Puoliso ihastui toiseen....

yksinköeteenpäin

..ilo katosi avioliitosta. Miksi puoliso ei kerro miten asiat on, vaan kertoo vielä rakastavansa. Pettymyksen tunne on valtava, enkä voi sille mitään. Tätä kestänyt jo monta kuukautta. En halua olla enään vain varalla, vaikka pitkästä liitosta onkin kysymys. Onko Kokemuksia?

3

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuudellasehoituu

      Näitä tulee pitkissä avioissa. Ihastumista ja rakastumisia. Keskustelkaa onko mikä sen väärti. Onko teidän liitto pelastettavissa vai haluaako lähteä. Kunhan ei petä koska se on naurettavaa hommaa. Jos eron haluaa kertoo se sen jos kunnioittaa sinua. Minullakin tuli esille pettäminen. Pitkässä liitossa ollaan. Kerroin mitä tiesin ja sanoin tee päätös mitä haluat mutta tällästä pettämistä en siedä. Pitkään harkitsi ja päätin lopulta meihin. Ne syyt mitkä päätti on sen tiedossa. Toki kuulin myöhemmin ne todelliset syyt miksi jäi. Eikä ne olleet mukavia uutisia. Piti käydä uudestaan läpi ne syyt ja seuraukset. Monta vuotta otti ennenkuin päästiin siihen että luottamuksen sai takaisin. Ei ole kiinni jäänyt enkä sure etukäteen noita pettämisjutuissa. Keskustellen asiat ratkeaa. Ja sen mitä kuulin tuosta " salasuhteesta en ihmettele että päätyi minuun. Mutta ei sekään hyvältä tuntunut. Mutta ihan vinkkinä itse tekee päätöksen mitä haluaa.

    • kuriinrikkojat

      Mua aina vihastuttaa kun joku tulee ja rikkoo toisten perheen. Järkyttävää että tuommosten annetaan vaeltaa vapaana eikä mitään rangaistusta ole laadittu. Mikä kumma saa ihmisen rikkomaan toisten perheet???? Ja sitten on näitä hyypiöitä, jotka vielä puolustaa näitä sutturoita!!!!! Järkyttävää.
      Semmoiset ihmiset ovat sairaita ja haaskoja, joille ei soisi mitään ihmisarvoa enää.

    • Annamennäanna

      Mikä avioliitto tuo nyt enää on, anna paskan mennä , pistä eroanomus meneen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe