Veli tappaa mut henkisesti

Uupunutt

Olen isosisko (27v) ja kuten monilla muilla ollut niin mä olen aina väärässä ja aina valittamassa.
Me ei voida enään olla samaan aikaan vanhemmilla kun räjähtää monien tuntien kamalia riitoja ja paha on että äiti rupee itkemään.

Veljeni (22v) on todella kova kritisoimaan minua. Ehdin olla asunnossa 5min kun siitä alkaa pommit tulemaan.

Tavallinen sunnuntai keskustelu alkaa sillai että pikkuveli yhtäkkiä heittää pahansuopaisesti " pitäisikö sinun olla kiitollinen vanhempien tekemästä ruuasta sen sijalle että tuut tänne valittaa elämästä". Sit katson järkyttyneenä että anteeksi mitä?

Hänen mielestä se että tuun kotiin ja mainitsen rauhallisesti kulumiset ( minulla on pari raskasta vastoinkäymisiä) että olen kovin stressaantunut enkä osaa päättää tietyn asian suhteen provosoi häntä potenssii miljonaan.

Hän ärtyy ja loukantuu verisesti ja ottaa kaiken henkilökohtaisesti. Hän sitten syyttää minua siitä että hänestä tuntuu pahalta.

Sanoin hänelle että mitä se sua kiinnostaa, olen aikuinen ihminen ja otan vastuun itsestäni, sun ei tarvi ottaa stressiä minusta ja yrittää noin kovasti koska ei auta. Mutta että koittaa ymmärtää että mulla on hankala tilanne piste!

Hän suuttuu vielä enemmän etten ymmärrä hänen tunteita. Hän vetoo aina tunteisiin ja kuinka kamala ihminen olen.

Itse en koskaan riitele enkä valita ja mielummin yritän ymmärtää kaikki tunteita ja mielipiteita mutta veli saa minua itkemään, hän osaa repiä ihmisen totaalisesti. Oikein nahoissaan saa tuntea hönen pettymyksensä.

Hän saattaa 5tuntia pommitella ja huutaa kuinka heikko ja huono ihminen olen enkä koskaan ajattele ja kaikkee muuta kamalia asioita.

Vanhemmat huokailevat ja koittavat olla meidän välissämme. Nyt on mennyt niin pitkälle että sanoivat hänelle että lopeta!

Toisaalta koska olen isosisko joudun ite nielemään kaiken ja ymmärtää aina muita. Huusin tällä kerralla että en ole mikään roskakori mihin voi heittää myrkkyä et minullakin on rajani!!

Oma puoliso sekä isäni sanoivat että veljellä on kehittymässä hyvin ikävä luonne.

Minua ei kiinnosta kuka on väärässä ja kuka ei mut olen aivan täysin uupunut tästä mikä on kestänyt nyt jo 3vuotta ja ihan sama vaikka ei nähtäisi kuukausiin niin heti kun nähdään niin räjähtää hönen puolesta.

2

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyviäneuvoja

      Ratkaisu olisi että selität vanhemmillesi että on parasta että tapaatte eri aikoina ja että he kertovat milloin veli on käymässä. Silloin sinä et mene sinne.

      Jos satutte olemaan yhtä aikaa ja hän alkaa haukkua sinua, niin sanot kylmän kolkosti että a) joko olet hiljaa nyt ja et hauku minua, onks selvä tai b) että taidankin lähteä tästä, tsau. Tulen toisen kerran kun et ole kotona. c) voin auttaa sinua tilaamaan ajan asiantuntijalle.

      Helppoa.

      Jos veljesi on jo 22 vuotta, niin hänen on oltava jo kypsempi.
      Mitä ne sinun vanhemmat? Tottamaar heidän pitäisi lopettaa tuollaiset heti alkuun. Mitä nynnyjä he oikein ovat?

      • luuserintouhua

        Veljesi ei pärjää elämässä ja siksi itkee kotona. Pikkukakara. Hänen pahaolonsa johtuu hänestä itsestään, kun häviää omat kilpailunsa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3654
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      577
      3425
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3279
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      50
      2141
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2061
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1918
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      152
      1599
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1341
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1322
    Aihe