Ensimmäinen kerta

ywn

Tällainenkin tapaus kun vaimo ei halua seksiä eli pihtaa toden teolla. Käväisin ravintolassa pari viikoa sitten kun olin yksin kotona ja huomasin siinä yhden naisen kanssa tanssiessa että alkoi etumuksessa tuntua kovetusta. Nainen hymyili hiukan tanssin jälkeen ja sanoin että sori ei ollut tarkoitus. Yllätykseksi nainen sanoi että mitäs tuota anteeks pyytämään normaalia asiaa. Siinä vietetiin sitten iltaa ja nainen kysyi että lähetkö yö kylään. Kysyin että mitä mielessä ja olen kyllä naimisissa, naista ei tuntunut haittaavan ja sanoi että jos peti puuhat kiinnostaa niin lähde mukaan. En ole pettänyt ikinä mutta nyt pääsi lihalliset himot valtaan kun ei vajaaseen vuoteen ole saanut , hitto teki hyvää, nainen oli ihan kiva, hivenen rehevä ja muodokas. Ensin niin sanotusti alkulämmitelyt ja sitten sujahti kumikin jo päälle. Ei tullut moraalista krapulaa huomasin kyllä muutaman naarmun naisella kun oli pitkät kynnet ja piti vähän selitellä kun toinen oli kaulassa ja vaimo sattui huomaamaan. Mutta salassa pysyi ja pysyy, hyvää kosteaa kesää muillekin.

47

1043

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huikj

      Miksi olet vaimosi kanssa jos etteharrasta seksiä?....

      • Vaimolla

        saattaa olla muutakin "käyttöä" kuin seksi. Saattaahan olla, että se naapuruston Tuija, jonka kanssa seksi sujuu upeasti ei taas hallitse talouspuolta laisinkaan ja asuu kuin possu pellossa.

      • miespelkurit
        Vaimolla kirjoitti:

        saattaa olla muutakin "käyttöä" kuin seksi. Saattaahan olla, että se naapuruston Tuija, jonka kanssa seksi sujuu upeasti ei taas hallitse talouspuolta laisinkaan ja asuu kuin possu pellossa.

        On sen takia vaimon kanssa koska ei uskalla elää ilman vaimoa.

    • ymmärrettynyt

      Ymmärrän, miksi vaimosi ei halua seksiä kanssasi. Se pettäjäluonne ei vaan salassa pysy, kyllä siitä jo viitteitä on aiemminkin ollut ja vaimosi on niin herkkävaistoinen, että se aiheuttaa vaan haluttomuutta. Puutteestaan vaimoa syyttelevät ovat usein itse aiheuttaneet ahdinkonsa ja siihen on monia tapoja, joka alkaa yleensä sillä, että jätetään vaimo yksin arkea hoitamaan ja itse mennään suhteessa kuin poikamiesaikoina. Ei enää kosketella arjessa ohi kulkiessa, kun ei olla siellä kotosalla ohi kulkemassa. Siitä se alkaa, joka etenee siihen vaiheeseen, kun vaimo väsyneenä jää tuijottamaan teeveetä, saadakseen hetken omaa aikaa, niin haukutaan siitäkin, kun ei heti himokkaana lanteet heiluen tulla viihdyttämään miestä. Eräs tavoista on suhteen henkinen väkivalta, joka saattaa olla aluksi niin huomaamatonta, että herkkävaistoinenkaan ei sitä tule ajatelleeksi, koska haluaa uskoa puolisostaan hyvää.
      Väitän, että jos osia vaihdettaisi, niin mies ei edes kestäisi tuollaisissa suhteissa toisin kuin nainen, joka haluaa ensisijaisesti vain perheensä parasta. Kun siis syytätte vaimoa pihtaamisesta, niin tutkiskelkaa ensin oma osuutenne ja sen jälkeen keskustelette oman vaimonne kanssa aiheesta kahden kesken jossakin rauhallisessa paikassa ilman häiriötä, ette mene baariin yms. paikkaan keskustelemaan vaimon pihtaamisesta vieraan naisen kanssa, joka on samaiseen paikkaan tullut hakemaan panoseuraa.

      • elämäänpettynyt

        No just juu... Itsellä on saman suuntaiset ajatukset kuin aloittajalla, paitsi etten ole vielä antanut periksi houkutukselle. Paino sanalla "vielä".
        Naisille ts vaimoille ei mikään tunnu kelpaavan. Edellinen kirjoittajakin morkkaa aloittajaa kuin tietäisi kaiken tämän kotielämästä. Kerro sitten saman tien, mitä minä teen väärin, kun vaimoa ei kiinnosta seksi kanssani pätkän vertaa...? En ole jättänyt enkä jätä vaimoani yksin hoitamaan arkea, vaan teen osani kotitöistä, siivoan, käyn kaupassa, laitan ruokaa ja lasten ollessa pieniä hoidin heitä niin, että vaimo pääsi harrastamaan ym. Yhteistä tekemistä perheenäkin keksin ja kaikilla tuntui olevan kivaa. Ns. miesten työt taloon ja autohin liittyen olen hoitanut automaticly.
        Yritin myös järjestää sitä kuuluisaa laatuaikaa vaimon kanssa, mutta hänen mielestään se oli turhaa ja teennäistä. Selväksi tuli. Oma harrastukseni oli lasten ollessa pieniä jäähyllä, nyt käyn sen parissa muutaman tunnin kerran viikossa eli töiden jälkeen olen suurimman osan aikaa kotona.

        En ole mikään perässä vedettävä nössö, mutta en päällepäsmärikään. Kunnioitan vaimoni itsemääräämisoikeutta ja kun minulle käännetään selkä ja tokaistaan "nuku nyt", anna olla. En tuppaa, kun ei tykkää. Päiväsaikaan halaillaan toisinaan minun aloitteestani, mutta vaimo vetäytyy melko pian pois ilmeisesti ajatellen, että alan luulla jotain. Olen yrittänyt monet kerrat puhua seksielämämme kituliaisuudesta, mutta joko siinä ei ole mitään puhuttavaa tai sitten se on kiusallista - näin vaimo vastaa.
        Olen hyvässä kunnossa oleva mies, en mikään löysä mätisäkki, mutta silti en kelpaa vaimolleni. Useammankin naisen suusta olen kuullut harmittelua, että kun olen tuollaista uskollista aviomiestyppiä... Eli kelpuuta olisi.

        Mutta mikä hitto on vikana, etten kelpaa omalle vaimolleni muuta kuin talouden toisena aikuisena ja suuremman palkan kotiin tuojana?! Kysytte seuraavaksi, että miksi en eroa? Siksi, että lasten tuoma ilo elämääni on niin suuri enkä haluaisi laittaa kuvioita uusiksi, kun heidän aikuisuuteensa on enää muutamia vuosia aikaa. Ehkä sitten elän puutteessa siihen saakka...

      • lapset-tekosyy

        Kerro nyt kuitenkin vaimolle jos menet vieraisiin. Voihan olla että vaimo on se joka tekee ratkaisun. Joko haluaa seksiä tai jättää sinut. Itse olen tyytyväinen kun SAIN TIETÄÄ miehen vieraissa käynnistä. Valitsin miehen jättämisen.

      • kolikonkaksipuolta
        elämäänpettynyt kirjoitti:

        No just juu... Itsellä on saman suuntaiset ajatukset kuin aloittajalla, paitsi etten ole vielä antanut periksi houkutukselle. Paino sanalla "vielä".
        Naisille ts vaimoille ei mikään tunnu kelpaavan. Edellinen kirjoittajakin morkkaa aloittajaa kuin tietäisi kaiken tämän kotielämästä. Kerro sitten saman tien, mitä minä teen väärin, kun vaimoa ei kiinnosta seksi kanssani pätkän vertaa...? En ole jättänyt enkä jätä vaimoani yksin hoitamaan arkea, vaan teen osani kotitöistä, siivoan, käyn kaupassa, laitan ruokaa ja lasten ollessa pieniä hoidin heitä niin, että vaimo pääsi harrastamaan ym. Yhteistä tekemistä perheenäkin keksin ja kaikilla tuntui olevan kivaa. Ns. miesten työt taloon ja autohin liittyen olen hoitanut automaticly.
        Yritin myös järjestää sitä kuuluisaa laatuaikaa vaimon kanssa, mutta hänen mielestään se oli turhaa ja teennäistä. Selväksi tuli. Oma harrastukseni oli lasten ollessa pieniä jäähyllä, nyt käyn sen parissa muutaman tunnin kerran viikossa eli töiden jälkeen olen suurimman osan aikaa kotona.

        En ole mikään perässä vedettävä nössö, mutta en päällepäsmärikään. Kunnioitan vaimoni itsemääräämisoikeutta ja kun minulle käännetään selkä ja tokaistaan "nuku nyt", anna olla. En tuppaa, kun ei tykkää. Päiväsaikaan halaillaan toisinaan minun aloitteestani, mutta vaimo vetäytyy melko pian pois ilmeisesti ajatellen, että alan luulla jotain. Olen yrittänyt monet kerrat puhua seksielämämme kituliaisuudesta, mutta joko siinä ei ole mitään puhuttavaa tai sitten se on kiusallista - näin vaimo vastaa.
        Olen hyvässä kunnossa oleva mies, en mikään löysä mätisäkki, mutta silti en kelpaa vaimolleni. Useammankin naisen suusta olen kuullut harmittelua, että kun olen tuollaista uskollista aviomiestyppiä... Eli kelpuuta olisi.

        Mutta mikä hitto on vikana, etten kelpaa omalle vaimolleni muuta kuin talouden toisena aikuisena ja suuremman palkan kotiin tuojana?! Kysytte seuraavaksi, että miksi en eroa? Siksi, että lasten tuoma ilo elämääni on niin suuri enkä haluaisi laittaa kuvioita uusiksi, kun heidän aikuisuuteensa on enää muutamia vuosia aikaa. Ehkä sitten elän puutteessa siihen saakka...

        Jaan sun kanssa saman ongelman, vaimoille ei tunnu mikään riittävän. Minä olen ulkoisesti hyvässä kuosissa, vaimosta ei voi samaa sanoa, en juuri juo, en polta ja vehkeetkin kyllä toimii mutta kun ei vaimo halua osallistua intiimiin puuhaan kanssani niin antaa olla ei väkisin. Ja kun en osoita huomiota väittää mun pettävän, hienoa eikö. Pitäisi näitten nais pihtareiden ehkä mennä peilin eteen ja miettiä... on ihan perus hyvä mies, ei petä ja hoitaa asiat mutta minä en vaan halua antaa miehelle, sitten on syytä pitää mölyt mahassa jos mies sattumalta käy vieraissa kun saa tarpeekseen.

      • 048978936

        Et nyt vaan satu saamaan hänen pikkareitaan märäksi. Minkä sille voit. Aika harva mies pystyy kiihottamaan vaimoaan loputtomiin.

        Ei sinua tee seksiobjektiksi se, mikä et ole tai mitä et tee, vaan se, mikä olet ja mitä teet. Jos sinun kuvasi pantaisiin naistenlehden kanteen, luuletko, että naiset innostuisivat ostamaan irtonumeroa kaupan kassalla?

      • vaimitä

        Sä varmaan tunnetkin aloittajan perhe tai parisuhde elämän kun noin asiantuntevasti kerrot kaiken.

      • Etolehaluttava
        kolikonkaksipuolta kirjoitti:

        Jaan sun kanssa saman ongelman, vaimoille ei tunnu mikään riittävän. Minä olen ulkoisesti hyvässä kuosissa, vaimosta ei voi samaa sanoa, en juuri juo, en polta ja vehkeetkin kyllä toimii mutta kun ei vaimo halua osallistua intiimiin puuhaan kanssani niin antaa olla ei väkisin. Ja kun en osoita huomiota väittää mun pettävän, hienoa eikö. Pitäisi näitten nais pihtareiden ehkä mennä peilin eteen ja miettiä... on ihan perus hyvä mies, ei petä ja hoitaa asiat mutta minä en vaan halua antaa miehelle, sitten on syytä pitää mölyt mahassa jos mies sattumalta käy vieraissa kun saa tarpeekseen.

        Mutta, et ole niin komea ja haluttava muijasi ei halua sinua , ei kertakaikkiaan syty sulle , ei kukaan halua rakastella vain sen takia et toinen saa ja ite ei siitä saa mitään .

    • Lkjhgf

      Niin,eli ette harrasta vaimon kanssa seksiä mutta olette kämppiksiä ja saat hyvää ruokaa ja se siivoaa kodin.just.eli arki sujuu.ei hitto mitä porukkaa.hauskaa loppuelämää.

      • harkkiss

        Ei kuulu muiden elämä sulle, elä vaan omaa elämääs jos sellainen vaikka on...

      • nomuttaa
        harkkiss kirjoitti:

        Ei kuulu muiden elämä sulle, elä vaan omaa elämääs jos sellainen vaikka on...

        Ei kannata jakaa sitten tänne elämäänsä jos ei kuulu muille.

      • harkkiss
        nomuttaa kirjoitti:

        Ei kannata jakaa sitten tänne elämäänsä jos ei kuulu muille.

        En kommentoinutkaan elämääni...

    • Kjhgfdk

      Joo mulla onkin aito oma elämä missä saan päivittäin hyvää seksiä mun mieheltä ja hellyyttä.ainiin ja meillä hyvää ruokaa ja puhdas koti.silti pannaan kuin kanit.elä sä kaksois feikki kulissias.

    • Moraalihukassa

      Näitä uskottomuutta käsitteleviä viestejä lueskellut aika ajoin mutten ole rohjennut mitään kirjoitella...Useimmiten puhutaan miehistä ja siitä kun mies pettää, oma vaimo pihtaa..
      Itse tapasin mieheni 20 vuotta sitten ja yksi erokokeilukin takana..yhteen palattupuhutaan ja tavallaan kaikki rullaa. Itse harrastan paljon liikuntaa ja seksuaalisesti aktiivinen, mies kaikkea muuta. Ei auta keskustelut eikä mitkään, mies tyytyväinen siihen mitä on. Mitäpä jos itse naisena haluan muutakin kuin kaks työntöä kerran kuussa ja koen eroamisen lähes mahdottomana. Mitä jos se nainen joka aina ajatteli jätä äläkä petä,on huomannut oman moraalinsa murenevan ja ajattelee nykyään että se mitä ei tiedä,ei satuta.
      Saatan olla itsekäs,inhottava,vastenmielinenkin. Silti nykyään voin jopa katsoa itseäni peiliin, jokainen valitsee polkunsa..

      • josjättäisi

        Jokainen valitsee oman polun mutta toisen pitää tietää jos valitsema polku on sellainen joka vaikuttaisi sen toisen ratkaisuihin ja elämään.

    • Aivotko.narikassa

      Miehen olisi ymmärrettävä että hän ei ole kiihottava jos on pettäjätyyppiä. Viimeistään pettämisvaiheessa hän voi olla jopa etova.

      • oopjäjijioj

        No voi sun helvetti... Tämän ketjun miehet haluavat lähtökohtaisesti harrastaa seksiä oman vaimonsa kanssa, mutta vaimot kääntävät heille selkänsä. Herranen aika, siis miehenkö vikaa on aivan kaikki?! Noista muutamasta kommentista voi päätellä, että miehen pitäisi huolehtia kaikesta mahdollisesta yhteisessä huushollissa, mutta kun hän tekee niin, hän onkin luotaan työntävä nössö?! Tuskinpa vaan nämä vaimotkaan aivan samassa kuosissa ovat kuin suhteen alussa, mutta silti heidän miehensä haluavat ensisijaisesti heitä, kuitenkaan vastakaikua saamatta. Ja mies on pahis, kun ei tyydy vaimokullan yksipuoliseen päätökseen, että meillä ei muuten seksiä harrasteta. Joo... Summa summarum: en yhtään ihmettele, vaikka pettämisjuttuja kuulee jatkuvasti. Siksi olen ja pysyn omillani kerran näpeille saatuani.

      • seksionihanaan
        oopjäjijioj kirjoitti:

        Hieno kirjoitus. Missään tapauksessa ei ole vain toisen velvollisuus huolehtia arjesta ja toisen seksuaalisesta halukkuudesta. Jos kärsii haluttomuudesta,, niin on syytä vilkaista peiliin. Mikä itsessä on vikana ettei haluta? Toisen niskaan on niin helppo laittaa kaikki. Etsiä syyllistä muualta kuin itsestään. Mun mielestä se on pelkuruutta.

        Jos mies ei kiihota niin ei se miehen syy ole. Vika on naisen omassa päässä. Mäkään en ihmettele, että pettämistä tapahtuu. Aina löytyy joku toinen, joka nauttii seksistä. Eräänlaista uskottomuutta sekin on mun mielestä, että kieltäytyy jatkuvasti seksistä ilman mitään syytä tai selittelee että kun väsyttää ja arki on niin raskasta yms. Kun toinen saa näpeilleen tarpeeksi monta kertaa niin ei ihme, jos vierasta alkaa tehdä mieli. Ei seksiä voi yksipuolisella päätöksellä lopettaa ja olettaa, että toinen tyytyy tilanteeseen.

        Jos joku sitten vaan päättää, että meillä ei seksiä harrasteta, miksi sille halukkaalle puolisolle ei anneta lupaa tyydyttää tarpeensa jossain muualla? Seksi ei ole tärkein asia parisuhteessa mutta siitä tulee se tärkein kun toista ei haluta. Jos molemminpuolisella päätöksellä eletään ilman seksiä niin se on ok.

        Joten menkääs haluttomat itseenne ja miettikää, mikä itsessä on vikana. Tätä ketjua kun lukee, niin tuntuu että ukkomiehet, jotka valittaa ettei vaimo halua seksiä, puhuvatkin totta.,,

      • muistakaa_tämä
        seksionihanaan kirjoitti:

        Hieno kirjoitus, tuon kun saisi myös avovaimon korvien väliin mietintä myssyyn. Ei halua ja syyt ympäri pyöreitä, kieltäytyy puhumasta seksistä ja haukkuu kun joskus katselen muita naisia sillä silmällä. Luulin että olen avopuolisolle avomies jonka kanssa jakaa arki ja nauttia normaaleista asioista kuten läheisyydestä ja seksistä. Tuntuu vain että ei halua muuta multa kuin kotiaskareiden tekemistä ja rahaa. Jos minä miehenä pihtaisin seksiä jatkuvasti en todella ihmettelis jos nainen pettäisi, omaa syytänihän se olisi

      • seksionihanaan

        Auttaisiko jos pyytäisit vaimoasi lukemaan tämän ketjun? Naisena mulle tulee myös mieleen että onkohan hänellä itsellään vieras mies kierroksessa? Välttelee seksiä sun kanssa siitä syystä? Toivottavasti ei kuitenkaan.

    • Uyhnmkoi

      Ai,sulla huonosti asiat.Meillä pannaan kuin tulpattomat mopot,yhdessä 11 vuotta.Jatka asumista äitis kanssa.

    • Nautiihmeessä

      Onhan se ihanaa kun näitä varatun hoitajia riittää niin saavat nauttia täysin palkein. Tuokin tiesi sun olevan varatun ja jos vain sua kiinnostaa niin nauti ihmeessä. Tilaisuus kannattaa aina käyttää. Se vain on ikävää kun kiinni jää. Noloa ja hävettävää kaikkien kannalta. Toivotaan että puolisokin käy nauttimassa tilaisuuden tullen. Tämähän on nykypäivää ei tarvitse ajatella että tuo seksi niin haittaisi. Mikäpä siinä kun löytyy ihmisiä jotka voivat nauttia. Kunhan annat saman mahdollisuuden myös puolisollesi. En voi vain käsittää tuota " pakotusta" kun et ollut saanut no mikset? Tuon kysymyksen pitää se puoliso vastata ja ottaa vastuu tekemisistään sinun kanssa.

      • ywn

        Eikös miehellä ole päätösvalta omasta kropastaan, niinhän ne naisetkin sanoo kun eivät halua.

      • Tokipäätöksiätekee
        ywn kirjoitti:

        Eikös miehellä ole päätösvalta omasta kropastaan, niinhän ne naisetkin sanoo kun eivät halua.

        On miehen oma päätös käydä nussimassa kuten haluaa oli varattu tai ei. Se mitä sen jälkeen tapahtuu on sekin miehen hallussa. Mutta itse päättää!

      • jokotai7
        Tokipäätöksiätekee kirjoitti:

        On miehen oma päätös käydä nussimassa kuten haluaa oli varattu tai ei. Se mitä sen jälkeen tapahtuu on sekin miehen hallussa. Mutta itse päättää!

        Minä en paheksu pettämistä mutta en ole puolestakaan, ihmiset tehkööt mitä haluaa, jokainen varmaan tietää parhaiten mitä tekee, turha siihen on muiden nenäänsä työntää tai ulkopuolisten puuttua. Ihmisillä on vain kumma tapa pilata tietäen toisten elämä, sitä en ymmärrä. Tiedän itsekin joitakin pettäjiä tuttavapiirissä eikä ole mitään syytä puutua koska eihän se mulle kuulu.

    • näin_näen_asian

      Vaimot/naiskumppanit jos olisivat vähän herkemmällä päällä seksin jälkeenkin niin vois kiinnostaa useammin miestäkin eikä tarttis siihen vieraaseen turvautua, en ole kyllä itse turvautunut, vielä.. Olen saanut niin mobesti kuulla avovaimolta joke ennen tai jälkeen seksin että mies on tyytyväinen kun saa naida pussit tyhjäksi. Ex naisystävä totesi että mies on taas hyvällä päällä kun kassit on tyhjät. Kyllä seksi on mulle miehenä enemmän kuin pussien tyhjennys, nautin hyväilyista ylipäätään ja kosketteluista molemmin puolin. En ole kyllä nähnyt avovaimoltakaan ikinä hapanta naamaa seksin jälkeen, kyllä tuo tyytyväinen on ollut sanojensa mukaan koko suhteen ajan ja vieläkin sextaillaan vaikka ollaan oltu 25 vuotta, nykyään tosi harvemmin mutta kuitenkin.

    • Johanna37

      Koettakaa nyt miehet tajuta että se haluton vaimo ei vaan pysty seksiin! Varmaan itsekin ihmettelee että missä vika mutta kun ei vaan voi.
      Ei naista saa pakottaa seksiin jos se on muuttunut vaimon mielessä vastenmieliseksi asiaksi.
      Luuletteko että vaimo tekee sen ilkeyttään? Ei tee.
      Eikä se johdu siitäkään että mies olisi muuttunut vastenmieliseksi. Se on vain jokin naisen omassa mielessä tapahtunut muutos joka saa alkunsa ensimmäisen lapsen syntymästä tai ajan mittaan muuten.
      Juuri tuo haluttomuus vaan aiheuttaa sen että mies tuntuu vastenmieliseltä vaikka todellisuudessa näin ei ole.

      Jotkut väittää että se on luonnon järjestämä juttu että nainen muuttuu lapsen tulon jälkeen haluttomaksi. Äiti keskittyy täysillä avuttomaan lapseen sillä ilman äidin hoivaa pikkuinen kuolisi. Voimia ei voi hajottaa enää muuhun, aikuinen mies kun ei ole mikään lapsi jota pitää kaikella tavalla hoivata.
      Eläinmaailmassa karhuemot ja leijonaemot ajavat urokset hiiteen, hampaista ja tassuista saavat jos lähestyvät.

      Joillekin naisille haluttomuus jää päälle kun lapsi kasvaa. Se oma mies ei ole halun kohde enää koskaan.
      Monet miehet luulevat että vaimon haluttomuus merkitsee sitä että vaimo on menettänyt kiinnostuksen seksiin ylipäätään. Näin ei ole.
      Vaimo saattaa syttyä helposti johonkin toiseen mieheen.
      Tämä juttu ei siis ole sen enempää miehen kuin vaimonkaan vika, näin vaan tapahtuu. Jos jotain tahoa täytyisi syyttää niin se on ''luonto''.

      • Makke-80

        Juuri tämä vaihtoehto on pyörinyt omassa mielessänikin viimeaikoina, kun olen miettinyt syitä vaimon haluttomuuteen! Pikkasen kyllä kiinnostais vaihtaa ajatuksia tämän kirjoittajan kanssa. Etenkin toivoisin vielä tarkennuksia tuohon, että jos kerran oma mies ei tunnu vastenmieliseltä, niin mitkä syyt tarkalleen ottaen ovat syynä, että haluja häntä kohtaan ei synny?

        Omassa suhteessani vaimon haluttomuus on hiertänyt välejämme koko pitkän suhteemme ajan, mutta vaikka seksiä onkin ollut määrällisesti vähän, se oli kuitenkin laadullisesti hyvää(ts. intohimoista). Vasta kuitenkin lastensaannin jälkeen siitä katosi se kuuluisa ns. 'kipinä'.

        Kunnes sitten viimekesänä, vaimoni kauan kadoksissa olleen seksuaalisen intohimon sai uudelleen sytytettyä eräs Bagdadista Suomeen saapunut nuorimies.....

      • vanishing.desire
        Makke-80 kirjoitti:

        En ole aiempi kirjoittaja, mutta kerron oman näkemykseni kysymykseesi.

        "Tarkalleen ottaen syyt siihen, että omaa miestä kohtaan ei ole haluja" on se, että se oma mies ei enää sytytä; seksuaalinen kipinä ja intohimo katoavat.

        Usein puhutaan siitä, että mies ei ole yksiavioinen. Eivät siinä ole kirjoittajat ymmärtäneet, kuinka päin se asia tosiasiassa on. Luulisi, että niin paljon, kuin puhutaan naisten haluttomuudesta, joku olisi ymmärtänyt, että se ei tarkoita haluttomuutta välttämättä muita kuin sitä omaa miestä kohtaan. Saattaa kuulostaa pahalta, mutta niin se vain on jostain syystä.

        Olen siis nainen ja ajattelen ja tunnen samoin, kuin aikaisempi kirjoittaja. Omaa miestä voi rakastaa ja tuntea suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta seksuaalisia haluja ei ole. Näin omalla kohdallani myös.

      • Makke-80
        vanishing.desire kirjoitti:

        Kiitos asiallisesta vastauksesta! :)
        Niinpä, useinhan puhutaan naisten haluttomuudesta, mutta ei juurikaan puututa siihen pointtiin, että haluttomuus kohdistuu usein vain omaan kumppaniin.
        Väittävät, että se olisi 'geeneihin kirjotettu', että halut omaa kumppania kohtaan vähenevät varsinkin lastensaannin jälkeen.

        Monet naiset, joita olen tämän asian tiimoilta haastatellut, sanovat, että pystyvät kyllä seksiin oman kumppaninsa kanssa, ja saavat jopa orgasmeja, mutta esim. suutelun ovat joutuneet jättämään kokonaan pois, koska kokevat sen liian intiiminä.

        Saman suuntaista olen huomannut omassa suhteessanikin. Ei suutelua, ei katsekontaktia, eikä juurikaan mitään hyväilyä tai 'toiseen liimautumista'
        Usein tehdessäni kumppanilleni orgasmeja, jää tunne, että paikallani olisi voinut olla kuka tahansa "kielellisesti pätevä" ihmistä muistuttava olento....

    • aviovaimo

      Tällainen tapaus kun mies ei halua seksiä. Nyt ollaan siinä pisteessä, etten minäkään enää halua. Haluta hävisi kun piti vongata omaa puolisoa ja pari kertaa vuodessa tapahtuva akti kesti 5-10 min. En saanut siitä oikeen mitään. Haluisin erota, mutta kyllä se tuntuu tyhmältä erota 25 v. jälkeen kun ei ole seksiä. Olis pitänyt sillon aikoinaan nostaa se tapetille eik ävasta nyt.

      • naisesta_kiinni

        Mulla sama tilanne, naiselleni riittää yhdyntä 1-2 krt vuodessa eikä se kestä yli varttia, puhtia kyllä riittäis mutta kun alta alkaa kuulua eikö jo irtoa niin siihen lopahtaa halut naiseen ja seksiin. Hitto vieraan kanssa pelkkä suuhoito kestää jo pidempään ja kunnon pano tunnin.

    • Loiuyt

      Joo jää kitumaan vaan,sitten sairaalassa kun teet kuolemaa älä kadusitten tympeää valjua elämääsi.

      • 98475893

        Elämä on helppoa niille, jotka eivät välitä kuin itsestään.

      • Roksi

        No jotkut taas kuolinvuoteella maatessaan katuvat nimenomaan niitä tekojaan joilla satuttivat läheisiään.
        Luuletko todella että jos rellestää ja pettää ja hurjastelee, niin sitten kuolinvuoteella kiittää itseään että tulipa elettyä hyvä elämä?!
        Ääliö!

    • Uhgvcfrd

      Se on itsekästä ja raukkamaista jos lasten takia jää huonoon suhteeseen,tai lisää siihen omaisuuden.sekö se on hyvä että valheessa mieluummim eletään?se onkin hienoa.

      • 985375755

        Lapset tarvitsevat toimivaa, turvallista perhettä, vaikka vanhemmilla ei olisi kivaa. Laskut, verot ja velat pitää maksaa, vaikka se ei olisi kivaa. Töissä on käytävä ja asiakkaille hymyiltävä, vaikka se ei olisi kivaa.

        Jos perheen on perustanut, se pitää hoitaa loppuun asti.

      • Lfdeuiob

        Ei muuten tarvitse.kyllä meillä on oikeus erota oli lapsia tai ei ja ne ihmiset on yhtä kunniallisia.Kenenkään ei öasten takia tarvitse jäädä johonkin.Uskomatonta puhetta kuin jostain uskovaisten raamatusta.Kuule se töissä käyminen on pakko mutta rakastaa eivoi väkisin ketään ja lapset eisaa määrätä aikuisten elämää.Silti lapsista huolehditaan.Jos itse en olisi eronnut olisin masentunut ja ei elämäniloa.Itse en arvosta näitä ns.pellejä jotka kulississa ns.lasten takia elää!

    • Koiujhy

      Juuri näin,itse olen 2 eronnut ja vasta nyt onnellinen.Jos olisin lasteni takia jäänyt edellisiin suhteisiin olisin ihmisraunio,kaukana mukavasta ja nauravaisesta äidistä.

      • Jjbiodå

        Kyllä, ja lapsetkin ovat iloisempia kuin jos joutuisivat katsomaan vanhempien riitaa.

    • Lolokijuhy

      Lapsille huono esimerkki onnettomat vanhemmat jotka eivät eroa.Eikukaan lapsistaan eroa.Ei lapset saa määrittää tai määrätä aikuisten elämää.lastenkin opittava että joskus elämässä ei kaikki ole kivaa,tulee pettymyksiä.Silti heitä rakastetaan.mun tytöllä maailan ihanin isä ja ihana isäpuoli.Kiitos siitä.ennenkaikkea onnellinen Äiti.

      • ertyerty

        Olet siis yhtä onnellinen kuin minä. Ihana perhe ja niin mukavat nuoret ympärillä. Tärkeimpänä se, että miehen kanssa selvisimme hänen kriisistään. Oli aika jona kaikki meistä kärsivät, perheen ulkopuoliset sekaantuivat liikaa yms, mutta näytimme, että parisuhteen voi korjata kun molemmat sitä tahtovat. Ulkopuolisen silmin olimme onnettomia vanhempia, jotka eivät eronneet ja omasta mielestämme näytimme omille lapsillemme, mitä voi tehdä, kun niitä pettymyksiä parisuhteessa tulee. Selviytyä voi siis monella tapaa, tärkeintä on pitää mieli ja sydän avoinna ja kuunnella sisintään.

      • Eiuskoeimillään
        ertyerty kirjoitti:

        Niin mitä parisuhteesta haluaa se pitää myös näyttää. Se että pettää on ne syyt siihen myös sen päätettävä. Jos ulkopuolinen ei hyväksy sitä että seksiä haki niin kiusaa tahallaan. Ei usko minuakaan kun sanoin mitä toinen on halunnut ja miksi. Roikkuva säälittävä huonolla itsetunnosta kärsivä yh. Kyllä täytyy sanoa ettei hyvältä tunnu. Sesitä tiedän sen kiusaavan ukkoa näyttää viestit ja kaikki. Olisi ikävää lähteä hakemaan lähestymiskielto mutta näyttää sille ettei muutoin lopeta ja jätä perhettä rauhaan.

    • Hgdloiuytt

      Minkä ihmeen takia ihmiset eivät eroa?Onko joku papin aamen joku kuolemantuomio ja lasten tulo että eisaa olla TERVEESTI ITSEKÄS?Se on aikuisuutta että tekee kipeitäkin ratkaisuja eikä tyydy ja riudu suhteessa.HITTO MITÄ PASKAN ROMANTISOINTIA JA MARTTYYRI PASKAA NÄMÄ KUN LAPSIA TULLUT NIIN TÄSSÄ SITÄ NYT RIUDUTAAN LASTEN TAKIA.Tuokaa oksennus ämpäri.

      • 835948984

        Papin aamenesta viis mutta lapset ensin. Meillä ainakin lapset ovat saaneet aikuistua ihanteellisessa ympäristössä. En ole ollenkaan varma, että kodin hajottaminen olisi ollut heille parasta.

        Lapset ovat itse asiassa pahempi kuin kuolemantuomio, koska kuollakaan ei saa vaan lapsista on pidettävä huolta. Lähisukulaisissa on aika paljonkin itsemurhia, ja se jättää varsinkin murrosikäisiin lapsiin pahan jäljen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe