Tehdäkkö lapsi vai erota?

Minkä ihmeen nykytietämyksen mukaan nainen on hedelmällisimmillään yli 30-vuotiaana??? Hahhah!!! Aika paksua puuroa. ;) Kyllä se hedelmällisyys siinä iässä romahtaa kovasti. Ja 45-vuotiaat ensisynnyttäjät, jotka ovat tulleet luonnollisin keinoin raskaaksi, ovat hyvin harvassa. Sen varaan ei kannata laskea. Ja vaikka saisikin sen ensimmäisen vasta 45-vuotiaana, niin mietitkö yhtään, että se lapsi muuttaa sitten pois kotoota vasta kun vanhemmat on 65v? Meinaatko että jaksaa? Tai miten hyvin 45v jaksaa opetella sen ensimmäisen lapsen hoitoa, valvoa öitä jne...? Ei ollenkaan niin hyvin, kuin 25v. 45-vuotiaana on kiva tulla mummoksi, ei äidiksi.

Ajattele myös asiaa lapsen kannalta. Mitä jos et et koe rakastavasi lastakaan? Oletko se etäinen isä, joka saa lapsen aina tuntemaan itsensä riittämättömäksi. Ehkä et jaksa lapsen vatsavaivoja ja kitinää ja menetät hermosi. Ansaitseeko taas uusi lapsi tälläisen lapsuuden?

Maailmassa on jo liikaa ihmisiä. Lapsia pitäisi yrittää vasta kun niitä todella halutaan ja rakastetaan.

Olen varma, että haluan lapsia ennen pitkää, mutta ehkä en ole niin rakastavaa tyyppiä. Uskon kyllä, että minusta tulee ihan hyvä isä. Ehkä vanhemmilta opittua, että tunteita ei niin näytetä ja ehkä siksi en osaa rakkautta tunteakaan.

Miksi haluat (ehkä) lapsia?

Päättämätön kirjoitti:

Olen varma, että haluan lapsia ennen pitkää, mutta ehkä en ole niin rakastavaa tyyppiä. Uskon kyllä, että minusta tulee ihan hyvä isä. Ehkä vanhemmilta opittua, että tunteita ei niin näytetä ja ehkä siksi en osaa rakkautta tunteakaan.

Lue lisää

Tuolla joku muukin jo kommentoi, että ihminen voi katua elämässään monia asioita, mutta ei lastensa saantia, on ne saanut sitten kenen kanssa tahansa. Tässä on vahva totuuden jyvä! Eli, jos hankkisit nykyisen naisesi kanssa lapsia, voin taata, ettet koskaan katuisi sitä, että olet lapsia saanut. Siitä olen 100% varma.

Minulla on yksi lapsi henkisesti sairaan narsistin kanssa. Hän osoittautui sekä henkisesti että fyysisesti väkivaltaiseksi muutaman vuoden liitossa.

Miehelläni on satunnaisesta deittailusta vahingossa syntynyt lapsi naisen kanssa, jonka käytös ja toimintatapa hipoo käsityskyvyn rajoja... Kontrollifriikki vieroittaja. Joustamaton törppö.

Mutta en mitä, eikä mieheni, kumpikaan pätkääkään kadu sitä, että pohjattoman rakkaat lapsemme ovat tähän maailmaan syntyneet. Rakkautemme heitä kohtaan on ja pysyy. Lapset ovat jo koululaisia, upeita pieniä yksilöitä. Riippumatta siitä, kuka on heidän toinen biologinen vanhempi.

Ja kun sinun puolisosi on sinulle jo hyvin tuttu... Tuskin mitään kovin dramaattista tulisi vastaan. Sinä et koskaan tulisi katumaan lapsen saamista. Et, vaikka teidän liitto ei kestäisi.

Toki teidän kannattaa keskustella siitä, että JOS joskus ero tulisi, niin mikä olisi teidän näkemys yhteishuollosta yms.

Eitäällätänään kirjoitti:

Miksi haluat (ehkä) lapsia?

Hänellä on tosiaan niitä hyviäkin puolia. Riitelyksi vaan menee usein ja tunnetta ei oikein ole. Lähellä on kuitenkin hyvä olla. Haluan lapsia jossain vaiheessa. Ja, koska vaimollani on kiire asian kanssa, niin olisiko minun vähän nopeutettava asiaa, vaikkei se tunnukaan juuri nyt ihan oikealta. Koska voi olla, että kohta on myöhäistä. En näe itseäni 40 vuotiaana ilman lapsia. Varmaan suvun jatkaminen ja se, että vanhana on joku pitämässä seuraa silloin tällöin. Olisihan se mukavaa seurata lapsen kasvua.

souhoeijeoee kirjoitti:

Tuolla joku muukin jo kommentoi, että ihminen voi katua elämässään monia asioita, mutta ei lastensa saantia, on ne saanut sitten kenen kanssa tahansa. Tässä on vahva totuuden jyvä! Eli, jos hankkisit nykyisen naisesi kanssa lapsia, voin taata, ettet koskaan katuisi sitä, että olet lapsia saanut. Siitä olen 100% varma.

Minulla on yksi lapsi henkisesti sairaan narsistin kanssa. Hän osoittautui sekä henkisesti että fyysisesti väkivaltaiseksi muutaman vuoden liitossa.

Miehelläni on satunnaisesta deittailusta vahingossa syntynyt lapsi naisen kanssa, jonka käytös ja toimintatapa hipoo käsityskyvyn rajoja... Kontrollifriikki vieroittaja. Joustamaton törppö.

Mutta en mitä, eikä mieheni, kumpikaan pätkääkään kadu sitä, että pohjattoman rakkaat lapsemme ovat tähän maailmaan syntyneet. Rakkautemme heitä kohtaan on ja pysyy. Lapset ovat jo koululaisia, upeita pieniä yksilöitä. Riippumatta siitä, kuka on heidän toinen biologinen vanhempi.

Ja kun sinun puolisosi on sinulle jo hyvin tuttu... Tuskin mitään kovin dramaattista tulisi vastaan. Sinä et koskaan tulisi katumaan lapsen saamista. Et, vaikka teidän liitto ei kestäisi.

Toki teidän kannattaa keskustella siitä, että JOS joskus ero tulisi, niin mikä olisi teidän näkemys yhteishuollosta yms.

Lue lisää

En minäkään katuisi omaa lastani. Minkä ikäinen olet ja oliko lapsen teko oikealta tuntuva ratkaisu silloin kun teitte sen? Olisipa minullakin varma tunne asiasta. Sitten vaan tehtäisiin lapsi ja ehkä tulisi ero tai sitten ei. Mutta ei tarvisi pähkäillä. Vaimo kyllä suuttuu, jos alan puhumaan erojärjestelyistä, jos erotaan ja meillä on lapsi. Varmaan monen mielestä ei kannattaisi edes tehdä, jos on sellaiset mietteet että ero on mahdollinen.

Mitä jos muuttaa eri paikkakunnalle ja joutuu maksamaan elatusmaksuja. Rahaakin menee matkusteluun. Veikkaan, että 150 km sisällä kuitenkin pysytään.

Jokinhan sinulla itselläsi on meneillään, jos sua kyllästyttää. Teepä niin, että kerrot puolisollesi, että tarvitset hengähdystauon ja muutat omillesi joksikin ajaksi. Etäisyys auttaa miettimään, mitä tässä elämässä itse haluaa ja voiko tosiaan elää ilman toista, vai onko niin, ettei voikaan elää ilman. On luonnollista, että suhteessa riidellään, mutta riitelykin on taitolaji, jos suhteenne on muuten toimiva, niin miksi ette tekisi lapsia yhdessä hyvään suhteeseen ja kotiin. Päättäkää yhdessä ajankohta mihin mennessä teet ratkaisusi, olisiko puoli vuotta sellainen sopiva aika molemmille. Ja sen jälkeen täysillä mukaan tai sitten lopullisesti eri teille.