Keskinkertaisuus ei enää pure, heippa sdp

Helinä-keiju3

Suomessakin on yksilötasolla jo kehitytty sen verran, että tasapäistäminen ei enää ketään äänestäjää innosta. Ihmiset ovat hyvinkin lahjakkaita monella eri tavalla ja tätä arvostetaan sallien myöskin siitä koituva hyöty niin yksilölle kuin hänen ympäristölleenkin. Sosialidemokraattinen keskinkertaisuus näyttäytyy tänä päivänä lähinnä säälittävänä retoriikkana ja varsinkin haastattelussa nämä sanojen toistajat ja ja ja kuin hidastetussa filmissä tyhjänpäiväisiä puuduttavia itsestäänselvyyksiä puhuvat päät alkavat lähinnä ärsyttää. Ihmiset kaipaavat älyä telkkariinkin. Ainoa asia, millä sdp enää pystyy tuomaan itseään esille on puolue-eliitin väliset henkilökohtaiset draamatuokiot saippuaoopperoiden tapaan. Hämmentävää on näin ulkopuolisen silmin, miksi niin eri arvoja ja tavoitteita kannattavat ihmiset haluavat kaikki sulloutua samaan puolueeseen. Eivätkö nämä ole vieläkään hoksanneet, että Sdp:n jäsenkirja ei enää ole avain virkaputkeen tai muuten vihreämmälle oksalle. Sdp voidaan vielä lakkauttaa tyylikkäästi, mutta jos kupataan jää nekin vähäiset kunnian rippeet keräämättä.

2

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eiolelaitaatuotouhu

      Kokoomus on onnistunut vaan vieläkin naamioitumaan muka palkansaajasta välittäväksi. No 90-luvulla vai 2000-l alussa tulikin pieniä asioita jotka vähän viittasi siihen suuntaan. Mutta nyt ovat näyttäneet keskustan kanssa taas oikeat kasvonsa miten vain yrityksiä ja niistäkin parhaiten jo pärjääviä tuetaan ja palkitaan verottomuudella. Palkansaajat ja muut vielä köyhemmät kyykytetään isorahaisten tulojen pelkiksi tuottajiksi!. Hävetkää toimianne!

    • Helinä-keijulla puuttuu edelleenkin kyky käsittää esim. tasa-arvon merkitystä yhteiskuntarauhassa ja elämän laadun parantajana. Helinä-keiju taitaa olla vahvastikin oikeistokeskustalainen, jossa heikosti toimeentulevat ja sairaat, vammaiset ja eläkeläiset pitäisi poistaa hidasteena ja haittana rikkaille. Siis kulueränä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe