Potilastietojen ongelmat

Sinitaivaan_alla

Käytin noin viisitoista vuotta sitten julkista terveydenhuoltoa eräässä paikassa, jolloin potilastietoihini tuli monia virheitä. En saanut tietää niistä pitkään aikaan. Kymmenisen vuotta myöhemmin kävin siellä uudestaan, ja lääkäri kohteli minua erittäin epäkunnioittavasti. Olen kunnollinen, elämässä ihan hyvin pärjännyt ihminen, ja hämmästyin suunnattomasti sitä, miten hän puhui minulle. Kotiin päästyäni tilasin tiedostot. Niissä oli useita virheitä, epäkunnioittavaa tekstiä, ja muutenkin niiden laatu oli heikko.

Hain korjauksia, ja suurin osa virheistä ja epäkunnioittavasta kielestä korjattiin. Ensimmäisen lääkärin kirjoittama aika paha virhe kuitenkin jätettiin. Se oli myös mahdollisesti hieman leimaava, ja varmaan oli vaikuttanut siihen, että minusta kirjoitettiin niin epäkunnioittavasti myöhemmin (tosin vaikka virheellinen kohta olisi ollut totta, niin se ei olisi oikeuttanut leimaamistani). En nykyään enää käy kyseisessä paikassa.

Olen huomannut myös muissa paikoissa, että potilastietoihin tulee todella helposti virheitä. Niiden korjaaminen on hankalaa, koska lääkäri ei voi itse jälkikäteen korjata niitä, vaan täytyy käyttää virallista lomaketta. Lisäksi virheellisiä tietoja ei käsittääkseni poisteta täysin, vaan ne jäävät johonkin taustatiedostoon.

Mielestäni ihmisellä pitäisi olla oikeus ottaa omat potilastietonsa omaan säilytykseensä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Tiedot pitäisi siis potilaan pyynnöstä poistaa järjestelmästä. Lista voisi jäädä siitä, mitä testejä tai toimenpiteitä on tehty, jotta niitä ei teetetä liian pian uudestaan verovaroilla. Mutta ihmisiä ei pidä yrittää väkisin parantaa, eikä väkisin säilöä heidän tietojaan. Sellainen laskee arvostusta koko terveydenhuoltojärjestelmää kohtaan. Haluaisin terveydenhuoltoa, mutta en halua tulla holhotuksi.

Minulla ei ole mielenterveyden ongelmia, mutta noita tiedostoja lukemalla se kyllä näytti siltä. Eräs hoitaja oli esimerkiksi kirjoittanut, että olisin ollut masentunut. En muista miten puhuin, mutta todella varovainen on syytä olla, että ei käytä sanaa "masensi" arkipäivän puhekielisessä merkityksessä. Jotkuthan käyttävät sitä hyvin kevyesti tarkoittamaan vain, että "tuntui vähän kurjalta". En muista, olisinko voinut käyttää sitä niin, mutta nykyisin olen hirveän tarkka, että en käytä kyseistä sanaa lainkaan.

Siihen aikaan kerroin rehellisesti lääkäreille ongelmista ja olin aika vaatimaton, eli en tuonut esiin hyviä asioita itsestäni. Tämä ei toimi... Jos haluaa hyvän lääkärisuhteen, on aloitettava siitä, kuinka hyvin menee (jos se on totta). On ensin syytä kertoa, mikäli elämä on yleisesti ottaen hyvää. Sitten täsmäkertoa vain se vaiva, mihin haluaa apua. "small talk" tulee jättää pois, ja puhua hitaasti, ystävällisesti ja rauhallisesti.

Jos mahdollista, kannattaa varata käynnin lopusta muutama minuutti siihen, että lääkäri kirjoittaa tiedoston, ja katsoa se yhdessä läpi lääkärin kanssa. Silloin kun olen tätä pyytänyt, lääkäri on aina suostunut. Suurin osa lääkäreistä haluaa kuitenkin tehdä työnsä hyvin, eivätkä hekään halua virheitä sinne tiedostoon.

Mutta miten olisin voinut ymmärtää tämän kaiken parikymppisenä! Nyt kun Kanta-järjestelmä on tullut, niin jo lapsille ja nuorille syntyy tiedostoja. Miten lapset ja nuoret voisivat ymmärtää, kuinka varovainen sen järjestelmän kanssa on syytä olla? Toki tämä ei koske kaikkia, sillä jos on suht koht terve, eikä kohtaa muuta kuin helposti diagnosoitavia ja parannettavia sairauksia, ei ehkä tulee mitään ongelmia. Mutta minäkin olin erittäin terve tiettyyn ikään asti. Vielä parikymppisenä oli se lapsenusko, että kun lääkärille kertoo avoimesti asioista voi saada apua. Nykyään en puhuisi avoimesti kuin yksityislääkärille sellaisessa tilanteessa, jossa tiedostot voi salata.

Edelleen uskon, että suurin osa lääkäreistä ja hoitajista on hyviä ihmisiä. On kuitenkin heille todella haastavaa työskennellä tuollaisen tiedostojärjestelmän kanssa, johon kirjoitetaan niin paljon negatiivisia asioita. Tarvitsee vahvaa ammattitaitoa, että pystyy sen läpi näkemään ihmiset positiivisina ja kohtelemaan heitä kunnioittavasti. Onneksi monet onnistuvat. Ehkä samaan järjestelmään tulisi kirjoittaa enemmän jotakin positiivista, mutta en oikein tiedä, miten sen voisi käytännössä toteuttaa. Ehkä ihmiset voisivat itse kirjoittaa itsestään positiivisen, omia hyviä ominaisuuksiaan sisältävän esittelyn tiedostojärjestelmänsä etusivulle tasapainottamaan tilannetta... :)

Yleensä salaan tietoni niin pitkälle, kuin se on mahdollista. Minulla ei ole mitään sellaisia lääkityksiä tai sairauksia, joilla olisi merkitystä onnettomuustilanteessa. Päinvastoin en haluaisi, että sellaisessa tilanteessa ruvettaisiin käyttämään aikaa epämääräisten ja mahdollisesti virheellisten tiedostojen selaamiseen. Tälläkin hetkellä tiedostoissani on virheitä, mutta ne eivät ole niin suuria, että olisin ainakaan vielä saanut aikaiseksi lähettää lomakkeita niiden perään. Hyvää Kanta-järjestelmässä on, että näkee potilastietonsa pian.

0

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1575
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1224
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1137
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1056
      5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        581
        1008
      6. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        1007
      7. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        20
        910
      8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        902
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        9
        764
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        690
      Aihe