Miten perheenjäsenen kuolemasta pääsee ylitse..
Nyt jo puoli vuotta mennyt hautajaisista ja vieläkin asia ahdistaa päivittäin..
elämä on...
7
202
Vastaukset
- eienäänuori
Yleensä pahimman yli pääsee puolessa vuodessa tai toisilla menee kaksikin vuotta. Surutyö on yksilöllistä ja mitään tarkkaa aikaa ei voi sanoa. Riippuu paljon siitä, miten oli henkisesti kiinni kuolleeseen ihmiseen. Jos kysymyksessä on pieni lapsi tai teini, rakastettu puoliso, niin suru on voimakkaampi ja pitempi ja voi olla että suru on mukana loppuelämän mutta ajallaan sen kanssa oppii elämään.
Jos poislähtenyt on iäkäs henkilö, kaukainen täti tai setä, isovanhempi tai vaikka oma vanhempi, saattaa olla ettei edes koe surua.
Aika ja asian käsittely puhumalla, muistelemisella, käymällä haudalla ja paikoissa missä poislähtenyt eleli auttaa. Kannattaa yrittää tehdä myös itselle mieluisia asioita ja harrastuksia ja pysyä arjessa ja elämässä kiinni ettei suru pääse musertamaan ja ottamaan valtaa liian voimakkaasti.- KaipausEdelleen
Sekin riippuu millainen suhde on ollut omiin vanhempiin. Jos on muuttanut kotoa pois ja asunut pitkään poissa kotoa, niin on tavallaan siinä totuttautunut siihen, ettei vanhemmat ole läsnä ja surua ei välttämättä koe.
Toisin on sitten, jos ei ole muuttanut kotoa ja on elänyt vanhempien kanssa, mikä ei ole mikään paheksuttava asia, joskin joidenkin mielestä on.
Mielestäni on ihan hyvä asia, että joku lapsista jää asumaan vanhempien luo, eikä muuta pois, kuten suurin osa tekee.
Asumalla vanhemien luona voi heitä myös auttaa monessa asiassa ja olla heille avuksi.
Silloin muodostuu paljon läheisempi suhde vanhempiin ja myös surun ja kaipauksen tunne on paljon voimakkaampi, kun on tottunut, että omat vanhemmat ovat läsnä ja eräänä päivänä heitä ei enää ole.
Oma isäni menehtyi syöpään ja olin loppuun asti läsnä ja se oli senverran raskas kokemus, varsikin kun ei olisi koskaan toivonut omalle vanhemmalleen elämän loppuaikaa syöpäsairautta ja sen tuomaa kärsmystä, kun elämänhalua olisi vielä ollut.
Minulla surua kesti 1,5 vuotta ja kaipaus on edelleen.
Vieläkin jotkut muistot saa itkemään, varsinkin ne kuukaudet, kun syöpä todettiin ja syöpä eteni, kun ne tulevat mieleen.
Monesti sitä haluaisi kysyä isältään monestakin asiasta ja haluaisi, että isäkin olisi kokemassa yhdessä asioita, mitä nyt yksin joutuu kokemaan.
Hei
Otan osaa menetyksesi vuoksi.
Oletko puhunut kenenkään kanssa surustasi? Joskus se voi helpottaa paljon. Seurakunnat järjestävät sururyhmiä, joissa voi jakaa asioita toisten saman kokeneiden kanssa. Katsele oman seurakuntasi ilmoittelua, usein ne alkavat syksyisin.
Saitkin jo hyvän vastauksen "eienäänuorelta". Juuri noin itsekin ajattelen. Ehkä suru aikanaan muuttaa muotoaan ja kääntyy ikäväksi. Surusta selviää kyllä, mutta anna nyt itsellesi aikaa. Puoli vuotta on todella lyhyt aika kun miettii elämää ja ajan nopeaa kulumista.
Voimia ja siunausta!
Pappi Elisabet- raskassydän
Hei, ei surusta aina selviä, ikävä tosiasia. Lapseni kuolemasta on tosi pitkä aika ja en pysty ajattelemaan häntä itkemättä. Surullisinta tässä on se, etten pysty ajattelemaan muuta kuin kuolinyötä ja hetkeä kun pesin ja pidin kuollutta lastani sylissäni. Kannoin hänet ruumishuoneelle ja kävin siellä jopa vaihtamassa ruumiinavauksen jälkeen pienelle vaatteetkin. Hän oli jäätynyt ja lämmitin hänen pieniä sormia ja pidin häntä sylissäni, ruumishuoneella. Tein kaiken yksin ja yksin järjestin hautajaisetkin. Haluaisin muistella häntä muutenkin, ihana aurinkoinen lapsi hän oli, mutta en pysty. Ja pelkään tunteita mitä tulee muistelemisesta. Valokuvia otin hänestä paljon, mutta yhtään kuvaa en pidä esillä, en pysty.Minulle on sanottu, etten ole tehnyt surutyötä loppuun.. en tiedä, mutta sen tiedän, että rakastin, rakastan enkeliäni yli kaiken. Äitienpäivä on aina raskas, tunnen syylisyyttä, tuskaa ja ikävää. Kaikkea mahdollista. En puhu kuolleesta lapsestani juuri ollenkaan, eikä muutkaan puhu. Pelkäävät varmaan satuttavan minua jos puhuvat. Olen toki elänyt lapseni kuoleman jälkeen, mutta vaivalloisesti ja hoippuen päivästä toiseen. En tarkoita alkoholia, en juo sitä lainkaan. Masennus ja muut psyykkiset sairaudet ovat seuranani ja välillä on vaikeampaa ja välillä helpompaa. Olin hyvin nuori, kun esikoiseni kuoli ja se saneli kyllä elämäni. Olen yrittänyt itsemurhaa, onnistumatta, mutta todennäköisesti tulen kuolemaan oman käden kautta. Liian vaikeaa välillä ja silloin ei ajattele selkeästi, vaan haluaa pahasta olosta vaan pois, äkkiä. Tältä kesältä toivon,että näkisin meren. Pieni asia monille, mutta minulle suuri. Paras ystäväni siroteltiin mereen, siis uurna ja toinen ystäväni hukuttautui vajaa vuosi sitten mereen, eli teki itsemurhan. Olen aina ihaillut ja samalla pelännyt vähän merta ja nyt sillä on ihan uusi merkitys tapahtuneiden johdosta. Kumpaakin ystävää on ikävä ja heitä pystyn muistelemaan ja miettimään eri lailla kuin kuollutta lastani. Tulipas pitkä kirjoitus, piti vain vastata muutamalla sanalla. Voimia kaikille surullisille ja masentuneille.
Hei
Sanoitat tosi hyvin surun tuntoja. Mitä sillä surusta selviämisellä sitten tarkoitin. Ehkä sitä, että asian kanssa pystyy elämään eikä se enää hallitse ajatusmaailmaa öin ja päivin. Että pahin suru laantuu vaikka ikävä jääkin. Sinulla on valtavan raskaita kokemuksia, olet joutunut kohtaamaan enemmän surua kuin moni muu. Sanotaanhan, että oman lapsen menetys on kauheinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Ja sitten vielä paras ystäväsi!
Suruun voi jäädä kiinni ja silloin se sitoo elämänvoimia ja tuo masennuksen. Kerrot, että sinulla on muitakin sairauksia, joten ei elämäsi tosiaankaan ole helppoa. Voisikohan tuota lapsesi menetystä vielä käsitellä esimerkiksi seurakunnan sururyhmässä? Olisi tärkeää, että voisit puhua hänestä, muistella ja surra. Silloin voisit mahdollisesti päästä eteenpäin, vaikket tietenkään koskaan unohda rakasta lastasi. Siitähän ei ole kyse, sillä hän on ikuisesti oma lapsesi ja rakkaimpasi.
Lämpimin ajatuksin,
pappi Elisabet
tärkeintä surussa on se ettei lukkiudu neljän seinän sisälle yksin. Se vain pahentaa asiaa ja pitkittää surusta toipumista. Jokaisella on omat keinonsa selviytyä, toiset vain palaavat mahdollisimman nopeasti arkirutiinien pariin (esim työ tai opiskelu tms), toiset käyvät sururyhmässä, jotkut taas käyvät haudalla toistuvasti työstääkseen surua pois. Mutta läheisiä, ystäviä ja tuttavia tapaamalla saa parhaiten helpotusta surusta toipumiseen. Yhdessä on mukava muistella edesmennyttä, ja toisaalta kun muisteleminen käy liian ahdistavaksi voitte yhdessä mennä vaikka teatteriin, kahvilaan tai muuten vain tavata muissa merkeissä. Kuolema on aina lopullinen ja sitä on joskus raskas ymmärtää menettäneensä jonkun läheisen varsinkin jos kuolema on tullut yllättäen. Myös joku uusi kiva harrastus on hyvä keino toipua surusta. Moni unohtaa matkailun kun hoitaa kotona sairasta puolisoaan vuositolkulla, mutta säällisen suruajan jälkeen on varmasti kiva lähteä arkikuvioista ulos ja tuulettumaan.
Kerran etelänmatkalla tapasin yhden ikärouvan jonka mies oli sairastellut vuosia ja oli sitten viimein nukkunut pois. Leskirouva oli päättänyt että nyt nautin elämästäni ja varannut matkan. Eräänä päivänä siinä hotellin terassilla kahvilla istuskelin ja rouva kysyi saako istua seuraan. Sanoin tietysti että sopiihan se. Siinä rouva kertoi elämäntarinansa ja sanoi että oli todella hyvä kun sai jonkun kanssa puhuttua kaikki se mitä oli kantanut vuosia sisällään. Nyt hänellä oli helppoa olla kun oli taakka pois hartioilta painamasta. Toki olimme täysin tuntemattomia, mutta eihän se estänyt juttelua. Illalla sitten kysyin rouvalta haluaako hän lähteä syömään ja vähän iltaelämää katsomaan ja sehän sopi. Rouvasta näki miten hänen silmät loistivat kun nautti kaikesta. Olemme toki pitäneet yhteyttä vuosia senkin jälkeen, mutta valitettavasti rouva itse nyt on jo siinä kunnossa (laitoksessa) ettei kykene enää matkustelemaan.- Lifesuck
Mult kuoli sisko melkein 5 vuotta sit ja edelleen asiasta puhuminen on vaikeeta ja ahistavaa, itken monesti kun mietin häntä. Joten ylitsepääseminen ei ole helppoa/nopeaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
eerikäinen novassa sanoi ei kukaan enää aja manuaalivaihteilla
meillä on 3 autoa talissa ja kaikissa manuaalilaatikot, on meillä vielä tämmöiset vaikka toisin puhutaan.2422596Ilo, joka nousee silmiisi saakka
kun katseemme kohtaavat. Olet energinen, aito, ihana. Välillä tuijotat suoraan silmiini - enkä hämmenny, katson takaisin691806Jokaisella on omat syntinsä
Minä olisin niin mielelläni sinun. Ehkä joskus viittasitkin siihen. Olet nainen ajatuksissani jatkuvasti ja taidat tietä881650- 601644
En oikeasti
Tiennyt että sinulla on ollut vaikeuksia ja huonoja aikoja. Olen oikeasti pahoillani, ja olisin myös toiminut eritavoin174161190-luvulla maa syöksyi lamaan, ja silloinkin oli syypäinä samat tahot kuin nyt
Laman aiheuttajat olivat demarivetoinen virheellinen finanssipolitiikka, sekä ay-liikkeen taipumattomuus tilanteessa mik1491319Vakava varoitus perussuomalaisista!
Keskustan Annika Saarikolta veret seisauttavaa tekstiä, lukekaa uutinen kokonaisuudessaan, tässä siitä maistiainen: ”Ke2611291- 1731017
Olisitko ihminen minulle. Ihan ihminen vain.
Tiedätkö, että saan kyyneleet silmiini, niin syvästi sinua kaipaan. Meidän välillä on jotain todella syvää, kaunista ja56949Mä olisin niin iloinen
Jos vielä joskus nähtäis.. Ollaanko tulkittu mies toisiamme väärin?. Kumpikin luuli ettei toinen tykkää, vaikka molemmat62857