Olen luultavasti tylsä ihminen

Olen ihan normaali aikuinen nainen luullakseni mutta menneisyydessäni on paljon traumaattisia kokemuksia jotka vaikuttavat siihen miten suhtaudun muihin ihmisiin. Jos toinen ihminen keskustelee kanssani, olen vuorovaikutuksessa mutta voin olla melko estynyt, hillitty, ujokin, mutta aina kiltti. Ongelmana on rempseä työkaverini joka laukoo melko suoraan kaikkea mitä voin pitää loukkaavana ym. tai yliampuvana. Hän saattaa puhua esimerkiksi vessajutuista kovaan ääneen välittämättä mitä muut hänestä ajattelevat ja nauraa päälle, itse en pysty sellaiseen vaan pidän lähinnä kiusallisena (vaikka normaaliasiasta kyse) en yksinkertaisesti kykene vastaamaan mitään takaisin ja menen lukkoon. Työkaverini kiroilee myös usein ja omaa mustavalkoisen ajattelutyylin ja itse en ymmärrä sellaista ollenkaan. Joskus tuntuu että olemuksen oikein yllyttää häntä olemaan ronskimpi puheissaan. Meidän luonne-erot ovat johtaneet siihen että hän on ottanut minut vähän silmätikukseen.

Haluaisin olla ns. tempperamenttisempi, sanavalmiimpi, enkä aina joukossa kulkijana, mutten voi sille mitään että olen tasainen, sopeutuvainen ja joskus vähän tylsänpuoleinen ihminen. En halua draamaa tai konflikteja aikaan, haluan vain että kaikilla on hyvä olla. Mitä minussa on hyvää on se että olen hyvä kuuntelija. Pidän hiljaisuudesta ja minulla ei ole ongelmia olla yksin.

Mutta miten saisin yhtyä itseeni, etten olisi niin nössö ja ottaisi kaikkea negatiivista niin herkästi itseeni? Luultavasti koulukiusaaminen on tehnyt minusta tällaisen että jatkuvasti tuntosarvet pystyssä ja jos joku sanoo mahdollisesti ikävästi niin muistot menneisyydestä nousevat pintaan ahdistuksena. Ahdistus voi olla niin suurta että jään siihen ikäänkuin jumiin jolloin olen hirveän hajamielinen ja masentunutkin. Masennus vain hidastaa reaktionopeuttani ja tulee tunne että olen vain kuori ilman sisältöä, ajatukset ja puhe puuroutuvat ja joskus en tiedä yhtään mitä sanon, olen vain hiljaa. Miten ikävää on niin (tiedättekö sen tunteen) että jää tapittamaan toista täydellisen hölmistyneenä.

Olen mielestäni aina ollut vähän tällainen haahuileva taivaanrannanmaalari. En lapsenakaan kyseenalaistanut mitään, menin vain muiden mukana, sopeuduin tilanteisiin (josta seurasi myös ongelmia) olin helposti hyväksikäytettävissä niinkin nytkin. En halua aina olla kokoajan tilanteisiin väriä vaihtava kameleontti.