Hän herätti minut.

TaskuaJanska

Viimeyönä tunsin unissani kun jokin olisi työntänyt minua vasemmalle, heräsin tähän heti ja joku / jokin työnsi minua sänkyni vieressä olevaan seinään päin, koitin huutaa ja potkia mutta olin liian shokissa siihen mutta sitten Tunnistin hänen kasvot ja yhdistin sen heti kuolleeseen läheiseeni jonka olin jo unohtanut koska hänen kuolemastaan on jo aikaa, hetikun katsoin hänen kasvojansa hän hävisi. En ole koskaan ennen uskonut tai kokenut tällaista, mutta minusta tuntuu että hän on minulle jostain vihainen. koirani ovat alkaneet haukkua öisin ilman syytä ja minua pelottaa mennä nukkumaan, miten saisin tämän loppumaan?

6

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höpötitihöpönpöppö

      Ei se ollut kummitus. Näit unta. Ethän vaan usko, että noin kävi oikeasti?

    • Sisella

      Ostin viime vuonna suuren vanhan kesämökin ja pian huomasin että siellä kummitteli. Portaista kuului askeleita ja välillä tuntui kun joku olisi ohimennen koskenut. Alkoi kanssa pelottaa ja soitin apuun selvänäkijä Naomin koska tiesin että hän oli tehnyt jotakin silloin kun siskoni talossa jonka oli miehensä kanssa hankkinut, oli kuulunut öisin jotakin ääniä ja tavarat oli vaihtaneet paikkaa niin Naomi oli käynyt jonkun puhdistusrituaalin tekemässä ja siihen oli oppunut. Samoin kävi minun luonain. Vaikka Naomi sanoi silloin että on enemmänkin luonnollista että henkimaailma on läsnä erityisesti vanhoiissa rakennuksissa niin kylläpä helpotti kun tuo tuollainen loppui! voihan olla että se oli tuo sinun kohdalla vaan unta mutta tuollain voi havaita myös kummittelua tai mitä se sitten onkin.

      • apu_lähellä

        Eipä muuta, kun neuvot, miten Taskuan Janska saa yhteyden Naomiin.


      • kuukausimaksulla
        apu_lähellä kirjoitti:

        Eipä muuta, kun neuvot, miten Taskuan Janska saa yhteyden Naomiin.

        Ja että missä hintaluokassa liikutaan...


    • jossinullaon

      useampi kahvikuppi, oletko juonut kustakin kupista?

    • mummontuvalla

      Helppoo tosta leikkiä laskee mutta on karmivaa kun on itte kokennut! Mun mummolassa on kanssa aina kummitellut. Muistan miten hirveesti pelotti mennä iltasin nukkuun kun tiesi että kohta alkaa taas kummallinen kolina kuulua ja ovet ja ikkunat aukeili ittekseen. Ei ole tehnyt sinne mieli oikeen aikuisenakaan mennä. Aina on sellanen tunne kun joku olis siellä kanssa vaikkei ketään muita ei ole.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe