Miten usein käytte treffeillä miehet?

dates

Itse olen käynyt nyt 11.3.-17.6. välisenä aikana 10 eri naisen kanssa treffeillä. Kaikki tinderistä.
Olisin halunnut käydä useammin, mutta treffien saaminen on aina kovan työn takana eikä lopulta itsestä kiinni.

92

1400

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin.meillä

      Parin kk sisällä 4 kertaa. Ei kemiaa, ei etsikään miestä, ei kipinää, ei tuntunut miltään (ei puhunut seksistä siis).

      Suoli24 treffien ja happypancaken kautta löydetty. Pari kaveria saanu, siinä saldo. Kyllähän niitä treffeille saa ätminkäinenkin, ja ne on mennyt hyvin, mutta ätmiys oikein huokuu minusta niin olin kuinka puhelias ja kiva tahansa niin rukkaset tulee.

    • kauko_kankkunen

      Ei täss ennää missää treveill käyrä.Mää ole tullu jo siihe ikkää ettei pellaa ennää mikkää.
      Sen näkkee peilist ko kaikk o jo eilist.
      Akka ei sanonu pahast ko se sano jot hyväst.

    • Ätmikuoro

      Ei me käydä koska naiset on ihan tyhmiä kakkapyllyjä!

    • 25vuotiasmies

      Kaikenkaikkiaan olen käynyt kolmen naisen kanssa treffeillä, kaikkien kanssa kahdesti.
      Ensimmäinen muistaakseni viime alkusyksystä.

      • Kiintoisaa.
        Mun kokemukseni on että toisille treffeille pääsy on se vaikein. Ekoille mennään katsomaan että mikähän toi on. Toisille mennessä on jo todettu että haluan yrittää tuon kanssa.

      • ei.mitään.uutta

        "rahamiehen tavoin." Monen naisen rakkaus lyhyesti määriteltynä.

    • kurppa26vuotta

      Ei ätmit käy treffeillä eikä palstalla ole muitakun ätmejä.

      • Avio.ATmies

        Onhan täällä vaikka kuinka monta pillumagneettia: kaappi, palstamäki, miesmann, m-i-e-z, NAL, ja pikkukakkonen sekä harmaaritari samoin kun super-atm pääsisivät treffeille heti jos vaan haluaisivat, mutta eivät halua koska ovat mielummin MGTOW.

      • m-i-e-z
        Avio.ATmies kirjoitti:

        Nyt joutuu kyllä olemaan mielensäpahoittaja ja syvästi loukkaantunut. Minä en ole, eikä minusta tule mikään MGTOW. Minä olen korkeintaan WGWTMW (womens going willingly to my way. =P)

        Luonnollisesti treffit käyvät minussa, enkä minä treffeillä (ja treffit on niin normaalia jokapäiväistä rutiinia, että siitä on täysin turha tehdä mitään numeroa.)
        Olen myös jykeväleukainen valkoritari, feminazi ja arvostan 2000-luvun mutkattomia naisia.

      • Avio.ATmies
        m-i-e-z kirjoitti:

        Korjaus jäsennykseen: MGTOW-miehiä ovat vain pikkukakkosesta eteenpäin mainitut. NAL on rajatapaus sillä hän sanoo itseään MGTOW-mieheksi mutta kuitenkin pääsee silloin tällöin panemaan, joten pääsisi siis treffeillekin. Hänestä alkuun päin kaikki ovat sarjatreffailevia panomiehiä ilman mitään kond...itionaalia.

        Heti paljon parempi, kun tuo MGTOW oikeasti tarkoittaa pakotettu kulkemaan omia polkujaan, valinnalla ei ole tekemistä asian kanssa. =P (Yhdestä polusta ei voi valita polkua, koska vaihtoehtoja ei ole. Polku on sama, menit eteenpäin, taaksepäin tai pysyt paikallasi.)

        Tuo paneminen on kauhean itsekästä, siksi minä rakastelen, eli teen muutakin kuin tyhjennän pussit alle 3-minuuttiin reidelle. =)

        Mitenkäs sitten luokittelet harmiksen ja muut jotka saisivat naisen (suhteeseen) mutta eivät halua aisuriksi?

        Ja ihan sama onko pano- tai rakastelumies, kunhan naisen saa intiimiin kanssakäymiseen kanssaan.

      • Avio.ATmies

        ...tai oikeastaan treffeistähän tässä puhuttiin. Ei tarvitse edes edetä seksuaaliseen kanssakäymiseen, vaikka se nyt varmaan treffailun tarkoitus ainakin pidemmällä aikajänteellä.

      • m-i-e-z
        Avio.ATmies kirjoitti:

        Mitenkäs sitten luokittelet harmiksen ja muut jotka saisivat naisen (suhteeseen) mutta eivät halua aisuriksi?

        Ja ihan sama onko pano- tai rakastelumies, kunhan naisen saa intiimiin kanssakäymiseen kanssaan.

        Saisivat vai "saisivat"? Meillä päin ei saamapuolella olevat haluavat kontrolloida, kritisoida ja arvostella naisten tekemisiä, koska eivät ole sen tekemisen kohde. Outsider1 on hyvä esimerkki saamapuolen herrasta: Ei valita, ei tuomitse, ei arvostele. =) (Paremminkin rohkaisee, hyväksyy ja suvaitsee.)

        Onko kyseessä käänteispsykologiaa vai korostettu ilmaisun tarve naisenkaipuulle.

        Saisivat, ilman lainausmerkkejä. Mitäpä sitä turhaan kyseenalaistamaan, kun vastahan se todettiin että suomalaisnaisilla on korkea seksuaalivietti. Mutta diilissä tulisi sitten mukana jotain sellaistakin mitä he eivät halua, joten sanovat sitten mielummin kiitos ei. Se loppu on sitten ihan omaa kusipäisyyttä, mutta ei se miehen kusipäisyys ole ennenkään kaikkia naisia karkottanut.

        Ja jotkut tuomitsevat sen korkean seksuaalivietin, kun eivät ole sitä nähneet tai kokeneet. =P
        Käyttämättömiä ja vähän käytettyjä lapsettomia työssäkäyviä naisia löytyy, jotka osaavat leipoa kakkuja, pullaa ynm. Miksi se on kiitos ei ja miksi silmät suljetaan niiltä naisilta, joiden mukana ei tule huonoa diiliä? (Niin joo, naisellakin on vapaus olla valitsematta ja hyväksyä huonoa diiliä.)

        Siis kyseisille MGTOW-miehille ei heidän omien sanojensa mukaan ole parempaa diiliä tarjolla: ne käyttämättömät ja vähän käytetyt lapsettomat jne eivät ole heistä kiinnostuneita, vaan ne loput. Naisia kai hekin ovat, ja treffeille saatavissa, eikö? Eipäs nyt eksytä aiheesta liian pitkälle.

        Eikö kyseisten MGTOW miesten pitäisi elää omia polkujaan tekemättä siitä suurta numeroa? Ovatko kaikki loput kiinnostuneita, vai vaan ainoastaan jotkut sairaalloisen ylipainoiset yksinhuoltajat? =)
        MGTOW miehen ei tarvitse tavoitella parisuhdetta, nuoria vähänkäytettyjä (ainakin vielä) löytyy, jotka eivät etsi mitään vakavempaa tai niitä hyväkroppaisia yksinhuoltajia jotka tarvitsevat ihan muuta kuin elättäjää itselleen ja perheelleen. Mikään ei estä MGTOW miestä nauttimasta naisesta/naisista ja silti kulkemasta omia polkujaan.

        Niistä kaikista lopuista tarjolla olevista useat kelpaavat kaapille ynm. niin luulisi kelpaavan MGTOW miehillekin, tai sitten heillä on aivan älyttömät vaatimukset naisen/naisten suhteen. (Lapseton, 40kg paino, 17-vuoden ikä, b-kupin rinnat, ei pattipolvia, sääri-, kainalo ynm. karvoja. Selvästi erottuva cameltoe, ilman ylisuuria häpyhuulia. Luonnollisesti valkaistu (luonnollisesti? =O) peräaukko, siniset silmät, vaaleat hiukset, ravintotiedeiden maisteri rasisti ja 172cm pitkä, 36 jalka ynm, =P)
        Niin siis niitä jäljelle jääviä naisia jää moneen näköön, kokoon ynm.

        Onhan he treffeille saatavissa, jos ovat treffeille saatavissa. =)

      • Avio.ATMies

        Sinun kuvaamasi tyyppisiä miehiä on ollut maailman sivu, eivätkä he tarvitse mitään maailmanlaajuista kampanjaa jonka alla toteuttaa itseään.

        Koko ideologiahan on siis tietyn tason haistattelua miehen mallille, ja sen on tarkoituskin tehdä se äänekkäästi. Jos ei olisi, liikkeellä ei olisi edes nimeä. Aivan samaan tapaan kuin feminismilläkin on tarkoitus tehdä numero naisen asemsta, on MGTOWilla miehen asemasta.

        Kaikesta seksuaalisesta kanssakäymisestä luopuminen on vasta se MGTOWin viimeisin aste, aiemmissa seksiä harrastetaan silloin kun se itselle sopii, irtopanoina, ilman sitoutumista.
        Noh, huomattava osa tähän ajautuvista miehistä kärsii nimenomaan siitä seksuaalisen kanssakäymisen totaalisesta puuttumisesta, joten heidän ajatuksensa on että kun he kerran ovat jo siinä viimeisessä vaiheessa, he voivat olla täyspäiväisiä MGTOW-miehiä joka tapauksessa.

        Ajatus siitä että vain sellainen mies joka voi saada kenet tahansa naisen voi olla MGTOW on aika kestämätön, sillä ei parhaat iskijätkään voi saada kaikkia naisia. Joten loppupeleissä se on kuitenkin kyse siitä mihin haluaa oman linjansa vetää: jos ainoa tapa saada seksiä on vakisuhteessa itseä vanhemman YH-naisen kanssa joka ei edes vetoa seksuaaliseti, on helppo tulla siihen lopputulokseen että parempi olla kokonaan ilman.

      • m-i-e-z
        Avio.ATMies kirjoitti:

        Kyllä, aitoja MGTOW tyylisiä miehiä löytyy maailmalta, jotka eivät tarvitse minkäänlaista kampanjaa itsensä toteuttamiseen, kuten wannabe-mgtow-miehet, jotka käyttävät termiä ainoastaan piilotellakseen ja peitelläkseen oikeaa totuutta korusanoihin.

        Kaikilla aatteilla on aina idioottinsa ja häpäisiänsä, jotka eivät kokonaisuudessaan edes ymmärrä aatteensa alkuperäistä ideaa ja tarkoitusperää. Kaikkea useimmiten vain otetaan ja viljellään, koska kuvitellaan että se on hienoa ja viileetä (tai joku muukin tekee niin.)

        Todellinen ajatus mgtowsta on mies, joka kyllä saa naisen (ei kaikkia naisia, tai mitä tahansa naisia, mutta ihan laadukkaan naisen / parisuteen.) Mies, joka ei saa sitä itseään vanhempaa yh-naista edes seksisuhteeseen, ei oikeastaan voi olla edes mgtow-mies, sillä sitä valintaa ei ole omasta valinnasta tapahtunut. =P

        Ismit ovat valintoja, ei olosuhteiden pakon sanelema tapahtuma. Stereotyyppinen miesvihaaja rekkalesbo ei ole feminazi valinnastaan, vaan koska joutuu olemaan. =P

        Se on aivan sama vaikka heitä kutsuisi tättähääriksi. On silkkaa semantiikkaa miettiä mikä on oikeaa MGTOW-asennetta ja mikä ei.

        Nämä sinkkupalsta-mgtow:t kuten NAL, pikkukakkonen, Harmis ja Super-atm nyt ainakin sanovat että saisivat naisia, mutta eivät riittävän tasokkaita, joten skippaavat mielumin deittailun. Määritelmäsi edellä (lapseton 40 kg jne) on useimmissa tapauksissa liiottelua, NAL:ille nyt ei kelpaa mikään, mutta muistaakseni harmikselle kelpaisi sellainen lapseton nainen joka ei ole harrastanut irtosuhteita ja jolla ei ole kovin montaa parisuhdetta takana, ja super-atm ei halua aisuriksi joten hänelle ilmeisesti kelpaisi treffailu-panosuhde ilman vakiintumispyrkimyksiä (tai se lapseton nainen). Pikkukakkosen kriteereitä en nyt muista, mutta ainakin hän on sanonut sen ettei iällä ole suurta merkitystä.

        Joka tapauksessa jokainen noista on jo päässyt useammille treffeille kun minä olen koskaan päässyt tai tulen koskaan olemaan. Eri asia jos he eivät halua sitä.

      • realmgtow

        En ole varma mistä tuo typerä ajatus on lähtöisin.

        "Et voi olla MGTOW ellet saisi naista".

        Ehkä siitä että miehen arvoa mitataan pillun saamisella, en tiedä. Yhtä kaikki tuossa ei ole mitään logiikkaa. Koskaan pillua saamaton 45v HC-ATM voi olla MGTOW siinä missä superytmikin. Vaihtoehto MGTOW-elämäntavalle on silloin naisen saamisen tavoittelu, joko yrittämällä saada nainen nyt tai kehittämällä itseään naisen saamiseksi tulevaisuudessa. Mies joka ei tee kumpaakaan, on MGTOW oli mahdollisuudet saada nainen sitten 100% tai 0,0001%. Joku mahdollisuushan on aina olemassa.

        "Joka tapauksessa jokainen noista on jo päässyt useammille treffeille kun minä olen koskaan päässyt tai tulen koskaan olemaan. Eri asia jos he eivät halua sitä."

        Ovat päässeet tai "ovat" päässeet? On hyvin paljon eroa päästä kuin "päästä". Laskutoimituksessa on virhe, jos ensin on ei pääse ja vasta jonkun naisen kuittailun jälkeen pääseekin. =P

        Sinun laskutoimituksessa on ristiriita. Olet aviossa tai olet "aviossa". Mikäli olet aviossa ja olet pitkään ollut aviossa, et ole pelikentällä tai edes markkinoilla, joten kaikki on aivan järkeenkäypää. Ilmeisesti onnessa on jotain pahasti vialla, sillä minä luen tuosta haluan päästä olemaan treffeillä, useilla treffeillä ja haluttu useiden naisten kanssa. Vulkanuslaisella logiikalla olet "aviossa".

      • m-i-e-z
        realmgtow kirjoitti:

        Sehän on täysin looginen, heti kun jättää omat tunteet siitä pois.
        MGTOW voi olla omasta valinnasta, mutta jos se on muiden valitsema/pakottama tie, niin sitten se ei ole omasta valinnasta vaan kaikkien hypergamisten naisten valinnasta, jotka eivät kelputa. =P (Tapauskohtaista, kumpi on sen valinnan/pakotetun tien ensin tehnyt)

        Miten voi valita ettei tavoittele naisia, jos ylipäätänsä ei yksikään ole tavoiteltavissa?
        Jos ei ole jalkoja, ei voi juosta, eikä voi väittää ettei edes haluaisi juosta kun ei edes pysty.

        En minä välttämättä puhu itsestäni, varsinkaan tällä hetkellä, mutta peilailen omia kokemuksiani ajalta kun vielä olin vapaa. Silloinkaan en käynyt kovin montaa kertaa treffeillä, ei tarvita edes yhden käden kaikkia sormia. Jos nyt olisin vapaa, niin en usko että asia siitä mihinkään muuttuisi. Tämä on siis vain teoreettista pohdiskelua.

      • Avio.ATmies
        m-i-e-z kirjoitti:

        "Joka tapauksessa jokainen noista on jo päässyt useammille treffeille kun minä olen koskaan päässyt tai tulen koskaan olemaan. Eri asia jos he eivät halua sitä."

        Ovat päässeet tai "ovat" päässeet? On hyvin paljon eroa päästä kuin "päästä". Laskutoimituksessa on virhe, jos ensin on ei pääse ja vasta jonkun naisen kuittailun jälkeen pääseekin. =P

        Sinun laskutoimituksessa on ristiriita. Olet aviossa tai olet "aviossa". Mikäli olet aviossa ja olet pitkään ollut aviossa, et ole pelikentällä tai edes markkinoilla, joten kaikki on aivan järkeenkäypää. Ilmeisesti onnessa on jotain pahasti vialla, sillä minä luen tuosta haluan päästä olemaan treffeillä, useilla treffeillä ja haluttu useiden naisten kanssa. Vulkanuslaisella logiikalla olet "aviossa".

        En minä niinkään puhu itsestäni, varsinkaan tällä hetkellä, mutta peilailen omia kokemuksiani ajalta kun vielä olin vapaa. Silloinkaan en käynyt kovin montaa kertaa treffeillä, ei tarvita edes yhden käden kaikkia sormia. Jos nyt olisin vapaa, niin en usko että asia siitä mihinkään muuttuisi. Tämä on siis vain teoreettista pohdiskelua.

        Suosittelen olemaan onnellinen ja nauttimaan tästä hetkestä, eikä niinkään miettimään ja/tai kaipaamaan entistä.

      • realmgtow
        m-i-e-z kirjoitti:

        Sehän on täysin looginen, heti kun jättää omat tunteet siitä pois.
        MGTOW voi olla omasta valinnasta, mutta jos se on muiden valitsema/pakottama tie, niin sitten se ei ole omasta valinnasta vaan kaikkien hypergamisten naisten valinnasta, jotka eivät kelputa. =P (Tapauskohtaista, kumpi on sen valinnan/pakotetun tien ensin tehnyt)

        Miten voi valita ettei tavoittele naisia, jos ylipäätänsä ei yksikään ole tavoiteltavissa?
        Jos ei ole jalkoja, ei voi juosta, eikä voi väittää ettei edes haluaisi juosta kun ei edes pysty.

        Maailmassa ei ole ainuttakaan miestä joka ei voisi tavoitella naista. Tai rikastumista, tai onnellisuutta, tai mitä tahansa. Kaikilla yrittäjilläkään ei ole suuria mahdollisuuksia rikastua, mutta he ovat silti yrittäjiä.

        On kaksi polkua. MGTOW ja naisen tavoittelu. Se johtaako jälkimmäinen naisen saamiseen, selviää vasta jälkikäteen.

        Luulen että koska itse harrastat naisten jahtaamista, kohotat omaa egoasi perustelemalla että kaikki haluaisivat tehdä niin kuin sinä - mutta koska eivät kykene, julistavat itsensä MGTOW:iksi.

        Ajattelutapasi ei eroa mitenkään ihmisistä jotka vähättelevät heitä jotka eivät tavoittele rahaa tai kuuluisuutta. Heidän mielestään se on itsepetosta, materiassa mitattuna elämäntapaköyhä voi olla vasta kun on ensin rikastunut. Muuten se ei voi olla valinta, koska ei ole jalkoja joilla juosta.

        Oikeastaan sama pätee mihin asiaan tahansa. Kun koet itse olevasi jossain asiassa hyvä, et halua hyväksyä sitä että joku ei tavoittelekaan samaa kuin sinä.

      • realmgtow

        Pahoittelut triplasta.

        Tämä palsta vaikuttaa toimivan yhtä surkeasti kuin viimeksi kun kirjoittelin tänne.

      • Avio.ATmies
        realmgtow kirjoitti:

        Pahoittelut triplasta.

        Tämä palsta vaikuttaa toimivan yhtä surkeasti kuin viimeksi kun kirjoittelin tänne.

        Quadruplasta... ;)

        Tässä oli joku häikkä aamulla, että postauksen jälkeen ei muka postannut, joten jos postasit uudestaan, tuli uusi postauskin... ne tulivat näkyviin vasta nyt.

      • Avio.ATmies
        m-i-e-z kirjoitti:

        Suosittelen olemaan onnellinen ja nauttimaan tästä hetkestä, eikä niinkään miettimään ja/tai kaipaamaan entistä.

        Whatever, palataan lähtöpisteeseen ja väitteeseen

        "Ei ätmit käy treffeillä eikä palstalla ole muitakun ätmejä."

        Taisi kuitenkin tulla todistettua että palstalla on muitakin kun ätmejä, ja sellaisiakin jotka käyvät treffeillä, ja jotka pääsisivät mutta eivät haluamansa tyyppisten ihmisten kanssa.

      • m-i-e-z
        realmgtow kirjoitti:

        Maailmassa ei ole ainuttakaan miestä joka ei voisi tavoitella naista. Tai rikastumista, tai onnellisuutta, tai mitä tahansa. Kaikilla yrittäjilläkään ei ole suuria mahdollisuuksia rikastua, mutta he ovat silti yrittäjiä.

        On kaksi polkua. MGTOW ja naisen tavoittelu. Se johtaako jälkimmäinen naisen saamiseen, selviää vasta jälkikäteen.

        Luulen että koska itse harrastat naisten jahtaamista, kohotat omaa egoasi perustelemalla että kaikki haluaisivat tehdä niin kuin sinä - mutta koska eivät kykene, julistavat itsensä MGTOW:iksi.

        Ajattelutapasi ei eroa mitenkään ihmisistä jotka vähättelevät heitä jotka eivät tavoittele rahaa tai kuuluisuutta. Heidän mielestään se on itsepetosta, materiassa mitattuna elämäntapaköyhä voi olla vasta kun on ensin rikastunut. Muuten se ei voi olla valinta, koska ei ole jalkoja joilla juosta.

        Oikeastaan sama pätee mihin asiaan tahansa. Kun koet itse olevasi jossain asiassa hyvä, et halua hyväksyä sitä että joku ei tavoittelekaan samaa kuin sinä.

        Pakonomaista saivartelua ja vääristelyä? =P

        Maailma on täynnä ihmisiä, joista kaikki eivät kykene tavoittelemaan yhtään mitään listaamiasi asioita. Jotkut saattavat haluta, jotkut saattavat onnistua, mutta kaikilla ei vain ole samoja kykyjä, eväitä tms. asioiden tavoittelemiseen. Ajattelutapasi maailmanlaajuisesti on erittäin suppeaa. Kaikki kaikkialla ei ole toistensa klooneja desimaalilleen samoilla spekseillä.

        Kaikilla yrittäjillä ei ole tarvetta suuriin rikkauksiin ja yrittäjä voi olla tyytyväinen nykyiseen olotilaan. Saattavat haluta pitää toimintansa riittävän pienenä, eikä kovin stressaavana. Kasvamisessa kasvaa aivan kaikki muutkin, kuin tilin saldo. Yrittäjillä on tusinoittain polkuja joita kulkea, joilla on tavoitteet ja seuraamukset.

        Mielenkiintoisia luuloja ja tulkintoja, voisin kuvitella että tuo naiset valitsivat polkusi on se sinun todellisuutesi, jota pyrit kiertämään väkisin lokeroimalla, koska et halua hyväksyä sinun ja joidenkin muutaman kohtaloa missä se polku on valittu muiden, kuin oman itsensä toimesta.

        Minulla ja minun egolla ei ole asian kanssa tekemistä, eikä ego edes kohoa ko. tavalla. Ainoa millä on väliä on se, että ne joita ei tavoitella, saneli sen ettei voi tavoitella. Ajattelutapani ja heidän ajattelutapa jotka vähättelevät, ajattelevat hyvin paljon eritavalla ja erittäin paljon laajemmin kuin moni muu, jotka eivät välttämättä kykene kovin laaja-alaiseen ajatteluun ylipäätänsä.

        Olemalla hyvä jossain, ei ole mitään tekemistä jonkun asian tavoittelemisen hyväksymisellä.
        Olemalla hyvä jossain, tietää että joku muukin on hyvä siinä samassa jossain ja ettei kaikki ole hyviä siinä, ylipäätänsä osaa hyväksyä, ettei kaikki osaa olla hyviä samassa asiassa ja että jotkut ovat parempia jossakin toisissa asioissa. Tietää myös kun on hyvä jossain, niin joku on huomattavasti parempi siinä samassa jossain. Osaa myös hyväksyä sen todellisuuden, että jos jokin asia ei ole omissa käsissä ikinä ollutkaan, että se asia olisi mukamas toisella tavalla. =P

      • m-i-e-z
        Avio.ATmies kirjoitti:

        Whatever, palataan lähtöpisteeseen ja väitteeseen

        "Ei ätmit käy treffeillä eikä palstalla ole muitakun ätmejä."

        Taisi kuitenkin tulla todistettua että palstalla on muitakin kun ätmejä, ja sellaisiakin jotka käyvät treffeillä, ja jotka pääsisivät mutta eivät haluamansa tyyppisten ihmisten kanssa.

        En ole 26-vuotias kurppa, joten en usko että minun tarvitsee palata tuohon väitteeseen. =)

        Mitään todisteita ei ole taidettu esittää minkään asian suhteen, että niistä voisi todentaa asian toisen laidan? =P Sarja kirjaimia, sanoja ja lauseita ei virallisesti todista mitään muuta kuin sen, että siinä on sarja kirjaimia, sanoja ja lauseita.

      • 12121212121212
        m-i-e-z kirjoitti:

        Pakonomaista saivartelua ja vääristelyä? =P

        Maailma on täynnä ihmisiä, joista kaikki eivät kykene tavoittelemaan yhtään mitään listaamiasi asioita. Jotkut saattavat haluta, jotkut saattavat onnistua, mutta kaikilla ei vain ole samoja kykyjä, eväitä tms. asioiden tavoittelemiseen. Ajattelutapasi maailmanlaajuisesti on erittäin suppeaa. Kaikki kaikkialla ei ole toistensa klooneja desimaalilleen samoilla spekseillä.

        Kaikilla yrittäjillä ei ole tarvetta suuriin rikkauksiin ja yrittäjä voi olla tyytyväinen nykyiseen olotilaan. Saattavat haluta pitää toimintansa riittävän pienenä, eikä kovin stressaavana. Kasvamisessa kasvaa aivan kaikki muutkin, kuin tilin saldo. Yrittäjillä on tusinoittain polkuja joita kulkea, joilla on tavoitteet ja seuraamukset.

        Mielenkiintoisia luuloja ja tulkintoja, voisin kuvitella että tuo naiset valitsivat polkusi on se sinun todellisuutesi, jota pyrit kiertämään väkisin lokeroimalla, koska et halua hyväksyä sinun ja joidenkin muutaman kohtaloa missä se polku on valittu muiden, kuin oman itsensä toimesta.

        Minulla ja minun egolla ei ole asian kanssa tekemistä, eikä ego edes kohoa ko. tavalla. Ainoa millä on väliä on se, että ne joita ei tavoitella, saneli sen ettei voi tavoitella. Ajattelutapani ja heidän ajattelutapa jotka vähättelevät, ajattelevat hyvin paljon eritavalla ja erittäin paljon laajemmin kuin moni muu, jotka eivät välttämättä kykene kovin laaja-alaiseen ajatteluun ylipäätänsä.

        Olemalla hyvä jossain, ei ole mitään tekemistä jonkun asian tavoittelemisen hyväksymisellä.
        Olemalla hyvä jossain, tietää että joku muukin on hyvä siinä samassa jossain ja ettei kaikki ole hyviä siinä, ylipäätänsä osaa hyväksyä, ettei kaikki osaa olla hyviä samassa asiassa ja että jotkut ovat parempia jossakin toisissa asioissa. Tietää myös kun on hyvä jossain, niin joku on huomattavasti parempi siinä samassa jossain. Osaa myös hyväksyä sen todellisuuden, että jos jokin asia ei ole omissa käsissä ikinä ollutkaan, että se asia olisi mukamas toisella tavalla. =P

        Minä en jaksanut lukea tuota säälittävää kiertelyä ja kaartelua alusta loppuun.

        realmgtow esitti hyvän kysymyksen. Selittelet ettei kaikilla ole halua saavuttaa rikkauksia, mutta todisteiden valossa sinun mahdollisuutesi saavuttaa rikkauksia ovat samat kuin HC-ätmin mahdollisuudet saada seksiä.

        Samalla logiikalla et ole riittävän älykäs etkä pitkäjänteinen rikastuaksesi. Se ei ole valinta, et ole elämäntapahippi vaan yksinkertaisesti epäonnistuja josta ei ole menestymään.

        "Kaikilla yrittäjillä ei ole tarvetta suuriin rikkauksiin ja yrittäjä voi olla tyytyväinen nykyiseen olotilaan. Saattavat haluta pitää toimintansa riittävän pienenä, eikä kovin stressaavana. Kasvamisessa kasvaa aivan kaikki muutkin, kuin tilin saldo. Yrittäjillä on tusinoittain polkuja joita kulkea, joilla on tavoitteet ja seuraamukset."

        Tämä ei poikkea mitenkään täyskokemattomasta MGTOW-miehestä. Kumpikaan ei ole todistanut kykyjään seksin/rikkauksien hankkimisessa, ja kumpikin katsoo ettei halua tavoitella seksiä/rikkauksia.

        realmgtow on myös oikeassa siinä ettei polku ole "naisen saaminen" vaan "naisen tavoitteleminen".

        ps. minulla ei ole tässä omaa lehmää ojassa. En ole MGTOWia nähnytkään koska olen kertonut avoimesti tavoittelevani naisia nostamalla markkina-arvoani.

        Osaan muuten kuvitella sinut synnyinpaikkakuntani, peräkylän, kaljabaarissa. Selittelet kuinka ei voi olla MGTOW ellei ole ensin saanut naisia. Sitten menet soittamaan Hurriganesin levyjä ja kerrot kaikille kuinka kovia jätkiä Remu ja ne muut olivat ja kuinka sinulla on kitara seinällä jossa on jonkun niistä nimmari.

        Kun sinulta kysytään mikset opetellut soittamaan ja noussut itse rocktähdeksi, vastaat kuinka et halua kuuluisuutta kun siinä tulee kaikkia lieveilmiöitä (kuten seurustelussakin) ja olet liian vaatimaton korostaaksesi itseäsi (aivan kuten se ujo HC-ätmikin on liian ujo "soidinmenoihin") ja kuinka nautit elämästäsi sellaisenaan (aivan kuten se HC-ätmikin joka viihtyy kotonaan).

        Uskon kyllä että saat naisia. Olet samanlainen itsepetoksen mestari kuin hekin.

      • m-i-e-z
        12121212121212 kirjoitti:

        Et jaksa lukea säälittävää kiertelyä, mutta jaksat antaa vastineen johon tarvitsee erikseen mainita, ettei omaa lehmää ole ojassa. Todellisuudessa se oma lehmä on kokonaan ojan pohjalla. Onhan sinut luokiteltu wannabe-mgtowiksi. =P

        En kirjoita kovin hyvin yksinkertaista, mutta jos ymmärrys on tuota luokkaa, niin yhtään hyvää kysymystä ei ole esitetty, ei ainakaan "realmgtow:n" osalta, epämääräistä saivartelua, mieleistään tulkintaa, takertumista yhteen kohtaan ilman kokonaisuutta ja esitettyjä väittämiä.

        Se että yrittäjä on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, tarkoittaa juuri sitä että potentiaalinen kasvu on olemassa, mutta siihen ei haluta mennä ja siihen on olemassa monia syitä miksi ei, koska monet yrittäjät ovat monimutkaisia ja monet asiat vaikuttavat moniin elämän osa-alueisiin, joista se yrittäjä haluaa rakentaa itsellensä toimivan kokonaisuuden.

        Se että yrittäjä on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, ei tarkoita että kaikki maailman ihmiset olisivat kykeneväisiä tavoittelemaan jotakin elämässään.

        Tämä vain siksi, koska koen että joillakin on tavattoman vaikeaa edes kyetä ymmärtämään maailman yksinkertaisempiakin asioita:
        Kysymys päättyy kysymysmerkkiin, lause sisältää pisteen ja sivulause pilkun ja kun pilkkua on käytetty, liittyy pilkun jälkeisen sanat oleellisesti aikaisempaan lauseeseen.

      • m-i-e-z
        12121212121212 kirjoitti:

        Osaan muuten kuvitella sinut synnyinpaikkakuntani, peräkylän, kaljabaarissa. Selittelet kuinka ei voi olla MGTOW ellei ole ensin saanut naisia. Sitten menet soittamaan Hurriganesin levyjä ja kerrot kaikille kuinka kovia jätkiä Remu ja ne muut olivat ja kuinka sinulla on kitara seinällä jossa on jonkun niistä nimmari.

        Kun sinulta kysytään mikset opetellut soittamaan ja noussut itse rocktähdeksi, vastaat kuinka et halua kuuluisuutta kun siinä tulee kaikkia lieveilmiöitä (kuten seurustelussakin) ja olet liian vaatimaton korostaaksesi itseäsi (aivan kuten se ujo HC-ätmikin on liian ujo "soidinmenoihin") ja kuinka nautit elämästäsi sellaisenaan (aivan kuten se HC-ätmikin joka viihtyy kotonaan).

        Uskon kyllä että saat naisia. Olet samanlainen itsepetoksen mestari kuin hekin.

        Lisää mielikuvitusta, voisit lisätä harmaan eri sävyjä.

        Minäkin voin kuvitella, kun palstan hyviä ystäviä laitetaan halvalla se harmittaa, varsinkin kun ne palstan hyvät ystävät tavoittelivat naisia eikä niitä saanut ja vasta sen yrityksen jälkeen heistä tuli oman polun kulkijoita, siis sen jälkeen kun yksikään hypergaminen nainen ei ollut tavoiteltavissa. Siksi juuri he eivät kulje omia polkujaan vaan heidät on pakotettu kulkemaan omia polkujaan. =)

        Onko se ujo HC-ätmi liian ujo, vai liian ruma? Viihtyykö se kotonaan, vai eikö se uskaltanut mennä ulos, koska siitä kumminkin ajateltaisiin kaikkea negatiivista?

    • naistaeiole

      No olen v2014asti ollut s24 treffipalstalla ja en kertaakaan,muutenkaan en ole tämän vuosituhannen puolella naisen kanssa ollut,en vaan tajua mikä minussa vialla kun kaverit luulee ihan toista.

    • EdesUnissa

      En ole ikinä sopinut treffejä. Tapaan naisen, menemme sänkyyn ja sen jälkeen tapaamisia ei voi mielestäni kutsua enää treffeiksi, vaan vaikkapa että menemme yhdessä syömään tai elokuviin.
      Jos jo läheisesti tavatun naisen kanssa syömistäkin voi kutsua treffeiksi, niin sitten kaiketi vastaus olisi että olen treffeillä viikottain.

    • jacko-xx

      Aina kun tekee mieli naista...
      Netistä on äärettömän helppo löytää antavaisia naisia.

    • Kiltti-ja-kunnollinen

      En ole koskaan käynyt treffeillä. Ei näin ruma pääse treffeille.

      • En tiedä täynnä minun äitiä lähestyttiin puhelinlankoja pitkin vielä sattumoisin nuorempi mies halusi vanhempaa naista.

        Olin itsekin yllättynyt. Miksi et tee samoin. Etsit ja otat yhteyttä.😳Ne tapaavat vielä.

      • valtakunta kirjoitti:

        En tiedä täynnä minun äitiä lähestyttiin puhelinlankoja pitkin vielä sattumoisin nuorempi mies halusi vanhempaa naista.

        Olen ihan haltioissa,miten siinä käy.

      • Jännä että vielä kelpaa ja vientiä olisi vaikka kuinka yrittää pysytellä kotona.

      • Avio.ATmies
        valtakunta kirjoitti:

        En tiedä täynnä minun äitiä lähestyttiin puhelinlankoja pitkin vielä sattumoisin nuorempi mies halusi vanhempaa naista.

        Olin itsekin yllättynyt. Miksi et tee samoin. Etsit ja otat yhteyttä.😳Ne tapaavat vielä.

        Ei se homma noin miehillä toimi. Ei ole koskaan toiminut, eikä varsinkaan enää.

        Kyllähän se äidillesi toimi: mies lähestyi naista - mikä yllätys! Noin se aina menee.

        Naiset eivät osta sikaa säkissä, kuvattomat miehet eivät saa vastauksia.

      • Avio.ATmies kirjoitti:

        Noh kyllä se lähetti viestiä ja kasvo kuvia😱

      • valtakunta kirjoitti:

        Noh kyllä se lähetti viestiä ja kasvo kuvia😱

        Facebookista löysi kuvan äitini kuvan😳Oli ottanut selvää

      • Avio.ATmies
        valtakunta kirjoitti:

        Noh kyllä se lähetti viestiä ja kasvo kuvia😱

        Niin totta kait lähetti kun oli mies eikä ilmeisesti ollut ruma, ja yritti saada naisen. Mutta sama ei vaan toimi toisin päin. Naiset eivät ylipäätään juuri lähesty tuntemattomia miehiä ja vielä vähemmän tuntemattomia miehiä jonka ulkonäöstä eivät tiedä mitään.

        Kuvallisetkaan miehet eivät saa nettideiteissä tai muualla vastauksia naisilta, luuletko että ne joista ei ole edes kuvaa saavat enemmän vastauksia?

        Äiti sano ei ruma mutta ei komeakaan mutta hänelle menettelee.

        Mutta en usko ihmisiä rumaksi ukkoseni itseään siten kutsui. En usko ihmisten omaan arvioon.

      • Avio.ATmies
        valtakunta kirjoitti:

        Äiti sano ei ruma mutta ei komeakaan mutta hänelle menettelee.

        Mutta en usko ihmisiä rumaksi ukkoseni itseään siten kutsui. En usko ihmisten omaan arvioon.

        Ehkä et vain ole tavannut rumia ihmisiä. He eivät yleensä paljon ihmisten ilmoilla liiku.

      • Avio.ATmies kirjoitti:

        Niin totta kait lähetti kun oli mies eikä ilmeisesti ollut ruma, ja yritti saada naisen. Mutta sama ei vaan toimi toisin päin. Naiset eivät ylipäätään juuri lähesty tuntemattomia miehiä ja vielä vähemmän tuntemattomia miehiä jonka ulkonäöstä eivät tiedä mitään.

        Kuvallisetkaan miehet eivät saa nettideiteissä tai muualla vastauksia naisilta, luuletko että ne joista ei ole edes kuvaa saavat enemmän vastauksia?

        Se että oikeasti häkelly kai tässä voi vanhentua kun kelpaa myöhemminkin vaikka ukko lähtis ja jättäis😁. Kyllä ne hakee vielä kotoakin ja tulee ikkunoista ja ovista sisään😂

      • Avio.ATmies
        valtakunta kirjoitti:

        Se että oikeasti häkelly kai tässä voi vanhentua kun kelpaa myöhemminkin vaikka ukko lähtis ja jättäis😁. Kyllä ne hakee vielä kotoakin ja tulee ikkunoista ja ovista sisään😂

        Jälleen kerran: kyllä naiselle tuleekin. Mies jää yleensä helpommin yksin loppuelämäkseen.

      • Avio.ATmies kirjoitti:

        Ehkä et vain ole tavannut rumia ihmisiä. He eivät yleensä paljon ihmisten ilmoilla liiku.

        ihmisistä tehdään rumia pelkän ylipainon mukaan.

      • Avio.ATmies
        valtakunta kirjoitti:

        ihmisistä tehdään rumia pelkän ylipainon mukaan.

        Aika moni palstamies pistänee rumuutensa syyksi jonkin muun kuin ylipainon, esim. pärstävärkin, pituutensa, tai jonkin sellaisen syyn mille ei todellakaan voi itse mitään. Ylipaino ei muutenkaan liene useimpien palstamiesten ongelma.

        Miksi en saa kuvia niin tiedä😒

      • Avio.ATmies
        valtakunta kirjoitti:

        Miksi en saa kuvia niin tiedä😒

        Vaikka saisit niin mitä se muuttaisi? Sinähän olet jo varattu, et voi ottaa yhtään heistä, vaikka ulkonäkönsä puolesta kelpaisikin. Ei kaikki naiset ole nirsoja, mutta ne vähemmän nirsot naiset katoavat vapailta markkinoilta vikkelämmin kuin mitä rumat miehet tarvitsevat aikaa huomatakseen että heillä olisi jopa saumaa.

        Niin olen mutta itsevarmuutta ne tarvitsevat ja naisen silmää vaatteisiin. Koin itseni rumaksi vain ylipainon vuoksi nuorempana. Sanottiinkin tuu takasin kun painoa tippuu. Eli röyhkeätä.😠

        Käytin lapset uimassa ja tuskin pojillani on ongelmaa

        Esikoinen juossut tyttöjä karkuu tässä jo 3lk

      • Avio.ATmies kirjoitti:

        Vaikka saisit niin mitä se muuttaisi? Sinähän olet jo varattu, et voi ottaa yhtään heistä, vaikka ulkonäkönsä puolesta kelpaisikin. Ei kaikki naiset ole nirsoja, mutta ne vähemmän nirsot naiset katoavat vapailta markkinoilta vikkelämmin kuin mitä rumat miehet tarvitsevat aikaa huomatakseen että heillä olisi jopa saumaa.

        Muutenkin olisi todella kiva edes kuunnella ihmiset tarvitsee myös "olkapäätä" ja miksi niin minäkin tarvitsen väliin lämpöä kun elämä potkii.

      • Avio.ATMies
        valtakunta kirjoitti:

        Niin olen mutta itsevarmuutta ne tarvitsevat ja naisen silmää vaatteisiin. Koin itseni rumaksi vain ylipainon vuoksi nuorempana. Sanottiinkin tuu takasin kun painoa tippuu. Eli röyhkeätä.😠

        Käytin lapset uimassa ja tuskin pojillani on ongelmaa

        Nämä yhden totuuden selitykset ovat kaikki yhtä kaukaa haettuja, tulivat ne kummalta puolen aitaa tahansa.

        Kaikki väitteet siitä että rumuus/lyhyys/hintelyys/kiltteys-ja-kunnollisuus tai mikään muu yksittäinen syy olisi ainoa syy naisettomuuteen, ovat puutaheinää. Niin kauan kun rumia miehiä, lyhyitä miehiä jne on suhteessa, on se osoitus siitä että se yksittäinen syy ei naisettomaksi tee.

        Ihan yhtä kaukana totuudesta on se, että jokin yksittäinen parannus tai pari asiaa mihinkään muuttaisi. Niin paljon tyylitajuttomia miehiäkin on naisen kanssa, ettei se yksinään voi olla se syy että tulee torjutuksi. Joten tuskinpa sen parantaminenkaan naisen saantia auttaa. Sen lisäksi pitäisi vielä saada se tyylitajuinen nainen niitä vinkkejä antamaan. Ja vähän epäilen, että se nainen kuitenkin haluaisi pukea sen miehen sellaiseksi mitä itse mieheltä toivoisi, riippumatta siitä sopiiko se tyyli juuri kyseiselle miehelle.

        Itseluottamus on kyllä merkittävä tekijä, omasta mielestäni se tärkein, ja hyvinkin kääntäisi onnistumisen nousuun, mutta se ei ole mikään yksinkertainen asia parantaa sitä.

      • Avio.ATMies kirjoitti:

        Kyllä vaatteet tekee miehen.
        Flaksi käy paremmin kun on miellyttävän näköinen.

      • Avio.ATMies
        valtakunta kirjoitti:

        Kyllä vaatteet tekee miehen.
        Flaksi käy paremmin kun on miellyttävän näköinen.

        Vaatteilla ei suinkaan aina saa miehestä miellyttävän näköistä. Naisetkin pitävät aivan erilaisista tyyleistä: joku rokkarihenkisestä, toinen sliipatusta pukumiehestä, joku kolmas sitten jostain muusta jnpp. Jos miehen tyyli ei kyseiselle naiselle maistu, mies menee ohisektoriin.

        Ja sillä pukeutumisella ei voi omaa persoonaansa peittää. Ei kukaan nainen ala suhteeseen tai mene sänkyyn pelkän vaateparren kanssa.

        Noh mutta ukkoseni jota näen päivittäin ,ukkoselleni sopivissa vaatteissa tuo himoja.
        vaikka on vain puuvilla mustissa housuissa ja oikean kokoisessa t-paidassa. Eikä riitä kuin katsoa etumukseen kun ihanasti tuo esiin varustuksen😍
        Näyttää kivasti isommilta.

        Mutta en meneekään vaateparrun kanssa mutta esim pokserit on ihanat miehellä😍

        Ei missään roikku poksereissa vaan myötäilevät eikä purista.

      • Avio.ATMies kirjoitti:

        Vaatteilla ei suinkaan aina saa miehestä miellyttävän näköistä. Naisetkin pitävät aivan erilaisista tyyleistä: joku rokkarihenkisestä, toinen sliipatusta pukumiehestä, joku kolmas sitten jostain muusta jnpp. Jos miehen tyyli ei kyseiselle naiselle maistu, mies menee ohisektoriin.

        Ja sillä pukeutumisella ei voi omaa persoonaansa peittää. Ei kukaan nainen ala suhteeseen tai mene sänkyyn pelkän vaateparren kanssa.

        Mies pystyy muokkaan kasvoja partaalla ja hiuksilla

      • Avio.ATMies kirjoitti:

        Vaatteilla ei suinkaan aina saa miehestä miellyttävän näköistä. Naisetkin pitävät aivan erilaisista tyyleistä: joku rokkarihenkisestä, toinen sliipatusta pukumiehestä, joku kolmas sitten jostain muusta jnpp. Jos miehen tyyli ei kyseiselle naiselle maistu, mies menee ohisektoriin.

        Ja sillä pukeutumisella ei voi omaa persoonaansa peittää. Ei kukaan nainen ala suhteeseen tai mene sänkyyn pelkän vaateparren kanssa.

        Mitä miehestä enää näy ei oikeastan kuin nenä silmät.

      • Avio.ATMies kirjoitti:

        Vaatteilla ei suinkaan aina saa miehestä miellyttävän näköistä. Naisetkin pitävät aivan erilaisista tyyleistä: joku rokkarihenkisestä, toinen sliipatusta pukumiehestä, joku kolmas sitten jostain muusta jnpp. Jos miehen tyyli ei kyseiselle naiselle maistu, mies menee ohisektoriin.

        Ja sillä pukeutumisella ei voi omaa persoonaansa peittää. Ei kukaan nainen ala suhteeseen tai mene sänkyyn pelkän vaateparren kanssa.

        Niin kuin näistäkin himoikkaimmat kalsarit vie voiton
        http://www.lily.fi/blogit/no-sex-and-city/perusmieskroppa-ii-tai-alusvaatemainosten-ruumiinkuvasta

      • Avio.ATMies
        valtakunta kirjoitti:

        Noh mutta ukkoseni jota näen päivittäin ,ukkoselleni sopivissa vaatteissa tuo himoja.
        vaikka on vain puuvilla mustissa housuissa ja oikean kokoisessa t-paidassa. Eikä riitä kuin katsoa etumukseen kun ihanasti tuo esiin varustuksen😍
        Näyttää kivasti isommilta.

        Mutta en meneekään vaateparrun kanssa mutta esim pokserit on ihanat miehellä😍

        Sulle nyt himoja aiheuttaa melkein mikä vaan. Ja se että ukko on jo oma voi sinun tapauksessasi lisätäkin fiiliksiä, ja monelle muullekin se että ukko on oma lisää viboja (ja sitten toisilla se taas tappaa ne...) .

        Mutta sinun mielipiteesi on vain sinun mielipiteesi ja moni, moni muu nainen ajattelee aivan toisin.

        Se on ihan eri tilanne, kun suhdetta ei ole vielä syntynyt, ja nainen katsoo sitä miestä kriittisellä silmällä arvioiden, että viehättääkö tuo minun silmääni ja kutkutteleeko mieltä vielä viikon, kuukauden, vuoden tai viiden päästä. Jos silloin vähääkään epäilyttää, mies päätyy helposti ohi-sektoriin, oli syyt sitten fyysisiä, henkisiä tai sekä että.

        Esim. jo sanoin, että eri naisiin iskee eri tyylit. Aivan sama mikä sinuun iskee, koska sinä et enää ole vapailla markkinoilla ja muut naiset ajattelevat asiasta aivan toisin. Kuinka moni muu nainen kiinnostuu miehestä mustissa puuvillahousuissa? T-paidassa? Mitä jos katsoo etumukseen eikä näe mitään erityistä? Kuinka moni nainen edes etenee tarkistamaan miehen kalsarit? Kuinka moni pitää boksereista, kuinka moni inhoaa? Minkälaiset bokserit pitää olla, sellaiset ihonmyötäiset, vaiko löysät? Entä väri, kuosi?

        Entä jos miehen parta ei kasva, tai ei ainakaan hyvin? Tukka on kuin teräsvaijeria, tai ohut ja maantienvärinen, kenties pälvikaljulla? Mitä jos nainen haluaa miehen ehdottomasti parrattomana?

        Sinun mielipiteesi on sinun mielipiteesi ja sinulla on siihen täysi oikeus, en minä sitä kritisoi. Mutta kaikilla muilla naisilla on ihan omat kriteerinsä.

        Minun mielipiteeni osuu aika moneen naisen ihanne kumppaniin. Niin kuin olen spedestäkin sanonut hän oli komia.

        On vain harmi sinäänsä taas vanhempani oli kriittisempiä ulkonäön suhteen

      • Avio.ATmies
        valtakunta kirjoitti:

        Minun mielipiteeni osuu aika moneen naisen ihanne kumppaniin. Niin kuin olen spedestäkin sanonut hän oli komia.

        On vain harmi sinäänsä taas vanhempani oli kriittisempiä ulkonäön suhteen

        Tässä mennään oikeastaan jo pikkukakkosen tontille, hänhän sanoo että "kaikki naiset haluavat sen saman miehen". Sitä vasten ei ole ihme että se sinulle kelpaa sama kun muillekin naisille...

      • Avio.ATmies kirjoitti:

        Tässä mennään oikeastaan jo pikkukakkosen tontille, hänhän sanoo että "kaikki naiset haluavat sen saman miehen". Sitä vasten ei ole ihme että se sinulle kelpaa sama kun muillekin naisille...

        Sen jälkeen on enää ihmisen luonto mikä määrittää kriteerin.

        Minä vain välitän luonteesta mutta osaan arvostaa ulkonäköä mutta osaan myös arvostaa taidetta siis kauneutta. Ihmisessä on kauniita piirteitä.

        Minun ei tarvitse himoita tai omistaa näkemääni ihanuutta vain sisäisellä kauneudella on merkitystä ja tunteilla.

        Minä ihaillen paljon kauniita asioita kaupassakin mutta en osta jos se ei ole toiselle tarkoitettu.

    • keke-36V

      Treffeillä käyminen on turhaa. Varmempi tapa saada pesää on nykästä kunnon kusipääkännit, suunnata baariin, rellestää urakalla, jos lentää baarista ulos niin seuraavaan ja löytää ittensä jonkun ämmän vierestä nukkumasta.

      • dates

        En halua vain pesää vaan potentiaalisesti loppuelämän kestävän parisuhteen..

    • Olen päässyt yhden kerran elämäni aikana treffeille ja sekin meni ihan läskiksi.

    • 9879870980

      Haha! Eipä paskahousu Harmis kommentoi tähän ketjuun, jossa MIEHET puhuvat..

      • Avio.ATMies

        Joo, tosi miehet kuten minä, m-i-e-z ja Valtakunta...

        (Todellisuudessa tämä ketju ei harmista vaan kiinnosta... kuten ei näemmä montaa muutakaan vakipalstailijaa)

    • eimitäänsanottavaa

      En ole koskaan käynyt treffeillä, kuten en vieraalla planeetallakaan. Naisille en ole edes olemassa.

    • vbkhgghhhhh

      Eläissäni en ole käynyt treffeillä kuin kerran, mutta kuitenkin olen ollut parisuhteessa.

    • Mulla treffeillä käynti oli kausiluonteista hommaa. Välillä avasin Tinderin ja kävin joillain treffeillä ja välillä sitten kyllästyin koko touhuun. En vain jaksanut niitä soidinmenoja, jotka toistuivat treffeistä toiseen

    • 31M

      Viimeksi käynnyt 2,5 vuotta sitten, siitä edellistä en edes muista.

    • Tuona aloittajan antamana 11.3.-17.6.2017 ajankohtana en ole käynyt ehkä varsinaisesti treffeillä. Odotin yhteydenottoa yhdeltä naiselta maaliskuun ja olisimme käyneet treffeillä, jos hän olisi kirjoittanut minulle. Naisia on muuten tavattu, mutta varsinaisesti niitä ei voi sanoa treffeiksi.

    • Vähän kausiluonteista, riippuen siitä onko nettideittiprofiili käytössä. Mutta keskiarvona noin 3 treffiä vuodessa. Viimeisen vuoden aikana ollut neljät treffit.

      • Jatko kysymys AP:n kysymykselle voisi olla, että moniko näistä treffeistä etenee useampaan treffiin, vai jäävätkö niihin yksiin?

      • dates
        pete_pjn kirjoitti:

        Jatko kysymys AP:n kysymykselle voisi olla, että moniko näistä treffeistä etenee useampaan treffiin, vai jäävätkö niihin yksiin?

        Neljä naista on halunnut nähdä minut uudestaan mutta itse haluan näistä nähdä vain yhden naisen uudestaan eli vain yhdet 2.treffit on tulossa.
        Itse ainakin käyn todella herkästi treffeillä vaikka en olisi edes kovin kiinnostunut naisesta joten siksi 2. treffien todennäköisyys jää aika pieneksi.

    • Hyvin sama kuin pete_pinillä tuossa yllä.
      Pyörimiseni deittipalstoilla oli satunnaista. Olin aktiivinen viikon. Kukaan ei vastannut. Kyllästyin enkä käynyt kuukauteen. Sitten taas käytin viikon.
      Ehkä 3:n - 4:n naisen kanssa kävin vuodessa. Yleensä jäi niihin yksiin treffeihin.

    • treffimies41

      Olen ollut kerran treffeillä vuonna 1991 juhannuksena. Siitä lähtien olen ollut sen tytön kanssa.

    • Ujoatm28v-

      Piti ykskin nainen tässä tavata mutta se ehti jo löytää parempaa seuraa. Perrrrrrrrkeleeeeeen huorra!!!!!!! Taas kiimavittu vei naista kun ei malttanut odotella että tapais mun kanssa. :-)

    • Todista_tuo

      Perustele miksi se ei ole sinusta itsestä kiinni, kenestä muusta se olisi kiiini??
      Se että sinä olisit hyvä mutta toinen ei olisi samaa mieltä, tuntuu aika ontuvalta selitykseltä.

    • Viime treffit taisi olla syksyllä 2015.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe