Tänään en oksenna!!

Banaaniqq

Monta kuukautta on taas sujunut hyvin syömisten suhteen; olen syönyt perusterveellistä ruokaa säännöllisesti ja suunnilleen kulutukseni mukaan, ilman sen enempää miettimättä.
Mutta viikko sitten maanantaina tuli syötyä litra jäätelöä, iski kauhea morkkis, oksensin. Seuraavat päivät meni taas ihan ok. Perjantaina teki mieli jotain hyvää, ostin pari suklaapatukkaa, söin ne, ei siinä mitään. Illemmalla muistin, että mullahan on pakastimessa vielä litra jäätelöä, ajattelin ottaa palan. No loppujen lopuksi upposi taas koko paketti ja sit eiku oksentamaan. Sen jälkeen vetelin mahan täyteen mitä ny kaapeista löytyi ja taas oksentamaan.
No, lauantaina kävin ihan kaupassa varta varten ostamassa ruokaa ja herkkuja illan mässäilyjä varten. Neljä kertaa kertaa tuli vedettyä maha täyteen ja käytyä oksentamassa. Sunnuntaina taas sama juttu. Voi huoh tätä hommaa...

En ymmärrä, ku pitkään mennyt niin hyvin! Ahmiessa ei taaskaan ollut nälkä, eikä se ruoka edes maistunut erityisen hyvältä, mut tuntu, et pakko vaan syödä ja oksentaa! Äääh, ihan ku olis riivattu tai jotain. Ihan käsittämätön se himo mättää sitä ruokaa naamaan.
Tänä aamuna suunnittelin tämän päivän syömiset ja aion pitäytyä niissä! Pakko! Ja kauppaan mulla ei oo tänään mitään asiaa :D Onneksi huomenna aamulla tapaaminen, niin sekin motivoi, sillä en pystyis menemään sinne turvonneella naamalla... Kunhan tästä päivästä nyt selviäis... Aina ku luulee olevansa turvallisilla vesillä, nii jostain yhtäkkii iskee joku tämmönen. Huoh. Pakko vaan alkaa taas suunnittelemaan päivän syömiset etukäteen ja pidettävä huoli, et kaapeissa ei oo ylimääräsiä herkkuja tmv ahmimis/oksentamishaluja herättäviä ruokia.

3

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joku.noussut

      Älä lannistu. Ei ola paha, jos "kaatuu", tärkeintä on nousta ylös !
      Tsemppiä !

    • aloittajaa

      Kiitos edelliselle! Noniin, tämä päivä mennyt hyvin, kohta nukkumaan ja huomenna taas uusi päivä :) Onneksi kasvot alkaa näyttää jo ihan hyviltä ja huomenna vielä paremmilta! JOtenkin surullista, että suurin syy ja motivaattori olla ahmimatta, on kasvojen turpoaminen... Mut mikä tahansa syy mikä pitää oikealla tiellä riittää!! Pitää vaan pitää se nyt mielessä- Ja se, että huomenna saa taas herätä virkeämpänä, ilman krapulaista oloa. Koitan tässä vaan muistutella itseäni... eiköhän tää tästä

    • Ootsäälittävä

      V***n säälittävää, järki käteen hei, toiset näkee nälkää ja te purjootte sapuskanne :DD MITÄ HELVETTIÄ :D Onneks en tunne kaltasianne

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe