Teräase voittaa ampuma-aseen lähitaistelussa

NyrkkiTehokkaampi

Ampuma-aseella ei tee yhtään mitään, jos sinua kohti joku hyökkää teräaseen kanssa 10 metristä. Se aika mitä menee aseen esille ottamineen, tähtäämiseen ja laukaisuun vie niin paljon aikaa, että teräase hyökkääjä on eliminoinut asemiehen siinä ajassa.
Johan se on jo myytinmurtajissa testattu.
Kannattaa ennemminkin harjoitella itsepuolustusta teräaseen torjumiseen.
Se on paljon hyödyllisempi taito, kuin yrittää saada aseenkantolupaa ja lisäksi julkisilla paikoilla ei edes saa kantaa asetta mukanaan, mutta tehokas itsepuolustustaitoa saa kyllä käyttää ja se sinällään yllättää hyökkääjän, joka kuvittelee, ettei uhri kykene puolustautumaan.

Nuokin Lontoon puukottajat olisi eliminoitu, jos uhrit olisivat hallinneet itsepuolustustaitoja.
He olisivat eliminoineet puukottajat alta aikaykskön ja yhdellä iskulla lyöneet hyökkääjän tajuttomaksi tai kuolleeksi, riippuen mihin isku suunnataan.
Ampuma-asetta sensijaan paikalla käyttämään erehtyvä olisi suurella todennäköisyydellä joutunut poliisin ampumaksi, kun poliisihan ampuu tuossa tilanteessa kaikkia siviilejä, varsinkin sellaisia, joilla poliisi näkee aseen ja jostka sitä asetta erehtyvät käyttämään vaikka terroristin vahingoittaminseen.
Siinä tilanteessa kaikki, joilla poliisi näkee aseen ovat potenttiaalisia terroristi epäiltyjä, vaikkeivät terroristeja olisi.

16

431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paraskarata

      Jos joku hyökkää sinua kohden kymmenestä metristä ja vedät aseen esiin, niin ei siinä enää tarvitse tähdätä kun ampuu, sillä hyökkääjä on tällöin muutaman metrin päässä. Ei tarvitse kui painaa liipasinta kun ase on esillä, niin osuu aivan varmasti. Se, että ehtiikö aseen ottamaan esille on kokonaan eri juttu. Itse ainakin juksisin aluksi karkuun ja vetäisin aseen samalla esiin. Tämän jälkeen hyökkääjän pysäyttäminen on helppoa muutamalla laukauksella turvallisen matkan päästä.

      Jos torjut hyökkäystä paljain käsin kosketusetäisyydellä, niin on aina vaara saada itse pahoja vammoja vaikka osaisi itsepuolustusta. Moniko osaa ja pystyy puolustamaan itseään itsepuolustustaidoin vaikka hallisisi keinot. Puolustautuminen tositilanteessa on ihan eri asia kuin harjoituksissa.

      Lontoossakin poliisi yritti pysäyttää hyökkääjää pampun kanssa, ja sai vammoja veitsestä. Jos ammattilainenkaan ei puolustautumaan pysty, niin miten sinä siihen kykenisit.

    • aikidoka

      Minä olen puukon kannalla ja lisäksi, järjen käyttö on sallittua, jos voi psyykkisillä sodan käynti taktiikoilla estää ruumiiden tuloa, niin sitä minä ensin yrittäisin, ettei toinen tule kohti aseen kanssa. Jos on pakko yrittää puolustaa puukko kädessä, puukon pitää olla vanha tuttu, ettei kuole puukko kädessä, vaan osaa käyttää sitä puolustukseen, eikä tappamiseen. Tappaminen ja puolustautuminen puukon kanssa on kaksi eri asiaa. Ja ensiksi jos älyäisin tilanteen, pyrkisin siitä pois niin, ettei asetta eikä puikkoa tarvitse vetää esille. Aikido opettaa itsepuolustus tekniikoita.

    • Ei_nykypäivänä

      itseään saa puolustaa. Kuvatussa tilanteessa saa vain parkua ja kuolla.
      Hyökkääjälle rangaistusta pieni sakko tai kovat nuhteet.
      Kyllä se siitä.

      • Justaansa

        noin. Laki lähtee meillä siitä liikenteeseen, että sulla pitää olla korvasta toiseen ulottuva sentin syvyinen vekki kaulanahassas ennen kuin laki mieltää, että saisit puolustaa itseäsi henkikultasi pitimiksi jos joku teräaseen kanssa kimpuusi käy.


    • kommenttia

      "Lontoon poliiseista kaksi yritti pysäyttää terroristeja huomattavasti näitä kevyemmin asein. He haavoittuivat vakavasti saamistaan puukoniskuista.

      Virantoimituksessa ollut liikennepoliisi kävi hyökkääjän kimppuun pelkän pampun avulla, ja rugbya harrastava vapaalla ollut Suur-Lontoon poliisitoimen konstaapeli yritti taklata hyökkääjää kumoon, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC."

      Sinne vaan jujutsu-harrastajat veitsimiehiä pysäyttämään paljain käsin. Uskaltaisin väittää, että yhdeksän kymmenestä pääsee hengestään. Harrastajalla ei ole mitään mahdollisuuksia tuollaisessa tilanteessa. SM tasolla kilpaileva todennäköisesti onnistuisi, mutta muilla ei kyky riitä.

    • erimieltäkin

      olen eri mieltä. aikidossa harrastajat tappelevat keppien ja miekkojen kanssa ja opettelevat kohtaamaan lähietäisyydelle aseen kanssa tulevan ihmisen.

      • todellisuudessa

        Sinähän sen sanoit, että "opettelevet kohtaamaan..."

        On kokonaan eri asia, jos joku ihan oikeasti rittää tappaa sinut ja sunun on ihan oikeasti torjuttava päällekarkaaja. Se on aivan eri asia kuin torjuntaharjoitukset.

        Muistatko vähän aikaa sitten kun kiinalainen arvostettu "mestari" kohtasi otelussa "katutappelijan". Mestari sai pataan alta aikayksikön eikä hänellä ollut mitään mahdollisuuksia torjua hyökkääjä.

        Hyvin harva aikidoa montakin vuotta harrastanut pystyy todellisuudessa puolustamaan itseään fanaattista päällekarkaajaa vastaan. Tappeleminen on asennelaji ja harvalla on siihen sopiva luonteenlaatu.


    • oppiaelämässä

      Niinkin voi ajatella, että katutappelija mestaripotkulla torjuu aikidokan, potkunyrkkeilyä osaavan ja jää henkiin. Mutta se rikkinäinen lasipullo, teräase ei aina ole ase, jolla tappelu on voitettavissa. Nykyaikana on mitä erilaisimpia aseita ja puukko on eräs pienimmistä ja vaarattomimmista aseiksi katsottavista. Niin minäkin tänään noin 20 km ajoin ase vyötäröllä ja huomasin, että olipa tylsä, kun katajan oksa ei katkennut. Jäi nääs apu puukolla saamatta, kun ei ollut terässä. Olin yksin kaukana kotoa, mutta en sittenkään olisi käyttänyt puukkoani toista ihmistä vastaan, vaan sillä oli oksan katkomiseen tarkoitettu tehtävä. Ei onnistunut, nainen kun olen enkä ole tottunut liippaamaan puukkoa. Nyt sitten on opeteltava liippaus ja saatava puukko sellaiseksi, että kataja menee poikki. Näinkin pieni tehtävä on ilman apuvälinettä joskus mahdoton, saati jos käyttää kättä pitempää puolustukseen. Itse opin antamaan korvapuustin puolustukseksi ja se riitti.

      • hamarallako

        Taidat trollata....puukon pitää olla TODELLA tylsä, jotta sillä ei saa oksaa poikki. Huomasitko, että terässä on kaksi puolta; hamara ja se terävämpi leikkaava puoli.


    • värkkimikävärkki

      Puukkoja minulla on, mutta kyllä minä harvoin liippaan. Kun ostaa puukon, yleensä se on terävä. Kun läksin koirien haudalle, otin naisten puukon mukaan ja yritin poistaa kuolleen katajan, joka oli juurtunut syvään. Ei onnistunut, joten oksasakset lienee parempi, jolla katajan saa pienemmäksi. Siellä hautausmaalla harvoin muuten tarvitsee käyttää puukkoa, joten sen kanteluun muuten, kuin kasveja kerätessä ei ole tarvetta. Kasvovesi tulee kasveista ja kyllä sillä voi syödäkin. En ole ikinä tarvinnut puukkoa itseni puolustamiseen, suuvärkki on riittänyt.

      • annamunkaikkikestää

        Aika harvinaista, että asepalstalla on nainen, joka käy haudalla puukon kanssa. Jotenkin epäuskottava tarina. Lisäksi hautausmaalla ei saa isenäisesti poistaa suurempia kasveja, vaan korkeintaan hautapaikan kukkia.


    • fdsafdsfdss
      • Niinpä_mutta

        kuka kulkee koko ajan kadulla kuten Clint Eastwood elokuivissa?


    • minäitsekseni

      Kyllä naisetkin keräilee puukkoja ja myös käyttää niitä tarvittaessa. Tämän minä opin omalta äidiltäni ja minun kaveripiireissäni naisetkin käyttää puukkoja ja jotkut harrastaa ampumista ja metsällä käyntiä. Harvoin on tosin tullut vastaan, itse kun lähinnä luonnossa kantelen puukkoa, mutta katajaa poikki vuollessa on kätevä apuri hautausmaalla. Meillä päin kukaan ei hoida niitä, se on hoidettava itse ja istutuksetkin on hoidettava itse. Siksi puukko. Puukko on kätevä apu syödessä ja ruokaa valmistettaessa sekä matkoilla ja retkellä apuna hyvä. Minä itse pidän pienistä puukoista, jotka eivät näy, mutt ovat osa kokonaisuutta aina tarpeen mukaan käytössä.

    • NyrkkiTehokkaampi

      Lyöntimatkan ei tarvitse olla pitkä, jo 1 tuuman matka on riittävä hyvin tehokkaaseen sikuun.
      Puhutaan 1 inch punch, joka murtaa luita ja on tehokas.
      Tehokkuus perustuu nopeuteen ja yllättävyyteen.
      1 tuuman iskua kannattaa treenata, jolloin siihen saadaan lisää voimaa ja tehokkuutta.
      https://www.youtube.com/watch?v=tpcgcmuqUKc
      https://www.youtube.com/watch?v=iJ7FuooWtRU
      Kyllä sillä luita murtaa ja paikkoja särkee.

      Muutenkin nyrkin isku saa aikaan huomattavaa tuhoa.
      https://www.youtube.com/watch?v=uQp9iwVzN5Q

      Monesti tilanne, jossa ihminen saattaa joutua tilanteeseen, jossa itsepuolustusta tarvitaan, niin yleensähän silloin on päällä joustamattomat vaatteet, jokaa tekee ihmisestä jäykän, eikä urheilulliset vaatteet, joissa ihminen on vetreämpi.
      On aivan eri asia tehdä potku farkut jalassa, kuin verryttelyasussa.
      1 tuuman lyönti kuitenkin onnistuu tavallisissa vaatteissakin.

      • voimankäyttö

        1 tuuman isku ei ole isku vaan tönäisy. Teho perustuu yllätykseen mutta voimaa iskuvoimaa siinä ei ole vaan voima tulee työntöliikkeestä, jota jatketaan iskun jälkeen vartalolla.

        Viimeisellä videolla vastalosta puuttuvat vatsalihakset, jotja vaimentavat iskua huomattavasti. Toki tuollaisella voimalla ja massalla saadaan pahaa jälkeä aikaiseksi.

        Tappelussa on tärkeää uskaltaa mennä riittävän lähelle, jotta pystyy sitomaan ja estämään vastapuolen voiman käyttöä. Lisäksi puolustautuminen tulee tehdä niin suurella teholla, ettei homma pitkity tappeluksi. Harvalla on tähän riittävää kokemusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe