tyytyväisiä. Se on kuitenkin lyhytnäköistä, koska perinteihin perustuva opetus ei miellytä Jumalaa.
      Eikö ole viisasta hyljätä sellaiset tavat ja opetukset, jotka huomataan olevan ristiriidassa Raamatun kanssa. Me puolustamme Raamattua auktoriteettinamme, vaikka se ei ole kovin suosittua ihmisten parissa.

      • äläpelkääenää

        Onko sinulle ihan mahdoton ajatus, että jehovissa ei pohjimmiltaan olisikaan tarkoitus edes yrittää ottaa selvää Raamatusta, vaan kulttijohdon määräämin tasaisin väliajoin työntää omia, Raamatulle täysin vieraita ja tempoilevia tulkintoja esim. Joulun vietosta - pitää viettää - ei saa viettää.

        Raamatun Jumalasta täysin välittämättä kulttijohto pitää julmaa peliään vilpittömien - ja teologiaa sekä kirkkohistoriaa tuntemattomien rivikannattajiensa kustannuksella. Riviporukka on saatu vielä 1950-luvulla helposti sekaisin uskottavilta tuntuvilla värikuvallisilla jutuilla, jotka on kloonattu ympäri maailmaa samanlaisina. Näin kulttijohto on saanut syöttää samat, törkeät valheet samanaikaisesti kaikkialla ja reaktiopalautteen perusteella tietoa miten ristiriitaisuudet kannattaa porukalle myöntää/kieltää, antaa uutta valoa vai siirtää vastuu ristiriitaisra ajatuksista indoktrinoitaville.

        Pakko sanoa, että edellisessä vastauksessa kävi kauniisti ilmi tietynlainen jehoville tyypillinen tyhjän päällä puhuminen. "Tieto kasvaa ja ymmärrys lisääntyy ja totuus tulee kirkkaammaksi aina täyteen päivään saakka, niinhän Raamattu osoittaa." Eli ei vastata kysymykseen, millä perusteella Joulun juhliminen jehovissa kiellettiin - viidenkymmenen Raamatun mukaan normaalisti vietetyn Joulun jälkeen. Yhtäkkiä vuonna 1927 jehovapomon päässä välähti ja Joulu "tuli" kaikilta ehdottomasti kielletyksi. "Raamattuhan osoittaa:" ja sen jälkeen lainataan esim. kidutuspaalua (jehovien stauros) koskeva jae, ja jehovien tämänhetkinen ristiopetus. Ristihän oli Vartiotornin kannessa jehovien tunnuksena kymmenet vuodet, samaan aikaankin, kun Jouluakin vielä saatiin viettää!

        Kulttihallinto tietää, miten riviporukka reagoi ristin poistamiseen Vartiotorni-lehden kannesta, Joulun vieton kieltämiseen, maailmanlopun 1975 peruutukseen ja jatkaa nyt innoissaan markkinauskottavuutensa tutkimista vuoden 1975 osalta kesäkonventeissa. Kulttijohdon suhtautuminen Venäläisiin rivijehoviin tulee kertomaan paljon kulttijohdon ominaisuuksista.

        Rivijehovien epäkiitollinen osa on myötäillä ristiriitaisia kieltoja/käskyjä, varmoija ennustuksia ja niiden jatkuvia peruutuksia ja silti vannoa uskollisuuttaan kulttihallintoa kohtaan. Tämä ristiriitasirkus hyödyttää vain vallankäyttäjiä. He ovat saaneet arvokasta lisätietoa tavallisten ihmisten käyttäytymisestä voimakkaan painostuksen alaisuudessa. Millään raamatulla tällainen sekoilu ja ihmisten kiusaaminen ei tietenkään selity.

        "Me puolustamme Raamattua auktoriteettinamme, vaikka se ei ole kovin suosittua ihmisten parissa." Rivijehovat on pakotettu julistamaan "etuoikeutettua" asemaansa ihmisiin verrattuna. Siksi rivijehovan voi olla yhtä vaikea suhtautua etuoikeutetusta asemastaan käsin ihmisiin kuin ihmisillä on jehoviin. (saatanan) ihmisillä ei ole lupa saada tietää "totuutta" ja siksi jehovan puheet ovat niin väisteleviä ja valmiiksi käsikirjoitetun tuntuisia.

        Rakas Rivijehova, sano jo tänään Good Bye ameriikkalaiselle kultille, hävitä kaikki Vartiotornimateriaalit sekä poista sovellukset kaikilta laitteiltasi. Jehovalaisittain voi olla sitten varma, etteivät niissä asuvat demonit enää vaivaa.


    • yhyy90

      Kirjoittelusi on niin naurettavia, että sivustaseuraajanakaan en liittyisi piireihisi. On niin tyypillistä hellaritouhua. Ajatteletko, että komentelemalla toisia joku uskoisi sinuun.

      • irtijehovista2107

        En tiedä. Tuli vaan mieleen, että jehovien tilinpäätökset onkin ehkä salattu aina siksi, että kultti saa rahaa ihan muilta tahoilta kuin kultin kannattajien "vapaaehtoisina lahjoituksina". Kun Google myy halvemmalla ja parempaa oikeasti globaalia tietoa ihmisten ostokäyttäytymisestä, mitään hankalaa ja kankeaa jehovashowta ei ainakaan kannata pyörittää. Kultti vetelee viimeisiään.

        Yksikään jehova ei ole kuitenkaan yksin. Taivaan Isä on nähnyt lastensa harha-askeleet jo tuhannet vuodet ennen jehovia, ja ottaa avosylin vastaan jokaisen tahallaankin eksytetyn. Kultin pahuudesta ja seurauksista voi vapautua sanoutumalla vaikka kirjallisesti perheensä irti jehovista ja hävittämällä kaikki matskut.

        Onnellisempaa kesää Jumalan lasten vapaudessa!


      • hellunddie
        irtijehovista2107 kirjoitti:

        En tiedä. Tuli vaan mieleen, että jehovien tilinpäätökset onkin ehkä salattu aina siksi, että kultti saa rahaa ihan muilta tahoilta kuin kultin kannattajien "vapaaehtoisina lahjoituksina". Kun Google myy halvemmalla ja parempaa oikeasti globaalia tietoa ihmisten ostokäyttäytymisestä, mitään hankalaa ja kankeaa jehovashowta ei ainakaan kannata pyörittää. Kultti vetelee viimeisiään.

        Yksikään jehova ei ole kuitenkaan yksin. Taivaan Isä on nähnyt lastensa harha-askeleet jo tuhannet vuodet ennen jehovia, ja ottaa avosylin vastaan jokaisen tahallaankin eksytetyn. Kultin pahuudesta ja seurauksista voi vapautua sanoutumalla vaikka kirjallisesti perheensä irti jehovista ja hävittämällä kaikki matskut.

        Onnellisempaa kesää Jumalan lasten vapaudessa!

        Taivaan isä, joka on itse itsensä poika, isä, veli, eno, kummi ja kaima, ottaa vastaan sinutkin, hellari.

        Hoovee, hellari.


      • taivaanisänmuodossa

        En tunne sinua, mutta Taivaan Isä ottaa samalla tavalla vastaan jokaisen luotunsa. Vaikka olisi kuinka kulkenut harhapolkujakin. Jumalakuvamme vaihtelee paljon, kuvauksesi eroaa osittain esim. omastani, mutta Taivaan Isä tietää tämänkin asian meitä paremmin. Hän on luonut sinut ja minut, näkee meidät Jumalan silmin, tavalla, jota me emme ihmisinä osaa ymmärtää. Taivaan Isä näyttää kerran, miltä Hän näyttää. Yllätys voi olla niin minulle kuin sinullekin yhtä suuri - toivon, että yllätymme yhtä iloisesti kumpainenkin!


      • muutlähestyvätjumalaa

        YLE - eli Suomen Yleisradio - on esittänyt 50 vuotta sitten sarjan viidestä eri tavalla Jumalaa lähestyvistä liikkeistä:

        Adventtikirkko on oikeastaan jehovien äitikirkko, ameriikkalainen 1800-luvun lahko, jonka opit ovat kuitenkin jo oienneet nopeammin esim. Jeesuksen osalta, jehovat opettavat edelleen omaa jeesustaan, joka on enkeli Mikael.

        Vapaakirkko sekä helluntailaisuus, joista jälkimmäinen on kasvanut valtavaksi kristilliseksi yhteisöksi maailmalla.

        Jehovan todistajat ja mormonit ovat ameriikkalaisia kulttiuskontoja, joilla on tuhansia kannattajia myös suomessa.

        Mielenkiintoinen ja tietorikas yhteenveto 50 vuoden takaa!

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/01/uskoon-tulemisen-kautta-jaseneksi-esittelyssa-viisi-uskonnollista-yhteisoa

        Mielenrauhaa!


      • hellunddie
        taivaanisänmuodossa kirjoitti:

        En tunne sinua, mutta Taivaan Isä ottaa samalla tavalla vastaan jokaisen luotunsa. Vaikka olisi kuinka kulkenut harhapolkujakin. Jumalakuvamme vaihtelee paljon, kuvauksesi eroaa osittain esim. omastani, mutta Taivaan Isä tietää tämänkin asian meitä paremmin. Hän on luonut sinut ja minut, näkee meidät Jumalan silmin, tavalla, jota me emme ihmisinä osaa ymmärtää. Taivaan Isä näyttää kerran, miltä Hän näyttää. Yllätys voi olla niin minulle kuin sinullekin yhtä suuri - toivon, että yllätymme yhtä iloisesti kumpainenkin!

        Lässyn lässyn. Jumalasi on mielisairas kiduttaja.


      • hellunddie
        muutlähestyvätjumalaa kirjoitti:

        YLE - eli Suomen Yleisradio - on esittänyt 50 vuotta sitten sarjan viidestä eri tavalla Jumalaa lähestyvistä liikkeistä:

        Adventtikirkko on oikeastaan jehovien äitikirkko, ameriikkalainen 1800-luvun lahko, jonka opit ovat kuitenkin jo oienneet nopeammin esim. Jeesuksen osalta, jehovat opettavat edelleen omaa jeesustaan, joka on enkeli Mikael.

        Vapaakirkko sekä helluntailaisuus, joista jälkimmäinen on kasvanut valtavaksi kristilliseksi yhteisöksi maailmalla.

        Jehovan todistajat ja mormonit ovat ameriikkalaisia kulttiuskontoja, joilla on tuhansia kannattajia myös suomessa.

        Mielenkiintoinen ja tietorikas yhteenveto 50 vuoden takaa!

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/01/uskoon-tulemisen-kautta-jaseneksi-esittelyssa-viisi-uskonnollista-yhteisoa

        Mielenrauhaa!

        Hellarit eivät ole kristittyjä, vaan saatanallinen kultti.


      • kesätulossakaikille

        Siunattua sunnuntaita, täällä onkin tunteet jo lämpiminä, tunnelma auringon kera korkealla ja kirkkaat ajatukset paperilla - kesä tulee sittenkin! Katselin tuon YLEn 50 vuoden takaisen ohjelman ja ainakin jehovien elinsiirtokielto mainittin, että se on ihmissyöntiä! Tämähän on toki oikaistu, myös jehovadialyysipotilaat saavat kulttinsa vaikeuttamatta ottaa munuaissiirteen. Kultti kuitenkin lisää muilla yhtä väkivaltaisilla keinoilla sairaan ihmisen tuskaa - näillä käsittämättömällä EDELLEEN jossain määrin voimassa olevilla verensiirtokielloillaan!

        Asiantuntematon jehovatroikka lisää suotta ja perusteettomasti potilaan sekä omaisten huolta. Mitä ihmeen järkeä on kuunnella tallaisten ameriikkalaisten kulttien oikutteluita! - Älä ota munuaista - ota munuainen. - Älä vietä Joulua - vietä Joullua! - Ota verta - Älä ota verta! Kun hoidon tarve osuu omalle kohdalle, on ehdottomasti parempi, ettei ole missään tilintekovelvollisuudessa jehovaporukoille.

        Ulos siis jehovista mitä pikimmin! Kun mieli ei enää kestä kulttijohdon palvontaa ja masennus sekä pelot ja ahdistus valtaavat, lähtö jehovista helpottaa. Mielenterveyden häiriöt voidaan saada hallintaan vain järjellisissä ja inhimillisissä oloissa. Ameriikkalaisen kultin kannattajana kohtaa niin paljon ylimääräisiä rasitteita ja psyykkistä koeponnistusta, että niiden kanssa ei kannata jatkaa elämäänsä kenenkään takia. Samalla säästyy kaikkien rahat, aika ja myös perheenjäsenten ja sukulaisten mielenterveys.


    • yhyy90

      Aina vain pahemmaksi menee hellarin kirjoittelu. Onkohan kirjoitettu karismattisen tilaisuuden jälkeen, niin näyttää olevan sekaista tekstiä.

      • jehoviensyntysijoilla

        1850-luvun Yhdysvallat tuotti lukuisia edelleenkin vielä vanhojen kannattajakuntansa varassa pinnisteleviä uskonlahkoja. Vartiotorni sai alkunsa 1870-luvun modernissa Yhdysvalloissa. Aikana juuri ennen tv:tä ja radiota, mutta junat jo kulkivat ja puhelimillakin soiteltiin. Tämä video on kaunis kuvaus Brooklyn Heightseilta - jehovienkin pääkonttori vilahtaa - luovuuden ja jopa amerkiialaiseen vatimattomaan sävyyn "Taivaaksi maan päällä" nimetty paratiisimainen Brooklyn avautuu rauhallisena ja kauniina.

        https://www.youtube.com/watch?v=4huQRvHmQPw

        Nykyisin näitä maisemia hallitsee trumpandian pressan vävyn kiinteistökonglomeraatti - uunituore video tältä päivältä kertoo pressan omasta kultapojasta:

        https://www.youtube.com/watch?v=FxlCJFvHmPQ


      • USAssaosataan

      • eivertaeielämää

      • sairastayksinäisyyttä

        Tämä on luokatonta mustamaalausta! Mistä ilmestyy muutamassa päivässä tällainen määrä ala-arvoista ja Jehovan todistajia halventavaa kaatopaikkajätettä? Joku yksittäinen mielipuoli on kerännyt samanhenkisten järjettömiä väitteitä ja itse keksittyjä "teorioita" hirveistä terroristeista, joita pitäisi pelätä ja välttää!

        Tosiasiassa Jehovan todistajat ovat maailmanlaajuinen Jumalan Järjestö, joka antaa hengellistä ravintoa jo yli 8 miljoonalle veljelle ja sisarelle - he ovat löytäneet totuuden ja ansainneet kaikki ne suuret siunaukset, mitä Raamattu heille lupaa. Jos joku yksittäinen henkilö on kokenut omasta syystään jotakin meille kaikille muille täysin tuntematonta huolta, se on hänen asiansa.

        Nyt täällä on annettu ymmärtää, että Jehovan todistajat olisivat jotenkin tyytymätömiä totuuteen! Päin vastoin Jehovan kansa kasvaa kovaa vauhtia, koska työ etenee Jumalan johdolla. Muita taustavoimia Järjestö ei käytä eikä tarvitse. Maailmalliset ja kateelliset keksivät aiheesta kuin aiheesta mojovan salaliittoteorian, miksi eivät siis myös Jehovan todistajista. Nämä tarinaniskijät voi jättää omaan arvoonsa.

        Jokaisella on mahdollisuus valita ikuinen elämä Paratiisissa Maan päällä tai kuolema. Jehovan todistajat elävät hengellistä paratiisia jo nyt Järjestön yhteydessä. Kahdeksan miljoonainen kansa elää paratiisitoivon tuomassa Jumalan lasten vapaudessa! Ilmaisia Raamatun tutkisteluja tarjoavat Jehovan todistajat, heiltä saa oikeaa tietoa totuudesta.


      • jwawakecomwelcome

        Hyvä kirjoitus! Jehovan todistajat ovat esimerkillinen Jumalan Järjestö, joka tunnetaan hyvistä hedelmistään kaikkialla maailmassa! Oikeaa tietoa toiminnasta saa parhaiten täältä:

        http://jwawake.com/category/prophecy/

        Sivusto on jokaisen Jehovan todistajan silmät avaava hienosti toteutettu yhteenveto kultin omin sanoin esitettynä! Mielenkiintoisia lukuhetkiä!


      • Näinsemeni1

        Palattaisiinko alkuperäiseen aiheeseen, vaikka sitäkin aihetta kai nämä viimeksi esiin nostetut asiatkin käsittelevät.

        Viimeistään nyt, lukijan täytyy asettaa kiistanalaiseksi selitys jonka WT ja sen virallinen historia on antanut. Heidän mukaansa Russell myi vaatekauppansa ja rahoitti toimintansa myynnistä saaduilla rahoilla.

        Jokainen, jolle laivaus- ja painatuskustannukset ovat tuttuja tietää että tämän tavaramäärän jonka Russell jakoi ilmaiseksi on täytynyt maksaa yhden ainoan vuoden aikana enemmän kuin mitä vaatekaupan myymisestä irtoaa. Tämän lisäksi, Russell kävi jatkuvia oikeustaisteluita, matkusti paljon ja hänellä oli kokopäiväistä henkilökuntaa jolle täytyi maksaa palkka.

        Hänen seuraajiltaan ei vaadittu rahaa silloin kun he halusivat opiskella Raamattua. Joten mistä tämä raha tuli? Ulkomaiset haarakonttorit saivat ilmaista kirjallisuutta josta he myivät jonkin verran, ja nämä tekivät kuitenkin tappiota myynnistä ja lahjoituksista huolimatta. Pidä mielessäsi, että WT ei ollut silloin yhtä tehokas kuin mitä se on tänään. Tänään he valmistavat itse oman painomusteensa, ja heillä on uudenaikaisimmat painatus-välineet. Mutta silloin, ulkopuoliset painotalot painoivat ainakin osan heidän kirjoistaan.

        Virallinen totuus on, että Russell oli nerokas taloudenpidossa. Tällainen lausunto yksinkertaisesti peittää sen mitä todella tapahtui. Russellilla ei ollut sellaisia rahoja että hän olisi voinut rahoittaa operaationsa itse. Hänen tukijansa olivat ilmiselvästi erittäin rikkaita ja voimakkaita.
        Kreikkalaiskatolinen kirkko on toistuvasti syyttänyt Jehovan todistajia siitä että "kansainvälisen sionismin" agentit rahoittavat Jehovan todistajia.


    • k1923

      Kerroppa mikä tämän vaheellisen tiedon lähde on. Tiedämme kuitenkin, kuka Raamatun mukaan on tämän maailman hengen takana on. Hän tietää aikansa olevan lyhyt ja haluaa tehdä niin paljon pahaa kuin mahdollista. Näemme hänen kiihdyttävän tahtiaan. Kyseessähän on Saatana Panettelija, valheen isä.
      Ilmestyskirja 16: 14,16 kertoo hänen ja hänen enkelinsä kokoavan kansoja Harmagedonin sotaan. Silloin hänet joukkoineen tehdään toimettomaksi ja lopulta uskolliset ihmiset saavat nauttia rauhasta.
      Nyt voimme nähdä, mitä Paavali kirjoitti viimeisistä päivistä. Hän kirjoitti, että viimeisinä päivinä olisi "kriitisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä" ja jatkoi sitten: "Pahat ihmiset ja petkuttajat menevät yhä huononpaan suuntaan." 2.Tim. 3: 1-5,13.
      Emme lannistu vastustajiemme yrityksistä saada meitä huonoon valoon kaikin keinoin. Tiedämme, että vapautus on lähellä ja Jehova kunniaansaattaa pyhän nimensä ja vapauttaa kansansa kaikestä siitä häpeästä, mitä niille on aiheutettu.

      • Nöyrämilla

        k1923 4.6.2017 22:52

        " Kyseessähän on Saatana Panettelija, valheen isä. "
        -Niin, vartiotornihan vaatii todistajilta teokraattista sodankäyntiä, kuten se sanoo, eli valehtelemista lahkon edun eteen.

        " viimeisinä päivinä olisi"
        Vartiotorniuskonnossa ollaan kuitenkin jo jälkipäivissä, moninkertaisestikin, sillä loppu on ollut enimmiten markkinoituna vuosina 1914, 1925 ja 1975.
        (kristitylle 5 Moos 18:20-22, Ilm. 20:10)

        "Emme lannistu vastustajiemme yrityksistä saada meitä huonoon valoon kaikin keinoin. "

        -olemme mielipidekirjoitusfoorumilla. tunteesi huonoon valoon joutumisesta on varmasti oikea, ja näyttää siltä että et pysty, et edes halua vartiotorniasi puolustaa asiallisesti.


      • Näinsemeni2

        Lähdeteksti on englanninkielinen, vapaamuurarikirjailija (eräänlainen luopio hänkin, mutta tällä kertaa sekä vapaamuurariliikkeen että C.T. Rusellin aikalainen sekä tuntija. Oheisessa tekstissä käsittelen häntä.

        "Aloitetaanpa tutkimalla näitä kolmea arvoituksellista asiaa Vartiotorni-seuran johtajan, Charles Taze Russellin ympärillä. Nämä olivat siivellinen aurinko-kiekko, pyramidi ja tuleva Kultainen aikakausi. On häiritsevää huomata että nämä asiat ovat kolme huomattavaa asiaa joista keskustellaan Manly P. Hallin klassisessa esoteerista vapaamuurarillista tietoa käsittelevässä kirjassa, The Secret Teachings of All Ages. Kun me selaamme manly P. Hallin kirjan läpi, sivu toisensa perään on viittauksia tulevaan Kultaiseen aikakauteen."

        Kuten tiedetään Golden Age oli jehovien (aiemmin russellilaisten) Herätkää!-kehden edeltäjä. Samoista esoteerisista lähtökohdista katsoen ei ole mitenkään outoa, että itse jehovajumala oli Vartiotornin toimesta laitettu asumaan Plejadien tähdistön Alcyon-tähdelle! Tästä tarkemmin myöhemmin.

        Mutta taas asiaan. Rivijehova-armeijat ovat olleet tärkeitä USA:n valtaeliitille, ja niiden rakentamiseen satsattiin toden teolle USAlaiset juutalais/vapaamuurarieliitin varoja. Tässä muutamia lukuja:

        Eräs oudoimmista asioista joita tämän kirjailijan tutkimuksissa tuli esiin oli että Charles Taze Russell, mies joka käynnisti Jehovan todistajien Vartiotorni-seuran näyttää olleen vaikutusvaltaisessa asemassa:

        • Vuonna 1881, WT julkaisi 164-sivuisen kirjan Food for Thinking Christians. WT maksoi painatuskustannukset, ja jostain tuntemattomasta syystä useat sanomalehdet osallistuivat jakelukustannuksiin. Näitä pieniä kirjoja (nykyään äärimmäisen harvinaisia) jaettiin ilmaiseksi.Zion's Watchtower vuodelta 1881 sanoo että heidän traktaattinsa Supplement No. 2 on "ilmainen jaettavaksi. Tilaa niin paljon kuin sinä voit käyttää."

        • Vuonna 1882 tämä WT:n aikakauslehti (silloin nimeltään Zion's Watchtower) mainostaa: "Meillä on runsaasti traktaatteja ja syyskuun numeroita joita sinä saat ilmaiseksi jaettavaksi pyytämällä."

        • Vuonna 1886 Russellilla oli 300 työntekijää jakamassa Food for Thinking Christians -kirjoja. 300.000 ilmaista traktaattia jaettiin Isossa Britanniassa yksinään. Myös WT:n kirjallisuutta jaettiin ilmaiseksi.

        • Vuonna 1893, tämä WT:n aikakauslehti sanoo: "Hyvä työntekijä pystyy jakamaan ihmisille 5.000 - 6.000 kappaletta Dawnia vuodessa. Sellainen jolla on vähän lahjoja voi jaella 3.000 kappaletta." Nämä Dawn -kirjat olivat hienoja kovakantisia kirjoja joissa oli 370 sivua. Näiden kirjojen jakaminen ilmaiseksi on täytynyt tulla Vartiotorni-seuralle valtavan kalliiksi. Tämä WT:n aikakauslehti (Zion's Watchtower) jota Tower Publishing Company julkaisi sanoi otsikon alla: "ILMAINEN HERRAN KÖYHILLE." Esimerkiksi, 1.5.1893 numero sanoo ensimmäisen sivun artikkelin alla: "OSOITTEITA JOISTA SAA ILMAISTA LUKEMISTA". Lisäksi: "Me lähetämme mielellämme ilmaista materiaalia."

        • Vuonna 1897 jaettiin 300.000 WT:n ilmaista kirjasta Bible versus Evolution.

        • Vuonna 1909 jaettiin ihmisille 948.459 traktaattia joka ilmansuunnalla puolen korttelin etäisyydellä kirkoista kun ihmiset tulivat ulos.

        • Vuonna 1910 Russellilla oli päämajassaan 76 työntekijää ja hän maksoi 2.000 eri sanomalehdelle jotta he julkaisisivat hänen artikkeleitaan. Vuonna 1910 saksalainen haarakonttori teki tappiota 7.340 dollaria, vaikka he saivat suurimman osan kirjallisuudestaan ilmaiseksi, ja englantilainen haarakonttori teki tappiota 9.331 dollaria sinä vuonna -- Brooklynin pääämaja maksoi kaiken.

        • Vuonna 1913 konventiossa Russell sanoo: "Tiedätkö kuinka paljon ilmaista kirjallisuutta englantilaisille on jaettu toistaiseksi? Kahdeksan miljoonaa kopiota... Ja minä olen niin iloinen nähdessäni että monet Jumalan ihmiset iloitsevat etuoikeudesta tuoda julki hänen ylistystään. Ei väliä jos ei ole tavanomaista mennä luovuttamaan kirjallisuutta. Ei väliä jos ei ole suosittua luovuttaa uskonnollista kirjallisuutta. Meillä on sanoma ja työ, ja tämä on meidän tapamme saarnata."

        • 35 vuoden aikana Vartiotorni-seura oli onnistunut vuokraamaan käyttöönsä sellaisia valtavia rakennuksia kuten Prince Albert Hall -- joka on kuuluisa monista suurista vapaamuurareiden tapahtumista. Hallin vuokraaminen maksoi satoja dollareita. Vuonna 1910 he vuokrasivat tämän hallin kuusi kertaa.

        Fritz Springmeier kirjassaan The Watchtower and the Masons tutki 35 uskomusta jotka ovat yhteisiä Russellille ja vapaamuurareille. Nämä 35 uskomusta eivät ole millään tavalla täydellinen selonteko; Russellilla oli monia muitakin identtisiä ajatuksia joita vapaamuurareiden looshit levittävät.

        Tämä Fritz Springmeierin teos "The Watchtower and the Masons" löytyy kokonaisuudessaan ilmaiseksi täältä:

        http://www.whale.to/c/Watchtower_and_the_Masons.pdf

        Puuttuva lähde: Watchtowerin tilinpäätökset koko toimintansa ajalta.


      • tähtilääketieteentohtori

        Terve vaan kevään 1902 Alcyonista!

        Jaa, että Alcyonin Uutiset by Watctower? No täältä pesee! Tuskin tarvitsee enää painottaa, että jehovien mielikuvituksellinen oppihistoria on nykyjehoville joko varsin kiusallinen - oppiahan on pidetty kunniassa julistaen "jo" vuodesta 1879 - tai sitten se on jäänyt tuntemattomaksi näille junioreille - joka tapauksessa Alcyon jehovan kotitähtenä on ollut ainoa oikea TOTUUS, josta poikkeaminen on johtanut klubin ulkopuolelle.

        Tämä Alcyon-tarina on jehoville äärettömän vältettävä puheenaihe monien muiden kuoliaaksivaiettaviksi määrätttjen seuran takin- ym. käännöksien joukossa. Se on tuhannen ja yhden yön tarinoiden ohella ollut kuitenkin ainoa oikea TOTUUS jokaisen jehovan mielessä ja sen epäily on ollut ankarasti kiellettyä tämän valehteljoiden klubin sisällä.

        Tässä mm. venäläisen Yandex-tekoälyn tuottama osuma aiheesta: Jehovan Todistajat saarnaavat outoa oppia:

        "Jumalan ruumiillisuuteen liittyy myös kysymys Jumalan asuinpaikasta. Jossainhan ruumiillisen Jumalan on asuttava. "Niinpä 1. Kuningasten kirjan 8:43:ssa sanotaan, että taivas on Jumalan 'asuinpaikka'. - - Hänellä on olinpaikka korkeimmissa taivaissa" (VT, 1.6.1981, s. 6). "

        Seuran toinen presidentti tuomari ja jehovankeksijä Rutherford kirjoitti kirjassaan Sovitus: "On esitetty – ja painavien syiden perusteella – sellainen ajatus, että yksi tuon tähtiryhmän [Plejadien] tähdistä olisi Jehovan asuinpaikka, ja että se muodostaisi taivasten taivaat; - - Plejadit muodostavat Jumalan iankaikkisen valtaistuimen."

        Mitkä sitten ovat ne "painavat syyt"? Charles T. Russellin historian yhteydessä oli jo maininta Kheopsin pyramidista ja siitä, että se osoitti yhteen tähteen taivaalla: "Tähti Alcyon on siis - - se keskiyön valtaistuin - - mistä Kaikkivaltias hallitsee maailman kaikkeutta." Alcyon on Plejadien kirkkain tähti.

        Tällaista vaihtoehtoista faktaa on siis jehovien toimesta syötetty jo esi-isille, joka on siis vielä 1900-luvulla ollut pakko niellä ja opettaa koko asutussa maailmassa. Ihan niin kuin nykyisinkin voimassa olevat vaihtoehtoiset faktat jehovuudesta. Näin kultin kotimaa näyttää jälleen keskeisimmän luonteensa. Sävähdyttäviä tähtihetkiä! (vai oliko se sykähdyttäviä?)


      • valehteiljantyötä

        Taas tätä roskalegendaa! Valheenlevittäjällä ei ole mitään moraalia omaa uskontoaan mainostaessaan! Jehovan todistajat eivät keksi sinun seurakuntasi pään menoksi pilkkatarinoita! Tällainen valehtelu ja vääristely muka vapaamuurarikytköksistä on loputtava, sillä ei kukaan voi tietää mitä on todella tapahtunut joskus yli sata vuotta sitten! Raamatun totuudet eivät muutu ja niitä opetetaan muillekin. Kummallista. kun ei nyt enää puhuta lahjoituksista tai miljarditestaenteista mitään. Raha onkin yhtäkkiä peräisin vapaamuurareilta! Voi tätä roskapalstaa!


      • tervelauma

        jehovan Alcyon-tähtiseikkailu on kiusallisuudestaan huolimatta taattua vartiotornifaktaa - miksi se pitää nyt jälkeenpäin kiistää? Onhan siellä hullumpaakin opetettu, kuten rokotuskiellot - rokotukset eivät ole vartiotornin mukaan parantaneet yhtään sairautta ja lääkärit ovat saatanasta. Tämän tiedon varassa jehovain hoitoon hakeutumisessa on saattanut esiintyä viiveitä - liekö tämän opetuksen tarkoituksena vain ollut jalostaa jehovarotua - jos ei selviä hengissä ilman rokotuksia ja lääkäriä, ei ole riittävän voimakasta ainesta.


    • nnniin

      Luulen, että tämä juttujen kehittelijä ei itsekään enää muista omia juttujaan. Kirjoittelu on sekalaista soppaa, etten usko, että järkevä ihminen uskoo näihin outoihin sepustuksiin. Epätervettä touhua. Eipä uskoisi uskonnon nimissä kerrottavan jatkuvasti tällaista mielikuvitustarinointia.
      Tuottaa häpeää omallekin uskonnolleen.

      • näkyykökello

        Hallintoelin on tie, totuus ja elämä.


    • yhb12

      Ei ole pitkä aika, kun kirjoittelija yritti päästä läpi kirjoituksella, jossa hän vertasi todistajia Klux kluks klaaniin. Tällaiseen pystyy vain todellinen toisille pahaa toivova ihminen. Millainen uskonto kehoittaa jäseniään tällaiseen toimintaan? Tosin se poistettiin aika pian. Miten pitkälle ihminen pystyykään menemään vihassaan.

      • eripuolella

        Ku Klux Klan oli juutalaisvastainen, ei siis USAn raha- ja valtaeliitin puolella, kuten jehovat.


    • kokemusta_on_

      >>>Miten pitkälle ihminen pystyykään menemään vihassaan. <<<

      Voi voi kunpa vaan tietäisitkään mihin yksittäiset todistajat ovat kyenneet kateudessan ja vihassaan. Siitä saisi melko paksun kirjan.

      • vaihtelualukuhetkiin

        Ja paksuja kirjoja aiheeseen liittyen on jokaisen luettavissa ilmaiseksi mm. netissä. Tässä muutama lukuvinkki ennen kesäkonventtia:

        - Braden, Charles S. These Also Believe. NY: MacMillan Co.,1949.

        - Bergman, Dr. Jerry R. The Mental Health of Jehovah's Witnesses. Clayton,
        CA: printed by Witness, Inc.,1987

        - Connor, W.T. The Teachings of "Pastor" Russell. Fort Worth, TX (printed
        before Pastor Russell died)

        - Goodrich, Roy. Demonism and the Watchtower. Fort Lauderdale,FL: the
        Bible Way Publ.,1969

        - Edmund, Gruss. Apostles of Denial. Presbyterian Pub. Co.,1970.

        - Harrison, Barbara G. Visions of Glory, A History and a Memory of
        Jehovah's Witnesses, NY: Simon & Schuster, 1978.

        - Jonsson, Carl Olof. The Gentile Times Reconsidered. Lethbridge and
        LaJolla, CA:Good News defender, 1983

        - Magnani, Duane. The Heavenly Weatherman. Clayton, CA,
        Witness,Inc.,1987

        - The Moneymakers. Clayton, CA, Witness,Inc.,1986

        - Penton, M. James. Apocalypse Delayed, the Story of Jehovah's
        Witnesses.Toronto, Ont.: University of Toronto Press: ,1986.


    • Näinsemeni3

      Materiaali jonka salaiset organisaatiot kirjoittavat yleisöä varten on usein ladattu fiktiivisellä informaatiolla. Modernit vapaamuurari-kirjailijat ovat erittäin varmoja siitä että varhaisten vapaamuurari-kirjailijoiden kirjoituksiin, kun he kirjoittavat loosheista, ei ole luottamista. Jokainen vapaamuurari-kirjailija ei myönnä olevansa vapaamuurari. Vapaamuurarit ovat valehdelleet osoittaakseen oikeutuksensa. Jehovan todistajat ovat syyllistyneet samanlaisiin asioihin, mutta ovat myös pettäneet selittämällä olemattomiksi opilliset ristiriitaisuudet, nolot skandaalit, kaiken mikä ei sovi heidän imagoonsa Jumalan epäitsekkäästä täydellisestä organisaatiosta. Ajoittain, he ovat kirjoittaneet historiansa uudelleen jotta se sopisi "nykyiseen totuuteen".

      Vuonna 1910 Russell teki toisen matkansa Egyptin pyramideille. Hän meni Suuren pyramidin sisään. Kun hän palasi, hän informoi Vartiotorni-lehden lukijoita tämän Suuren pyramidin salaisesta viestistä. Hän teki myös joitakin muutoksia kirjojensa ulkoasuun. Hänen kirjansa Studies in the Scriptures sai tämän egyptiläisen siivellisen aurinko-kiekon kanteensa ja myös muut Vartiotorni-seuran kirjat saivat sen. Samaan aikaan hän yritti saada kansainvälisen ulkoasun kirjoihinsa painattamalla niiden kanteen tekstin "London and Brooklyn" tai "Brooklyn and London".

      Jehovan todistajat viittaavat menestykseensä osoituksena Jumalan hyväksynnästä, samaan tapaan kuin kommunistit ovat viitanneet useisiin vallankumouksiin todisteena siitä että massat tukevat heitä. Vartiotorni puhuttelee "kansaa" tai laumoja, lähinnä suurta laumaa - ei niinkään yksittäisen kannattajansa henkilökohtaista uskonrarkaisua tai hengellisiä tarpeita. Vartiotornin jehova-jumala on joukkojen jumala eikä kristikunnan Jeesus, joka Vapahtajana kutsuu jokaista luotuaan tekemään henkilökohtaisen ratkaisun ja syntymään uudesti ylhäältä.

      Koska C.T. Russellin vaimo erosi hänestä vuonna 1897, Russell kätki rahansa niin että hänen entinen vaimonsa ei saanut mitään tukea. Oikeudessa C.T. Russell ei kertonut omaisuudestaan totuudenmukaisesti vaikka vannoi valan. Pastori J.J. Ross suoritti omia tutkimuksiaan ja sai selville että Russell oli vannonut valan ja valehdellut. Russell omisti Pittsburgh Asphatum Companyn osakkeita. Russellilla oli myös sijoituksia Brazilian Turpentine Companyyn joka sijaitsi Pittsburghissa, hautausmaan Pittsburghissa sekä U.S. Coal & Coke Companyn osakkeita 100.000 dollarin edestä. Valehdeltuaan oikeudessa Pastori Russellin täytyi keventää omaatuntoaan kun Pastori Ross kohtasi hänet oikeudessa mukanaan asiakirjoja joistakin Russellin yhtiöistä.

      Russell oli sijoittanut rahaa myös puuteollisuuteen. Russell oli salaa hankkinut hopeakaivoksia Nevadasta, ja oli lähtenyt tarkastamaan niitä kun hän kuoli.
      Vuonna 1874 kun C.T. Russell aloitti uskonnolliset kokouksensa hän myös alkoi ostaa kiinteistöjä Alleghenystä. Hän osti taas vuosina 1874, 1884, 1885 (kaksi kiinteistöä); 1889 (neljä kiinteistöä); 1890 (viisi kiinteistöä); 1892, 1894, 1896, 1897 (kaksi kiinteistöä); ja neljä kiinteistöä lisää 1900-luvulla tältä alueelta omalla nimellään.

      Edelleen, WT jota hän hallitsi omisti lukuisia kiinteistöjä. Russell omisti 99% U.S. Investment Companystä joka puolestaan omisti 38 taloa ja tontteja Binghamptonista, New Yorkista, useita tontteja Tacomassa, Washingtonissa, maatilan lähellä Rochesteria, New Yorkissa, talon ja tontin Buffalossa, New Yorkissa, Maatilan Oklahomassa, sata tonttia Teksasissa, talon ja tontin Pittsburghia ja 5.500 aaria Kentuckyssä:ssä.

      Suosittu tarina on että Pastori Russell antoi kaikki rahansa suureen "ristiretkeensä" ja kuoli köyhänä miehenä jättäen hänen köyhälle vaimolleen (WT väittää että he olivat vain asumuserossa -- avioero-paperit sanovat toisin) vain 200 dollaria. Oikeudenkäynti-pöytäkirjat osoittavat että hän oli hyvin rikas mies. Ja suurin osa Russellien rahoista tuli sen jälkeen kun hän käynnisti Vertiotorni-seuran.

      Jotkin raskassarjalaiset rahoittivat Russellin WT:tä. WT:n historia antaa todisteet että raha- ja valtaeliitti jonka on tarkoitus tuoda Maailmanhallitus rahoitti Russellia. Tämä WT on ollut valtakirja Uudelle maailmanjärjestykselle tiettyjen päämäärien saavuttamiseksi. Valitettavasti, Jehovan todistajien "rivijäsenet" eivät ole tienneet että heitä on käytetty hyväksi. Jäsenyys Jehovan todistajissa toi heille kaikenlaisia vaikeuksia, mm. kun Rutherford ilmoitti enkelten paljastaneen hänelle että kaikki kansalliset liput olivat "paholaisen mainoslakanoita".

    • s1924

      Niin mainitsit tarinat, niitä on jotkut mestareita tällä palstalla kertomaan. Helluntalaisten perustajasta Parham kerrotaan kuuluneen Klu Klux Klaaniin, rasisti ja moraalitonta elämää elänyt mies. Pitäisiköhän keskustella hänestä viikkokaupalla. Nykyaikanakin olisi mahdollista saada päätähuimaavia juttuja eri henkilöistä mitä vain.
      Russelin kerrotaan vilpittömästi tuomaan esiin kristikunnan vääriä opetuksia ja sitä on jatkettu vuosikymmenien saatossa vastakohdaksi siihen, miten kristikunta on jämähtänyt vanhoihin aikanaan Nikeassa otettuihin oppeihin. Tuostakin tapahtumasta on olemassa todellista historiaa, jos vaivautuu tutkimaan sitä, mutta opetuksen raamatullisuus ei näytä olevan tärkeää, vaan mielikuvitus juttujen jatkuva suoltaminen. Todellista kiihotusta kansanryhmää kohtaan. Henkilö ei edes tuo esiin omaa persoonaansa, vaan kirjoittelee eri nimimerkkien takaa juttujaan, nimimerkki mnaat on ilmeisesti ruvennut polttamaan, eikä kehtaa sillä enää kirjoittaa näitä kymmeniä kirjoituksia joka päivä.

      • Keijonkaiku

        Et laittanut Raamatusta esille mitään.
        Et esitellyt lahkoasi.

        Foorumin aiheen perusteella mainittakoon että

        -Lahkojohto on tuomittu miljoonakorvauksiin pedofiilin uhrille, koska lahkoseurakunta oli pakotettu toimimaan johdon ohjeiden mukaan. Tämä oli Conti tämä uhri ja korvauksensaaja, vastaavia juttuja on paljon ja niitä tutkitaan ympäri maailman parhaillaan.

        -Oppinut Barclay on antanut lausunnon, että lahkon Raamattuna käyttämä oma "käännöksensä" on törkeä väärennös.
        Lahko on tuon lausunnon väärentänyt edelleen vartiotorniinsa muotoon että Barclay muka kehuisi tuota väärennöstä.


      • patakattilaa

        Hyvä asia nostaa esiin, kun nyt keskustelu on saanut kovin todistajavastaisen sävyn. USAssa syntyi 1800-luvulla mainitsemaasi kirkkohistoriaan (ennen NIkeaa tapahtui myös paljon...) täysin pohjaamattomia ja juurettomia uskonnollisia yhdyskuntia, joista mainitsemasi Charles Parham oli yksi ja William Parham toinen mainitsemallasi sukunimellä.

        Ei-kristilliseen perinteeseen nojaavia opetuksia USAssa riittää. Näitä ovat mm. Kristillinen Tiede (Christian Sience), jonka perustaja oli Mary Baker-Eddy (1821-1910) ja mormonismi, Joseph Smith (1805-1844). Kaikissa kulteissa kantava voima on ihmisen jumaluus, joka saavutetaan valaistumisen kautta. Kun valittuina saamme salatun tiedon ja siitä tulee totuutemme saavutamme jumaluuden, olemme jumalia. Cerullon, Hinnin ym. opetusten kautta näitä samoja harhoja opetetaan karismaattisille kristityille ja muille halukkaille kuulijoille.

        "Myöhäissade-liike", Latter Rain, LR, oli yksi monista epäraamatullisista liikkeistä, jotka saivat alkunsa Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen 1800 luvun jälkipuoliskolla. LR opetuksessa, samoin kuin monissa muissa senkaltaisissa, kantavana voimana on, että uskoon tulo ei riitä vaan sen lisäksi tarvitaan "toinen siunaus" tai "voitelu", jonka kautta synnin valta ihmisessä nujertuu ja kristitty nousee tavallisen ihmistason yläpuolelle.

        Tähän yhteyteen kuuluu ajatus, että erityisesti meidän aikanamme ja meidän liikkeessämme Jumala toimii väkevästi ja olemme erityisen siunauksen vastaanottajia ja välittäjiä. Siunauksen, jota aiemmat kristityt eivät ole kokeneet. Kun tarkastellaan kristikunnan historiaa havaitaan, kuinka näin opettavia liikkeitä ilmaantuu jokaisen sukupolven aikana.

        Charles Parham (1873-1929) on yksi LR-liikkeen oppi-isistä. Muita ovat mm. Benjamin Irwin, John Alexander Dowie, Frank Sandford, David Wesley Myland, Franklin Hall, William Branham jne...

        Enkeli antoi Branhamille kyvyn tietää toisten ihmisten sairaudet ja ajatukset. Kyky yhdistettynä vaatimattomaan olemukseen teki hänestä monen, erityisesti helluntailaisen, julistajan esikuvan. Opetus oli kuitenkin epäraamatullista. Kyky lukea toisten ajatuksia ei kuulu raamatulliseen vaan paremminkin spiritistiseen kokemuskenttään. Branhamin karisma kirkastui monien mielissä kun kerrottiin hänen jo lapsuudessa kokeneen vaikuttavia henki-ilmestyksiä.

        Branhamin mukaan ainoa oikea kaste tulee suorittaa yksin "Jeesus nimessä". Kaikki muut kasteet olivat mitättömiä. Jumalan kolminaisuuden, Isä - Poika - ja Pyhä Henki hän nimesi saatanan opetukseksi. Branham opetti, että ihmiskunnan syntiinlankeemuksen tuloksena Eeva oli sukupuoliyhteydessä käärmeen (saatanan) kanssa ja siitä syntyi maan päälle "käärmeen siemen", jonka seurauksena osa ihmiskuntaa on jo etukäteen tuomittu jäämään vaille Kristuksen sovitustyön vaikutusta.

        Jumalan siemen olivat ne, jotka vastaanottivat Branhamin opetuksen ja tämä joukko olisi ennalta määrätty "Kristuksen morsian". Branham ilmoitti olevansa Ilmestyskirjan 3:14 ja 10:7 mainittu enkeli. Hän profetoi kristittyjen tempauksen ja maailman tuhoutumisen tapahtuvan 1977. Branham itse ei nähnyt pitikö hänen profetiansa paikkansa sillä hän kuoli 1965. Hänen profetioitaan ja sanomaansa arvostetaan edelleen monissa, erityisesti Yhdysvaltalaisissa helluntai- ja karismaattisissa piireissä. Useat nykyisen karismaattisen liikkeen johtajista tunnustavat Branhamin profeetaksi, näin mm. Kenneth Hagin, Rodney Howard Brown ym.

        Eli USAlaisilla "tappelupukareilla" helluntailiikkeellä ja jehovilla on kristikunnan perinteistä katsottuna erittäin paljon yhteistä. Perinteetön ja kulttuuriton, USAn sisällissodan jälkeinen juurettomuus sekä Raamattuun perustumaton ihmisvetoinen oppi. Nuoria yritelmiä kristinuskolle vieraissa ympyröissä.

        Nämä epämääräiset opetukset hakevat teknisin menetelmin jalansijaa. Mitä sitten Raamatun terve oppi sisältää ja onko se mahdollista tunnistaa?


      • russellinetuasema

        Miksi juuri Jehovan todistajista tuli tärkeitä USA:n valtaeliitille? Oikeat tekniset menetelmät? Yhteistyö juutalaisten kirjapainojen ja laivanvarustajien kanssa? Tekniset innovaatiot, kuten autot, kaiutinautot sekä gramofonit käytössä - ajanmukaista median hallintaa? Nauttiko Russell raha- ja valtaeliitin erityistä suojelusta? Miksi? Perusettiinko Vartiotorni tarkoituksella vapaamuurarien maailmanhallinnon "maanpäälliseksi" tietokanavaksi, jonka opit "tarkentuisivat" vapaamuurareiden ylimpien asteiden tavoitteiden mukaisesti?


    • s1924

      Voisikohan olla kuitenkin niin, että Russelilla olikin Jumalan siunaus työssään. Jumala huomasi, että on henkilö, joka on alkanut paljastaa niitä vääriä opetuksia, joita ihmisille oli opetettu vuosisatoja kristikunnan toimesta. Jumalan siunausta tarvittiin ja siitä onkin jatkunut tuo rohkea toiminta näihin päiviin saakka. Se on ollut hyvin ilmeistä.
      Pata kattilaa, mikä on Raamatun terve oppi mielestäsi?

      • vainyhdessätiedämme

        Sulje pois ensiksi sinulle syotetystä "raamatunperiaaatteista" seuraavat kolme vaatimusta:

        1. Jos sitä ei ole Sanassa,
        2. Jos sitä ei voida ristiriidatta johtaa Sanasta,
        3. Jos se menee edemmäksi kuin Sana tai on puutteellinen Sanaan nähden,

        niin se tulee hylätä. Apunasi on lukuisat hakusanaraamatut, joista kaksi käyttökelpoisinta löytyvät täältä:

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible

        http://isokirja.net/index.fcgi?kaannos=vanha,uusi,biblia&kirja=job&luku=1&jae=

        Voit muokata kummassakin näkymän haluamais kokoiseksi ja valita näkyviin eri käännökset esim. iPadilla tai tietokoneen ruudulla.

        Ajatuksen on oltava luettavissa kirkkaana ja sanatarkasti juuri SINUN ymmärretävissäsi Raamatusta, mitään arvoa ei pidä antaa kenenkään omille ilmestyksille eikä itse kuulluille "Jumalan puheille".

        Yksittäiset jakeet eivät myöskään ole koskaan tervettä opetusta. Ne pitää sijoittaa lukemalla esim. nettiraamatustaan jakeen ympäriltä laajemmin Raamatun luku- teksti- ja asiayhteydessä.

        Jos aika/paikka/keino/syy/määrä ym. asiayhteys tai tarkoitus ei Raamatusta laajemminkaan lukemalla avaudu, jakeen merkitys jää silloin vielä SINULTA ymmärtämättä. Tämä on tervettä tmmärrystä, osa jakeista ei avaudu ilman toista ja esim. kultin syöttämät selitykset voivat olla täysin pielessä. Väsyneenä ei kannata väkisin lukea Raamattua.

        Terve, oikea oppi ei ole sama asia kuin erehtymättömyys tai täydellisyys. On suuri itsepetos kuvitella, ettemme vilpittöminä uskovina voi koskaan olla väärässä! Voimme mielestämme puolustaa tervettä oppia ja silti olla ymmärrykseltämme väärässä. Tässä tarvitsemme toinen toisemme apua ja tukea!

        Epäterve oppi ilmenee usein julistajan ylpeytenä olla ottamatta vastaan muiden palautetta, tutkia sitä ja korjata oma (tai kultin) opetus vastaamaan Sanan linjaa. Itsekeskeiset opettajat ja ihmisvetoiset kultit tuomitsevat Jumalan vastustajiksi ne, jotka uskaltavat epäillä heidän oppiensa vastaisia, "suoraan Jumalalta" saatuja tietoja, ilmestyksiään ja näkyjään. Sanaa venytetään ja vääristellään tai siitä vaietaan silloin kun se on vastaan omia mieltymyksiä.

        Raamatun lukeminen ja siinä ymmärryksen vähittäinen kasvaminen antaa taustan terveelle Jumalan tuntemukselle. Raamatun perustalle rakentuva usko on turvallinen myös kohdatessa erilaisia harhaopetuksia. Ne eivät silloin mene enää niin helposti läpi.

        Terveeseen elämään Raamatun mukaan tarvitaan yhteyttä ihmisiin. Tavallaan täälläkin käytävä melko moniselkoinen vuoropuhelu on myös kurkoittamista kohti Jumalaa. Raaamattu on meille vain niin vieras ja helpot ameriikkalaiset opit svengaavine saarnamiehineen on niin kovin helppo niellä.

        Miten jaksaisimme paneutua enemmän Raamatun Sanan tuntemukseen ilman ameriikkalaisten kulttien 1.000.000.000. -sivuisia värikuvitettuja tarinapainatteita? Keskittyisimme ennemmin kuulemaan, mitä Jumala on meille halunnut aina sanoa. Meille, isillemme, esi-isillemme sekä esim. Jeesuksen hengellisislle perillisille, jotka eivät toki olleet sen yksimielisempiä opista kuin mekään täälä nyt.

        Erotteleekohan Taivaan Isä kovinkin tarkasti lyhyemmän ja pidemmän kurssin Raamattuansa läpi käyneet lapsensa?


    • ajateltavaa

      nimimerkki s1924 . . kyllä noille asioille mistä kirjoittaja kertoo löytyy ihan todisteet
      mustaa valkoisella jos haluaa ja etsii. Miksi alkaa keksimään tuollaisia juttuja omasta päästä kun faktat on löydettävissä jos viitsii etsiä. Vai tyydytkö/uskotko aina pelkästään vain siihen mitä uskontosi (hallintoelin) sanoo.

      Uskotko myös sen, että eräs wt-seuran presidentti kertoi, että jeesus kävi henkilökohtaisesti ilmoittamassa seuralle, että he ovat ainoa oikea uskonto jonka Jumala on valinnut maanpäälliseksi viestintäkanavakseen? Siis ihan pelkästään tämän yhden ihmisen oman KERTOMUKSEN mukaan? Jos alkaa uskomaan johonki vain siksi, että toinen on niin sanonut ilman, että siitä olisi mitään todisteita on sellainen ihminen mielestäni todella vedettävissä mihin tahansa.

      Raamattuakin luette vain hellintoelimen oppien mukaan eli pelkästään vain niin kuin he sitä opettavat.

      • lähdekritiikitönnetti

        Kyllä se juurikin niin vain on. Olemme tietenkin ennen netin aikakautta olleet aika lailla pimennossa, varsinkin täällä Suomessa, esim. jehovien historiaa tutkineiden, usein itsekin jehovina pitkään toimineiden tuottamasta kirjallisuudesta tai heidän haastatteluistaan amerikkalaisessa kristillisessä mediassa.

        Kiitos Jumalan, nämä teokset ovat kaikkien luettavissa, haastattelut katseltavissa ja puheet kuunneltavissa, usein täysin vapaasti ja vieläpä ilmaiseksi! Kun löytää itseä kiinnostavan yleisteoksen, sen lähde- ja viiteluettelon perusteella aiheeseen liittyvä maailma avautuu yhtä runsaana kuin lehdet puihin viime viikolla!

        On tietenkin selvää, että jokainen vetää aina johonkin suuntaan ja kenenkään tuottama teksti ei ole vapaa vaikutteista.

        Siksikin juuri Raamattu on tärkeä luke, kuten edelläkin mainittiin, SELAISENAAN - oman kielensä ja kulttuurinsa muovaamien versioiden avulla. Mainitut nettiraamatut, joita on muitakin suomenkielisiä ja myös kaupallisia versioita, ovat kuitenkin sanasta sanaan samanlaisia, kuin 1930-luvulla tai 1770-luvulla. Kuinka esi-isämme saattoivat löytää Raamatun totuuden?

        Taivaan Isä luodessaan on määrännyt meidät vaalimaan eläimiä. Hän näki, että tulisimme kehittämään esim. kirjan ja kieliä sekä kulttuureja. Älkäämme sokaistuko yltäkykkäsiyydessämme, vaan etsikäämme niitä Suuria Viisauksia, minkä varassa esi-isämme ovat meidät tänne uskoneet.


      • mihinastijehovasiunaa

        s1924 kirjoitti 6.6.2017 11:12

        "Voisikohan olla kuitenkin niin, että Russelilla olikin Jumalan siunaus työssään. Jumala huomasi, että on henkilö, joka on alkanut paljastaa niitä vääriä opetuksia, joita ihmisille oli opetettu vuosisatoja kristikunnan toimesta. Jumalan siunausta tarvittiin ja siitä onkin jatkunut tuo rohkea toiminta näihin päiviin saakka. Se on ollut hyvin ilmeistä.
        Pata kattilaa, mikä on Raamatun terve oppi mielestäsi?"

        Russell opetti, että on liityttävä Jumalan Järjestöön. Järjestöön, jota ainakaan Raamattu ei tunne. Itse asiassa Russell ITSEKÄÄN ei opetuksensa mukaan LIITTYNYT Jumalan Järjestöön - vaan perusti Vartiotornin vapaamuurariveljiensä tuella. Eli Russellilla oli työssään vapaamuurarien täysi tuki - ei Jumalan. Kuten edellä on jo kerrottukin, vapaamuurarit eivät ole Jeeskuseen uskovia vaan oppinsa mukaisen jeesuksen henkipoikaveljen, luciferin seuraajia.

        Jumala huomasi - voiko näin Jumalasta edes sanoa? Jumalahan on kaikkitietävä, ei hän "havahdu" mihinkään 1800-luvun ameriikkalaisen vapaamuurarin edesottamuksiin! Kristikunta on ollut meitä edeltämässä jo kaksi vuosituhatta, jona aikana jokainen Jeesukseen uskova on jälkeläisensä Jumalan armosta sukupolvien ketjuun synnyttänyt täyttäen Sanan mukaisesti koko Maan. Russell ei tee mitään poikkeusta meistä muista kuolevaisista.

        Näetkö, että 1800-luvun nousukasameriikan oloissa syntyneet ameriikkalaiset kultit olisivat "Jumalan siunaamia" ja vieläpä muutaman kymmenen vuoden julkaisutoimnnallaan vieläpä "hyvin ilmeisesti"?

        Seurataanpa nyt miten tämä eritysen siunattu kulttihallintonne kohtelee venäläisiä, rikollisia ja lainsuojattomia kannattajia - onko rohkea toiminta kaatumassa rivijehovien niskaan kulttihallinnon viettäessä kissanpäiviä paratiiseissaan?


    • Näinsemeni4

      Suurpankkiiri J.P. Morgan, Rothschildin edustaja Yhdysvalloissa, perusti Trustin rahoittamaan useiden uskontokuntien yhdistämistä. Russell ylisti tätä hanketta Vartiotorni-lehdessä 1.1.1911: "Herra Morganin hyvin tunnettu kyky tehdä liiketoimia, joka tulee esiin hänen yhteyksistään rahoitusalan trusteihin, rohkaisee monia uskomaan että hän saa aikaan kaivatun lopputuloksen yhteyksistä tähän liikkeeseen.

      Yhä useammat uskontokunnat kaipaavat uskonnollista trustia tai federaatiota ja ne ovat tulossa yhä halukkaammiksi uhraamaan opit ja periaatteet, joita ne aikaisemmin pitivät niin kallisarvoisina, federaation saavuttamiseksi... Ilmiselvästi, tämä federaatio on käsillä; Raamattu on jo pitkään ennustanut federaatiota kuten me olemme kertoneet kolmenkymmenen vuoden ajan. Se on meille yksi aikamme erityisiä merkkejä, yksi erityisiä mittareita jotka merkitsevät Evankeliumin aikakauden loppua ja Messiaan valtakunnan tuloa."

      "Meidän sanomamme oli juutalaisille juutalaisina."

      Vuonna 1910 ja 1911 juutalaiset tulivat sankoin joukoin kuulemaan kristittyä saarnaajaa. Hänen viestinsä St. Louisissa (11. - 12.6.1911) oli:

      "Sionismi, maailman toivo."

      Tämä isällinen saarnaaja-hahmo, sen tyyppinen jollaista juutalaiset eivät olleet nähneet koskaan aiemmin, oli C.T. Russell. Ja hän sai monien juutalaisten huomion jollei peräti sydämen itselleen. He saapuivat suurin joukoin hänen kokouksiinsa. 4.000 juutalaista kuunteli tätä kristillistä saarnaajaa New York Cityn Hippodromella 9.10.1910.

      Myöhemmin, Lontoossa, 4.600 meni Royal Albert Halliin (monien suurten vapaamuurari-kokousten paikka) kuulemaan häntä ja 800 Shoreditch Town Halliin. 1.200 juutalaista tuli Manchesteriin, 1.400 Glasgowiin, Skotlantiin ja 5.000 Cincinnatiin, Ohioon.

      Mikä sieppasi heidän sydämensä? Russell antaa yhteenvedon Hippodromen viestistään: "Me emme saarnanneet Jeesusta heille. Meidän viestimme oli juutalaisille juutalaisina, Jesajan Kirjasta 40:1-2: 'Comfort ye, comfort ye my people.'"

      Russellin toistuvat vakuuttelut että hän ei käännyttänyt juutalaisia saavutti tarkoituksensa ja rauhoitti huolestuneiden juutalaisten pelkoja. Edelleen, Russellilla oli radikaali viesti ajalleen: sionismi. Russell oli sionisti ennen kuin tämä sana tuli käyttöön.

      Vuonna 1880, Russell alkoi ennustaa että juutalaiset palaisivat Palestiinaan. Hän kirjoitti artikkelin "God's Message of Comfort to the Jews" kertoen maailmalle että Jumala oli luvannut tämän juutalaisen valtion ennalleen asettamisen. Tästä artikkelista tehtiin 32-sivuinen Bible Student -traktaatti syyskuussa 1881, ja se painettiin uudelleen traktaattina ja sanomalehden muodossa joulukuussa 1887. Eräs lähde sanoo että tämä kirjanen julkaistiin myös vuonna 1912. Tätä ei pidä sekoittaa Rutherfordin myöhempään kirjaan vuodelta 1925 jolla on sama nimi.

      Russellin kolmas kirja Thy Kingdom Come uhraa kokonaisen luvun Israelin ennalleen asettamiselle.

      Hänen profetiansa juutalaisten paluusta Israeliin ovat kaikkein parhaiten toteutuneet. Muut ovat menneet pieleen. Tämän päivän Vartiotorni-seura EI MAINITSE tätä profetiaa sillä se on ristiriidassa heidän nykyisen näkemyksensä kanssa että Israelin valtio ei ole Jumalan suunnitelmissa.

      Russell oli onnellinen kun hän näki ennustustensa sionismista käyvän toteen.
      Russell julkaisi yiddishinkielistä sanomalehteä Di Stimme joka kiersi Euroopassa ja Venäjällä. Juutalaisten avulla se kiersi maailmanlaajuisesti. Se oli erityisen suosittu Puolassa.

      Russellin kuoleman jälkeen ja Rutherfordin, WT:n toisen presidentin istuessa vankilassa WT:n päämaja siirrettiin Brooklynistä takaisin Pittsburghiin. Vartiotorni-lehti julkaisee 1.9.1918 paljastavan kirjeen Vartiotorni-seuran johtajilta. Tämä kirje yhdistää Vartiotorni-seuran Sionistiseen liikkeeseen. Riippumatta siitä että ovatko nämä kaksi samaa vai eivät, tämä artikkeli todistaa että WT:n johtajat eivät olleet huolissaan siitä että tämä seura ja Sionistinen liike yhdistettiin toisiinsa.

      "Lauantaina ja sunnuntaina meillä oli ilo kuulla rakasta Veli Thornia joka tulkitsee Jumalan suunnitelmia. Hän puhui juutalaisten uudelleen asuttamisesta heidän maahansa, kiinnitti huomiota pääsiäisaterian merkittävyyteen sekä myös äskettäin pidettyyn Sionistiseen kongressiin Pittsburghissa. Tämä kongressi sai aikaan enemmän kuin aiemmat kaksikymmentä sionistista konventiota yhdessä..." [WT 18.9.1918]

      Ei ole täydellinen salaisuus että juutalaiset ryhmät yhdistettiin C.T, Russelliin.

      "...Russell haastatteli suurta määrää juutalaisia merkkihenkilöitä jotka tulivat vierailemaan Jehovan todistajien päämajassa Brooklynissä." [David Horowitz, "Charles Taze Russell, Early American Zionist", s. 33]

      Hasidilainen juutalainen ja huomattava Münchenin Sionistisen konferenssin osallistuja (25.8.1897) tunsi että Russellin uskonnolliset näkemykset olivat identtiset hänen näkemystensä kanssa.

      Miten nykyjehovat suhtautuvat näihin ajatuksiin? Onko liikkeen perustajan opetukset selitettävissa valon kirkastumisella

    • viehättävääelämää

      Tuomari Rutherford ei peitellyt yltäkylläistä kahden 6-sylinterisen Cadillacin kiidättämää johtajanrooliaan. Hän rakennutti Beth Sarimin, jossa asui Vartiotornin piikkiin. Hulppeaa elämää pahimmasta lamasta kärsivässä ameriikassa!

      https://www.youtube.com/watch?v=FYKCuXD0NYg

      Tämä loistohuvila oli seuran virallisen doktriinin mukaan rakennettu toteuttamaan raamatullisia ennustuksia, Beth Sarim kuitenkin myytiin tuomarin kuoltua. Tästäkään episodista ei juuri haluta puhua nykyjehovien keskuudessa, vaikka tarina on ihan salonkikelpoinen ja viatonkin - kaverien rahoilla saa aikaan yhtä ja toista!

      • Saprammatti

        Beth Sarimiin piti muuttaa Israelin haudasta nousevat patriarkat v. 1925.
        Rutherfordin kuoltua vartiotorniseura möi tämän patriarkkojen asunnon.

        Rutherford kirjoitti vielä omalla nimellään. nykyjohto häpeääpi kirjoituksiaan, eikä laita nimiään alle.


      • 16sylinteriäperpirssi

        Tuomari Joseph Franklin Rutherford ei tyytynyt mihinkään 6-sylinterisiin - jos sellaisia Cadiillaceja on ikinä ollutkaan - jehovajohtajan kahdessa lama-ajan mailien superhirmunielijöissä oli yhteensä 32 sylinteriä! Tunnelmankohotuskuvia autoista ja asunnoista sekä yleistä tietoa jehovista on enemmänkin sivulla:

        https://masonemerson.freeyellow.com/christianwitnessescom/id209.html

        Samassa yhteydessä on erittäin mielenkiintoisia - joskin tarkistusta kaipaavia - tekstejä monelta hengellisen elämänmuodon alueelta. Kriittinen silmä harjaantuu näitäkin tektejä lukiessa.


    • Näinsemeni5

      Vartiotorni-seura on painostanut ihmisiä ankarasti saadakseen jäsenensä kentälle töihin, joka on kiertelyä ovelta ovelle. Jotta puristettaisiin jäseniltä enemmän työpanosta, Seura määräsi että Jehovan todistajilla ei saisi olla lapsia. Tämä määräys annettiin Vartiotirni-lehdessä 1.11.1938 ja Herätkää-lehdessä 11.8.1974.

      Kristityistä Vartiotorni-seura sanoi: "Älä sekoita kristillisyyttä niin kutsuttuun 'Kristilliseen uskontoon'. Jälkimmäinen operoi Jumalan ja Kristuksen nimessä mutta on kokonaisuudessaan Kristusta ja hänen valtakuntaansa vastaan, mikä on ihmisrodun ainoa toivo. Uskonto jolla on nimi 'Kristillinen uskonto' on paholaisen keksimä raketti Kaikkivaltiaan Jumalan nimen häpäisemiseksi." ["Enemies", s. 146]

      Demokratiasta Vartiotorni-seura sanoo: "Demokratia on hallituksen kolmannen muodon kieroutunut muoto. Jumalan Pyhä Sana ei sano mitään demokratiasta. Jumala ei ole minkään muun okratian alkuunpanija kuin teokratian. Demokratian alkuperä on demoneissa." ["The New World", s. 69-70]

      Kieltolain aikaan WT:n presidenteillä oli ulkomaisten haarakonttoreiden (Kanadasta ja Euroopasta) salakuljettamaa hienoa skotlantilaista whiskiä. Vuonna 1938, Rutherford yritti saada useat kansalaisryhmät tukemaan Vartiotorni-seuraa ja sen tulevaa Seattlen konventiota. Vartiotorni-seura selkeästi rikkoo lakeja, tekee salamyhkäistä yhteistyötä poliittisen vallan kanssa sekä toimii salaisuuden verhon suojassa. Se on säilyttänyt kristittyihin vihamielisen asenteen.

      Vartiotorni-seuran ylimmän johdon pahanilkinen luonne on piilotettu tiukimman salaisuuden verhon suojiin, samalla kun rivijäsenet vapaaehtoisesti alistuvat heidän diktatuurinsa alle.

      Eräs Vartiotornin lähde sanoo: "Kenties kukaan ihminen ei ollut läheisempi Pastori Russellille kuin Hra. Rutherford." Tämä on yksinkertaisesti suuri valhe. Rutherford oli tehnyt itsestään sietämättömän siihen pisteeseen saakka että Russell karkoitti hänet päämajasta. Russell jopa maksoi hänelle siitä että sai hänet lähtemään. Rutherford oli hyvin herkkä. Hän oli nyreissään siitä miten Russell kohteli häntä. Russell astui hänen varpailleen useita kertoja. Eräässä tapauksessa, Rutherford kirjoitti valituksen Russellille siitä miten häntä kohdeltiin, ja Russell loukkasi hänen herkkiä tunteitaan. Russell julkaisi tämän valituksen Vartiotorni-lehdessä.

      Alexander Hugh Macmillan, toinen skotlantilaista verta oleva mies, oli vastuussa siitä että Rutherford liittyi Vartiotorni-seuraan. Ilmeisesti Rutherford, joka oli ahkera lukija, hankki kolme kirjaa Russellilta. Ollessaan sairaana kotona hän sattui selailemaan Russellin kirjoja. Joseph Rutherfordista oli tullut lakimies, ja tähän mennessä hän ei ollut osoittanut minkäänlaista kiinnostusta hengellisiä asioita kohtaan. Käytännössä hän ei tuntenut Raamattua lainkaan, eikä hän osallistunut jumalanpalveluksiin vaikka hänen vanhempansa olivat baptisteja. Mutta hän piti siitä miten Pastori Russell opetti.

      Ja hänen ystävänsä A.H. Macmillan jolla oli huomattava asema Vartiotorni-seurassa, kykeni saamaan Rutherfordin korkeaan asemaan tässä seurassa. Rutherfordista tuli WT:n lakimies ja hän puolusti useita kertoja Russellia oikeudessa. Vuoden 1907 jälkeen, Rutherford hoiti kaikki Vartiotorni-seuran lakiasiat.

      Rutherfordissa tapahtui huomattava muutos 1920-luvulla. Hän alkoi toimia meediona. Hän kirjoitti että pahat enkelit hyvittivät syntejään välittämällä Jumalan viestejä ihmisille. Koska hänen saamansa viestit ovat osoittautuneet vääriksi, johtopäätös on että ne olivat demonista alkuperää. WT kuvaili Rutherfordin kuolemaa seuraavin sanoin: "Veli Rutherfordin eteneminen suuremmille aktiivisuuden kentille, Jehovan armosta..."

      Rutherfordin kuolemasta liikkuu monenlaista tarinaa. Sanotaan että Rutherford, alkoholistina, ollessaan juovuksissa, kaatui portaissa Kalifornian asunnossaan. Virallinen tarina WT:n julkaisussa Let Your Name Be Sanctified (1961) kertoo Rutherfordin kuolinvuoteellaan ojentaneen manttelinsa kuten Elia teki Elisalle. WT:n julkaisu kuvaa tämän manttelin siirtyneen Elialta kolmesta miehestä koostuneeseen Elisaan. Ray Franzin, entisen hallituksen jäsenen mukaan, Rutherford käski näitä kolmea miestä toimimaan joukkueena. Nämä miehet olivat Nathan Knorr, Fred Franz ja Hayden Coveinton. Nämä WT:n johtajat kertoivat että Rutherford antoi ainoastaan suullisen tahdonilmaisun. Lakimies ja kirjailija jättää ainoastaan suullisen ilmaisun kun hän tiesi että hän on ollut sairas jo jonkin aikaa?? Varmasti! Nämä miehet ottivat Jehovan todistajien johdon haltuunsa, mutta kun heidän ryhmänsä hajosi, mentteli siirrettiin tietyille muille ihmisille hallituksessa jotka olivat myös myötätuntoisia maailmanhallitusta kohtaan.

    • jehovaklassikoita

      Tuore yhteenveto tältä päivältä 6.6. jehovien itse ilmaisemista vapaamuurariyhtyksistään: dokumentteja ja "värittyneempää" valistusta, nämä ovat aika yleisesti tiedossa maailmalla.

      https://www.youtube.com/channel/UCDBrln_PSljAl7f68k9NIug/videos

      Samalla voi nauttia eri aikojen jehovien pukeutumismuodista!

    • vaietaanmuurareistakin

      Kävi ilmi, että Vartiotornin vapaamuuraritaustasta ei ole mainittu sanallakaan kultin omalla nettisivulla. Kun kultin nettisivun sisäiseen hakuun laittaa englanniksi esim. freemason(ry) - ei osumia löydy. Esim. Yandex (venäläinen Google) tai ameriikkalainen Google antaa hakusanoilla jehovah witnesses and freemasonry alle sekunnissa 100.000 -240.000 osumaa!

      Onko tämä kultin oma (ainoa jehoville sallittu) tietokanava ihan sittenkään niin "luotettava" ja onko se todellisuudessa tosiaan suoraan jumalalta saatua tietoa? Ainakaan vapaamuurareista se ei halua kertoa sanaakaan. Onko tarkoitus pimittää tämäkin osa kultin epäilyksiä herättävää historiaa? Epäilykset ainakin tuplaantuvat joka kerta, kun ilmiselvistä kiusallisista jehovafaktoista vaietaan "virallisessa" tietokanavassa. Muistuttaako kultin tiedotus millään tavalla itäisen naapurimaamme "PRAVDA/TOTUUS" -lehden linjaa avoimuudessa, informatiivisuudessa sekä luotettavuudessa?

    • jehovienkuvat

      Johdatus Vartiotornikuvastoon. Onko unelmissasi pestautua Herätkää! -lehden kuvittajaksi tai oletko kiinnostunut raamatun ja paholaisen symboliikasta?

      Todellinen aarre on tässä. Tänään ladattu dokumentti "The Bible and The Occult Symbols of Satanism Documentary"

      https://www.youtube.com/watch?v=ai_JPM68OeA

      Jos et tunne Vartiotornin graafista ohjeistusta, katsottuasi tämä videon olet asiantuntija!

    • ei_kuvaa

      Tiedät varmaan, että Jehova on näkymätön, eikä hänestä voi ottaa kuvaa. Sensijaan hän näkee pilkkaajansa ilman kuvaakin.
      Sananlaskut15:3 "Jehovan silmät ovat joka paikassa, vartioimassa hyviä ja pahoja."
      Psalmit kuvaa niitä, jotka pilkkaavat häntä luku 10 jakeet 7: "Hänen suunsa on täynnä kirouksia ja petosta ja sortoa. Hänen kielensä alla on harmia ja vahingollisuutta." jae 13: " Miksi jumalaton on osoittanut epäkunnioitusta Jumalaa kohtaan? Hän on sanonut sydämessään: sinä et vaadi tilintekoa." 11:4: "Jehova on pyhässä temppelissään. Jehova, taivaassa on hänen valtaistuimensa. Hänen omat silmänsä katselevat, hänen omat säteilevät silmänsä tutkivat ihmisten poikia."

      • raamatussaeiolekuvia

        Vartiotornin palvomista hahmoista en tiedä muuta, kuin sen minkä lehdissä 1970-luvulla näin. Usein siellä oli kuvia kauhuissaan olevista, pakoon juoksevista aikuisista ihmisistä.

        Kolmiyhteinen Jumalamme sanoi luodessaan: tehkäämme ihminen, luokaamme se omaksi kuvaksemme. Ihminen olemukseltaan on kaikkivaltiaan Jumalan kuva, joten sinäkin, hyvä ystävä, heijastat Jeesuksessa luotua Jumalan kuvaa omalla tavallasi. Taivaan Isä antoi meille suvullisen lisääntymiskyvyn, joka on taannut miljardeittain erilaisia ihmisyksilöitä, Jumalan lapsia, kuten sinut ja minut. Mahdumme kumpikin niihin spekseihin, jotka luojamme on ihmiselleen määrännyt.

        Heistä jokainen on Jumalle yhtä rakas - myös jokainen jehova. Siksi emme saisi unohtaa kääntyä Jeesuksen puoleen ja rukoilla henkilökohtaista uudelleensyntymistä ylhäältä Jeesuksen nimessä, sillä ainoastaan hänen nimensä on meille luoduille annettu.

        Ihmisen taidoilla on rakennettu erilaisia kulttirakennelmia, kuten ameriikkalaiset jehovat, mormonit, newaget ja muut. Ne ottivat tekniikan mahollisuudet käyttöön syntyessään 1800-1900-luvulla mm. graafisen mainosvaikuttamisen keinot valjastettiin myymään uskonnolliselta kalskahtavaa oppihimmeliä. Se on nyt menettänyt jo tehonsa ja vanhoja Vartiotorneja selaamalla voi kokea jopa lievää säälintunnetta kuviin uskoneita jehovia kohtaan. Nyt yritetään videoilla ja piirretyillä animaatiofilmeillä, mutta nykyihminen on niin kyllästynyt kaiken ameriikkalaisen pakkomyynnin mainoskampanjoihin, että suosituimmat ja maksetuimmat ominaisuukset esim. mobiililaitteissa alkavat olla mainosblokkereita. Siihen rakoon ei kannata enää jehovienkaan yrittää tunkea.

        Raamattu hyllystä ja tv:t kiinni sekä tietsikat nukkumaan. Sana puhuu meille yhtä tuoreena nyt kuin aina tuhannet vuodet ennenkin. Hiljentykäämme Raamatun äärelle ja ottakaamme vastaan siunaus.


      • yksinarmostayksinuskosta

        Totta. Ei uskomiseen tarvita mitään kultteja tai järjestöjä. Jeesus tuli meille Vapahtajaksi, koska juuri sitä langennut ihminen joka päivä tarvitsee! Ei pidä stressata millään KENTTÄPALVELUSRAPORTEILLA ja hirveällä vakuuttelulla omasta ahkeruudestaan ja hyvyyydestään.

        Ef 2:

        8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
        9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

        Hyvillä teoilla emme pelastu, koska pelastus on LAHJA. Jumalan armosta olemme siis pelastetut uskon kautta, emme tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

        En muuten ole ikinä kuullut tätä yhdenkään jehovan suusta!


      • k18vartiotornikaste

        Jeesus sanoo Raamatussa edelleen kaikille meille, jokaiselle luoduillensa:

        Joh. 14:6
        - Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani!"

        Joh.3:3
        - Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa!"

        Joh.3:7
        - Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä!"

        Ei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä!

        Vartiotorniopetus puhuu taustavaikuttajiensa edun mukaan aina vain LAUMOISTA! Yksittäisen ihmisen uskonkokemus ei merkitse mitään. Jopa kasteessa vihkidytään JÄRJESTÖLLE - vannotaan uskollisuutta Vartiotornile! Siksi ei pidä mennä kasteelle missään tapauksessa ALAIKÄISENÄ eikä ennen kuin on tutustunut kultin historiaan ja tuntee sen lyhyet jäljet. Vartiotorni kokoaa rivijehova-armeijoita, niillä on kultin taustayhteisöille käyttöä.


    • Jaak2_18

      Yksin armosta, tuskin Jehova on sinulle koskaan puhunutkaan, kuten lopussa sanoit. Et malta olla pilkkaamatta häntä yhdessäkään kirjoituksessasi. Juuri hänen armoaan me tarvitsemmekin. Eikä Jeesuskaan varmaan mielisty tuollaiseen asenteeseen. On niin tyypillistä ajattelua, että armo vain riittää, sellaistahan iskostetaan uskontojen toimesta ahkerasti.
      Jaakobin kirjeessä puhutaan uskosta ja kehoitankin lukemaan Jaakobin 2. luvun. Emme tietenkään ansaise mitään omilla teoillamme, mutta osoitamme rakkautemme pyrkimällä tekemään hänen tahtonsa ja tottelemalla häntä. Siinä Jeesus antoi meille hyvän mallin.

      • jehovienjeesusoneri

        Jeesus on Jumala, meidän Vapahtajamme ja Pelastajamme. Jeesuksessa on luotu kaikki, mikä luotu on. Mitä ihmettä tarkoitat, että Jeesus olisi joku malli sinulle? Puhuko nyt Vartiotornin jeesuksesta, henkipoika luciferin veljestä, mikaelista? Se on jehovien omaa keksintöä eikä paasatessa eroa oikeasta Jeesuksesta foneettisesti. Jeesus on kaikkivaltias Jumala, ainoa pelastus, ainoa NIMI mikä meille on annettu. Vartiotorni puhuu täysin eri henkipoikien maailmasta.


    • Joh17

      Sanoiko Jeesus, että hän on kaikkivaltias Jumala. Ei koskaan. Jos luet Johanneksen evakeliumin, voit useassa kohdassa nähdä Jeesuksen omat sanat siitä, ettei hän sanonut olevansa Kaikkivaltias Jumala, eikä edes samanvertainen hänen kanssaan. Tutut sanat,jossa hän puhuu Isälleen on Joh. 17:3: "Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, AINOAN TOSI JUMALAN, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. " Koko tuo 17. luku vahvistaa hänen asennettaan.

    • yövahti

      Uskosta ja teoista puheenollen, Paavali sanoi Timoteukselle: "Tee kaikkesi osoittuaksesi Jumalalle hyväksytyksi, työmieheksi, jolla ei ole mitään hävettävää, joka käsittelee totuudensanaa oikein."(2. Tim. 2:17)
      2. Tim.4: 1 alkaen Paavali kehoitti edelleen: "Velvoitan sinua vakavasti Jumalan JA Kristuksen Jeesuksen ( huomaa sana ja Jumalan ja Jeesuksen välissä, Jeesus ei siis Jumala) edessä jae 2 saarnaa sanaa, pysy siinä hellittämättä suotuiseen aikaan, tukalaan aikaan, ojenna, nuhtele, kehota täysin pitkämielisesti ja kaikella opetustaidolla. 3. Sillä tulee olemaan ajanjakso, jolloin he eivät kestä terveellistä opetusta, vaan haalivat itselleen opettajia kutkuttamaan heidän korviaan ja he kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät sitä vastoin valheellisiin kertomuksiin." Luopumus tulikin apostolien jälkeen, Jumalan valta ainoana tosi Jumalana kyseenalaistettiin ja siihen sekoitettiin pakanuudesta mallia ottaen opetus kolmiyhteisestä Jumalasta . Mutta itse Kaikkivaltias Jumala jätettiin taka-alalle ja korostettiin Jeesusta Jumalana monissa uskonnoissa, kuten voidaan nähdä nykypäivänä. Siksi, kuten Jeesuskin, haluamme ahkerasti kertoa Jumalan ylimmyydestä ja sanomaa Jumalan valtakunnasta ihmiskunnan ainoana toivona.

      • jehovillaonomaraamattu

        Vapaamuurarivetoinen kultti näkee asiat omalla tavallaan. Pastori Russell perusti Vartiotorniseuran:

        Vapaamuurareille kerrotaan tietoa vapaamuurareiden "totuudesta" aina sen mukaan missä asteessa he ovat. Korkeimman asteen vapaamuurareille opetetaan, että alemmille asteille ei saa opettaa koko totuutta, vaan heille tulee antaa se vaikutelma että heille kerrotaan koko ajan totuutta vapaamuurariudesta ja sen opeista. 30 asteesta ylöspäin vapaamuurareille kerrotaan, että Lucifer on hyvä ja Adonai on paha. Adonai on hepreaksi yksi Raamatun Jumalan nimistä.

        Vapaamuurarit koittavat tuhota ja hävittää Raamatullisen uskon uskottelemalla, että he uskovat Raamatun Jumalaan, vaikka kieltävät uskon Raamatun Jumalaan ylemmillä asteilla ja palvovat ja palvelevat tietoisesti saatanaa. He jakavat Raamattua "pehmeänä laskuna totuuteen" liikkeeseen värvätyille alokkaille.

        Korkeimmilla asteilla vapaamuurarit vannovat verivalan etteivät paljasta vapaamuuraritoverien salaisuuksia, jotka voivat sisältää jopa murhan tai maanpetoksen salaamisen.

        Eksytyksestä voi vapautua ainoastaan kääntymällä Raamatun Jumalan, Jeesuksen Kristuksen puoleen:

        Suomalainen edesmennyt Pertti Jotuni, ylimpien asteiden ex-vapaamuurari ja tiedetoimittaja on paljastanut, että vapaamuurarien jumala on Lucifer. Samoin Jotuni on kertonut, että vapaamuurari järjestön opetuksista löytyy käsky: Jeesuksen nimi tuhottakoon.

        On aivan päivänselvää, että ex-vapaamuurareiden todistuksen valossa vapaamuurarius edustaa pimeyden henkivaltojen eksyttävää petosta.

        Raamattu opettaa Jumalasta, joka rakastaa ihmistä ja antaa Häneen uskoville voiman, jonka kautta ihminen kykenee kasvamaan rakkauden tekojen harjoittamisessa. Herran Jeesuksen kautta Jumala pelastaa ja armahtaa ihmisen. Raamatun Jumala antaa ihmisen sydämeen levon ja rauhan.

        Raamattu opettaa Herran Jeesuksen täyttäneen tekojen ja lain vaatimuksen. Herran Jeesuksen opetuslapsi ei kasva hengellisesti vaatimuksen paineen alla, vaan armosta käsin, sillä Herra Jeesus on täyttänyt lain vaatimuksen.

        Raamattu Jumalan sana opettaa todellisesta rakkaudesta ja totuudesta sekä tiestä, joka johtaa Jumalan luokse. Tämä tie Jumalan luokse avautuu uskon kautta Herraan Jeesukseen. Jos haluat kokea todellisen rakkauden ja löytää totuuden, niin vain Herra Jeesus voi täyttää sinun sydämesi Jumalan rakkaudella ja johdattaa sinut todelliseen totuuteen.

        Sinulla on vielä aikaa tunnustaa syntisi olet sitten jehova, vapaamuurari tai jokin muu ameriikkalaisiin harhakultteihin värvätty ja vastaanottaa pelastus uskomalla Herraan Jeesukseen. Anna siis Herran Jeesuksen pelastaa sinut, että saat syntisi anteeksi ja osallisuuden iankaikkiseen elämään.


      • yksinjeesusonjumala

        Jehovan todistajat uskovat, että kristus on saapunut näkymättömästi maailmaan 1914, ja alkanut hallita sieltä käsin kaikkea, mutta silti Jehovalaiset ottavat edelleen osaa omaan ehtoolliseen. Miksi he edelleen viettävät muisto ateriaa jos Jeesus on tullut takaisin.

        JT epä -johdonmukaisuus näkyy myös siinä, että he pitävät avioliiton symboolina sormuksia kuten kaikki muutkin, vaikka siitä ei puhuta mtään raamatussa. Myös pakanat pitävät sormuksia, miksi JT pitävät pakanallisia tapoja, kuten he itse niin monesti väittävät kaikesta.

        Nykyään JT ovat taas muttamassa oppiaan. Voideltuja voi ollakkin vielä uusia, kun se takavuosina oli jo lukkoon lyöty asia, ettei uusia ole.
        Kaikessa hijaisuudessa he ovat päästäneet jopa nuoria muistoaterialle (ehtoollinen) sillä heidän alkuperäiset 1800-1900-luvun voidellut ovat jo katoavaa väkeä ja maailmanloppu ei ole vielä tullut, niin toki he tarvitsevat sitten uusia jotta oppi pysyisi elossa edelleen.

        Huvittaa vaan tollanen höpöttely, itse ovat keksineet itselleen mokomia oppeja jota joutuvat sitten kokoajan muuttelemaan.

        1.Kor.11:26.
        Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.

        Eikä hän ole sitten tullutkaan jehoville? vai mistä oikein on kyse tässä?
        Mistä on edes peräisin tällaiset arvailut Herramme takaisin tulemisesta?
        Raamatussa ei sellaisia päivämääriä ole. Siis OIKEASSA Raamatussa,

        Vartiotornilla on OMA väärennetty raamattu:

        Joh.17.3.
        Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi. (UM)

        Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala. (KR.38)

        Uuden maailman käännökseesä (UM) korostetaan tuntemuksen hankkimista. eli tekojen kautta pelastumista.

        Oikea Pyhä Raamattu sanoo:

        Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Ef.2:8.

        Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla. Apt.4:12.

        JT oppi tähtää ihmisten ja kirkkojen virheiden etsimiseen, kuten saatanakin tekee joka syyttää, ihmisiä heidän virheistään. JT on samanlainen asenne, he markkinoivat oppiaan salaliittoteorioilla ja muiden kristillisten kirkkojen virheillä. Kuten ristiretket ja sodat. Mitä tekemistä näillä on Jeesuksen kanssa?


    • Jopiaislesty

      Joh17 7.6.2017 22:12

      "Sanoiko Jeesus, että hän on kaikkivaltias Jumala. Ei koskaan. "

      -Vaikka vafrtiotorni laittaa lahkolaiset leuhkimaan vartiotornisuudellaan, ei Jeesus -esimerkkisi ole suinkaan moitittavaa käytöstä, vaan päinvastoin noudatettava esimerkki.

      Joh. 1:1 " Sana oli Jumala" on yksi esimerkki Raamatun tavasta ilmoittaa Jeesusken jumaluus.


      " Joh. 17:3: "Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, AINOAN TOSI JUMALAN, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. " Koko tuo 17. luku vahvistaa hänen asennettaan. "

      - Jeesus puhui orjan osan ottaneena, (jae on lahkon tabuja) 17:3 varoittaa epäjumalistakin.

      -Vartiotorni laittaa todistajat hyökkäämään Jeesuksen jumaluutta vastaan vartiotornin kaupittelemiseksi, sillä siinä on Jeesuksesta tehty enkeli, Mikael, ja vartiotorni tietää, että ihmiset kysyvät Raamatun sisältöä, se ei hyväksy enkeliä, Mikaelia Jeesukseksi.


      Kol. 1:19. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
      ja 20. ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.

      • viimeinensammuttaavalot

        On tietenkin hyvä, että ollaan tietoisia jehovien eksytystoiminnasta ja omasta raamatunkäännöksestä sekä perusteettomista väitteistään.

        Koska meillä on löyhä uskonnonvapauslaki, kaikkea soopaa, jopa ameriikkalaista! - saa kaupitella varsinkin Suomessa. Tuskin jehovat yrittävät muuttaa kulttihallintonsa käsityksiä, joita käännellään ja väännellään muutenkin jatkuvasti.

        Jehovia ei tarvita. Heille ei ole mitään käyttöä enää edes ameriikassa, jolloin 1800- ja 1900-lukujen rivijehova-armeijat olivat vielä tärkeä tiedonkeruuporukka USA:n valtaeliitille. On yhdentekevää, mitä joku jehova tekee (kenttäpalvelusraportit) kun ihmisten ostokäyttäytyminen on jokaisen luottokorttiyhtiön tiedossa yhden kaljapullon tarkkuudella.

        Jehovat lahoavat sisältäpäin. Porukka vanhenee ja nuoriso sekä lapset ovat syntyneet netin aikakaudella, Mikään kiusallinen opinkäänne ei pysy jehovalapsilta enää salassa, kun heillä on nettiyhteydet taskussaan.

        Venäjälle riitti jehovapelleily. Nyt Suomessa hyysätään hallinnon käskystä ja rivijehovien kustannuksella näitä "vainottuja" venäläisveljiä. Lähettäkää mojova lasku majoitus- ja täyshoitopalveluista ameriikan pääkonttoriin. Konventti ei ruoka-apua eikä rahaa tai lainopillisia neuvoja kultin pulaan joutuneille tarjoa.

        Tällaisten ameriikkalaisten huijarikulttien aika on ohi. Jäljellä olevat kannattajat joutuvat kärsimään puutteesta, epävarmuudesta ja toiminnan alasajosta. Salit myydään, betelit suljetaan ja kirjapainokoneet on jo myytykin romuksi. Kysykää johtajiltanne, mihin seuraa ollaan viemässä. Esimakua hallinnon suhtautumisesta itseaiheutettuihin inhimillisiin kärsimyksiin venäjällä saadaan Helsingin kesäkonventissa.


    • epäloogisuutta

      >>>mutta silti Jehovalaiset ottavat edelleen osaa omaan ehtoolliseen. Miksi he edelleen viettävät muisto ateriaa jos Jeesus on tullut takaisin.<<<

      Nyt tuli paha probleema todistajille, tuota onkin VAIKEA selittää mitenkään päin :)

    • vwv

      Otappa itse selvää, kukaan ei lähde samojen asioiden jauhamiseen. On kuin kissa jahtaisi omaa häntäänsä. Hyödytöntä. Huomenna alkaa konventti!
      "Katso! Kuinka kuinka hyvää, ja kuinka miellyttävää onkaan, kun veljekset asuvat yhdessä ykseydessä! Se on kuin pään päällä oleva hyvä öljy, joka valuu parralle, Aaronin parralle, joka valuu hänen vaatteittensa kaulukselle. Se on kuin Hermonin kaste, joka laskeutuu Siionin vuorille. Sillä sinne Jehova on käskenyt siunauksen , elämän , ajan hämärään asti." ( Ps 133)
      " Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: Menkäämme Jehovan huoneeseen."

      • vastausta-odottava

        Osaatko sinä jt selittää tuon miksi Jehovan todistajat ottavat edelleen osaa omaan ehtoolliseen. Miksi he edelleen viettävät muistonviettoa jos Jeesus on jo tullut takaisin?

        Odotan Ihan yksinkertaista selkeää vastausta ja mieluiten raamattua käyttämällä.


      • osaakokukaanselittää

        "Otappa itse selvää, kukaan ei lähde samojen asioiden jauhamiseen."

        - Tätä ei tietääkseni ole ennen kysytty.

        Vastaa siis miksi jehovat ottavat edelleen osaa omaan ehtoolliseen.

        Miksi jehovat edelleen viettävät muisto ateriaa jos Jeesus on tullut takaisin?


      • väärääopetusta

        ei ne usko jeesukseen.


    • vwv

      Sanoilla läsnäolo ja tuleminen on ero. Psalmit 110: 1,2:ssa David sanoo ennustuksen: "Jehova lausuu minun Herralleni (Jeesus): Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen vihollisesi sinun jalkojesi alustaksi. Jehova lähettää Siionista sinun voimasi sauvan sanoen: "Käy alistamaan vihollistesi keskellä." "Hallitse vihollistesi keskellä." Kirkkoraamattu.
      Myös vertailu Nooan päiviin Matt 24:37-39 osoittaa, että läsnäolo, parousia kestäisi vuosia. Nooa rakensi ja saarnasi vuosia, ennenkuin vedenpaisumus tuli välinpitämättömän kansan keskuudessa. Meneillään on siis Raamatun mukaan Jeesuksen näkymätön läsnäolo, jonka merkkejä opetuslapsetkin kysyivät aikoinaan. (Matt. 24:3)
      Läsnäolon aikana eläisi vielä niitä, jotka kuuluvat Jeesuksen hallitsijatovereihin, ja he ottavat osaa vertauskuviin. Sitten kun heitä ei enää ole maan päällä Jeesuksen kuoleman muistojuhlaa ei enää vietetä.

      • ymmällä

        Olipa omituinen vastaus ja täysin tuulesta temmattu eikä tuohon löydy suoraa raamatullista perustetta. Hallitsijatoverit "vielä" ottavat osaa vertauskuviin? mutta kun niitä hallitsijatovereista putkahtelee lisää ja lisää. Senhän piti jo päättyä 1914 vuoden nähneisiin jotka ovat jo lähes jokainen kuollut, mutta ai niin tässähän tehtiin venytystä lisäämällä tuplasukupolvi. Joten tuo vastauksesi palaa takas siihen 1914 sukupolveeen joka on niin hataralla pohjalla, että ettehän te sitä kehtaa enää käyttää . . vai kehtaatteko?


      • ymmällä

        "Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee."

        Tämä ylläoleva kirjoitus on oikea kirjoitus oikeassa muuntelemattomassa raamatussa.


        Sinun vastauksesi:
        >>>Läsnäolon aikana eläisi vielä niitä, jotka kuuluvat Jeesuksen hallitsijatovereihin, ja he ottavat osaa vertauskuviin.>>
        Ei tuollaista ole raamatussa vaan siellä sanotaan yksinkertaisesti, että "te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti KUN HÄN TULEE." Miksi annatte ymmärtää, että se tarkoittaa muka sitä, että sitten vasta kun hän tulee toisen kerran ja oikein KUNNOLLA hallitsemaan? Eli tuon mukaann saa käsityksen, että muistonviettoa vietetään siksi kun Jeesus olisi jokseenkin vielä kuollut, mutta jokseenkin jo palanut, mutta ei vain vielä hallitse kunnolla.

        Ja Jeesuksen paluunhan sanotana olevan NÄKYVÄ, miksi olette muuttaneet sen näkymättömäksi?


    • vwv

      väärääopetustanimim.: väärä väite.

      • kuollutvaieläväkuningas

        Jeesuksen nykyinen näkymätön läsnäolo (parousia) on jehovien höpötystä ei Raamatullinen opetus.

        Koska maailmanloppua ei ole kuulunut, jehovien jatkuvasti väärin ennustamat paluut on selitetty Jeesuksen "näkymättömiksi" paluiksi!

        Raamatun mukaan Vapahtaja tulee niin, että valo leimahtaa idästä länteen - ei vaivihkaa hissuttelemalla johonkin jehovien omaan piilopaikkaan. Vartiotornin jeesus on tullut takaisin jehovien mukaan mm. vuosina 1879 tai 1914. Tämä tarina on tosi. Niinkuin vwv jehovien jokaisen väitteen paikkansapitävyyden kiteytti:

        väärääopetustanimim.: väärä väite.

        Älkää uskoko harhoihin. Valheella on lyhyet jäljet.

        Vastatkaa kysymykseen, miksi jehovat viettävät Jeesuksen kuoleman muistojuhlaa, jos hän kerran hallitsee kuninkaana vuodesta 1874 ja 1914?

        Selitetäänkö jehovien sekoilut kuolleella vai elävällä kuninkaalla?


      • voisikojokuselventää

        jehovien taivas piti olla täynnä jo 76 vuotta sitten! Nyt voideltuja osallistuu jehovien jeesuksen kuoleman muistonviettoon jo 15.000-20.000 joka vuosi. Kuuoleman muiston kunniaksi yhä yhä iseampi rivijehova nauttii viinin ja leivän! Myös 2000-luvun lapset. Bäiden muistonviettoon oikeutettujen "voidletujen" piti siis aiemmin olla kuolleita jo viimeistään 1914 syntyneiden heitettyä lusikan nurkkaan. Ja kuollut näkymätön kuningas (jonka kuoleman muistoa jehovat viettää) johtaa jehovia! Pala 1900-luvun jehovatotuutta vielä lopuksi: Jehova on Vartiotornilehden päätoimittaja, joka asuu Alcyon-tähdellä! Näiden väitteiden äärellä hiljennymme kulttihallinnon konventtivetoomukseen: ÄLÄ LUOVUTA!


      • tervetuloakonventtiin

        Näillä valheilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Toivoton klikki on päättänyt mustamaalata Jumalan Järjestöä. Se on turhaa. Yksikään Jehovan Palvelija ei käy täällä. Totuudet ovat jokaisen luettavissa Raamatusta. MItään opillisia erimielisyyksiä ei Jehovan Todistajilla ole. He tuntevat sydämissään syvän rauhan ja varmuuden jatkuvuudesta nykyisestä hengellisestä paratiisista seurakunnassaan aina maanpäälliseen, ikuiseen paratiisielämään asti. Olet tervetullut konventteihimme kuulemaan totuuden. Tällaisen roskapalstan lukeminen on tietenkin täysin vapaaehtoista, mutta Jehovan kansa katsoo tulevaisuuteen. Siksi mieleen ei ole tullut ennenkään luovuttaa. Se ei ole uskollisen todistajan ajatuksissa myöskään tulevaisuudessa.


    • Selkeysjarehtiys

      vwv 8.6.2017 14:16

      "Sanoilla läsnäolo ja tuleminen on ero"
      -Niin minustakin.

      " Psalmit 110: 1,2"
      -Se on Kuninkaan kruunajaispsalmi, Daavidin psalmi

      "Myös vertailu Nooan päiviin Matt 24:37-39 osoittaa, että läsnäolo, parousia kestäisi vuosia"
      -Vertaus koskee ihmisten tapoja, " ihmiset söivät ja joivat" ... " Kukaan ei aavistanut mitään".

      "Meneillään on siis Raamatun mukaan Jeesuksen näkymätön läsnäolo, jonka merkkejä opetuslapsetkin kysyivät aikoinaan. (Matt. 24:3)"
      -Matt 24:3 Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?
      ja Jeesuksen vastaus, Matt. 24:29: " aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. 24:30 Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan."

      1 Kor. 11:25 "Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."26 Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee."

      -Tuo sana, verbi tulla, on siis Matt. 24:30:ssa kuin myös muistoksi ottamisen sanoissa 1 Kor. 11:26.

      "Läsnäolon aikana eläisi vielä niitä, jotka kuuluvat Jeesuksen hallitsijatovereihin, ja he ottavat osaa vertauskuviin. Sitten kun heitä ei enää ole maan päällä Jeesuksen kuoleman muistojuhlaa ei enää vietetä."
      -vartiotorniteologiaa, käsiteltävä erillään Raamatusta. (ei ymmärretä lahkossakaan, se kuuluukin ja sille riittää, että se osataan toistaa)

    • jeesuksenseuraaja

      No entäs sitten tämä: Jehovan todistajat uskovat, että Jeesus on kuollut vain tiettyjen puolesta ei kaikkien kuten raamattu sanoo, ja siksi ovat kääntäneet kohdan kaikkien, kohdaksi kaikenlaisten, jotta he osaavat tarpeen tullen ympäripyöreästi välttää sekä vääränlaisen käännöstavan, että selittää seurakuntalaisilleen sen, että kristus ei ole kuollut kaikien puolesta vaan kaikenlaisten puolesta.

      1.Tim.4:10.
      Sillä sitä varten me työskentelemme kovasti ja ponnistelemme, koska olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikenlaisten ihmisten Pelastaja, varsinkin uskollisten. UM.

      Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien. KR.92.

      Käännös tavalla halutaan jälleen korostaa termiä uskollinen uskovan sijaan.
      Koska he eivät mielellään korosta uskoa, vaan tekoja ja ansioita.
      Kaikenlaiset ovat terminä myös helpompi, sillä olisihan se eriskummalllista,
      että kaikki kuuluisivat lunastuksen piiriin, vaikka eivät kuulu jehovalaisiin.

      Luulen, että tämä Vartiotorni on väärä profeetta joka on perustettu vain eksyttämään ihmisiä, omalla jumalalla joka kieltää lopulta Kristuksen työn, vetoamalla omaansa. Järjestö joka ottaa Kristuksen paikan pelastavana arkkina.

      Mitä röyhkeyttä sanon minä.

      JT eivät ole käyneet minkäänlaista teologista keskustelua seurakunnassaa opeistaan, vaan ne on vaihdettu ja päätetty pienen porukan toimesta.
      Mikä on tälläinen lahko joka ei anna jäsenensä edes lukea muiden kristittyjen kirjallisuutta? Mitä he pelkäävät? Onko todella pelastus kiinni ymmärryksestä,
      eikö Jeesus sanonut Minä olen tie totuus ja elämä. Miksi rakentaa muuria ja esteitä ja "jos" sanoja pelastuksen eteen.

      Jos tavallinen ihminen ei saa mitään selitystä avoimiin kysymyksiin, on parempi kuulua kristinuskoa tunnustaviin seurakuntiin.

    • vwv

      Selostamasi asiat tapahtuvat, kun Harmagedon alkaa. Meitä autetaan ymmärtämään Raamatun opetuksia. Jesaja 65:13: "Sentähden Suvereeni Herra Jehova on sanonut näin: "Katso! Minun palvelijani saavat syödä, mutta te olette nälissänne. Katso! Minun palvelijani saavat juoda, mutta te olette janoissanne. Katso! Minun palvelijani iloitsevat, mutta te kärsitte häpeää."Se hengellisen ravinnon määrää, jota saamme ei voi verratakkaan uskontojen muotomenoihin ja Raamattua vähättelevään opetuksiin.
      Kun puhdas palvonta ennallistettiin vuosisadan alussa, niin miljoonat ihmiset ovat saaneet tietoa elintärkeistä totuuksista Raamattujen, raamatullisen kirjallisuuden ja konventtien välityksellä.
      Jehova on antanut opastusta tärkeimmästä elämän mahdollistavasta lahjastaan, Jeesuksen varaamista lunnaista, jonka välityksellä kaikki ne, jotka todella rakastavat ja pelkäävät Jumalaa, voivat saada puhtaan aseman Jehovan edessä ja toivon elää ikuisesti. Saamme jatkuvasti edistyvää ja kirkastuvaa valoa myös tulevista tapahtumista. Niinpä Jehovan kansa on läpi näiden viimeisten päivien nauttinut hengellisistä pidoista, kun taas maailma on kärsinyt hengellistä nälkää.
      Tällainen hengellinen pitopöytä on jälleen varattu kesän konventeissa.

      • jehovatennusteleeliikaa

        Luulin, että konventit olisivat hieman niukempia - ei ruokaa - ei lepolavitsoja - ei elävää ohjelmaa - ei edes vesilaseja - omaan pulloon saa jäähallin kraanasta ilmaiseksi kuitenkin vettä. No nythän onkin vissiin puhe siitä miksi rivijehova-armeijat olivat joskus tärkeitä USA:n valtaeliitille.

        Harmagedon on jehovien jutuissa ennustettu jumalan nimessä tulevaksi aina 1870-luvulta koko ajan Vartiotornin perustamisesta asti. Muutaman vuoden välein on maailmanlopun aika ennustettu, esim. vaikka "varhain syksylla 1975", vaan toteutumatta ovat kaikki jehovien tyhjät ennustelut. Raamattu takaa ihan oman sijoituspaikan väärille profeetoille ja osoite on sama, mihin itse saatana saatetaan lämpimiä eläkepäiviään viettämään.

        Yksi jehovien keskeisimmistä Harmagedoneista ennustettiin vuodelle 1914. Jehovat opettivat, miten sopivaa jumalan olisi toimia:

        http://johanneksenpoika.fi/CoC_9.pdf

        Jumala on ollut jehovien kanssa eri mieltä. Ei Raamatun Jumala lähde mukaan jehovien maailmanloppusuunnitelmiin ja Harmagedonia ei jehovien ennustuksien epäonnistuttua useista yrityksistä huolimatta ole kuulunut.

        Eiko sitten vilkas mielikuvitus ole Jumalan lahja - on. Mielikuvituksen tuotteita ei saa kuitenkaan opettaa Raamatun totuutena hyväuskoisille ihmisille edes oman kultin jumalan nimessa. Sitä kutsutaan vääräksi profetoinniksi!

        Älkää pelätkö, rakkaat jehovat. Lähtekää joukolla ulos jehovista! Kääntykää Vapahtajan puoleen. Unohtakaa Vartiotorvi. Niin kaikki muutkin 300 suomalaisjehovaa viime vuonnakin tekivät!


      • rahanjaajanhaaskaamista

        Minä ainakin jättäisin jehovat ja kääntyisin Jeesuksen puoleen. Huomaisin ison eron. Huoli vanhentuneen kultin terminaalivaiheesta saa jäädä kulttihallinnon hoidettavaksi. Mitä siitä, jos on uskonut Vartiotornin valheisiin? Taivaan Isä on nähnyt jokaisen luotunsa elämän ja ei jehovat ole sen enempää harhassa kuin muutkaan.

        Muutos on mahdollinen ja Taivaan Isä antaa pahimmatkin harharetket anteeksi.


    • vwv

      Jeesus kääntyi itse Jehovan puoleen jatkuvasti elämänsä aikana maan päällä. Vielä viimeisillä hetkillään ennen kuolemaansa hän kääntyi hänen puoleensa,kuten voit lukea Matt. 27:stä luvusta erityisesti jakeesta 45 eteenpäin. Meillä on sekä Jehova, että Jeesus, jotka toimivat aktiivisesti opetuksen antamisessa kanavansa välityksellä. Ei minkään yksityisen ihmisen välityksellä. Jumalalla on aina järjestöitynyt kansa, Israel aikanaan, sitten kristillinen seurakunta ja nykyäänkin hän toimii sen kanavan välityksellä, josta Jeesus kertoi Matt. 24:45. Ei mitään opetusten sekamelskaa, vaan yhtenäinen opetus kaikkialla maailmassa.
      Tarkoitin hengellistä ruokapöytää, ajattelit kai kirjaimellista ruokaa. Omat eväät on toimineet hyvin. Ei sinne pääasiassa mennä ruokaa syömään, joka vei suuren osan monien ystävien ajasta. Keskitytään opetuksen kuuntelemiseen. Tuntuu jotenkin hassulta, että muistelet kuitenkin vielä konventin ruokailuaikoja. Ja muutenkin näyttää siltä, että ajatuksesi pyörii todistajissa koko ajan.
      Kaltaisesi tarinointi ei tee vaikutusta todistajiin, jos sitä ajattelet, teet turhaa työtä.

      • ulosjehovista

        Tämä ketju on nyt lopetettava alkuunsa! Pelkkää vääristelyä Jumalan Järjestöstä! Ei ole mitään väärää opetusta, on vain olemassa valo, joka kirkastuu aina sydänpäivään asti! Kuten oheinen videokin todistaa, Jehovan todistajat pysyvät uskollisena yhtenäiselle opetukselle!

        https://www.youtube.com/watch?v=DHjNq4qoPrQ

        Moniko heistä on mukana?


      • hejättivätkultin

    • Karssu-23

      Jehovat, vapaamuurarit ja sionistit ovat "samaa maata".
      Sionistit ovat opettaneet jehoville ja vapaamuurareille kaikki kierot temput, joilla ihmisiä orjuutetaan ja rahavaroja varastetaan.

      Vapaamuurarit ovat vallanneet suomalaiset suuryritykset ja vähän pienemmätkin yritykset. Siitä ei hyvä seuraa. Veljilleen hoitelevat hyvät hommat ja Suomen talous kusee.

      Esimies alais suhteeseen on olemassa vanhoja ongelmakeskeisiä ratkaisukeinoja, jota käsitellään seuraavaksi..

      Eräs vapari-teppu on vauva-temppu. Manipuloidaan vapaamuurari-loosin jäsenien avulla kuvitellun vihollisen vaimo/tyttöystävä tulemaan raskaaksi, jolloin vihollisesi joutuu vaikeuksiin kotonaan. Mikäli tuo tyttöystävä on lähes 40-vuotias niin hän voi jopa saada rintasyövän ja kuolla tuohon sairauteen. Erittäin käytännöllinen temppu. Tällaisia suomalaiset suur-yritysten vaparit tekevät. Menestys on taattu.

      Toinen vapari-temppu on erotemppu. Manipuloi kohteen/vihollisen tyttöystävää tai vaimoa. Hän voi alkaa esim pihtaamaan seksissä tai sättimään vihollistasi tai muuten olemaan huonolla tuulella. Saat vihollisen eroamaan ja olet taas voittaja. Voittajan on helppo hymyillä, eikö.

      Kolmas vapari-temppu on rahat pois temppu. Tämän voi suorittaa monella tavalla.
      1. Jos vihollisesi ystävystyy ja menee naimisiin väärän naisen kanssa, niin manipuloin naista, jotta hän kiristää viholliseltasi 20 000euroa. Sen jälkeen aiheuta heidän välilleen avioero.
      2. Jos vihollisesi eroaa, niin vapaamuurariveljesi avulla rosvotkaa eronneelta naiselta 20 000 euroa. Tämä summa on voimassa viimeisten kymmenen vuoden aikana.

      Neljäs temppu on sunzi-binfa temppu (sotataidon opas). Selvitä mitä kuvittelemasi vihollisesi rakastaa ja varasta se, niin vihollisesi kuuntelee sinua. Varasta tyttöystävä/vaimo/poika/etenemismahdollisuus uralla/palkankorotus mitä ikinä voit keksiä. Jos et ole varma, niin kokeile vaikka noita kaikkia. Menestyksesi on taattu ja voit "elvistellä" saamillasi reaktioilla vapaamuurariloosissa.

      Noi temput selviävät kohteelle vasta vuosien kuluttua.

      Eli jos....
      Jos esimiehesi on voimakkaasti narsistinen ja lisäksi vapaamuurari, niin juokse helvetin kiireesti pois hänen vaikutuspiiristään. Älä jää käsittelemään tunteitasi.

      Jos esimiehesi tai hänen "oikea-käsi" sanoo töitä aloittaessasi parin viikon jälkeen, että "ei ole olemassa salaliittoteorioita", niin se tarkoittaa, että hän on vapaamuurari.

    • jahvetti-2

      Jos on noin tilanne, niin kannattaa mennä komennukselle ulkomaille töihin

      • ulosUSAlaisistakulteista

        Nyt ihan oikeasti tällainen hölynpöly saa loppua! Jehovan todistajat ovat asiansa hoitavia, tunnollisia hyviä veronmaksajia! Joku ilkeämielinen on kehitellyt salaliittoteorian jostakin vapaamuurareista - jokainen Jehovan todistaja tietää, ettei mitään sellaisia yhteyksiä ole. JW.ORG -sivusto todistaa tämänkin tosiasian. Siellä ei ole tietoa mistään salaisista sidosryhmistä!

        Ohessa jehovien eduskunta hiillostaa nuorta "luopioiden" myrkyttämää ihmistä: USKOMATONTA!

        https://www.youtube.com/watch?v=IVReGjynPSE

        Äänitys on tehty salaa jehovain oikeuskomiteassa. Tämä puolen tunnin äänite antaa käsitykset siitä miten kulttihallinto pakottaa suomalaisia kannattajiaan jahtaamaan toisiaan. Äänitteitä tästä oikeuskomitean istunnosta löytyy täydellinen sarja loppupäätelmineen täältä:

        https://www.youtube.com/channel/UCAw_3wTsXHlawQLw5SuNqrA

        On parasta pysyä kaukana jehovien touhuista. Mikäli olet seonnut Vaetiotornisekoiluun, lähde pois. Kylmästi. Taivaan Isä antaa anteeksi pahimmatkin harharetket. Vaetiotornin takana olevat voimat eivät välitä sinusta tippaakaan. Kulttihallinnon "huolenpito" rikollisuuteen ajamista kannattajistaan venäjällä kertoo kutista kaiken.


      • ristivetoa

        Vartiotornin ennustukset ovat menneet aina pieleen. Uusia mojovia enne-elokuvia nähdään taas tänään konventissa. Tässä on eräs maailmanlopun "varma" ennustus kuukauden tarkkuudella. Sitä rummutettiin vuosikausia kehottamalla jehovia olemaan tekemättä lapsia ennen Harmagedonia, myymään talonsa ja autonsa sekä keskeyttämään opinnot.

        https://www.youtube.com/watch?v=it5GOpH1QVE

        Tänään tuosta väärästä ennustuksesta on kulunut jo 42 vuotta - koulunsa kesken jättäneet lapset ovat vanhuusisässä ja kaunistelevat tänään näitä 1975 vuoden toteutumattomia ennustuksia selitysvideoin jehovien konventissa.

        http://jwsurvey.org/conventions/watchtower-whitewashes-failed-1975-prophecy-2017-convention-video

        Kulttijohto sysäsi tässäkin tapauksessa epäonnistuneen profetointinsa markkinoinnin seuraukset liian innokkaiden rivijehovien turhiksi odotuksiksi!

        Konventissa näitä "hötkyilijöitä" osoitetaan jälleen sormella. Mihin jehovissa sitten pitää uskoa, ellei kulttihallintoon?


      • konventissakäynyt

        Kaiken muun jenkkihypetyksen ja valehtelun voi amerikkalaisena maan tapana vielä jotenkin ymmärtää, mutta miksi suomalaiset uhraavat aikaansa jehovamaisten kulttien aseman parantamiseksi? Eikö meillä olisi paremppia kanavia lahjoittaa maailman kärsiville esim. Somalimaalaisille, tai kotimaan vähäosaisille, esim. asunnottomille. Itseänsä täyteen pumpatut jehovat eivät itsekään tiedä miksi he omaa kulttiaan kannattavat. Kai siinä on jokin kumma kettumaisuus taustalla, kun voi kytätä toisen yhtä ahdistuneen elämää ja seurata, miten muut esittävät rooolinsa, vaikkei yhtään huvittaisi.

        Tällaiset kultit ovat nykyisin täysin turhia jäänteitä jostakin 1900-luvun ameriikasta, jossa nousukasmainen, sivistymätön massa laitettiin kumartamaan oikein kunnolla venkoilevaa kulttihallintoaan. En usko, että suomessa kukaan jehovista on ikinä uskonut kultin menestykseen tai oppeihin. Suomalaiset ovat kristikansaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Kulttijohdon kyttäyskampanjat toisia jehovia vastaan ovat sairasta ja seniiliä touhua.

        https://yle.fi/uutiset/3-7897171

        Kevyesti ulos näistä riennoista ja oma elämä taas vauhtiin!


    • entinenkulttilainen

      Taas on se aika, jolloin kulttijohdon teettämiltä halpisvideoilta katsellaan jäähalleissa, miten onnellisia me ollaan! Meillä on hyvät vaatteet päällä ja kunnon eväät mukana, lapset ovat suittuja ja hymy kasvoilla on ameriikalaisen mainosalan normin mukainen. Pahalta haisevaa alkoholistia tai asunnotonta ihmistä ei ameriikkalaiskultti lähelleen päästä!

      Omia eväitä mussutettaessa voi sitten uskotella itselleen ja toisilleen miten hyvä kulttihallinto on anteliaisuudessaan, kun on vuokrannut hallin, johon ei sada. Tosin vuokraraha on tullut eväiden purijoilta. Ennen oli jehovissakin toisin.

      Mitä pelkät videot kertovat? Onko kulttia kuunneltava? Moniko menee kasteelle omasta tahdostaan? Olisiko parempi unohtaa koko jehovameininki ja alkaa elää omaa elämäänsä, niin kuin esim. viime vuonnakin yli 300 suomalaisjehovaa kultin jätti lopullisesti.

      Tyytyväisiä vapauteensa ovat maailmanlaajuisesti. Vartiotorni on vanhojen, kelkasta pudonneiden ameriikkalaisten vanhojen äijien hallinnoima terminaalivaiheessa oleva kirjankustannusfirma, jonka tuotteet eivät mene missään päin enää kaupaksi.

      Nyt kultin alasajoon tarvitaan rahaa. Kultin sopimukset, oikeudenkäynnit, uhreille maksettavat korvaukset, venäläisten siisti "unohtaminen" oman onnensa varaan maksaa, kaiken inhimillisen toiminnan korvaaminen tusinavideoilla, joita soitatetaan dubattuina ympäri maailmaa. Vanhat sedät voivat tykätä niistä, mutta jehovavideoiden teho miljardien YouTube- ym. videoiden markkinapuristuksessa on olematon. iPadit eivät "sykähdytä" ne enemmän ärsyttävät miljoonien näyttöjen maanpäällisten ostosparatiisien tavoin.

      Raamatun sanoma avautuu tietokoneella parhaiten näin: Avaa tietokoneesi ruudulle oikea Raamattu ja toiseen ikkunaan samalle näytölle samanaikaisesti jehovien UM-versio.

      Hyviä suomenkielisiä hakusanaraamattuja on useita, tässä kaksi suomalaista:

      http://isokirja.net/index.fcgi?kaannos=vanha,uusi,biblia&kirja=job&luku=1&jae=

      sekä

      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible

      Niihin voi avata helposti yhden-kolme eri kristikunnan Raamatun käännöstä rinnakkain. Vaikka suomenkieliset KR92, KE33/38 ja Biblia 1776.

      Samaan ruutuun avataan vielä omaan ikkunaan UM.

      Nyt voi alkaa helposti verrata esim. jehovien Johanneksen evankeliumin tarkoitushakuisuutta - UM-jehovakäännöksen jeesus on alennettu puolijumalaksi jo ENSIMMÄISESTÄ JAKEESTA LÄHTIEN! Vapahtajan nimi on halveksivasti kirjoitettu pienellä kirjaimella!

      Muu osa tekstistä on usein hämäyksen takia jätetty muistuttamaan kristikunnan Raamatun tekstiä. Jehovien huijaus tulee näin parhaiten esiin.

      Suomessa kulttiin kiikkiin saatu uusi jehova on lähes tuntematon, niitä kastetaan vain jehovien omista lapsista, ja niistäkään enää vain erittäin harvoin. Jumalan kiitos, lähes kokonaan netin ansiosta.

      2017 Jeesus on yhä Jumala ja Vapahtaja, hämäräperäiset kultit tulevat ja menevät - jehovat ovat nyt siellä menopuolella.

      • hellunddie

        Jeesus itse kielsi olevansa Jumala, kun häntä tultiin syyttämään.

        Joh. 10:31 Juutalaiset alkoivat taas kerätä kiviä kivittääkseen Jeesuksen.
        32 Jeesus sanoi heille: "Minä olen teidän nähtenne tehnyt monta hyvää tekoa, jotka ovat lähtöisin Isästä. Mikä niistä antaa teille aiheen kivittää minut?"
        33 Juutalaiset vastasivat: "Emme me sinua minkään hyvän teon tähden kivitä, vaan jumalanpilkan tähden. Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen."
        34 Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'?
        35 Niitä, jotka saivat Jumalan ilmoituksen, sanotaan siis jumaliksi, eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi.
        36 Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan. Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Jumalaa, kun sanon olevani Jumalan Poika?

        Voit olla oikeassa jehovantodistajien kultin suhteen, mutta mielisairas kiduttaja-jumalasi ei sinua pelasta, sinä saatanallinen, kirottu hellari.


      • jumalapuhuttelee

        Kyllä se niin on. Miksi meidän luotujen pitäisi järjestää luojansa Taivaan Isä, Poika ja Pyhä Henki johonkin organisaatiokaavioon? Jeesus on Jumala, kuten esim. Joh. 1.1. kertoo. Isä sanoo Pojasta: Jumala, Sinun valtaistuimesi pysyy ikuisesti (Hepr. 1:8).

        Ei kai jehovilla luotuina kuolevaisina ihmisinä ole ameriikkalaisia erioikeuksia arvioida kaikkivaltiaan luojansa Jumalan kolmen eri Persoonan arvoa asteikolla: 3. täysi jumala - 2. puolijumala - 1. ei juuri jumala lainkaan.

        Varmaan osaat mielessäsi kuvitella mille pallille jehovissa istutetaan esim. Vapahtaja. Ihmisinä meillä ei ole oikeutta arvioida Jumalan persoonien välisiä ominaisuuksia - Isällä on oikeus, Jeesuksella on oikeus ja Pyhällä hengellä on Jumalan persoonina oikeus puhua toisistaan ja opettaa ihmisille olemaan hiljaa taivaan valloista. Tärkein opetus on, ettei ihmiselle ole annettu oikeutta arvottaa sen paremmin Jumalan persoonia kuin toisia ihmisiäkään. Molemmissa tapauksissa ainoastaan Jumala arvioi ja puhuttelee. Ihminen luotiin lisääntymään suvullisesti ja pitämään huolta eläimistä.

        Myönnän, että arviointivapautus (esivaltojen nimittelykielto) vaatii nöyryyttä ja kykyä ymmärtää oma osansa luomakunnassa. Jumala huolehtii kyllä meistä. Kerro nyt Sinä puolestasi, miten itse lokeroit terveemmällä tavalla Raamatun Jumalan eri tehtäviä hoitavat persoonat?


      • jeesus_on_luotu
        jumalapuhuttelee kirjoitti:

        Kyllä se niin on. Miksi meidän luotujen pitäisi järjestää luojansa Taivaan Isä, Poika ja Pyhä Henki johonkin organisaatiokaavioon? Jeesus on Jumala, kuten esim. Joh. 1.1. kertoo. Isä sanoo Pojasta: Jumala, Sinun valtaistuimesi pysyy ikuisesti (Hepr. 1:8).

        Ei kai jehovilla luotuina kuolevaisina ihmisinä ole ameriikkalaisia erioikeuksia arvioida kaikkivaltiaan luojansa Jumalan kolmen eri Persoonan arvoa asteikolla: 3. täysi jumala - 2. puolijumala - 1. ei juuri jumala lainkaan.

        Varmaan osaat mielessäsi kuvitella mille pallille jehovissa istutetaan esim. Vapahtaja. Ihmisinä meillä ei ole oikeutta arvioida Jumalan persoonien välisiä ominaisuuksia - Isällä on oikeus, Jeesuksella on oikeus ja Pyhällä hengellä on Jumalan persoonina oikeus puhua toisistaan ja opettaa ihmisille olemaan hiljaa taivaan valloista. Tärkein opetus on, ettei ihmiselle ole annettu oikeutta arvottaa sen paremmin Jumalan persoonia kuin toisia ihmisiäkään. Molemmissa tapauksissa ainoastaan Jumala arvioi ja puhuttelee. Ihminen luotiin lisääntymään suvullisesti ja pitämään huolta eläimistä.

        Myönnän, että arviointivapautus (esivaltojen nimittelykielto) vaatii nöyryyttä ja kykyä ymmärtää oma osansa luomakunnassa. Jumala huolehtii kyllä meistä. Kerro nyt Sinä puolestasi, miten itse lokeroit terveemmällä tavalla Raamatun Jumalan eri tehtäviä hoitavat persoonat?

        Vain Isä on Jumala.

        1. Kor. 8:6 "meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät"

        Jeesuksella on sama Jumala kuin ihmisillä.

        Joh. 20:17 "Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.""

        Isä on ainoa todellinen Jumala.

        Joh. 17:3 "Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."

        Jeesus ei ole Jumala, vaan Jumalan kuva ja luotu olento, luomakunnan esikoinen.

        Kol. 1:15 Hän on näkymättömän Jumalan kuva, koko luomakunnan esikoinen (Uuden maailman käännös)

        Kirkkoraamattu vetää tässä kotiinpäin kääntäen väärin "esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt" yrittäen ilmeisesti vesittää ajatuksen, että Poika on osa luomakuntaa ja siten luotu olento. Englanninkieliset sanatarkkuuteen pyrkivät käännökset ovat UM-käännöksen linjalla:

        " who is the image of the invisible God, the First-born of all creation" (Green's literal)

        Jeesus, Jumalan Poika on luotu olento.


      • puhuit.itsesi.pussiin
        jumalapuhuttelee kirjoitti:

        Kyllä se niin on. Miksi meidän luotujen pitäisi järjestää luojansa Taivaan Isä, Poika ja Pyhä Henki johonkin organisaatiokaavioon? Jeesus on Jumala, kuten esim. Joh. 1.1. kertoo. Isä sanoo Pojasta: Jumala, Sinun valtaistuimesi pysyy ikuisesti (Hepr. 1:8).

        Ei kai jehovilla luotuina kuolevaisina ihmisinä ole ameriikkalaisia erioikeuksia arvioida kaikkivaltiaan luojansa Jumalan kolmen eri Persoonan arvoa asteikolla: 3. täysi jumala - 2. puolijumala - 1. ei juuri jumala lainkaan.

        Varmaan osaat mielessäsi kuvitella mille pallille jehovissa istutetaan esim. Vapahtaja. Ihmisinä meillä ei ole oikeutta arvioida Jumalan persoonien välisiä ominaisuuksia - Isällä on oikeus, Jeesuksella on oikeus ja Pyhällä hengellä on Jumalan persoonina oikeus puhua toisistaan ja opettaa ihmisille olemaan hiljaa taivaan valloista. Tärkein opetus on, ettei ihmiselle ole annettu oikeutta arvottaa sen paremmin Jumalan persoonia kuin toisia ihmisiäkään. Molemmissa tapauksissa ainoastaan Jumala arvioi ja puhuttelee. Ihminen luotiin lisääntymään suvullisesti ja pitämään huolta eläimistä.

        Myönnän, että arviointivapautus (esivaltojen nimittelykielto) vaatii nöyryyttä ja kykyä ymmärtää oma osansa luomakunnassa. Jumala huolehtii kyllä meistä. Kerro nyt Sinä puolestasi, miten itse lokeroit terveemmällä tavalla Raamatun Jumalan eri tehtäviä hoitavat persoonat?

        "Ihmisinä meillä ei ole oikeutta arvioida Jumalan persoonien välisiä ominaisuuksia - Isällä on oikeus, Jeesuksella on oikeus ja Pyhällä hengellä on Jumalan persoonina oikeus puhua toisistaan ja opettaa ihmisille olemaan hiljaa taivaan valloista. Tärkein opetus on, ettei ihmiselle ole annettu oikeutta arvottaa sen paremmin Jumalan persoonia"

        Sekin on arvottamista, että julistaa "persoonat" samanarvoisiksi. Lisäksi se on vastoin Raamattua: "Isä on minua suurempi", sanoi Jeesus itse.


      • arvaaomatilasi

        Kysymys on Jeesuksen luomuksien, sinun ja minun asemasta luojamme suhteen. Otan esimerkin.

        Mikäli olet töissä vuorineuvosvetoisessa perheyrityksessä, jossa ylintä valtaa pitää isä, vuorineuvos ja hänen kaksi poikaansa, kaikilla on 1/3 äänivalta yhtiössä.

        Pojat voivat antaa Talouselämä-lehdelle äitienpäivähaastatteluita, joissa he kertovat isän auktoriteettiasemasta yhtiössä - "Kyllä Isä sanoo viimeisen sanan." Pojilla on täysi oikeus ja kiistaton asema sanoa näin.

        Jos työskentelet ko. yhtiön palveluksessa missä muussa asemassa tahansa, sinulla EI ole valtaa eikä asemaa tai oikeutta arvioida tai kommentoida poikien pienuutta/suuruutta vuorineuvos-isään verrattuna, vaikka pojat julkisuudessa isän asemaa olisivatkin painottaneet.

        Toisaalta vuorineuvos-isä saattaa kehaista esim. poikansa 50-vuotispäivillä, että hän on suvereeni henkilöstöjohtaja, minusta ei olisi ollut ikinä siihen hommaan. Eli isä kohottaa näin poikaansa. Tai antaa jälleen tv-haastattelun, jossa mainitsee poikien olevan tosiasiallisia päätöksentekijöitä yhtiössä tai kasvun luojia tai todellisia tulevaisuusarkkitehteja.

        Tässäkin tapauksessa on varsin typerää lähteä alaisena tai palkattuna myötäilemään vuorineuvosta ja toistelemaan. että kyllä se niin on. pojat ovat kovia poikia, sano minun sanoneen!

        Typerintä on tietenkin maalailla työntekijänä kuvia siitä, miten vuorineuvos-isä on omalla työllään luonut kaiken ja pojat ovat sitten istuneet valmiiseen pöytään tai että kyllä sen kaikki täällä tehtaalla tietää, että vuorineuvos se täällä kaikesta päättää, se on se todellinen vallanpitäjä, pojat odottelee perintöä.

        Vuorineuvoksen perheenjäsenet omistavat yhtiön 1/3 kolmessa osassa. He voivat luonnehtia niin alaisiaan kuin toisiaankin julkisuudessa - heillä on siihen asema ja valtuudet.

        Työntekijät ja alaiset tai ketkään muutkaan eivät voi arvioida tai kuvailla yhtiön hallinnon sisäisiä valtarakenteita tai suhteita. VAIKKA NIISTÄ OLISI ANNETTU LAUSUNTOJA JULKISUUTEEN. Niihin ei ole mitään sanomista tai niistä ei pidä tehdä omia päätelmiä. Niitä ei pidä myöskään käyttää tukemaan omia mielikuviaan yhtiön hallinnon sisäisistä rakenteista tai dynamiikasta.

        Miten tämä nyt liittyy Jumalaan?

        Jumala puhuu meille julkisesti Raamatussa. Hän puhuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen äänellä ja sanoin. Monessa kohdassa Raamattua. Esim. Jeesus otti orjan osan tullessaan maan päälle - Hän oli silloin myös ihminen, mutta AINOA ihminen, jota luomiskertomuksessa ei ollut luotu. Hän on jokaisen luodun ihmisen tekijä ja suunnitteiija, jolla oli myös orjan osan ottaneena ihmisenä kaikki valta - Jumalan valta - niin taivaassa kuin maan päällä. Hänen vallassaan - olivat ihmiset - eivätkä vain eläimet, jotka oli Hänen luomistyössään uskottu meidän luotujen ihmisten, Jumalan kuviksi luotujen hallintaan.

        Samalla tavalla vuorineuvoksen pojilla oli yhtiön hallinnossa alaisiinsa nähden kaikki valta jokaiseen työnteijäänsä.

        Yhdelläkään ihmisellä EI ole mitään luokittelukykyä- tai edes havainnointiasemaa suhteessa Jumalaan. Raamatusta olemme löytäneet useita omia tai omien taustaryhmiemme ideologiaa tukevia kohtia. Olemme vain käyttämässä niitä yli omien valtuuksiemme, jos alamme Jumalan valtaa pitävien sanoista sorvaamaan oman mielemme mukaisia arvojärjestyksiä. Jumala päättää ihan itse ja ainoastaan itse kuka on korkein ja millä tavalla.

        Joku meistä voisi varmaan helposti laskea kolmen desimaalin tarkkuudella jumaluusindeksit omien kertoimiensa mukaan. Mihin se johtaisi? Onko Jumalan olemus kuitenkin ihmisten ajatusmaailmalle sen verran kova pala pureskeltavaksi, että olisi viisainta kääntyä Jumalan puoleen määrittelemättä Häntä ihmisjärjellä vaan ainoastaan alistumalla ihmisen osaan Jumalan alamaisina.

        Jumala loi meidät, Hän tuntee meidät, olemme Hänen lapsiaan ja vallassaan. Ihmisinä emme voi luoda Jumalaa omaksi kuvaksemme. emme tunne Häntä, Hän ei ole meidän suunnitelmiemme mukainen Jumala, vaan kaikkivaltias luoja hassuille ihmislapsilleen.


      • arvaansinuntilasi
        arvaaomatilasi kirjoitti:

        Kysymys on Jeesuksen luomuksien, sinun ja minun asemasta luojamme suhteen. Otan esimerkin.

        Mikäli olet töissä vuorineuvosvetoisessa perheyrityksessä, jossa ylintä valtaa pitää isä, vuorineuvos ja hänen kaksi poikaansa, kaikilla on 1/3 äänivalta yhtiössä.

        Pojat voivat antaa Talouselämä-lehdelle äitienpäivähaastatteluita, joissa he kertovat isän auktoriteettiasemasta yhtiössä - "Kyllä Isä sanoo viimeisen sanan." Pojilla on täysi oikeus ja kiistaton asema sanoa näin.

        Jos työskentelet ko. yhtiön palveluksessa missä muussa asemassa tahansa, sinulla EI ole valtaa eikä asemaa tai oikeutta arvioida tai kommentoida poikien pienuutta/suuruutta vuorineuvos-isään verrattuna, vaikka pojat julkisuudessa isän asemaa olisivatkin painottaneet.

        Toisaalta vuorineuvos-isä saattaa kehaista esim. poikansa 50-vuotispäivillä, että hän on suvereeni henkilöstöjohtaja, minusta ei olisi ollut ikinä siihen hommaan. Eli isä kohottaa näin poikaansa. Tai antaa jälleen tv-haastattelun, jossa mainitsee poikien olevan tosiasiallisia päätöksentekijöitä yhtiössä tai kasvun luojia tai todellisia tulevaisuusarkkitehteja.

        Tässäkin tapauksessa on varsin typerää lähteä alaisena tai palkattuna myötäilemään vuorineuvosta ja toistelemaan. että kyllä se niin on. pojat ovat kovia poikia, sano minun sanoneen!

        Typerintä on tietenkin maalailla työntekijänä kuvia siitä, miten vuorineuvos-isä on omalla työllään luonut kaiken ja pojat ovat sitten istuneet valmiiseen pöytään tai että kyllä sen kaikki täällä tehtaalla tietää, että vuorineuvos se täällä kaikesta päättää, se on se todellinen vallanpitäjä, pojat odottelee perintöä.

        Vuorineuvoksen perheenjäsenet omistavat yhtiön 1/3 kolmessa osassa. He voivat luonnehtia niin alaisiaan kuin toisiaankin julkisuudessa - heillä on siihen asema ja valtuudet.

        Työntekijät ja alaiset tai ketkään muutkaan eivät voi arvioida tai kuvailla yhtiön hallinnon sisäisiä valtarakenteita tai suhteita. VAIKKA NIISTÄ OLISI ANNETTU LAUSUNTOJA JULKISUUTEEN. Niihin ei ole mitään sanomista tai niistä ei pidä tehdä omia päätelmiä. Niitä ei pidä myöskään käyttää tukemaan omia mielikuviaan yhtiön hallinnon sisäisistä rakenteista tai dynamiikasta.

        Miten tämä nyt liittyy Jumalaan?

        Jumala puhuu meille julkisesti Raamatussa. Hän puhuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen äänellä ja sanoin. Monessa kohdassa Raamattua. Esim. Jeesus otti orjan osan tullessaan maan päälle - Hän oli silloin myös ihminen, mutta AINOA ihminen, jota luomiskertomuksessa ei ollut luotu. Hän on jokaisen luodun ihmisen tekijä ja suunnitteiija, jolla oli myös orjan osan ottaneena ihmisenä kaikki valta - Jumalan valta - niin taivaassa kuin maan päällä. Hänen vallassaan - olivat ihmiset - eivätkä vain eläimet, jotka oli Hänen luomistyössään uskottu meidän luotujen ihmisten, Jumalan kuviksi luotujen hallintaan.

        Samalla tavalla vuorineuvoksen pojilla oli yhtiön hallinnossa alaisiinsa nähden kaikki valta jokaiseen työnteijäänsä.

        Yhdelläkään ihmisellä EI ole mitään luokittelukykyä- tai edes havainnointiasemaa suhteessa Jumalaan. Raamatusta olemme löytäneet useita omia tai omien taustaryhmiemme ideologiaa tukevia kohtia. Olemme vain käyttämässä niitä yli omien valtuuksiemme, jos alamme Jumalan valtaa pitävien sanoista sorvaamaan oman mielemme mukaisia arvojärjestyksiä. Jumala päättää ihan itse ja ainoastaan itse kuka on korkein ja millä tavalla.

        Joku meistä voisi varmaan helposti laskea kolmen desimaalin tarkkuudella jumaluusindeksit omien kertoimiensa mukaan. Mihin se johtaisi? Onko Jumalan olemus kuitenkin ihmisten ajatusmaailmalle sen verran kova pala pureskeltavaksi, että olisi viisainta kääntyä Jumalan puoleen määrittelemättä Häntä ihmisjärjellä vaan ainoastaan alistumalla ihmisen osaan Jumalan alamaisina.

        Jumala loi meidät, Hän tuntee meidät, olemme Hänen lapsiaan ja vallassaan. Ihmisinä emme voi luoda Jumalaa omaksi kuvaksemme. emme tunne Häntä, Hän ei ole meidän suunnitelmiemme mukainen Jumala, vaan kaikkivaltias luoja hassuille ihmislapsilleen.

        Myös tässä tehdään selvä ero Kristuksen ja Jumalan välillä. Kristus ei siis ole Jumala. Kristuksen asema rinnastetaan Aaroniin, eikä Kristus korottanut itse itseään.

        Hepr. 5:1 Jokainen ylipappi valitaan ihmisten joukosta, ja ihmisiä hänet myös asetetaan edustamaan, tuomaan Jumalalle lahjoja ja uhreja syntien sovittamiseksi.
        2 Koska hän itsekin on heikko, hän osaa kohdella ymmärtävästi tietämättömiä ja erehtyviä,
        3 ja heikkoutensa tähden hänellä on myös velvollisuus uhrata syntiuhreja yhtä lailla itsensä kuin kansan puolesta.
        4 Kukaan ei itse ota tätä arvoa itselleen, vaan ylipapin kutsuu Jumala, joka kutsui jo Aaronin.
        5 Siten ei Kristuskaan itse korottanut itseään ylipapin arvoon, vaan hänet korotti se, joka sanoi hänelle: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin,

        Poika on syntynyt, hänellä siis on alku. Isällä ei kerrota olevan alkua.


    • ihmisinäarvokkaita

      Mormonit ja jehovat ovat ameriikkalaisen raha- ja valtaeliitin käsikassaroita eli taustaryhmiensä epäitsenäisiksi sätkynukkearmeijoiksi värvättyjä tottelijoita. Niin mormonijohtaja Joseph Smith kuin jehovajohtaja Charles Taze Russell olivat 1800-luvun ameriikkalaisia vapaamuurareita. Rahalla alkuun pantuja "uskontoja".

      Molemmat kultit kieltävät Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajamme jumaluuden. Heidän rivivärvättynsä julistavat: "jeesus kristus ei ole jumala". Tämä eksytys perustuu liiketoiminnalliseen erottautumiseen kristikunnan opetuksesta.

      Ameriikassa uskotaan Jeesukseen

      USA:n väestö luottaa Jeesukseen: 46.5 % ameriikkalaisista on protestantteja (baptisteja ja luterilaisia), 20.8 % katolilaisia. He uskovat suomalaisten tavoin Jeesukseen. Amerikkalaiset ovat sadan vuoden aikana kehitelleet varoitettavia uusia, Jeesuksen jumaluuden kieltäviä, liiketoimintaan perustuvia kultteja, kuten mormonit ja jehovat. Heidän kannatuksensa USAssa on kuitenkin vähäistä ja internetin tulon myötä kääntynyt laskuun.

      Ameriikkalaisista 1.6 % on mormoneja ja vain 0.8 % jehovia. Mormonikirkon ylivoima jehoviin verrattuna on kaksinkertainen. Molemmille tunnusomaisena piirteenä kumpikaan näistä harhaliikkeistä ei usko Jeesukseen! "Olemme erilainen uskonto!"

      Vapaamuurareiden 1800-luvun ameriikassa perustamat liikkeet ovat kumpainenkin jättäneet parhaat päivänsä jo taakse. Internetin tulon jälkeen 1990-luvulta lähtien niin mormonien kuin jehovien kannatus on hiipumassa, vaikka niin mormonikirkko kuin jehovatkin kovasti puhuvat "maailmanlaajuisesta" kasvusta.

      Internet on paljastanut niin mormonien kuin jehovienkin historian käänteet sekä opin jatkuvat muutokset lyhyen toimintansa aikana. Luottamus liikkeiden "hengellisyyteen" on romahtanut rahaepäselvyyksien sekä pimitettyjen taloudellisten taustaryhmien takia - ja jehovien julkikuvaa on turmellut mm. katkerat oikeudenkäyntitaistelut pedofiiliskandaalien salailun tultua internetin vikkelyyden myötä julki.

      Näiden ameriikkalaisten "vaihtoehtoliikkeiden" myyntivalttina on ollut räikeä pesäero kristinuskoon kieltämällä Jeesuksen jumaluus. Se ei ole ollut hyvä liikeidea, kun niin mormonit kuin pikkuliike jehovatkin elävät kirjaimellisesti lopun aikoja - todistaen lähinnä oman liikkeensä näivettymistä - jonkinlainen kassakriisi lienee jehovilla myös päällä, koska ilmaistyövoimaakin on jouduttu karsimaan kovalla kädellä sekä haarakonttoreita eli Betheleitä sulkemaan mm. Ruotsissa. Suomen Betelin kirjapaino on myös lopetettu kokonaan.

      Liikkeet ovat nyt myös kiellettyjä mm. Venäjällä, mormonit, skientologit ja jehovat. Jos heidän toimintaansa ei ole vielä lailla kokonaan kielletty, kuten Venäjällä, kannattajat jättävät liikkeensä vapaaehtoisesti. Esim. Suomessa kultin jätti viime vuonna yli 300 rivijehovaa. Joukkopako kultista ulos on kasvanut vuosi vuodelta.

      Molempiin kultteihin kuuluminen edellyttää taloudellista ja ajankäytöllistä sitoutuneisuutta ja uhrauksia, molemmat tekevät ovelta ovelle -saarnaamistyötä, joka on vuonna 2017 jo täysin tuottamatonta. Juuri yhtään jäsentä ei saada enää kumpaankaan harhaliikkeeseen kultin ulkopuolelta. Omia lapsia voidaan vielä yrittää painostaa kasteelle ja sitä myötä kultin vangiksi. Lapset eivät kuitenkaan enää usko kulttien opetuksiin.

      Siksi jehovien "näkemykset" Jeesuksesta ovat täysin vailla painoarvoa. He ovat oman firmansa valheiden pauloissa ja vähin äänin jättävät kultin sekä kääntyvät ennen pitkää siunatusti Jeesuksen puoleen kristikunnan tavoin. Taivaan Isä antaa jokaiselle jehovalle anteeksi ameriikan-harharetket, niinkuin kaikille lapsilleen.

    • Ralstonni

      jeesus_on_luotu 9.6.2017 20:07

      jumalapuhuttelee kirjoitti:
      Kyllä se niin on. Miksi meidän luotujen pitäisi järjestää luojansa Taivaan Isä, Poika ja Pyhä Henki johonkin organisaatiokaavioon? Jeesus on Jumala, kuten esim. Joh. 1.1. kertoo. Isä sanoo Pojasta: Jumala, Sinun valtaistuimesi pysyy ikuisesti (Hepr. 1:8).

      Ei kai jehovilla luotuina kuolevaisina ihmisinä ole ameriikkalaisia erioikeuksia arvioida kaikkivaltiaan luojansa Jumalan kolmen eri Persoonan arvoa asteikolla: 3. täysi jumala - 2. puolijumala - 1. ei juuri jumala lainkaan.

      Varmaan osaat mielessäsi kuvitella mille pallille jehovissa istutetaan esim. Vapahtaja. Ihmisinä meillä ei ole oikeutta arvioida Jumalan persoonien välisiä ominaisuuksia - Isällä on oikeus, Jeesuksella on oikeus ja Pyhällä hengellä on Jumalan persoonina oikeus puhua toisistaan ja opettaa ihmisille olemaan hiljaa taivaan valloista. Tärkein opetus on, ettei ihmiselle ole annettu oikeutta arvottaa sen paremmin Jumalan persoonia kuin toisia ihmisiäkään. Molemmissa tapauksissa ainoastaan Jumala arvioi ja puhuttelee. Ihminen luotiin lisääntymään suvullisesti ja pitämään huolta eläimistä.

      Myönnän, että arviointivapautus (esivaltojen nimittelykielto) vaatii nöyryyttä ja kykyä ymmärtää oma osansa luomakunnassa. Jumala huolehtii kyllä meistä. Kerro nyt Sinä puolestasi, miten itse lokeroit terveemmällä tavalla Raamatun Jumalan eri tehtäviä hoitavat persoonat?
      -----------------

      Vain Isä on Jumala.

      1. Kor. 8:6 "meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät"
      Jeesuksella on sama Jumala kuin ihmisillä.
      Joh. 20:17 "Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.""
      Isä on ainoa todellinen Jumala.
      Joh. 17:3 "Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."
      Jeesus ei ole Jumala, vaan Jumalan kuva ja luotu olento, luomakunnan esikoinen.
      Kol. 1:15 Hän on näkymättömän Jumalan kuva, koko luomakunnan esikoinen (Uuden maailman käännös)
      Kirkkoraamattu vetää tässä kotiinpäin kääntäen väärin "esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt" yrittäen ilmeisesti vesittää ajatuksen, että Poika on osa luomakuntaa ja siten luotu olento. Englanninkieliset sanatarkkuuteen pyrkivät käännökset ovat UM-käännöksen linjalla:
      " who is the image of the invisible God, the First-born of all creation" (Green's literal)
      Jeesus, Jumalan Poika on luotu olento.

      ------------------

      Tiedätkö, Joh. 1:1 tarkoittaa ilmoittaa jeesuksen luonnon "Sana oli Jumala", Jeesus oli Jumala.
      Se jae, joka on lahkossa tabu, selittää siinä suhteessa esille ottamasi jakeet Joh. 1:1:n mukaisesti. "Otti orjan osan". Jeesus puhui orjan osassa, ihmisen hahmossa.
      Filipp. 2:7otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi

      " lokeroit terveemmällä tavalla Raamatun Jumalan eri tehtäviä hoitavat persoonat? "
      -Jeesus toi pelastussanoman. Enkelit ovat sanansaattajia, Mikaelia ei Raamattu sano Jeesukseksi, vain vartiotorni, kun sellainen sanonta tuli aikoinaan kopsattua adventisteilta vartiotorniin. Adventistit ovat "Mikael-Jeesuksesta" luopuneet. Tosin jossain vartiotornissa sanotaan Mikael paaviksikin (Turusessa mainitaan tuon painovuosi ja numero, sivukin).

      Pyhä Henki tulee siitä, Kun Jehova on vailla kroppaa, siis Henki, ja kun on Jumala, Pyhäkin, siis Pyhä Henki. Ja sitä Raamattu käyttää. Monien muiden nimien ohessa.

      • marginaalissakituuttavia

        Juuri niin se Raamatun mukaan tosiaan on - Jeesus on kaikkivaltias, ikuinen Jumala ja kaiken luoja. Hänessä on luotu kaikki: taivaat ja maat ja me täällä keskustelevat ihmiset. Jeesus on Vapahtaja ja ihmiskunnan pelastaja. Raamatun mukaan Jeesus on ainoa nimi, joka on luomakunnalle annettu. Muita nimiä (esim. jehova tai moroni) ei ole Raamatussa lainkaan.

        Raamatun Jeesukseen uskoo tällä hetkellä 2,4 MILJARDIA kristittyä! Siinä joukossa ei paljoa mormonien tai jehovien "käsitykset" paina. 2.400.000.000 Jeesukseen uskovaa ei ole koskaan kuullutkaan mistään jehovista tai mormoneista. Heidän yrityksensä on sisäsiittoinen pienen porukan kiristämiseen keskittyvä aikansa elänyt kuoleva USAlainen koekultti.


      • käykääopinmuutossivuilla

        V for Wikipedia (sovellus iPadille)

        Tiedämme varmasti jokainen, että jehovilla on omat raamattunsa ja miljoonat muut kultin kirjalliset tekeleet. En usko, että kukaan on niitä koskaan lukenut. Ne vain ovat pitäneet värvätyn porukan kiireisenä. Jos kysyy jehovalta, mitä mieltä heidän kulttinsa oli esim. elinsiirroista vuodet 1986-1980 (elinsiirtojen täyskielto IHMISSYÖNTINÄ), yksikään jehova ei "tunne niin hyvin järjeston historiaa". Sama selitys kuullaan aina maailmanloppujen vuolaiden ennusteluartikkeleiden esiin nostamisen jälkeen. 1975 päämaailmanlopun jälkeen "valo on niin paljon kirkkaampi" nyt vuonna 2017

        Koska emme puhu Raamatun ilmoittamasta Jumalasta - jehovillahan on oma raamattunsa, jumalansa, omat jeesuksensa ja mikaelinsa, oma pikkuinen taivaansa ym. ei liene ihme, jos jehovien käsitys niin perusasiasta, kuin Jeesuksen jumaluudesta on ameriikkalaisten taustaporukoiden toimesta vääristelty ja valehdeltu rivivärvätyille. He toistavat "jeesus ei ole jumala" vaikkeivat asiasta mitään ymmärtäisikään. Vapaamuurarivetoisten kulttien ylimmillä tasoilla palvotaan ainoastaan luciferia, joka on heidän mukaansa jeesuksen ohella samalla kertaa luotu jeesuksen henkipoikaveli!

        Vartiotorni kieltää itsenäisen ajattelun sekä esim. muun kuin oman kultin kirjojen lukemisen. Myös koulunkäynti on kiellettyä. Nämä toivottomat pakotteet eivät enää nykynuoria pidättele. Nettinatiivit lapsemme katsovat parilla pyyhkäisyllä vikipedioistaan jehovien opinmuutokset sekä valheelliset ennustelut - ja päätös on silloin selvä. Ulos tästä porukasta ja äkkiä!


    • Vanamonsoidin

      Raamattu on ilmoitus, josta on kysymys kristinopissa.

      Kuitenkin järki estää hyväksymästä vartiotorniuskontoa, jossa Jumala tappaa viattoman enkeli Mikaelin ristillä. Sitten sanotaan, että kun enkeli on murhattu, on ihminenkin pelastettu. Tee sinäkin testamentti ja kieltäydy verensiirtohoidosta.

      2 Kor. 5:18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
      19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

      Koloss. 2:16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta
      Kuka kuitenkin tuomitsee vastoin taivaan Isän kieltoa ?

      • ex-veteraanijehovapuhuu

        Sen tietää parhaiten ex-jehova, jehovaveteraani Rikhard Holger Richter. Hänen ajatuksiaan ja vaellustaan jehovien joukoissa valottaa tämä lämminhenkinen sivusto:

        http://www.johanneksenpoika.fi/riku/lopunaika.html

        Richterin omakohtaiset kokemukset ovat elävää jehovahistoriaa. Hänen kertomanaan ne heräävät uudelleen eloon!


    • rewyed

      Marginaali... ei se määrä vaan laatu, kuinka moni miljardeista tuntee Raamatun opetukset? Nimikristittyjä suurin osa.
      Uskolliten todistajien sarja alkoi Abelista Hebr. 11:4 ja koko luku kertoo uskollisista todistajista ja 12:1 sanookin: "Niinpä siis, koska ympärillämme on nIn näin suuri pilvi todistajia, pankaamme mekin pois jokainen paino ja meidät helposti kietova synti ja juoskaamme kestävinä eteemme asetettu kilpajuoksu." Jeesus oli myös uskollinen ja totuudellinen todistaja. Hän vastasi Pilatukselle: "Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten olen tullut maailmaan, että todistaisin totuudesta." Hän teki Isänsä nimen ja tahdon tunnetuks. Hän sanoi myöskin, ettäelämän tie on kaita ja harvat sen löytäisivät, kun taas tuhoon vievällä tiellä olisi paljon kulkijoita, eikä hän ja hänen apostolinsa olleet suosittuja, kuin harvojen keskuudessa.
      Tämä helluntailaismielinen sarjakirjoittelija käyttää kaikki voimansa mustamaalatakseen todistajat. Hänen uskontonsa on sellainen. Sille ei voi mitään.

      • eitunneta

        >>> kuinka moni miljardeista tuntee Raamatun opetukset?<<<

        Ja tuossakin menee niin, että jt:t eivät tunne raamatun opetuksia vaan hallintoelimen KULLOISENKIN opetuksen mukaan mennään.


      • jeesusonjumala

        Jehovien UM-"raamattu" on tekstiltään aivan erilainen kuin kristikunnan Raamattu.

        http://www.kotiposti.net/raamattu/jt/um/tutkimus/

        Nämä eroavaisuudet huomioiden jehovien kirjaoppinut on tosiaan hallintoelimen omasta "raamatusta" lukenut ihan eri "totuuksia". Mm. Jeesus EI ole Jumala jehovien "raamatussa"! (Vapaamuurarien oppi)

        Jehovat on vuodesta 1931 toiminut ameriikkalainen kultti, joka väittää muita "nimikristityiksi". Heidän tekstinsä eivät perustu kristikunnan Raamattuun. Kirjallista jeesuksen junaluuden kieltävää jehovamateriaalia tuotettiin 1900-luvulla miljardeja sivuja. Niitä tuskin kukaan on koskaan lukenut. Vapaamuuraritaustaisella lahkolla on omat salaiset tukijansa. Nykyisin esim. Suomen jehovien kirjapaino Vantaalla on kuitenkin lopetettu, samoin Ruotsissa.

        Saarnamateriaalia on siirretty nettiin, jota jehovat saa lukea. Muu internet-sisältö on kielletty. Jehovien hallinto muuttaa opetustaan jatkuvasti ja pitää huolta, että jehovien polku on "kaita".


    • jokainenonyhtärakas

      Tämä ketjun kirjoittajat ovat koonneet kattavan tietopaketin Jehovan todistajista! Vartiotornin omat sivut poikkeavat tästä ketjusta sisällöllisesti.

      Tätä ketjua ei kuitenkaan pitäisi jakaa ulkopuolisille!

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14869582/rivijehova-armeijat-tarkeita-usan-valtaeliitille

      Siitä selviää liian läheisesti myös Jehovahallinnon suhtautumismääräykset esim. helluntaiseurakuntia kohtaan - nämä "ikuiset" amerikkalaiset tappelupukarit - toisiaan saatanoiksi täälläkin nimittelevät uskonveljet- ja sisaret. Emmehän me näin ajattele. Lahkojohto on tällaista päättänyt rahavirtojen suuntaamiseksi enemmän omaan suuntaan.

      Taivaan Isä näkee meistä jokaisen. Niin jehovan kuin hellarin ja lutskut sekä kaikki muutkin luotunsa. Tällaiseksi luoja meidät loi. Aika höpönassuja oomme kaikki.

      • väärätodistus

        Jehovan todistajat eivät nimittele ketään.


    • asiantuntijapuhuu

      Itse olen suuresti kiitollinen Jehoville. Olen heitä huomattavilla rahasummilla avustanutkin. Mielestäni sen ansaitsevat, tulevat ihmisten luo keskustelemaan. Samaa mieltä vain kaikkien maiden sotalaitosten kunniattomuudesta: tähtäävät ihmisten koneelliseen tappamiseen yhteiskunnan toimesta. Niihin käyetyt rahat pitäisi laittaa kielten ja kulttuurien opetukseen ja opiskeluun. Myös valtioiden rajoista olen Jehovien kannalla. Jumalaan (tai alkuräjähdykseen) on pakko uskoa.
      Mutta Jumalasta ihmiset eivät tiedä mitään. Jehovien ja Voltairen ansiosta en usko mihinkään tuonpuoleiseen enkä ihmisten selityksiin siitä millainen Jumala on ja mitä muka vaatii ja antaa ihmisten suhteen.

      Kirkolliskokousten mässäilyn ja juopottelun lomassa laatimiin opinkappaleisiin en täysin usko, kylläkin moniin ohjeisiin ihmisten välisissä asioissa.

      Ainoaksi 'evankeliumiksi' minulle kelpaa:
      Tee toiselle sitä mitä toivot tämän tekevän itsellesi
      joka filosofiassa tunnetaan nimellä käyttäytymisen kultainen sääntö.

      Mielestäni Darwinismi selittää täysin pätevästi jopa omantunnon eli Jumalan äänen ihmisessä: ne ovat pärjänneet ja eloon jääneet ne, jotka sitä ovat noudattaneet. Rehellisyys maan perii.

      - Tulipa ensi kerran kirjoitettuun muotoon tähän asti vain ajatuksissa ollut uskonoppini.

      Olen 'täysinoppinut' eli suorittanut 60x2 tunnin kurssin, läpikäynyt keskustellen heidän perusoppikirjansa Mitä Raamattu todella opettaa? Saan jatkuvasti Vartiotornin ja Herätkää lehden ja useimmiten luen ne kannesta kanteen.

      Olen jehovien taholta kokenut pelkästään hyvää, en yhtään mitään kielteistä ja pahaa. En toimintaa kokenut lainkaan käännyttämiseksi, vaan juuri siksi mitä itse ilmoittavat sen olevan: Raamatun tutkimiseksi.

      Suuresti arvostan jehovalaisten käsityksiä ihmisten välisistä suhteista. Olen kerran ollut heidän kokouksessaan Valtakunnansalissa ja kerran käynyt lounaalla heidän keskuspaikassaan Tikkurilassa. Edellinen erittäin hämmentävä kokemus. Siellä yksi puhui viikon teemasta (joka on sama kaikkialla maailmassa) ja esitti siitä kysymyksiä, joihin kuulijat esittivät etukäteen opettelemiaan vastauksia. Keskuksen lounas alkoi lyhyellä hartauskokouksella, varmaan 150 ihmistä paikalla. Sen jälkeen ateria n 10 hengen pöydissä. Toisiaan ja minua erittäin sydämellisesti tervehtivät ja jututtivat.

      Heidän elämästään olen saanut pelkästään hyvin myönteisen kuvan: elävät kuten opettavat. Minuun teki syvän vaikutuksen se että tulivat henkilökohtaisesti tapaamaan toisin kuin evlut. Kahtena vuonna tein vuoden kirkollisvero suuruiset nimettömät lahjoitukset jehoville. Nyt en enää, vaikka toivomukseni mukaan saan joka kuukausi lehdet.

      • helpotohjeetjatkoon

        Lahjoituksia on todella vaivatonta jatkaa toistuvaissuorituksilla. Kaikki Jehovan todistajien haaratoimistoihin tulevat lahjoitukset käytetään luonnononnettomuuksien uhrien auttamiseen, lähetystyöntekijöiden ja matkustavien evankelistojen työn tukemiseen, kokouspaikkojen rakentamiseen kehitysmaissa sekä Raamattujen ja muiden hengellisten julkaisujen painamiseen ja kuljettamiseen.

        Emme kerää kolehtia. Lahjoittaa voit tilaisuuksissa tai vaikkapa netissä:

        https://apps.jw.org/E_DONATE?selCntctCountryID=232

        Luottokorttien toistuvaissuoristuksista ja luoton käytöstä voi sopia haaratoimiston kanssa erikseen tapauskohtaisesti.

        LAHJALAATIKOT
        Monet panevat säännöllisesti ”jotakin säästöön” eli varaavat jonkin summan laitettavaksi lahjalaatikkoon, jossa lukee ”Lahjoituksia maailmanlaajuiseen työhön” (1. Kor. 16:2). Suomessa toimivat seurakunnat lähettävät nämä rahat kuukausittain Jehovan todistajien Suomen-haaratoimistoon. Yksityishenkilöt voivat tehdä lahjoituksia myös suoraan. Lisäksi voidaan lahjoittaa esimerkiksi arvoesineitä ja arvopapereita. Näiden lahjoitusten yhteydessä tulisi mainita selvästi, että ne ovat lahjoituksia.

        MUITA TAPOJA LAHJOITTAA
        Ehdolliset lahjoitukset: Jos joku suunnittelee tekevänsä ehdollisen lahjoituksen Jehovan todistajat -uskonnolliselle yhdyskunnalle, pyydämme häntä ottamaan yhteyttä haaratoimistoon.

        Kiinteistöt ja asunto-osakkeet: Kiinteistöjä ja asunto-osakkeita, jotka on mahdollista myydä edelleen, voidaan lahjoittaa joko suoraan tai siten, että lahjoittaja pidättää itsellään elinikäisen hallinta- ja käyttöoikeuden. Ennen tällaisten lahjoitusten tekemistä tulisi ottaa yhteyttä haaratoimistoon.

        Vakuutukset: Jehovan todistajat -uskonnollinen yhdyskunta voidaan nimetä henkivakuutuksen edunsaajaksi. Kaikista tällaisista järjestelyistä tulisi ilmoittaa haaratoimistoon.

        Testamentit: Rahaa tai muuta omaisuutta voidaan testamentata Jehovan todistajat -uskonnolliselle yhdyskunnalle. Testamentti tai sen kopio tulee lähettää haaratoimistoon.


      • synkkääyksinpuhelua

        Ei hyvää päivää! Kuka keksii tällaista sontaa? Ei mistään löydy tuollaisa ohjeita! Hellareiden kymmenykset voi varmaan maksaa luotolla, mutta Jehovan todistajat! He eivät ole koskaan esim. keränneet kolehtia! Kirkoissa haavi kiertää ja seteleitä tuuletellaan ennen haaviin tunkemista, että vaan kaikki näkisivät!

        Kaikki kirjallisuus on ilmaista. Raamatuntutkistelu on ilmaista. Konventit ovat ilmaisia. Jokainen saa halutessaan muistaa pienellä lahjoituksella, jos haluaa, lesken hyvästä sydämestä antaneen rovon tavoin.

        Mustamaalausta, onneksi täällä ei kirjoittajan lisäksi muut viihdy.


      • Berynoomi

        Vartiotorniseuraksi sanovat ne täyden karrieerin tehneet todistajat, jotka tuota sanomaasi sontaa tuottavat. Esityönä heillä on tosin kirjauttaminen itsensä siihen taivaaseen menevien kortistoon.

        Raamattu on ilmoitus, josta on kysymys kristinopissa.

        Kuitenkin järki estää hyväksymästä vartiotorniuskontoa, jossa Jumala tappaa viattoman enkeli Mikaelin ristillä. Sitten sanotaan, että kun enkeli on murhattu, on ihminenkin pelastettu. Tee sinäkin testamentti ja kieltäydy verensiirtohoidosta.

        2 Kor. 5:18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
        19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

        Koloss. 2:16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta
        Kuka kuitenkin tuomitsee vastoin taivaan Isän kieltoa ?


      • jehovienuskonnonvapaus

        Kääntykäämme jokainen yhdessä Vapahtajamme Jeesuksen kristuksen puoleen. Polvistukaamme Hänen Jumaluutensa edessä ja pyytäkämme syntejämme anteeksi. Hän on ristillä sovittanut jokaisen täällä olevan synnit. Velka on maksettu! Ainoa, mitä meidän tehtäväksemme jää, on uskoa Jeesuksen armokuolemaan. Yksin uskosta Jeesukseen voimme pelastua. Myös jokainen jehova on rakas Jeesukselle ja kaikki harharetket saa anteeksi. Oletko kyllästynyt olemaan Vartiotornin talutusnuorassa? Suomessa meillä jokaisella on vapaat kädet irrottautua vapaaehtoisesti jehovista. Emme odota ohjeita tai kieltoja valtiovallan taholta, kuten Venäjällä.


      • omatuntoni
        synkkääyksinpuhelua kirjoitti:

        Ei hyvää päivää! Kuka keksii tällaista sontaa? Ei mistään löydy tuollaisa ohjeita! Hellareiden kymmenykset voi varmaan maksaa luotolla, mutta Jehovan todistajat! He eivät ole koskaan esim. keränneet kolehtia! Kirkoissa haavi kiertää ja seteleitä tuuletellaan ennen haaviin tunkemista, että vaan kaikki näkisivät!

        Kaikki kirjallisuus on ilmaista. Raamatuntutkistelu on ilmaista. Konventit ovat ilmaisia. Jokainen saa halutessaan muistaa pienellä lahjoituksella, jos haluaa, lesken hyvästä sydämestä antaneen rovon tavoin.

        Mustamaalausta, onneksi täällä ei kirjoittajan lisäksi muut viihdy.

        Entä jos sitä lahjoitusta ei annakaan koskaan? Johan siitä alkaa marmatus ja pahimmassa tapauksessa pidetään uskossaan heikkona. Pian aletaankin välttelee kunhan ensin on aikansa annettu niitä lukuisia omaantuntoon vetoavia näytteitä videoiden ja muiden juttujen kera sekä pidetty jatkuvia saarnoja mm. siitä lesken ropo vertauksesta.

        Joo vapaaehtoista tosiaan kun on ensin vain omatunto poljettu suohon ja annettu ymmärtää vähintään, että on Jehovan mielestä paha paha ihminen ja tuhoutuu harmagedonissa. Ja siitä lahjoituksesta jaksetaan muistuttaa vähintään joka ikisessä kokouksessa ja konventissa. Ovelaa ja kieroa, mutta ilmeisesti toimii jopa paremmin kuin edessä kiertävä kolehtihaavi.


      • lapsetomallatavallaan

        Yhteisön "kannustettu" painostus hallinnon nuottien mukaan painostaa varmasti lahjoittamaan - punastelu, kun ei pönttö kilahdakaan tai huokaise muhkeasti seteleistä omalla kohdalla on tehokas keino pakottaa ruotuun. Ameriikkalainen tehodoktriini hoputtaa ja vihjailee, miten iloiseksi ja onnelliseksi tullaan vain lahjoittamalla! Lapsetkin tietävät miten jehovasedät muistavat iloista antajaa!


      • ethänsinäkäänuskotähän

        Ilman Harmageddonilla pelottelua koko kultti olisi jo kuopattu netin paljastusten jälkeen. Pelkotilat kiduttavasta sodasta, jossa jehovat teloittaa kaikki nykyiset 7.500.000.000 ihmistä, pitävät jehovat kultin vankeina. Alistumalla kultin mielivaltaisiin määräyksiin pelastuu varmasti tästä Harmagedonin massateloituksesta. Näin jehovat uskovat. Järkipuhe ei heihin enää tehoa. He menevät edelleen, onneksi kuitenkin harvenevin riviarmeijoin hautaan näiden kauhukuvien nujertamina. Onneksi jehovista pääsee helposti ulos. Jätä jo tänään amerikkalainen huuhaakultti ja aloita oma elämä.


    • luovuttajilletiedoksi

      Verensiirtovastainen konventtiteema "Älä luovuta" veti porukkaa jäähalliin. Kuinka paljon, kuullaan pian, samoin kuin kastettujan määrä. Vertailuluku viimevuoteen 12689 henkilöä lauantaina.

    • påminnelse

      Täällä kirjoittelijan teksiä ei voi verratakaan siihen monipuoliseen ja opettavaan, mahtavaan opetukseen, jota kolmen päivän aikana saimme ja siihen rakkaudelliseen ykseyteen, jota saimme kokea. Saimme 23 uutta sisarta ja veljeä. Ja lähes 7000 oli ensimmäisen viikonlopun konventissa ja lisää ensi viikonloppuna ja vielä seuraavanakin. Mitä olisimmekään menettäneet, jos emme olisi olleet paikalle. Ainutlaatuista. Eikä meidän tarvitse syyllistyä jatkuvaan parjausoperaatioon täällä kirjoittelevan itseään kristittynä pitävän tapaan. Uskomatonta touhua.

      • hyihyi

        Onpa erikoista kun sisar tai veli kehuskelee konventtipäivänsä autuailla taphtumilla tällä foorumilla, vaikka tietää, että se on KIELLETTYÄ. Vai onko hakemassa niitä puuttuvia kynätunteja?


      • kivakuullasinulta

        Kiitos ensikäden uutisista! Et ole lannistunut tämän ketjun ilmapiiristä. Se on vastenmielinen, ehkä kohtuutonkin. Tosin tällaista tarinaa on ylläpidettävissä, koska seuran tiedotus ei ole linjassa sen julkisen tiedon kanssa, mitä esim. maailmanlaajuinen "luopioarmeija" on julkaissut ja julkaisee joka päivä.

        Nykymeno läpinäkyvässä verkossa ei tule loppumaan, ainakaan niin nopeasti, että kiusallisia tapahtumia seuran toiminnassa voitaisiin enää edes yrittää salata. Siksi ristiriita virallisen tiedotuksen ja todellisen - joskin kärjistetyn - tapahtumainkuvauksen välillä on reaaliaikaisessa verkkotodellisuudessa aivan liian suuri.

        Joskus tuntuu, että todistajia lähinnä kiusoitellaan johtajiensa Breshneviläisestä "avoimuudesta" ja "notkeudesta" seuran kannattajien imagonrakentajina. Jonkinlainen tiedotusreformi on välttämätön. Keskustelu on myös avattava ja siihen on osallistuttava.

        Sinä rakennat esimerkilläsi seurastasi parempaa kuvaa osallisuudesta ja ykseydestä.


      • asiainjärjestelmäloppui

        Aivan niin. Olen samaa mieltä. Jehovan todistajat ovat lisäksi onnistuneet ennustamaan aivan oikein ja ajallaan sen, että 1900-luvun "asiainjärjestelmä" oli aikoinaan loppumaisillaan - itse asiassa se ON nyt loppunut. Näemme nykyisin reaaliaikaisesti esim. puoluekokousten häviäjien ja voittajien reaktiot Full HD-videona, kyyneleen ja ihohuokosen tarkkudella paljon ennen kuin asianomaiset itse naamojaan näkevät.

        Voimme seurata viideltä eri urheilukanavalta jalkapalloa, jossa näemme niin ikään pelikentän ja tilanteet reaaliaikaisesti ja tarkemmin kuin yksikään pelaaja!

        Voimme nähdä USAn presidentin astuvan virkaansa pappi hänen ympäriltään - reaaliaikaisesti - jokaisen ilmeen, käden liikkeen, lasten jännitykset ja kuulla mormonien tabernaakkelikuoron laulavan - selvemmin kuin missään - istumalla netissä vaikka luurit korvilla kotisohvalla.

        Mitään ei voi enää salata. Jos jokin luuranko on vielä odottelemassa komeron nurkassa, se paljastuu vaikka arvaamalla parissa päivässä sosiaalisessa mediassa.

        Vartiotorni on ristiriistaisen tiedottamisen mestari. Nykyisin mediapelissä on lisäksi kaikki muut vastaan jw.org. Jälkimmäinen on suljettu, virallinen "totuus". Siinä kisassa on vain yksi häviäjä, mikäli tiedotus ei kipitä sata vuotta ajassa eteen päin internetaikaan. Netissä nähdään muussa tapauksessa kaikki jo etukäteen.


      • kattogooglesta

        voix maailmanlopunkin ennustaa tietsikalla?


    • onkoraamatussasanottu

      Mielenkiintoinen sivu Vartiotornin perustajan elämästä ja kuolemasta - C.T. Russellkin JOHTI seuraa kymmenen vuotta kuolemansa jälkeen!

      Kuolleet jehovat eivät heidän opetuksensa mukaan tiedä mitään. Samoin on laita Jeesuksen näkymättömän paluun kanssa jehovien kuninkaaksi 1874 ja 1914 - jehovien jeesus häärää kuninkaana jo toista sataa vuottaan - kuitenkin hänen KUOLEMANSA muistoa vietetään jehovissa vuosittain! Eli tyhjiin rauenneet (annihilotuneet) kuolleet ovatkin jehovissa merkittävissä johtotehtävissä kymmeniä jos ei satoja vuosia, vaikka kuolleet eivät jehovien mukaan tiedä mitään!

      https://www.watchtowerlies.com/origins_of_jehovah_s_witnesses.html

      Millä perusteella jehovien jeesuksen kuoleman muistoa juhlitaan joka vuosi, jos hän kerran on ollut 130 vuotta jehovien valtakunnan vallassa oleva kuningas?

      • haloojehovat

        Hyvä kysymys! Miten tämä on selitettävissä?


    • Hyötnakki

      Russell kuoli 1916.
      Hän siis johti -normaalisti sanottuna- haudasta vuoteen 1926. Lahkoslangilla hän johti tyhjiin rauenneena, mitään tietämättömänä tuon ajan.
      1918 kävi Jeesus vartiotorniseurassa kehumassa lahkoa -tämän kertoi vartiotorni julki vasta 1940 -luvulla.

      Herätkää nro 23 v. 1968 esitteli lahkolla olevat ylitsepursuavat todisteet vuoden 1975 maailmanlopusta, jota sanottiin myös järjestelmäasioiten päättäjäisiksi, siis käytti vielä vanhaa ja uutta lahkoslangia tältä osin.
      Tällä foorumilla joku kysyi todistajalta että mitä tuo "järjestelmäasiat" sitten oikeastaan tarkoittaa, vartiotornihan piirtää kuvia sitä seuraavasta maanpäällisyydestä hymyilevine leijonineen, mutta todistaja ei vastannut.
      Todistaja ei uskalla selittää vartiotornia muutoin kuin antamalla vartiornin oman selityksen, jota siis ainakaan hän ei ollut saanut nähdä.

      • valtakunnankuninkaana

        Kyllä. ja vielä haluaisin tietää miksi jehovat viettää jeesuksen kuoleman muistojuhlaa? Mieluiten Raamatun tekstein perusteltuna.

        Onko tästä tietoa raamatuntutkijoilla?


      • tarvitaankojehovienlupa

        Kysyin jokin vuosi sitten jehovalta, että onko heidän jeesuksensa nyt kuollut vai elossa? Sain vastaukseksi, että jehovien jeesus TIETÄÄ luultavasti jäljellä olevien päivien määrän. Eli, koska kuolleet eivät jehovissa tiedä mitään, tästä voidaan päätellä jotakin. Miten tämän asian kanssa on?

        Vartiotornissa sanotaan: "jehovien jeesus hallitsee nyt kuninkaana" Onko hän siis jo tullut toisen kerran, vai kuvitellaanko jehovissa taas jotakin ihan ihmeelllisiä?


      • odotan-minäkin
        tarvitaankojehovienlupa kirjoitti:

        Kysyin jokin vuosi sitten jehovalta, että onko heidän jeesuksensa nyt kuollut vai elossa? Sain vastaukseksi, että jehovien jeesus TIETÄÄ luultavasti jäljellä olevien päivien määrän. Eli, koska kuolleet eivät jehovissa tiedä mitään, tästä voidaan päätellä jotakin. Miten tämän asian kanssa on?

        Vartiotornissa sanotaan: "jehovien jeesus hallitsee nyt kuninkaana" Onko hän siis jo tullut toisen kerran, vai kuvitellaanko jehovissa taas jotakin ihan ihmeelllisiä?

        Jos ei ovella käyvä todistaja tiedä vastausta niin hän kysäisee joltakin veli vanhimmalta ja jos veli vanhin ei tiedä, saattaa sanoa, että unohtaa kyseisen kysyjän sillä tämä on todennäköisesti panettelijan asilla kysymyksineen. Ja jos joku jt vastauksen joskus antaakin niin kyllä se on sitten sellainen monenmutkan takaa selitetty täysin ympäripyöreä asia josta ei selviä loppujen lopuksi yhtään mitään.


      • jehovatonväärässä

        Vartiotornin oppi ei kestä lähempää tarkastelua. Ei heillä ole muuta sanottavaa kuin hokea sokeasti "jeesus kristus ei ole jumala"

        Raamattu puolestaan kertoo hyvin tarkasti Vapahtajan toisen tulemuksen:

        Jeesus tulee torvet soiden, käskyhuutojen kajahtaessa, jotta kaikki sen huomaavat.

        http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.24.html

        Raamatussa kohta "kuin varas yöllä" ei tarkoita salassa tulemista, vaan ajankohtaa, jota ei tiedetä ennalta.

        Alla olevat jakeet lukemalla joku jehovistakin varmaan ymmärtää asian.

        Matt. 24:43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan
        44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.

        Jeesuksen toinen tuleminen on siis suuri ja julkinen. Kaikkien silmät saavat nähdä Hänet. Päivää ei tiedä muut kuin Isä yksin.

        Valo leimahtaa yli maan idästä länteen!

        Kun Jeesus tulee toisen kerran suurella voimalla ja kirkkaudella Jeesus herättää uskossa kuolleet kirkastetussa ruumiissa ja elossa olevat uskovat muutetaan, ja näin heidät temmataan yhdessä taivaaseen 1000 vuodeksi, jonne Jeesus on mennyt valmistamaan heille sijaa.

        Kaikki, kaikkien kansojen jumalattomat, peto antikristus saavat surmansa Hänen ilmestyksestään, vuorten rotkotkaan eivät anna heille suojaa.
        Näin maa on autio ja tyhjä 1000 vuotta ja paholainenkin sidotaan.

        1000 vuoden jälkeen on jumalattomien ylösnousemus myöskin paholainen päästetään vankeudestaan. Paholainen villitsee näitä jumalattomia herätettyjä. niin he nousevatkin yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin.

        On tullut viimeisen tuomion aika kaikkien aikojen jumalattomille. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät. Tämä on toinen kuolema jumalattomille tulijärvessä.

        Luodaan uusi taivas ja uusi maa jossa vanhurskaus asuu.


    • Maurujoe

      tarvitaankojehovienlupa 12.6.2017 12:06

      "Vartiotornissa sanotaan: "jehovien jeesus hallitsee nyt kuninkaana" Onko hän siis jo tullut toisen kerran, vai kuvitellaanko jehovissa taas jotakin ihan ihmeelllisiä? "
      Vartiotornihistoriassa oli vuosi 1914 lopun, maailmanlopun vuosi, jonka vahvisti pyramidin, muinaisegyptiläisen pakanauskonnon jumalamonumentin mitat (tuuma = vuosi) asiihen asti kun se muutettiin Jeesuksen paluun vuodeksi. Näkymättömänä.
      Raamatussa kuitenkin Jeesus palaa näkyvästi: aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. 30 Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. 31 Suuren torven soidessa (Matt. 24:29-31)

      Jeesus puhui paluustaan: Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu (Matt. 24: 34). Vartiotorniuskonto pitää kiinni vuodesta 1914 ja sen Jeesus puhuu nykyisin kahdesta sukupolvesta. (sukupolvioppi on vartiotorniuskonnossa elävä ja elastinen). Riippuu mistä vartiotornista katsot.
      Mutta on totta, että vartiotorniseuran johto itse sanoo olevansa Jehovan kanava.

      • totuusonmeilleannettu

        Voi hyvä Sylvi sentään! Luopioiden turhaa ininää. Taas on oku keksinyt omasta päästään valheen, jolla alkaa mustamaalata Jehovan todistajia! Jehovan kansa ei osallistu sotiin eikä valehtele muista ihmisistä! Jos oma uskonkäsitys on täysin epäraamatullinen, sille ei Jehovan todistajat tietenkään voi mitään. Totuus on kuitenkin pantu esille kaikille esim. osoitteessa jw.org. Samoin ilmaiset Raamatun tutkistelut tuovat jokainen päivä lukemattomia pimeydessä vaeltavia Raamatun totuuteen. Valinta on Sinun! Haluatko kuolla lopulisesti Harmageddonissa hetkenä minä hyvänsä vai valitsetko Jehovan kasvavaan kansaan kuulumisen? Ikuinen Paratiisi Maan Päällä on Simullekin taattu! Lisätietoa Jehovan todistajilta.


      • Jakeita

        Apostolien teot 10
        1. Ja Kesareassa oli mies, nimeltä Kornelius, sadanpäämies niin kutsutussa italialaisessa sotaväenosastossa. 30. Ja Kornelius sanoi: "Neljä päivää sitten, juuri tähän aikaan päivästä, minä kotonani rukoilin tällä yhdeksännellä hetkellä, ja katso, edessäni seisoi mies loistavissa vaatteissa
        31. ja sanoi: 'Kornelius, sinun rukouksesi on kuultu, ja sinun almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä

        2 Joh. 9 Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa.

        Matt. 24:11 Monta väärää profeettaa ilmaantuu. 5 Moos 18:20-22; Ilm. 20:10


      • varokaasanojanne

        Raamatun tekstissä on myös loppukaneetti:

        22:18 Mutta minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan prophetian sanoja kuuleva on: jos joku lisää näihin, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka tässä kirjassa kirjoitetut ovat.

        22:19 Ja jos joku tämän kirjan prophetian sanoista ottaa pois, niin Jumala ottaa pois hänen osansa elämän kirjasta, ja pyhästä kaupungista, ja niistä, mitkä tässä kirjassa kirjoitetut ovat.

        Siis ei keksitä lisää oman mielen mukaisia kuvia eikä tekstejä eikä oteta sanasta mitään pois. Muutoin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka tässä kirjassa kirjoitetut ovat. Väärä profeetta on pahin!


      • samassaveneessä

        Mielestäni jehovia ei tarvitsisi mollata enempää. Heillä on oma tapansa uskoa ja mitä sille muut voivat! Tuskin Jumala muuttaa suunnitelmiaan Suomi24-palstan kirjoittajien mielipiteiden mukaan. Antakaamme kaikille mahdollisuus lähestyä Jumalaa omalla tavallaan. Vartiotorni on satsannut niihin asioihin, mitä seura pitää omista lähtökohdistaan tärkeinä. Emme voi kyseenalaistaa kaikkea, mikä poikkeaa omista näkemyksistämme. Pahin asia Vartiotornissa on väärennetty raamattu, jonka käyttöä opetusvälineenä raamattua tuntemattomien ihmisten värväämiseksi on todella ala-arvoista toimintaa. Silti jehovia ei ole tarvetta pilkata tai alentaa heidän ihmisarvoaan. He ovat kaikkivaltiaan lapsia siinä kuin me muutkin. Antaa Taivaan Isän päättää Hänelle kuuluvat meitä koskevat asiat.


      • Leilankukka

        Jos joku tosiaan mollaisi, olisi erehdys, mutta todistajat pidetään pimennossa, tällekin foorumille heiltä on pääsy kielletty.
        ja vartiotorniuskonto ei ole kristinoppia.
        mutta. Lahko tuottaa Uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiaksryhmän, ja murhaa verensiirrtokiellolla,
        Koloss. 2:16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta

        Kuka kuitenkin tuomitsee vastoin taivaan Isän kieltoa ? Se on vartiotorniseura, joka on syyllinen, tuomittava, ja kuten nimim. samassaveneessä toi esiin on vain mollaamisen arvoinen.


    • cosinifii

      Mikä ihmeen väärennetty Raamattu? Jos tapaat heidät omalla ovellasi, tarjoa oma Raamattusi niin he näyttävät asian siitä. Jos olet mieltynyt vanhakantaiseen ja osin nykykielen mukaan vieraaseen ulosantiin niin ei sillä ole merkitystä Raamatun sisältöön. Jos esimerkiksi "autuas" on parempi ilmaisu kuin "onnellinen" niin se on oma valintasi. Se mikä JT:n käyttämässä käännöksessä on erilaista on Jumalan nimen käyttö niissä paikoissa, joissa se alun perin on ollut. Tetragrammin kääntäminen esimerkiksi "Herraksi" on antanut mahdollisuuden juuri siihen, että Jeesuksen ja Jumalan välinen selkeä ero Luojan ja luomuksen välillä on saatu hämärtymään ja sen myötä koko ns. kristillisyyden perusta on luotu hötön päälle.

      Joku kirjoitti oikein suurin kirjaimin, että 2,6 MILJARDIA IHMISTÄ ei voi olla väärässä! Jaa-a, mitä taas Jeesus sanoi ollessaan ihmisenä? Se tie on leveä ja avara, joka...mitä? Ja ketkä olivat ne, jotka löysivät tien pelastukseen? Hmmm voisiko olla miettimisen paikka?

      • markkinoi.oikein

        "Se mikä JT:n käyttämässä käännöksessä on erilaista on Jumalan nimen käyttö niissä paikoissa, joissa se alun perin on ollut."

        Ei pidä paikkaansa Uuden testamentin osalta: sinne Jehova on UM-käännöksessä lisätty, vaikka käsikirjoitukset eivät sitä tue.

        Vanhan testamentin puolelle Jehova (tai muu tetragrammista johdettu nimi) kyllä kuuluu.


    • r1945

      Uudenmaailman käännöstyö on tehty hyvin tarkan tutkimustyön kera, niin tarkasti jäljitellen kuin mahdollista vanhojen käännösten perusteella. Siihen on käytetty paljon aikaa ja vilpitöntä pyrkimystä tehdä mahdollisemman tarkka käännös. Mitään väärennöstä ei suunniteltu. Vastustajamme haluavat vain saada kaiken, mikä koskee Jehovan todistajia mahdollisen huonoon valoon esittelemällä kaikenlaisia väitteitä. Raamatun sanoma on meille äärettömän tärkeä, emmekä missään mielessä halua väärentää sen sanomaa. Ymmärrämme, että niin toimimalla vastaamme siitä Jumalallemme.
      Täällä ahkerasti kirjoitteleva, lähes ainoa, on ihastunut Patmoslaiseen opetukseen ja siksi lainaa ahkerasti sen johtohahmoihin kuuluvan kirjaa, jonka tarkoitus on saada Jehovan Todistajat huonoon valoon omaksi hyödykseen.
      Onneksi Jumala on vanhurskas tuomari ja näkee kaiken ja tekee vanhurskaan tuomion. Toimimalla sen mallin mukaan, jonka Jeesus antoi maan päällä ollessaan, voimme miellyttää Jumalaa. Jeesuskin kertoi ahkerasti Jumalan valtakunnan hyvää uutista ja kehoitti meitäkin tekemään niin.(Matt. 24:14 ; Matt 28:19,20)

      • aitoeikelpaajehoville

        Raamatusta oli olemassa jo paljon ennen UM-ää 1950-luvulla kaikki merkittävät käännökset (lähes sanasta sanaan identtiset) kristikunnan kirkkojen jokapäiväisessä käytössä. Koska Jeesus on kristittyjen Jumala sekä Vapahtaja Raamatussa, jehovien kiero vapaamuurarivetoinen yritys yritti häivyttää Jeesuksen jumaluuden kaikista omista myyntikirjoistaan ja -lehdistään! Oma raamattu oli siis välttämätön.

        Maailman 2.400.000.000 kristittyä EIVÄT KÄYTÄ missään päin maailmaa jehovien "raamattua!" Se on tarkoituksella, mutta ammattitaidottomasti tehty väännös amerikkalaisista teksteistä tarkoituksenaan kieltää Jeeesuksen jumaluus! Tämä tahallinen harhaopetus on mennyt heittämällä läpi tyhmien 1950-luvun amerikkalaisten kristinoppia tuntemattomien ovilla.

        Raamattu kuin raamattu?

        On pöyristyttävää, että edelleen, netin tehtyä julkisisksi ensin englanninkielisessä maailmassa jehovien vedätykset ja 1950-luvulla väärennetyn raamatun, täällä joku (mainosvaltuutettu?) vielä puolustelee ameriikkalaisen kultin vapaamuurarien rahoittamaa väärennöstä! Miksi? Et saa senttiäkään rahaa mainospuheistasi!

        Yksikään teologinen tiedekunta maailmassa ei käytä opetuksessaan jehovien kulttiraamattua. Missään maailman kristikirkoissa ei saarnata Kristuksen enkeliyttä tai veljeyttä Luciferin ja muiden luotujen henkipoikien kanssa.

        Jos suomenkielellä et löydä kuin Petri Paavolaa, Pasi Turusta ja Jari Iivanaista Googlestasi, opettele englannin alkeet. UM-väärennöksestä, sen tekijöiden koulutustaustoista (ei koulutusta) ja härskistä levittämisestä jehovien toimesta löytyy perusteita ja lukemista n. 100 vuodeksi, jos luet artikkelit sanasta sanaan koneeltasi. Määrä tosin kaksinkertaistuu vuodessa.

        Tutustukaa hyvät jehovat edes Joh. 1:1 osalta kristikunnan Raamatun alkeisiin. Raamattu on luettavissa ilmaiseksi mm. täältä:

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible


    • VanajavedenVille

      cosinifii 12.6.2017 23:35

      " Mikä ihmeen väärennetty Raamattu? "

      -Vartiotorniseuran johto sanoo antavansa itse kaikki lahkon kirjoitukset. Johto esittelee itsensä, jopa värivalokuvin ja siten tiedetään että heillä ei ole mitään koulutuspohjaa. Siten he Raamatun kääntämistyössä ovat ryhtyneet työhön, johon johon heillä ei ole pätevyyttä, taikka he valehtelevat.

      Turunen on kirjaansa koonnut kymmenisen asiantuntijalausuntoa siitä, että kyseessä on väärennys.
      Oppinut Barclayn lausunnon että kyseessä on törkeä väärennös, on seura vartiotorniin vielä väärentänyt muotoon, että Barclay muka kehuisi "käännöstä". Tästäkin on Turusessa selvitys.

    • vaihtoehtoistafaktaa

      Uuden Maailman käännös on Vartiotorniseuran oma, tuhatvuotisesta raamatunkäännösperinteestä täysin poikkeava kirkkojen ja kristinuskon hylkäämä tekele, jota ainoastaan jehovat itse käyttävät värväystyössään. Se on toimitettu 1950-luvun ameriikkalaisen vapaamuurarivetoisen kultin pussiin.

      https://www.jashow.org/articles/false-teaching/jehovahs-witnesses/new-world-translation/using-the-new-world-translation-against-jehovahs-witness-theology/

      Mitään puolusteltavaa Jeesuksen jumaluuden kieltävässä tekstissä ei ole. Se on tehty rahamiesten tuella näyttämään raamatulta asiasta mitään ymmärtämättömien silmissä. Netin aikakaudella jehovien huijaus ei mene enää läpi. Väärän opin levittäminen muka Jumalan ilmoituksena on rangaistavaa myös maallisen oikeuden edessä. "Uskonnon" nimissäkään ei saa johtaa viattomia ihmisiä harhaan!

      Onneksi jehovien peli on pelattu ainakin Venäjällä. Me voimme viisastua vapaaehtoisestikin. Lukemalla mitä tahansa Raamattua ennen ameriikkalaisten kulttien (mormonit, jehovat, newaget ym.) julkaisemaa paperijätettä eli Suomessa esim. 1933/38 kirkkoraamattua välttyy tahalliselta ameriikkalaiselta vale- ja eksytysopilta. Vaihtoehtoista totuutta ei ole eikä tule. Jeesus on ikuinen Jumala.

      • lyhyetjäljet

        Pyhä Raamattu on ollut yli tuhat vuotta muuttumaton ja sen kirjoittaminen oman mielen mukaan uudelleen Elviksen aikaan 1950-luvun ameriikassa on vapaamuurarien 33. asteen luciferukseen uskoon rinnasttava hanke. He kieltävät Jeesuksen jumaluuden ja Vartiotorni tekee heidän perässään samoin. Vartiotornilaiset opettavat asiaa ymmärtämättä "jeesus kristus ei ole jumala" ja todistavat julistuksensa Vartiotornin sepustamasta Uuden Maailman (ameriikan) raamatusta! Koska 1950-luvun ameriikkalaisia oli ovilla helppo höynäyttää, jehovien meiningit saivat aluksi jonkin verran tuulta purjeisiinsa. Värikuvat sekä "painettu" teksti mainosiskulauseineen puhuttelivat pinnallisia amerikkalaisia menestyksen makuun päässeitä nousukkaita.

        Netti 1990-luvulla paljasti lopullisesti jehovien valhellisen ja Jeesuksen jumaluuden kieltävän toiminnan. Myös UM-raamatun"käännökseen" tahallaan tehdyt räikeät virheet oli helppo todeta vertailemalla jehovien UM-tekstiä mihin tahansa kristikunnan Raamattuun. Jehovien tarkoitushakuinen ja tahallinen kajoaminen kristikunnan auktoriteettiin, Pyhään Raamattuun on vakava hyökkäys koko kristillistä perinnettä ja sen fundamentteja vastaan.

        Jeesus on jokaisen kristityn Jumala ikuisesti, meitä on jo nyt 2.400.000.000 ja uskomme Raamatun Jumalaan, Vapahtajaan, kaikkivaltiaaseen Jeesukseen Kristukseen. Jehovien yrityksistä emme halua enää kuulla. Jokainen jehova on Suomessa vapaa lähtemään ameriikkalaiseksytyksestä ulos. Se ei maksa mitään ja on yleistyvä käytäntö. Yli 300 suomalaisrivijehovaa jätti kultin viime vuonna. Tee sinä samoin ja kutsu myös kaikki ystäväsi mukaan.


      • skitsoa
        lyhyetjäljet kirjoitti:

        Pyhä Raamattu on ollut yli tuhat vuotta muuttumaton ja sen kirjoittaminen oman mielen mukaan uudelleen Elviksen aikaan 1950-luvun ameriikassa on vapaamuurarien 33. asteen luciferukseen uskoon rinnasttava hanke. He kieltävät Jeesuksen jumaluuden ja Vartiotorni tekee heidän perässään samoin. Vartiotornilaiset opettavat asiaa ymmärtämättä "jeesus kristus ei ole jumala" ja todistavat julistuksensa Vartiotornin sepustamasta Uuden Maailman (ameriikan) raamatusta! Koska 1950-luvun ameriikkalaisia oli ovilla helppo höynäyttää, jehovien meiningit saivat aluksi jonkin verran tuulta purjeisiinsa. Värikuvat sekä "painettu" teksti mainosiskulauseineen puhuttelivat pinnallisia amerikkalaisia menestyksen makuun päässeitä nousukkaita.

        Netti 1990-luvulla paljasti lopullisesti jehovien valhellisen ja Jeesuksen jumaluuden kieltävän toiminnan. Myös UM-raamatun"käännökseen" tahallaan tehdyt räikeät virheet oli helppo todeta vertailemalla jehovien UM-tekstiä mihin tahansa kristikunnan Raamattuun. Jehovien tarkoitushakuinen ja tahallinen kajoaminen kristikunnan auktoriteettiin, Pyhään Raamattuun on vakava hyökkäys koko kristillistä perinnettä ja sen fundamentteja vastaan.

        Jeesus on jokaisen kristityn Jumala ikuisesti, meitä on jo nyt 2.400.000.000 ja uskomme Raamatun Jumalaan, Vapahtajaan, kaikkivaltiaaseen Jeesukseen Kristukseen. Jehovien yrityksistä emme halua enää kuulla. Jokainen jehova on Suomessa vapaa lähtemään ameriikkalaiseksytyksestä ulos. Se ei maksa mitään ja on yleistyvä käytäntö. Yli 300 suomalaisrivijehovaa jätti kultin viime vuonna. Tee sinä samoin ja kutsu myös kaikki ystäväsi mukaan.

        Vaikka en tue jt oppia niin kyllä tuo kolminaisuus on silti yksi hulluimmista uskomuksista. Raamatussa on useita kohtia mistä selviää, että Jeesus on eri henkilö ja persoona kuin Jumala joten tätän ei voi kyllä yksikään tuoda uutta näkökulmaa yhdelläkään raamatun jakeella.

        Tuo kolminaisuus kuulostaa silkalta skitsofreeniselta horinalta, vaikka raamatussa on yksinkertaisesti tuotu esiin Jeesuksen olleen ERI henkilö kuin Jumala ja, että Jeesus on luotu. Turha selitellä kolminaisuudesta, että se on jotain sellaista mitä me emme ymmärrä tai Jumala ei paljasta kaikkia salaisuuksiaan, höpä höpö.


      • RGBkolmiyhteinenvalo

        Luomakunnassa on loputtomasti ilmiöitä, jotka näyttävät ja tuntuvat meistä erilaisilta kuin ne Jumalan luomuksina tosiasiassa ovat.

        Esimerkiksi sopii luojamme luoma valo. Ihminen ei keksinyt valoa eikä sen ainutlaatuisia ominaisuuksia. Jumala loi valon - tulkoon valo ja valkeus tuli.

        Ihmiseltä meni oma aikansa, etten kuin ymmärsi, että valokin, Jumalan tavoin, on kolmiyhteinen. Tämä tapahtui, kun ihminen näki vesipisarassa valkoisen auringon valon hajoavan useisiin eri väreihin. Nyt tiedämme, että aisimme silmillämmekin ainoastaan "kolmiyhteistä" valoa. Jumalan suunnittemilla verkkokalvoillamme (silmän valoa aistiva pohja) on kolmea eri valon aallonpituutta aistivaa soluryhmää - silmämme näkevät vain punaista R. vihreää G ja sinistä B väriä!

        Miettikäämme siksi aluksi luomiskertomuksessakin mainittua elintärkeää valoa kolmiyhteisenä Jumalan luomuksena. Se myös lämmittää, siirtää energiaa, valaisee, esittää värejä silmän (ja digikamerankin) avulla! Valolla on myös dualistinen aalto/hiukkasluonne. Spektrin eri aallonpituuksilla on luomakunnassa oma tehtävänsä. Emme niitä ymmärrä suoraan syntymässä, vaan tiede on antanut kalpeita aavistuksia Jumalan luomasta sähkömagneettisesta äärettömästä spektristä, jonka pieni osa-alue on näkyvä valo. Sen eri väreillä on ihan eri tehtävät!

        Päästäisiinkö tästä jo vähän paremmin kiinni kolmiyhteisen Jumalammekin olemukseen?


      • pata.kattilaa.soimaa
        lyhyetjäljet kirjoitti:

        Pyhä Raamattu on ollut yli tuhat vuotta muuttumaton ja sen kirjoittaminen oman mielen mukaan uudelleen Elviksen aikaan 1950-luvun ameriikassa on vapaamuurarien 33. asteen luciferukseen uskoon rinnasttava hanke. He kieltävät Jeesuksen jumaluuden ja Vartiotorni tekee heidän perässään samoin. Vartiotornilaiset opettavat asiaa ymmärtämättä "jeesus kristus ei ole jumala" ja todistavat julistuksensa Vartiotornin sepustamasta Uuden Maailman (ameriikan) raamatusta! Koska 1950-luvun ameriikkalaisia oli ovilla helppo höynäyttää, jehovien meiningit saivat aluksi jonkin verran tuulta purjeisiinsa. Värikuvat sekä "painettu" teksti mainosiskulauseineen puhuttelivat pinnallisia amerikkalaisia menestyksen makuun päässeitä nousukkaita.

        Netti 1990-luvulla paljasti lopullisesti jehovien valhellisen ja Jeesuksen jumaluuden kieltävän toiminnan. Myös UM-raamatun"käännökseen" tahallaan tehdyt räikeät virheet oli helppo todeta vertailemalla jehovien UM-tekstiä mihin tahansa kristikunnan Raamattuun. Jehovien tarkoitushakuinen ja tahallinen kajoaminen kristikunnan auktoriteettiin, Pyhään Raamattuun on vakava hyökkäys koko kristillistä perinnettä ja sen fundamentteja vastaan.

        Jeesus on jokaisen kristityn Jumala ikuisesti, meitä on jo nyt 2.400.000.000 ja uskomme Raamatun Jumalaan, Vapahtajaan, kaikkivaltiaaseen Jeesukseen Kristukseen. Jehovien yrityksistä emme halua enää kuulla. Jokainen jehova on Suomessa vapaa lähtemään ameriikkalaiseksytyksestä ulos. Se ei maksa mitään ja on yleistyvä käytäntö. Yli 300 suomalaisrivijehovaa jätti kultin viime vuonna. Tee sinä samoin ja kutsu myös kaikki ystäväsi mukaan.

        "Myös UM-raamatun"käännökseen" tahallaan tehdyt räikeät virheet oli helppo todeta vertailemalla jehovien UM-tekstiä mihin tahansa kristikunnan Raamattuun."

        Myös Kirkkoraamattu vetää kotiinpäin esim. Kol. 1:15:ssa, jossa se kääntää "esikoinen ennen koko luomakuntaa", vaikka oikeampi käännös olisi "luomakunnan esikoinen". Kirkkoraamattu haluaa siis häivyttää sitä ajatusta, että Poika luomakunnan esikoisena on osa luomakuntaa, koska se ei sovi kolminaisuusoppiin.


      • esikoinenonkingi

        Kuten varmasti jo kaikki tiedämme sana "esikoinen" tarkoittaa Raamatussa johtohahmoa (etulainen, vanh.) ja muuta ylempänä olevaa - kuten Jumalaa. Suomen sana "esikoinen" tarkoittaa ensimmäisenä perheeseen syntynyttä lasta. Kuten tiedämme, Raamatun esikoisuus = kingiys - on myytävä ominaisuus. Esikoisasemastaan voi siis luopua myymällä kunkun aseman jollekin toiselle vaikka nuoremmalle veljelle - varmaan osaat kertoa tästä esimerkin Raamatun kertomuksen mukaisesti. Silloin kuopuksesta voi tulla kingi, eli esikoinen - näin Raamatussa. Vartiotorni pelaa merkitysten rajauksilla eri ilmiselvien Raamatun kielikuvien vääntämisessä omiin tarkoituksiin. Näitä riittää. Esikoinen - lunnaat toimiva voima tartaros, haades, seol, gehenna, tuonela, helvetti ym. kaikille on oma vartiotornisanakirjan vastine.


      • skitsoa
        RGBkolmiyhteinenvalo kirjoitti:

        Luomakunnassa on loputtomasti ilmiöitä, jotka näyttävät ja tuntuvat meistä erilaisilta kuin ne Jumalan luomuksina tosiasiassa ovat.

        Esimerkiksi sopii luojamme luoma valo. Ihminen ei keksinyt valoa eikä sen ainutlaatuisia ominaisuuksia. Jumala loi valon - tulkoon valo ja valkeus tuli.

        Ihmiseltä meni oma aikansa, etten kuin ymmärsi, että valokin, Jumalan tavoin, on kolmiyhteinen. Tämä tapahtui, kun ihminen näki vesipisarassa valkoisen auringon valon hajoavan useisiin eri väreihin. Nyt tiedämme, että aisimme silmillämmekin ainoastaan "kolmiyhteistä" valoa. Jumalan suunnittemilla verkkokalvoillamme (silmän valoa aistiva pohja) on kolmea eri valon aallonpituutta aistivaa soluryhmää - silmämme näkevät vain punaista R. vihreää G ja sinistä B väriä!

        Miettikäämme siksi aluksi luomiskertomuksessakin mainittua elintärkeää valoa kolmiyhteisenä Jumalan luomuksena. Se myös lämmittää, siirtää energiaa, valaisee, esittää värejä silmän (ja digikamerankin) avulla! Valolla on myös dualistinen aalto/hiukkasluonne. Spektrin eri aallonpituuksilla on luomakunnassa oma tehtävänsä. Emme niitä ymmärrä suoraan syntymässä, vaan tiede on antanut kalpeita aavistuksia Jumalan luomasta sähkömagneettisesta äärettömästä spektristä, jonka pieni osa-alue on näkyvä valo. Sen eri väreillä on ihan eri tehtävät!

        Päästäisiinkö tästä jo vähän paremmin kiinni kolmiyhteisen Jumalammekin olemukseen?

        Miksi ihmeessä sitten on lukuisia esimerkkejä raamatussa ja ihan yksinkertaisia sellaisia joissa kuvaillaan Jeesuksen olevan ihan eri olento kuin Jumala? Mitä järkeä sitten kuvailla niitä kaikkia raamattuun Jeesuksen erinäisyydestä jos kerta oli itse Jumala? olisihan tuo ilmoitettu selvästi raamatussa eikä laitettu niitä useita jakeita joissa pelkästään kerrotaan Jeesuksen olevan poika ja erillinen henkilö ei mikään Jumala itse.

        Yksikään jae ei kerro kumminkaan, että Jeeus olisi sama kuin Jumala ei ainakaan selvästi ja siksipä kolminaisuuden puolustajat joutuvat kierrellen ja kaarellen selitellä mitä ihmeellisemmin kolminaisuuttaan kun siihen ei löydy raamatusta YHTÄÄN tukea.

        Niin ja ei tuo kolminaisuus siltikään avautunut, vaikka vesipisarasta kuvauksen annoitkin joka ei liity mihinkään jumalakolminaisuuteen mitenkään. Raamattu ei tue kolminaisuutta millään selityksellä enkä minä niitä edes tajua, vaikka piirtämällä selitätte.


      • pata.kattilaa.soimaa
        esikoinenonkingi kirjoitti:

        Kuten varmasti jo kaikki tiedämme sana "esikoinen" tarkoittaa Raamatussa johtohahmoa (etulainen, vanh.) ja muuta ylempänä olevaa - kuten Jumalaa. Suomen sana "esikoinen" tarkoittaa ensimmäisenä perheeseen syntynyttä lasta. Kuten tiedämme, Raamatun esikoisuus = kingiys - on myytävä ominaisuus. Esikoisasemastaan voi siis luopua myymällä kunkun aseman jollekin toiselle vaikka nuoremmalle veljelle - varmaan osaat kertoa tästä esimerkin Raamatun kertomuksen mukaisesti. Silloin kuopuksesta voi tulla kingi, eli esikoinen - näin Raamatussa. Vartiotorni pelaa merkitysten rajauksilla eri ilmiselvien Raamatun kielikuvien vääntämisessä omiin tarkoituksiin. Näitä riittää. Esikoinen - lunnaat toimiva voima tartaros, haades, seol, gehenna, tuonela, helvetti ym. kaikille on oma vartiotornisanakirjan vastine.

        "Esikoisasemastaan voi siis luopua myymällä kunkun aseman jollekin toiselle vaikka nuoremmalle veljelle"

        Niin voi, tosin Pojan ei kerrota tätä tehneen. Luomakunnan esikoinen on joka tapauksessa osa luomakuntaa, eli Poika on luotu olento.


      • pata.kattilaa.soimaa
        skitsoa kirjoitti:

        Miksi ihmeessä sitten on lukuisia esimerkkejä raamatussa ja ihan yksinkertaisia sellaisia joissa kuvaillaan Jeesuksen olevan ihan eri olento kuin Jumala? Mitä järkeä sitten kuvailla niitä kaikkia raamattuun Jeesuksen erinäisyydestä jos kerta oli itse Jumala? olisihan tuo ilmoitettu selvästi raamatussa eikä laitettu niitä useita jakeita joissa pelkästään kerrotaan Jeesuksen olevan poika ja erillinen henkilö ei mikään Jumala itse.

        Yksikään jae ei kerro kumminkaan, että Jeeus olisi sama kuin Jumala ei ainakaan selvästi ja siksipä kolminaisuuden puolustajat joutuvat kierrellen ja kaarellen selitellä mitä ihmeellisemmin kolminaisuuttaan kun siihen ei löydy raamatusta YHTÄÄN tukea.

        Niin ja ei tuo kolminaisuus siltikään avautunut, vaikka vesipisarasta kuvauksen annoitkin joka ei liity mihinkään jumalakolminaisuuteen mitenkään. Raamattu ei tue kolminaisuutta millään selityksellä enkä minä niitä edes tajua, vaikka piirtämällä selitätte.

        "Mitä järkeä sitten kuvailla niitä kaikkia raamattuun Jeesuksen erinäisyydestä jos kerta oli itse Jumala?"

        Ehkä Jumala haluaa johtaa ihmisiä harhaan ja ilmoittaa itsensä tavalla, jossa kolminaisuutta joutuu etsimään Raamatusta rivien välistä ja kolminaisuusoppia pitämään voimassa toisinajattelijoita vainoamalla? Sehän voi olla Jumalan mielestä hauskaa.

        Tai oikeasti, oppi Jeesuksen jumaluudesta alkoi kehittyä 1. vuosisadan lopulla, mutta ei ehtinyt kunnolla lyödä läpi Uuden testamentin tekstien kirjoitusaikana. Siten Raamattuun on päätynyt joitakin viitteitä Jeesuksen jumaluudesta, ehkä kolminaisuudestakin, mutta nämä kohdat hukkuvat paljon suuremman vastakkaisen aineiston alle. Jos Raamatun lukee kannesta kanteen ilman ennakkokäsitystä tai Nikea-lahkon päähän pakottamia laseja, ei pitäisi jäädä epäselväksi, että Jeesus on Jumalan Poika ja eri kuin Jumala. Jeesuksen jumaluuden tai Jumalan kolminaisuuden saa irti ainoastaan kierolla lukutavalla, jossa kiinnitetään mieluisat kohdat ja ohitetaan tai selitellään epämieluisat, paljon lukuisammat kohdat. Siten saakin Raamatusta irti suunnilleen mitä vain, ja kieroa lukutapaa harrastaa Nikea-lahkon ohella myös Vartiotorniseura.


      • kaksituhattavuottaesillä

        Kiitos kommentistasi! Jumalan kolmiyhteisyys on ollut kristikunnalla "työn alla" heti alkuseurakunnasta lähtien. Olemme siinä ihanassa asemassa, että vuosilta 0-300 on aika paljon kirkon vaikuttajien tekstejä, joissa Jumalan kolminaisuutta on pohdittu. Presbyteeri Areios ei suinkaan ollut ensimmäinen asiaan perehtynyt, joka esitti aikansa ulostuloihin vedoten näkemyksen, että Poika on luotu. Tämä näkemys oli Areioksen agendalla, mutta joko hän itsekään ei löytänyt sille uskottavia perusteita tai sitten kirkkodemokratia jyräsi kolme sataa vuotta käydyn kolminaisuuskeskustelun jälkeen ja päätyi Jumalan olevan yksi Jumala, jolla on kolme persoonaa. Isä, luoja, Poika, pelastaja ja Pyhä Henki, pyhittäjä.

        Kolmiyhteyttä parempaa kuvausta Jumalasta ei ole ihmiskunnassa vielä esitetty. 1700 vuotta Areioksen jälkeen Jehovan todistajat ja esim. mormonit nostivat anti-trinitaarisen kuvan Jumalan olemuksesta jälleen esiin. Suuri osa kristikunnasta ei ole kuullutkaan näistä poikkeavista näkemyksistä, joten niiden merkitys on ainoastaan Jehovan todistajia ja esim. mormoneita koskevia.

        Valon dualistinen luonne (aalto/hiukkas-dualismi) tai sen sijoittuminen elekrtomagneettiseen spektriin pienenä pätkänä kuvastaa luomakunnan kompleksisuutta ja ihmisen rajallista havainnointia.

        Kun syömme aspiriinitabletin päänsärkyyn, emme oikeasti tiedä miksi kipu hellittää. Lääkärit voivat selittää mekanismin kemian ja fysiologian työkaluilla, mutta useimmat meistä tyytyvät toteamaan, että aspiriini vain lieventää kipua. Tiedämme sen.

        Jumalan viisaus saattaa olla meidän ulottumattomissamme. Siksi en ainakaan itse lähtisi lyömään lukkoon Jumalan olemusta omien tuntemuksemme mukaan. Luotan kirkkoisiimme, jotka ovat kolminaisuusoppiin päätyneet. En halua rajata Jumalan olemusta millään tavalla, koska jo alkuseurakunta osoitti kristikunnan olevan ajatteleva ja erimielinenkin kristikunta.

        Diskuteeraus jatkukoon vaikka niistä perusteista, miksi Jeesus pitäisi ehdottomasti nähdä ainoastaan irtonaisena Jumalan olemuksesta? Voisiko ajatella niin, että Jeesus on ollut ikuisesti elävä persoona, joka on luonut kaiken, tehnyt paljon ihmiskunnan hyväksi, myös ottamalla orjan osan tulemalla ihmiseksi meidän luotujensa keskelle. Jeesuksen ihmisyys kuvastaa Jeesuksen poikkeavia valtaoikeuksia. Poikkeavia ominaisuuksia. Isästä ja Pyhästä Hengestä.


      • pata.kattilaa.soimaa
        kaksituhattavuottaesillä kirjoitti:

        Kiitos kommentistasi! Jumalan kolmiyhteisyys on ollut kristikunnalla "työn alla" heti alkuseurakunnasta lähtien. Olemme siinä ihanassa asemassa, että vuosilta 0-300 on aika paljon kirkon vaikuttajien tekstejä, joissa Jumalan kolminaisuutta on pohdittu. Presbyteeri Areios ei suinkaan ollut ensimmäinen asiaan perehtynyt, joka esitti aikansa ulostuloihin vedoten näkemyksen, että Poika on luotu. Tämä näkemys oli Areioksen agendalla, mutta joko hän itsekään ei löytänyt sille uskottavia perusteita tai sitten kirkkodemokratia jyräsi kolme sataa vuotta käydyn kolminaisuuskeskustelun jälkeen ja päätyi Jumalan olevan yksi Jumala, jolla on kolme persoonaa. Isä, luoja, Poika, pelastaja ja Pyhä Henki, pyhittäjä.

        Kolmiyhteyttä parempaa kuvausta Jumalasta ei ole ihmiskunnassa vielä esitetty. 1700 vuotta Areioksen jälkeen Jehovan todistajat ja esim. mormonit nostivat anti-trinitaarisen kuvan Jumalan olemuksesta jälleen esiin. Suuri osa kristikunnasta ei ole kuullutkaan näistä poikkeavista näkemyksistä, joten niiden merkitys on ainoastaan Jehovan todistajia ja esim. mormoneita koskevia.

        Valon dualistinen luonne (aalto/hiukkas-dualismi) tai sen sijoittuminen elekrtomagneettiseen spektriin pienenä pätkänä kuvastaa luomakunnan kompleksisuutta ja ihmisen rajallista havainnointia.

        Kun syömme aspiriinitabletin päänsärkyyn, emme oikeasti tiedä miksi kipu hellittää. Lääkärit voivat selittää mekanismin kemian ja fysiologian työkaluilla, mutta useimmat meistä tyytyvät toteamaan, että aspiriini vain lieventää kipua. Tiedämme sen.

        Jumalan viisaus saattaa olla meidän ulottumattomissamme. Siksi en ainakaan itse lähtisi lyömään lukkoon Jumalan olemusta omien tuntemuksemme mukaan. Luotan kirkkoisiimme, jotka ovat kolminaisuusoppiin päätyneet. En halua rajata Jumalan olemusta millään tavalla, koska jo alkuseurakunta osoitti kristikunnan olevan ajatteleva ja erimielinenkin kristikunta.

        Diskuteeraus jatkukoon vaikka niistä perusteista, miksi Jeesus pitäisi ehdottomasti nähdä ainoastaan irtonaisena Jumalan olemuksesta? Voisiko ajatella niin, että Jeesus on ollut ikuisesti elävä persoona, joka on luonut kaiken, tehnyt paljon ihmiskunnan hyväksi, myös ottamalla orjan osan tulemalla ihmiseksi meidän luotujensa keskelle. Jeesuksen ihmisyys kuvastaa Jeesuksen poikkeavia valtaoikeuksia. Poikkeavia ominaisuuksia. Isästä ja Pyhästä Hengestä.

        "Tämä näkemys oli Areioksen agendalla, mutta joko hän itsekään ei löytänyt sille uskottavia perusteita tai sitten kirkkodemokratia jyräsi kolme sataa vuotta käydyn kolminaisuuskeskustelun jälkeen ja päätyi Jumalan olevan yksi Jumala, jolla on kolme persoonaa. Isä, luoja, Poika, pelastaja ja Pyhä Henki, pyhittäjä."

        Itse pidän Areioksen näkemyksiä Raamatun valossa varsin hyvin perusteltuina ja kallistun jälkimmäiselle kannalle, jossa kolminaisuusoppi oli poliittinen päätös.

        "Valon dualistinen luonne (aalto/hiukkas-dualismi) tai sen sijoittuminen elekrtomagneettiseen spektriin pienenä pätkänä kuvastaa luomakunnan kompleksisuutta ja ihmisen rajallista havainnointia."

        Joskus tämän tapaisista vertauksista on hyötyä, mutta puurot ja vellit on syytä pitää erillään.

        "Jumalan viisaus saattaa olla meidän ulottumattomissamme. Siksi en ainakaan itse lähtisi lyömään lukkoon Jumalan olemusta omien tuntemuksemme mukaan."

        Sitähän koko ajan on kuitenkin tehty. Kolminaisuusoppi on myös kannanotto Jumalan olemukseen.

        "Luotan kirkkoisiimme, jotka ovat kolminaisuusoppiin päätyneet."

        Minä en luota.

        "En halua rajata Jumalan olemusta millään tavalla, koska jo alkuseurakunta osoitti kristikunnan olevan ajatteleva ja erimielinenkin kristikunta."

        No, miten on käynyt? Mitättömistä asioista on saatu isoja kiistoja, esim. Filioque. Toisinajattelijoita on vainottu ja tapettu. Nykyäänkään nikealaiset ja areiolaiset (joita lähinnä JT:t edustavat) eivät suostu tunnustamaan toisiaan oikeiksi kristityiksi. Kaikki typerien oppikiistojen takia. Kuinka tärkeitä oppikysymykset lopulta ovat? "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." Kristityt voisivat puhdasoppisuuden sijaan mieluummin kilvoitella hyvissä teoissa.


      • sanaoliollutainajumala
        pata.kattilaa.soimaa kirjoitti:

        "Esikoisasemastaan voi siis luopua myymällä kunkun aseman jollekin toiselle vaikka nuoremmalle veljelle"

        Niin voi, tosin Pojan ei kerrota tätä tehneen. Luomakunnan esikoinen on joka tapauksessa osa luomakuntaa, eli Poika on luotu olento.

        Luomakunnan esikoinen on luomakunnan kingi - Jeesus, jokä on luonut kaiken. Viittaukset enkeleihin luotuina henkipoikina, esim. Lucifer ja Mikaei sekä Gabriel eivät ole osa kolmiyhteistä Jumalaa.

        Siksi taivaassa olleilla "monenlaisilla" luoduilla henkiolennoilla ei voi perustella mitenkään Jeesuksen alentamista henkipoikaveljesten porukoihin.

        Myöskään jehovien äitikirkko Adventistit eivät enää opeta Jeesusta enkeli Mikaeliksi. Jehoville nähtävästi tällä ei ole merkitystä - heidän jeesuksensa saa olla vaikka Luciferin veli, kuten vapaamuurarit uskovat.

        Jeesus on Jumala. Isä ja minä olemme yhtä, sanoo Jeesus Raamatussa.


      • varokaapieniäkultteja
        pata.kattilaa.soimaa kirjoitti:

        "Tämä näkemys oli Areioksen agendalla, mutta joko hän itsekään ei löytänyt sille uskottavia perusteita tai sitten kirkkodemokratia jyräsi kolme sataa vuotta käydyn kolminaisuuskeskustelun jälkeen ja päätyi Jumalan olevan yksi Jumala, jolla on kolme persoonaa. Isä, luoja, Poika, pelastaja ja Pyhä Henki, pyhittäjä."

        Itse pidän Areioksen näkemyksiä Raamatun valossa varsin hyvin perusteltuina ja kallistun jälkimmäiselle kannalle, jossa kolminaisuusoppi oli poliittinen päätös.

        "Valon dualistinen luonne (aalto/hiukkas-dualismi) tai sen sijoittuminen elekrtomagneettiseen spektriin pienenä pätkänä kuvastaa luomakunnan kompleksisuutta ja ihmisen rajallista havainnointia."

        Joskus tämän tapaisista vertauksista on hyötyä, mutta puurot ja vellit on syytä pitää erillään.

        "Jumalan viisaus saattaa olla meidän ulottumattomissamme. Siksi en ainakaan itse lähtisi lyömään lukkoon Jumalan olemusta omien tuntemuksemme mukaan."

        Sitähän koko ajan on kuitenkin tehty. Kolminaisuusoppi on myös kannanotto Jumalan olemukseen.

        "Luotan kirkkoisiimme, jotka ovat kolminaisuusoppiin päätyneet."

        Minä en luota.

        "En halua rajata Jumalan olemusta millään tavalla, koska jo alkuseurakunta osoitti kristikunnan olevan ajatteleva ja erimielinenkin kristikunta."

        No, miten on käynyt? Mitättömistä asioista on saatu isoja kiistoja, esim. Filioque. Toisinajattelijoita on vainottu ja tapettu. Nykyäänkään nikealaiset ja areiolaiset (joita lähinnä JT:t edustavat) eivät suostu tunnustamaan toisiaan oikeiksi kristityiksi. Kaikki typerien oppikiistojen takia. Kuinka tärkeitä oppikysymykset lopulta ovat? "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." Kristityt voisivat puhdasoppisuuden sijaan mieluummin kilvoitella hyvissä teoissa.

        Kolminaisuusoppi on kristikunnan normaali ja valtavirtaa. Siksi Vartiotornin tai mormonikirkon antitrinitaarinen oppi on täysin marginaalinen, hukkuva näkemys. Siksi ei voida nähdä näiden yhdyskuntien käsitystä minkäänlaisena "oppiriitana" tai uhkana kolminaisuusuopille. Tämä ei kuitenkaan pienennä yhtään sitä huolta, mitä marginaalisten käsitysten levittäminen elämän tärkeimmistä asioista saa aikaan niissä ihmisissä, jotka tutustuvat uskonkäsityksiin esim. Jehovan todistajain kautta. Heidän käsittelyssään esim. maallistuneen perheen maallistunut, Jumalaa kaipaava lapsi, nuori tai aikuinen saa pahimmillaan ikuiset psyykkiset vammat, viimeistään silloin, kun silmät aukeavat.

        Hän uskoo aluksi sokeasti uskottavilta tuntuviin värikuvilla varustettuihin traktaatteihin. Pian hänet vedetään pienen vierasvetoisen porukan tunnustamaan ajatusrakennelmaan, että pettymykset ovat aina suuria siinä vaiheessa kun oikea tieto esim. netistä alkaa lapselle ja nuorelle paljastua.

        Kulttien toiminta on Suomessa laillista mutta arvelutttavaa omine "raamattuineen". Siksi lapsille on tärkeää antaa kouluissa myös uskontojen opetusta - tietoa siitä miten me ja miten muut uskovat. Se tieto on kullan arvoista mielenterveyden kehittymiseksi terveeksi ja vahvaksi. Valinta eri seurakuntien välillä on silloin aidosti mahdollista ja tietoon perustuvaa vapaan tahdon ilmaisua.

        Kulttien ainoat oikeat totuudet ovat säälittävää manipulointia nettiaikakaudella. Silti näihinkin kultteihin yritetään edelleen naruttaa porukkaa - onneksi enää vain erittäin harvoin kukaan haksahtaa mukaan kultin ulkopuolelta.


      • skitsoa
        sanaoliollutainajumala kirjoitti:

        Luomakunnan esikoinen on luomakunnan kingi - Jeesus, jokä on luonut kaiken. Viittaukset enkeleihin luotuina henkipoikina, esim. Lucifer ja Mikaei sekä Gabriel eivät ole osa kolmiyhteistä Jumalaa.

        Siksi taivaassa olleilla "monenlaisilla" luoduilla henkiolennoilla ei voi perustella mitenkään Jeesuksen alentamista henkipoikaveljesten porukoihin.

        Myöskään jehovien äitikirkko Adventistit eivät enää opeta Jeesusta enkeli Mikaeliksi. Jehoville nähtävästi tällä ei ole merkitystä - heidän jeesuksensa saa olla vaikka Luciferin veli, kuten vapaamuurarit uskovat.

        Jeesus on Jumala. Isä ja minä olemme yhtä, sanoo Jeesus Raamatussa.

        >>>Jeesus on Jumala. Isä ja minä olemme yhtä, sanoo Jeesus Raamatussa. <<<

        Sanotaanhan aviomiehestä ja vaimostakin, että he ovat yhtä lihaa, mutta kuten tiedämme ei se tarkoita kirjaimellisesti kumminkaan sitä.


      • jumalanlapsenasemassa
        skitsoa kirjoitti:

        >>>Jeesus on Jumala. Isä ja minä olemme yhtä, sanoo Jeesus Raamatussa. <<<

        Sanotaanhan aviomiehestä ja vaimostakin, että he ovat yhtä lihaa, mutta kuten tiedämme ei se tarkoita kirjaimellisesti kumminkaan sitä.

        Viittaisin jo edelläkin esillä olleeseen ihmisen ja Jumalan eriarvoiseen asemaan - ihminen on luotu, itsestään suvullisesti lisääntyvä Jumalan ilmoituksen alaisuudessa toimiva, alati kehittyvää yhteiskuntaa rakentava kansa. Meillä on paljon enemmän luotuina yhteistä kuin eroavuuksia. Jokainen lapsi aloittaa ihmisenä elämän alusta, edes professorin jälkeläinen ei osaa lukea eikä edes kävellä ilman omaa opettelua edellisen sukupolven oppiennätyksistä huolimatta.

        Ihmiset eivät ole yhtä kuin aika ajoin ruumiillisella tasolla. Emme voi ajatella toistemme ajatuksia emmekä siirtää esim. kielitaitoamme toiselle.

        Ihmisiä on paljon, Jumala on Yksi. Jumalallinen viisaus ei ole ihmisten tavoin yksilön ominaisuus - persoonallisesti kehittyvä ajatusten ilmaus. Tästä on Raamatussa paljon esimerkkejä. Jumala on Yksi, jolla on kolme eri persoonaa ja eri tehtävät. Jumalan tahto on Yksi. Ihmisten tahto on yksilöllinen ja elämän aikana jatkuvasti mukautuva. Ihmiselle on annettu Raamattu, jossa Jumala ilmoittaa oman tahtonsa mukaisen ihmiselämän. Ihmisyksilön elämä on armollisesti sopivan lyhyt, Jumala on ikuinen. Meitä alusta elämänsä alkaneita on maapallolla elämänsä toteuttanut jo n. 70 miljardia ihmisyksilöä.

        Siksi Jumalan eri persoonien välistä ja sisäistä sanaa Raamatussa on ymmärrettävä Jumalan asemasta ihmiselle annettuna. Jumala ymmärtää meidän tilanteemme - joudumme opettelemaan isistämme riippumatta kaiken alusta uudelleen. Meillä on erilaisia näkemyksiä ja olemme eri tavalla ymmärtäviä eri elämänvaiheissa ja yksilöinä. Siksi luottamus Jumalaan on erinomaisen kulttiriippumatonta. Ainoastaan Jumala tuntee meidän asemamme hänen lapsinaan. Saamme myös anteeksi väärät ajatukset ja teot,


      • pata.kattilaa.soimaa
        sanaoliollutainajumala kirjoitti:

        Luomakunnan esikoinen on luomakunnan kingi - Jeesus, jokä on luonut kaiken. Viittaukset enkeleihin luotuina henkipoikina, esim. Lucifer ja Mikaei sekä Gabriel eivät ole osa kolmiyhteistä Jumalaa.

        Siksi taivaassa olleilla "monenlaisilla" luoduilla henkiolennoilla ei voi perustella mitenkään Jeesuksen alentamista henkipoikaveljesten porukoihin.

        Myöskään jehovien äitikirkko Adventistit eivät enää opeta Jeesusta enkeli Mikaeliksi. Jehoville nähtävästi tällä ei ole merkitystä - heidän jeesuksensa saa olla vaikka Luciferin veli, kuten vapaamuurarit uskovat.

        Jeesus on Jumala. Isä ja minä olemme yhtä, sanoo Jeesus Raamatussa.

        Luoja ei ole osa luomakuntaa, mutta Poika luomakunnan esikoisena on.


      • pata.kattilaa.soimaa
        varokaapieniäkultteja kirjoitti:

        Kolminaisuusoppi on kristikunnan normaali ja valtavirtaa. Siksi Vartiotornin tai mormonikirkon antitrinitaarinen oppi on täysin marginaalinen, hukkuva näkemys. Siksi ei voida nähdä näiden yhdyskuntien käsitystä minkäänlaisena "oppiriitana" tai uhkana kolminaisuusuopille. Tämä ei kuitenkaan pienennä yhtään sitä huolta, mitä marginaalisten käsitysten levittäminen elämän tärkeimmistä asioista saa aikaan niissä ihmisissä, jotka tutustuvat uskonkäsityksiin esim. Jehovan todistajain kautta. Heidän käsittelyssään esim. maallistuneen perheen maallistunut, Jumalaa kaipaava lapsi, nuori tai aikuinen saa pahimmillaan ikuiset psyykkiset vammat, viimeistään silloin, kun silmät aukeavat.

        Hän uskoo aluksi sokeasti uskottavilta tuntuviin värikuvilla varustettuihin traktaatteihin. Pian hänet vedetään pienen vierasvetoisen porukan tunnustamaan ajatusrakennelmaan, että pettymykset ovat aina suuria siinä vaiheessa kun oikea tieto esim. netistä alkaa lapselle ja nuorelle paljastua.

        Kulttien toiminta on Suomessa laillista mutta arvelutttavaa omine "raamattuineen". Siksi lapsille on tärkeää antaa kouluissa myös uskontojen opetusta - tietoa siitä miten me ja miten muut uskovat. Se tieto on kullan arvoista mielenterveyden kehittymiseksi terveeksi ja vahvaksi. Valinta eri seurakuntien välillä on silloin aidosti mahdollista ja tietoon perustuvaa vapaan tahdon ilmaisua.

        Kulttien ainoat oikeat totuudet ovat säälittävää manipulointia nettiaikakaudella. Silti näihinkin kultteihin yritetään edelleen naruttaa porukkaa - onneksi enää vain erittäin harvoin kukaan haksahtaa mukaan kultin ulkopuolelta.

        "Siksi ei voida nähdä näiden yhdyskuntien käsitystä minkäänlaisena "oppiriitana" tai uhkana kolminaisuusuopille."

        Eipä toki, kun kolminaisuusoppia on alusta lähtien pidetty voimassa pakkokeinoin eikä "antitrinitaarisille" suuntauksille ole kirkon sisällä edelleenkään sijaa.

        Näet kuitenkin kolminaisuusopin "antiraamatullisuuden" siitä, että kolminaisuus on täytynyt muotoilla uskontunnustuksiin. Tätä tarvetta ei tietenkään olisi, jos oppi löytyisi Raamatusta.


      • eikelloaeikämetrimittaa

        Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen - me ihmiset emme kutenkaan saaneet lupaa johtaa siitä ajatuksesta Jumalan kuvaa, missä määrin Jumalamme, luojamme olemuksessa olisi ihmisen piirteitä. Olemme kuva - emme Jumalan todellinen olemus. Jeesus loi valon lisäksi myös ajan (tuli aamu ja ehtoo) ja paikan (taivaan ja maan). Ihmisen osa on elää kalenterin ja vuodenkierron mukaan ei Jumalan. Siksi Jeesus ei ole osa luomakuntaa. Jumala ympäröi ilman aikaa meitä kellon ja kartan varassa eläviä ihmisiä. Meille luomakuntalaisille Jeesus käynnisti kellot ja antoi matkan.

        Raamatun esikoinen, Jeesus elää ikuisesti ja kaikkialla, hän ei ole hypännyt missään vaiheessa luomakunnan ajanlaskuun. Jeesuksen esikoisuus tarkoittaa parasta, arvon tai aseman puolesta ensimmäistä. Siis meidän luomakunnan rajoitteiden ulkopuolista suvereenia Jumalaa. Se esikoinen, joka sinäkin voit olla, on kalenteriin ja kelloon perustuva. Luomistapahtumalla ei ole paikkaa kalenterissa.

        Pelastushistoriallisesti toisaalta myös koko Israelin kansaa kutsutaan esikoiseksi. Herra on valinnut Israelin ja tehnyt liiton sen kanssa antaen sille kutsumuksen; siksi se on toisiin kansoihin verrattuna esikoisasemassa (2. Moos. 4:22,23; Jer. 31:9). Israel on pappisvaltakunta ja pyhä kansa, joka edustaa kansana lunastettua ihmiskuntaa. Se ei ollut syntyjärjestyksessä ensimmäinen, mutta Jumala oli valinnut antaa sille esikoisaseman. Kuten Jeesukseen ei ikuisena liity jokin meidän päivämäärämme, myös Jumalan valittun kansan esikoisuus tarkoittaa ihan muuta kuin esim. meille 6.12. päivämäärään perustuva ajankohta. Esikoisuus on Raamatussa Israelinkin yhteydessä - kuten Jeesuksen - etusijaa ja ylemmyyttä kuvaava sana, jolla ei ole syntymäajankohtien kanssa mitään tekemistä.

        Sanaa esikoinen käytetään Raamatussa tarkoittamaan ”parasta, arvon tai aseman puolesta ensimmäistä”. Heprean kielessä esikoista tarkoittaa sana ’bekor’. Kreikankielinen Septuaginta kääntää sen sanalla ’protokos’. Se on todennäköisesti yhdistelmä sanoista ’protos’ eli ”ensimmäinen, parhain, suurin” ja ’tiktoo’ eli ”synnyttää”.

        Kreikankielistä sanaa ’protokos’ ei juuri esiinny Septuaginta ulkopuolella paitsi sitten myöhemmin Uudessa testamentissa. Uusi testamentti käyttää tätä Septuagintan sanaa esikoisuudesta suorana vastineena hepreankieliselle termille. On täten perusteltua ajatella myös seemiläisen laajemman merkityksen seuraavan aiemmilta ajoilta termin mukana Uuden testamentin kieleen.

        Täten Uuden testamentinkaan termi ’esikoinen’ ei tarkoita yksin syntymisen ajankohtaa eikä alkuperää, vaan se ilmaisee ”etusijaa aseman, arvokkuuden, vaikutusvallan ja muiden etujen suhteen”.

        Ikuisuudessa ei ole kalenteria eikä kelloa, jolloin ikuisuudessa (ajattomuudessa) ennen/jälkeen -tarkastelut ja sana ensimmäinen johonkin ajankohtaan liittyvänä - esim. Isä ensin, Jeesus sitten ja Pyhä Henki vaikka siinä väliajalla - tällaista esikoisuutta ei ikuisuudessa ole.

        Ikuisuus ympäröi kaukaa meitä ajassa eläviä. Jeesus ympäröi ikuisesti luomishetkeä ja sen jälkeistä luoduilleen käynnistettyä aikaa ikuisuudesta käsin, niinkuin avaruus ympäröi vaikkapa meidän Maatamme. Avaruudessa ei ole myöskään peräseinää. Avaruus ympäröi luomakuntaa äärettömyydestä. Vain luomakuntalaisilla on aikansa ja paikkansa, alku ja loppu, pituus ja korkeus. Ne ovat luomakunnnan dimensioita. Aika ja paikka luotiin ikuisuudesta käsin.

        Jeesus ei ole syntynyt ennen eikä jälkeen luomistyönsä. Hän on ikuinen Jumala.


      • takaisinjumalanyhteyteen
        eikelloaeikämetrimittaa kirjoitti:

        Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen - me ihmiset emme kutenkaan saaneet lupaa johtaa siitä ajatuksesta Jumalan kuvaa, missä määrin Jumalamme, luojamme olemuksessa olisi ihmisen piirteitä. Olemme kuva - emme Jumalan todellinen olemus. Jeesus loi valon lisäksi myös ajan (tuli aamu ja ehtoo) ja paikan (taivaan ja maan). Ihmisen osa on elää kalenterin ja vuodenkierron mukaan ei Jumalan. Siksi Jeesus ei ole osa luomakuntaa. Jumala ympäröi ilman aikaa meitä kellon ja kartan varassa eläviä ihmisiä. Meille luomakuntalaisille Jeesus käynnisti kellot ja antoi matkan.

        Raamatun esikoinen, Jeesus elää ikuisesti ja kaikkialla, hän ei ole hypännyt missään vaiheessa luomakunnan ajanlaskuun. Jeesuksen esikoisuus tarkoittaa parasta, arvon tai aseman puolesta ensimmäistä. Siis meidän luomakunnan rajoitteiden ulkopuolista suvereenia Jumalaa. Se esikoinen, joka sinäkin voit olla, on kalenteriin ja kelloon perustuva. Luomistapahtumalla ei ole paikkaa kalenterissa.

        Pelastushistoriallisesti toisaalta myös koko Israelin kansaa kutsutaan esikoiseksi. Herra on valinnut Israelin ja tehnyt liiton sen kanssa antaen sille kutsumuksen; siksi se on toisiin kansoihin verrattuna esikoisasemassa (2. Moos. 4:22,23; Jer. 31:9). Israel on pappisvaltakunta ja pyhä kansa, joka edustaa kansana lunastettua ihmiskuntaa. Se ei ollut syntyjärjestyksessä ensimmäinen, mutta Jumala oli valinnut antaa sille esikoisaseman. Kuten Jeesukseen ei ikuisena liity jokin meidän päivämäärämme, myös Jumalan valittun kansan esikoisuus tarkoittaa ihan muuta kuin esim. meille 6.12. päivämäärään perustuva ajankohta. Esikoisuus on Raamatussa Israelinkin yhteydessä - kuten Jeesuksen - etusijaa ja ylemmyyttä kuvaava sana, jolla ei ole syntymäajankohtien kanssa mitään tekemistä.

        Sanaa esikoinen käytetään Raamatussa tarkoittamaan ”parasta, arvon tai aseman puolesta ensimmäistä”. Heprean kielessä esikoista tarkoittaa sana ’bekor’. Kreikankielinen Septuaginta kääntää sen sanalla ’protokos’. Se on todennäköisesti yhdistelmä sanoista ’protos’ eli ”ensimmäinen, parhain, suurin” ja ’tiktoo’ eli ”synnyttää”.

        Kreikankielistä sanaa ’protokos’ ei juuri esiinny Septuaginta ulkopuolella paitsi sitten myöhemmin Uudessa testamentissa. Uusi testamentti käyttää tätä Septuagintan sanaa esikoisuudesta suorana vastineena hepreankieliselle termille. On täten perusteltua ajatella myös seemiläisen laajemman merkityksen seuraavan aiemmilta ajoilta termin mukana Uuden testamentin kieleen.

        Täten Uuden testamentinkaan termi ’esikoinen’ ei tarkoita yksin syntymisen ajankohtaa eikä alkuperää, vaan se ilmaisee ”etusijaa aseman, arvokkuuden, vaikutusvallan ja muiden etujen suhteen”.

        Ikuisuudessa ei ole kalenteria eikä kelloa, jolloin ikuisuudessa (ajattomuudessa) ennen/jälkeen -tarkastelut ja sana ensimmäinen johonkin ajankohtaan liittyvänä - esim. Isä ensin, Jeesus sitten ja Pyhä Henki vaikka siinä väliajalla - tällaista esikoisuutta ei ikuisuudessa ole.

        Ikuisuus ympäröi kaukaa meitä ajassa eläviä. Jeesus ympäröi ikuisesti luomishetkeä ja sen jälkeistä luoduilleen käynnistettyä aikaa ikuisuudesta käsin, niinkuin avaruus ympäröi vaikkapa meidän Maatamme. Avaruudessa ei ole myöskään peräseinää. Avaruus ympäröi luomakuntaa äärettömyydestä. Vain luomakuntalaisilla on aikansa ja paikkansa, alku ja loppu, pituus ja korkeus. Ne ovat luomakunnnan dimensioita. Aika ja paikka luotiin ikuisuudesta käsin.

        Jeesus ei ole syntynyt ennen eikä jälkeen luomistyönsä. Hän on ikuinen Jumala.

        Israelin uskontunnustukseksi muodostuneessa 5. Mooseksen kirjan julistuksessa: ”Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi”. käytetty sana yksi (Echad) tarkoittaa yhtä, joka koostuu osista. Herra on monikollinen - meillä suomenkielessä tätä eroa ei kielessämme tehdä.

        Me silti varmasti tiedämme, että Jumalan nimi on Raamatussa monikollinen. (esim. Elohim) Herra on yksi (Echad) merkitsee valkoisen valon tavoin kolmesta eri väristä koostuvaa yhtä valoa, joka koostuu kolmesta eri väristä ja jonka ihminen näkee esim. auringon valkoisena valona.

        On tuttua koulun luonnontieteen tunneilta, että ihmissilmä näkee ja älypuhelin näyttää valkoisen valon kolmena eri RGB-komponenttivärinä. Silmämme ottavat vastaan valkoisen valon kolmena eri värinä, joille on omat RGB-asitinsolunsa silmiemme verkkokalvolla. Ihminen ymmärtää kuitenkin valon valkoisena vaikka itse asiassa silmä näkee vain kolme täysin erillistä värikomponenttia R, G ja B. (red, green ja blue) Tämä on todellisuus myös kaikissa kameroissa, tv:tekniikassa, jokaisessa näyttöruudussa - myös jehovain konventin isolla screenillä.

        Kun väritelevisio tuli Suomeen, Yleisradion suosikit Heikki Kahila ja Teija Sopanen yhdessä opettivat tästä kolmen värin ykseydestä kansalleen seuraavasti:

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/11/09/neuvonnallinen-vari-iltapaiva

        Raamatussa tämä kolmiykseys ilmenee Jumalan monikollisessa nimessä Elohim

        Elohim on monikko ja kuvaa Jumalan kollektiivista ykseyttä. On varmaa, että Israelin käyttämä yleisnimi Jumalasta on monikollinen Elohim, eikä yksiköllinen Eloah, jota kolmiyhteisestä Jumalasta Raamattu ei juuri käytä.

        Ihmisen aistit antavat puutteellisen kuvan Jumalasta. Raamattu kertoo kolmiyhteisen Jumalan olemuksesta sanoilla, jotka ovat eri kulttien käsissä vääristeltävissä. Esim. jehovat ja mormonit ovat löytävinään Raamatusta Adonain, Elohimin, tetragrammin, Echadin ja muiden kolmiyhteisen Jumalan nimien paikoilta oman firmansa 1931 keksityn tuotemerkin Jehova®

        Me Jeesukseen uskovat tiedämme, että Jeesus on ainoa nimi, mikä on meille pelastukseksi annettu. Polvistukaame siis Vapahtajamme jalkojen juureen ja ottakaamme vastaan siunaus. Myös jokainen jehova on rakas lapsi luojalleen. Harharetket saa anteeksi ja pahempaakin on maailmassa nähty kuin Vartiotorni.


      • Rintti-
        varokaapieniäkultteja kirjoitti:

        Kolminaisuusoppi on kristikunnan normaali ja valtavirtaa. Siksi Vartiotornin tai mormonikirkon antitrinitaarinen oppi on täysin marginaalinen, hukkuva näkemys. Siksi ei voida nähdä näiden yhdyskuntien käsitystä minkäänlaisena "oppiriitana" tai uhkana kolminaisuusuopille. Tämä ei kuitenkaan pienennä yhtään sitä huolta, mitä marginaalisten käsitysten levittäminen elämän tärkeimmistä asioista saa aikaan niissä ihmisissä, jotka tutustuvat uskonkäsityksiin esim. Jehovan todistajain kautta. Heidän käsittelyssään esim. maallistuneen perheen maallistunut, Jumalaa kaipaava lapsi, nuori tai aikuinen saa pahimmillaan ikuiset psyykkiset vammat, viimeistään silloin, kun silmät aukeavat.

        Hän uskoo aluksi sokeasti uskottavilta tuntuviin värikuvilla varustettuihin traktaatteihin. Pian hänet vedetään pienen vierasvetoisen porukan tunnustamaan ajatusrakennelmaan, että pettymykset ovat aina suuria siinä vaiheessa kun oikea tieto esim. netistä alkaa lapselle ja nuorelle paljastua.

        Kulttien toiminta on Suomessa laillista mutta arvelutttavaa omine "raamattuineen". Siksi lapsille on tärkeää antaa kouluissa myös uskontojen opetusta - tietoa siitä miten me ja miten muut uskovat. Se tieto on kullan arvoista mielenterveyden kehittymiseksi terveeksi ja vahvaksi. Valinta eri seurakuntien välillä on silloin aidosti mahdollista ja tietoon perustuvaa vapaan tahdon ilmaisua.

        Kulttien ainoat oikeat totuudet ovat säälittävää manipulointia nettiaikakaudella. Silti näihinkin kultteihin yritetään edelleen naruttaa porukkaa - onneksi enää vain erittäin harvoin kukaan haksahtaa mukaan kultin ulkopuolelta.

        Mitä merkitystä on, onko käsitys marginaalinen tai valtavirtaa, jos se kuitenkin on kestämätön! Jos sanot, että ollakseen kristitty on uskottava kolminaisuuteen, väität tuntevasi kuka Poika on ja menet kirjoitetun edelle:

            Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni,
            e i k ä   k u k a a n   muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä;
            eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika
            ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

        Toki tämä pätee toisin päinkin. Yli kirjoitetun menee sekin oppi, jonka mukaan kolminaisuuteen uskomattomuus olisi jokin kriteeri. Osin tämänkin opin takia vartiotorniseura selittelee ison osan Raamatusta pois koskemaan vain pienen pientä järjestön eliittiä. Kirjoitetun edelle menemisestä ei seuraa kuin loputonta juupas-eipäs -vääntöä, mikä on ollut tiedossa jo kauan.

            "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on",
            ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.


      • arvatkaammeomatilamme

        Hyvä kommentti, kiitos rintti-! Matt. 11:11 on mitä osuvin ja selventävin Raamatun paikka tähän kolminaisuusasiaan. Emme saa mennä yli sen mikä kirjoitettu on.

        Olen pohtinut sitä Jeesuksen luomana ihmisenä olemisen todellisuutta, ettemme voi asemastamme käsin arvioida Jumalan olemusta oikein millään tavalla. Raamatussa Jeesus (Jumala) puhuu Isästä (Jumala) ja Pyhästä Hengestä (Jumala) korkeuden sisäisiä asioita.

        Jehovien tapana on sanoa, että heidän ymmärtämänsä jeesus-mikael on esimerkillinen ihminen saarnaamistyössä. Mielestäni tämä on täysin väärää ymmärrystä. Oikea Jeesus on Jumala, kaikkivaltias luojamme ja Vapahtajamme, hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Ihmisen osa on pitää huolta eläimistä ja lisääntyä. Ei ihminen voi mitenkään samastua Vapahtajaan! Siksi jehovat alentavat oman jeesuksensa ja ylentävät itsensä jumalkuviensa ymmärtäjiksi ja esimerkeiksi. Jehovat ovat jopa kirjoituksissaan kertoneet milloin Jumalan on sopivaa toimia!

        Kolminaisuus on kirkkoisiemme työkalu ymmärtää Isän, Pojan ja Pyhän Hengen yhteisjumaluutta. Siitä on argumentoitua pohdintaa jo yli 1900 vuoden ajalta. Kristikunta on päätynyt kolminaisuusoppiin monen oppineen ymmärryksen kautta. Kolminaisuusoppi on tuhansia julkaisuja tuottanut teologinen keskustelunaihe, joka on jalostunut nykymuotoonsa niin protestanttisissa, katolisessa, ortodoksisessa, helluntailaisessa kuin sadoissa muissakin kristillisissä yhdyskunnissa. Kuten sanottu, 2,4 miljardia ihmistä on omaksunut tämän Pyhän kolminaisuuden kuvaamaan Raamatun Jumalaa.

        Vartiotornin "olen erilainen uskonto" poikkeavuudet ovat mielestäni myynninedistämistä ja erottautumista provokaatiivisilla mainospuheilla. Ne ovat tuttuja autojen markkinoinnista ja vaikkapa jalkapallobusineksesta. Tuskin jehovien kolminaisuuden tulkinta perustuu teologian tuntemukseen.

        Ihmisinä meillä saa olla käsitys Jumalasta - perinteisiin ja kirkkohistoriaan perustuva tai miksei sadan vuoden takaisiin ameriikkalaisbusineksiin perustuva kulttioppi. Tietäkäämme se, että: (rintti-)

        "Mitä merkitystä on, onko käsitys marginaalinen tai valtavirtaa, jos se kuitenkin on kestämätön! Jos sanot, että ollakseen kristitty on uskottava kolminaisuuteen, väität tuntevasi kuka Poika on ja menet kirjoitetun edelle"

        Matt: 11:11

        Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni,
        e i k ä k u k a a n muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä;
        eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika
        ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

        Älkäämme ylittäkö valtaoikeuksiamme ja ymmärrystämme. Se on Jeesuksen luoman ihmisen osa.


    • Aataminhetelmä

      -Dan. 12: 1. Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas
      -Ja tällä o vartiotorni laitanut lahkolaisen yrittämään väitettä että tuo Miikael olisi Jeesus. Mutta Miikael sanotaan enkeliksi. Jeesusta ei koskaan. Raamatussa.

      Lisäksi Hepr 1:5-6: 5: Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut:
      -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
      Ei myöskään näin: -- Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani.
      6 Kun Jumala jälleen tuo Esikoisensa maailmaan, hän sanoo: -- Kaikki Jumalan enkelit kumartakoot häntä.

      Eli jakeet sanovat nimenomaan että Jeesus ei ole enkieli, häntä ei saa sanoa enkeliksi !

      Näistä jakeista asiallisesti riippumaton Joh. 1:1 : "Sana oli Jumala" eli Jeesus oli Jumala.
      Tämä on vartiotorniuskonnolle niin tärkeä jae, että se on väärennetty vartiotorniin, Jumala muutettu pienelle alkukirjaimelle.
      Todistajat neuvotaan muuten lisäksi suullisesti selittämään tuon Jumalan laatusanaksi, eli "Jeesus on siis jumalankaltainen"
      Semmoinen on vartiotorniuskonto !

      Ja sitäpaitsi on niin että todistajat esittävät väitteitä, kuten, seuraavassa sitaateissa

      "Sanoiko Jeesus, että hän on kaikkivaltias Jumala. Ei koskaan. "

      -Vaikka vafrtiotorni laittaa lahkolaiset leuhkimaan vartiotornisuudellaan, ei Jeesus -esimerkkisi ole suinkaan moitittavaa käytöstä, vaan päinvastoin noudatettava esimerkki.

      Joh. 1:1 " Sana oli Jumala" on yksi esimerkki Raamatun tavasta ilmoittaa Jeesusken jumaluus.

      " Joh. 17:3: "Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, AINOAN TOSI JUMALAN, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. " Koko tuo 17. luku vahvistaa hänen asennettaan. "

      - Jeesus puhui orjan osan ottaneena, (jae on lahkon tabuja) 17:3 varoittaa epäjumalistakin.

      -Vartiotorni laittaa todistajat hyökkäämään Jeesuksen jumaluutta vastaan vartiotornin kaupittelemiseksi, sillä siinä on Jeesuksesta tehty enkeli, Mikael, ja vartiotorni tietää, että ihmiset kysyvät Raamatun sisältöä, se ei hyväksy enkeliä, Mikaelia Jeesukseksi.

      Kol. 1:19. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
      ja 20. ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.

      • poisvääristäajatuksista

        Onko Jehovan rivitodistajilla taustajoukkioidensa painostuksesta pakko valehdella Jeesuksen jumaluudesta? Ettei Jeesus muka olisikaan ikuinen Jumala? Vartiotornin opetuksissa Jeesus on sijoitettu luomakuntaan ihmisten tavoin ja "myönnytyksenä" jonkinlaiseen rivireiskasta eroamiseen henkimaailmaan päin hänet opetetaan enkelipoika Mikaeliksi!

        Näillä opeilla ei kannatusta juuri ole ja vapaamuurarivetoinen kultti enkeli-mikaeleineen ja henkipoikavelisarjoineen lucifer-jeesusmikael-gabriel on näivettymässä vauhdilla pois.

        Viime vuonna jo yli 300 rivijehovaa jätti rasittavan harhaliikkeen. Taivaan Isä antaa anteeksi pahimmatkin harharetket.


      • tulkaauskoon

        Rukoilkaamme Vartiotornilaisten puolesta kääntymystä ja katumusta vääristä käsityksistä. Ne on mainosmiesten keksimiä myyntikeinoja, joilla ennen neti tuloa höynäytettiin porukkaa mukaan vankeuteen ja umpioon. Karttakaa itsenäistä ajattelua! Näin on kaikunut jehovain kulttijohdon käsky.

        Jokainen jehova on tervetullut kristillisiin seurakuntiin. Jeesus on Jumala kaikissa kirkkokunnissa. Rukoilkaamme Vapahtajalta helpotusta jehovain elämään. Muutos on mahdollinen. On jätettävä jehovat ja alettava elämä Jeesuksen lapsena. Jokainen on Jeeskuselle tärkeä.


    • vaintodistajatpelastuu

      Nyt ei kannattaisi aloittaa tällaista mielikuvitusleikkiä koskien Jumalan Järjestöä. Koska hallintoelin saa tiedon suoraan Jumalalta, vain Hänen kansansa saa oikean tiedon oikeaan aikaan. Nämä maailmallliset tyhjänpuhujat eivät ole kauaa enää mukana Jumalan suunnitelmassa. Harmageddon on ihan nurkan takana. Se on Jumalan sota, joka hävittää pahat ihmiset. Siksi on viimeistään nyt otettava tieto ja totuus vastaan. Harmageddon on valikoiva sota, toinen otetaan, toinen jätetään. Vain kaidalla tiellä Jumalan tahdon tehneet pelastuvat. Tämä totuus on tuskaista kuultavaa näille ihmisviisauksia lateleville kirkkojen puolustelijoille, mutta ihana toivon sanoma iankaikkiseen elämään totuudessa valmistautuville.

      Tilaa nyt kotiisi ilmainen Raamatuntutkistelu Jehovan todistajilta. Löydät puhelinnumeron puhelinluettelosta tai kysymällä numerotiedotuksesta. Valinta on Sinun. Mitä Sinä aiot tehdä, elää ikuisesti paratiisissa vai kuolla jumalattomien jatkeena Harmageddonissa?

      • luciferusvalontuojana

        jehovien valo... (lieneekö luciferuksen lampusta??) ...kirkastuu!

        4.2.1931 Herätkää-lehdessä, joka silloin tunnettiin The Golden Age-nimisenä, julkaistiin sivulla 293 kirjoitus, jossa käsiteltiin mm. rokotuksia. Artikkelissa sanottiin :

        "Rokotteet rikkovat selvästi sitä iankaikkista liittoa, jonka Jumala teki Nooan kanssa vedenpaisumuksen jälkeen".

        Jehovan todistajat muuttivat näkemystään vuonna 1952, jolloin New Yorkin Brooklynin maailmankeskuksesta lähetettiin johtavien veljien toimesta seurakunnille tiedote, jossa rokotusnäkemystä "ajanmukaistettiin vastaamaan uutta valoa". Jehovan todistajien johdon mukaan eivät rokotukset enää vuodesta 1952 lähtien ole "sotineet Jehovan ja Nooan iankaikkista liittoa vastaan". On kuitenkin edelleen olemassa eräitä rokotteita, joita Jehovan todistajat eivät ota, koska ne sisältävät pieniä määriä niitä veren ainesosia, joiden hallintoelin katsoo olevan tosi kristityiltä kiellettyjä ( nykyisen näkemyksen mukaan ).

        Vuonna 1965 ilmestyi englanninkielisessä Awake! -lehdessä (Herätkää!) ensimmäinen kirjoitus, jossa myönnettiin rokotusten olevan hyödyllisiä sairauksien ehkäisemiseksi. Yli kahdenkymmenen vuoden ajan Jumalan tekemä iankaikkinen liitto kielsi järjestön hallinnon mukaan Jehovan todistajia ottamasta rokotteita. Etenkin kehittymättömämmissä maissa joissa kulkutaudit levisivät, menehtyi tuhansia todistajia tauteihin, jotka olisivat olleet rokotuksin ehkäistävissä.

        1.1.1969 ilmestyneessä Vartiotorni-lehdessä, sivuilla 22-23, Jehovan todistajien johto samaisti elintensiirrot kannibalismiin eli ihmissyöntiin. Näillä sivuilla järjestön johto esitetti, että milloin kyse oli elintensiirroista, ei ollut varaa antaa myöten "inhimmillisille tunteille". Joka suostui elinsiirtoon, ei ollut "otollinen Jehova Jumalalle". Tuhansia todistajia menehtyi, joukossa satoja lapsia. Maaliskuussa 1980 oppia muutettiin - elinsiirroille ei enää järjestön hallinnon mukaan löytynyt raamatullisia esteitä.

        Jehovan todistajat uskovat, että ainoa totuus tulee hallintoelimen kautta. 1.10.1994 ilmestynyt Vartiotorni-lehti valottaa asiaa ( s.6 ):

        "On selvää, että tarvitsemme apua, mikäli aiomme ymmärtää Raamattua - - tosiasia on, että me emme voi ymmärtää Raamattua omin neuvoin, tarvitsemme apua" (Vartiotorni 1994 1.10.1994, s.6).

        Ja :

        "Kaikkien niiden, jotka haluavat ymmärtää Raamattua, tulisi tunnustaa, että Jumalan erittäin moninainen viisaus voi tulla tunnetuksi ainoastaan Jehovan viestintäkanavan, uskollisen ja ymmärtäväisen orjan, kautta"(s.8).

        "Uskollinen ja ymmärtäväinen orja" tarkoittaa Brooklynin maailmankeskuksessa toimivaa järjestön johtajistoa, hallintoelintä.

        Tässä vielä tuore linkki neljään podcastiin viime viikolla tehdystä veripalvelua ja verivalmisteita kertovaan mielenkiintoiseen osaan:

        Huomatkaa, että veressä on komponentteja, jostka erotellaan. Vartiotornilla "kyytipoika-punasolut ym." ovat "fraktioita"! Voi näitä koulunkäymättömiä kaikkien alojen asiantuntijajehovia!

        http://areena.yle.fi/1-4158975

        Lääkäri kertoo tuoreeltaan tämän päivän verivalmisteista lääketieteen palveluksessa.


      • järjestönvaltavakasvu

        Verensiirrot ja lapsiinsekaantumiset. Siinä ne murhasyytteet taas tuli ties kuinka monennen kerran! Vuodesta toiseen samoja väitteitä Järjestön virheistä! Tämä on ennustettu Raamatussa ja lisää Jumalan hengellisessä paratisiissa jo nyt elävien lujaa uskoa Jumlalaan entisestään. Tässä on esimerkki joutavasta höpinästä neljäntoista vuoden takaa, kun tämä roskapalsta avattiin:

        http://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/uskonnot-ja-uskomukset/jehovan-todistajat?&page=1548

        Jehovan järjestö on kasvanut tuon kesän 2003 jälkeen MILJOONILLA Järjestön yhteyteen kastetuilla esimerkillisillä perheillä, lapsilla. nuorilla ja aikuisilla. Mm. Venäjän presidentti Vladimir Putin antoi viime viikolla Jehovan todistaja -perheelle erikoiskunniamerkin sillä perusteella, että vanhemmat ovat kasvattaneet suuren lapsijoukon ja huolehtineet erityisen hyvin heidän terveydestään ja koulutuksestaan samoin kuin heidän fyysisestä, henkisestä ja moraalisesta kehityksestään.

        Näin toimii Jumalan Kansa Jumalan Järjestön yhteydessä kaikkialla maailmassa.

        Ehdottaisin täällä aikaansa kuluttaville tyhjänpuhujille ja yhteiskunnan eläteille suun supppuun laittamista. Vartiotornin siunattu työ etenee Raamatussa kerrotulla tavalla ja mustamaalaus on osoittautunut täysin turhaksi luuseroinniksi.


      • hyvääpäiwää
        järjestönvaltavakasvu kirjoitti:

        Verensiirrot ja lapsiinsekaantumiset. Siinä ne murhasyytteet taas tuli ties kuinka monennen kerran! Vuodesta toiseen samoja väitteitä Järjestön virheistä! Tämä on ennustettu Raamatussa ja lisää Jumalan hengellisessä paratisiissa jo nyt elävien lujaa uskoa Jumlalaan entisestään. Tässä on esimerkki joutavasta höpinästä neljäntoista vuoden takaa, kun tämä roskapalsta avattiin:

        http://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/uskonnot-ja-uskomukset/jehovan-todistajat?&page=1548

        Jehovan järjestö on kasvanut tuon kesän 2003 jälkeen MILJOONILLA Järjestön yhteyteen kastetuilla esimerkillisillä perheillä, lapsilla. nuorilla ja aikuisilla. Mm. Venäjän presidentti Vladimir Putin antoi viime viikolla Jehovan todistaja -perheelle erikoiskunniamerkin sillä perusteella, että vanhemmat ovat kasvattaneet suuren lapsijoukon ja huolehtineet erityisen hyvin heidän terveydestään ja koulutuksestaan samoin kuin heidän fyysisestä, henkisestä ja moraalisesta kehityksestään.

        Näin toimii Jumalan Kansa Jumalan Järjestön yhteydessä kaikkialla maailmassa.

        Ehdottaisin täällä aikaansa kuluttaville tyhjänpuhujille ja yhteiskunnan eläteille suun supppuun laittamista. Vartiotornin siunattu työ etenee Raamatussa kerrotulla tavalla ja mustamaalaus on osoittautunut täysin turhaksi luuseroinniksi.

        >>>Verensiirrot ja lapsiinsekaantumiset. Siinä ne murhasyytteet taas tuli ties kuinka monennen kerran! Vuodesta toiseen samoja väitteitä Järjestön virheistä!<<<

        Annatko siis ymmärtää. että nuo verensiirtokiellot ja pedofilia on "keksittyjä" tarinoita, jotta saadaan mustamaalattua uskontoanne? Noinko hellintoelin käskee teidän sanoa tai uskottelee teille, että ne ovat vain luopioiden valheita?


      • valehtelua

        Jehovan todistajia on yli kahdeksan miljoonaa. Jos tässä joukossa on paljastunut yksi pedofiliatapaus, sitä jaksetaan revitellä loputomiin. Jos samassa väkimäärässä, esim. Ruotsin koko väkimäärässä havaitaan kymmeniä tuhansia seksuaalirikollisia vuosittain, se on täysin normaalia eikä asiaan puututa millään tavalla.

        Sama koskee verensiirtoja. Niitä ei ole enää tarpeen tehdä juuri kenellekään. Jos joku Jehovan todistajan kuolee, kuolinsyy on aina se, ettei hän ota vastaan verta vakaumuksensa mukaisesti - täysin huolimatta siitä oliko todellinen kuolinsyy mikä tahansa. Tällä perusteella Vartiotorniseura on murhaaja.

        Tosiasioiden väärentäminen on ihan muden mielessä kuin UM-raamatunkääntäjien.


    • Koittis

      järjestönvaltavakasvu 15.6.2017 10:24

      "Verensiirrot ja lapsiinsekaantumiset" Siinä ne murhasyytteet taas"
      -Kiinnitä huomiota että kirjoitat sekavasti, oletko sekoamassa ?
      Lahko kieltää verensiirrot, kysymys kiellosta.
      Raamatussa on päinvastoin: Koloss. 2:16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta
      Vartiotorniuskonto kuitenkin tuomitsee vastoin taivaan Isän kieltoa, se on eri uskonto.
      Se on tosiaan murha, verensiirtohoidon kielto.

      Contin oikeusjuttu on yksi tunnettu, jossa vartiotorniseura on tuomittu miljoonakorvauksiin, koska seurakunta oli sen ohjeesta velvollinen suojelemaan pedofiilia, uhrina oli Conti.

      "Jehovan järjestö on kasvanut"
      -Suomessa jäsenmäärä laskenut n. 20.000:sta noin 18.000:een.

      • kasvuONvaltavaa

        Jehovan todistajien määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti vajaasta kuudesta miljoonasta yli kahdeksaan miljoonaan 2000-luvulla. Jehovan kansa on maailmanlaajuinen eikä valtioiden rajoilla ole maailmanlaajuisissa kasvuluvuissa merkitystä. Suomessa on ollut myös valtavaa kasvua aina viime vuosiin asti. Kirkoista eroaa kymmeniä tuhansia yhden tv-keskustelun perusteella. Jehovan todistajat saattavat joskus yksittäin erotakin, mutta palaavat pian takaisin asiaa mietittyään ja äkkipikaisuuden puuskan mentyä ohi.


      • RauhanOlli

        "Jehovan todistajat saattavat joskus yksittäin erotakin, mutta palaavat pian takaisin asiaa mietittyään ja äkkipikaisuuden puuskan mentyä ohi."
        -Suomen jäsenmäärä oli tosiaan noin 20.000 mutta on laskenut juuri 18.000:een, takaisin ei siis ole liitytty, ja entisestä kannattajakunnastakin on eronnut 2000.

        -Jehovantodistajat tuottavat Uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiakasryhmän.

        Lahko myös murhaa verensiirtokiellollaan, vaikka: Koloss. 2:16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta.

        Lahko on vartiotorniuskonto, mutta se tietää Raamatun voiman, ja on sen vuoksi käyttävinään Raamattua, mutta se on oikeasti väärennös, jota lahko itsekin sanoo "UM-painokseksi".


      • mitäaiottehdä

        Ei nyt puhuttaisi tällaisia asioita. Uskovina haluamme kaikille vain hyvää. Toivottavasti muutkin täällä olevat kirjoittavat niin kuin haluaisivat omasta uskostaan kirjoitettavan.

        Jehovan todistajat ovat rauhaa rakastavia, rehellisiä uskovaisia ihmisiä. Ei heidän elämäänsä vaikuta 1800-luvulla tehdyt ja välittömästi oikaistut yksittäiset virheet. Kyllä ihmiset virheitä tekevät, vai ovatko täällä kirjoittelevat omasta mielestään täysin virheettömiä?

        Jehovan todistajat haluavat tehdä kaikessa Jumalan tahdon. He myös opettelevat Raamattua Järjestön ohjeiden mukaan kaikkialla maailmassa. Järjestö on Jumalan maanpäällinen edustaja, jonka yhteydessä saa aina uusinta tietoa.

        Vartiotorniseura on maailmanlaajuinen opetusjärjestö. jonka yhteydessä suuret siunaukset toteutuvat Raamatun ennustusten mukaisesti. On viimenen hetki liittyä Jumalan Järjestön yhteyteen, koska aika on lähellä! Ennustukset toteutuvat. Haluatko Sinä elää ikuisesti paratiisissa vai kuolla pian Harmagedonissa?


      • Valitsetekosi

        mitäaiottehdä 15.6.2017 16:30

        "Jehovan todistajat ovat rauhaa rakastavia, rehellisiä uskovaisia ihmisiä"

        -Olennaisinta heissä on ns. mielenhallinta, kuten ammatti-ihmiset puhuvat, maallikot puhuvat aivopesusta. Värväystyössä ilmenevä ns. rakkauspommituskäytös ei kuvaa sisintä eikä tunteita vaan on työn vaatimus, opeteltua maneeria.

        On totta että esim. verensiirtokiellolla murhaaminen (kuten muutkin mielettömyydet) on vartiotorniseuran, ja jäsenistön mielenhallintamenetelmien vallassa olemista kuvaa juuri se, että todistajat eivät murhaamistakaan tajua, vaikka sormella osoittaisi vaikkapa raamatunjakeita kuten:
        Koloss. 2:16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta.

        "Jehovan todistajat haluavat tehdä kaikessa Jumalan tahdon. "
        -Vartiotornin tahdon. Eivätkä pelkästään halua, vaan on pakko. Muuten tulee lahkotuomio.
        otetaan yksi esimerkki. Vartiotornissa oli ensin Room. 13 esivallat maallisia vuoteen 1929, mutta v.v. 1929 - 1962 taivaallisia, ja vuodesta 1962 taas maallisia. Kunakin ajanjaksona todistajat toistivat vartitornilauseita, mutta sanoivat olevansa Raamatun asialla.

        "Haluatko Sinä elää ikuisesti paratiisissa vai kuolla pian Harmagedonissa? "
        -Tämä on vartiotorniseuran kestojatkokertomus 1800 -luvulta lähtien, huipentumina lopun ennusteuvuodet kuten 1914, 1925, 1942 ja 1975.
        Raamattu taas osoittaa vartiotornin vääräksi profeetaksi,
        5 Moos. 18:20-22, sekä kohtalon, Ilm. 20:10. Sinä et tarvitse tuota kohtaloa.


    • uuuu5

      Nimim. Vaitsetekosilla on niin suppea Raamatun tuntemus, hän pitää yllä tätä palstaa yllä samojen raamatunpaikkojen toistamisella kuukaudesta, jopa vuosista toiseen. Luulisi jo itseäkin kyllästyttävän.

      • kipinäinen

        Tarkoitat siis ettet kiistä nimim. Valitsetekosi kirjoitusta. En minäkään.
        Koska kuitenkin lahkosta on samanlaista asiaa esitettävissä enemmänkin, olisi hyvä hypätä lahkon synkästä oravanpyörästä valoon, vapauteen ja iloon.


    • ysiysi9

      Olen ollut aina kiinnostunut Raamatun opetuksesta, vaikka täällä on aika outoakin tekstiä, niin sen olen oppinut lukiessani näitä kirjoituksia pidemmän aikaa, että Jeesuksellakin on Jumala.

      • muistapyhäraamattu

        Raamattu onkin ihmeellinen teos - se kiinnostaa sukupolvesta toiseen ja vuosituhannesta toiseen! Sen tekstejä tulkitaan - ja jos tulkintaa ei voida venyttää tukemaan oman kultin kuvitelmia, Pyhän Raamatun pyhä teksti kirjoitetaan uusiksi - tehdään ikoma väärennös, joka istuu omiin tarkoitusperiin!

        Vapaamuurarivetoinen ameriikkalainen Vartiotorniseura otti oikeudekseen kirjoittaa Raamatun tekstit uusiksi - ja painattaa taustaryhmiensä kustannuksella 1950-luvulla oma "uuden maailman" raamattu! Johan alkoi sana osua yksiin Vapaamuurariopin kanssa: Jeesus Kristus ei ole jehovissa jumala. Myös vapaamuurarien ylimmillä tasoilla 30.-33. asti kielletään Jeesuksen jumaluus ja palvotaan luciferusta - jehovien jeesuksen henkivelipoikaa! Tämä oppi jehovien jeesus-mikaelista on painettu jehovien keksimään "raamattuun"

        UM-käännös on yhtä arvokas kuin väärennetty 10 euron seteli. Voi mennä tyhmimmillä täydestä, mutta ennen pitkää huijaus paljastuu. Jehovilla tämä paljastuminen tapahtui rivitasolla internetin tulon myötä 1990-luvulla.

        Jehovien juttuihin ei siksi pidä lähteä mukaan. Jos ei tunne kristikunnan Pyhää Raamattua, jehovat voivat helposti tehdä Jeesuksesta mikaelin ja luciferista jumalan. Heille taivas on yksityinen 144.000:n 1800-luvun jehovamiehen kerho, jonka päällikköksi Vartiotorni nimitti 1918 heidän oman jeesuksen! Luciferus oli juuri neljää vuotta aiemmin jehovien toimesta heitetty käynnistämään WWI maapallolla!

        Siksi jehovien maailmanloppu on tullut "näkymättömänä" aina muutaman vuoden välein koko kultin toiminnan ajan. Tässä 1920-luvulla pasuunat puhaltelivat ja maailmanloppu 1874 ja 1914 tuli jo kolmannen kerrran uusintana. Vuoden 1975 päämaailmanloppu oll jo niin mones, ettei kukaan pysynyt enää laskuissa mukana.

        Jehova nimitettiin myös Vartiotorni-lehden päätoimittajaksi! Eli ei siis ole mikään ihme, että jehovien jeesusksellakin on omat jumalansa ja omat taivaat ja maat. Ovatko ne totta? Eivät ole, koska Raamatussa ei jehovien oppeja tunneta.

        Kristinuskossa Jeesus on Jumala, joka sovitti ristillä kuollen jokaisen luotunsa synnit, ettei YKSIKÄÄN, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.


      • karttaakaakirkkoa

        Tämä aloitus on taas yhden ja saman kirjoittelijan vääristelyjä. Niihin ei kannata uskoa eikä vastata. Antaa hänen juttujensa kuivua kokoon jo näin alkumetreillä. Oikeaa tietoa Raamatusta antaa Jehovan todistajat, he pitävät ilmaisia Raamatuntutkisteluja. Pelastus on Jumalan järjestön yhteydessä. Ei kirkoissa.


      • mielenkiintoinenviikko

        Minäkin kiinnostuin Jehovan todistajista! Tilasin jo ensiimäisen raamatuntutkistelun ja oikein mukava pariskunta olikin! Puhumme pitkään valokuvauksesta, joka tuntui olevan myös heidän sydäntä lähellä. Odotan innolla ensi tiistaita ja sain heti kutsun myös kokoukseen! Aion ottaa selvää mikä on Tosi Uskonto.


      • jehovattutuksi

        Kysy niiltä Jerusalemin tuhon vuodesta ja sukupolviopista. 1914 sukupolven ei pitänyt milloinkaan kuolla vaan siirtyä jo 1900-luvulla Harmagedonista suoraan maanpäälliseen paratiisiin. Haudassa ovat. Kysy kasteesta, miksi voideltuja on vuosi vuodelta enemmän, eli 144.000 jehovan täyteen taivaaseen tunkee vuosittain jo 15.000-20.000 ylipaikoille. Kysy pelastuuko Vartiotornin ulkopuoliset ihmiset ja entä 1931 vuotta ennen jehovia elääneet? Onko Jeesus Jumala? Miksi häntä ei jehovissa naulattu ristiin vaan tolppaan? Miksi jehovien omassa raamatussa Joh. 1:1 Jeesus oli Jumala on kirjoitettu kristikunnan Raamatuista poiketen pienellä alkukirjaimella? Saako jehovista erota vapaasti ja vaikuttaako eroaminen ystävyyssuhteisiin? MIssä jehovien demoneita kotona esiintyy ja harjoitetaanko spiritismiä kaikissa jehovaperheissä? Miksi siiitä sitten opetetaan?


    • biuy

      Etpä nostanut osakkeitasisi mnaat, eipä tehoa.

      • venäjävuotaakuinseula

        Osakepeli käy kuitenkin kuumana jehovain taustavoimissa. Tässä hieman Vartiotornin toimintakertomusta:

        "Toiminta korkeimman yhtiökumppanina"

        Vuonna 1914, ”pakanain aikain” lopussa, Herra Jeesus Kristus asetettiin valtaan jehovain ja taustajoukkojensa taivaalliseen messiaaniseen valtakuntaan. Tämä jehovien jeesus ryhtyi sen jälkeen tarkastamaan maan päällä olevaa ”palvelija”- eli ”huoneenhaltija”-luokkaa. (Matt. 25:14–30; Luuk. 19:11–27) Hän löysi maan päältä antautuneita, kastettuja, voideltuja opetuslapsia, jotka pyrkivät ensimmäisestä maailmansodasta ja vainoista ja muista vaikeuksista huolimatta palvelemaan jehovien porukoiden messiaanisen valtakunnan etuja eli vapaamuurarien ja juutalaisen raha- sekä valtaeliitin etuja.

        Rivijehoville asiasta kerrottiin näin:

        Nykyisen historian tosiasiat osoittavat, että itse Jeesus Kristus (eli se kristikunnan tuntema!) elvytti vuonna 1919 nämä "suuresti vaivatut" jehovat ja kokosi heidät yhteen yhdeksi joukoksi. Sitten hän nimitti heidät ”palvelija”-luokkanaan ”kaiken omaisuutensa hoitajaksi”, ts. kaikkien maanpäällisten kuninkaallisten etujensa hoitajaksi. (Ilm. 11:7–12) Tämä antautuneitten, voideltujen kristittyjen toimelias joukko OMAKSUI kesällä vuonna 1931 nimen, joka erotti heidät kristikunnan lahkoista, nimittäin nimen Jehovan todistajat. – Jes. 43:10–12; 44:8.” (Vartiotorni 1. maaliskuuta 1972 sivu 108)

        Mm. näiden toimijoiden hallintoelimet päättävät tästä "Jeesuksen maanpäällisestä omaisuudesta"

        Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania (Incorporated 1884)
        President Don A. Adams
        Vice Presidents Robert W. Wallen, William F. Malenfant
        Secretary/Treasurer Richard E. Abrahamson
        Directors Danny L. Bland, Philip D. Wilcox, John N. Wischuk

        Watchtower Bible and Tract Society of New York, Inc. (Incorporated 1909)
        President Max H. Larson
        Vice Presidents George M. Couch, Lonnie R. Schilling
        Secretary/Treasurer Gerald F. Simonis
        Directors Gerald D. Grizzle, David G. Sinclair, Robert M. Pevy

        Christian Congregation of Jehovah's Witnesses (Incorporated 2000)
        President William L. Van De Wall
        Vice Presidents Charles I. Woody, Leon Weaver, Jr.
        Secretary/Treasurer William H. Nonkes
        Directors Harold K. Jackson, Merton V. Campbell, Stanley F. Weigel

        Religious Order of Jehovah's Witnesses (Incorporated 2000)
        President Patrick J. LaFranca
        Vice Presidents Peter D. Molchan, Ralph E. Walls
        Secretary/Treasurer Joseph D. Mercante
        Directors Marvin G. Smalley, Kenneth J. Pulcifer, Eugene D. Rosam, Jr.

        Kingdom Support Services, Inc. (Incorporated 2000)
        President Harold L. Corkern
        Vice Presidents Alan D. Janzen, Robert L. Butler
        Secretary/Treasurer Alexander W. Reinmueller
        Directors James F. Mantz, Jr., Thomas Kalimeris, Alan G. Browning

        Watchtower Bible and Tract Society of New Jersey, Inc. (Incorporated 1955)
        President Charles V. Molohan
        Vice Presidents James L. Bauer, J. Richard Brown
        Secretary/Treasurer Alan K. Flowers
        Directors Allen E. Shuster, David L. Walker, Vernon C. Wisegarver

        Watchtower Bible and Tract Society of Florida, Inc. (Incorporated 1986)
        President Leonard R. Pearson
        Vice Presidents Alejandro G. Rodriguez, Maurice C. Turcot
        Secretary/Treasurer Mark L. Questell
        Directors Jim Moody, Sr., Anselm J. Packnett, Donald R. Krebs

        Valley Farms Corporation (Incorporated 1987)
        President Charles J. Rice
        Vice Presidents Kent E. Fischer, Robert L. Rains
        Secretary/Treasurer Albert L. Harrell
        Directors John R. Strandberg, Samuel D. Buck, Louis A. Travis

        Näiden toimijoiden tilinpäätöstiedot on ko. tahojen toimesta salattu kokonaan. Miksi? Esim. kirkon tilinpäätöstiedot ovat julkisia, jokaisen vapaasti nähtävillä netissä. Samoin mm. kristillisten lähetyssäätiöiden tilinpäätökset.

        Miksi Jehovan todistajat salaavat kaiken talouteensa ja taloushallintoonsa liittyvät tiedot?

        Onko Vartiotornin taustavoimien (USAn raha- ja valtaeliitin) vapaamuurariperinteet pakottaneet uskon varjolla tapahtuvan liiketoimintahaaran pitämään luvut kuolemantuomion uhalla pimitettyinä emokulttiensa tapaan?

        Uutta valoa kaivattaisiin nyt erityisesti tässä asiassa.


    • uuuu5

      Kesäkuun Broadcasning oli taas virkistävä todistus siitä miten ykseys toimii käytännössä ja työ menee eteenpäin ympäri maailman. Alankomaissa valmistui hieno rakennus innokkaiden ystävien toimesta, ja miten kreikkalaiset ystävämme ovat tehneet hyvää työtä pakolaisleireillä. Myöskin miten vapaaehtoiset lääkäriveljemme ovat antaneet apuaan Kongossa oleville vähävaraisille ystävillemme. Myöskin siitä avusta, jota vankiloissa annetaan ja sen tuloksista. On aina rohkaisevaa nähdä ystviämme kaikkialta maailmasta. Työtä ei lopeta vastustajiemme yritykset.

      • älkääeksyköjehoviin

        Tarkoitatko nyt jehovia, kun puhut ystävistä? Onko jehovissa ystävyys kultin kannattamiseen liitttyvää? Miten "ystävistä" huolehditaan sitten, kun heidät heitetään ulos kultista saatanalle?

        Onko Sinulla ystäviä kultin ulkopuolella? Entä kultin sisällä? Jos saat värvättyä kulttiin ulkouolisen ihmisen - mitä ei onneksi enää Suomessa tapahdu - kuvitteleeko hän, että pitäisitte vielä kulttiin kuuluvina yhteyttä?

        Ihmissuhteet jehovissa eivät paina pennin vertaa. Kun olet kultissa, olet kiikissä ja toimit kulttijohdon talutusnuorassa. Vartiotorni opettaa karttamaan esim. omia lapsia ja sukulaisia, jos ne eivät kuulu jehoviin jättävät kultin! Tämä aihe on nykyisellään aina esillä pelotteena:

        Esim. nyt kesällä 2017 ilmestyneessä Vartiotornissa on kirjoitus "Kehitä itsehillintää." Kappaleessa 12 käsitellään suhtautumista erotettuihin sukulaisiin. Tässä on ote tekstistä:

        Jos sinulla on erotettuja sukulaisia, sinun täytyy hallita tunteesi, jotta voisit välttää tarpeetonta yhteydenpitoa heihin. Se ei käy automaattisesti. Se on kuitenkin helpompaa, jos muistat, että jäljittelet Jumalan esimerkkiä ja noudatat hänen käskyjään.

        Tässä jehovat taas nostavat itsensä Jumalan vertaisiksi - ihmisten karttamisessa vain Jumala kelpaa jehovien "esimerkiksi"! Vartiotorni kannattaa kiertää kaukaa siihen asti kun loputkin jehovat häviää maailmasta kokonaan.


    • biuy

      Annappa jo olla mnaat. Keskity omiin uskonveljiisi, jos niitä on. Vaikutat hyvin yksinäiseltä, kun kaikki aikasi kuluu näissä merkeissä. Annat huonon kuvan mahdollisesta uskonnostasi.

      • välttäkäävalehtelijaa

        Eiköhän tämä perusteeton solvaus- ja mustamaalaus jo riittäisi. Jos on jotakin asiallista kysyttävää Jehovan todistajista, voi toki kääntyä jw.org -sivuston puoleen. Muita lähteitä ei tarvita, koska kaikki tieto on keskitetysti jw.org -sivustolla. Tämä palsta tuntuu olevan yhden miehen (naisen) show, josta ei mitään hyödy. On imartelevaa, että Vartiotorniseura puhuttaa. Tietoa Jehovan todistajista tarjoaa jw.org.


      • onxkaikkikotona

        Vähänks törkeet et tääl jauhetaan skeidaa jehovist! Voix koko ketjua pyytää poistaan? Täs ketjus on 99% panettelua.


      • vuodesttoiseen

        Joo, mä oon käyny tääl tyyliin kerran vuodes ja saman päivän konvas. Tällast idarimeinikii tääl ain on.


    • VaihtoehtoVanhaset

      Täällä taas hellarit vedättää porukkaa veivaamalla ikivanhaa natsien illuminaatti- höperyyttä muka uutena tietona ; ,
      Kyse on ns , Vaihtoehtouutisista , joita hurmosporukka levirttää kuin parempaakin ratsuväkihyökkäystä, - japanilainen tietoturvayhtiö tutki näitä netin juttujensuoltamista , ja totesi , että sekoilu- ja mustamaalausohjelmia valmistaa joukkko suuria yrityksiä , ja ne on vielä hinnoiteltukin ammattimaisesti,
      oletetaan , ettei väki enää tunne noiden törkyjuttujen kansainvälisestä juutalaisuudesta ja jostain hemmetin illumi naatista tehtyjen juttujen todellista alkuperää ,

    • kellonkäynti

      välttäkäävalehtelijaa 16.6.2017 18:19

      " Muita lähteitä ei tarvita, koska kaikki tieto on keskitetysti jw.org -sivustolla "

      -Tuo sivu on lahkon mainos. Tulee mieleen tupakkamainokset aikoinaan.

      Lahko on tullut tunnetuksi maailmanlopulla pelottelijana. Sivullaan se ei kerro maailmanlopunvuosistaan kuten 1914, 1925, 1942, 1975. Ei myöskään että sillä on ollut rokotuksetkin kieltolistalla, että johtoelin on tuomittu pedofiliasta korvauksiin uhrille, koska paikallisseurakunta on ollut velvollinen noudattamaan sen ohjeita.

      Ei myöskään että se tuottaa Suomessa Uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiakasryhmän.

      ym

      • taivaanisäymmärtää

        Ei nyt viitsittäisi painaa uskovia. Eikös sanota, että jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Vilpittömät kurkotukset kohti Jumalaa tarjoaa myös Jehovan todistajat.


      • katsoeitarvitsekatua

        Kellonkäynti on kirjoittanut totta. Ennenkaikkea todistajain itsensä tulisi erota lahkostaan, sillä raamatullista demokratiaa siellä ei ole ja muutos ilmeisen mahdoton.
        Verensiirtokielto tappaa. Se on murha. Kuinka se tekisi kenetkään autuaaksi, eli onnelliseksi ?

        Mielenhallintamekanismit ovat kysymyksessä, eikä vilpittömät kurkotukset. Pistäydy tarkistamassa entisten todistajain foorumilla veljesseura.org


    • kasiseiska27

      Teokratia on Jumalan valta, ja siihen uskomme. Ja olemme kaikki veljiä ja sisaria keskenämme. Nämä luopiofoorumit eivät edusta Jehovan todistajia.
      Voit itse erota lahkostasi, mutta anna jokaisen tehdä omat ratkaisunsa. Opetuksesi ei ole houkuttelevia.

      • pahastisanottu

        Kaikella on aikansa ja paikkansa. Nämä vihaa ja epätoivoa sekä elämän halveksuntaa uhkuvat kirjoitukset, joihin törmää somessa ihan Yhdysvaltain presidentin twiittailusta aina näihin virtuaalisiin vessanseiniin asti. Toinen näkemys - rinnakkainenkin - kärjistetään ja demonisoidaan sekä jokainen aiheeseen muka liittyvä ihminen, järjestö, kilpaileva media tai kultti niin kuin täällä - toisinajatteleva on syypää kaikkeen ja vastuussa kaikesta pahasta, kuten täällä Jehovan todistajat ovat pedofiilejä ja hematologisten hoitojen kyseenalaistajina raakalaismaisia murhaajia.

        Vastakkainasettelun aika on nyt muotia. Koska emme löydä puoltamme, tunnustelemme, mistä voisimme löytää kritisoitavaa. Täällä kirjoittelevista puuttuvat Jehovan todistajien asiantuntijat lähes kokonaan - yksikään Jehovan todistaja ei tarvitse eikä kaipaa tällaista repivää meuhkaamista. Kaikenmaailman palstat tarjoavat vain yhdentekevän alustan pahapäiselle puheelle. Ei siitä kenenkään mieli paremmaksi tule.

        Olisko ihan mahdotonta yrittää joskus tukea toista - vaikka Jehovan todistajaakin - hänen elämässään ja ymmärtää hänen ajatusmaailmaansa. Karta itsenäistä ajattelua - kyllä, mutta kaikki eivät ole syntyneet filosofeiksi ja kaipaavat rakenteisuutta myös vakaumuksensa pohjaksi. Löytäisimme varmasti toisemme ihmisinä. Ehkä se on helpompaa kasvotusten kuin täällä anonymiteetin tyhjyydessä.


      • muitakinhalveksitaan

        Jos on täälläkin paljon törkypuhetta, myös suomalainen valtaeliitti on päivittäin saastaviestien pommituksessa - tuore ministerimme kertoo tänään la 17.6.2017 saamistaan viesteistä:

        http://sampoterho.fi/?p=3860

        Miksi tällaista vihapuhetta? Onko epätoivo vallannut osan hyvän tahdon ajatuksistamme?


      • itsellevaitoiselle

    • Vardaani

      kasiseiska27 17.6.2017 17:42

      "Teokratia on Jumalan valta, ja siihen uskomme"
      -mutta sinun olisi tullut selittää, että se tarkoittaa USA-vartiotorniseuran valtaa. Nimitykset lahkovirkoihin alkavat sieltä. Raamatussa on seurakuntalaisilla äänestysmenettely vanhinten valintaan, seurakunnan asioihin. Tämä on vain yksi ero lahkoon nähden.

      " olemme kaikki veljiä ja sisaria keskenämme "
      -ja sisaruuteen ja veljeyteen kuuluu, että kun annetaan käsky olla vastaamatta tervehdykseen, niin sitä noudatetaan, ja mökötetään.

      " anna jokaisen tehdä omat ratkaisunsa "
      -Tämä sinun tulisi lausua valtakunnansalillasi. Mutta joutuisitko siitä jo puhutteluun ?
      Todistajat painostetaan jättämään lahkon ulkopuoliset ihmissuhteet ja tottelemaan. Mitä vartiotornissa milloinkin sitten onkaan. Taikka mökötetään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe