Dinosaurukset ja vedenpaisumus

Yksi-usko

Kehitysoppi ja evoluutio-oppi on täynnä tarinoita, joihin uskotaan.

Tunnetaanko dinosaurukset Raamatussa?
Polveutuvatko linnut hirmuliskoista?
Dinosauruksen nahkaa löydetty. Miten tiede tämän todistaa?
Miten suomut muuttuvat suliksi evoluutiossa?
Mitä ovat evoluution välimuodot? Onko liskolintu välimuoto? Ei, vaan lintu.
Dinosauruksen pehmytkudosta löydetty! Mitä se todistaa? Sitä, että evoluutiosta ei ole mitään jäljellä.
Raamatussa kerrotaan monessa kohden vedenpaisumuksesta.
Mikä käynnisti vedenpaisumuksen? Miksi? Väkivalta oli niin suuri. Tämä pätee myös viimeisinä päivinä.
Miksi uskovaisia pilkataan? Raamattu ennustaa näin. Olkaa huolissanne jos teistä puhutaan pelkkää hyvää. Se on suuri kunnia, jos Kristuksen totuuden tähden pilkataan. Kiitetään siitä pilkasta.
Vesi tuli suuren syvyyden lähteestä. 8.7.2014 löydettiin, että sininen kivi ringwoodiitti sitoo vettä ja sitä on mahdollisesti jopa 10 kertaa enemmän kuin maapallon merissä.
Tulevatko ihmiset koko ajan tyhmemmiksi. Kyllä.
Paljonko arkkiin tarvitsee ottaa? Vain 6000 selkärankaisten heimoa tai lahkoa, joista lajiutuu kaikki lajit.
Mikä on ainoa teoria, joka selittää ainoan jääkauden, mikä täällä on ollut?
Paljonko kerrosten välillä on kulunut aikaa?
Miksi ihmiset pakenivat luoliin? Olivatko ne puoliapinoita? Eivät olleet.

Katso video, jossa vastaukset: https://www.youtube.com/watch?v=lnV7TizNyrg

Oikein mielenkiintoinen video. Videossa on runsaasti kuvia eri dinosauruksia sekä tieteellistä pohdintaa dinosauruksista. Mukana myös Raamatunkohtia!

48

506

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja että sitten et ole jo tarpeeksi tehnyt itseäsi ja uskoasi naurettavaksi?

      Sinun ongelmasi on se, että olet nyt aloittelevana kreationistina tohkeissasi kaikesta paskasta, mitä uskosi puolustamiseksi löydöt.

      Ilmainen neuvo: älä ole.

      Vähän googlaile kauemmin kretupelleinä olleilta neuvoja, niin et tee itseäsi ja uskoasi ihan niin naurettavaksi.

      • Bushmannin.paukut

        Ongelma vain on sinun pesässäsi ja kun vastauksia ei ole, alkaa "nimittely".
        Sitähän se on. Tyhjä ei paukahda.

      • Bushmannin.paukut kirjoitti:

        Ongelma vain on sinun pesässäsi ja kun vastauksia ei ole, alkaa "nimittely".
        Sitähän se on. Tyhjä ei paukahda.

        >>> alkaa "nimittely". >>>

        Miksi itse kutuisit ihmistä, joka väittää jonkin maagisen taikahepun heiluneen täällä 6000 vuotta sitten puhuvien aasien yms kanssa ja taikasauvvaa heilutellen taikoneen kaiken tyhjästä?

        Kretupelle on minusta hyvä nimitys. Aika hellyttävä vielä. Idiootti olisi rumempi.

        >>> kun vastauksia ei ole >>>

        Se on totta, että tähän kreationistiseen roskaan on kovin vaikea keksiä mitään järkevää vastausta, koska kaikki heidän väitteensä perustuvat valheeseen.

        Uskooko joku kreationisti todellakin siihen, että vuosia, vuosikymmeniä tai nyt jopa yli vuosisadan ajan asiaa tutkineiden oikeiden tiedemiesten tutkimukset kumotaan jonkin kälyisen suomalaisen seurakuntakodin herätyskokouksessa tehdyllä videolla?

        Että Jyväskylän satamaseurakunnan tiloissa kuvattu video oikeasti kumoaisi oikeaa tiedettä, jota ovat tehneet oikeissa yliopistoissa vuosia oikeasti alaa opiskelleet ja kumoaisi oikeita, vertaisarvioituja tutkimuksia?

        Tuo typerä video on kuvattu vuonna 2015, niin paljonkos oikeaa tiedettä se on tämän kahden vuoden aikana nyt todistetusti kumonnut?

        Se on vain typerää ja lapsellista valhetta uskovaisten uskon puolustamiseksi, jotta heitä voidaan vielä muutama vuosi huijata antamaan rahansa, kesämökkinsä yms noille huijareille.

      • bushmanni kirjoitti:

        >Tuo typerä video on kuvattu vuonna 2015, niin paljonkos oikeaa tiedettä se on tämän kahden vuoden aikana nyt todistetusti kumonnut?

        Ihan fideota näkemättä voi sanoa, että 0 %. Kreationismin puolesta "todistavia" tieteilijöitä on yhtä olemattoman vähän kuin oli 2015, ja tiedettä muuttaa vain tiede itse silloin kun uusi tieto on todistetusti parempaa kuin vanha.

        Tämä yksi-usko tuntuu nielevän ihan kaiken kreationistisen huuhaan ajattelematta yhtään mitään. Nekin tarinat, jotka fiksuimpien kretujen mielestä ovat vältettäviä ja saattavat koko kretuaatteen naurunalaiseksi, ovat hänen repertuaarissaan mukana mammuttimaisella painolla.

        No, jos hänen tarkoituksensa todella on tulla pilkatuksi Lopun aikojen juovuttavia verijuhlia odotellessaan, se kyllä on toteutumassa.

      • bushmannille.politiikkaa
        bushmanni kirjoitti:

        >>> alkaa "nimittely". >>>

        Miksi itse kutuisit ihmistä, joka väittää jonkin maagisen taikahepun heiluneen täällä 6000 vuotta sitten puhuvien aasien yms kanssa ja taikasauvvaa heilutellen taikoneen kaiken tyhjästä?

        Kretupelle on minusta hyvä nimitys. Aika hellyttävä vielä. Idiootti olisi rumempi.

        >>> kun vastauksia ei ole >>>

        Se on totta, että tähän kreationistiseen roskaan on kovin vaikea keksiä mitään järkevää vastausta, koska kaikki heidän väitteensä perustuvat valheeseen.

        Uskooko joku kreationisti todellakin siihen, että vuosia, vuosikymmeniä tai nyt jopa yli vuosisadan ajan asiaa tutkineiden oikeiden tiedemiesten tutkimukset kumotaan jonkin kälyisen suomalaisen seurakuntakodin herätyskokouksessa tehdyllä videolla?

        Että Jyväskylän satamaseurakunnan tiloissa kuvattu video oikeasti kumoaisi oikeaa tiedettä, jota ovat tehneet oikeissa yliopistoissa vuosia oikeasti alaa opiskelleet ja kumoaisi oikeita, vertaisarvioituja tutkimuksia?

        Tuo typerä video on kuvattu vuonna 2015, niin paljonkos oikeaa tiedettä se on tämän kahden vuoden aikana nyt todistetusti kumonnut?

        Se on vain typerää ja lapsellista valhetta uskovaisten uskon puolustamiseksi, jotta heitä voidaan vielä muutama vuosi huijata antamaan rahansa, kesämökkinsä yms noille huijareille.

        Täällä opetuksessa on esiintuodut kielellemme tietoa tuolta isosta maailmasta se on lähtöisin, ettei ne nyt puhdasta Suomen opettajien kertomaa ole. Ne kertovat vain evoluution harha-askeleista meillekin, jota nyt sinä ihannoit jälkijunassa.
        Tieteenpuolella viisaat ovat jo hoksanneet, että kaiken takana on äly, ettei tämä ole sattuman aikaansaamaa tuotosta.

        Mutta, Bushmanni sovitaan niin, kun rauha voi olla maassa, että on oikeistoa ja vasemmistoa kuten politiikassa. Nähdään eri puolelta asiaa.
        Kun niin paljon on tätä älyä kuitenkin luomisen kannalla, sovitaan se oikeistoksi.
        Sitten tämä apinainen oppi, mikä on marksisminpuolella, vaikka Neuvostoliiton uskonto, se on sitä vasemmistoa. Niin te pääsette vasemmistolaisuuteen, niin ei ole riitaa.

        Kommuuni on ne kädelliset apinat ja teidän autuus - olla heidän jälkeläisenä, viisauden ja ymmärryksen tasolla, eli näitä kommunisteja.

        Sitten oikeistossa, kun on äärettömän paljon opettajia, joita olen nähnyt luomisopin näköalaoja aamentamassa, ja onhan siellä joukossa lääkäreitä, pankinjohtajia jne. eli hyvin se kuvaa oikeistoa. Näin kumpikin on jakakan eri puolilla ja oikeisto on sydämeltään Luojan aikaansaamia ja Älyllisen tuotoksen aikaansaama.

        Siis te voitte vapaana jakaa ne kädelliset lahjananne - roikkuuko ne puussa, tai tutkiiko ne tieteen vanhaa painosnumeroa. Sovitaan niin, ei sitten tule tästä "riitaa".

      • bushmannille.politiikkaa kirjoitti:

        Voisiko joku suomentaa tuon sekasotkun, että mitä siinä haluttiin sanoa. Enpä taas ymmärtänyt yhtään mitään.

        Mutt jos tämän sekasotkun kirjoittaja on aktiivinen adventisti, niin minua hymyilyttää kyllä.

        Entäs jos kannattaakin vihreitä?

        Muuten, käsittääkseni luomisuskoa esiintyy enemmän Keskustan kuin Kokoomuksen äänestäjissä.

      • Yksi-usko
        bushmanni kirjoitti:

        Voisiko joku suomentaa tuon sekasotkun, että mitä siinä haluttiin sanoa. Enpä taas ymmärtänyt yhtään mitään.

        Mutt jos tämän sekasotkun kirjoittaja on aktiivinen adventisti, niin minua hymyilyttää kyllä.

        >>adventisti>>

        Miten seurakunta liittyy aiheeseen? Vai luokittelevatko evolutistiluokittelijat erikseen adventistikreationistit, baptistikreationistit, vapaakirkkokreationistit, helluntaikreationistit, metodistikreationistit jne...

        Voin kertoa bushmannille, että on vain kreationisteja tai evolutisteja uskontokunnasta riippumatta.

      • Yksi-usko
        bushmanni kirjoitti:

        >>> alkaa "nimittely". >>>

        Miksi itse kutuisit ihmistä, joka väittää jonkin maagisen taikahepun heiluneen täällä 6000 vuotta sitten puhuvien aasien yms kanssa ja taikasauvvaa heilutellen taikoneen kaiken tyhjästä?

        Kretupelle on minusta hyvä nimitys. Aika hellyttävä vielä. Idiootti olisi rumempi.

        >>> kun vastauksia ei ole >>>

        Se on totta, että tähän kreationistiseen roskaan on kovin vaikea keksiä mitään järkevää vastausta, koska kaikki heidän väitteensä perustuvat valheeseen.

        Uskooko joku kreationisti todellakin siihen, että vuosia, vuosikymmeniä tai nyt jopa yli vuosisadan ajan asiaa tutkineiden oikeiden tiedemiesten tutkimukset kumotaan jonkin kälyisen suomalaisen seurakuntakodin herätyskokouksessa tehdyllä videolla?

        Että Jyväskylän satamaseurakunnan tiloissa kuvattu video oikeasti kumoaisi oikeaa tiedettä, jota ovat tehneet oikeissa yliopistoissa vuosia oikeasti alaa opiskelleet ja kumoaisi oikeita, vertaisarvioituja tutkimuksia?

        Tuo typerä video on kuvattu vuonna 2015, niin paljonkos oikeaa tiedettä se on tämän kahden vuoden aikana nyt todistetusti kumonnut?

        Se on vain typerää ja lapsellista valhetta uskovaisten uskon puolustamiseksi, jotta heitä voidaan vielä muutama vuosi huijata antamaan rahansa, kesämökkinsä yms noille huijareille.

        >>jonkin kälyisen suomalaisen seurakuntakodin herätyskokouksessa tehdyllä videolla?>>

        Mihin kategoriaan luokittelet oman älykkyytesi, käyttämäsi asteikko on tyhmä, keskiälyinen, älykäs? Kumman markkinointiin luulet valtion rahoja syytävän, evoluutio-uskon vai luomisen?

      • Yksi-usko kirjoitti:

        >>> Mihin kategoriaan luokittelet oman älykkyytesi, käyttämäsi asteikko on tyhmä, keskiälyinen, älykäs? >>

        Oma villi arvaukseni on, että sopivan älykäs, kun katselen ympärilleni, että mitä sitä on saanut aikaan elämänsä tässä vaiheessa.

        >>> Kumman markkinointiin luulet valtion rahoja syytävän, evoluutio-uskon vai luomisen? >>>

        Tässäpä se ero meidän älykkyydessä on.

        Etkö sinä todellakaan arvaa, että miksi valtion rahoja syydetään evoluutioteorian opettamiseen ja sen mukaisten sovellusten kehittämiseen?

        Etkö todellakaan arvaa, että miksi esim. öljy-yhtiö palkkaa oikean geologin, joka on opiskellut oikeaa geologiaa oikeassa yliopistossa, eikä esim sinun videoittesi supertähteä Don Pattonia, joka on leikkiyliopistosta valmistunut valegeologi?

        Katsos kun siksi, että yliopiston opettama geologia on totta, eli maapallo on miljardeja vuosia vanha ja sen elämä on kehittynyt miljardien vuosien aikana nykyisenlaiseksi ja siksi esim öljy-yhtiö löytää fosiillista öljyä sieltä, mistä yliopistossa oikeaa geologiaa opiskellut geologi päättelee sitä löytyvän.

        Olisi helppo testata luomisteoriaa vaikka siten, että Don Patton pannaan kertomaan, että mistä luomisteorian mukaisesti löytyy öljyä ja sitten sitä aletaan sieltä etsiä ja jos sitä sieltä löytyy, mistä Don Patton päättelee sitä löytyvän, niin luomisteoria on askeleen lähempänä päästä vakavasti otettavaksi asiaksi.

        Don Patton voisi kertoa, että mistä löytyy timantteja, mistä muita mineraaleja jne, mutta eipä hän kerro, vaan hän luennoi kälyisten seurakuntien saleissa siitä, että evoluutioteoria tai moderni geologia ei ole totta.

        Jokainen normaaliälyinen tietää että hän puhuu paskaa ja siksipä siellä on typeryksiä ja pohjasakkaa häntä kuuntelemassa, kun oikea reaalielämä haistattaa paskat hänen horinoilleen.

        Öljyä löytyy sieltä, mistä geologi päättelee sitä löytyvän, joka geologi on sitä mieltä, että maapallo on miljardeja vuosia vanha, kuten sen elämäkin.

        Jos nykyisen koulutuksen mukainen geologia olisi jotain valhetta, niin eipä sitä öljyä yms löytyisi sieltä, mistä sitä päätellään löytyvän.

        Tämä on näin yksinkertaista päättelyä ja jokainen sopivan älykäs tai normaaliälyinen sen kyllä hoksaa, mutta idiootit eivät hoksaa, vaikka se rautakangesta väännetään.

        Modernia lääketiedettä ei kiinnosta luomisteorian mukainen lääketiede, koska se ei toimi, vaan se luottaa evoluutioteorian päällä lepäävään lääketieteeseen, koska se toimii.

        Moderni kasvijalostus luottaa evoluutioteoriaan, koska se toimii, eikä siksi, että uskovaiset tykkäisivät enemmän luomisteoriasta.

        Jos luomisteoria olisi totta, niin siitä vain syrjäyttämään sen teorian voimalla kaikki nykyiset tuottamalla parempia, tehokkaampia ja hienompia asioita meille.

        Mutta eipä sitä näy, vaan luomisteorian kannattajat pälyilevät konkurssikypsien televisioasemien suttuisilla videoilla kertomassa hienosta läpimurrostaan, joka on jo tapahtunut, mutta jota vain kukaan ei ole vielä huomannut.

        Jos luomisteoria olisi totta, niin ei menisi kuin kaksi sekuntia, niin sen avulla suuryhtiöt koettaisivat olla vielä rikkaampia kuin eilen ja luomisteoria syrjäyttäisi kaikki vallalla olevat modernin tieteen teoriat ennen kuin ehdit kissan sanoa.

        Sano yksikin syy, että jokin vapaan markkinatalouden ahne yhtiö, kuten Shell tai Exxon, ei ottaisi luomisteorian mukaista mallia käyttöön, jos se sen avulla löytäisi enemmän rikkauksia maaperästä kuin nykyisten mallien mukaan löytyy?

        Senkö takia, että he eivät halua todistaa sinun jumalaasi todeksi, vai olisiko heillä jokin syy syy tulla vielä rikkaammiksi kuin ovat?

        >>Oma villi arvaukseni on, että sopivan älykäs, kun katselen ympärilleni, että mitä sitä on saanut aikaan elämänsä tässä vaiheessa.>>

        Onko kovinkaan viisasta luokitella viisaampia keskiälyisiksi?

        >>Tässäpä se ero meidän älykkyydessä on.>>

        Kunhan kerskut. Jumala saattaa ajatella toisin päin.

        >>joka geologi on sitä mieltä, että maapallo on miljardeja vuosia vanha, kuten sen elämäkin. >>

        Tulipa taas oikea emävale.

        >>sinun videoittesi supertähteä Don Pattonia, joka on leikkiyliopistosta valmistunut valegeologi?>>

        Taas tuli emävale. Don Patton on miljoona kertaa älykkäämpi ja viisaampi kuin sinä. Teistä ei voi puhua edes samana päivänä!

        >>Katsos kun siksi, että yliopiston opettama geologia on totta, eli maapallo on miljardeja vuosia vanha ja sen elämä on kehittynyt miljardien vuosien aikana nykyisenlaiseksi >>

        Tulipa taas emävale!

        >>Jokainen normaaliälyinen tietää että hän puhuu paskaa ja siksipä siellä on typeryksiä ja pohjasakkaa häntä kuuntelemassa, kun oikea reaalielämä haistattaa paskat hänen horinoilleen.>>

        Taas tuli emävale!

        >>jokainen sopivan älykäs tai normaaliälyinen sen kyllä hoksaa, mutta idiootit eivät hoksaa, vaikka se rautakangesta väännetään.>>

        Onpa tyhmää rehvastelua!

        >>Modernia lääketiedettä ei kiinnosta luomisteorian mukainen lääketiede, koska se ei toimi, vaan se luottaa evoluutioteorian päällä lepäävään lääketieteeseen, koska se toimii.>>

        Eipä tuossakaan ole järjen häivää. Mitä tekemistä evoluutio-termillä on lääketieteen kanssa? Ei mitään. Evoluutio-termillä on haluttu korvata monta suomenkielistä sanaa, kuten muuntelu jne...

        >>Moderni kasvijalostus luottaa evoluutioteoriaan, koska se toimii, eikä siksi, että uskovaiset tykkäisivät enemmän luomisteoriasta.>>

        Mitäs evoluutioteoriaa siinä on? Kasvinjalostuksessa on kyse muuntelusta ei evoluutiosta. Turha tunkea evoluutio-sanaa joka paikkaan.

        >>Sano yksikin syy, että jokin vapaan markkinatalouden ahne yhtiö, kuten Shell tai Exxon, ei ottaisi luomisteorian mukaista mallia käyttöön, jos se sen avulla löytäisi enemmän rikkauksia maaperästä kuin nykyisten mallien mukaan löytyy? >>

        Markkinatalous on markkinataloutta, ei evoluutio-uskoa tai luomisteoriaa.

        Et ole edelleenkään esittänyt edes yhtä oikeaa todistetta evoluutioteoriaa vastaan, eikä nuo suttuiset seurakuntasalien videota ole sellaisia todisteita.

        On se hienoa, että uskovainen vapaaehtoisesti häpäisee itsensä, uskontonsa ja jumalansa. Ei voi kuin ihailla sinua siinä.

        >>>> Taas tuli emävale. >>

        Eli tällä linjalle sinun on jo alistuttava, eli väiät toidsen valehtelevan, mutta et perustellusti kykene vastaamaan, että mikä väitteessä on valetta. Säälittävää, todella säälittävää

        >>> Don Patton on miljoona kertaa älykkäämpi ja viisaampi kuin sinä. >>>

        En epäile hetkeäkään. Kreationistien päiväunissa leikkiyliopistosta valmistunut valegeologi epäilemättä edustaa luomakunnan korkeinta älykkyyttä. Siksi varmaan edelleen odottelemme kreationismin suurta läpimurtoa.

        >>> Mitä tekemistä evoluutio-termillä on lääketieteen kanssa? >>>

        Kaikki. Koko moderni lääketiede perustuu evoluutioteorian tuottamaan tietoon. Genetiikka, sairauksien ennaltaehkäisy, tukielinsairauksien ennaltaehkäisy ja hoito yms.

        Talouteemme tulee määrätyistä syistä mm. lääkärilehti ja Duodecim, lääketieteen aikakausilehti ja lähes joka numerossa asiaa käsitellään kyllä ja lääkäreitä koulutetaan tähän ihan yliopiston ensimmäiseltä kurssilta viimeiselle.

        http://www.laakarilehti.fi/

        http://www.duodecimlehti.fi/

        Se on harmi, että sinulta on jäänyt tämäkin tieto saamatta.

        Tuossapa esimerkki:

        http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2015/21/duo12510

        Eikö sinua edes hävetä? Tosin älykkyytesi ei taida siihen riittää.

        <>> Kasvinjalostuksessa on kyse muuntelusta ei evoluutiosta. >>>

        Evoluutio on juurikin tuota muuntelua, jos et satu tietämään, mutta mitäpä tuosta. Ei taida olla rajaa siinä, että miten kykenet itsesi, uskontosi ja jumalsi häpäisemään.

        http://www02.oph.fi/etalukio/biologia/kurssi1/evoluutio.html

        >>> Evoluutiolla tarkoitetaan populaatioiden ja lajien vähittäistä perinnöllistä muuttumista niin, että ne sopeutuvat yhä paremmin vallitseviin ympäristöoloihin. Lajin muodostavat kaikki ne yksilöt, jotka pystyvät lisääntymään keskenään ja saamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Samaan aikaan samalla alueella elävät saman lajin yksilöt muodostavat populaation. -----> Evoluution edellytys on muuntelu. <----- >>>>>

        Mutta minä veikkaan, että sinä olet todellakin jumalasi luoma, koska typeryytesi ei oikein muuten ole selitettävissä.

        Olet toivoton evoluutioholisti.

        >>Kaikki. Koko moderni lääketiede perustuu evoluutioteorian tuottamaan tietoon. Genetiikka, sairauksien ennaltaehkäisy, tukielinsairauksien ennaltaehkäisy ja hoito yms.>>

        Perinnöllisyystiede ja geeniteknologia tukevat nykyään paremmin luomista kuin evoluutio-uskoa. Siitä Reinikainen ym. ovat luennoineet lukuisia kertoja. Ei ole olemassa myöskään evoluutio-sairauksien ennaltaehkäisyä, vaan kyseessä on terveelliset Raamatulliset elämäntavat, usko Jumalaan on myös sairauksien ennaltaehkäisyä, terveelliset elämäntavat ovat sairauksien ennaltaehkäisyä. Jo Mooses antoi Raamatussa valtavasti ohjeita, joilla ehkäistään sairauksia. Haluatko, että kerron näistä enemmän (minulla on Aapeli Saarisalon kirja: Mooses lääkärinä). Ei ole myöskään evoluutio-tukielinten ennaltaehkäisyä, vaan kysymys on jälleen terveellisistä elämäntavoista, riittävästä ja oikeasta liikunnasta ja ravinnosta, terveellisistä elämäntavoista jne. Ei ole olemassa myöskään evoluutiohoitoa...jne

        >>Talouteemme tulee määrätyistä syistä mm. lääkärilehti ja Duodecim, lääketieteen aikakausilehti ja lähes joka numerossa asiaa käsitellään kyllä ja lääkäreitä koulutetaan tähän ihan yliopiston ensimmäiseltä kurssilta viimeiselle.>>

        Duodecim-lehdessä en löytänyt ainakaan antamissasi linkeissä evoluutio-höpötystä. Tästä evoluutiohöpötyksestä lääkärien koulutuksen yhteydessä onkin ollut puhetta. Heille kun on opetettu evoluution hengessä tekaistuja sikiöitä yms. Myös esim. lukion biologian kirjoissa annetaan myös valheellista ja yksipuolista tietoa evoluutiosta.

        >>Eikö sinua edes hävetä? Tosin älykkyytesi ei taida siihen riittää.>>

        Voisin kysyä samaa sinulta? Oletko niin evoluutio-aivopesty, että et sitä itse edes huomaa?

        >>Evoluutio on juurikin tuota muuntelua, jos et satu tietämään, mutta mitäpä tuosta. Ei taida olla rajaa siinä, että miten kykenet itsesi, uskontosi ja jumalsi häpäisemään.>>

        Muuntelu on muuntelua. Evoluutio on siis tässä muuntelua. Jossain toisessa jotain muuta. Evoluutio-sanan yleistyksellä yritetään aivopestä koko evoluutioharhaan.

        >>http://www02.oph.fi/etalukio/biologia/kurssi1/evoluutio.html

        Mutta minä veikkaan, että sinä olet todellakin jumalasi luoma, koska typeryytesi ei oikein muuten ole selitettävissä. >>

        Oppikirjoista onkin syytä keskustella vähän enemmän.

        Etkö yhtään ihmettele, että noista mainostamistasi tieteen uusia löydöistä kertovat vain hyvin harvat ihmiset, jotka ovat tunnettuja kreationisteja?

        Evoluutioteorian mukaisen lajiutumisen kaatuminen ei olisi mikään pikku-uutinen eikä sitä millään salaliitolla voisi pitää piilossa. Se olisi maailman isoimpien medioiden etusivuilla ja kyseisen kumoamisen tehnyt tutkija olisi vahvana ehdokkaana Nobe-palkittavaksi.

        Missä nuo uutiset viipyvät? Miksi tämä juttu löytyy vain Pekka Reinikaiselta, Don Pattonilta, Kent Hovindilta ja muilta epäpäteviltä tahoilta?

        Miksi edes mitään tuohon suuntaan etenevää ei ole mainittu vertaisarvioituja artikkeleita julkaisevissa tiedelehdissä?

        Voitko ennustaa, kuinka kauan vielä pitää odottaa sitä, että luomisoppi joudutaan murskaavien todisteiden vuoksi hyväksymään yleisesti? Tai voitko ennustaa edes sitä, milloin oikeissa tiedejulkaisuissa kerrotaan lajievoluution teoreettisista ongelmista uusien löytöjen valossa?

        Jokin aikamäärä olisi sillä tavalla käytännöllinen, että sen pystyy tarkistamaan. Jos tuollaisen kumouksen pitäisi tapahtua vaikkapa tämän vuoden aikana, voisimme 1. tammikuuta 2018 palata asiaan ja katsoa, kuka ennusti oikein.

        >>> Perinnöllisyystiede ja geeniteknologia tukevat nykyään paremmin luomista kuin evoluutio-uskoa. Siitä Reinikainen ym. ovat luennoineet lukuisia kertoja. >>>

        Se on ihan kivaa, että Reinikainen pitää luentoja eri seurakuntien herätyskokouksissa asiasta ja siellä varmaan kaikilla on ihan mukavaa.

        Edelleenkään tiedettä ei tehdä seurakuntasaleissa nauhoitetuilla suttuisilla videoilla.

        Sinulla alkaa selkeästi olla paukut aika vähissä ja se lienee syytä sille, että olet kiihkoissasi pistänyt tänne kaikki väsyneet ja kulahtaneet kreationisti-kliseet, jotka ovat paskaksi todettu jo vuosikymmeniä sitten.

        >>> Jo Mooses antoi Raamatussa valtavasti ohjeita >>>

        Mooses on satuolento.

        >>> Muuntelu on muuntelua. >>

        Niinpä on. Ja paska on paskaa ja uskonto on uskontoa. Ei tiedettä.

        Tämä on juuri tätä kreationistista tiedettä parhaillaan, eli kikkaillaan sanoilla ja koetetaan keksiä hienoja hokemia kuten evoluutio ei ole muuntelua vaan muuntelu on muuntelua yms horinaa, joka kyllä uppoaa siellä seurakuntasaleissa, mutta eipä muualla.

        >>> Oppikirjoista onkin syytä keskustella vähän enemmän. >>

        Juu, varmaan. Olet sinä kyllä hauska!

      • Yksi-usko
        v.aari kirjoitti:

        Etkö yhtään ihmettele, että noista mainostamistasi tieteen uusia löydöistä kertovat vain hyvin harvat ihmiset, jotka ovat tunnettuja kreationisteja?

        Evoluutioteorian mukaisen lajiutumisen kaatuminen ei olisi mikään pikku-uutinen eikä sitä millään salaliitolla voisi pitää piilossa. Se olisi maailman isoimpien medioiden etusivuilla ja kyseisen kumoamisen tehnyt tutkija olisi vahvana ehdokkaana Nobe-palkittavaksi.

        Missä nuo uutiset viipyvät? Miksi tämä juttu löytyy vain Pekka Reinikaiselta, Don Pattonilta, Kent Hovindilta ja muilta epäpäteviltä tahoilta?

        Miksi edes mitään tuohon suuntaan etenevää ei ole mainittu vertaisarvioituja artikkeleita julkaisevissa tiedelehdissä?

        Voitko ennustaa, kuinka kauan vielä pitää odottaa sitä, että luomisoppi joudutaan murskaavien todisteiden vuoksi hyväksymään yleisesti? Tai voitko ennustaa edes sitä, milloin oikeissa tiedejulkaisuissa kerrotaan lajievoluution teoreettisista ongelmista uusien löytöjen valossa?

        Jokin aikamäärä olisi sillä tavalla käytännöllinen, että sen pystyy tarkistamaan. Jos tuollaisen kumouksen pitäisi tapahtua vaikkapa tämän vuoden aikana, voisimme 1. tammikuuta 2018 palata asiaan ja katsoa, kuka ennusti oikein.

        >>Etkö yhtään ihmettele, että noista mainostamistasi tieteen uusia löydöistä kertovat vain hyvin harvat ihmiset, jotka ovat tunnettuja kreationisteja?>>

        Mitä evoluutio-uskovaisempi evolutisti on, sitä visummin hän vaikenee niistä löydöistä, jotka eivät tue hänen omaa näkemystään eli evoluutio-uskoa.

        >>Evoluutioteorian mukaisen lajiutumisen kaatuminen ei olisi mikään pikku-uutinen eikä sitä millään salaliitolla voisi pitää piilossa. Se olisi maailman isoimpien medioiden etusivuilla ja kyseisen kumoamisen tehnyt tutkija olisi vahvana ehdokkaana Nobe-palkittavaksi.>>

        Voi olla, että vasta uusi tutkijasukupolvi voi evoluutio-opin kumota, sillä vanhat evoluutio-uskossa olevat tuskin kykenevät muuttamaan omaa uskoaan niin nopeasti.

        >>Missä nuo uutiset viipyvät? Miksi tämä juttu löytyy vain Pekka Reinikaiselta, Don Pattonilta, Kent Hovindilta ja muilta epäpäteviltä tahoilta?>>

        Vai epäilyttävältä taholta. Ovatko kreatistit epäilyttävä taho? Eikö pitäisi ajatella tasapuolisesti ja keskustella tieteen näytöistä monipuolisesti, myös erilaiset kannat huomioiden. Se on ainoa rehellinen tapa keskustella.

        >>Miksi edes mitään tuohon suuntaan etenevää ei ole mainittu vertaisarvioituja artikkeleita julkaisevissa tiedelehdissä?>>

        Kyllä niitä julkaistaan kaikista arvovaltaisimmissa tiedelehdissä joskus.

        >>Voitko ennustaa, kuinka kauan vielä pitää odottaa sitä, että luomisoppi joudutaan murskaavien todisteiden vuoksi hyväksymään yleisesti? Tai voitko ennustaa edes sitä, milloin oikeissa tiedejulkaisuissa kerrotaan lajievoluution teoreettisista ongelmista uusien löytöjen valossa?>>

        En voi sitä ennustaa. Oma käsitykseni on, että ne, jotka ovat vahvassa evoluutio-uskossa, eivät sitä välttämättä muuta. Sen sijaan monet rehelliset tutkijat ovat jo tieteellisten tulosten perusteella evoluutio-uskonsa jättäneet ja ryhtyneet kreationisteiksi. Suurin osa ei työpaikkansa vuoksi tunnustaudu julkisesti kreationistiksi. Mutta tämä on kasvusuunta kun uusia tieteellisiä tutkimuksia tehdään.

        >>Jokin aikamäärä olisi sillä tavalla käytännöllinen, että sen pystyy tarkistamaan. Jos tuollaisen kumouksen pitäisi tapahtua vaikkapa tämän vuoden aikana, voisimme 1. tammikuuta 2018 palata asiaan ja katsoa, kuka ennusti oikein. >>

        Niin kuin edellisessä kappaleessa kommentoin, niin en valitettavasti voi asettaa aikamäärää.

        >>> Mitä evoluutio-uskovaisempi evolutisti on, sitä visummin hän vaikenee niistä löydöistä, jotka eivät tue hänen omaa näkemystään eli evoluutio-uskoa. >>

        Pötyä.

        Evoluutioteoria syntyi havainnoista, joita evoluutioteoria tehtiin selittämään. Kaikki muu sinun höpinäsi on epätoivoisen uskovaisen valehtelua.

        Jos evoluutioteoria ei olisi totta, se olisi torpattu jo vuosikymmeniä sitten, mutta kun kaikki luonnossa tukee sitä.

        Sinun valegeologisi ja leikkiyliopistoista valmistuneet huuhaa-asiantuntijasi ovat uskovaisen säälittävän itsepetoksen surkein ilmentymä.

        Sinä olet tällä hevonpaskalla, jota viljelet päivä toisensa jälkeen, viemässä uskoasi kohti kuolemaa ja sitä paitsi tuolla aivottomalla kuralla ajat kaikki vähänkään selväpäiset lahkostasi pois.

        >>Evoluutioteoria syntyi havainnoista, joita evoluutioteoria tehtiin selittämään. Kaikki muu sinun höpinäsi on epätoivoisen uskovaisen valehtelua.>>

        Havaintoihin ja tieteellisiin tutkimuksiin perustuu varsinkin kreationismi, joka on rehellistä tiedettä. Sen sijaan evolutismi-usko pyrkii selittämään saatavilla olevan tiedon ateistiseksi, Darwinin opin mukaisesti. Tämä ei ole tiedettä, vaan uskoa.

        >>Jos evoluutioteoria ei olisi totta, se olisi torpattu jo vuosikymmeniä sitten, mutta kun kaikki luonnossa tukee sitä.>>

        Kaikki luonnossa oleva muuntelu, perinnöllisyys ja valikoituminen tukevat täydellisesti kreationismia. Kreationistit ovatkin jalat maassa olevia tiedemiehiä, jotka eivät suostu hyväksymään keinotekoisia selityksiä, joiden ainoa tarkoitus on aina pönkittää Darwinin jo fossiloitunutta ja ikivanhaa oppia.

        Höpsis.

        Mutta minua ei haittaa että olet valinnut uskonnossasi syövän osan ja syöpä nakertaa hissukseen siellä uskosi perusteet naurunalaiseksi soopaksi ja karkottaa selväjärkiset ulos lahkostasi. Käy se näinkin, eli kiitos sinulle!

    • rtytryuty

      Paras puhuja, mitä olen kuullut vedenpaisumuksesta ja dinosauruksista, on Kent Hovind. Häneltä löytyy paljon videoita youtubesta. Raamattu tosiaan mainitsee dinosaurukset, niitä nimitettiin Raamatussa behemoteiksi (en nyt satu tietämään, mitä suomenkielinen Raamattu sanoo). Haaste teille pilkkaajille: Etsikääpä edes yksi Hovindin monista väittelyistä evokkien kanssa, jossa hän hävisi väittelyn. Laittakaa linkki. Veikkaan, että ette löydä. Häntä selkeämpää puhujaa näistä asioista en ole kuullut. Reinikainenkin puhuu asiaa, mutta jos osaa englantia, kannattaa perehtyä Hovindiin.

      • "Raamattu tosiaan mainitsee dinosaurukset, niitä nimitettiin Raamatussa behemoteiksi"

        Lue yllälinkkaamani aloitus niin ei tarvitse enää valehdella yhtä nolosti kuin huijari ja linnakundi Hovind.

      • omalehmä

      • Bibliaaaaaa

    • >>> Paras puhuja, mitä olen kuullut vedenpaisumuksesta ja dinosauruksista, on Kent Hovind.

      Haaste teille pilkkaajille: Etsikääpä edes yksi Hovindin monista väittelyistä evokkien kanssa, jossa hän hävisi väittelyn. Laittakaa linkki. >>>

      Heh. Vankilassakin istunut rikollinen Kent Hovind ei ole voittanut yhtä ainoaa väittelyä yhtään kenenkään oikean tiedemiehen kanssa, vaikka kreationistien parissa tällaisia myyttejä vielä levitelläänkin.

      Kent Hovindin keinot olivat vaikkapa sellaisia, että hän väitti, että luomisen paras todiste on evoluution mahdottomuus.

      No mitä tuohon nyt pystyy kukaan sanomaan, koska koko väite on täysin järjetön. Tämän jälkeen Kent julisti itsensä väittelyn voittajaksi.

      Eli Kent Hovind ja muut kreationistit eivät koskaan esitä edes yhtä todistetta luomisteoriansa puolesta, vaan he koettavat esittää, että luomisen on pakko olla totta, koska evoluutio ei ole totta, mutta sehän on vallan outo väite, koska ei mitään niin vahvaa teoriaa ole kuin evoluutioteoria.

      Mutta seuraavan linkin takana selitetään kaikki ne kreationistien kierot ja valheelliset keinot, joiden avulla he pitävät myyttiä yllä itsestään voittamattomina väittelijöinä:

      http://www.proof-of-evolution.com/why-creationists-win-evolution-debates.html

      >> If the creationist can produce several pieces of "evidence," no matter how dishonest those pieces of evidence may be, and the evolutionist has no time to explain them all, then the creationist is sure to win the debate in the eyes of the audience. How can we believe in evolution, when there are so many unexplainable tidbits of information?>>

      Tiivistettynä: kreationisti heittää ilmoille niin paljon väärää tietoa ja valheellista sekä vääristeltyä versiota oikeasta tieteestä, että kukaan vastaväittelijä ei kykene sitä kattavasti selittämään miten asiat oikeasti ovat väittelyjen ajan puitteissa.

      Tästä jää uskonnolliselle kuulijalle kuva väittelyn voittamisesta.

      Kuten jokainen huomaa, niin näitä väittelyitä harrastettiin joskus vhs-videioiden kultaisella aikakaudella ja vaikka kreationistien myyttiset tarinat kertovat näistä lukuisista voitetuista väittelyistä, niin jostain syystä evoluutioteoria porskuttaa huomattavasti vahvempana kuin vhs-videoiden kultaisella aikakaudella.

      Fiksumpi osannee siitä päätellä jotain.

    • Historiaan

      On totta,että sanaa "dinosaurus" ei ole Raamatussa. "Dinosaurus" on kuitenkin suhteellisen uusi sana, jonka Sir Richard Owen keksi vuona 1841. Hän johti sen kreikan kielen sanoista,jotka tarkoittavat "hirvittävää liskoa" sen jälkeen,kun hän oli nähnyt iguanadon ja megalosauruksen fossiililuut. On ymmärrettävää,että "dinosaurus"-sanaa ei esiiny Raamatun englanninkielisessä käännöksissä, koska englantilaisen käännöksen traditio asetettiin 1500-1600-lukujen Geneve-Raamatun sekä Kuningas Jaakon Raamatun mukaisesti. Raamattu kuitenkin kertoo meille tärkeitä tietoja dinosauruksista. Job 40:10-14, Job. 40:15-19.

      • "Raamattu kuitenkin kertoo meille tärkeitä tietoja dinosauruksista."

        Paskat kerro. Siellä ei kerrota sanaakaan dinosauruksista. Job. 40 puhuu Behemotista, joka oli urospuolinen kaaoshirviö. Eenokin kirjasta:

        "Ja tuona päivänä erotettiin kaksi hirviötä, naarashirviö nimeltään Leviathan, kulkemaan meren syvyyksiin, vesien lähteiden ylle. Mutta uros on nimeltään Behemoth, joka asutti autiota erämaata nimeltä Duidain, itään puutarhasta, jossa valitut ja vanhurskaat vaeltavat, ja josta minun isoisäni otettiin ylös, seitsemäs Aadamista, ensimmäisestä Herran luomasta ihmisestä. Ja minä pyysin toista enkeliä, että hän näyttäisi minulle näiden hirviöiden mahtavuuden, ja kuinka ne erotettiin yhtenä päivänä ja heitettiin, yksi meren syvyyksiin ja toinen erämaan kuivuuteen."

        Vuoden 1992 suomennoksessa tuo kiusallinen kaaoshirviö on yritetty valehdella virtahevoksi mutta kääntäjien omaatuntoa on nähtävästi kolkutellut sen verran, että ovat lisänneet alaviitteen:

        "Alkutekstissä käytetään nimeä Behemot, joka tarkoittaa myös tarunomaista alkuhirviötä."

        http://raamattu.fi/1992/Job.40.html

    • Sitä.vain

      Vatikaani on myöntänyt Darwidin opin evoluutiosta, vähitellen eri uskontokunnat tulevat myöntämään saman.

      • Yksi-usko

        Darwinismin tunnettuja kannattajia ovat Hitler, paavi...

      • iloinen_naurajaa
        Yksi-usko kirjoitti:

        Darwinismin tunnettuja kannattajia ovat Hitler, paavi...

        Kent Hovind ei ole oikeasti kreationisti, vaan amerikkalainen bisnesmies. Hän tietää, että paasaamalla luomisesta ja salaliittoteorioista pystyy ansaitsemaan hyvin rahaa tarvitsematta tehdä rehellistä työtä. Riittää kun puhuu vaan paskaa pokkanaamalla ja typerykset uskovat.

        Onneksi uskovien typerysten määrä vähenee koko ajan ja rikolliset kuten Hovind joutuvat lopulta oikeisiin töihin.

      • Yksi-usko kirjoitti:

        Darwinismin tunnettuja kannattajia ovat Hitler, paavi...

        >>> Darwinismin tunnettuja kannattajia ovat Hitler, paavi... >>>

        Edelleenkään Hitler ei ole koskaan kannattanut evoluutioteoriaa, koska arjalaiset eivät todellakaan polveutuneet natsi-Saksan myyteissä apinoista, vaan kyllä siellä oli ihan se sinun pöljä jumalasi taustalla.

        Joten en ymmärrä, että miksi jaksat valehdella koko ajan. Hitler oli ihan pesunkestävä kreationisti tässä asiassa.

        Paavi ja vatikaani sitä vastoin kannattaa evoluutioteoriaa ja sille on hyvät perusteet eli se, että evoluutioteoria on tällä hetkellä vahvin ja parhaiten perusteltu tieteellinen teoria, niin eipä sitä vastaan kannata pulikoida.

        Ja koska Vatikaanilla on omaa kokemusta siitä, että miten käy kun vahvaan näyttöön perustuvaa tiedettä vastaan taistelee, eli he menettivät sivistyneistön suosion ja auktoriteettinsä Galileo Galilein aikoihin, koska eivät suostuneet hyväksymään tiedettä, vaan koettivat taistella sitä vastaan ja seuraukset ovat tunnetut.

        Eli katolinen kirkko on siitä fiksu, että he eivät aio tehdä samoja virheitä montaa kertaa.

        Ja adventtikirkko on siitä typerä, että he eivät ota opikseen muiden jo tekemistä virheistä, vaan ajattelevat kokeilla että miten se pää pamahtaa mäntyyn ja mitä siitä seuraa, vaikka se on jo tehty.

        Katolinen kirkko hyväksyi heliosentrisen maailmankuvan vasta 1820-luvulla ja se nyt on aika uskomatonta, mutta niin se adventtikirkkokin joutuu hyväksymään evoluutioteorian, vaikka siihen voi mennä 200 vuotta, mutta ennemmin tai myöhemmin se tapahtuu, viimeistään siinä vaiheessa, kun kirkon penkkejä kuluttaa vain uskonnollinen pohjasakka, mm. kreationistit.

    • Historiaan

      Filosofian tohtori ja apologeetti Peter Payne kiertää maailmalla luoennoimassa ja väittelemässä ateistien ja tieteestä innostuneiden ihmisten kanssa. Kun uskon ja tieteen maailmat kohtaavat, payne kehottaa dialogeissa menemään pintaa syvemmälle, myös uskon kysymyksiin.

      • Yksi-usko

        Nykyään on niin, että poikkeuksetta kreationisti-tiedemiehet päihittävät evolutisti-tiedemiehet väittelyissä. Evolutisteilta loppuvat yksinkertaisesti vain paukut. Sen vuoksi evolutisti-tiedemiehet pelkäävät enää osallistua väittelyyn kreationisti-tiedemiesten kanssa, koska heille jää nolo tappio.

        Tietämäni tapaukset, joissa ihan oikea luonnontieteilijä on kieltäytynyt julkisesta väittelystä kreationistin kanssa, ovat johtuneet ihan eri asiasta.

        Tuollaiseen väittelyyn meneminen merkitsee monille sivusta seuraajille sitä, että kysymys on kahden tasaveroisen teorian välisestä välienselvittelystä. Ja siitähän ei todellakaan ole kyse.

        Kreationisti lyö mielellään mynttiä jo siitä, että on julkisesti väitellyt kuuluisan tiedemiehen kanssa.

        Kysymys on hyvin samantapaisesta asiasta kuin se, että pyydettäisiin tv-studioon keskustelemaan ulkopolitiikasta kansainvälisen politiikan tutkimusprofessori ja putkimiehen apulainen, joka usein kapakassa lausuu äänekkäästi mielipiteitään siitä, miten ulkopolitiikkaa pitäisi hoitaa. Professori luultavasti kieltäytyisi kohteliaasti kutsusta, mutta ei siksi, että pelkäisi häviävänsä väittelyn.

        On kuitenkin poikkeuksia tästä yleisestä linjasta. Suuresti kunnioittamani emeritusprofessori Anto Leikola on istunut monta kertaa studiossa kreationistin kanssa. YouTubessa on kokonainen sarja Leikolan ja Pekka Reinikaisen keskusteluja, joissa on kreationisti isäntänä. Myös Richard Dawkins on monesti suostunut tuon tapaisiin keskusteluihin. Pisteet heille kärsivällisyydestä ja nöyryydestä. Minä en menisi tuollaiseen väittelyyn, joka on kuin shakkipeliä pulun kanssa.

        >>shakkipeliä pulun kanssa>>

        Missä suhteessa 'pulun' kanssa?Olen katsonut nuo keskustelut eikä siinä ole kysymys voittajasta ja häviäjästä vaan kahdesta selkeästi erilaisesta tieteellisestä kannasta. Keskustelu tuo selkeästi esille sen, että samat tieteen näytöt mahdollistavat kaksi erilaista kantaa (teoriaa) riippuen siitä, mihin uskotaan. Uskotaanko luomiseen vai makroevoluutioon.

        Ne eivät ole kaksi tasaveroista tieteellistä kantaa.

        Vain kreationismin puolella on kysymys ennakkoon lukitusta dogmista.

        Evoluutioteoria on täysin vapaata riistaa kaatajille. Eipä vain mene nurin.

        Niin, tiesit kai sen sanonnan?

        Pulu shakkipelaajana kaataa nappulat, paskoo laudalle ja julistautuu voittajaksi.

        Pekka Reinikainen yhdessä Anto Leikolan kanssa on tästä vastaesimerkki. Hän käyttäytyy hyvin säyseästi. Se on taitavasti valittu strategia sen illuusion vahvistamiseksi, että vastakkain olisi kaksi tasaveroista teoriaa tai paradigmaa.

        Kyseessä on ainakin 6-osainen sarja, jossa Reinikainen ja Leikola keskustelevat eri aiheista. Alla linkit näihin keskusteluihin.

        Maailmankaikkeuden hienosäätö: https://www.youtube.com/watch?v=jpo5oJm-bFs
        Etuoikeutettu planeetta: https://www.youtube.com/watch?v=IQNAL4m1WxA
        Mistä elämä on saanut alkunsa: https://www.youtube.com/watch?v=ad1t1jDcDA0
        Vedenpaisumus, totta vai tarua: https://www.youtube.com/watch?v=lb7Qp8jM_-Y
        Darwinismin ongelmat: https://www.youtube.com/watch?v=H3lOyws4rYQ
        Ihmisen erityisominaisuudet: https://www.youtube.com/watch?v=xN8IhSDlP_A

      • Yksi-usko
        v.aari kirjoitti:

        Niin, tiesit kai sen sanonnan?

        Pulu shakkipelaajana kaataa nappulat, paskoo laudalle ja julistautuu voittajaksi.

        Pekka Reinikainen yhdessä Anto Leikolan kanssa on tästä vastaesimerkki. Hän käyttäytyy hyvin säyseästi. Se on taitavasti valittu strategia sen illuusion vahvistamiseksi, että vastakkain olisi kaksi tasaveroista teoriaa tai paradigmaa.

        >>Pulu shakkipelaajana kaataa nappulat, paskoo laudalle ja julistautuu voittajaksi.>>

        Esimerkkisi sopii ainoastaan sinuun itseesi. Kumpikaan keskustelija ei kaatanut napuloita, paiskinut niitä laudalle eikä julistautunut voittajaksi.

        >>Pekka Reinikainen yhdessä Anto Leikolan kanssa on tästä vastaesimerkki. Hän käyttäytyy hyvin säyseästi. Se on taitavasti valittu strategia sen illuusion vahvistamiseksi, että vastakkain olisi kaksi tasaveroista teoriaa tai paradigmaa. >>

        Tässä hyvä esimerkki sinusta itsestäsi ja tuosta mainitsemastasi pulu-esimerkistä. Kumpikin käyttäytyivät yhtä säyseästi. Mielenkiintoista on myöskin se, että kiellät jatkuvasti toisen tasavertaisen tieteellisen teorian pelkästään sen perusteella, että se johtaa Jumalan suunnitelmaan eikä ole oman käsityksesi mukaista tai enemmistön kanta.

      • Yksi-usko
        v.aari kirjoitti:

        Ne eivät ole kaksi tasaveroista tieteellistä kantaa.

        Vain kreationismin puolella on kysymys ennakkoon lukitusta dogmista.

        Evoluutioteoria on täysin vapaata riistaa kaatajille. Eipä vain mene nurin.

        >>Ne eivät ole kaksi tasaveroista tieteellistä kantaa.>>

        ¨No eivät siinä mielessä, että kreationistit käyttävät empiiristä tutkimusta, joka pohjautuu näyttöihin ja toistettaviin tuloksiin. Sen sijaan evolutismi pohjautuu teoreettiseen tutkimukseen, jossa tieteellinen teoria johdetaan tuloksista sen mukaan, onko kyseessä aikaeisempi darwinistinen tutkimus. Evolutistit HYLKÄÄVÄT sellaiset tieteelliset näytöt, jotka voisivat jotenkin todistaa Jumalasta. He ovat sanoneet, etteivät he hyväksy Jumalan jalkaa oven väliin. Tämä osoittaa, että kreationistinen tutkimus on todellakin paljon tieteellisempää ja rehellisempää.

        >>Vain kreationismin puolella on kysymys ennakkoon lukitusta dogmista.>>

        Tämä on tänä päivänä juuri toisin päin. Kreationistit pohjaavat tieteelliseen empiiriseen tutkimukseen, joka pohjautuu näyttöihin. Sen sijaan evolutistit luottavat teoreettiseen tutkimukseen, jossa hyväksytään vain ne näytöt, jotka puoltavat darwinismia. Tämän vuoksi he ovat kehitelleet erilaisia hauskoja puoliapina-teorioita, joita nyt on niin vitsikästä lukea.

        >>Evoluutioteoria on täysin vapaata riistaa kaatajille. Eipä vain mene nurin. >>

        Evoluutioteoria on kuopattu muiden kuin evolutistiuskovien mielestä.

      • lkjljllklkj

        Evoluutio on kuopattu muutaman uskonnollisen kreationistin mielestä, mutta ei ammattibiologien tai luonnontieteen tutkijoiden mielestä yleensäkään. Kreationismin näyttö on pyöreä nolla, kun taas evoluutioteorian paikkaansapitävyydestä on monialaista toisistaan riippumatonta näyttöä niin paljon, ettei evoluution epäilemisessä ole juurikaan järkeä. Se on kuin uskoisi puhuviin aaseihin ja - käärmeisiin.

      • Yksi-usko kirjoitti:

        >>Pulu shakkipelaajana kaataa nappulat, paskoo laudalle ja julistautuu voittajaksi.>>

        Esimerkkisi sopii ainoastaan sinuun itseesi. Kumpikaan keskustelija ei kaatanut napuloita, paiskinut niitä laudalle eikä julistautunut voittajaksi.

        >>Pekka Reinikainen yhdessä Anto Leikolan kanssa on tästä vastaesimerkki. Hän käyttäytyy hyvin säyseästi. Se on taitavasti valittu strategia sen illuusion vahvistamiseksi, että vastakkain olisi kaksi tasaveroista teoriaa tai paradigmaa. >>

        Tässä hyvä esimerkki sinusta itsestäsi ja tuosta mainitsemastasi pulu-esimerkistä. Kumpikin käyttäytyivät yhtä säyseästi. Mielenkiintoista on myöskin se, että kiellät jatkuvasti toisen tasavertaisen tieteellisen teorian pelkästään sen perusteella, että se johtaa Jumalan suunnitelmaan eikä ole oman käsityksesi mukaista tai enemmistön kanta.

        Jos osaisit lukea, tietäisit minun kirjoittaneen, että Leikolan ja Reinikaisen keskustelut ovat tuosta puluvertauksesta vastaesimerkki. Niissä siis poikkeuksellisesti keskustelu on hyvin maltillista.

        Hintana tosin on sitten se, että Reinikaisen typerät tausta-ajatukset eivät tule kunnolla esille.

        >>Hintana tosin on sitten se, että Reinikaisen typerät tausta-ajatukset eivät tule kunnolla esille. >>

        Vain aidon darwin-uskovaisen mielestä typerät ajatukset. Mielestäni kummankin ajatuspohja tuli hyvin esille. Reinikainen uskoo Jumalaan Luojana, niin kuin Raamattu opettaa. Sen sijaan Leikola uskoo olevansa apinasta kehittynyt.

    • "Vuonna 2007 Hovind tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen verorikoksista, liittovaltion agenttien toiminnan haittaamisesta ja useista muista rikoksista."

      Kretupelle Kent Hovind käytti vain kreationismisatuaan keppihevosena ratsastaessaan kreationismiin kusetettujen lompakoille.

      • Yksi-usko

        Olisi mielenkiintoista käydä tuossa dinosaurus-teemapuistossa. Muuten yrittäjyys on kyllä myös äärimmäisten riskien ottamista, jossa noin voi käydä jos ei ole mahdollista maksaa veroja. Ei ole suinkaan ainoa yrittäjä, joka tuomitaan verorikoksista. Tosin teemapuisto on kuin museo, joiden ei tarvitse maksaa veroa.

    • Gredo

      Ne jotka osaavat ruotsin kieltä kenties voivat vilkaista seuraavaa sivua: http://siintoensio.wixsite.com/minsida-1
      Jos jaksaa lukea koko kotisivun ja myös käyttää hiukan järkeään, niin saattaa olla että kehitysopin kannattajat joutuvat turvautumaan pilkkaamiseen kun muut heidän todisteensa jäävät kyseenalaisiksi.

      • Kusetetut.kreationistit

        Jonkun kretupellen sivut, jotka ovat ilmeisesti kivikaudelta tai sitä vanhemmat. Sivujen ulkoasu on vastenmielinen ja on pahempi kuin petolinnun perse ja asiaa niillä sivulla ei ole edes yhtä lausetta.

        Nuo Gredon mainostamat sivut näyttävät omalta osaltaan toteen sen, että kun vintti on kretupellellä pimeänä, niin jälki on sen mukaista.

        Sivun kävijämäärä osaltaan kertoo jo sen, että sivut on räkä poskella ja hupi mielessä tehty .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe