Hyvä kirja

sisarherrassa

KIRJA-ARVOSTELU: KRISTILLINEN AIKALAISKIRJA
Jos tahdot tietää maallisista henkilöistä taustoja ja mitä saaneet aikaan tai mistä puhuneet, ostat Kuka kukin on kirjan. Jos tahdot tietää, kuka ja miten joku henkilö on vaikuttanut hengellisellä kentällä, suosittelen ostamaan Harri Veijosen Kristillinen Aikalaiskirja.

Kirjassa on kattavasti tietoa eri hengellisten piirien vaikuttajista. Aina seurakunnan alkuajoilta tähän päivään saakka. Henkilöt mainitaan helppolukuisesti aikajärjestyksessä. Lyhyesti mutta ytimekkäästi tuodaan kulloinkin hengellisellä kentällä vaikuttaneen henkilön, saarnan sisältö tai kirjalliset tuotokset kiinnostavasti esille niin ettei mielenkiintoisempi kuvaus voisi olla. Kirja on tämän vuoksi niin otteissaan pitävä, että lukemisen keskeyttäminen on vaikeaa.

Monille kristityille tunnetut henkilöt ja vähemmän tunnetut henkilöt tulevat uudella tavalla "tutuiksi" kirjan luettuaan. Minulle tuli kirjan lehdillä vastaan useita henkilökuvauksia vastaan. Henkilöitä jotka olen tavannut ja joidenka kanssa olen saanut ajatuksia vaihtaa. Kirja ei tuota heistä pettymystä vaan päinvastoin avaa lisää heidän tuntemistaan.

Kirja on myös eräänlainen historiaa sivuava teos. Teoksessa on paljon sellaista uutta tietoa jota en ollut toisaalta löytänyt. Joten jos tahtoo tietää, miksi on hengellisellä kentällä tällaista kuin on, ja miten eri aikojen hengelliset herätysmiehet ja - naiset ovat vaikuttaneet että tähän on tultu.

Kannattaa ostaa tämä Veijosen teos. Silloin tietää enemmän ja luulee vähemmän. Kirjassa on painavaa faktatietoa eri aikojen hengellistä vaikuttajista. Mitään ei ole lisätty eikä pois jätetty. Kirjan painotus on kunkin ajan hengellisellä kentällä toimineiden lopuaikaa koskevan tulkinnan profetaalinen konteksti.

Kirja kulminoituu lopunajan profetioihin ja tulkintoihin, miten eri julistajat ovat tuoneet tietämyksensä esille. Jokaiselle Pyhä Henki on avannut jotakin, mutta kukaan ei tiedä kaikkea. Ymmärrys lisääntyy mitä lähemmäksi tulee Jeesuksen takaisin tulo. Veijosen uusin kirja on tuotos, mitä ei kannata ohittaa vaan lukea se. Mielenkiintoinen uutuus kirjojen joukkoon. Suosittelen. Liisa Rantasaari.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe