Itä-Lapissa jylläävät äärioikeistolaiset!

PersutNavetanTaa

Kuten kaikki olemme järkyttyneinä huomanneet Sallassa ovat huseeranneet äärioikeistolaiset ainekset. Ainekset, jotka tukevat rikollisia. Rikollisia, jotka on tuomittu useaan otteeseen tuomioistuimissa.

Sallan persuissa toimii ydin, joka on unohtanut inhimillisyyden: Ahola kitisi ja vaikeroi hädänalaisten pakolaisten maahantulon yhteydessä kadonnutta viisiminuuttistaan. Ahola osoitti näin, kuinka lähellä inhimillinen hätä on perussuomalaisia. Oma napa edellä mennään!

Ahola on myös toiminut vähintäänkin kyseenalaisesti löytöeläintarhallaan. Olemme järkyttyneinä saaneet todeta, että hän tekee päätöksensä vailla järjen hiventäkään. Löytökoirat teloitetaan julmasti vaikka inhimillisempi ratkaisukin olisi löytynyt.

Kantola ja P Aska ovat myös julmasti ja avoimesti osoittautuneet ulkomaalaisvastaisiksi yrittämällä kerätä nimiä, joissa vastustettiin kunnan humanitaarista toimintaa hädänalaisten ihmisten hyväksi.

Jälkeenpäin Kantola on avoimesti tunnustanut Sallan persujen tuen voimille, jotka Kantolan kannattamassa liikkeessä nykyisin ovat vallalla. Voimille, joissa on esiinytynyt rasismia, vihapuheita, väkivaltaa ja natsismia.

Hämmästyttää, miten Sallassa annetaan tämän kolmen klikin huseerata.

Nouskaamme barrikaadeille ja näyttäkäämme, että Sallastakin löytyy inhimillisyyttä ja halua auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Tätä halua ei löydy rikollisia tukevista piireistä, kuten niistä, joita Kantola, Ahola ja P Aska tukevat!

5

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Weenseen

      Miten tämä liittyy Pelkosenniemeen???

      Mielestäni ei mitenkään Sallalaisilla omat murheensa

      • PersutNavetanTaa

        Eikö Pelkosenniemellä ole persuja. Hekin tukevat rikollisia aineksia.

        Mikäli osaat lukea, mitä epäilen, olet huomannut saman asian!


    • Ykän

      Pelkosenniemellä on vain vasemmisto

      • Fuhrer

        Sieg Heil vasemmistokansallissosialismille!


    • Persutkuihtuu

      Pelkosenniemellä ei ole persuja...loppunut toiminta heidän osaltaan. Persut ei ole kuin jytkyn ilmentymä joka niinkuin olette nähneet murenee sisältä ja hajoaa pois

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5480
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3507
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1632
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      203
      1579
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1048
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe